
Lahden Seta ry / Elina Priha / J. Saari / Sanna Ulvila
28.4.2025
30.4.–18.5.2025
Lahden Seta ry – Ette pelota minua piiloon
”Ette pelota minua piiloon” – taidenäyttely Galleria Uudessa Kipinässä ottaa kantaa ja juhlistaa olemassaoloa
Lahden Seta ry järjestää 30.4.–18.5.2025 Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa taidenäyttelyn nimeltä ”Ette pelota minua piiloon”. Näyttely kokoaa yhteen LGBTQ+-taiteilijoita ja liittolaisia, jotka haluavat teostensa kautta ottaa kantaa syrjintää vastaan ja juhlia moninaisuutta. 19 tekijää esittelee vaikuttavia teoksia, joiden tekotapa vaihtelee maalauksista esimerkiksi runouteen, musiikkiin ja animaatioon.
Näyttely on taiteellinen ja poliittinen kannanotto Suomen kiristyvää ilmapiiriä vastaan, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva puhe ja politiikka on muuttunut yhä uhkaavammaksi. ”Ette pelota minua piiloon” on vastaus pelotteluun ja näkymättömäksi tekemiseen – se on äänekäs ja ylpeä muistutus siitä, että olemme olemassa, emmekä aio kadota.
Näyttelyyn ehtii tutustumaan vielä Lahti Pride -viikolla, sillä sitä juhlimme 12-18.5. Priden teema on ”Kulttuurin kaikki värit”.
Yhteistyössä Lahden Seta ry:n kanssa Kino Iiris ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva
Elina Priha –
Saaren rajoilla
Elina Priha (s.1987) on Helsingissä asuva monialainen taiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi (TaM) Aalto-yliopistosta vuonna 2022.
Työskentelyni on prosessilähtöistä ja paikkasidonnaista; paikan, materiaalin ja tekijän intiimi suhde ja vuorovaikutus ovat pääosassa. Viime vuosina olen viettänyt paljon aikaa sekä tutuilla että vierailla saarilla. Taiteellinen tutkimukseni kietoutuu näiden saarien historian ja ekologian kautta naisten historiaan ja tulkitsen näitä teemoja pääosin tekstiilitaiteen keinoin.
Olen kiinnostunut saarista paikkoina, joilla on fyysisesti selkeät rajat. Toisaalta asia ei ole niin yksinkertainen; Tove Janssonin teoksessa Muumipappa ja meri (1965) Muumipappa kirjoittaa päiväkirjaansa: “Saareen ei ole siltoja eikä sen rannalla aitoja; sieltä ei pääse pois eikä sinne voi jäädä vangiksi.” Saariin liittyy historiallisesti paljon tarinoita, sekä faktaa että fiktiota: joissain saari kuvataan utopistisena paratiisina, joissain dystopiana, joissain taas saari on toiminut vankilana. Yhteistä lienee se, että saari tuntuu hieman irralliselta muusta maailmasta, melkein siltä, ettei ole muita lakeja tai sääntöjä kuin ne, jotka itse luodaan.
Näyttely koostuu erikokoisista kuvakudoksista, tilkkutyötekniikalla toteutetuista tekstiiliteoksista sekä pienistä puuveistoksista. Kuvakudosteni muotokieli kumpuaa perinteisestä suomalaisesta kudontasymboliikasta, karjalaisista kirjontakuvioista ja suomalais-ugrilaisesta mytologiasta, sekoittuen orgaanisiin elementteihin. Tekeminen on yhteistyötä materiaalin kanssa: käytän pääosin kierrätettyjä tekstiilejä ja lankoja, joten lopputulos on aina jonkin verran ennalta määrittelemätön. Ajattelen tekstiilien parissa työskentelyä jonkinlaisena pehmeän aktivismin ja feminismin muotona, jonka ytimessä ovat hitaus ja huolenpito.
Uusin teoskokonaisuus on tulossa esille vuonna 2025 Galleria Uusi Kipinän lisäksi Taattisen tilan galleriaan Naantaliin ja Tampere-majaan Tarttoon, Viroon.
Suomen Kulttuurirahasto on tukenut työskentelyä vuonna 2024.
www.elinapriha.com
IG: @elinapriha
J. Saari
Reset (Nature Morte), 2024
Akryylipleksi, kipsi, ultramariinipigmentit, betoni, kattopelti, rautalanka, muoviverkko, rautatanko, suola
J. Saari –
Reset (Nature Morte)
Installaatio Reset (Nature Morte) on taiteilijan mielikuvittelema näkymä tulevaisuudesta, kun vaaran merkeiltä katseensa pois kääntänyt ihmiskunta on pumpannut ja louhinut maan povesta kaiken hyödynnettävän raaka-materiaalin ja jäljellä on kasa jatkojalostetta ja menetetty maa. Teos on suonsilmäke, johon loppuun muokatun maailman muistuma vajoaa. Se vilpittömästi toivoo, että luonto jaksaisi vielä rakentua aiheuttamamme roskan ylle uudelleen, vaikka oman olemassaolomme edellytykset olisivatkin jo vähäisemmät. Ihmiskunta on läpi historiansa tunnistanut ahneutensa ja varoitellut sen seuraamuksista myytein, uskonnoin ja eettisin ohjein. Miten vauraudessa elävälle länsimaalaiselle voikaan olla niin vaikea tinkiä vähäisessäkään määrin omasta mukavuudestaan, kun elinehtomme on kiistatta jo vajoamaisillaan?
Installaatio rakentuu päijäthämäläisestä metsästä syksyllä 2023 kaadetun hirven vasan jalasta muotitettujen uppoavien valujen ympärille. Ahneutta ja kielletyn houkutusta symboloivat betoniset omenat kannattelevat akryylipleksisiä lammikoita, joiden varjoissa myyttien sfinksit kuiskuttavat varoituksiaan. Teokseen on valittu hiilijalanjäljeltään raskaita ja kierrätykselle vaikeita betonia, kipsiä ja muovia, sekä metallia. Materiaalivalintoja tehdessä taiteilija on jälleen saman kysymyksen äärellä: kuinka tehdä taidetta kun taiteenlaji on perinteisesti käyttänyt ympäristöä kuormittavia materiaaleja? Onko kysymys yhden yksittäisen ja pienen teoksen kohdalla edes relevantti globaalissa skaalassa? Ehkäpä epämukavia kysymyksiä voi tarkastella kulkemalla hetken niitä päin ja katsomalla mitä törmäyksestä jää jäljelle.
Sanna Ulvila –
Like 2000
Työskentelen maalauksen alueella ja hyödynnän maalauksen, kollaasin ja tekstiilitaiteen tekniikoita. Poimin teosten aiheita mediasta, mainoksista ja pop-kulttuurista sekä omista valokuvistani ja ympäristöstäni. Työstän näitä montaasimaisesti ja teen uusia tulkintoja, joissa mainoksen, meemin ja unen logiikka kohtaavat. Banaalius, pateettisuus, mahtipontisuus, kitsch ja karnevaalin tematiikka kiehtovat minua.
Koen kitschin ja taiteen suhteen merkitykselliseksi, koska maailmamme tuntuu usein kitschillä kyllästetyltä. Pop-taiteen jalanjäljissä hyödynnän kitschin esteettisiä ominaisuuksia, kuten räikeyttä, banaaliutta ja tietynlaista yksioikoisuutta. Nämä kätkevät taakseen merkityksiä ja sisältöjä, joita haluan teoksissani välittää. Tarkastelen teoksissani ihmisyyttä lempeästi ja kevyen absurdisti.
Karnevaalissa minua kiehtoo vastakkaisuuksien ja ylösalaisin kääntämisen ajatus. Alhaisesta tulee ylevää ja toisinpäin. Karnevaali viittaa myös juhlintaan ennen paastoa, mikä tuo mieleen tämänhetkisen maailmantilanteen ainakin länsimaista katsottuna. Onko kulutusjuhla viimein tulossa päätökseen, ja mitä sen jälkeen? Työlläni haluan kyseenalaistaa vallitsevan arvomaailman karnevalistisen naurun kautta.
Valmistuin Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2021. Viimeksi teoksiani on ollut esillä yhteisnäyttelyssä Anna Korpilinnan ja Anna Pekkalan kanssa Make Your Mark Garage/Galleryssa Helsingissä, yksityisnäyttelyssä Pesula Galleriassa Sipoossa sekä ryhmänäyttelyissä Helsingissä (tm-galleria, Yö Galleria, Galleria Toinen Silmä) ja Berliinissä (Toolbox). Teoksiani on ostettu Valtion Taideteostoimikunnan kokoelmaan Kansallisgalleriaan ja Suomen Taideyhdistyksen teosarpajaisiin sekä yksityiskokoelmiin. Olen Helsingin Taiteilijaseuran, Taidemaalariliiton ja Taideyhdistys Yön jäsen.
Kiitokset Kansan Sivistysrahastolle näyttelyn tukemisesta.
Matti Närekangas / Ilkka Kärkkäinen / Tiina Wallius / Nadja Koshevenko
7.4.2025
9.4.–27.4.2025
Matti Närekangas – Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Kaukana siintää kuun loiste, ja toisella puolella kerrostaloa käsi pitelee poikki mennyttä taikasauvaa.
Tavanomaisesta poiketen en pyri lausumaan sanoja siinä järjestyksessä kuin niiden kuuluisi asettua vuosikymmenten painosta.
Tapausta tutkimaan ovat saapuneet uima-altaan huoltohenkilökunta sekä brunssin keittiömestari Sinikka.
Tahdosta riippumatto sekä astianpesukone, joka viimein mahtui.
Rapujuhlissa graalin maljan nostaa rohkein ja katoaa ilman hyvästejä.
Taskupuutarha pysyy taskussa ilman sen suurempia ongelmia.
Tavallaan on lohdullista, että viimein löysimme käpyjen seasta muurahaisten hukkaaman neulan
Emme vain tiedä mihin sen voi palauttaa – eikä sillä liene väliä.
Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Piirrätkö kolikon läpi paperin, miettimättä saksien paikkaa?
Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Muikkuja perunamuusilla taas auringonlaskussa – hyvää!
Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Pehmeät silmät avautuvat vielä kerran.
