7.8.-25.8.2019 Laura Vainikka, Jaakko Kahilaniemi, Jussi Pyky
4.8.2019
Laura Vainikka – AMATÖÖRIN OBSERVATORIO
Voiko nokimustalla kuvata avaruuden äärettömyyttä?
Amatöörin observatorio – näyttely leikittelee huonon näkyvyyden, pimeän valon ja olemattoman optiikan teemoilla. Esillä on teoksia joissa käsitellään näkemisen kompleksisuutta sekä aineettoman ja aineellisuuden suhteita.
Näyttely muodostuu vedoksista ja esineteoksista, joissa yhdistyvät materiaaliset pohdinnat ja sattumanvaraiset harhailut kuvitelmissa ja kangastuksissa.
—
Laura Vainikka (s.1979) on pääkaupunkiseudulla asuva kuvataiteilija ja taidegraafikko. Hän käsittelee teoksissaan näköhavainnon ja valon teemoja. Vainikan työskentely sijoittuu painetun taiteen alueelle.
Vainikka on opiskellut mm. Lahden Taideinstituutissa sekä valmistunut Kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2013. Hänen teoksiaan on ollut esillä ympäri Suomen lukuisissa yksityis- sekä yhteisnäyttelyissä. Vainikka on ollut ehdolla Kjell Nupen Memorial grant – palkinnon saajaksi ja mukana kirjoittamassa teosta Siirtämisen ja välittymisen taide, ensimmäistä suomenkielistä julkaisua joka tarkastelee painetun taiteen filosofisia ja taideteoreettisia piirteitä. Vainikan teoksia on muun muassa Porin ja Jyväskylän taidemuseoiden, sekä Valtion taidekokoelmissa.
Jaakko Kahilaniemi – All Those Hectares And Other Stories From Nature
Jaakko Kahilaniemi (s.Toijalassa 1989) valmistui kuvataiteilija AMK:ksi Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2014 ja valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta keväällä 2018 Helsingissä. Kahilaniemi voitti kansainvälisesti arvostetun nuorille valokuvataiteilijoille suunnatun ING Unseen Talent Award Jury-palkinnon vuonna 2018 ja Majaoja/Backlight’17–pääpalkinnon vuonna 2017.
Kahilaniemen töitä löytyy Suomen valtion, ING-pankin ja Villa Noaillesin taidekokoelmista, sekä useista yksityiskokoelmista ympäri maailmaa. Hänen töitään on julkaistu laajasti kansainvälisissä taidejulkaisuissa, kuten Eikon Magazine, Der Grief, Green Peace Magazine ja HANT Magazine. Kahilaniemen töitä on ollut lukuisissa yhteisnäyttelyissä ympäri maailmaa, kuten muun muassa Pariisissa, New Yorkissa, Lontoossa, Denverissä ja Wienissä.
Kahilaniemen työskentely pohjautuu kokeelliseen ja käsitteelliseen valokuvaukseen, joka on laajentunut veistosinstallaatioihin ja videotyöskentelyyn. Hän pyrkii jatkuvasti löytämään uusia tapoja visualisoida aiheita, jotka liittyvät ihmisen ja luonnon ristiriitaiseen, monimutkaiseen ja monitulkintaiseen suhteeseen. Kahilaniemen teoskokonaisuuksista 100 Hectares of Understanding käsittelee hänen perimäänsä metsäpalstaa ja Nature Like Capital-projekti puolestaan käsittelee laajasti sitä, miten ihmiset ajattelevat luonnon ja ympäristön olevan pääomaa.
Galleria Uuden Kipinän kutsunäyttelyssä yhdistyy Jaakon teoksia useista eri teoskokonaisuuksista. Näyttelyn pääteema onkin se, miten luontoa ja ympäristöä voi ajatella uudella ja erilaisella tavalla suhteessa totuttuihin tulkintatapoihin. Kokonaisuus koostuu valokuvateoksista ja veistosinstallaatiosta.
Jussi Pyky – The seven-petalled flower
Mieleeni on jäänyt lapsuudestani kuva valkea terälehtisestä kukasta, joka koristi erästä jogurttipurkkia. Muistan selvästi kun myöhemmin löysin ensimmäisen kerran samaisen kukan läheisestä metsiköstä, kukka oli metsätähti. Muutama vuosi sitten tämä muisto palasi yllättäen mieleeni. Hain internetistä kuvaa kyseisestä kukasta. Kukan ulkomuodossa oli jotain outoa. Luin metsätähden olevan yksi harvoista kukista, joka kasvattaa säännöllisesti seitsemän terälehteä.
Tänä keväänä olen lukenut muun muassa symboleita, myyttejä, uskontoja ja psykologiaa käsittelevää kirjallisuutta. Havahduin kun vastaani tuli jälleen kuva seitsenterälehtisestä kukasta lukiessani Carl Gustav Jungin teosta Psychology and alchemy. Toisessa kirjassaan Alchemy: An Introduction to the Symbolism and Psychology Jung kirjoittaa, että alkemistinen seitsen terälehtinen kukka symboloidessaan seitsemää planeettaa ja seitsemää transformaation tasoa, viittaa psykologisesti ”evoluutioon ajassa”, hitaaseen prosessiin tulla tietoiseksi.
Näyttelyn piirustukset on tehty pääsääntöisesti tämän vuoden aikana ja niitä tulee olemaan esillä useita kymmeniä. Olen ripustanut teokset teemoittain ryhmiin niin kuin olen niitä työstänytkin. Piirtäminen ja paperille työskentely on ollut vapauttavaa verrattaessa hitaampaan ja työteliäämpään öljyvärimaalaamiseen. Kun piirroksia on paljon ilmentävät ne myös mielenkiintoisella tavalla muutosta, jota tapahtuu lyhyessäkin ajassa.
Mircea Eliade kirjoittaa kirjassaan Images and Symbols: Studies in Religious Symbolism, että Intialaiseen ajattelun mukaan ihmisen tila määritellään vastakohtien olemassa ololla ja vapautuminen ihmisyyden tilasta vastaa epätilaa tai ei-tilaa, jossa vastakohdat yhdistyvät. Näitä aiheita käsittelen itsekin piirustuksissani, joissa vastakohdat ovat useasti läsnä erilaisissa ilmenismuodoissaan. Maailma näyttäytyy meille vastakohtien avulla. Ne kertovat ihmisyydestä aikaan kahlittuna. Vastakohdat ovat piirustuksissani toisinaan konfliktissa ja toisinaan sovussa tai yhtymisen tilassa. Piirtäminen tekemisenä ja välineenä on minulle mahdollisuus irtautua tästä arki olemisen dualistisesta luonteesta. Piirtäminen muistuttaa joskus rukoilua tai meditaatiota, jossa parhaimmillaan voi päästä pysähtyneeseen tilaan tai kiinni hetkeen, jossa tietoisuus ajasta katoaa.
Jussi Pyky (s. Tyrnävällä 1985) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Lahden Taideinstituutista kuvataiteilijaksi vuonna 2009 ja kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomaila sekä ollut mukana monissa ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä. Pyky on Lahden taiteilijaseuran jäsen ja kuuluu taiteilijaryhmä Hydraan.
17.7.-4.8.2019 Linda Inkeroinen, Kim Jotuni, Aino Kauranen, Kristiina Korjonen, Riina Pastinen – Ajassa
15.7.2019
Linda Inkeroinen
Muutos. Kuinka ajan kuluminen konkretisoituu muutoksissa? Aiemmassa työskentelyssään Inkeroinen on keskittynyt ajan kulumisen huomiointiin negaatioiden kautta: epäonnistumisen taltiointiin esimerkiksi pilaantuneiden, homehtuneiden ja mädäntyneiden kotiruokien kuvaamisessa. Nyt esillä on raikkaampaa installointia kasvusta ja kehityksestä. Toivo ja usko parempaan tulevaisuuteen näkyy herkässä ja jopa minimalistisessa kokonaisuudessa.
Kim Jotuni
Jotunin figuratiiviset puuveistokset käsittelevät ihmisyyttä, erityisesti tämän lihallista ja materiaalista olemassaoloa. Figuratiiviset veistokset valmistuvat käsityönä, moottorisahalla ja taltoilla, lopuksi hioen. Jotuni tavoittelee puun syvyyksistä ilmestyvää ihmistä, ihoa ja lihaa.
Abstraktit reliefit ovat tehty niin ikään puusta, mutta niiden valmistamisessa on käytetty 3d -mallinnusohjelmia. Reliefien muoto on jyrsitty esiin cnc-jyrsimellä.
140x100x50cm, haapa
Aino Kauranen
Nopeasti ohimenevät hetket ja ajan ja arjen pysähtyneisyys ovat usein läsnä työskentelyssäni. Miten ajan käsitys muuttuu ja muovautuu kuvissa, usein hidastuen ja pysähtyen. Millaisia tunnesiteitä meillä on tiettyyn aikaan ja paikkaan ja kuinka paljon mietimme sitä tietoisesti. Ja miten koitamme säilyttää ja varastoida aikaa jopa pakkomielteisesti erilaisiin kuviin ja esineisiin.
