Arkisto

Liisa Laine –
Thank You and Have a Nice Day

Tutkin teoksissani arkipäiväisiä aiheita ja niiden estetiikkaa. Tietoisuus elämän rajallisuudesta on tehnyt arjesta minulle tärkeän ja siksi keskityn siihen maalausprosessissani. Haluan töilläni välittää samaa iloa, jota koen maalatessani.

Näyttely koostuu ruoka-aiheisista asetelmista, joissa keskeisessä osassa on värit. Teoksia sävyttää huumori ja leikkimielisyys. Olen maalannut teokset käänteisesti läpinäkyvän pleksin takapinnalle. Ensimmäiseksi maalatut vedot näkyvät päällimmäisinä ikään kuin viimeistelynä. Pleksin kanssa työskentely on yllätyksellistä ja sattumaa, sillä parin kerroksen jälkeen alimpana olevia vetoja ei voi enää muuttaa. Maalausteni yltäkylläisyys syntyy runsaiden yksityiskohtien sijaan elävästä maalausjäljestä sekä voimakkaasta tunnelmasta.

“Thank You And Have a Nice Day” keskittyy niin lähimarketin irtokarkkivalikoimaan kuin hedelmäosastoon sekä kodista ja työhuoneelta löytyviin esineisiin. Irtokarkeista voi tehdä asetelmia, sokeri on energiaa, väri on energiaa.

Olen helsinkiläinen kuvataiteilija Liisa Laine. Seuraava näyttelyni on kesäkuussa Turussa B-galleriassa. Heinäkuussa töitäni on nähtävillä Taide-Nuuttilan kesänäyttelyssä Virroilla. Haaveilen, että tulevaisuudessa pääsen tekemään julkisen työn seinämaalauksena sekä suunnittelemaan kuosin kankaalle.

Venla Laksola –
Pahat ankeriaat, takiaiset ja ruusunmarjat

Pahat ankeriaat, takiaiset ja ruusunmarjat teoskokonaisuus rakentuu valokuvista, jotka levittäytyvät näyttelytilaan monimateriaalisena ja leikkisänä kokonaisuutena. Omaelämäkerrallisten ja värikylläisten valokuvien keskiössä on eri aistien kautta heräävät muistot. Teokset tarkastelevat henkilökohtaisen katseen kautta elämän pieniä ja arkisia hetkiä. Näyttelyn valokuvat on otettu pääosin erilaisilla analogisilla pokkarikameroilla ja niiden kuvakieli viittaa kotialbumien välittömään kuvatyyliin.

Näyttelyn teema kietoutuu muistojen, autofiktion, aistillisuuden sekä läsnäolon kokemuksen ympärille. Teoksissa muistojen hauraus ja epäluotettavuus on tarkastelun kohteena. Valokuvien tapahtumien kulun totuudenmukaisuus menettää merkitystään, kun vanhat kuvat sekoittuvat uudempien valokuvien kanssa ja niiden vuorovaikutuksesta syntyy uusia tarinoita ja kerrostumia.

Venla Laksola on Helsingissä asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija. Hän valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2025. Tätä ennen hän opiskeli valokuvausta LAMK:n Muotoiluinstituutissa ja valmistui sieltä medianomiksi 2019. Valokuvan ajalliset ja tilalliset ulottuvuudet sekä niiden limittyminen toisiinsa ovat toimineet inspiraationa muistojen olemuksen tutkimiselle. Laksolan valokuvien aiheet kumpuavat arkisista ja spontaaneista havainnoista. Hänen työskentelyään ohjaa jokapäiväisien ja usein pienten asioiden havainnointi.

Noora Ahonen
Digitaalinen kollaasi näyttelyteoksista, 2026
digitaalinen kollaasi

Noora Ahonen –
Excavo / maailmojen rajalta

Ihmisolennot elävät luonnon ja itse valmistamiensa esineiden ja rakennelmien välillä. Esillä olevien teosten mallit on kerätty näiden todellisuuksien kohtaamispinnalta retkiltä Saimaan ja Itämeren saaristossa. Siellä ihmisen jälkiä ajautuu karuihin silokallioisiin rantoihin levän ja kuivuneiden ruokojen keskelle. Olemme osa eläinkuntaa ja samalla olentoja, jotka suunnittelevat ja toteuttavat pitkäjänteisesti ja yrittävät hallita. Esillä olevat teokset ovat taiteilijan yritystä sovitustyöhön näiden ihmisen eri puolten välillä.

Teokset on valmistettu polttamattomasta savesta. Hauraat saviartefaktit voivat herättää kysymyksiä. Minkälaisia jälkiä jätämme jälkeemme tuleville polville tuhansien vuosien päähän? Miten meitä tullaan muistamaan? Vaikka hajoaminen on pelottavaa, onko se myös luonnollista ja voiko se olla lohduttavaakin?

Noora Ahonen on Lahdessa syntynyt lappeenrantalaistunut kuvataiteilija, joka työskentelee sekatekniikoilla käyttäen video- ja äänimateriaalia, roskia, savea sekä muita luonnonmateriaaleja. Tämän näyttelyn teokset on valmistettu Imatralaiselta maatilalta kerätystä savesta sekä meren rannalta löytyneistä roskista ja luonnonmateriaaleista. Ahonen tutkii teoksissaan erilaisten materiaalien avulla ajan kulumista sekä mielen ja lähiympäristön syrjäseutuja.

Melissa Mauno
Crawler, 2025
lyijykynä, hiili ja mustaliitu
16,5 x 24,3 cm

Melissa Mauno –
Fragmentteja

Fragmentteja -teoskokonaisuuden kuva-aiheiksi on poimittu ympäristöstämme helposti huomaamatta jääviä arjen yksityiskohtia ja luonnon kuriositeetteja, joiden kautta muodostuu tunne näkyvän ja näkymättömän maailman välisen rajapinnan olemassaolosta. Osassa teoksia yhdistetään myös ihmistä ja luontoa epätavallisin assosiaatioin, joilla pyritään sukeltamaan pintaa syvemmälle, kohti tuntematonta ja vaikeasti sanallistettavaa. Teosten välityksellä päästään tarkastelemaan ja pohtimaan yksilöä osana jotain suurempaa, ajasta ja paikasta riippumatonta taustahälyä, joka liikkuu näkyvän maailman kulisseissa.

Näyttely tutkii punaisen langan ja merkityksen löytämistä vallitsevasta entropiasta, sekä tarjoaa katsojalle uusia näkökulmia arkipäiväisyyksien tarkasteluun ja näennäisen takana piilevien ulottuvuuksien tutkiskeluun. Elämä koostuu toisistaan irrallaan olevista osista, jotka kuitenkin yhteen liitettyinä – pakottamatta tai pakottamalla – luovat narratiiveja, joiden kautta saa kokemuksen suuremmasta tarkoituksesta tai juonesta, jota seurata. Samalla tavalla näyttelyn ripustuksessa yksittäisiä teoksia on ryhmitelty kokonaisuuksiksi, jotka muodostavat uusia yhteyksiä ja keskustelua teosten välille.

Essi Pitkänen –
Koruton Romanssi

Essi Pitkäsen Koruton Romanssi näyttelyssä esillä on hänen puu- ja paperi veistoksiaan ja piirustuksia. Teokset tulkitsevat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sen erilaisia piirteitä. Teokset eivät pyri suoranaiseen shokeeraukseen vaan enemmänkin tulkintaan siitä mitä väkivalta jättää jälkeensä ja kuinka se näkyy mielessä ja ihmiskehossa. Samalla teokset pohtivat sukupuolirooleja ja muotteja, joihin naiset halutaan asettaa.

Suomi on yksi Euroopan vaarallisimmista maista naiselle. Naisen turvattomin paikka suomessa on naisen oma koti, jossa useimmat väkivallan teot tapahtuvat. Kotimaassamme 57 % naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua. Usein myös perheen lapsiin kohdistuu väkivaltaa perheissä, joissa se on normalisoitu. Väkivallalla on useita erimuotoja ja se voi olla fyysisen lisäksi henkistä, digitaalista tai esimerkiksi uskonnollista väkivaltaa. Taiteessaan Pitkänen tahtoo herättää keskustelua väkivallasta ja antaa äänen tabumaiset piirteet saaneelle aiheelle, jonka edelleen katsotaan olevan perheiden sisäinen asia.

Pitkänen on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2022 kuvataiteen maisteriksi. Hän asuu ja työskentelee Lappeenrannassa. Pitkäsen päämateriaali on puu, johon hän yleensä yhdistää muitakin materiaaleja, mutta viime aikoina työskentelyyn on tullut mukaan myös paperi osana veistotekniikoita.

Julle & Heidi Järvinen –
PRAY/PREY

PRAY/PREY on kahden taiteilijan yhteisnäyttely, jossa satumainen lapsuuden turva kohtaa luonnon lain: saaliin ja saalistajan todellisuuden. Näyttely rakentuu keramiikkaveistoksista ja seinäreliefeistä, ja se asettuu leikin, uhan ja mielikuvituksen rajapintaan.

Jullen teokset muodostavat tilaan värikkään, runsaan ja leikkisän maailman. Pienet keramiikkaveistokset vievät katsojan hetkeen, jossa mielikuvitus on rajaton ja vastoinkäymiset ovat vielä pieniä – aikaan, jolloin satu tarjoaa turvaa ja lohtua. Julle työskentelee käsinrakentaen ja kokeilevasti, antaen materiaalin ja idean käydä vuoropuhelua. Teokset ovat satumaisia, värikkäitä nelijalkaisia hahmoja.

Heidi Järvisen teokset tuovat tähän maailmaan vastavoiman. Hänen keramiikkaveistoksensa ja reliefinsä käsittelevät saaliin ja saalistajan asetelmaa, luonnon lakeja ja vallan dynamiikkaa. Teokset eivät ole realistisia, vaan sarjakuvamaisia ja värikkäitä – jopa leikkisiä – mutta niiden pinnan alla on uhkaa ja jännitettä. Susi ja pupu toistuvat hahmoina, symboleina haavoittuvuudesta, nopeudesta, voimasta ja selviytymisestä. Teos Pray/Prey tiivistää näyttelyn teeman: rukouksen ja saaliin välinen ero on vain yhden kirjaimen mittainen.

Näyttely rakentuu kahden maailman väliseen vuoropuheluun. Jullen satumainen turva ja Järvisen luonnonlaki eivät sulje toisiaan pois, vaan lomittuvat: lapsuuden mielikuvitus ei katoa, vaikka todellisuus astuu esiin. PRAY/PREY kutsuu katsojan pohtimaan, missä kohtaa leikki muuttuu todeksi – ja mitä tapahtuu, kun satu ei enää suojaa.

Minna Talonen
Funeral Fog, 2024
sekatekniikka
100 x 80 cm

Minna Talonen –
The Dark Side of the Moon

The Dark Side of the Moon ei tarjoa vastauksia, vaan tilan kohdata elämän vastakkaisuudet. Se kutsuu pysähtymään sen äärelle, miten kauneus ja kipu, toivo ja pettymys, vahvuus ja murtuminen voivat kuulua samaan tarinaan.

Näyttely on matka kohti valoa. Ei pimeyden kieltämisen kautta, vaan sen kohtaamisen kautta. Se muistuttaa, että ristiriidat eivät ole heikkous, vaan osa elämän kokonaisuutta.
Näyttely myös pohtii, miten ihminen rakentaa suojakuoria selviytyäkseen, ja mitä niiden alta lopulta löytyy. Näyttely avaa myös tilan ironialle, kysymyksille, mustalle huumorille ja inhimilliselle keskeneräisyydelle.

Minna Talonen (s.1993, Forssa) on suomalainen kuvataiteilija, jonka työskentelyä määrittävät pop-taiteen estetiikka. Talosen pop-tauluissa näkyvät kirkkaat värit, vahvat kontrastit, muoti ja populaarikulttuurista ammennetut hahmot. Hänen ilmaisunsa on yhtä aikaa leikkisää ja tarkkaa, ja se houkuttelee katsojaa sekä visuaalisella runsaudellaan että ajankohtaisilla teemoillaan.

Ida Malmi
Remember who was there for you at your lowest, 2026
vesiväri paperille
50 x 70 cm

Emmi Vänttinen
Border, 2025
öljy puulle
52 x 50 cm

Ida Malmi & Emmi Vänttinen –
Frutiger Neo

Frutiger Aero on graafisen suunnittelun ja internet-kuvaston tyylisuunta, jonka voi karkeasti sijoittaa vuosille 2004-2013. Frutiger Aero ja sen johdannaiset, kuten kasvillisuuteen keskittyvä Frutiger Eco ja tummasävyinen, futuristinen Dark Aero, olivat niin yleisiä 2000-luvun puolivälin ja lopun välillä, ettei niitä oikeastaan edes tulkittu tyylisuunniksi. Frutiger aero-nimitys luotiinkin vasta jälkikäteen typografi Adrian Frutigerin ja Windows Aeron, Windowsin vanhan käyttöliittymän mukaan.

Kuvastolle tyypillistä ovat kiiltävät tekstuurit, kirkkaat värit, skeuomorfismi, trooppiset kalat, vihreät niityt, kiiltävät tornitalot, vesiroiskeet, kuplat ja linssiheijastukset. Keskiössä ovat naiivius, iloisuus, värikkyys ja runsaus. Frutiger Aero ei ole kuitenkaan vain tyyli, vaan myös linssi aikansa vallitsevaan ajatusmaailmaan. Frutiger Aero maalaa positiivisia tulevaisuudenkuvia, joissa luonto kukoistaa ihmiskunnan kehityksen ja teknologisten saavutusten kanssa. Tyyli sijoittuu aikaan, jolloin ihmiskunta transitioitui älypuhelimiin uutena teknologiana. Frutiger seurasi aikaa, jolloin jokaisessa animaatiossa pelastettiin luontoa ja internet oli ihmeellinen uutuus.

Maailma on muuttunut paljon Frutigerin kulta-ajan jälkeen. Frutigerin maalaama toiveikkuus tulevaisuuden suhteen tuntuu nykyään naiivilta. Kulttuurissamme ei tällä hetkellä esiinny juurikaan positiivista tulevaisuusajattelua, varsinkaan digitaalisesta ympäristöstä, mitä määrittää enemmänkin pelko ja turvattomuus.

Internet-aikana muotien kiertokulku on hypernopeaa. Parissa vuodessa Frutiger oli jo vanhentunut ja näytti naurettavan epätrendikkäältä, käyttökelvottomalta, vanhanaikaiselta ja mauttomalta. Viime vuosina termi on taas meemiytynyt internetissä ja kokenut uuden nosteen. Tyylin parissa kasvanut sukupolvi kokee sitä kohtaan outoa pseudonostalgisuutta, kun taas nuorempi sukupolvi on löytänyt tyylin ensimmäistä kertaa ja ottaa siitä vaikutteita oman estetiikkansa rakentamiseen.

Internet-historia on jatkumoa taidehistorialle. Frutiger Aero on ottanut vaikutteita 80-luvun ruiskumaalauksesta, valokuvataiteesta, kuvitustaiteesta ja peligrafiikoista. Ironia on Z-sukupolven kieli ja nykypäivän internet-ironia on monisyistä, viittauksia täynnä olevaa ja laajaa kulttuurista ymmärrystä vaativaa. Sitä ymmärtääkseen on oltava “kroonisesti online”.

Ida Malmi (s. 2000) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hänen pääasiallinen työskentelytekniikkansa on vesiväri paperille. Malmin teoksissa läsnä ovat tarinallisuus, figuratiivisuus ja pop- sekä alakulttuurit. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa temaattisesti tyttöys, sukupuoli sekä naiseuden performointi.

Emmi Vänttinen (s.1993) on Itä-Helsingissä työskentelevä taidemaalari, joka työskentelee pääosin figuratiivisen öljyvärimaalauksen parissa. Hänen teoksissaan voi nähdä viittauksia taidehistoriaan ja pop-kulttuuriin. Häntä kiinnostavat erityisesti temaattiset ristiriidat, kontrastit ja aikatasot.

Matti Vesanen –
Jäljet ihmisessä

Tämän näyttelyn teokset tarkastelevat ihmistä jälkien kautta.
Ne eivät kuvaa hetkeä ennen tai jälkeen, vaan pysähtyvät siihen, mikä jää: kehoon, kasvoihin ja olemiseen. Jälki voi olla näkyvä vaurio, asento tai hiljainen muutos, joka ei vaadi selitystä.
Veistoksissa ihminen ei esiinny sankarina, uhrina tai ihanteena. Hän on olemassa keskeneräisenä, toisinaan ehjänä, toisinaan rikkoutuneena. Osa teoksista on fragmentaarisia, osa kokonaisia, mutta kaikissa keho kantaa kokemusta – joskus näkyvästi, joskus vain aavistuksena.

Näyttelyssä kehot asettuvat eri tavoin tilaan: osa on liikkeessä, osa pysähtyneenä, osa kääntyy sisäänpäin. Mukana on lempeyttä, vihaa ja ironiaa, ilman että mikään niistä nousee toistensa yläpuolelle. Teokset eivät pyri muodostamaan yhtenäistä kuvaa ihmisestä, vaan rinnakkaisia tapoja olla ja kantaa jälkiä.
Jäljet ihmisessä kutsuu katsomaan ihmistä ilman selitystä – sellaisena kuin hän on nyt.

Näyttelyssä on esillä veistoksia seitsemän viime vuoden ajalta. Yli puolet teoksista on valmistunut viimeisen puolen vuoden aikana. Veistosten materiaaleina on pronssi, kipsi tai polyesterihartsivalu.

Matti Vesanen (s.1975) on lahtelainen kuvanveistäjä. Hän on työskennellyt kuvanveistäjänä vuodesta 2011.

Anette Avela –
Puutarhajuhla

Serpentiinit vyörähtävät värikkäinä kiemuroina ilmaan. Ne rönsyävät kuin kasvit kurittomalla puutarhalla. Sen savinen ja myllätty maa antaa oivalliset kasvuolosuhteet uusille aluille – niillekin, joita monet kutsuvat rikkaruohoiksi.
Myönnettäkööt, etten aina tiedä mikä on mitäkin: seuraan muuttuvaa maisemaa öljypastellien ja paperinipun kanssa puutarhan laidalla. Pionien kukinnan hetki on lyhyt. Taivas on harmaa, vaaleanpunainen, sitten persikkaa – ja kaiken aikaa siellä killuu ikuisuus.

Toisin kuin kasvimaalla, teoksissa sadonkorjuuta voi jatkaa ympäri vuoden. Maalauksista ja keramiikoista koostuva näyttely on versomisen, kukinnan sekä korjuun juhlaa.

Näyttelyn teosten taustalla on kiinnostus erityisesti kaupunkiluonnon, joutomaiden, puutarhapalstan ja ikkunalaudan elämää kohtaan. Kuvaan ja muotoon pysäytetyt teokset taltioivat hetkiä sekä mielikuvia – ne käyvät vuoropuhelua eletyn, havaitun, haaveillun sekä muistellun välillä.

Anette Avela on Helsingissä ja Turussa työskentelevä kuvataiteilija, joka tutkii teoksissaan hetken luonnetta, kuluvaa aikaa, hetkellisyyttä ja maisemaa. Avela seuraa uteliaana ja kirjaa ylös ympäristössään kohtaamiaan asioita, tiloja ja tilanteita piirtämällä, maalaamalla sekä veistämällä.

Piia Rossi
Säilyttäjä II, 2026
suotukki, musta posliini, tee
18 x 13 x 7 cm

Piia Rossi –
Hiljainen alku

Hiljainen alku on näyttely juurtumisesta ja kasvun näkymättömistä prosesseista, elämän perusliikkeestä syntymän, olemassaolon ja katoamisen välillä.

Näyttely jatkaa Piia Rossin pitkäjänteistä taiteellista tutkimusta kuuluvuudesta, muistista ja ylisukupolvisista kerrostumista, joissa henkilökohtainen kokemus avautuu laajempaan kulttuuriseen ja ajalliseen tilaan.

Hiljainen alku näyttelyn teoksissa juuret ja siemenet toimivat sekä konkreettisina muotoina että ajattelun rakenteina. Ne viittaavat siihen, mikä on piilossa, maakerrosten alla, ennen näkyvää kasvua. Kasvu ei näyttäydy tässä nopeana kehityksenä, vaan hitaana, melankolisena ja usein huomaamattomana prosessina, jossa materia ja muisti kietoutuvat toisiinsa.

Rossin työskentely perustuu materiaaleihin, jotka kantavat itsessään ajallisuutta ja käyttöä: lammen mutaan, tummaan saveen, mustaan posliiniin ja käsityön jälkeä korostavaan paperinaruun. Materiaali ei ole väline vaan toimija: muisti, kerrostuma ja välttämättömyys, arkinen ja usein huomiotta jäävä. Lammen mudalla ja arabikumilla toteutetut maalaukset kuvaavat juuristoja, jotka eivät esiinny symbolisina kuvina vaan rakenteina, verkostoina, joissa ajallinen syvyys on olennainen osa teoksen merkitystä.

Veistokset rakentuvat tummasta savesta, mustasta posliinista, uppotukeista ja vedestä. Heijastavat pinnat eivät toimi esteettisenä lisänä, vaan ajallisina ja tilallisina elementteinä, jotka liittävät teokset katsomisen hetkellisyyteen ja muutokseen. Suuri, tummanruskeasta savesta tehty siemenveistos tiivistää näyttelyn tematiikkaa, se on alku, joka on avautumassa, jossa mahdollisuus on jo läsnä.

Paperinarusta virkattu juurakko tuo näyttelyyn toisenlaisen ajallisen ja kehollisen ulottuvuuden. Erittäin hidas, jopa koristeellinen käsityö ja toisto asettuvat dialogiin rosoisemman keramiikan ja maalausten kanssa. Virkattu teos syntyy hitaasti, menetelmä itsessään jatkaa ja korostaa naisen roolia elämän jatkumon ylläpitäjänä, syntymän, kasvun, hoivan ja kuoleman äärellä. Naisen työ on kehollista ja sukupolvelta toiselle siirtyvää.

Näyttelyn tumma, lähes monokromaattinen väriskaala ei pyri esteettiseen vaikutelmaan. Se viittaa maahan, syvyyteen ja siihen, mikä on kaivettava esiin tai annettava maatua. Tummuus toimii välineenä nähdä tarkemmin, siten että muodon, pinnan ja materiaalin pienet erot korostuvat, ja teosten välinen dialogi rakentuu hienovaraisista siirtymistä ja toistoista.

Hiljainen alku tarkastelee elämää prosessina, joka ei ole lineaarinen eikä yksilöllinen, vaan kerroksellinen ja jaettu. Näyttelyssä henkilökohtainen kokemus toimii lähtökohtana laajemmalle pohdinnalle siitä, miten kuulumme paikkoihin, materiaaleihin ja toisiimme. Ja miten elämä ja kuolema ovat jatkuvasti läsnä toisissaan.

Viivi Kangas
Unipuu, 2026
sekatekniikka

Viivi Kangas –
Unipuu

Näyttelyn nimi Unipuu johtaa juurensa lapsuuteeni. Äidilläni oli tapana sanoa meille, kun olimme pieniä “lähetäänkö unipuuta kattelleen”, kun oli nukkumaanmenoaika. Mietin aina mikä se unipuu on? Missä se kasvaa, miltä se näyttää.

Unimaailma ja unet ovat aina kiehtoneet minua. Minulla on taipumus muistaa lähestulkoon aina näkemäni unet. Ajattelen unien olevan yhtä tärkeitä, kuin päivän tapahtumien. Unetkin jäävät elämään minussa ja ovat osa muistoja. Sen jälkeen, kun sairastuin masennukseen ovat unet saaneet vielä enemmän merkitystä, koska olen oppinut tulkitsemaan niitä ja sitä mihin asiaan sisälläni ne viittaavat. Ne tuovat alitajunnasta asioita pinnalle, joita en valveilla halua ajatella. Teokseen sisältyy unenomainen ambient-äänimaisema jonka on tehnyt artisti xKEEP TRYINGx (https://xkeeptryingx.bandcamp.com).

Viivi Kangas on kuvataiteilija, jonka teokset ovat pääosin taidegrafiikkaa ja keramiikkaa. Hän on valmistunut vuonna 2012 Lybeckerin taide-ja käsiteollisuusopistosta, jossa hän opiskeli pääaineena taidegrafiikkaa. Opiskelujen aikana hän löysi myös kolmiulotteisen työskentelyn ja kiinnostui kuvanveistosta. Vuonna 2021 hän valmistui Hämeen ammattikorkeakoulusta lasi-ja keramiikkamuotoilijaksi. Näiden kahden taiteenalan opiskelu on antanut mahdollisuuden työskennellä monin eri tavoin, kokeillen sekä perinteisiä, että kekseliäämpi tekniikoita. Kangas etsii tapoja yhdistää tunteiden ja erilaisten tekstuurien vuoropuhelua, luoden teoksia, jotka puhuvat katsojan tunteille ja aisteille.

Katariina Yli-Malmi –
Tihentyneen sumun läpi

Putoaminen, nousuvesi, suomuja kasvavat jalat

Etenen kuin unessa. Pysähdyn. Eteen, oikea, vasen, olan yli taakse, oikea, vasen. Mitään ei näy tihentyneen sumun läpi. Pakokauhu kerääntyy vatsan rintakehän olkapäiden kurkun ja leuan läpi ohimoille asti. Päänahkaan kovertuneesta aukosta sataa kultaisia säikeitä, tihkuu sisältäni ulos, ahdistaa pohjoistuulen nurkkaan, häiritsee rantatuulen hiekka, jähmettää minutkin sisäpuolelleen, kääntää ulkokuoren sisään

savea kurkunpäässä
joustamaton mustan, sen läpi kohti pohjaa peittävät piikikkäät nielijät
eikä sitä voi pysäyttää,
kun myrkyllinen aurinko nousee horisonteista viimeisimmässä.

Tihentyneen sumun läpi on Yli-Malmin ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Näyttelyssä on esillä silkkipainolla ja Risograph-tekniikalla vedostettuja teoksia. Näyttely rakentuu veistoksellisena kokonaisuutena kankaalle painetuista, palapelimäisesti kootuista ja värimaailmoilla leikittelevistä valokuvista. Yli-Malmin käyttämät painomenetelmät ja teosten materiaalit korostavat hänen työskentelylle ominaista prosessilähtöisyyttä; teosten lopullista muotoa ei ole mahdollista ennakoida vaan se syntyy hitaan ja osiltaan sattumanvaraisen työstämisen tuloksena.

Näyttely hyödyntää silkkipainoa tavalla, jossa tyypillisesti täsmälliseen toisintamiseen käytetty menetelmä tuottaa ainutkertaisia, maalauksellisia vedoksia, joiden värit, tekstuurit ja perspektiivi poikkeavat reaalimaailman lainalaisuuksista. Risograph-painetuissa teoksissa tulostimen rajattu painokoko toimii teosten lähtökohtana; valokuva on pilkottu osiin ja valmis teos muodostaa erikseen painetuista printeistä. Teosten asettumista näyttelytilaan puolestaan ohjaa ripustuksessa käytetyt metalliset rakenteet.

Teoskokonaisuus on syntynyt vastauksena taiteilijan omakohtaisiin kokemuksiin paniikkikohtausten kanssa: kokemukseen ruumiin rajojen hälventymisestä, olemassaolon sulautumisesta osaksi ympäristöä, muka kuoleman rajamailla käymisestä. Näyttelyssä sisäinen ja henkilökohtainen asettuu suhteeseen planetaarisen kanssa, kun yksityisen kokemisen rinnalle tulee hydrofeministinen ajatus kaikesta elollisesta saman materian, erilaisina ruumiillistumina. Näyttely asettuu kysymään, kuinka ajatella eroa, erillisyyttä, ruumista tai katoamista, jos tunnistetaan kaiken elämän olevan pohjimmiltaan sidoksissa toisiinsa jaettujen materiaalisuuksien kautta.

Laura Laurila –
Kaupungin osia

Laura Laurilan näyttely Kaupungin osia käsittelee kapunkiluontoa poimien tarkasteluun havaintoja asuinympäristöstä. Missä kaupunkilainen voi kokea luontoelämyksiä, missä pienet kasvialueet ilahduttavat urbaanissa maisemassa. Laurilaa kiinnostaa kuinka rakennettu ympäristö kommunikoi luonnon kanssa.

Kaupunkiluonto ei kuitenkaan ole vain esteettinen lisä rakennusten välissä – se on elintärkeä osa ekosysteemiä, joka puhdistaa ilmaa, vähentää melua ja lisää elämänlaatua. Laurila haluaakin herättää kysymyksen, kuinka voisimme ottaa paremmin huomioon luonnon monimuotoisuuden ja säästää arvokkaita virkistysalueita rakennusprosesseissa.

Laurila maalaa akryylimusteilla ja -maaleilla kankaalle ja hänen ilmaisunsa liikkuu esittävän ja abstraktin välillä. Usein kirkkaita värejä käyttävä Laurila tavoittelee jotain tunnetta tai ajatusta, joka hänelle syntyi maiseman äärellä. Maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä kierrätetystä vaahtomuovista valmistettuja veistoksia. Seinälle sijoittuvat teokset ovat fragmentteja maisemista ja niiden abstrakti muotokieli saattaa muistuttaa puuta tai betonia ja vaikuttaa painavammalta kuin onkaan. Veistokset kommunikoivat maalausten kanssa laajentaen ilmaisua kolmiulotteiseen suuntaan.

Laura Laurila (s. 1980) asuu ja työskentelee Tampereella. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi (AMK) Turun taideakatemiasta vuonna 2022.

Silja Kumpulainen
Mimicry, Predation and Survival, 2025
öljy kankaalle
60 x 70 cm

Silja Kumpulainen –
Effective Camouflage

Intuitio tuntuu kaartuvana ja pehmeänä muotona. Se on kiertynyt ja kerroksellisen tila, jossa todellisuuden ja epätodellisuuden tasot lomittuvat ja sekoittuvat mutkattomasti. Intuitioon, eli sisäiseen tietoon luottaminen toimii vastavoimana tämän päivän tukahduttavan rationalismin, vastakkainasettelun ja äärimmäisyyksien ilmapiirissä.

Silja Kumpulainen näyttely Effective Camouflage koostuu intuitionvaraisessa prosessissa syntyneistä öljymaalauksista. Teoksissa esittävyys käy vuoropuhelua viitteellisyyden kanssa ja niiden muotokieli on orgaanista, kuitenkin vapaasti tulkittavaa ja tuntematonta. Näyttelyä kiteyttävä teema on fyysinen ja henkinen muodonmuutos alitajunnan kuvittamana.

Orgaanisuus kertoo taiteilijan kiinnostuksesta luonnonilmiöihin, jotka ovat ihmeellisiä ja kunnioitusta herättäviä. Samalla tavalla kuin eri lajit muuttavat muotoaan pitkän ajan kuluessa tai yksilö elinkaarensa aikana, myös henkistä muodonmuutosta tapahtuu kriisitilanteiden ja resilienssin myötä. Näyttelyn maalauksissa fyysinen ja henkinen muodonmuutos on ikään kuin pysäytetty dokumentaarisiin hetkiin, jotka edustavat tiettyä kehitysastetta tai tapahtumaa jonkin ajatuksen tai olevaisen muutoksen prosessissa.

Silja Kumpulainen on Helsingissä syntynyt, nykyisin Lappeenrannassa vakituisesti asuva kuvataiteilija. Hän tekee pääsääntöisesti maalaustaidetta, mutta myös maalauksellista taidegrafiikkaa. Taiteellinen ilmaisu perustuu intuitiiviseen työskentelytapaan, jossa kuva-aiheita ei yleensä ole etukäteen määritelty. Tällaisen prosessin kautta syntyneet teokset ovat surrealistisia ja ne käsittelevät mystiikkaa ja tuntemattomia ulottuvuuksia. Alateemoja Kumpulaisen työskentelyssä ovat naismyytit, eksistentiaalinen kauhu, sekä niin sanottu body horror, joka tarkoittaa ihmisen, tai jonkin määrittelemättömän olennon, vääristynyttä ruumiillista ilmentymää.

Mika Kiviniemi
Epävakaa tyhjiö, 2026
ääni- ja livevideoinstallaatio
vaihteleva koko

Mika Kiviniemi –
Epävakaa tyhjiö / Unstable Void

Epävakaa tyhjiö on meditatiivinen, äänen ja muodon vuorovaikutuksella leikittelevä ääni- ja livevideoinstallaatio. Teos koostuu ääniraidasta, kaiutinelementin pinnalla värähtelevästä vedestä, dokumenttikamerasta ja näytöstä. Veden pinnasta heijastuva valo toistuu näytölle pyöreänä tyhjänä muotona, jonka kaiuttimen värähtely herättää eloon. Ääniraita on tuotettu ikään kuin soittamalla kaiutinta, aiheuttamalla mikrofonin ja kaiutinelementin välille kiertoa.

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto ja Oulun kaupunki ovat tukeneet teoksen valmistusta ja näyttelyn järjestämistä.

Mika Kiviniemi on Oulussa asuva monialainen esitys- kuva- ja mediataiteilija. Kiviniemi käyttää töissään ääntä, videota, laitteita, esineitä, sekä perfromatiivisia ja veistoksellisia elementtejä. Hänen taustansa on esittävän taiteen alalla. Viime vuosina Kiviniemen työt ovat koostuneet monitaiteellisista installaatioista, videoteoksista ja kineettisistä ääniveistoksista. Teosten luonne löytyy usein eri medioiden ja tekniikoiden yhdistelmistä.

Kiviniemi on valmistunut vuonna 2022 Aalto Yliopiston Visual Cultures Curating and Contemporary Art -maisteriohjelmasta. Kiviniemi on pitänyt yksityisnäyttelyitä mm. Galleria Huudossa Helsingissä, Galleria 5:ssä Oulussa, Mältinrannan Taidekeskuksessa Tampereella ja HAA Galleriassa Helsingissä, Osmo & Riitta Kuiri ja Luontokeskus Ukko. Kiitos ystävät ja perhe.

Agnieszka Wajda-Hänninen –
Places Between

Maalaaminen on minulle tapa selviytyä. Voimakkaat tunteet – ilo ja innostus, mutta myös kipu, viha, pelko ja suru – liikkuvat minussa ja etsivät ilmaisua. Maalaus auttaa minua purkamaan näitä sisäisiä jännitteitä ja siirtymään kohti rauhaa, eräänlaista tyyneyttä ja tasapainoa.

Luonto on tässä prosessissa keskeinen. Koen luonnon lähtökohtaisesti täydellisenä. Kohdatessani maiseman, joka tuntuu eheältä ja kokonaiselta, alan etsiä siitä kauneutta. Kauneus ei ole minulle koristeellista, vaan jotakin vaikeasti määriteltävää – metafyysistä, lähes mysteeri. Se syntyy intuition ja kokemuksen kautta.

Teosteni lähtökohtana ovat todelliset, olemassa olevat paikat. Jokainen siveltimen liike perustuu luonnossa todellisuudessa esiintyviin kontrasteihin, joita havainnoin jatkuvasti ja pyrin painamaan muistiini. Maalauksissa nämä kontrastit yhdistyvät kokemukseen ja tunteeseen, joka täyttää minut.

Teokset eivät ole suoria kuvauksia paikoista, vaan syntyvät todellisen maiseman ja oman kokemukseni välissä. Tunteet muuntuvat teoksissa rytmiksi, liikkeeksi ja dynamiikaksi ja ohjaa- vat maalausprosessia. Places Between muodostuu näistä välitiloista – hetkistä, joissa ulkoinen maisema ja sisäinen kokemus kohtaavat.

Agnieszka Wajda-Hänninen (s. 1980) on Suomessa asuva kuvataiteilija. Hän on suorittanut
kuvataiteen maisterin tutkinnon European Academy of Art -taidekorkeakoulussa Varsovassa. Hän asuu ja työskentelee Kellokoskella.

Satu Loukkola –
Muodon vuoksi

Olen tehnyt uusia keraamisia kannu- ja kulhoveistoksia. Konkreettisiin käyttöesineisiin yhdistettyjä kannujen, ruukkujen, maljojen ja säilytysastioiden ikiaikaisia muotoja, joiden koko, vinksahtaneet mittasuhteet sekä ehdoton käyttökelvottomuus ja epäkäytännöllisyys irrottavat ne arkisesta funktiostaan.
Veistokset asettuvat käyttöesineen ja kuvan, tutun ja oudon välitilaan. Ne ovat olemassa muodon vuoksi – eivät palvellakseen, vaan ollakseen.

Näyttelyä on tukenut Kauno ry.

Sylvi Alin
Jossain kuului nimesi, 2025
Vesiliukoinen öljyväri kankaalle
116 x 89 cm

Sylvi Alin –
Miten keksisimme toisemme uudelleen

Miten keksisimme toisemme uudelleen kertoo rakkauden vaikeudesta, yksinäisyydestä ja kaipuusta. Teokset tarkastelevat, miten intensiiviset tunteet muokkaavat käsitystä itsestä, ajasta ja tilasta vieraaksi. Kokemusten kautta elämisestä on tullut irrallista, ja ympäristö on alkanut kantaa tunteiden painoa, saaden kivet, kasvit, asiat ja esineet muuttumaan pakonomaisen merkityksellisiksi.

Ne sietämättömät tyhjät sydämenlyönnit.
Ja ne miljoonat liukkaiksi nuoletut kivet,
jotka katsoivat, kun muutuimme surusta vinoksi. Nyt kai lepäät syvänsinisenä kivenä, jossain saniaisten varjoissa.
Ja minä täällä,
pihassa, jossa ei viihdy viitapihlaja-angervo,
muovisten puutarhakalusteiden äärellä,
kesytän kärpäsiä.
Lupiinien, kurjenpolvien ja koiranputkien keskellä kuuntelen, kuhiseeko vielä elämä.

Sylvi Alinin taiteessa keskeistä on tarinallisuus. Hän pyrkii kuvaamaan vaihtoehtoista maailmaansa, jossa kasvit, kärpäset, käärmeet ja eri materiaalit luovat omat merkityksensä. Näyttelyn teokset ovat syntyneet omien kokemusten rinnalla lahtelaisen artistin M:n (Minja Koski) musiikin inspiroimina.

Annu ja Kerttu
84,2 vuotta, 2025
Yksikanavainen videoteos

Annu ja Kerttu –
84,2 vuotta

Ranskalaisella kirjailijalla Romain Rollandilla ja psykoanalyysin kehittäneellä itävaltalaisella neurologilla Sigmund Freudilla oli ainutlaatuinen ystävyys, joka perustui lähinnä kirjeenvaihtoon – ystävykset kohtasivat kasvokkain ainoastaan kerran, vuonna 1924. He arvostivat toisiaan suuresti ja kirjoittivat vuosien 1923-1936 aikana noin kaksikymmentä kirjettä, joissa he keskustelivat mm. politiikasta, taiteesta, uskonnosta ja psykoanalyysista. Vuonna 1927 kirjoittamassaan kirjeessä Rolland kuvaili Freudille kokemaansa tunnetta ikuisena ja rajattomana, tavallaan valtamerellisenä ja kehotti häntä analysoimaan tätä tieteellisin perustein. Rollandin ja Freudin näkemykset erosivat toisistaan, mutta valtamerellinen tunne ja sen tutkiminen sai tästä kirjeenvaihdosta alkunsa.

Yksikanavainen videoteos 84,2 vuotta (2025) on syntynyt taiteilijoiden välisestä kirjeenvaihdosta, Pohjois-Karjalassa kuvatusta 8mm filmistä sekä arkistomateriaalista. Tyttölapsen keskimääräinen elinajanodote Suomessa on 84,2 vuotta – teos rajautuu päähenkilön elämän tilastollisen keskikohdan tuntumaan, pohtien valtamerellisen tunteen käsitteen kautta kuolemaa, kuolemanpelkoa, kehollisuutta sekä ylisukupolvisuutta.

Annu Timonen (s.1984) ja Kerttu Malinen (s.1985) muodostavat yhdessä taiteilijaduon Annu & Kerttu, joka työskentelee liikkuvan kuvan, installaation, äänen ja valokuvan parissa. Timonen valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta ja Malinen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2018.

Teoksen äänisuunnittelijana on toiminut Arto Tuunela ja ääninäyttelijänä Seidi Haarla.

Teos on valmistettu AVEKin kohdeapurahalla.

Anu Haapanen –
We All Breathe

Näyttelyn maalausten lähtökohtana ja innoittajana ovat toimineet filosofi Luce Irigarayn ilmaa ja hengitystä koskevat kirjoitukset. Koen Irigarayn lyyrisen ja kuvailevan tekstin voimakkaan visuaalisesti: näen sen muotoina, väreinä ja kuvina. Halusin tehdä nämä mielikuvat maalauksiksi ja kuvitella visuaalisia muotoja Irigarayn hengityksen filosofialle. Se kohottaa hengityksen ja ilman olemassaolon keskiöön ja nostaa ne kaikkea elävää yhdistäväksi siteeksi, tasapainoisen yhteiselon kudokseksi. Ilmassa ja ilmasta elämisen syvällinen ymmärtäminen ja vaaliminen näyttäytyy Irigarayn ajattelussa kaikenkattavan empatian lähteenä, luoden perustan niin yhteisöllisyydelle kuin luontoyhteydellekin. Jaettu ilma ja hengityksen ruumiillinen prosessi tekee tyhjäksi vastakkainasettelun paitsi elollisten olentojen, myös ruumiin ja hengen välillä.

Ajatus kaiken elävän jakamasta ilmasta luo lempeän mielikuvan universaalista yhteisöstä, johon kuulumme niin kauan, kun hengitämme. Se myös vie omistamisen ulkopuolelle ja on ainutlaatuisella tavalla tasa-arvoinen: ilma ei kuulu kenellekään ja samalla sen on kuuluttava kaikille. Olen maalatessani uppoutunut ilman aineettomuuteen ja ajatellut hengityksen ruumiillisuutta sekä niitä kudoksia ja soluja, jotka toteuttavat hengityksen ihmeellistä mekanismia. Ihmisen tapa olla maailmassa näyttäytyy ajoittain lohduttoman tuhoisana ja rumana. Näyttelyä tehdessäni olen löytänyt lohtua ja kauneutta linnun lumoavasta hengityselimistöstä ja kasvin tuuletussolukon tähdenmuotoisista soluista. Ja siitä yhteensitovasta olosuhteesta, että kaiken alla olemme samanlaista hengittävää lihaa, ilmassa ja ilmasta eläviä säikeitä.

Anu Haapanen (s.1981) on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista ja suorittanut taiteen maisteriopinnot Aalto-yliopiston ViCCA-koulutusohjelmassa sekä filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopiston taiteentutkimuksen laitoksella. Haapanen käyttää taiteellisessa työskentelyssään monenlaisia välineitä öljyväri- ja tussimaalauksesta hiilipiirustukseen sekä liikkuvaan kuvaan ja installaatioon.

Näyttelyä on tukenut Kauno ry

Minna Rissanen –
Hidden

Minna Rissanen kulkee luonnossa sekä luonnon ja rakennetun ympäristön väliin jäävillä alueilla, jotka usein sivuutetaan itsestään selvinä ja merkityksettöminä. Hän kartoittaa, kerää ja jäsentelee paikan materiaa sekä tutkii, millaisia piiloon jääviä ja huomaamattomia asioita, ilmiöitä ja todellisuuden ilmenemisen tasoja paikkaan ja paikkakokemukseen kätkeytyy sekä sitä, millaisena piirtyy todellisuuden ja kuvitellun välinen raja.

