Leena Niivuori – MAALAUSJÄLKI

Näyttelyni koostuu Maalausjälki-sarjan teoksista vuosilta 2016-2019. Ne ovat realistisia piirroksia abstraktista maalausjäljestä. Kutsun teoksiani piirustusmaalauksiksi, koska niissä yhdistyy hiilikynäpiirros ja akryylimaalaus.

Taiteellisen työskentelyni lähtökohtana on jo pitkään ollut pyrkimys kohdata asioiden ja esineiden olio eli niiden omin olemus. Olen miettinyt sitä, voiko esimerkiksi esineen omimman olemuksen eli sen, mikä on siinä itsessään, tavoittaa piirtämällä tai maalaamalla. Tavoittaakseni olion, olen pyrkinyt esittämään asiat mahdollisimman objektiivisesti, lisäämättä niihin mitään minusta lähtöisin olevia merkityksiä.

Tykkään katsoa lähelle ja tarkasti, koska silloin voi ehkä nähdä jotain enemmän. Maalausjälki-sarjan teoksissa olen siirtänyt katseeni esineiden maailmasta sattumanvaraiseen maalausjälkeen. Olen tutkinut maalausjälkeä kameran linssin läpi ja pyrkinyt piirtämään havaintoni mahdollisimman tarkasti tavoitteenani päästä lähemmäksi maalauksen ominta olemusta, oliota.

Maalausjälki-sarjan teokset esittävät maalausjälkeä, joka ei lähtökohtaisesti esitä mitään muuta kuin itseään. Jälki on vain jälki. Ajatus siitä, että joku asia vain on mitä on eikä jotain muuta, tuntuu tässä hetkessä jotenkin vapauttavalta.

Maalausjälki-sarjassa olen myös halunnut leikitellä kuvataiteen perinteillä tekemällä maalauksia ilman maalia ja sivellintä käyttäen vain kynää. Maalausta käytetään perinteisesti tekniikkana ja välineenä kuvaamaan erilaisia asioita. Näyttelyni teoksissa olen halunnut kääntää asian päinvastoin ja kuvata nimenomaan maalausjälkeä itseään ja sitä miltä se näyttää.

Taru Happonen – Organism

Viime vuosikymmenen aikana tehtyjen kasvien älykkyyttä käsittelevien tutkimusten mukaan kasvit ovat paljon kyvykkäämpiä kuin on aiemmin ymmärretty. Niillä väitetään olevan ainakin 20 eri aistia ja osaavan varoittaa toisiaan kemiallisesti tuholaishyönteisten parvesta. Minua kiehtoo ajatus älykkäästä, verkkaisesta kasvikunnasta, joka katselee ihmetellen elinympäristöään tuhoavaa ihmistä.

Ihminen on saavuttanut ja pitänyt valta-asemaansa maapallolla vasta verrattain pienen hetken. Kasvit ja merenelävät ehtivät kukoistaa jo satoja miljoonia vuosia ennen ihmislajin kehittymistä. Antroposentrismi onkin minusta muiden organismien aliarviointina. Ehkä älykäs kasvikunta pitää meitä vain ohimenevänä vaiheena, dinosauruksena joka katoaa.

Organism-sarjan teokseni käsittelevät utopiaa jossa ihminen on kehittynyt täysin erilaisen (kasvi)älykkyyden parissa uudeksi lajiksi. Maalauksissa ja piirroksissa kasvi- ja ihmiskunta ovat sulautuneet yhteen muodostaen hybridejä keskenään. Risteytymät edustavat minulle haitallisen ihmiskeskeisyyden murentumista — aikaa humanismin jälkeen jossa lajien väliset rajat ovat kadonneet.

Taru Happonen (s.1989, Lahti) on maalauksen parissa työskentelevä kuvataiteilija. Happonen on valmistunut Aalto-yliopistosta ja aiemmin vaikuttanut poikkitaiteellisessa GRMMXI-kollektiivissa. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

Based on the studies of plant intelligence made during the last decade, it has been detected that plants are more knowledgeable than has been thought before. They have at least 20 different senses and can, for example, alert each other about pest attacks. I am intrigued by the idea of an intelligent and imperceptible Plantae that is observing mankind and wondering how it can be destroying its living conditions.

Human has reached and kept an ascendancy on Earth for only a relatively short period. Plants and sea creatures thrived for hundreds of millions of years before human evolution. I believe anthropocentrism devalues other organisms. The plant kingdom could consider us a transient bout, a dinosaur that will perish.

Organism series is addressing a utopia, where Homo sapiens has evolved into a new species with a thoroughly different kind of (plant) intelligence. In the paintings and drawings, Homo sapiens and Plantae have coalesced together forming hybrids. For me, the crossbreeds of humans and plants represent the collapse of destructive anthropocentrism — in a time after the humanism when the gap between the species has vanished away.

