19.08.- 06.09.2015 Lahden kylänkoulu

Taiteilijoita Lahden kylän koululta

Lahden kylän koulun nykyiset ja entiset taiteilijat esittäytyvät Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa 19.8.-6.9.2015. Lahden kylän koulu (rakennettu 1873) on Lahden kaupungin omistama entinen kansakoulu. Sittemmin rakennuksessa on toiminut mm. työväenopisto ja lastentarha. Lahden Taiteilijaseura on vuokrannut koulua vuodesta 1992. Seura vuokraa tiloja edelleen jäsenilleen työtiloiksi. Koululla työskentelee tällä hetkellä kahdeksan taiteilijaa. Vuosien saatossa rakennuksessa on työskennellyt yhteensä 26 taiteilijaa, jotka kaikki ovat valmistuneet Lahden taideinstituutista (nykyinen Lahden ammattikorkeakoulu). Kaikki ovat olleet myös Lahden Taiteilijaseuran jäseniä. Yhteisnäyttely valottaa osaltaan nyt lakkautettavan Lahden taideinstituutin merkitystä Lahden kaupungille. Lisäksi näyttely raottaa ovea Lahden kylän koulun nykyisyyteen sekä esittelee joukon taiteilijoita, joita tuo koulu yhdistää.

29.07.- 16.08.2015 Jari Jarnström, Mira Kankaanranta, Olli Romppainen, Elsa Trzaska

Kulma:

Jari Järnström

Vain hetki

Näyttelyssään Vain hetki Jari Järnström tarttuu kokemuksiimme ajasta. Aikatutkimuksen piirissä on kehitetty teesi ajan nopeutumisesta, akseleraatiosta (kiihtyvyys, nopeuden lisäys aikayksikössä). Nykyaikaamme leimaa non-stop-elämä ja 24/7-kulttuuri. Maalaustyöskentely on aikaa vievä prosessi. Vaikka teos kuvaisikin vain yhtä ohikiitävää hetkeä, niin se mahdollistaa sen ”ikuistamisen”. Järnströmin teoksissa aika on pysäytetty: ihmisfiguurit tai kasvot ovat abstrakteissa taustoissa omiin ajatuksiinsa syventyneinä. Maalauksissa on myös kirjaimia ja numeroita jotka voisivat olla viitteitä ajastamme: kommunikointi ihmisten välillä on nykyään enemmän sosiaalisessa mediassa kuin fyysisiä kohtaamisissa. Elämme sanojen ja kuvien virrassa ja yhä nopeutuneempi viestintä saattaa aiheuttaa sen että kaikki jää vain merkeiksi sisältämättä sen suurempaa sanomaa.

Kenno:

Mira Kankaanranta

UINUU

”Uinuvat” ovat kuin horroksessa, irrallaan muista ja ulkopuolisesta maailmasta. Uinuvat käpertyvät omaan yksinäisyyteensä ja hiljaisuuteen. Ne ovat sulkeutuneita, osa ahdistuneena, osa tyynenä ja rauhallisena. Osassa kasvot katoavat jättäen jälkeensä pelkän muodon ja oletuksen olemassaolosta. Ne leijuvat, hukkuvat, uppoavat, katoavat. Ne ovat riisuttuja kaikesta hälinästä ja kiireestä. Jäljelle jää hiljainen läsnäolo ja pienet eleet. Uinuvat- sarjan lisäksi esillä on myös muita öljyvärimaalauksia jotka teemallisesti ovat yhteneväisiä uinuvien kanssa. Mira Kankaanranta on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta 2012. Hän on kotoisin Torniosta mutta on syntynyt (1983) Helsingissä, jossa myös asuu ja työskentelee tällä hetkellä.

Kymi:

Olli Romppanen

Rajatapauksia

Näyttelyssä nähdään Suomen ja Venäjän rajaseudulla kuvattu uusi
dokumentaarinen videoteos. Olli Romppanen kertoo: ”Pyrin löytämään
yhteyden kulttuurin, yhteiskunnallisuuden ja inhimillisen kokemuksen
välille ja ilmentämään sitä esseistisessä muodossa. Kulloinkin
valitsemastani mediumista riippumatta teosteni pohjalla on kiinnostus
ihmisyksilön, yhteiskunnan ja historian vuoropuheluun.”

Olli Romppanen (s.1984, Joensuu) opiskelee Aallon taiteiden ja
suunnittelun korkeakoulun (ent. Taideteollinen korkeakoulu)
ympäristötaiteen maisteriohjelmassa. Taiteellisessa työskentelyssään
hän on suuntautunut mediataiteeseen, tällä hetkellä erityisesti
videotaiteeseen ja interaktiivisiin installaatioihin. Kuluvana vuonna
hänen teoksiaan nähdään useiden ryhmänäyttelyiden lisäksi
yksityisnäyttelyissä Joensuussa ja Lahdessa. Taiteellisen
työskentelynsä ohella Olli Romppanen tekee graafista suunnittelua,
web-suunnittelua ja opetustyötä sekä toimii tuottajana kulttuurialan
produktioissa.