Galleria Uuden Kipinän Kennossa katsoja kohtaa pysähdyksiä, joissa pohjoinen maisema pakenee, pirstaloituu ja muuntuu muistijäljiksi. Vihjeistä ja palasista rakentuu valokuvaan pohjautuva teoskokonaisuus, johon liittyy tunne menetyksestä ja menettämisen pelosta. Läsnä ovat aika ja ajalliset kerrostumat, jäljet ja jäännökset, elämän hauraus ja hiipuminen sekä erinäiset muutoksen prosessit luontokulttuurissa ja lajienvälisissä vuorovaikutussuhteissa.

Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat valmistuneet vuosien 2023-25 aikana. Hidden-sarjan parissa tapahtuvaa työskentelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja Kymenlaakson rahasto sekä vuonna 2025 Kymi 100-säätiö. Pohjoisille reuna-alueille sijoittuvan, uuden teossarjan parissa tapahtuvan työskentelyn Rissanen aloittaa Taiken myöntämällä valokuvataiteen 1⁄2 vuoden taiteilija-apurahalla vuonna 2026.

Minna Rissanen on jaalalainen, Kymenlaaksossa ja Saamenmaalla työskentelevä valokuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi (amk) Lahden ammattikorkeakoulusta vuonna 1999 ja Saimaan ammattikorkeakoulusta (kuvataiteilija yamk) vuonna 2015. Mediataiteen erikoistumisopinnot hän suoritti Lahden ammattikorkeakoulussa vuonna 2003.

Valokuvissa ja valokuvaan pohjautuvissa tilallisissa kokonaisuuksissa Rissanen käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta, paikan poetiikkaa ja ajallisia kerrostumia sekä pohjoiseen liitettäviä mielikuvia. Hänen tuotantoa on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä. Rissanen on Valokuvataiteilijoiden liiton, Kouvolan taiteilijaseuran ja Kuvaston jäsen.

Anne-Mari Alrsumi
Valtaistuimen kantajat, 2025
Veistosinstallaatio
60 x 200 x 160 cm

Anne-Mari Alrsumi –
Valtaistuimen kantajat

Valta ei ole näkyvissä mutta sen kantajat ovat, arjen ylläpitäjät, hierarkian kätkijät, kuolevaisten puolesta rukoilevat ja maanpäällisen elämän kulkueet. Valtaistuimen kantajat kertovat tarinan loputtomuuden ajasta. He ovat hahmoja jotka ovat sortuneet, kaatuneet ja palaneet fyysisen kivun ääreen. Hahmot ovat langenneita muiston lähettiläitä ja he edustavat ihmisenä olemisen raadollisuutta. Teoksissa olen tutkinut ihmiseen kytkeytyvää enkeli potentiaalia. Seremoniallisuus ja ajan patina kätkee jo eletyn, jonkin muiston ja menneen kirvoittaman jäänteen. Löysin toivon joka kytkeytyy tuskan sisään, kantaa kruunuaan ihmisessä jolla on ristiriita valtikan voiman ja todellisuuden välillä.

Anne-Mari Alrsumi on monimateriaalinen kuvanveistäjä joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Hollantilaisesta Utrecht school of Arts korkeakoulusta kuvataiteen kandidaatiksi ja Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja Euroopassa. Näistä tärkeimpiä Uusi Veistos Lahden Taidemuseossa ja Nuorten näyttely Etelä-Karjalan Taidemuseossa. Hän on myös asunut ja työskennellyt yli kymmenen vuotta Hollannissa ja Italiassa, työskennellyt muun muassa Väinö Tanner Säätiön residenssissä Mazzano Romanossa ja Accademia di Belle Arti Roomassa. Hänen teoksiaan on yksityisissä kokoelmissa Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Hollannissa ja Italiassa.

Ulla Heinonen
Lento 1, 2024
Silisec
40 x 56 cm

Ulla Heinonen –
Jälkiä laatikossa

Valokuvataiteilija Ulla Heinosen Jälkiä laatikossa on performatiivinen valokuvasarja lapsenlapsen ja valokuvaaja-isoäidin suhteesta. Projektin ideat ovat syntyneet arjen pienistä huomioista, leikeistä sekä isoäidin lapsuusmuistoista. Kuvien suunnittelu on leikkien tarkkailua, seuraamista ja niihin osallistumista. Leikeistä syntyy ideoita, jotka isoäiti ja lapsenlapsi rakentavat yhdessä performatiivisiksi kuviksi.

Jälkiä laatikossa on autofiktiivinen kertomus, jossa totuus ja fiktio sekoittuvat ja jonka esitysmuoto muuttuu ajan ja paikan myötä. Kertomuksessa on kaksi ääntä: lapsenlapsi ja isoäiti-valokuvaaja. Valokuvaaja tekee valintoja editoidessaan sarjasta yhtä autofiktiivistä kokonaisuutta ja kysyy, millaisia jälkiä jätämme ja miten niiden merkitys muuttuu ajan kuluessa.

Ulla Heinonen on vuonna 1966 Kotkassa syntynyt ja Hämeenlinnassa asuva valokuvataiteilija. Hän kuvaa pitkäkestoisia projekteja ja havainnoi, kuinka menneisyys ja nykyhetki lomittuvat muistojen ja lapsenlapsen leikkien lähtökohdista valokuviksi.
Heinosen työskentelyn ytimessä on ajan kulku sekä pohdinta siitä, millaisia muistoja kannamme ja siirrämme sukupolvien ketjussa. Hän tutkii, miten mennyt ja nykyinen lomittuvat ja kuinka muistot syntyvät ja saavat uusia merkityksiä ajan myötä. Hän haluaa selvittää, voiko piilossa tai poissa olevan tehdä näkyväksi valokuvan avulla.

Heinosen työskentely perustuu dokumentaariseen kuvaan, joka projektin edetessä lipeää performatiiviseksi tai poeettiseksi. Hän seuraa lapsenlapsensa kasvua. Ensimmäisessä projektissaan hän käsitteli lapsenlapsensa ja puolisonsa (isoisän) suhdetta sekä isän poissaoloa. Toisessa projektissaan hän teki lapsenlapsensa kanssa yhteisiä performatiivisia kuvia leikeistä ja omista lapsuusmuistoistaan. Uusin, tekeillä oleva projekti käsittelee leikkejä ja rooleja ennen murrosikää. Heinonen kertoo yhden ihmisen tarinaa ja pohtii, miten kuvaaja ja kuvattava muuttuvat ja mitä jälkiä yhteisistä hetkistä ja kuvista jää.

Alun perin Heinonen opiskeli tekstiilisuunnittelijaksi Wetterhoffilla Hämeenlinnassa (1990). Hän on tehnyt työuransa sisustamisen ja taiteen parissa. Valokuvausta hän lähti opiskelemaan aikuisiällä ja valmistui Lahden ammattikorkeakoulusta medianomiksi (AMK) vuonna 2022 sekä Turun ammattikorkeakoulusta valokuvataiteilijaksi (YAMK) vuonna 2024.

Ulla Heinosella on ollut useita näyttelyitä Suomessa, ja hän on julkaissut kaksi valokuvakirjaa.

Mammu Rauhala –
Pikkusen rikki ja muita tuntemuksia

Pikkusen rikki ja muita tuntemuksia on Mammu Rauhalan naamiotaiteen ympärille rakentunut näyttely. Hän tekee taidenaamioita nyt kuudetta vuotta ja niitä on tänä aikana valmistunut jo lähemmäs sata. Tähän näyttelyyn on koottu erityisesti tunteisiin ja olotiloihin liittyviä töitä, kokemuksia rikki olemisesta ja helpotuksen huokauksia. Töistä löytyy myös kepeyttä ja huumoria. Naamioiden pääasiallisia materiaaleja ovat paperi, valupaperimassa, kipsi ja kierrätysmateriaalit. Näyttelyssä on esillä myös samoja teemoja käsittelevää keramiikkaa sekä naamioiden kanssa rinnakkain kulkevia valokuvia ja piirroksia. Monitaiteisuus sekä vapaus yhdistellä tekniikoita ja materiaaleja on Mammun taiteelle ominaista.

Näyttelyssä osaa teoksista voi varovaisesti liikuttaa. Ne ovat haavoittuvaisia kovakouraiselle kokeilulle, mutta niitä hellästi käsittelemällä voi niistä saada esiin uusia puolia.

On ihan ok olla pikkusen rikki ja haavoittuvainen. Jatkaa, ei vaikeusien kautta voittoon, vaan vaikeuksien kanssa tai niistä huolimatta. Kiitos eräälle ystävälleni tästä viisaudesta.

Mammu Rauhala on monialainen taiteentekijä, jolla on esittävän taiteen koulutus. Hänelle taiteellisessa toiminnassa tärkeää on leikki, vapaus, kokonaisvaltaisuus ja kontakti. Mammu työskentelee mielellään osana erilaisia kollektiiveja ja soveltaa taidetta erilaisten ryhmien kanssa. Hänen töitään on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ryhmänäyttelyissä ulkomailla.

Shia Rowan Conlon –
If your history was an ache

If your history was an ache is a solo show by Shia Rowan Conlon. The works in the show are a series of handmade ceramic frames with photographic collages, drawn from LGBTQI+ archives as well as the artist’s own image practice. If your history was an ache speaks to a personal reckoning with trans history, confronting how much has been lost due to personal collections being destroyed after death and wider societal negligence and omission.

These gaps in history cannot be changed, so what do we do in the meantime? Conlon’s work tries to create webs in the voids, weaving threads from the bodily knowledge of trans ancestors to the present. In the show, desire is deployed as a methodology: a drive to see, to touch, to know, a force which persists even as memory and matter break down.

The movement from historical absence to material embodiment is central to Conlon’s practice, where the archive is not merely remembered but physically reconstructed. In If your history was an ache the use of fragile, organic, and photographic matter turns the body into sediment, a site where life, death, sex and loss, converge.

Saara Lakso
Feast, 2025
Öljy kankaalle
100 cm x 100 cm

Saara Lakso –
Goodbye Dollhouse

Teokseni ovat tarina tyttöjen välisestä ystävyydestä, rakkaudesta ja erosta. Ystävyydestä, jonka loppu on koko nuoruuden loppu, ehkä koko maailman.

Leikittelen teoksissani pop-kulttuurin tyttöyden kuvastolla. Niissä seikkailevat taikatytöt, postikorteissa ja mainoksissa täydellisinä hohtavat tytöt, teinielokuvan viimeistä nuoruuden kesää elävät tytöt. Tyttöjen väliset ystävyydet kuvataan usein omana salaperäisenä maailmanaan, joka on toisaalta sokerinsuloinen, mutta täynnä kateutta ja kaaosta. Nuoret naiset kirjoitetaan kilpailijoiksi, jotka repivät toisensa kappaleiksi vaikka rakastaisivat toisiaan. Tyttöjen kuuluu vihata kehojaan, ihailla ja kadehtia toistensa kehoja ja lopulta tulla naisiksi käymällä loputonta kivuliasta kamppailua toisten naisten kehoja vastaan.

Teosten tytöt kasvavat yhteen ja erilleen; käyvät läpi muodonmuutosta, joka on välillä pinkkiä ja pehmeää, välillä vatsaavääntävää kehokauhua. Heistä muodostuu hirviöitä, jotka ovat kaikessa etovuudessaan raastavan suloisia.

Puran näyttelyssä kappaleiksi myös omia kipeitä sisäistetyn naisvihan tunteitani. Vaikka feministinä ja queer -naisena olen aina halunnut olla toisten naisten puolella, olen itsekin kasvanut kulttuurissa, jossa naiset opetetaan taistelemaan keskenään ulkoisesta hyväksynnästä. Suren teoksissa sitä tyttöä jonka menetin, sekä ystävääni että itseäni.

Saara Lakso (s.1989) on vuonna 2015 Kuvataideakatemialta valmistunut kuvataiteilija, joka työskentelee maalauksen ja tekstiilitaiteen keinoin. Laksoa kiinnostavat kontrastit ja asioiden väliset rajapinnat. Asiat, jotka samaan aikaan houkuttelevat tutkimaan mutta ovat hieman vastenmielisiä; kuin vanhojen rupien repiminen tai hiiren hajoavassa ruumiissa puikkelehtivat muurahaiset.

Ao3@3am
THE Room

Ao3@3am –
THE Room

Ao3@3am taiteilijakollektiivin kantavat teemat ovat internet, identiteetti ja populaarikulttuuri. Teokset suuntaavat katseen syväluotaavasti lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin 2000-luvun alussa ja internetin avaaman maailman vaikutukseen identiteetin muodostumisessa. Miksi pitää hävetä itselle merkityksellisiä asioita? Kollektiivi kyseenalaistaa modernien populaarikulttuuriaiheiden mitätöinnin taidekentällä: etenkin ’animetaide’ -termin käytön negatiivisessa kontekstissa kuvataiteen opetuksessa ja ammattikentällä, sekä yhteiskunnallisen paineen hävetä ja peitellä ”epäsovinnaisia”, mutta itselle merkityksellisiä kiinnostuksenkohteita.

Ao3@3am on jaettu kokemus eksymisestä internetin syövereihin aamuyön pimeinä tunteina.

Näyttelymme keskiössä on interaktiivinen Hagioskooppi -installaatio, jossa kävijät voivat astua 2000- luvun alun teinin pyhimpään paikkaan: Omaan huoneeseen. Installaatio kutsuu katsojaa astumaan huoneeseen ja tutkimaan teemoja ja visuaalisia elementtejä, joilla on ollut suuri vaikutus tuon ikäpolven nuoriin.

Hagioskoopin kolmas versio on ylitsepursuava suojapaikka. THE Room vie näyttelyvieraan aikaan, missä seinät vuorattiin lehtien fanijulisteilla ja välit tilkittiin internetistä perheen mustesuihkutulostimella tulostettuihin kuviin.

Taiteilijat:

Laura Hannan teokset edustavat kokemusta 2000-luvun alun ernukulttuuria, kun VHS-kasetteja lainattiin kirjastosta ja SubTV esitti Neon Genesis Evangelionia. Laura Hanna sitoo ryijyt perinteisesti käsin, käyttäen kierrätettyjä lankoja. Inspiraationa hän on käyttänyt 90-luvun animeklassikkoja ja internet estetiikkaa.

Serafina Simpukka on malli, tekstiilitaiteilija ja tyttökulttuurin suurlähettiläs. Fic Recs -sarja on kunnianosoitus fanifiktiolle ja etenkin lukukokemuksen nostattamille tunteille. Serafina on Elias Lönnrotin jalanjäljissä kerännyt maailmanlaajuisesti fanifiktion kirjoittajilta ja lukijoilta tekstinpätkiä, jotka ovat saaneet lukijan sydämen pamppailemaan. Työt on kudottu ja koristeltu jokaisen tarinan tuoman tunnemyrskyn mukaan.

Minttu Lumitähti tuo animaatioinstallaatioillaan Ao3@3am:n digiaikaan. Hänen pyrkimyksensä on ilahduttaa ja kiittää innokasta varhaisteini-minäänsä tuomalla vanhoja tarinoitaan ja hahmojaan eloon sekä 2D-animaation että digitaalipiirrosten muodossa. Näin hän läpikäy uudestaan lapsuutensa mielikuvituksen tuotoksia, joita internet sekä lukuisat anime- ja mangasarjat rikastuttivat.

H Kostiaisen teokset ammentavat inspiraationsa fanikulttuuriin olennaisena osana kuuluvasta oheistuotemaailmasta ja sen runsaudesta. Kostiainen vastaa myös näyttelyarkkitehtuurista ja näyttelyiden kuratoinnista.

Tiina Osara –
Ennen sanoja

muutto – hetki 
mennyt kohtaa tulevan

äänettömäksi 
palaneen flyygelin
mustaa tuhkaa
muistoja tapahtumista
merkkejä särkyneille haaveille
musiikin valkoinen hiljaisuus

tyhjä tila maalauksessa
kiiruhda
aikaa ei ole

ilmassa
auringon sateessa
syksyn lehdissä
perhosen muodonmuutoksessa
lehtivihreä pakenee

kaipauksen kyynel haihtuu
silmiesi syvä katse avaa portin
olen vuori, olet laakso
olen puu, olet tuuli
olen sinä, olet minä

ymmärrys ennen sanoja

tuhkaa ja hiiltä
kaikki yhtä energiaa

Tiina Osara on suomalainen kuvataiteilija. Hänet tunnetaan suurikokoisista abstrakteista, värikkäistä ja monikerroksisista maalauksistaan sekä valokuva- ja videoinstallaatioistaan.
Hänen taiteensa erityisenä areenana ovat action painting -live-esiintymiset klassisen musiikin konserteissa. Konserteissa Osara siirtää tuntemuksensa soivasta musiikista reaaliaikaisesti maalauksiksi kankaalle niin, että konserttiyleisö voi seurata hänen työskentelyään. Klassinen musiikki onkin usein hänen maalaustensa aihe.

Fysioterapeutin tutkinto antaa hänelle valmiudet liike- ja kinesteettisen tuntoaistin käyttöön ilmaisussaan. Teosten suuri koko mahdollistaa kokonaisvaltaisen fyysiseen ilmaisun. Näyttelyn teokset pohjautuvat muutosten, muistojen ja haaveiden herättämiin tuntemuksiin. Musiikkina on Arvo Pärtin sävellyksiä.

Baletti, butoh-tanssi ja meditaatio luovat pohjan hänen työskentelylleen.

Osara opiskeli kuvataidetta Taidekoulu Maassa ammatillisella linjalla vuosina 1993–1996. Hän suoritti kuvataiteen AMK-tutkinnon vuonna 2008 ja erikoistumisopinnot valokuvaukseen vuosina 2009–2010 Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Osara on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa sekä eri puolilla Eurooppaa vuodesta 1996 lähtien. Vuodesta 2011 lähtien hän on keskittynyt konserteissa tapahtuvaan action painting -maalaukseen. Tämä on vienyt hänet esiintymään ympäri maailmaa. Konsertteja on pidetty Suomen lisäksi muun muassa Meksikossa, Ruotsissa, Argentiinassa, Taiwanissa, Italiassa, Japanissa ja Ranskassa.

Tiina Osara on syntynyt Helsingissä. Hän on asunut ja työskennellyt Jyväskylässä noin kymmenen vuotta. Ranskassa hän asui vuodesta 2013, kunnes kesällä 2024 muutti takaisin Suomeen, Lahteen.

Mikko Kerttula
– Toistaiseksi nimeämätön rakkaus

Toistaiseksi nimeämätön rakkaus -näyttelyn lähtökohtana on ollut Kerttulan halu tutkia dokumentaarisen valokuvataiteen keinoin kaipuuta, yksinäisyyttä, yhteisöllisyyttä ja ihmistä yksilönä sekä sosiaalisena laumaeläimenä. Tekoprosessin aikana kuvaajan katse on etsinyt tarinoita, arkitilanteita ja hetkiä Päijät-Hämeen maakunnissa.

Kerttulan teosten pinnan alta kuiskaa tarpeemme ihmisinä saada yhteys toisiimme sekä ympäristöömme. Kenenkään ei tulisi olla yksin mutta silti jokainen sitä kokee jossain vaiheessa arkeaan ja elämäänsä. Kaipuu rampauttaa, koskettaa ja jopa tappaa. Tahdomme jokainen tulla nähdyksi ja rakastetuksi ehdoitta, sellaisina kuin olemme. Etenkin sosiaalinen media paljastaa ihmisen nälän tulla nähdyksi. Evoluutio on muokannut lajiamme sellaisiksi, että olemme aina tietoisia muista ihmisistä ympäristössämme.

Mikko Kerttula on ammattivalokuvaaja ja opettaja, jolla on yli 15 vuoden kokemus media-alalta. Vuosina 2017–2024 Kerttula työskenteli valokuvauksen vastuuopettajana Lahden kansanopistossa ja Vapaassa akatemiassa. Galleria Uuden Kipinän Kymi-tilassa esillä oleva teoskokonaisuus on Kerttulan ensimmäinen yksityisnäyttely.

Toistaiseksi nimeämätön rakkaus -projektia ovat tukeneet Kauno ry ja Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto.

Art Team OODIDOO
Ikuinen, 2017–2022
Monotypiavedos
50 x 103 cm
musiikki OU (1.42 min ääniluuppi)

Art Team OODIDOO –
Näkymätön
– kokemuksia hiljaisesta tietoisuudesta

Minkälaista on taide, joka on luotu yhteisessä meditatiivisessa tietoisuuden tilassa? “Meditaatio on keino siirtyä tietoisuuden tasolta toiselle ihmisen sisäisyydessä. Oodidoo-ryhmän taide avaa näkymiä hiljaisen tietoisuuden kokemushorisonttiin”, kertoo Hollolassa syntynyt kuvataiteilija Minna Rajala monitaideryhmänsä näyttelystä Näkymätön.

Näyttely on esillä lokakuun lopun Galleria Uuden Kipinän Kirnussa Lahdessa. Sen meditatiiviset laulukuva -teokset ja videoteos puhuttelevat ihmisen sielullisuutta. Niiden äärellä kokija voi hiljentyä, levätä ja voimaantua.

Oodidoo-ryhmä on meditatiivisen monitaiteen edelläkävijä Suomessa. Sen teoksissa kohtaavat kuvataide ja musiikki, monotypiagrafiikka ja meditatiivinen hiljainen rukouslaulu. Teokset syntyvät ryhmän yhteisöllisessä prosessissa, jossa kuva ja ääni kietoutuvat toisiinsa.

“Maalaamme painolaatat vokaalimeditaatiossa suoraan sormin. Maalatessa kuuntelemme lauletun äänen resonaatiota kehoissamme. Annamme sen ohjata käsiemme liikkeitä. Lopuksi vedostamme molempien taiteilijoiden painolaatat kerroksellisesti yhdeksi yhteiseksi kuvaksi.”, avaa työskentelyä ryhmän toinen kuvataiteilija, Jaana Kortelainen.

“Äänen ja kuvan luominen ei ole passiivista rinnakkain oloa vaan toinen toisensa puoleen kurottumista ja kaipaamista, koko kehon ja mielen resonaatiota äänessä eläen. Laulumateriaali on vokaaleja ja soivia konsonantteja, jotka resonoivat laulettuina eri osissa kehoa. Äänellä on kyky ilmentää syviä tietoisuutemme liikkeitä.”, jatkaa ryhmän muusikko Hilkka-Liisa Vuori. Hän on ohjannut ryhmän kuvataiteilijoita kuuntelevaan äänen käyttöön kuvan tekemisessä.

Ryhmän jäsenet ovat vuosikymmeniä harjoittaneet meditatiivisia taiteita. Yhteiset meditaatiohetket luomisen tilassa ovat johtaneet uuden taidemenetelmän kehittämiseen, jossa kuva syntyy äänen maailmassa ja ääni kuvan maailmassa.

Näyttelyn vedokset ovat avoimesta teoksesta Diarium Invisii, Näkymättömän päiväkirja (2017—). Siinä ryhmä taltioi jaettuja, synkronoituneita meditatiivisia kokemuksiaan kuviksi. Videoteos Cella Fontana – Lähdetemppeli (2020) dokumentoi ryhmän yhteisöllistä monitaiteista kuvantekemistä.

Näyttelyssä kuviin liittyy kuulokkeilla kuunneltava musiikki. Ryhmän muusikon sävellyksissä lähtökohtana on ollut kuva, sen synnyttänyt vokaalilaulu sekä f-moodi (syvää iloa kuvaava keskiaikainen sävelasteikko). Gregoriaanisen musiikin lauluduo Vox Silentii (Hilkka-Liisa Vuori ja Johanna Korhonen) esittävät kuvien musiikin. Tilaäänityksestä vastaa Petri Loues. Videoteoksen ryhmä on toteuttanut yhteistyössä elokuvantekijä Pekka Pohjoispään kanssa.

Muoti + Tunne vol. 2

Muoti + Tunne vol. 2 on neljän vaatesuunnittelijan – Ilona Hyötyläinen (Miun), Marjut Uotila (Dusty) ja Johanna Vainio ja Merja Seitsonen (vainio.seitsonen) – yhteisnäyttely, joka käsittelee muodin kokemista tunteen ja tuntemisen kautta. Tavoite on herättää monipuolista keskustelua muodista ja sen merkityksestä.

14 uniikkia asukokonaisuutta tai teosta. Kukin suunnittelija nostaa omilla töillään esiin itselleen tärkeitä näkökulmia sekä kokeellisia tapoja, miten suunnittelija voi ottaa sekä ekologisen että sosiaalisen kestävyyden huomioon. Näyttelyn jälkeen asut tulevat vuokrauskäyttöön kaikkien halukkaiden saataville.

Miun – Adjustable Wardrobe
Miun syntyi vuonna 2005 tarpeesta tehdä toisin – hitaammin, lähempänä, tarinoita kuunnellen. Vuosien varrella brändi on muuttanut muotoaan, kulkenut pitkän matkan kivijalkamyymälästä ja verkkokaupasta kohti entistä syvempää keskittymistä uniikkeihin vaatteisiin ja räätälöityihin suunnittelupalveluihin.

Uusin kokoelma, Adjustable Wardrobe, avaa vaatekaapin, joka mukautuu käyttäjänsä mukaan. Nauhat ja nyörit kutsuvat kokeilemaan, muuttumaan, luomaan uusia muotoja. Yksi vaate, monta mahdollisuutta – ja kysymys siitä, voisiko muoti olla yhtä aikaa yksilöllistä ja jaettua. Kokoelma kysyy, miten pieni brändi voi luoda kiinnostavia ja monipuolisia vaatteita ilman laajaa kokovalikoimaa – ja samalla palvella mahdollisimman monia käyttäjiä.

Kankaat kantavat mukanaan menneiden vuosien kaikuja: silkkiverhoja, jotka on värjätty kukilla; pöytäliinoja, jotka ovat saaneet uuden elämän viinin sävyissä; vanhoja huppareita, jotka on koottu uudeksi kokonaisuudeksi. Näissä vaatteissa kulkevat muistot ja tulevaisuus rinnakkain, isoisoäiti Hildan tarinasta nykypäivän tarpeisiin.

Dusty – Tarinallisia uniikkivaatteita
Marjut Uotilan luoma DUSTY on avantgardistinen miestenvaatemallisto, jonka tuotteet ovat oivaltavia ja kokeilevia, mieluummin uusia trendejä luovia kuin niitä seurailevia. Marjut on suunnittelutyössään keskittynyt erityisesti vaatteen arvon kokemukseen ja kiertotalouden hyödyntämiseen vaatesuunnittelussa. Marjutin kehittämä tarinallisten vaatteiden konsepti luo uutta tapaa kuluttaa muotia yhteisöllisenä kokemuksena.

Dustyn tarinalliset vaatteet ovat yhteiskäyttöön suunniteltuja uniikkivaatteita, jotka tallentavat käyttäjänsä kokemuksia uudelleenluettavaan muotoon, joka kulkee fyysisen vaatteen mukana digitaalisena tarinana. Missä vaate on jo ollut, kuka sitä on käyttänyt, miten edellisen käyttäjän kokemuksesta tulee osa seuraavan käyttäjän elämystä? Kukin käyttäjä voi tallentaa oman kokemuksensa kuvana osaksi tarinaa. Kuvien myötä rakentuu kunkin vaatteen tarina. Vaatetarinat muodostavat omia pieniä, intiimejä yhteisöjä, jotka toteuttavat muodin ydinajatusta: ihmisen halua erottautua muista, mutta samalla löytää toisia kaltaisiaan.

Näyttelyssä on esillä 6 teosta tarinallisten uniikkivaatteiden kokoelmasta sekä digitaalisen vaatteen tarinan demoversio Deformed Jacket -takille.

vainio.seitsonen – Eno muistelee
Vainio.seitsonen on vaatemallisto, jota on suunniteltu ja tuotettu vuodesta 2002. Mallistojen lähtökohta on korkeatasoinen suunnittelu, ekologisuus ja kestävä tuotanto lähialueilla.

Johanna Vainio ja Merja Seitsonen ovat tehneet sukupuolineutraaleja tulkintoja omasta vainio.seitsonen-mallistostaan. Vainio.seitsonen-osuus näyttelykokonaisuudessa on kunnianosoitus enoille. Eno on kirjallisuudessa ja kansankulttuurissa ristiriitainen ja moniselitteinen hahmo, modernin sukupuoli-identiteettimäärittelyn edelläkävijä.

”Olemme käyttäneet tekniikoita, jotka konkreettisesti kuvaavat tunne-elämän ja muistojen kerrostumia. Chenilletekniikassa kerrostetaan kankaita ommellen ja niitä aukileikkaamalla saadaan aikaan nukkamaista, hapsutettua pintaa. Kerrostetut kankaat ovat käytöstä poistuneita miesten ruutupaitoja sekä T-paitoja jotka välittävät tarinaa aiemmista kiinnostuksen kohteista. Vaatekappaleissa käytetään myös vakosamettia, joka on chenilletekniikan teollinen versio. Samettipukuun on kirjailtu tatuointeja, muistoja kuvitteellisista matkoista. Sama teema jatkuu työhaalarissa, jonka kirjaillut roiskeet ovat muistiinpanoja tekemättömistä töistä.”

Näyttelyn järjestämistä ja taiteellista työskentelyä ovat tukeneet: Päijät-Hämeen Kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin säätiö, Aalto-yliopisto.

Ida Taavitsainen – Epäonnistumisia

Olen työskennellyt analogisen valokuvauksen parissa ja pimiöissä yli 20 vuoden ajan ja matkan varrella on yksi jos toinenkin virhe, yllätys ja epäonnistuminen sattunut. Kuvausvaiheessa, filmiä kehittäessä tai pimiössä kuvaa vedostaessa jokin voi mennä pieleen. Paperi tai filmi voi olla vanhentunutta, valotus epäonnistua, filmi vahingossa kaksoisvalottua. Koko prosessin aikana aina kuvaamisesta valmiiseen vedokseen kuvaan voi vuotaa valoa, pimiössä filtteri tai valoitusaika voi olla väärä tai filtterit unohtua kokonaan pois päältä. Paperi voi liikahtaa vahingossa pimiössä kriittisellä hetkellä, naarmuuntua tai jumittua koneeseen juuri, kun kaikki asetukset on saatu kohdilleen. Epäonnistumismahdollisuudet ovat loputtomat, mutta ilman virheitä ei synny innovaatioita. Tarinan mukaan pseudo-solarisaatio eli niin kutsuttu Sabatier ilmiö keksittiin sattumalta, kun hiiri juoksi valokuvaaja Lee Millerin jalan yli pimiössä, jolloin Miller sytytti pimiön valon kesken hänen rakastajansa, taiteilija Man Rayn valokuvan kehittämisen. Efekti tunnettiin jo valokuvan alkuaikoina, mutta oli jäänyt unholaan. Man Ray jalosti tekniikan ja teki siitä kuuluisan (ja otti siitä itselleen kunnian).

Välillä inhimillinen tai tekninen virhe voi pilata parhaimman valokuvan – tulevan klassikon – mutta joskus se voi myös tuoda kuvaan jotain uutta tai kaunista, yllättävää. Vuosien varrella olen säästänyt parhaimmat epäonnistumiseni ja mokani, väärän mutta hienon sävyiset koevedokset ja mielenkiintoiset valovuodot. Osa on jäänyt kummittelemaan alitajuntaani – kuvasta ei tullut odotusten mukaista, vaan jotain muuta, mielenkiintoista. Vaikka kuva on teknisesti virheellinen, tekeekö se siitä huonon?

Tähän näyttelyyn olen koonnut parhaita epäonnistumisiani ja iloisia yllätyksiä: pieleen menneitä valotuksia ja valovuotoja, tärähtäneitä papereita, pilaantunutta filmiä, koepaloja, jotka ovat olleet liian mielenkiintoisia päätyäkseen roskakoriin, tyhjiä ruutuja, joissa näkyy kemikaalivalumia sekä pala taivasta, joka ilmestyi paperin reunaan viereisestä filmiruudusta toista kuvaa vedostaessa.

Kun hallitsee tekniikan, sitä voi myös väärinkäyttää ja luoda efektejä esimerkiksi kaksoisvalottamalla, naarmuttamalla ja ristiinkehittämällä tai puskemalla filmiä, mutta tämä näyttely ei ole syntynyt hallittujen tai suunniteltujen virheiden tuloksena vaan ne ovat enemmänkin ilmestyneet minulle teknisistä virheistä, sattumista tai yksinkertaisesti huolimattomuudestani johtuen. Tässä täydellisyyteen pyrkivässä maailmassa, jossa kauneus on pitkälti algoritmien ja korporaatioden määrittämä, on välillä hyvä vapautua kontrollista ja nähdä epäonnistumisen ja sattuman kauneus. Täydellisyys ei ole mielenkiintoista, vaan juuri säröt ja virheet tekevät meistä viehättäviä. Ilman virheitä emme myöskään olisi oppineet mitään.

Ida Taavitsainen (s. 1987) on analogisen valokuvan parissa työskentelevä helsinkiläinen valokuvaaja. Hän käsittelee usein töissään muistoja, perhesiteitä, läsnä- ja poissaoloa sekä ihmisten emotionaalista kiintymystä paikkoihin ja esineisiin. Taavitsainen opiskeli Englannissa ja valmistui valokuvataiteen maisteriksi Royal College of Artista vuonna 2014 ja kandiksi University of the Creative Artsista 2011. Lisäksi hän on opiskellut analogista valokuvausta Västra Nylands Folkhögskolanissa vuosina 2007-2008 ja työskennellyt pimiössä teini-ikäisestä alkaen. Taavitsaisen töitä on ollut esillä ryhmänäyttelyissä ja festivaaleilla Euroopassa ja Aasiassa, mm. Suomen Valokuvataiteen museossa, Loviisan kaupungin museossa, Tallinnan valokuvamuseossa ja Kiyosato Museum of Photographic Artsissa (KMOPA) Japanissa. Hänen töitään on Valtion taideteostoimikunnan ja KMOPA:n kokoelmissa. Lontoolainen kustantamo Booth-Clibborn Editions julkaisi Taavitsaisen valokuvakirjan The Memory of My Wardrobe vuonna 2014. Epäonnistumisia on hänen ensimmäinen varsinainen yksityisnäyttely Suomessa. Näyttely siirtyy Lahden jälkeen Helsinkiin. Seuraavaksi Taavitsaisen töitä on esillä lokakuussa Värivedostusosuuskunta Värinän 25-vuotisjuhlanäyttelyssä Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä.

Konstsamfundet on tukenut taiteilijan työskentelyä.

Barbara Tenuta & Hugo Murtoniemi
Nimetön, 2025
Muovipressu, kangas, teippi, lakka, automaali, ja köysi
190 x 290 cm

Barbara Tenuta & Hugo Murtoniemi – Shed

Englanninkielinen sana Shed on sekä substantiivi että verbi. Substantiivina se merkitsee esimerkiksi vajaa, liiteriä tai suojaa, myös romua. Verbinä sana puolestaan viittaa levittämiseen, vuodattamiseen ja kaatamiseen, mutta myös hylkäämiseen.

Näyttelyn teokset sisältävät tätä kaikkea: teoksissa perinteisemmät maalausaineet ovat hylätty ja korvattu epätavallisemmilla maalausmateriaaleilla. Sellaisilla, jotka yleensä toimittavat suojaamisen tai peittämisen virkaa, kuten pressuilla, teipillä, lakoilla, liimoilla ja sementillä.

Termi Shed toimii katoksena, jonka alla kahden taiteilijan teokset keskustelevat ja levittäytyvät, yhdistyen kokonaisuudeksi, jossa on läsnä sekä Tenutan että Murtoniemen lähestymistapa muotoon, materiaaliin, tilaan ja niiden parissa työskentelyyn.

Yhteistyönä tehdyn pressumaalauksen lisäksi, kumpikin taiteilija on toteuttanut 20 keskenään identtisen kokoista teosta, jotka liikkuvat piirustuksen ja laajennetun maalauksen välimaastossa. Tilan lattialla sijaitseva Murtoniemen sementtiteos puolestaan imitoi aaltopeltiä, joka on perinteinen liiterin tai vajan kattomateriaali. Täten näyttelytilan teoksille tarjoama suoja on jokseenkin epätäydellinen: katto on tippunut taloon!

Murtoniemen teokset ovat työstetty kaupunkitilasta kerätystä materiaalista ja ne kertovat tarinaa oleskelusta epätavallisissa ympäristöissä, hyödyntäen katvealueiden tarjoamaa romua sekä suojaa niin taiteelliseen praktiikkaan kuin omaan viihtyvyyteenkin. Toisaalta tippunut katto muistuttaa epäsovinnaisen elämäntavan suojan ja vapauden hauraudesta; yllättäen voi sataa sisään.

Tenutan teokset leikittelevät pattern-ajatuksella ja ovat saaneet inspiraatiota kartoista sekä erilaisista toistoon liittyvistä pohdinnoista. Löydetylle ruutupaperille maalatut ympyränmuotoiset kuviot toistavat itseään: Ne pysyttelevät sekä ruutujen sisällä, että myös rikkovat jo valmiiksi asetettuja rajoja. Sekä ruudukko, että ympyrä pitävät sisällään mietteen ajattomuudesta, loputtomuudesta sekä heijastavat elämän syklistä luonnetta.

Sari Nieminen
Untitled 5, 2022
Valokuva

Sari Nieminen –
Tässä hetkessä minä elän

”Tässä hetkessä minä elän”- valokuvanäyttely syntyi, kun Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n jäseniä osallistui kuvausprojektiin, jossa kuvasin heidän alastonta keskivartaloaan. Kaikki kuvatut ovat rintasyövän sairastaneita. Minulla itselläni on leikattu rintasyöpä vuonna 2014 joulukuussa ja levinneisyys todettu 2018.

Naisena on vaikea hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Haluan kuvata valokuvilla, että on hyvä ja kaunis olla sellaisenaan. Alastomuus itsessään kiehtoo, olemme kaikki erilaisia kooltamme ja muodoiltamme.

Haluan kuvata ihmisen kauneutta omalla tavallaan ja näen kauneuden kaikenlaisina muotoina.
Kuvaan lähinnä informatiivisesti ja formalistisesti keskivartaloalastomuutta. Ajatuksena on tukea rintasyöpäpotilaita heidän kamppailussaan muuttuneen vartalon hyväksymisessä. Mallit ovat eri ikäisiä ja kokoisia ja osalla levinnyt rintasyöpä.

Mallit ovat kirjoittaneet omat, kuviin liittyvät tekstit, jotka ovat mukana näyttelyssä nimettöminä. Tekstit kuvaavat heidän matkaansa ja ajatuksia syöpäkamppailussaan.

Näyttelyn tukija, Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland ry, täyttää 20 vuotta vuonna 2025 ja näyttely on upea osa juhlavuoden tapahtumia. Rintasyöpäyhdistys on potilasjärjestö, jonka toiminnan ydin on vertaistuki eri muodoissa. Yhdistys jakaa tietoa rintasyövästä ja sen hoidosta, tukee sairastuneita ja heidän kuntoutumistaan ja toimii rintasyöpäpotilaiden edunvalvojana. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä: siihen sairastuu Suomessa vuosittain noin 5000 naista ja myös parikymmentä miestä.

Mahdollisista myyntituloista gallerian provision jälkeen menee koko tuotto Europa Donna Finland ry:lle.

Lana Haga – Tuhat tasoa (A Thousand Plateaus)

Taiteilija Lana Hagan yksityisnäyttely Tuhat tasoa (A Thousand Plateaus) esittelee uusia veistoksia teollisuuden ylijäämämuovista, reliefejä puuvillanarusta ja öljyväristä sekä peili- ja tekstiilii-installaation. Teokset käsittelevät jatkuvaa muodonmuutosta materiaalien, prosessien ja käsitteellisten järjestelmien välillä. Näyttelyyn sisältyy myös ranskalaisen äänitaiteilijan Fayf Abadin kanssa toteutettu ääniteos, joka elävöittää näyttelyn kokonaisuutta ja luo immersiivisen ja meditatiivisen tilan.

Näyttelyn nimi A Thousand Plateaus viittaa Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin samannimiseen teokseen, jossa esitellään käsite rihmasto – rakenne, joka kasvaa moneen suuntaan ilman kiinteää keskusta muodostaen toisiinsa kytkeytyvän verkoston. Tämä ajattelu heijastaa Hagan taiteellista prosessia, jossa hän liikkuu sujuvasti eri medioiden ja materiaalien välillä, omaksuen avoimuuden, muutoksen ja sattumanvaraiset kohtaamiset.

Jokainen teos syntyy prosessissa, jossa materiaalit, ideat ja tekniikat risteävät orgaanisesti. Tämä rihmastomainen rakenne näkyy paitsi teosten synnyssä, myös niiden visuaalisessa kokemuksessa. Näyttelyn nimi viittaa paitsi sen teoreettiseen taustaan, myös fyysisesti läsnä oleviin veistosten uurteisiin, kerrostumiin ja taitoksiin.

Fayf Abadin ääniteos luo meditatiivisen kuuntelutilan, joka resonoi näyttelyn teemojen – muodonmuutoksen ja virtaavuuden – kanssa. Lempeiden taajuuksien, hitaitten tekstuurien, kenttä-äänitysten ja analogisen sekä digitaalisen synteesin kautta ääni muuttuu liikkeessä olevaksi materiaaliksi, joka värähtelee, muuntuu ja on vuorovaikutuksessa tilan, esineiden ja kehon kanssa.

Lana Haga (s.1986) on monialainen taiteilija, joka työskentelee Vaasassa. Hän työskentelee veiston, installaation, reliefin ja tekstin parissa, hyödyntäen usein kulutuksen jälkeisiä ja teollisuuden ylijäämämateriaaleja—kuten muovia, tekstiiliä ja nahkaa—tutkiakseen psykologista, materiaalista ja planetaarista muodonmuutosta. Hänen teoksensa ammentavat usein spekulatiivisista elämänmuodoista, geologisesta ajasta ja henkilökohtaisista säröistä. Vastakohtaiset pinnat—raaka, heijastava, synteettinen—kuvastavat muutoksen, selviytymisen ja uudelleenkokoamisen teemoja ylikulutuksen ja hajoamisen maailmassa.

Merkittäviä näyttelyitä ovat (mm.) yksityisnäyttely Vaasan Taidehallissa (2022), sekä osallistumiset kotimaisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin kuten Royal Academy of Arts (2015) Lontoossa, Pohjanmaan Museossa (2023) Vaasassa sekä Harkko Museo (2025) Raisiossa.

www.lanahaga.com
www.instagram.com/lana_haga_studio

Fayf Abad on ranskalainen äänitaiteilija, elektronisen nyky­musiikin tuottaja, taiteellinen johtaja ja musiikin tekijä. Hänen työskentelynsä tutkii ambient-äänimaisemien mahdollisuuksia, erityisesti niiden kautta, miten musiikki ja ääni voivat luoda henkilökohtaisia kokemuksia ja heijastaa suhdetta itseen ja ympäröivään maailmaan.

www.instagram.com/faafabad

Näyttelyn toteuttamista tukevat Taiteen edistämiskeskus, Svenska kulturfonden, Konstsamfundet sekä VISEK – Visuaalisen taiteen edistämiskeskus.

