NYT

”Voisivatko maalaukset olla kuin kirjan kannet? Mikä tarina kuvien väliin muodostuu? Kuvallinen kertomus ei rakennu saman säännöstön mukaan kuin kirjoitettu teksti. Kuvan keinojen vihjaama sisältö on tekstiä vielä paljon tulkinnanvaraisempi, jokaiselle katsojalle erilainen.

Taiteilijana teen kuvia omasta elämästäni, siitä mitä olen kokenut tai ajatellut, nähnyt ja kuullut. Samalla teen myös maalauksia taiteesta.

Näyttely koostuu viidestä kuvaparista, maalauksista. Olen valinnut kuvaparit niin, että ne muodostavat haluamani visuaalisen dialogin. Puhuttelevatko ne katsojaa?

Näyttelyn kokonaisuuteen kuuluu myös videoteos, jossa kirjoittamani runot yhdistyvät kuvavirtaan. Syntyy jälleen uusi tulkinnan taso.”

Iiris Pessa on lohjalainen taidemaalari ja kuvantekijä. Hän on valmistunut taidemaalariksi vuonna 1989 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2000. Vuodesta 1990 hän on pitänyt kymmeniä yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.

Mystisestä jättimäisestä paholaisesta haalenee pikkuhiljaa aave.
Huippupedoista jää vain dokumentit ja muutama luuranko killumaan tai rustokasa.

Eliöyhteisöt korvataan eläintarhoissa ja akvaarioissa roboteilla. Kehää kiertävä kala on hologrammi.

Onkai käppänen aaveparatiisi parempi kun ei paratiisia ollenkaan. Elämä jatkuu, napa imee meidät sisuksiinsa.

“Käsittelen Paradise Ghost-näyttelyssä keinotekoisten luontokokemusten, kuten eläintarhojen ja suurten akvaarioiden tarvetta ja tulevaisuutta. Luonnon hälytystila saa minut levottomaksi. Lähtökohta teoksiini on tunne ja tunnelma, yritys kuvata sisäistä olotilaani fyysisessä muodossa. Olotilani voi aiheuttaa kokemus omassa elämässä, uutiskuva sekä populaarikulttuurin teokset. Meri ja rautakaupat ovat suuria idea-altaita.”

Anna Pekkala (s. 1989 Mänttä) on tuore Kuvataideakatemian kuvanveiston osaston maisteriopiskelija.
Hän työskentelee pääosin veistosten ja installaatioiden parissa, mutta viime aikoina on innostunut myös spraymaalaamisesta. Pekkalan taiteellisen ilmaisun keskiössä ovat olleet meri ja sen eliöstöt sekä niihin kohdistuva toiminta. Hän työstää vaihtelevasti materiaaleja tekoturkiksen ompelusta romumetallin plasmaleikkaamiseen. Teokset ovat usein dioraamamaisia kokonaisuuksia, joissa ajatuksena on ihmisen kömpelö yritys luoda jotain luonnollista. Pekkala on koostanut moottoroitua merieläinakvaariota ja aikoo laajentaa oman pseudoluonnontieteellisen museon koostamista tulevaisuudessa maaeliöihin.

The work Re(cuerda)me unifies the words recuerdame (remember me) and cuerda (string) as a possible answer to the question: Is there memory embedded into textiles?
Visual and tactile codes communicate stories, while steins, odors, and wrinkles are marks of their lives, showcasing their relation with the body and the environment. Thus, reflection on the past is enabled by these cues. But what if those memories could be dynamic, shape-shifting, and adaptive to emotions, touch, or the human voice? Could textiles transform into a new media for our digital archives, permitting recollection and access to these hidden memories? Could we reach a point where we trust our clothes memories more than our experiences?

By creating woven textiles with optical fibers and electronics, this interactive installation explores how we can code and decode memories into a soft material, transforming memories into a new light base language. The audience will be invited to get close to the textile pieces and experience how their proximity to the material can create tactile memories, with light indicating the presence of the bodies.