Kirnu:

Elsa Trzaska

Dalmatialainen

Galleria Uusi Kipinän Kirnun näyttely Dalmatialainen on Elsa Trzaskan uusimman, tänä kesänä valmistuneen, samannimisen videoteoksen ensimmäinen julkinen näytäntöpaikka. Teoksessa nuori nainen pukeutuu mustiin legginsseihin, jotka ovat reikiintyneet. Elsa Trzaska (s. 1990) on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2013. Hän työskentelee pääosin videotaiteen ja lyhytelokuvien parissa, joissa päähenkilönä on usein nuori nainen pienine vastoinkäymisineen. Hän on kiinnostunut ihmissuhteiden käännekohdista ja nyansseista, sekä kahden ihmisen välisestä kommunikaatiosta ja mitättömistä ongelmista. Galleria Uusi Kipinän Kirnussa pidettävä näyttely on hänen neljäs yksityisnäyttelynsä. Hän asuu ja työskentelee Tampereella.

08.07.- 26.07.2015 Päivi Häkkinen, Tuomas Uusheimo, Sanna Nissinen, Martti Matilainen

Kulma:
Päivi Häkkinen, PARTY TIME

Galleria Uudessa Kipinässä nähtävä teos on jatkoa Päivi Häkkisen (s. 1975) näyttelylle After-party, joka oli esillä Malmössä viime marraskuussa.
Uudessa versiossa Party Time väki vähenee, mutta pidot eivät suinkaan parane.

Näyttely koostuu kolmesta veistoksesta: Klovni, After-party ja After Party.
Juhlat ovat loppumassa. Diskopallot laskeutuvat mustina pommeina hahmojen päälle.

Tässä äänettömän musiikin maailmassa hilpeä diskobiitti on vaihtunut System Of A Downin kappaleeseen B.Y.O.B. (Bring Your Own Bombs):

BLAST OFF, IT´S PARTY TIME
AND WHERE THE FUCK ARE YOU?
WHERE THE FUCK ARE YOU?
WHERE THE FUCK ARE YOU?

”Häkkinen sitoo yhteen traagisuuden ja hullunkurisuuden ja liittää ne
inhimillisyyteen. Ehkä juuri siksi hänen työnsä tunkevat hieman liian
lähelle, mahdottomiksi torjua. Elämä ja kuolema virnistävät
tasavertaisesti päin näköä.” – Carolina Söderholm, Sydsvenskan

Kenno:

Tuomas Uusheimo, Fallen Angels

Aika, luonnonlait ja sattuma ovat muokanneet teosteni aiheet. Tässä muotoilutapahtumassa on
erotettavissa kaksi ajalliselta kestoltaan äärimmäistä aikajanaa: taivaankappaleiden
muovautuminen avaruudessa miljardien vuosien aikana sekä toisaalta impaktin aikaansaama
äkillinen muutos niin kappaleissa itsessään kuin myös maan kuoressa. Meteoriiteissa näistä
tapahtumista meitä muistuttavat kappaleiden koostumus, palanut kuori sekä ilmavirran
aiheuttamat virtauskuviot. Maan kuoreen syntyneet impaktikraatterit ovat taas miljoonien
vuosien saatossa muovautuneet osaksi jokapäiväistä maisemaamme esimerkiksi jääkausien
seurauksena.
Näiden tapahtumien ajallinen sekä tilallinen ulottuvuus on hyvin vaikeasti hahmotettavista
rajallisen ihmisikämme puitteissa. Olen halunnut valokuvata kappaleet keinotekoisessa
avaruudessani, osana jotakin hyvin suurta ja äärettömän vanhaa. Meteoriittitörmäyksien
rakentamat maisemat taas muistuttavat meitä luonnon sattumanvaraisuuden synnyttämästä
kauneudesta.

Kymi:
Sanna Nissinen, SALAINEN HISTORIA

Rikkinäisyys, keskeneräisyys ja epätäydellisyys ovat usein toistuvia teemoja työskentelyssäni. Minulle ne edustavat keskeistä osaa inhimillisyydessä. Salainen historia -näyttelyn teokset käsittelevät antiikin sankarimyyttejä tämän näkökulman kautta – torso ei ole vain rikkinäinen veistos, vaan todellinen kuva ihmisestä.
Jos nykyisen klassillisen muinaisuuden jumalat tuntuvat meistä niin miellyttäviltä, johtuu se, nähkääs, vain siitä, etteivät he enää voi tehdä pahaa, koska ovat menettäneet valtansa.
Paul Gsell: Keskusteluja Auguste Rodinin kanssa

Sanna Nissisen (s. 1984) ensimmäinen yksityisnäyttely Galleria Uuden Kipinän Kymi-tilassa.
Näyttelyssä on esillä piirustuksia ja veistosinstallaatio. Teokset ovat syntyneet jatkumona Nissisen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä käsittelemään teemaan torsoudesta ihmisen sisäisen tilan kuvaajana.

Sanna Nissinen on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2012 ja asuu ja työskentelee nykyään Kuopiossa.