Kaisa-Maria Laiho – Muistikukkia

Muistikukkia -näyttelyn maalauksissa tarkastellaan raoista ja nurkista esiin työntyvää luontoa. Ihminen on rakentanut ympärilleen seinät, kitkenyt puutarhansa järjestykseen ja pyrkinyt eriytymään villistä, vapaasta luonnosta. Mutta lopulta luonto työntyy raoista sisään, juurruttaa kasvinsa huoneiden nurkkiin ja muistuttaa läsnäolollaan katkenneesta luontoyhteydestä.

Kaisa-Maria Laihon maalausten aiheet ovat saaneet innoituksensa puutarhoista, soilta ja pohjoisen vaelluksilta. Luonnossa kulkiessaan Laiho taltioi muistiinsa pieniä yksityiskohtia, kuten suopursun mehevän tuoksun, kurjenkanervan herkät piirteet tai rohtoraunioyrtin nuokkuvat kukat. Havainnot kulkevat tunnemuistissa mukana ja palautuvat sieltä maalauksiin.

Maalauksissaan Laiho pohtii luontosuhdetta, ajan olemusta, muiden lajien olemassaolon kauneutta ja kasvien hiljaista voimaa. Näyttelyn maalauksissa kuvitellaan päivä, jolloin luonto valtaa takaisin menettämäänsä tilaa ja yhteiselo ihmisen kanssa muuttuu nykyistä tasavertaisemmaksi. Vaikka huoli luontokadosta on ajassamme voimakkaasti läsnä, pyrkii Laiho maalatessaan käsittelemään myös toivoa ja empaattisen katseen merkitystä muita eliölajeja kohtaan.

Kaisa-Maria Laiho (s.1989) on Karjaalla asuva kuvataiteilija ja kuvittaja. Teoksissaan Laiho käsittelee usein katoavaisuutta, luonnon pyhyyttä ja ihmisenä olemisen syyllisyyttä luontokadon keskellä. Posthumanismi, muistot ja luontokokemukset ohjaavat Laihon taiteellista työskentelyä. Laiho työskentelee pääasiassa öljyväreillä, guasseilla ja piirtimillä. Laiho on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2020.

www.kaisamarialaiho.com
IG: kaisamarialaiho

Riikka Rosmar
Ihmeiden puutarha, 2023
huopakynä kankaalle
44 x 41 cm

Riikka Rosmar – Piiloisen maailman asukkaat

Luon kuvallisia näkyjä menneistä tai tulevista maailmoista, joissa ihminen on yhdenvertainen, ei ylivertainen, muiden luontokappaleiden joukossa. Nämä piiloisen maailman asukkaat ovat hiljaisia ja unohdettuja oppaita ja tulkkeja niille, jotka haluavat ottaa niiden tarjoaman viestin vastaan. Teosteni kuvaamat maailmat eivät ole vain pelkkiä unelmien ja toiveiden puutarhoja, vaan niissä on myös tummempia sävyjä.

Tunnen kipua sekä kasvavaa avuttomuutta siitä, ettemme aina muista, halua tai kykene ottamaan vastaan elinympäristössämme näkyviä selviä pahoinvoinnin merkkejä. Onneksi tietoisuus luonnon nykytilasta ja keinoista sen parantamiseksi lisääntyy koko ajan ja piiloisen maailman asukkailla on vielä toivoa.

Kuvaamani tarinat syntyvät ilman luonnostelua suoraan kankaalle. Kangas on minulle miellyttävä materiaali sen pehmeyden sekä herkkyyden takia. Olen kehittänyt tämän maalaustekniikan yhdistämällä piirroksen akvarellimaisen ilmaisun kanssa.

Teosteni materiaalit ovat hyvin pitkälle kierrätystavaraa, koska haluan pitää taiteeni hiilijalanjäljen mahdollisimman pienenä.

 www.riikkarosmar.fi

Eeva-Liisa Puhakka
Villi Sininen, 2021-2025
videostill

Eeva-Liisa Puhakka –
Villi Sininen – Suuret, hiljaiset hahmot

Näyttelyni ”Villi Sininen – Suuret, hiljaiset hahmot” koostuu kierrätysnahkaveistoksista ja videoinstallaatiosta.

Videoinstallaatio toimii prologina vuonna 2026 valmistuvalle kolmiosaiselle videoteossarjalle, joka tutkii metsissä asuvia Latvian sinisiä (alku)lehmiä, skandinaavista mytologiaa maailman luomisesta ja lehmän merkityksestä siinä sekä lehmien uudelleen villiinnyttämistä. Sarjassa käsitellään myös maaseutumaiseman muutosta ja tuotantoeläinten katoamisen vaikutusta koko ympäristöön. Tämän näyttelyn videoinstallaatio luo pohjan ja johdatuksen koko teossarjalle.

Olen työstänyt kierrätetystä nahasta veistoksia: vanhat, elämää nähneet lehmän nahat ovat muuntuneet päiksi seinille ja abstrakteiksi, amorfisiksi muodoiksi tilaan. Olen kerään vanhoja ja kuluneita nahkoja eri puolilta, mutta mukana ovat myös lehmännahka, joka kuului isäni lehmälle yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Nämä nahat olivat aikoinaan kiinni lihassa, elämän kantajia. Nyt, myös hieman ristiriitaisin tuntein, olen muovannut niistä veistoksia — pohtien nykykarjataloutta, mutta samalla kantaen muistoa isästäni, hänen elämäntyöstään ja myös siitä tosiasiasta, että olen itse hänen lihaansa ja vertansa.

Eeva-Liisa Puhakka tekee liikkuvia veistoksia, installaatioita sekä ääni- ja hajutaideteoksia. Uusimmissa teoksissaan hän tutkii hajuaistin ongelmia/kieltä/maailmoja, ihmisten ja eläinten keskinäisiä riippuvuuksia, maaseudun väestökatoa sekä biohajoavia materiaaleja. Hän oli Scent Club Berlin -kollektiivin perustajajäsen ja Kouvolan kuvataiteilija vuosina 2020-22. Hän on MUU ry:n, Suomen kuvanveistäjäliiton ja Kouvolan taiteilijaseuran jäsen sekä Kulttuuriyhdistys Antareksen puheenjohtaja (2023-2025).

Lisätietoja taiteilijasta: www.instagram.com/eevaliisapuhakka

Työskentelyä ovat tukenut Taiteen keskustoimikunta.

Sanna Haimila – Suuri Luonnos

Kun vuosia sitten suunnittelin näyttelyä, tarkoitukseni oli tehdä maalauksia. Isoja, värikkäitä, mehukkaita, kankaalle tehtyjä maalauksia. Kuinkas kävikään. Esillä onkin piirustuksia. Isoja, harmaasävyisiä piirustuksia.

Tuli jumi. Yhtäkkiä maalatessa en löytänytkään punaista lankaa, tuli mössöä, suttua tai irrallisia langanpätkiä. Tuntui vaivalloiselta. Mutta hiili! Musta, pölyksi hajoava, pelastava pötkö, joka yksinkertaisuudessaan antoi vapauden luoda satumaan, muotokuvan tai kukka-asetelman. Kun pensselit ilkkuivat, väritin ja katsoin kuinka musta tikku katosi kädestäni kuvaksi kankaalle. Ajattelin, että jokainen teos on ”vain” ja ”vasta” harjoitelma ja siitä olikin mahdollista tulla mitä vain. Kokeilin, pitäydyin toistin, lisäsin hevosen, joutsenen tai ruutupaidan. Ihan vain siksi, että voin.

Näin ajattelen myös silloin kun maalaus kulkee. Tunnelma on vapautunut ja jokainen teos on ikään kuin luonnos seuraavalle. Pyyhin, piirrän, raaputan ja maalaan ja teos on valmis kunnes en enää osaa poistaa tai lisätä mitään. Koskaan ei tule täydellistä tai parasta vaikka kuinka tavoittelisinkin.

Useimmissa töissäni lähtökohtana on ollut kännykkäkuva. Mallina olen ollut itse tai olen käyttänyt jotain muuta, intuition johdattamalla valittua kuvaa. Työskentely on vuoropuhelua omien ajatusten, mielikuvien ja käsillä olevan teoksen kanssa. Tehdessäni olen miettinyt nostalgiaa, perhettä, äitiyttä, teini-ikää, elämän rajallisuutta, mutta yhtä lailla työni voi nähdä vaikka kivoina kuvina, ookoo piirustuksina, tilaan sopivina elementteinä. Suurina luonnoksina.
Kiitos Suomen kulttuurirahastolle ja Taiteen edistämiskeskukselle tuesta, jota olen näyttelyn valmisteluun vuosien varrella saanut!

Sanna Haimila (1974) on Torniossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Haimila on valmistunut taidemaalariksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2007 ja hän on Taidemaalariliiton ja Lapin taiteilijaseura ry: jäsen. Hänen teoksiaan on mm. Valtion taideteostoimikunnan, Ruotsin valtion, Jenny ja Antti Wihurin säätiön, Kuopion taidemuseon sekä Aineen taidemuseon kokoelmissa.

Miss Kompro, Nelli Penna & Janika Salonen – 120

120 installaatio koostuu Lahden inspiroimista teoksista – perinteisten tekniikoiden nostalgiasta aina äärimmäisen käsitteellisiin viittauksiin. Näyttely juhlistaa Lahden juhlavuotta loivan absurdisti, ei ylistäen eikä kyseenalaistaen. Teokset rakentavat näkymiä, joissa arki ja metaforat, paikallinen ja yleinen, yksityinen ja tunnistettu, liittyvä ja häiriö asettuvat rinnakkain. Katsojan oivallukset tapahtuvat materiaalien kautta, toisesta suunnasta katsomalla tai puhtaasti kuvittelemalla.

120 on taajuus, missä kohina muuttuu joksikin tunnistamisen rajoilla olevaksi. Se on neonputken surina syttymisen rajoilla, naapurin arki betoniseinän takaa, resonointia lattianrajassa ja kaakeleiden halkeamissa. Se on taajuus, joka ei vaadi välitöntä huomiota, mutta tarttuu kehoon paikallaan pysyessä.

120 on leikkauksia muistamisen ja havainnon taitteista. Se ei pyri tekemään Lahtea näkyväksi niin kuin kartta tai kuvailemaan sitä kuin juhlapuhe. Pikemminkin se on ehdotus: mahtuisiko lahtius 120:een sekuntiin, jos sitä lähestyisi puhkivalottuneena, takapihoilta, muistona betonin raapaisemasta kirvelystä polvissa? Tuttu hiljaisuus, kadunkuopat kehomuistissa, kotikaupunki.

120 alkuainetta ei ole vielä löydetty, mutta hypoteesissa se olisi vakaussaarekkeen raskain alkuaine. Sen sijaan kolmesti vuodessa voimme nähdä horisonttirenkaalla kaukana auringosta 120 asteen sivuauringot, vaaka-asennossa leijailevien laattajääkiteiden sisällä tapahtuvat täydelliset heijastukset.

“Et ole yksin, mutta et ole keskipiste.”

Miss Kompro, Nelli Penna ja Janika Salonen ovat syntyperäisiä lahtelaisia, Taideinstituutin kasvattamia ja pitkän linjan taidejärjestöaktiiveja.

Petriina Kiiskinen
Frame 2, 2025
Veistosinstallaatio, lasitettu posliini
Mitat vaihtelevat

Petriina Kiiskinen –
It started with a Wallpaper

Mitä yritetään saavuttaa, se pirstaloituu ensimmäisestä todellisesta kosketuksesta. Ei siksi, että se olisi heikko, vaan koska kontakti muuttaa kaiken. Mutta varovaisuus etäännyttää ja etäisyys vääristää —

Dust, dust, lungs full
Vomit that tastes like care
Squeaks, sticking, stretching
Would you even try to hit it!

It started with a Wallpaper on kooste asioista, jotka tapahtuvat varovaisuuden ja impulsiivisuuden ytimessä samanaikaisesti: Sekoittuminen, jonka jälkeen tulee seeste, hatara havainto, johon luotetaan, sekä absurdius normina, jonain mikä on vinksallaan juuri sen verran, ettei sitä voi korjata.

Petriina Kiiskinen (s. 1999) on pääasiassa kuvanveiston ja installaation keinoin työskentelevä kuvataiteilija. Hänen työskentelyään ohjaa intuitiivinen, käsityöhön pohjautuva lähestymistapa, sekä yhteinen toimijuus materiaalin kanssa. Teoksissaan hän tutkii ihmismielen rajoja ja harmaata aluetta, joka sijoittuu kontrollin ja hallitsemattoman väliin. Häntä kiinnostaa erityisesti jännite, jossa materiaalien sisäinen muisti ja logiikka kohtaavat kulttuurisen muistin rakenteet.

It started with a Wallpaper on Petriina Kiiskisen neljäs yksityisnäyttely. Kiiskinen valmistui kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2025 ja on lisäksi opiskellut Royal Academy of Fine Arts Antwerpissa ja Limingan Taidekoulussa. Hän on osallistunut myös lukuisiin julkisen taiteen projekteihin työskennellen itsenäisesti, sekä yhteistöissä Suomessa ja kansainvälisesti.

Saara Lintunen
Into the Fog, 2025
Piirros puuväreillä
100 x 70 cm

Saara Lintunen –
Botanical Remnants and Elsewhere

Saara Lintusen näyttely esittelee teoksia, jotka ovat saaneet vaikutteita Pohjois-Suomen maisemista, missä hänen juurensa ovat. Teoksissa kohtaavat ulkoinen näkymä ja sisäinen kokemus. Teosten suurimmassa roolissa ovat kukat, kasvit, linnut, vaatteet ja verhot. Teokset säilyttävät sisäisen maiseman – muistin ja mielen perinnön, kuvallisessa muodossa.

Teoksissa luonto ottaa tilaa ja ihminen on poissa maisemasta. Vaatteet, rakennukset ja tekstiilit kuvaavat ihmistä ja ihmisen jättämää jälkeä. Erilaiset vaatteet teoksissa kantavat mukanaan muistoja ja ihmisen kehon muotoja.

Piirtäminen on Saaralle rauhoittava, hidas prosessi, jonka kautta hän uppoutuu maisemaan ja sen yksityiskohtiin. Kynän viiva on olennainen osa ilmaisua.

Saara Lintunen on Helsingissä asuva kuvataiteilija, kotoisin Torniosta. Hän työskentelee piirustuksen, maalauksen, keramiikan ja taidegrafiikan parissa. Teoksissa toistuvat kasvit, tilat ja vaatteet – muistojen kantajat ja eletyn elämän jäljet.

Laura Havanto – Hukassa

Laura Havannon näyttelykokonaisuus Hukassa tarkastelee teosten kautta ihmisyydessä ja minäkuvassa tapahtuvia muutoksia ja käännekohtia elämän varrella. Näyttelyssä toistuvat teemat kuten muutos, keskeneräisyys, lohtu ja rakkaus. Näyttelyteokset koostuvat muun muassa ketjuista, jotka luovat visuaalisen ja symbolisen merkityksen siitä kuinka erilliset osat voivat kietoutua yhteen ja luoda jotain uutta ja vahvaa. Se muistuttaa siitä että vaikka olemme erillisiä niin voimme vahvistaa toisiamme, kaikki ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Näyttely on myös tutkielma keskeneräisyydestä – siitä hetkestä, kun ihminen katsoo itseään ja huomaa, että osa puuttuu. Sydämen kadonnut puolikas on kuin kadonnut minuus, hauraan palapelin palanen, jonka osia etsimme läpi elämän.

Teosten päämateriaalina on keramiikka. Havannon näyttelykokonaisuudet ovat usein minimalistisia ja monokromaattisia ja ne yhdistyvät värikylläiseen ja figuratiiviseen ilmaisuun. Hän leikittelee geometrisilla muodoilla, varjoilla ja mittasuhteilla, luoden tilallisia installaatioita, jotka kasvavat esiin hitaasti ja harkiten. Tärkeää ei ole vain lopputulos, vaan koko tekemisen prosessi.

Laura Havanto on valmistunut Hämeen ammattikorkeakoulusta vuonna 2016 muotoilijaksi ja vuonna 2023 hän valmistui Turun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi. Havanto työskentelee työhuoneellaan Helsingin Kaapelitehtaalla. Hän on Suomen Kuvanveistäjäliiton, Ornamon ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

Elina Hämäläinen–
Kuin kuoleva katsoisi kaukaisuuteen

Melankolia on työskentelyni eteenpäin vievä voima. Kuvaan maailmaa sellaisena kuin se minulle näyttäytyy; mahdottomana voittaa, mahdottomana kuvitella päättyväksi muuhun kuin katastrofiin. Tarkastellessa surua, siitä voi toisinaan löytää myös koomisia vivahteita. Jostain sieltä; synkkyyden ja hauskuuden välistä, löytyykin etsimäni kauneus.

Kuin kuoleva katsoisi kaukaisuuteen koostuu realismiin pohjaavasta värikynäpiirustuksesta ja kaunokirjallisesta tekstistä. Teokset ovat ylistys ylenpalttiselle tunteellisuudelle.

Sasa Saastamoinen
Yhteytys, 2025
Paperipohjainen sekatekniikka
28 x 40 cm

Sasa Saastamoinen –
Kukka-alkemiaa

Sasa Saastamoisen näyttely Kukka-alkemiaa koostuu paperipohjaisista sekatekniikalla toteutetuista teoksista, joissa kuvitteelliset kasvit kukkivat ja kurkoittavat keskusteluun ympäristönsä kanssa.

Lähtökohtana on ollut filosofi Emanuele Coccian ajatus kasvien metafyysisestä merkityksellisyydestä. Kirjassaan Kasvien elämä hän korostaa kukintojen roolia elämän luovuuden ilmentäjinä. Kukat ovat kasvien tapa osoittaa luovuutta, ilmaista itseään ja kommunikoida ulkopuolisen maailman kanssa. Kukat houkuttelevat väreillään, muodoillaan ja tuoksuillaan ja niiden avulla kasvit ovat yhteydessä muihin lajeihin: pölyttäjiin, eläimiin, ihmisiin.

Näyttelyn teosten tarkoitus on ilmaista tätä samaa luovaa kommunikoivaa voimaa. Ne eivät kuvaa kasvitieteellisesti realistisia kukkia, vaan sitä kuinka taiteilija toimii kasvin tavoin työstäessään esiin värien ja muotojen moninaisuutta, joiden avulla pyrkii olemaan vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa.

Teosten materiaalina on ollut joukko vanhoja, hylättyjä tai keskeneräisiä töitä, jotka ovat sekä inspiroineet että rajoittaneet työskentelyprosessia. Tämä muistuttaa kasvien kykyä ja pakkoa sopeutua olosuhteisiinsa. Koska kasvit eivät pysty liikkumaan ja etsimään suotuisinta maaperää, ne joutuvat mukautumaan luovasti elinympäristöönsä.

Näyttelyn nimi Kukka-alkemiaa viittaa puolestaan siihen muutosprosessiin, jolla yksinkertaisista elementeistä – vedestä, mullasta ja auringonvalosta – taikka – paperista ja väriaineista – tuotetaan jotain aivan uutta ja erilaista, ‘elämän eliksiiriä’.

Sasa Saastamoinen on opiskellut maalausta Vapaassa taidekoulussa ja kiinalaista tussimaalausta taiteilija An Nin yksityisoppilaana Pekingissä. Kuvataiteen lisäksi Sasa työskentelee finanssiteknologian parissa ja on koulutukseltaan ekonomi ja filosofian maisteri.

Annu Salminen
tänään hyräilet / tai keksit uudet sanat / tänne minä jään
2023
akryyli gellipainanta / monotypia vanerille, lino
17,2 x 14,2 cm
Runo: Kiti Saarinen 

Annu Salminen & Kiti Saarinen –
Matkalla jossain päin Suomea

Näyttelyn teokset koostuvat kuvataiteilija Annu Salmisen grafiikasta ja runoilija Kiti Saarisen teksteistä.

Arjessa toistamme usein samoja asioita, kuljemme tuttuja reittejämme kuin automaattiohjauksella, näemme samat asiat. Matkalla virittäydymme usein toisin:, meillä on aikaa katsella ympärillemme, olemme avoimia uusille kokemuksille, sallimme itsemme kuljeskella ilman selkeää päämäärää. Oma arkinenkin ympäristö saattaa näyttäytyä erilaisena, kun sitä katsoo matkailijan silmin.

Myös taide ja luonto tarjoavat mahdollisuuden siirtyä matkantekijän mielentilaan, pakoon arjen kiireistä suorittamista. Kun on aikaa pysähtyä hetkeksi, ajatukset voivat järjestyä uudella tavalla. Yhtäkkiä jokin epämääräinen tunne selkeytyy sanoiksi tai kuviksi. Näyttelyn teoksissa olemme tavoitelleet tällaisia kiteytyneitä oivalluksia elämän pituisen matkan varrelta.

Näyttelyn teokset kertovat kaipauksesta, ajan kulumisesta, menetyksestä, ilosta ja merkityksellisistä hetkistä. Muuttolinnut matkaavat, tiet erkanevat, aika tuntuu pysähtyneen isoäidin verhojen taakse. Luonto käy kiertokulkuaan, värit loimuavat taivaanrannassa.

Työskentelystä
Teokset koostuvat Kiti Saarisen minimalistisista runoista ja Annu Salmisen pääosin gellipainotekniikalla toteutetusta grafiikasta. Kyse ei ole kuvittamisesta, vaan teokset valmistuvat kahden tekijän yhteistyönä. Kahden eri taiteenalan tekijän yhteistyö tuo työskentelyyn yllätyksellisyyttä. Toinen näkemys aiheesta tarjoaa uudenlaisen mielikuvan ja tekijä voi jatkaa improvisaation periaatteiden mukaan: ottaa yllätyksen vastaan ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Yllätykset ovat molemminpuolisia ja runokuvat muotoutuvat vuorovaikutuksessa.

Tekijät
Annu Salminen on tamperelainen kuvataiteilija, joka vedostaa tällä hetkellä teoksensa gellipainannalla muotoonleikatulle koivuvanerille. Tekniikassa korostuvat hetkessä tapahtuva kuvan tekeminen, yllätyksellisyys ja maalauksellisuus. Oman taiteellisen työskentelyn lisäksi Annu opettaa maalausta Ahjolassa ja Valkeakoski-opistossa.
Kiti Saarinen asuu Tampereella ja kirjoittaa minimalistista runoa. Hän kuuluu runoja ja musiikkia esittävään Haiku Stories -kokoonpanoon.
Kiti työskentelee freelancerina Tampereen kaupunkikulttuuriyksikölle.

Penni Vasama – Vaaleanpunainen Pilleri

Vaaleanpunainen Pilleri – haastaa sukupuolittunutta katsetta, ja tuijottaa takaisin.

Kuvataiteilija-tutkija Penni Vasaman näyttely Vaaleanpunainen Pilleri (Rose-Coloured Pill) Galleria Uusi Kipinässä tunkeutuu länsimaisen taiteen ja kulttuurin sukupuolittuneisiin valtarakenteisiin ja purkaa perinteistä kuvastoa. Vasaman teoksissa nainen ei ole kuvattava, vaan aktiivinen katsoja ja kuvan rakentaja. Mies, maskuliininen objekti, on tarkastelun kohteena.

Vasaman ekspressiiviset öljyvärimaalaukset ja piirustukset – The Great World Order Of Massive Dicks (2025) etunenässä – ovat tutkielmia muun muassa Michelangelon (Italia, 1475 – 1564), Francis Baconin (Irlanti, 1909 -1992), Eunice Goldenin (USA, 1929 – 2025) ja Jesse Darlingin (Iso-Britannia, 1981-) teosten pohjalta. Alkuperäisissä taideteoksissa on kuvattu mieskehoa ja sen osia, joko avoimesti tai viitteellisesti, ja joskus jopa seksuaalisin vivahtein. Tulkinnat ovat kunnianosoituksia historiallisille teoksille, mutta myös omivat niitä ja saattavat vinouttaa niiden alkuperäisiä sisältöjä. Esillepano käsittelee naisen vapautta, sekä taiteilijan katseen ja käden valtaa käyttää heteroseksuaalisen kiinnostuksensa kohdetta taiteen materiaalina. Vasama omii mieskehoa, ja tutkimaansa kuvastoa tarkoituksiinsa, kuten kuvataiteet ja visuaalinen media ovat omineet naisen, naiskasvot ja -kehon, kulutustuotteekseen läpi länsimaisen historian.

Vaaleanpunainen Pilleri on Vasaman ensimmäinen näyttely, joka liittyy tohtorintutkimukseen A Void: Confronting Conventional Gendered Subject-Object Relationships in Visual Arts, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Tutkimus esittelee uuden käsitteen – Predatory Female Gaze (saalistava naiskatse) – vastavoimana perinteiselle mies-subjektin määrittämälle katseelle.

Näyttelyn nimi pohjautuu uudelleentulkintaan “punaisen pillerin” (red pill) ja “mustan pillerin” (black pill) käsitteistä. Termejä punainen ja musta pilleri käytetään erityisesti cis- mieskeskeisissä verkkoyhteisöissä symboloimaan, että ne nielemällä ”herää todellisuuteen”, usein misogynisiin ja antifeministisiin narratiiveihin. “Totuudet kohtaamalla” yhteisöt pyrkivät uudelleen löytämään valta-aseman suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Kyseisiin ajatus-pillereihin on liitetty äärimmäisiä näkemyksiä, joiden mukaan tasa-arvo on haitallista. Naisten emansipaatio, taloudellinen itsenäisyys ja esimerkiksi vapaus valita romanttiset partnerinsa, nähdään epäluonnollisena ja miehiä sortavana.

Vaaleanpunainen Pilleri -näyttely antaa pohtia, onko nyt tarjolla lääkettä vai myrkkyä? Kuka nielee kenen pillerin, ja millainen todellisuus sen kautta avautuu?

Penni Vasama on syntynyt Helsingissä ja työskentelee osa-aikaisesti Pariisissa. Hän on taiteen tohtoriopiskelija Lapin yliopistossa, kuvataiteen maisteri University for the Creative Arts -yliopistosta, Iso-Britanniasta, sekä teoreettisen filosofian kandidaatti Helsingin yliopistosta. Vasama on toiminut myös elokuva-alalla sekä kokeellisen, extreme- urheilulajeihin liittyvän dokumenttielokuvan ja -journalismin parissa.

Emilia Niskasaari –
Entäpä jos

Näyttelyssäni Entäpä jos on esillä pieniä pronssiveistoksia, joista osassa olen käyttänyt lisänä myös muita materiaaleja, kuten lasia, kuparia ja ompelulankaa.

Veistokset ovat tikkuihin muotoiltuja päitä, jotka voi ajatella esimerkiksi tunnetiloina, kiteytettyinä tarinoina tai autenttisina henkilöinä, joissa eletty elämä saa näkyä.

Veistosten pieni koko kehottaa katsojaa tulemaan lähelle ja katsomaan. Teosten pienuus kuvastaa myös ihmisen vajavaisuutta ja toisaalta hellyyttävää sympaattisuutta: rämmimme eteenpäin kykyjemme ja voimiemme mukaan toisiimme tukeutuen ja joskus myös yhteyden menettäen.

Valmistan veistosten valumuotit kipsistä ja kvartsihiekasta, poltan ne soraharkkouunissa ja käytän valamiseen kierrätettyä pronssia. Veistosten hahmojen matka lopullisiksi itseikseen on polveileva sisältäen muotoilun vaiheet, muottien valmistamisen, uunissa kypsytyksen, ulkona tapahtuvan valuprosessin, muottien purun, pesun, kilkuttelun ja kalkuttelun. Matkan varrella tapahtuvat sattumat ja haasteet tuovat teoksiin oman lisänsä.

Hahmot ovat kiertueella ja esiintyneet jo Helsingissä ja Mäntässä. Eläväinen ryhmä tulee esiintymään näillä näkymin vielä Turussa, Rovaniemellä ja Joensuussa erilaisissa kokoonpanoissa. Mukaan tulee uusia hahmoja, osa jää pois ja osa jatkaa toisille teille.

Työskentelyäni tukee Suomen Kulttuurirahasto.

Ronya Hirsma
Deliberate Appeal, 2025
Arkistokelpoinen pigmenttivedos, koivukehys museolasilla
Editio 5 + 2 AP
29,2 x 40 cm (30 x 40,8 cm kehyksellä)

Ronya Hirsma –
Second Guessing Sentence

Sarjassaan Second Guessing Sentence Ronya Hirsma tarkastelee vuorovaikutussuhteita kodin viitekehyksessä. Sarjan keskiössä ovat intiimit käyttöesineet, ihmiset ja kehonkieli. Hirsma purkaa objekteihin ja eleisiin liitettyjä merkityksiä ja mielleyhtymiä rinnastamisen ja vastakkainasettelun keinoin. Häntä kiinnostavat esineisiin, tilanteisiin ja tekoihin paikantuvat vaihtoehtoiset merkityksenannon muodot, joiden rinnakkainen läsnäolo synnyttää ristiriitoja.

Hirsma hyödyntää valokuvan olemukseen sisältyvää todellisen ja kuvitellun välistä jännitettä korostaakseen katsomisen erheellisyyttä sekä mahdollisuutta nähdä toisin. Hän pyrkii siten luomaan tilaa asioille, jotka koemme epävarmoiksi, vieroksuttaviksi tai tulkinnallisesti epävakaiksi.

Sarjan teokset kumpuavat emotionaalisesti virittyneistä kokemuksista, jotka pakenevat yksiselitteistä rationalisointia. Ne paikantuvat tilanteisiin, jotka jäävät tulkinnallisesti keskeneräisiksi ja ristiriitaisiksi. Teossarjassaan Hirsma tutkii havainnon ja merkityksenannon subjektiivisuutta ja muuttuvaa olemusta sekä sitä, miten käsityksemme todellisuudesta rakentuu. Samalla sarja kytkeytyy laajempiin kysymyksiin autenttisuudesta ja totuudesta.

Ronya Hirsma on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hän tutkii teoksissaan sosiaalisia suhteita, affektiivisia reaktioita sekä käyttäytymistä ohjaavia rakenteita ja ristiriitoja. Hirsman työskentelyssä keskiössä ovat havaintojen ja merkitysten rakentuminen sekä näkyväksi tekemisen ja kätkemisen välinen suhde.

Hirsma on valmistunut valokuvataiteen maisteriksi HDK–Valand Academy of Art and Designista Göteborgissa vuonna 2024. Hänellä on myös maisterintutkinto Aalto-yliopiston Visual Cultures, Curating and Contemporary Art -ohjelmasta. Hirsman teoksia on ollut esillä Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Liquida Photofestivalilla, Fotocentrum Raseborgissa, B-galleriassa, Galleria Rajatilassa, NEVVENissä, Röda Sten Konsthallissa, Studio Tabacissa ja Photo Saint-Germain -festivaalilla. Hirsman teos kuuluu Hasselblad Centerin kokoelmaan.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Ninni Kola 
Screenshot videoteoksesta Loves me (not), 2024 

Ninni Kola –
Juicy deux

Ninni Kolan video- ja veistosinstallaatioista sekä valokuvista koostuva näyttely pohjautuu naiseksi kasvamisen, kehoon säilöttyjen muistojen ja ulkopuolisuuden teemoihin. Teoksissa mehukkaat kukka- ja hedelmäaiheet yhdistyvät surrealistisella otteella naisvartalon muotoihin, luoden kuvallisen kielen, joka on herkkä, monivivahteinen, kokeellinen ja täynnä värikkyyttä sekä visuaalisia ristiriitoja. Juicy deux muuttaa galleriatilan kummalliseksi puutarhaksi, joka ei pelkää ylittää esteettisiä tai narratiivisia rajoja. Näyttely kulkee pinnallisen ja syvällisen spektrillä joustavasti päästä toiseen, kutsuen katsojan reflektoimaan omia kokemuksiaan ja reaktioitaan teoksiin.

Ninni Kola (s. 1991) on Helsingissä asuva, Lappeenrannasta kotoisin oleva kuvataiteilija. Kolan työskentely painottuu erityisesti tila-aikataiteisiin. Hän yhdistää perinteisiä taiteen muotoja ja helposti saavutettavia materiaaleja digitaalisiin ja modernimpiin tekniikoihin. Kolaa inspiroivat tekniset oivallukset sekä esteettisen kauneuden ja syvän tunteellisen pohdinnan toisiinsa kietoutuminen.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Annika Lehtinen – PLAY II

Annika Lehtisen teossarja PLAY on saanut inspiraationsa 90-luvulla lapsena pelatuista lauta- ja videopeleistä.

Vuonna 2023 aloitettu teossarja koostuu sekatekniikkaa olevista teoksista, joiden yhtenä piirteenä on teosten muunneltavuus. Teosten rakenne – koostuminen useista osista ja materiaaleista – mahdollistaa teoksilla ”leikkimisen” ja niiden esittämisen useilla tavoilla näyttelykontekstissa. Teokset voidaan laittaa esille kokoamalla useita osia yhteen tai erottamalla ne toisistaan yksittäisiksi teoksiksi. Teoksissa kerroksellisuudella onkin tärkeä rooli sekä visuaalisesti että temaattisesti.

Galleria Uusi Kipinän näyttelyssä teokset on laitettu esille yksittäisinä elementteinä ja teossarjaan yhtenä osana kuuluvat pigmenttivedokset on riisuttu pois, jolloin erityisesti teosten värit ja muoto korostuvat. Jotain tuntuu samalla myös tiivistyvän ja katoavan – ja näin onkin, myös teosten sisältö osittain muuttuu ja pelkistyy.

Kuvitellut ja toteutetut muutokset teoksiin aiheuttavat sivuvirtoja Lehtisen työskentelyyn ja ajatteluun. Jotain laajenee ja yhtä aikaa supistuu. Työskentelystä muodostuu eräänlainen kokeellinen prosessi, jonka tarkoituksena on tutkailla syvemmin myös sekä taiteilijan toimijuutta ja tekoja että taideteoksen olemusta ja sen mahdollisuutta olla muuntuva ja muuttuva objekti.

Annika Lehtinen on lahtelaislähtöinen nykyään Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka käyttää teoksissaan erityisesti kuvanveiston tekniikoita ja valokuvaa. Rakentaminen, fyysisyys ja käsillä tekeminen ovat tärkeitä tekijöitä hänen työskentelyprosessissaan. Lehtinen työskentelee mielellään tilalähtöisesti pohtien teosten ja tilan mittasuhteita. Häntä kiehtovat yhteydet, joita pidetään usein toistensa vastakohtina tai vastinpareina; autenttinen/keinotekoinen, tuttu/tuntematon, inhimillinen/ei-inhimillinen. Lehtinen on valmistunut Turun AMK:n Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2018.

Näyttelyn järjestämistä on tukenut Lahden kaupunki.

Mimosa Isomäki –
Just communicating on a daily basis feels like trying to put an ocean through a straw

Mimosa Isomäki (s.1999) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2023. Isomäen töitä on nähty yksityisnäyttelyissä mm. Make Your Mark Garage/Galleryssa Helsingissä (2024), Porin taidemuseon Poriginal Galleriassa (2024), Galleria Kujassa Helsingin Lapinlahdessa (2022) ja Galleria Vaagassa Helsingin Kaapelitehtaalla (2021). Ryhmänäyttelyissä teoksia on ollut esillä Helsingissä mm. Taiteilijayhdistys Yön Galleriassa, Glasshouse Helsingissä, Maa-Tila project roomissa, Kuva/Tilan Taskussa, Galleria Kalleriassa, Asbestos Art Spacessa, sekä Alasen taidefestivaaleilla Lapualla ja useissa DIY tapahtumissa. Hänen teoksiaan on hankittu mm. Seppo Fräntin kokoelmaan, Suomen Taideyhdistyksen teosarpajaisiin sekä useisiin yksityiskokoelmiin.

Marika Lahdenperä
Aperture 2 & 1, 2025
vesiväri paperille
135 x 265 cm

Marika Lahdenperä –
Aperture

Näyttely koostuu vesivärimaalauksista, jotka olen vienyt uudelle tasolle valon ja kolmiulotteisuuden avulla. Näyttelyn nimikkoteokset Aperture 1. & 2. ovat ensisijaisesti suuria vesivärimaalauksia, joista päivän valo nostaa esiin uusia piirteitä. Teoksien pinnassa on aukkoja, joiden läpi valo pääsee pakenemaan – valoaukkoja.

Metsissä ja vuorilla huomioni kiinnittyy aina ensimmäisenä luonnon kerrostumiin, syvyyksiin sekä valojen ja varjojen leikkiin. Näyttelyn teoksissa pyrin näyttämään lapsenomaista keskittymistäni luonnon pikkuseikkoihin lopulta tuoden niistä jotain koskettavaa ja tunteellista esiin. Tuon tätä leikkisyyttä esiin leikkaamalla ja yhdistämällä paperin muotoja valoon sekä puurakenteisiin, luoden näin tilaa ja kolmiulotteisuutta perinteiseen maalaukseen. Vaikka valo ja varjo ovat tärkeitä, maalaus on työskentelyssäni aina etusijalla. Nautin värien tasaisuudesta, ja kontrastia tuovat teoksien kolmiulotteisuus sekä luonnon syvyyksiä heijastavat varjot.

Marika Lahdenperä (s. 1998) valmistuin taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta (2021), jonka lopputyönäyttelystä hänen teoksensa ostettiin Kansallisgallerian kokoelmaan. Nyt Lahdenperä asuu Tampereella ja työskentelee Takahuhdin Taidekeskuksessa. Hän on pitänyt näyttelyitä ympäri Suomea, mutta myös Galleria Snow:ssa Berliinissä. Lahdenperä toimii kuraattorina Café Bar No9:ssa sekä opettaa ”Modernia vesivärimaalausta” kurssia Tampereen Taiteilijaseuran tiloissa.

Hänen työskentelyään voi seurata:
Instagramissa: @marikajul
tai nettisivuilla: https://www.marikalahdenpera.com

Kalle Laitinen
Homeless, 2025
Akryylimaalaus pellavakankaalle
55 x 70 x 2,5 cm 

Kalle Laitinen –
Resurrection

Syrjäytyneen nuoren kokema irrallisuus omien tavoitteiden ja todellisuuden välillä. Haastattelin muutamaa lahtelaista aikuista heidän nuoruuden kokemuksistaan Lahdessa. Koen että esittävä taide antaa todenmukaisimman ilmaisun nuoren todellisuutta kuvaamiseen elämässä. Luoda näkökulmia heikossa elämäntilanteessa olevien ihmisten elämästä kuvataiteellisin keinoin. Nuoren kokema pahoinvointi ja sen käsittely. Nuorten sisäinen ahdistus ja ristiriita suhteessa vanhempien ja yhteiskunnan odotuksiin. Nuori nainen saa voimavaroja ja toivoa klubien tanssilattioilta eläytymällä musiikkiin ja liikkeeseen, elämän nurjapuolena yöpymistä rappukäytävissä. 

Mika Taanila – Kadonneet

Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely tuo yhteen elokuvaohjaaja, videotaiteilija Mika Taanilan teoksia vuosilta 2011–2025. Taanilan taiteellista työtä on usein kutsuttu media-arkeologiseksi, ja hänen teostensa taustalla vaikuttavat erilaiset käsitetaiteelliset leikkaukset elokuvahistoriaan sekä elokuvan materialistiseen luonteeseen. Kulmaan installoitu näyttely tuo Lahteen neljä teosta Taanilan monivaiheisen uransa varrelta, joita yhdistää ihmisen poissaolo esittävistä kuvista.

Mika Taanila on valmistunut Lahden muotoiluinstituutin videokuvauksen linjalta vuonna 1992. Neljä vuosikymmentä kattavan uransa aikana hän on tehnyt yhtäjaksoisesti liikkuvan kuvan teoksia aina musiikkivideoista kokeellisiin elokuviin ja dokumenttielokuvista elokuvakulttuuria tarkasteleviin kollaasiteoksiin. Taanilalle on myönnetty mediataiteen valtionpalkinto vuonna 2013 sekä Suomen suurin kuvataidepalkinto Ars Fennica vuonna 2015.

VTRY:n kutsunäyttely

Saara Reinikainen –
Mä näen unta

Arjen tavallisuudesta syntyy unenomaisia tarinoita.

Saara Reinikaisen arki teemaisista piirustuksista koostuva näyttely saattaa aluksi tuntua tavanomaiselta. Osaan realistisiin piirustuksiin on kuitenkin lisätty elementtejä, jotka luovat teoksiin unenomaisen tunnelman. Unien tavoin teokset saattavat liittyä toisiinsa tai yhtäkkiä hypätä eri tunnelmaan. Yksittäin kuvatut kohteetkin alkavat vaikuttaa unimaailmasta tulleelta. Reinikainen ammentaa ideoitaan arkiympäristön tapahtumista ja kohteista. Hän suhtautuu arkeen leikkimielellä ja kokee arjen kiehtovaksi sen monipuolisuuden ja tavallisuuden takia. Aina löytyy jotain ihmeteltävää niin uusista kuin tutuistakin kohteista.

Piirustuksissa on kuvattu tilanteita, jossa jotain on tapahtunut tai jotain tulee tapahtumaan. Päivittäin kohdattu paikka tai tilanne muuttuu sisällöltään puhuttelevammaksi, kun ne ovat siirretty rajattuun paperiin ja lopulta tuotu galleriaan esille. Reinikainen kannustaa katsomaan arkea uusin silmin ja kokemaan arkea uteliaisuudella rutiinin sijasta. Ympäristöään tiedostaessa voi huomata, mitä kaikkea kiinnostavaa sieltä löytyy tai mitä sieltä puuttuu.

Saara Reinikainen (s. 1993, Kuopio) valmistui Imatralta Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2019. Samana vuonna hän liittyi Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran jäseneksi ja on sen hallituksen varajäsen vuodesta 2023 lähtien. Nykyään hän asuu ja työskentelee Lappeenrannassa. Arki-teema on hänelle pitkäaikainen ja alati kehittyvä prosessi. Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus ja tällä hetkellä hän työskentelee Suomen Kulttuurirahaston M.S. Elomaan rahaston myöntämällä monivuotisella apurahalla.

Kaisa-Tuulia Tuomi
Leijuva maa, 2024
öljyväri
200 x 148 cm

Kaisa-Tuulia Tuomi –
Kirsikankukkasade

Teokseni kertovat seksistä; millaisena tunteena ja yhteytenä sen itse koen, ja mitä haluan siitä kertoa. Kahden kehon sulautumisen toisiinsa, läheisyyden, turvan ja voiman, mutta myös selän kääntämisen, hylkäämisen ja yksinäisyyden. Seksin ollessa niinkin olennainen osa ihmisyyttä, sen kuvaamisessa tavoittelen arkista, kotoisaa, kaunista mutta lihallista esitystapaa. Kehot kietoutuvat yhteen mielen kautta, ei ulkoapäin katsoen. Sen takia hahmot voivat olla raajattomia, genitaalit monistua ja hahmot etsiä lihaisaa yhteen liittyvää tunnetta. Puupiirtämällä tehdyt printit esittävät kankaita ja tapetteja luoden tunnistettavuutta ja turvaa. Suuret teokset huutavat katsomista, pienet puupiirrokset taas kutsuvat lähelleen katsomaan. Tirkistelylaatikot ovat katsojalleen toiminnallisia; paina valonappia ja katso ovisilmästä, niin näet sisällön. Tule lähelle, kosketa. Laatikoiden puupiirrokset käsittelevät hylkäämistä ja selän kääntämistä, sitä kun ei kaikki onnistu.

Kehollisuus on suuressa osassa työskentelyäni sekä suurten maalauspintojen, että puupiirrosten kautta. Kehon väsytys äärimmilleen on työskentelyn yksityiskohtana itselleni se suurin kulmakivi.