Matti Närekangas (s. 1983) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa öljyvärimaalauksen parissa. Hänen teoksensa liikkuvat alitajunnan ja havainnon rajapinnassa, yhdistäen surrealistisia, abstrakteja ja esittäviä elementtejä. Närekangas valmistui Kuvataideakatemian maalauksen osastolta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2024 ja on pitänyt näyttelyitä vuodesta 2018 lähtien.
http://www.naerekangas.com
IG: @matti_naerekangas

Ilkka Kärkkäinen
True Stories, 2024
Kohopaino, polymeerigravyyri
48 x 38 cm
Paperi: Hahnemuhle 300 g, 100% cotton, happovapaa
Ilkka Kärkkäinen –
Under Pressure
Ilkka Kärkkäinen yhdistää taidegrafiikan töissään vanhaa, käytöstä poistettua kirjapainojen välineistöä, kohopainoa ja polymeerilaatta -tekniikkaa. Kärkkäisen työskentelymetodi on paitsi hidas niin myös kokeellinen; usein lopullinen teos on testiversioiden, yrityksen ja erehdyksen kautta syntynyt. Sekä vedoskoneet, välineistö ja usein paperitkin ovat kaikki kierrätettyä; vuosien saatossa kotimaasta ja ulkomailta hankittua.
Ilkan töissä näkyy graafisen muotoilijan tausta, sekä konstruktivismin perintö. Vuosien saatossa hänen ilmaisunsa on yksinkertaistunut ja teosten koot ovat kasvaneet. Kärkkäisen työt ottavat hiljaisesti kantaa elettyyn elämään ja ympäröivään maailmaan, jättäen ei-esittävinä teoksina tulkinnan katsojille.
Ilkka Kärkkäinen on yksi Suomen tunnetuimmista ja palkituimmista graafisista muotoilijoista. Hän on myös so_helsinki kollektiivin toinen perustajajäsen.
https://www.instagram.com/so_helsinki/
Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus
Tiina Wallius –
Oma Maa
Tiina Wallius ( s.1961 ) on Porvoossa asuva ja työskentelevä keramiikka- ja kuvataiteilija. Luonnossa kulkeminen, sienestys, marjastus ja matkustelu ovat hänelle vahvoja inspiraation lähteitä. Teoksissa välittyy myös leikki ja huumori lapsuuden muistojen kautta. Tarinaa ihmisistä ja elämästä. Hän valmistui Kuopion käsi- ja taideteollisuus akatemiasta keramiikka-alan artenomiksi 1992. Valmistumisen jälkeen hän opiskeli maalausta, piirustusta ja elävän mallin piirustusta Taideteollisessa korkeakoulussa kolmen vuoden ajan.
Wallius muotoilee savesta käsin rakentamalla keraamisia uniikkiveistoksia, reliefejä sekä installaatioita. Käytössä on kivitavarasavet mustasta vaaleampaan ruskeaan sekä usein myös posliinisavi. Veikeys, leikki, luonto, ilo, ja huumori ovat hänen mielikuvituksellisissa teoksissaan vahvasti läsnä. Realistisemmissa teoksissa on usein lähtökohtana muistot ja leikit lapsuuden ajoilta, luontokokemukset ja kulttuurimme arvokkaat perinnöt. Galleria Uuden Kipinän kantavana teemana on taiteilijan omakohtaiset muistot ja kokemukset omasta kotimaasta jotka näkyvät persoonallisen ilmaisun kautta. Tilassa avautuu maailma suomalaisena olemisen ilosta, onnesta ja kauneudesta, keramiikka veistosten sekä reliefien muodossa.
Avantouinti ja kävely luonnossa ovat hänelle mieluisia harrastuksia sekä uusiin paikkoihin tutustuminen ympäri maailman.
” Näyttelyni teokset ovat syntyneet rakkaudesta kotimaahan, sen luontoon, vuodenaikoihin, muistoihin eletyn elämän kautta ”
https://www.tiinawallius.com
https://www.instagram.com/tiinawallius/
Nadja Koshevenko
Aamuauringonnousu, 2025
Animaatio guasseilla paperille
Grafian apurahalla toteutettu teos
Nadja Koshevenko –
Punainen
Huhtikuussa avautuvassa näyttelyssä on animaatioita, animaatiolooppeja ja kuvituksia, joissa yhdistyvät unenomaiset maailmat, käsityöläisyys ja symboliikka. Näyttelyssä nähdään kolme pidempää animaatiota sekä lyhyempiä animaatiolooppeja. Kaikki teokset on toteutettu perinteisellä frame-by-frame-tekniikalla, jokainen kuva käsin piirtäen. Lisäksi esillä on animaatioiden yksittäisiä frameja, joiden kautta voi tutustua perinteisen animaation luomisprosessiin.
Näyttelyn tuorein teos, Aamuauringonnousu, saa täällä ensi-iltansa. Maaliskuussa 2025 valmistunut animaatio käsittelee feminiinistä ja maskuliinista symboliikkaa sekä dualistista maailmankuvaa. Runsas ja värikäs teos kuvastaa myös kevään aikaa – kasvua, uusiutumista ja energian palautumista.
Toinen animaatio, Sade (2024), on toteutettu käsin valmistetuilla musteilla, jotka on luotu luonnon pigmenteistä. Musteiden valmistuksessa on käytetty mm. suomumustesientä, punavyöseitikkiä, limanuljaskaa, erilaisia kasveja sekä muita luonnon orgaanisia elementtejä. Teos on tarina hahmosta, joka myrskyn jälkeen palaa alkupisteeseen ja löytää mielenrauhan.
Kasvoton (2022) animaatioteos kuvaa naishahmoa, joka on jäänyt kahden maailman – toispuoleisen ja oikean – välille. Tämä guasseilla toteutettu teos jatkaa näyttelyn unenomaista tematiikkaa.
Näyttelyn nimi, Punainen, viittaa sekä taiteilijan tämänhetkiseen sisäiseen tunteeseen että yhteen hänen lempiväreistään. Punainen väri toistuu teoksissa laajassa sävyspektrissä – intensiivisenä, kirkkaana purkkipunaisena sekä syvänä luonnonpunaisena, jota on valmistettu muun muuassa veri- ja verihelttaseitikeistä.

Kaisla Kuurama / Marlena Luukkonen / Riikka Kontio / Verna Kovanen
17.3.2025
19.3.–6.4.2025
Kaisla Kuurama – Kaukaa kantautuva hämärä
Käsittelen soolonäyttelyssäni Kaukaa kantautuva hämärä psyykettä ja pysähtyneitä traumamuistoja, joita tarkastelen vuosien tuoman etäisyyden päästä tarinallisena, omakohtaisena kokemuksena. Lapsuusmuistojen synkissä maisemissa aika on pysähtynyt, ja lapsen tilalla kuvassa on nyt aikuinen.
Perheväkivalta jää tavallisesti kotien seinien taakse piiloon ja tunnistamattomiin. Tämä häivytetty ja hävetty hiljaisuus lisää yksin jäävien ahdinkoa sekä näiden ilmiöiden pitkäkantoisia, aikuisuuteen ulottuvia vaikutuksia. Näyttelyn teokset syntyvät siitä, mistä ei ole mahdollista puhua sanoin, ja maalausten hienovarainen monitulkintaisuus antaa tilaa vaitonaisille tunteille. Teoskokonaisuudessa pimeys ja keinovalot saavat yhtä tärkeän roolin kuin niiden keskellä olevat yksinäiset hahmot.
Maalaukseni ovat figuratiivisia, ja työskentelyssäni korostuu toisteisuus ja hitaus: työskentelen öljymaalia ohuesti kerrostaen, useita kymmeniä versioita ja luonnoksia luoden, ja kuva-aiheeni ovat lähes jumiutuneina liikkumattomiksi. Teoskokonaisuuteen sisältyy hienovaraista symboliikkaa, väkivallan ja vallan häivähdyksiä, sekä elementtejä joilla ne kytkeytyvät aikaan ja paikkaan ja yhdistävät henkilökohtaiset tunnekokemukset tuttuihin suomalaisiin maisemiin. Katsojalla on tilaa vuoroin kokea ja peilata omia tunteitaan, vuoroin asettua joko ulkopuolisen todistajan tai sivustakatsojan rooliin.
Kaiken keskellä on uhmakas elinvoima, joka kantaa läpi koko näyttelyn.
Kaisla Kuurama (s.1992, Lahti) on tamperelainen tuore kuvataiteilija ja kuvataidekasvattaja. Hän työskentelee ja vaikuttaa Tampereen taide- ja kulttuurikentällä aktiivisesti mm. Onkiniemi ateljeen puheenjohtajana ja Taidetila Teen perustajana. Kaukaa kantautuva hämärä on hänen ensimmäinen soolonäyttelynsä. Se on ollut esillä myös Tampereella, joulukuussa 2024.
Marlena Luukkonen –
From Wounds to Wings – Journey of Healing
Näyttelyn teokset kuvaavat paranemisprosessia kronologisessa järjestyksessä traagisen tapahtuman lähtöhetkistä täyteen toipumisen pisteeseen.
Luukkonen tuo aihetta esiin positiivisuuden ja voimaantumisen näkökulmasta. Hän pohtii sitä miten vahvan arven kanssa identiteetti muuttaa muotoaan ja kuinka hyväksyä se. Arvet kertovat tarinaa elämästä ja kokemuksista, mutta ennen kaikkea selviytymisestä. Joten arpi voi olla myös kaunis asia. Japanissa, jos esimerkiksi ruukku menee rikki niin, sitä ei aina heitetä pois, vaan sen palaset paikataan yhteen kullalla. Silloin ruukku ei ole enää kuin muut samanlaiset ruukut vaan täysin uniikki kappale. Rikkinäisestä voi tulla eheä, ja jollain tapaa parempikin kuin alkuperäinen.
Näyttelyn inspiraatio pohjautuu Luukkosen omiin kokemuksiin. Hän selvisi vakavasta auto- onnettomuudesta vuonna 2022. Näyttelyyn hän haluaa sisältää myös omia ajatuksiaan prosessista ja jakaa tarinaansa auttaakseen muita.
Marlena Luukkonen (s. 1988) on Kuopiossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja taidemaalari. Hän on valmistunut Lahden Muotoilu- ja Taideinstituutista aktiivisesti mukana näyttelytoiminnassa sekä järjestäjänä että näytteilleasettajana eri puolilla Suomea.
Luukkonen käyttää työssään suvereenisti öljy- ja akryylivärejä. Myös sekatekniikka, piirustus, vesiväritekniikka sekä taidekorujen valmistus ovat luonnollinen osa hänen ilmaisuaan. Hänen töidensä aihemaailma liikkuu vahvasti esittävästä täysin abstraktiin. Useimmiten Luukkosen maalaukset ovat kuitenkin yhdistelmä näitä kahta. Hän kokee erittäin kiinnostavaksi maalin eri mahdollisuudet ja pyrkii sen puitteissa mahdollisimman laajaan ilmaisuun ilman rajoitteita. Hänen tyylinsä tunnetaan ihmisaiheista, joihin luonto usein vahvasti liittyy. Luonnon kuvaaminen on vain korostunut vuosien myötä ja siitä voi nähdä viitteitä lähes kaikissa Luukkosen töissä. Hän pohtii näiden suuntausten kautta teemoja sisäisestä kasvusta, muutoksesta ja voimaantumisesta.