Kirnu:

Martti Matilainen, valokuvia

Näyttelyni kuvat perustuvat omiin epämääräisiin muistoistikuviin lapsuudesta, nuoruudesta ja myöhemmistä ajoista. Kaikki kuvat on tehty kollaasitekniikalla eli usean kuvan osia yhdistelemällä luotu uusia kokonaisuuksia

10.6. – 05.07.2015 Tammikuun Valo, Sebastian Lindberg, Arttu Sailo, Taira Tiger ja Rose-Mari Torpo

Tammikuun Valo -ryhmä tarjoaa neljä maalausnäyttelyä; erilaisia näkökulmia värin, pinnan ja materiaalin kokemiseen. Sebastian Lindberg ja Arttu Sailo maalaavat figuratiivisia teoksia, TairaTigerin ja Rose-Mari Torpon ammentaessa abstraktista maalausperinteestä.
Maalaukset käsittelevät harmoniaa, vastakohtaisuutta sekä liikettä ja pysähtyneisyyttä. Yhdistävänä lähtökohtana ryhmällä on väriin pohjautuva työskentelytapa. Näyttelyn teemoina ovat mielen ja ulkomaailman havainnointi sekä fyysinen lähestymistapa maalaamiseen. Materiaalisuus ja immateriaalisuus luovat
kontrasteja teosten ja tekijöiden välille. Katsoja havainnollaan ja läsnäolollaan rakentaa maalauksen merkityksen.
Kulma: Sebastian Lindberg, Orogenesis
Kenno: Rose-Mari Torpo, Kaiku
Kymi: Arttu Sailo, Where ever we go
Kirnu: Taira Tiger, Myrsky vesilasissa

20.05.- 07.06.2015 Jenny Suhonen, Paula Humberg, Pekka Homanen, Seppo Alanissi

Kulma: Jenny Suhonen, Still life

Näyttelyn nimi ”Still life”, asetelma (vanh. suom. hiljaiselo), viittaa ajan pysäyttämiseen, pysähtymiseen ja jonkin tietyn tilanteen/ajan tallentamiseen. Näyttely koostuu vuosina 2012-2015 toteutetuista teoksista. Tutkin näyttelyssä esitettyjen teosten kautta erilaisia itsensä kohtaamisen muotoja, ihmistä ja ihmisten välisiä suhteita – sekä muistamista. Ihmisfiguurin sijaan kuvaan maalauksissani tiloja, jotka voi kokea ihmisen sisäisenä maisemana, ihmisten välisenä tilana, tai tilana, josta ihminen on poistunut. Liitän tiloihin fragmentteja läsnäolosta käyttämällä mm. ruumiinosia ja esineistöä, jolloin jäljelle jää idea ihmisestä, joka on kadottanut yksilölliset piirteensä ja miltei jäänyt oman symboliikkansa vangiksi.

Maalausten paikkoihin ja esineisiin liittyy usein tapahtuma tai tarina, joka on ainoastaan taiteilijantiedossa: tapahtuma ja/tai kertomus on läsnä aavistettavana viittauksena kertomatta jätetystä.Maalauksessa esitetyn tilan tehtävänä on välittää tunne tapahtuman merkityksestä, ja tässä tapahtumassa katsojan henkilökohtainen kokemus tilasta muodostuu maalauksen merkitykseksi.
:::
Jenny Suhonen on helsinkiläinen kuvataiteilija (Vapaa Taidekoulu 2012). Hän toimii sekä taidemaalarina että performanssitaiteilijana. Suhonen käsittelee taiteessaan ihmisyyden eri muotoja ja olemuksia tavoitteenaan purkaa se osiin. Häntä viehättää visuaalinen hitaus, kerroksellisuus ja toisto. Suhonen haluaa pysäyttää ja antaa aikaa: luoda tunnelmia, joihin katsoja voi samaistua ja peilata itseään. Häntä kiinnostaa kuinka paljon on tarpeeksi, jotta kuva piirtyy ihmisen eteen ja sisään.

Kenno: Paula Humberg, Vegetation Zone

“Vegetation Zone” –valokuvasarjan aiheena ovat kasvitieteellisten puutarhojen kasvihuoneet Suomessa ja ulkomailla. Kasvihuoneet ovat periaatteessa hyvin avoimia lasirakennelmia, mutta huurtuessaan ja tahriintuessaan ikkunaruudut vääristävät näkymän ja eristävät sisälläolijat ulkomaailmasta – tämä sisä- ja ulkotilan välinen jännite on minusta erityisen kiinnostava. Valitsin kuvausvälineeksi puisen neulanreikäkameran, joka korostaa puutarhojen omalaatuista ja jopa outoa tunnelmaa.

Kymi: Pekka Homanen, maalauksia

”Teos-sarja sai alkunsa 11.9.2001 tapahtumista New Yorkissa.
Reaaliajassa saimme katsoa vähitellen laajenevaa katastrofia joka ei ole vieläkään kunnolla selvinnyt. Sen lonkerot hipovat myös meidän lintukotoa. Tämä potku takalistoon on ainakin jollain tasolla jokaisen tekemäni työn lähtökohta.
Maalaukset esittävät tapahtuman kevyesti lievän huumorin kera.
Itse Manhattan näkymänä on töissäni jokin ..”epä manhattan”.. viite tapahtuneeseen. Yksi yhteen maisemakuvia ne eivät ole.
Yhdistämällä esittävää ja abstraktia kuvakäsitystä haluan myös viitata kulissien takaiseen toimintaan sekä siihen kaikkeen mitä tämä absurdi ja hyvin abstrakti tapahtuma on saanut aikaan. Yrittämällä ymmärtää sitä ymmärtää yhä vähemmän.
Hyvässä taiteessa on myös tuo samainen funktio. Ja niinhän sen pitää ollakin. Ajatus lähtee lentoon ja mielikuvat heräävät. Mikään tulkinta ei ole oikea.”

