10.4.-5.5. 2019 Roy Aurinko, Sandra Kantanen, Pirjo Kaartinen, Elina Strandberg

Roy Aurinko – Saatanalliset bakkanaalit

Nuoruus on sementtiä ja katkenneita liituja

Saatanalliset bakkanaalit on Roy Auringon näyttely nuoruuden ilonpidosta, elämänpiirin hahmottamisesta ja olemisen hauraudesta. Sekatekniikalla valmistuneissa maalauksissa Aurinko on käyttänyt perinteisten materiaalien, öljyn, akryylin, temperan ja öljyliitujen lisäksi sementtiä. “Satunnaisten kokeilujen tuloksena sementti osoittautui hyväksi alustaksi teoksille, joissa olen pyrkinyt hämärtämään maalauksen ja piirroksen välistä raja-aitaa.” Työskentelyn jälki ja materiaalin tuntu ovat läsnä suurikokoisissa ekspressiivisissä maalauksissa. “Joku viisas on sanonut että maalaus ei ole koskaan valmis, vaan maalaaminen vain lopetetaan mielenkiintoisella hetkellä. Olen koettanut pitää ohjeen mielessä: hyvässä maalauksessa yhdistyvät vaaran ja helppouden tunne.” Roy Aurinko asuu ja työskentelee Heinolassa. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta 2007.

Roy Aurinko, Ääniä avoimesta ikkunasta, 2018 tempera, akryyli, öljy, öljypastelli ja sementti kankaalle 190x150cm

Sandra Kantanen – Smokeworks

”Valokuva on aina aiheuttanut minulle päänsärkyä. Yritän ymmärtää valokuvaa erittelemällä valon ominaisuuksia, mitä kameran edessä on, missä kuva syntyy, onko valokuva kuva todellisuudesta, mikä on oikeasti olemassa. Ryhdyin lainaamaan maalauksen jälkeä nähdäkseni mitä valokuva ei ole. Maisema sai toimia näiden kysymysten välineenä.

Menin Kiinaan opiskelemaan kiinalaista maisemamaalausta. Kiipesin kaikki heidän pyhät vuoret etsien kuvaa joka olikin pääni sisällä. Maisemamaalauksen perinne piti sisällään näkemyksen luonnosta joka erosi suuresti luonnon todellisesta tilasta Kiinassa tänään.

Nyt 18 vuotta myöhemmin kuvaan edelleen maisemia mutta olen oppinut näkemään kuvia lähempänä kotia. Smoke works sarja on kuvattu 5 minuuttia kotioveltani Hangossa.Työskentely tapani on muuttunut, pystyn seuraamaan säätä, valoa ja vuodenaikaa tarkemmin. Näen enemmän yksityiskohtia metsässä. Lumi on löytänyt kuviini äskettäin. Se on kuin luonnon omaa melankolista maalia.

Sandra Kantanen

Pirjo Kaartinen – Erimielisyyksiä jatkosta

Pirjo Kaartinen on maalannut ilmastonmuutosta käsittelevän näyttelynsä teokset viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa. Maalauksissaan hän pohtii ilmastonmuutoksen myötä kasvavien sään ääri-ilmiöiden aiheuttamia ongelmia esim. kuivuuden lisääntymistä ja kesien tuhoisia metsäpaloja, rankkasateiden aiheuttamia tulvia tai sukupuuttoon kuolevia kasveja. Maalauksissa ilmastonmuutoksen kohteina ja kokijoina ovat sadunomaiset eläimet ja sarjakuvamaiset ihmishahmot. Kaartinen on lahtelainen taiteen maisteri, floristi ja kuvataiteilija, ja tämä on kymmenen vuoden tauon jälkeen hänen ensimmäinen uusista teoksista koostuva yksityisnäyttelynsä.

Kaartinen tutkiskelee maalauksissaan, mikseivät poliitikot ja päättäjät tee mitään tulevan ekokatastrofin estämiseksi, vaan jättävät yksittäisten ihmisten tehtäväksi ilmastonmuutoksen torjunnan. Kokemustensa pohjalta hän on huomannut, että käytännössä harva haluaa muuttaa omia tottumuksiaan. Varmasti jotkut kansalaiset tekevätkin elämäntapamuutoksia, mutta riittävätkö vapaaehtoisten ihmisten ilmastoteot? Erimielisyyksiä jatkosta -näyttely pohtii, miten suuria häiriöitä ja vakavia katastrofeja pitää tapahtua ennen kuin poliitikot, oman kannatuksensa menettämisen pelosta huolimatta, rohkenevat tehdä lakeja ja määrätä meille veroja ilmastoa tuhoavien päästöjen vähentämiseksi?

”Koska ympäristössämme kaiken ytimessä on vesi, käytän työskentelyssäni vesivärejä”, Pirjo Kaartinen kertoo. Hän maalaa vesiväreillä kankaalle sekä lisäämällä väriä, mutta myös nk. poistotekniikalla, poistamalla väriä. Kaartinen jatkaa: ”Vedellä on suuri merkitys sekä ilmastonmuutoksessa että kestävässä kehityksessä. Vesivärimaalausteni materiaalivalinnat liittyvät omalta osaltaan kokonaisuuden teemaan. Pyrin työskentelyprosessissa ottamaan kestävän kehityksen arvot huomioon. Käytän teosteni maalauskankaina kirpputoreilta mahdollisuuksien mukaan löytämiäni vanhoja maalauksia ja maalauspohjia. Lisäksi kehystän teokset siirtolavoilta keräämilläni poisheitetyillä kehyksillä.”