Marlena Luukkonen pohtii tekemistään näin:
”Taiteessani korostuu herkkyys ja työstän paljon omia kokemuksia elämän varrelta. Matka sisimpään heijastuu kuvina kankaalle. Kauneuden luominen on lähtökohtani taiteen tekemiselle. Isoja tekijöitä töissäni ovat tunteen/tunnelman luominen, värien vetovoima, kauniin elämyksen jakaminen tekijän ja katsojan välillä.
Elämyksen kokemisen aikana tapahtuu taianomaista puhdistumista, joka avaa sydäntä. Tuntee olevansa yhteydessä ja vähemmän erillinen muista, se kokemus yhdistää sidettämme lujemmin toisiimme ja maailmaan. Taiteen on mielestäni tarkoitus koskettaa. Vaikka maalauksen aihe olisikin joskus raskas niin toivon yleisilmeen jäävän positiivisen puolelle. Maalaus ei ole arvoitus, joka katsojan tulisi ratkaista. Tärkeintä on sen herättämät ajatukset ja siitä välittyvä tunnelma.”
Riikka Kontio –
Taas saa hävetä
Kuvataidenäyttely suomalaisen taiteilijan häpeästä
Taas saa hävetä -kuvataidenäyttelyssä on esillä häpeää käsitteleviä tuoreita maalauksia sekä installaatioita, jotka ovat syntyneet suomalaisille kuvataiteilijoille tehdyn häpeäkokemuksia kartoittavan kyselyn tuloksien pohjalta. Kontio lähetti kyselyn kuvataidejärjestöjen kautta ammattitaiteilijoille maaliskuussa 2023 ja sai 336 vastausta.
Yli 85 % vastanneista oli hävennyt itseään taiteilijan ammatissa. Häpeä liittyi useimmiten esillä olemiseen, osaamiseen, teoksiin ja apurahoihin. Myös itse ammatinvalinta ja köyhyys tuottivat ammattikunnassa häpeän tuntemuksia.
Taiteilijan häpeää lisää, se että ammatti koetaan vaikeasti ymmärrettäväksi, sen merkitystä ja tarpeellisuutta kyseenalaistetaan toistuvasti. Taiteilijaa syytetään yhteiskunnan loiseksi, vaikka usein kuvataiteilija on se, joka järjestää yleisölle ilmaista kulttuuritarjontaa oman taloudellisen hyvinvointinsa kustannuksella.
Näyttelyssä vierailijan on mahdollista jakaa oma häpeää tuottanut kokemus. Häpeän pahin vihollinen on avoimuus. Jakaminen vähentää häpeän valtaa.
Riikka Kontio on oululainen kuvataiteilija. Hänen praktiikassaan korostuu materian merkitys. Hän maalaa, kokoaa esinekoosteita, installaatioita ja työskentelee yhteisöjen kanssa.
Lisää aiheesta löydät osoitteista
https://taiteilijanhäpeä.fi
https://riikkakontio.fi
Verna Kovanen
Punos / Bound, 2025
risografia tuloste, puinen laatikkokehys
38 x 38 cm printti, 60 x 60 kehystettynä
Verna Kovanen –
Punos
Helsinkiläisen valokuvataiteilijan Verna Kovasen Punos-teossarja on esillä Galleria Uudessa Kipinässä 19.3.–6.4.2025. Esillä oleva kokonaisuus käsittelee elämän haurautta ja ylisukupolvista jatkumoa. Valokuvista ja grafiikan vedoksista koostuva teossarja on syntynyt vuosien saatossa, kun taiteilija on käsitellyt isänsä hidasta kuolemaa ja perheen sisäistä roolijakoa. Kun Kovanen oli vielä teini-ikäinen, isä sairastui työikäisen muistisairauteen, ja ainoana lapsena hänestä tuli isänsä nuori hoivaaja. Verna Kovanen paneutuu aiheeseen taiteessaan nyt ensimmäistä kertaa.
Isän poismenoa käsitellessä taiteilija yllättyi, kun vaikeista yhteisistä kokemuksista huolimatta päällimmäisenä mieleen jäi rakkaus. Raskaat vuodet isän sairauden kanssa olivatkin vahvistaneet yhteenkuuluvuutta. Oman roolin merkitys osana perhettä ja suvun jatkumoa tuli konkreettiseksi. ”Punos –teossarjani käsittelee jaksamista ja mahdollisuutta romahtaa, sekä toisen kohtaamista, lähimmäisen rakkautta ja siitä syntyvää sidettä, joka kannattelee meitä vaikeina aikoina, vaikka joskus hyvin ohuin langoin.” Kovanen pohtii.
Elämän mitta, muisti ja perhesiteet muodostuivat Punos-sarjan ydinteemoiksi. Taiteilijana Kovanen toimii kuin keräilijä. Kuvat muodostavat kokoelmia taiteilijaa puhuttelevista näkymistä. ”Monesti kuvat syntyvät niin, että ne ikään kuin pyytävät minulta tulevansa ikuistetuiksi. Kuvatessa kohtaan aina jonkun puolen itsestäni.” Kovanen avaa työskentelyään. Osassa teoksia taiteilija käyttää materiaalinaan perheen valokuva-albumeista löytyneitä kuvia. Sukupolvien tapa ja halu tallentaa yhteenkuuluvuutta kuviin inspiroi Kovasta. Epävarmuudessa elämisen taito on taiteilijalle jatkuva oppimisprosessi. Yhteenkuuluvuuden tunnetta tarvitaan aina epävarmoista ajoista ylipääsemiseen.
Näyttelyn kuratointi on toteutettu taiteilijan ja taidehistorioitsija (FM) Emma Valjakan yhteistyönä.
“Teokset pohtivat ihmissuhteiden kompleksisuutta, niiden herkkyyttä mutta myös niistä kumpuavaa voimaa. Vaikka Kovasen taide syntyy henkilökohtaisista kokemuksista, teemat ovat universaaleja ja heijastelevat elämää kokonaisvaltaisesti.” Emma Valjakka kiteyttää.
Verna Kovanen (s. 1989) valmistui 2012 Lahden muotoiluinstituutista valokuvauksen pääaineesta, ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2020. Hän työskentelee linssipohjaisesti, hyödyntäen myös grafiikan menetelmiä. Kovanen tunnetaan parhaiten valokuvakirjoistaan Broken Holiday Album (2022) ja Näkymättömät – tositarinoita lasten mielikuvitusystävistä (2016). Broken Holiday Album kirja palkittiin Kauneimmat kirjat 2022 kilpailussa. Kovasen taidetta on esitetty yksityis- ja ryhmänäyttelyissä kotimaassa ja kansainvälisesti, esimerkiksi UFNA International Triennial of Art and Science –näyttelyssä Liettuassa syksyllä 2024. Taiteilijan teoksia löytyy muun muassa Valtion, HUS:in ja Porin kaupungin taidekokoelmista, sekä lukuisista yksityisistä kokoelmista.

Anni Hanén / Ada Pääskysaari / Laura Pehkonen/ Marja Karisalmi
24.2.2025
26.2.–16.3.2025
Anni Hanén
Pitkä ja komea, eikä ihme että suosittu, 2024
fotogrammi rantatädykkeestä, hevonhierakalla värjätty vaalennettu syanotypia ja pigmettivedos
35 x 50 cm
Anni Hanén – Sisältää ajatuksia hetkellisyydestä
Ystäväni kasvit!
Aluksi näin teissä vain vanhan kauniin kasviston ja nostalgian maailmasta, jossa käsin tekemällä saavutettiin jotain niin kaunista ja pysyvää oppimisen sivutuotteena. Olin kuullut äidiltäni tarinoita kahden kesän, vuosien 1959 ja 1960, keruu-urakasta kotimme lähialueilla. Olette tehneet äidistäni alati höpöttävän kasvitietopankin, ja luonnossa liikkuessamme olen kuullut teistä jatkuvasti. Monien teidän nimet ovat niin hassuja, että lapsena olisin voinut luulla äitini vain keksivän kaiken päästään, latinankielisistä nimistä puhumattakaan.
Kun sain teidät jokin vuosi sitten kauniissa, kultakirjaimin koristellussa vihreässä kansiossa, käsin kirjoitettuine sisäkansioineen ja nimilappuineen, pidin teitä aarteinani, mutta en oikein tiennyt, mitä tehdä kanssanne. Olitte jo niin hauraita, ja aika oli syönyt jo muutaman tomuksi, joten kehyksiin laittaminen sellaisenaan ei tullut kyseeseen.
Kun päädyin tekemään teistä syanotypia-fotogrammeja, pidin itseäni hieman hulluna. Kyseenalaistin itseni moneen kertaan, sillä pelkäsin tuottavani liian perinteistä ja kaunista valokuvaa. Kysyin itseltäni, aionko todellakin seurata Anna Atkinsin jalanjäljissä ja tehdä perinteistä kasvikuvastoa. Atkins, yksi valokuvauksen pioneereista ja kasvitieteilijä, julkaisi huikean hienot syanotypia-kasvifotogramminsa teoksessa ”Photographs of British Algae: Cyanotype Impressions”, jonka tiedetään olevan myös ensimmäinen valokuvin kuvitettu kirja.
Epäröinnistani huolimatta jokin teissä ja syanotypiassa veti minua puoleensa. Luonnostelin teistä erilaisia koevedoksia ja testejä jo vuotta ennen kuin aloitin varsinaisen työn. Halusin oppia teistä mahdollisimman paljon, toivoen sen syventävän suhdettamme ja antavan suuntaa työlleni. Löysin teistä paljon mielenkiintoista tietoa biologian ihmeistä, levinneisyyksistä ja siitä, kuinka me ihmiset olemme suhtautuneet teihin eri aikakausina. Opin tunnistamaan ja löytämään teitä luonnosta. Teostenne nimiin kirjasin muistikirjamaisesti tietoa, joka liittyi jokaisen kohdalla jollain tavalla hetkellisyyteen. Tieto loi pohjan myös sille, millaisia ilmaisukeinoja käytin kuvienne muodostamiseen.
