Arkisto

Hae näyttely- ja tapahtumavastaavaksi GUKiin 

Kauno ry hakee Galleria Uuteen Kipinään (GUK) näyttely- ja tapahtumavastaavaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Etsimme innostunutta ja monitaitoista ihmistä liittymään joukkoomme taidenäyttelyiden ja tapahtumien vastaavana. Työtehtävät sisältävät monipuolisesti näyttelytoimintaan sekä yleisötyöhön ja asiakaspalveluun liittyviä tehtäviä. Jos tunnet vetoa taidemaailmaa kohtaan, olet organisointitaitoinen ja nautit monipuolisista haasteista, saatat olla juuri sopiva henkilö tiimiimme!

Palkkatukioikeus katsotaan eduksi.

Tehtäväkokonaisuudet:

Näyttelyhaku ja näyttelyt
Vastaat näyttelyhaun viestinnästä ja hakemusten käsittelystä näyttelytoimikuntaa varten.
Toimit näyttelytoimikunnan sihteerinä ja kutsut koolle kokoukset.
Laadit näyttelykalenterin jaksotuksen yhteistyössä hallituksen ja toiminnanjohtajan kanssa.
Ylläpidät yhteyksiä näytteilleasettajiin.
Avustat taiteilijoita ripustuksessa, järjestät lehdistötilaisuuden sekä avajaiset.
Huolehdit näyttelyiden markkinoinnista.

Asiakaspalvelu
Huolehdit gallerian, Kipinäpuodin, taidelainaamon ja grafiikanmyymälän asiakaspalvelusta yhdessä muun henkilökunnan kanssa.

Kipinäpuoti
Vastaat Kipinäpuodin siisteydestä ja inventaariosta.

Onnistut tehtävässä, mikäli
Olet joustava, kykenet yhteistyöhön ja sinulla on avoin ja utelias mieli.
Sinulla on osaamista taidenäyttelyiden ja tapahtumien järjestämisestä.
Osaat monikanavaista viestintää ja sinulla on hyvät ICT-taidot.
Sinulla on hyvät organisointi- ja koordinointikyvyt.

Arvostamme erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista.
Myös kohtalainen englannin kielen taito auttaa sinua onnistumaan tehtävissä.

Työ alkaa: mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä
Työaika: liukuva 90 h / 3 vkoa (n. 30 h/vko),
pääsääntöisesti ti–pe gallerian aukioloaikoina, 3 viikon välein myös ma, la ja su.
Palkka: 1440 €/kk
Työsuhde: määräaikainen (6kk)

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi toiminnanjohtaja@kauno.fi viimeistään 11.2.2024 klo 23.59. Lisätietoja tehtävästä antaa Janika Salonen, toiminnanjohtaja@kauno.fi tai p. 044 984 1514


KAUNO ry:n toiminta-ajatuksena on olla sidoksena vakiintuneissa Lahden Taiteilijaseura ry:n, Lahden Taidegraafikot ry:n ja Lahden valokuvataide ry:n toiminnoissa, sekä edistää yhdistysten uusia keskinäisiä toimintamuotoja ja kumppanuutta muiden toimialojen kanssa.

Yhdistyksen ulospäin näkyvin toiminto on GUK (Galleria Uusi Kipinä), jossa on neljä näyttelytilaa. GUKissa on vuosittain yli 60 näyttelyä oheistapahtumineen. GUKin näyttelyt ja yleisötyö ovat julkista maksutonta kulttuuripalvelua.

Nelli Penna / Monna Laaksonen / Ano Kurki / Jukka Suhonen

31.1.–18.2.2024


Nelli Penna
Kela by night, 2024
tempera
185 x 200 cm

Nelli Penna – Pyhät puskat

Pyhät puskat näyttelyssä on esillä kookkaita tempera maalauksia sekä osallistava kivi-installaatio.

Innostuin ajatuksesta maalata arkisen lähiympäristöni lisäksi suomalaisia vanhoja kansanuskon pyhiä paikkoja. Paikkoja, jotka ovat olleet muinoin merkityksellisiä, niissä on muun muassa uhrattu haltijoille sekä vietetty paljon aikaa, pohtien elämän suuria kysymyksiä. Käytännössä nämä pyhät paikat ovat nykyään metsiköitä, kiviä tai puita, joista ilman karttaa ja koordinaatteja ei osaisi tätä tietää. Minua kiehtoo ajatus rinnastaa maalauksia arkisen ympäristön piha pusikosta ja pyhien paikkojen pusikosta, urbaaneista jättömaista ja uhrilehdoista. Entä jos meillä kaikilla olisi pihapiirissä oma pyhä puu, josta pitäisimme huolta ja sen hyvinvoinnilla olisi suora yhteys omaamme, miten se muokkaisi luontosuhdettamme nykypäivänä.

Maalausteni kuva-aihiot valikoituvat usein arkisesta elinympäristöstäni, ne ovat näkymiä/maisemia, jotka ovat herättäneet mielenkiintoni. Usein vasta maalausprosessin aikana minulle selkenee tarkemmin miksi kyseinen “pusikko” tai hylätty talo on valikoitunut maalauksen aihioksi asti. Maalausten merkitykset ja symbolit nousevat esiin prosessissa, näkymää maalatessa. Koen että maalauksissani on kyse ympäristön kokemisesta ja vahvasta läsnäolosta.

Ne ovat reflektointia minun ja maiseman ja maalauksen välillä. Suhde maalattavaan kohteeseen voimistuu maalauksen kautta ja uskon että sama tunne tai tuntemus paikasta välittyy myös katsojalle. Yleisemmin maalauksissani pohdin läsnäoloa, elämän rajallisuutta, mielen ja näkemisen rajoja, rajaa ympäristön ja itseni välillä ja toisaalta kaiken olevan yhteyttä toisiinsa. Maalaukset ovat muistojen ja tuntemusten kautta rakentuvia näkymiä johonkin, osin sanoittamattomaan tilaan.

Taiteen tohtori Teemu Mäki kirjoittaa maalauksistani seuraavaa kirjassaan Taiteen tehtävä (s. 220–221):

”Freudin maalauksien rinnalla ajattelen myös Nelli Pennan (2082-) maalauksia Palanut talo (2010) ja Joki (2010), sekä lukemattomia Ernst-Ludwig Kirschnerin (1880–1938) maalaamia kaupunki ja maaseutunäkymiä. Ne ovat maalauksia, joita katsoessani erityisen voimakkaasti koen, että maalari on onnistunut maalaamalla jalostamaan sekä tekemään näkyväksi sen, miten hän näkee ja kokee arkisen ympäristönsä silloin, kun näkee ja kokee sen erityisen voimakkaasti.”

Kivet:
”Käteen sopivat” pikku kivet on installoitu galleriatilan lattialle.

Näyttelyssä kävijä saa ottaa yhden kiven mukaansa ja viedä sen itselleen tärkeään paikkaan tai sattumanvaraisesti jättää kiven näyttelystä tullessaan paikkaan, joka häntä kiehtoo taikka puhuttelee. Ideana kiven kuskaamisessa on ympäristön havainnoinnin aktivointi ja samalla se kutsuu sisälle taiteelliseen prosessiini. Näyttelyn aikana käyn lisäämässä kiviä sekä dokumentoin niiden liikkeitä.

Näyttelyn yhteyteen tulee ohjeistus kivi installaatioon osallistumisesta ja instagram osoite, johon voi halutessaan laittaa kuvan kivestä ja sen uudesta olinpaikasta.


Monna Laaksonen
Ovi, 2023
öljy kankaalle
30 x 30 cm

Monna Laaksonen – Siirtymiä

Unelmissaan ihmiset katselivat taivaalle toivoen lupausta ihmeestä. Jostakin selittämättömästä ja väkevästä, joka voisi todistaa mahdottoman mahdolliseksi ja tuoda toivon maailmaan, jota he eivät itse osanneet korjata paremmaksi tai pelastaa kuolemalta. Ehkä he toivoivat löytävänsä vapauden ihmisyyden taakasta ja vastuusta. Että jokin voima, jonka he osasivat sydämissään aavistaa, ottaisi muodon ja pelastaisi heidät itseltään. Ja samalla heitä kalvoi sanaton kauhu siitä, että tuo saapuva olisikin yhtä julma kuin hekin, mutta ylivoimainen. He odottivat, mutta taivas pysyi tyhjänä ilmestyksestä. Vuodesta ja sukupolvesta toiseen tuo toive silti kalvoi heitä hellittämättä, joten he kuvittelivat sen todeksi pukien sen tarinoiksi ja saduiksi: jollekin on saapuva Messias, toiselle vieraita tähtien takaa.

Näyttelyn teokset yrittävät kuvata siirtymiä tai portaaleja. Reittejä pois totutusta, kohti pelottavaakin tuntematonta. Jos ihmistä vaivaa sanomaton kaukokaipuu vailla selkeää päämäärää, mitä silloin kaipaa? Minkä vuoksi ihminen alkaa etsimään totuuksia maailman ulkopuolelta, vaikka elämä on tässä ja nyt? En henkilökohtaisesti voi sanoa uskovani maapallon ulkopuolisiin vierailijoihin, mutta ilmiö siihen uskomisesta on minusta kiinnostava, ja arvostan suunnattomasti sen vaikutusta populaarikulttuuriin, ja olen myös antanut sen innoittaa teoksiani. Olen miettinyt sellaista henkilöä, jolla on niin vahva usko omiin uniinsa, että hän on valmis odottamaan sen todeksi tuloa ikuisesti. Mikä on se oleellinen, joka on tästä hetkestä tai minuudesta kadonnut tai menetetty, jotta siitä haluaisi luopua oman uskonsa tähden? Kuinka ohut on toivon ja epätoivon raja? Katsoin erään erinomaisen ufo-dokumentin, jossa eräs asiasta haastateltu tutkija sanoi mielestäni erinomaisen osuvasti: Me emme tuijota taivaalle odottaen näkevämme siellä Jumalan tai avaruusolentoja. Me etsimme sieltä itseämme.

Monna Laaksonen on Uudellamaalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta 2021, ja työskentelee perinteisen maalauksen keinoin.


Ano Kurki
Asetelma IX, 2023
muste japaninpaperille
25,5 x 37,5 cm

Ano Kurki –
Asetelma – Dokumentaatioita Paikasta

Näyttely Asetelma – Dokumentaatioita Paikasta käsittelee arjen merkityksellisen tilan luomista toistuvien rituaalien ja toimintojen kautta. Asetelmat paljastavat päivittäisiä tapahtumia ja yksityiskohtia, narratiiveja ja valintoja. Asetelmat ovat jälkiä arkistoitavaksi hetkestä ajassa, jota värittävät äärioikeiston liikehdintä ja ilmastokriisin kiihtyminen
Työskentelen musteella ohuelle japaninpaperille käyttäen apunani metallista piirrintä. Yhdistelmä vaatii herkkyyttä ja kärsivällisyyttä; virheet ja turhautumiset tulevat näkyväksi jääden osaksi työn jälkeä. Työskentelen myös kierrätetyille ja kasvivärjätyille kodin tekstiileille. Materiaalin valinta vaikuttaa tapaan, jolla kiinnittäydyn paikkaan ja teokseen. Teoksen luominen jättää jälkensä paikan historiaan.

Dokumentoin minulle tärkeitä ja päivittäisiä esineitä; lukulistallani olevia kirjoja, trans-teippiä, lankaa ja neuloja, lääkkeitä. Isoäitini tekemä pellavaliina tarjoaa esineille kehyksen – se ja pyöreä kahvipöytä, jolle asetan tavarat sattumanvaraiseen järjestykseen. Jotkut valinnat tuntuvat mielivaltaisilta, toiset ovat tarkkaan harkittuja. Valikoimani kirja määrittää asetelman, sen paljastaminen on kehotus lukea tuo kirja. Kirja on askel kulkemaani suuntaan, en vain lue kirjaa; elän sitä. Kirja on oppimista ja poisoppimista. Kirja on muutosta ja kasvua.


Jukka Suhonen
Year of the Knife, 2023
akryylimaalaus kankaalle
86 x 65 cm

Jukka Suhonen – Kylä, jonka mustekala pelasti

Maalaan akryylimaalauksia kankaalle ja piirrän tussikynäpiirroksia. Viime vuonna aloitin myös nestemäisillä tusseilla paperille maalatut teokset.
Mielestäni nämä tekniikat täydentävät toisiaan kiinnostavalla tavalla: mittakaavan muutos suuresta pieneen, syvyyden tai tila illuusion muuttuminen sekä siirtyminen moniäänisen värikkäästä mustavalkeaan.

Teoksissa esiintyy ihminen tai vain osa figuurista, jalka, torso, pää tai kädet. Sommittelussa voi olla myös viittauksia villiin luontoon ja rakennettuun, ihmisen luomaan kulttuuriin. Teoksissa saatan kuvata ihmissuhteiden sisältämiä jännitteitä, elämän väliaikaisuutta sekä haurautta. Monet väkivallan muodot ja absoluuttinen paha sekä yhteiskuntien sisältämät rakenteelliset sorto mekanismit saattavat antaa aiheita taiteelliseen työhön.

Jukka Suhonen (s.1963) on joensuulainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta maalauslinjalta taidemaalariksi 1988, jonka jälkeen hän on toiminut vapaana taiteilijana. Suhonen työskenteli Joensuun taidemuseo ONNI:ssa 14 v, mitä ennen hän toimi kuvataiteen tuntiopettajana Joensuun lasten ja nuorten kuvataidekoulussa sekä Joensuun seudun kansalaisopistossa. Jukka Suhosen teoksia on Suomen valtion ja Joensuun kaupungin kokoelmissa sekä yksityisissä kokoelmissa.

Parhaillaan on menossa myös toinen yksityisnäyttely Savonlinnassa galleria Villa Suruttomassa ajalla 11.1.- 10.2.2024.

Linkit:
https://kuvataidematrikkeli.fi/jukka-suhonen
https://www.instagram.com/jukkasuhonen

Maritta Meckelborg / Maria Kokkonen / Kirsi Julku / Riikka Salminen

10.-28.1.2024


Maritta Meckelborg
Haavikko, 2023
puupiirros, 120 x 100 cm

Maritta Meckelborg – Haavikko

Haavikko näyttely perustuu yhdellä laatalla tehtyihin vedoksiin. Vedoksissa olen käyttänyt erilaisia värivariaatioita. Pienetkin värivaihtelut vaikuttavat kunkin työn tunnelmaan. Olen pyrkinyt vedoksissa värivariaatioilla aikaansaamaan vuorokauden ja vuodenaikojen vaihteluja haavikon latvustossa.

Haavikko työ on saanut alkunsa mielenkiinnosta kaunista puulajia kohtaan. Haapojen rungot ja latvusto ovat kaunista katseltavaa ympäri vuoden.

Kuvalliset työni perustuvat useimmiten arkisiin kokemuksiin, alitajuntaani piirtyneisiin näkymiin. Haavikko on vahvasti mukana alitajuntani kuvastossa. Miettiessäni tuijottelen ulos ikkunasta. Katselen silloin haapaista maisemaa ja olen kiintynyt sen vaihtuvaan ryhdikkääseen ilmeeseen. Haapojen lehvästön haviseva ääni on rauhoittavaa kuunneltavaa. Kesäisin lehvästön ääni kantautuu sisätilaan ikkunoiden ollessa auki ja antaa tilaa ajatuksille. Pimenevinä iltoina ikkunoiden ollessa suljettuna kauniit suuret haavoissa elävät siniritariyökköset, haapa-ja poppeliyökköset tulevat lepattelemaan ikkunan taakse. Lehvästön havinasta voi päätellä kesätuulen suunnan ja voimakkuuden. Syksyisin väriloisto on vahva. Talvisin haavat seisovat ryhdikkään harmaina ja hopeisina antaen koloillaan suojaa linnuille ja minulle.


Maria Kokkonen
Analepsis 01, 2022
öljy levylle, 61 x 61 cm

Maria Kokkonen – Analepsis | Takauma

Analepsis | Takauma -näyttely käsittelee sukupolvien välisiä traumoja maalauksen keinoin. Vanhemman tai isovanhemman kokema trauma voi siirtyä seuraaville sukupolville epigeneettisen geenimuutoksen kautta. On kiehtovaa miten ihminen voi kokea muiston, joka ei alunperin ole hänen, mutta jonka vaikutuksen voi kuitenkin nähdä nykyhetkessä. Näyttely kutsuu katsojan tutkimusmatkalle itseensä ja avaa pohtimaan miten katsoja itse kuvittaisi tai sanoittaisi muiston, jota ei pysty muistamaan.


Kirsi Julku
Wreath, 2023
öljy kankaalle, 61 x 50 cm

Kirsi Julku – Mielikuvia

Olen 2023 Satakunnan Ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija. Taiteellisessa työskentelyssäni palaan usein saman kysymyksen äärelle siitä, miten kuvata auringon lämpö kasvoilla tai sateen jälkeistä tuoksua, kun aistimusta yrittää ilmentää elottomana ja kuoleman symbolina pidetty luuranko. Maalauksesta takaisin katsoo vieraat kasvot, joita katsoja ei koe omakseen, vaikka sama luuranko elää myös meidän jokaisen sisällä.

Luuranko on tunnettu kuoleman sanansaattaja ja se toimii usein ihmisille muistutuksena siitä, mitä juuri kaikin keinoin haluamme vältellä. Minulle luuranko ei kuitenkaan automaattisesti edusta kuolemaa ja taiteellani pyrin kääntämään ajatusta negatiivisesta assosiaatiosta hieman päälaelleen. Käsittelen taiteessani ihmiskokemusta ja ihmisyyttä, sitä miten vietämme aikaamme maanpäällä ja miten kohtelemme ympäristöämme. Luuranko on minulle kuin riisuttu kuva ihmisestä, joista ei ole nähtävissä heidän sosiaalista asemaansa, tarkkaa sukupuolta tai ikää. Luuranko siis edustaa minulle tietynlaista vapautta ja ennakkoasetelmista irtautumista, mutta samalla herättää myös kysymyksen siitä, pitääkö kaikkien ulkoisten tekijöiden olla riisuttuna, jotta voisimme nähdä toisemme tasavertaisina. Ideat maalauksiini tulevat elämästä, arjen valon ja varjon eri sävyistä. Teokseni käsittelevätkin kaikkea elämän ja kuoleman väliltä aina tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä pienempiin arkisiin asioihin, joissa kauneus ja makaaberi kohtaavat kumpikaan toistaan poissulkematta luoden herkullisia kontrasteja elävän ja elottoman, sekä runsaan ja riisutun välillä.

Öljyväreillä maalaaminen antaa minulle tavan pysähtyä ja maalauksistani huokuukin tietynlainen pysähtyneisyys ja rauha. Maalaustyylini on figuratiivista ja surrealismi, symbolismi sekä luontoteemaiset aiheet ovat teoksissani vahvasti läsnä.


Riikka Salminen
Tulipa, 2023
Öljyväri kankaalle, 30 x 30 cm

Riikka Salminen – Maalauspuutarha – Ephemeral pleasures

Maalauspuutarha – Ephemeral pleasures -näyttelyssä on maalauksia kukista keskellä pimeintä talvea ja erityisen synkkää maailmantilannetta. 

Luonnossa kukkien ensisijainen tehtävä on lisääntyminen, mutta ihmisten arjessa ne voivat olla joko puhtaan koristeellisia tai niitä annetaan tavanomaisesta poikkeavan ilon tai surun kohdatessa. Kuvataiteessa kukkia on kuvattu symboloimaan erilaisia hengellisiä merkityksiä tai puhtaasti niiden abstraktin muotokielen vuoksi.

Lähtökohta näyttelylle on ollut Salmisen työtila, joka sijaitsee hänen isoäitinsä maisema-arkkitehti Leena Iisakkilan asunnon kellarikerroksessa Helsingin Länsi-Pakilassa. Tilassa on aikaisemmin toiminut Leena Iisakkilan maisema-arkkitehtitoimisto. Näyttelyn maalausten lähtökohtana hän on käyttänyt työtilasta löytyneiden kirjojen kuvituksia. 

Riikka Salminen (s. 1988, Helsinki) työskentelee pääasiassa öljymaalilla ja  vesiväreillä. Hän käsittelee maalaustensa teemoja ja aiheita suhteessa taidehistoriaan, nykytaiteeseen ja maalaustaiteen tekniikkaan.

Salmisen maalaukset ovat usein varsin omakuvallisia ja hän käsittelee niiden kautta aiheita kuten luovuutta, haasteiden synnyttämiä tunteita sekä identiteetin rakentumista nykymaailmassa. Salmista kiinnostaa maalaamisen prosessi, maalarin suhde materiaaliin sekä se, miten maalauksen herättämät ajatukset ja oivallukset voivat yhdistää ihmisen itseensä, luontoon ja yhteiskuntaan.

Maalaus on hänelle naamio, osa itseä ja silti erillinen: naamio, jonka avulla voi ilmaista tiedostamatonta – tunteita ja ajatuksia, jotka muuten jäisivät ilmaisematta.

Salminen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi maalaustaiteen opetusalueelta Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2021.

Maria Laakkonen & Elisa Tuohimaa / Taru Salonen / Veera Nelimarkka / Heli Kaskinen

13.12.2023–7.1.2024


Elisa Tuohimaa
Spinal, 2022
öljy kankaalle, 25 x 20 cm

Maria Laakkonen
Vikasietotilassa , 2022
Videoveistos, sekatekniikka

Maria Laakkonen & Elisa TuohimaaSuoja

Suoja on moniaistinen näyttelykokonaisuus intiimeistä tunteista ja haavoittuvuudesta. Maria Laakkonen ja Elisa Tuohimaa lähestyvät aihettaan maalauksen, installaatioiden sekä äänen ja videon avulla. Suoja antaa turvan muulta maailmalta mutta on myös meidän välissämme ja saattaa estää kohtaamasta toista ihmistä. Näyttely ravistelee yksityisen ja yhteisen kokemuksen rajoja mutta tekee sen pehmeästi ja lempeästi kaikkeen kätkeytyvän herkkyyden ehdoilla.

Maria Laakkonen (s. 1990) on taiteen maisteri, MUU ry:n ja Oulun taiteilijaseura -63 ry:n jäsen, joka työskentelee installaation ja mediataiteen parissa. Laakkosta kiinnostavat kieli ja kommunikaatio sekä pienet, yksityiset kokemukset. Hän on osallistunut jurytettyihin yhteisnäyttelyihin Vaasan taidehallissa, Hyvinkäällä sekä Oulussa.

Elisa Tuohimaa on (s. 1982) taiteen maisteri, Taidemaalariliiton ja Oulun taitelijaseura -63 ry:n jäsen. Hän työskentelee maalaustaiteen ja installaation Taiteellisessa työskentelyssä tärkeintä Tuohimaalle on kohtaaminen, yhteyden kaipuu ja yhteisen kokemuspinnan tavoittelu.Tuohimaalla on ollut yksityisnäyttelyjä Oulussa, Raahessa ja Rovaniemellä. Hän on osallistunut Oulun taiteilijaseura -63 ry:n jurytettyihin näyttelyihin Oulussa ja Porissa. 


Taru Salonen
Viimeinen lumi, 2021, litografia

Taru SalonenUnhola

Taru Salosen Unhola-näyttelyn työt ovat syntyneet vuosina 2018–21 Salosen työstäessä äitinsä muistisairauden herättämiä tuntoja kuviksi. Ajan kuluessa Salosen suhde aiheeseen muuttui ja se näkyy ilmaisussa, tekniikassa ja näkökulmassa. Galleria Uuden Kipinän näyttely on kuudes varioitu Unhola-näyttelykokonaisuus.

Näyttelyn nimi viittaa henkiseen tilaan, jossa ihmiseltä on kadonnut muisti ja sen mukana muu maailma sekä oma identiteetti. Unhola on myös fyysinen tila, johon ihminen unohtuu maailmalta. Unholassa ihmiseen jää jäljelle hiljaisuuteen sulkeutuneen ihmisen arvokkuus.

Hoitokodissa Salonen näki vanhuuden ja sairauden rumuuden ohella haurasta kauneutta potilaissa, värit ja vuodenaikojen mukaan muuntuvan valon. Taiteellisessa prosessissa Saloselle terapeuttinen työ muuttui kuviksi, joita hän tarkastelee kuvataiteellisten tavoitteiden perusteella. Omaisen näkökulma etääntyy taiteilijan näkökulmaksi. Henkilökohtainen laajenee yleiseksi, kaikkia ihmisiä koskettavaksi.

Näyttelyn työt ovat grafiikkaa, puupiirroksia ja litografioita. Puupiirroksia Salonen tekee ns. häviävän laatan tekniikalla, jossa kuva rakentuu kaivertamalla ja vedostamalla värit kerroksittain yhdeltä puulaatalta. Vedossarjat ovat pieniä ja muuntuvia. Menetelmässä Salosta viehättää puumateriaalin työstämisen ja maalauksellisuuden yhdistäminen. Työprosessin lopussa kaiverrettu puulaatta on kuin muistinsa kadottanut vanha ihminen, uurteinen ja tunnistamaton. Kuvat tallentuvat paperille, josta ne siirtyvät katsojien mielissä uusiksi mielikuviksi ja muistoiksi.

Mustavalkoisissa litografioissa, kuva on piirretty kalkkikivelle ja vedostettu paperille kivipainoprässillä. Näissä kuvissa korostuvat yksinäisyyden ja ajallisuuden kokemukset.Taru Salonen on turkulainen taidegraafikko ja kuvataideopettaja. Salonen valmistui taiteen maisteriksi Aalto yliopistosta 2010. Hän opiskelen parhaillaan kuvataiteilijan AMK- tutkintoa Turun Taideakatemiassa. Taiteellisessa työssään Salonen on keskittynyt puupiirrokseen. Hän on pitänyt viime vuosina aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Salonen on Suomen taidegraafikoiden, Suomen Puupiirtäjien Seuran, Turun Taiteilijaseuran ja Turun Taidegraafikoiden jäsen. Hänen teoksiaan on Suomen Kansallisgallerian ja Husin kokoelmissa. Unhola-näyttely on Salosen ensimmäinen näyttely Lahdessa.


Veera Nelimarkka
Kalmisto I, 2022
betoni, 55 x 62 cm

Veera Nelimarkka – Crux

Crux

Ubi sunt qui ante nos, in mundo fuere?

Where have all the graveyards gone? Gone to flowers everyone. 