”Meillä on suuria erimielisyyksiä jatkosta. Jos ilmastonmuutosta ei saada torjutuksi, meillä ei ole jatkoa”, taiteilija toteaa.

Pirjo Kaartinen, Minäkin haluan olla mukana, vesiväri kankaalle, 2019

Elina Strandberg – Heinäveistoksia

Asun ja työskentelen Helsingissä, mutta olen kotoisin Lahdesta.

Perheeni muutti Vesijärvenkadulta tornitaloon Ruolankadulle kun olin kahdeksanvuotias. Asfalttipiha muuttui harjulle muuton kautta viherpihaksi, jossa metsä alkoi kadun toiselta puolelta. Muutos oli valtava lapsen näkökulmasta, sillä metsästä tuli tästä eteenpäin leikkipaikkamme vuosiksi. Täälläkin luonto muovautui koko ajan rakentamisen, liikenteen ja muun ihmisen toiminnan kautta. Huoneeni ikkunasta näkyi mäntyjen latvoja ja vuosien aikana muistan alkaneeni huolestua enemmän ja enemmän tummista savuista, joita usein nousi Upon ja Askon tehtailta harjun juurelta. Pelkäsin mäntyjen kärsivän ja nuivettuvan niistä, mikä huoli tietenkin oli aivan aiheellinen.

Parikymppisenä lähdin opiskelemaan ja jäin asumaan Helsinkiin.

Ilmeisesti vahva suhteeni luontoon, ja varsinkin kaupunkiluontoon, sai alkunsa näistä lapsuuden harjujen leikkipaikoista. Monet teoksistani liittyvät vieläkin näihin asioihin.

HEINÄVEISTOKSIA

Berliinissä 2016 näin japanilaisten arkkitehtien piirustuksia luontoaiheista. He tekivät niitä suunnitellessaan uusia tiloja: luonnokset olivat hauraita, hengittäviä ja avaria (tutkielmia luonnosta ennen rakennuttamistapahtuman vaatimia kompromisseja).

Koin niiden herkkyyden ja avoimuuden poikkeuksellisen koskettavana.

Nämä luonnokset inspiroivat minua rakentamaan pienoisveistoksia kuivatuista kasveista, heinäveistoksia (Selviytymistarinoita 2017). Teemana oli kaupungissa lumen alta löytyvä luonto, rosoineen ja roskineen. Sulavan lumen alta paljastuu kaupunkimetsä, jossa vilahtelee myös epäorgaanisia aineksia: luontoon päätyneitä elementtejä rakentamisen, liikenteen ja muun ihmisen toiminnan kautta.

Käytän teoksissani myös osittain maatuneita kasveja sekä rannoilta, vedestä ja metsistä löytämiäni tavaroita, jolloin teoksiin tulee mukaan myös lähihistoriaa. Joistakin näistä ihmisten jäljistä ja luonnon kasvuston kohtaamisista rakennan uusia hybridejä, veistoksia heinien elämästä kasvavan kaupungin pyörteissä.

Teoksiin sisältyy japanilainen käsite wabi-sabi, jolla viitataan pelkistettyyn, karuun tyyliin, joka antaa keskeneräisyydessä ja epätäydellisyydessä piilevän kauneuden nousta esiin.

Kuivattujen kasvien hauraus sanelee veistosten koon, mutta näissäkin teoksissa etsin painovoiman kumoamista: ilmavuutta, keveyttä ja muotoa.

Tavoitteeni on luoda runollinen ja melankolinen näkökulma näihin ihmisen ja luonnon kohtaamisiin.

LYHYESTI TAITEESTANI

Olen alkujaan piirtäjä, josta tuli myöhemmin kuvanveistäjä. Työskenneltyäni kuvanveistossa valoinstallaatioiden parissa – sekä piirtäjätaustani kautta – aloin kuvata valoa myös värin kautta. Nykyään teokseni voivat olla myös maalauksia.

Valo liittyy keskeisesti työhöni. Rakennan installaatioita tilaan ja valoon, joten niiden luonteeseen kuuluu usein väliaikaisuus. Erityisen kiinnostavina pidän materiaaleja, jotka joko läpäisevät tai heijastavat valoa. Ne voivat olla myös hauraita ja lähes aineettomia. Vesi on usein mukana installaatioissa sekä puhtaana materiaalina, mutta myös taianomaisen valo- ja heijastusvoimansa vuoksi.

Opiskelin Kuvataideakatemiassa ja valmistuin sieltä kuvataiteen maisteriksi vuonna 2002.

ELINA STRANDBERG

www.elinastrandberg.com

Blogi:Taiteilijantapaus/TheCaseoftheArtist

http://elinastran.blogspot.com/

Elina Strandberg, Koditon puutarha, Lehdet, työhansikas, kasvit, muovinaru, rautalanka ja valo, 2018