Olin aiemmin innostunut filosofi Emanuele Coccian luennosta ja hänen teoksestaan ”Kasvien elämä”, jossa pohditaan metafyysisiä kysymyksiä elämän todellisuudesta. Coccia toteaa, että kaikki tarvikkeemme ja välineemme ovat peräisin teiltä kasveilta, sillä ilman kasveja ei olisi ilmastoa, eikä ilman ilmaa elämää. Tämän pohjalta te kasvit taisitte saada teoksenne yhdeksi kerrokseksi kuvan taivaasta, sillä ajattelin sen edustavan parhaiten ilmakehäämme. Puhelimeni arkistoista löytyi satoja kuvia erilaisista taivaista, myös aivan kotinurkilta, läheltä keruupaikkojanne. Yhdistäessäni taivaita teihin aloin nähdä kauneutta uudella tavalla. Puhelinkuvat taivaasta ja auringonlaskuista edustavat mielestäni ihmisten halua tallentaa ja muistaa kauneutta. Ehkei se olekaan vain ulkokultaista, vaan sisältää jotain paljon suurempaa.
Kun aloin vedostaa teitä, minulla oli selvä näkemys lähtökohdista sekä iso kasa kysymyksiä. Työ syntyi tekemisen kautta. Teokset alkoivat puhua omaa kieltään, ja jokaisella teistä oli oma suuntansa. Kun jokin ei toiminut, jouduin yrittämään kovemmin ja kokeilemaan aina uusia tapoja. En ollut odottanut, että niin perinteisestä ja yksinkertaisesta vedostusmenetelmästä kuin syanotypia voisi tulla niin joustava ja monipuolinen työkalu. Tällä kertaa en noudattanut perinteistä kaavaa, vaan annoin itselleni luvan toimia kemistinä. Teoksenne kylpivät erilaisissa kylvyissä, aina muutamista minuuteista jopa viiden päivän mittaisiin jaksoihin. Tiesin teoksen olevan valmis, kun hymy nousi kasvoilleni ja kaikki tuntui oikealta. Jokaisen uuden suunnan löytäessäni ajattelin voivani monistaa tekniikkaa seuraaviinkin teoksiin, mutta muutos ja variaatiot ovat olleet tämän työn voima, tuoden esiin teidän jokaisen ainutlaatuisuuden.
Olen surullinen, että joidenkin teidän kanssa emme voi enää luonnossa kohdata, ja joillakin on vaikeuksia löytää täältä tarpeeksi vanhaa metsää. Levinneisyytenne ovat muuttuneet. Hetkellistä on elämä monella tapaa. Toivon, että matkanne jatkuu teosten muodossa, vaikka te itse haurastuttekin vuosi vuodelta. Kiitän teitä 11 kuukauden matkasta kanssanne. Olen oppinut teiltä valtavasti, ja teistä 85:stä jokainen on jäänyt sydämeeni.
-Teidän Anni
Anni Hanén (s. 1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työstää valokuvaa eri muotoihin, perinteisestä valokuvasta aina taidegrafiikkaan ja keramiikkaan. Hänen työn lähtökohdat löytyvät omasta elinpiiristä, mutta teemat koskettavat globaalisti. Hanén valmistui maisteriksi Aalto-yliopistosta valokuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2013. Hänen töitään on nähty niin yksityis- ja ryhmänäyttelyissä kuin valokuvafestivaaleilla vuodesta 2004 lähtien, muun muassa The 3rd Beijing Photo Biennal Kiinassa, järjestäjänä Cafa Art Museum ja yksityisnäyttely Head On Photofestivaalilla, Australiassa.
Taiteilijan työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto
Ada Pääskysaari –
Shambles
ENG
What would you think if I told you that this is a crime scene?
“Shambles” is a photography project that examines the speculation around homicide cases that have taken place in Lahti, which is one of the cities with the highest homicide rates in Finland. Lahti got its nickname “Finland’s Chicago” in the mid-1910s. Back then, it was a reference to the large number of slaughterhouses in both cities. However, in the 70s, Lahti’s homicide rate increased alarmingly, so the nickname got a new meaning.
The narrative of the work balances between reality and fiction by displaying facts and pure speculation hand in hand. It’s natural for humans to be curious and look for explanations on extreme phenomenons like homicides. When the amount of information is limited, people start to fill in the gaps subconsciously and make up their own truth without even acknowledging it.
FI
Mitä ajattelisit, jos kertoisin sinulle tämän olevan rikospaikka?
“Shambles” on valokuvateos, joka tutkii Lahdessa sijaitsevia henkirikospaikkoja ja niissä tapahtuneiden rikosten ympärillä käytävää spekulaatiota. Lahti on yksi Suomen korkeimmat henkirikostilastot omaavista kaupungeista ja se sai lempinimensä “Suomen Chicago” jo 1910-luvun puolivälissä. Siihen aikaan näitä kahta teollisuuskaupunkia yhdisti suuri määrä taurastamoita. 70-luvulla Lahden henkirikostilastot kuitenkin lähtivät hälyttävään nousuun, joten lempinimi sai uuden merkityksen.
Teos tasapainottelee toden ja fiktion välimaastossa, sekoittamalla faktatietoa ja puhdasta spekulaatiota keskenään. Me ihmiset olemme uteliaita ja on täysin luonnollista, että meillä on tarve etsiä selityksiä henkirikosten kaltaisille ääri-ilmiöille. Kun tietoa on saatavilla rajallisesti, alamme alitajuisesti tai tiedostaen täydentää tarinaan jääneitä aukkoja, luoden omat totuutemme.
Laura Pehkonen –
Yummy yummy
Laura Pehkonen on Helsingissä asuva keramiikka- ja kuvataiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi (TaM) Aalto-yliopistosta vuonna 2014. Pehkonen työskentelee omalla studiollaan Helsingin Vallilassa keramiikan lisäksi myös puun ja sekatekniikkamaalausten parissa. Pehkosen teokset ovat uniikkeja abstrakteja veistoksia ja maalauksia, jotka jättävät tulkinnan vapauden katsojalle. Viime vuosina hän on toteuttanut suuren mittaluokan julkisia keraamisia teoksia, tilaajina mm. Helsingin taidemuseo HAM, Espoon modernin taiteen museo EMMA sekä Valtion taideteostoimikunta.
Keramiikkateoksissaan Pehkonen yhdistelee eri aikakausien ja kulttuurien tekniikoita ja menetelmiä, jolloin hänen teoksistaan syntyy yhdessä ikään kuin keramiikan ajallista ja maantieteellistä kartastoa. Tuomalla yhteen eri aikakausien menetelmiä kuten puupolttoa ja nykyaikaisia synteettisiä pigmenttejä, teokseen syntyy useita ajallisia tasoja ja kerrostumia jotka herättävät jokaisessa kokijassa henkilökohtaisia mielikuvia ja tajunnanvirtaa. Pehkosen epäesittävät teokset eivät sulje pois kenenkään tulkintaa, vaan ovat tasa-arvoisia jokaista kokijaansa kohtaan.
“Teoksissani lähtökohtaisesti tutkin erilaisia materiaaliyhdistelmiä, kontrasteja, teoksen tasapainoa ja läsnäolon tuntua. Materiaaleista tai tekniikoista riippumatta olen työskennellessäni kokeilunhaluinen ja utelias. Sen sijaan, että toistaisin yhtä ja samaa, stimuloin itseäni työskentelemällä useilla eri materiaaleilla ja tekniikoilla ja tutkimalla niiden vuoropuhelua. Vaikka olen työskennellessäni tutkaileva ja leikkisä, olen lähtökohtaisesti kiinnostunut kuitenkin aika klassisista, ajattomista materiaaleista. Minulla on myös tarve jättää teoksiini näkyväksi viimeistelemätöntä kätteni ja prosessin jälkeä. Täydellistä epätäydellisyyttä.”
Yummy yummy-näyttely on jatkoa Pehkosen joulukuussa 2024 pitämälle Yummy-yksityisnäyttelylle Vallilan panimon galleriassa Helsingissä.
Pehkosen teoksia on mm. Helsingin taidemuseon HAMin, Espoon modernin taiteen museo EMMAn, Valtion taideteostoimikunnan / Kansallisgallerian sekä yksityiskokoelmissa. Hänen teoksiaan on ollut viime vuosina esillä kotimaan lisäksi Islannissa, Ruotsissa, Ranskassa, Tanskassa ja Perussa. Vuonna 2023 Pehkonen toteutti tilaustyönä Lahden Gaudia-kampuksen ruokalaan tilausteoksen “Herkkupalat”. Vuoden 2025 aikana Pehkonen työskentelee suurikokoisen julkisen keramiikkamuraalin parissa, joka valmistuu Porvoon Taidetehtaanpuiston puutalokortteleihin.
Marja Karisalmi –
The Rail of Time
I’ve been thinking about Dreams and the hazy air beneath the spirit ~ how it breathes. Now, in this moment, there’s a serene silence everywhere, just me and my undisclosed thoughts. And I ponder on the altitudes in which sleeping turns to dreaming. Where false alarms and nightmares begin, if it’s paralyzed, peaceful or still. When I close my eyes, what do I see? Some of the notions, probably the Red, don’t require much understanding.
I’ve seen Lucid dreams after the presence of the Other. Miniscule tails sleeping soundly in the meadows. Shadows performing all kinds of moves. I’ve seen dreams that echo the recycled sound of the locus. Glass, Stone or Memory. I’ve seen dreams arriving, morphing and departing – erupting into a Massive, Hazy Cloud. And yet, I cannot say I know the Cause, the Weight, the Outcome – Only the Illusion, against the Mute Rail of Time.
Marja Karisalmen pienikokoisten, unia käsittelevien maalausten keskiössä vaikuttaa aika ja sen haihtuva olemus. Karisalmi kokee ajassamme unien kietoutuvan kaikkialle. Häntä kiinnostaa kysymys: mitä näemme, kun suljemme silmämme?
Unet, kuten myös maalaaminen, edustavat Karisalmelle tilaa, jota on vaikeaa tavoittaa sanoin. Karisalmi kokee maalatessaan vapautuvansa määrittelyn sidoksista, mikä mahdollistaa yhteyden itseen ja sen moninaisuuteen pyrkimättä muuttamaan mitään. Karisalmea kiinnostaa piilotettu:yhteydet, jotka katkeilevat tai pakenevat tullakseen taas yhteen. Hiljan tapahtunut oman muotokielen vakiintuminen on tuonut Karisalmen taiteelliseen prosessiin rauhaa ja jatkuvuutta, jonka hän toivoo välittyvän myös katsojalle.
The Rail of Time- näyttely on esillä Lahdessa Galleria Uusi Kipinän Kirnu-tilassa 26.2.-16.3.2025. Näyttely on ollut esillä myös Helsingissä Galleria Loistissa viime vuoden loppupuolella.
