
Kaisa Jussila / Tomas Aphalo & Eero Koistinen / Minttu Silvennoinen / Minna Soraluoma
2.2.2025
5.2.-23.2.2025
Kaisa Jussila – Maailmankaikkeuteni
Elämämme on kuin pieni, yksityinen maailmankaikkeus. Se rajautuu henkilöihin, paikkoihin ja asioihin, joita arjessamme on. Maailmankaikkeutemme ulkopuolella on toisia pieniä kaikkeuksia, keskenään hyvinkin erilaisia. Jokainen valitsee, mitä asioita hänen maailmaansa kuuluu.
Lopulta kuitenkin olemme osa yhtä suurta avaruutta, universumia, joka on ääretön. Vai olemmeko? Mikä on totta, mikä kuvitelmaa tai unta? Mistä elämä alkaa ja mihin se päättyy?
Maailmankaikkeuteni on jatkoa vuonna 2024 Turussa ja Joensuussa esillä olleelle yksityisnäyttelylleni Elämä on vuori, jossa tutkin vuoren ja sitä kautta koko elämän moniulotteista teemaa.
Kiitos taiteellisen työni tukemisesta: Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Karjalan taidetoimikunta.
KAISA JUSSILA (s. 1979) on kuvataiteilija ja graafikko, jonka tuotanto koostuu taidegrafiikasta, keramiikkaveistoksista, piirroksista, maalauksista ja kuvituksista. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2006. Jussila asuu ja työskentelee Itä-Suomessa Tohmajärvellä.
Kaisa Jussila on pitänyt laajasti näyttelyitä Suomessa ja hänen teoksiaan on ollut esillä ulkomailla mm. Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa, Hollannissa ja Virossa. Vuonna 2007 hän voitti 4. Pohjoismaisen taidegrafiikan triennaalin ensimmäisen palkinnon Holbaekissa Tanskassa.
Taiteessaan hän tutkii omaelämäkerrallisen, psykologisen ja intuitiivisen näkökulman kautta maailmaa. Alitajunta ja tiedostamaton ovat teoksissa vahvasti läsnä. Teosten sarjalliset, laajat teemat muodostavat kokonaisuuksia, jotka kietoutuvat yhtenäiseksi maailmaksi.

Tomas Aphalo
1977 reasons, 2024
Kromogeeninen värivedos
18 x 26 cm

Eero Koistinen
Mummo kuolinvuoteella, 2024
Öljy kankaalle
46 x 55 cm
Tomas Aphalo & Eero Koistinen – Fleeting dust
Outoa, että tänään on näin kylmä. Sain viime yönä hädin tuskin nukuttua. Heräsin monta kertaa siihen, että iho tuntui hiekkapaperilta – kovalta ja kuivalta. Näin unta, jota en enää muista, mutta olin hätääntynyt sen loputtua. Olen pelännyt kuolemaa, ja välillä tällaisina öinä se kiipeää takaisin avoimesta ikkunasta ja halaa minua omassa sängyssäni. Ja siinä vieressä olit sinä. Tuhisit rauhallisena ja heräilit välillä samaan tahtiin kanssani. Siirryin sohvalle ikkunan viereen, josta valuva pieni tuulenvire helpottaisi olemista. Makasin siinä kippurassa ja annoin ajan kulua. Edellisenä päivänä oli ollut kolmas hellepäivä putkeen. Se oli jättänyt jälkeensä tahmean ilmamassan, joka roikkui nyt raskaana pienen yksiön katosta ja sen jokaisesta nurkasta. Se haisi seksiltä, hajuvedeltä, hieltä ja mehutiivisteeltä. Olit liian lähellä. Viime aikoina olen totutellut olemaan ihan rauhassa. Olen totutellut olemaan pakenematta kaikkea, mikä tuntuu vaikealta. Viime yönä se ei kuitenkaan onnistunut. Tarkistin monta kertaa lähtevien bussien aikataulut. Mietin, miten pitäisi valvoa enää vain pari tuntia, jotta kaikki olisi taas hyvin – pystyisin hengittämään ja olisin taas vapaa.
Tomas Aphalon valokuvavedoksista sekä Eero Koistisen maalauksista, videoteoksista ja pienistä tussipiirroksista rakentuva installaatio kutoo näyttelytilaan maagisen maailman, jossa toisistaan erilliset tapahtumat ja havainnot rinnastuvat keskenään. Aphalon ja Koistisen teoksissa katoavaisuus ja elämän hetkellisyys nousevat esiin ohikiitäviin elämäntilanteisiin ja askeettisiin hetkiin liitettynä arvostuksena. Valonkäyttö, muoto ja vaihtelevat tunnetilat rakentavat subjektiivisen ja kokemuksellisen tulkinnan eletystä ympäristöstä.
