Hyrri, Hetemäki & Valtonen / Pälviä, Vahvaselkä, Räty & Marttinen

Laura Hetemäki, Juliana Hyrri & Christine Valtonen – JUHUU!

tshuh tshuh tshuh
sandaalien suhinaa, oven paukahdus, vedenkeittimen porinaa selän takaa
kuuluu tuttu juhuu!
toriporinat alkaa, työskentely keskeytyy hetkeksi

Tutustuimme maalaustaiteen maisteriopinnoissa Kuvataideakatemiassa ja työskentelimme pitkään samalla työhuoneella. Suunnittelimme yhteisen näyttelyprojektin, jotta koulussa luotu yhteys ja yh- dessä tekeminen säilyisi koulun päätyttyä.

juhuu!-näyttelyssä lähestymme maalausta omista tulokulmistamme, esimerkiksi neulotun materiaalin muodossa, öljyvärimaalauksen ja akvarellin keinoin. Etsimme teoksissamme levon tilaa. Unelmoimme kylpylälomasta, hiljaisuudesta ja mehukkaasta eväsleivästä.

Laura Hetemäki on löytänyt viime aikoina työskentelyssään rauhallisen tilan samoja aiheita tai liikettä toistamalla. Hän kirjoittaa: ”Siinä ei oikeastaan ole tilaa järkeilylle. Asiat tapahtuvat automaattisesti ajattelematta. Olen kuin kone, joka toistaa samaa liikettä kerta toisensa jälkeen.” Hetemäki on esimerkiksi maalannut uudelleen ja uudelleen akvarelleja samasta aiheesta: ikkunanäkymästä. Hän kutoo myös käsin pellavakankaita ja pirtanauhoja, jotka valmistuvat hitaasti samaa liikerataa toistaen. Valmiita kankaita Hetemäki käyttää maalauspohjina ja installaatioissa.

Juliana Hyrrin maalaaminen kietoutuu taustalla tapahtuvaan kirjoittamiseen. Tekstin tavoin hänen maalauksensa ovat aikaikkunoita esimerkiksi hetkeen, tunteeseen tai kokemukseen. Maalaukset ovat paikkoja, joissa nurmi pusertuu varpaiden väleistä viileänä. Aikoja, kun vielä osasi kiinnittää erityistä huomiota helmenmuotoisiin pisaroihin jotka taittoivat yksittäisiä korsia kumaraan. Avaimia vapauteen ja ajatuksiin läkähdyttävän kuumasta tuulesta, seittimäisenä suikaloituvasta nahkasta ja ihon haituviin kuivuneista suolakiteistä.

Christine Valtonen lähestyy neulomista maalauksellisen ajattelun kautta. Lankoja sekoittamalla hän rakentaa vähäeleistä kuvapintaa kerros kerrokselta, silmukka silmukalta. Valtonen tutkii materiaalin pinnassa esiintyviä vähäeleisiä tapahtumia, kuten tekstuuria ja hienovaraisia sävyjen muutoksia. Hän irrottaa neulotun materiaalin vaatteen ilmiasusta ja hahmottelee sen olomuotoja isosta pinta-alasta fragmentteihin, tilkkuihin, joissa pieni koko on keskiössä. Työskentelyn ytimessä soi hiljaisuuden kaipuu ja tyhjyyden kysymykset.

Raija Marttinen, Susanna Pälviä, Hanna Räty ja Hanna Vahvaselkä – AJAN KALEIDOSKOOPPI

Kuvataiteilija Susanna Pälviän miettiessä näyttelytilaa teoksille ihmiselämän hauraudesta ja hetkellisyydestä ajassa, hän ymmärsi että on tärkeää tilan olevan juuri Lahdessa.

Olihan teosten keskiössä hänen Renkomäessä eläneen äitinsä elämä, joka alkoi 20-luvun Viipurissa ja päättyi korona-ajan Lahteen, raskas ajanjakso äidin etäomaishoitajana ja muistot sitä edeltävän ajan elämästä Renkomäessä.

