Maija Vanhatapio ja Kaisa Sirén – Ensamble

Maija Vanhatapio ja Kaisa Sirén käsittelevät pohjoisen maisemia maalauksin ja valokuvin. Molempia yhdistää rakkaus luontoon. Vanhatapio on Kajaanissa asuva ja työskentelevä kuvataitelija ja graafikko, Oulun taitelijaseura 63:n jäsen. Rovaniemeläinen Sirén on laajasti maailmalla liikkunut lehtikuvaaja ja taidevalokuvaaja.

Kaisa Sirén kertoo:  Koska päivätyöni lehtikuvaajana on vahvasti dokumentoivaa ja esittävää, niin on vapauttavaa etsiä vapaa-ajan kuvaamisessa jotain aivan toisesta ääripäästä. Käsittelen teoksissani omia sisäisiä tunteitani ja etsin niille vastaavan mielenmaiseman luonnosta. Näkymät on valokuvattu abstrahoiden ja kunkin maiseman värimaailmaa korostaen. Maalauksellisen tekniikan ansiosta kuvissa tiivistyy oleellinen värin ja muotojen aikaansaama tunnelma ja konkretia katoaa. Kun tekniikan ansiosta jätetään taakse perinteinen ja konventionaalinen käsite ”valokuvan tarkka”, voi katsojakin syventyä valokuvaa katsellessa omaan sisäiseen tunnemaisemaansa.

Olen valonnäkijä. Kun herään aamulla, minulla on selvä visio sen päivän väristä. Pyrin vangitsemaan kaamoksen pakkasten kirpeät sävyt ja keskiyön auringon lempeän loiston maalauksellisiksi muistoiksi maisemasta jonka näin. Näkymä muuntautuu kameralla maalatessa unien kuviksi, jotka tuovat mielenrauhaa ja ajattomuudentuntua.Tavoittelen jotain taianomaista jonka pääosassa on väri.

Teokset on tulostettu suoraan 3mm paksuiselle alumiinidiboni-levylle.

Maija Vanhatapio: Näyttelyn teokset ovat matkoja kaupungin ja erämaan maisemiin. Ne ovat luonnossa liikkujan kokemuksia rakennetusta ympäristöstä, metsästä, veden ääreltä tai tunturin laelta värien, muotojen ja valon vuoropuheluina –  ihmisen ympäristön moni-ilmeisiä ja moniaistisia tunnelmia.

Maalauksillani ei ole paikannettavaa lähdettä; ne ovat muistojen mosaiikkia ja luontokokemuksen vapauttavaa, pohjoista voimaa. Teosten avulla haluan tuoda esiin syvää kosketustani luontoon ja korostaa koskemattoman luonnon säilyttämisen välttämättömyyttä nykyisten uhkakuvien alla. Poimin välähdyksiä näkemästäni ja luon teokseni ekspressionistisesta ilmaisusta impressionismiin tai väripintojen abstraktioon.

Mediana on akryyli, öljy tai niiden yhdistelmä ja sekatekniikka. Teokset ovat syntyneet tämän ja viime vuoden aikana.

www.kaisasiren.fi
@kaisasirenphotography
www.facebook.com/valokuvaajakaisasiren

http://maijavanhatapio.fi
@maijavan

Kaisa Sirén, Intohimo, valokuva alumiinilevylle, 60x90cm, 2018

Maija Vanhatapio, Passio, akryyli kankaalle, 110x80cm, 2018

Carla Lundell – Undomesticated Gentleness

Maalaan eräänlaisia vastakkaispareja: kesyttömyyttä mutta pehmeyttä, toisaalta leikkisyyttä ja vakavamielisyyttä sekä hengitystä ja kosketusta. En tiedä, ovatko ne aina yhdistettävissä, mutta maalaan kohti tällaista tilaa. Kohti sallivaa ja laajenevaa tilaa.

Tutkin kosketusta ja sekä omaa että muiden kohtelua. Kyse on ihmisten välisestä kosketuksesta ja toisen kohtelusta mutta myös ihmisen kosketuksesta ja kohtelusta itseään kohtaan. Uskalluksesta olla ja uskalluksesta luoda omaa tilaa.

Samalla konkreettinen kosketus maalausprosessissa, pensselin vauhti tai kynän vastus, on alkanut tuntua yhä merkityksellisemmältä. Materiaalien pinnat kiehtovat; paperin sileys, japaninpaperin puolipeittävyys kankaan päälle liimattuna. Niistä syntyy erilaisia mahdollisuuksia.

Onko tässä liikaa? Mahdollisesti, mutta kun ei voi kuin tutkia.

www.carlalundell.com

Carla Lundell, Inwardly, akryyli ja liitu kankaalle, 100×80 cm, 2018

Janne Lehto – Valokuvia

Valokuvanäyttelyitä Lahdessa, Jyväskylässä, Pornaisissa

Näyttely koostuu kahdesta kokonaisuudesta.

Tekniikka: Digikamera.

Matka kertomus, mopo reissulta etelä Eurooppaan

Kuvat on toteutettu: Duatone tekniikalla, Kuvat ovat lähinnä muotokuvia.

Retki alkoi Turusta, ja sieltä Ruotsin kautta Eurooppaan. Mutta matkalla aina tapahtuu, eka ongelma Klippanissa – mopo hajosi. Paikkakunnaalla oli yksi mopo korjaamo. Sitten vain Leirintä alueelle telttailemaan ja seuraavana päivänä mopo korjausta. Korjaamon ystävällinen tosi motoristi korjasi mopon, ja kun kysyin, että mitä maksaa – sain vastauksen: ”ei ole tapana ottaa matkalaisilta veloitusta työstä”. Ei tarvinnut miettiä, mihin lähettää joulukortin seuraavana Jouluna. Seuraava pidempi pysähdys Berliinissä, sieltä matka jatkui Prahaan. Prahassa kolme päivää turisti meininkiä. Ja sieltä kotiin Rostockin kautta, suoraan laivalla Hankoon. Missä matka sai murheellisen päätöksen, satamassa puhelin soi ja tuli tieto että eno on kuollut. En pystynyt ajamaan, mutta tullista tuli kaksi kivaa hemmoa, ja kysy että onko jotain ongelmaa, selitin tilanteen ja toinen ajoi mopon lähimmälle leirintä alueelle ja toi vei meidät autolla samaan paikkaan ……………

Muotokuvia oman alansa taitajista

Toinen kokonaisuus on kuvattu lähestulkoon kokonaan viimevuoden aikana muotokuvia oman alansa taitajista, lähinnä muusikoita. Uusimmat kuvat on kuvattu ravintola Virastossa, Ismo Haaviston järjestämissä Roots Thursday – tapahtumissa. Kiitos Ismolle kun mahdollisti ulkomaisten ja kotimaisten huippu blues muusikoiden kuvaamisen ennen keikkaa ja sen aikana. Kuvaaminen sisätiloissa oli haastavaa, koska kuvaus kalustoni on vuodelta yksi ja kaksi. Ulkomaisista muusikoista jäi mieleen Howard Wishman. Todella vaatimaton herrasmies, ja pitkän linjan blues muusikko ja hänestä on ollut juttua esim. The New York Times etusivulla. Hän tykkäsi yhdestä kuvasta sen verran että laittoi sen jopa F.B. – sivunsa profiilikuvaksikin.

https://www.facebook.com/Janne.Lehto.taiteilija/

Janne Lehto

Merja Simberg – Washed Ashore

Tämä näyttely on yksi kolmesta yksityisnäyttelystäni tänä keväänä, jossa olen käsitellyt suhdettani vanhoihin elokuviin ja musiikkiin. Olen pohtinut mikä niissä on ollut niin merkityksellistä että palaan niihin vieläkin.

Työskentelen akryyliväreillä ja värillisillä musteilla. Työskentelemisessä maalausprosessi  -sen sattumanvaraisuus ja fyysisyys sekä väri ovat keskeisimpiä asioita minulle. Tutkin värin materiaalisuutta ja ominaisuuksia maalaamisen aikana, mietin ja analysoin tekemääni; maalaan ja peitän osia ja jatkan joskus niin kauan että yksi maalaus saattaa pitää sisällään monta muutakin maalausta. Rakastan isolle kankaalle maalaamista, ja lattialla on yleensä työn alla useita teoksia samanaikaisesti.