Kaisa-Tuulia Tuomi on Tampereella asuva ja Nokialla Nanson tehtaan tiloissa työskentelevä kuvataiteilija. Hän on lähtöisin Sotkamosta. Tuomi valmistui kuvataiteilijan ammattiin SAMK Kankaanpään taidekoulusta 2025, ja kävi siellä myös YAMK-tutkinnon, valm. 2020. Hän on Taiteen maisteri 2008 Lapin yliopistosta, ja on toiminut yli kymmenen vuotta kuvataidekasvatuksen lehtorina Pirkanmaalla 2008 alkaen.

Vilma Huttunen
Tuomiopäivän linnut, 2025
puupiirros ja puuvärikynä
33 x 60 cm

Vilma Huttunen –
vesi•lintu•maa•ilma

Näyttely ”vesi•lintu•maa•ilma” esittelee vesilintuja ihmisten uskomuksissa sekä muutosta asenteissa vesilintuja kohtaan.

Kokonaisuus on lähtenyt liikkeelle pohdinnoista, miten muinainen jopa pyhäksi mielletty viestinviejä voi olla nykyisin monelle jopa riesa, roska tai taudintuoja.

Vesilinnut ovat kiehtoneet ihmisiä aina, vaikuttavathan ne sekä maalla, vedessä kuin ilmassakin. Aikana kun esimerkiksi järvien pohjan kautta uskottiin olevan reitti tuonpuoleiseen, ajateltiin sukeltavien lintujen olevan kykeneviä ylittämään tuo mystinen raja. Vesilintuihin kuten muihinkin lintuihin on aikojen saatossa liittynyt paljon uskomuksia, mutta muuttavina lintuina niillä tuntuu olevan edelleen erityinen asema ihmisten mielissä ja sydämissä. Monella yhä mieli herkistyy kun joutsenet palaavat keväällä tai kun kuulee kuikan mökkijärven rannassa.

Vesilintuihin liittyy nykyisessä keskustelussa uhkakuvia linnuista taudinlevittäjinä tai taloudellisten tappioiden aiheuttajina. Ihmisten toimet muokkaavat lintujen käytöstä ja luovat lisää ongelmia. Paljon on esillä myös sen arviointi, että miten, missä ja mitä lajeja on syytä metsästää. Samaan aikaan on huomattu suojeluntarve, kosteikkoja alettu ennallistaa sekä levähdyspaikkoja luotu hankkeiden kautta. Ympäristön muutos ja luonnon turmelu ovat silti isoja haasteita vesilinnuille, kuten muillekin luontokappaleille.

Näyttelyn teokset on toteutettu pääosin puu- ja linopiirroksina.

Lahden Seta ry – Ette pelota minua piiloon

”Ette pelota minua piiloon” – taidenäyttely Galleria Uudessa Kipinässä ottaa kantaa ja juhlistaa olemassaoloa

Lahden Seta ry järjestää 30.4.–18.5.2025 Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa taidenäyttelyn nimeltä ”Ette pelota minua piiloon”. Näyttely kokoaa yhteen LGBTQ+-taiteilijoita ja liittolaisia, jotka haluavat teostensa kautta ottaa kantaa syrjintää vastaan ja juhlia moninaisuutta. 19 tekijää esittelee vaikuttavia teoksia, joiden tekotapa vaihtelee maalauksista esimerkiksi runouteen, musiikkiin ja animaatioon.

Näyttely on taiteellinen ja poliittinen kannanotto Suomen kiristyvää ilmapiiriä vastaan, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva puhe ja politiikka on muuttunut yhä uhkaavammaksi. ”Ette pelota minua piiloon” on vastaus pelotteluun ja näkymättömäksi tekemiseen – se on äänekäs ja ylpeä muistutus siitä, että olemme olemassa, emmekä aio kadota.

Näyttelyyn ehtii tutustumaan vielä Lahti Pride -viikolla, sillä sitä juhlimme 12-18.5. Priden teema on ”Kulttuurin kaikki värit”.

Yhteistyössä Lahden Seta ry:n kanssa Kino Iiris ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva

Elina Priha –
Saaren rajoilla

Elina Priha (s.1987) on Helsingissä asuva monialainen taiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi (TaM) Aalto-yliopistosta vuonna 2022.

Työskentelyni on prosessilähtöistä ja paikkasidonnaista; paikan, materiaalin ja tekijän intiimi suhde ja vuorovaikutus ovat pääosassa. Viime vuosina olen viettänyt paljon aikaa sekä tutuilla että vierailla saarilla. Taiteellinen tutkimukseni kietoutuu näiden saarien historian ja ekologian kautta naisten historiaan ja tulkitsen näitä teemoja pääosin tekstiilitaiteen keinoin.

Olen kiinnostunut saarista paikkoina, joilla on fyysisesti selkeät rajat. Toisaalta asia ei ole niin yksinkertainen; Tove Janssonin teoksessa Muumipappa ja meri (1965) Muumipappa kirjoittaa päiväkirjaansa: “Saareen ei ole siltoja eikä sen rannalla aitoja; sieltä ei pääse pois eikä sinne voi jäädä vangiksi.” Saariin liittyy historiallisesti paljon tarinoita, sekä faktaa että fiktiota: joissain saari kuvataan utopistisena paratiisina, joissain dystopiana, joissain taas saari on toiminut vankilana. Yhteistä lienee se, että saari tuntuu hieman irralliselta muusta maailmasta, melkein siltä, ettei ole muita lakeja tai sääntöjä kuin ne, jotka itse luodaan.

Näyttely koostuu erikokoisista kuvakudoksista, tilkkutyötekniikalla toteutetuista tekstiiliteoksista sekä pienistä puuveistoksista. Kuvakudosteni muotokieli kumpuaa perinteisestä suomalaisesta kudontasymboliikasta, karjalaisista kirjontakuvioista ja suomalais-ugrilaisesta mytologiasta, sekoittuen orgaanisiin elementteihin. Tekeminen on yhteistyötä materiaalin kanssa: käytän pääosin kierrätettyjä tekstiilejä ja lankoja, joten lopputulos on aina jonkin verran ennalta määrittelemätön. Ajattelen tekstiilien parissa työskentelyä jonkinlaisena pehmeän aktivismin ja feminismin muotona, jonka ytimessä ovat hitaus ja huolenpito.

Uusin teoskokonaisuus on tulossa esille vuonna 2025 Galleria Uusi Kipinän lisäksi Taattisen tilan galleriaan Naantaliin ja Tampere-majaan Tarttoon, Viroon.

Suomen Kulttuurirahasto on tukenut työskentelyä vuonna 2024.

www.elinapriha.com
IG: @elinapriha

J. Saari
Reset (Nature Morte), 2024
Akryylipleksi, kipsi, ultramariinipigmentit, betoni, kattopelti, rautalanka, muoviverkko, rautatanko, suola

J. Saari –
Reset (Nature Morte)

Installaatio Reset (Nature Morte) on taiteilijan mielikuvittelema näkymä tulevaisuudesta, kun vaaran merkeiltä katseensa pois kääntänyt ihmiskunta on pumpannut ja louhinut maan povesta kaiken hyödynnettävän raaka-materiaalin ja jäljellä on kasa jatkojalostetta ja menetetty maa. Teos on suonsilmäke, johon loppuun muokatun maailman muistuma vajoaa. Se vilpittömästi toivoo, että luonto jaksaisi vielä rakentua aiheuttamamme roskan ylle uudelleen, vaikka oman olemassaolomme edellytykset olisivatkin jo vähäisemmät. Ihmiskunta on läpi historiansa tunnistanut ahneutensa ja varoitellut sen seuraamuksista myytein, uskonnoin ja eettisin ohjein. Miten vauraudessa elävälle länsimaalaiselle voikaan olla niin vaikea tinkiä vähäisessäkään määrin omasta mukavuudestaan, kun elinehtomme on kiistatta jo vajoamaisillaan?

Installaatio rakentuu päijäthämäläisestä metsästä syksyllä 2023 kaadetun hirven vasan jalasta muotitettujen uppoavien valujen ympärille. Ahneutta ja kielletyn houkutusta symboloivat betoniset omenat kannattelevat akryylipleksisiä lammikoita, joiden varjoissa myyttien sfinksit kuiskuttavat varoituksiaan. Teokseen on valittu hiilijalanjäljeltään raskaita ja kierrätykselle vaikeita betonia, kipsiä ja muovia, sekä metallia. Materiaalivalintoja tehdessä taiteilija on jälleen saman kysymyksen äärellä: kuinka tehdä taidetta kun taiteenlaji on perinteisesti käyttänyt ympäristöä kuormittavia materiaaleja? Onko kysymys yhden yksittäisen ja pienen teoksen kohdalla edes relevantti globaalissa skaalassa? Ehkäpä epämukavia kysymyksiä voi tarkastella kulkemalla hetken niitä päin ja katsomalla mitä törmäyksestä jää jäljelle.

Sanna Ulvila
Trying I, 2025
kirjonta, akryyli ja puuväri pellavalle
43 x 32 cm

Sanna Ulvila –
Like 2000

Työskentelen maalauksen alueella ja hyödynnän maalauksen, kollaasin ja tekstiilitaiteen tekniikoita. Poimin teosten aiheita mediasta, mainoksista ja pop-kulttuurista sekä omista valokuvistani ja ympäristöstäni. Työstän näitä montaasimaisesti ja teen uusia tulkintoja, joissa mainoksen, meemin ja unen logiikka kohtaavat. Banaalius, pateettisuus, mahtipontisuus, kitsch ja karnevaalin tematiikka kiehtovat minua.

Koen kitschin ja taiteen suhteen merkitykselliseksi, koska maailmamme tuntuu usein kitschillä kyllästetyltä. Pop-taiteen jalanjäljissä hyödynnän kitschin esteettisiä ominaisuuksia, kuten räikeyttä, banaaliutta ja tietynlaista yksioikoisuutta. Nämä kätkevät taakseen merkityksiä ja sisältöjä, joita haluan teoksissani välittää. Tarkastelen teoksissani ihmisyyttä lempeästi ja kevyen absurdisti.

Karnevaalissa minua kiehtoo vastakkaisuuksien ja ylösalaisin kääntämisen ajatus. Alhaisesta tulee ylevää ja toisinpäin. Karnevaali viittaa myös juhlintaan ennen paastoa, mikä tuo mieleen tämänhetkisen maailmantilanteen ainakin länsimaista katsottuna. Onko kulutusjuhla viimein tulossa päätökseen, ja mitä sen jälkeen? Työlläni haluan kyseenalaistaa vallitsevan arvomaailman karnevalistisen naurun kautta.

Valmistuin Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2021. Viimeksi teoksiani on ollut esillä yhteisnäyttelyssä Anna Korpilinnan ja Anna Pekkalan kanssa Make Your Mark Garage/Galleryssa Helsingissä, yksityisnäyttelyssä Pesula Galleriassa Sipoossa sekä ryhmänäyttelyissä Helsingissä (tm-galleria, Yö Galleria, Galleria Toinen Silmä) ja Berliinissä (Toolbox). Teoksiani on ostettu Valtion Taideteostoimikunnan kokoelmaan Kansallisgalleriaan ja Suomen Taideyhdistyksen teosarpajaisiin sekä yksityiskokoelmiin. Olen Helsingin Taiteilijaseuran, Taidemaalariliiton ja Taideyhdistys Yön jäsen.

Kiitokset Kansan Sivistysrahastolle näyttelyn tukemisesta.

Matti Närekangas – Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!

Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Kaukana siintää kuun loiste, ja toisella puolella kerrostaloa käsi pitelee poikki mennyttä taikasauvaa.
Tavanomaisesta poiketen en pyri lausumaan sanoja siinä järjestyksessä kuin niiden kuuluisi asettua vuosikymmenten painosta.
Tapausta tutkimaan ovat saapuneet uima-altaan huoltohenkilökunta sekä brunssin keittiömestari Sinikka.
Tahdosta riippumatto sekä astianpesukone, joka viimein mahtui.

Rapujuhlissa graalin maljan nostaa rohkein ja katoaa ilman hyvästejä.
Taskupuutarha pysyy taskussa ilman sen suurempia ongelmia.
Tavallaan on lohdullista, että viimein löysimme käpyjen seasta muurahaisten hukkaaman neulan
Emme vain tiedä mihin sen voi palauttaa – eikä sillä liene väliä.

Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Piirrätkö kolikon läpi paperin, miettimättä saksien paikkaa?
Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Muikkuja perunamuusilla taas auringonlaskussa – hyvää!
Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Pehmeät silmät avautuvat vielä kerran.

Matti Närekangas (s. 1983) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa öljyvärimaalauksen parissa. Hänen teoksensa liikkuvat alitajunnan ja havainnon rajapinnassa, yhdistäen surrealistisia, abstrakteja ja esittäviä elementtejä. Närekangas valmistui Kuvataideakatemian maalauksen osastolta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2024 ja on pitänyt näyttelyitä vuodesta 2018 lähtien.

http://www.naerekangas.com
IG: @matti_naerekangas  

Ilkka Kärkkäinen –
Under Pressure

Ilkka Kärkkäinen yhdistää taidegrafiikan töissään vanhaa, käytöstä poistettua kirjapainojen välineistöä, kohopainoa ja polymeerilaatta -tekniikkaa. Kärkkäisen työskentelymetodi on paitsi hidas niin myös kokeellinen; usein lopullinen teos on testiversioiden, yrityksen ja erehdyksen kautta syntynyt. Sekä vedoskoneet, välineistö ja usein paperitkin ovat kaikki kierrätettyä; vuosien saatossa kotimaasta ja ulkomailta hankittua.

Ilkan töissä näkyy graafisen muotoilijan tausta, sekä konstruktivismin perintö. Vuosien saatossa hänen ilmaisunsa on yksinkertaistunut ja teosten koot ovat kasvaneet. Kärkkäisen työt ottavat hiljaisesti kantaa elettyyn elämään ja ympäröivään maailmaan, jättäen ei-esittävinä teoksina tulkinnan katsojille.

Ilkka Kärkkäinen on yksi Suomen tunnetuimmista ja palkituimmista graafisista muotoilijoista. Hän on myös so_helsinki kollektiivin toinen perustajajäsen.

https://www.instagram.com/so_helsinki/

Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus

Tiina Wallius
Mustikkasilmä, 2023
keraaminen reliefi
23 x 18 x 4,5 cm

Tiina Wallius –
Oma Maa

Tiina Wallius ( s.1961 ) on Porvoossa asuva ja työskentelevä keramiikka- ja kuvataiteilija. Luonnossa kulkeminen, sienestys, marjastus ja matkustelu ovat hänelle vahvoja inspiraation lähteitä. Teoksissa välittyy myös leikki ja huumori lapsuuden muistojen kautta. Tarinaa ihmisistä ja elämästä. Hän valmistui Kuopion käsi- ja taideteollisuus akatemiasta keramiikka-alan artenomiksi 1992. Valmistumisen jälkeen hän opiskeli maalausta, piirustusta ja elävän mallin piirustusta Taideteollisessa korkeakoulussa kolmen vuoden ajan.

Wallius muotoilee savesta käsin rakentamalla keraamisia uniikkiveistoksia, reliefejä sekä installaatioita. Käytössä on kivitavarasavet mustasta vaaleampaan ruskeaan sekä usein myös posliinisavi. Veikeys, leikki, luonto, ilo, ja huumori ovat hänen mielikuvituksellisissa teoksissaan vahvasti läsnä. Realistisemmissa teoksissa on usein lähtökohtana muistot ja leikit lapsuuden ajoilta, luontokokemukset ja kulttuurimme arvokkaat perinnöt. Galleria Uuden Kipinän kantavana teemana on  taiteilijan omakohtaiset muistot ja kokemukset omasta kotimaasta jotka näkyvät persoonallisen ilmaisun kautta. Tilassa avautuu maailma suomalaisena olemisen ilosta, onnesta ja kauneudesta, keramiikka veistosten sekä reliefien muodossa. 

  Avantouinti ja kävely luonnossa ovat hänelle mieluisia harrastuksia sekä uusiin paikkoihin tutustuminen ympäri maailman. 

” Näyttelyni teokset ovat syntyneet rakkaudesta kotimaahan, sen luontoon, vuodenaikoihin, muistoihin eletyn elämän kautta ”

https://www.tiinawallius.com
https://www.instagram.com/tiinawallius/

Nadja Koshevenko
Aamuauringonnousu, 2025
Animaatio guasseilla paperille
Grafian apurahalla toteutettu teos

Nadja Koshevenko –
Punainen

Huhtikuussa avautuvassa näyttelyssä on animaatioita, animaatiolooppeja ja kuvituksia, joissa yhdistyvät unenomaiset maailmat, käsityöläisyys ja symboliikka. Näyttelyssä nähdään kolme pidempää animaatiota sekä lyhyempiä animaatiolooppeja. Kaikki teokset on toteutettu perinteisellä frame-by-frame-tekniikalla, jokainen kuva käsin piirtäen. Lisäksi esillä on animaatioiden yksittäisiä frameja, joiden kautta voi tutustua perinteisen animaation luomisprosessiin.

Näyttelyn tuorein teos, Aamuauringonnousu, saa täällä ensi-iltansa. Maaliskuussa 2025 valmistunut animaatio käsittelee feminiinistä ja maskuliinista symboliikkaa sekä dualistista maailmankuvaa. Runsas ja värikäs teos kuvastaa myös kevään aikaa – kasvua, uusiutumista ja energian palautumista.

Toinen animaatio, Sade (2024), on toteutettu käsin valmistetuilla musteilla, jotka on luotu luonnon pigmenteistä. Musteiden valmistuksessa on käytetty mm. suomumustesientä, punavyöseitikkiä, limanuljaskaa, erilaisia kasveja sekä muita luonnon orgaanisia elementtejä. Teos on tarina hahmosta, joka myrskyn jälkeen palaa alkupisteeseen ja löytää mielenrauhan.

Kasvoton (2022) animaatioteos kuvaa naishahmoa, joka on jäänyt kahden maailman – toispuoleisen ja oikean – välille. Tämä guasseilla toteutettu teos jatkaa näyttelyn unenomaista tematiikkaa.

Näyttelyn nimi, Punainen, viittaa sekä taiteilijan tämänhetkiseen sisäiseen tunteeseen että yhteen hänen lempiväreistään. Punainen väri toistuu teoksissa laajassa sävyspektrissä – intensiivisenä, kirkkaana purkkipunaisena sekä syvänä luonnonpunaisena, jota on valmistettu muun muuassa veri- ja verihelttaseitikeistä.

Kaisla Kuurama – Kaukaa kantautuva hämärä

Käsittelen soolonäyttelyssäni Kaukaa kantautuva hämärä psyykettä ja pysähtyneitä traumamuistoja, joita tarkastelen vuosien tuoman etäisyyden päästä tarinallisena, omakohtaisena kokemuksena. Lapsuusmuistojen synkissä maisemissa aika on pysähtynyt, ja lapsen tilalla kuvassa on nyt aikuinen.

Perheväkivalta jää tavallisesti kotien seinien taakse piiloon ja tunnistamattomiin. Tämä häivytetty ja hävetty hiljaisuus lisää yksin jäävien ahdinkoa sekä näiden ilmiöiden pitkäkantoisia, aikuisuuteen ulottuvia vaikutuksia. Näyttelyn teokset syntyvät siitä, mistä ei ole mahdollista puhua sanoin, ja maalausten hienovarainen monitulkintaisuus antaa tilaa vaitonaisille tunteille. Teoskokonaisuudessa pimeys ja keinovalot saavat yhtä tärkeän roolin kuin niiden keskellä olevat yksinäiset hahmot.

Maalaukseni ovat figuratiivisia, ja työskentelyssäni korostuu toisteisuus ja hitaus: työskentelen öljymaalia ohuesti kerrostaen, useita kymmeniä versioita ja luonnoksia luoden, ja kuva-aiheeni ovat lähes jumiutuneina liikkumattomiksi. Teoskokonaisuuteen sisältyy hienovaraista symboliikkaa, väkivallan ja vallan häivähdyksiä, sekä elementtejä joilla ne kytkeytyvät aikaan ja paikkaan ja yhdistävät henkilökohtaiset tunnekokemukset tuttuihin suomalaisiin maisemiin. Katsojalla on tilaa vuoroin kokea ja peilata omia tunteitaan, vuoroin asettua joko ulkopuolisen todistajan tai sivustakatsojan rooliin.

Kaiken keskellä on uhmakas elinvoima, joka kantaa läpi koko näyttelyn.

Kaisla Kuurama (s.1992, Lahti) on tamperelainen tuore kuvataiteilija ja kuvataidekasvattaja. Hän työskentelee ja vaikuttaa Tampereen taide- ja kulttuurikentällä aktiivisesti mm. Onkiniemi ateljeen puheenjohtajana ja Taidetila Teen perustajana. Kaukaa kantautuva hämärä on hänen ensimmäinen soolonäyttelynsä. Se on ollut esillä myös Tampereella, joulukuussa 2024.

Marlena Luukkonen –
From Wounds to Wings – Journey of Healing

Näyttelyn teokset kuvaavat paranemisprosessia kronologisessa järjestyksessä traagisen tapahtuman lähtöhetkistä täyteen toipumisen pisteeseen.
Luukkonen tuo aihetta esiin positiivisuuden ja voimaantumisen näkökulmasta. Hän pohtii sitä miten vahvan arven kanssa identiteetti muuttaa muotoaan ja kuinka hyväksyä se. Arvet kertovat tarinaa elämästä ja kokemuksista, mutta ennen kaikkea selviytymisestä. Joten arpi voi olla myös kaunis asia. Japanissa, jos esimerkiksi ruukku menee rikki niin, sitä ei aina heitetä pois, vaan sen palaset paikataan yhteen kullalla. Silloin ruukku ei ole enää kuin muut samanlaiset ruukut vaan täysin uniikki kappale. Rikkinäisestä voi tulla eheä, ja jollain tapaa parempikin kuin alkuperäinen.
Näyttelyn inspiraatio pohjautuu Luukkosen omiin kokemuksiin. Hän selvisi vakavasta auto- onnettomuudesta vuonna 2022. Näyttelyyn hän haluaa sisältää myös omia ajatuksiaan prosessista ja jakaa tarinaansa auttaakseen muita.

Marlena Luukkonen (s. 1988) on Kuopiossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja taidemaalari. Hän on valmistunut Lahden Muotoilu- ja Taideinstituutista aktiivisesti mukana näyttelytoiminnassa sekä järjestäjänä että näytteilleasettajana eri puolilla Suomea.

Luukkonen käyttää työssään suvereenisti öljy- ja akryylivärejä. Myös sekatekniikka, piirustus, vesiväritekniikka sekä taidekorujen valmistus ovat luonnollinen osa hänen ilmaisuaan. Hänen töidensä aihemaailma liikkuu vahvasti esittävästä täysin abstraktiin. Useimmiten Luukkosen maalaukset ovat kuitenkin yhdistelmä näitä kahta. Hän kokee erittäin kiinnostavaksi maalin eri mahdollisuudet ja pyrkii sen puitteissa mahdollisimman laajaan ilmaisuun ilman rajoitteita. Hänen tyylinsä tunnetaan ihmisaiheista, joihin luonto usein vahvasti liittyy. Luonnon kuvaaminen on vain korostunut vuosien myötä ja siitä voi nähdä viitteitä lähes kaikissa Luukkosen töissä. Hän pohtii näiden suuntausten kautta teemoja sisäisestä kasvusta, muutoksesta ja voimaantumisesta.

Marlena Luukkonen pohtii tekemistään näin:

”Taiteessani korostuu herkkyys ja työstän paljon omia kokemuksia elämän varrelta. Matka sisimpään heijastuu kuvina kankaalle. Kauneuden luominen on lähtökohtani taiteen tekemiselle. Isoja tekijöitä töissäni ovat tunteen/tunnelman luominen, värien vetovoima, kauniin elämyksen jakaminen tekijän ja katsojan välillä.
Elämyksen kokemisen aikana tapahtuu taianomaista puhdistumista, joka avaa sydäntä. Tuntee olevansa yhteydessä ja vähemmän erillinen muista, se kokemus yhdistää sidettämme lujemmin toisiimme ja maailmaan. Taiteen on mielestäni tarkoitus koskettaa. Vaikka maalauksen aihe olisikin joskus raskas niin toivon yleisilmeen jäävän positiivisen puolelle. Maalaus ei ole arvoitus, joka katsojan tulisi ratkaista. Tärkeintä on sen herättämät ajatukset ja siitä välittyvä tunnelma.”

Riikka Kontio
Suojautuva, 2025
akryyli kankaalle

Riikka Kontio –
Taas saa hävetä

Kuvataidenäyttely suomalaisen taiteilijan häpeästä

Taas saa hävetä -kuvataidenäyttelyssä on esillä häpeää käsitteleviä tuoreita maalauksia sekä installaatioita, jotka ovat syntyneet suomalaisille kuvataiteilijoille tehdyn häpeäkokemuksia kartoittavan kyselyn tuloksien pohjalta. Kontio lähetti kyselyn kuvataidejärjestöjen kautta ammattitaiteilijoille maaliskuussa 2023 ja sai 336 vastausta. 

Yli 85 % vastanneista oli hävennyt itseään taiteilijan ammatissa. Häpeä liittyi useimmiten esillä olemiseen, osaamiseen, teoksiin ja apurahoihin. Myös itse ammatinvalinta ja köyhyys tuottivat ammattikunnassa häpeän tuntemuksia. 

Taiteilijan häpeää lisää, se että ammatti koetaan vaikeasti ymmärrettäväksi, sen merkitystä ja tarpeellisuutta kyseenalaistetaan toistuvasti. Taiteilijaa syytetään yhteiskunnan loiseksi, vaikka usein kuvataiteilija on se, joka järjestää yleisölle ilmaista kulttuuritarjontaa oman taloudellisen hyvinvointinsa kustannuksella.

Näyttelyssä vierailijan on mahdollista jakaa oma häpeää tuottanut kokemus. Häpeän pahin vihollinen on avoimuus. Jakaminen vähentää häpeän valtaa. 

Riikka Kontio on oululainen kuvataiteilija. Hänen praktiikassaan korostuu materian merkitys. Hän maalaa, kokoaa esinekoosteita, installaatioita ja työskentelee yhteisöjen kanssa.  

Lisää aiheesta löydät osoitteista
https://taiteilijanhäpeä.fi
https://riikkakontio.fi

Verna Kovanen
Punos / Bound, 2025
risografia tuloste, puinen laatikkokehys
38 x 38 cm printti, 60 x 60 kehystettynä

Verna Kovanen –
Punos

Helsinkiläisen valokuvataiteilijan Verna Kovasen Punos-teossarja on esillä Galleria Uudessa Kipinässä 19.3.–6.4.2025. Esillä oleva kokonaisuus käsittelee elämän haurautta ja ylisukupolvista jatkumoa. Valokuvista ja grafiikan vedoksista koostuva teossarja on syntynyt vuosien saatossa, kun taiteilija on käsitellyt isänsä hidasta kuolemaa ja perheen sisäistä roolijakoa. Kun Kovanen oli vielä teini-ikäinen, isä sairastui työikäisen muistisairauteen, ja ainoana lapsena hänestä tuli isänsä nuori hoivaaja. Verna Kovanen paneutuu aiheeseen taiteessaan nyt ensimmäistä kertaa.

Isän poismenoa käsitellessä taiteilija yllättyi, kun vaikeista yhteisistä kokemuksista huolimatta päällimmäisenä mieleen jäi rakkaus. Raskaat vuodet isän sairauden kanssa olivatkin vahvistaneet yhteenkuuluvuutta. Oman roolin merkitys osana perhettä ja suvun jatkumoa tuli konkreettiseksi. ”Punos –teossarjani käsittelee jaksamista ja mahdollisuutta romahtaa, sekä toisen kohtaamista, lähimmäisen rakkautta ja siitä syntyvää sidettä, joka kannattelee meitä vaikeina aikoina, vaikka joskus hyvin ohuin langoin.” Kovanen pohtii.

Elämän mitta, muisti ja perhesiteet muodostuivat Punos-sarjan ydinteemoiksi. Taiteilijana Kovanen toimii kuin keräilijä. Kuvat muodostavat kokoelmia taiteilijaa puhuttelevista näkymistä. ”Monesti kuvat syntyvät niin, että ne ikään kuin pyytävät minulta tulevansa ikuistetuiksi. Kuvatessa kohtaan aina jonkun puolen itsestäni.” Kovanen avaa työskentelyään. Osassa teoksia taiteilija käyttää materiaalinaan perheen valokuva-albumeista löytyneitä kuvia. Sukupolvien tapa ja halu tallentaa yhteenkuuluvuutta kuviin inspiroi Kovasta. Epävarmuudessa elämisen taito on taiteilijalle jatkuva oppimisprosessi. Yhteenkuuluvuuden tunnetta tarvitaan aina epävarmoista ajoista ylipääsemiseen.

Näyttelyn kuratointi on toteutettu taiteilijan ja taidehistorioitsija (FM) Emma Valjakan yhteistyönä.
“Teokset pohtivat ihmissuhteiden kompleksisuutta, niiden herkkyyttä mutta myös niistä kumpuavaa voimaa. Vaikka Kovasen taide syntyy henkilökohtaisista kokemuksista, teemat ovat universaaleja ja heijastelevat elämää kokonaisvaltaisesti.” Emma Valjakka kiteyttää.

Verna Kovanen (s. 1989) valmistui 2012 Lahden muotoiluinstituutista valokuvauksen pääaineesta, ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2020. Hän työskentelee linssipohjaisesti, hyödyntäen myös grafiikan menetelmiä. Kovanen tunnetaan parhaiten valokuvakirjoistaan Broken Holiday Album (2022) ja Näkymättömät – tositarinoita lasten mielikuvitusystävistä (2016). Broken Holiday Album kirja palkittiin Kauneimmat kirjat 2022 kilpailussa. Kovasen taidetta on esitetty yksityis- ja ryhmänäyttelyissä kotimaassa ja kansainvälisesti, esimerkiksi UFNA International Triennial of Art and Science –näyttelyssä Liettuassa syksyllä 2024. Taiteilijan teoksia löytyy muun muassa Valtion, HUS:in ja Porin kaupungin taidekokoelmista, sekä lukuisista yksityisistä kokoelmista.

Anni Hanén – Sisältää ajatuksia hetkellisyydestä

Ystäväni kasvit!

Aluksi näin teissä vain vanhan kauniin kasviston ja nostalgian maailmasta, jossa käsin tekemällä saavutettiin jotain niin kaunista ja pysyvää oppimisen sivutuotteena. Olin kuullut äidiltäni tarinoita kahden kesän, vuosien 1959 ja 1960, keruu-urakasta kotimme lähialueilla. Olette tehneet äidistäni alati höpöttävän kasvitietopankin, ja luonnossa liikkuessamme olen kuullut teistä jatkuvasti. Monien teidän nimet ovat niin hassuja, että lapsena olisin voinut luulla äitini vain keksivän kaiken päästään, latinankielisistä nimistä puhumattakaan.

Kun sain teidät jokin vuosi sitten kauniissa, kultakirjaimin koristellussa vihreässä kansiossa, käsin kirjoitettuine sisäkansioineen ja nimilappuineen, pidin teitä aarteinani, mutta en oikein tiennyt, mitä tehdä kanssanne. Olitte jo niin hauraita, ja aika oli syönyt jo muutaman tomuksi, joten kehyksiin laittaminen sellaisenaan ei tullut kyseeseen.

Kun päädyin tekemään teistä syanotypia-fotogrammeja, pidin itseäni hieman hulluna. Kyseenalaistin itseni moneen kertaan, sillä pelkäsin tuottavani liian perinteistä ja kaunista valokuvaa. Kysyin itseltäni, aionko todellakin seurata Anna Atkinsin jalanjäljissä ja tehdä perinteistä kasvikuvastoa. Atkins, yksi valokuvauksen pioneereista ja kasvitieteilijä, julkaisi huikean hienot syanotypia-kasvifotogramminsa teoksessa ”Photographs of British Algae: Cyanotype Impressions”, jonka tiedetään olevan myös ensimmäinen valokuvin kuvitettu kirja.

Epäröinnistani huolimatta jokin teissä ja syanotypiassa veti minua puoleensa. Luonnostelin teistä erilaisia koevedoksia ja testejä jo vuotta ennen kuin aloitin varsinaisen työn. Halusin oppia teistä mahdollisimman paljon, toivoen sen syventävän suhdettamme ja antavan suuntaa työlleni. Löysin teistä paljon mielenkiintoista tietoa biologian ihmeistä, levinneisyyksistä ja siitä, kuinka me ihmiset olemme suhtautuneet teihin eri aikakausina. Opin tunnistamaan ja löytämään teitä luonnosta. Teostenne nimiin kirjasin muistikirjamaisesti tietoa, joka liittyi jokaisen kohdalla jollain tavalla hetkellisyyteen. Tieto loi pohjan myös sille, millaisia ilmaisukeinoja käytin kuvienne muodostamiseen.

Olin aiemmin innostunut filosofi Emanuele Coccian luennosta ja hänen teoksestaan ”Kasvien elämä”, jossa pohditaan metafyysisiä kysymyksiä elämän todellisuudesta. Coccia toteaa, että kaikki tarvikkeemme ja välineemme ovat peräisin teiltä kasveilta, sillä ilman kasveja ei olisi ilmastoa, eikä ilman ilmaa elämää. Tämän pohjalta te kasvit taisitte saada teoksenne yhdeksi kerrokseksi kuvan taivaasta, sillä ajattelin sen edustavan parhaiten ilmakehäämme. Puhelimeni arkistoista löytyi satoja kuvia erilaisista taivaista, myös aivan kotinurkilta, läheltä keruupaikkojanne. Yhdistäessäni taivaita teihin aloin nähdä kauneutta uudella tavalla. Puhelinkuvat taivaasta ja auringonlaskuista edustavat mielestäni ihmisten halua tallentaa ja muistaa kauneutta. Ehkei se olekaan vain ulkokultaista, vaan sisältää jotain paljon suurempaa.

Kun aloin vedostaa teitä, minulla oli selvä näkemys lähtökohdista sekä iso kasa kysymyksiä. Työ syntyi tekemisen kautta. Teokset alkoivat puhua omaa kieltään, ja jokaisella teistä oli oma suuntansa. Kun jokin ei toiminut, jouduin yrittämään kovemmin ja kokeilemaan aina uusia tapoja. En ollut odottanut, että niin perinteisestä ja yksinkertaisesta vedostusmenetelmästä kuin syanotypia voisi tulla niin joustava ja monipuolinen työkalu. Tällä kertaa en noudattanut perinteistä kaavaa, vaan annoin itselleni luvan toimia kemistinä. Teoksenne kylpivät erilaisissa kylvyissä, aina muutamista minuuteista jopa viiden päivän mittaisiin jaksoihin. Tiesin teoksen olevan valmis, kun hymy nousi kasvoilleni ja kaikki tuntui oikealta. Jokaisen uuden suunnan löytäessäni ajattelin voivani monistaa tekniikkaa seuraaviinkin teoksiin, mutta muutos ja variaatiot ovat olleet tämän työn voima, tuoden esiin teidän jokaisen ainutlaatuisuuden.

Olen surullinen, että joidenkin teidän kanssa emme voi enää luonnossa kohdata, ja joillakin on vaikeuksia löytää täältä tarpeeksi vanhaa metsää. Levinneisyytenne ovat muuttuneet. Hetkellistä on elämä monella tapaa. Toivon, että matkanne jatkuu teosten muodossa, vaikka te itse haurastuttekin vuosi vuodelta. Kiitän teitä 11 kuukauden matkasta kanssanne. Olen oppinut teiltä valtavasti, ja teistä 85:stä jokainen on jäänyt sydämeeni.

-Teidän Anni

Anni Hanén (s. 1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työstää valokuvaa eri muotoihin, perinteisestä valokuvasta aina taidegrafiikkaan ja keramiikkaan. Hänen työn lähtökohdat löytyvät omasta elinpiiristä, mutta teemat koskettavat globaalisti. Hanén valmistui maisteriksi Aalto-yliopistosta valokuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2013. Hänen töitään on nähty niin yksityis- ja ryhmänäyttelyissä kuin valokuvafestivaaleilla vuodesta 2004 lähtien, muun muassa The 3rd Beijing Photo Biennal Kiinassa, järjestäjänä Cafa Art Museum ja yksityisnäyttely Head On Photofestivaalilla, Australiassa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto

Ada Pääskysaari –
Shambles

ENG
What would you think if I told you that this is a crime scene?

“Shambles” is a photography project that examines the speculation around homicide cases that have taken place in Lahti, which is one of the cities with the highest homicide rates in Finland. Lahti got its nickname “Finland’s Chicago” in the mid-1910s. Back then, it was a reference to the large number of slaughterhouses in both cities. However, in the 70s, Lahti’s homicide rate increased alarmingly, so the nickname got a new meaning.

The narrative of the work balances between reality and fiction by displaying facts and pure speculation hand in hand. It’s natural for humans to be curious and look for explanations on extreme phenomenons like homicides. When the amount of information is limited, people start to fill in the gaps subconsciously and make up their own truth without even acknowledging it.

FI
Mitä ajattelisit, jos kertoisin sinulle tämän olevan rikospaikka?

“Shambles” on valokuvateos, joka tutkii Lahdessa sijaitsevia henkirikospaikkoja ja niissä tapahtuneiden rikosten ympärillä käytävää spekulaatiota. Lahti on yksi Suomen korkeimmat henkirikostilastot omaavista kaupungeista ja se sai lempinimensä “Suomen Chicago” jo 1910-luvun puolivälissä. Siihen aikaan näitä kahta teollisuuskaupunkia yhdisti suuri määrä taurastamoita. 70-luvulla Lahden henkirikostilastot kuitenkin lähtivät hälyttävään nousuun, joten lempinimi sai uuden merkityksen.

Teos tasapainottelee toden ja fiktion välimaastossa, sekoittamalla faktatietoa ja puhdasta spekulaatiota keskenään. Me ihmiset olemme uteliaita ja on täysin luonnollista, että meillä on tarve etsiä selityksiä henkirikosten kaltaisille ääri-ilmiöille. Kun tietoa on saatavilla rajallisesti, alamme alitajuisesti tai tiedostaen täydentää tarinaan jääneitä aukkoja, luoden omat totuutemme.

Laura Pehkonen
Kuparikypärä II, 2024
käsinrakennettu ja puupoltettu keramiikka, lasite
27 x 15 x 7 cm

Laura Pehkonen –
Yummy yummy

Laura Pehkonen on Helsingissä asuva keramiikka- ja kuvataiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi (TaM) Aalto-yliopistosta vuonna 2014. Pehkonen työskentelee omalla studiollaan Helsingin Vallilassa keramiikan lisäksi myös puun ja sekatekniikkamaalausten parissa. Pehkosen teokset ovat uniikkeja abstrakteja veistoksia ja maalauksia, jotka jättävät tulkinnan vapauden katsojalle. Viime vuosina hän on toteuttanut suuren mittaluokan julkisia keraamisia teoksia, tilaajina mm. Helsingin taidemuseo HAM, Espoon modernin taiteen museo EMMA sekä Valtion taideteostoimikunta.

Keramiikkateoksissaan Pehkonen yhdistelee eri aikakausien ja kulttuurien tekniikoita ja menetelmiä, jolloin hänen teoksistaan syntyy yhdessä ikään kuin keramiikan ajallista ja maantieteellistä kartastoa. Tuomalla yhteen eri aikakausien menetelmiä kuten puupolttoa ja nykyaikaisia synteettisiä pigmenttejä, teokseen syntyy useita ajallisia tasoja ja kerrostumia jotka herättävät jokaisessa kokijassa henkilökohtaisia mielikuvia ja tajunnanvirtaa. Pehkosen epäesittävät teokset eivät sulje pois kenenkään tulkintaa, vaan ovat tasa-arvoisia jokaista kokijaansa kohtaan.

“Teoksissani lähtökohtaisesti tutkin erilaisia materiaaliyhdistelmiä, kontrasteja, teoksen tasapainoa ja läsnäolon tuntua. Materiaaleista tai tekniikoista riippumatta olen työskennellessäni kokeilunhaluinen ja utelias. Sen sijaan, että toistaisin yhtä ja samaa, stimuloin itseäni työskentelemällä useilla eri materiaaleilla ja tekniikoilla ja tutkimalla niiden vuoropuhelua. Vaikka olen työskennellessäni tutkaileva ja leikkisä, olen lähtökohtaisesti kiinnostunut kuitenkin aika klassisista, ajattomista materiaaleista. Minulla on myös tarve jättää teoksiini näkyväksi viimeistelemätöntä kätteni ja prosessin jälkeä. Täydellistä epätäydellisyyttä.”

Yummy yummy-näyttely on jatkoa Pehkosen joulukuussa 2024 pitämälle Yummy-yksityisnäyttelylle Vallilan panimon galleriassa Helsingissä.

Pehkosen teoksia on mm. Helsingin taidemuseon HAMin, Espoon modernin taiteen museo EMMAn, Valtion taideteostoimikunnan / Kansallisgallerian sekä yksityiskokoelmissa. Hänen teoksiaan on ollut viime vuosina esillä kotimaan lisäksi Islannissa, Ruotsissa, Ranskassa, Tanskassa ja Perussa. Vuonna 2023 Pehkonen toteutti tilaustyönä Lahden Gaudia-kampuksen ruokalaan tilausteoksen “Herkkupalat”. Vuoden 2025 aikana Pehkonen työskentelee suurikokoisen julkisen keramiikkamuraalin parissa, joka valmistuu Porvoon Taidetehtaanpuiston puutalokortteleihin.

Marja Karisalmi
Sleeping Meadows, 2024
vesiliukoiset maalit kankaalle
43 x 33 cm

Marja Karisalmi –
The Rail of Time

I’ve been thinking about Dreams and the hazy air beneath the spirit ~ how it breathes. Now, in this moment, there’s a serene silence everywhere, just me and my undisclosed thoughts. And I ponder on the altitudes in which sleeping turns to dreaming. Where false alarms and nightmares begin, if it’s paralyzed, peaceful or still. When I close my eyes, what do I see? Some of the notions, probably the Red, don’t require much understanding.

I’ve seen Lucid dreams after the presence of the Other. Miniscule tails sleeping soundly in the meadows. Shadows performing all kinds of moves. I’ve seen dreams that echo the recycled sound of the locus. Glass, Stone or Memory. I’ve seen dreams arriving, morphing and departing – erupting into a Massive, Hazy Cloud. And yet, I cannot say I know the Cause, the Weight, the Outcome – Only the Illusion, against the Mute Rail of Time.

Marja Karisalmen pienikokoisten, unia käsittelevien maalausten keskiössä vaikuttaa aika ja sen haihtuva olemus. Karisalmi kokee ajassamme unien kietoutuvan kaikkialle. Häntä kiinnostaa kysymys: mitä näemme, kun suljemme silmämme?

Unet, kuten myös maalaaminen, edustavat Karisalmelle tilaa, jota on vaikeaa tavoittaa sanoin. Karisalmi kokee maalatessaan vapautuvansa määrittelyn sidoksista, mikä mahdollistaa yhteyden itseen ja sen moninaisuuteen pyrkimättä muuttamaan mitään. Karisalmea kiinnostaa piilotettu:yhteydet, jotka katkeilevat tai pakenevat tullakseen taas yhteen. Hiljan tapahtunut oman muotokielen vakiintuminen on tuonut Karisalmen taiteelliseen prosessiin rauhaa ja jatkuvuutta, jonka hän toivoo välittyvän myös katsojalle.