Kirnu: Seppo Alanissi, Kuinka se sieltä kasvoi

”Kuinka se sieltä kasvoi”-teossarja koostuu kymmenestä grafiikan menetelmin toteutetusta pienoisdioraamasta/valolaatikosta. Teosten lähtökohtana ovat toimineet taiteilijan omat muistot lapsuuden metsäkokemuksista. Sarja on kuitenkin laajentunut myös tarkastelemaan muuntunutta kansallista luontosuhdetta ja käsitystä siitä luonnon mystifioinnin kautta.

29.04.- 17.05.2015. Virva Kanerva & Janika Salonen, Heikki Humberg, Paula Myllymäki, Kukka Pitkänen

Kulma: Virva Kanerva & Janika Salonen, 21. vuosisadan biotieteet

Kanerva ja Salonen käsittelevät samaa teemaa eri kulmista. Kumpikin kuvaa erikoista maailmaa, toinen kaukaa ja toinen läheltä tarkasteltuna. Näyttelyn nimessä esiintyvä biotiede toimii yhdistävänä tekijänä näissä tarinallisissa kokonaisuuksissa. Biotieteen aloihin viitataan eri tasoissa molempien teoksissa. Viittaukset saattavat näkyä yksityiskohdissa, kokonaisuuksissa tai löytyä ajatusketjujen takaa.

Virva Kanervan veistokset ovat lapsenkokoisia inhimillisiä eläimiä jotka ovat keskittyneitä tärkeisiin tehtäviin. Kanerva käyttää eläinhahmoja käsitellessään ihmisenä olemista ja ympäröivää maailmaa. Eläimeen on helppo samaistua. Eläin voi olla neutraali ihmistä määrittävistä symboleista mutta silti kuvata ihmisen kokemia tunteita ja asioita. Eläimeen voi samaistua omista lähtökohdistaan riippumatta. Ehkäpä juuri tämän takia on kirjoitettu niin paljon eläintarinoita ja ihmismäiset eläimet ovat lasten kuvaston perustyyppejä.

Janika Salosen tähän näyttelyyn tekemät teokset ovat värikkäitä taidegrafiikan vedoksia, joissa muutamat selkeät muodot näyttelevät pääosaa. Näennäisen abstraktit teokset kertovat kuitenkin tarinan. Salonen projisoi teosten elottomiin, geometrisiin muotoihin inhimillisiä piirteitä. Nämä muodot tekevät ja toimivat itsenäisinä niille asetetussa ympäristössä. Teossarjassa esiintyvä orgaaninen muoto puolestaan jättäytyy etäiseksi ja staattisiksi.

 Kenno: Heikki Humberg, Human Nature

Heikki Humbergin näyttely Human Nature koostuu 100 x 125 cm kokoisista valokuvista, jotka kuvastavat nyky-yhteiskunnan ja luonnon ristiriitaa. Teokset ovat kaksoisvalotuksia Euroopan eri luonnontieteellisten museoiden kokoelmista siirrettynä urbaaniin ympäristöön. Hain teoksiini uutta lähestymistapaa käyttämällä luonnontieteellisten museoiden dioraamoja ja siirtämällä niiden rakennettuja eläinsommitelmia kaksoisvalotuksen avulla niille epätavallisiin ympäristöihin, kuten parkkihalleihin ja rautatieasemille.

Kymi: Paula Myllymäli, Suunnitelmia eläimeksi kasvamisesta

Näyttelyssä taiteilija pohtii ihmiskunnan mahdollisuutta ja tahtoa muuttua eläimeksi – palata luontoon.
Teoksiin yhdistyy myös taiteilijan omat lapsuuden haaveet eläimeksi muuttumisesta. Eläin edusti Myllymälle jo lapsena jotain puhdasta ja viatonta, kun taas ihminen näyttäytyi tuhoavana ja moraalittomana voimana. Teoksissa pohditaankin, voimmeko vielä palata eläimiksi, voimmeko olla vielä osa luontoa? Voiko ihminen enää koskaan elää harmoniassa luonnon kanssa?

Materiaalinaan taiteilija käyttää nukkeja ja pehmoeläimiä ja luo niistä teoksia, joissa yhdistyy sekä ihmisen, että eläinten osat. Nuket ovat osaksi eläimiä, osaksi ihmisiä, ne ovat käymässä läpi muutosta.

Kirnu: Kukka Pitkänen, Pysyy- putoaa

Pitkänen työskentelee enimmäkseen grafiikan tekniikoiden parissa, mutta Lahdessa nähtävissä töissä grafiikasta näkyy lähinnä viitteitä ja painopiste töissä on erilaisissa piirustus- ja maalaustekniikoissa.