Olen valmistunut Vapaasta taidekoulusta vuonna 2010 ja asun sekä työskentelen Helsingissä ja Hangossa.

www.merjasimberg.com

Merja Simberg, She is loosing it theme Revolutionary Road, muste ja akryyli kankaalle, 100X90 cm, 2017

Studio Viis -kollektiivi – Luonnon kutsu

Siinä missä luonto ajaa tikanpojan puuhun, niin myös Studio Viis -kollektiivin kuvataiteilijoilla on luontainen tarve toteuttaa toinen toistaan kuolemattomampia mestariteoksia.

JAANA MIETTINEN
Tykkään noista eläimistä ja halusin tehdä fantasiahenkistä ja söpöä – syötävän söpöä! Hymy makea -maalaukseni lisäksi esillä on veistos Auringonsuojelija. Luonnossa on paljon asioita, joita ihminen ei pysty omilla silmillä näkemään. Aurinko on ollut aikojen alusta lähtien ja halusinkin luoda jotain luontoa kunnioittavan ja suojelevan elementin, tämän veistoksen.

NEEA HAAPALA
Ghoul on eläin, joka näyttää ihmiselle. Teoksissani haluan kuvata ihmisten valtaa eläimiin ja toisiin ihmisiin. Onko kastraatio oikein ja millaisissa tilanteissa se on oikeus tehdä, tai milloin se on valinta? Nauttiiko eläimet siitä, kun se toimenpide tehdään? Milloin eläimillä ja ihmisillä lisääntyminen olisi sallittua?

KARI KESKINEN
Nukkumatti on lempikasvini. Se välillä keppostelee ja minä juttelen sille päivittäin. Se herää ennen mua ja menee ennen mua nukkumaan. Se on mun eka kukka ja se on kolme vuotta vanha. Eikä se ole menettäny yhtään lehteä enää. Nyt sillä on tuikkuja ja valoa ja se tykkää. Sen kyllä näkee.

TUIJA TOLVANEN
Minulla on haave, että ihmiset joisivat maalaamistani kupeista kahvia.
(Haaveilen -performanssit näyttelyn aikana Galleria Uudessa Kipinässä joka perjantai klo 12-13)

MARK PIEKKALA
sammakko
eläimiä
norsu
sarvikuono
tärkeitä
virtahepo
seepra
tiikeri
leijona
leopardi
leppäkerttu
sudenkorento
koppakuoriainen

KAROLIINA LEHTO
Työskentelen paljon figuurien parissa lelutohtorina, ja nyt onkin aika päästä tekemään omaa figuuria. Pidän muovailusta, ja muotin tekeminen sekä valaminen kiinnostavat. Muovailemani koirahahmo on tekosyy kokeilla uutta tekniikkaa. Nautin kun pääsen kunnolla työskentelemään.

TARJA KALLIOLA
Halusin kuvata kuinka maisema muuttuu keväästä kesään. Lähdettiin Lanun puistoon päin ja ei päästy jyrkempää reittiä. Reissusta taisi tulla yhtä merkittävä kuin itse valokuvista.

JUKKA MÄKIJÄRVI
Työskentelen mieluiten värikynillä sekä vesiväreillä. Teosteni aiheet käsittelevät musiikkia, sen rytmiä, joka piirtäessäni muokkautuu eläinhahmoiksi. Teen yksityiskohtaisia piirustuksia käden puutumisesta huolimatta. Suosikkiartistejani ovat Cheek ja Irwin Goodman.

JENNI CARLÉN
Piirrän, maalaan ja valokuvaan. Kuvataiteen lisäksi tykkään näytellä. Aiheet käsittelevät eläimiä ja luontoa. Taidetta tehdessä tuntuu vapautuneelta. Tuntuu rauhoittuneelta.

Studio Viis -kollektiivi työskentelee yhteisessä ateljeessa Lahdessa. Ryhmä jakaa työtilojen lisäksi myös samankaltaisia tavoitteita, kuten kehittyä taiteilijan ammatissa ja tehdä siitä itselleen työ. Kollektiivin taiteilijat ovat visuaalisille aloille ammatillisesti kouluttautuneita tai poikkeuksellisen tavoitteellisesti taidetta tekeviä itseoppineita.

Studio Viis -kollektiivi on käynnistetty elokuussa 2018. Ateljee sijaitsee Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän vammaispalvelujen työllistymistä ja osallisuutta tukevan toiminnan kainalossa. Kollegiaalista vuorovaikutusta taiteilijat käyvät Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhteisöntaiteilijoiden kuvanveistäjä Ihana Havon ja mediataiteilija Magdaleena Jakkilan kanssa. Yhteistyötä tehdään myös esittävän taiteen outsider-työryhmien ja paikallisten taiteilijayhteisöjen kanssa.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimintamallia Vuoksi -taide kuuluu kaikille, sekä Studio Viis -konseptin suunnittelua, käynnistämistä ja Luonnon kutsu näyttelyä on tukenut Opetus- ja kulttuuriministeriö/ Taiteen edistämiskeskus ja Lahden kaupunki.

Kari Keskinen, Nukkumatti, 2019

Jukka Male – Post Mortem

Valokuvaaja Jukka Male on taiteellisen työskentelynsä aikana keskittynyt pitkäaikaisprojekteihin, neljään suureen kokonaisuuteen, joista ensimmäisen eli puolalaisen Średnia Wieśin kylän seuraamisen hän aloitti jo vuonna 1979. Viimeiset kuvat kylästä ovat vuodelta 2015.

Reilun 30 vuoden aikana Puolan poliittinen järjestelmä vaihtui, itse asiassa koko Eurooppa muuttui, syntyi yksi ja yhteinen Eurooppa. Kylä on aivan eri kuin kuvausten alkaessa.

Muut Malen pitkäaikaisaiheista ovat Oqaatsut, pieni grönlantilaiskylä, Barrio Chinon suurkaupungin rajuinta elämää edustava kadun pätkä Barcelonassa, sekä laaja kokonaisuus Jugoslavian hajoamissotien henkilöuhreista. Kaikki mainitut projektit ovat olleet monivuotisia ja poikkeuksellisen mittavia kooltaan.

Oqaatsutin kylä on vaarassa kadota pienuuteensa, siellä on vain 45 asukasta tällä hetkellä, ja se elää juuri nyt kriittistä vaihetta suhteessaan tulevaisuuteen.

Chinon tarina kertoo pienen Carrer de Sant Ramonin kujan 40 metrin kaistaleesta. Se on, vaikkakin aivan Barcelonan keskustassa, eräänlainen yhteiskuntahierarkian kellari, jota asuttavat huumeet, prostituutio, kaikenlainen rikollisuus, yhteisenä nimittäjänä alueella kaikkialle ulottuva köyhyys.

Balkan ja entisen Jugoslavian hajoamissotiin liittyvän kokonaisuuden lähtökohta on yksinkertainen ja samalla poikkeuksellinen, sillä sodissa media esittää useimmiten yhtä osapuolta kerrallaan. Jukka Male on kuvannut konfliktin kaikkien osapuolten vaikeasti vammautuneita, sotien yhtä lopullista tulosta, jossa häviäjiä ovat kaikki; näissä sodissa niin serbit, kroaatit, Bosnian muslimit kuin Kosovon albaanitkin. Kuvien tarkoitus on ollut rikkoa se ohut pintakuori, jonka sanat peittävät. Enemmän kuin konfliktiin johtaneita syitä, kuvat pyrkivät paljastamaan sodan seurauksia.

Näiden neljän teeman lisäksi on syntynyt paljon kuvia, jotka eivät liity kyseisiin aiheisiin. Ne saattavat olla itsessään pieniä kokonaisuuksia, tai sitten aivan yksittäisiä kuvia. ”Post mortem”-näyttelystä löytyy kuvia kaikista näistä eri lajityypeistä.