– Pete Seeger

Crux (subst.) = ydin, vaikeus, ongelma, taitekohta

Näyttelyn teema on saanut inspiraationsa puun sisällä olevasta kuolleesta ytimestä. Tämä ydin on nimeltään sydänpuu, ja se kannattelee koko elävää puuta. Näen sydänpuun metaforana elämälle yleensä, ja tätä näyttelyni käsittelee: kuolemaa elämän mahdollistajana ja sen kannattelijana. Toista ei ole ilman toista, mutta se ei tee kuolemasta helpommin lähestyttävää.

Näyttely koostuu sekä betonisista ja puisista veistoksista että serigrafia- ja risografiaprinteistä. Veistokset ovat abstrakteja, mutta niissä voi nähdä kaikuja luista ja rustosta, onkaloista ja luolista. Printit koostuvat Hietaniemen hautausmaalta otetuista valokuvista. Osa kuvista on otettu hautakivien tekstittömiltä puolilta ja rajattu pienelle alueelle hautakiveä. Olen käsitellyt värejä hieman epätavallisiksi sekä vieraannuttaakseni että riisuakseni ne dokumentaarisuudesta. Temaattisesti printeissä sivutaan myös kirjallisuudessa käytettyä ubi sunt -teemaa, keskiaikaisten runojen aloitussanoja, joissa valitetaan elämän ja kauneuden katoavaisuutta.

Crux on visuaalinen ajatusnäyttämö, äänettömien huokausten sarja; muistomerkki ja ristiriitaisin tuntein myönnetty arvonanto ajallisuudelle ja katoavaisuudelle.

Veera Nelimarkka (s. 1991, Helsinki) on valmistunut kuvataitelijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta, ja opiskelee tällä hetkellä taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa. Taiteilijana hän on erityisen kiinnostunut visualisoimaan ja kuvittamaan sekä t(/l)uomaan näkyväksi abstrakteja asioita, ilmiöitä ja tuntemuksia. Näyttelyssä on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon kierrätettyjä teosmateriaaleja.


Heli Kaskinen
I Know What You Did Last Summer, 2023
Valokuvarasia, ovisilmä ja hylly, n. 14 x 14 x 16 cm

Heli KaskinenI Know What You Did Last Summer

Heli Kaskisen I Know What You Did Last Summer on oivaltava, sympaattinen ja paikoitellen hauska näyttely, joka tutkii katsomisen ja tietämisen välistä suhdetta kerronnallisuuden, huumorin ja löydettyjen materiaalien kautta. Valokuvateoksista ja esinekollaasista koostuva autofiktiivinen teoskokonaisuus haastaa ensihavainnon humoristisen kuvatulkinnan avulla. Näemmekö sen, mitä katsomme?  

Näköhavainnon avulla saavutettu tieto peilautuu usein muistiin ja on siksi epävarmaa, mutta silti sen perusteella on helppo tehdä vakuuttavia päätelmiä. Näyttelyn teokset lähestyvät katsomisen ja tietämisen aihetta juuri samalla tavoin: Kaskinen asettuu tuijotuskilpailuun valokuvan ihmisen muotoisen kuoren kanssa ja tekee tekstimuotoisia tulkintoja. Teosten sympaattisen kömpelö huumori paitsi kääntää löydetystä esiin toisenlaisen tarinan kuin sen, mitä ensisilmäyksellä näemme, mutta myös elottoman elolliseksi. Ihmisen muotoisen kuoren alla on sykkivä sydän, toinen todellinen – jonka tarina on nähdyksi tulemisen arvoinen.

Humoristisessa valokuvakirjassaan Kim Jong-il Looking at Things (2012) João Rocha esittää katsomisen eleen vallan välineenä ja humoristisena toimintana, mutta myös kohdetta vaivaannuttavana kokemuksena, johon myös näyttelyn nimi viittaa. Se lainaa nimensä vuonna 1997 ilmestyneeltä kauhuelokuvalta, jossa vihjataan, että joku tietää karmeasta salaisuudestasi. Niin vihjaa myös tämä näyttely – paitsi että nuo ”karmeat salaisuudet” ovat todellisuudessa jotain aivan muuta. Näyttelyn teokset pyrkivät luomaan vaihtoehtoisia näkökulmia siihen, miten asiat voisivat myös olla. I Know What You Did Last Summer on teoskokonaisuus, joka inspiroituu niin ihmisyydestä, filosofiasta, taidehistoriasta kuin myös populaarikulttuurista.

Heli Kaskinen (s. 1981) on kuvataiteilija, joka työskentelee valokuvan, esinekollaasin ja tekstin parissa. Kaskisen teokset ammentavat itsereflektiosta ja hänen teoksensa käsittelevät usein ihmisyyden, eletyn elämän sekä trauman teemoja humoristis-filosofisesta näkökulmasta käsin löydettyjä materiaaleja sekä tarinankerrontaa hyödyntäen. Työskentelyssään Kaskinen on kiinnostunut näkyvän ja ei-näkyvän välisestä suhteesta, siitä millainen tarina kätkeytyy tarinan taakse. Hänen teoksensa pohjautuu kääntämisen ideaan ja teoksissaan hän pyrkii humoristisen kuvatulkinnan avulla kääntämään löydetyistä valokuvista ja objekteista esiin toisen näkökulman yhdistelemällä niihin tekstimuotoisia havaintoja elämästä. Humoristinen kuvatulkinta on menetelmä, jota Kaskinen tutkii ja kehittelee taiteellisessa työskentelyssään. Kaskinen on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta (2022) ja kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta (2017). Hänen viimeisimpiä yksityisnäyttelyitään ovat olleet One Dot Rules Them All (2021) Mikkelin valokuvakeskuksessa, Mikkelissä ja Valokuvakeskus Nykyajassa, Tampereella sekä Meanwhile, On The Other Side (2019) Valokuvagalleria Hippolytessä, Helsingissä. Kaskisen teoksia on ollut esillä myös yhteis- ja ryhmänäyttelyissä niin Suomessa kuin myös ulkomailla, kuten Itävallassa, Saksassa ja Tanskassa. Vuonna 2023 Kaskiselle myönnettiin valtion 3-vuotinen taiteilija-apuraha.

Taiteen edistämiskeskus on tuellaan mahdollistanut näyttelyn toteutumisen.

Tiina Kaisa Leppänen / Lydia Toivanen / Anne Rantakylä / Magnus Strandberg

22.11.–10.12.2023


Tiina Kaisa Leppänen
Tummat vedet
2023
öljy koivuvanerille

Tiina Kaisa Leppänen – Hengitän

Näyttelyn teokset on maalattu akryyli- tai öljyväreillä ulkona eri vuodenaikoina Rapolanharjulla Sääksmäellä ja Tampereen Hatanpäällä vuosina 2021–2023. Teosten lähtökohtana on ollut jokin konkreettinen paikka, kuten risukko, kivikko rannassa tai puu puistossa, josta Leppänen lähtee työstämään maalausta. Esittävyyden merkitys vähenee työskentelyn edetessä ja maalaustavan merkitys ja ekspressiivisyys lisääntyvät, jolloin lähtökohtana olleen aiheen merkitys vähenee. Pyrkimyksenä on, että maalauksen aiheen merkitys katoaa ja maalauksellisuus ja teoksen tunnelma ovat pääosassa.

Tiina Kaisa Leppänen on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on toiminut kuvataiteilijana vuodesta 1997 lähtien.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.


Lydia Toivanen
Still-kuva videoesseestä Mafia
2022

Lydia Toivanen – Mafia

Käsittelen teoksissa taustaani vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ja suurperheessä. Tuon esiin suurperheen sisäistä dynamiikkaa suhteessa yksilön kasvuun sekä kodin hengelliseen perintöön. Olen työskennellyt arkistolähtöisesti ja käyttänyt oman materiaalin lisäksi vanhempieni sekä isoäitini kotialbumikuvia. Teoksissa on nähtävissä dokumentoinnin kehityskaarta harkitummasta filmikuvaamisesta jokapäiväiseen, spontaaniin kännykkäkuvaamiseen.

Mafia on videoessee, joka havainnollistaa vanhoillislestadiolaisen suurperheen monisävyistä elämää ja sisäistä dynamiikkaa. Video nostaa esiin erilaisia todellisuuksia, joita jokaiselle yksilölle yhteisestä kasvualustasta huolimatta muodostuu. Video perustuu älypuhelimen jatkuvaan läsnäoloon ja tuo esiin puhelimen intiimin ja arkisen luonteen. Ilman sitä teoksen materiaalia ei olisi olemassa. Teoksen nimi tulee perheeni WhatsApp-ryhmän nimestä.

Valokuvakirjan Yhdestä viattomasta katseesta toistuvana elementtinä on lapsuudenkotini ruokapöytä, joka symboloi perheemme yhteisöllisyyttä ja monimuotoisuutta. Kirjan tekstiosuus koostuu sisarusteni muistoista pöydän ympäriltä kolmen vuosikymmenen ajalta. Kirjan nimi viittaa vanhempieni ensikohtaamiseen ja äitini tyypilliseen lausahdukseen, ”kaikki tämä on lähtenyt yhdestä viattomasta katseesta.”

BIO

Lydia Toivanen (synt. 1987) on kuvataiteilija, jonka pääasialliset mediat ovat valokuva ja video. Hänen keskeinen työvälineensä on älypuhelin, jonka käyttö nostaa esiin kysymyksiä valokuvauksen estetiikasta, etiikasta ja käyttötarkoituksista. Teoksissaan hän käsittelee taustaansa uskonnollisessa yhteisössä ja suurperheessä.


Anne Rantakylä
14/4 sarjasta Mangifera indica

Anne Rantakylä – Mangifera indica

Näyttelyni Mangifera indica dokumentoi valokuvin Mangifera indica kasvin eli mangon taimen hidasta kasvua kahden kuukauden ajalta ensimmäisenä koronakeväänä vuonna 2020. Teoskokonaisuudessa kuvaan ateljeen yksitoikkoista arkea vähäeleisellä tavalla, jossa kasvi ei juuri kasva mutta päivä ja valo vaihtelevat. 

Taustani valokuvataiteilijana on piirtämisessä. Opin havainnoimaan valoa piirtämisen kautta tarkkailemalla valon muutoksia kolmiulotteisilla pinnoilla ja sen tulkitsemista kaksiulotteiselle pinnalle, paperille. Valokuvaamisessani on kyse samanlaisesta havaitsemisesta. Valon olemus kiehtoo minua ja se on usein tärkein yksittäinen asia ilmaisussani. Valokuvaan mustavalkoista valokuvaa juuri tästä syystä. Se pelkistää valon olemuksen, jättää jotain salaperäistä todellisuudesta näyttämättä ja minulle se on oma maailmansa, jossa viihdyn. 

Toinen Mangifera indica näyttelyn teemoista on aika. Olen keskittynyt viime vuosina taiteellisessa työssäni aikaan liittyviin kysymyksiin. Olen valokuvannut erityisesti geologisia muodostelmia. Aavikkoa, kiviä, kallioita. En osaa selittää miksi aika kiehtoo minua niin kovasti, ehkä se on mysteereistä suurimpia rakkauden lisäksi. Kiinnostukseni aikaan on myös varsin arkinen, vuosittain minulla on lukematon määrä erilaisia paperisia kalentereita, jotka myös säilytän ja joihin palaan. Mangifera indica teoskin on eräänlainen kalenteri. Valokuvan suhde aikaan on monitahoinen. Maisteritutkielmassani kyseenalaistin valokuvataiteen teorian kaanonin siitä, että valokuva olisi pysäytetty kuva ajasta. Perustelin väitettäni sillä, että ajan olemuksesta ei ole filosofiassa tai tieteessä konsensusta ja usein valokuvataiteen teoria käsitellessään aikaa lähtee olettamuksesta, että aika olisi yksinkertaisesti lineaarinen ilmiö, joka näyttäytyy niin kuin me se ihmismielessä ja elämässä koetaan. Siinä olettamuksessa valokuva on pysäytetty kuva ajasta ja menneisyydestä. Minulle valokuva päinvastoin on elävä ikkuna aikaan ja nykyhetkeen.

Helsingissä asuva ja työskentelevä Anne Rantakylä (s. 1989) valmistui Imatran taidekoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2017 pääaineena valokuvataide ja valokuvataiteen maisteriksi Göteborgin yliopistosta vuonna 2019. Rantakylä on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut ruotsalainen Kerstin Lind-Pafumis stiftelse ja näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.


Magnus Strandberg
Still-kuva installaatiokokonaisuudesta Loitering
2023, video, 2min 46sek

Magnus Strandberg – Loitering

Magnus Strandberg ja joutavuuden lumo

Magnus Strandbergin näyttely Loitering on kunnianosoitus irtolaisuudelle ja joutomaille. Taiteilija on ollut viime aikoina inspiroitunut Helsingin Taivallahdesta ja siellä sijaitsevasta Taivalsaaresta. Kyseiset Hietarannan uimarannan ja Hietaniemen hautausmaan yhteydessä sijaitsevat alueet ovat olleet viimeisiä pääkaupungin keskustan liepeillä sijaitsevia joutomaita. 

Joutomaat alkoivat kiehtoa taiteilijaa sen myötä, kun hän jokin aika sitten kiinnostui vieraslajeista kerätessään kasveja värjäämistä varten. Uudessa näyttelyssä hänen projektinsa on laajennut esimerkiksi valkoposkihanhen pörhistelyä kuvaavaan videoon ja kasvienkeräilyn yhteydessä Strandbergin työhuoneelle kulkeutuneita pikkumönkijöitä kuvaaviin syanotypioihin. Kasvit ovat taas antaneet värinsä näyttelyn tekstiiliteoksille. Vieraslajit, joutomaat ja kutsumattomat vieraat ovat Strandbergista uskomattoman kiehtovia, koska ne ilmentävät kontrollin ulkopuolista ja kuritonta aikamme maailmassa. Hän toteaakin seuraavaa: ”Määrittelemättömään paikkaan eivät kuulu tarkat säännöt siitä, miten siellä pitäisi olla. Joudut keksimään ne itse. Päätät itse. Leikillä ei ole sääntöjä eikä määränpäätä.”

Taivallahden alue kiehtoo taiteilijaa myös siitä syystä, että sen historiassa erilaiset käyttötarkoitukset kontrastoivat toistensa kanssa. Samalla alueella on sijainnut niin teurastamo tai uimaranta, minkä lisäksi 1800-luvun venäläissotilaiden hautausmaan päälle on myöhemmin rakennettu tennishalli. Keskenään ristiriitaiset tai ainakin erisuuntaiset käyttötavat kertovat omalla tavallaan alueen statuksesta ja käytöstä. Tätä nykyä alue on murroksessa, kun kiistellyn kylpylähotelliprojektin myötä ovat saaneet väistyä niin veneiden talvisäilytys kuin sekalainen kasvusto. Jälkimmäinen vaikuttaa onneksi olevan sitkeää laatua ja onkin puskenut versoja lanatun maan pintaan. 

Strandberg käsittelee näyttelyssään yksiulotteisen talousajattelun näkökulmasta hyödytöntä joutomaalle kasvanutta lähiluontoa, jossa näkyy suunnitelmaton kerroksellisuus ja tietynlainen määrittelemättömyys. Yhteiskunta, joka haluaa kaiken määrittelyn ja vallankäyttönsä kohteeksi, on armoton ja muistiton organisaatio. Taiteilijan näyttely onkin hätähuuto joutomaiden ja epämääräisyyden puolesta. Hän kirjoittaa seuraavaa: ”Mielestäni maleskelu ja asiaton oleskelu kuuluvat olemisen tärkeimpiin muotoihin, koska ne usein miten sisältävät poikkeuksellisia ajattelun ja havaitsemisen muotoja.” 

Näyttelyssään Loitering Magnus Strandberg ei etsiydy koskemattoman ja villin luonnon äärelle, vaan hän on kiinnostunut lähiluonnosta ja vähämerkityksellisemmäksi koetusta arkipäiväisen alueesta, joka osoittautuu hänen analyysissaan kapinalliseksi ja kurittomaksi vapauden tyyssijaksi. Arkisen ja vähäpätöisen merkitys paljastuukin hänen teostensa myötä äärimmäisen tärkeäksi. Taiteilija näyttää, miten tärkeää on antaa aikaa ja tilaa odottamattomasta avautuville vaivihkaisille kokemuksille ja toimille. Strandbergin taiteessa pienimuotoinen ja sivuutettu saa näkyvyytensä ja paljastaa voimansa. Maleskelu ja oleskelu ovat välttämättömiä asioiden syvemmälle ymmärrykselle. 

Näyttelyä ovat tukeneet Konstsamfundet ja Svenska kulturfonden. 

FT Juha-Heikki Tihinen

Lahden Taidelainaamon Teosvälitys GUKin kaikissa tiloissa

14.11.–19.11.2023


Lahden Taidelainaamo – TEOSVÄLITYS

Taidelainaamon teokset esittäytyvät Galleria Uuden Kipinän kaikissa näyttelytiloissa nyt kolmatta kertaa. Esillä olevia teoksia ei ole nähty aiemmin Lahden Taidelainaamossa. Esillä on yli 170 teosta 44 taiteilijalta. Tavalliset taidelainaamomitat eivät rajoita Teosvälityksen teoksia vaan esillä on nyt myös isoja, yli 100 x 100 cm teoksia.

Lahden Taidelainaamon taiteilijat ovat pääosin päijäthämäläisiä. Taidelainaamo välittää Lahden Taiteilijaseuraan, Lahden Taidegraafikoihin ja Valokuvataide ry:n kuuluvien taiteilijoiden teoksia.

Teokset saa mukaan heti. Teoksen voi lunastaa omakseen kertaostona tai kuukausimaksua maksamalla, kunnes teos tulee kokonaan maksetuksi. Kuukausimaksu on koroton.

Teosvälitysviikon muu ohjelma Galleria Uudessa Kipinässä:

ke 15.11. klo 17–19:
Paneelikeskustelu aiheena Julkinen taide ja osallistavuus julkisessa taiteessa. Keskustelua muun muassa Rantakartanon uudesta muraalista ja sen synnystä.

to 16.11. klo 18–20:
Pimeesti taidetta -ilta. Koe taide taskulampun valossa!

pe 17.11. klo 12–18

Lainaa taiteilija

la 18.11. klo 12–16

Lainaa taiteilija

su 19.11. klo 14–16:
Teoksen takana -taiteilijatapaaminen. Vapaamuotoista keskustelua taidevälitystapahtuman teoksista.

Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Lainaa taiteilija

Haluaisitko lainata itsellesi taiteilijan?

Lainataiteilijan kanssa voit yhdessä tutustua Lahden Taidelainaamon Teosvälitys-tapahtuman näyttelyyn ja hän voi esitellä teille teoksia.

Voit kysyä mieltäsi askarruttavia asioita taiteeseen liittyen sekä keskustella taiteesta. Halutessasi voit myös taiteilla itsellesi lainataiteilijan opastuksella pienen taideteoksen.

Lainattava taiteilija:

Nelli Penna, lahtelainen kuvataiteilija ja taidemaalari sekä yhteisötaiteilija. Penna toimii myös Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtajana.

Missä ja milloin:

Taiteilija lainattavissa Galleria Uusi Kipinä pe 17.11. klo 12–18 sekä la 18.11. klo 12–16

Miten:

Lainaa taiteilija itsellesi maksimissaan tunniksi laittamalla etukäteen sähköpostia osoitteeseen galleriauusikipina@kauno.fi tai soittamalla gallerialle numeroon 044 322 4665.

Varattavat ajat: pe 17.11. klo 12–18 sekä la 18.11. klo 12–16.


Saija Starr / Teemu Siika / Maarit Rantala / Anna Reivilä

25.10.–12.11.2023


Saija Starr
Kaikki ennallaan
2023
öljy kankaalle
100 cm x 70 cm

Saija Starr – Paikat joita kannan mukanani

Tuuli riepottelee kukkia ja puita,
katkoo oksia,
levittää terälehtiä ympäristöön,
muuttaa maisemaa, ja minua.

Mietin onko lapsuuteni kiipeilypuu vielä pystyssä ja jäikö puuhun jälki niin kuin minuun, kun kiipeilin sen oksilla. Kävelen puutarhassa ja ajattelen ajan kulumista, ikuista muutosta ja liikehdintää. Jahtaan sydän pakahtuen jotain määrittelemätöntä, jonka haluaisin saattaa jonkinlaiseen muotoon, pysäyttää, mutta en tiedä miten, enkä edes kunnolla mitä se on. Ehkä tuo tunne / muisto / muistikuva / tila löytyy maalauksesta: ainakin maalatessa koen olevani lähinnä tuota pakahtumisen tunnetta ja saavani jostain hetkittäin kiinni.

Näyttely kertoo muistoista, kaipuusta, ja paikoista, joita kannan mukanani.


Teemu Siika
Ryhmäkuva teoksista, 2022

Teemu Siika – Näyttely

Luonnossa muovautuneita, syntyneitä̈ ja esiintyviä̈ ilmiöitä̈ – geologisia muodostelmia, maisemia, elollisia olentoja, lumen kinostumista, aaltoliikettä, liekkien tanssia ja hiilloksen sykkivää hehkua, jopa maahan varisseiden lehtien muodostamia installaatioita – pidetään yleisesti esteettisesti kauniina ja henkisesti rauhoittavina. Näille yhteistä on niiden syntyprosessin takana oleva puhdas sattuma. Onko samaa estetiikkaa ja rauhoittavaa vaikutusta mahdollista saavuttaa taiteessa, jonka muotojen ja komposition synnyn takana on merkittävissä määrin sattuma?

Teemu Siika on tutkinut tätä maalaustaiteen ja keramiikan keinoin. Teosten toteutustapa on ennalta määritelty, mutta sattuma on saanut sanoa viimeisen sanan niiden ulkoasussa. Siian keraamisissa teoksissa sattuman airuena toimii painovoima. Maalauksissa sattuman oikkuja edustaa ihmiskäden ja siveltimen yhteyden kautta syntyvä rytmiikan ja motorisen epätarkkuuden hienovarainen muutos.

Keraamiset teokset Siika toteuttaa kehittämällään menetelmällä, jossa teoksen lopullisessa muodossa esiintyvät vaihtelut ovat painovoiman avustaman sattuman kautta syntyneitä. Maalausten tekniikkana on meditatiivinen pilkutus vaihtelevan kokoisilla siveltimillä ja erilaisen viskositeetin omaavilla maaleilla. Teosten komposition ja rytmiikan määrää siveltimestä valuvan maalin määrä, sekä hienomotorisen epätarkkuuden ja keskittymisen herpaantumisen luoma tiheysvaihtelu.

Sattuman estetiikka on Siian toinen taiteellinen pääsuuntaus. Hän keskittyy myös ihmisyyden ja yhteiskunnan tutkimiseen lisäämällä kerroksia ja merkityksiä lasten populaari- ja lelukulttuurista fyysisen innoituksensa saaviin keraamisiin veistoksiin perehtymällä kulloinkin käsittelemäänsä aihetta ruotiviin sosiaalipsykologian ja muiden ihmistieteiden julkaisuihin. Sattuman estetiikka on hänelle vastapainoa tälle ajoittain syvälle ihmisyyteen menevän tutkimuksen kuormittavuuteen. Siian ihmisen kokoisia veistoksia on viimeksi nähty Lahdessa niin ikään Galleria Uudessa Kipinässä vuonna 2020.


Maarit Rantala
Keitaalla
2022
Öljyväri kovalevylle
211 cm× 122 cm

Maarit Rantala – Ilmestyksiä

Ilmestyksiä – näyttely on matka ilmestyksiin ja omintakeisiin maisemiin, joissa fakta ja fiktio synnyttävät rinnakkaisia todellisuuksia. Ihmismielen sisäiset kerrostumat ovat liikkeellepaneva sysäys näkymiin, joita kohtaamme. On kyse hetkistä ja impressioista – maisemallisista keidastuokioista, joissa mieli pysähtyy ja kutsuu esiin paikan hengen. Luomakunnan kauneimmat ja kummallisimmat oliot ilmestyvät runollisiin maisemiin tehden taikojaan. Niillä on sanomansa: tapaamme olioissa ja esineissä ristiriitaisuuksia ja löydämme niiden sisältä meille tarkoitettuja viestejä. Tervetuloa matkalle. 

Näyttely sisältää akryyli- ja öljyvärin maalattuja maalattuja maalauksia. 

Maarit Rantala on Hyvinkään taidekoulusta 2013 ja Vapaasta taidekoulusta 2018 valmistunut taiteilija, jonka työskentelyperiaatteita ohjaavat sisäinen kaaos ja elämään piiloutuneet ristiriidat. Hänen maalauskielensä on yhtä aikaa rouheaa ja herkän salaperäistä. Sekasortoisen maailman keskellä maalaus on kuin runo, joka voi yhtä aikaa lohduttaa ja tavoittaa pyhyyden kokemuksen.


Anna Reivilä
Possible planets #1
2023
pigmenttivedos
20 x 30 cm

Anna ReiviläCrude matter

Minä olen silmä, jolla maailmankaikkeus itseään katsoo, jumaluutensa tuntien. – Percy Shelly 

Jokainen sukupolvi on kohottanut katseensa yötaivaalle ja ihmetellyt avaruuden kauneutta. Avaruus on ollut niin inspiraation lähteenä kuin matkan kohteena. Tiedemiehet näkevät avaruuden arvoitukset jopa elämän kysymysten avaimena, visionäärit tulevaisuuden mahdollisuuksina, taiteilijat luovuuden lähteenä. Avaruus on romanttinen, uhkaava, symbolinen sekä salamyhkäinen.

Mutta mikä on se polku kaukaisista tähdistä kämmenelläni pitelemääni punaiseen omenaan – ja minuun itseeni. Sen polun täytyy johtaa tähdistä meihin, suuresta pieneen, sillä me emme tehneet tätä planeettaa, eikä Maa tehnyt Aurinkoa ja muita tähtiä. Valokuvasarja Crude Matter tutkii ihmisen suhdetta maailmankaikkeuteen materian kautta. Sarjan ajava voima on idea siitä, kuinka kosmos luo meidät, mutta myös me luomme kosmoksen havaitsemalla sitä. 

Taidetta tutkittaessa keskeisessä asemassa ovat aika -sekä paikkasidonnaisuus. Mutta avaruutta tutkiessa huomaa pian, että aika ja paikka ovat kaikkea muuta kuin absoluuttiset, tasapainoiset ja muuttumattomat. Aika voi kaartua ja jopa tyhjyydellä on muoto. Tilassa on monta kerrosta, valo kameran kennolle on matkustanut kuolleesta tähdestä vuosikymmeniä halki avaruuden. Maailmankaikkeuden todellisuus on jotain aivan muuta kuin meidän todellisuutemme. Se on enimmäkseen pimeää ainetta, vain pikkuisen karkeaa ainesta sekä valon kaltaisia arjen energioita. 