Marja Karisalmi on opiskellut maalaustaidetta Vapaassa Taidekoulussa ja pitänyt aktiivisesti vuodesta 2019 yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut tämän lisäksi ryhmänäyttelyihin. Hänen työskentelynsä linkittyy olennaisesti alitajunnan sekä liminaalitilan tematiikan hyödyntämiseen. Karisalmi on käynyt itse laajan oman taideterapian, joka on vaikuttanut ratkaisevasti hänen taidetyöskentelynsä ja oman muotokielen kehittymiseen. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

Kaisa Jussila / Tomas Aphalo & Eero Koistinen / Minttu Silvennoinen / Minna Soraluoma
2.2.2025
5.2.-23.2.2025
Kaisa Jussila – Maailmankaikkeuteni
Elämämme on kuin pieni, yksityinen maailmankaikkeus. Se rajautuu henkilöihin, paikkoihin ja asioihin, joita arjessamme on. Maailmankaikkeutemme ulkopuolella on toisia pieniä kaikkeuksia, keskenään hyvinkin erilaisia. Jokainen valitsee, mitä asioita hänen maailmaansa kuuluu.
Lopulta kuitenkin olemme osa yhtä suurta avaruutta, universumia, joka on ääretön. Vai olemmeko? Mikä on totta, mikä kuvitelmaa tai unta? Mistä elämä alkaa ja mihin se päättyy?
Maailmankaikkeuteni on jatkoa vuonna 2024 Turussa ja Joensuussa esillä olleelle yksityisnäyttelylleni Elämä on vuori, jossa tutkin vuoren ja sitä kautta koko elämän moniulotteista teemaa.
Kiitos taiteellisen työni tukemisesta: Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Karjalan taidetoimikunta.
KAISA JUSSILA (s. 1979) on kuvataiteilija ja graafikko, jonka tuotanto koostuu taidegrafiikasta, keramiikkaveistoksista, piirroksista, maalauksista ja kuvituksista. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2006. Jussila asuu ja työskentelee Itä-Suomessa Tohmajärvellä.
Kaisa Jussila on pitänyt laajasti näyttelyitä Suomessa ja hänen teoksiaan on ollut esillä ulkomailla mm. Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa, Hollannissa ja Virossa. Vuonna 2007 hän voitti 4. Pohjoismaisen taidegrafiikan triennaalin ensimmäisen palkinnon Holbaekissa Tanskassa.
Taiteessaan hän tutkii omaelämäkerrallisen, psykologisen ja intuitiivisen näkökulman kautta maailmaa. Alitajunta ja tiedostamaton ovat teoksissa vahvasti läsnä. Teosten sarjalliset, laajat teemat muodostavat kokonaisuuksia, jotka kietoutuvat yhtenäiseksi maailmaksi.

Tomas Aphalo
1977 reasons, 2024
Kromogeeninen värivedos
18 x 26 cm

Eero Koistinen
Mummo kuolinvuoteella, 2024
Öljy kankaalle
46 x 55 cm
Tomas Aphalo & Eero Koistinen – Fleeting dust
Outoa, että tänään on näin kylmä. Sain viime yönä hädin tuskin nukuttua. Heräsin monta kertaa siihen, että iho tuntui hiekkapaperilta – kovalta ja kuivalta. Näin unta, jota en enää muista, mutta olin hätääntynyt sen loputtua. Olen pelännyt kuolemaa, ja välillä tällaisina öinä se kiipeää takaisin avoimesta ikkunasta ja halaa minua omassa sängyssäni. Ja siinä vieressä olit sinä. Tuhisit rauhallisena ja heräilit välillä samaan tahtiin kanssani. Siirryin sohvalle ikkunan viereen, josta valuva pieni tuulenvire helpottaisi olemista. Makasin siinä kippurassa ja annoin ajan kulua. Edellisenä päivänä oli ollut kolmas hellepäivä putkeen. Se oli jättänyt jälkeensä tahmean ilmamassan, joka roikkui nyt raskaana pienen yksiön katosta ja sen jokaisesta nurkasta. Se haisi seksiltä, hajuvedeltä, hieltä ja mehutiivisteeltä. Olit liian lähellä. Viime aikoina olen totutellut olemaan ihan rauhassa. Olen totutellut olemaan pakenematta kaikkea, mikä tuntuu vaikealta. Viime yönä se ei kuitenkaan onnistunut. Tarkistin monta kertaa lähtevien bussien aikataulut. Mietin, miten pitäisi valvoa enää vain pari tuntia, jotta kaikki olisi taas hyvin – pystyisin hengittämään ja olisin taas vapaa.
Tomas Aphalon valokuvavedoksista sekä Eero Koistisen maalauksista, videoteoksista ja pienistä tussipiirroksista rakentuva installaatio kutoo näyttelytilaan maagisen maailman, jossa toisistaan erilliset tapahtumat ja havainnot rinnastuvat keskenään. Aphalon ja Koistisen teoksissa katoavaisuus ja elämän hetkellisyys nousevat esiin ohikiitäviin elämäntilanteisiin ja askeettisiin hetkiin liitettynä arvostuksena. Valonkäyttö, muoto ja vaihtelevat tunnetilat rakentavat subjektiivisen ja kokemuksellisen tulkinnan eletystä ympäristöstä.
Aphalo ja Koistinen ovat olleet läheisesti tekemisissä toistensa kanssa viimeisen yhdeksän vuoden ajan sekä ystävinä että kollegoina. Taiteentekemisen matka on kuljettu molemminpuolisten vaikutusten- ja ajatustenvaihdon kautta. Aphalo ja Koistinen ovat opiskelleet samalla vuosikurssilla LAB ammattikorkeakoulun valokuvauksen opintolinjalla, josta he valmistuivat keväällä 2023. Koistinen jatkaa tällä hetkellä opintojaan Vapaassa Taidekoulussa maalaustaiteen parissa. Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely tuo yhteen kahden nuoren kuvataiteilijan viimeaikaista tuotantoa.
VTRY:n kutsunäyttely
Minttu Silvennoinen –
Joutomaa
Joutomaa on näyttämö.
Joutomaa on leikki, se on piiloleikki, se on majaleikki.
Joutomaa on välitila, kuten nuoruus on, ja vanhuus.
Joutomaa on pakopaikka.
Joutomaa on turvapaikka.
Joutomaa on koti, jonkun, joidenkin.
Joutomaa on kohtaaminen.
Joutomaa on muisto.
Joutomaa on muisto,
jossa polulta löytynyt seteli piti piilottaa kuusen oksien alle,
ja ruusunmarjoista tehtiin kutituspulveria.
Joutomaa on ruoste, ja laho, ja hiiltynyt maa.
Joutomaa on varoitus.
Joutomaa on vaara.
Joutomaa on kätkö, kenen, minkä.
Joutomaa on aarrejahti.
Joutomaa on patja ja pyllylehden palasia maassa.
Joutomaa on jäniksen pinkaisu puskaan.
Joutomaa on menneisyyden paljas iho, peittynyt sammaleeseen ja savuun.
Joutomaa on vanhus, joka ei muista kuinka palata tähän hetkeen.
Joutomaa on tyhjyys.
Joutomaa on vapaus.
Joutomaa on perhosten piirileikki, ja kotiloiden kuningaskunta.
Joutomaa on betonin läpi työntyvät varret.
Joutomaa on voikukkien meri.
Joutomaa on unohdettu huokaus.
Joutomaa on tarina, joka alkoi eilen, ja jatkuu edelleen.
Minttu Silvennoinen (s. 1978) on sipoolainen kuvataiteilija ja taidekasvattaja, joka työstää unikuvia ja visuaalisia tarinoita. Silvennoinen työskentelee pääasiassa keramiikan ja monotypiagrafiikan keinoin. Osa keramiikkatöistä on lisäksi rakupoltettu sekä savustettu, mikä luo niihin graafista rosoa ja sattumaa. Tekniikkaan sopiikin japanilainen wabi-sabin käsite, joka kuvaa epätäydellisyyteen, keskeneräisyyteen ja häviävyyteen kuuluvaa kauneutta.
Joutomaa-näyttelyä innoittivat taiteilijan omat lapsuusmuistot ja -valokuvat, sekä hänen omien lastensa ja teini-ikäisten oppilaidensa elämä poissa aikuisten vaikutuspiiristä. Joutomaa on unenomainen viipymä hallitun ja villin välitilassa.
Minna Soraluoma – Veistettyä romantiikkaa
Materiaalina näyttelyssä ovat pitkään kiertäneet harlequin-taskukirjat.
Työpöydälläni on parveillut tummia miehiä, joilla on voimakaspiirteiset kasvot. Useimmat ovat monimiljardöörejä tai sheikkejä, joiden tumman samettinen ääni saa värähtämään. Smaragdien kimallus saattaa peitota timanttien tuikkeen, muttei karhealla äänellä lausuttuja sanoja tai maagisia öitä. Ajoittain limusiini pysähtyy pehmeästi viereen ja pöydälle nousee sydäntä raastavaa tuskaa.
Näyttelyssä kirjojen maailma saattaa näyttäytyä rahtusen pelkistyneempänä. Paitsi ylellisestä loistoa, juoneen voi ilmaantua konkreettisia kuoppia tai kaikki voi kiehahtaa silmille.
Romanttinen viihde on säestänyt monen kasvinympäristöä. Harvoja ovat ne, joilla ei ole mitään kosketusta näihin kirjoihin. Fyysisinä ne ovat tavallaan katoamassa, vaikka niiden maailma elää muualla, kuten valtavirran fiktiossa ja televisiosarjoissa.
Kussakin työssä on lähtökohtana yksi 18 x 11 cm kokoinen Harlequin-kirja.
Minna Soraluoma on opiskellut Lahden taideinstituutissa ja Lapin yliopistossa. Hänen kohteenaan on usein katve, johon ei kiinnitetä huomiota, ja materiaaleilla on monesti omaa menneisyyttä.
Näyttely on Soraluoman ensimmäinen yksityisnäyttely Lahdessa.

Satu Metsola / Erkki Raskinen / Mette Matilda / Hilmakollektiivi
13.1.2025
15.1.-2.2.2025
Satu Metsola – Menkäämme lähteelle
Näyttely Menkäämme lähteelle koostuu hehkuvissa väreissä kylpevistä öljyvärimaalauksista, jotka eivät esitä mitään tai pyri tarjoamaan valmiita tulkintoja, vaan pyytävät pysähtymään, olemaan läsnä ja näkemään. Metsolalle maalaaminen on enemmän kuin pelkkä tekninen prosessi – se on henkinen ja hengittävä kokemus. Hän lähestyy maalaamista meditatiivisena, spontaanina ja intuitiivisena tilana, joka ei ole etukäteen määriteltyihin suunnitelmiin rajoittuva. Teokset avaavat ovia matkoille moniin mahdollisiin maailmoihin.