Näyttelyssä nähdään viisiosainen teossarja ”Joka hetki putoaa”, joka käsittelee hetkellisyyttä ja muuttuvuutta putoavien esineiden muodossa. Pitkänen näyttää meille arkipäivästä tutut esineet toisenlaisessa muodossa; sellaisina, kuin ne näyttäytyvät vain sekunnin murto-osan ajan pudotessaan. Keskittyminen mahdollisimman lyhytkestoiseen hetkeen kiehtoo Pitkästä. Teossarja käsittelee myös ihmisen halua hallita ympäristöään ja ympäröiviä esineitä ja ilmiöitä.
Toinen näyttelyssä esillä oleva teossarja on nimeltään ”Amuletit”. Siinä Pitkänen pohtii hetkellisyyden sijaan pysyvyyttä; sitä, mikä on erilaisten onnenesineiden merkitys ihmisille tänä päivänä. Onko niitä, ja minkälaisia? Haetaanko niistä turvaa, vahvistetaanko kuvaa itsestä ja omasta historiasta kantamalla muistoja sisältäviä esineitä mukana? Ovatko ne aina esineitä? Kannetaanko niitä mukana, vai ovatko ne jotain paikoillaan pysyvää? Näiden kysymysten pohjalta on syntynyt sarja kuulakärkikynäpiirustuksina toteutettuja teoksia.

01.04.- 26.04.2015 Viivi Kiiskinen, Lulu Jokinen, Jenni Sokura ja Salla Lahtinen

Neljä Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistunutta, Viivi
Kiiskinen, Lulu Jokinen, Jenni Sokura ja Salla Lahtinen järjestävät samaan aikaan
yksityisnäyttelyt Galleria Uudessa Kipinässä, Lahdessa. Näyttelyiden teemoina
ovat kauneus, tavat sekä käyttäytymismallit, ruokailuvälineet, abstrakti ilmaisu ja
kivi. Näyttelyissä on esillä kolmiulotteisia teoksia sekä animaatioita. Nuorten
tekijöiden esillepano havainnollistaa monipuolisesti nykyajan taiteen tekemisen
kaikenkattavaa materiaalien ja medioiden hallintaa.

taiteilijaesittelyt:
Salla Lahtinen on Lahdesta kotoisin oleva 23vuotias
taiteilija, joka työskentelee Nastolassa. Hän valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta keväällä 2014. Tärkeimpiä teemoja Lahtisen teoksissa ovat itsepresentaatio, sosiaalisen median kuvat sekä kommunikaatio. Lahtinen hyödyntää teoksissaan internetin visuaalisuutta ja välineitä, kuten blogeja ja giffejä.
Lahtinen on ollut mukana näyttelyissä vuodesta 2010.
Uudessa Kipinässä Lahtinen esittää animaationsa : ) (2014) ja Private Message
(2013). Teosten aiheina on viestimitse käytävä keskustelu ja tunneilmaisu,
erityisesti hymyily.

Jenni Sokura (s. 1983) on lappeenrantalainen taiteilija, joka valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2012. Sokura työskentelee sekä Lappeenrannassa että Imatralla. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on artesaanikiviseppä.
Kolmiulotteisissa teoksissaan Sokura liikkuu veistosten ja korutaiteen välimaastossa. Teemat pyörivät arjen ympärillä, erityisesti ruokailuja kattauskulttuurin kautta. Materiaalien runsaus vie toisinaan keittiöön, joskus hevostallille. Buffetti näyttely
on kattaus Sokuran viimeisimmästä tuotannosta.

Lulu Jokinen on 23vuotias lappeenrantalainen taiteilija, joka valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2014. Jokisen inspiraatio taiteelliseen työskentelyyn tulee luomisprosessin filosofiasta ja henkilökohtaisten metodien kehittymisestä. Teon, läsnäolon, valintojen ja antautumisen merkitykset avautuvat itsensä ymmärtämisellä ja ymmärryksen haastamisella. Abstraktien taideteosten läpi käymät spontaanit vaiheet näkyvät arkaaisessa, rehellisessä ja ajoittain kömpelössä olemuksessa.
Galleria Uudessa Kipinässä esillä on teoksia, joiden synty on ollut jälleen
eräänlaisen tutkivan metodin tulos. Ne ovat kuin mustetahratesti, jonka
keskeneräisiä lauseita katsoja tahtomattaan täyttää mielessään.
Näyttelykokonaisuudessa on kivisiä veistoksia sarjasta A lter Sofia (2014) sekä
pienoisveistos Ten (2012).