Tällä hetkellä Jukka Male työstää Takamowa-dokumenttielokuvaansa, jonka teemana ovat naisten ja miesten roolit ja niiden roolien keskiset konfliktit. Elokuva on kuvattu 2014-2019 Puolassa, ja se on juuri valmistumassa esityskuntoon.

http://www.jukkamale.com/
http://www.lahdenvalokuvataide.com/

Jukka Male

Ilai Elias Lehto – Urosmarkkinat

Ilai Elias Lehto (s. 1988, Joensuu) on Helsingissä työskentelevä kuvanveistäjä, jonka kierrätystekstiiliä hyödyntävissä tilallisissa teoksissa on usein hersyvää huumoria ja kritiikkiä kulutusyhteiskuntaa kohtaan rinnakkain. Häntä kiehtovat kehon karvat ja kulttuurisen sukupuolisuuden esittämistavat. Lehto opiskelee parhaillaan Kuvataideakatemiassa kuvanveiston maisteriohjemassa.

Näyttelyn nimi ”UROSMARKKINAT” viittaa miehekkyyden markkina-arvoon, Tindr-johdannaiseen seurustelukulttuuriin ja sukupuolittuneeseen kulutuskäyttäytymiseen. Tekstiiliveistoksissa pohditaan miesvartalon esittämistapaa suhteessa markkinointiin – teoksien lähtökohtana ovat alusvaatemainoskuvien mallikuvasto. Miten tekstiili materiaalina linkittyy ajatukseen maskuliinisuudesta ja sen tuotteistumisesta?
Näyttelyni nostaa esiin kapitalistisen yhteiskunnan ja kuluttajaidentiteetin ongelmia ja niiden suhdetta sukupuolentuotantoon, markkinoihin, joissa myydään ideaa täydellisestä miehisyydestä ja maskuliinisia stereotypioita korostetaan absurditeettiin asti.

Ilai Elias Lehto, Man Lace, lyijykynäpiirros, 2019

Neea Haapala – Ghoul World

Ghoul, ihmisen uusi paras ystävä

Tällä näyttelyllä haluan tuoda esille oman sisäisen maailmani. Näyttely esittelee luomiani olentoja, omaksi ja muiden iloksi.

Ghoulit ovat eläimiä, joiden ulkonäkö muistuttaa ihmistä, mutta käyttäytyminen ja elintavat ovat kuin eläimillä. Etenkin maassa elävät ghoulit ovat koiramaisia.

Ghouleja elää lähes kaikkialla maailmassa, ainoastaan arktisilla ja lauhkeilla alueilla, joissa on talvella pakkasta, niitä ei esiinny.

Neea Haapala, Galapagossaaret, akryyli kankaalle, 100x120cm, 2018

Leena Vainio – Tuntuma

Kun olen herkimmilläni ja hauraimmillani, kaipaan haltioitumista, valoa ja kirkkautta. Maalaan niitä kohti. Valo nousee pimeydestä, väri kerrostuu paksuiksi värimassoiksi kohti valkoisuutta. Tuntuma väriin on käsin kosketeltava. Toisinaan teen värilammikoita ja haen musteen läpikuultavuutta. Värikerrokset risteilevät kankaalla ja luovat tiloja. Välillä siirryn konkreettisesti tilaan ja teen installaatioita. Installaatiotyöskentelyssäni käytän usein keveitä ja luonnonläheisiä materiaaleja, esimerkiksi pellavakuituja, lankoja ja lakanoita. Ne ovat herkkiä, hauraita ja sitkeitä – omakuvia jo sellaisenaan. Tekniikasta toiseen siirtyminen tekee työstäni kiehtovaa ja kokonaisvaltaista

Työskentelyni lähtökohdat ovat henkilökohtaisia ja liittyvät muistoihin ja mielentiloihin. Sairastuttuani v.2017 rintasyöpään teoksissani ovat näkyneet trauman kokemuksen ja toipumisen sävyt. Tietoisuus ihmisen ja luonnon haavoittuvuudesta ja pyrkimys kohti hyvää ja kaunista kaiken epävarmuuden keskellä ovat tällä hetkellä keskeisiä paitsi henkilökohtaisessa elämässäni myös tässä hullussa maailmassa.

Leena Vainio, Tuntuma 1, 2018, akryyliväri, metallipigmentti ja muste kankaalle, 90x90cm

Kirsi Karppinen – Kissamaalauksia!

Kissamaalauksia! -näyttely muodostuu kymmenistä 26 x 16 cm kokoisille metallilevyille öljyvärein maalatuista kissojen muotokuvista. Teokset on maalattu vuonna 2018 ja niitä on kaikenkaikkiaan n. 70 kappaletta. Vaikka mukana onkin Karppisen tuttavapiiriin kuuluvienkin henkilöiden lemmikkejä, suurimman osan näyttelyn teoksista muodostavat pastissit Internetin kissameemeistä. Internet-meemit voivat olla esimerkiksi kuvia, videoita tai gif -animaatioita, jotka alkavat levitä nopeasti verkossa. Toiset Internet-ilmiöt ovat lyhytikäisiä ja muodissa vain hetken, jotkin säilyvät pitkään ja saavat ajan myötä uudenlaisia muotoja. Samasta lähtökohdasta syntyy lukuisia variaatioita, jotka sisältävät kulttuurisia merkityksiä vaikka usein ovatkin viihteellisiä. Tunnetuin kissameemi lienee Grumpy cat, joka nousi Internet-ilmiöksi pahantuulisen ilmeensä takia.

Kirsi Karppinen (s.1985) on lahtelaistunut varsinais-suomalainen ja Lahden Taideinstituutin kasvatti. Kissamaalauksia! -näyttely on Karppisen toinen yksityisnäyttely Galleria Uudessa Kipinässä. Oman taiteellisen työskentelynsä lisäksi Karppinen toimii mm. Taide- ja kulttuuriosuuskunta Vasteen koulukerhojen taiteilija-ohjaajana sekä vastaa työhuonekollektiivi Painthousen Drink & Draw -piirustusiltojen järjestämisestä. Kirsi Karppinen on Taidemaalariliiton kokelasjäsen ja Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtaja.

Kirsi Karppinen, Kissa1, öljyvari metallilevylle

Jemiina Halonen – Uncomfort zone

Kävelen eteisen halki matkalla vessaan. Maton alla ei olekaan lattia, vaan vettä, syvä mustana aaltoileva meri. Horjahdan epävakaalla pinnalla ja kaadun, aamulla on mustelmat polvissa. Kai se silti oli unta? En muista meninkö edes nukkumaan.

Pitkään jatkuva unettomuus synnyttää uuden ulottuvuuden, jossa varsinkin yksineläjä irtautuu todellisuudesta ja ympäröivästä yhteisöstä. Ulkopuolisuuden, elämästä irrallaan olon tunne, ja sekavat väsyneet aistit lisäävät epävarmuutta siitä mikä on totta ja mikä unta. Tästä myös fyysisesti kipeää tekevästä ulottuvuudesta syntyi Uncomfort zone. Sumuisten unikuvien hitaasti ja harkiten piirtämisessä on pyrkimys ottaa haltuun jotain hallitsematonta. Mindfulnessia hiilen ja paperin avulla.

https://jemiinaemilia.myportfolio.com/

Jemiina Halonen, Uncomfort zone I, hiili, akryyli, 97x68cm, 2017

Tarmo Valmela – Flowers

Valokuvanäyttely Flowers on Tarmo Valmelan (s.1964) järjestyksessään kahdestoista
yksityisnäyttely. Teokset on kuvattu vuosina 2013, 2016, 2017 ja 2018.

Teoksissa on yhdistetty kukkien muoto ja väriloisto ihmiskehon energiavirtaukseen ja
veistoksellisuuteen. Vaikka kehon liike on minimaalista, energiavirtaus voi olla
voimakasta. Teoksiin valitut kukat ovat väreiltään ja olemukseltaan kauniita ja
kiinnostavia.

Ajatus teoksista syntyi visuaalisesta mielikuvasta, joka ei päästänyt otteestaan. Valo,
muoto, väri ja virtaus. Näin syntyi Flowers.

Näyttelyä on tukenut Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry.

Tarmo Valmela, Goutweed, 2017, ChromaLuxe Metal Print 70×100 cm

Annina Kettunen – Läsnä

Annina Kettusen ”Läsnä” -näyttely tuo esille kokonaisuuden piirustuksia sekä keraamisia veistoksia, jossa keskeisenä yksilön kokemus olemassaolon paradoksaalisuudesta.