155x100cm, akryyli kankaalle
Kristiina Korjonen
Kristiina Korjosen taiteellinen työskentely pitää sisällään abstrakteja akryylimaalauksia, joita hän toteuttaa toistamalla yksittäistä pientä elementtiä, kuten pistettä tai viivaa muodostaakseen kuvapinnan kankaalle. Teokset rakentuvat sitä mukaan kun maalauksen pohjaväri peittyy haluttuun elementtiin, kerran maalattuun pintaan enää koskematta. Tämä tuo työskentelyyn intensiivisyyttä ja tarkkuutta, sekä vaatii maalausprosessilta suunnitelmallisuutta.
Temaattisesti Korjosen työskentelyssä on kaksi lähtökohtaa, värien käyttö ja aika. Maalaukset ovat tutkimusta värien suhteista, siitä kuinka eri värit keskustelevat kankaalla rinnakkain ja kuinka valöörin muutokset tai pisteiden tiheys pohjaväriä vasten muuttavat värin syvyyttä ja sävyä.
Toisto maalauksen metodina on itsessään vahvasti kytkeytynyt aikaan, koska se on hidas tapa luoda kuvaa. Tämä hitaus ja työskentelyyn liittyvä tietynlainen tehottomuus kiehtoo Korjosta. Huolimatta siitä, että osan teoksista voisi toteuttaa digitaalisesti ja päästä visuaalisesti lähes samanlaisiin lopputuloksiin kuin käsin maalaten, Korjonen kuitenkin kokee aikaa vievän maalausprosessin olevan osa teosta siinä missä valittu värimaailma tai sommittelu.
akryyli kankaalle
Teoskuva: Jose Jompero
Riina Pastinen
Riina Pastinen on kiinnostunut havainnoimaan nykypäivän hektisen ja trendikkään somekulttuurin varjopuolta, erityisesti sen aikaansaamia status- ja ulkonäköpaineita, sekä niihin liittyviä kipupisteitä. Esillä olevien maalausten lähtökohtana hän on käyttänyt ottamiaan selfie-kuvia joita on sitten muokannut samoilla keinoin joita käytetään, jotta vartalosta ja kasvoista saataisiin aikaan mahdollisimman positiivinen illuusio, mutta lopputulos onkin vääristynyt ja harhaanjohtava. Miten vaikeaa on hyväksyä vanhenemisen väistämättömyys ajassa joka palvoo virheettömyyttä ja ikuista nuoruutta?
sekatekniikka, vesiliukoinen öljyväri, pastelliliitu
26.6.-14.7. Tuomas Uusheimo, Annika Bergvik-Forsander, Jukka Tilus, Niko Skorpio
20.6.2019
Tuomas Uusheimo – Äärirajat
Valokuvaajan työni käsittelee rakennettua ympäristöä ja sen suhdetta ihmiseen. Etsin arkkitehtuuria jokapäiväisistä asioista, nykyaikaisen rakennussuunnittelun viitekehyksen ulkopuolelta.
Äärirajat –näyttelyn valokuvat käsittelevät urheilun tilaa, rajoja ja arkkitehtuuria.
Urheilukenttä jakautuu rajojen avulla varsinaiseen pelikenttään sekä sen ulkopuolisiin alueisiin. Rajat tai linjat jakavat pelikentän kaksiulotteisiin pintoihin. Nämä pinnat voivat olla vaaka- tai
pystysuuntaisia. Yhdessä ne määrittelevät kolmiulotteisen tilan, jonka sisäpuolella pelaaminen tapahtuu.
Pelikentän rajat varmistavat pelin toimivuuden. Pelaajan tai pelivälineen kulkeutuminen pelikentän rajojen ulkopuolisille alueille tyypillisesti katkaisee pelin. Mitä ammattimaisemmalla tasolla peliä pelataan, sitä täsmällisemmin pelikentän rajoja noudatetaan.
Lähellä pelikentän ääriä, rajojen tuntumassa – juoksulinjojen sisäkaarteissa, sivurajojen läheisyydessä ja maalialueiden reunoilla – tapahtuvat pelin ratkaisevat hetket. Nämä tapahtumat jättävät usein jälkiä pelikenttään sekä pelivälineeseen.
Pelikentän pinnat, tilat, rajat ja jäljet ovat urheilun arkkitehtuurin rakennuselementtejä.
Tuomas Uusheimo on helsinkiläinen valokuvaaja ja valokuvaa arkkitehtuuria toimeksiantoina suomalaisille sekä kansainvälisille suunnittelutoimistoille ja lehdille. Lisäksi hän työskentelee henkilökohtaisten valokuvaushankkeiden parissa. Uusheimon teoksia on ollut esillä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2014 Taiteen edistämiskeskus myönsi Uusheimolle 5-vuotisen taiteilija-apurahan.
Annika Bergvik-Forsander – Forest People
Kenno-galleriassa kuvataiteilija Annika Bergvik-Forsander asettaa näytteille valikoima teoksia pitkäaikaisista piirustus- ja sekatekniikkaprojektista teemana The Forest People.
Projektissa hän on tutkinut teemaa The Forest People niin syväpsykologisesta kuin kulttuurihistoriallisestakin näkökulmasta. Osittain inspiraatiota on lähtöisin suomalaisesta kansanuskosta, kuten vanhoista tarinoista, joissa kerrotaan noituudesta, taikauskosta ja okkulttista, erityisesti liittyen puihin, metsään sekä eläimiin.
Kuvataiteilijana Bergvik-Forsander työskentelee maalauksen, piirustuksen, grafiikan ja kollaasin eri muotojen parissa, mielellään isossa koossa tai isojen kuva-instalaatioiden muodossa. Mieluiten hän tekee pitkäaikaisia sarjoja ja konsepteja erilaisten kuvaideoiden ympärille, hänen kuvamaailmaansa luonnehditaan usein ilmaisultaan yksinkertaiseksi sekä graafiiseksi. Moniselitteiset kuvat, musta huumori ja lämmin väriskaala ovat muita tunnusmerkkejä. Bergvik-Forsander on pitänyt yli 40 yksityisnäyttelyä ja osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin ympäri Suomea sekä ulkomaillakin, viime vuosina esim. Münchenissä, Berliinissä ja Tukholmassa. Hän on myös tehnyt muutamat julkiset teokset m.m suuri julkisivuteos Arabianrantaan Helsingissä. Hänen kotisivuosoitteensa on https://bergvikforsander.com/
Jukka Tilus – From where the planes leave
Kun olen muuttanut Vantaalle, tuntuu pitkään, etten saa siitä mitään otetta. Vantaalla on lentokenttä ja rautatie ja lähiöt, niiden välissä parkkipaikkoja, peltoa ja liikenteen ääniä. Käyn töissä Helsingissä. Ulkopuolisuuden tunteelta on vaikeaa välttyä.
Vantaa kasvaa kuvauskohteeksi kuin varkain kävelylenkeillä jättömailla ja moottoriteiden varsilla, kun kaupunki alkaa jollakin tapaa tulla tutuksi. Rautatiesillat ja puretut talot.
Kerrostalojen takapihoilla tuulessa heiluvat pyykit ja muut arkiset näkymät näyttävät kiinnostavan ja välillä oudonkin puolensa. Kun kävelee tarpeeksi pitkään, voi päästä siihen tilaan, jossa ympäristön ja yksityiskohtien havainnoimisen tieltä putoaa mielestä pois kaikki muu.
From where the planes leave on puolidokumentaarinen valokuvausprojekti kuljeskelusta Vantaan lähiöissä, niiden liepeillä ja välissä. Olen kuvannut sitä kesästä 2017. Projekti jatkuu vaihtelevalla aktiivisuudella, enkä ole
ajatellut, että sen edes välttämättä pitäisi erityisesti tulla valmiiksi. Tärkeintä on tekeminen ja käveleminen ja kuvaaminen.
Jukka Tilus (s. 1980) on syntynyt ja kasvanut Himangalla Keski-Pohjanmaalla. Ennen Vantaata hän on asunut myös Kuortaneella ja Lahdessa. Valokuvaajana hänen työskentelynsä pohjaa vahvasti sattumaan ja improvisaatioon.
Jukkatilus.com
Niko Skorpio – The Unfolding
THE UNFOLDING (in finite space)
2018
Projisoitu videoinstallaatio
HD 1080p | 16:9 | audio 2.0 | pituus vaihteleva
The Unfolding on monimuotoinen audiovisuaalinen teos, joka hyödyntää päällekkäisvalotus- ja montaasitekniikoita. Kuvassa valoa hohtava ihmisen pään kaltainen hahmo muotoutuu, kääntyy ja ‘avautuu’ loputtomiin. Kuvan kaksipuolinen symmetria muistuttaa kineettistä mustetahratestiä ja viittaa luonnossa ja monissa elämänmuodoissa ilmenevään symmetriaan. Teoksen elektroakustinen ääniraita mukailee sävyltään ja rakenteeltaan eri kulttuurien rituaalimusiikin elementtejä, ja muuntuu ajan myötä joksikin muuksi.
Pintapuolisesti The Unfolding on tutkielma valosta, muodosta ja liikkeestä. Syvällisemmin se heijastelee ihmisyyttä kauneuden, haurauden ja voiman häilyvän kolminaisuuden kautta. Teoksen lähtökohta on eksistentiaalinen kaipaus purkaa muuri itsen ja toisen välillä.