Anna Reivilä tutkii kiviainesta avaruuden materiaalina. Hän viittaa teoksillaan siihen, miten kaikki maapallon materiaalit ovat tulleet avaruudesta, ja miten on mahdotonta tutkia avaruutta pelkästään katsomalla. Teoksissa katse kääntyy pois ihmisestä elinkaaremme ajan ylittäviin kiviin. Koska näyttelyn valokuvissa ihmisen tekemä teko on kuitenkin aina läsnä, tulee taiteilija samalla tutkineeksi inhimillisyyden rajoja.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Studio Viis / Anni Henriksson / Tea Tuovila / Susanna Pesonen


 Studio Viis -Logo
puukehikko kirjaimilla, akryyli kankaalle
yhteistuotanto, 2022–2023
Kirjaimet: S – Salla, T – Jenni, U – Eemil, D – Heidi,
I – Kari, O – Jaana, V – Mark, I – Tiina, I – Jukka, S – Neea.
Kehikko / kirjainpohjat: Nestori Hellgren

Studio Viis – Viisvuotisjuhlanäyttely

Studio Viis -kollektiivi juhlii viisvuotista taivaltaan näyttelyllä Galleria Uudessa Kipinässä 13.9.-1.10.2023

Juhlanäyttely kokoaa taiteilijoiden uusimmat teokset hahmogalleriaan yhtenäiseksi rintamaksi kertoakseen, että Outsider-taiteessa on voimaa sekä asennetta tulla nähdyksi! Taiteilijamme ovat ylpeitä itsestään, toisistaan ja teoksistaan.

Kollektiivin viisivuotiseen historiaan mahtuu paljon saavutuksia: useita omia näyttelyitä eri puolilla Suomea, useamman jäsenen edustuksia Outsider Art Festivaaleilla viimeisen kolmen vuoden aikana, studiotavaroiden muuttoa tilojen vaihtuessa isompiin, lukuisa joukko vierailevia kuvataiteilijoita osana toimintaamme, yhteistyötahojen kanssa järjestettyjä mahtavia projekteja ja hankkeita, useampi taiteilijamentori luotsaamassa toimintaa, kollektiivin jäsenten lukumäärän kasvamista vuosien varrella, vaihtuvia näyttelyitä Kahvila! -kahvilassa (Aleksanterinkatu 15, Lahti), toistemme kannustamista työhuoneella sekä ennen kaikkea uuden oppimista ja itsensä ylittämistä jokaisen uuden teoksen valmistumisen myötä.

Kollektiivimme koostuu erityistä tukea tarvitsevista ammattikuvataiteilijoista sekä taidementorista. Toimintamme tähtää ammattimaiseen kuvataiteelliseen tuotantoon sekä laajaan näyttelytoimintaan osana kollektiivia. Olemme Lahdessa, Kiveriössä toimiva vapaa ja itsenäinen taiteilijaryhmä. Kollektiivimme toimii osana Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen vammaispalvelujen päiväaikaista toimintaa. Juhlanäyttelyssä on nähtävillä kollektiivin yhdentoista tällä hetkellä aktiivisen taiteilijan teoksia.

Tervetuloa viihtymään juhlanäyttelyyn!

Ota teoksista rohkeasti kuvia sosiaaliseen mediaan. Tägääthän meidät kuviisi ja seuraa meitä Instagramin puolella @studioviis

Eläköön Outsider Art!


Anni Henriksson
Pehmeä taivas

Anni Henriksson – Pehmeä taivas

Pyyhin kädet savesta, jotta voin kirjoittaa tämän tiedotteen. Savesta, jota kaivaessa juutuin ojan pohjan mutaan ja saappaat hörppäsivät vettä. Nauratti.

Opettelen dreijaamaan vähän ennen näyttelyn avajaisia. Dreijan kiekolle paiskattu savi on jäykkää ja hiekka raapii ihoa. Etsin voimaani kimpale muinaista merenpohjaa kämmenten välissä. Savi paljastaa heti kun käteni haparoivat. Itkettää.

Muistuu mieleen lapsuuden savityökerho. Silloin päätin, että en osaa tätä hommaa. Päätös, jota en tiedostanut tehneeni mutta jonka takana ehkä juuri siksi olen pysynyt kohta neljä vuosikymmentä. Elän uudelleen ajan kerrostumia – hetkiä, jolloin olen pelännyt epäonnistumista ja pelon ohjaamana tehnyt sitä minkä tiedän jo osaavani. Olen hylännyt iloni, eikä ole lainkaan yksinkertaista löytää takaisin sen luo.

Tänään lupaan itselleni, että onnistumista ei määrittele lopputuloksen olemus. Onnistun kun vastaan materiaalin olemukseen koko ruumiillani ja tunnen nautinnon imun paljaissa jalkapohjissa asti. 

Pehmeä taivas on ensimmäinen oma näyttelyni kymmeneen vuoteen. Olen miettinyt kauan mitä haluan. Vihdoin ymmärsin kysyä käsiltä, kysyä sydämeltä.

Haluan laulaa, haluan tanssia ja haluan huutaa täysillä. 

Kiitos

SKR Päijät-Hämeen rahasto
Lahden kaupunki
Kauno ry 
Ateljee Artelli savipajan Henna Nuutinen 
paras dreijausope Pauliina Purhonen
Inari, kumppanini lapion varressa ja
ojan pientareella
Hullu NainenMaa


Tea Tuovila
Aurinko, tähdet ja kaikki päivät
2023
monotypia, carborundum, kuivaneula, ompelu
55x85cm

Tea TuovilaOmat ympyrät

Pyörin näissä omissa ympyröissäni.
Välillä ne rajaavat pientä omaa tilaa ja joskus se on koko maailma. En tiedä mistä ne alunperin tulivat, mutta sinne ne vain pyrkivät tulemaan. 

Tea Tuovilan ilmaisutyyli on abstrakti minimalismi. Teoksissaan hän jäsentää maailmaa abstraktien symbolien ja värien kautta. Usein pelkistämisen jälkeen jäljelle jää vain väripintaa. Teoksissa ympyrät symboloivat taiteilijalle jatkuvuutta, maailmankaikkeutta, maapalloa, aurinkoa tai omaa kuplaa. Kuvio on ikuinen ja iätön. Sen tutkiminen on loputon mielenkiinnon kohde. Teoksissa toistuu usein myös suora ohut viiva. Viivan käyttäminen rauhoittaa kuvaa, antamalla tukea ja rauhaa. 

Tekniikkana on carborundum ja kuivaneula. Teokset ovat värikylläisiä, mutta usein pelkkä musta voi viedä voiton. Ne ovat myös uniikkeja, koska niistä ei ole olemassa vedossarjoja. Kehystämisessä ei ole käytetty paspista ja lasia, vaan vedospaperi on pingotettu rimasta ja vanerista tehtyjen 4,5 cm paksujen pohjien päälle, jotka tuovat ne irti seinäpinnasta. Perinteinen kehystystapa ei teoksille sopisikaan. Taiteilija kokee sen hallitsevan ja vangitsevan kuvaa liikaa. Kuvat myös jatkuvat reunojen yli ja teokset ovat maalausten kaltaisia; uniikkeja, värikylläisiä yksilöitä, joille carborundun luo pintastruktuurin 

Tuovilan teokset eivät julista mitään, vaan näyttävät sen, mikä tekijää itseään puhuttelee – ja toivottavasti myös katsojaa. Tea Tuovila on Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2000 valmistunut kuvataiteilija (AMK), joka on myös intohimoinen valokuvaaja. 


Susanna Pesonen
Alex – Doing what matters
2023

Susanna PesonenDoing What Matters in Times of Stress

Doing What Matters in the Times of Stress -näyttely käsittelee Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia turvallisuuden tunteeseen, toimijuuteen ja mielenterveyteen. Se koostuu videoinstallaatiosta ja työpajassa toteutetuista kuvista. 

Videoinstallaatiossa As a Russian, you cannot be silent, venäläinen sotaa vastustava aktivisti Alex kertoo vastarinnasta ja valinnoista. Alex on osallistunut mielenosoituksiin sodan ensimmäisistä päivistä lähtien Ukrainan lippu harteillaan. Teos pohjaa audiovisuaaliseen Yhdessä sotaa vastaan -artikkeliin (julkaistu Ylellä 9.4.2023.) Se tutkii journalistisin menetelmin kerätyn aineiston tuomista verkkojournalismin maailmasta tilalliseen näyttelymuotoon. Videoissa kuullaan haastatteluita, nähdään mielenosoituksia Suomessa ja otteita eri medioiden uutisvideoista Ukrainasta ja Venäjältä. 

Off focus? Visualizing my values -valokuvaterapia työpajassa toteutettu kokonaisuus muodostuu työpajaan osallistuneiden ukrainalaisten tuomista ja ottamista valokuvista. Päivän kestävässä työpajassa käsiteltiin mielenterveyttä sota-aikana sekä elämän merkityksellisempien asioiden tunnistamista ja kuvaamista yhdessä valokuvaaja Susanna Pesosen ja terapeutti Maiju Tokolan kanssa. Osallistujat toivat kolme heille tärkeää kuvaa, joiden herättämiä tunteita ja merkityksiä avattiin yhdessä keskustellen. Vanhojen kuvien rinnalle otettiin uusia kuvia, jotka peilaavat vanhoista kuvista nousseita teemoja tässä hetkessä ja ympäristössä. 

Susanna Pesonen (s. 1996) on Helsingissä asuva valokuvaaja ja aktivisti. Pesonen työskentelee dokumentaristisen ja journalistisen kuvan parissa, yhdistäen itse kuvattua ja lainattua materiaalia. Hänen työskentelynsä keskiössä on usein yhteiskunnalliset ilmiöt ja henkilötarinat. Hän on valmistunut LAB Muotoiluinstituutista keväällä 2023 sekä opiskellut Skotlannissa Edinburgh College of artissa. Hänen töitään on ollut esillä ryhmänäyttelyssä Skotlannissa sekä useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa. Pesonen työskentelee freelancer kuvaajana sekä visuaalisena journalistina Ylellä.

Näyttelyn toteutusta on tukeneet Patricia Seppälän Säätiö ja Kauno ry.

ENG

Doing What Matters in Times of Stress -exhibition adresses the effects of Russia’s war of agression on feelings of security, human agency and mental health. It consists of a video installation and pictures actualized in a workshop. 

In the video installation, ”As a Russian, You Cannot Be Silent”, russian anti-war activist Alex discusses resistance and choices. Alex has participated in anti-war protests in Finland since the first days of the war, ukrainian flag on his shoulders. The installation is based on an audiovisual article, ”Yhdessä Sotaa Vastaan” (published on Yle 9.4.2023). The installation explores adapting materials gathered through journalistic methods from the world of online journalism into a shape of an exhibition.

In it we’ll see an interview of Alex, footage of the anti-war demonstrations and excerpts of news footage from Ukraine and Russia. 

Off Focus? Visualizing My Values is a set realised in photographic therapy and it consists of pictures brought and taken by Ukrainians. The day long workshop processed mental health during the war time and focused on finding and photographing the more meaningful things in life with the lead of photographer Susanna Pesonen and therapist Maiju Tokkola.

The exhibition is sponsored by Patricia Seppälä’s foundation and Kauno ry.

UKR

Виставка «Робити те, що має значення під час стресу» розглядає вплив загарбницької війни Росії на відчуття безпеки, свободу волі та психічне здоров’я. Він складається з відеоінсталяції та фотографій, актуалізованих у майстерні.

У відеоінсталяції «Як росіянин не можна мовчати» російський антивоєнний активіст Алекс обговорює спротив і вибір. Алекс брав участь в антивоєнних протестах у Фінляндії з перших днів війни, з українським прапором на плечах. В основу інсталяції покладено аудіовізуальну статтю «Yhdessä Sotaa Vastaan» (опубліковано в Yle 9.4.2023). Інсталяція досліджує адаптацію матеріалів, зібраних журналістськими методами зі світу онлайн-журналістики, у форму виставки.

У ньому ми побачимо інтерв’ю Алекса, кадри антивоєнних демонстрацій та уривки новин з України та Росії.

Не у фокусі? «Візуалізація моїх цінностей» — це набір, реалізований у фототерапії, який складається зі світлин, які принесли та зробили українці. Денний семінар розглядав психічне здоров’я під час війни та зосереджувався на пошуку та фотографуванні більш значущих речей у житті під керівництвом фотографа Сусанни Песонен і терапевта Майджу Токкола.

Спонсорами виставки є фонд Патриції Сеппяля та Kauno ry.

Kati Sankala / Mari Mäntynen & Ronja Siitonen / Mikael Alanko / Eeva-Maija Priha

Kati Sankala
Kaiku
2023
akryyli pohjustamattomalle kankaalle
70 x 60 cm

Kati Sankala – NELIÖ JA PUNAINEN

Olin 11-vuotias, kun kävelin Vesijärvenkadulla ja taivaan peitti ensin ääni, sitten naakkaparvi. Naakkoja oli varmasti tuhat, ja jokaiselle niistä oli yksi sana. Istuin bussiin ja jäin toistamaan mietteissäni naakan sanaa. Naakka-naakka-naakka-. Toisto sai maailman sidokset höltymään. Naakka ei ollutkaan enää harmaanmusta siivekäs, vaan lystikäs kirjainyhdistelmä, joka jäi irralleen leijumaan, viittaamatta mihinkään. Se olisi voinut tarttua yhtä hyvin sormikkaaseen tai jääkaapin alapuolella olevaan kuivatavarakaappiin.

Nyt esillä olevat maalaukset ovat saaneet alkunsa arkisista havainnoista ja niiden muistoista. Ne liittyvät ihmisen muokkaamaan maailmaan, kuten liikennemerkkeihin, tyhjiin akvaarioihin ja lähiöpihoihin. Tutut asiat ilmestyvät maalauksiin yhä uudelleen, ottaen erilaisia muotoja ja värejä, muodostaen erilaisia suhteita toisiinsa. Asiat vapautuvat vaivihkaa niille annetuista nimistä. Merkillinen puolalaiskirjailija Bruno Schulz puolustaa eräässä novellissaan materiaalisen maailman salaista kuhinaa nimeämisvimmaltamme: ”Tuo yhdennäköisyys, tuo ulkoinen vaikutelma ja nimi tyynnyttävät mielemme ja estävät meitä kysymästä, kuka tuo onneton luomus omissa silmissään oikeastaan on…”

Myös näyttelyn teoksissa on kyse paitsi ajattelusta, myös aineellisen maailman ihmeistä. Maalaukset ovat muodostuneet tuhlailevista määristä rautaoksideja, rautahydroksideja, kadmiumsulfidia, natriumalumiinisulfosilikaattia, kromioksidia, hiillettyä luuta ja akryylipolymeeriemulsiota. Itse valmistetut maalit ovat villimpiä kuin tehdasvalmisteiset: usein ne rahisevat liiaallisesta pigmenttimäärästä ja ovat melkein paakkuisia, joskus taas emulsio tekee väristä liimamaista lientä. Aineen oikusta tulee myös kuvan oikku. Kati Sankala on Lahdessa syntynyt kuvataiteilija, joka on opiskellut taidemaalariksi Vapaassa taidekoulussa Helsingissä. Tällä hetkellä hän viimeistelee kuvataiteen maisteriopintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Sankalan teoksia on yksityisten taidekokoelmien lisäksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä Valtion taidekokoelmissa.


Mari Mäntynen
Teos sarjasta Lemmikki
Ronja Siitonen
Teos sarjasta Ihastuspäiväkirja

Ronja Siitonen & Mari Mäntynen – Kiintymyksen asentoja

Kiintymyksen asentoja on Ronja Siitosen ja Mari Mäntysen yhteisnäyttely, jonka teemoja ovat läheiset ihmissuhteet ja omakuvallinen performanssi kameralle. Siitonen on lähestynyt kameransa kanssa entisiä ihastuksiaan ja Mäntynen sisaruksiaan ja isäänsä.

Siitonen ja Mäntynen ovat molemmat valmistuneet valokuvaajiksi LAB Muotoiluinstituutista keväällä 2023.

Ihastuspäiväkirja -teoskokonaisuus rakentuu yhteisomakuvien ympärille, joita Siitonen on kuvannut entisten ihastustensa kanssa. Siitonen on ollut ihastunut kuvissa esiintyviin henkilöihin viimeisen 12 vuoden aikana. Ihastuspäiväkirja sai alkunsa vuonna 2021 Siitosen halusta dokumentoida monilukuista ihastushistoriaansa, sillä aihe vaivasi taukoamatta hänen mieltään joko ihastustunnemyrskyinä, tai analyysinä yhteiskunnan pariutumismalleista ja -odotuksista, joihin hän ei itse samaistunut. Teoksen toinen osa Suudelma Jaron kanssa on kameralle performoitu suudelma, jonka Siitonen ja hänen entinen ihastuksensa toteuttavat videolle. Projekti käsittelee lavastettujen yhteisomakuvien kautta tunnustamista, valokuvan valikoivaa totuutta ja mahdollista sukupolvikokemusta sitoutumisen haasteellisuudesta.

Lemmikki (2021-) on projekti, jossa Mäntynen on havainnoinut perheenjäsentensä välisten suhteiden muutoksia. Miten vanhemman ja lapsen roolit muuttuvat perheen sisällä ajan kuluessa, sekä miten sisarussuhteiden dynamiikat ja roolit voivat olla iskostuneet meihin hienovaraisen syvälle. Valokuvat ovat inspiroituneet perheen vanhoista kotialbumikuvista ja osa kuvista onkin suoria kopioita

niistä. Näyttelyssä on myös esillä behind the scenes -videoita kuvaustilanteista. Videot voivat paljastaa jotain idyllisten ja aseteltujen lapsuudenkuvien takaa.


Mikael Alanko
Pop is war
2021
akryyli kankaalle
55 x 55 cm

Mikael Alanko – Kerro mulle olenko olemassa

”Vastustan mitä tahansa uskontoa ja kommunismia ja natsismia – ne ovat molemmat yhtä uskontoja.  He ovat vain korvaavia jumalia.”
– Lemmy Kilmister
”Laitoin sydämeni ja sieluni työhöni, ja olen menettänyt järkeni tässä prosessissa.”
– Vincent van Gogh

Olen meditoinut yhdeksän vuotta mutta maailma ei ole muuttunut ollenkaan. Olen huolestunut maapallon tilanteesta. Tämä onkin todella paha paikka.

Teen taidetta, jossa haluan oikeasti sanoa ja antaa totuutta ihmisille.  Musiikki antaa minulle rauhoittumista ja onnellisuutta ja buddhalaisuus ajattelemisen aihetta: ollakko olemassa vai olematta?

Ajattelen että maailmaa ei muuteta väkivallalla vaan taistelemalla pahaa vastaan. Samaan aikaan kun ateismi ja buddhalaisuus väittelevät, kunnioittaen kyllä toistensa näkemyksiä, filosofisesta kysymyksestä Jumalan olemassaolosta, mun vastaukseni ja elämänohjeeni on filosofia.

Ja – Kauan eläköön onnellisuus!

Mikael Alanko on valmistunut Kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi 2022 Koulutuskeskus Salpauksesta. Nuoresta iästään huolimatta Alanko on ehtinyt osallistua jo  moniin yhteisnäyttelyihin, joista ehkä tärkeimpänä mainittakoon Generation 2020 Amos Rexissä. Mikael Alanko on hyvin laaja-alainen taiteilija ja kiinnostunut niin kaksi- ja kolmiulotteisesta työskentelystä kuin animaatioistakin. Alangon teokset ovat voimakkaita ja usein kantaaottavia.

Kerro mulle olenko olemassa on Mikael Alangon ensimmäinen yksityisnäyttely.  Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolle, joka on tukenut näyttelyä.


Eeva-Maija Priha
Nimetön
2023
editio 1/3+ 2AP
pigmenttivedos
29,7 x 42 cm

Eeva-Maija Priha – Malus Domestica

Miten lankesi päivänvalo? Miltä suunnalta puhalsi tuuli? – Bo Carpelan

Pandemia-aika pakotti meidät pysymään kotona, matkailemaan ja rentoutumaan lähellä. Nyt maailma on taas auki. Näyttelyni teokset kysyvät, entä jos meidän ei tarvitsekaan lähteä kauemmas? Mitä on tässä ja nyt – aivan minun vieressäni ja lähelläni?

Lähdin liikkeelle läheltä, pienestä ja arkisesta. Kävelin päivittäin kotini lähellä: metsässä, suolla, moottoritien reunalla, hylätyissä puutarhoissa ja uusille asuinalueille raivatuilla mailla. Tutun ja totutun alta paljastui uusia syvyyksiä, kun maltoin pysähtyä. Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni hylätyn puutarhan omenapuuhun ja sen jatkuvasti muuttuvaan muotoon. Pysähdyin yksityiskohtien äärelle ja totesin ettei valon, vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtelussa mikään ole koskaan samoin, vaan alati muuttuvaa luonnon kiertokulkua.  Tarkastelin maiseman jälkiä, ja mietin mikä on luonnon tekemää, mikä ihmisen – ja entä minun jälkeni. Halusin tietää mitä lähiluonnossani on, mitä koen kun maltan pysähtyä ja katsoa tarkoin, ja mitä se kaikki merkitsee omalle luontosuhteelleni.

Näyttely koostuu kävelyilläni kuvaamista valokuvista ja puusta, jonka näyttelyn jälkeen istutan lähiympäristööni osaksi muuttuvaa maisemaa. Tekniikkana filmille kuvaaminen on hidasta; yhdelle filmirullalla mahtuu 12 valittua rajausta maisemasta. Valokuvasarjan voi nähdä kuvaesseenä lähiluonnosta ja luontosuhteesta. Valmiita vastauksia se ei tarjoa, mutta lukemattomia yksityiskohtia ja määritelmää pakenevia rönsyjä. Ehkä myös ehdotuksen kävellä ja kokea – ihan lähellä.

12.–30.7.2023 Alex Markwith | Emilia Mäkelä | Tapio Hirvonen | Juuli Kangasniemi

Alex Markwith
Cybermortality I
2023
acrylic, spray paint, graphite, chalk,
paper and inkjet prints on canvas
117 x 89cm

Alex Markwith – Confluence: Synthetic Visions

All parts of this project have been produced using human-AI interaction

Alex Markwith Painting Exhibition at Galleria Uusi Kipinä Includes original paintings that have been inspired using a process that includes iterative artificial intelligence techniques created in Collaboration with Jori Grym.

Galleria Uusi Kipinä is proud to present an extraordinary exhibition featuring visionary mixed media paintings by Alex Markwith incorporating a ground-breaking iterative AI process made in collaboration with behavioral strategist and researcher Jori Grym. From July 12th to July 30th, you are invited to immerse yourself in the captivating realm where abstraction meets representation, and traditional techniques merge with cutting-edge technology. This not-to-be-missed exhibition will take place at Galleria Uusi Kipinä, located at Kymintie 1, 15140 Lahti.

Markwith’s abstract expressionist roots are evident in the bold strokes and vibrant colors that dominate the canvas. His paintings are a visual symphony, a riot of color and form that draws the viewer into a world of emotion and sensation. A reinterpretation of the neo-classical masterpiece, ”The Death of Socrates” serves as the conceptual starting point. Recurring images such as skulls and chess pieces, symbols of mortality and strategy, add a layer of depth and introspection to the works.

A highlight of the exhibition is the ground-breaking collaboration between Alex Markwith and Jori Grym, where artificial intelligence is harnessed as a co-creative tool. Witness the harmonious blend of human ingenuity and technological prowess as AI-generated images come to life in the tactile real world. This unprecedented partnership pushes the boundaries of artistic creation, blurring the lines between human and machine creativity.

The exhibition will open with a grand reception on Tuesday, July 11th, from 6:00pm to 8:00pm. This exclusive event provides an opportunity to meet the artist, gain insights into the creative process, and delve deeper into the intricate layers of Markwith’s artistic vision.

We invite art enthusiasts, collectors, and the curious alike to experience this extraordinary exhibition at Galleria Uusi Kipinä. Join us from July 12th to July 30th as we embark on a journey through Alex Markwith’s diverse artistic world, where tradition and innovation collide, and imagination knows no bounds.

”Confluence: Synthetic Visions” 

Galleria Uusi Kipinä tarjoaa poikkeuksellisen näyttelyn, jossa nähdään näkemyksellisiä sekatekniikan maalauksia Alex Markwithilta. Maalaukset on luotu käyttämällä mullistavaa iteratiivista tekoälyprosessia, joka on luotu yhteistyössä käyttäytymisstrategi ja tutkija Jori Grymin kanssa. 

Keskustelu tekoälystä pyörii eri teknologioiden ja ihmisosaamisen kilpailun välillä: vievätkö kielimallipohjaiset järjestelmät kuten ChatGPT kirjoittajien työt? Korvaavatko Midjourneyn kaltaiset stabiilidiffuusiojärjestelmät perinteiset kuvataitelijat? Tarvitaanko meitä ihmisiä enää uuden luomiseen?  

Markwith ja Grym lähestyvät aihetta eri suunnalta. Samalla tavoin kuin tämän päivän parhaat shakkipelaajat ovat ihmisten tai koneiden sijaan ihmis-kone-tiimejä, jotka hyödyntävät sekä inhimillistä intuitiota että koneellista laskentatehoa, voivat taiteilijatkin Markwithin ja Grymin mukaan luoda taiteen tekijätiimejä. Nekin muodostuvat aivojaan käyttävistä ihmisistä ja erilaisista tekoälyentiteeteistä. 

Prosessi alkaa Alex Markwithin alkuperäisistä teoksista, joissa yhdistyvät nykytaiteen erilaiset tekniikat kuten abstrakti maalaus ja kuvanveisto. Nämä taulut analysoi kuvien tarkasteluun luotu tekoäly, joka kuvailee taulut tekstimuotoon. Tekstin taas tulkitsee toinen tekoäly, joka pyrkii kuvauksen perusteella tuottamaan ohjeistuksen kolmannelle, kuvaa tuottavalle tekoälylle. Se luo ohjeistuksen perusteella omia digitaalisia teoksiaan. Nämä digitaaliset teokset puolestaan toimivat pohjana Markwithin seuraaville maalauksille. 