The Rail of Time- näyttely on esillä Lahdessa Galleria Uusi Kipinän Kirnu-tilassa 26.2.-16.3.2025. Näyttely on ollut esillä myös Helsingissä Galleria Loistissa viime vuoden loppupuolella.

Marja Karisalmi on opiskellut maalaustaidetta Vapaassa Taidekoulussa ja pitänyt aktiivisesti vuodesta 2019 yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut tämän lisäksi ryhmänäyttelyihin. Hänen työskentelynsä linkittyy olennaisesti alitajunnan sekä liminaalitilan tematiikan hyödyntämiseen. Karisalmi on käynyt itse laajan oman taideterapian, joka on vaikuttanut ratkaisevasti hänen taidetyöskentelynsä ja oman muotokielen kehittymiseen. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

Kaisa Jussila – Maailmankaikkeuteni

Elämämme on kuin pieni, yksityinen maailmankaikkeus. Se rajautuu henkilöihin, paikkoihin ja asioihin, joita arjessamme on. Maailmankaikkeutemme ulkopuolella on toisia pieniä kaikkeuksia, keskenään hyvinkin erilaisia. Jokainen valitsee, mitä asioita hänen maailmaansa kuuluu.

Lopulta kuitenkin olemme osa yhtä suurta avaruutta, universumia, joka on ääretön. Vai olemmeko? Mikä on totta, mikä kuvitelmaa tai unta? Mistä elämä alkaa ja mihin se päättyy?

Maailmankaikkeuteni on jatkoa vuonna 2024 Turussa ja Joensuussa esillä olleelle yksityisnäyttelylleni Elämä on vuori, jossa tutkin vuoren ja sitä kautta koko elämän moniulotteista teemaa.

Kiitos taiteellisen työni tukemisesta: Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Karjalan taidetoimikunta.

KAISA JUSSILA (s. 1979) on kuvataiteilija ja graafikko, jonka tuotanto koostuu taidegrafiikasta, keramiikkaveistoksista, piirroksista, maalauksista ja kuvituksista. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2006. Jussila asuu ja työskentelee Itä-Suomessa Tohmajärvellä.

Kaisa Jussila on pitänyt laajasti näyttelyitä Suomessa ja hänen teoksiaan on ollut esillä ulkomailla mm. Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa, Hollannissa ja Virossa. Vuonna 2007 hän voitti 4. Pohjoismaisen taidegrafiikan triennaalin ensimmäisen palkinnon Holbaekissa Tanskassa.

Taiteessaan hän tutkii omaelämäkerrallisen, psykologisen ja intuitiivisen näkökulman kautta maailmaa. Alitajunta ja tiedostamaton ovat teoksissa vahvasti läsnä. Teosten sarjalliset, laajat teemat muodostavat kokonaisuuksia, jotka kietoutuvat yhtenäiseksi maailmaksi.

Tomas Aphalo & Eero Koistinen – Fleeting dust

Outoa, että tänään on näin kylmä. Sain viime yönä hädin tuskin nukuttua. Heräsin monta kertaa siihen, että iho tuntui hiekkapaperilta – kovalta ja kuivalta. Näin unta, jota en enää muista, mutta olin hätääntynyt sen loputtua. Olen pelännyt kuolemaa, ja välillä tällaisina öinä se kiipeää takaisin avoimesta ikkunasta ja halaa minua omassa sängyssäni. Ja siinä vieressä olit sinä. Tuhisit rauhallisena ja heräilit välillä samaan tahtiin kanssani. Siirryin sohvalle ikkunan viereen, josta valuva pieni tuulenvire helpottaisi olemista. Makasin siinä kippurassa ja annoin ajan kulua. Edellisenä päivänä oli ollut kolmas hellepäivä putkeen. Se oli jättänyt jälkeensä tahmean ilmamassan, joka roikkui nyt raskaana pienen yksiön katosta ja sen jokaisesta nurkasta. Se haisi seksiltä, hajuvedeltä, hieltä ja mehutiivisteeltä. Olit liian lähellä. Viime aikoina olen totutellut olemaan ihan rauhassa. Olen totutellut olemaan pakenematta kaikkea, mikä tuntuu vaikealta. Viime yönä se ei kuitenkaan onnistunut. Tarkistin monta kertaa lähtevien bussien aikataulut. Mietin, miten pitäisi valvoa enää vain pari tuntia, jotta kaikki olisi taas hyvin – pystyisin hengittämään ja olisin taas vapaa.

Tomas Aphalon valokuvavedoksista sekä Eero Koistisen maalauksista, videoteoksista ja pienistä tussipiirroksista rakentuva installaatio kutoo näyttelytilaan maagisen maailman, jossa toisistaan erilliset tapahtumat ja havainnot rinnastuvat keskenään. Aphalon ja Koistisen teoksissa katoavaisuus ja elämän hetkellisyys nousevat esiin ohikiitäviin elämäntilanteisiin ja askeettisiin hetkiin liitettynä arvostuksena. Valonkäyttö, muoto ja vaihtelevat tunnetilat rakentavat subjektiivisen ja kokemuksellisen tulkinnan eletystä ympäristöstä.

Aphalo ja Koistinen ovat olleet läheisesti tekemisissä toistensa kanssa viimeisen yhdeksän vuoden ajan sekä ystävinä että kollegoina. Taiteentekemisen matka on kuljettu molemminpuolisten vaikutusten- ja ajatustenvaihdon kautta. Aphalo ja Koistinen ovat opiskelleet samalla vuosikurssilla LAB ammattikorkeakoulun valokuvauksen opintolinjalla, josta he valmistuivat keväällä 2023. Koistinen jatkaa tällä hetkellä opintojaan Vapaassa Taidekoulussa maalaustaiteen parissa. Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely tuo yhteen kahden nuoren kuvataiteilijan viimeaikaista tuotantoa.

VTRY:n kutsunäyttely

Minttu Silvennoinen
Kruununjalokivet, 2024
Monotypia
45 x 45 cm 

Minttu Silvennoinen –
Joutomaa

Joutomaa on näyttämö.
Joutomaa on leikki, se on piiloleikki, se on majaleikki.
Joutomaa on välitila, kuten nuoruus on, ja vanhuus.
Joutomaa on pakopaikka.
Joutomaa on turvapaikka.
Joutomaa on koti, jonkun, joidenkin.
Joutomaa on kohtaaminen.
Joutomaa on muisto.
Joutomaa on muisto,
jossa polulta löytynyt seteli piti piilottaa kuusen oksien alle,
ja ruusunmarjoista tehtiin kutituspulveria.
Joutomaa on ruoste, ja laho, ja hiiltynyt maa.
Joutomaa on varoitus.
Joutomaa on vaara.
Joutomaa on kätkö, kenen, minkä.
Joutomaa on aarrejahti. 
Joutomaa on patja ja pyllylehden palasia maassa.
Joutomaa on jäniksen pinkaisu puskaan.
Joutomaa on menneisyyden paljas iho, peittynyt sammaleeseen ja savuun.
Joutomaa on vanhus, joka ei muista kuinka palata tähän hetkeen.
Joutomaa on tyhjyys.
Joutomaa on vapaus.
Joutomaa on perhosten piirileikki, ja kotiloiden kuningaskunta.
Joutomaa on betonin läpi työntyvät varret.
Joutomaa on voikukkien meri.
Joutomaa on unohdettu huokaus.
Joutomaa on tarina, joka alkoi eilen, ja jatkuu edelleen.

Minttu Silvennoinen (s. 1978) on sipoolainen kuvataiteilija ja taidekasvattaja, joka työstää unikuvia ja visuaalisia tarinoita. Silvennoinen työskentelee pääasiassa keramiikan ja monotypiagrafiikan keinoin. Osa keramiikkatöistä on lisäksi rakupoltettu sekä savustettu, mikä luo niihin graafista rosoa ja sattumaa. Tekniikkaan sopiikin japanilainen wabi-sabin käsite, joka kuvaa epätäydellisyyteen, keskeneräisyyteen ja häviävyyteen kuuluvaa kauneutta.

Joutomaa-näyttelyä innoittivat taiteilijan omat lapsuusmuistot ja -valokuvat, sekä hänen omien lastensa ja teini-ikäisten oppilaidensa elämä poissa aikuisten vaikutuspiiristä. Joutomaa on unenomainen viipymä hallitun ja villin välitilassa.

Minna Soraluoma
Hohde, 2024
(Sheikin rakastajatar, Harlequin 2001)
veisto
47 x 34 x 5 cm

Minna Soraluoma – Veistettyä romantiikkaa

Materiaalina näyttelyssä ovat pitkään kiertäneet harlequin-taskukirjat.
Työpöydälläni on parveillut tummia miehiä, joilla on voimakaspiirteiset kasvot. Useimmat ovat monimiljardöörejä tai sheikkejä, joiden tumman samettinen ääni saa värähtämään. Smaragdien kimallus saattaa peitota timanttien tuikkeen, muttei karhealla äänellä lausuttuja sanoja tai maagisia öitä. Ajoittain limusiini pysähtyy pehmeästi viereen ja pöydälle nousee sydäntä raastavaa tuskaa.

Näyttelyssä kirjojen maailma saattaa näyttäytyä rahtusen pelkistyneempänä. Paitsi ylellisestä loistoa, juoneen voi ilmaantua konkreettisia kuoppia tai kaikki voi kiehahtaa silmille.

Romanttinen viihde on säestänyt monen kasvinympäristöä. Harvoja ovat ne, joilla ei ole mitään kosketusta näihin kirjoihin. Fyysisinä ne ovat tavallaan katoamassa, vaikka niiden maailma elää muualla, kuten valtavirran fiktiossa ja televisiosarjoissa.
Kussakin työssä on lähtökohtana yksi 18 x 11 cm kokoinen Harlequin-kirja.

Minna Soraluoma on opiskellut Lahden taideinstituutissa ja Lapin yliopistossa. Hänen kohteenaan on usein katve, johon ei kiinnitetä huomiota, ja materiaaleilla on monesti omaa menneisyyttä.
Näyttely on Soraluoman ensimmäinen yksityisnäyttely Lahdessa.

Satu Metsola – Menkäämme lähteelle

Näyttely Menkäämme lähteelle koostuu hehkuvissa väreissä kylpevistä öljyvärimaalauksista, jotka eivät esitä mitään tai pyri tarjoamaan valmiita tulkintoja, vaan pyytävät pysähtymään, olemaan läsnä ja näkemään. Metsolalle maalaaminen on enemmän kuin pelkkä tekninen prosessi – se on henkinen ja hengittävä kokemus. Hän lähestyy maalaamista meditatiivisena, spontaanina ja intuitiivisena tilana, joka ei ole etukäteen määriteltyihin suunnitelmiin rajoittuva. Teokset avaavat ovia matkoille moniin mahdollisiin maailmoihin.

”Pysähtyminen ja läsnäolo – niin maalauksen kuin itseni kanssa – on minulle hiljainen aktio maailmaa puskevan kiireen, kuvavirran ja keinoälytodellisuuden keskellä. Maalaaminen on minulle tietoisen läsnäolon tapahtuma, keskittymisen tuoman rauhallisuuden ja liikkeen välisen sopusoinnun sekä intuitiivisen oivalluksen tila. Annan alati soljuvan prosessin johdatella eteenpäin tiellä, jolta voi löytyä alkulähde elämään tai piilossa pysytellyt yllätys.”

Satu Metsola on iittiläislähtöinen, Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari ja kuraattori. Hän on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan taidehistoria, ja opiskelee paraikaa kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiassa. Näyttelyssä nähtävän teossarjan maalauksia on ollut esillä ryhmänäyttelyssä New Yorkin Manhattanilla joulukuussa 2024.

Erkki Raskinen – Eihän sitä koskaan tiedä

Pitkältä lehtikuvaajan uraltani olen koonnut tähän kolmanteentoista yksityisnäyttelyyni yllättäviä tilanteita, joita olen kamerallani onnistunut tallentamaan. Ensimmäiset kuvat ovat 60-luvulta.
Usein tilanne on tullut salamannopeasti, joskus sitä on odotettu tuntikausia räntäsateessa, tuulessa, paahtavassa helteessä. Parhaita ovat ne hetket, kun tietää vanginneensa kuvaan sen ”jonkin”. Tilanteet eivät uusiudu.

Yksi huikeimmista ”Eihän sitä koskaan tiedä” -tilanne tuli työmatkalla Tallinnaan kesäkuussa vuonna 1988. Matkan tarkoitus oli toimittaja Timo Haapalan kanssa tehdä reportaasi suomalaisiin turisteihin kohdistuneista ryöstötöistä. Juttua tehdessämme Tallinnan keskustassa eräs mies tuli keskustelemaan kanssamme. Kun kerroimme hänelle olevamme lehtimiehiä, hän innostui ja kertoi tulevan yön tapahtumasta laululavalla. Mies kavereineen haki autollaan meidät hotellilta ja niin olimme ainoina ulkomaisina lehtimiehinä todistamassa laulavaa vallankumousta 70000 virolaisen kanssa.

Näyttely alkaa tästä tapahtumasta pienellä kuvakoosteella. Lippukuva ”Vapauden huuma” valittiin Suomessa 1988 vuoden uutiskuvaksi ja vuoden lehtikuvaksi. Kuva on otettu varhain aamulla, kun väki laululavalta lähti koteihinsa. Kuvasin kukkia esiintymislavalla, kun poikajoukko nousi lavalle ja alkoi heiluttaa Viron lippua. Sain otettua viisi kuvaa, kun pojat hyppäsivät pois poliisin pelossa.

Tämän näyttelyn kuvat on kuvattu filmimaterialle, paitsi näyttelyn kaksi viimeistä kuvaa. Ne on otettu älypuhelimen kameralla.

Näyttelyn mustavalkoisista kuvista suurimman osan olen itse valmistanut vanhalla menetelmällä pimiössä.

Raskinen (s.1947) vapaa toimittaja ja kuvaaja Tampereella vuodesta 1965. Vuonna 1972-73 Kyproksella ja Egyptissä Suomen YK-pataljoonan kuvaaja. Vuonna 1975–2008 lehtikuvaaja Sanoma Oy:ssä (Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat). Eläkkeellä vuodesta 2008.

Mette Matilda
Lähikuva teoksesta Olon palasia 1, 2025
Keramiikka
40 x 50 cm

Mette Matilda – Olomuotoja

Olomuotoja näyttely sisältää keramiikasta tehtyjä reliefejä ja veistoksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa kehon psyykkisen ja fyysisen suhteen aiheuttamien olotilojen tasapainosta sekä sisälmyksistä.

Teokset syntyivät, kun olin kärsinyt erilaisista kivuista kehossani. Vietin paljon aikaa yrittäen ymmärtää ja tunnustella, mikä sisälläni aiheuttaa kipua. Vihdoin osoittautui, ettei kehossani ollut mitään vikaa, ja kyse oli vain stressistä. Äitini lohdutti minua sanomalla: ”Ihmiset ovat psykofyysisiä olentoja.” Kehoni reagoi ennen kuin itse edes osasin. Fyysinen kipu, jota tunsin, oli todellista, muttei mistään oikeasta vammasta johtuvaa. Lohduttava lause muistuu mieleeni, kun kehoni reagoi epämiellyttävinä hetkinä. Oli kyseessä sitten stressivatsakipu tai ahdistuksen luoma kurkun puristus. Absurdisti näitä hetkistä voi myös olla sisälmysten näkeminen. Pelkästään kuva avoleikkauksesta voi tuntua omassa vatsassa. Tunnemme empatiaa elimiä kohtaan. Jonkin, jonka kuuluisi olla piilossa, näkeminen esillä karmii, jopa traumatisoi. Kehomme ovat ihmeellisiä. Siksi halusin luoda sisälmyksiä, jotka voivat vähän ällöttää, mutta jotka ovat ennen kaikkea kauniita ja elinvoimaisia.

Hilmakollektiivi
Julistekuva teoksesta Sisään ja ulos, 2024

Hilmakollektiivi – Sisään ja ulos

Sisään ja ulos on Hilmakollektiivin moniaistinen näyttelykokonaisuus, joka muodostuu kahdesta videoinstallaatiosta, ääniteoksesta, lässähtäneistä jumppapalloista ja avajaisissa nähtävässä performanssista.

Sisään ja ulos on surrealistinen ja viistosti hymyilevä teoskokonaisuus, joka käsittelee näkyväksi tulemisen ja tietoisen läsnäolon sietämätöntä keveyttä ja painoa. Ulko- ja sisäpuoli sotkeentuvat, menee vähän sekaisin toiston ja varioinnin kautta.

Ensimmäisessä videoperformanssissa hopeisiin housuihin ja vaaleanpunaiseen takkiin pukeutunut hahmo seisoo suurien verhojen edessä, tuijottaa neuloksen kuvioita kuin yrittäisi saada niiltä vastausta kysymykseen. Alkaa hidas liike, jossa hahmo yrittää hakata päätänsä paksuihin sinapinkeltaisiin verhoihin. Liike näyttäytyy yhtä aikaa pehmeältä (kuin kissan kiehnäys) ja aggressiiviselta (kuin haluaisi halkaista kallon, hakata sen palasiksi).

Toisessa videoperformanssissa hopeisiin housuihin ja valkoisiin saappaisiin pukeutunut hahmo seisoo sinapinkeltaisten suurien verhojen takana. Verhot liikkuvat hengityksen tahtiin, aaltoilevat kuin rintakehä.

Samalla huoneeseen leviää matala pehmeä ääni. Ota hyvä asento. Se kuiskaa. Hengitä. Se haluaa johdattaa. Hengitä. Johdattaa tietoisen poissaolon toiselle puolelle sisään ja ulos, nenän kautta. Hengitä.

Hiljalleen rauhallisen äänen lukema teksti alkaa rakoilla ja siihen tihkuu aistimuksia – hajuja, tulee hiki, eritteitä ja niiden jäljillä kulkevia ajatuksia.

Hilmakollektiivi on kuvataiteilija/dramaturgi Silja Kejosen ja näyttelijä/esitystaiteilija Outi Vuorirannan muodostama poikkitaiteellinen duo, joka työskentelee runouden, kuva- ja esitystaiteen rajapinnoilla.

Anu Kauhaniemi – THE CHANGE

”Ajan myötä tieto voittaa valheen ja sovinnollisuus räyhäämisen. Ilmaston lämpeneminen johtaa ihan kohta oikeamielisiin tekoihin. Lännen ja Venäjän välit alkavat taas kohentua. Maailma palaa raiteilleen ja järki voittaa. Se on vain ajan kysymys.

Entä jos ei palaakaan?”

Näin kirjoittaa Paavo Rautio kolumnissaan Maailma turtui pahaan Helsingin Sanomissa 20.11.2024 ja kiteyttää hyvin sen, mitä minäkin olen viime aikoina ajatellut. Elämme keskellä monenlaisia muutoksia, joiden voimaa emme ehkä vielä ole tajunneet.

Maalauksissani on nostalgiaa; kaipuuta menneeseen optimismiin ja tulevaisuudenuskoon. Tavallisesta maailmasta kertovat näkymät hajoavat ja pirstaloituvat eri kokoisiksi geometrisiksi kappaleiksi, jotka leijailevat tai sinkoilevat eri suuntiin.

Teossarjani sai alkusysäyksensä, kun aloin maalaamaan sattumanvaraisia, teipillä rajattuja geometrisia kuvioita. Huomasin saavani siitä eräänlaista turvaa ja hallinnan tunnetta: saan tässä hetkessä keskittyä vain tähän pieneen, teipillä rajaamaani alueeseen maailman myllertäessä ympärilläni.

Olen Anu Kauhaniemi (s. 1977, Porvoo), Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari. Maalaan pääasiassa öljyvärein kankaalle. Teoksiani on muun muassa Aalto-yliopiston, Tampereen Taidemuseon ja Valtion taidekokoelmissa. Olen Taidemaalariliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

Sammy Lii – LIVING THINGS

Näyttelyssä on 14 maalausta, jotka innoittuvat biologiasta ja anatomiasta. Tauluissa on kolmiulotteisuutta; halkeamia ja erilaisin tekniikoin tehtyjä struktuureja. Päällimmäinen kerros on maalia ja vernissaa. Töissä on käytetty myös kierrätysmateriaaleja.

Tauluissa on suonimaisia rihmoja, pulppuavia halkeamia ja pintojen alla hehkuvia värejä. Tavoitteena on ollut tehdä tauluja, jotka tuntuisivat eläviltä. Anatomian ja lääketieteen termit ovat aina olleet minulle kiehtovia, ja näiden teosten nimet innoittuvat siitä kielestä. Nimet itsessään eivät kuitenkaan tarkoita mitään, vaan sarja on kokonaisuus ja konsepti.

Lisäksi esillä on myös ääniteos, joka on audiokollaasi.

Trilogian ensimmäinen osa OUT OF SPACE sai inspiraatiota avaruudesta ja alkuaineista. Toinen osa LIVING THINGS taas jatkaa matkaa biologian innoittamana.

“LIVING THINGS on oodi biologialle.”
– ChatGPT

Näyttelyssä esillä olevan LED-valotekniikan on suunnitellut Maarit Kettu

Kalle Mustonen
Yksityiskohta teoksesta Drones above the Business City
2024

Kalle Mustonen – Drones above the Business City

Radiossa kerrottiin drone-laivueen lähestyvän kaupunkia Mäntsälän suunnalta. Väestönsuojan valtavan tuulettimen laakerit rohisevat. Tarkkarajaiset mekaaniset häiriöäänet pehmentyvät omiin kaikuihinsa, jotka heijastuvat kellarin kylmistä betonipinnoista. Pitkään käyttämättömänä seissyt loisteputki särisee luoden nopeasti värähtelevän rauhattoman valon. Panssarioven tiivisteet vuotavat sen verran, että ilmavirtaus saa aikaan vaimean vihellyksen.

Kuvanveistäjä Kalle Mustonen palaa kotikaupunkiinsa elokuvallisella installaatiolla, jossa pienet muutokset magneettikentässä muuttuvat surinaksi, surina muuttuu murinaksi ja aika pysähtyy. Näyttämölle on pinottu kaljakoreista ja vahvistimista torni. Pieneen mustaan laatikkoon on kytketty antennit ja katsoja paljastuu puhelimensa rikkoessa stabiloituneen magneettikentän.

Näyttelyn nimessä 80-lukulainen usko tulevaisuuteen murenee todellisiin ja kuviteltuihin uhkakuviin. Drones above the Business City.

Maria Rannanheimo
Maisemanvaihdos, 2024
pigmenttituloste

Maria Rannanheimo – Hahmottelen tapoja olla näissä limittäisissä maailmoissa

Maria Rannanheimon näyttely Hahmottelen tapoja olla näissä limittäisissä maailmoissa koostuu valokuvateoksista ja pienestä videoteoksesta. Teokset tunnustelevat kokemusta erilaisten todellisuuksien ja olotilojen, sisäisten ja ulkoisten, tuttujen ja tunnistamattomien kerrostumien välillä kulkeutumisesta ja tasapainottelusta. Ja uppoutumisesta. Olemisen mahdollisuuksista tässä maailmassa ja ajassa jossa oleminen tuntuu välillä mahdottomalta. Ja jossa olemassaolomme rajat alkavat myös tulla yhä konkreettisemmin vastaan. Asioiden muodot ja mittasuhteet toisinaan hämärtyvät, ja toisaalta taas hetkessä kirkastuvat. Aukeaa uutta tilaa ja väljyyttä kaikkien kerrostumien keskelle. Taipuisia ulottuvuuksia ja reittejä niiden läpi.

Videoteos Olet tässä (2022) kertoo ihosta ja sen läpäisevästä iättömästä ja ylisukupolvisesta tarpeesta yhteyteen, hetkellisyydestä ja pysyvyydestä.

Rannanheimon työskentely teosten ja niistä muotoutuvien teoskokonaisuuksien äärellä muodostaa jatkumon, jossa erilaiset henkilökohtaiset ja poliittiset näkökulmat voivat painottua hieman uusin tavoin ja teosten merkitykset laajentua vähitellen uusien yhdistelmien ja esityskertojen myötä. Intuitiivisuus ja maagisrealistinen dokumentaarisuus ovat läsnä hänen työskentelyssään ja teoksissaan, jotka asettuvat usein abstraktin ja esittävän rajamaille.

Tämä näyttelykokonaisuus on ollut aiemmin erilaisissa muodoissaan esillä Asbestos Art Space -galleriassa sekä CafeBar No:9ssä Helsingissä, Galleria Rajatilassa Tampereella ja Photo North -valokuvakeskuksessa Oulussa ja sen yksittäisiä teoksia myös muualla.

Näyttelyn toteutumista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Sini-Meri Hedberg – Kuilu

Sini-Meri Hedbergin maalauksissa kuljetaan vaihtelevissa vuoristomaisemissa. Tunnelmat peilautuvat vahvasti taivaalle; pilvien muoto, koko ja värit vihjaavat mielenmaiseman tuntoja.

Hedberg on jo pitkään inspiroitunut maisemamaalauksen historiasta ja ollut kiinnostunut maiseman muotojen vertauskuvallisuudesta ihmisen sisäiseen maailmaan, elämän vaiheisiin tai nykyhetkessä tapahtuviin mullistuksiin: ”Laakso voidaan nähdä myrskyjen välissä olevana tyynenä taukona tai olotilana kiipeämisen ja laskeutumisen välissä. Rotkot ja kuilut ovat elämän äkillisiä notkahduksia, hetkiä, jolloin pysähdytään merkityksellisten asioiden äärelle. Tiivistyykö oleellinen kuilun partaalla? Koemmeko reunalla tyhjyyden läsnäolon vai merkitysten painon?” 

Näyttely on osa jatkumoa, jossa Hedberg etsii maisemamaalaukselleen uusia ulottuvuuksia. Aiempi maalaaminen on muuttunut pelkistetymmäksi ja värien välinen kontrasti on kasvanut. 

Näyttelyä ovat tukeneet Turun Kaupunki ja Turun Taideyhdistys.

Sini-Meri Hedberg valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2004 Turun Taideakatemiasta, jonka jälkeen hän on pitänyt kolmisenkymmentä yksityisnäyttelyä ja osallistunut laajasti yhteisnäyttelyihin. Hedberg maalaa pääsääntöisesti akryyli- ja öljyvärein kankaalle. Hedberg on mm. Taidemaalariliiton, Turun Taiteilijaseuran sekä Rettigin kuvataiteilijat ry:n jäsen. Hedbergillä on teoksia Valtion / Ulkoministeriön, Turun kaupungin ja Rovaniemen kaupungin taidekokoelmissa.

Aliisa Hietikko & Tiiu Hyyryläinen – Katve, aava

Aliisa Hietikon ja Tiiu Hyyryläisen yhteisnäyttely käsittelee kulttuuristen vaikutteiden luomia sävyjä yksilön kokemusmaailmassa. Taiteellisessa työssään Hietikko ja Hyyryläinen ovat kiinnostuneita katseesta ja tavoista, joilla ihminen havainnoi ympäristöään.

Teoskokonaisuudessaan Siirtyminen kohti horisonttia Hietikko tarkastelee ihmisen tapaa jäsentää ympäristöään kuvallisin esityksin. Hietikko on kiinnostunut merestä, ylevän maiseman kokemuksesta sekä käsitteen kulttuurisista ilmentymistä. Eri puolille tilaa levittäytyvät valokuvavedokset ja kuvaotteet esittävät joukon kuvaelmia, joiden lävitse maisemaa ja vesistöjä analysoidaan. Yhdistämällä muun muassa tieteellisistä seminaareista ja harrastelehdistä kerättyä materiaalia itse kuvaamiinsa valokuviin, Hietikko nostaa pinnalle kysymyksiä valokuvan ja maiseman omistajuudesta.

Metsän reunalla portti -teoskokonaisuudessa Hyyryläinen tarkastelee millaisia merkityksiä kansanperinne voi kantaa nykyisyydessä. Valokuvapohjaisissa teoksissa toisenlaisiin katsomisen tapoihin asettuminen avaa uusia näkymiä siihen, kuinka sekä yksilöllinen että kollektiivinen kokemuspohja värittävät tulkintoja ympäristöstä. Hyyryläinen on kiinnostunut sellaisesta olemisen tavasta, missä maailmaan limittyy epälineaarinen toiseus, jossa ihminen ei ole hallitseva tai tärkein toimija.
Hietikko ja Hyyryläinen opiskelevat LAB Muotoiluinstituutissa valokuvauksen osastolla. Näyttelyn teokset ovat syntyneet osana taiteilijoiden opinnäytetyöprosessia.

Salla Kemppi
yksityiskohta teoksesta
Ajan kyyneleet, 2024
lasihelmet, lanka, tekstiili, vanu

Viivi Osmonen
yksityiskohta teoksesta
Rönsyilijä, 2024
kangas, vanu, puu

Salla Kemppi & Viivi Osmonen – Pesiytyjä

Painautuvat mukavasti jotakin vasten
kietoutuvat toisiinsa
elävät rinnakkain

Pesiytyjä sisältää ajatuksia hoivasta, hitaudesta ja herkkyydestä. Näyttely koostuu Salla Kempin ja Viivi Osmosen tekstiili-ja lasihelmiveistoksista, joissa on käytetty perinteisiä käsityötekniikoita: käsin ompelua, makrameeta ja virkkausta. Aikaavievien tekniikoiden kautta taiteilijat pohtivat yhteiskunnan tehokkuusvaatimuksia ja laajentavat ne kysymyksiin ihmisenä olemisesta. Pehmeiden materiaalien kanssa työskentely tuntuu tekijälleen lohdulliselta ja veistoksen kanssa vietetty aika luo vahvan tunnesiteen tekijän ja teoksen välille.

Salla Kemppi (s.1993) on Turussa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja kuvanveistäjä. Kemppi hyödyntää teoksissaan perinteisiä käsityötekniikoita – makrameeta, virkkausta ja käsin ompelua – lähtökohtana tutkia näiden menetelmien mahdollisuuksia ja laajentaa niiden käyttöä kuvanveistossa. Sisällöllisesti teokset pohtivat ajallisuuden ja inhimillisyyden kysymyksiä.

Viivi Osmonen (s. 2000) työskentelee maalauksen ja tekstiiliveistosten parissa. Siinä missä ulkoilmamaalaukset syntyvät ohikiitävissä hetkissä, tekstiiliveistokset muotoutuvat hitaasti käsin ommellen. Sekä maalaukset että veistokset saavat kasvaa vapaasti ennalta-arvaamattomiin suuntiin.

Taiteilijat ovat valmistuneet Turun Taideakatemiasta keväällä 2024.

Anniina Salo 
Metamorphosis, 2024 
Puupoltettu keramiikka, Kainuun kaoliini 
58 x 48 x 8 cm 

Anniina Salo – Leporidae

Veistokseni kertovat enemmän tekijästään kuin jäniksistä. Ne ovat muoto, jonka valitsin, koska minulla on vahvoja jäniksiin liittyviä lapsuusmuistoja. Vuosien varrella muistoni ovat määritelleet ison osan tavasta, jolla näen itseni ihmisenä. Määritelmien vuodattaminen keramiikkaan on mahdollistanut niille konkreettisen ulospääsyn. Teoksissa kehollisen ulkoasun saavat myös muut mieltä painavat aiheet, keventäen taakkaa painavan saven muodossa.

Jäniseläimet ovat esiintyneet tarinoissa eri kulttuureissa vuosituhansien ajan, niin pehmeinä ja suloisina, kuin viekkaina, sitkeinä ja elinvoiman sekä tuhon ruumiillistumina. Leporidae-sarjan teoksissa esiintyvät niin staattisuus kuin dynaamisuus, sekä elon ja kuolon ikiaikainen sykli. Minulle tärkeä teema on liike, loppumaton luonnon periksiantamaton jatkumo, joka lohduttaa minua syvästi. Ilmaisuni aiheen, jäniksen, fyysinen olomuoto saa minut hukkumaan sen herkkiin yksityiskohtiin kerta toisensa jälkeen.

Teeman lisäksi myös materiaali on hyvin keskeinen osa työssäni. Savi on ollut lohdullinen ystäväni teini-iästä saakka. Käytän teoksissa monia eri savilaatuja ja pinnoitan ne hyvin yksinkertaisin menetelmin. Mielestäni savi on itsessään hyvin kaunista ja puhuttelevaa, enkä halua peittää sitä liikaa. Suosin työssäni kuvanveistollisia menetelmiä, saadakseni taltioitua liikettä keraamisen työstämisen säännöistä välittämättä. Työtapa mahdollistaa asentojen muutokset myös vielä aivan prosessin loppupäässä. Pyrin jatkuvasti olemaan enemmän aktiivisena osana keramiikan valmistamisen prosessia, niin materiaalien tekemisen kuin polttotekniikoidenkin osalta. Osa näyttelyni teoksista on poltettu puupolttoisessa keramiikkauunissa. Kyseisiä teoksia koristaa uunissa lasitteeksi sulanut lentotuhka ja osaa myös Kainuusta kesällä omin käsin kaivettu kaoliini.

Anniina Salo (s.1990) on Kouvolassa syntynyt ja työskentelevä keramiikkataiteilija ja -opettaja. Salo on työstänyt jänisaiheista Leporidae-teossarjaansa vuodesta 2018 saakka ja tämä on sarjan kolmas yksityisnäyttely. Teokset ovat osallistuneet myös useampaan ryhmänäyttelyyn vuosien varrella.

Lahden Taidelainaamo täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlimme pyöreitä vuosia järjestämällä juhlanäyttelyn 19.-24.11.2024.

Näyttely levittäytyy kaikkiin Galleria Uuden Kipinän näyttelytiloihin. Näyttelyssä on mukana 64 taiteilijaa ja teoksia on parisataa. Esillä on teoksia, jotka eivät ole olleet ennen lainaamossa esillä. Valikoimissa on mm. maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia. Mukana on myös normaalia lainaamokokoa suurempia teoksia (yli 100 x 100 cm). Ripustuksesta on tulossa runsas.

Lahden Taidelainaamon taiteilijat ovat pääosin päijäthämäläisiä. Taidelainaamo välittää Lahden Taiteilijaseuran, Lahden Taidegraafikoiden ja Valokuvataide ry:n jäsentaiteilijoiden teoksia.

Teokset saa mukaan heti. Teokset voi lunastaa omakseen kertaostona tai kuukausimaksua maksamalla, kunnes teos tulee kokonaan maksetuksi. Kuukausimaksu on koroton.

Juhlanäyttelyn avajaiset ovat maanantaina 18.11. klo 18–20. Lämpimästi tervetuloa!

Teosvälityksen löydät osoitteesta Galleria Uusi Kipinä, Kymintie 1, Lahti. 

Avoinna 
ti-pe klo 12–18
la-su klo 12–16

Juhlanäyttelyn muu ohjelma Galleria Uudessa Kipinässä:

ti 19.11. klo 17–18.30:
Paneelikeskustelu kulttuurin nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Vetäjänä Taidemaalariliiton toiminnanjohtaja Elisa Lientola. Keskustelemassa Leena Keizer (tanssitaiteilija), Nelli Penna (Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtaja, taidemaalari, yhteisötaiteilija), Esa-Matti Smolander (Teatteri Vanha Juko) ja Janne Tarmio (Lahti Big Band ry; Lahti Jazz ry, Jazztori).

to 21.11.klo 18–20:
Pimeesti taidetta -taskulamppuilta. Koe taide taskulampun valossa!

su 24.11. klo 14–16:
Taiteilijatapaaminen. Paikalla juhlanäyttelyn taiteilijoita. Tule kuulemaan ja kysymään teoksista!

Näyttely ja tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Tervetuloa!

Lahden Taidelainaamo
Kymintie 1
15140 Lahti
taidelainaamo@lahdentaiteilijaseura.fi
Puh. 03 734 3865
Avoinna ti-pe klo 12–18, la-su klo 12–16
www.lahdentaidelainaamo.fi

Laura Kansanen-Stavale – Perhospuutarhuri ja muita kertomuksia

Näyttelyn teokset ovat sekatekniikalla tehtyjä maalauksia, jotka saavat innoituksensa ympäröivästä maailmasta – ihmisistä, luonnosta ja omista kokemuksistani. Teoksissani kuviteltu ja todellinen sekoittuvat, aivan kuten erilaiset menetelmät ja materiaalitkin. Teoksilleni ominaista ovat leikillisyys ja tarinallisuus. Jokainen teos on kertomus ja heijastus hetkestä, tunteesta, mielikuvasta muistosta tai niiden yhdistelmästä.

Käytän teoksissani monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja; maalausta, piirrosta, valokuvaa ja monotypiaa. Lisään ja poistan. Teokseni ovat kerroksellisia niin tekotavaltaan, kuin merkitykseltäänkin. Teokseni ovat harvoin tarkkaan suunniteltuja, suunnitelmat vähintäänkin muuttuvat tekoprosessin myötä. Työskentelyyni liittyy kiinteästi yllätyksellisyys ja sattuma, joka toisinaan tuo mukanaan kiehtovia yksityiskohtia ja toisinaan latistaa tunnelman.

Luonto on teoksissani läsnä rakennettuna, tuhottuna, kuvitelmissa ja muistoissa. Satumaisena olentona, turvapaikkana tai ihmisen jäljiltä tallottuna. Kaupunkilaiskakarana metsä, niityt, puutarhat ja kaikki luontoon viittaava on ollut ja on edelleen minulle erityisen tärkeää. Ihmisen vimma tuhota metsää ja luontoa ahdistaa ja surettaa. Ehkä perhospuutarhurit pelastavat vielä maailman?

Leevi Kämäräinen – Rehtorin puhuttelu

Leevi Kämäräinen (s. 1994, Oulu) on nuori Kankaanpään taidekoulussa opintojaan viimeistelevä kuvataiteilija. Galleria Uuden Kipinän näyttelyssä on esillä pääasiassa maalauksia kuluvalta vuodelta. Maalaamisen ohella erilaiset yhdistelmätekniikat, kollaasi ja veisto ovat oleellisia työkaluja Kämäräisen taiteellisessa työskentelyssä.

Rehtorin puhuttelulla on maine tuimana tilaisuutena, jonka aikana ja varsinkin jälkeen olisi syytä tarkastella ja tarpeen mukaan korjata toimiaan. Tässä tapauksessa se on ikään kuin tiivistetty välitila ennen koulun päättymistä nykyisessä ajassa, jossa ilmastonmuutos, luontokato ja sota näyttäytyvät uhkana kaikelle elolliselle. Kokonaisuudesta voi löytää epävarmuutta ja uhmaa, kapinointia ja luottamusta, sekä yritystä valmistautua tulevaan.

Heini Vanhanen
Alabama Hills, 2024
Kuivapastellimaalaus valokuvalle
20 x 24 cm

Heini Vanhanen – Blue Lake Trail

Rakkaudesta kulkemiseen
Rakkaudesta matkustamiseen
Rakkaudesta löytämiseen
Rakkaudesta auton ikkunan takana vaihtuvaan maisemaan

Olen ollut täällä neljästi
Tie antaa mahdollisuuden kulkea, nähdä ja kokea
Pastelliliidut ovat sormien välissä pehmeät
Muisto paikasta maalautuu valokuvan päälle

Näyttelyni Blue Lake Trail Lahden Galleria Uudessa Kipinässä on yritykseni jakaa koettua ja pohtia samalla, miksi matkustamme. Miten valitsemme määränpäämme, mitä matkalta haluamme?

Kohteenani oleva Yhdysvallat, on näyttäytynyt minulle aina tarunhohtoisena ja ihmeellisenä. Eikä tuo hohde ole matkoistani huolimatta kadonnut mihinkään. En tiedä mitä etsin, mutta tunnen sammumatonta paloa päästä Atlantin toiselle puolen aina uudelleen. Isoisovanhempani ovat lähteneet Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi 1800–1900-lukujen taitteessa; kenties on kyse sukupolvien välisestä romantisoinnista. Päämäärä toimii tärkeänä suunnannäyttäjänä, mutta suurimman arvon saavat matkalla tapahtuvat sattumukset.

Teokset ovat valokuvan päälle tehtyjä kuivapastellimaalauksia. Turhauduin pelkkään valokuvaan, en kokenut sen riittävän. Pastelliliiduilla maalaus toisti sitä vapautta mitä matkoillani koin.

Olen valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2013. Taiteellinen työskentelyni rakentuu usein installaatioiksi galleriatilaan. Viime vuosina olen tehnyt myös osallistavia julkisen tilan teoksia.

Yukina Yamamoto
Sumi-muste pimeässä 1, 2024
japanilainen kalligrafia

Yukina Yamamoto – Sumi-muste pimeässä

Yksityisnäyttelyni teema on ‘sumi-muste pimeässä,’ johon sain inspiraation japanilaisen kirjailijan Junichiro Tanizaki kirjoittamasta artikkelista ‘varjojen ylistys.’ ’Sumi-muste’, eli Japanilaisessa kalligrafiassa käytettyävä muste, on erilaista mustaa väriä joka vaihtelee vaaleanmustasta tummamustaan, ja mustan väritykseen vaikuttaa ympäristön kirkkaus. Muste näyttää kauniilta vaikka pimeässä tilassa. Projektin teema tukee myös hyvinvointia. Suomi voi olla hyvin pimeä maa erityisesti kun talvi lähestyy, jolloin jatkuva pimeys voi olla epämiellyttävää ja masentavaa. Yksityisnäyttelyni tavoitteena on näyttää pimeyden kauneutta rauhallisena ja meditatiivisena ilmiönä.

Yksityisnäyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.

Yukina Yamamoto (s.1989) on japanilaiseen kalligrafiaan erikoistunut taiteilija, jolla on japanilaisen kalligrafia mestarin arvo shihan-i. Teoksistaan Yamamoto on saanut Japanissa useita palkintoja. Yamamoto muutti Suomeen vuonna 2019 ja vuodesta 2020 lähtien hän on työskennellyt itsenäisesti ja yhteistyössä suomalaisten taiteilijoiden ja yhdistysten kanssa Suomessa. Yamamoto on tehnyt performansseja, työpajoja ja installaationäyttelyjä Suomessa. Lyhyestä työskentelystä huolimatta Yamamoto on ymmärtänyt taiteellisen potentiaalisuuden ja miten japanilaista kalligrafiaa voidaan yhdistää muihin taiteellisiin teoksiin. Yamamoto asuu ja työskentelee Jyväskylässä.

Johanna Lumme – Juurella

Luonnossa asetun päättymisen ja uusiutumisen äärelle ja pohdin muutosta, joka on läsnä kaikessa olevassa. Kasvien maailmaa näyttäytyy minulle valtavina juurina, jonka verkosto ulottuu meihin kaikkiin. Ihminen ei voi toimia tästä irrallaan, sillä ruumis on aina kiinni muuttuvassa ympäristössä. Posthumanistiset teemat taiteessa virittävät ajatuksiani: ekosysteemit ilmentävät sekä monimuotoisuutta että vuorovaikutusta eri elämänmuotojen välillä ja korostavat yhteiselon ja keskinäisen riippuvuuden merkitystä.