Annina Kettunen on valmistunut Kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta keväällä 2017 pääaineenaan kuvanveisto, mutta piirtäminen etenkin suuressa skaalassa on ollut myös iso osa taiteellista työskentelyä. Kettunen on kotoisin Nurmeksesta, tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Imatralla.

http://anninakettunen.wixsite.com/portfolio

Annina Kettunen, Lakoninen havainto I, 2018, Hiili, lyijykynä, metalliefekti paperille, n. 150×200 cm

Merja Osanen – Maailmankaikkeuden pienin osanen

Olen valmistanut värejä kasveista vuodesta 2003. Olen selvitellyt vanhoja menetelmiä värien valmistamisesta ja kokeilujen kautta valmistanut omat pigmenttini ja värini.

Näillä väripigmentti teoksillani haluan luoda Kennoon tilan, jossa hetkeksi voi pysähtyä ja kohdata luomani värikartan sekä kohtaamiani asioita, tunteita ja havaintoja, joita väreilläni kuviksi olen tehnyt.

Työskentelyni lähtee usein liikkeelle pienestä luonnon aarteesta, havainnosta, löydöstä, ulkoisesta ja sisäisestä. Pienten luonnonaarteiden, kautta käsittelen paitsi luonnon ihmeellistä kauneutta ja iloa, myös surumielisyyttä ja haavoittuvuutta, ihmistä pienenä kuolevaisena luonnon osasena.

Työskentelyssäni etsin läsnäoloa. Käytän teoksissani valmistamiani kasvipigmenttejä temperan ja akvarellin muodossa, sekä lasia ja särkyneiden posliiniastioiden sirpaleita.

Näyttelyssäni on myös vanhempia töitäni, joita Lahdessa ei ole ollut esillä, sillä näiden pigmenttitöiden kautta hahmottuu matka, joka värien valmistamisessa minulla on ollut.

Olen aloittanut syksyllä 2018 keramiikan opiskelun Forssan ammatti-instituutissa ja mukaan olen ottanut myös muutamia aivan uunituoreita keramiikan töitäni.

Merja Osanen, Maailmankaikkeuden pienin osanen 2018, Kasvipigmentti akvarelli paperille, kork.32 cm x lev. 36 cm

Essi Immonen – Still

“Toistoa, saman laatan telaamista, saman värin eri variaatioita uudestaan ja uudestaan. Monotonista liikettä, kuitenkin mielekästä ja palkitsevaa, jopa vapauttavaa. Hienoisten sävyerojen tutkailemista, läpinäkyvyyden asteilla leikittelyä. Melkeinpä meditatiivinen saman eleen uusinta ja siinä harjaantuminen johtaa tasapainotteluun “täydellisen” tavoittelun, kuitenkin virheiden hyväksymisen välillä, pitäen käden ja fyysisen työskentelyn jäljet työssä niitä häivyttämättä. Painottelen suunnitellun ja sattuman välimaastossa.”

Ripustan viime keväänä opinnäytetyönä tekemääni teosta uudelleen, ja luen tekstejä prosessin ajalta. Tuntuu kuin lukisin jonkun muun tekstejä, enkä näe itseäni niissä enää. Katselen työtä uusin silmin, löydän sieltä uutta. Näen työskentelyn fyysisyyden, mutta aika on kuluttanut painolastin sen ympäriltä. Näen hiljaisuuden ja valon.

Essi Immonen (s.1995) on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta keväällä 2018. Nykyään Immonen asuu ja työskentelee Lahdessa. Immosen töissä painopinnat ja niiden keskinäiset suhteet sekä värien vuorovaikutus ovat työskentelyn perustana, ilmaisun vaihdellessa tilallisesta installoimisesta vahvan kaksiulotteiseen painamiseen. Immosen töitä on ollut esillä mm. Suomen taidegraafikoiden Galleria G:n tuoreita nimiä esittelevässä Nuoret Taidegraafikot 2018 -näyttelyssä.

https://www.essiimmonen.com/

Essi Immonen, Translucent Green, 2018, puupiirros kankaalle, teräs, puu

Sanni Mäkipää ja Emma Nurminen – Lymy

Sanni Mäkipää ja Emma Nurminen järjestävät Galleria Uudessa Kipinässä Lymy -näyttelyn, jossa esillä on Immen ansa niminen tekstiiliveistosinstallaatio. Taiteilijat valmistuivat Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataidelinjalta vuonna 2017 ja asuvat ja työskentelevät Tampereella.

Immen ansa -installaatio on materiaalisuudella houkutteleva visuaalinen loukku ja keväinen suon herääminen. Itse Impi on sekä viettelyksen että kieltämyksen noidaksi leimattu rämeestä nouseva erakko, jonka elinympäristöä installaatio esittää. Teos on kuin hetteikkö, jossa erilaiset houkutteet kasvavat ja jonka satimeen mahdolliset tunkeilijat jäävät.

Perinteisesti feminiinisiksi käsitöiksi mielletyt tekniikat, ryijyn tekeminen ja ompeleminen, saavat tilaa laajeta installaation raameissa. Teoksessa on työstetty muun muassa lankaa, ekovillaa, verkkoa ja kangasta. Materiaalivalinnoissa on vältetty uutta; kaikki tekstiilit ja langat ovat kierrätettyjä. Yhdessä ja yksittäin toteutetut teososat muodostavat runsaan kokonaisuuden, jonka pehmeitä ja kiiltäviä pintoja tekee mieli tunnustella.

emmanurminen.wordpress.com

sannimakipaa.com

Emma Nurminen ja Sanni Mäkipää, Teososia Immen ansa -installaatiosta, mitat muunneltavissa, sametti, vanu, villalanka, kuusikulmaverkko

Anna Niskanen – Tower Over

Ajoimme välillä päivällä ja joskus pitkin yötä. Siniset vuoret muuttuivat illalla vaaleista tummansinisiksi. Kun ne olivat mustat tummaa taivasta vasten, takanamme näkyi merkillinen punainen hehku. Metsä palaa, epäilimme.

Tower Over on sarja grafiikan vedoksia, jotka pohjautuvat Australiassa ottamiini valokuviin luonnosta ja maisemasta. Pirstaloidut kollaasit on rakennettu uusiksi valokuvanomaisiksi teoksiksi, jotka muistuttavat näkymiä ja muistoja vierailemistani paikoista Victoriassa ja New South Walesissa. Kuvien aiheita tukevat jäljentämäni värit, ja osa pigmenteistä on kerätty matkalla.

Sarja jatkaa kertomusta luonnonilmiöistä ja näkymistä. Viime vuonna Valokuvakeskus Perissä näytetty Hover, float oli tulkinta vuorovesistä; kuvaus vedoista ja työnnöistä vesi- ja kuukuvien kautta. Tänä vuonna valmistamani Sneaker-teoskokonaisuudessa on islantilaisia kivimuodostelmia. Kansanperinteessa on vahva uskomus yliluonnollisiin ”näkymättömiin ihmisiin”, jotka asuvat kivissä. Osa sarjaa oli esillä Valokuvakeskus Nykyajassa elokuussa.

Työskentelyprosessini ottaa osaa keskusteluun valokuvan määritelmästä. Teokset ovat vääristettyjä maisemavalokuvia, jotka on vedostettu uniikeiksi grafiikan vedoksiksi paperille ja kankaalle. Digitaalisesta kuvamateriaalista koostetut montaasit on valotettu pinnakkaisina uv-valossa syanotypioiksi ja bikromaattivedoksiksi, hyödyntäen mustesuihkutulostettuja negatiiveja.