Lopputuloksena on täysin originaaleja, ihmiskäsin luotuja veistoksellisia maalauksia. Tämä iteratiivinen ja kehämäinen prosessi on luotu yhteistyössä tutkija Jori Grymin kanssa. 

”Confluence: Synthetic Visions” on peloton esimerkki inhimillisen ja koneellisen älyn yhdistämisestä luomistyössä.

ALEX MARKWITH BIO

Alex Markwith is a Helsinki-based visual artist known for his mixed media paintings and sculptures. Merging abstraction, collage and street art influences, Markwith’s current body of work hybridizes his physical, process-oriented approach with digital tools imagery.

Previously based in New York City, Markwith has participated in more than fifty exhibitions worldwide, including solo shows in New York, Houston, Paris and Helsinki. Recent projects include a Copenhagen residency as part of ARTIVAL: Re-Connect and participation in NordArt 2023, Europe’s largest juried exhibition of contemporary art held annually in Büdelsdorf, Germany.

Born 1988, Kinston, PA (USA), Markwith earned his Bachelor of Fine Arts from Rhode Island School of Design (Painting, 2011) and completed the school’s European Honors Program in Rome, Italy. Markwith has received grants from the City of Helsinki and the Arts Promotion Center of Finland (Taike) and is a member of Taidemaalariliitto and Helsinki Artists’ Association. His work is held in numerous private collections and the Museum of Fine Arts, Houston.

JORI GRYM BIO

Jori Grym is a distinguished strategist and researcher, whose expertise lies at the intersection of behavior, economics, and technology. As a behavioral strategist at the Finnish Tax Administration and a researcher of behaviorale economics and experimental philosophy at the Hanken School of Economics, Grym has dedicated his career to unraveling the complex dynamics of human decision- making and judgment.

Grym is no stranger to the public sphere; his insights are frequently sought after, with appearances on the Finnish morning TV science program, ”Jälkikaronkka,” and numerous public lectures under his belt.

Grym’s ongoing exploration of AI-generated images is his first venture into the realm of contemporary art, produced in collaboration with visual artist Alex Markwith. Drawing upon his deep knowledge of new technologies, including AI tools and cryptocurrencies, Grym seeks to examine the influence of these technologies on human perception and judgment, pushing the boundaries of both art and science.


Emilia Mäkelä
Half’n’half
2023
öljy kankaalle
43cm x 33cm

Emilia Mäkelä – Greenery / Vehryt

Käsittelen teoksissani transfeminiiniä kehoa. Pohjaan maalaukseni ottamiini ns. thirst trap valokuviin. Töissäni omakuva ei liity pelkästään identiteetin rakentamiseen vaan haluun nähdä poseerauksen läpi ja näyttää oma kömpelyyteni sekä epävarmuuteni maalausprosessin kautta.

Näyttelykokonaisuus koostuu kankaalle maalatuista öljyväritöistä.


Tapio Hirvonen
ORALLEJA NR17
2023
akryyli ja öljy kankaalle
81x65x2cm

Tapio Hirvonen – Pinnan alla

Kuuluin lapsena ”Meren Salaisuudet” -kerhoon, joka toimitti kuukausittain ilmestyvää samannimistä lehteä. Kerho oli ranskalaisen tutkimusmatkailijan Jacques Cousteaun samannimisen merentutkimus -dokumenttisarjan ja Calypso tutkimuslaivan fani- ja oheistuote. Ohjelmasarja ja kerhon lehdet herättivät kiinnostukseni merenalaiseen maailmaan.  Akvaario harrastus tuli jäädäkseen yhtenä tärkeänä lisänä vedenalaisen elämän tarkkailuun.

Korallieläimiä on ollut merissä jo 500 miljoonaa vuotta sitten. Korallieläimet jaetaan symmetriatasojen mukaan kahteen alaluokkaan: sulkakoralleihin ja kukkakoralleihin. Kukkakoralleihin kuuluvat myös merivuokot. Korallieläimet muodostavat koralliriutoilla monipuolisen ja rikkaan elinympäristön, jossa lukuisat eliö – ja kalalajit elävät symbioosissa keskenään korallien kanssa. Korallit tarjoavat suojaa monille kalaparville, sekä eliöille, joskin jotkut korallit kuitenkin saalistavat selkärangattomia eläimiä kuten planktonia ja pikkukaloja suulonkeroiden polttiaissoluilla. Korallit elävät joko kovalla alustalla tai liejussa ja hiekassa meren pohjassa. Korallieläimet viihtyvät parhaiten trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Kylmänmeren korallit esiintyvät syvemmässä ja kylmemmässä vedessä.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa koralliriuttoja sekä merenpinnan nousun että varsinkin pintaveden lämpötilan nousun kautta. Yksi koralliriuttoja uhkaavista tekijöistä on rantojen ja rantavesien voimakas muokkaaminen ja sen seurauksena syntynyt eroosio. Myös meriveden happamoituminen uhkaa koralliriuttoja.

Koralliriuttojen ennallistamistyötä on alettu tehdä siellä, missä korallit ovat jo alkaneet hävitä ja tulokset ovat osittain lupaavia. Merivesien lämpötila ei saa nousta 3–4 astetta, koska seurauksena on korallien häviäminen ja kuolema.

Tällä näyttelyllä ja näillä seitsemällä koralliaiheisella työlläni haluan tarjota katsojalle mahdollisuuden syventyä töissä esillä olevaan rikkaaseen merenalaiseen väri ja muoto maailmaan, joka lähestyy monin paikoin abstraktia taidetta. Töiden lähdemateriaalina olen käyttänyt kuvapankkien vapaita merenalaisia digi kuvia sekä lisännyt joitakin yksityiskohtia vapaasti mielikuvitusta käyttäen, joten työt eivät esiinny 1:1 tunnistettavina netissä vaan muodostavat oman visuaalisen ja taiteellisen tyylinsä ja ilmeensä.

Näyttelyn myötä toivon katsojan kokevan esteettisen mielihyvän lisäksi merien suojelun tarpeellisuuden ja sen kiireellisyyden ilmastonmuutoksen ollessa vääjäämätön tosiasia. Näyttelyn tarkoitus ei ole jäädä pelkästään esteettiseksi elämykseksi, vaan herättää katsoja ja kokija pohtimaan ilmastonmuutoksen yhtä vakavaa ilmiötä ja muistuttamaan myös meitä lähinnä olevien Itämeren ja sisämaan järvien tilasta ja kunnosta.


Juuli Kangasniemi
Pigmenttivedos
33 x 48 cm

Juuli Kangasniemi – CIRCLE

Näyttelyn teoskokonaisuus koostuu arjessa dokumentoiduista hetkistä sekä osittain ohjatuista muotokuvista taiteilijan tyttärestä. Näyttely tarkastelee äitinä ja tyttärenä olemista. Se pohtii katseen kulkemista kehässä, äidistä tyttäreen ja edelleen tyttärestä äitiin. Tarkastelun ja kuvaamisen kautta syntyy heijastuksia, joiden kautta pyritään ymmärtämään tätä ainutlaatuista sekä monimutkaista sidettä äitien ja tyttärien välillä. Valokuvissa tutkitaan tätä sidettä, jossa tunteet, muistot ja kehittyvät roolit kietoutuvat yhteen. Ympyrä, joka kätkee sisälleen ja jättää ulkopuolelle.

Juuli Kangasniemi on Helsingissä asuva kuvataiteilija. Hän työskentelee tällä hetkellä valokuvan, liikkuvan kuvan ja tekstiilien parissa. Kamera työvälineenä mahdollistaa leikkisyyden ja erilaisten näkökulmien tutkimisen. Viime aikoina hän on teoksissaan tutkinut äiti-tytär-suhdetta, äkillisiä tunteita ja absurdia todellisuutta. Kangasniemi on inspiroitunut herkullisesta sekä runsaan koristeellisesta estetiikasta.

6.–24.7.2022 Lotta Blomberg / Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely: Toivo Heinimäki / Rasmus Mäkelä / Timo Höyssä

Lotta Blomberg, Katoaminen, 2020-2021, ryijy, 160 x 110 cm

Lotta Blomberg – Fever Weaver

Lotta Blombergin näyttely Fever Weaver esittelee kokoelman käsin solmittuja ryijyjä, joiden kautta valokuvataiteilija tarkastelee näkemisen fysiologiaa ja näköaistin taktiilisuutta. Monet näyttelyn teokset pohjautuvat lämpökamerakuviin. Teknologia viittaa paitsi ryijyjen historialliseen käyttötarkoitukseen lämmittävinä peittoina, myös inhimillisen havainnon luonteeseen. Valo ja lämpö ovat pohjimmiltaan sama ilmiö, mutta evoluution sattuman vuoksi havaitsemme vain tietyn sähkömagneettisen säteilyn spektrin, jota kutsumme valoksi. Lämpökamera paljastaa maailman, joka on ihmissilmälle näkymätön, mutta jonka tunnemme muiden aistiemme kautta.

Näyttelyn suurin teos, seitsemän neliömetrin kokoinen ryijy, pohjautuu mikroskooppikuvaan taiteilijan oman silmän sokeasta pisteestä. Ryijyn kuvassa haparoiden kiemurtelevat suonet ovat edellytys näkemiselle, mutta samalla ne aiheuttavat yhdessä näköhermon kanssa havainnon katvealueen — sokean pisteen. Arkkitehti Juhani Pallasmaan sanat “Kaikki aistit, näkö mukaan lukien, ovat kosketusaistin jatketta; aistit ovat ihokudoksen erikoistumia, ja kaikki aistikokemukset ovat kosketuksen muotoja ja siten sukua taktiilisuudelle.” kuvaavat osuvasti Blombergin tapaa ajatella valokuvaa kokeellisena taidemuotona. Valitsemalla lääketieteellisen kuvan esittämiseen huokoisen ryijyn, taiteilija rinnastaa verkkokalvon sauva- ja tappisolut kuvakudoksen tekstuuriin ja haastaa samalla valokuvan totuttuja esittämistapoja.

Taidemuotona ryijy on systemaattinen ja hidas. Yksittäiset nukat, optisista värisekoituksista koostuvat lankapikselit muodostavat kuvan satojen tuntien kuluessa. Valittu tekniikka heijastelee Blombergin pyrkimystä sulauttaa taiteellinen työ ja meditaation harjoittaminen yhtenäiseksi praktiikaksi.

Lotta Blomberg on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteeen osastolta vuonna 2019. Hän on Helsingissä 2016–2022 toimineen Kosminen-taidetilan perustajajäsen. Blombergin teoksia on ollut kuluneena vuonna esillä Circulation(s) -festivaalilla Pariisissa sekä Galleria Hippolytessä Helsingissä. Fever Weaver on hänen toinen yksityisnäyttelynsä.

Teosten tuotantoa sekä taiteilijan työskentelyä ovat tukeneet Koneen säätiö, Paulon säätiö ja Taiteen edistämiskeskus. “Sokea piste, tarkan näön alue” -niminen teos on toteutettu yhteistyönä taidekutoja Sanna Reinikaisen kanssa.


Toivo Heinimäki, A Proposal, värivedos, 27 x 36 cm

Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely: Toivo Heinimäki – Map of Fog

Toivo Heinimäen näyttely Map of Fog koostuu valokuvista ja muista palasista, joita taiteilija on kerännyt ja arkistoinut pääasiassa kotikaupungistaan Helsingistä viimeisen (noin) viiden vuoden aikana. Joitakin kappaleita on jatkotyöstetty ja muotoiltu vahvasti, osa on esillä vähemmän käsiteltynä. Näyttely koostuu useista eri tekniikoilla toteutetuista valokuvapohjaisista töistä.

Kokonaisuus lähestyy paikkaan – tässä tapauksessa kaupunkiin – kuulumisen ja kiintymisen tunnetta samanaikaisesti, kun paikan materiaalinen sekä aineeton olemus ovat jatkuvassa, väistämättömässä muutoksessa.

Näyttelyn nimi on suora lainaus 2010-luvun alussa ilmestyneen yhdysvaltalaisen Map of Fog -julkaisun nimestä. Kolmen numeron verran julkaistu pienlehti koostui sen tekijän ja ainoan toimittajan Marcos Sorianon artikkeleista, jotka kartoittivat hänen kotikaupunkiaan San Franciscoa vapaalla journalistisella otteella.

Map of Fog -näyttely on kuvallinen kunnianosoitus kaupungille, kodille, haahuilulle, omien alustojen luomiselle sekä löytämiselle ja visuaalisella kielellä kommunikoinnille.

Heinimäki on valmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2020. Suomen Kulttuurirahasto on tukenut hänen työskentelyään näyttelyn teon aikana.


Rasmus Mäkelä, Backside 360 revert, 2022, HD-video

Rasmus Mäkelä – Drawing a circle

Drawing a circle syntyi valokuvataiteilija Rasmus Mäkelän halusta lähestyä työskentelyprosessia uudesta näkökulmasta. Kiinnostus performanssia kohtaan yhdistyi Mäkelän taustaan skeittarina ja valokuvaajana, mistä syntyi uusi, kokonaan keväällä ja kesällä 2022 toteutettu teossarja.

Näyttelyssään Mäkelä pohtii ympyrää, toistoa, täydellisyyttä ja sen tavoittelua sekä kehollisuutta. Kokonaisuus koostuu kahdesta performatiivisesta videoteoksesta, valokuvista ja keraamisista, käsintehdyistä skeittirenkaiden jäljitelmistä.

Performanssien kuvauspaikkana toimi Helsingin messukeskuksen parkkihalli – paikka, johon skeittarit eivät ole tervetulleita. Mäkelä haluaa näyttää väärinymmärretyn lajin vaihtoehtoisessa valossa; performatiivisena taiteena, joka kuuluu kaupunkitilaan.

Rasmus Mäkelä (s. 1991, Orimattila) on Helsingissä asuva valokuvataiteilija, jonka töiden tärkeimpiä teemoja ovat muutos, ahdistus, valo ja yksilön kokemus. Yhdistämällä teoksiinsa ääntä ja veistoksellisuutta Mäkelä tutkii myös ajan ja tilan käsitteitä. Kokeilu ja leikkisyys sekä teosten keskeneräisyys ja kierrättäminen ovat keskeisessä roolissa hänen työskentelyssään. Mäkelä valmistui Valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta keväällä 2021.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Finnfoto.


Timo Höyssä, Cold mess, 2022, peuran kallo, matonkude ja liima, 13 x 33 x 35 cm

Timo Höyssä – Menagerie

Gallerian perältä nurkan takaa löytyy pieni kuriositeettien eläintarha täynnä outoja otuksia. Kasoja eläintä, tekstuuria ja pinnallisia tunteita. Kaikki olennoista eivät tunnu nauttivan epätavallisista olotiloistaan ja näyttää siltä, että yksi yrittää jopa paeta tilasta katsojaa. Pitäisikö nämä hahmot vain jättää rauhaan sen sijaan että asetamme ne kaikkien nähtäville ja tuijotamme niiden ahdinkoa?

Menagerie – näyttely tutkii ja esittelee pienten kuvitteellisten otusten avulla viime vuosien mylläkässä esille tulleita tunteita – niin suuria kuin pieniä, henkilökohtaisia että maailmanlaajuisia. Näyttely koostuu tekstiiliveistoksista, joiden pohjina on käytetty taiteilijan itse puhdistamia eläinten kalloja. Ne ovat päällystetty eräänlaisella risaisella fasadilla käyttäen hyödyksi kankaita sekä kierrätysmateriaaleja.

Timo Höyssä (s. 1991) on Vesilahdella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija (AMK). Eläinten kallot ovat olleet hänen pitkäaikainen harrastuksensa sekä kiinnostuksen kohteensa ja viime vuosina hänen työnsä ovat leikitelleet itse kalloilla kuin myös niiden innoittamalla kuvamaailmalla. Hänen teoksiaan tulee olemaan nähtävissä myös koko elokuun ajan Helsingin Galleria SEINÄ:ssä ja Porin P-Galleriassa ajalla 19.8.-4.9.2022.

www.timohoyssa.wordpress.com

Instagram: @timohoyssa.art

Uusi Kipinä ja Päijät-Hämeen tiukentuneet koronarajoitukset

Päijät-Hämeessä rajoitetaan tilapäisesti yleisötilaisuuksia. Rajoituksista on päättänyt alueellinen koronayhteistyöryhmä. Rajoitukset astuivat voimaan 25.11. ja jatkuvat 14.12.2020 saakka.

Galleria Uuden Kipinän näyttelyt

Rajoitukset vaikuttavat myös Galleria Uuden Kipinän näyttelyihin. Rajoitukset saattavat vaikuttaa myös seuraavien näyttelyiden avajaisiin. Seuraamme tilannetta ja tiedotamme asiasta lähempänä. Seuraavien avajaisten ajankohta on ti 15.12.2020.

Varaudumme rajoituksiin seuraavasti:

– Uuden Kipinän tiloihin otetaan kerrallaan maksimissaan 10 ihmistä (henkilökunta mukaan lukien).

– Tiloissa on vahva maskisuositus.

– Käytä käsidesiä välittömästi tullessasi tilaan ja lähtiessäsi. Löydät käsidesit ovien välittömästä läheisyydestä.

– Tiloissa on pidettävä mahdollisuuksien mukaan turvaväli.

– Älä saavu kipeänä paikalle.

–  Älä yski muita päin, yski kyynärtaipeeseen.

– Suosi korttimaksua/lähimaksua.

Kiitos, kun teet yhteistyötä kanssamme!

Kipinä-tiimi ✨

1.-19.7.2020 8-ryhmä, Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Karoliina Korvuo, Tatu Heinämäki

8-ryhmä – Luonnollista ja elämää

Anne Hakala, Marja-Liisa Jokitalo, Sirpa Lappalainen, Satu Loukkola, Eija Piironen, Tiina Salmi, Merja Vainio

Olemme seitsemän hengen ryhmä ammattilaisia naistaiteilijoita. Olemme toimineet laajasti taiteen kentällä yhdessä ja erikseen. Kaikilla on jo pitkä ura takana ja olemme esiintyneet yhdessä eri yhdistelminä. Edellinen koko ryhmän yhteinen näyttelymme oli v. 2001 Maila Talvio salongissa Hartolassa. Ryhmän nimeksi vakiintui alkuperäisen kahdeksan hengen kokoonpanon mukaan 8-ryhmä, jonka ensimmäinen ryhmänäyttely oli 25- vuotta sitten Galleria Allinnassa Riihimäellä vuonna 1995.
Galleria Uuden Kipinän näyttely koostuu maalauksista, grafiikasta ja tekstiiliteoksesta. Näyttelyteema rakentuu pääosin ympäristön havainnointiin perustuviin luontokokemuksiin.

Pirkko Mäkelä-Haapalinna – Jonain toisena aikana

Olen työstänyt muutaman viime vuoden ajan teoksissani ihmisen ja luonnon olemuksellista haurautta ja hetkellisyyttä. Minuun on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen filosofi Martha Nussbaumin ajatus: “Ihmisyys perustuu olemukseen, joka on enemmänkin kasvin kaltainen kuin jalokivi; jotain haurasta, kuitenkin siten, että sen erityinen kauneus on erottamatonta sen hauraudesta.” Tämä ajatus on jollain tasolla ohjannut työskentelyäni tekniikasta riippumatta. Koen merkityksellisinä myös ajan ja muistojen kerroksellisuuden perheiden ja sukupolvien yhteisissä paikoissa. Teosteni kautta etsin visuaalista ilmaisua tälle ajan ja paikan dualismille.

Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Jonain toisena aikana, 2020, pastellimaalaus, 50×70 cm

Karoliina Korvuo – Kirjoitan näyttelyn nimen

Asetettuani tietoisuusharjoittelun taiteellisen työni keskiöön neljä vuotta sitten olen nyt tullut pisteeseen, jossa ohjaan itseäni rutiininomaiseen piirustus-, liike- ja muovailuharjoitteluun seuraavan lauseen avulla:

Katso, mitä tapahtuu.

Kuluvan kevään aikana olen työskennellessäni pohtinut aktiivisuutta ja passiivisuutta, näiden käsitteiden epämääräisyyttä sekä niihin liittyviä arvotuksia.

Jos minä olen tapahtumien tarkkailija, niin kuka tai mikä on se, joka liikuttaa tätä kättä, piirtää tämän piirustuksen, kirjoittaa näyttelyn nimen? Kuka toimii, kuka seuraa sivusta?

Karoliina Korvuo on Kainuusta Pohjois-Savon kautta kuin ihmeen kaupalla Satakuntaan päätynyt tanssitaustainen esine-esitystaiteilija. Valmistuttuaan Kankaanpään taidekoulusta kesällä 2018 on hän oman taiteellisen työskentelynsä ohessa ottanut osaa mm. Porilaisen NYTE Ry:n sekä Kokemäen Korkeaojalla toimivan kulttuurikollektiivi Kukoistuksen toimintaan. Porin kaupunki sekä SKR Satakunnan rahasto ovat tukeneet häntä tämän näyttelyn valmistamisessa.

Karoliina Korvuo, yksityiskohta installaatiosta Elintilan valtaaminen (2020), videodokumentaatio, 4,34min. Kuvakaappaus.

Tatu Heinämäki – Celestial Bodies

Tatu Heinämäen peliteos Celestial Bodies esittäytyy Galleria Uudessa Kipinässä. Installaation muodon ottanut peli kutsuu kokijan näkemään unta auringosta, planeetoista ja valoa hehkuvista tähdistöistä.

Celestial Bodies on yhteenkietouma totta ja kuvitelmaa, uni jonka kulun kokija saa päätettäväkseen. Se on kokoelma oudolla tavalla tuttuja näkyjä, hallusinaatio joka ei välttämättä ikinä pääty.

Pelitutkimuksessa tunnetaan termi taikuuden piiri. Se on tila jossa arkitodellisuutemme säännöt eivät päde, paikka jossa uudet todellisuudet saavat mahdollisuuden tulla esiin. Siellä pääsy toiseen maailmaan aukeaa.

Tatu Heinämäki on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee monialaisesti liikkeen, valon ja äänen parissa. Heinämäki on kiinnostunut pelien tavasta rakentaa maailmaa ja niiden mahdollisuudesta järjestää todellisuuttamme uudelleen.

Tatu Heinämäki, Celestial Bodies, videopeli, 2020, kesto: 7 min / ∞
3.6.-28.6.2020 Salla Sillgren, Ritva Larsson, Siina Levonoja, Heli Lundström

Salla Sillgren – There’s no such thing as a coincidence

A coincidence
Serendipity
An accident
Just a string of happenings
And
Decisions we make
A cluster of events
Those carefully connected dots
They never actually meet

There’s no such thing as a coincidence -installaatio koostuu kierrätysmateriaaleista, joita olen kerännyt, tutkinut ja työstänyt viimeisten kuukausien ajan. Etsin uusia tapoja luoda ja jättää jälkeä. Samalla tutkin sattumaa; mitä se on, onko sitä olemassa ja voiko sitä ohjata?
Salla Sillgren (s.1984) on lahtelaislähtöinen kuvataiteilija. Hän on kiinnostunut jäljen jättämisestä, jokapäiväisestä ihmisyydestä, siitä miten valo osuu maailman rumuuteen sekä ikkunasta ulos tyhjyyteen tuijottamisesta. Tällä hetkellä hän työskentelee erilaisten kierrätysmateriaalien, installaatioiden, videoiden sekä maalauksen parissa.

Salla Sillgren, There’s no such thing as a coincidence, 2020

Ritva Larsson – Jurrissa

Näyttelyn teoksissa tutkin suomalaista juomista ja humalaa, alkoholin käyttöön liittyvää elämää ja elämäntapaa maalaustaiteen keinoin. Kokonaisuus on looginen jatkumo aiemmalle työskentelylleni marginaalissa elävien ihmisten- ja aiheiden parissa. Aikaisempina tarkastelun kohteena ovat olleet sosiaaliset ongelmat, kadun elämän laitapuoli, köyhyys: alkoholistit ja kerjäläiset ja toisaalta kadun perusarki, tavallinen ihminen maisemassa.

Ihmisten kuvat toimivat keinona tutkia niin epäoikeudenmukaisuutta, syrjäytymistä ja päivänpolttavia sosiaalisia ongelmia kuin elämäniloa ja toivoa. Keskiössä on humalan ja suomalaisen kulttuurin vahva yhteen kietoutuminen surullisine seuraamuksineen. Humala on toisaalta yksilön häpeällistä hallitsematonta vajoamista, toisaalta siihen liitetään sankaruutta: känni voi olla miehuullisuutta osoittava riitti, jossa juodaan toinen pöydän alle. Kännissä voi tuntea suurta toveruutta tai toisaalta puukottaa parhaan ryyppykaverinsa hengiltä yhden huikan tähden. Tehdyt mokaukset voi saada anteeksi, ne on kuitattu lauseella ”olin kännissä”. Humalan sukupuolistetut merkitykset ovat osaltaan kiinnostava patriarkaatin peili: näennäisen tasa-arvon eteneminen ei saavuta naista, joka on juonut jo kaiken. Alkoholisoitunut nainen on se moraalimme pohjimmainen epäonnistuja. Humalan maalaaminen on kiehtova tapa tutkia ihmistä ja ihmisyyttä.

Teosten toteutustapa on traditionaalinen, klassisia perinteitä kunnioittava öljyvärimaalaus kaksiulotteiselle pinnalle. Jännite virittyy perinteisen tekniikan ja modernin aihemaailman kohdatessa, ”sosiaalinen” ja ”realismi” tapaavat toisensa. Galleriaan tuotuna marginaaliin joutunutta tai humaltunutta on pakko katsoa, joudumme toisaalta kohtaamaan sen mitä emme ehkä haluaisi nähdä tai ajatella tai tulemme katsoneeksi tuttua, arkista uudesta näkökulmasta.

Taidemaalaus kannanoton välineenä on auttamatta hidas. Tilanteet tallentuvat kankaalle tai paperille hitaasti eikä kovin pitkälle menevä dialogi teoksen ja maailman välillä ole mahdollista. Teos jää taiteilijan kannanotoksi asioihin tai ilmiöihin jalostuen katsojan mielessä tulkinnaksi teoksesta. Silti maalaustaide vaikuttamisen välineenä voi olla kiehtova ja tarpeellinen.