Juurella näyttelyssä tarkastelen pohjaa, aluskasvillisuutta, juuria. Onko olemassa suuntia, entä alkuja ja loppuja? Vai onko varmaa vain jatkuva muutos ja syklisyys? Näyttelyn teossarja sai alkunsa Pohjois-Karjalan lapsuuden maisemissa. Tutun lähimetsän äärellä hiljentyessä asetun tarkkailemaan itseäni. Tunnistan punoksen ja voimaverkon, joka sitoo kaiken läsnäolevan yhteen. Metsästä muodostuu kehoni jatke, jossa minuuteni kietoutuu puiden juurakon sykkivään suonistoon. Ajattelen muistoja, jotka ovat kiinnittyneet ympäristöönsä jännitteiseksi rihmastoksi. Metsässä olen sisällä, olen osana, olen yhteydessä. Täällä aine on jatkuvassa kierrossa, kun jotain päättyy, uusi saa alkunsa ja lopulta muutumme kaikki toisiksemme.

Johanna Lumme on kuvataiteilija ja kuvittaja (s.1990) joka työskentelee pääsääntöisesti maalaamisen ja piirtämisen keinoin. Lumpeen teoksia on aiemmin ollut esillä yksityisnäyttelyissä ja useissa yhteisnäyttelyissä Suomessa, että kansainvälisesti Virossa, Ruotsissa ja Saksassa. Lumme on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Hän on Taidemaalariliiton ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen.

www.johannalumme.com
IG: @johannalumme

Inkeri Halme – Mutainen maa

Maisemat ovat enemmän kuin paikkoja ja näkymiä. Ne ovat historiallisten ja kulttuuristen tarinoiden ja uskomusten tuotteita, jotka muovaavat sitä, kuka olen ja keitä olemme.

Inkeri Halme pohtii teoksissaan näkemisen ja ymmärtämisen logiikkaa. Milloin ja mistä representaatio saa alkunsa, milloin siitä alkaa muodostua symboleita ja lopulta jaettua ymmärrystä? Halme on teoksissaan pyrkinyt tavoittamaan oman kokemuksensa maisemasta sen täsmällisen jäljentämisen sijaan. Teoksien maisemat edustavat Halmeelle maiseman arkkityyppiä: ne saavat impulssin siitä, millainen näkymä avautui ala-asteen luokkahuoneen ikkunasta tai purjeveneestä keskellä aavaa.

Halme työstää jännitettä ja tilaa kaksiulotteisten ja kolmiulotteisten pintojen sekä viivojen avulla. Missä ovat katsomisen ja sen ymmärtämisen rajat? Halmeen työskentelyn taustakaikuna toimii teos ”Landscape and Power” (toim.W. J. T. Mitchell,2. painos, 2002). Teoksessa käsitellään sitä, miten maisemamaalaus ei ole vain neutraali tai esteettinen kuvaus luonnosta, vaan se toimii myös kulttuuristen arvojen ja valtarakenteiden ilmaisijana.

Halme valmistui taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta keväällä 2020. Halmeen viimeisin yksityisnäyttely oli Taidekeskus Mältinrannassa vuonna 2022. Halme työskenteli vuonna 2021 Vermeeriana Säätiön Aida Alliman -apurahan ja vuosina 2020 ja 2022 Taiken apurahoilla. Halmeen teoksia löytyy yksityiskokoelmien lisäksi Valtion taideteostoimikunnan/ Kansallisgallerian kokoelmista, Helsingin Satakuntalainen osakunnan kokoelmasta ja Sokos Hotel Tornin kokoelmasta. Vuonna 2025 Halmeen teoksia voi nähdä Turussa B Galleriassa ja Lappeenrannassa Taidekeskus Idässä.

Sanna Koskimäki
Valtakunta, 2024
Öljy puuvillalle
108 x 117 x 4 cm

Sanna Koskimäki – Kotona Eläin

Koiran omistaminen voi joskus tarkoittaa sitä, että löytää kakkapökäleen jääkaapistaan tai itsensä pyyhkimästä jätöksiä kyseisen olennon pyllystä. Tällaisina hetkinä mietin, miksi me olemme niin sosiaalisia eläimiä, että haluamme huolehtia jopa toisen lajin edustajista? Ja onko kyseessä halu huolehtia vai vain tarve olla toisen olennon seurassa?

Palataanpa hetkeksi ajassa taaksepäin. Noin 15 000 vuotta sitten ihmiset huomasivat, että sudesta kesyyntynyt koira on hyödyllinen eläin pitää asutuksen lähellä ja mukana metsällä. Sittemmin joukkoon liittyi muita nykyisiä kotieläimiä ja seurauksena syvä kiintymys heitä kohtaan. Muinaiset egyptiläiset pitivät lemmikkejä niin suuressa arvossa, että balsamoivat heidät omistajiensa mukaan tuonpuoleiseen. Siinä missä lemmikit ennen suojelivat ruokaamme ja kotiamme, suojelevat he nyt meitä elintapasairauksilta ja yksinäisyydeltä.

Näyttelyn teokset kertovat tarinoita ihanasta läsnäolosta, jonka eläinten kanssa vietetty aika voi antaa ja toisaalta siitä kauheudesta, jonka voimme toisillemme tuottaa. On tarinoita uskollisista koirista ja rakastetuista kissoista ja sitten niistä toisista, joiden kurjasta kohtalosta ei puhuta tarpeeksi. Kaltoinkohtelu, sodat ja heitteillejättö korostavat eläinten alisteista asemaa suhteessa ihmisiin. Yksi maalauksistani sai alkunsa eläinsuojelurikosuutisesta, jossa kerrottiin häkkiin jätetyistä koirista, joiden hätähuutoja omistaja oli koittanut peitellä. Toinen maalaus sai innoituksen uskollisen Hachikon tarinasta, koirasta joka odotti päivittäin kuolleen omistajansa paluuta.

Ihmisen ja eläimen suhteessa minua kiehtoo miten hyvää ja toisaalta kieroontunutta se voi olla. Lemmikkien pitäminen keikkuu vapauden ja vankeuden veitsenterällä, jossa määräämme eläinten elämässä lähes kaikesta. Olemme taitavia kontrolloimaan ja voisi sanoa, että olemme itsekin seiniemme, rakenteidemme ja kulttuuriemme vankeja. Vaihdamme vapautemme kultaiseen häkkiin, sillä se pitää meidät turvassa kaikelta muulta paitsi itseltämme. Teosteni eläimet ovat vapaita ja vankeja, onnellisia ja onnettomia ihmisen rakentamassa ympäristössä ja kulttuurissa. Niissä väkivalta kohtaa lempeyden ja ihmisen läsnäolo on sielläkin, missä häntä ei näy.

Toimin taideopettajana sekä vapaana kuvataiteilijana Helsingissä. Olen tutkinut ihmisen ja eläimen välisiä valtasuhteita ja kesyyntymisen teemoja vuodesta 2019 asti. Maisterin opinnäytetyöni keskittyi tarkastelemaan kahden lajin välisiä valtasuhteita ja pohdin toisen olennon omistamisen ja koiran kanssa yhteistyössä toimimisen taustalla vaikuttavaa vallan epätasapainoa. Aiheen tutkiminen laajentui taiteellisessa työssäni yleisemmälle tasolle ja vuonna 2023 pidin kaksi näyttelyä Helsingissä, jotka käsittelivät ihmisen ja eläinten välistä suhdetta.

Parhaimmillaan suhde lemmikkiin voi antaa molemmille tunteen siitä, että on rakastettu ja toivottu. Olemme sosiaalisia eläimiä, sekä me että lemmikkimme, ja kaipaamme huolenpitoa ja seuraa. Niin paljon, että olemme valmiita kohtaamaan sen tuomat seuraukset.

www.sannakoskimaki.com
IG: @saqkoskimaki

Miia Elisa Westerlund
Hän sanoi mene ja minä menin, 2023
akryyli kankaalle
38 x 54 cm

Miia Elisa Westerlund – Toiset lähtee toiset jää

Istun kaupungin yllä ja mietin, että jos paha ylitse pyyhkäisisi ja kaikki materia menisi, niin mitä minulle jäisi. Mieleeni nousee eräs lempisanonnoistani; Omnia Mea Mecum Porto. Kaikki mitä minulla on, kannan mukanani.

Koen, että jokainen tapaamani ihminen, jokainen kohdalleni osunut tapahtuma ja jokainen vierailemani paikka on tehnyt minusta minut. Näitä tapaamisia, tapahtumia ja paikkoja kannan minä mukanani.

Vaikka alkusysäys tämän näyttelyn teoksille on varsin konkreettinen ja henkilökohtainen, sitä ei kuitenkaan ole työskentelyn lopputulos. Teokset muuttuvat väläyksiksi jostain eletystä ja olleesta. Mitä enemmän pohdin tapahtumaa, ihmistä tai paikkaa, sitä pienemmän jäljen sivellin sielusta hakee. Eivätkä ne jäljet enää lopuksi edes ole totta.

Näyttelyn teokset ovat pääasiassa akryylimaalauksia.

Taiteeni on kasvanut ja muokkautunut kokeilujen myötä vuosien saatossa, silti sen keskeisin aihe: ihminen ja yhteiskunta, on ja pysyy. Teoksissani käsittelen ympärilläni näkemääni, kokemaani ja kuulemaani. Elämässä, ja taiteessa, rakastan ironiaa, mustaa huumoria ja positiivista vastakkainasettelua.

Saara Mesterton – Värejä ja suhteita

Tunnustelen ihmisen erilaisia puolia; haurautta, rajallisuutta, kykenemättömyyttä, kuin myös voimaa, pyrkimystä kauneuteen ja harmoniaan värien kautta. Taiteeni syntyy halusta ymmärtää ihmisen osaa elämässä ja kuolemassa. Työskentelyyni on vaikuttanut Bauhausin modernismi ja erityisesti Josef Albersin väriajattelu.

Olen etsinyt abstrakteihin maalauksiini kerronnallisuutta. Tämän näyttelyn teoksissa yhdistän öljyvärimaalauksiini kuvia, jotka kuvataiteilija, tutkija Hannu Töyrylä on luonut itse kehittämillään tekoälypohjaisilla työkaluilla. Monimerkitykselliset kuvat yhdistyivät osaksi abstrakteja maalauksiani ja sitä kautta pystyn paremmin käsittelemään aiheita, jotka koen tärkeiksi.

Yksi teoksista, ”Menetetty arvo”, pohtii kuinka aika on armoton tuomari. Suurella todennäköisyydellä monet tämän hetken ihanteista, arvostuksista, käytännöistä, politiikasta, tutkimus tuloksista jne kokevat tulevaisuudessa arvon menetyksen.

”Perintö” taas pohtii aikaisempien sukupolvien jättämää perintöä, jonka pohjalle koko elämämme rakentuu. Perinnön hoitaminen vaatii kuitenkin sen kyseenalaistamista ja jatkuvaa uudelleen arviointia.

Nämä teokset, Menetetty arvo ja Perintö, ovat mukana Jani Vepsän Taiteellista ajattelua koskevassa väitöskirjatutkimuksessa.

Näyttelyn uusin työ, kesällä valmistunut ”Värejä ja suhteita”, lepää lattialla, joten sitä katsotaan alaviistoon. Muutamat mustat raidat nousevat koholle maalauspinnasta. Teoksessa on tunnelmaa räsymatosta, jossa vanhoista vaatteista leikatut kuteet kertovat eletystä elämästä.

Sähköposti:
saara.mesterton@gmail.com
Taiteilijasivut:
liipetti.net/saaramesterton
Kuvataiteilijamatrikkeli: https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/saara-mesterton
Instagram: https://www.instagram.com/saaramesterton/

Näyttelyä on tukenut Keravan kaupungin kulttuuripalvelut

Hannu Töyrylä – Epävakaita näkymiä

Kuva näytöllä tuntuu taidegrafiikalta, mutta sehän elää ja muuttuu vähitellen. Kaupunkinäkymät, tutut ja vieraat, sekoittuvat oudosti keskenään, muiden maisemien ja abstraktienkin elementtien kanssa.  Muutoksessa on jotakin unenomaista. Katsot maisemaa ja yhtäkkiä ollaankin jossain toisaalla. Mutta hetkinen, tässä on myös nuppi josta voit palata takaisin äskeiseen, tai hypätä jonnekin muualle.

Seinällä on vedoksia, jotka ovat syntyneet samasta prosessista, osittain abstraktia, unen maailmaa.


Toisella näytöllä taiteilijan omakuva hakee muotoaan, siinäkin eri asennot, ilmeet ja kuvakulmat sekoittuvat. Välillä kuva on pelkkä läiskä, josta vähitellen kehittyy tunnistettavat, ilmehtivät kasvot.


Lahden näkymät ovat kuvissa mukana. Onhan se synnyinkaupunkini, josta muutin pois viisivuotiaana. Kuusikymmenluvun alun Lahdesta on jäänyt mieleeni joukko unenomaisia muistikuvia. Tätä näyttelyä varten kiersin kameran kanssa tutuilla paikoilla saadakseni niitä mukaan näiden epävakaiden näkymieni unimaailmaan.


Elämässäni olen tehnyt monenlaista, tietotekniikasta historiantutkimukseen. Taiteilijaksi lähdin kootakseni yhteen elämäni eri langat. Taiteellinen työni lähtee valokuvista, joista syntyy itse kehittelemieni prosessien avulla eräänlaisia omia kuvamaailmoja. Kuvaa muuntavat työkaluni teen pääosin itse, koodaamalla ohjelmia yhdistellen kuvankäsittelyä ja tekoälyä. Tekoälyn käytössä minulle on oleellista oman materiaalin käsittely ja työstäminen omien ideoiden pohjalta, valmiit tyhjästä kuvaa tekevät automaatit eivät kiinnosta. 

Lisätietoja näyttelystä:
https://liipetti.net/retkia/epavakaita-nakymia

hannu.toyryla@gmail.com
https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/toyryla-hannu
https://www.instagram.com/htoyryla
https://liipetti.net/visual

Leena Niivuori
Lima nro 1, 2023
Hiilikynä ja akryyli kankaalle
95 x 95 cm 

Leena Niivuori – Lima

Näyttelyni nimi on Lima. Se koostuu realistisista hiilipiirroksista leluksi tarkoitetusta limasta. Näyttelyssä on mukana myös pieni video ja osallistava lima-installaatio.

Työskentelyni lähtökohtana on tutkia ja kohdata asian olio eli sen omin olemus. Tavoittaakseni olion, esitän asiat mahdollisimman objektiivisesti lisäämättä niihin mitään minusta lähtöisin olevia merkityksiä. Mietin, voiko jonkin omimman olemuksen eli sen, mikä on siinä itsessään, tavoittaa piirtämällä tai maalaamalla? Kuinka kuvata jotain, mikä on olemassa jo ennen aisteja ja havaitsemista?

Liman oliota tavoitellessani olen ensin leikkinyt limalla. Olen tutkinut erilaisiin muotoihin ja möykkyihin venytettyä limaa kameran linssin läpi, zoomannut erietäisyyksille ja piirtänyt sen jälkeen havaintoni mahdollisimman tarkasti. Vaikka Lima-sarjan teokset esittävät leluksi tarkoitettua limaa, ne voi kokea liikkuvat jossain abstraktin ja esittävän välissä. Ne esittävät limaa, joka ei lähtökohtasesti esitä mitään muuta kuin itseään. Kuitenkin, teoksessa olevan muodon voi nähdä myös puhtaasti abstraktina asiana. Ehkä myös välähdys oliota, sitä olemisen ydintä, joka meillä kaikilla on muista riippumatta olemassa, on läsnä.

Huomasitkin varmaan myös pienet hyllyt gallerian seinällä. Piirtämällä ja maalaamalla tehtyjen teosten lisäksi näyttelyyni kuuluu lima-installaatio, minkä ideana on, että kävijät saavat itse muovata hyllyn päällä olevan limamöykyn haluamaansa muotoon ja asettaa sen takaisin hyllylle. Lima ei säilytä muotoaan pitkään, vaan se lähtee vähitellen valumaan ja muuttuu litteäksi levyksi, jonka voi jälleen muotoilla uudestaan. Tämä kiertokulku, jossa syntyy joka kerta uusi muoto, jatkuu niin kauan kuin muovaajia riittää.

Näyttelykokonaisuus pitää sisällään myös jatkuvalla toistolla pyörivän videon limasta, joka hengittää hiljaa. Tässä kohdassa olen poikennut objektiivisen tarkkailijan ja tutkijan roolista lisäämällä teokseen jotain, mitä ei oikeasti ole.

Paula Saraste
Kohtaus videoteoksesta Let us Stay for a While, 2022
Väri, stereo, 2.35:1
30 minuuttia
Tekstitetty suomeksi

Paula Saraste – Let us Stay for a While

Let us Stay for a While on 30-minuuttinen performanssia ja narratiivista elokuvaa yhdistävä videoteos, joka on projisoitu Kirnu-tilaan digitaalisesti. Teos kertoo tarinan viikonlopusta yksinäisellä saarella. Päähenkilöt havaitsevat lentokoneen tippuvan ja pelastavat yhden eloonjääneen vedestä. Selittämättömät tapahtumat herkistävät heidät menneille tapahtumille ja peloille, eikä saari halua päästää heitä otteestaan.

Let us Stay for a While on saanut inspiraationsa Jean-Luc Nancyn ehdotuksesta, että voisimme pysyä alttiina erilaisille katastrofeille ja ajatella, mitä meille on tapahtumassa. Me tulemme ja lähdemme, ja me kohtaamme katastrofaalisia tapahtumia tai aikakausia, kuten antroposeenin. Elokuvassa lentokone ihmisen teknisen kehityksen symbolina – ihmiskone – tuhoutuu ja uudenlainen aika alkaa.

Teos herättää kysymyksen siitä, mitä meistä jää jäljelle ja mitä haluamme jättää jälkeemme. Mitkä ovat tavat jäädä ja mitkä lähteä? Se myös kyseenalaistaa, minne olemme menossa, ja toivoo, että voisimme jäädä vähän pidemmäksikin aikaa. Ajatus luonnosta verhoutuneena ja ihmiselle vain hitaasti paljastuvana on elokuvassa tematisoitu – saarelta on löydetty mystinen kivi – ja päähenkilöiden ymmärrys tai tietämys toisistaan tai siitä, mitä he näkevät, ei voi olla täydellistä, vaan vain osittaista.

Teos on narratiivinen elokuva, joka yhdistää psykologisen trillerin genren ja performanssia.
Esteettisesti elokuva kutoo yhteen elementtejä menneestä ja tulevasta ajasta. Puvustuksessa on jälkiä 1920-luvun venäläisestä avantgardesta sekä partio- ja sotilaspuvuista.

Paula Saraste (s. 1981) työskentelee elokuvan, valokuvan ja performanssin parissa. Teoksissaan hän käsittelee menneen ja nykyhetken välistä suhdetta, pelkoa ja identiteettiä ja ne puhuvat laajemmista kysymyksistä yli niiden psykologisen tason. Sarasteella on kuvataiteen maisterin tutkinto Kuvataideakatemiasta (2016). Aikaisemmin hän on valmistunut Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta ja Helsingin yliopistosta. Sarasteen teoksia on ollut esillä yhteis- ja ryhmänäyttelyissä mm. galleria Myymälä2:ssa Helsingissä, Galleria Beckerissä Jyväskylässä ja Galerie Heike Arndt:issä Berliinissä 2022–2023. Edeltävinä vuosina hänen töitään on ollut esillä yksityis- yhteis- ja ryhmänäyttelyissä mm. galleria Forum Boxissa ja Valokuvagalleria Hippolytessä. Hän on osallistunut screeningeihin Suomessa ja ulkomailla.

Teoksen tuotantoa ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, AVEK ja Ballhaus Rixdorf Studiot.

Minna Poikonen – Kipu

”En pysty kääntämään päätäni. Hartioilta niskaa pitkin ylöspäin kiipeää polttava kipu, joka kiinnittyy kallonpohjaan ja korvien taakse, levittäytyen lopulta koko pään alueelle ja pysähtyen viimein kulmakarvojen yläpuolelle. Tuntuu kuin koko päänahan alueelle olisi levitetty hehkuva hiillos. Haluan nukkua, mutta en pysty laskemaan päätäni tyynylle. Olen epätoivoinen”.

Käypä hoito -verkkosivuston mukaan suurin osa kroonisista kivuista johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Galleria Uudessa Kipinässä nähtävässä näyttelyssäni Kipu käsittelen omakohtaisia kokemuksiani kivusta nivelreumapotilaan perspektiivistä. Aiheellani viittaan sekä fyysiseen kivun tunteeseen että sen mukanaan tuomaan psyykkiseen kipuun, joka osalla kroonisista kivuista kärsivistä potilaista ilmenee mielenterveyden oireina, esimerkiksi masennuksena ja epätoivona sekä näköalattomuutena tulevaisuuden suhteen.

”Olkapäähän on asennettu tekonivel, jonka tarkoitus oli poistaa omaan, alkuperäiseen niveleeni pesiytynyt tulehdus ja sen aiheuttama tuskaisuus. Uuden nivelen mukana lähtee sairaalasta kotiin viemisiksi myös leikkausvirheen aiheuttama hermovaurio. Olkavarsi tuntuu siltä kuin se olisi viilletty auki ja joku repisi paljain käsin lihojani ulos. Kipu on niin äärimmäistä, että toisinaan hengittäminen on ainoa asia, mitä pystyn tekemään. Terveydenhuollossa kipukokemuksiani ei aluksi huomioida ja pääsen kuntoutukseen vasta kahden vuoden kuluttua leikkauksesta. Fysioterapiakuntoutus kestää viisi vuotta.”

Suomessa noin 40 %:n terveyskeskuslääkärikäynneistä on Käypä hoito -sivuston mukaan todettu liittyvän kipuun. Tämän tilastotiedon pohjalta voidaan kivulla todeta olevan suuresti suomalaiseen kansanterveyteen vaikuttava ja suomalaisia yhdistävä rooli. Käypä hoito -sivustolla todetaan myös, että tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttivat vuonna 2013 sairauspäivärahoina 294,6 miljoonan euron kustannukset. Kipu on näin ollen myös merkittävä kansantaloudellinen menoerä ja koskettaa jokaista veronmaksajaa.

”Kävelen aina kaikkialle. Kunnes en enää pysty. Tulehdus on syönyt pehmytkudokset oikean lonkkanivelen ympäriltä niin, että luut hankaavat toisiaan, ja röntgenkuvassa näkyy, miten ne ovat kulumisen seurauksena alkaneet muuttaa muotoaan. Käveleminen ei ole enää mahdollisuus vaan uhka. Työmatkan pituus on puolitoista kilometriä. Tiedän, että kipu alkaa jo ensimmäisen sadan metrin jälkeen. Alan pelätä kävelemistä.”

Henri de Toulouse-Lautrec (1864—1901) oli ranskalainen taidemaalari ja julistetaiteilija. Henri oli sairaalloinen lapsi, jonka koko lyhyeksi jäänyttä elämää varjostivat varhaisessa teini-iässä, noin vuoden välein tapahtuneet onnettomuudet, joiden seurauksen hänen molemmat reisiluunsa murtuivat. Pojalleen omistautunut äiti yritti hoidattaa lapsensa jalkoja kylpylöissä, jotka 1800-luvun loppupuolella olivat yläluokan suosimia, muodikkaita laitoksia. Joidenkin lähteiden mukaan näiden kylpylävierailujen aikana nuoren Henrin jalkoja yritettiin parantaa esimerkiksi jonkinlaisin venytyshoidoin. Toulouse-Lautrecin jalat eivät äidin toiveista huolimatta näillä kylpylämatkoilla parantuneet, ja kuvitella saattaakin, että Henri kärsi alaraajakivuista koko elämänsä ajan. Kuvataiteilijana ja kipupotilaana tunnen syvää ajan ja paikan ylittävää ymmärrystä ja ystävyyttä tätä, kaikista vaikeuksistaan huolimatta, ilmiömäisen tuotteliasta ja etevää taiteilijaa kohtaan. Teokseni Les Boiteux (Rammat) on kunnianosoitukseni Henri de Toulouse-Lautrecille, rakkaudella rammalta rammalle.

Kursivoidut tekstit ovat esimerkkejä omista kipukokemuksistani.

Tättä Kajaste – Puun takaa

Joskus isot muutokset elämässä tulevat yllättäen, kuin puun takaa. Pinnan alta löytyy syitä, seurauksia ja sattumaa. Muutokset voivat nostattaa monenlaisia ristiriitaisiakin tunteita ja ajatuksia pintaan. Niitä vastaan ei kannata taistella, vaan ne kannattaa hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Lopulta kaikki kuitenkin järjestyy.

Puun takaa- näyttelyn teokset käsittelevät yksinhuoltajaäidin arkea, äidiksi kasvamista sekä tunteita ja ajatuksia uuden elämän edessä. Osa näyttelyn teoksista on maalattu rintamaidolla, jonka jälkeen niitä on työstetty vielä öljyvärein.

Tättä Kajaste on valmistunut kuvataiteilijaksi LAB ammattikorkeakoulusta 2023. Hänen työskentelynsä ottaa vaikutteita trompe l’œilista sekä hyödyntää maalariartesaanin kädentaitoja käsitteellisessä nykytaiteessa. Hänen teostensa sisällöt ovat usein kerroksellisia, kuten hänen työskentelytapansakin. Näyttelyä on tukenut SKR, Päijät-Hämeen maakuntarahasto.

Leena Hyttinen
Yli äyräin, 2022
Lasitettu keramiikka ja räsymaton kude
40 x 25 x 25 cm

Leena Hyttinen – Pehmo

Kovan karheaa pehmoilua

Elokuun 27.8.2024 Galleria Uuden Kipinän Kymi-tilassa avautuu Leena Hyttisen keramiikkaa ja pehmeitä kuitumateriaaleja yhdistävä Pehmo-näyttely. Näyttelyn kantavana ajatuksena on antaa tilaa ja näkyvyyttä pehmeille arvoille, aistillisuudelle sekä materiaaleilla ja muodoilla leikittelylle. Näyttelyn teoksissa näkyy veikeän pyöreitä muotoja, elävää keraamista pintaa yhdistettynä pehmeään villaan ja muihin kuitumateriaaleihin. Osassa teoksissa on käytetty niin rakenteessa kuin pintakoristelussa Kainuusta ja Taivalkoskelta kerättyä villisavea.

Leena Hyttinen on Tampereella asuva ja Nokialla työskentelevä keramiikkataiteilija. Hänen taiteellinen työskentelynsä pohjautuu pitkälti sekä ympäristön että sisäisen maailman tarkkailuun. Aiemmissa teoksissaan hän on käsitellyt muun muassa maisemaa ja sen havainnointia katsoja-kokijana ja pyrkinyt kuvastamaan havainnoinnin hetkellisyyttä ja jatkuvaa liikettä. Havainnointi onkin jatkuvasti läsnä hänen työskentelyssään. Viime aikoina Hyttinen on tutkinut teoksissaan erilaisia kontakteja ja verkostoja niin konseptina kuin teosten rakenteissa sekä leikitellyt eri materiaaliyhdistelmien välisillä kontrasteilla.

Hyttisen töitä on ollut esillä mm. Lontoossa London Craft Weekillä, Tampereella Galleria Rajatilassa, Helsingissä HAA Galleriassa sekä Oulussa Galleria 5:ssä. Hän on myös mukana kutsuttuna taiteilijana Cluster Crafts -verkkoyhteisössä, joka esittelee muotoilun ja taidekäsityön kansainvälisiä nousevia kykyjä.

Näyttelyä ovat tukeneet Tampereen kaupunki sekä Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan rahasto.

Piia Myllyselkä
Pesapallokuvia57, 2023
Akvarelli paperille
57 x 39 cm

Piia Myllyselkä – Pesäpallokuvia, osa 5

Minusta tuli pesäpalloentusiasti ala-asteella. Pelasin itse ja katsoin kaikki kotikuntani joukkueen Muhoksen Pallo-Salamien pelit. Minusta ei kuitenkaan tullut pesäpalloilijaa. Kun tarvitsin jotain mukavaa elämääni ensimmäisenä korona-keväänä, aloin maalata pesäpalloaiheista vesivärisarjaa. Pari vuotta aiemmin olin jatkanut pesiksen harrastepelaamista. En keksi kovin montaa asiaa, josta tykkäisin enemmän kuin pesäpallosta.

Pesäpallokuvia on valmistunut yli 60. Olen halunnut kuvata itselleni tärkeää lajia ja etenkin sen naisten sarjan pelaajia tekijyyden kautta, tilanteen hallitsijoina. Käytän maalausten lähtökohtina naisten sarjassa pelanneiden pelaajien valokuvia 1930–2020-luvuilta. Teoksissa valokuvien värimaailma sekä piirteet hämärtyvät ja muuttuvat. Tärkeimmäksi nousevat mm. liikkeen, keskittymisen, taidon ja vahvuuden kuvaaminen.

Taru Juvakka – Memoria Silvae

Puulle tehdyistä piirroksista ja mustavalkoisista valokuvista koostuva näyttelykokonaisuus käsittelee kokemuksia metsäluonnosta, luonnon tilasta ja luonnossa liikkumisen tunteesta.

Minimalistiset piirrokset muistuttavat tyyliltään metalligrafiikan vedoksia. Visuaalisesti ne viittaavat vanhoihin valokuviin ja siten menneeseen maailmaan, jota jo käytännössä elämme ilmastonmuutoksen ja lajikadon aikakaudella. Piirroksien kuva-ala jatkuu myös sivupinnoille, puun luonnolliset pintarakenteet ja muodot ovat merkityksellinen osa teoksia.

Puulle tehtyjen piirroksien joukko koostuu seinälle asetettujen kuvien lisäksi ”peleistä”, jotka on aseteltu tilassa omille alustoilleen. Pelit ilmentävät ihmisten vaihtoehtoja metsäluonnon tulevaisuuden suhteen: Voimme valita esimerkiksi kokonaan mustan pelin (hakkuuaukeat ja metsätön metsä) tai uutta kasvua versovan monimuotoisen metsäluonnon.

Epäterävät valokuvat käyvät dialogia piirroksien kanssa hiljaisella ja eleettömällä tavalla. Epäterävyys hävittää tarkan, paikan tuntemukseen liittyvän kokemuksen ja korostaa sen sijaan tunnetta ja muistikuvaa.

Taru Juvakka on itäsuomalainen kuvataiteilija, joka käsittelee tuotannossaan luontokokemuksia ja luonnon tilaa kuvaavia teemoja.

Sanni Lahti & Marjaana Rantala – Grass Bend

VTRY:n vuoden 2024 kolmannessa kutsuvierasnäyttelyssä valokuvataiteilija Sanni Lahti sekä kuvataiteilija Marjaana Rantala tuovat yhteen kaksi itsenäisesti työstämäänsä teoskokonai- suutta Grass Bend -yhteisnäyttelyn muodossa.

Galleria Uusi Kipinässä nähtävä kokonaisuus koostuu Lahden “A budgerigar above my head” -valokuvateoksesta sekä Rantalan “Instead of weaving webs, harvesters hunt by lurking or running to catch their prey” -veistosinstallaatiosta. Taiteilijoiden työskentelyä yhdistää kiinnostus litteän valokuvallisen ilmaisun laajenemisesta kolmiulotteiseen muotoon kollaasi- sekä assemblaasitekniikoiden kautta. Galleriassa nähtäviä teoksia nivoo yhteen kollaaseista löytyvien viitteellisten vihjeiden synnyttämä dialogi.

Taiteilijat ovat valmistuneet Lahden Muotoiluinstituutista valokuvauksen osastolta.

Marja Leena Eerola
Falls, 2022
Kohopaino japaninpaperille
koko vaihtelee insallaation mukaan

Marja Leena Eerola – Aistikuvia

Aistikuvia -näyttely koostuu serigrafialla ja kohopainotekniikalla toteutetuista teoksista, joiden alkulähde on luonnossa. Marja Leena Eerola ammentaa ideat luonnon aistivoimaisista kokemuksista. Taiteilija löytää käyttövoimansa mielleyhtymistä. Hänen taiteen tekemiselle ovat tyypillisiä mielleyhtymien, assosiaatioiden hetket. Jokin asia tai eletty kokemus nousee esiin uudessa tilanteessa, uusiin yhteyksiin sijoittuen.

Näyttelykokonaisuudessa Eerola jatkaa grafiikan keinoin liikkeen illuusion tutkimista. Samalla hän pohtii eri menetelmien, materiaalien ja tekotapojen yhteensovittamista. Kerroksellisuus on tärkeää, niin teknisesti kuin temaattisesti. Kaksiulotteinen saa rinnalleen kolmiulotteisen tulkinnan. Eerolaa kiinnostaa myös teosten vuorovaikutus tilan kanssa, joten lopullinen näyttelykokonaisuus muotoutuu vasta ripustusvaiheessa.

Eerola on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2023 ja Pekka Halosen akatemiasta kuvataidelinjalta 2022. Lisäksi hänellä on aikaisempia kuvataideopintoja Taidekoulu Alfassa. Eerolan työskentely liikkuu kaksi- ja kolmiulotteisuuden välillä, sekä taidegrafiikan, kuvanveiston ja maalaustaiteen rajapinnoilla. Harkittu ja harkitsematon, jäljet, merkit, käsillä tekeminen sekä hitaat rutiinit ovat piirteitä, jotka kuvaavat hänen teoksia ja työskentelyä. Tällä hetkellä hän työskentelee useiden käsin työstettävien materiaalien kuten paperin, puun ja kankaan kanssa.

Nora Sederlöf
Valkoinen valhe 1, 2024
Metalli ja tekstiili
2,2 x 1,3 x 0,8 m

Nora Sederlöf – Valkoinen valhe

Sederlöf (1983) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Vaatesuunnittelun ja pukutaiteen osastolta 2013 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian Kuvanveiston laitokselta 2023. Hänellä on myös mittatilausompelijan ammattitutkinto.

Sederlöfin teokset ovat pääasiallisesti veistosinstallaatioita, joita yhdistää tekstiilien käyttö. Työt ovat ilmavia ja rönsyileviä. Niiden muotojen lävitse voi katsoa ja nähdä toisia muotoja. Sederlöf veistää ilmaa jättämällä tyhjää tilaa teoksiin ja teosten väliin.

Kokonaisuuden ollessa abstrakti yksityiskohdat tuovat teoksiin tarinallisuutta ja kerroksellisuutta. Töissä on tunnistettavia elementtejä, joita Sederlöf muokkaa, työstää ja yhdistelee. Teokset koostuvat kevyistä kankaista, kuminauhoista, sukkahousuista, nyöreistä, matonkuteilla päällystetyistä metallisesta runkomateriaaleista sekä erilaisista pitseistä, verhoista ja verhoiluhapsuista.

Sederlöf toivoo katsojan havaitsevan veistoksissa tuttuja elementtejä, jotka ovat järjestyneen uudella, tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Pitsit ja kuminauhat viittaavat yllä pidettäviin tekstiileihin, mutta teoksen materiaalit viittaavat myös toisaalle. Mukana on verhoilussa käytettäviä hapsuja, sekä hapsunauha verhoja, joita kaupitellaan netissä hääkoristeina.

Teokset ovat valkoisia, kuten hääpuvut tai puhtaat alusvaatteet. Niissä yhdistyvät pikkuhousujen pitsit ja korsettien sidonnat. Rintaliivien valkoiset kuminauhat risteilevät veistoksen sisällä. Kaikki on tahratonta. Teokset kantavat nimeä Valkoinen valhe. Kauniit kuvat kätkevät taakseen paljon. Ikään kuin valkoiset alusvaatteet pysyisivät ajan myötä valkoisina. Ikään kuin jokainen avioliitto olisi puhtoinen.

Uutena elementtinä Sederlöfin työskentelyssä on liike. Näyttely tilaan on tuotu kolme pöytätuuletinta. Ne puhaltavat ilmaan virtauksen, joka heiluttelee veistosten hapsuja. Näyttelykäviä tuntee ilman tilassa ja myös kuulee tuulettimien hurinan. Hän näkee liikkeen ja vaikuttaa siihen myös itse tarkastellessaan töitä.

Laura Kopio – Emma Eats Bread and Butter

Laura Kopion (s.1981) taiteellisen työskentelyn lähtökohta on valtaan ja väkivaltaan liittyvien ongelmien tutkiminen filosofisina kysymyksinä, maalauksen keinoin. Teoksissaan hän pohtii näkymättömiin jäävää kärsimystä ja väkivallan tuottamia yhteiskunnallisia ongelmia, sekä historiaan ja muistamiseen liittyviä kysymyksiä vallan näkökulmasta. Hänen työskentelynsä keskiössä on yhteiskunnallisten valtasuhteiden muotojen, mekanismien, rituaalien ja vaivihkaisten yhteyksien tutkiminen ja purkaminen. Kopio on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta ja opiskellut Jyväskylän yliopistossa taidehistoriaa ja filosofiaa.

Emma Eats Bread and Butter koostuu erikokoisista, pääosin öljyllä kankaalle maalatuista teoksista.

Tarkastelen taiteellisessa työskentelyssäni valtaa ja sen eri muotoja, sekä näistä aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä. Kokonaisuutta kannatteleva teema kiteytyy saksalaisen ajattelijan ja säveltäjän Theodor Adornon ajatteluun ja sen voi kiteyttää lauseeseen “Kaiken totuuden ehto on tarpeessa antaa kärsimykselle ääni.” Adornossa ajattelijana minua kiehtoo paitsi hänen ajatuksensa, myös kykynsä kirjoittaa taiteesta tavalla jossa tulevat näkyväksi ne historialliset olosuhteet, joissa keskeiset tämän vuosisadan filosofit ja esteetikkot kirjoittivat. Hänen ajattelustaan hahmottuu lisäksi laajempi intellektuellin tehtävä, hetkenä, jolloin modernin utooppiset horisontit katosivat.

Teoskokonaisuus on katsaus rooliin rakenteen näkökulmasta: Ihmisyyteen naiseutena sen moninaisissa muodoissa, maailmassa, jossa rooli ihmisenä on edelleen jotain, jonka joku muu kuin nainen tai naiseksi itsensä määrittävä määrittelee tai haluaa määritellä. Mitä naisina olemme, mitä saamme olla, kenelle, kuinka paljon ja millä tavalla?

Teoksissani sukupuoli korostuu erityisesti luokkakysymysenä. Aihe näyttäytyy roolien kautta myös yhteiskunnallisena ja sosiaalisena asemana, siinä miten toiseutetut (ei sukupuolen kautta itse valitut) roolit ovat yhä leimallisia ja ylhäältäpäin annettuja. Pohdin teoksissani esitettyjen hahmojen kautta tai muodossa luokkayhteiskuntaan piilotettua sortavaa rakennetta, jota kapitalistinen järjestelmämme tukee mm. naisiin kohdistuvana taloudellisena epätasa-arvona ja väkivaltaisena kohteluna, niin konkreettisesti kuin rakenteellisella tasolla. Ihmisenä oleminen näyttäytyy yhteiskunnan valtasuhteiden muodossa ja tästä aiheutuvan sortavan rakenteen kautta laajempana yhteiskunnallisena kysymyksenä, jonka muotoja, mekanismeja ja rituaaleja teoksissani käsittelen.

Pyrin maalausteni avulla nostamaan esille piiloon jääviä laajempia vallan ilmenemismuotoja, sekä näistä vallankäytön muodoista seuraavia ongelmia. Olen pyrkinyt tuomaan esiin naisiin liitettyjä asemointeja ja historiaan ja nykypäivään kytkeytyviä kysymyksiä sortavan rakenteen näkökulmasta. Elämme maailmassa, jossa heikkous, toimeentulemattomuus ja epäonnistuminen nähdään yksilön valintana. Luokkaerojen häivyttäminen yksilön valinnoiksi on yhteiskunnan tapa piilottaa heikommassa asemassa olevien ongelmat pois silmiemme edestä.

Alati muuttuva ja ajoittain hajoava pyrkimykseni on kuvata ihmisluonnon ristiriitaa yksityisen sekä jaetun sosiaalisen todellisuuden välille rakentuvien paineiden ristiaallokossa.

Jussi Lipasti & Jose Salminen – The Beach

Rannalla levähtää, rannalla unohtaa.

Maassamme on Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan (5.4.2024) 355 600 maksuhäiriömerkintäistä, ”maksuhäiriöistä”. Sekä Kauppalehti, että MTV3 uutisoivat viime vuonna (3.7.2023) kuluttajien vakavien maksuvaikeuksien lisääntyneen. Jopa pikavippifirmat vaikuttaisivat siirtyneen mainonnassaan painottamaan irtiottojen sijaan arjessa selviytymistä.

LIPASTI|SALMINEN –kollektiivi koostuu kahdesta Turun Taideakatemiasta viime vuonna valmistuneesta kuvataiteilijasta. Opiskeluaikaisesta kahden henkilön vertaistukiryhmästä muodostuneen kollektiivin taiteellisia prosesseja ohjailee henkilökohtaisten vastoinkäymisten ja pessimismin jalostama itseironia.

”Laskusta nousuun!”. ”We make your business flow”. (Ropo.fi)

TanjaSinikkaMirella
Metsäläinen, 2024
Öljy, tempera
59 x 59 cm

Tisainia (Tiina-Liisa)
Joiku, 2024
Luonnon readymade
22 x 8 x 9 cm

TanjaSinikkaMirella &
Tisainia (Tiina-Liisa)

TanjaSinikkaMirella –
HuoliSuojelijat

Maalaan öisin ja intuitiolla kun muu maailma nukkuu. En tee etukäteen luonnoksia. Inspiraation lähteenä toimii oma työhuone, itse tehdyt värit pigmenteistä, sekä kaikenlaiset lelut ja tavarat, joita työhuoneellani on.

Maalaus itsessään alkaa inspiroimaan edetessään. Viime aikoina olen pyrkinyt pois malleista kokonaan, koska se tuo lisää vapauden tunnetta. Pohjien valmistaminen on minulle jo tärkeä osa tulevaa maalausta. Yleensä maalaan liimavedellä pohjustetulle Cotton Duck kankaalle, koska olen ihastunut sen sävyyn sellaisenaan. Haluan hyödyntää kankaan sävyn osana maalausta.

TanjaSinikkaMirellan teokset koostuvat eri kokoisista tempera/putrido/öljyväri maalauksista, joissa hän kuvastaa HuoliSuojelijoitaan. He ovat omalaatuisia, lohtua ja hyvää tuovia olentoja, heissä on piirteitä eläinhahmoista sekä ihmishahmoista. Jokainen HuoliSuojelija on omanlaisensa persoona

instagram: @tanjasinikkamirella
https://mirella.portfoliobox.net/

Tisainia (Tiina-Liisa)–
Metsän Väki

Kuljen metsässä ja poimin maasta mielenkiintoisen näköisen oksan. Oksa muistuttaa esimerkiksi eläintä, otan hahmon mukaani. Kiinnitän hänet mahdollisimman muokkaamattomana alustalleen.

Näin syntyy teossarjani Metsän Väki, joka on metsän olentoja ja tuo esiin luonnon taikaa.

Lahjoitan puolet Metsän Väki -veistosten myyntituotosta ja korttien tuoton kokonaisuudessaan Luonnonmetsien suojeluun. Metsä on aina ollut minulle inspiraation, voiman ja rauhan lähde. Luonnonmetsiä tuhotaan nyt häikäilemättä kauniista lupauksista huolimatta. On aika antaa metsälle takaisin sen tarjoama ja pelastaa vanhat Luonnonmetsät.