Käsikirjoitus, kuva, ääni NIKO SKORPIO
Tuotanto PARAFERAL
•
Niko Skorpio työskentelee kuvan, äänen ja sekalaisen kadonneen ja löydetyn materiaalin parissa. Hänen teoksiaan on esitetty taidenäyttelyissä ja tapahtumissa kansainvälisesti. Hänen taustansa on kokeellisessa musiikissa ja graafisessa suunnittelussa, joiden parissa hän on toiminut 1990-luvulta alkaen. Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa (Taiteen maisteri) ja Tampereen ammattikorkeakoulussa (Kuvataiteilija AMK).
Niko Skorpion teokset tarkastelevat ihmisen, luonnon ja teknologian epätasapainoista kolmiyhteyttä vieraantuneesta näkökulmasta. Yhdistelemällä kuvaa ja ääntä kollaasinomaisesti hän pyrkii luomaan päänsisäisiä näkymiä pinnanalaisiin todellisuuksiin.
Niko Skorpio asuu ja työskentelee Venäjänkankaalla.
29.5.-20.6.2019 Leena Niivuori, Taru Happonen, Marika Kotiranta, Ulla Karttunen
26.5.2019
Leena Niivuori – MAALAUSJÄLKI
Näyttelyni koostuu Maalausjälki-sarjan teoksista vuosilta 2016-2019. Ne ovat realistisia piirroksia abstraktista maalausjäljestä. Kutsun teoksiani piirustusmaalauksiksi, koska niissä yhdistyy hiilikynäpiirros ja akryylimaalaus.
Taiteellisen työskentelyni lähtökohtana on jo pitkään ollut pyrkimys kohdata asioiden ja esineiden olio eli niiden omin olemus. Olen miettinyt sitä, voiko esimerkiksi esineen omimman olemuksen eli sen, mikä on siinä itsessään, tavoittaa piirtämällä tai maalaamalla. Tavoittaakseni olion, olen pyrkinyt esittämään asiat mahdollisimman objektiivisesti, lisäämättä niihin mitään minusta lähtöisin olevia merkityksiä.
Tykkään katsoa lähelle ja tarkasti, koska silloin voi ehkä nähdä jotain enemmän. Maalausjälki-sarjan teoksissa olen siirtänyt katseeni esineiden maailmasta sattumanvaraiseen maalausjälkeen. Olen tutkinut maalausjälkeä kameran linssin läpi ja pyrkinyt piirtämään havaintoni mahdollisimman tarkasti tavoitteenani päästä lähemmäksi maalauksen ominta olemusta, oliota.
Maalausjälki-sarjan teokset esittävät maalausjälkeä, joka ei lähtökohtaisesti esitä mitään muuta kuin itseään. Jälki on vain jälki. Ajatus siitä, että joku asia vain on mitä on eikä jotain muuta, tuntuu tässä hetkessä jotenkin vapauttavalta.
Maalausjälki-sarjassa olen myös halunnut leikitellä kuvataiteen perinteillä tekemällä maalauksia ilman maalia ja sivellintä käyttäen vain kynää. Maalausta käytetään perinteisesti tekniikkana ja välineenä kuvaamaan erilaisia asioita. Näyttelyni teoksissa olen halunnut kääntää asian päinvastoin ja kuvata nimenomaan maalausjälkeä itseään ja sitä miltä se näyttää.
Taru Happonen – Organism
Viime vuosikymmenen aikana tehtyjen kasvien älykkyyttä käsittelevien tutkimusten mukaan kasvit ovat paljon kyvykkäämpiä kuin on aiemmin ymmärretty. Niillä väitetään olevan ainakin 20 eri aistia ja osaavan varoittaa toisiaan kemiallisesti tuholaishyönteisten parvesta. Minua kiehtoo ajatus älykkäästä, verkkaisesta kasvikunnasta, joka katselee ihmetellen elinympäristöään tuhoavaa ihmistä.
Ihminen on saavuttanut ja pitänyt valta-asemaansa maapallolla vasta verrattain pienen hetken. Kasvit ja merenelävät ehtivät kukoistaa jo satoja miljoonia vuosia ennen ihmislajin kehittymistä. Antroposentrismi onkin minusta muiden organismien aliarviointina. Ehkä älykäs kasvikunta pitää meitä vain ohimenevänä vaiheena, dinosauruksena joka katoaa.
Organism-sarjan teokseni käsittelevät utopiaa jossa ihminen on kehittynyt täysin erilaisen (kasvi)älykkyyden parissa uudeksi lajiksi. Maalauksissa ja piirroksissa kasvi- ja ihmiskunta ovat sulautuneet yhteen muodostaen hybridejä keskenään. Risteytymät edustavat minulle haitallisen ihmiskeskeisyyden murentumista — aikaa humanismin jälkeen jossa lajien väliset rajat ovat kadonneet.
Taru Happonen (s.1989,
Lahti) on maalauksen parissa työskentelevä kuvataiteilija. Happonen on
valmistunut Aalto-yliopistosta ja aiemmin vaikuttanut poikkitaiteellisessa
GRMMXI-kollektiivissa. Hän asuu ja työskentelee
Helsingissä.
Based on the studies of plant intelligence made during the last decade, it has been detected that plants are more knowledgeable than has been thought before. They have at least 20 different senses and can, for example, alert each other about pest attacks. I am intrigued by the idea of an intelligent and imperceptible Plantae that is observing mankind and wondering how it can be destroying its living conditions.
Human has reached and kept an ascendancy on Earth for only a relatively short period. Plants and sea creatures thrived for hundreds of millions of years before human evolution. I believe anthropocentrism devalues other organisms. The plant kingdom could consider us a transient bout, a dinosaur that will perish.
Organism series is addressing a utopia, where Homo sapiens has evolved into a new species with a thoroughly different kind of (plant) intelligence. In the paintings and drawings, Homo sapiens and Plantae have coalesced together forming hybrids. For me, the crossbreeds of humans and plants represent the collapse of destructive anthropocentrism — in a time after the humanism when the gap between the species has vanished away.
Taru Happonen (b.1989, Lahti, FI) is a visual artist working with painting. Happonen has graduated from Aalto University, and previously worked as a member of the interdisciplinary GRMMXI collective. She lives and works in Helsinki.
Marika Kotiranta – Ääneenlausumatonta – Maalauksia
Maalaan akryyleilla ja joskus myös öljyväreillä kankaalle. Maalauksissani liikun abstraktin ja esittävän välimaastossa. Aiheet syntyvät usein tunteista, toiveista ja muistoista. Niissä näkyvät myös arjen pienet ja suuret koetut hetket. Värit vaikuttavat minuun voimakkaasti ja se näkyy myös töissäni. Kasveja ja niihin viittaavia muotoja on tullut maalauksiini pikkuhiljaa yhä enemmän. Asun ja työskentelen Lahdessa. Olen Lahden Taiteilijaseuran jäsen.
Tämän näyttelyn ajatus syntyi siitä harhakäsityksestäni, miten tietyn ikäisenä elämäni olisi tasapainoista ja rauhallista. Tyytyväistä keski-ikäisen elämää. Niin olin kuvitellut. Nyt tietenkin olen huomannut, miten moni tekee suuria mullistuksia ja päätöksiä elämässään kun ymmärrys kaiken rajallisuudesta kirkastuu. Ja myös käsitys siitä, kuka on ja mitä haluaa.
Vuodet ovat olleet täynnä suurta murhetta, luopumista ja kipua. Samalla kuitenkin myös niin paljon riemukkaita hetkiä, onnea ja uuden löytämistä. Kaikella kokemallani on ollut suuri vaikutus omaan identiteettiini, kokemukseeni ihmisenä ja naisena. Kuin olisin saanut pienen aavistuksen tästä ihmeellisestä kokemuksesta nimeltä Elämä. Toivon sen välittyvän katsojallekin.
Ulla Karttunen – Donna Fatale
Donna Fatale on kohtalokas nainen italiaksi, mutta film noir’n lumoojattarien sijaan kyse on pikemmin yhdenvertaisuudesta globaalina kohtalonkysymyksenä: vallasta, vallattomuudesta, sukupuolesta, väärinkäytösten näkyväksi tulemisesta, feminiinisestä voimasta. Esillä on pieni otos roomalaiseen museoon tulevasta laajemmasta yksityisnäyttelystä.
Teokset liikkuvat banaalin ja ylevän välimaastossa. Vaikka taustalta löytyy yhteiskunnallisia kysymyksiä vallasta ja etiikasta, päähuomio kohdistuu myyttisiin ja eksistentiaalisiin teemoihin ja värikylläiseen, symbolistiseen ilmaisuun. Toisinaan kuvat hahmottavat kulutuskulttuurin surrealistista ylenmäärää, jossa naisen paikka on vauhdittaa lumouksen bisnestä, olla tuotteista tai luontokappaleista viettelevin. Vaikka kuvien materiaaleja on saattanut löytyä arkipäiväisestä mainos- ja mediakuvavirrasta, hahmot viittaavat usein johonkin hieman fataalimpaan: mystikoihin, pyhimyksiin, Jeanne d’Arcin tai Pyhän Teresan hengenheimolaisiin.