Olen 55-vuotias taidemaalari Helsingistä, olen valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista vuonna 2009. Aiemmalta koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri, toinen ammattini on sosiaalityöntekijä. Tällä taustayhdistelmällä on melko luontevaa päätyä tutkimaan ”sosiaalista” myös taiteen keinoin. Olen työskennellyt pitkiä jaksoja päihdepulmaisten parissa. Sosiaaliterapeuttina a-klinikalla opin yhden tärkeän asian: jokainen päihdeongelmainenkin on yksilö, jonka polku ongelmakäyttäjäksi on ollut yksilöllinen tie. Viinakramppeja saava juoppo ei liene kovinkaan monen pikkupojan- tai tytön haaveammatti. Kuitenkin melko monesta tulee isona päihdeongelmainen ja aina emme voi ennustaa kenestä meistä.

Ritva Larsson, Väsymys, 2020, öljy kankaalle

Siina Levonoja – Kingdom: Animal

Näyttelyn teokset ovat syntyneet tutkielmista, joita taiteilija on tehnyt uhanalaisista tai jo sukupuuttoon kuolleista koralliriutan eläimistä. Jossain kohtaa veistokset alkoivat kasvattaa omaa maailmaa, jonka alkuaineita ovat taiteilijan mielikuvat, haaveet ja kaipaus. Kaipaus peilin taakse, rajan yli, tuntemattomaan todellisuuteen. Unelma irtautua käsitteiden ja sanojen maailmasta ja päästä sukeltamaan vedenpinnan alle, kohdata toiset kaltaisensa ja tulla yhdessä kokonaiseksi jälleen.

Siina Levonojan (TaM) taiteessa toistuvat eläimet, ihmisen suhde toisenlajisiin sekä erilaisten olentojen yhteiselo. Levonoja käsittelee teemoja kuvanveiston ja paikkasidonnaisten interventioiden kautta. Kuvanveistossa materiaali on pääasiassa poltettu ja lasitettu vaalea savi. Ominaista veistoksille on runsas oksidien sekä itse valmistettujen engobien ja lasitteiden yhdistely. Levonoja asuu Helsingissä ja työskentelee Keravalla.

///

The exhibition exposes ceramic sculptures that arise from the artistic investigation of the endangered or extinct animals of the coral reefs. At some point the sculptures began to grow their own world, using elements from the artist’s dreams, tempers and longing. Longing behind the mirror, over the edge, to the unknown reality. The dream of tearing oneself away from the world of concepts and words. To dive under the water surface, to meet with the others alike and to become-with again.

Themes in Siina Levonoja’s (MA) work often deal with animals, relationship between human and other species, and interspecies communes. Levonoja explores different worlds and ways of life through sculpture and public interventions. In sculpture her closest media is fired and glazed clay. Richness of oxides and selfmade engobies and glazes are characteristic for the sculptures. Levonoja lives in Helsinki and works in Kerava.

///

siina.levonoja@gmail.com
www.siinalevonoja.com
IG: @siinalevonoja

Siina Levonoja, Piilo, 2020, kivitavara, lasite

Heli Lundström – Kuinka paljas

Kuinka riippuvaisia olemme materiasta? Tarvitsemmeko vielä uusia vaatteita tai tavaroita ja mitä ne saavat meissä aikaan? Tarpeemme kosketella ja tunnustella asioita ja esineitä syntyy meissä jo lapsena. Haluamme pitää kiinni pehmoleluistamme ja saada siitä jotain turvaa ja tyydytystä. Onko uusien tavaroiden ja vaatteiden haluaminen jatkumoa tälle vai tyydyttääkö se tarvetta näkyä oikealla tavalla yhteiskunnassa? Kuinka paljas sinä uskallat olla?

Kuinka paljas – näyttely pohtii tarvettamme tunnustella ja koskettaa, saada tyydytystä materiasta. Esineellistävällä tavalla myös siihen kuinka vaatteilla tai asusteilla arvotetaan tai leimataan ihmisiä.

Heli Lundström (s.1981) on turkulainen kuvataiteilija, jonka ajatukset ja teokset löytävät oman ilmaisumuotonsa, jolla ne tulevat parhaiten kohdatuksi. Omalla tavallaan, vapaana ja valppaana. Hänen teoksissaan yhdistyy valokuva, maalaus, installointi ja kuvanveisto. Vahvana piirteenä hänen teoksissaan on usein abstrakti ilmaisu. Lundström kiinnostuu herkkyydestä, liikkeestä ja jäljistä. Paljas ja hauras tunnelma tuo teoksiin pilkahduksen ihmisyyttä. Hän havainnoi ympäristöään ja ammentaa tilanteista ja tunnelmista.

Heli Lundström, Kuinka paljas, 2020
Avaamme pian!

Hyviä uutisia kaikille Uuden Kipinän ystäville! 

Avaamme ovemme jälleen 3.6. uusien näyttelyiden merkeissä. Olemme auki normaalisti ti-pe 12-18 ja la-su 12-16. 

Pian tavataan taas! Muistetaan kuitenkin sairastaa flunssat ja muut kotona, ja huolehtia käsihygieniasta ja turvaväleistä.

Terkuin,
Kipinätiimi

💖
Galleria Uusi Kipinä ja Lahden Taidelainaamo suljettuna

Galleria Uusi Kipinä ja Lahden Taidelainaamo ovat kiinni hallituksen suosituksen mukaisesti ainakin 17.3.-13.5.
Näin ollen seuraavien näytteilleasettajien näyttelyt siirtyvät vuodelle 2021:

Johanna Sipilä, Juuso Noronkoski, Salla Vaalio, Hanna Lamnaouer, Kaarisillan kuva-artesaanien opinnäytetyönäyttely, Yasushi Koyama, Anni Terävä, Helena Tuura, Hannele Heino

Tiedotamme asiasta lisää koronatilanteen muuttuessa.

Uuden Kipinän henkilökunta vastaa edelleen puheluihin ja sähköposteihin. Meidät tavoittaa arkisin:

Kauno ry. ja Galleria Uusi Kipinä
info@kauno.fi
p. 044 322 4665

Lahden Taidelainaamo
taidelainaamo@lahdentaiteilijaseura.fi
p. 03 734 3865

Ovien ollessa kiinni Lahden Taidelainaamon valikoimaan pääset tutustumaan ja lainaamaan osoitteessa https://www.lahdentaidelainaamo.fi/

Pidetään hyvää huolta toisistamme!


// Kipinä-tiimi

4.-22.3.2020 Mikko Sakala & Manja Riihelä, Maria Pääkkönen, Tarja Lanu & Metropoliitta Arseni, Päivi Virtanen

Mikko Sakala & Manja Riihelä

Mikko Sakalan ja Manja Riihelän valokuvaa ja maalausta yhdistävissä teoksissa silmänsä sulkeneet ihmiset vaipuvat sisäisiin maailmoihinsa. Ihmisen ja taustan päälle muodostuva maalaus irtautuu hahmosta kuin muotoaan hakeva uni tai vaeltava varjo. Hiljentymisestä nousee näkyväksi ajatus, keskittyvän ihmismielen peili.

Teoksia rakentaessa Sakala ei maalaa kuvaa ihmisestä, vaan konkreettisesti ihmistä.  Eri tavoin maalaten , maskeeraten ja rakentaen eri materiaaleilla maalaustapahtumassa syntyy kokonaisuus, jonka kehitystä Riihelä valokuvaa.  Studiovalaistuksessa maalari, valokuvaaja ja malli heittäytyvät performanssin tapaiseen prosessiin, jossa luodaan maalaten, ohjaten ja leikkien kuvaa.  Tämä työskentelytapa avaa mahdollisuuksia lähestyä eri tavoin maalaustaiteen perinteitä ja tapaa kuvata ihmistä.  Maalaus rikkoo todellisuuden muotoja ja tilaa ja rakentaa näin kuviin uusia merkityksiä.

Mikko Sakala ( s. 1961 )
Taidemaalari
Asuu ja työskentelee Sippolassa , Taidekeskus Antareksessa

Manja Riihelä ( s. 1963 )
Valokuvaaja
Asuu ja työskentelee Kouvolassa

Mikko Sakala ja Manja Riihelä, Läpi, 2019, kehystetty valokuva, 97cm x 114,5cm (ilman kehystä)

Maria Pääkkönen – Sumun maa

Katkelma, kudelma, kohtaus. Näkyvän maailman häilyvyys ja parvi vaikeasti pyydystettäviä ajatuksia. Paljon hitaasti kuluvaa aikaa ja kirkas välähdys katoavaa nykyisyyttä. Irrallisia palasia, loputtomasti ei mihinkään sijoittuvia yksityiskohtia ja mielikuvien haurasta liimaa. Kokonaiskuva hämärtyy ja muistin perukoilta karkaavia säikeitä on hankala sitoa yhteen. Muistot tarttuvat vuodenaikoihin ja vuodenajat sulautuvat jatkuvaksi harmaaksi hukkuen lopulta sumuun.

Sumun maa on ote tarinan satunnaisesta kohdasta, eräästä prosessista leikattu jakso, äkillinen alku ja avoin loppu. Näyttelyssä nähtävä installaatio koostuu piirustuksista ja tekstistä.

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Taideyhdistys nuorten taiteilijoiden apurahalla sekä Paulon Säätiö

Maria Pääkkönen on Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka työskentelee piirustuksen, installaation ja performanssin keinoin. Hänen teostensa keskeisiä teemoja ovat katsomiskokemus, muistaminen, aika, maisema, erilaisten todellisuuksien rajapinnat sekä itse piirustusprosessi, jossa tämä kaikki kietoutuu yhteen. Pääkkönen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Vuosina 2016 – 2017 hän työskenteli Maastrichtissa kansainvälisessä Jan van Eyck Academie -residenssissä.

www.mariapaakkonen.com

Maria Pääkkönen, Verho / Veil, 2020, kuultopaperi, lyijykynä paperille, tussi ja grafiitti japaninpaperille

Tarja Lanu & Metropoliitta Arseni – Savessa

Keramiikka on uusi materiaali molemmille näyttelyasettajille. Se on yhtäältä vaatinut opiskelua, mutta toisaalta vapauttanut entisistä kaavoista. ”Savi uutena materiaalina antoi minulle mahdollisuuden ja rohkeuden tehdä kuvaksi sellaista, jota maalaten en olisi tehnyt” Tarja Lanu toteaa. Hän myös kertoo käyttäneensä keramiikkateoksissaan olemassa olevia taideteoksia inspiraationsa lähteenä. Metropoliitta Arseni puolestaan toteaa, ettei ole aikaisemmin veistänyt ja savi on vapauttanut hänet siihen. Aiheina hänellä ovat kissaeläimet ja muutamien teosten mallina oma kissa.

Savi on plastinen luonnonmateriaali, jota on käytetty vuosituhansien ajan tarve-, rituaali- ja koriste-esineiden valmistukseen. Savea löytyy Suomesta melkeinpä kaikkialta. Esimerkiksi Etelä-Suomen rannikkoalueella on laajoja savitasankoja ja Pohjanmaan rannikkoalueella jokialueitten maaperä on usein savea. Savilaadun kemiallisesta koostumuksesta johtuen raakapoltetun esineen väri vaihtelee punaisen eri sävyistä harmaaseen ja jopa valkoiseen. Astian tai esineen väritystä voidaan muuttaa vielä lasituspoltossa käyttämällä alilasitevärejä tai värillisiä lasitteita.

Savimateriaalin ennalta-arvaamattomuus johdattaa uudenlaisiin ratkaisuihin niin sisällön kuin toteutuksenkin osalta. Vanha materiaali, savi, tässä ajassa ja uusissa käsissä yllättää tekijät eikä vähiten uunista tullessaan.

.. on johdattanut uudenlaisiin…                      

Savi, tässä ajassa ja uusissa käsissä on yllättänyt tekijät…

Ikiaikainen materiaali, savi, tässä ajassa….

Metropoliitta Arseni, Väijyvä, keramiikka, 11cm x 7cm x 22cm

Päivi Virtanen – Palamisesta

Hiljaisesta tulesta roihuun, joka kuluttaa hengen ja materian loppuun.
Korroosioon ja sisältäpäin hitaaseen kytemiseen.
Elämä on paikoin kuin savuttava, huonosti vetävä hormi, johon karsta kiinnittyy.
Tuhkasta saattaa silti nousta uusi elämä.

Taidenäyttelyn teokset ovat sekatekniikoilla maalattuja intuitiivisia havaintoja palamisesta ja elämästä.

Palamiseen liittyvät sanat  ovat usein elämän ilmiöiden vertauskuvia tai ainakin niitä käytetään eri yhteyksissä sellaisina. “Polttaa kynttilää molemmista päistä” – tuhoutuminen on vain ajan kysymys!  Ihminen voi palaa loppuun…mutta, myös rakkaus, milloin se hehkuu, milloin roihuaa!  Siinä saattaa uhata jopa kärventyminen, ennenkuin se rakkaus lopulta sammuu, tai sitten se jää kytemään.

Pientä liekkiä pitää lietsoa, mutta iso liekehtiminen aiheuttaa jo levottomuutta. Syntymäpäiväkynttilä puhalletaan sammuksiin, mutta tavallinen pöytäkynttilä ehkä jopa niistetään, ellei sitä ennen ole jo polttanut päreitään, kun kynttilöitä ei ollut…

Jos elämä menee vain siihen, että sammuttelee koko ajan pieniä tulipaloja, voi siirtyä hitaan palamisen vaiheeseen, ruuansulatus ja lopulta lahoaminen ovat myös palamisen muotoja. Ruostuminen on aineen yhtymistä happeen ja hidasta palamista, mutta se rautaoksidi kelpaa myös maalaamiseen, aivan kuin hiili, tuhka ja noki.

Päivi Virtanen on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta 2018
Hän on Taidemaalariliiton kokelasjäsen

Päivi Virtanen, +1100 astetta, 2016, sekatekniikka mdf-levylle, 100cm x 100cm
12.2.-1.3.2020 Satu Loukkola, Sakari Piippo, Annukka Visapää, Tiina Salmi

Satu Loukkola – Kukkii

Jyreästi nyhähampainen, alta harsukarvainen, pitkäveteinen, harittavasti hatuinen. Vinopuikea tai vastopuikea, suippukka tahi lanttopäinen tai tasasoukka. Sukalaitainen, nyhäsahainen hapsipäinen, vanhempana harsuröyhyinen ja lehdet tönkeäkarvaiset.

Näin hauskasti kuvaili kasveja Flora Fennicassa Elias Lönnrot 1866.

IHANIA KUKKIA

Minä maalasin niitä. Maalasin öljyväreillä kuvia salkoruusuista.
Kukkia on myös vanhojen mestareiden maalaamissa muotokuvissa malliensa hameen helmoissa. Minä maalasin niistä innoittuneena.
Kukkia ovat kirjoneet taitavat kädet pöytäliinoihin. Minä maalasin niitäkin.
Näyttelyssä on maalausten lisäksi graniitista veistettyjä kukkia ja kasvien osia valettuna pronssiin.

Sarja on punnitusta sanomasta vapaa, tutkielma kukista, terälehtien lumoavista laskoksista ja kasvien pitkulais-pyöreistä muodoista.

Satu Loukkola, National Gallery, yksityiskohta

Sakari Piippo – Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä

Joukko toimittajia on kerääntynyt ministerin ympärille esittämään kysymyksiä hallitusohjelman kärkihankkeiden toteutumisesta. Ministeri vastaa vakavana. Harmaan puvun liepeet ovat jo rypyssä pitkän päivän illassa.

Siuntion kunnanvaltuuston kokouksessa yhden valtuutetun muodostama valtuustoryhmä esittää vastalauseen jokaiseen pöytäkirjan mukaiseen esitykseen. Kokous ajautuu kaaokseen, kun jokaisesta kohdasta joudutaan äänestämään yhä uudestaan.

Nuorgamin koululla on eduskuntavaalien äänestyspäivänä hiljaista. Neljä äänestäjää on käynyt kirkkaana kevätaamuna paikalla. Vanhan kyläkaupan pahvilaatikoista kasattu vuosikymmenten saatossa hapertunut äänestyskoppi seisoo paikallaan, kun terävä tuuli pyyhkii ulkopuolella tuntureiden yli.

Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä (2015–2019) on valokuvaaja Sakari Piipon (s. 1981) dokumentaarinen trilogia. Teoksessa liikutaan poliittisen vallan huipulta valtioneuvoston tiedotustilaisuuksista kunnanvaltuustojen kokoussaleihin ja vaalien alla äänestyspaikoille.

Otsikoihin nousevien loistokkaiden vaalivoittojen, kärkipoliitikkojen välisten valtapelien ja koko kansaa kiinnostavien kohupäätösten sijaan tässä hiljaisessa teoksessa tarkastellaan politiikan kuivakkaa arkipuurtamista: ryppyyn istuttuja puvuntakkeja, pitkiksi venyviä valtuustokokouksia ja ostosreissun yhteydessä suoritettua pientä mutta arvokasta rituaalia, äänestämistä.

Sakari Piippo, Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä

Annukka Visapää – Metsänpeitossa

Metsä, vesi, ilma, maa ovat meitä kaikkia ympäröiviä ja rakentavia elementtejä. Me kaikki Maa-planeetan kasvustot olemme samaa tähtipölyä, räjähdyksen jälkeisiä ilmentymiä. Aiheenani näyttelyssäni on ihminen suhteessa olemisen ja näkemisen kautta luontoon, osana maisemaa.

Olen käyttänyt lähestymismetodinani vanhaa suomalaista käsitettä Metsänpeitto.

Metsänpeitto on käsite, jonka kaikki vielä sata vuotta sitten tunsivat. Oli itsestään selvää, että metsä kykeni lumoamaan ihmisen peittoonsa, eriskummalliseen tilaan. Metsän peittämä ei ollut oikein läsnä tässä maailmassa, mutta ei varsinaisesti tuonpuoleisessakaan.
Metsänpeitto kertoi metsän voimasta, metsällä oli tahto.

Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre pitää luonnon tuottamaa elämystä ihmisen ja maiseman vuoropuheluna. Sartren mukaan ihminen näkee itsensä, koska joku näkee hänet. Filosofi, niin ikään ranskalainen, Maurice Merleau-Pontyn mukaan näkeminen ja näkyminen muodostavat vaihduntakuvion, jossa subjekti ja objekti voivat vaihtaa paikkaa.

Kirjallisuudentutkija ja semiootikko Roland Barthes puolestaan puhuu näkökyvyn kaksoisliikkeestä. Se kuljettaa ihmistä kahteen suuntaan, taaksepäin, johonkin ihmisessä itsessään olevaan ja samalla ajassa eteenpäin.

Kun siis kuljen maisemassa, tai siis yleensä ottaen maailmassa, joutuen metsänpeittoon, katseleeko luonto silloin minua niin kuin minä sitä? Onko maisema sama minussa kuin se on ulkona olevana?
Olen työstänyt näitä energeettisiä tuntemuksia, valokuviksi, maalauksiksi ja esineiksi.

Annukka Visapää, Jossain (Maisema), vedos silisecille, 30cmx50cm

Tiina Salmi – Tehdyt

Työt ovat pitkälti valmistuneet tämän kummallisen pimeän talven keskellä, jossa maisema muuttuu välillä sateisen syksyiseksi. Ajatuksena oli yhdistää tutuista luontokokemuksista liikkeelle lähteviin teoksiin tummia ja hailakoita, vahvoja ja hentoja värejä. Myös pieni galleriatila vaikutti, sillä ajattelin niin, että tunnistettavat elementit saattaisivat sopia sinne paremmin kuin abstraktimpi toteutus.

Homma oli jo pitkällä käynnissä tajutessani sen mistä lähtöajatus sai alkunsa. Tapanani on tehdä työni mahdollisimman suoraan tässä ja nyt, parhaiten myös yleensä onnistun silloin kun uskallan luottaa vaistooni. Nyt kun kävelin kotoa pajalle läpi iltakaupungin koin pimeän, hämärän rajamaan sävyt ja toisaalta yllätyksiä tuovat kaupungin valot. Eli tämän oudon talven kaupunkitunnelmat siirsivät kontrastinsa ja osittain värinsä näille luontohavainnoille.

Mikäli grafiikan paja sijaitsisi jossain eteläsuomalaisessa maaseutuympäristössä, voisivat nykyiset työni olla niin tummia että niiden valaiseminen tuottaisi hankaluutta.

Tiina Salmi, Melkein, 2020, polymeerigravyyri, fotoetsaus, akvatinta, 42,5 x 62,5

15.1.-9.2.2020 Elisa Rovamo / Emma Haikonen, Tino Nyman ja Aleksi Tikkala / Nikki Jääskeläinen / Urpu-Elina Korhonen

Elisa Rovamo – Näyttämö

Maalaan värillisen pinnan, se on kuin näyttämö, jolle piirrän pienen draaman.

Maalauksissani on ihmishahmo, usein esittävän ja abstraktin rajalle pelkistynyt.

Mietin voiko piirtämällä maalata tai maalaamalla piirtää? Voiko värillä ja viivalla herättää tunteita ja mielikuvia? Mitä ihmiset viestivät toisilleen ilman sanoja?

Karsin maalauksistani pois kaiken, mihin en halua kiinnittää huomiota: ihonvärin, vaatteiden yksityiskohdat, rekvisiitan, ympäristön tunnusmerkit.
Ulkoisten seikkojen sijaan minua kiinnostaa kätketyt tunteet ja niitä ilmentävät eleet, asennot, ihmisten väliset sanattomat viestit ja niiden tulkinnat.

Teokseni ovat avoimia myös katsojan tulkinnoille ja voivat ehkä heijastella piilossa olevia, tiedostamattomiakin tunteita.

Kiinnostus taidehistoriaan on tuonut maalauksiini kaikuja kiinalaisesta sivellinpiirroksesta, abstraktista ekspressionismista, värikenttämaalauksesta, kollaasista ja katutaiteesta.

Helsingissä joulukuussa 2019
Elisa Rovamo


Elisa Rovamo asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on opiskellut taidehistoriaa Helsingin Yliopistossa ja suorittanut loppututkinnon Taideteollisessa Korkeakoulussa sekä opiskellut Vapaassa Taidekoulussa.
Rovamolla on ollut 17 yksityisnäyttelyä vuodesta 2002 ja hän on osallistunut kymmeniin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin.
Elisa Rovamo on Taidemaalariliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

Elisa Rovamo, Twins, 2019, akryyli

Emma Haikonen, Tino Nyman ja Aleksi Tikkala – DISCOURSE

DISCOURSE on kolmen eri luovan alan osaamista yhdistävä installaatio. Vaatesuunnittelija Emma Haikonen, valokuvaaja Aleksi Tikkala ja graafinen suunnittelija Tino Nyman käsittelevät yhteisteoksessaan suhdetta kadonneeseen aikaan – henkilökohtaisten muistojen, kuvitellun menneisyyden ja nostalgian kautta. Vaatesuunnittelua, valokuvaa ja graafista suunnittelua yhdistävä installaatioproduktio luo monialaisen dialogin ja painottaa vuoropuhelun merkitystä visuaalisen kulttuurin ja suunnittelun eri alojen välillä.

Tekijöiden visuaalisesta ajatustenvaihdosta näyttelytilaan rakennetaan installaatio, jossa vaatemalliston asuista, valokuvista ja graafisesta materiaalista koostuvat elementit keskustelevat menneisyydestä, kaipuusta ja ajasta. Installaatio on kokemuksellinen tila, jossa näyttelyvieras pääsee uppoutumaan sisälle teemaan.

Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen aluerahaston tukema näyttelykokonaisuus kannustaa tarkkailemaan kuinka tavallisesti kaupallisiin tarkoituksiin valjastettujen osasten sisään kätkeytyy paljon kokeellisuutta ja taiteellista arvoa.

Työryhmän kaikki jäsenet ovat Lahden Muotoiluinstituutin alumneja.

Emma Haikonen, Tino Nyman ja Aleksi Tikkala – DISCOURSE

Nikki Jääskeläinen – eiku ja muita teoksia

Paperinpalojen muodostama ruudukko toimii pohjana viivoille ja tahroille. Ohuella, pehmeällä paperilla ne paljastavat käden jokaisen liikkeen, joka voi olla vakaa tai vapista ja heilahtaa tarkoituksettomasti. Paperi repeää, rypistyy ja muuttaa olomuotoaan. Ruutujen välillä tapahtuu hetkellisesti jotain, mikä muistuttaa kerronnallisuutta.

“Työstän ajatuksia ihanteellisen ja epätäydellisen sekä eteerisen ja kehollisen suhteesta. Usein teosten lähtökohtana on konkreettinen arkipäiväinen kokemus, johon sekoittuu häivähdys käsittämättömästä; roiskeet kaakeleissa, jotka luulin juuri pyyhkineeni pois tai harhakuvat näkökentässä liian pitkien päiväunien jälkeen. Työskentelyni asettuu arte poveran ja prosessitaiteen jatkumoon ja pidän työskentelyprosessia vähintään yhtä merkittävänä kuin sen tuloksena syntyviä teoksia. Kaikki näyttelyn teokset on tehty suoraan näyttelytilaan vessapaperilla, hiilellä, musteella ja valkaisuaineella. Ne on tarkoitettu väliaikaisiksi ja näyttelyn jälkeen ne lakkaavat olemasta.”

Nikki Jääskeläinen on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa musteen, hiilen ja arkipäiväisten kodin materiaalien kanssa. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi vuonna 2012 Kuvataideakatemian taidegrafiikan osastolta.

Kiitos Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto.

www.nikkijaaskelainen.fi

Nikki Jääskeläinen, eiku, 2019, hiili vessapaperille

Urpu-Elina Korhonen – KOHTI

”Maalaukseni näyttelyyn syntyivät luonnostelematta. Ne lähtivät liikkeelle siveltimen, rätin tai tiskiharjan kosketuksesta kankaalle. Kuva alkoi syntyä pikkuhiljaa, varovaisesti, mutta maalauksen edistyessä ja värin ja sommittelun kommunikoidessa syntyi pelottomuuden tila – kuva vei omaan maailmaansa. Unohdin välineet ja siirryin maalaamaan paljain sormin.” Näin kirjoitin jo vuosia sitten näyttelyä pystyttäessäni. Sama työskentelytapani on säilynyt, vaikka teokseni ovat muuttuneet pikkuhiljaa pelkistyneemmiksi. Maisemallisuus on vähentynyt ja värien monokromaattisuus lisääntynyt – yhdenkin värin sävyillä voi kertoa tarinan.

Kuvien tekeminen merkitsee minulle myös toisaalla olemista, keskittymistä olemassa olevaan hetkeen. Ehkä se siksi onkin palkitsevaa: kun maalaus tuntuu valmiille, voi hetken aikaa hymyillä…

Pimeydessä ei ole väriä. Näyttelyni nimi, Kohti, viittaa valon ja värin lähelle tulemiseen, niiden kohtaamiseen.