Anna Niskanen on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi valokuvataiteen koulutusohjelmasta Aalto-yliopistosta. Hänen ensimmäinen valokuvakirjansa Lustrum julkaistiin omakustanteena keväällä 2017. Niskasella on ollut yksityisnäyttelyitä ympäri Suomea, sekä ryhmänäyttelyitä muun muassa Islannissa ja Venäjällä. Hän on myös yksi Helsingin keskustassa sijaitsevan Kosminen-taidetilan perustajajäsenistä.

www.annaniskanen.com

Anna Niskanen, Halfmoon Bay 2018, Arabikumibikromaatti paperille, 60x50cm

Samuel Lehikoinen – Dark and Shiny Things

Samuel Lehikoinen s.1990 on Jyväskyläläinen kuvataiteilija, valmistunut Kankaanpään Taidekoulusta 2016. Lehikoinen on Jyväskylän Taiteilijaseuran jäsen, ja hänen teoksiaan on myyty mm. Jyväskylän Taidemuseon kokoelmiin. Taiteilija maalaa suurikokoisia öljyväriteoksia, joissa olennaista on koon ja tekotavan kautta syntyvä syvyyden ja kolmiulotteisuuden illuusio, sekä maalausprosessin meditatiivisuus. Näyttelyssä ”Dark and Shiny Tings” on esillä abstrakteja öljyvärimaalauksia, sekä pastelliliituteoksia kahden viime vuoden ajalta.

”Sisällöltään teokset ovat jossain abstraktin ja esittävän välimaastossa. Kuvaan vieraita maisemia tai mikroskooppisia suurennoksia, yhtenäisiä loputtomia organismeja orgaanisen ja epäorgaanisen väliltä. Teoksista voi löytää tunnistettavia luonnonmuotoja ja tekstuureja, irrotettuna kontekstistaan luoden

jotain uutta ja outoa. Hengittäviä teräsverkostoja ja lapsuuden kuumepainajaisia. Oleellista maalauksissa on myös niiden mittakaava ja meditatiivinen tekotapa. Täytän suuren kankaan ohuimmalla siveltimellä. Viiva kerrallaan, kerros kerrokselta. Loppujen lopuksi ranteen liikkeistä tulee soljuvaa aaltoilua ja teos

tuntuu syntyvän itsestään. Kaoottisen elämän keskellä, taide on harvoja asioita jossa minulla on kontrolli ja päätäntävalta. Taiteessa etsin tasapainoa ja pysyvyyttä, vastakohtaa kaaokselle. Se on minun. Luon jotain mitä kukaan muu ei olisi voinut luoda, mitä ei vielä äsken ollut olemassa.”

lehikoinensamuel.com

Samuel Lehikoinen, Asleep Through It All, 2017, öljyväri kankaalle, 178x168cm

Jouni Salonen – Matkaajan päiväkirjasta

Matkaaja on kulkenut pitkän matkan niin ajassa kuin paikoissakin. Näyttely tarjoaa katsojalle mahdollisuuden hypätä matkaajan kyytiin ja palata näin ajassa taaksepäin.

Näyttelyn kuvat muodostavat päiväkirjamaisen kuvakertomuksen. Siihen on tallentunut yksittäisiä detaljeja ja kertomuksen pätkiä niistä hetkistä, jotka ovat jättäneet jälkensä niin kulkijaan kuin ympäristöönkin.

Kuvissa on vahvasti läsnä luonto. Se on usein työn lähtökohta, mutta ilmenee pääasiassa vain heijastuksina, varjoina, vireinä, väreinä tai graafisina pintoina.

Teoksissa on yhdistetty polymeerigravyyri perinteisiin syväpainotekniikoihin etsaukseen ja akvatintaan. Monet päällekkäiset kuultavat värikerrokset tuovat näyttelyn teemaan värillistä syvyyttä.

Jouni Salonen, Uni, etsaus akvatinta, polymeerigravyyri, 2017

Heta Laitakari – Teoksia

Heta Laitakari – teoksia näyttelyn nimi voisi olla yhtä hyvin merkittynä:
Heta Laitakari – tarinoita. Lähtökohtana teoksille on usein omaa polkuaan kulkevat ja kasvavat teemat ja mielikuvituksen tuotokset. Ihmettelyn aiheet, jotka vielä hakevat olemassaoloa ja paikkaa tässä maailmassa saavat veistettävistä materiaaleista muotonsa. Näyttelyssä planetaaristen aiheiden seurana on pronssista valettuja mikrouniversumeja; pieniä pesän ja siemenen kaltaisia muotoja. Hyönteisten millimetrin tarkat kodit ja erilaiset asumukset ovat olleet tarkastelun kohteina. Yöt ja öiset metsät alati innoittavat työskentelyä. Tästä muodostuu oma magian maailmansa.

Yhdistän teoksiin/tarinoihin myös valoa sekä tussitekniikoita. Töissäni valo usein symboloi vettä kuten teoskokonaisuudessa Pyhät vedet. Siinä valoa hohtavista lammista nousee metsäisiä muotoja ja energiaa, joka on ilmaistu kehämäisin muodoin.

www.hetalaitakari.com

Heta Laitakari, Kuun Tarinoita II, 2018, veistos: pronssi, kasvi, maalattu vaneri, 45cm x 45cm x 20cm

Kulma: Hannu Leimu – My Doom World

Galleria Uusi Kipinään tuomani taidenäyttely ”My Doom World” käsittelee tietokonepelien maailmaa perheenisän silmin. Itse aloitin tietokonepelin Doomin pelaamisen kolmekymppisenä 90-luvun lopulla. Räiskintäpelin tietynlainen moraalittomuus tuntui aluksi vähän ahdistavalta, mutta leikkimieliseksi seikkailuksihan se pian muuttui. Maailmat joita en ollut aiemmin kokenut, aukenivat silmieni eteen ja tunnelataus oli huima. Kuin unet olisivat nähtävillä valveilla.

Näyttelyn teoksissa, jotka ovat öljyvärimaalauksia, vien perheeni arkiset hahmot vaeltelemaan Doom tyyppiseen maailmaan. En kopioi pelinäkymiä sellaisenaan vaan annan spontaanin luovuuden muovata näkymiä siten, että on kuin olisin nähnyt unta itse pelistä.

Näyttely pohdiskelee mm. mikä on virtuaalimaailmojen vaikutus ihmismieleen. Teknologian kehityksen laukatessa, mitä on meidän tulevaisuudessa odotettavissa? Voivatko virtuaalimaailmat edelleen rapauttaa jo katoavaa yhteisöllisyyttä? Vähentävätkö kovaotteiset pelit mielemme empaattisempaa puolta? Vai tarvitseeko ihmismieli pelien tarjoamaa väkivaltaista käyttäytymistä eräänlaisena varaventtiilinä? Eli onko väkivaltainen käytös vain yksinkertaisesti meille evoluution muokkaama selviytymismekanismi, kuten vaikkapa soidinkamppailu eläimillä?

Teokset heijastelevat oman eletyn elämän tuntoja myös. Taidemaailman kovuus ja maailman empatian vähyys nostavat tiimihengen pintaan. Perhe pitää yhtä kovissa paikoissa ja toistemme tuella vastataan haasteisiin. Toisinaan tuntuu, että maailman turvattomuus on niin kovin lähellä pelien maailmaa. Ikään kuin pelien sisältö ammennettaisiin suoraan loppumattomista sodista jotka riivaavat maailmaa.

Hannu Leimu, Hero’s Son, 2016

Kenno: Antti Sepponen & Jonne Heinonen – Joskus nukuin

Joskus nukuin on kahden lahtelaisen valokuvataitelijan (Jonne Heinonen, s. 1986 ja Antti Sepponen, s.1991) yhteisnäyttely. Teokset kuljettavat meidät läpi koko elämän ankaran kaaren. Lapsuuden muistot vaihtuvat tähän päivään. Meininki on kuin vuoristoradassa,

mutta lopulta päästään kuitenkin perille. Vai päästäänkö? Aurinko laskee taas ja pitkä pimeys saapuu peltikattojen ylle.

Tältäkö tuntuu olla tässä ja nyt?

Jonne Heinonen

Kymi: Leena Halonen – Pyhää arkea

Pyhällä ja arjella ymmärrämme arkikielessä tavallisesti erilaisia viikonpäiviä. Ja nykyaikaisessa elämässä ne ovat menneet autuaasti sekaisin. Harva enää puhuu pyhäpäivistä, koska ne ovat useimmille viikonloppu tai viihteellä ja tavaroilla ja yltäkylläisyydellä täytetyt päivät.