”Pysähtyminen ja läsnäolo – niin maalauksen kuin itseni kanssa – on minulle hiljainen aktio maailmaa puskevan kiireen, kuvavirran ja keinoälytodellisuuden keskellä. Maalaaminen on minulle tietoisen läsnäolon tapahtuma, keskittymisen tuoman rauhallisuuden ja liikkeen välisen sopusoinnun sekä intuitiivisen oivalluksen tila. Annan alati soljuvan prosessin johdatella eteenpäin tiellä, jolta voi löytyä alkulähde elämään tai piilossa pysytellyt yllätys.”
Satu Metsola on iittiläislähtöinen, Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari ja kuraattori. Hän on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan taidehistoria, ja opiskelee paraikaa kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiassa. Näyttelyssä nähtävän teossarjan maalauksia on ollut esillä ryhmänäyttelyssä New Yorkin Manhattanilla joulukuussa 2024.
Erkki Raskinen – Eihän sitä koskaan tiedä
Pitkältä lehtikuvaajan uraltani olen koonnut tähän kolmanteentoista yksityisnäyttelyyni yllättäviä tilanteita, joita olen kamerallani onnistunut tallentamaan. Ensimmäiset kuvat ovat 60-luvulta.
Usein tilanne on tullut salamannopeasti, joskus sitä on odotettu tuntikausia räntäsateessa, tuulessa, paahtavassa helteessä. Parhaita ovat ne hetket, kun tietää vanginneensa kuvaan sen ”jonkin”. Tilanteet eivät uusiudu.
Yksi huikeimmista ”Eihän sitä koskaan tiedä” -tilanne tuli työmatkalla Tallinnaan kesäkuussa vuonna 1988. Matkan tarkoitus oli toimittaja Timo Haapalan kanssa tehdä reportaasi suomalaisiin turisteihin kohdistuneista ryöstötöistä. Juttua tehdessämme Tallinnan keskustassa eräs mies tuli keskustelemaan kanssamme. Kun kerroimme hänelle olevamme lehtimiehiä, hän innostui ja kertoi tulevan yön tapahtumasta laululavalla. Mies kavereineen haki autollaan meidät hotellilta ja niin olimme ainoina ulkomaisina lehtimiehinä todistamassa laulavaa vallankumousta 70000 virolaisen kanssa.
Näyttely alkaa tästä tapahtumasta pienellä kuvakoosteella. Lippukuva ”Vapauden huuma” valittiin Suomessa 1988 vuoden uutiskuvaksi ja vuoden lehtikuvaksi. Kuva on otettu varhain aamulla, kun väki laululavalta lähti koteihinsa. Kuvasin kukkia esiintymislavalla, kun poikajoukko nousi lavalle ja alkoi heiluttaa Viron lippua. Sain otettua viisi kuvaa, kun pojat hyppäsivät pois poliisin pelossa.
Tämän näyttelyn kuvat on kuvattu filmimaterialle, paitsi näyttelyn kaksi viimeistä kuvaa. Ne on otettu älypuhelimen kameralla.
Näyttelyn mustavalkoisista kuvista suurimman osan olen itse valmistanut vanhalla menetelmällä pimiössä.
Raskinen (s.1947) vapaa toimittaja ja kuvaaja Tampereella vuodesta 1965. Vuonna 1972-73 Kyproksella ja Egyptissä Suomen YK-pataljoonan kuvaaja. Vuonna 1975–2008 lehtikuvaaja Sanoma Oy:ssä (Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat). Eläkkeellä vuodesta 2008.
Mette Matilda – Olomuotoja
Olomuotoja näyttely sisältää keramiikasta tehtyjä reliefejä ja veistoksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa kehon psyykkisen ja fyysisen suhteen aiheuttamien olotilojen tasapainosta sekä sisälmyksistä.
Teokset syntyivät, kun olin kärsinyt erilaisista kivuista kehossani. Vietin paljon aikaa yrittäen ymmärtää ja tunnustella, mikä sisälläni aiheuttaa kipua. Vihdoin osoittautui, ettei kehossani ollut mitään vikaa, ja kyse oli vain stressistä. Äitini lohdutti minua sanomalla: ”Ihmiset ovat psykofyysisiä olentoja.” Kehoni reagoi ennen kuin itse edes osasin. Fyysinen kipu, jota tunsin, oli todellista, muttei mistään oikeasta vammasta johtuvaa. Lohduttava lause muistuu mieleeni, kun kehoni reagoi epämiellyttävinä hetkinä. Oli kyseessä sitten stressivatsakipu tai ahdistuksen luoma kurkun puristus. Absurdisti näitä hetkistä voi myös olla sisälmysten näkeminen. Pelkästään kuva avoleikkauksesta voi tuntua omassa vatsassa. Tunnemme empatiaa elimiä kohtaan. Jonkin, jonka kuuluisi olla piilossa, näkeminen esillä karmii, jopa traumatisoi. Kehomme ovat ihmeellisiä. Siksi halusin luoda sisälmyksiä, jotka voivat vähän ällöttää, mutta jotka ovat ennen kaikkea kauniita ja elinvoimaisia.
Hilmakollektiivi – Sisään ja ulos
Sisään ja ulos on Hilmakollektiivin moniaistinen näyttelykokonaisuus, joka muodostuu kahdesta videoinstallaatiosta, ääniteoksesta, lässähtäneistä jumppapalloista ja avajaisissa nähtävässä performanssista.
Sisään ja ulos on surrealistinen ja viistosti hymyilevä teoskokonaisuus, joka käsittelee näkyväksi tulemisen ja tietoisen läsnäolon sietämätöntä keveyttä ja painoa. Ulko- ja sisäpuoli sotkeentuvat, menee vähän sekaisin toiston ja varioinnin kautta.
Ensimmäisessä videoperformanssissa hopeisiin housuihin ja vaaleanpunaiseen takkiin pukeutunut hahmo seisoo suurien verhojen edessä, tuijottaa neuloksen kuvioita kuin yrittäisi saada niiltä vastausta kysymykseen. Alkaa hidas liike, jossa hahmo yrittää hakata päätänsä paksuihin sinapinkeltaisiin verhoihin. Liike näyttäytyy yhtä aikaa pehmeältä (kuin kissan kiehnäys) ja aggressiiviselta (kuin haluaisi halkaista kallon, hakata sen palasiksi).
Toisessa videoperformanssissa hopeisiin housuihin ja valkoisiin saappaisiin pukeutunut hahmo seisoo sinapinkeltaisten suurien verhojen takana. Verhot liikkuvat hengityksen tahtiin, aaltoilevat kuin rintakehä.
Samalla huoneeseen leviää matala pehmeä ääni. Ota hyvä asento. Se kuiskaa. Hengitä. Se haluaa johdattaa. Hengitä. Johdattaa tietoisen poissaolon toiselle puolelle sisään ja ulos, nenän kautta. Hengitä.
Hiljalleen rauhallisen äänen lukema teksti alkaa rakoilla ja siihen tihkuu aistimuksia – hajuja, tulee hiki, eritteitä ja niiden jäljillä kulkevia ajatuksia.
Hilmakollektiivi on kuvataiteilija/dramaturgi Silja Kejosen ja näyttelijä/esitystaiteilija Outi Vuorirannan muodostama poikkitaiteellinen duo, joka työskentelee runouden, kuva- ja esitystaiteen rajapinnoilla.

Anu Kauhaniemi / Sammy Lii / Kalle Mustonen / Maria Rannanheimo
16.12.2024
18.12.2024-12.1.2025
suljettu 23.-30.12.2024 ja 1.1.2025
Anu Kauhaniemi – THE CHANGE
”Ajan myötä tieto voittaa valheen ja sovinnollisuus räyhäämisen. Ilmaston lämpeneminen johtaa ihan kohta oikeamielisiin tekoihin. Lännen ja Venäjän välit alkavat taas kohentua. Maailma palaa raiteilleen ja järki voittaa. Se on vain ajan kysymys.
Entä jos ei palaakaan?”
Näin kirjoittaa Paavo Rautio kolumnissaan Maailma turtui pahaan Helsingin Sanomissa 20.11.2024 ja kiteyttää hyvin sen, mitä minäkin olen viime aikoina ajatellut. Elämme keskellä monenlaisia muutoksia, joiden voimaa emme ehkä vielä ole tajunneet.
Maalauksissani on nostalgiaa; kaipuuta menneeseen optimismiin ja tulevaisuudenuskoon. Tavallisesta maailmasta kertovat näkymät hajoavat ja pirstaloituvat eri kokoisiksi geometrisiksi kappaleiksi, jotka leijailevat tai sinkoilevat eri suuntiin.
Teossarjani sai alkusysäyksensä, kun aloin maalaamaan sattumanvaraisia, teipillä rajattuja geometrisia kuvioita. Huomasin saavani siitä eräänlaista turvaa ja hallinnan tunnetta: saan tässä hetkessä keskittyä vain tähän pieneen, teipillä rajaamaani alueeseen maailman myllertäessä ympärilläni.
Olen Anu Kauhaniemi (s. 1977, Porvoo), Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari. Maalaan pääasiassa öljyvärein kankaalle. Teoksiani on muun muassa Aalto-yliopiston, Tampereen Taidemuseon ja Valtion taidekokoelmissa. Olen Taidemaalariliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.
Sammy Lii – LIVING THINGS
Näyttelyssä on 14 maalausta, jotka innoittuvat biologiasta ja anatomiasta. Tauluissa on kolmiulotteisuutta; halkeamia ja erilaisin tekniikoin tehtyjä struktuureja. Päällimmäinen kerros on maalia ja vernissaa. Töissä on käytetty myös kierrätysmateriaaleja.
Tauluissa on suonimaisia rihmoja, pulppuavia halkeamia ja pintojen alla hehkuvia värejä. Tavoitteena on ollut tehdä tauluja, jotka tuntuisivat eläviltä. Anatomian ja lääketieteen termit ovat aina olleet minulle kiehtovia, ja näiden teosten nimet innoittuvat siitä kielestä. Nimet itsessään eivät kuitenkaan tarkoita mitään, vaan sarja on kokonaisuus ja konsepti.
Lisäksi esillä on myös ääniteos, joka on audiokollaasi.
Trilogian ensimmäinen osa OUT OF SPACE sai inspiraatiota avaruudesta ja alkuaineista. Toinen osa LIVING THINGS taas jatkaa matkaa biologian innoittamana.
“LIVING THINGS on oodi biologialle.”
– ChatGPT
Näyttelyssä esillä olevan LED-valotekniikan on suunnitellut Maarit Kettu
Kalle Mustonen – Drones above the Business City
Radiossa kerrottiin drone-laivueen lähestyvän kaupunkia Mäntsälän suunnalta. Väestönsuojan valtavan tuulettimen laakerit rohisevat. Tarkkarajaiset mekaaniset häiriöäänet pehmentyvät omiin kaikuihinsa, jotka heijastuvat kellarin kylmistä betonipinnoista. Pitkään käyttämättömänä seissyt loisteputki särisee luoden nopeasti värähtelevän rauhattoman valon. Panssarioven tiivisteet vuotavat sen verran, että ilmavirtaus saa aikaan vaimean vihellyksen.