Urpu-Elina Korhonen, KOHTI, 2019, öljy
13.12.2019-12.1.2020 Kaunon tekijät


Avajaiset torstaina 12.12. klo 17-19, tervetuloa!

Kaunon tekijät on Kauno ry:n jäsenyhdistysten yhteisnäyttely, joka nähdään Galleria Uudessa Kipinässä vuoden vaihteessa. KAUNO ry on Lahden Taiteilijaseura ry:n, Lahden Taidegraafikot ry:n ja
Lahden valokuvataide ry:n vuonna 2003 perustama yhdistys joka toimii jäsenjärjestöjen hyväksi ja niiden valtuuttamana. Näyttelyssä suunnataan katse yhdistyksiin kaiken galleriatoiminnan takana. Keitä ovat Kaunon tekijät? Millainen historia Kaunolla on?

Kaunon historia kaikkien jäsenyhdistystensä kattojärjestönä on verrattain lyhyt, se on rekisteröity vuonna 2003. Silti juuret menevät paljon pidemmälle, ja nousevat hyvin aktiivisesta toiminnasta
Päijät-Hämeen alueella, joka on myös valtakunnallisesti merkittävää.

Kaunon tekijät on sanaparina monimerkityksellinen, sen takana ovat sekä ihmiset, että tekijät, jotka Kaunon syntyyn ovat vaikuttaneet. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Kaunon tekijät -lehti, joka on informatiivinen kokoelma tekstejä Kauno ry:n ja sen jäsenyhdistysten toiminnasta Lahdessa. Kaunon tekijät -lehdessä on monta kirjoittajaa, jotka vievät meidät historiaan ja tuovat sieltä takaisin tähän päivään. Niin lehteä kuin näyttelyä varten kootussa materiaalissa korostuu yhdistykseen kuulumisen tärkeys, halu kuulua yhteisöön usein yksin tapahtuvan työskentelyn vastapainona.

Arto Määttä, Let there be light, 2019, akryyli kankaalle, 50 x 50 cm

Galleria Uuden Kipinän Kulma ja Kenno -tiloissa on esillä kaikkien yhdistysten jäsenten tuoreimpia teoksia. Kaunon tekijät -taiteilijat on haettu ja valittu jäsenille suunnatun avoimen haun kautta. Valitut teokset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka kumpuaa luonnosta, kaaoksesta maailmassa – ihmisen jäljestä. Luonto näkyy sekä teosten aiheena, että materiaalina.

Stéphane Pellennec, Breathing Earth -3, 41x28cm

Kaunon tekijöiden ajan Kymissä työskentelee kuvanveistäjä Terhi Kaakinen. Gallerian asiakkaat ja ohikulkijat pääsevät seuraamaan hänen työskentelyään sekä sisällä, että ulkoa käsin.

Kirnu -tilassa avautuu Kaunon historia, kun katsojaa kuljetetaan yhdistysten historiasta Kauno ry:n perustamiseen ja tähän päivään tärkeiden vuosilukujen, tapahtumien ja tekijöiden kautta.

Näyttelyn taiteilijat
Jonne Heinonen VTRY, Essi Immonen LTG, Niklas Ingelius LTS, Susanna Judin LTG, Terhi Kaakinen LTS, Miss Kompro LTS, Santeri Kuisma VTRY, Minna Kähkönen LTS, Arto Määttä LTS, Kirsti Nenye VTRY, Jenni Niskala LTS LTG, Stéphane Pellennec VTRY, Tiina Salmi LTG ja Marianne Siri LTS

Näyttelyn ja lehden ovat tuottaneet vapaaehtoisvoimin Kaunon ry:n entiset näyttelysihteerit Eeva Kaisa Jauhiainen ja Veera Inkeri.

20.11.-8.12.2019 Ville Kirjanen ja Laura Pietiläinen, Noora Lehtovuori, Mari Lampinen

Ville Kirjanen ja Laura Pietiläinen – MEMENTO CARNE

Ville Kirjanen ja Laura Pietiläinen saapuvat hartaudella ruumiillisen kauhun äärelle. Keholliset neuroosit etääntyvät purkkapopin katkuisen värimaailman ja pelkistetyn estetiikan kautta lähes abstrakteiksi muodoiksi, kodittomiksi ja tunnistamattomiksi massoiksi. Teoskokonaisuus järjestäytyy humoristiseksi aladobikakkujen kokoelmaksi joka näyttäytyy bodyhorroria uhkuvana antropologisena kokoelmana, vieraan ja tuntemattoman lihallisuuden pyhättönä.

Installaatio koostuu maalauksista ja keramiikkaveistoksista. Laura Pietiläisen öljyvärimaalausten teemat pyörivät kuvitteellisten tai aitoa mukailevien sisäelinten, kasvainten ja kudosten ympärillä. Nämä kirurgisella tarkkuudella tarkasteltavaksi irroitetut kasvaimet paljastavat konkreettisen sisäisen kauneuden ja tuntemattoman uhan.

Ville Kirjasen keramiikkaveistokset kuvaavat fantastisia elimiä tai organismeja jotka ovat aloittaneet oman itsenäisen elämänsä. Ne ovat irtautuneet vapaaksi ruumiista, jonka suojissa ovat mahdollisesti saaneet alkunsa. Kirjasen veistokset ja Pietiläisen maalaukset luovat yhdessä kokonaisuuden joka on samalla groteski ja kaunis, tunnistettavissa ja tuntematon.

Ville Kirjanen, yksityiskohta installaatiosta, keramiikka, 40x40x40cm

Noora Lehtovuori – Life is Dangerous

OLISI JOPA SUOTAVAA TYLSISTYÄ, JOSKUS

Life is Dangerous–näyttely tarkastelee kriittisesti tylsyyden olemusta tai jossain määrin jopa sen poissaoloa nyky–yhteiskunnassa. Aihe on noussut tarpeesta kohdata enemmistön etuoikeutettu asema hyvinvointivaltiossa ja samalla pohtia ihmisen luontaista kaipuuta vaaraan ja jännitykseen. Nykypäivänä ihmiset pitävät tiukasti kiinni älypuhelimistaan, jotka

tarjoavat jatkuvalla syötteellä tietoa ja viihdykettä. Näin kenenkään ei tarvitse kokea tylsyyttä. Ihmiset tuntuvat karttavan ja pelkäävän tylsyyttä kuin ruttoa, vaikka pysähtyneisyys ja tyhjyys voivat tarjota tilaa eksistentiaalisille kysymyksille, arvoille sekä pohjaa luovuudelle.

Galleria Uusi Kipinässä koettava näyttely on syntynyt yhteistyössä taiteilija Noora Lehtovuoren sekä näyttelyn arkkitehtuurista vastaavien Maija Joensuun ja Laura Sunin kanssa. Lahteen saapuva näyttely oli ensimmäisen kerran esillä Ruotsissa, Göteborgissa. Noora Lehtovuori oli helmikuussa 2018 Islannissa SIM-taideresidenssissä, missä suurin osa hänen töistään on syntynyt.

Näyttely koostuu kahdeksasta valokuvasta, kahdesta ready–made-veistoksesta sekä video– ja ääniteoksesta. Teokset on tehty yhteistyössä eri taiteilijoiden kanssa: Dooee Jeong (valokuvissa), Tobias M. Draeger (videolla), Minh Ngoc Nguyen (valokuvissa), Seunghee Park (valokuvissa). Valokuvissa mallien kasvot on peitetty. Näin taiteilija on halunnut painottaa kehollisuutta, joka tuntuu olevan välillä kadoksissa digitaalisella aikakaudella. Näyttely muuntuu tilan ja paikan mukaan.

Suomen näyttelykierros on alkanut Kouvolasta. Vuonna 2014 Kouvola valittiin Suomen tylsimmäksi kaupungiksi Helsingin Sanomien Tylsyys-äänestyksessä. Oli suuri kunnia aloittaa kierros sieltä ja nyt lopettaa se Lahteen, joka on tekijöiden syntymäkaupunki ja missä he ovat viettäneet nuoruutensa.

Lisää tietoa näyttelystä:
exhibitionlifeisdangerous2019.com
Instagram: @exhibition_life_is_dangerous

Noora Lehtovuori, Life is Dangerous 01, 2018, arkistokelpoinen pigmenttivedos, 60×90

Mari Lampinen – Science is the new religion

Tutkin kuvan kaksiulotteisen pinnan ja sen visuaalisen syvyysvaikutelman muodostusta ja anatomiaa. Rakennan ja rikon eri tasoja, luoden ristiriitoja niiden välille. Visuaaliset elementit luon valokuvaamistani still-life asetelmista, jotka muistuttavat jälkikäteen digitaalisesti muokatuilta valokuvilta, mutta eivät ole sitä. Etäännytän kuvattavan objektin alkuperästään ja esitän sen jonain muuna kuin mitä se lähtökohtaisesti on. Kuvaustavoillani tutkin valokuvan voimakasta dokumentaarista statusta, sekä miten paljon kuvan visuaaliseen arvoon vaikuttaa, jos se näyttää jälkikäsitellyltä (kuitenkaan olematta sitä).

Teoksillani pyrin esittämään ympäröivän maailman moninaisuuden ja aistiemme, olettamustemme ja ennakkoluulojemme rajoittuneisuuden. Olen pitkään ollut kiinnostunut eläin- ja kasvitieteestä sekä lokeroinnista. Se, miksi kasvit kiinnostavat minua ja minkä takia käytän niitä taiteessani juuri nyt, johtuu niitä koskevan tietoisuuden kasvusta. Kasvien tutkimus on alkanut hiljalleen ottaa merkittäviä harppauksia tieteellisellä saralla.

Lihansyönnin ympäristöhaitoista maapallolle on puhuttu pitkään ja nyt markkinoilla lisääntyykin lihaa korvaavia ja niitä muistuttavia kasvisvaihtoehtoja. Pohdin kasvien ja lihan visuaalisten elementtien yhtäläisyyksiä osoittaessani, herääkö jossain vaiheessa kasvissyönnin lisääntyessä keskustelua esim. kasvien kasvatusolosuhteiden luonnonmukaisuudesta ja eettisyydestä, jos käy ilmi, että ne ovatkin huomattavasti moninaisempia aistimaan ja ehkä jopa tuntemaan kuin olemme aiemmin tienneet.

30.10.-17.11.2019 Anu Haapanen, Virva Kanerva, Anna Leppä ja Janika Salonen

Future Memoirs – Tulevaisuuden muistelmia

Future Memoirs on neljän Lahden taideinstituutista valmistuneen kuvataiteilijan toinen yhteinen ryhmänäyttely. Ryhmän taiteilijat ovat Anu Haapanen, Virva Kanerva, Anna Leppä ja Janika Salonen. Galleria Uuden Kipinän kaikkiin neljään huoneeseen levittäytyvä näyttely on taiteilijoiden yhteistyönä syntynyt kokonaisuus; näyttelyssä ei ole erillisiä töitä yksittäisiltä taiteilijoilta vaan kaikki teokset on tuotettu prosessinomaisesti ryhmänä työskennellen.

Future Memoirs – Tulevaisuuden muistelmia -näyttely koostuu tilateoksista, jotka ovat välähdyksiä hetkistä ajassamme ja sen jälkeen, kuvitteellisia visuaalisia muistelmia tulevaisuudesta. Neljä taiteilijaa on tuonut näyttelyn teoksiin omat ajatuksensa, pelkonsa ja toiveensa koskien häilyvää tulevaisuutta ja inhimillisen kokemuksen rajallisuutta äärettömän ajan kulussa. Näistä aineksista punoutuu näyttelykokonaisuus, jonka teoksissa rajaton aika saa fyysisen hahmon ja vaihtoehtoiset tulevaisuudet näyttäytyvät kuvina ja tiloina.

Jokainen huone on oma teoksensa ja kaikki neljä teosta tuovat taiteen ja tarinan keinoin näkyväksi näyttelyn taiteilijoiden mielikuvia ihmiskunnan lyhyestä kukoistuksen hetkestä sekä merkittävistä tapahtumakuluista tulevaisuudessa. Menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden rajat häilyvät, kun mahdolliset tulevaisuudenkuvat ottavat piirteensä historian tapahtumista ja nykyhetkeä katsellaan sieltä käsin, missä se on jo historiaa.

Kulman valtaava installaatio on eräänlainen mallinnos ajasta fyysisenä ja visuaalisena elementtinä. Tilassa etenevä juurimainen muoto on symbolinen aikajana, kuva ajasta kaiken läpi kiemurtelevana, loputtomiin jatkuvana elementtinä, jonka rosoisella pinnalla elävät niin hauraat tapahtumien rihmastot kuin sysimustat ajanjaksot.

Kennossa katsotaan nykyaikaa tulevaisuuden museokävijän silmin eläytyen siihen, miten nykyhetkestä ja omasta olemassaolosta tulee historiaa.  Aikamme arkiset esineet ja ilmiöt näyttäytyvät uudessa, humoristisessakin valossa, kun niitä tarkastellaan tulevaisuuden arkeologien ja historiantutkijoiden tulkintojen kautta.

Kymin teos on häivähdyksenomainen hahmotelma käänteentekevästä tapahtumasta ihmiskunnan tarinassa. Kuva on välähdys ja tyhjentävä hetki ajassa, määrittelemätön muisto menneestä tai aavistus tulevasta.

Kirnussa astutaan tulevaisuuden observatorioon tai arkistohuoneeseen, jonka kätköissä elää neljä erilaista tuleviaisuudennäkymää ja myyttiä. Arkistovideot ja pienet still-kuvaelmat piirtävät neljä erilaista tarinaa ja skenaariota mullistavista tapahtumakuluista määrittelemättömässä ajassa ja paikassa.

9.-27.10.2019 Kaarlo Stauffer, Saimi Suikkanen, Emmu Johansson, Rajat-kollektiivi

Kaarlo Stauffer lomamuistoja ~ ~

hyvä näyttelyvieras

oletko koskaan katsonut maalausta?

katsonut

katsonut

katsonut

katsonut

muistatko lapsuutesi vanhan merimiehen?
muistatko
miten joskus vähän kylmää
sitten lämmintä?

siella buffalo vaeltaa, missä *******

maalauksella ei ole valokuvan todistusvoimaa
näen kuvan
mutten kuvaajaa

mitä muuta näet?

maalauksen valokuvan mukaan
tämä kysymys on sinulle, K
taisit silloin selvitä siitä silkalla ammattitaidolla
mitä seuraavaksi?
skenekuvia ja katkenneita pastelliliituja?

maalaan mitä maalaan
lomamuistoja
vuorovettä
pahempaakin
maalauksia mäeltä
suudelman (repeämä)

sain yhdeksän ja puoli
koska uskalsin tuntea

useimmat näyttelyn teoksista perustuvat äitini ottamiin valokuviin
leijonan tassun aikaa halkova swing

meillä on myös sama syntymäpäivä
riittää!
kuollessaan freud jätti kysymyksen
se kysymys on sinulle, K

mitä mieltä?

en ole modernisti
mutta voin vilkaista ~

näyttelyä on tukenut taiteen edistämiskeskuksen uudenmaan taidetoimikunta

Kaarlo Stauffer, Holiday memories, 2019, öljy kankaalle, 150x85cm
kuva: Mathias-Foster

Saimi Suikkanen – Not a care in the world

Pohdin taiteessani esilläoloa, katseen politiikkaa, sekä tämän hetken naiskuvaa. Olen kiinnostunut siitä, miten kuvien kautta toistamme ja vahvistamme olemassa olevia käsityksiä sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja elämästä ylipäätään. Erityisesti sosiaalisen median aikakaudella olemme altistuneita jatkuvalle kuvavirralle, joka yleensä jatkaa mainoksista ja populaarikulttuurista tuttua normittavaa kuvastoa. Teoksissani pureudun esilläoloon pohtien naiseuden esittämiseen liittyviä rajoja ja soveliaisuussääntöjä.

Näyttelyn Not a care in the world teoksissa olen kuvannut itseäni fiktiivisessä kotiani muistuttavassa ympäristössä sosiaalisen median kuvastoa mukaillen. Teoksia varten olen tarkastellut ikäisteni nuorten naisten tapoja kuvata itseään ja yrittänyt sopeutua kuvien esittämään elämäntyyliin ja estetiikkaan. Täydellisesti sommiteltujen Instagram-kuvien sijaan teokset kuvaavat usein arjen tylsyyttä ja tavanomaisuutta. Maalauksissa leikittelen myös kehoon ja naiseuteen liitetyillä oletuksilla –  on oltava seksikäs, vaikka juuri heränneenä aamukahvi kädessä.

Kuvaan itseäni ja ympäröivää maailmaa inhimillisesti. Jo vuosien ajan teoksissani ovat toistuneet arkisten aiheiden kuvaaminen erilaisten asetelmien ja tilannekuvien kautta. Arjen tylsyyden ja epäjärjestyksen kuvaaminen on ollut vastapainoa tämänhetkiselle täydellisyyttä ihannoivalle kulttuurille. Teoksissa kuvaan myös oman sukupolveni ahdistusta ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Näyttelyn nimi Not a care in the world viittaa  huolettomuuteen ja samalla yhteiskuntamme yksilökeskeiseen maailmankuvaan – vaikka mitä tapahtuisi ympärillä, teosten versio minusta vain poseeraa katsojalle.

Saimi Suikkanen (s.1994, Imatra) työskentelee pääosin maalaamalla öljyväreillä paperille. Suikkanen on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2017. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Jyväskylässä.

Yhteystiedot:
saimi.suikkanen@gmail.com
www.saimisuikkanen.com
Instagram: saimisuik

Saimi Suikkanen, Self-portrait on the bed (why did I wake up), 2019, öljy paperille, 165 x 133 cm

Emmu Johansson – Akvaario

Näyttelyä on innoittanut taiteilija Hannah Wilken (s. 7.3.1940- k.28.1.1993) videoteos Hello Boys (1975).

Akvaario on suljettu tila, jossa pidetään useimmiten kaloja. Sen olemassaolo on vankila ja luonto samaan aikaan. Vaikka olisi olemassa hyvä akvaario, mikä on tai olisi pohjaton, kuuluu sen määritelmään rajallisuus. Akvaario on turvallinen paikka, sillä luonnon katastrofit eivät voi vahingoittaa akvaariossa tapahtuvaa elämää. Sen sijaan ihminen voi tappaa pelkällä välinpitämättömyydellä, kuten ruokkimattomuudella keinotekoiseen todellisuuteen järjestetyt lemmikkinsä.

Akvaario on unelma tai nostalgia ihmisen kehitysvaiheesta ennen tietoisuutta. Utopia akvaarioelämästä on lämmin vesi, hengittämisen tarpeettomuus ja rajattu, samalla ulkopuolisilta ärsykkeiltä suojattu tila. Maapallo on avaruudessa kuin lapsi kohdussa. Tai kuin pieni kala valtameressä, tuntemattomien petojen ja vaarojen armoilla.

Olen pohtinut maailman vesistöjä abstraktisti. Näyttelyn tekoprosessin perimmäinen tarkoitus on hyväksyä ihmisen sairaat teot vesistön tuhoutumisessa. Itsekin lukeudun syyllisten ryhmään. Mieli useimmiten kieltää shokeeraavat tapahtumat ja pyörittelee niitä alitajunnassa ja myöhemmin tietoisuudessa lausein ja teoin. Hiljalleen ihmiskunta on heräilemässä tilanteeseen. Samaan aikaan maalaan vettä symbolina ja todellisuutena, joka on rakennettu dystopian, nykyisyyden ja utopian tornien päälle.

Jätän hyvästit vedelle ja teen synninpäästön kankaalla. Maalausprosessi on tuonut levollisuuden tunnetta, vaikka aihe on reaalisesti synkkä. Vesi, meri on maallinen pienoisavaruus maan pinnan alapuolella. Sen on myös elämän ehto, vaikka sen voima pystyy tuhoamaan kaupunkeja.

Vedessä ääni vaimenee ja valo muuttuu hitaaksi. Mielikuva vedenalaisen elämän tarjoamasta rauhasta on nykykulttuurin vastakohta.

Emmu Johansson
Helsingissä 10.4.2019

Emmu Johansson, Akvaario, 2019, öljy kankaalle, 160×300 (160×100-osa)
kuva: Sanna Taikina

Rajat-kollektiivi – Rajat

Rajat, on kollektiivinen, yhteisöllinen ja osallistava installaatio. Installaation teemana ja nimenä kulkee Rajat. Mitä raja tarkoittavat yksilölle?
Miten ymmärrämme rajat ja miten me tulkitsemme ne? Millaiset rajat galleriaan ilmestyvät? 

Rajat-installaatio luodaan yhdessä ja osin näyttelyn aikana Galleria Kipinän Kirnu-tilaan. Olemme kesän aikana Rajat-kollektiivin kanssa työstäneet materiaalia Rajat-installaatioon. Päämääränämme on ollut yhdessä työskentely ja kokemusten jakaminen. Käytämme installaation rakennuspalikkoina eri tekniikoita. Luomme näyttelytilaan multimodaalisen ja moniaistisen kokonaisuuden, jossa pyrkimyksenä on saada kollektiivin osallistujien näkemykset esiin. Installaation mediana käytämme maalia, piirtämistä, kirjoitusta, rakentamista, videota ja ääntä. Pyrimme installaatiossa kohtaamaan näyttelyyn osallistujan ja annamme heille myös mahdollisuuden osallistua installaation rakentumiseen.

Rajat on ajankohtainen teema. Rajojen olemassaolo koskettaa kaikkia ihmisiä sosiaalisesta luokasta riippumatta. Rajat voivat olla psykologisia rakennelmia tai fyysisesti olemassa olevia tiloja. Rajoja ylitetään, niitä rikotaan ja niitä rakennetaan aina uusia. Mitä rajat tarkoittavat juuri sinulle? Rakentamalla käsityksen rajoista, rakennetaan näkemys yhteiskunnasta, jossa erilaiset kokemukset tulevat esiin. Kävelevän on ehkä vaikea ymmärtää tarvetta esteettömyyteen. Esteettömyys on yhteiskunnan tekemistä avoimeksi kaikille.

Filosofi Juha Varto käyttää termiä “rajattaa” transgression korvaajana. Se tarkoittaa pysymistä rajalla ja rajan eri puolilla horjumista. Rajan näkyväksi tuominen tuo näkyväksi kulttuuria. Rajan yli astuminen luo uuden rajan. Dialogi ja tilassa yhdessä oleminen mahdollistaa “rajattamisen” ja kulttuurin ymmärtämisen.

Rajat-kollektiivin muodostaa kuvataiteilija Jenni Carlen, Jenni on valmistunut kuva-artesaaniksi Kaarisillan Koulutuskeskus Salpauksesta. Remu Helminenen joka on itseoppinut kuvataiteilija ja moniosaaja. Toni Kukkamo joka on myös itseoppinut kuvataiteilija ja moniosaaja. Kuvataiteilija ja yhteisöntaiteilija Nelli Penna, jolla on kokemusta mm. kehitysvammaisten kanssa työskentelystä sekä yhteisöntaiteilijana työskentelystä mm. lastensuojelutyössä. Taidepedagogi ja kuvataiteilija Riina Näsi, joka on viime vuosina keskittynyt tasa-arvo työhön ja yhteisöllisten taidetyöpajojen kehittämiseen. Aleksanteri Kuosa muusikko/äänitaiteilija kehitysvammaisten ohjaaja.

Rajat-kollektiivi – Rajat
18.9.-6.10.2019 Pasi Vainionpää, Hanna Peräkylä, Henri Airo, Mari Hallapuro

Pasi Vainionpää – Ihmisen mieli

Näyttelyssä pyrin itseironian ja mustan huumorin keinoin kuvaamaan yksilön henkistä tilaa nyky-yhteiskunnassa. Minua kiinnostavat alitajunta ja psyykkiset ilmiöt, meidän erilaiset tapamme reagoida elämän myötä- ja vastoinkäymisiin, kun yritämme selviytyä ihmisenä olemisen haasteista tässä perin pirstaloituneessa ajassamme. Teokseni asettuvat usein psykologisen ja yhteiskunnallisen rajapinnalle. Esitystapa on tarinallinen ja vertauskuvallinen. Pyrin sisällön ja teknisen toteutuksen väliseen tasapainoon ja tulkinnalliseen monikerroksisuuteen. Keskiössä on ihminen psykologisena olentona, mutta koska kukaan ei elä tyhjiössä, saa taiteeni paikoin kantaaottavia sävyjä.
Teosteni teemoja ovat mm. kohtaaminen ja kohtaamattomuus, itsekeskeisyys, yksinäisyys, ihmisen kompleksisuus, muisti ja unohdus, kuoleman väistämättömyys, olemisen hauras mielekkyys. Sekä, kaikesta huolimatta, kaiken alla piilevä toiveikkuus.
Teokset ovat keraamisia veistoksia ja reliefejä sekä installaatioita. Teosten materiaalina on enimmäkseen samottipitoinen karkea savi, joskus ryyditettynä muilla materiaaleilla. Monien teosten tumma, hieman metallimainen pinta tulee itse kehittelemästäni lasitteesta.

Kiitokset näyttelyn tukemisesta: Taike / Satakunnan taidetoimikunta sekä Porin kaupunki.

Pasi Vainionpää, Memento mori, 2015, keramiikka, 32 x 44 x 38 cm

Hanna Peräkylä – Kuri

Hanna Peräkylän näyttely käsittelee yltäkylläisyyttä, keskeneräisyyttä ja kuria.

Teoskokonaisuus koostuu abstrakteista tekstiiliteoksista, joiden pohjana ovat uusiokäytetyt tekstiilit, pääosin vanhat vaatteet ja lakanat, paperi sekä pyörän sisäkumi. Materiaaleja on käsitelty maalaten, piirtäen, ommellen, kirjoen, sekä naulaten. Taiteilijaa kiinnostaa vuoropuhelu hauraan ja vahvan, niukan ja yltäkylläisen, vähäeleisen ja maksimaalisen välillä.

Näyttelyä ovat tukeneet Kymenlaakson Maakuntarahasto ja Kaakkois-Suomen taidetoimikunta TAIKE. Näyttelykokonaisuus jatkaa Peräkylän “A study for a (uni)form” -sarjaa.
_____________________________

Peräkylä (s.1984) on valmistunut Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2013 tekstiilitaiteen maisteriksi. Hänen teoksiaan on mm. Kouvolan taidemuseo Poikilon, Taidekeskus Salmelan ja Namibian Yliopiston kokoelmissa. Peräkylä on Kouvolan taiteilijaseura KOUTA:n, Ornamon ja TEXO:n jäsen.