Pälviä kutsui mukaan kolme pitkäaikaista ystävää. Syntyi näyttely Ajan kaleidoskooppi, Raija Marttinen, Susanna Pälviä, Hanna Räty ja Hanna Vahvaselkä.

Tekijöitä yhdistää elämä taiteen keskusten ulkopuolella, Etelä-Savossa, sekä samansuuntaiset pohdinnat sisällöissä. Tällä kokoonpanolla he tuovat töitä esille ensimmäistä kertaa.

Nykyhetki, lapsuus, muisti, todelliset ja kuvitellut muistot, haaveet, ajan sedimentistä nousevat harsuiset hetket ja elämän säröt. Näyttelyn teoksissa läikähtää hetkeksi paikalleen kuvia/ tiloja ajasta ja ihmisestä sen keskellä; Ajan kaleidoskooppi näyttää neljä erilaista kaistaletta ihmisenä olemisen todellisuuteen, muistiin ja muistoihin.

Tekotapoina näyttelyssä: Installaatio, kappaleet tilassa, valokuva, maalaus ja piirtäminen. Materiaaleina käytössä on puuta, kierto-, löytö- ja luonnonmateriaaleja.

Raija Marttinen:
Muisti, muistaminen ja unohtaminen, aika ja paikka, ajan kuluminen ovat pysyviä teemoja työskentelyssäni. Olen aloittanut useampivuotisen työskentelyprosessin Elämäkerta -nimen alla. Siihen valmistuvat näyttelykokonaisuudet perustuvat tilaan eri tavoin sijoittuvista maalauksista ja piirustuksista, sekä esimerkiksi paperia ja ompelua yhdistävistä kappaleista. Tuon Lahteen Elämäkerta (osa I) kokonaisuuden, jossa materiaalina käytän omia päiväkirjojani

Susanna Pälviä:
Äitini Kirsti oli erityinen ihminen elämässäni monella tavoin. Hän tuki minua kun aprikoin taiteen opiskelua. Saatoimme keskustella kaikesta hyvin avoimesti, myös riidat sovittiin puhumalla, ei pidetty mykkäkoulua. Hänen intohimonsa kasveihin ja luomupuutarhanhoitoon jo 80-luvulla on ollut minulle rakas perintö ja lienee toisen näyttelyn aihe. Vaikka meillä oli ristiriitamme, opin äidiltä luovaa suhtautumista ongelmanratkaisuun ja kykyä iloita elämän pienistä hetkistä.

Äidilläni todettiin muistisairaus vuonna 2014. Se eteni hitaasti, mutta pikkuhiljaa muistin haperoitumisen lisäksi muita kykyjä katosi ja elämä keskittyi kotiin, lopulta tuoliin television äärellä. Surullisinta oli, ettemme enää saattaneet puhu asioista ja tunteista kuten ennen. Äidin sanoin: ”En mä osaa enää.”

Vuodesta 2016 äitini kuolemaan 30.1.2022 toimin hänen etäomaishoitajanaan. En ollut tilanteessa yksin ja muistisairaan äitini luona kävi suurimman osan tästä ajasta hyvä kodinhoito. (Tosin lopussa jo näkyi huutava hoitajapula.) Vähitellen kuitenkin uuvuin: En kyennyt tunnistamaan jaksamiseni rajoja ja tekemään korjausliikettä. Lopulta kuljin kuin sumussa päivästä toiseen odottaen seuraavaa katastrofia: Äidin kaatumista, muistisairauden ja sairaalajaksojen vahvan lääkityksen tuomaa sekavuutta ja harhoja, kieltäytymistä koronarokotteesta… Tunsin, etten pysty enää kauaa jatkamaan mutta olin liian väsynyt löytämään ulospääsyä tilanteesta: Tämä on nyt vain tehtävä…

Jatkuva huoli ja uupumuksen tila myös heijastui  omaan elämääni: Työskentely kärsi, parisuhde sitäkin enemmän, yhteys ystäviin jäi vähäiseksi. Vaikka aikaa äidin kuolemasta on nyt jo yli kaksi vuotta, vaikuttaa uupuminen minussa yhä muistin pätkimisenä ja nopeana kuormittumisena stressaavissa tilanteissa.