Miksi mystikoita tai pyhimyksiä? Eikö hiljaisuuteen vetäytyvä, jumalallista meditoiva olento ole mahdollisimman vääränlainen hahmo selfieitään tykittävien somevaikuttajien ajassa? Kyllä, ja osittain juuri siksi. Mystikko on marginaalinen, mutta tällaisen hahmon kautta voi tarkastella olemassaolon parodoksisia mutta myös perustavia tiloja: inhimillisen näkökyvyn rajallisuutta, sokaistumista, hurmioitunutta elämänvoimaa tai passion ääripäitä kärsimyksestä ekstaasiin.
Ulla Karttusen taidetta on kuluneella vuosikymmenellä esitetty ennen kaikkea ulkomailla, esimerkiksi Miamissa, Firenzessä, Rio de Janeirossa, Roomassa, Pariisissa, Cremonassa, Algiersissa, Ponte de Limassa, Leipzigissa, Bolognassa, Berliinissä, Ljubljanassa sekä toistuvasti Lontoossa ja Los Angelesissa. Karttusen installaatiot ja digitaaliset kuvat ovat useita kertoja nousseet finalistinäyttelyihin kansainvälisissä taidekilpailuissa; esimerkiksi Donna Criminale -projekti vessapaperista rakennettuine madonnahahmoineen voitti nykytodellisuuden tabuja käsittelevän taidekilpailun Firenzessä. 2010-luvulla hän on laajan kansainvälisen näyttelyohjelman lisäksi luennoinut markkinatalouden viettelyn estetiikasta ja etiikasta lukuisissa kansainvälisissä konferensseissa.
2019, 150cm x 120cm pigmenttivedos alumiinille ja akryylille
8.-26.5.2019 Lila Vainikka, Jenni Karhapää, Pinja Sydänmaa, Jari Lonka
5.5.2019
Lila Vainikka – Maalauksia
Maalaan öljyvärein kankaalle. Työskentelen sekä esittävien että abstraktien kuva-aiheiden parissa.
Maalausteni lähtökohtana on usein valokuva. Muokkaan valokuvia digitaalisesti, kokeilen erilaisia rajauksia, värimaailmoja ja käsittelen kuvaa eri työkalujen avulla. Lähtökohtana olleen valokuvan kuva-aiheella ei välttämättä ole merkitystä. Tärkeämmäksi kuin mitä kuva esittää, koen sommitelman, muodon ja värit.
Maalaus voi jäljitellä luonnosta tai muuttua työskennellessä
joksikin muuksi. Samasta luonnoksesta voi rajaamalla ja muokkaamalla tulla
usempia erilaisia maalauksia.
Minua kiinnostavat maalausjäljen eri variaatiot ja häivytetyn
maalausjäljen tuoma liikkeen tuntu. Maalauksellisena keinona häivyttäminen ja
sumentaminen ovat usein läsnä maalauksissani. Maalauksilleni ominaista ovat
pehmeät liukumat väripintojen välillä.
Jenni Karhapää – TI-TYY, sanoi talitiainen
Ikkunan takana maisema velloi apaattisuudessa. Pihallani ei enää juurikaan vierailtu.
Eihän niiltä oltu edes kysytty.
Haltuunottajat julistivat: Kyllä sitä riittää! Istutetaan lisää!
Niin uusi metsä kasvoi ja vastasi koko maan peittäneellä hiljaisuudella. Jotain oli mennyt rikki, ketju oli katkennut. Liian paljon, liian laajalti.
Ti-tyy, sanoi talitiainen. Terveisiä kaupungista: Sopeudu tai katoa.
Maisema jatkoi vellomistaan ja minä virtasin sen mukana.
Jenni Karhapään (s.1984) akryyli- ja öljyvärimaalauksissa post-apokalyptinen maailmankuva yhdistyy leikkisiin elementteihin sekä väreihin. Karhapää asuu ja työskentelee Tampereella. Hän on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2015.
akryyli- ja öljyväri vanerille
30 x 25 cm
Pinja Sydänmaa – Maapallo pyörähtää
On hyvä työskennellä rauhassa ja hiljaisuudessa.
Ryhmässä teemme yhteistyötä ja siihen tarvitaan yhteishenkeä.
Taide on taidetta.
Taide voi olla kulttuurintuntemusta, performanssia ja lahjoituksia.
Piirustukset ja maalaukset ovat elämän syke.
Taide on loistava asia elämässäni.
Olen maalannut akryyli-, tempera- ja öljyvärimaalauksia.
Maalaan erilaisia pieniä tunnelmia. Valo on töissä tärkeä asia.
Eniten tykkään väreistä ja muodoista.
Olen 26 -vuotias viime keväänä kuva-artesaaniksi valmistunut nuori
nainen. Olen maalauksen lisäksi kiinnostunut myös muista taiteen alueista,
kuten media-taiteesta, elokuvasta ja runoudesta.
Jari Lonka – Pysäytys-Sana
Koemme asioita henkisesti ja fyysisesti, ajassa ja paikassa. Teossarjassa ”Pysäytys-Sana” etsin näiden kokemusten olemusta ja tilaa valon ja värin kautta.
Kaikki näkyvä realisoituu näkyvän valon avulla. Einstein todisti yleisessä suhteellisuusteoriassa, että suuren painovoimakentän vaikutuksesta jopa näkyvä valo taipuu.
Samoin kuin suuren painovoimakentän vaikutuksesta valo taipuu, on valon avulla kuvattu muotoina mielentiloja paineen alla. Sitä mitä me koemme fyysisesti ja henkisesti painavana, positiivisena tai negatiivisena, ”luissa ja ytimissä”.
Teoksissa valo taipuu ihmisen kylkiluiksi. Luissa ja ytimissä vellovat kokemukset väreiksi ja muodoiksi. Tila ja aika ympärillä pysähtyy tyhjäksi neliöksi.
Jari Lonka, A brief history of me, Kromogeeninen värivedos, Silisec 2018, Koko: 50cm x 50cm Editio 1/5 + 2AP
10.4.-5.5. 2019 Roy Aurinko, Sandra Kantanen, Pirjo Kaartinen, Elina Strandberg
7.4.2019
Roy Aurinko – Saatanalliset bakkanaalit
Nuoruus on sementtiä ja katkenneita liituja
Saatanalliset bakkanaalit on Roy Auringon näyttely nuoruuden ilonpidosta, elämänpiirin hahmottamisesta ja olemisen hauraudesta. Sekatekniikalla valmistuneissa maalauksissa Aurinko on käyttänyt perinteisten materiaalien, öljyn, akryylin, temperan ja öljyliitujen lisäksi sementtiä. “Satunnaisten kokeilujen tuloksena sementti osoittautui hyväksi alustaksi teoksille, joissa olen pyrkinyt hämärtämään maalauksen ja piirroksen välistä raja-aitaa.” Työskentelyn jälki ja materiaalin tuntu ovat läsnä suurikokoisissa ekspressiivisissä maalauksissa. “Joku viisas on sanonut että maalaus ei ole koskaan valmis, vaan maalaaminen vain lopetetaan mielenkiintoisella hetkellä. Olen koettanut pitää ohjeen mielessä: hyvässä maalauksessa yhdistyvät vaaran ja helppouden tunne.” Roy Aurinko asuu ja työskentelee Heinolassa. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta 2007.
Roy Aurinko, Ääniä avoimesta ikkunasta, 2018 tempera, akryyli, öljy, öljypastelli ja sementti kankaalle 190x150cm
Sandra Kantanen – Smokeworks
”Valokuva on aina aiheuttanut minulle päänsärkyä. Yritän ymmärtää valokuvaa erittelemällä valon ominaisuuksia, mitä kameran edessä on, missä kuva syntyy, onko valokuva kuva todellisuudesta, mikä on oikeasti olemassa. Ryhdyin lainaamaan maalauksen jälkeä nähdäkseni mitä valokuva ei ole. Maisema sai toimia näiden kysymysten välineenä.
Menin Kiinaan opiskelemaan kiinalaista maisemamaalausta. Kiipesin kaikki heidän pyhät vuoret etsien kuvaa joka olikin pääni sisällä. Maisemamaalauksen perinne piti sisällään näkemyksen luonnosta joka erosi suuresti luonnon todellisesta tilasta Kiinassa tänään.
Nyt 18 vuotta myöhemmin kuvaan edelleen maisemia mutta olen oppinut näkemään kuvia lähempänä kotia. Smoke works sarja on kuvattu 5 minuuttia kotioveltani Hangossa.Työskentely tapani on muuttunut, pystyn seuraamaan säätä, valoa ja vuodenaikaa tarkemmin. Näen enemmän yksityiskohtia metsässä. Lumi on löytänyt kuviini äskettäin. Se on kuin luonnon omaa melankolista maalia.
Sandra Kantanen
Pirjo Kaartinen – Erimielisyyksiä jatkosta
Pirjo Kaartinen on maalannut ilmastonmuutosta käsittelevän näyttelynsä teokset viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa. Maalauksissaan hän pohtii ilmastonmuutoksen myötä kasvavien sään ääri-ilmiöiden aiheuttamia ongelmia esim. kuivuuden lisääntymistä ja kesien tuhoisia metsäpaloja, rankkasateiden aiheuttamia tulvia tai sukupuuttoon kuolevia kasveja. Maalauksissa ilmastonmuutoksen kohteina ja kokijoina ovat sadunomaiset eläimet ja sarjakuvamaiset ihmishahmot. Kaartinen on lahtelainen taiteen maisteri, floristi ja kuvataiteilija, ja tämä on kymmenen vuoden tauon jälkeen hänen ensimmäinen uusista teoksista koostuva yksityisnäyttelynsä.