Hanna Peräkylän teokset ovat käsitelleet kulutuksen, tallentamisen, muistamisen ja ihmisen materiaalisuhteen teemoja. Teoksille on ominaista erilaisten tekstiilien moninainen uusiokäyttö, vahva materiaalin tuntu ja veistoksellisuus. Tekstiileissä näkyvät käytön jättämät kulumat, kerroksellisen tekoprosessin jäljet, materiaaliin piiloutuneet merkitykset ja niihin tallentuneet tarinat tuovat teoksiin oman historiansa. Viime vuosina Peräkylä on pyrkinyt kohti yhä vähäisempää lisätyn maalin käyttöä, materiaalien hyväksymistä sellaisenaan.

Peräkylä työskentelee paraikaa Kymenlaakson Maakuntarahaston 1-vuotisella työskentelyapurahalla kotonaan Voikkaalla ja Taidekeskus Antareksessa, Sippolassa.

Yhteystiedot:
http://hannaperakyla.com
Facebook: Hanna Peräkylä art and craft
Instagram: hanna_perakyla
hannaelina.perakyla@gmail.com

Hanna Peräkylä, Absorded, 2019, pyörän sisäkumi, tekstiili keskeneräisellä kellopohjalla, halkaisija 18 cm, syvyys 4 cm

Henri Airo – Land of Significance

1800-luvulla Osmanien valtakunnan Palestiina oli lähes puuton. Muutamia vehreitä laaksoja lukuunottamatta alue oli autiomaata, suota ja aroa, jossa eläminen oli raskasta ja vaati suuria ponnistuksia. Tuon ajan valokuvissa Palestiina näyttäytyy tyypillisesti kuitenkin vehreänä ja hedelmällisenä, kuin Eedenin puutarha. 1800-luvun puolivälissä useat valokuvaajat matkustivat Palestiinaan kuvatakseen raamatullista pyhää maata ja he etsivät ne harvat paikat, jotka sellaisina voisi kuvata. Tämän maiseman he lähettivät aikanaan Eurooppaan postikorttien ja matkakirjojen muodossa. 1800-luvun loppupuolelta saapuneille juutalaisille oli usein järkytys, kuinka paljon maa todellisuudessa erosi heidän ennakkokäsityksistään. He alkoivatkin muokkaamaan maata vastaamaan omia mielikuviaan. Suot kuivatettiin, arot muokattiin viljelysmaaksi ja aavikolle istutettiin metsiä. Nykypäivän Israelissa on yli 240 miljoonaa puuta. 1800-luvun valokuvissa esiintynyt maisema on rakennettu todeksi. Valokuva on toteuttanut itsensä, kuin moderni ennustus.
“Land of Significance” on syntynyt viettämällä aikaa erilaisissa yhteisöissä Israelin ja Palestiinan alueilla keväällä ja kesällä 2019. Näyttelyn valokuvat on tallennettu filmille hyödyntäen ihmissilmälle näkymätöntä infrapunavaloa. Kuvat ovat eräänlaisia kangastuksia, näkymät eivät ole todellisia. Tämänkään näyttelyn valokuvat eivät kykene kertomaan totuutta paikasta. Sen sijaan ne kysyvät, miten ihminen antaa merkityksiä maalle ja mitä seurauksia tällä on? Miten kristityn pyhiinvaeltajan ja beduiinipaimenen erilaiset kokemukset samasta paikasta muuttavat sille annettuja merkityksiä? Antaako merkityksellisyys kenellekkään oikeutta toimia eriarvoisesti muita kohtaan?
Henri Airo (Synt. 1996) on suomalainen valokuvataiteilija, joka tarkastelee töissään yhteiskunnallisia ja sosiaalisia rakenteita. Hän on loputtoman kiinnostunut tavoista, millä ihmiset sitovat itsensä yhteisöihin sekä paikkoihin. Airo pyrkii visualisoimaan näitä ilmiöitä, jotka ovat muuten näkymättömiä. Antamalla näille sosiaalisille kokonaisuuksille nähtävän muodon, hän haluaa luoda syvempää ymmärrystä ja haastaa ihmisiä olemaan valppaampia ympäristöään sekä mielipiteitään kohtaan. Airo opiskelee neljättä vuotta valokuvausta Lahden muotoiluinstituutissa. Hänen teoksiaan on ollut esille useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa sekä ulkomailla, viimeisimpänä Puolassa osana Krakow Photomonth -festivaalia. Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely Galleria Uudessa Kipinässä on hänen toinen yksityisnäyttelynsä.

Henri Airo – Land of Significance

Mari Hallapuro – Metsittynyt

Olen tehnyt kuvia metsistä. Piirtäessäni niitä olen kuvitellut itseni metsään. Metsässä olen kuunnellut, kuinka viileä syksyinen tuulenpuuska on kulkenut puuston lomitse, narisuttanut jossain lähistöllä olevaa puun runkoa ja havisuttanut lehtiä puissa voimakkaasti. Kuvitelmassani olen katsonut, kuinka puut ovat notkistuneet tuulen voimasta huojumaan ja palautuneet taas pian hiljaisiksi. Metsä on tuoksunut kostealta, ja jossain alempana juurakossa, ehkä mättään pinnassa, on kuulunut rapsahduksia. Kuvitelmassani olen seurannut, kuinka varjot saapuvat hämärtyvään metsämaisemaan.
Teosteni maisemat ovat osittain havaintooni perustuvia ja osittain kuviteltuja. Ne ovat hitaita tutkielmia kallioista, kivistä ja niiden välissä olevista murtumista ja rakosista. Kuvissa on mainintoja maaston notkelmista, pinnan muodoista ja puista, oksista ja risukoista. Teokset ovat kuviteltujen ja olemattomien maisemien näkyväksi tulemisia.
Kuvaamissani paikoissa ei ole ketään. On vain valitsemani maisema, jota tutkin ja tuijotan. Ensin luonnostelen paperille ja sen jälkeen sommittelen kuvan taidegrafiikan painolaatalle. Taidegrafiikan myötä tekemiseen tulee työskentelyn hitaus ja välillisyys. Työstän painolaattaa yhä uudestaan ja uudestaan: piirrän, raaputan, pohjustan, syövytän, rouhin ja kiillotan.
Työskentelyprosessin aikana maisema ja metsäkuvaelmat synkkenevät entisestään ja alkavat tuntua tekijälleen sopivilta. Toisaalta pohdin: ehkä pienen valokohdan esiin kiillottaminen mezzotintolaatalla korostaa sitä, mikä nousee kuvan varjoista. Valon ja varjon leikki metsässä saa jatkua.
Työskentelen perinteisten taidegrafiikan tekniikoiden parissa: teen pääasiassa kuivaneulaa, mezzotintoa ja viivasyövytystä. Kun työskentelen taidegrafiikan parissa, työstän yhtä ja samaa laattaa pitkään ja välivedoksia ottaen. Näin teokseni ottavat usein muotonsa teossarjoina. Sarjallisen työskentelytavan myötä kuvamaailma muuttuu ja muuntautuu piilotajuntaisten ryöpsähdysten mukaan johdatellen niin katsojan kuin tekijänsäkin uusiin maisemiin.

Mari Hallapuro (s. 1985) asuu ja työskentelee Järvenpäässä. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian taidegrafiikan koulutusohjelmasta vuonna 2012. Valmistumisensa jälkeen Hallapuro on järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ottanut osaa ryhmänäyttelyihin. Viimeksi Hallapuron teoksia on ollut esillä XXIII Mäntän Kuvataideviikoilla (2018) ja Meidän tarinoitamme-ryhmänäyttelyssä Seinäjoen Taidehallissa (2018). Hallapuron teoksia on hankittu mm. Helsingin Taidemuseon, Valtion sekä Pohjanmaan museon taidekokoelmiin. Hän on Suomen taidegraafikoiden ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen.

Näyttelyn järjestämistä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Mari Hallapuro, Pirunpelto II, viivasyövytys, mezzotinto, kuivaneula, 2019
28.8.-15.9.2019 Ulla Kudjoi, Kaisa Karhu, Minna Louhelainen, Joki_Pathirane

Ulla Kudjoi – See Saw Seen

Silmä on näköelin. Se tuottaa jatkuvasti ensisijaisia havaintoja ympäristöstä. Englannin kielen I see merkitsee myös ymmärtämistä. Näköaisti tuntuu aisteista vallitsevimmalta. Viime aikoina minun on tehnyt mieli katsoa asioita mahdollisimman tarkasti. Kyseessä on pyrkimys pysähtyä katsomaan ja keskittyä vain yhteen havaintoon kerrallaan. Samalla olen havahtunut muiden aistien olemassaoloon ja valppauteen.

Äitini sokeutuminen on vaikuttanut voimakkaasti taiteelliseen työskentelyyni. Tiedostan, että näkemisen vimma nousee sokeutumisen pelosta. Oikeastaan siis siitä, että silloin olisi pakko antautua täysin muiden aistien varaan. Tämän täytyy tarkoittaa, että koko kehollaan voi ikään kuin nähdä. Aistia, kokea, hahmottaa ja ennen kaikkea kommunikoida.

Näyttelyni materiaali jakautuu kolmeen osaan: videoteokseen, valokuviin ja punaiseen kankaaseen. Videoteoksessa tarkastelen silmää, havaintoa ja moniaistisuutta. Näyttelyn valokuvilla pyrin tarttumaan käsinkosketeltavaan ja konkreettiseen, toisaalta kurkottamaan epäkonkreettiseen. Kuvat voisivat esittää kysymyksen, mitä näemme, mutta ennen kaikkea, mitä silmän takana sijaitsee. Vapaus nähdä ja tulkita näkemäänsä? Tai jokin miellyttävän epälooginen aistihavaintojen, mielikuvien ja elämänkokemusten tuottama yhteensulautuma? Punainen kangas kuvastaa näköharhaa. Sokean henkilön kangastuksen omaista, huijaavaa näköhavaintoa.¹ Mutta samalla se joko peittää tai paljastaa, kuten verho tai esirippu, ja jakaa näyttelyn ajatuksen kahtia. Useimmat meistä näkevät, jotkut menettävät kykynsä nähdä. Ja toisaalta ei-näkevät voivat myös nähdä. Se ei vain tapahdu silmillä. Aisteilla on kyky kasaantua kehon havainnoiksi.

Ulla Kudjoi on valmistunut Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2018. Kudjoi työskentelee lähinnä valokuvan, videon ja tekstin parissa. Hän toimii myös valokuvauksen opettajana.

”Kudjoi’s work challenges the socially constructed hierarchies of the senses … by fosucing on the body as a holistic instrument for perception, it reaffirms that our experience of space cannot be reduced to visual perception only.”
–Bilge Hasdemir, Aalto-yliopiston näyttelykuraattori

www.ullakudjoi.com

Ulla Kudjoi, Cut Outs And Rituals , 2018, videostill

Kaisa Karhu – Landscape and Self -Adaptations / Mukaelmia maisemasta ja itsestä

Näyttely Landscape and Self -Adaptations muodostuu maisema- ja omakuvista, jotka rinnakkain esitettyinä rakentavat feminiinisen näytelmän luonnon, maiseman ja naisvartalon ympärille. Sarjan teoksia ovat innoittaneet 1500-1800-luvuilta peräisin olevat naistaiteilijoiden herkät, mutta voimakkaat omakuvat, sekä romantiikan ajan maisemamaalaukset. Jokainen maisemakuva koostuu yhdeksästä palasta, jotka yksittäisinä osina esittävät nähtyä maisemaa. Kolmeosaiset omakuvasarjat esittävät tapahtuman maisemassa.

Maisema
Hakeudun maiseman äärelle. Matkustaessani toivon aina näkeväni vuoren siintävän horisontissa, meren aavan ulapan, jylhää metsikköä tai värikästä kukkivaa kasvillisuutta. Maisema liikuttaa minussa syvällä sisälläni jotain perustavanlaatuista. Tunne ei ole kaipuuta tai haikeutta, vaan enemmänkin pakahduttavaa, rintaa puristavaa tunnetta. On vaikea hengittää. Maisema on eräänlainen paradoksi minulle, en ymmärrä sitä. Se jatkuu katseeni ulkopuolella aina johonkin suuntaan, enkä näe siitä kuin pienen osan kerrallaan. Kääntäessäni katsettani maisema muuttuu ja tilalle on tullut uusi maisema, joka koostuu uusista palasista ja osista, joita edellinen vilkaisuni ei saavuttanut. Samaan aikaan se on totta, olemassa siinä edessäni, kuitenkin minun saavuttamattomissa/tavoittamattomissa.

Omakuva
Naisvartalo, ele ja maisema. Muutun hetkellisesti osaksi näkymää, jonka olen valinnut katseellani. Asetun kameran eteen ja toteutan performatiivisen teon. Elein, jotka voivat olla hyvin pienimuotoisia tai suurempia havaittavia liikkeitä. Tuo kappale maisemaa on puhunut minulle, näyttänyt miten siinä olla, tulla osaksi sitä. Maisemassa minä ja vartaloni sulaudumme osaksi kokonaisuutta, silti olen irrallaan siitä, esittäen itseäni maisemassa. Vain maisemassa tapahtuu jotain: muutos, jonka vartaloni, katseeni, eleeni siihen piirtää. Ja minä siirrän sen valokuvaan. Maisema jatkaa hidasta muutostaan, poistun siitä jättäen jälkeeni pienen painalluksen, joka ajan saatossa katoaa. Minä muutun, maisema muuttuu, mutta yhteinen jälkemme jää valokuvaan.

Kaisa Karhu (s.1984) on helsinkiläinen valokuvataiteilija, jonka työskentely pohjautuu performatiivisen teon ja valokuvan yhdistämiseen. Teoksissaan hän pohtii henkilökohtaisten tapahtumien kautta naistaiteilijuutta, sekä nais-sukupuolen alisteista historiaa luonto aiheiden kuvaajana. Karhun edellinen yksityisnäyttely Tunteiden kasvio oli esillä Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa (2016) sekä Valokuvakeskus Nykyajassa Tampereella (2017). Karhu valmistui taiteen maisteriksi Aalto yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta keväällä 2017.

www.kaisakarhu.com

Kaisa Karhu, Japanese view, 2019, valokuva kankaalle, 200cm x 300cm

Minna Louhelainen – Sadeatlas

Taiteessani käsittelemäni aiheet ovat usein ihmisenkokoisia mutta universaaleja: erityisen kiinnostunut olen tietoisuudesta sekä minuuden ja muistojen muodostumisesta. Muistoihin perustuvat rekonstruktiot menneisyydestä ovat ailahtelevaisessa sirpaleisuudessaan aina vain approksimaatioita totuudesta – ne ovat tarinoita, joista ihminen hitaasti kutoo itseään. Toivon taiteeni kartoittavan näitä prosesseja katsojan mielessä omalla hiljaisella tavallaan.

Toteutan etenkin erilaisia pienikokoisia kollaasisarjoja, joita koostan sekä paperille että puulle. Merkittävä osa käyttämästäni kollaasiraaka-aineesta on peräisin vanhoista töistäni, esim. koevedoksista tai virheellisistä grafiikanlehdistä. Lisäksi käytän esimerkiksi kirpputoreilta löytämiäni vanhoja merikarttoja. Olen hullaantunut siitä, miten näitä kollaaseja sekä tehdessä että katsoessa kaaoksesta pelkistyy hitaasti esiin jotakin enemmän tai vähemmän koherenttia. Erilaista alkuperää olevien palasten yhtäkkisillä rajoilla väreilee; palojen välille muodostuu rinnastuksia, jännitteitä ja myötämielisyyksiä, joista valitsen ikuistettavaksi hedelmällisimmät, herkullisimmat ja puhuttelevimmat yhdistelmät.

Hyödynnän kollaasinomaista tekniikkaa myös näyttelyripustuksissani. Ripustan kehystämättömiä, usein standardimitoissa toteuttamiani teoksia vieri viereen, jolloin ne muodostavat yhdessä suuremman kuvapinta-alan ja keskustelevat toistensa kanssa intensiivisesti.

Sadeatlas-näyttelyn työt kartoittavat sitä sadetta, jota minun on viimeisen kahden vuoden aikana ollut tarve puristaa irti sydämestäni.

LYHYESTI MINUSTA

Olen syntynyt Helsingissä vuonna 1984, ja asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Savossa. Kuopiossa opiskelin lääketieteen kandidaatiksi; vaihdoin sittemmin alaa ja valmistuin Lahden Taideinstituutin viimeisen vuosikurssin mukana keväällä 2016. Tällä hetkellä asun ja työskentelen Lahden Nikkilässä. Pidän itseäni ensisijaisesti taidegraafikkona, vaikka hallitsen ja käytän myös muita tekniikoita. Minua inspiroivat mm. tietokonepelit, mineraalit ja merimatkat.

www.minnalouhelainen.net

Minna Louhelainen, Been Raining in Space since 1984 #5, 2018, sekatekniikkakollaasi, 21 x 18 cm

Joki_Pathirane – Kuja ammottaa, hirviö kiiluu

Tiirismaan koulurakennus Lahdessa Ursankatu 4:ssä purettiin kesällä 2019. Tätä ennen se ehti seistä vuosia suljettuna sisäilmaongelmien tähden. Ylen uutisessa ”Tiirismaan koulun purkulupa menossa päätöksentekoon” (9.11.2018) todetaan, että ”Tiirismaan vanha koulu pitäisi saada purettua, koska se on ollut pitkään alttiina kutsumattomille vieraille ja ilkivallalle.”

Asuimme Lahdessa vuonna 2018. Pyörimme asiattomasti Tiirismaan koulun liepeillä ja seurasimme keskustelua aiheesta. Kiinnostuimme siitä, kuinka hylätyssä rakennuksessa vierailevat ihmiset kyseenalaistamatta esitetään ja ilmeisesti koetaan ongelmana. Kiinnostuimme samoihin aikoihin hirviön käsitteestä, metaforasta, hahmosta sekä sanan käyttöyhteyksistä ja huomasimme näiden kahden kiinnostuksen kohteen resonoivan keskenään.

Hirviöt osoittavat ja rituaalisesti uusintavat järjestäytyneen yhteiskunnan, yksilöiden valvonnan ja yhteisön turvallisuudesta huolehtimisen välttämättömyyden. Hirviö toimii syntipukkina: sitä voidaan käyttää yhteisön ”puhdistamiseen” tai ”synninpäästöön”. Sanan ’syntipukki’ alkuperä on muun muassa Vanhan testamentin Mooseksen kolmannessa kirjassa kuvatussa käytännössä, jossa vuohipukki karkotettiin erämaahan yhteisön synnit mukanaan; valittu kansa pysyi pyhänä karkottamalla paristaan kaiken epäpyhän. Yhteiskunta puhdistuu luomalla hirviöitä ja rajaamalla ne ulkopuolelleen.

Hirviöitetyt, hirviömäisiksi toisiksi toiseutetut, ovat harvemmin keskiluokkaisia valkoihoisia. Toisinaan paikka ja konteksti tekevät hirviön. Naapurustolle ja konservatiiviselle turvallisuusajattelulle ”asiaton kuljeksija”, vieraaksi tunnistettu, on uhka omaisuudelle, lapsille ja naisille; koko yhteisön arvoille ja elämäntavalle. Vieras on pelon politiikan instrumentti, jolla vieraaksi tunnistettujen kehojen liikkumista rajoitetaan kuvitellun yhteisön kuviteltujen rajojen sisällä, oikeastaan siis kaikkialla.

Verna Joki (1988) viimeistelee opintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemian maisteriohjelmassa. Henrik Pathirane (1987) tekee estetiikan alan väitöskirjaa Helsingin yliopistolla. Vernan viimeisimmät yksityisnäyttelyt ovat olleet Hippolyte Studiossa huhtikuussa 2019 ja Galleria Rajatilassa Kesäkuussa 2019. Henrik on julkaissut runoilija, jonka näyttelykontekstiin tarkoittamia runoja on ollut esillä muun muassa Oksasenkatu 11:sta maaliskuussa 2019. Joki_Pathiranen aikaisemman yhteistyön tuloksena Henrikin runoja on ollut Vernan yksityisnäyttelyiden teksteinä. Työparin ensimmäinen yhteinen kirjamuotoinen teos tuli ulos kesäkuussa 2019 Humahduksen Selkänahka-erillisjulkaisusarjassa.

Joki_Pathirane, Kuja ammottaa, hirviö kiiluu, 2019, still kuva videoteoksesta
Haastattelu: Vastakohtia, pimeää valoa ja metsän peili

Galleria Uusi Kipinä

Näyttelyt 7.8.-25.8.2019

KULMA

Laura Vainikka – AMATÖÖRIN OBSERVATORIO

KENNO

Jaakko Kahilaniemi – All Those Hectares And Other Stories From Nature

KYMI & KIRNU

Jussi Pyky – The seven-petalled flower

Vastakohtia, pimeää valoa ja metsän peili. Galleria Uuden Kipinän elokuun seitsemäntenä avatut näyttelyt kutsuvat ihmettelemään ja katsomaan itseä metsän peilistä. Esillä on mm. painettua taidetta, valokuvaa sekä kahden tilan piirustusinstallaatio.

KULMASSA on nyt esillä kuvataiteilija ja taidegraafikko Laura Vainikan AMATÖÖRIN OBSERVATORIO –installaatio. Vainikan työskentely sijoittuu painetun taiteen alueelle. Onko painettu taide synonyymi taidegrafiikalle? ”Painettu taide –termi käsittää kyseistä aluetta laajemmin, eikä rajoitu esimerkiksi tietyltä laatalta vedostettuun editioon”, avaa Vainikka. Näyttelytilaan astuessa herää ihmetys ja kiinnostus – mitä täällä on? Hämärän huoneen verhot on vedetty alas, kolme mustaa jättimäistä teosta leijuu kuin itsestään ilmassa, seinille on nostettu pieniä esineitä ja jalustallaan seisovat vanhanaikaiset teatterikiikarit. Esineteokset houkuttelevat tarkastelemaan lähempää.

Amatöörin observatorio -teoskokonaisuus koostuu useasta osasta, joita ovat esimerkiksi lähes loppuun palanut pöytäkynttilä ja kirkkaiden levyjen välissä nokea. ”Kynttilä kuuluu vakiovarusteisiin työhuoneellani.”

Istumme mustien leijuvien teosten edustalle. Teos on nimeltään Mustaa paperilla. Valo on yksi näyttelyn teemoista, mutta pääasiassa huoneessa on mustaa. Teosta katsoessa pidempään alkaa se aueta, hahmottua. Taiteilija itse kuvailee teosta käänteisiksi valkokankaiksi. ”Usean vuoden ajan valo, näkeminen ja näköhavainto on ollut työskentelyni ydin.”

Miksi? ”Tekeminen on vuosien saatossa salakavalasti hakeutunut näiden aiheiden piiriin. Kuvan tekeminen on ollut aina tärkeää, ja sitten se kriisiytyi. Tuli tarve alkaa purkaa kuvaa. Siitä seurasi pohdintaa näköhavainnosta. Sekä kuvassa että näköhavainnossa valo on erittäin tärkeä elementti. Kuva ei synny ilman valoa, se voidaan rakentaa kuvaan eri tekniikoissa eri keinoin. Minua kiinnostaa myös materia ja kosketus, ja kun valo on immateriaalista, alkoi minua kiinnostaa voisiko valoa lähestyä jollakin tapaa materiaalisuuden kautta.” Tässä kohti kuvaan astuu näyttelyssä läsnä oleva nokimusta.

”Musta nappaa kaiken valon, eikä valkoisen tapaan heijastele sitä yhtään ympäristöön.” Vastakkaisella seinällä on lähes valkoinen teos – Fata morgana. Kankaalle painettu kuva-aihe on kangastuksen omainen, teoksen nimi viittaa horisonttikangastukseen.

”Kun esimerkiksi katsoo merenrannalla horisonttiin ja merellä on laiva, voi näkymä näyttää siltä kuin laiva ”kelluisi” horisontin yläpuolella, vaikkei se tosiasiassa tietenkään niin tee.” Teoksen synty on mielenkiintoinen: Vainikka kertoo, että ripotellessaan paperituhkaa laatalle, lähti tuhka liikkeelle muodostaen aaltomaista, kuun pintaa muistuttavaa kumpuilevaa muotoa. Se herätti ajatuksen horisonttimaisesta harhasta. ”Mielenkiintoista on se, kuinka fysikaalisesta ilmiöstä muodostuu taideteos.” Vainikka valotti paperituhkan muodostaman kuvion laatalle ja painoi sen harsomaiselle voilee -kankaalle.

Teokset keskustelevat keskenään ja on kerrassaan lumoavaa osallistua teoksen maailmaan ja antaa tilaa ihmettelylle ja oivallukselle. Lopuksi kysyin, mitä Vainikka toivoisi näyttelystä jäävän vieraalle matkaan.

”Toivon että täällä voi kokea ehkä jonkinlaista visuaalista hiljaisuutta. Minulle niukkuuden estetiikka on reagointia ulkomaailman runsaisiin visuaalisiin ärsykkeisiin. Visuaalinen hiljaisuus on reagointia ulkomaailman visuaaliseen ärsykkeeseen. Olen pyrkinyt luomaan tilan, jossa toivottavasti myös katsoja päätyy hitaan katsomisen äärelle.”

KENNOSSA on esillä Jaakko Kahilaniemen valokuvanäyttely All Those Hectares And Other Stories From Nature.

Istahdan katsomaan teoksia näyttelytilan ikkunalaudalle. Kehystettyjä valokuvia ja kultainen halko. Kuva-aiheet ovat tuttuja, suomalaista luontoa ja metsää – jokin jännä tvisti kuvissa kuitenkin on läsnä.

Näyttelyssä on esillä teoksia kahdesta sarjasta, 100 Hectares Of Understanding ja Nature Like Capital.

”Aloitin 100 Hectares of Understanding -sarjan parissa työskentelyn vuonna 2015.” ”Minulla on metsäläinen tausta, mutta itse halusin tehdä metsänhoidon sijaan taidetta. Muistan kun lapsena en halunnut istuttaa puita ja heittelin taimia. Työn kautta ymmärrän nyt metsää paremmin, voisi sanoa, että työskentelyni näiden sarjojen parissa on lähentänyt minun luontosuhdettani.”