Aphalo ja Koistinen ovat olleet läheisesti tekemisissä toistensa kanssa viimeisen yhdeksän vuoden ajan sekä ystävinä että kollegoina. Taiteentekemisen matka on kuljettu molemminpuolisten vaikutusten- ja ajatustenvaihdon kautta. Aphalo ja Koistinen ovat opiskelleet samalla vuosikurssilla LAB ammattikorkeakoulun valokuvauksen opintolinjalla, josta he valmistuivat keväällä 2023. Koistinen jatkaa tällä hetkellä opintojaan Vapaassa Taidekoulussa maalaustaiteen parissa. Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely tuo yhteen kahden nuoren kuvataiteilijan viimeaikaista tuotantoa.
VTRY:n kutsunäyttely
Minttu Silvennoinen –
Joutomaa
Joutomaa on näyttämö.
Joutomaa on leikki, se on piiloleikki, se on majaleikki.
Joutomaa on välitila, kuten nuoruus on, ja vanhuus.
Joutomaa on pakopaikka.
Joutomaa on turvapaikka.
Joutomaa on koti, jonkun, joidenkin.
Joutomaa on kohtaaminen.
Joutomaa on muisto.
Joutomaa on muisto,
jossa polulta löytynyt seteli piti piilottaa kuusen oksien alle,
ja ruusunmarjoista tehtiin kutituspulveria.
Joutomaa on ruoste, ja laho, ja hiiltynyt maa.
Joutomaa on varoitus.
Joutomaa on vaara.
Joutomaa on kätkö, kenen, minkä.
Joutomaa on aarrejahti.
Joutomaa on patja ja pyllylehden palasia maassa.
Joutomaa on jäniksen pinkaisu puskaan.
Joutomaa on menneisyyden paljas iho, peittynyt sammaleeseen ja savuun.
Joutomaa on vanhus, joka ei muista kuinka palata tähän hetkeen.
Joutomaa on tyhjyys.
Joutomaa on vapaus.
Joutomaa on perhosten piirileikki, ja kotiloiden kuningaskunta.
Joutomaa on betonin läpi työntyvät varret.
Joutomaa on voikukkien meri.
Joutomaa on unohdettu huokaus.
Joutomaa on tarina, joka alkoi eilen, ja jatkuu edelleen.
Minttu Silvennoinen (s. 1978) on sipoolainen kuvataiteilija ja taidekasvattaja, joka työstää unikuvia ja visuaalisia tarinoita. Silvennoinen työskentelee pääasiassa keramiikan ja monotypiagrafiikan keinoin. Osa keramiikkatöistä on lisäksi rakupoltettu sekä savustettu, mikä luo niihin graafista rosoa ja sattumaa. Tekniikkaan sopiikin japanilainen wabi-sabin käsite, joka kuvaa epätäydellisyyteen, keskeneräisyyteen ja häviävyyteen kuuluvaa kauneutta.
Joutomaa-näyttelyä innoittivat taiteilijan omat lapsuusmuistot ja -valokuvat, sekä hänen omien lastensa ja teini-ikäisten oppilaidensa elämä poissa aikuisten vaikutuspiiristä. Joutomaa on unenomainen viipymä hallitun ja villin välitilassa.
Minna Soraluoma – Veistettyä romantiikkaa
Materiaalina näyttelyssä ovat pitkään kiertäneet harlequin-taskukirjat.
Työpöydälläni on parveillut tummia miehiä, joilla on voimakaspiirteiset kasvot. Useimmat ovat monimiljardöörejä tai sheikkejä, joiden tumman samettinen ääni saa värähtämään. Smaragdien kimallus saattaa peitota timanttien tuikkeen, muttei karhealla äänellä lausuttuja sanoja tai maagisia öitä. Ajoittain limusiini pysähtyy pehmeästi viereen ja pöydälle nousee sydäntä raastavaa tuskaa.
Näyttelyssä kirjojen maailma saattaa näyttäytyä rahtusen pelkistyneempänä. Paitsi ylellisestä loistoa, juoneen voi ilmaantua konkreettisia kuoppia tai kaikki voi kiehahtaa silmille.
Romanttinen viihde on säestänyt monen kasvinympäristöä. Harvoja ovat ne, joilla ei ole mitään kosketusta näihin kirjoihin. Fyysisinä ne ovat tavallaan katoamassa, vaikka niiden maailma elää muualla, kuten valtavirran fiktiossa ja televisiosarjoissa.
Kussakin työssä on lähtökohtana yksi 18 x 11 cm kokoinen Harlequin-kirja.
Minna Soraluoma on opiskellut Lahden taideinstituutissa ja Lapin yliopistossa. Hänen kohteenaan on usein katve, johon ei kiinnitetä huomiota, ja materiaaleilla on monesti omaa menneisyyttä.
Näyttely on Soraluoman ensimmäinen yksityisnäyttely Lahdessa.