Kaartinen tutkiskelee maalauksissaan, mikseivät poliitikot ja päättäjät tee mitään tulevan ekokatastrofin estämiseksi, vaan jättävät yksittäisten ihmisten tehtäväksi ilmastonmuutoksen torjunnan. Kokemustensa pohjalta hän on huomannut, että käytännössä harva haluaa muuttaa omia tottumuksiaan. Varmasti jotkut kansalaiset tekevätkin elämäntapamuutoksia, mutta riittävätkö vapaaehtoisten ihmisten ilmastoteot? Erimielisyyksiä jatkosta -näyttely pohtii, miten suuria häiriöitä ja vakavia katastrofeja pitää tapahtua ennen kuin poliitikot, oman kannatuksensa menettämisen pelosta huolimatta, rohkenevat tehdä lakeja ja määrätä meille veroja ilmastoa tuhoavien päästöjen vähentämiseksi?
”Koska ympäristössämme kaiken ytimessä on vesi, käytän työskentelyssäni vesivärejä”, Pirjo Kaartinen kertoo. Hän maalaa vesiväreillä kankaalle sekä lisäämällä väriä, mutta myös nk. poistotekniikalla, poistamalla väriä. Kaartinen jatkaa: ”Vedellä on suuri merkitys sekä ilmastonmuutoksessa että kestävässä kehityksessä. Vesivärimaalausteni materiaalivalinnat liittyvät omalta osaltaan kokonaisuuden teemaan. Pyrin työskentelyprosessissa ottamaan kestävän kehityksen arvot huomioon. Käytän teosteni maalauskankaina kirpputoreilta mahdollisuuksien mukaan löytämiäni vanhoja maalauksia ja maalauspohjia. Lisäksi kehystän teokset siirtolavoilta keräämilläni poisheitetyillä kehyksillä.”
”Meillä on suuria erimielisyyksiä jatkosta. Jos ilmastonmuutosta ei saada torjutuksi, meillä ei ole jatkoa”, taiteilija toteaa.
Pirjo Kaartinen, Minäkin haluan olla mukana, vesiväri kankaalle, 2019
Elina Strandberg – Heinäveistoksia
Asun ja työskentelen Helsingissä, mutta olen kotoisin Lahdesta.
Perheeni muutti Vesijärvenkadulta tornitaloon Ruolankadulle kun olin kahdeksanvuotias. Asfalttipiha muuttui harjulle muuton kautta viherpihaksi, jossa metsä alkoi kadun toiselta puolelta. Muutos oli valtava lapsen näkökulmasta, sillä metsästä tuli tästä eteenpäin leikkipaikkamme vuosiksi. Täälläkin luonto muovautui koko ajan rakentamisen, liikenteen ja muun ihmisen toiminnan kautta. Huoneeni ikkunasta näkyi mäntyjen latvoja ja vuosien aikana muistan alkaneeni huolestua enemmän ja enemmän tummista savuista, joita usein nousi Upon ja Askon tehtailta harjun juurelta. Pelkäsin mäntyjen kärsivän ja nuivettuvan niistä, mikä huoli tietenkin oli aivan aiheellinen.
Parikymppisenä lähdin opiskelemaan ja jäin asumaan Helsinkiin.
Ilmeisesti vahva suhteeni luontoon, ja varsinkin kaupunkiluontoon, sai alkunsa näistä lapsuuden harjujen leikkipaikoista. Monet teoksistani liittyvät vieläkin näihin asioihin.
HEINÄVEISTOKSIA
Berliinissä 2016 näin japanilaisten arkkitehtien piirustuksia luontoaiheista. He tekivät niitä suunnitellessaan uusia tiloja: luonnokset olivat hauraita, hengittäviä ja avaria (tutkielmia luonnosta ennen rakennuttamistapahtuman vaatimia kompromisseja).
Koin niiden herkkyyden ja avoimuuden poikkeuksellisen koskettavana.
Nämä luonnokset inspiroivat minua rakentamaan pienoisveistoksia kuivatuista kasveista, heinäveistoksia (Selviytymistarinoita 2017). Teemana oli kaupungissa lumen alta löytyvä luonto, rosoineen ja roskineen. Sulavan lumen alta paljastuu kaupunkimetsä, jossa vilahtelee myös epäorgaanisia aineksia: luontoon päätyneitä elementtejä rakentamisen, liikenteen ja muun ihmisen toiminnan kautta.
Käytän teoksissani myös osittain maatuneita kasveja sekä rannoilta, vedestä ja metsistä löytämiäni tavaroita, jolloin teoksiin tulee mukaan myös lähihistoriaa. Joistakin näistä ihmisten jäljistä ja luonnon kasvuston kohtaamisista rakennan uusia hybridejä, veistoksia heinien elämästä kasvavan kaupungin pyörteissä.
Teoksiin sisältyy japanilainen käsite wabi-sabi, jolla viitataan pelkistettyyn, karuun tyyliin, joka antaa keskeneräisyydessä ja epätäydellisyydessä piilevän kauneuden nousta esiin.
Kuivattujen kasvien hauraus sanelee veistosten koon, mutta näissäkin teoksissa etsin painovoiman kumoamista: ilmavuutta, keveyttä ja muotoa.
Tavoitteeni on luoda runollinen ja melankolinen näkökulma näihin ihmisen ja luonnon kohtaamisiin.
LYHYESTI TAITEESTANI
Olen alkujaan piirtäjä, josta tuli myöhemmin kuvanveistäjä. Työskenneltyäni kuvanveistossa valoinstallaatioiden parissa – sekä piirtäjätaustani kautta – aloin kuvata valoa myös värin kautta. Nykyään teokseni voivat olla myös maalauksia.
Valo liittyy keskeisesti työhöni. Rakennan installaatioita tilaan ja valoon, joten niiden luonteeseen kuuluu usein väliaikaisuus. Erityisen kiinnostavina pidän materiaaleja, jotka joko läpäisevät tai heijastavat valoa. Ne voivat olla myös hauraita ja lähes aineettomia. Vesi on usein mukana installaatioissa sekä puhtaana materiaalina, mutta myös taianomaisen valo- ja heijastusvoimansa vuoksi.
Opiskelin Kuvataideakatemiassa ja valmistuin sieltä kuvataiteen maisteriksi vuonna 2002.
ELINA STRANDBERG
www.elinastrandberg.com
Blogi:Taiteilijantapaus/TheCaseoftheArtist
http://elinastran.blogspot.com/
Elina Strandberg, Koditon puutarha, Lehdet, työhansikas, kasvit, muovinaru, rautalanka ja valo, 2018
20.3.-7.4. 2019 Painthouse -työhuonekollektiivi, Antti Minkkinen, Laila Rantanen, Elias Sormanen
17.3.2019
PainthouseLahti -työhuonekollektiivi – RE
RE on lahtelaisen Painthouse-kollektiivin näyttelyryhmän luoma installaatio, ja se on nähtävänä Galleria Uusi Kipinän Kulmassa 20.3. 7.4.2019.
RE on pysäytys ja häivähdys fiktiivisestä tilasta ja ajasta. Kokonaisuus on ehkä aavemainen, dystooppinen tilainstallaatio, joka pikku hiljaa paljastaa tarinaansa:
Huminaa ja särähtelyä. Tila ei ole sama. Täällä on tapahtunut jotain, nyt kaikki on pysähtynyt. Kasvusto kuiskailee ja luolasta näkyy valoa. Näin on ollut kauan.
Kuinka tähän on tultu? Ainoat elolliselta vaikuttavat asiat ovat jonkun rakentamia ja liikkeessä, mutta tekijät ovat poissa.
Kolmen viikon ajan on mahdollista tutkia tätä fiktiivistä tilaa ja sen peittämiä salaisuuksia, kunnes se taas katoaa, ja ilmestyy ehkä uudelleen jonnekin. Onko se varoitus, toteamus vai mielen luoma maailma?
RE = ”tulla tai asettaa uudelleen samaan paikkaan kuin aiemmin, tehdä uudelleen tai tulla sellaiseksi, kuin aiemmin, tehdä tai sattua vielä yhden kerran samalla tai toisella tavalla”. RE-liitettä käytetään vain toimintasanojen yhteydessä, ja se osoittaa aina teon tapaa.
Työryhmä:
Hilmalyydia, Magdaleena Jakkila, Kirsi Karppinen, Päivi Lassheikki, Hanna-Sisko Onnela, Anne Rantanen, Laura Ruotsalainen, Eeva Santavuori, Lila Vainikka ja Annukka Visapää
Antti Minkkinen – Matkamies ja muita maalauksia
Näyttelyni teokset kuvaavat ihmisiä eri tilanteissa. Yritän kuvata ihmisiä mahdollisimman raadollisina, hikoilevina ja kärsivinä. Isoissa mustavalkoisissa töissä maalaan kasvoja ja varioimalla saan aikaan erilaisia tunnetiloja. Näyttelyssä olevat piirustukset ovat syntyneet nopeasti maalausten rinnalla. Viimeisissä töissä olen pyrkinyt jopa ikoniseen pelkistettyyn jälkeen, joissa kaikki muu kuin tunne on poistettu.