Miksi annoin näyttelylle nimen pyhää ja arkea. Kuin elämässä, on maalaamisessa samoja

elementtejä, puurtamista, yrittämistä, tuskaa, oikean ilmaisun hakemista. Mutta kun tulee SE hetki, nopeasti tai hitaasti, jolloin teos on valmis, tunne on jotakin arjen yläpuolella. Siinä on se pyhä. Kun kuulen hyvää musiikkia tai luen hyvää kirjallisuutta, runoa, siinä on myös pyhä läsnä.

Me tarvitsemme taidetta eri muodoissa kokeaksemme puhdistavaa ja pyhää.

”Pyyhitään pois likaiset jalanjälkemme

Ja astelkaamme puhtain jaloin

Sujut voimme olla vain

Kun tekemisen vaivattomuus

Ja tulosten kauneus

Ovat mitalin kaksi puolta

Pois arvottomat ajatukset

Ja pahat teot toisia vastaan

Kuka niitä tarvitsisi”

(sitaatti I. Halosen runosta Kuin isämeidän)

Leena Halonen (1946) on Vantaalla ja Perniössä Kosken asemalla asuva taidemaalari. Työhuone on Espoossa. Hän on Taidemaalariliiton varsinainen jäsen ja kuuluu myös Espoon Kuvataiteilijoin, Vantaan Taiteilijaseuraan, Viipurin Taiteilijaseuraan ja firenzeläiseen Societa` delle Belle Arti – Circolo Degli Artisti ”Casa di Dante” seuraan. Tämä näyttely on hänen 15. yksityisnäyttelynsä. Lisäksi hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla.

Taideopintonsa hän on suorittanut useiden suomalaisten taidepedagogien oppilaana opiskellen piirustusta, värihavaintoa, värianalyysia ja maalausta mm. Vapaan Taidekoulun kursseilla useiden vuosien ajan. Useimmiten hän maalaa öljy- ja temperatekniikalla mutta myös ajoittain akryylimaaleilla.

Leena Halonen, Pimeys vie valo herättää, 2018

Kirnu: Iitta Pieti – Post

”Ilta oli jo hämärtymässä ja aurinko laskemaisillaan, kun puhelin soi. Kannattaisi kuulema lähteä pian tulemaan, mikäli halusin keretä ajoissa. Pakkasin kiireesti jotain mukaani, tajuamatta oikein mitä tarvitsisin ja kuinka pitkäksi ajaksi pitäisi varautua olemaan poissa. Otin kissani ja tavarani ja lähdin.

Loppumatkasta oli jo miltei pimeää. Tiet olivat hiljaisia, oli jo sen verran myöhä. Pelloille oli laskeutunut usvaa. Huomasin puristaneeni rattia rystyset valkoisina koko ajomatkan. Pelkäsin, etten kerkeä ajoissa. Pelkäsin, mitä näkisin ja kuulisin, kun pääsen perille.

Muutama kilometri ennen perille pääsyä, tien halkaistessa peltoaukean, juoksi kettu yhtäkkiä autoni edestä. Se ilmestyi tien oikealta puolelta, ylitti sen ja katosi taas usvaiselle pellolle. Se jolkotteli tien yli jotenkin huolettomasti, kiireettä. Ketun kohtaaminen tuossa hetkessä tuntui kuin merkiltä. Olin varma, että se oli merkki siitä, että myöhästyin.”

Iitta Pieti tuo näyttelyynsä Galleria Uuteen Kipinään installaation, joka täyttää pimennettävän Kirnu-näyttelytilan.

Iitta Pieti, Jäi usva, 2017, installaatio, sekatekniikka

Kulma: Marko Backman, Huoneita

En kyllästy huoneiden maalaamiseen. Maalaan interiöörejä, joissa on arkisia esineitä, kuten siivousvälineitä, ruokailuvälineitä tai patja. Maalaamani esineet ovat käyttötarkoitukseltaan ajattomia: ne voisivat nykyajan lisäksi kuulua menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Kiinnostavia ovat eri tarkoituksiin tehdyt huoneet: nukkumishuone, syömishuone, olemishuone. Maalaukseni huoneissa on joko tapahtunut jotain tai pian tapahtumassa.

Aloitan työskentelyn kirjoittamalla paperille yksittäisiä sanoja. Lämpöpatteri, muratti, ikkuna, talvi. Sitten hahmottelen lyijykynällä idean mukaisen yksinkertaisen luonnoksen. Tämän jälkeen teen 3D-mallinnusohjelmalla visioni mukaisen mallin huoneesta esineineen, jotta voin tarkastella ideaani eri kuvakulmista ja eri valaistuksissa. Tämä virtuaalinen tila on varsinainen luonnokseni. Ensimmäiset maalipinnat ovat ehdotuksiani; usein maalaus ehdottaa jotain muuta.

Marko Backman (s.1977) on Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta vuonna 2015 valmistunut kuvataiteilija, joka asuu Turussa ja opiskelee parhaillaan Kuvataideakatemian maisteriohjelmassa maalaustaidetta.

Näyttely on saanut tukea Suomen Kulttuurirahaston Huhtamäen rahastosta.

Marko Backman, Muratti II, Muratti I, 2018,  akryyli- ja öljyväri kankaalle

Kenno, Kymi, Kirnu: Leena Illukka, Silja Puranen, Virpi Vesanen-Laukkanen, Nyrjähdys, venähdys, murtuma

Nyrjähdys, venähdys, murtuma -näyttelyn taiteilijat kommentoivat teoksillaan yhteiskunnassa ja ympäristössä tapahtuvia muutoksia, jotka heijastuvat yksilön elämään. Näyttelyssä pessimistisen tulevaisuusvision rinnalle nousee lämpö, huumorin pilkahdus ja uuden yrityksen mahdollisuus. Näyttelyn tunnelmassa viattomuus yhdistyy vaaran tuntuun. Ryhmän näyttelyt rakentuvat erilaisiksi kokonaisuuksiksi kulloisenkin tilan ja tilanteen mukaan.

Leena Illukan teokset ovat veistoksia ja installaatioita, joissa yhdistyy kierrätetyt materiaalit ja perinteiset käsityötekniikat. Uuden Kipinän Kenno-huoneessa Illukan Faceless Garden käsittelee lähihistoriaamme ja sen suhdetta erilaisuuden torjuntaan tai hyväksymiseen, vihaan ja katkeruuteen. Lähtökohtana ja materiaalina ovat toisen maailmansodan aikaiset, puiset kainalosauvat. Virpi Vesanen Laukkanen luo Kymi-tilaan lohdutusta ja outoa pehmeyttä. Tissituoli ottaa vierailijan pehmeään syleilyyn. Tekstiilistä ommelluissa teoksissa pilkahtelee huumori ja lämpö. Silja Purasen videot ovat kertomuksia maailmasta, jossa suuret virheratkaisut on jo tehty. Teoksissa tarkastellaan muun muassa luonnonvarojen ylikäyttöön, jätteeseen sekä globaaliin väkivaltaan liittyviä kysymyksiä. Kirnu-tilassa Waste Waltz peräänkuuluttaa tulevien sukupolvien oikeuksia ja nykyisten vastuuta. Teos on videoversio Purasen yhdessä poikansa, Lahden SaSakista sirkustaiteilijaksi valmistuneen Armas Lintusaaren kanssa toteuttamasta esityksestä.

Ryhmä on pitänyt vuoden 2018 alusta näyttelyitä nimellä Nyrjähdys, venähdys, murtuma. Aiemmat näyttelyt ovat olleet Rovaniemellä Studio Mustanapassa, Vaasassa Black Wall Galleryssa ja Poriginal Galleryssa Porissa. Syksyllä 2019 ryhmällä on näyttelyt Forssan Museon Aulagalleriassa ja Galleria Pleikussa Berliinissä.

Leena Illukka (s.1962) on suorittanut kuvataiteen ylemmän tutkinnon Saimaan Korkeakoulusta vuonna 2015 ja kuvataiteen alemman tutkinnon Lahden Taideinstituutissa v. 2011. Illukan teoksia on valtion taidekokoelmassa ja ulkomaisissa kokoelmissa. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

Tuusulalainen Silja Puranen (s.1961) on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Purasen teoksia on kotimaisissa ja ulkomaisissa kokoelmissa. Puranen on suorittanut kuvataiteen AMK-tutkinnon Lahden Taideinstituutissa ja taiteen maisterin tutkinnon Aalto-yliopistossa.