Teoksia on esillä 12, ja jokaisella on tarina kerrottavanaan. Kaikki teokset avautuvat sekä henkilökohtaisella, että yleisellä tasolla. Syvennyn kuuntelemaan ja tekemään muistiinpanoja, Kahilaniemen kuvat alkavat aueta eri suuntiin.

”Nimet ovat minulle tärkeitä, ne myös toimivat katsojalle ikään kuin teosten avaimina.” Tästä esimerkkinä teos 100 Mistakes Made by Previous Generations. Teoksessa on mustavalkoinen avohakkuumaisema, jossa on punaisia ympyröitä. ”Jokaisen ympyrän takana on kanto.” Teos saa täysin uuden merkityksen, kun ensin jopa iloisen oloiset, ilmapallot mieleen tuovat ympyrät aukeavat nyt hakattujen puiden merkkeinä.

”Haluan tehdä teoksia, jotka ovat arvoituksia vaikkakin minulla on selkeä agenda niitä tehdessäni. Haluan oppia työskentelyni kautta jotain uutta ympäröivästä maailmasta.”

Nature Like Capital -sarjaa Kahilaniemi kuvailee luonnon universaalimpana tutkimuksena, jonka kantavana teemana on luonnon näkeminen pääomana ympäristön paikan sijaan. Sarjan teos Foreign Factor syntyi kesällä 2018.

”Kuljin metsäpalon sammutustöiden jälkeen tässä elokuvamaisessa tilassa. Kuva on sieltä. Liitin kuvaan ympyränmuotoisen peilin. Eivät metsäpalot suoraan ole ihmisen syytä, mutta ilmastonmuutoksen seurauksena sään ääri-ilmiöt tulevat yleistymään. Teosta katsoessaan voi nähdä itsensä tässä palaneessa metsässä. Se on osa duunin syy-seuraussuhdetta.”

Preserving Nature -teoksen sisältö tuo mieleen scifi -elokuvan. ”Siinä on ehkä naiivikin ajatus taimiston säilyttämisestä, ajatus on sama kuin miten vaikkapa munasoluja jäädytetään tulevaisuuden varalle.”

100 Hectares of Understanding on metsäsarja. Broken Heart Relationship teos kuvaa taiteilijan ristiriitaista suhdetta luontoon. Vaikkakin Fistful of Peace teoksen kohdalla Kahilaniemi sanoo tehneensä sovinnon metsän kanssa, on suhde silti haastava.

”Puiden istuttaminen tuntuu oikealta, kun taas avohakkuu tuhoaa niin tärkeitä hiilinieluja.” Toisaalta taas ristiriitaa aiheuttaa myös se, että metsästä voisi saada toimeentuloa.

KYMISSÄ JA KIRNUSSA on esillä kuvataiteilija Jussi Pykyn kahden tilan kattava piirustusinstallaatio The seven-petalled flower.

Esoteriaa, psykologiaa ja seitsenterälehtinen kukka – metsätähti. Kaksi huonetta piirustuksia, pääosin mustia hiilellä ja grafiitilla työstettyjä eläinhahmoja, luontoa sekä sotakuvia. Näyttelyteksti viittailee laajalti kirjallisuuteen.

”Piirtäminen on ennemmin sisäänpäin menemistä kuin kommentointia ulkopuolisesta maailmasta. Kuvat symboloivat ihmisen sisäistä maailmaa. Eläinhahmot ovat symboleita ihmisen eläimellisestä puolesta. Otetaan esimerkiksi teokset numero 13 ja 21 Tiedostumaton ja tietoisuus -teossarjasta. Pyky avaa kuvia: niissä on sama aihe, maassa olevat hahmot symboloivat tiedostamatonta, alitajuntaa eli vaistoja ja viettejä. Yläpuolella on lentävä hahmo, joka taas symboloi tietoista. Teokset kuvaavat vastakohtia, ei hyvää tai huonoa, vain eri puolia ihmisessä.

”Toivon, että näyttelystäni välittyy vilpittömyys ja myös sellainen merkityksellisyys mikä tällä myös itselleni on. Se riittää, jos edes yksikin ihminen saa tästä sellaisen kokemuksen”, Pyky pohtii, ja jatkaa: ”Vaikka värit ovat synkkiä, toivon että ilokin välittyy. Onhan tässä kaikki maailman aiheet.”

Tämän näyttelyn kokonaisuus on ollut työn alla puolisen vuotta.

”Näitä on ollut hauska tehdä. Jossain vaiheessa maalaaminen tuntui väkinäiseltä – välineen vaihto toi iloa tekemiseen. Piirtämisen kautta minulla on mahdollisuus ilmaista itseäni vapautuneemmin. Vaikka omia kuvia tuskin koskaan on mahdollista nähdä kuin ulkopuolisen silmin, aika auttaa. Esimerkiksi viiden vuoden takaisista töistä voi nähdä, että hei, nämähän ovat hyviä. Nyt piirtäessäni en analysoi liikaa mitä teen ja miltä kuvan pitäisi näyttää vaan annan sen muotoutua omilla ehdoillaan.”

Mistä ideat tulevat? ”Aiheet innostaa piirtämään. Aiheita voi tulla mistä vain, vaikkapa elokuvista tai kirjoista. Joissain teoksissa on viittauksia myös myytteihin.”

”Ihmettely on ollut läsnä lapsuudesta asti. Elämä on mysteeri, eikä maailmaakaan voi selittää täydellisesti. Kuvien avulla käsittelen näitä aiheita, piirtäminen on minulle työkalu olla maailmassa. Se tuo merkityksen olemiselle. Olen kiitollinen, että olen löytänyt kuvan tekemisen – en voi enää kuvitella itseäni tekemässä muuta.”

Pyky avaa kuvissa olevia jälkiä ja sitä, ettei pyri peittämään niitä, niin kuin ehkä maalatessa tulisi tehneeksi. Keskustelemme piirtämisestä ja jäljistä. ”Se on lohdullinen juttu”, Pyky pohtii, ”että jäljet jää. Välineen kautta kontrolli katoaa osittain.”

”Mitä enemmän kuvia on, sen rehellisemmin se näyttää mitä kuvan tekeminen on – tai elämä. Eihän se mitään ruusuilla tanssimista ole. Sillä tavalla näkyy kaikki nyanssit, vastakohdat.”

Taiteilijoiden näyttelytekstit löydät näyttelytiloista sekä verkosta www.galleriauusikipina.fi

Näyttelyihin on maksuton sisäänpääsy.

Lila Vainikka, yleisötyöntekijä, Kauno ry

7.8.-25.8.2019 Laura Vainikka, Jaakko Kahilaniemi, Jussi Pyky

Laura Vainikka – AMATÖÖRIN OBSERVATORIO

Voiko nokimustalla kuvata avaruuden äärettömyyttä?

Amatöörin observatorio – näyttely leikittelee huonon näkyvyyden, pimeän valon ja olemattoman optiikan teemoilla. Esillä on teoksia joissa käsitellään näkemisen kompleksisuutta sekä aineettoman ja aineellisuuden suhteita.

Näyttely muodostuu vedoksista ja esineteoksista, joissa yhdistyvät materiaaliset pohdinnat ja sattumanvaraiset harhailut kuvitelmissa ja kangastuksissa.

Laura Vainikka (s.1979) on pääkaupunkiseudulla asuva kuvataiteilija ja taidegraafikko. Hän käsittelee teoksissaan näköhavainnon ja valon teemoja. Vainikan työskentely sijoittuu painetun taiteen alueelle.

Vainikka on opiskellut mm. Lahden Taideinstituutissa sekä valmistunut Kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2013. Hänen teoksiaan on ollut esillä ympäri Suomen lukuisissa yksityis- sekä yhteisnäyttelyissä. Vainikka on ollut ehdolla Kjell Nupen Memorial grant – palkinnon saajaksi ja mukana kirjoittamassa teosta Siirtämisen ja välittymisen taide, ensimmäistä suomenkielistä julkaisua joka tarkastelee painetun taiteen filosofisia ja taideteoreettisia piirteitä. Vainikan teoksia on muun muassa Porin ja Jyväskylän taidemuseoiden, sekä Valtion taidekokoelmissa.

Laura Vainikka, Amatöörin observatorio, 2019

Jaakko Kahilaniemi – All Those Hectares And Other Stories From Nature

Jaakko Kahilaniemi (s.Toijalassa 1989) valmistui kuvataiteilija AMK:ksi Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2014 ja valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta keväällä 2018 Helsingissä. Kahilaniemi voitti kansainvälisesti arvostetun nuorille valokuvataiteilijoille suunnatun ING Unseen Talent Award Jury-palkinnon vuonna 2018 ja Majaoja/Backlight’17–pääpalkinnon vuonna 2017.

Kahilaniemen töitä löytyy Suomen valtion, ING-pankin ja Villa Noaillesin taidekokoelmista, sekä useista yksityiskokoelmista ympäri maailmaa. Hänen töitään on julkaistu laajasti kansainvälisissä taidejulkaisuissa, kuten Eikon Magazine, Der Grief, Green Peace Magazine ja HANT Magazine. Kahilaniemen töitä on ollut lukuisissa yhteisnäyttelyissä ympäri maailmaa, kuten muun muassa Pariisissa, New Yorkissa, Lontoossa, Denverissä ja Wienissä.

Kahilaniemen työskentely pohjautuu kokeelliseen ja käsitteelliseen valokuvaukseen, joka on laajentunut veistosinstallaatioihin ja videotyöskentelyyn. Hän pyrkii jatkuvasti löytämään uusia tapoja visualisoida aiheita, jotka liittyvät ihmisen ja luonnon ristiriitaiseen, monimutkaiseen ja monitulkintaiseen suhteeseen. Kahilaniemen teoskokonaisuuksista 100 Hectares of Understanding käsittelee hänen perimäänsä metsäpalstaa ja Nature Like Capital-projekti puolestaan käsittelee laajasti sitä, miten ihmiset ajattelevat luonnon ja ympäristön olevan pääomaa.

Galleria Uuden Kipinän kutsunäyttelyssä yhdistyy Jaakon teoksia useista eri teoskokonaisuuksista. Näyttelyn pääteema onkin se, miten luontoa ja ympäristöä voi ajatella uudella ja erilaisella tavalla suhteessa totuttuihin tulkintatapoihin. Kokonaisuus koostuu valokuvateoksista ja veistosinstallaatiosta.

Jaakko Kahilaniemi, Preserving Nature, 2018

Jussi Pyky – The seven-petalled flower

Mieleeni on jäänyt lapsuudestani kuva valkea terälehtisestä kukasta, joka koristi erästä jogurttipurkkia. Muistan selvästi kun myöhemmin löysin ensimmäisen kerran samaisen kukan läheisestä metsiköstä, kukka oli metsätähti. Muutama vuosi sitten tämä muisto palasi yllättäen mieleeni. Hain internetistä kuvaa kyseisestä kukasta. Kukan ulkomuodossa oli jotain outoa. Luin metsätähden olevan yksi harvoista kukista, joka kasvattaa säännöllisesti seitsemän terälehteä.

Tänä keväänä olen lukenut muun muassa symboleita, myyttejä, uskontoja ja psykologiaa  käsittelevää kirjallisuutta. Havahduin kun vastaani tuli jälleen kuva seitsenterälehtisestä kukasta lukiessani Carl Gustav Jungin teosta Psychology and alchemy. Toisessa kirjassaan Alchemy: An Introduction to the Symbolism and Psychology Jung kirjoittaa, että alkemistinen seitsen terälehtinen kukka symboloidessaan seitsemää planeettaa ja seitsemää transformaation tasoa, viittaa psykologisesti ”evoluutioon ajassa”, hitaaseen prosessiin tulla tietoiseksi.

Näyttelyn piirustukset on tehty pääsääntöisesti tämän vuoden aikana ja niitä tulee olemaan esillä useita kymmeniä. Olen ripustanut teokset teemoittain ryhmiin niin kuin olen niitä työstänytkin. Piirtäminen ja paperille työskentely on ollut vapauttavaa verrattaessa hitaampaan ja työteliäämpään öljyvärimaalaamiseen. Kun piirroksia on paljon ilmentävät ne myös mielenkiintoisella tavalla muutosta, jota tapahtuu lyhyessäkin ajassa.

Mircea Eliade kirjoittaa kirjassaan Images and Symbols: Studies in Religious Symbolism, että Intialaiseen ajattelun mukaan ihmisen tila määritellään vastakohtien olemassa ololla ja vapautuminen ihmisyyden tilasta vastaa epätilaa tai ei-tilaa, jossa vastakohdat yhdistyvät. Näitä aiheita käsittelen itsekin piirustuksissani, joissa vastakohdat ovat useasti läsnä erilaisissa ilmenismuodoissaan. Maailma näyttäytyy meille vastakohtien avulla. Ne kertovat ihmisyydestä aikaan kahlittuna. Vastakohdat ovat piirustuksissani toisinaan konfliktissa ja toisinaan sovussa tai yhtymisen tilassa. Piirtäminen tekemisenä ja välineenä on minulle mahdollisuus irtautua tästä arki olemisen dualistisesta luonteesta. Piirtäminen muistuttaa joskus rukoilua tai meditaatiota, jossa parhaimmillaan voi päästä pysähtyneeseen tilaan tai kiinni hetkeen, jossa tietoisuus ajasta katoaa.

Jussi Pyky (s. Tyrnävällä 1985) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Lahden Taideinstituutista kuvataiteilijaksi vuonna 2009 ja kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomaila sekä ollut mukana monissa ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä. Pyky on Lahden taiteilijaseuran jäsen ja kuuluu taiteilijaryhmä Hydraan.

Jussi Pyky, Womb, 2019, hiili, muste ja grafiitti paperille, 43 x 32 cm
17.7.-4.8.2019 Linda Inkeroinen, Kim Jotuni, Aino Kauranen, Kristiina Korjonen, Riina Pastinen – Ajassa

Linda Inkeroinen

Muutos. Kuinka ajan kuluminen konkretisoituu muutoksissa? Aiemmassa työskentelyssään Inkeroinen on keskittynyt ajan kulumisen huomiointiin negaatioiden kautta: epäonnistumisen taltiointiin esimerkiksi pilaantuneiden, homehtuneiden ja mädäntyneiden kotiruokien kuvaamisessa. Nyt esillä on raikkaampaa installointia kasvusta ja kehityksestä. Toivo ja usko parempaan tulevaisuuteen näkyy herkässä ja jopa minimalistisessa kokonaisuudessa. 

Kim Jotuni

Jotunin figuratiiviset puuveistokset käsittelevät ihmisyyttä, erityisesti tämän lihallista ja materiaalista olemassaoloa. Figuratiiviset veistokset valmistuvat käsityönä, moottorisahalla ja taltoilla, lopuksi hioen. Jotuni tavoittelee puun syvyyksistä ilmestyvää ihmistä, ihoa ja lihaa.

Abstraktit reliefit ovat tehty niin ikään puusta, mutta niiden valmistamisessa on käytetty 3d -mallinnusohjelmia. Reliefien muoto on jyrsitty esiin cnc-jyrsimellä.

Kim Jotuni, Man with a Blue Pants, 2018,
140x100x50cm, haapa

Aino Kauranen

Nopeasti ohimenevät hetket ja ajan ja arjen pysähtyneisyys ovat usein läsnä työskentelyssäni. Miten ajan käsitys muuttuu ja muovautuu kuvissa, usein hidastuen ja pysähtyen. Millaisia tunnesiteitä meillä on tiettyyn aikaan ja paikkaan ja kuinka paljon mietimme sitä tietoisesti. Ja miten koitamme säilyttää ja varastoida aikaa jopa pakkomielteisesti erilaisiin kuviin ja esineisiin.

Aino Kauranen, A cryptid, 2017,
155x100cm, akryyli kankaalle

Kristiina Korjonen

Kristiina Korjosen taiteellinen työskentely pitää sisällään abstrakteja akryylimaalauksia, joita hän toteuttaa toistamalla yksittäistä pientä elementtiä, kuten pistettä tai viivaa muodostaakseen kuvapinnan kankaalle. Teokset rakentuvat sitä mukaan kun maalauksen pohjaväri peittyy haluttuun elementtiin, kerran maalattuun pintaan enää koskematta. Tämä tuo työskentelyyn intensiivisyyttä ja tarkkuutta, sekä vaatii maalausprosessilta suunnitelmallisuutta.

Temaattisesti Korjosen työskentelyssä on kaksi lähtökohtaa, värien käyttö ja aika. Maalaukset ovat tutkimusta värien suhteista, siitä kuinka eri värit keskustelevat kankaalla rinnakkain ja kuinka valöörin muutokset tai pisteiden tiheys pohjaväriä vasten muuttavat värin syvyyttä ja sävyä.

Toisto maalauksen metodina on itsessään vahvasti kytkeytynyt aikaan, koska se on hidas tapa luoda kuvaa. Tämä hitaus ja työskentelyyn liittyvä tietynlainen tehottomuus kiehtoo Korjosta. Huolimatta siitä, että osan teoksista voisi toteuttaa digitaalisesti ja päästä visuaalisesti lähes samanlaisiin lopputuloksiin kuin käsin maalaten, Korjonen kuitenkin kokee aikaa vievän maalausprosessin olevan osa teosta siinä missä valittu värimaailma tai sommittelu.

Kristiina Korjonen, Spaces Between I, 2018, 120x140cm,
akryyli kankaalle
Teoskuva: Jose Jompero

Riina Pastinen 

Riina Pastinen on kiinnostunut havainnoimaan nykypäivän hektisen ja trendikkään somekulttuurin varjopuolta, erityisesti sen aikaansaamia status- ja ulkonäköpaineita, sekä niihin liittyviä kipupisteitä. Esillä olevien maalausten lähtökohtana hän on käyttänyt ottamiaan selfie-kuvia joita on sitten muokannut samoilla keinoin joita käytetään, jotta vartalosta ja kasvoista saataisiin aikaan mahdollisimman positiivinen illuusio, mutta lopputulos onkin vääristynyt ja harhaanjohtava. Miten vaikeaa on hyväksyä vanhenemisen väistämättömyys ajassa joka palvoo virheettömyyttä ja ikuista nuoruutta?

Riina Pastinen, Harha 2, 2018, 59,5 x 64 cm,
sekatekniikka, vesiliukoinen öljyväri, pastelliliitu
Näyttelytoimikunnan vieraileva tähti Heli Hokka

Galleria Uuden Kipinän näyttelyt valitsee näyttelytoimikunta, joka koostuu galleriatoiminnasta vastaavan Kauno ry:n jäsenyhdistysten taiteilijoista. Kauno ry:n jäsenyhdistyksiä ovat Lahden Taiteilijaseura, Lahden Taidegraafikot ja Lahden Valokuvataide ry.

Keväällä 2019 avasimme paikan yhdelle näiden yhdistysten ulkopuoliselle ihmiselle, ja valinta tapahtui arpomalla jäsenyys näyttelytoimikuntaan halukkaiden kesken. Ensimmäiseksi arvottu henkilö  ei päässytkään osallistumaan varsinaiseen valinta kokoukseen, joten toiseksi arvottu Heli Hokka tutustutettiin näyttelyiden valinnan maailmaan. 

Näyttelytoimikunnan kokous kesti valinta iltana pitkään, joten tapasimme Helin myöhemmin uudelleen ja mikä olisikaan ollut parempi paikka tälle keskustelulle, kuin itse galleria. Annoimme katseen vaeltaa kuvissa ja palasimme kevään 2020 näyttelyhakemuksiin. 

-Kerro vähän itsestäsi, kuka olet ?

-Olen ammatiltani vaatesuunnittelija ja olen tehnyt sen alan töitä seitsemän vuotta ja sen jälkeen kouluttautunut tekniseksi assistentiksi eli olen vaihtanu ihan kokonaan alaa ja nyt teen 3D-mallinnusta rakennesuunnittelussa. Olen välitön ja innostun helposti uusista asioista niinkuin tästäkin mahdollisuudesta päästä osaksi näyttelytoimikuntaa. 

-Oon ollut lahtelainen kymmenen vuotta, ja käynyt täällä Galleria Uudessa Kipinässä ehkä viitisen vuotta aktiivisemmin. Itsekin harrastan maalaamista ja ompelemista. Taide on lähellä sydäntä. 

-Miltä susta tuntui osallistua tähän?

-Heti kun huomasin teidän ilmoituksen, tiesin, että tää on ihan mun juttu, halusin ehdottomasti mukaan! Oli siistiä, että valinta osui kohdalleni. Ennakko-odotukset oli, että siellä on paljon hakemuksia ja ne on varmaan aika samanlaisia ja silleen huippuhienoja ja tasokkaita. Oli jännä huomata, että minkälainen kirjo se oli.  Hakemuksia oli tosi monenlaisia ja oli hauska päästä näkemään ja kuulemaan mitä näyttelyiden kulisseissa tapahtuu.

Keskustelu kääntyy hakemusten määrään ja siihen, miten kaikkia ei vain voi ottaa, vaikka Uudessa Kipinässä onkin neljä näyttelytilaa ja neljä näyttelyä aina yhdessä kolmen viikon pituisessa jaksossa. Heli kertoo, ettei näyttelyvalinnoissa tullut mitään yllätyksiä, vaikka yhdestä valitusta  hakemuksesta hän olikin itse ajatellut ettei hakija vielä olisi ollut valmis pitämään näyttelyä. 

Mietin, että ne työt mitä mä haluan tänne on sellaisia myyviä myös, hän avaa ajatuksiaan.

-Oliko sulla lähtökohtaisesti sellainen näkökulma, että nimenomaan pitäis ollakin myyvä?

-Ei ollut, mutta se tulee mun omasta taustasta, kun olen suunnitellut vaatteita ja kuoseja. Niiden pitää olla sellasia, jotka miellyttävät massaa. Jotenkin ajattelin tässä miettiä asiaa myös siltä kannalta.

-Mut toihan on just mielenkiintoista, kun kaikilla ketkä kuuluvat näyttelytoimikuntaan, on kuitenkin eri näkökulmat  katsoa näitä hakemuksia. Sitten tulee sellaisia oivalluksia, ettei oo tajunnut miettiä tuolta eri kantilta kuin joku toinen. Mä en ite taas ajattele ollenkaan, että mikä myy. On kiva kuulla erilaisia mielipiteitä.

-Ja yksi hakemus tulee heti mieleen, joka vetää varmasti paljon ihmisiä, teokset on hauskoja ja leikkisiä, Heli muistaa.

Näyttelytoimikunnan jäsenet saavat hakemukset muutama päivä ennen kokousta etukäteen pisteytettäväksi, joka helpottaa keskustelua ja nopeuttaa hakemusten läpikäyntiä kokouksessa. Myös Heli kävi tutustumassa hakemuksiin Galleria Uudessa Kipinässä ennen valintaa. Hän kertoo antaneensa selkeästi hyvät tai huonot pisteet ja luottaneensa intuitioonsa. 

-Pitää luottaa siihen ensimmäiseen ajatukseen mikä herää hakemuksesta, ettei lähe liikaa analysoimaan. Jos selkeää ajatusta kuvista ei syntynyt silmäilin cv:tä ja muodostin sen perusteella ajatuksen siitä mitä vois olla tulossa

-Kuinka paljon niiden cv:iden katsominen vaikutti?

-Aika vähän. Mä luin kyllä kaikki läpi, mutta annoin hakemuksissa olleiden kuvien luoda sen mielikuvan mitä on tulossa. Osa hakemuksien tekstiosioista oli vaikeaselkoisia joista ei päässyt jyvälle ollenkaan. 

Pohdimme millainen on hyvä näyttelyhakemusteksti, ja mikä on tekstin tarkoitus, jos haetaan näyttelyä teoksille. Heli toivoisi rennompaa otetta ja pituutta teksteihin. Kaikille ei kirjoittaminen ole kuitenkaan se ominaisin ilmaisumuoto, joten sitäkin on hankala arvioida. Hyviin teoskuviin kannattaisi kuitenkin aina panostaa. 

Kaiken kaikkiaan näyttelytoimikunnan jäsenenä toimiminen oli Helin mielestä kiinnostavaa ja kaivattua keskustelua taiteestakin hän pääsi käymään. Entä mitä voimme odottaa ensi kevään näyttelyistä? 

– Kaikki oli niin erilaisia loppupeleissä, hienoja teoksia odotan, varmasti tulee semmonen hyvä kattaus erilaisia. Siellä on varmasti jokaiselle jotain.

Rupatteluahan voisi jatkaa vaikka koko päivän, mutta jossakin vaiheessa seuraamme kuitenkin porkkanakakkua puodin puolelle, jota eräs jäsentaiteilija toi tullessaan keskustelumme aikana.Teksti Veera Inkeri, kuva Hilma Lyydia, kiitos Heli Hokka!

Vähemmän kuin vähemmistö -paneelikeskustelu 24.8.2018

Itseilmaisu ja päätösvalta omasta kehosta ja elämästä ovat asioita, jotka monelle ovat itsestäänselvyyksiä. Millaista on kuulua sateenkaarivähemmistöön, kun juridinen ja sosiaalinen asema ei ole sama kuin valtaväestöllä? Kuka saa olla homo tai transsukupuolinen? Ovatko kaikkien haaveet ja tarpeet samanlaisia? Miltä tuntuu kuulua useampaan vähemmistöön? Mitä on hyvä elämä?

Panelisteina

Kuvittaja ja sarjakuvataiteilija Apila Pepita
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila
Jaana Holmström
Leena Ruuskanen
Seksuaalikasvattaja Raila Riikonen
Vuoden sateenkaarinuori Anne Olli

Vetäjänä Theatrum Olga – Suomen Diakoniaopiston Lahden kampuksen opiskelijateatterin draamapedagogi Lasse Kantola.

Ennen paneelia esitämme Suvi Westin dokumenttielokuvan Sparrooabbán(Minä ja pikkusiskoni). Elokuva alkaa klo 17 ja siinä on englanninkielinen tekstitys. Paneelikeskustelun aloitamme n. klo 18:30.

Tarjolla pientä purtavaa Ekokahvila MeaMannasta.

Tapahtumaan on vapaa pääsy, tervetuloa!
Tervetuloa myös tutustumaan Cismittääkö? Vähemmän kuin vähemmistö -näyttelyyn ennen paneelia.

Esteettömyys:
Galleriassa on muutama porras, joihin saa liuskat. Galleriassa ei ole esteetöntä WC:tä. Mikäli tarvitset muita järjestelyjä tai sinulla on kysyttävää gallerian tiloista, olethan yhteydessä sähköpostitse info@kauno.fi.

Etelä-Suomen Sanomat 10.1.2018


https://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/art2428783