Työskentelen pääosin vesi- ja peitevärein. Teokset ovat syntyneet tänä ja viime vuonna.
Ateljeesäätiön työhuoneella Kerassa työskentelevä Antti Minkkinen on valmistunut Vapaasta taidekoulusta vuonna 2012. Antilla on töitä kansallisgallerian kokoelmissa (Seppo Fräntin kokoelma/Kiasma) ja yksityisissä kokoelmissa. Antti on Taidemaalariliiton kokelasjäsen ja Espoon kuvataiteilijoiden jäsen.
Antti Minkkinen, Matkamies, vesiväri, guassi ja litokynä käsintehdylle paperille, 2018
Laila Rantanen – Naisenpaikka
”Naisenpaikka” on nimenä monitulkintainen. Naisen olomuotoja on lukemattomia; jumalaisia ja jumalattomia. Omissa töissäni haluan pysähtyä ”hetkeen nolla”- aikaan ennen, tai jälkeen katastrofin. Aikaan ennen ilmettä ja reaktiota. Kierrätysmateriaalit veistoksissa ovat muistuma vuosilta, jotka asuin Ateenassa, Kreikassa. ”Hyvien” galleriavuosien aikana osallistuin näyttelyihin Ateenassa ja Kefaloniassa. Gallerioiden kaaduttua talouskriisin seurauksena rahoitin työskentelyni prostituutiolla, ja käytin vaihtoehtomateriaaleja.
Symmetria ja tietty juhlallisuus ovat minulle tärkeitä elementtejä. Symboliikka alleviivaa poissaolevaa todellisuutta. En juuri selittele töideni sisältöä; katsoja antakoon teokselle oman merkityksensä. Jos tietäisin tarkoitusperäni ennalta, ei olisi tarvetta näitä työstää.
Laila Rantanen, Vasiliki, öljy kankaalle, 2019
Elias Sormanen – Ontelot
Espoolaislähtöinen Elias Sormanen järjestää taidenäyttelyn “Ontelot” Lahdessa, Galleria Uuden Kipinän Kirnu – tilassa. Sormanen on valmistunut metalliartesaaniksi Nummelan ammattioppilaitoksesta vuonna 2013 ja korumuotoilijaksi Lahden muotoiluinstituutista vuonna 2017. Näyttely on hänen kolmas yksityisnäyttelynsä valmistumisen jälkeen. Sormanen asuu ja työskentelee Lahdessa.
Näyttelyssä on esillä kuparilevystä vasaroimalla valmistettuja veistoksia. Menetelmässä on hyödynnetty perinteisiä kupari- ja hopeasepän käyttämiä tekniikoita. Veistokset ovat syntyneet vuoden 2018 kesän sekä vuoden 2019 maaliskuun välisenä aikana, intensiivisen materiaalin ja muodon tutkimisen prosessin tuloksena. Veistosten lähtökohtana on ihmiselämän lihallinen olemus.
Elias Sormanen, Kuori, Kuparinpakotus ja hitsaus, 2018 Kuva: Anni Laivoranta
27.2.-17.3.19 Maija Vanhatapio, Kaisa Sirén, Carla Lundell, Janne Lehto, Merja Simberg
24.2.2019
Maija Vanhatapio ja Kaisa Sirén – Ensamble
Maija Vanhatapio ja Kaisa Sirén käsittelevät pohjoisen maisemia maalauksin ja valokuvin. Molempia yhdistää rakkaus luontoon. Vanhatapio on Kajaanissa asuva ja työskentelevä kuvataitelija ja graafikko, Oulun taitelijaseura 63:n jäsen. Rovaniemeläinen Sirén on laajasti maailmalla liikkunut lehtikuvaaja ja taidevalokuvaaja.
Kaisa Sirén kertoo: Koska päivätyöni lehtikuvaajana on vahvasti dokumentoivaa ja esittävää, niin on vapauttavaa etsiä vapaa-ajan kuvaamisessa jotain aivan toisesta ääripäästä. Käsittelen teoksissani omia sisäisiä tunteitani ja etsin niille vastaavan mielenmaiseman luonnosta. Näkymät on valokuvattu abstrahoiden ja kunkin maiseman värimaailmaa korostaen. Maalauksellisen tekniikan ansiosta kuvissa tiivistyy oleellinen värin ja muotojen aikaansaama tunnelma ja konkretia katoaa. Kun tekniikan ansiosta jätetään taakse perinteinen ja konventionaalinen käsite ”valokuvan tarkka”, voi katsojakin syventyä valokuvaa katsellessa omaan sisäiseen tunnemaisemaansa.
Olen valonnäkijä. Kun herään aamulla, minulla on selvä visio sen päivän väristä. Pyrin vangitsemaan kaamoksen pakkasten kirpeät sävyt ja keskiyön auringon lempeän loiston maalauksellisiksi muistoiksi maisemasta jonka näin. Näkymä muuntautuu kameralla maalatessa unien kuviksi, jotka tuovat mielenrauhaa ja ajattomuudentuntua.Tavoittelen jotain taianomaista jonka pääosassa on väri.
Teokset on tulostettu suoraan 3mm paksuiselle alumiinidiboni-levylle.
Maija Vanhatapio: Näyttelyn teokset ovat matkoja kaupungin ja erämaan maisemiin. Ne ovat luonnossa liikkujan kokemuksia rakennetusta ympäristöstä, metsästä, veden ääreltä tai tunturin laelta värien, muotojen ja valon vuoropuheluina – ihmisen ympäristön moni-ilmeisiä ja moniaistisia tunnelmia.
Maalauksillani ei ole paikannettavaa lähdettä; ne ovat muistojen mosaiikkia ja luontokokemuksen vapauttavaa, pohjoista voimaa. Teosten avulla haluan tuoda esiin syvää kosketustani luontoon ja korostaa koskemattoman luonnon säilyttämisen välttämättömyyttä nykyisten uhkakuvien alla. Poimin välähdyksiä näkemästäni ja luon teokseni ekspressionistisesta ilmaisusta impressionismiin tai väripintojen abstraktioon.
Mediana on akryyli, öljy tai niiden yhdistelmä ja sekatekniikka. Teokset ovat syntyneet tämän ja viime vuoden aikana.
www.kaisasiren.fi
@kaisasirenphotography
www.facebook.com/valokuvaajakaisasiren
http://maijavanhatapio.fi
@maijavan
Kaisa Sirén, Intohimo, valokuva alumiinilevylle, 60x90cm, 2018
Maija Vanhatapio, Passio, akryyli kankaalle, 110x80cm, 2018
Carla Lundell – Undomesticated Gentleness
Maalaan eräänlaisia vastakkaispareja: kesyttömyyttä mutta pehmeyttä, toisaalta leikkisyyttä ja vakavamielisyyttä sekä hengitystä ja kosketusta. En tiedä, ovatko ne aina yhdistettävissä, mutta maalaan kohti tällaista tilaa. Kohti sallivaa ja laajenevaa tilaa.
Tutkin kosketusta ja sekä omaa että muiden kohtelua. Kyse on ihmisten välisestä kosketuksesta ja toisen kohtelusta mutta myös ihmisen kosketuksesta ja kohtelusta itseään kohtaan. Uskalluksesta olla ja uskalluksesta luoda omaa tilaa.
Samalla konkreettinen kosketus maalausprosessissa, pensselin vauhti tai kynän vastus, on alkanut tuntua yhä merkityksellisemmältä. Materiaalien pinnat kiehtovat; paperin sileys, japaninpaperin puolipeittävyys kankaan päälle liimattuna. Niistä syntyy erilaisia mahdollisuuksia.
Onko tässä liikaa? Mahdollisesti, mutta kun ei voi kuin tutkia.
www.carlalundell.com
Carla Lundell, Inwardly, akryyli ja liitu kankaalle, 100×80 cm, 2018
Janne Lehto – Valokuvia
Valokuvanäyttelyitä Lahdessa, Jyväskylässä, Pornaisissa
Näyttely koostuu kahdesta kokonaisuudesta.
Tekniikka: Digikamera.
Matka kertomus, mopo reissulta etelä Eurooppaan
Kuvat on toteutettu: Duatone tekniikalla, Kuvat ovat lähinnä muotokuvia.