Näyttely on yritys kohdata tuo raskas aika, sen herättämä suru. Hyväksyä ristiriitaisuuden ja avuttomuuden tunteet.  Löytää sumun takaa se huumorintajuinen ja hauska äiti, jonka sinne hoitosuhteessa väsyneenä ja kiukkuisena menetin. Raskasta ja hämmentävää aikaa on osin ollut pakko lähestyä absurdin kautta. Teoksissa läikähtää varhaisempia muistikuvia elämästä Lahden Renkomäessä sekä jotain hyvin tyypillistä äidistäni.

Lähtökohtana ja materiaalina käytän esineitä äitini jäämistöstä sekä tekstifragmentteja hänen muistikirjoistaan, epikriiseistä ja viranomaispapereista. Materiaalia työstän valokuvin, kappaleina tilassa ja  ”dadarunoa” rakentaen.

Kutsun näyttelyyn erityisesti kaikki omaishoitajuuden kanssa muodossa tai toisessa painiskelevat hetkeksi lepäämään.

Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Etelä- Savon Rahasto mahdollisuudesta työskennellä näiden aiheiden parissa.

Hanna Räty:
Työskentelyni on viime aikoina kulkenut yksittäisistä teoksista kohti teoskokonaisuuksia. Tärkeää on kädenjälki sekä omani, että menneiden sukupolvien. Piirrän, maalaan ja lainaan kuvia arjen esineistä ja asioista, pinnoista ja tunnelmista, rypyistä ja arvista ja rakennan tilallisen kokonaisuuden tavoitellen kollektiivista muistia.

Seinät- teoskokonaisuudessa maalaukset  ja piirrokset ovat kuin muisti ja aika: limittyvät toinen  toistensa päälle, repeävät, muuttuvat ja muodostavat alati uusia tarinoita, jotka toistettuna tulevat todeksi.

Hanna Vahvaselkä:
Outokummussa, Juojärven rannalla on pieni Kukkosaunaksi nimetty paikka. Itse sauna on rakennettu tontilta kaadetuista hirsistä, maalattu punamullalla, ikkunoihin on tehty somat suljettavat luukut ja katon alle valkoiset koristeelliset otsalaudat. Sekä rakennuksen sisällä, että ulkona on lukuisia erilaisia oksista ja juurista tehtyjä kahvoja, koukkuja, naulakoita ja pöydänjalkoja. Myös tontin polut ja pengerrykset on aikoinaan huolella muotoiltu itse järvestä nostetuista kivistä. En ole koskaan tavannut paikan rakentajaa, mutta vuosien varrella olen alkanut miettiä millaista topobiografiaa nuo kaikki kahvat, koukut, puut, polut ja rantapenkereet edesmenneestä eteemme piirtävät.

Näyttelyn teos on osa kokonaisuutta, jossa tarkastelen Kukkosaunaa, sen edessä aukeavaa järvimaisemaa ja pientä laivanmuotoista saarta. Teoksissa puran omat havaintoni osiin ja järjestän ne uudestaan eräänlaisiksi aineellisiksi esityksiksi paikan muistista, historiasta, henkilöistä ja tarinoista. Näyttelyn teoksessa pohdin myös, miten materiaalit osallistuvat ja ohjaavat teosprosessia, millaista muistia materiaalit itsessään kantavat ja millaisia merkityksiä piirtävät esiin.

Teos on syntynyt rannalta ja vedestä löydetystä puusta, sekä paikan rakentajalle kuuluneista esineistä.