Metsän Väki on täällä.

instagram: @tisainia

Sanna Kärkkäinen
Nouseva, 2024
Akryyli kankaalle
119 x 89 cm

Sanna Kärkkäinen – Mielen tila

Olemme jatkuvan uutistulvan ympäröimiä. Viimeaikaset uutiset ovat olleet sotien ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien seurauksien tykitystä. Suomen hallituksen säästötoimet ovat osuneet kipeästi moniin, mutta erityisesti heihin, joilla on jo valmiiksi tiukkaa. Uutisissa on ollut myös runsaasti juttuja nuorten tekemistä henkirikoksista ja tuhopoltoista. Tämä kaikki on vaikuttanut minuun ja taiteelliseen työskentelyyni voimakkaasti. Oma taiteellinen ilmaisukeinoni on pääasiassa maalaus, mutta tässä ensimmäisessä tilallisessa näyttelyssäni teokset kietoutuvat uutisiin. Olen alkanut koota näyttelyä vuosi sitten ja työskennellyt rinta rinnan tilallisen materiaalin ja maalauksen parissa. Toivon näyttelyn tuovan katsojalle syvemmän, omakohtaisen kokemuksen siitä mihin tilaan uutisvirta on minut taiteilijana vuoden aikana saattanut ja kuinka se näkyy teoksissani. Toivon heidän tavoittavan jotain myös omista tunnekokemuksista kaiken tämän maailman tilanteen äärellä. Näyttelyn teokset ei ole synkkiä, joten toivon niiden tuovan katsojille ennemminkin toivon tunnetta kaiken tämän keskellä. Abstraktit teokseni antavat tilaa omaan tulkintaan ja voivat näin vapaasti saattaa jokaisen kävijän omien kokemusten äärelle.

Kari Kärkkäinen – Pallo Hukassa

”Alakerta palaa. Perkele, palakoon”
(Villi länsi – Juice Leskinen)

Orfilaiset, jo 500-luvulla, määrittelivät ihmisen osaksi luontoa, ihmistä koskee se mikä luontoakin. Orfilaiset myös huomioivat ihmisen tavallaan eksyneen, koska hän toimii ikäänkuin ei olisi luontoa vaan jotain sen ulkopuolella olevaa. Kuitenkin juuri ihmisen toiminta vaikuttaa kaikkeen elämään luonnossa.

Nyt tämä eksynyt ihminen kuluttaa luonnonvaroja, ahneudessaan, sillä vauhdilla että jätämme lapsenlapsillemme kalutun maapallon ja siitä johtuvasta ilmastonmuutoksessa aiheutuneet ongelmat.

Talouden ja kulutuksen kasvuun perustuva politiikka on tiensä päässä. Koska suosiota kalastelevat, korruptoituneet poliitikot eivät pääse vanhoista ajatusmalleistaan, ihmisten on vapaaehtoisesti muutettava ajattelutapaansa ja toimintamallejaan.

Kari Kärkkäinen on veistänyt puusta havaintoja toimintamme aiheuttamista jäljistä maapallolla.

Näyttelyä on tukenut Suomen kulttuurirahasto.

Kuvanveistäjä Kari Kärkkäinen s.1962 Sonkajärvi.
Juvalla työskentelevä monipuolisesti puuta työssään käyttävä veistäjä, jolle puu on intohimo ja päämateriaali. Yksilönä hän on monien muiden lajien tapaan riippuvainen avainlaji haavasta. Kärkkäinen suosii luonnon ja metsien suojelua, koska hänen sielunsa elää metsästä.

Sheung Yiu – If Light Gives Us Knowledge, Bacteria Give Us Memories

The glossy, textured surface of virtual reality attempts to convince us of its authenticity, yet as we traverse the digital space, take a moment to inhale: there is nothing but the metallic scent of VR goggles. While photorealism may define the digital realm, scent defines the physical world to which we are tethered.

The exhibition, ”If Light Gives Us Knowledge, Bacteria Give Us Memories,” explores whether the constant impulse of digital archiving aids our memory or contributes to forgetfulness. While 3D photogrammetry, which employs photographs as data to construct volumetric models, can create photorealistic trompe l’oeil, they fall short in replicating every aspect of reality. The exhibition highlights elements of our tangible world that resist replication in digital space through 3D computer graphics: scent and memory. Volumetric models, products of digitization processes capturing and reconstructing, prompt contemplation on the possibility of creating memory in virtual reality. While 3D computer graphics are based on computing optical patterns, memory demands more than just optical appearance. The virtual world is built upon light, while the real world is filled with scent.

Neatly arranged within the exhibition space are 108 photographs of the same portable hard drive, serving as an analogy to 3D photogrammetry—a technique for converting physical objects into digital models. At its center lies a wax object resembling a hard drive, infused with the custom scent of an old comic book from Hong Kong, serving as an introduction to the video essay. Visitors are invited to experience this scent by igniting the wax objects upon their arrival at the exhibition, as if paying respect in a shrine.

Screening on four screens is a video essay titled ”Everything is a Projection.” This multi-chapter essay delves into the intersections of digital space and memory, anchored by a collection of old comic books retrieved from the artist’s childhood home. Commencing with the artist’s personal story of transporting these books from his family’s storage to Finland, which he now resides, the video essay embarks on a meandering journey exploring the possibility of replicating a home in digital space. At times personal and at times critical, the unfolding narrative underscores the limitations of 3D media and highlights the crucial role of scent in memory—a sensory experience that remains elusive and unattainable in virtual environments.

The exhibition also features an award-winning photobook, ”Everything is a Projection.” The book explores one of many visual systems that form the backbone of virtual reality and gaming, and exposes the inner mechanisms of computer graphics that increasingly shape our world. Comprising a vast collection of various maps and 3D objects, it also includes an interview with Jaakko Lehtinen, head researcher at NVIDIA.

Iina Gröhn
Syringa vulgaris, 2020
Pigmenttivedos pohjustettuna alumiinikomposiitille, floater puukehykset, lasi 2023
100 x 66,74 cm

Iina Gröhn –
Forget me not

Forget me not on teossarja, jossa Iina Gröhn käsittelee muistia, menneisyyttä ja muuttuvaa maisemaa. Esillä olevissa teoksissa kukkivat kasvit toimivat muistamisen välineinä. Niiden avulla palataan aikaan, jolloin koulun päättäjäisiä juhlittiin vienosti tuoksuvan omenapuun alla, sen kukkivan oksiston varjossa. Aikaan, jolloin keskipäivän aikaan tehtyjä tutkimusretkiä värittivät kirjavat perhosten siivet. Ja aikaan, jolloin jouluaamut alkoivat takapihalla olevia valkoisia eläinten jälkiä tutkimalla. Jälkien, jotka kertoivat tarinoita eläinten omista yöllisistä seikkailuista.

Valokuvateoksiin Iina Gröhn on dokumentoinut kukkivien kasvien kauneuden ja symbolisen voiman. Kasvien ikuistaminen jään sisälle on kuin ajan pysäyttäminen: nyt niiden kukintojen herkkyys säilyy muuttumattomana läpi ajan.

Iina Gröhn on kuvataiteilija, joka työskentelee äänen, tekstin ja linssipohjaisten medioiden parissa. Gröhn on erityisen kiinnostunut vaihtoehtoisista ja orgaanisista vedostusmenetelmistä, joiden avulla hän tutkii valokuvauksen olennaisia ominaisuuksia: valoa, aikaa, prosessia ja materiaalisuutta. Taiteellaan hän haluaa kyseenalaistaa todellisuuden ja havaitsemisen välisiä rajoja.

Vuonna 2023 Iina Gröhn valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden, suunnittelun ja arkkitehtuurin korkeakoulusta. Hänellä on myös kuvataiteen kandidaatin tutkinto Turun ammattikorkeakoulusta. Gröhnin teoksia on ollut esillä muun muassa Suomen valokuvataiteen museossa, Pohjanmaan valokuvakeskuksessa ja Turun Taidehallissa. Gröhn on kuulunut Suomen Pimiötaiteilijat ry:n toimintaan vuodesta 2019 lähtien, koska hän haluaa olla osa yhteisöä, joka on omistautunut analogisen valokuvauksen ja pimiötyöskentelyn säilyttämiselle.

Näyttelyä on tukenut Aalto-yliopisto ja Finnfoto ry.

Niko Skorpio
1=2, 2024
Tussi paperille
60 x 50 cm

Niko Skorpio – Holarkia

Holarkia kuvaa yksilön, holonin, suhdetta osatekijöihinsä sekä suurempaan kokonaisuuteen. Holon on itsenäinen toimija ja samalla osa suurempaa kokonaisuutta, joka on puolestaan sekä omalla tasollaan holon että osa korkeamman tason kokonaisuutta, ja niin edelleen.

Niko Skorpion Holarkia-näyttely esittelee valikoiman abstraktien tussipiirustuksien ja sekatek- niikkateoksien sarjasta, jonka tämä aloitti 2019. Skorpio piirtää paperille loputtomia sarjoja vii- voja, linjoja ja muotoja. Ne eivät pyri esittämään mitään, mutta niistä voi muodostua abstrakteja maisemia, olioita tai tapahtumia, tai näiden välimuotoja.
Avainsanoja ovat toistuvuus, liike, muoto, kasvu, prosessi, evoluutio, elämänpuu, vuosirenkaat, periytyvyys, mutaatiot, murros, hajoaminen.

Niko Skorpion työskentely on sukua päämäärättömälle piirustelulle, mutta teoksien koko ja- lostaa toiminnan hitaaksi hulluudeksi. Tekniikka on tarkoituksellisen mateleva ja aikaavievä. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, omistautumista ja tietoista taistelua tylsistymistä vastaan. Keskeistä on vetäytyminen sosiaalisesta kohinasta ja nopeista pintavirtauksista. Skorpion suosima meditatiivinen työskentelytapa on hiljainen vastalause kiireen, hälyn ja pirstaleisuuden vaivaamalle arjelle, joka huomaamatta syö keskittymisen, lähimuistin ja tietoisen läsnäolon tässä ja nyt.

Holarkia esiintyy Skorpion teosten taustalla tavalla tai toisella. Pohjimmiltaan kyse on yksilön suhteesta paitsi ympäristöönsä, myös moniin erilaisiin osatekijöihin, jotka yhdessä tuottavat kyseisen yksilön. Palaamme peruskysymyksien ytimeen. Mitä on olla?

NIKO SKORPIO (s. 1974) työskentelee kuvan, äänen ja sekalaisen kadonneen ja löydetyn materiaalin parissa. Hänen teoksiaan on esitetty taidenäyttelyissä ja tapahtumissa kansainvälisesti. Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa (Taiteen maisteri, 2018) ja Tampereen ammattikorkea- koulussa (Kuvataiteilija, 2014). Hänen taustansa on kokeellisessa underground-musiikissa ja graafisessa suunnittelussa, joiden parissa hän on toiminut 1990-luvulta alkaen.

“Työskentelyni on intuitiivisten tilojen kartoittamista. Suosin sattumaa ja muita kontrollia hylkiviä keinoja voidakseni luovuttaa ohjakset alitajuisille voimille. Jonkin ihmisluonnolle vieraan tavoitteleminen kertoo ehkä jotain ihmisenä olemisesta tässä ajassa ja tilassa.”

Miss Kompro – AHAA!

Ahaa! on yhdestätoista maalauksesta ja sote-himmeli-installaatiosta koostuva organisaatiotaidenäyttely, joka ihmettelee sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää, ilmiöitä, ihmisellisyyttä sekä systeemejä organisaation sisäisestä näkökulmasta. Teoksissa näitä lähestytään empaattisella kriittisyydellä, kädenlämpöisellä kykenemättömyydellä tuottaa valmiita ratkaisuja, mutta väsymättömällä pyrkimyksellä parantaa maailmaa rakenteiden, prosessien ja abstraktien viitekehysten tasoilla liikuttamalla erilaisia ymmärryksiä kohti uusia yhteisiä oivalluksia.

Näyttely on eräänlainen periskooppi. Miss Kompro on hyödyntänyt yli vuosikymmenen päivätyönään taiteen toiminnan logiikkaa ja aineettoman muotoilun osaamista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen. Ahaa! -näyttelyssä päinvastoin käytetään sote-kontekstin kompleksisuusajattelua taiteellisen ilmaisun lähtökohtana. Näyttely ei dokumentoi tarkkailukohteitaan sellaisenaan, mutta se ei myöskään ota kantaa esittämällä mielipiteitä tavoiteltavasta tai välteltävästä. Sen merkitys on yksinkertaisesti tuottaa jaettavassa muodossa (ehkä vain omakohtaista) tapaa hahmottaa olevaa. Tässä tapauksessa kahta yhtä mahdottomasti täydellisesti sanoitettavaa toimintaa: taiteen ja soten olemaa. Molemmilla on tarkoituksensa, ja yhtä hanakasti ne tahtovat tulla hyväksyttäviksi, perustelluiksi ja toivomillaan tavoilla tulkituiksi.

”Minä en määrittelevässä selityksessä aio onnistua, mutta aion silti osallistua. Juuri niin kuin homma toimii: sekoittaen ekspliittiseen tietoon yksityisten kokemusten sävyt, ja sotkuisuuden, joka on välttämättömästi läsnä aina siellä, mikä liittyy ihmisiin.”

Hans-Peter Schütt – Eläinoletetut

Näyttelyn teoksissa on kuvattu toistaiseksi tuntemattomia eläinoletettuja. Näillä olennoilla ei ole nimiä, niitä ei tavata eläintieteen lajikartastoissa, eikä niitä voida paikantaa evoluutiopuun oksilta.

Olen ehtinyt ajatella kuvaamieni olentojen olevan tulevaisuuden ympäristönmuutoksista syntyneitä mutaatioita tai ihmisen itsensä jotain tarkoitusta varten valmistamia. Samaten olen ajatellut niitä elämänmuotoina, jotka ovat olleet kauan meitä ennen tai vain pysytelleet meiltä piilossa.

Viime vuosina teokset ovat alkaneet edustaa elämän arvokkuutta, samankaltaisuutta sekä pyrkimystä selviytyä elämisen haasteista, vaikka maailmassa olemisen muoto ja tavat olisivatkin kovin erilaisia. Keskeiseksi kysymykseksi on noussut lähinnä se, miten ihminen voisi kohdata muun lajisen elämän kestävästi ja kunnioittaa toimillaan ja käytöksellään sen yhtäläistä oikeutta olla maailmassa?

Teokset kuvaavat myös eläimyyttä, joka on yhteistä kehityshistoriaa, jotain jonka sivilisaatio on siivonnut meistä taka-alalle, tuttua ja vierasta, toista.

Teokset on tehty käytettyinä hankituista palapeleistä. Ne ovat käsin maalattuja ja niiden tekemiseen ei liity missään vaiheessa mitään digitaalista.

Jari Järnström
Andreas, 2024
akryyli, spraymaali, lehtihopea ja öljy kankaalle
100 x 100 cm

Jari Järnström –
Tekoälyä ja mielenmaisemaa

Jari Järnström aloittaa teosten maalaamisen akryyli- ja spraymaalein action painting -tekniikalla, jolla syntyy vapaata abstraktiota ja jossa hetkellisyys pääsee esille. Hän käyttää märkää märälle -tekniikkaa. Tämän päälle hän jatkaa öljyväreillä hitaammin ja harkitummin. Abstrakti ja figuratiivinen kohtaavat samassa kuvassa. Järnströmin teosten kantavia teemoja ja aiheita ovat ihminen ja ihmisyys, sekä erinäiset viittaukset maisemaan.

Tekoälyä ja mielenmaisemaa näyttely koostuu maalauksista, joiden referenssikuvat ovat tekoälyn tuottamia henkilökuvia yhdistettynä abstrakteihin taustoihin ja mielenmaisemista. Mielenmaisemat kumpuavat Järnströmin alitajunasta ja tällä hetkellä ne ovat niukkasävyisiä melkein mustavalkoisia maisema-abstraktioita.

Näyttelyn viimeisenä päivänä 12.5. klo 14–16 on Teoksen takana -taiteilijatapaaminen, jossa performanssitaiteilija Heikki Mäntymaa tutustuu teoksiin ja tilaan.

Jari Järnström on helsinkiläinen taidemaalari (s.1960 Lahti) joka on opiskellut kuvataidetta Oriveden Opiston kuvataidelinjalla, Kankaanpään taidekoulussa (nyk. Satakunnan ammattikorkeakoulu, kuvataide) ja Kuvataideakatemiassa (nyk. Taideyliopiston Kuvataideakatemia), josta valmistui kuvataiteen maisteriksi 2003.

Järnström on pitänyt viime vuosina noin yhden yksityisnäyttelyn vuodessa ja osallistunut useisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Yhteis- ja ryhmänäyttelyihin ulkomailla hän on osallistunut Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Latviassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Unkarissa, Portugalissa, Brasiliassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Sofi Häkkinen & Miradonna Sirkka
Promokuva performanssista, 2023
kuvaaja: Iida-Liina Linnea

Sofi Häkkinen & Miradonna Sirkka – Tempus Fuckit (A Collector’s Item)

Taiteilijapari Sofi Häkkinen ja Miradonna Sirkka tuovat Galleria Uuteen Kipinään Tempus Fuckit (A Collector’s Item) -teoksensa. Teos ottaa video- ja veistosinstallaation muodon. Videoteoksessa taiteilijat nähdään tekemässä näyttelyssä esillä olevia kipsivaluja julkisissa kaupunkitiloissa.

Kaupungin harmahtavan alkukeväinen maisema avautuu kuvaan, ja betoni pöllyää kovassa valossa. Kipsivalun materiaalit tuodaan mukana ikeasäkissä ja kehossa. Kaksikko odottelee juuri tekemänsä kipsivalun kuivumista energiajuomaa juoden ja juustonaksuja syöden. Taustalla kaupunki jatkaa jokapäiväistä elämäänsä. Alepasta ostetut energiajuomat loppuvat. Kipsi kuivuu hiljalleen.

Kiinnitämme kriittisen katseen keskiluokkaistuneeseen, sileyden estetiikkaa ihastelevaan maailmaan, sekä trendaavaan puhtaan sileään muotoiluun. Tempus Fuckit (A Collector’s Item) katsoo kriittisesti sitä valkoisen ylivallan muovaamaa akateemista taiteen kaanonia, johon me itsekin kuulumme. Mitä hyvä maku on? Missä kohtaa menee tabun ja jännittävän, mutta harmittoman, teon raja? Kuka sen päättää, ja miksi?

“On niin törkeitä vitsejä, että ei voi kun nauraa”, kirjoitti kerran kriitikko erään valkoisen miehen teoksesta. Lukiessani tuon, mielessäni vilisee kohtaus, jossa kertoessani törkyisen vitsin kuulijan ilme muuttuu kauhunsekaiseksi ällötykseksi ja melkein kuulen ajatukset “hyi miten epäsopivaa”.

Laura Hetemäki, Juliana Hyrri & Christine Valtonen – JUHUU!

tshuh tshuh tshuh
sandaalien suhinaa, oven paukahdus, vedenkeittimen porinaa selän takaa
kuuluu tuttu juhuu!
toriporinat alkaa, työskentely keskeytyy hetkeksi

Tutustuimme maalaustaiteen maisteriopinnoissa Kuvataideakatemiassa ja työskentelimme pitkään samalla työhuoneella. Suunnittelimme yhteisen näyttelyprojektin, jotta koulussa luotu yhteys ja yh- dessä tekeminen säilyisi koulun päätyttyä.

juhuu!-näyttelyssä lähestymme maalausta omista tulokulmistamme, esimerkiksi neulotun materiaalin muodossa, öljyvärimaalauksen ja akvarellin keinoin. Etsimme teoksissamme levon tilaa. Unelmoimme kylpylälomasta, hiljaisuudesta ja mehukkaasta eväsleivästä.

Laura Hetemäki on löytänyt viime aikoina työskentelyssään rauhallisen tilan samoja aiheita tai liikettä toistamalla. Hän kirjoittaa: ”Siinä ei oikeastaan ole tilaa järkeilylle. Asiat tapahtuvat automaattisesti ajattelematta. Olen kuin kone, joka toistaa samaa liikettä kerta toisensa jälkeen.” Hetemäki on esimerkiksi maalannut uudelleen ja uudelleen akvarelleja samasta aiheesta: ikkunanäkymästä. Hän kutoo myös käsin pellavakankaita ja pirtanauhoja, jotka valmistuvat hitaasti samaa liikerataa toistaen. Valmiita kankaita Hetemäki käyttää maalauspohjina ja installaatioissa.

Juliana Hyrrin maalaaminen kietoutuu taustalla tapahtuvaan kirjoittamiseen. Tekstin tavoin hänen maalauksensa ovat aikaikkunoita esimerkiksi hetkeen, tunteeseen tai kokemukseen. Maalaukset ovat paikkoja, joissa nurmi pusertuu varpaiden väleistä viileänä. Aikoja, kun vielä osasi kiinnittää erityistä huomiota helmenmuotoisiin pisaroihin jotka taittoivat yksittäisiä korsia kumaraan. Avaimia vapauteen ja ajatuksiin läkähdyttävän kuumasta tuulesta, seittimäisenä suikaloituvasta nahkasta ja ihon haituviin kuivuneista suolakiteistä.

Christine Valtonen lähestyy neulomista maalauksellisen ajattelun kautta. Lankoja sekoittamalla hän rakentaa vähäeleistä kuvapintaa kerros kerrokselta, silmukka silmukalta. Valtonen tutkii materiaalin pinnassa esiintyviä vähäeleisiä tapahtumia, kuten tekstuuria ja hienovaraisia sävyjen muutoksia. Hän irrottaa neulotun materiaalin vaatteen ilmiasusta ja hahmottelee sen olomuotoja isosta pinta-alasta fragmentteihin, tilkkuihin, joissa pieni koko on keskiössä. Työskentelyn ytimessä soi hiljaisuuden kaipuu ja tyhjyyden kysymykset.

Raija Marttinen, Susanna Pälviä, Hanna Räty ja Hanna Vahvaselkä – AJAN KALEIDOSKOOPPI

Kuvataiteilija Susanna Pälviän miettiessä näyttelytilaa teoksille ihmiselämän hauraudesta ja hetkellisyydestä ajassa, hän ymmärsi että on tärkeää tilan olevan juuri Lahdessa.

Olihan teosten keskiössä hänen Renkomäessä eläneen äitinsä elämä, joka alkoi 20-luvun Viipurissa ja päättyi korona-ajan Lahteen, raskas ajanjakso äidin etäomaishoitajana ja muistot sitä edeltävän ajan elämästä Renkomäessä.

Pälviä kutsui mukaan kolme pitkäaikaista ystävää. Syntyi näyttely Ajan kaleidoskooppi, Raija Marttinen, Susanna Pälviä, Hanna Räty ja Hanna Vahvaselkä.

Tekijöitä yhdistää elämä taiteen keskusten ulkopuolella, Etelä-Savossa, sekä samansuuntaiset pohdinnat sisällöissä. Tällä kokoonpanolla he tuovat töitä esille ensimmäistä kertaa.

Nykyhetki, lapsuus, muisti, todelliset ja kuvitellut muistot, haaveet, ajan sedimentistä nousevat harsuiset hetket ja elämän säröt. Näyttelyn teoksissa läikähtää hetkeksi paikalleen kuvia/ tiloja ajasta ja ihmisestä sen keskellä; Ajan kaleidoskooppi näyttää neljä erilaista kaistaletta ihmisenä olemisen todellisuuteen, muistiin ja muistoihin.

Tekotapoina näyttelyssä: Installaatio, kappaleet tilassa, valokuva, maalaus ja piirtäminen. Materiaaleina käytössä on puuta, kierto-, löytö- ja luonnonmateriaaleja.

Raija Marttinen:
Muisti, muistaminen ja unohtaminen, aika ja paikka, ajan kuluminen ovat pysyviä teemoja työskentelyssäni. Olen aloittanut useampivuotisen työskentelyprosessin Elämäkerta -nimen alla. Siihen valmistuvat näyttelykokonaisuudet perustuvat tilaan eri tavoin sijoittuvista maalauksista ja piirustuksista, sekä esimerkiksi paperia ja ompelua yhdistävistä kappaleista. Tuon Lahteen Elämäkerta (osa I) kokonaisuuden, jossa materiaalina käytän omia päiväkirjojani

Susanna Pälviä:
Äitini Kirsti oli erityinen ihminen elämässäni monella tavoin. Hän tuki minua kun aprikoin taiteen opiskelua. Saatoimme keskustella kaikesta hyvin avoimesti, myös riidat sovittiin puhumalla, ei pidetty mykkäkoulua. Hänen intohimonsa kasveihin ja luomupuutarhanhoitoon jo 80-luvulla on ollut minulle rakas perintö ja lienee toisen näyttelyn aihe. Vaikka meillä oli ristiriitamme, opin äidiltä luovaa suhtautumista ongelmanratkaisuun ja kykyä iloita elämän pienistä hetkistä.

Äidilläni todettiin muistisairaus vuonna 2014. Se eteni hitaasti, mutta pikkuhiljaa muistin haperoitumisen lisäksi muita kykyjä katosi ja elämä keskittyi kotiin, lopulta tuoliin television äärellä. Surullisinta oli, ettemme enää saattaneet puhu asioista ja tunteista kuten ennen. Äidin sanoin: ”En mä osaa enää.”

Vuodesta 2016 äitini kuolemaan 30.1.2022 toimin hänen etäomaishoitajanaan. En ollut tilanteessa yksin ja muistisairaan äitini luona kävi suurimman osan tästä ajasta hyvä kodinhoito. (Tosin lopussa jo näkyi huutava hoitajapula.) Vähitellen kuitenkin uuvuin: En kyennyt tunnistamaan jaksamiseni rajoja ja tekemään korjausliikettä. Lopulta kuljin kuin sumussa päivästä toiseen odottaen seuraavaa katastrofia: Äidin kaatumista, muistisairauden ja sairaalajaksojen vahvan lääkityksen tuomaa sekavuutta ja harhoja, kieltäytymistä koronarokotteesta… Tunsin, etten pysty enää kauaa jatkamaan mutta olin liian väsynyt löytämään ulospääsyä tilanteesta: Tämä on nyt vain tehtävä…

Jatkuva huoli ja uupumuksen tila myös heijastui  omaan elämääni: Työskentely kärsi, parisuhde sitäkin enemmän, yhteys ystäviin jäi vähäiseksi. Vaikka aikaa äidin kuolemasta on nyt jo yli kaksi vuotta, vaikuttaa uupuminen minussa yhä muistin pätkimisenä ja nopeana kuormittumisena stressaavissa tilanteissa.

Näyttely on yritys kohdata tuo raskas aika, sen herättämä suru. Hyväksyä ristiriitaisuuden ja avuttomuuden tunteet.  Löytää sumun takaa se huumorintajuinen ja hauska äiti, jonka sinne hoitosuhteessa väsyneenä ja kiukkuisena menetin. Raskasta ja hämmentävää aikaa on osin ollut pakko lähestyä absurdin kautta. Teoksissa läikähtää varhaisempia muistikuvia elämästä Lahden Renkomäessä sekä jotain hyvin tyypillistä äidistäni.

Lähtökohtana ja materiaalina käytän esineitä äitini jäämistöstä sekä tekstifragmentteja hänen muistikirjoistaan, epikriiseistä ja viranomaispapereista. Materiaalia työstän valokuvin, kappaleina tilassa ja  ”dadarunoa” rakentaen.

Kutsun näyttelyyn erityisesti kaikki omaishoitajuuden kanssa muodossa tai toisessa painiskelevat hetkeksi lepäämään.

Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Etelä- Savon Rahasto mahdollisuudesta työskennellä näiden aiheiden parissa.

Hanna Räty:
Työskentelyni on viime aikoina kulkenut yksittäisistä teoksista kohti teoskokonaisuuksia. Tärkeää on kädenjälki sekä omani, että menneiden sukupolvien. Piirrän, maalaan ja lainaan kuvia arjen esineistä ja asioista, pinnoista ja tunnelmista, rypyistä ja arvista ja rakennan tilallisen kokonaisuuden tavoitellen kollektiivista muistia.

Seinät- teoskokonaisuudessa maalaukset  ja piirrokset ovat kuin muisti ja aika: limittyvät toinen  toistensa päälle, repeävät, muuttuvat ja muodostavat alati uusia tarinoita, jotka toistettuna tulevat todeksi.

Hanna Vahvaselkä:
Outokummussa, Juojärven rannalla on pieni Kukkosaunaksi nimetty paikka. Itse sauna on rakennettu tontilta kaadetuista hirsistä, maalattu punamullalla, ikkunoihin on tehty somat suljettavat luukut ja katon alle valkoiset koristeelliset otsalaudat. Sekä rakennuksen sisällä, että ulkona on lukuisia erilaisia oksista ja juurista tehtyjä kahvoja, koukkuja, naulakoita ja pöydänjalkoja. Myös tontin polut ja pengerrykset on aikoinaan huolella muotoiltu itse järvestä nostetuista kivistä. En ole koskaan tavannut paikan rakentajaa, mutta vuosien varrella olen alkanut miettiä millaista topobiografiaa nuo kaikki kahvat, koukut, puut, polut ja rantapenkereet edesmenneestä eteemme piirtävät.

Näyttelyn teos on osa kokonaisuutta, jossa tarkastelen Kukkosaunaa, sen edessä aukeavaa järvimaisemaa ja pientä laivanmuotoista saarta. Teoksissa puran omat havaintoni osiin ja järjestän ne uudestaan eräänlaisiksi aineellisiksi esityksiksi paikan muistista, historiasta, henkilöistä ja tarinoista. Näyttelyn teoksessa pohdin myös, miten materiaalit osallistuvat ja ohjaavat teosprosessia, millaista muistia materiaalit itsessään kantavat ja millaisia merkityksiä piirtävät esiin.

Teos on syntynyt rannalta ja vedestä löydetystä puusta, sekä paikan rakentajalle kuuluneista esineistä.

Nelli Penna – Pyhät puskat

Pyhät puskat näyttelyssä on esillä kookkaita tempera maalauksia sekä osallistava kivi-installaatio.

Innostuin ajatuksesta maalata arkisen lähiympäristöni lisäksi suomalaisia vanhoja kansanuskon pyhiä paikkoja. Paikkoja, jotka ovat olleet muinoin merkityksellisiä, niissä on muun muassa uhrattu haltijoille sekä vietetty paljon aikaa, pohtien elämän suuria kysymyksiä. Käytännössä nämä pyhät paikat ovat nykyään metsiköitä, kiviä tai puita, joista ilman karttaa ja koordinaatteja ei osaisi tätä tietää. Minua kiehtoo ajatus rinnastaa maalauksia arkisen ympäristön piha pusikosta ja pyhien paikkojen pusikosta, urbaaneista jättömaista ja uhrilehdoista. Entä jos meillä kaikilla olisi pihapiirissä oma pyhä puu, josta pitäisimme huolta ja sen hyvinvoinnilla olisi suora yhteys omaamme, miten se muokkaisi luontosuhdettamme nykypäivänä.

Maalausteni kuva-aihiot valikoituvat usein arkisesta elinympäristöstäni, ne ovat näkymiä/maisemia, jotka ovat herättäneet mielenkiintoni. Usein vasta maalausprosessin aikana minulle selkenee tarkemmin miksi kyseinen “pusikko” tai hylätty talo on valikoitunut maalauksen aihioksi asti. Maalausten merkitykset ja symbolit nousevat esiin prosessissa, näkymää maalatessa. Koen että maalauksissani on kyse ympäristön kokemisesta ja vahvasta läsnäolosta.

Ne ovat reflektointia minun ja maiseman ja maalauksen välillä. Suhde maalattavaan kohteeseen voimistuu maalauksen kautta ja uskon että sama tunne tai tuntemus paikasta välittyy myös katsojalle. Yleisemmin maalauksissani pohdin läsnäoloa, elämän rajallisuutta, mielen ja näkemisen rajoja, rajaa ympäristön ja itseni välillä ja toisaalta kaiken olevan yhteyttä toisiinsa. Maalaukset ovat muistojen ja tuntemusten kautta rakentuvia näkymiä johonkin, osin sanoittamattomaan tilaan.

Taiteen tohtori Teemu Mäki kirjoittaa maalauksistani seuraavaa kirjassaan Taiteen tehtävä (s. 220–221):

”Freudin maalauksien rinnalla ajattelen myös Nelli Pennan (2082-) maalauksia Palanut talo (2010) ja Joki (2010), sekä lukemattomia Ernst-Ludwig Kirschnerin (1880–1938) maalaamia kaupunki ja maaseutunäkymiä. Ne ovat maalauksia, joita katsoessani erityisen voimakkaasti koen, että maalari on onnistunut maalaamalla jalostamaan sekä tekemään näkyväksi sen, miten hän näkee ja kokee arkisen ympäristönsä silloin, kun näkee ja kokee sen erityisen voimakkaasti.”

Kivet:
”Käteen sopivat” pikku kivet on installoitu galleriatilan lattialle.

Näyttelyssä kävijä saa ottaa yhden kiven mukaansa ja viedä sen itselleen tärkeään paikkaan tai sattumanvaraisesti jättää kiven näyttelystä tullessaan paikkaan, joka häntä kiehtoo taikka puhuttelee. Ideana kiven kuskaamisessa on ympäristön havainnoinnin aktivointi ja samalla se kutsuu sisälle taiteelliseen prosessiini. Näyttelyn aikana käyn lisäämässä kiviä sekä dokumentoin niiden liikkeitä.

Näyttelyn yhteyteen tulee ohjeistus kivi installaatioon osallistumisesta ja instagram osoite, johon voi halutessaan laittaa kuvan kivestä ja sen uudesta olinpaikasta.

Monna Laaksonen – Siirtymiä

Unelmissaan ihmiset katselivat taivaalle toivoen lupausta ihmeestä. Jostakin selittämättömästä ja väkevästä, joka voisi todistaa mahdottoman mahdolliseksi ja tuoda toivon maailmaan, jota he eivät itse osanneet korjata paremmaksi tai pelastaa kuolemalta. Ehkä he toivoivat löytävänsä vapauden ihmisyyden taakasta ja vastuusta. Että jokin voima, jonka he osasivat sydämissään aavistaa, ottaisi muodon ja pelastaisi heidät itseltään. Ja samalla heitä kalvoi sanaton kauhu siitä, että tuo saapuva olisikin yhtä julma kuin hekin, mutta ylivoimainen. He odottivat, mutta taivas pysyi tyhjänä ilmestyksestä. Vuodesta ja sukupolvesta toiseen tuo toive silti kalvoi heitä hellittämättä, joten he kuvittelivat sen todeksi pukien sen tarinoiksi ja saduiksi: jollekin on saapuva Messias, toiselle vieraita tähtien takaa.

Näyttelyn teokset yrittävät kuvata siirtymiä tai portaaleja. Reittejä pois totutusta, kohti pelottavaakin tuntematonta. Jos ihmistä vaivaa sanomaton kaukokaipuu vailla selkeää päämäärää, mitä silloin kaipaa? Minkä vuoksi ihminen alkaa etsimään totuuksia maailman ulkopuolelta, vaikka elämä on tässä ja nyt? En henkilökohtaisesti voi sanoa uskovani maapallon ulkopuolisiin vierailijoihin, mutta ilmiö siihen uskomisesta on minusta kiinnostava, ja arvostan suunnattomasti sen vaikutusta populaarikulttuuriin, ja olen myös antanut sen innoittaa teoksiani. Olen miettinyt sellaista henkilöä, jolla on niin vahva usko omiin uniinsa, että hän on valmis odottamaan sen todeksi tuloa ikuisesti. Mikä on se oleellinen, joka on tästä hetkestä tai minuudesta kadonnut tai menetetty, jotta siitä haluaisi luopua oman uskonsa tähden? Kuinka ohut on toivon ja epätoivon raja? Katsoin erään erinomaisen ufo-dokumentin, jossa eräs asiasta haastateltu tutkija sanoi mielestäni erinomaisen osuvasti: Me emme tuijota taivaalle odottaen näkevämme siellä Jumalan tai avaruusolentoja. Me etsimme sieltä itseämme.

Monna Laaksonen on Uudellamaalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta 2021, ja työskentelee perinteisen maalauksen keinoin.

Ano Kurki
Asetelma IX, 2023
muste japaninpaperille
25,5 x 37,5 cm

Ano Kurki –
Asetelma – Dokumentaatioita Paikasta

Näyttely Asetelma – Dokumentaatioita Paikasta käsittelee arjen merkityksellisen tilan luomista toistuvien rituaalien ja toimintojen kautta. Asetelmat paljastavat päivittäisiä tapahtumia ja yksityiskohtia, narratiiveja ja valintoja. Asetelmat ovat jälkiä arkistoitavaksi hetkestä ajassa, jota värittävät äärioikeiston liikehdintä ja ilmastokriisin kiihtyminen
Työskentelen musteella ohuelle japaninpaperille käyttäen apunani metallista piirrintä. Yhdistelmä vaatii herkkyyttä ja kärsivällisyyttä; virheet ja turhautumiset tulevat näkyväksi jääden osaksi työn jälkeä. Työskentelen myös kierrätetyille ja kasvivärjätyille kodin tekstiileille. Materiaalin valinta vaikuttaa tapaan, jolla kiinnittäydyn paikkaan ja teokseen. Teoksen luominen jättää jälkensä paikan historiaan.

Dokumentoin minulle tärkeitä ja päivittäisiä esineitä; lukulistallani olevia kirjoja, trans-teippiä, lankaa ja neuloja, lääkkeitä. Isoäitini tekemä pellavaliina tarjoaa esineille kehyksen – se ja pyöreä kahvipöytä, jolle asetan tavarat sattumanvaraiseen järjestykseen. Jotkut valinnat tuntuvat mielivaltaisilta, toiset ovat tarkkaan harkittuja. Valikoimani kirja määrittää asetelman, sen paljastaminen on kehotus lukea tuo kirja. Kirja on askel kulkemaani suuntaan, en vain lue kirjaa; elän sitä. Kirja on oppimista ja poisoppimista. Kirja on muutosta ja kasvua.

Jukka Suhonen
Year of the Knife, 2023
akryylimaalaus kankaalle
86 x 65 cm

Jukka Suhonen – Kylä, jonka mustekala pelasti

Maalaan akryylimaalauksia kankaalle ja piirrän tussikynäpiirroksia. Viime vuonna aloitin myös nestemäisillä tusseilla paperille maalatut teokset.
Mielestäni nämä tekniikat täydentävät toisiaan kiinnostavalla tavalla: mittakaavan muutos suuresta pieneen, syvyyden tai tila illuusion muuttuminen sekä siirtyminen moniäänisen värikkäästä mustavalkeaan.

Teoksissa esiintyy ihminen tai vain osa figuurista, jalka, torso, pää tai kädet. Sommittelussa voi olla myös viittauksia villiin luontoon ja rakennettuun, ihmisen luomaan kulttuuriin. Teoksissa saatan kuvata ihmissuhteiden sisältämiä jännitteitä, elämän väliaikaisuutta sekä haurautta. Monet väkivallan muodot ja absoluuttinen paha sekä yhteiskuntien sisältämät rakenteelliset sorto mekanismit saattavat antaa aiheita taiteelliseen työhön.

Jukka Suhonen (s.1963) on joensuulainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta maalauslinjalta taidemaalariksi 1988, jonka jälkeen hän on toiminut vapaana taiteilijana. Suhonen työskenteli Joensuun taidemuseo ONNI:ssa 14 v, mitä ennen hän toimi kuvataiteen tuntiopettajana Joensuun lasten ja nuorten kuvataidekoulussa sekä Joensuun seudun kansalaisopistossa. Jukka Suhosen teoksia on Suomen valtion ja Joensuun kaupungin kokoelmissa sekä yksityisissä kokoelmissa.

Parhaillaan on menossa myös toinen yksityisnäyttely Savonlinnassa galleria Villa Suruttomassa ajalla 11.1.- 10.2.2024.

Linkit:
https://kuvataidematrikkeli.fi/jukka-suhonen
https://www.instagram.com/jukkasuhonen

Maritta Meckelborg – Haavikko

Haavikko näyttely perustuu yhdellä laatalla tehtyihin vedoksiin. Vedoksissa olen käyttänyt erilaisia värivariaatioita. Pienetkin värivaihtelut vaikuttavat kunkin työn tunnelmaan. Olen pyrkinyt vedoksissa värivariaatioilla aikaansaamaan vuorokauden ja vuodenaikojen vaihteluja haavikon latvustossa.

Haavikko työ on saanut alkunsa mielenkiinnosta kaunista puulajia kohtaan. Haapojen rungot ja latvusto ovat kaunista katseltavaa ympäri vuoden.

Kuvalliset työni perustuvat useimmiten arkisiin kokemuksiin, alitajuntaani piirtyneisiin näkymiin. Haavikko on vahvasti mukana alitajuntani kuvastossa. Miettiessäni tuijottelen ulos ikkunasta. Katselen silloin haapaista maisemaa ja olen kiintynyt sen vaihtuvaan ryhdikkääseen ilmeeseen. Haapojen lehvästön haviseva ääni on rauhoittavaa kuunneltavaa. Kesäisin lehvästön ääni kantautuu sisätilaan ikkunoiden ollessa auki ja antaa tilaa ajatuksille. Pimenevinä iltoina ikkunoiden ollessa suljettuna kauniit suuret haavoissa elävät siniritariyökköset, haapa-ja poppeliyökköset tulevat lepattelemaan ikkunan taakse. Lehvästön havinasta voi päätellä kesätuulen suunnan ja voimakkuuden. Syksyisin väriloisto on vahva. Talvisin haavat seisovat ryhdikkään harmaina ja hopeisina antaen koloillaan suojaa linnuille ja minulle.

Maria Kokkonen – Analepsis | Takauma

Analepsis | Takauma -näyttely käsittelee sukupolvien välisiä traumoja maalauksen keinoin. Vanhemman tai isovanhemman kokema trauma voi siirtyä seuraaville sukupolville epigeneettisen geenimuutoksen kautta. On kiehtovaa miten ihminen voi kokea muiston, joka ei alunperin ole hänen, mutta jonka vaikutuksen voi kuitenkin nähdä nykyhetkessä. Näyttely kutsuu katsojan tutkimusmatkalle itseensä ja avaa pohtimaan miten katsoja itse kuvittaisi tai sanoittaisi muiston, jota ei pysty muistamaan.

Kirsi Julku
Wreath, 2023
öljy kankaalle, 61 x 50 cm

Kirsi Julku – Mielikuvia

Olen 2023 Satakunnan Ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija. Taiteellisessa työskentelyssäni palaan usein saman kysymyksen äärelle siitä, miten kuvata auringon lämpö kasvoilla tai sateen jälkeistä tuoksua, kun aistimusta yrittää ilmentää elottomana ja kuoleman symbolina pidetty luuranko. Maalauksesta takaisin katsoo vieraat kasvot, joita katsoja ei koe omakseen, vaikka sama luuranko elää myös meidän jokaisen sisällä.

Luuranko on tunnettu kuoleman sanansaattaja ja se toimii usein ihmisille muistutuksena siitä, mitä juuri kaikin keinoin haluamme vältellä. Minulle luuranko ei kuitenkaan automaattisesti edusta kuolemaa ja taiteellani pyrin kääntämään ajatusta negatiivisesta assosiaatiosta hieman päälaelleen. Käsittelen taiteessani ihmiskokemusta ja ihmisyyttä, sitä miten vietämme aikaamme maanpäällä ja miten kohtelemme ympäristöämme. Luuranko on minulle kuin riisuttu kuva ihmisestä, joista ei ole nähtävissä heidän sosiaalista asemaansa, tarkkaa sukupuolta tai ikää. Luuranko siis edustaa minulle tietynlaista vapautta ja ennakkoasetelmista irtautumista, mutta samalla herättää myös kysymyksen siitä, pitääkö kaikkien ulkoisten tekijöiden olla riisuttuna, jotta voisimme nähdä toisemme tasavertaisina. Ideat maalauksiini tulevat elämästä, arjen valon ja varjon eri sävyistä. Teokseni käsittelevätkin kaikkea elämän ja kuoleman väliltä aina tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä pienempiin arkisiin asioihin, joissa kauneus ja makaaberi kohtaavat kumpikaan toistaan poissulkematta luoden herkullisia kontrasteja elävän ja elottoman, sekä runsaan ja riisutun välillä.