Retki alkoi Turusta, ja sieltä Ruotsin kautta Eurooppaan. Mutta matkalla aina tapahtuu, eka ongelma Klippanissa – mopo hajosi. Paikkakunnaalla oli yksi mopo korjaamo. Sitten vain Leirintä alueelle telttailemaan ja seuraavana päivänä mopo korjausta. Korjaamon ystävällinen tosi motoristi korjasi mopon, ja kun kysyin, että mitä maksaa – sain vastauksen: ”ei ole tapana ottaa matkalaisilta veloitusta työstä”. Ei tarvinnut miettiä, mihin lähettää joulukortin seuraavana Jouluna. Seuraava pidempi pysähdys Berliinissä, sieltä matka jatkui Prahaan. Prahassa kolme päivää turisti meininkiä. Ja sieltä kotiin Rostockin kautta, suoraan laivalla Hankoon. Missä matka sai murheellisen päätöksen, satamassa puhelin soi ja tuli tieto että eno on kuollut. En pystynyt ajamaan, mutta tullista tuli kaksi kivaa hemmoa, ja kysy että onko jotain ongelmaa, selitin tilanteen ja toinen ajoi mopon lähimmälle leirintä alueelle ja toi vei meidät autolla samaan paikkaan ……………
Muotokuvia oman alansa taitajista
Toinen kokonaisuus on kuvattu lähestulkoon kokonaan viimevuoden aikana muotokuvia oman alansa taitajista, lähinnä muusikoita. Uusimmat kuvat on kuvattu ravintola Virastossa, Ismo Haaviston järjestämissä Roots Thursday – tapahtumissa. Kiitos Ismolle kun mahdollisti ulkomaisten ja kotimaisten huippu blues muusikoiden kuvaamisen ennen keikkaa ja sen aikana. Kuvaaminen sisätiloissa oli haastavaa, koska kuvaus kalustoni on vuodelta yksi ja kaksi. Ulkomaisista muusikoista jäi mieleen Howard Wishman. Todella vaatimaton herrasmies, ja pitkän linjan blues muusikko ja hänestä on ollut juttua esim. The New York Times etusivulla. Hän tykkäsi yhdestä kuvasta sen verran että laittoi sen jopa F.B. – sivunsa profiilikuvaksikin.
https://www.facebook.com/Janne.Lehto.taiteilija/
Janne Lehto
Merja Simberg – Washed Ashore
Tämä näyttely on yksi kolmesta yksityisnäyttelystäni tänä keväänä, jossa olen käsitellyt suhdettani vanhoihin elokuviin ja musiikkiin. Olen pohtinut mikä niissä on ollut niin merkityksellistä että palaan niihin vieläkin.
Työskentelen akryyliväreillä ja värillisillä musteilla. Työskentelemisessä maalausprosessi -sen sattumanvaraisuus ja fyysisyys sekä väri ovat keskeisimpiä asioita minulle. Tutkin värin materiaalisuutta ja ominaisuuksia maalaamisen aikana, mietin ja analysoin tekemääni; maalaan ja peitän osia ja jatkan joskus niin kauan että yksi maalaus saattaa pitää sisällään monta muutakin maalausta. Rakastan isolle kankaalle maalaamista, ja lattialla on yleensä työn alla useita teoksia samanaikaisesti.
Olen valmistunut Vapaasta taidekoulusta vuonna 2010 ja asun sekä työskentelen Helsingissä ja Hangossa.
www.merjasimberg.com
Merja Simberg, She is loosing it theme Revolutionary Road, muste ja akryyli kankaalle, 100X90 cm, 2017
6.-24.2.2019 Studio Viis-kollektiivi, Jukka Male, Ilai Elias Lehto, Neea Haapala
3.2.2019
Studio Viis -kollektiivi – Luonnon kutsu
Siinä missä luonto ajaa tikanpojan puuhun, niin myös Studio Viis -kollektiivin kuvataiteilijoilla on luontainen tarve toteuttaa toinen toistaan kuolemattomampia mestariteoksia.
JAANA MIETTINEN
Tykkään noista eläimistä ja halusin tehdä fantasiahenkistä ja söpöä – syötävän söpöä! Hymy makea -maalaukseni lisäksi esillä on veistos Auringonsuojelija. Luonnossa on paljon asioita, joita ihminen ei pysty omilla silmillä näkemään. Aurinko on ollut aikojen alusta lähtien ja halusinkin luoda jotain luontoa kunnioittavan ja suojelevan elementin, tämän veistoksen.
NEEA HAAPALA
Ghoul on eläin, joka näyttää ihmiselle. Teoksissani haluan kuvata ihmisten valtaa eläimiin ja toisiin ihmisiin. Onko kastraatio oikein ja millaisissa tilanteissa se on oikeus tehdä, tai milloin se on valinta? Nauttiiko eläimet siitä, kun se toimenpide tehdään? Milloin eläimillä ja ihmisillä lisääntyminen olisi sallittua?
KARI KESKINEN
Nukkumatti on lempikasvini. Se välillä keppostelee ja minä juttelen sille päivittäin. Se herää ennen mua ja menee ennen mua nukkumaan. Se on mun eka kukka ja se on kolme vuotta vanha. Eikä se ole menettäny yhtään lehteä enää. Nyt sillä on tuikkuja ja valoa ja se tykkää. Sen kyllä näkee.
TUIJA TOLVANEN
Minulla on haave, että ihmiset joisivat maalaamistani kupeista kahvia.
(Haaveilen -performanssit näyttelyn aikana Galleria Uudessa Kipinässä joka perjantai klo 12-13)
MARK PIEKKALA
sammakko
eläimiä
norsu
sarvikuono
tärkeitä
virtahepo
seepra
tiikeri
leijona
leopardi
leppäkerttu
sudenkorento
koppakuoriainen
KAROLIINA LEHTO
Työskentelen paljon figuurien parissa lelutohtorina, ja nyt onkin aika päästä tekemään omaa figuuria. Pidän muovailusta, ja muotin tekeminen sekä valaminen kiinnostavat. Muovailemani koirahahmo on tekosyy kokeilla uutta tekniikkaa. Nautin kun pääsen kunnolla työskentelemään.
TARJA KALLIOLA
Halusin kuvata kuinka maisema muuttuu keväästä kesään. Lähdettiin Lanun puistoon päin ja ei päästy jyrkempää reittiä. Reissusta taisi tulla yhtä merkittävä kuin itse valokuvista.
JUKKA MÄKIJÄRVI
Työskentelen mieluiten värikynillä sekä vesiväreillä. Teosteni aiheet käsittelevät musiikkia, sen rytmiä, joka piirtäessäni muokkautuu eläinhahmoiksi. Teen yksityiskohtaisia piirustuksia käden puutumisesta huolimatta. Suosikkiartistejani ovat Cheek ja Irwin Goodman.
JENNI CARLÉN
Piirrän, maalaan ja valokuvaan. Kuvataiteen lisäksi tykkään näytellä. Aiheet käsittelevät eläimiä ja luontoa. Taidetta tehdessä tuntuu vapautuneelta. Tuntuu rauhoittuneelta.
Studio Viis -kollektiivi työskentelee yhteisessä ateljeessa Lahdessa. Ryhmä jakaa työtilojen lisäksi myös samankaltaisia tavoitteita, kuten kehittyä taiteilijan ammatissa ja tehdä siitä itselleen työ. Kollektiivin taiteilijat ovat visuaalisille aloille ammatillisesti kouluttautuneita tai poikkeuksellisen tavoitteellisesti taidetta tekeviä itseoppineita.
Studio Viis -kollektiivi on käynnistetty elokuussa 2018. Ateljee sijaitsee Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän vammaispalvelujen työllistymistä ja osallisuutta tukevan toiminnan kainalossa. Kollegiaalista vuorovaikutusta taiteilijat käyvät Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhteisöntaiteilijoiden kuvanveistäjä Ihana Havon ja mediataiteilija Magdaleena Jakkilan kanssa. Yhteistyötä tehdään myös esittävän taiteen outsider-työryhmien ja paikallisten taiteilijayhteisöjen kanssa.
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimintamallia Vuoksi -taide kuuluu kaikille, sekä Studio Viis -konseptin suunnittelua, käynnistämistä ja Luonnon kutsu näyttelyä on tukenut Opetus- ja kulttuuriministeriö/ Taiteen edistämiskeskus ja Lahden kaupunki.
Kari Keskinen, Nukkumatti, 2019
Jukka Male – Post Mortem
Valokuvaaja Jukka Male on taiteellisen työskentelynsä aikana keskittynyt pitkäaikaisprojekteihin, neljään suureen kokonaisuuteen, joista ensimmäisen eli puolalaisen Średnia Wieśin kylän seuraamisen hän aloitti jo vuonna 1979. Viimeiset kuvat kylästä ovat vuodelta 2015.
Reilun 30 vuoden aikana Puolan poliittinen järjestelmä vaihtui, itse asiassa koko Eurooppa muuttui, syntyi yksi ja yhteinen Eurooppa. Kylä on aivan eri kuin kuvausten alkaessa.
Muut Malen pitkäaikaisaiheista ovat Oqaatsut, pieni grönlantilaiskylä, Barrio Chinon suurkaupungin rajuinta elämää edustava kadun pätkä Barcelonassa, sekä laaja kokonaisuus Jugoslavian hajoamissotien henkilöuhreista. Kaikki mainitut projektit ovat olleet monivuotisia ja poikkeuksellisen mittavia kooltaan.
Oqaatsutin kylä on vaarassa kadota pienuuteensa, siellä on vain 45 asukasta tällä hetkellä, ja se elää juuri nyt kriittistä vaihetta suhteessaan tulevaisuuteen.
Chinon tarina kertoo pienen Carrer de Sant Ramonin kujan 40 metrin kaistaleesta. Se on, vaikkakin aivan Barcelonan keskustassa, eräänlainen yhteiskuntahierarkian kellari, jota asuttavat huumeet, prostituutio, kaikenlainen rikollisuus, yhteisenä nimittäjänä alueella kaikkialle ulottuva köyhyys.