Taru Happonen (b.1989, Lahti, FI) is a visual artist working with painting. Happonen has graduated from Aalto University, and previously worked as a member of the interdisciplinary GRMMXI collective. She lives and works in Helsinki.

Marika Kotiranta – Ääneenlausumatonta – Maalauksia

Maalaan akryyleilla ja joskus myös öljyväreillä kankaalle. Maalauksissani liikun abstraktin ja esittävän välimaastossa. Aiheet syntyvät usein tunteista, toiveista ja muistoista. Niissä näkyvät myös arjen pienet ja suuret koetut hetket. Värit vaikuttavat minuun voimakkaasti ja se näkyy myös töissäni. Kasveja ja niihin viittaavia muotoja on tullut maalauksiini pikkuhiljaa yhä enemmän. Asun ja työskentelen Lahdessa. Olen Lahden Taiteilijaseuran jäsen.

Tämän näyttelyn ajatus syntyi siitä harhakäsityksestäni, miten tietyn ikäisenä elämäni olisi tasapainoista ja rauhallista. Tyytyväistä keski-ikäisen elämää. Niin olin kuvitellut. Nyt tietenkin olen huomannut, miten moni tekee suuria mullistuksia ja päätöksiä elämässään kun ymmärrys kaiken rajallisuudesta kirkastuu. Ja myös käsitys siitä, kuka on ja mitä haluaa.

Vuodet ovat olleet täynnä suurta murhetta, luopumista ja kipua. Samalla kuitenkin myös niin paljon riemukkaita hetkiä, onnea ja uuden löytämistä. Kaikella kokemallani on ollut suuri vaikutus omaan identiteettiini, kokemukseeni ihmisenä ja naisena. Kuin olisin saanut pienen aavistuksen tästä ihmeellisestä kokemuksesta nimeltä Elämä. Toivon sen välittyvän katsojallekin.

Ulla Karttunen – Donna Fatale

Donna Fatale on kohtalokas nainen italiaksi, mutta film noir’n lumoojattarien sijaan kyse on pikemmin yhdenvertaisuudesta globaalina kohtalonkysymyksenä: vallasta, vallattomuudesta, sukupuolesta, väärinkäytösten näkyväksi tulemisesta, feminiinisestä voimasta. Esillä on pieni otos roomalaiseen museoon tulevasta laajemmasta yksityisnäyttelystä.

Teokset liikkuvat banaalin ja ylevän välimaastossa. Vaikka taustalta löytyy yhteiskunnallisia kysymyksiä vallasta ja etiikasta, päähuomio kohdistuu myyttisiin ja eksistentiaalisiin teemoihin ja värikylläiseen, symbolistiseen ilmaisuun. Toisinaan kuvat hahmottavat kulutuskulttuurin surrealistista ylenmäärää, jossa naisen paikka on vauhdittaa lumouksen bisnestä, olla tuotteista tai luontokappaleista viettelevin. Vaikka kuvien materiaaleja on saattanut löytyä arkipäiväisestä mainos- ja mediakuvavirrasta, hahmot viittaavat usein johonkin hieman fataalimpaan: mystikoihin, pyhimyksiin, Jeanne d’Arcin tai Pyhän Teresan hengenheimolaisiin.

Miksi mystikoita tai pyhimyksiä? Eikö hiljaisuuteen vetäytyvä, jumalallista meditoiva olento ole mahdollisimman vääränlainen hahmo selfieitään tykittävien somevaikuttajien ajassa? Kyllä, ja osittain juuri siksi. Mystikko on marginaalinen, mutta tällaisen hahmon kautta voi tarkastella olemassaolon parodoksisia mutta myös perustavia tiloja: inhimillisen näkökyvyn rajallisuutta, sokaistumista, hurmioitunutta elämänvoimaa tai passion ääripäitä kärsimyksestä ekstaasiin.

Ulla Karttusen taidetta on kuluneella vuosikymmenellä esitetty ennen kaikkea ulkomailla, esimerkiksi Miamissa, Firenzessä, Rio de Janeirossa, Roomassa, Pariisissa, Cremonassa, Algiersissa, Ponte de Limassa, Leipzigissa, Bolognassa, Berliinissä, Ljubljanassa sekä toistuvasti Lontoossa ja Los Angelesissa. Karttusen installaatiot ja digitaaliset kuvat ovat useita kertoja nousseet finalistinäyttelyihin kansainvälisissä taidekilpailuissa; esimerkiksi Donna Criminale -projekti vessapaperista rakennettuine madonnahahmoineen voitti nykytodellisuuden tabuja käsittelevän taidekilpailun Firenzessä. 2010-luvulla hän on laajan kansainvälisen näyttelyohjelman lisäksi luennoinut markkinatalouden viettelyn estetiikasta ja etiikasta lukuisissa kansainvälisissä konferensseissa.