Kuvanveistäjä Kalle Mustonen palaa kotikaupunkiinsa elokuvallisella installaatiolla, jossa pienet muutokset magneettikentässä muuttuvat surinaksi, surina muuttuu murinaksi ja aika pysähtyy. Näyttämölle on pinottu kaljakoreista ja vahvistimista torni. Pieneen mustaan laatikkoon on kytketty antennit ja katsoja paljastuu puhelimensa rikkoessa stabiloituneen magneettikentän.
Näyttelyn nimessä 80-lukulainen usko tulevaisuuteen murenee todellisiin ja kuviteltuihin uhkakuviin. Drones above the Business City.
Maria Rannanheimo – Hahmottelen tapoja olla näissä limittäisissä maailmoissa
Maria Rannanheimon näyttely Hahmottelen tapoja olla näissä limittäisissä maailmoissa koostuu valokuvateoksista ja pienestä videoteoksesta. Teokset tunnustelevat kokemusta erilaisten todellisuuksien ja olotilojen, sisäisten ja ulkoisten, tuttujen ja tunnistamattomien kerrostumien välillä kulkeutumisesta ja tasapainottelusta. Ja uppoutumisesta. Olemisen mahdollisuuksista tässä maailmassa ja ajassa jossa oleminen tuntuu välillä mahdottomalta. Ja jossa olemassaolomme rajat alkavat myös tulla yhä konkreettisemmin vastaan. Asioiden muodot ja mittasuhteet toisinaan hämärtyvät, ja toisaalta taas hetkessä kirkastuvat. Aukeaa uutta tilaa ja väljyyttä kaikkien kerrostumien keskelle. Taipuisia ulottuvuuksia ja reittejä niiden läpi.
Videoteos Olet tässä (2022) kertoo ihosta ja sen läpäisevästä iättömästä ja ylisukupolvisesta tarpeesta yhteyteen, hetkellisyydestä ja pysyvyydestä.
Rannanheimon työskentely teosten ja niistä muotoutuvien teoskokonaisuuksien äärellä muodostaa jatkumon, jossa erilaiset henkilökohtaiset ja poliittiset näkökulmat voivat painottua hieman uusin tavoin ja teosten merkitykset laajentua vähitellen uusien yhdistelmien ja esityskertojen myötä. Intuitiivisuus ja maagisrealistinen dokumentaarisuus ovat läsnä hänen työskentelyssään ja teoksissaan, jotka asettuvat usein abstraktin ja esittävän rajamaille.
Tämä näyttelykokonaisuus on ollut aiemmin erilaisissa muodoissaan esillä Asbestos Art Space -galleriassa sekä CafeBar No:9ssä Helsingissä, Galleria Rajatilassa Tampereella ja Photo North -valokuvakeskuksessa Oulussa ja sen yksittäisiä teoksia myös muualla.
Näyttelyn toteutumista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Sini-Meri Hedberg / Aliisa Hietikko & Tiiu Hyyryläinen / Salla Kemppi & Viivi Osmonen / Anniina Salo
1.12.2024
27.11.-15.12.2024
Sini-Meri Hedberg – Kuilu
Sini-Meri Hedbergin maalauksissa kuljetaan vaihtelevissa vuoristomaisemissa. Tunnelmat peilautuvat vahvasti taivaalle; pilvien muoto, koko ja värit vihjaavat mielenmaiseman tuntoja.
Hedberg on jo pitkään inspiroitunut maisemamaalauksen historiasta ja ollut kiinnostunut maiseman muotojen vertauskuvallisuudesta ihmisen sisäiseen maailmaan, elämän vaiheisiin tai nykyhetkessä tapahtuviin mullistuksiin: ”Laakso voidaan nähdä myrskyjen välissä olevana tyynenä taukona tai olotilana kiipeämisen ja laskeutumisen välissä. Rotkot ja kuilut ovat elämän äkillisiä notkahduksia, hetkiä, jolloin pysähdytään merkityksellisten asioiden äärelle. Tiivistyykö oleellinen kuilun partaalla? Koemmeko reunalla tyhjyyden läsnäolon vai merkitysten painon?”
Näyttely on osa jatkumoa, jossa Hedberg etsii maisemamaalaukselleen uusia ulottuvuuksia. Aiempi maalaaminen on muuttunut pelkistetymmäksi ja värien välinen kontrasti on kasvanut.
Näyttelyä ovat tukeneet Turun Kaupunki ja Turun Taideyhdistys.

Sini-Meri Hedberg valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2004 Turun Taideakatemiasta, jonka jälkeen hän on pitänyt kolmisenkymmentä yksityisnäyttelyä ja osallistunut laajasti yhteisnäyttelyihin. Hedberg maalaa pääsääntöisesti akryyli- ja öljyvärein kankaalle. Hedberg on mm. Taidemaalariliiton, Turun Taiteilijaseuran sekä Rettigin kuvataiteilijat ry:n jäsen. Hedbergillä on teoksia Valtion / Ulkoministeriön, Turun kaupungin ja Rovaniemen kaupungin taidekokoelmissa.

Aliisa Hietikko
Yhteismaa, 2024
pigmenttivedos

Tiiu Hyyryläinen
Metsän reunalla portti, 2024
pigmenttivedos
Aliisa Hietikko & Tiiu Hyyryläinen – Katve, aava
Aliisa Hietikon ja Tiiu Hyyryläisen yhteisnäyttely käsittelee kulttuuristen vaikutteiden luomia sävyjä yksilön kokemusmaailmassa. Taiteellisessa työssään Hietikko ja Hyyryläinen ovat kiinnostuneita katseesta ja tavoista, joilla ihminen havainnoi ympäristöään.
Teoskokonaisuudessaan Siirtyminen kohti horisonttia Hietikko tarkastelee ihmisen tapaa jäsentää ympäristöään kuvallisin esityksin. Hietikko on kiinnostunut merestä, ylevän maiseman kokemuksesta sekä käsitteen kulttuurisista ilmentymistä. Eri puolille tilaa levittäytyvät valokuvavedokset ja kuvaotteet esittävät joukon kuvaelmia, joiden lävitse maisemaa ja vesistöjä analysoidaan. Yhdistämällä muun muassa tieteellisistä seminaareista ja harrastelehdistä kerättyä materiaalia itse kuvaamiinsa valokuviin, Hietikko nostaa pinnalle kysymyksiä valokuvan ja maiseman omistajuudesta.
Metsän reunalla portti -teoskokonaisuudessa Hyyryläinen tarkastelee millaisia merkityksiä kansanperinne voi kantaa nykyisyydessä. Valokuvapohjaisissa teoksissa toisenlaisiin katsomisen tapoihin asettuminen avaa uusia näkymiä siihen, kuinka sekä yksilöllinen että kollektiivinen kokemuspohja värittävät tulkintoja ympäristöstä. Hyyryläinen on kiinnostunut sellaisesta olemisen tavasta, missä maailmaan limittyy epälineaarinen toiseus, jossa ihminen ei ole hallitseva tai tärkein toimija.
Hietikko ja Hyyryläinen opiskelevat LAB Muotoiluinstituutissa valokuvauksen osastolla. Näyttelyn teokset ovat syntyneet osana taiteilijoiden opinnäytetyöprosessia.
Salla Kemppi
yksityiskohta teoksesta
Ajan kyyneleet, 2024
lasihelmet, lanka, tekstiili, vanu
Viivi Osmonen
yksityiskohta teoksesta
Rönsyilijä, 2024
kangas, vanu, puu
Salla Kemppi & Viivi Osmonen – Pesiytyjä
Painautuvat mukavasti jotakin vasten
kietoutuvat toisiinsa
elävät rinnakkain
Pesiytyjä sisältää ajatuksia hoivasta, hitaudesta ja herkkyydestä. Näyttely koostuu Salla Kempin ja Viivi Osmosen tekstiili-ja lasihelmiveistoksista, joissa on käytetty perinteisiä käsityötekniikoita: käsin ompelua, makrameeta ja virkkausta. Aikaavievien tekniikoiden kautta taiteilijat pohtivat yhteiskunnan tehokkuusvaatimuksia ja laajentavat ne kysymyksiin ihmisenä olemisesta. Pehmeiden materiaalien kanssa työskentely tuntuu tekijälleen lohdulliselta ja veistoksen kanssa vietetty aika luo vahvan tunnesiteen tekijän ja teoksen välille.
Salla Kemppi (s.1993) on Turussa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja kuvanveistäjä. Kemppi hyödyntää teoksissaan perinteisiä käsityötekniikoita – makrameeta, virkkausta ja käsin ompelua – lähtökohtana tutkia näiden menetelmien mahdollisuuksia ja laajentaa niiden käyttöä kuvanveistossa. Sisällöllisesti teokset pohtivat ajallisuuden ja inhimillisyyden kysymyksiä.
Viivi Osmonen (s. 2000) työskentelee maalauksen ja tekstiiliveistosten parissa. Siinä missä ulkoilmamaalaukset syntyvät ohikiitävissä hetkissä, tekstiiliveistokset muotoutuvat hitaasti käsin ommellen. Sekä maalaukset että veistokset saavat kasvaa vapaasti ennalta-arvaamattomiin suuntiin.
Taiteilijat ovat valmistuneet Turun Taideakatemiasta keväällä 2024.
Anniina Salo – Leporidae
Veistokseni kertovat enemmän tekijästään kuin jäniksistä. Ne ovat muoto, jonka valitsin, koska minulla on vahvoja jäniksiin liittyviä lapsuusmuistoja. Vuosien varrella muistoni ovat määritelleet ison osan tavasta, jolla näen itseni ihmisenä. Määritelmien vuodattaminen keramiikkaan on mahdollistanut niille konkreettisen ulospääsyn. Teoksissa kehollisen ulkoasun saavat myös muut mieltä painavat aiheet, keventäen taakkaa painavan saven muodossa.
Jäniseläimet ovat esiintyneet tarinoissa eri kulttuureissa vuosituhansien ajan, niin pehmeinä ja suloisina, kuin viekkaina, sitkeinä ja elinvoiman sekä tuhon ruumiillistumina. Leporidae-sarjan teoksissa esiintyvät niin staattisuus kuin dynaamisuus, sekä elon ja kuolon ikiaikainen sykli. Minulle tärkeä teema on liike, loppumaton luonnon periksiantamaton jatkumo, joka lohduttaa minua syvästi. Ilmaisuni aiheen, jäniksen, fyysinen olomuoto saa minut hukkumaan sen herkkiin yksityiskohtiin kerta toisensa jälkeen.