Virpi Vesanen-Laukkanen (s.1957) on koulutukseltaan taiteen maisteri. Hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla, ja hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin sekä toteuttanut tilausteoksia. Helsingissä asuvan ja työskentelevän taiteilijan teoksia on kotimaisissa ja ulkomaisissa kokoelmissa.

Leena Illukka, Faceless Garden, Kasvoton puutarha, 2018 kirjonta, sota-aikaiset puiset kainalosauvat, tekokukat

Silja Puranen, Still-kuva teoksesta Wastewaltz, 2018

Virpi Vesanen-Laukkanen, Tissituoli,2018, tuoli, tekstiili, vanu,

Kulma: Sampsa Sarparanta, Ympäröivä todellisuus

Sampsa Sarparannan maalauksia

Jatkan ihmisyksilön kuvaamista tässä digitalisaation, ikuisten leikkausten, globaalin kapitalismin, sosiaalisen median ja hullujen kuninkaiden ajassa. Tähän kaikkeen meteliin ja loputtomaan piipitykseen häviää ihminen liian helposti. Läheinenkin…

… toisaalta pyrin saamaan töihini myös jotakin tämän kaiken vastakohdasta. vapaudesta (vaikka vaan hetkellisestä tai sen illuusiosta), omanarvontunnosta, uudesta alusta, toisenlaisen olemisen mahdollisuudesta.

-Maailma on äärettömän ruma, mutta myös äärettömän kaunis.

Näyttely on osa Sarparannan viime vuonna alkanutta ”taidekiertuetta”. Vuonna 2017 pidettiin kuusi näyttelyä, kauimmainen Berliinissä. Tänä vuonna luvassa on toiset kuusi näyttelyä ja kiertue jatkuu vielä vuoden 2019 puolella.

Sampsa Sarparanta (s.1973) on pitänynt 20-vuotisen taiteilijauransa aikana kymmeniä yksityisnäyttelyitä ja osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen töitään on muun mm. Kiasman, Turun kaupungin ja Salon taidemuseon kokoelmissa.

Sarparannan maalaukset ovat suoria ja usein poliittisesti kantaaottavia ja provokatiivisia. Aiheisiin ovat kuuluneet niin Sudanin nälkää näkevät kuin Turun makeistehtaan irtisanotut työntekijät, mutta yhtälailla henkilökuvat ja arkiset välähdykset taiteilijan lähipiiristä. Helsingin Sanomat kutsuikin Sarparantaa loistavaksi arjen ihanan kauheuden kuvaajaksi (Tammikuu 2011).

”Sarparanta jatkaa kultakauden mestareiden, etenkin Albert Edelfeltin edustamaa realismin perinnettä, mutta lisää siihen roiman annoksen punk-asennetta.” -Helsingin Sanomat, Toukokuu 2014

Sarparanta on opiskellut kuvataideakatemiassa. Hän asuu ja työskentelee ateljeessaan Perniössä. Hänet valittiin Taidekeskus Salmelan nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2004.

Sarparanta on tunnettu myös 20 vuoden urasta No Shame punk-yhtyeen laulaja- lauluntekijänä. Hän työstää parhaillaan ensimmäistä sooloalbumiaan.

www.sampsasarparanta.fi

Näinkö se nyt sitten on, Sampsa Sarparanta

Kenno: Anna Uschanov, Hiker’s Guide

Näyttelyn maalaukset käsittelevät tekijän suhdetta elettyyn, havainnoituun ja muistettuun maisemaan. Teokset pilkkovat maisemassa kuljetut matkat osiksi, keskittyen askeleeseen kerrallaan. Uschanov käsittelee sitä, mikä on aavistuksenomaisena olemassa maisemassa vietetyissä hetkissä, joissa havainto, kokemus, henkilökohtaisuus kiertyvät toistensa ympärille. Näyttelyn teossarjat pyrkivät muodostamaan eräänlaisen opaskartan kuljettuun maisemaan.

Anna Uschanov (s. 1985) on taidemaalari (Vapaa taidekoulu 2012) sekä nukketeatteritaiteilija (Turun ammattikorkeakoulu 2016). Uschanov on kiinnostunut ulkotilan kokemuksesta sekä ihmisen ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta. Näitä teemoja hän käsittelee esitystaiteen ja kuvataiteen keinoin.

Kesäheinä, 2018, öljy mdf-levylle, Anna Uschanov

Kymi: Hanna Rinta-Mänty, Unelmia äkkilähdöistä

Taiteellisen kokonaisuuden keskeinen idea kumpuaa viidestä kotiäitivuodesta: tuttipullojen pesusta, yksinäisyydestä, väsymyksestä, ulkopuolisuuden ja eristäytymisen tunnelmista. Tarpeesta elää juuri siinä hetkessä lasten kanssa sekä unelmista äkkilähdöistä kauas kauas pois.

Virttyneissä harsoissa olevat tekstit liittyvät ajankulumiseen, teoksissa nähtävä valkoinen väri on äitiyteen ja lapsuuteen liittyvä väri. Henkilökohtaisista kokemuksista ammentava teos laajenee käsittelemään äitiyttä laajemminkin ääniteoksen kautta, jossa äidit laulavat lapsilleen eri kielisiä tuutulauluja.

Hanna Rinta-Mänty (s. 1973) on Espoossa työskentelevä kuvataiteilija, joka rakentaa installaatioita yhdistellen maalausta, äänimaisemaa, elintarvikkeita, sekä kierrätys- ja luonnonmateriaaleja.

Rinta-Mänty käsittelee teoksissaan ilmastonlämpenemistä, luonnonsaastumista, sekä kodittomuuteen, naiseuteen ja äitiyteen liittyviä teemoja. Hän käyttää teoksissaan usein kierrätysmateriaaleja vähentääkseen itse teoksien ympäristölle aiheuttamaa kuormitusta. Rinta-Mänty on valmistunut vuonna 2017 Taidekoulu Maasta.

Unelmia äkkilähdöistä, Hanna Rinta-Mänty

Kirnu: Minna Esantytär, The Big Wheel

Kuvaus työuupumuksesta. Herkkyyden ja tasapainon kadottamisesta, yhteiskunnan kovista arvoista ja hektisyydestä, kohtuuttomuudesta ja romahtamisesta.

Still-kuva videoteoksesta The Big Wheel, 2018, Minna Esantytär

Kulma: Tatu Vuorio, Rajapintoja

Raja on konkreettinen käsite: raja maailman ja minun, minun ja maalauksen, maan ja taivaan välillä. Suomen kielessä raja tarkoittaa sitä, mihin jokin konkreettinen tai kuviteltu asia loppuu, ja mistä toinen alkaa. Raja on pyhä, jotain koskematonta, raja on jotakin mitä tulee tarkastella huolella.

Taiteellisessa työskentelyssäni pyrin tutkimaan maalaus- ja veistotaiteen rajapintaa, taiteen keinoin löytämään uusia näkökulmia. Teokseni syntyvät siten rajalle, siihen tilaan, joka avautuu kun olemassaoloni täydentää tyhjyyden. Eksistentiaalinen tapahtuma, jossa kiteytyy olemassaolon merkitys ja rajapinta. Rajapinta, jonka tavoitteena on asettaa ymmärrykseen jotain mitä ei vielä ollut, heijastaa tietoisuuden alueelle jotain tiedostamattomasta.
Maalauksien pohjina käyttämäni läpivärjätty MDF soveltuu työskentelytapaani. Tämä materiaali on mahdollistanut työskentelylleni luontaisen poistamiseen ja lisäämiseen perustuvan veistoksellisen tekotavan.

Tatu Vuorio. Alla pohjantähden, 70x70cm, öljy läpivärjätylle MDF-levylle, 2018

Kenno: Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely

Iida Hollmén

”Vaikka tuulee vastaan -teos kertoo elämäntyönsä Lahden seudun vesiensuojelun parissa tehneen Juha Kedon tarinan. Lahtelainen Keto on toiminut 60-luvulta lähtien Päijät-Hämeessä sijaitsevan Vesijärven ja muiden pienempien järvien kunnostuksen parissa. Hänen toimestaan on perustettu Vesijärvisäätiö ja hän on ollut mukana käynnistämässä monia kansainvälisiä hankkeita sekä aktivoinut muita vesiensuojelun pariin omalla esimerkillään. Vaikka tuulee vastaan on henkilökuva ihmisestä, jolla on päämäärä ja vahva motivaatio vaikuttaa ympäristöasioihin.