Viivi Kiiskinen on imatralainen 24vuotias
taiteilija, joka työskentelee Imatralla. Hän valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2014. Kiiskisen tärkeimpiä teemoja ovat kauneusihanteet, keho ja nykyaika. Hän käsittelee teoksissaan kehon muotoa ja kokoa sekä siihen kohdistuvia paineita
muokatun Barbienuken kehon avulla. Kolmiulotteisuus on Kiiskistä kiinnostava
ilmaisumuoto.
Galleria Uudessa Kipinässä Kiiskinen esittää teoksen ”Life In The Dreamhouse 2”.
Teos on jatkoa Kiiskisen opinnäytetyöprojektille, joka oli esillä Imatran
taidemuseossa keväällä 2014. Teos koostuu muokatuista Barbienukeista
ja vaaleanpunaisista laatikoista. Nyt teos muokkautuu uuteen muotoon kun nämä ns.
nukkekotilaatikot ottavat haltuunsa näyttelyhuoneen levittäytyen ympäri tilaa.
Laatikoissa esitetään tapahtumia nykypäivän elämästä.

11.03.- 29.03.2015 Marko Hämäläinen, Katri Heinänen, Sami Leutola, Lahden Taidelainaamo

Kulma: Marko Hämäläinen, Ääri

Kolme tuntia hiihtoa takana. Lumi yrittää tarttua suksen pohjaan. Raskasta tallustelua jyrkkenevään ylämäkeen selkä märkänä. Sumua ja lumisadetta, valkoista. Hikinorot poskipäillä. Kaveri avaa uraa parikymmentä metriä edelläni, selkä tuskin enää erottuu. Pysähdyn oikomaan jäykistyneitä jäseniäniä ja pyyhkimään räkää viiksistä. Ahkion valjaita täytyy taas kiristää. Pitää muistaa juoda, vaikka ei janota, ja mutustaa vähän pähkinöitä, ettei apeus ja uupumus yllätä. Kaikkialla näkyy harmaan eri sävyjä ja vähän mustaa.
Pohjoinen tundra on armoton, valkoinen kulissi pelille, jossa on luonnon sanelemat, selkeät säännöt. Unohtajaa odottaa julma kohtalo. Seesteinen valkoinen kätkee sisäänsä jatkuvan kamppailun elämästä ja kuolemasta. Retkeläisen täytyy huolehtia vain perustoiminnoista: pitää syödä, juoda, edetä ja levätä riittävästi. Kaikki muu on
ylimääräistä. Pakkanen ja viima ovat täällä evoluution työkaluja. Selviytyjät herättävät kunnioitusta. Systeemi on karu mutta hienovarainen.
Tämä suuri valkoinen ei ole enää itsestään selvyys. Lämpötila kohoaa, veden olomuoto muuttuu. Itseään viisaana pitävä kaksijalkainen nisäkäs ei olekaan ottanut kaikkea huomioon. Vaeltaako seuravat sukupolvet enää näissä jäisissä maisemissa? Mitä tapahtuu kaikille niille, jotka ovat tottuneet arktisiin oloihin?
Marko Hämäläinen on muuramelainen valokuvataiteilija ja dokumentaristi, joka haltioituu telttailusta, taiteesta ja todellisuudesta. Hänen taiteellisen työskentelyn lähtökohta on ihmisen suhde yhteiskuntaan ja luontoon. Kuvissaan Hämäläinen käsittelee todellisuutta dokumentaarisesti, hyödyntäen valokuvan eri tyylilajeja. Hämäläisen töitä on ollut esillä Suomen lisäksi eri puolilla Eurooppaa.

Kenno: Katri Heinänen, Matkakuvia

Pidän matkustelusta ja uusien paikkojen katselemisesta. Otan huolettomasti kuvia taskukokoisella kamerallani ja selailen niitä reissuilta palattuani: muistelen paikkoja ja tunnelmia. Minulla on suosikkeja, mutta joskus mitättömiltä näyttävät kuvat alkavatkin tuntua kiinnostavilta. On siis tärkeää olla poistamatta ”surkeita” kuvia kameran muistista liian innokkaasti. Tokiossa minut yllätti muistikorttipula ja koin modernin ihmisen ahdistusta: minulta jäi monta kiinnostavaa kohdetta ikuistamatta. Olisin halunnut ”muistaa” kaiken: muistaa = tallentaa kaiken kameran muistiin. Näin jälkeen päin ajateltuna oli ihan terveelliseltä kulkea välillä ilman kameraa ja havainnoida omin silmin suodattamatta kaikkea linssin läpi, antaa asioiden painua omien aivojen muistiin.

Turistikuvat ovat tekemiseni lähtökohta, teokseni sekoitus todellisuutta, tunnelmia, mielikuvia ja mielikuvitusta. Työskennellessäni kirjoitan mielessäni kuvatekstejä mietin hyviä nimiä. ”Ei enää yhtään kirkkoa eikä patsasta”: Olen tavallinen turisti, joka ottaa kuvia kirkoista ja patsaista, aina, nyt ei jaksa: tämä oli parkkipaikka kirkon vieressä. ”Aja mut kotiin”: Olen kiertänyt Prahaa kolme päivää itsekseni. Inhoan yksin matkustamista. Voisinpa pyytää tuota autoa viemään minut kotiin, nyt. ”Ostoksille”: Japanissa kaikilla on kirkasta läpinäkyvää muovia olevat sateenvarjot. Käytännöllistä, sillä ihmisiä on niin paljon, että mustista varjoista muodostuisi tiivis läpinäkymätön katto. Olemme ostoskadulla ja joukossa on yhtäkkiä yksi punainen sateenvarjo. Se erottuu kaikista muista, mutta tyttö sen alla pysyy silti piilossa, toisin kuin muut läpinäkyvien varjojensa alla. ”Ihana ruuhka”: Japaninailen ruuhka on aivan toista luokkaa kuin vaikka eteläeurooppalainen, eteläamerkikkalaisesta ruuhkasta puhumattakaan. Ei määrällisesti, vaan laadullisesti. Japanin ruuhka on kohtelias ja sivistynyt, kanssa-autoilijoita kunnioittava. Se on hiljainen.