Balkan ja entisen Jugoslavian hajoamissotiin liittyvän kokonaisuuden lähtökohta on yksinkertainen ja samalla poikkeuksellinen, sillä sodissa media esittää useimmiten yhtä osapuolta kerrallaan. Jukka Male on kuvannut konfliktin kaikkien osapuolten vaikeasti vammautuneita, sotien yhtä lopullista tulosta, jossa häviäjiä ovat kaikki; näissä sodissa niin serbit, kroaatit, Bosnian muslimit kuin Kosovon albaanitkin. Kuvien tarkoitus on ollut rikkoa se ohut pintakuori, jonka sanat peittävät. Enemmän kuin konfliktiin johtaneita syitä, kuvat pyrkivät paljastamaan sodan seurauksia.
Näiden neljän teeman lisäksi on syntynyt paljon kuvia, jotka eivät liity kyseisiin aiheisiin. Ne saattavat olla itsessään pieniä kokonaisuuksia, tai sitten aivan yksittäisiä kuvia. ”Post mortem”-näyttelystä löytyy kuvia kaikista näistä eri lajityypeistä.
Tällä hetkellä Jukka Male työstää Takamowa-dokumenttielokuvaansa, jonka teemana ovat naisten ja miesten roolit ja niiden roolien keskiset konfliktit. Elokuva on kuvattu 2014-2019 Puolassa, ja se on juuri valmistumassa esityskuntoon.
http://www.jukkamale.com/
http://www.lahdenvalokuvataide.com/
Jukka Male
Ilai Elias Lehto – Urosmarkkinat
Ilai Elias Lehto (s. 1988, Joensuu) on Helsingissä työskentelevä kuvanveistäjä, jonka kierrätystekstiiliä hyödyntävissä tilallisissa teoksissa on usein hersyvää huumoria ja kritiikkiä kulutusyhteiskuntaa kohtaan rinnakkain. Häntä kiehtovat kehon karvat ja kulttuurisen sukupuolisuuden esittämistavat. Lehto opiskelee parhaillaan Kuvataideakatemiassa kuvanveiston maisteriohjemassa.
Näyttelyn nimi ”UROSMARKKINAT” viittaa miehekkyyden markkina-arvoon, Tindr-johdannaiseen seurustelukulttuuriin ja sukupuolittuneeseen kulutuskäyttäytymiseen. Tekstiiliveistoksissa pohditaan miesvartalon esittämistapaa suhteessa markkinointiin – teoksien lähtökohtana ovat alusvaatemainoskuvien mallikuvasto. Miten tekstiili materiaalina linkittyy ajatukseen maskuliinisuudesta ja sen tuotteistumisesta?
Näyttelyni nostaa esiin kapitalistisen yhteiskunnan ja kuluttajaidentiteetin ongelmia ja niiden suhdetta sukupuolentuotantoon, markkinoihin, joissa myydään ideaa täydellisestä miehisyydestä ja maskuliinisia stereotypioita korostetaan absurditeettiin asti.
Ilai Elias Lehto, Man Lace, lyijykynäpiirros, 2019
Neea Haapala – Ghoul World
Ghoul, ihmisen uusi paras ystävä
Tällä näyttelyllä haluan tuoda esille oman sisäisen maailmani. Näyttely esittelee luomiani olentoja, omaksi ja muiden iloksi.
Ghoulit ovat eläimiä, joiden ulkonäkö muistuttaa ihmistä, mutta käyttäytyminen ja elintavat ovat kuin eläimillä. Etenkin maassa elävät ghoulit ovat koiramaisia.
Ghouleja elää lähes kaikkialla maailmassa, ainoastaan arktisilla ja lauhkeilla alueilla, joissa on talvella pakkasta, niitä ei esiinny.
Neea Haapala, Galapagossaaret, akryyli kankaalle, 100x120cm, 2018
16.1.-3.2.2019 Leena Vainio, Kirsi Karppinen, Jemiina Halonen, Tarmo Valmela
13.1.2019
Leena Vainio – Tuntuma
Kun olen herkimmilläni ja hauraimmillani, kaipaan haltioitumista, valoa ja kirkkautta. Maalaan niitä kohti. Valo nousee pimeydestä, väri kerrostuu paksuiksi värimassoiksi kohti valkoisuutta. Tuntuma väriin on käsin kosketeltava. Toisinaan teen värilammikoita ja haen musteen läpikuultavuutta. Värikerrokset risteilevät kankaalla ja luovat tiloja. Välillä siirryn konkreettisesti tilaan ja teen installaatioita. Installaatiotyöskentelyssäni käytän usein keveitä ja luonnonläheisiä materiaaleja, esimerkiksi pellavakuituja, lankoja ja lakanoita. Ne ovat herkkiä, hauraita ja sitkeitä – omakuvia jo sellaisenaan. Tekniikasta toiseen siirtyminen tekee työstäni kiehtovaa ja kokonaisvaltaista
Työskentelyni lähtökohdat ovat henkilökohtaisia ja liittyvät muistoihin ja mielentiloihin. Sairastuttuani v.2017 rintasyöpään teoksissani ovat näkyneet trauman kokemuksen ja toipumisen sävyt. Tietoisuus ihmisen ja luonnon haavoittuvuudesta ja pyrkimys kohti hyvää ja kaunista kaiken epävarmuuden keskellä ovat tällä hetkellä keskeisiä paitsi henkilökohtaisessa elämässäni myös tässä hullussa maailmassa.
Leena Vainio, Tuntuma 1, 2018, akryyliväri, metallipigmentti ja muste kankaalle, 90x90cm
Kirsi Karppinen – Kissamaalauksia!
Kissamaalauksia! -näyttely muodostuu kymmenistä 26 x 16 cm kokoisille metallilevyille öljyvärein maalatuista kissojen muotokuvista. Teokset on maalattu vuonna 2018 ja niitä on kaikenkaikkiaan n. 70 kappaletta. Vaikka mukana onkin Karppisen tuttavapiiriin kuuluvienkin henkilöiden lemmikkejä, suurimman osan näyttelyn teoksista muodostavat pastissit Internetin kissameemeistä. Internet-meemit voivat olla esimerkiksi kuvia, videoita tai gif -animaatioita, jotka alkavat levitä nopeasti verkossa. Toiset Internet-ilmiöt ovat lyhytikäisiä ja muodissa vain hetken, jotkin säilyvät pitkään ja saavat ajan myötä uudenlaisia muotoja. Samasta lähtökohdasta syntyy lukuisia variaatioita, jotka sisältävät kulttuurisia merkityksiä vaikka usein ovatkin viihteellisiä. Tunnetuin kissameemi lienee Grumpy cat, joka nousi Internet-ilmiöksi pahantuulisen ilmeensä takia.
Kirsi Karppinen (s.1985) on lahtelaistunut varsinais-suomalainen ja Lahden Taideinstituutin kasvatti. Kissamaalauksia! -näyttely on Karppisen toinen yksityisnäyttely Galleria Uudessa Kipinässä. Oman taiteellisen työskentelynsä lisäksi Karppinen toimii mm. Taide- ja kulttuuriosuuskunta Vasteen koulukerhojen taiteilija-ohjaajana sekä vastaa työhuonekollektiivi Painthousen Drink & Draw -piirustusiltojen järjestämisestä. Kirsi Karppinen on Taidemaalariliiton kokelasjäsen ja Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtaja.
Kirsi Karppinen, Kissa1, öljyvari metallilevylle
Jemiina Halonen – Uncomfort zone
Kävelen eteisen halki matkalla vessaan. Maton alla ei olekaan lattia, vaan vettä, syvä mustana aaltoileva meri. Horjahdan epävakaalla pinnalla ja kaadun, aamulla on mustelmat polvissa. Kai se silti oli unta? En muista meninkö edes nukkumaan.
Pitkään jatkuva unettomuus synnyttää uuden ulottuvuuden, jossa varsinkin yksineläjä irtautuu todellisuudesta ja ympäröivästä yhteisöstä. Ulkopuolisuuden, elämästä irrallaan olon tunne, ja sekavat väsyneet aistit lisäävät epävarmuutta siitä mikä on totta ja mikä unta. Tästä myös fyysisesti kipeää tekevästä ulottuvuudesta syntyi Uncomfort zone. Sumuisten unikuvien hitaasti ja harkiten piirtämisessä on pyrkimys ottaa haltuun jotain hallitsematonta. Mindfulnessia hiilen ja paperin avulla.
https://jemiinaemilia.myportfolio.com/
Jemiina Halonen, Uncomfort zone I, hiili, akryyli, 97x68cm, 2017
Tarmo Valmela – Flowers
Valokuvanäyttely Flowers on Tarmo Valmelan (s.1964) järjestyksessään kahdestoista
yksityisnäyttely. Teokset on kuvattu vuosina 2013, 2016, 2017 ja 2018.
Teoksissa on yhdistetty kukkien muoto ja väriloisto ihmiskehon energiavirtaukseen ja
veistoksellisuuteen. Vaikka kehon liike on minimaalista, energiavirtaus voi olla
voimakasta. Teoksiin valitut kukat ovat väreiltään ja olemukseltaan kauniita ja
kiinnostavia.
Ajatus teoksista syntyi visuaalisesta mielikuvasta, joka ei päästänyt otteestaan. Valo,
muoto, väri ja virtaus. Näin syntyi Flowers.
Näyttelyä on tukenut Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry.
Tarmo Valmela, Goutweed, 2017, ChromaLuxe Metal Print 70×100 cm