Dokumentaarinen teos koostuu Kedon tekstimuotoisista muistoista ja niihin liittyvistä kuvakokonaisuuksista, jotka rakentuvat valokuvista, arkistokuvista, piirroksesta ja äänestä. Galleria Uudessa Kipinässä on esillä osa teoksesta.

Iida Hollmén on valokuvaaja ja ympäristöteknologian insinööri. Hän keskittyy taiteellisessa työskentelyssään ympäristöteemoihin. Vaikka tuulee vastaan on Hollménin lopputyö Lahden Muotoiluinstituutista, joka on toteutettu syksyn 2017 ja kevään 2018 aikana. Teos on henkilökohtainen vastaisku hänen kokemalleen ympäristöahdistukselle. Hollménin mielestä ympäristökysymysten tiedostaminen ei vielä anna ratkaisuja niiden selvittämiseksi, vaan tarvitaan myönteistä ilmapiiriä, joka innostaa toimintaan.”

Iida Hollmén, Automaattinen mittausasema, 2017

Christoph Bader

Olen itseoppinut valokuvaaja Saksasta, ja olen asunut yli seitsemän vuotta Suomessa, enimmäkseen Pohjois-Suomessa ja Lapissa. Muutama vuosi sitten innostuin sekä kuvaamaan filmillä että kehittämään kuvia pimiössä. Tämä on ensimmäinen kerta kun esitän valokuviani julkisesti ja olenkin iloinen, että sain mahdollisuuden osallistua tähän näyttelyyn.

Osani näyttelyssä koostuu katukuvista ja kaupunkimaisemista, joita olen kuvannut Lahdessa sekä Hämeessä. Yhdistävänä niissä pidän niiden emotionaalista sisältöä. Käytin erilaisia papereita ja pimiötekniikoita tukemaan ilmaisua.

Christoph Bader, Patsaiden kaupunki, Gelatiini vedos, 2018

Kymi: Jussi Pirttioja

Näyttelykokonaisuus sukeltaa äärimmäisen subjektiiviseen kuvamaailmaan. Lähtökohtana kiinnostus ihmiseen elämän jälkiin puhtaasti visuaalisina ilmiöinä. Materiaali valikoituu sattumanvaraisesten mieltymysten ja oikkujen ohjaamana; mukana on hahmoja ja kohtauksia mm. elokuvista, mainoksista, elämästä ja muistoista. Tavoitteena on luoda itsenäinen ja omavaltainen kuvamaailma, joissa taiteilija voi olla kuin kotonaan, mutta joiden esittämiin tapahtumiin ja tilanteisiin voi ulkopuolinen katsojakin samaistua.

Työssäni korostuu maalauksen itsenäisyys ilmaisumuotona ja omana kielenään, joka ei sataprosenttisesti avaudu helppojen kielellisten ja yksinkertaistavien tulkintojen edessä.

Jussi Pirttioja (s.1988) on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkekoulusta vuonna 2016. Pirttioja asuu ja työskentelee Lappeenrannassa. Hänen teoksiaan on nähty mm. Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla vuonna 2017.

Jussi Pirttioja

Kirnu: Fanni Maliniemi ja Sanni Saarenpää, Kaalimaan syväpää

Kaalimaan syväpää on kahden nuoren taiteilijan rakkaudentunnustus rikkauksille, jotka itsepäisesti ja taianomaisesti versovat esiin köyhyydenkin keskellä. Galleria Uuden Kipinän Kirnussa toisensa kohtaavat Fanni Maliniemen ja Sanni Saarenpään teokset käyvät keskustelua runsaudesta, jota inhimillinen elämämme kaikissa ilmenemismuodoissaan osoittaa. On kysymys näkökulmista jotka muuttavat kaiken uudeksi. Kaalimaan perukoilla maasta nousee aarteita ja syvää viisautta.

Fanni Maliniemen teokset käsittevät köyhyyttä lämmöllä. Cauliflower Jewellery on sarja koruveistoksia, joiden jalokivinä komeilee ylpeästi kaalien runsas sukukunta. Videoteoksessa One Gem Over All laaja yleisö saa tutustua ensimmäistä kertaa kuningatar Elisabeth II:n kruununjalokivikokoelmaan kuuluviin kuninkaallisiin kaalikäätyihin ja perintökaaleihin.”Köyhän paratiisi sijaitsee mikrokosmoksen oven takana. On katsottava tarpeeksi läheltä jotta saa löytää äärettömyyteen yltävän rikkauden”, Maliniemi kertoo.

Sanni Saarenpään tekstiä maalaukseen ja piirustukseen yhdistävissä töissä erilaiset kartat ja kaavakuvat esittävät maailman monin eri tavoin. Ne ovat tulkinta ihmiskunnan ikiaikaisesta tarpeesta löytää elämästä lainalaisuuksia, reittejä ja kaavoja – edes jonkinlainen tuotelupaus.”Kaaoksen saadessa rakennetta on mahdollista kokea turvallista tuttuutta ja nähdä edessään kulkukelpoisia polkuja. Teokseni ovat todellisuusprojektioita tilanteisiin, joissa hätä ei lue lakia tai naapurin ruoho alkaa olla kiistatta vihreämpää”, Saarenpää tulkitsee.

Fanni Maliniemi (s.1989, Helsinki) valmistui kuvataiteilijaksi (AMK) Tampereelta 2014 ja viimeistelee tällä hetkellä animaatio-ohjaajan opintojaan Turun ammattikorkeakoulussa. Sanni Saarenpää (s.1990, Helsinki) valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2016. Hän elää ja työskentelee Tampereella.

Sanni Saarenpää

Cismittääkö? –taidenäyttely avaa Lahti Priden

Cismittääkö? –taidenäyttely avautuu Galleria Uudessa Kipinässä 14.8.2018 osana Lahti Pride –tapahtumaa. Toisen kerran järjestettävän ryhmänäyttelyn teemana on tällä kertaa Vähemmän kuin vähemmistö. Teokset käsittelevät eri lähtökohdista samanaikaisesti useampaan vähemmistöön kuulumista.

Itseilmaisu ja päätösvalta omasta kehosta ja elämästä ovat asioita, jotka monelle ovat itsestäänselvyyksiä. Millaista on kuulua sateenkaarivähemmistöön, kun juridinen ja sosiaalinen asema ei ole sama kuin valtaväestöllä? Kuka saa olla homo tai transsukupuolinen? Ovatko kaikkien haaveet ja tarpeet samanlaisia? Miltä tuntuu kuulua useampaan vähemmistöön? Mitä on hyvä elämä?

Taidenäyttelyn nimi on sanaleikki; oletus, että kaikkien kokemus sukupuolesta olisi samanlainen, kismittää. Cis-sukupuolinen henkilö kokee identifioituvansa syntymässään määriteltyyn sukupuoleen. Myöskään kokemus vähemmistöön kuulumisesta ei ole aina sama.

Näyttelyssä on esillä teoksia monista eri medioista: mm. maalauksia, valokuvia ja veistoksia. Näyttelyyn järjestettiin keväällä valtakunnallinen avoin haku. Ensimmäinen Cismittääkö? –näyttely järjestettiin vuonna 2016 Lahti Priden yhteydessä Malskilla.

Näyttelyn ovat organisoineet Magdaleena Jakkila ja Hilmalyydia Nuolivaara yhteistyössä Lahti Priden ja Kauno ry:n kanssa, jonka vuoden teemanäyttely Cismittääkö? on. Näyttelyä on tukenut Lahden kaupunki.

Taiteilijat:
Jenni Holma
Meeri Koutaniemi
Ritva Larsson
Maria Liitola
Hanna Makkonen
Enda Mattila
Jaana Miettinen
Anni Myllyniemi
Saara Mäntylä
Inari Porkka
Salla Sillgren
Timo Tähkänen
Lila Vainikka
Anna-Karoliina Vainio
Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen
Noora Ylipieti