Ja niin edelleen. Jos digitaaliset tiedostoni joskus katoavat, olen ”tulostanut” kuvistani ainakin osan. Teokseni ovat kuin perinteinen valokuva-albumi, joka säilyy ja jonka kuvia voivat kaikki katsella omin silmin, ilman teknisiä välikäsiä.

Kymi: Sami Leutola, TEKO, veistoksia vuosilta 2012-2015

Teokset pohtivat tekoälyä. Mahtaako tulevaisuuden tekoäly toisintaa ihmisen evoluutiota? Seuraako tietoisuudesta automaattisesti yksilön olemassaolo?

»Mutta olen vakuuttanut itselleni, että maailmassa ei ole kerrassaan mitään, ei taivasta, ei maata, ei mieliä, ei ruumiita; eikö siis seuraa, ettei minuakaan ole? Ei, jos vakuutin itselleni jotain, niin varmasti minä olin olemassa. Mutta on joku pettäjä, äärimmäisen mahtava ja ovela, joka aina varta vasten pettää minua. Epäilemättä siis myös minä olen, jos hän minua pettää. Ja pettäköön hän minua kuinka paljon vain voi, hän ei koskaan saa aikaan, että minä en ole mitään niin kauan kuin ajattelen olevani jotakin. Niinpä, kun kaikkea on kylliksi harkittu, on vihdoin todettava, että tämä lausuma, ’Minä olen, minä olen olemassa’, on välttämättä tosi aina kun minä sen esitän tai mielessäni ajattelen.»
René Descartes, Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta, (s. 38)

TEKO- näyttelyn teokset ovat valmistettu kierrätysmateriaaleista .

Kirnu: Lahden Taidelainaamo, Horisontti

Lahden Taidelainaamon näyttely teemalla horisontti. Näyttelyssä on esillä Lahden Taiteilijaseura ry:n, Lahden taidegraafikot ry:n ja Lahden valokuvataide ry:n jäsenten teoksia. Kaikki teokset ovat lainattavissa suoraan näyttelystä.

Lahden Taidelainaamon Horisontti -näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:
Antti Ahonen, Timo Jakola, Marja-Liisa Jokitalo, Topi Juntunen, Pirjo Kaartinen, Anna-Liisa Kankaanmäki, Kirsi Karppinen, Eeva Kirilin-Helenius, Henry Koljonen, Matti Koskela, Tomas Amos Kouba, Minna Kähkönen, Sirpa Lappalainen, Lasse Lassheikki, Johanna Lemettinen, Anna Leppä, Sami Leutola, Satu Loukkola, Mikko Lyytinen, Tuomo Lukkari, Kalle Mustonen, Kirsti Nenye, Tuomo Nevalainen, Nelli Penna, Sergei Pietilä, Eija Pii, Ritva Pirhonen, Vesa-Antti Puumalainen, Sirpa Pyykkö, Lauri Rajamäki, Poli – Päivi Reponen, Egor Robenko, Tiina Salmi, Marika Schroderus, Tiina Tanskanen, Tiina Vaahtera, Ville-Veikko Viikilä ja Heidi Wikström.

18.02.- 08.03.2015 Ella Tahkolahti, Miss Kompro, Teemu Salonen, Vilina Koivisto & Jemina Lindholm

Kulma: Ella Tahkolahti, LUOLA

“———
— Kaiken kaikkiaan nämä vangit pitävät siis totuutena vain noiden keinotekoisten esineiden
varjoja.
— Niin, pakostakin.
——
— Ja jos hänet pakotettaisiin katsomaan suoraan ulkona olevaan valoon, hänen silmiään alkaisi
särkeä ja hän yrittäisi väistää kääntymällä sitä päin, mitä hän voi katsella. Hän kuvittelisi tämän
todellakin olevan selvempää, kuin se mitä hänelle näytetään.
——
— Lopulta hän sitten voi varmaankin katsoa ja tarkastella aurinkoa, eikä vain sen heijastuksia
vedessä tai jossakin muussa vieraassa paikassa, vaan sitä itseään, sen oikealla paikalla.
——”
(Platon, Valtio, 370-luku eaa)
Ella Tahkolahti (s.1981) on kuvataiteen maisteri, installaatio-, video- ja performanssitaiteilija. Tahkolahden teosten kysymyksenasettelussa keskeisenä on katsojan suhde tilaan ja teokseen.Teokset ovat ikään kuin näyttämöitä joissa katsoja esiintyy itselleen havainnoiden omia reaktioitaan suhteessa muokattuun tilaan tai järjestettyyn tilanteeseen. Teosten lähtökohdat ovat intuitiivisia ja usein henkilökohtaisia. Tahkolahden teoksia on ollut esillä mm Huuto galleriassa 2014 ja Nuoret2013 -näyttelyssä Helsingissä. Hän on myös esiintynyt performanssitapahtumissa Suomessa ja ulkomailla, viimeksi Winter CREATurE- tapahtumassa Kaunaksessa Liettuassa 2015.