Teeman lisäksi myös materiaali on hyvin keskeinen osa työssäni. Savi on ollut lohdullinen ystäväni teini-iästä saakka. Käytän teoksissa monia eri savilaatuja ja pinnoitan ne hyvin yksinkertaisin menetelmin. Mielestäni savi on itsessään hyvin kaunista ja puhuttelevaa, enkä halua peittää sitä liikaa. Suosin työssäni kuvanveistollisia menetelmiä, saadakseni taltioitua liikettä keraamisen työstämisen säännöistä välittämättä. Työtapa mahdollistaa asentojen muutokset myös vielä aivan prosessin loppupäässä. Pyrin jatkuvasti olemaan enemmän aktiivisena osana keramiikan valmistamisen prosessia, niin materiaalien tekemisen kuin polttotekniikoidenkin osalta. Osa näyttelyni teoksista on poltettu puupolttoisessa keramiikkauunissa. Kyseisiä teoksia koristaa uunissa lasitteeksi sulanut lentotuhka ja osaa myös Kainuusta kesällä omin käsin kaivettu kaoliini.
Anniina Salo (s.1990) on Kouvolassa syntynyt ja työskentelevä keramiikkataiteilija ja -opettaja. Salo on työstänyt jänisaiheista Leporidae-teossarjaansa vuodesta 2018 saakka ja tämä on sarjan kolmas yksityisnäyttely. Teokset ovat osallistuneet myös useampaan ryhmänäyttelyyn vuosien varrella.

Lahden Taidelainaamon 50-vuotisjuhlanäyttely
17.11.2024
19.-24.11.2024
Lahden Taidelainaamo täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlimme pyöreitä vuosia järjestämällä juhlanäyttelyn 19.-24.11.2024.
Näyttely levittäytyy kaikkiin Galleria Uuden Kipinän näyttelytiloihin. Näyttelyssä on mukana 64 taiteilijaa ja teoksia on parisataa. Esillä on teoksia, jotka eivät ole olleet ennen lainaamossa esillä. Valikoimissa on mm. maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia. Mukana on myös normaalia lainaamokokoa suurempia teoksia (yli 100 x 100 cm). Ripustuksesta on tulossa runsas.
Lahden Taidelainaamon taiteilijat ovat pääosin päijäthämäläisiä. Taidelainaamo välittää Lahden Taiteilijaseuran, Lahden Taidegraafikoiden ja Valokuvataide ry:n jäsentaiteilijoiden teoksia.
Teokset saa mukaan heti. Teokset voi lunastaa omakseen kertaostona tai kuukausimaksua maksamalla, kunnes teos tulee kokonaan maksetuksi. Kuukausimaksu on koroton.
Juhlanäyttelyn avajaiset ovat maanantaina 18.11. klo 18–20. Lämpimästi tervetuloa!
Teosvälityksen löydät osoitteesta Galleria Uusi Kipinä, Kymintie 1, Lahti.
Avoinna
ti-pe klo 12–18
la-su klo 12–16
Juhlanäyttelyn muu ohjelma Galleria Uudessa Kipinässä:
ti 19.11. klo 17–18.30:
Paneelikeskustelu kulttuurin nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Vetäjänä Taidemaalariliiton toiminnanjohtaja Elisa Lientola. Keskustelemassa Leena Keizer (tanssitaiteilija), Nelli Penna (Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtaja, taidemaalari, yhteisötaiteilija), Esa-Matti Smolander (Teatteri Vanha Juko) ja Janne Tarmio (Lahti Big Band ry; Lahti Jazz ry, Jazztori).
to 21.11.klo 18–20:
Pimeesti taidetta -taskulamppuilta. Koe taide taskulampun valossa!
su 24.11. klo 14–16:
Taiteilijatapaaminen. Paikalla juhlanäyttelyn taiteilijoita. Tule kuulemaan ja kysymään teoksista!
Näyttely ja tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Tervetuloa!
Lahden Taidelainaamo
Kymintie 1
15140 Lahti
taidelainaamo@lahdentaiteilijaseura.fi
Puh. 03 734 3865
Avoinna ti-pe klo 12–18, la-su klo 12–16
www.lahdentaidelainaamo.fi

Laura Kansanen-Stavale / Leevi Kämäräinen / Heini Vanhanen / Yukina Yamamoto
28.10.2024
30.10.-17.11.2024
Laura Kansanen-Stavale – Perhospuutarhuri ja muita kertomuksia
Näyttelyn teokset ovat sekatekniikalla tehtyjä maalauksia, jotka saavat innoituksensa ympäröivästä maailmasta – ihmisistä, luonnosta ja omista kokemuksistani. Teoksissani kuviteltu ja todellinen sekoittuvat, aivan kuten erilaiset menetelmät ja materiaalitkin. Teoksilleni ominaista ovat leikillisyys ja tarinallisuus. Jokainen teos on kertomus ja heijastus hetkestä, tunteesta, mielikuvasta muistosta tai niiden yhdistelmästä.
Käytän teoksissani monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja; maalausta, piirrosta, valokuvaa ja monotypiaa. Lisään ja poistan. Teokseni ovat kerroksellisia niin tekotavaltaan, kuin merkitykseltäänkin. Teokseni ovat harvoin tarkkaan suunniteltuja, suunnitelmat vähintäänkin muuttuvat tekoprosessin myötä. Työskentelyyni liittyy kiinteästi yllätyksellisyys ja sattuma, joka toisinaan tuo mukanaan kiehtovia yksityiskohtia ja toisinaan latistaa tunnelman.
Luonto on teoksissani läsnä rakennettuna, tuhottuna, kuvitelmissa ja muistoissa. Satumaisena olentona, turvapaikkana tai ihmisen jäljiltä tallottuna. Kaupunkilaiskakarana metsä, niityt, puutarhat ja kaikki luontoon viittaava on ollut ja on edelleen minulle erityisen tärkeää. Ihmisen vimma tuhota metsää ja luontoa ahdistaa ja surettaa. Ehkä perhospuutarhurit pelastavat vielä maailman?
Leevi Kämäräinen – Rehtorin puhuttelu
Leevi Kämäräinen (s. 1994, Oulu) on nuori Kankaanpään taidekoulussa opintojaan viimeistelevä kuvataiteilija. Galleria Uuden Kipinän näyttelyssä on esillä pääasiassa maalauksia kuluvalta vuodelta. Maalaamisen ohella erilaiset yhdistelmätekniikat, kollaasi ja veisto ovat oleellisia työkaluja Kämäräisen taiteellisessa työskentelyssä.
Rehtorin puhuttelulla on maine tuimana tilaisuutena, jonka aikana ja varsinkin jälkeen olisi syytä tarkastella ja tarpeen mukaan korjata toimiaan. Tässä tapauksessa se on ikään kuin tiivistetty välitila ennen koulun päättymistä nykyisessä ajassa, jossa ilmastonmuutos, luontokato ja sota näyttäytyvät uhkana kaikelle elolliselle. Kokonaisuudesta voi löytää epävarmuutta ja uhmaa, kapinointia ja luottamusta, sekä yritystä valmistautua tulevaan.
Heini Vanhanen – Blue Lake Trail
Rakkaudesta kulkemiseen
Rakkaudesta matkustamiseen
Rakkaudesta löytämiseen
Rakkaudesta auton ikkunan takana vaihtuvaan maisemaan
Olen ollut täällä neljästi
Tie antaa mahdollisuuden kulkea, nähdä ja kokea
Pastelliliidut ovat sormien välissä pehmeät
Muisto paikasta maalautuu valokuvan päälle
Näyttelyni Blue Lake Trail Lahden Galleria Uudessa Kipinässä on yritykseni jakaa koettua ja pohtia samalla, miksi matkustamme. Miten valitsemme määränpäämme, mitä matkalta haluamme?
Kohteenani oleva Yhdysvallat, on näyttäytynyt minulle aina tarunhohtoisena ja ihmeellisenä. Eikä tuo hohde ole matkoistani huolimatta kadonnut mihinkään. En tiedä mitä etsin, mutta tunnen sammumatonta paloa päästä Atlantin toiselle puolen aina uudelleen. Isoisovanhempani ovat lähteneet Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi 1800–1900-lukujen taitteessa; kenties on kyse sukupolvien välisestä romantisoinnista. Päämäärä toimii tärkeänä suunnannäyttäjänä, mutta suurimman arvon saavat matkalla tapahtuvat sattumukset.
Teokset ovat valokuvan päälle tehtyjä kuivapastellimaalauksia. Turhauduin pelkkään valokuvaan, en kokenut sen riittävän. Pastelliliiduilla maalaus toisti sitä vapautta mitä matkoillani koin.
Olen valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2013. Taiteellinen työskentelyni rakentuu usein installaatioiksi galleriatilaan. Viime vuosina olen tehnyt myös osallistavia julkisen tilan teoksia.
Yukina Yamamoto – Sumi-muste pimeässä
Yksityisnäyttelyni teema on ‘sumi-muste pimeässä,’ johon sain inspiraation japanilaisen kirjailijan Junichiro Tanizaki kirjoittamasta artikkelista ‘varjojen ylistys.’ ’Sumi-muste’, eli Japanilaisessa kalligrafiassa käytettyävä muste, on erilaista mustaa väriä joka vaihtelee vaaleanmustasta tummamustaan, ja mustan väritykseen vaikuttaa ympäristön kirkkaus. Muste näyttää kauniilta vaikka pimeässä tilassa. Projektin teema tukee myös hyvinvointia. Suomi voi olla hyvin pimeä maa erityisesti kun talvi lähestyy, jolloin jatkuva pimeys voi olla epämiellyttävää ja masentavaa. Yksityisnäyttelyni tavoitteena on näyttää pimeyden kauneutta rauhallisena ja meditatiivisena ilmiönä.
Yksityisnäyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.
Yukina Yamamoto (s.1989) on japanilaiseen kalligrafiaan erikoistunut taiteilija, jolla on japanilaisen kalligrafia mestarin arvo shihan-i. Teoksistaan Yamamoto on saanut Japanissa useita palkintoja. Yamamoto muutti Suomeen vuonna 2019 ja vuodesta 2020 lähtien hän on työskennellyt itsenäisesti ja yhteistyössä suomalaisten taiteilijoiden ja yhdistysten kanssa Suomessa. Yamamoto on tehnyt performansseja, työpajoja ja installaationäyttelyjä Suomessa. Lyhyestä työskentelystä huolimatta Yamamoto on ymmärtänyt taiteellisen potentiaalisuuden ja miten japanilaista kalligrafiaa voidaan yhdistää muihin taiteellisiin teoksiin. Yamamoto asuu ja työskentelee Jyväskylässä.