Kenno: Miss Kompro, Saa Toivoa

Toivomusluun vetäjä ja tulitikkuaskin pystypudottaja saa toivoa.
Neliapilan syöjä ja aarrekartan askartelija saa toivoa.
Saman sanan samaan aikaan sanojat saavat toivoa.
Toivomusaikoina kello 11.11 ja 22.22. ja 00.00 saa toivoa,
sekä tähdenlennossa ehtivä, sekin saa.
Saa toivoa että kesä jo tulisi, melkikaikkihan niin välillä tekee.
Ja kun näyttää peukkua saa toivoa toiselle hyvää tai itselle kyytiä.
Toivomuslähteellä saa toivoa maksusta, oikeaa veikkausta saa toivoa ja syntymäpäivälahjoja.
Jos ensin uskaltaa toivoa ihmiseltä.
Joka tapauksessa kaikki syntymäpäiväkakun kynttilät kerralla sammuksiin puhaltanut saa toivoa.
Irtoripsen puhaltanutkin saa toivoa jos pitää silmät kiinni.
Kun huomaa sinistä saa toivoa ja Lampunhengeltä myös.
Hyvältä haltijattarelta saa kolme toivomusta, mutta Haverisen tytöt ne saa elää toivossa.
Nähdessään auringon ja kuun samalla taivasotteella
niin silloin kun piirtää valkoisen hevosen,
silloin saa toivoa.

———-

Olennaista on kyky yhdistää muistojen, tosiasioiden ja annettujen merkitysten fragmenteista eheä tarina elämästä tai itseyksistä. Paremman puutteessa riittää pitää sitä pyrkimyksenä. Eläydyn työhöni kuin kirjailija, joka suhtautuu kiihkolla sanojen muotoon ja tavujen rytmiin. Juonen kustannuksella. Maalaan sitä.

Kymi: Teemu Salonen, Oletko Olemassa, Peilejä ja kolikkoautomaatteja

Pieniä kurkistuksia jokaisen omaan elämään ja itseen, ohi rakennettujen kulissien. Latteissa sekä itsestään selvissä sanoissa ja lauseissa piilee usein yllättävän voimakkaita totuuksia, jotka kliseisyydessään jäävät ilman ansaitsemaansa huomiota.

Uskallatko katsoa peiliin? Pidätteletkö itseäsi ja paheksut muita? Näetkö mahdollisuutesi? Mitä olet piilossa vai miksi et uskalla? Valitsitko katkeruuden? …
Näyttelyyn on koottu henkilökohtaisilla viesteilläsi sanoitettuja peilejä sekä oraakkeleina toimivia kolikkoautomaatteja joista voit pikkurahalla ostaa näkymän omaan totuuteesi.

Kirnu: Vilina Koivisto & Jemina Lindholm, video-/ääni-installaatio

“A kind of symbolic contract that the audio-viewer enters into,
agreeing to think of sound and image as forming a single entity.”
– Michel Chion

Teos tutkii äänen vaikutusta kuvaan. Sitä, kuinka videoteokseen voidaan ladata erilaisia tunnelmia ja tunteita pelkästään ääntä vaihtamalla. Näkeminen ja kuuleminen toimivat suhteessa toisiinsa ja jokainen ääni tai äänettömyys sisältävät kuvan tulkintaan liittyvää informaatiota. Teoksen nimi Sopimus viittaa ranskalaisen elokuvateoreetikon Michel Chionin käsitteeseen audiovisuaalinen sopimus, jolla tarkoitetaan symbolista sopimusta katsojakuulijan ja teoksen välillä. Katsoja-kuulija tulkitsee äänen ja kuvan suhdetta omien elämänkokemuksiensa pohjalta ja kokee sen todenmukaisena.
Teoksessa on purettu osiin audiovisuaalisissa teoksissa käytettävä rakenne ja eri elementit on nostettu esiin katsojan tarkasteltavaksi. Ääntä ja kuvaa ei ole synkronoitu, vaan katsojalla on vapaus kuunnella kutakin kohtausta valitsemillaan äänillä. Olennaista on, että jokaisen katsojan kokemus teoksesta on erilainen, jokainen kuuntelukerta on ainutlaatuinen eikä toistu koskaan.
Jemina Lindholm (s. 1991, Loimaa) on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta keväällä 2014. Opiskelujensa aikana hän on profiloitunut mediataiteilijaksi. Lindholmin teoksia on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä screeningeissä Suomessa ja ulkomailla.
Viliina Koivisto (s. 1989, Loimaa) on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2012. Hänen pääasiallinen tekniikkansa on video. Koiviston töitä on ollut esillä ryhmänäyttelyissä ja screeningeissä Suomessa.
Sopimus on taiteilijoiden ensimmäinen yhteinen yksityisnäyttely.