Öljyväreillä maalaaminen antaa minulle tavan pysähtyä ja maalauksistani huokuukin tietynlainen pysähtyneisyys ja rauha. Maalaustyylini on figuratiivista ja surrealismi, symbolismi sekä luontoteemaiset aiheet ovat teoksissani vahvasti läsnä.

Riikka Salminen
Tulipa, 2023
Öljyväri kankaalle, 30 x 30 cm

Riikka Salminen – Maalauspuutarha – Ephemeral pleasures

Maalauspuutarha – Ephemeral pleasures -näyttelyssä on maalauksia kukista keskellä pimeintä talvea ja erityisen synkkää maailmantilannetta. 

Luonnossa kukkien ensisijainen tehtävä on lisääntyminen, mutta ihmisten arjessa ne voivat olla joko puhtaan koristeellisia tai niitä annetaan tavanomaisesta poikkeavan ilon tai surun kohdatessa. Kuvataiteessa kukkia on kuvattu symboloimaan erilaisia hengellisiä merkityksiä tai puhtaasti niiden abstraktin muotokielen vuoksi.

Lähtökohta näyttelylle on ollut Salmisen työtila, joka sijaitsee hänen isoäitinsä maisema-arkkitehti Leena Iisakkilan asunnon kellarikerroksessa Helsingin Länsi-Pakilassa. Tilassa on aikaisemmin toiminut Leena Iisakkilan maisema-arkkitehtitoimisto. Näyttelyn maalausten lähtökohtana hän on käyttänyt työtilasta löytyneiden kirjojen kuvituksia. 

Riikka Salminen (s. 1988, Helsinki) työskentelee pääasiassa öljymaalilla ja  vesiväreillä. Hän käsittelee maalaustensa teemoja ja aiheita suhteessa taidehistoriaan, nykytaiteeseen ja maalaustaiteen tekniikkaan.

Salmisen maalaukset ovat usein varsin omakuvallisia ja hän käsittelee niiden kautta aiheita kuten luovuutta, haasteiden synnyttämiä tunteita sekä identiteetin rakentumista nykymaailmassa. Salmista kiinnostaa maalaamisen prosessi, maalarin suhde materiaaliin sekä se, miten maalauksen herättämät ajatukset ja oivallukset voivat yhdistää ihmisen itseensä, luontoon ja yhteiskuntaan.

Maalaus on hänelle naamio, osa itseä ja silti erillinen: naamio, jonka avulla voi ilmaista tiedostamatonta – tunteita ja ajatuksia, jotka muuten jäisivät ilmaisematta.

Salminen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi maalaustaiteen opetusalueelta Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2021.

Maria Laakkonen & Elisa Tuohimaa – Suoja

Suoja on moniaistinen näyttelykokonaisuus intiimeistä tunteista ja haavoittuvuudesta. Maria Laakkonen ja Elisa Tuohimaa lähestyvät aihettaan maalauksen, installaatioiden sekä äänen ja videon avulla. Suoja antaa turvan muulta maailmalta mutta on myös meidän välissämme ja saattaa estää kohtaamasta toista ihmistä. Näyttely ravistelee yksityisen ja yhteisen kokemuksen rajoja mutta tekee sen pehmeästi ja lempeästi kaikkeen kätkeytyvän herkkyyden ehdoilla.

Maria Laakkonen (s. 1990) on taiteen maisteri, MUU ry:n ja Oulun taiteilijaseura -63 ry:n jäsen, joka työskentelee installaation ja mediataiteen parissa. Laakkosta kiinnostavat kieli ja kommunikaatio sekä pienet, yksityiset kokemukset. Hän on osallistunut jurytettyihin yhteisnäyttelyihin Vaasan taidehallissa, Hyvinkäällä sekä Oulussa.

Elisa Tuohimaa on (s. 1982) taiteen maisteri, Taidemaalariliiton ja Oulun taitelijaseura -63 ry:n jäsen. Hän työskentelee maalaustaiteen ja installaation Taiteellisessa työskentelyssä tärkeintä Tuohimaalle on kohtaaminen, yhteyden kaipuu ja yhteisen kokemuspinnan tavoittelu.Tuohimaalla on ollut yksityisnäyttelyjä Oulussa, Raahessa ja Rovaniemellä. Hän on osallistunut Oulun taiteilijaseura -63 ry:n jurytettyihin näyttelyihin Oulussa ja Porissa. 

Taru Salonen – Unhola

Taru Salosen Unhola-näyttelyn työt ovat syntyneet vuosina 2018–21 Salosen työstäessä äitinsä muistisairauden herättämiä tuntoja kuviksi. Ajan kuluessa Salosen suhde aiheeseen muuttui ja se näkyy ilmaisussa, tekniikassa ja näkökulmassa. Galleria Uuden Kipinän näyttely on kuudes varioitu Unhola-näyttelykokonaisuus.

Näyttelyn nimi viittaa henkiseen tilaan, jossa ihmiseltä on kadonnut muisti ja sen mukana muu maailma sekä oma identiteetti. Unhola on myös fyysinen tila, johon ihminen unohtuu maailmalta. Unholassa ihmiseen jää jäljelle hiljaisuuteen sulkeutuneen ihmisen arvokkuus.

Hoitokodissa Salonen näki vanhuuden ja sairauden rumuuden ohella haurasta kauneutta potilaissa, värit ja vuodenaikojen mukaan muuntuvan valon. Taiteellisessa prosessissa Saloselle terapeuttinen työ muuttui kuviksi, joita hän tarkastelee kuvataiteellisten tavoitteiden perusteella. Omaisen näkökulma etääntyy taiteilijan näkökulmaksi. Henkilökohtainen laajenee yleiseksi, kaikkia ihmisiä koskettavaksi.

Näyttelyn työt ovat grafiikkaa, puupiirroksia ja litografioita. Puupiirroksia Salonen tekee ns. häviävän laatan tekniikalla, jossa kuva rakentuu kaivertamalla ja vedostamalla värit kerroksittain yhdeltä puulaatalta. Vedossarjat ovat pieniä ja muuntuvia. Menetelmässä Salosta viehättää puumateriaalin työstämisen ja maalauksellisuuden yhdistäminen. Työprosessin lopussa kaiverrettu puulaatta on kuin muistinsa kadottanut vanha ihminen, uurteinen ja tunnistamaton. Kuvat tallentuvat paperille, josta ne siirtyvät katsojien mielissä uusiksi mielikuviksi ja muistoiksi.

Mustavalkoisissa litografioissa, kuva on piirretty kalkkikivelle ja vedostettu paperille kivipainoprässillä. Näissä kuvissa korostuvat yksinäisyyden ja ajallisuuden kokemukset.Taru Salonen on turkulainen taidegraafikko ja kuvataideopettaja. Salonen valmistui taiteen maisteriksi Aalto yliopistosta 2010. Hän opiskelen parhaillaan kuvataiteilijan AMK- tutkintoa Turun Taideakatemiassa. Taiteellisessa työssään Salonen on keskittynyt puupiirrokseen. Hän on pitänyt viime vuosina aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Salonen on Suomen taidegraafikoiden, Suomen Puupiirtäjien Seuran, Turun Taiteilijaseuran ja Turun Taidegraafikoiden jäsen. Hänen teoksiaan on Suomen Kansallisgallerian ja Husin kokoelmissa. Unhola-näyttely on Salosen ensimmäinen näyttely Lahdessa.

Veera Nelimarkka
Kalmisto I, 2022
betoni, 55 x 62 cm

Veera Nelimarkka – Crux

Crux

Ubi sunt qui ante nos, in mundo fuere?

Where have all the graveyards gone? Gone to flowers everyone. 

– Pete Seeger

Crux (subst.) = ydin, vaikeus, ongelma, taitekohta

Näyttelyn teema on saanut inspiraationsa puun sisällä olevasta kuolleesta ytimestä. Tämä ydin on nimeltään sydänpuu, ja se kannattelee koko elävää puuta. Näen sydänpuun metaforana elämälle yleensä, ja tätä näyttelyni käsittelee: kuolemaa elämän mahdollistajana ja sen kannattelijana. Toista ei ole ilman toista, mutta se ei tee kuolemasta helpommin lähestyttävää.

Näyttely koostuu sekä betonisista ja puisista veistoksista että serigrafia- ja risografiaprinteistä. Veistokset ovat abstrakteja, mutta niissä voi nähdä kaikuja luista ja rustosta, onkaloista ja luolista. Printit koostuvat Hietaniemen hautausmaalta otetuista valokuvista. Osa kuvista on otettu hautakivien tekstittömiltä puolilta ja rajattu pienelle alueelle hautakiveä. Olen käsitellyt värejä hieman epätavallisiksi sekä vieraannuttaakseni että riisuakseni ne dokumentaarisuudesta. Temaattisesti printeissä sivutaan myös kirjallisuudessa käytettyä ubi sunt -teemaa, keskiaikaisten runojen aloitussanoja, joissa valitetaan elämän ja kauneuden katoavaisuutta.

Crux on visuaalinen ajatusnäyttämö, äänettömien huokausten sarja; muistomerkki ja ristiriitaisin tuntein myönnetty arvonanto ajallisuudelle ja katoavaisuudelle.

Veera Nelimarkka (s. 1991, Helsinki) on valmistunut kuvataitelijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta, ja opiskelee tällä hetkellä taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa. Taiteilijana hän on erityisen kiinnostunut visualisoimaan ja kuvittamaan sekä t(/l)uomaan näkyväksi abstrakteja asioita, ilmiöitä ja tuntemuksia. Näyttelyssä on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon kierrätettyjä teosmateriaaleja.

Heli Kaskinen
I Know What You Did Last Summer, 2023
Valokuvarasia, ovisilmä ja hylly, n. 14 x 14 x 16 cm

Heli Kaskinen – I Know What You Did Last Summer

Heli Kaskisen I Know What You Did Last Summer on oivaltava, sympaattinen ja paikoitellen hauska näyttely, joka tutkii katsomisen ja tietämisen välistä suhdetta kerronnallisuuden, huumorin ja löydettyjen materiaalien kautta. Valokuvateoksista ja esinekollaasista koostuva autofiktiivinen teoskokonaisuus haastaa ensihavainnon humoristisen kuvatulkinnan avulla. Näemmekö sen, mitä katsomme?  

Näköhavainnon avulla saavutettu tieto peilautuu usein muistiin ja on siksi epävarmaa, mutta silti sen perusteella on helppo tehdä vakuuttavia päätelmiä. Näyttelyn teokset lähestyvät katsomisen ja tietämisen aihetta juuri samalla tavoin: Kaskinen asettuu tuijotuskilpailuun valokuvan ihmisen muotoisen kuoren kanssa ja tekee tekstimuotoisia tulkintoja. Teosten sympaattisen kömpelö huumori paitsi kääntää löydetystä esiin toisenlaisen tarinan kuin sen, mitä ensisilmäyksellä näemme, mutta myös elottoman elolliseksi. Ihmisen muotoisen kuoren alla on sykkivä sydän, toinen todellinen – jonka tarina on nähdyksi tulemisen arvoinen.

Humoristisessa valokuvakirjassaan Kim Jong-il Looking at Things (2012) João Rocha esittää katsomisen eleen vallan välineenä ja humoristisena toimintana, mutta myös kohdetta vaivaannuttavana kokemuksena, johon myös näyttelyn nimi viittaa. Se lainaa nimensä vuonna 1997 ilmestyneeltä kauhuelokuvalta, jossa vihjataan, että joku tietää karmeasta salaisuudestasi. Niin vihjaa myös tämä näyttely – paitsi että nuo ”karmeat salaisuudet” ovat todellisuudessa jotain aivan muuta. Näyttelyn teokset pyrkivät luomaan vaihtoehtoisia näkökulmia siihen, miten asiat voisivat myös olla. I Know What You Did Last Summer on teoskokonaisuus, joka inspiroituu niin ihmisyydestä, filosofiasta, taidehistoriasta kuin myös populaarikulttuurista.

Heli Kaskinen (s. 1981) on kuvataiteilija, joka työskentelee valokuvan, esinekollaasin ja tekstin parissa. Kaskisen teokset ammentavat itsereflektiosta ja hänen teoksensa käsittelevät usein ihmisyyden, eletyn elämän sekä trauman teemoja humoristis-filosofisesta näkökulmasta käsin löydettyjä materiaaleja sekä tarinankerrontaa hyödyntäen. Työskentelyssään Kaskinen on kiinnostunut näkyvän ja ei-näkyvän välisestä suhteesta, siitä millainen tarina kätkeytyy tarinan taakse. Hänen teoksensa pohjautuu kääntämisen ideaan ja teoksissaan hän pyrkii humoristisen kuvatulkinnan avulla kääntämään löydetyistä valokuvista ja objekteista esiin toisen näkökulman yhdistelemällä niihin tekstimuotoisia havaintoja elämästä. Humoristinen kuvatulkinta on menetelmä, jota Kaskinen tutkii ja kehittelee taiteellisessa työskentelyssään. Kaskinen on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta (2022) ja kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta (2017). Hänen viimeisimpiä yksityisnäyttelyitään ovat olleet One Dot Rules Them All (2021) Mikkelin valokuvakeskuksessa, Mikkelissä ja Valokuvakeskus Nykyajassa, Tampereella sekä Meanwhile, On The Other Side (2019) Valokuvagalleria Hippolytessä, Helsingissä. Kaskisen teoksia on ollut esillä myös yhteis- ja ryhmänäyttelyissä niin Suomessa kuin myös ulkomailla, kuten Itävallassa, Saksassa ja Tanskassa. Vuonna 2023 Kaskiselle myönnettiin valtion 3-vuotinen taiteilija-apuraha.

Taiteen edistämiskeskus on tuellaan mahdollistanut näyttelyn toteutumisen.

Tiina Kaisa Leppänen – Hengitän

Näyttelyn teokset on maalattu akryyli- tai öljyväreillä ulkona eri vuodenaikoina Rapolanharjulla Sääksmäellä ja Tampereen Hatanpäällä vuosina 2021–2023. Teosten lähtökohtana on ollut jokin konkreettinen paikka, kuten risukko, kivikko rannassa tai puu puistossa, josta Leppänen lähtee työstämään maalausta. Esittävyyden merkitys vähenee työskentelyn edetessä ja maalaustavan merkitys ja ekspressiivisyys lisääntyvät, jolloin lähtökohtana olleen aiheen merkitys vähenee. Pyrkimyksenä on, että maalauksen aiheen merkitys katoaa ja maalauksellisuus ja teoksen tunnelma ovat pääosassa.

Tiina Kaisa Leppänen on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on toiminut kuvataiteilijana vuodesta 1997 lähtien.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Lydia Toivanen – Mafia

Käsittelen teoksissa taustaani vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ja suurperheessä. Tuon esiin suurperheen sisäistä dynamiikkaa suhteessa yksilön kasvuun sekä kodin hengelliseen perintöön. Olen työskennellyt arkistolähtöisesti ja käyttänyt oman materiaalin lisäksi vanhempieni sekä isoäitini kotialbumikuvia. Teoksissa on nähtävissä dokumentoinnin kehityskaarta harkitummasta filmikuvaamisesta jokapäiväiseen, spontaaniin kännykkäkuvaamiseen.

Mafia on videoessee, joka havainnollistaa vanhoillislestadiolaisen suurperheen monisävyistä elämää ja sisäistä dynamiikkaa. Video nostaa esiin erilaisia todellisuuksia, joita jokaiselle yksilölle yhteisestä kasvualustasta huolimatta muodostuu. Video perustuu älypuhelimen jatkuvaan läsnäoloon ja tuo esiin puhelimen intiimin ja arkisen luonteen. Ilman sitä teoksen materiaalia ei olisi olemassa. Teoksen nimi tulee perheeni WhatsApp-ryhmän nimestä.

Valokuvakirjan Yhdestä viattomasta katseesta toistuvana elementtinä on lapsuudenkotini ruokapöytä, joka symboloi perheemme yhteisöllisyyttä ja monimuotoisuutta. Kirjan tekstiosuus koostuu sisarusteni muistoista pöydän ympäriltä kolmen vuosikymmenen ajalta. Kirjan nimi viittaa vanhempieni ensikohtaamiseen ja äitini tyypilliseen lausahdukseen, ”kaikki tämä on lähtenyt yhdestä viattomasta katseesta.”

BIO

Lydia Toivanen (synt. 1987) on kuvataiteilija, jonka pääasialliset mediat ovat valokuva ja video. Hänen keskeinen työvälineensä on älypuhelin, jonka käyttö nostaa esiin kysymyksiä valokuvauksen estetiikasta, etiikasta ja käyttötarkoituksista. Teoksissaan hän käsittelee taustaansa uskonnollisessa yhteisössä ja suurperheessä.

Anne Rantakylä
14/4 sarjasta Mangifera indica

Anne Rantakylä – Mangifera indica

Näyttelyni Mangifera indica dokumentoi valokuvin Mangifera indica kasvin eli mangon taimen hidasta kasvua kahden kuukauden ajalta ensimmäisenä koronakeväänä vuonna 2020. Teoskokonaisuudessa kuvaan ateljeen yksitoikkoista arkea vähäeleisellä tavalla, jossa kasvi ei juuri kasva mutta päivä ja valo vaihtelevat. 

Taustani valokuvataiteilijana on piirtämisessä. Opin havainnoimaan valoa piirtämisen kautta tarkkailemalla valon muutoksia kolmiulotteisilla pinnoilla ja sen tulkitsemista kaksiulotteiselle pinnalle, paperille. Valokuvaamisessani on kyse samanlaisesta havaitsemisesta. Valon olemus kiehtoo minua ja se on usein tärkein yksittäinen asia ilmaisussani. Valokuvaan mustavalkoista valokuvaa juuri tästä syystä. Se pelkistää valon olemuksen, jättää jotain salaperäistä todellisuudesta näyttämättä ja minulle se on oma maailmansa, jossa viihdyn. 

Toinen Mangifera indica näyttelyn teemoista on aika. Olen keskittynyt viime vuosina taiteellisessa työssäni aikaan liittyviin kysymyksiin. Olen valokuvannut erityisesti geologisia muodostelmia. Aavikkoa, kiviä, kallioita. En osaa selittää miksi aika kiehtoo minua niin kovasti, ehkä se on mysteereistä suurimpia rakkauden lisäksi. Kiinnostukseni aikaan on myös varsin arkinen, vuosittain minulla on lukematon määrä erilaisia paperisia kalentereita, jotka myös säilytän ja joihin palaan. Mangifera indica teoskin on eräänlainen kalenteri. Valokuvan suhde aikaan on monitahoinen. Maisteritutkielmassani kyseenalaistin valokuvataiteen teorian kaanonin siitä, että valokuva olisi pysäytetty kuva ajasta. Perustelin väitettäni sillä, että ajan olemuksesta ei ole filosofiassa tai tieteessä konsensusta ja usein valokuvataiteen teoria käsitellessään aikaa lähtee olettamuksesta, että aika olisi yksinkertaisesti lineaarinen ilmiö, joka näyttäytyy niin kuin me se ihmismielessä ja elämässä koetaan. Siinä olettamuksessa valokuva on pysäytetty kuva ajasta ja menneisyydestä. Minulle valokuva päinvastoin on elävä ikkuna aikaan ja nykyhetkeen.

Helsingissä asuva ja työskentelevä Anne Rantakylä (s. 1989) valmistui Imatran taidekoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2017 pääaineena valokuvataide ja valokuvataiteen maisteriksi Göteborgin yliopistosta vuonna 2019. Rantakylä on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut ruotsalainen Kerstin Lind-Pafumis stiftelse ja näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Magnus Strandberg
Still-kuva installaatiokokonaisuudesta Loitering
2023, video, 2min 46sek

Magnus Strandberg – Loitering

Magnus Strandberg ja joutavuuden lumo

Magnus Strandbergin näyttely Loitering on kunnianosoitus irtolaisuudelle ja joutomaille. Taiteilija on ollut viime aikoina inspiroitunut Helsingin Taivallahdesta ja siellä sijaitsevasta Taivalsaaresta. Kyseiset Hietarannan uimarannan ja Hietaniemen hautausmaan yhteydessä sijaitsevat alueet ovat olleet viimeisiä pääkaupungin keskustan liepeillä sijaitsevia joutomaita. 

Joutomaat alkoivat kiehtoa taiteilijaa sen myötä, kun hän jokin aika sitten kiinnostui vieraslajeista kerätessään kasveja värjäämistä varten. Uudessa näyttelyssä hänen projektinsa on laajennut esimerkiksi valkoposkihanhen pörhistelyä kuvaavaan videoon ja kasvienkeräilyn yhteydessä Strandbergin työhuoneelle kulkeutuneita pikkumönkijöitä kuvaaviin syanotypioihin. Kasvit ovat taas antaneet värinsä näyttelyn tekstiiliteoksille. Vieraslajit, joutomaat ja kutsumattomat vieraat ovat Strandbergista uskomattoman kiehtovia, koska ne ilmentävät kontrollin ulkopuolista ja kuritonta aikamme maailmassa. Hän toteaakin seuraavaa: ”Määrittelemättömään paikkaan eivät kuulu tarkat säännöt siitä, miten siellä pitäisi olla. Joudut keksimään ne itse. Päätät itse. Leikillä ei ole sääntöjä eikä määränpäätä.”

Taivallahden alue kiehtoo taiteilijaa myös siitä syystä, että sen historiassa erilaiset käyttötarkoitukset kontrastoivat toistensa kanssa. Samalla alueella on sijainnut niin teurastamo tai uimaranta, minkä lisäksi 1800-luvun venäläissotilaiden hautausmaan päälle on myöhemmin rakennettu tennishalli. Keskenään ristiriitaiset tai ainakin erisuuntaiset käyttötavat kertovat omalla tavallaan alueen statuksesta ja käytöstä. Tätä nykyä alue on murroksessa, kun kiistellyn kylpylähotelliprojektin myötä ovat saaneet väistyä niin veneiden talvisäilytys kuin sekalainen kasvusto. Jälkimmäinen vaikuttaa onneksi olevan sitkeää laatua ja onkin puskenut versoja lanatun maan pintaan. 

Strandberg käsittelee näyttelyssään yksiulotteisen talousajattelun näkökulmasta hyödytöntä joutomaalle kasvanutta lähiluontoa, jossa näkyy suunnitelmaton kerroksellisuus ja tietynlainen määrittelemättömyys. Yhteiskunta, joka haluaa kaiken määrittelyn ja vallankäyttönsä kohteeksi, on armoton ja muistiton organisaatio. Taiteilijan näyttely onkin hätähuuto joutomaiden ja epämääräisyyden puolesta. Hän kirjoittaa seuraavaa: ”Mielestäni maleskelu ja asiaton oleskelu kuuluvat olemisen tärkeimpiin muotoihin, koska ne usein miten sisältävät poikkeuksellisia ajattelun ja havaitsemisen muotoja.” 

Näyttelyssään Loitering Magnus Strandberg ei etsiydy koskemattoman ja villin luonnon äärelle, vaan hän on kiinnostunut lähiluonnosta ja vähämerkityksellisemmäksi koetusta arkipäiväisen alueesta, joka osoittautuu hänen analyysissaan kapinalliseksi ja kurittomaksi vapauden tyyssijaksi. Arkisen ja vähäpätöisen merkitys paljastuukin hänen teostensa myötä äärimmäisen tärkeäksi. Taiteilija näyttää, miten tärkeää on antaa aikaa ja tilaa odottamattomasta avautuville vaivihkaisille kokemuksille ja toimille. Strandbergin taiteessa pienimuotoinen ja sivuutettu saa näkyvyytensä ja paljastaa voimansa. Maleskelu ja oleskelu ovat välttämättömiä asioiden syvemmälle ymmärrykselle. 

Näyttelyä ovat tukeneet Konstsamfundet ja Svenska kulturfonden. 

FT Juha-Heikki Tihinen

Lahden Taidelainaamo – TEOSVÄLITYS

Taidelainaamon teokset esittäytyvät Galleria Uuden Kipinän kaikissa näyttelytiloissa nyt kolmatta kertaa. Esillä olevia teoksia ei ole nähty aiemmin Lahden Taidelainaamossa. Esillä on yli 170 teosta 44 taiteilijalta. Tavalliset taidelainaamomitat eivät rajoita Teosvälityksen teoksia vaan esillä on nyt myös isoja, yli 100 x 100 cm teoksia.

Lahden Taidelainaamon taiteilijat ovat pääosin päijäthämäläisiä. Taidelainaamo välittää Lahden Taiteilijaseuraan, Lahden Taidegraafikoihin ja Valokuvataide ry:n kuuluvien taiteilijoiden teoksia.

Teokset saa mukaan heti. Teoksen voi lunastaa omakseen kertaostona tai kuukausimaksua maksamalla, kunnes teos tulee kokonaan maksetuksi. Kuukausimaksu on koroton.

Teosvälitysviikon muu ohjelma Galleria Uudessa Kipinässä:

ke 15.11. klo 17–19:
Paneelikeskustelu aiheena Julkinen taide ja osallistavuus julkisessa taiteessa. Keskustelua muun muassa Rantakartanon uudesta muraalista ja sen synnystä.

to 16.11. klo 18–20:
Pimeesti taidetta -ilta. Koe taide taskulampun valossa!

pe 17.11. klo 12–18

Lainaa taiteilija

la 18.11. klo 12–16

Lainaa taiteilija

su 19.11. klo 14–16:
Teoksen takana -taiteilijatapaaminen. Vapaamuotoista keskustelua taidevälitystapahtuman teoksista.

Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Lainaa taiteilija

Haluaisitko lainata itsellesi taiteilijan?

Lainataiteilijan kanssa voit yhdessä tutustua Lahden Taidelainaamon Teosvälitys-tapahtuman näyttelyyn ja hän voi esitellä teille teoksia.

Voit kysyä mieltäsi askarruttavia asioita taiteeseen liittyen sekä keskustella taiteesta. Halutessasi voit myös taiteilla itsellesi lainataiteilijan opastuksella pienen taideteoksen.

Lainattava taiteilija:

Nelli Penna, lahtelainen kuvataiteilija ja taidemaalari sekä yhteisötaiteilija. Penna toimii myös Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtajana.

Missä ja milloin:

Taiteilija lainattavissa Galleria Uusi Kipinä pe 17.11. klo 12–18 sekä la 18.11. klo 12–16

Miten:

Lainaa taiteilija itsellesi maksimissaan tunniksi laittamalla etukäteen sähköpostia osoitteeseen galleriauusikipina@kauno.fi tai soittamalla gallerialle numeroon 044 322 4665.

Varattavat ajat: pe 17.11. klo 12–18 sekä la 18.11. klo 12–16.

Saija Starr – Paikat joita kannan mukanani

Tuuli riepottelee kukkia ja puita,
katkoo oksia,
levittää terälehtiä ympäristöön,
muuttaa maisemaa, ja minua.

Mietin onko lapsuuteni kiipeilypuu vielä pystyssä ja jäikö puuhun jälki niin kuin minuun, kun kiipeilin sen oksilla. Kävelen puutarhassa ja ajattelen ajan kulumista, ikuista muutosta ja liikehdintää. Jahtaan sydän pakahtuen jotain määrittelemätöntä, jonka haluaisin saattaa jonkinlaiseen muotoon, pysäyttää, mutta en tiedä miten, enkä edes kunnolla mitä se on. Ehkä tuo tunne / muisto / muistikuva / tila löytyy maalauksesta: ainakin maalatessa koen olevani lähinnä tuota pakahtumisen tunnetta ja saavani jostain hetkittäin kiinni.

Näyttely kertoo muistoista, kaipuusta, ja paikoista, joita kannan mukanani.

Teemu Siika – Näyttely

Luonnossa muovautuneita, syntyneitä̈ ja esiintyviä̈ ilmiöitä̈ – geologisia muodostelmia, maisemia, elollisia olentoja, lumen kinostumista, aaltoliikettä, liekkien tanssia ja hiilloksen sykkivää hehkua, jopa maahan varisseiden lehtien muodostamia installaatioita – pidetään yleisesti esteettisesti kauniina ja henkisesti rauhoittavina. Näille yhteistä on niiden syntyprosessin takana oleva puhdas sattuma. Onko samaa estetiikkaa ja rauhoittavaa vaikutusta mahdollista saavuttaa taiteessa, jonka muotojen ja komposition synnyn takana on merkittävissä määrin sattuma?

Teemu Siika on tutkinut tätä maalaustaiteen ja keramiikan keinoin. Teosten toteutustapa on ennalta määritelty, mutta sattuma on saanut sanoa viimeisen sanan niiden ulkoasussa. Siian keraamisissa teoksissa sattuman airuena toimii painovoima. Maalauksissa sattuman oikkuja edustaa ihmiskäden ja siveltimen yhteyden kautta syntyvä rytmiikan ja motorisen epätarkkuuden hienovarainen muutos.

Keraamiset teokset Siika toteuttaa kehittämällään menetelmällä, jossa teoksen lopullisessa muodossa esiintyvät vaihtelut ovat painovoiman avustaman sattuman kautta syntyneitä. Maalausten tekniikkana on meditatiivinen pilkutus vaihtelevan kokoisilla siveltimillä ja erilaisen viskositeetin omaavilla maaleilla. Teosten komposition ja rytmiikan määrää siveltimestä valuvan maalin määrä, sekä hienomotorisen epätarkkuuden ja keskittymisen herpaantumisen luoma tiheysvaihtelu.

Sattuman estetiikka on Siian toinen taiteellinen pääsuuntaus. Hän keskittyy myös ihmisyyden ja yhteiskunnan tutkimiseen lisäämällä kerroksia ja merkityksiä lasten populaari- ja lelukulttuurista fyysisen innoituksensa saaviin keraamisiin veistoksiin perehtymällä kulloinkin käsittelemäänsä aihetta ruotiviin sosiaalipsykologian ja muiden ihmistieteiden julkaisuihin. Sattuman estetiikka on hänelle vastapainoa tälle ajoittain syvälle ihmisyyteen menevän tutkimuksen kuormittavuuteen. Siian ihmisen kokoisia veistoksia on viimeksi nähty Lahdessa niin ikään Galleria Uudessa Kipinässä vuonna 2020.

Maarit Rantala
Keitaalla
2022
Öljyväri kovalevylle
211 cm× 122 cm

Maarit Rantala – Ilmestyksiä

Ilmestyksiä – näyttely on matka ilmestyksiin ja omintakeisiin maisemiin, joissa fakta ja fiktio synnyttävät rinnakkaisia todellisuuksia. Ihmismielen sisäiset kerrostumat ovat liikkeellepaneva sysäys näkymiin, joita kohtaamme. On kyse hetkistä ja impressioista – maisemallisista keidastuokioista, joissa mieli pysähtyy ja kutsuu esiin paikan hengen. Luomakunnan kauneimmat ja kummallisimmat oliot ilmestyvät runollisiin maisemiin tehden taikojaan. Niillä on sanomansa: tapaamme olioissa ja esineissä ristiriitaisuuksia ja löydämme niiden sisältä meille tarkoitettuja viestejä. Tervetuloa matkalle. 

Näyttely sisältää akryyli- ja öljyvärin maalattuja maalattuja maalauksia. 

Maarit Rantala on Hyvinkään taidekoulusta 2013 ja Vapaasta taidekoulusta 2018 valmistunut taiteilija, jonka työskentelyperiaatteita ohjaavat sisäinen kaaos ja elämään piiloutuneet ristiriidat. Hänen maalauskielensä on yhtä aikaa rouheaa ja herkän salaperäistä. Sekasortoisen maailman keskellä maalaus on kuin runo, joka voi yhtä aikaa lohduttaa ja tavoittaa pyhyyden kokemuksen.

Anna Reivilä
Possible planets #1
2023
pigmenttivedos
20 x 30 cm

Anna Reivilä – Crude matter

Minä olen silmä, jolla maailmankaikkeus itseään katsoo, jumaluutensa tuntien. – Percy Shelly 

Jokainen sukupolvi on kohottanut katseensa yötaivaalle ja ihmetellyt avaruuden kauneutta. Avaruus on ollut niin inspiraation lähteenä kuin matkan kohteena. Tiedemiehet näkevät avaruuden arvoitukset jopa elämän kysymysten avaimena, visionäärit tulevaisuuden mahdollisuuksina, taiteilijat luovuuden lähteenä. Avaruus on romanttinen, uhkaava, symbolinen sekä salamyhkäinen.

Mutta mikä on se polku kaukaisista tähdistä kämmenelläni pitelemääni punaiseen omenaan – ja minuun itseeni. Sen polun täytyy johtaa tähdistä meihin, suuresta pieneen, sillä me emme tehneet tätä planeettaa, eikä Maa tehnyt Aurinkoa ja muita tähtiä. Valokuvasarja Crude Matter tutkii ihmisen suhdetta maailmankaikkeuteen materian kautta. Sarjan ajava voima on idea siitä, kuinka kosmos luo meidät, mutta myös me luomme kosmoksen havaitsemalla sitä. 

Taidetta tutkittaessa keskeisessä asemassa ovat aika -sekä paikkasidonnaisuus. Mutta avaruutta tutkiessa huomaa pian, että aika ja paikka ovat kaikkea muuta kuin absoluuttiset, tasapainoiset ja muuttumattomat. Aika voi kaartua ja jopa tyhjyydellä on muoto. Tilassa on monta kerrosta, valo kameran kennolle on matkustanut kuolleesta tähdestä vuosikymmeniä halki avaruuden. Maailmankaikkeuden todellisuus on jotain aivan muuta kuin meidän todellisuutemme. Se on enimmäkseen pimeää ainetta, vain pikkuisen karkeaa ainesta sekä valon kaltaisia arjen energioita. 

Anna Reivilä tutkii kiviainesta avaruuden materiaalina. Hän viittaa teoksillaan siihen, miten kaikki maapallon materiaalit ovat tulleet avaruudesta, ja miten on mahdotonta tutkia avaruutta pelkästään katsomalla. Teoksissa katse kääntyy pois ihmisestä elinkaaremme ajan ylittäviin kiviin. Koska näyttelyn valokuvissa ihmisen tekemä teko on kuitenkin aina läsnä, tulee taiteilija samalla tutkineeksi inhimillisyyden rajoja.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Studio Viis – Viisvuotisjuhlanäyttely

Studio Viis -kollektiivi juhlii viisvuotista taivaltaan näyttelyllä Galleria Uudessa Kipinässä 13.9.-1.10.2023

Juhlanäyttely kokoaa taiteilijoiden uusimmat teokset hahmogalleriaan yhtenäiseksi rintamaksi kertoakseen, että Outsider-taiteessa on voimaa sekä asennetta tulla nähdyksi! Taiteilijamme ovat ylpeitä itsestään, toisistaan ja teoksistaan.

Kollektiivin viisivuotiseen historiaan mahtuu paljon saavutuksia: useita omia näyttelyitä eri puolilla Suomea, useamman jäsenen edustuksia Outsider Art Festivaaleilla viimeisen kolmen vuoden aikana, studiotavaroiden muuttoa tilojen vaihtuessa isompiin, lukuisa joukko vierailevia kuvataiteilijoita osana toimintaamme, yhteistyötahojen kanssa järjestettyjä mahtavia projekteja ja hankkeita, useampi taiteilijamentori luotsaamassa toimintaa, kollektiivin jäsenten lukumäärän kasvamista vuosien varrella, vaihtuvia näyttelyitä Kahvila! -kahvilassa (Aleksanterinkatu 15, Lahti), toistemme kannustamista työhuoneella sekä ennen kaikkea uuden oppimista ja itsensä ylittämistä jokaisen uuden teoksen valmistumisen myötä.

Kollektiivimme koostuu erityistä tukea tarvitsevista ammattikuvataiteilijoista sekä taidementorista. Toimintamme tähtää ammattimaiseen kuvataiteelliseen tuotantoon sekä laajaan näyttelytoimintaan osana kollektiivia. Olemme Lahdessa, Kiveriössä toimiva vapaa ja itsenäinen taiteilijaryhmä. Kollektiivimme toimii osana Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen vammaispalvelujen päiväaikaista toimintaa. Juhlanäyttelyssä on nähtävillä kollektiivin yhdentoista tällä hetkellä aktiivisen taiteilijan teoksia.

Tervetuloa viihtymään juhlanäyttelyyn!

Ota teoksista rohkeasti kuvia sosiaaliseen mediaan. Tägääthän meidät kuviisi ja seuraa meitä Instagramin puolella @studioviis

Eläköön Outsider Art!

Anni Henriksson – Pehmeä taivas

Pyyhin kädet savesta, jotta voin kirjoittaa tämän tiedotteen. Savesta, jota kaivaessa juutuin ojan pohjan mutaan ja saappaat hörppäsivät vettä. Nauratti.

Opettelen dreijaamaan vähän ennen näyttelyn avajaisia. Dreijan kiekolle paiskattu savi on jäykkää ja hiekka raapii ihoa. Etsin voimaani kimpale muinaista merenpohjaa kämmenten välissä. Savi paljastaa heti kun käteni haparoivat. Itkettää.

Muistuu mieleen lapsuuden savityökerho. Silloin päätin, että en osaa tätä hommaa. Päätös, jota en tiedostanut tehneeni mutta jonka takana ehkä juuri siksi olen pysynyt kohta neljä vuosikymmentä. Elän uudelleen ajan kerrostumia – hetkiä, jolloin olen pelännyt epäonnistumista ja pelon ohjaamana tehnyt sitä minkä tiedän jo osaavani. Olen hylännyt iloni, eikä ole lainkaan yksinkertaista löytää takaisin sen luo.

Tänään lupaan itselleni, että onnistumista ei määrittele lopputuloksen olemus. Onnistun kun vastaan materiaalin olemukseen koko ruumiillani ja tunnen nautinnon imun paljaissa jalkapohjissa asti. 

Pehmeä taivas on ensimmäinen oma näyttelyni kymmeneen vuoteen. Olen miettinyt kauan mitä haluan. Vihdoin ymmärsin kysyä käsiltä, kysyä sydämeltä.

Haluan laulaa, haluan tanssia ja haluan huutaa täysillä. 

Kiitos

SKR Päijät-Hämeen rahasto
Lahden kaupunki
Kauno ry 
Ateljee Artelli savipajan Henna Nuutinen 
paras dreijausope Pauliina Purhonen
Inari, kumppanini lapion varressa ja
ojan pientareella
Hullu NainenMaa

Tea Tuovila
Aurinko, tähdet ja kaikki päivät
2023
monotypia, carborundum, kuivaneula, ompelu
55x85cm

Tea Tuovila – Omat ympyrät

Pyörin näissä omissa ympyröissäni.
Välillä ne rajaavat pientä omaa tilaa ja joskus se on koko maailma. En tiedä mistä ne alunperin tulivat, mutta sinne ne vain pyrkivät tulemaan. 

Tea Tuovilan ilmaisutyyli on abstrakti minimalismi. Teoksissaan hän jäsentää maailmaa abstraktien symbolien ja värien kautta. Usein pelkistämisen jälkeen jäljelle jää vain väripintaa. Teoksissa ympyrät symboloivat taiteilijalle jatkuvuutta, maailmankaikkeutta, maapalloa, aurinkoa tai omaa kuplaa. Kuvio on ikuinen ja iätön. Sen tutkiminen on loputon mielenkiinnon kohde. Teoksissa toistuu usein myös suora ohut viiva. Viivan käyttäminen rauhoittaa kuvaa, antamalla tukea ja rauhaa. 

Tekniikkana on carborundum ja kuivaneula. Teokset ovat värikylläisiä, mutta usein pelkkä musta voi viedä voiton. Ne ovat myös uniikkeja, koska niistä ei ole olemassa vedossarjoja. Kehystämisessä ei ole käytetty paspista ja lasia, vaan vedospaperi on pingotettu rimasta ja vanerista tehtyjen 4,5 cm paksujen pohjien päälle, jotka tuovat ne irti seinäpinnasta. Perinteinen kehystystapa ei teoksille sopisikaan. Taiteilija kokee sen hallitsevan ja vangitsevan kuvaa liikaa. Kuvat myös jatkuvat reunojen yli ja teokset ovat maalausten kaltaisia; uniikkeja, värikylläisiä yksilöitä, joille carborundun luo pintastruktuurin 

Tuovilan teokset eivät julista mitään, vaan näyttävät sen, mikä tekijää itseään puhuttelee – ja toivottavasti myös katsojaa. Tea Tuovila on Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2000 valmistunut kuvataiteilija (AMK), joka on myös intohimoinen valokuvaaja. 

Susanna Pesonen
Alex – Doing what matters
2023

Susanna Pesonen – Doing What Matters in Times of Stress

Doing What Matters in the Times of Stress -näyttely käsittelee Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia turvallisuuden tunteeseen, toimijuuteen ja mielenterveyteen. Se koostuu videoinstallaatiosta ja työpajassa toteutetuista kuvista. 

Videoinstallaatiossa As a Russian, you cannot be silent, venäläinen sotaa vastustava aktivisti Alex kertoo vastarinnasta ja valinnoista. Alex on osallistunut mielenosoituksiin sodan ensimmäisistä päivistä lähtien Ukrainan lippu harteillaan. Teos pohjaa audiovisuaaliseen Yhdessä sotaa vastaan -artikkeliin (julkaistu Ylellä 9.4.2023.) Se tutkii journalistisin menetelmin kerätyn aineiston tuomista verkkojournalismin maailmasta tilalliseen näyttelymuotoon. Videoissa kuullaan haastatteluita, nähdään mielenosoituksia Suomessa ja otteita eri medioiden uutisvideoista Ukrainasta ja Venäjältä. 

Off focus? Visualizing my values -valokuvaterapia työpajassa toteutettu kokonaisuus muodostuu työpajaan osallistuneiden ukrainalaisten tuomista ja ottamista valokuvista. Päivän kestävässä työpajassa käsiteltiin mielenterveyttä sota-aikana sekä elämän merkityksellisempien asioiden tunnistamista ja kuvaamista yhdessä valokuvaaja Susanna Pesosen ja terapeutti Maiju Tokolan kanssa. Osallistujat toivat kolme heille tärkeää kuvaa, joiden herättämiä tunteita ja merkityksiä avattiin yhdessä keskustellen. Vanhojen kuvien rinnalle otettiin uusia kuvia, jotka peilaavat vanhoista kuvista nousseita teemoja tässä hetkessä ja ympäristössä. 

Susanna Pesonen (s. 1996) on Helsingissä asuva valokuvaaja ja aktivisti. Pesonen työskentelee dokumentaristisen ja journalistisen kuvan parissa, yhdistäen itse kuvattua ja lainattua materiaalia. Hänen työskentelynsä keskiössä on usein yhteiskunnalliset ilmiöt ja henkilötarinat. Hän on valmistunut LAB Muotoiluinstituutista keväällä 2023 sekä opiskellut Skotlannissa Edinburgh College of artissa. Hänen töitään on ollut esillä ryhmänäyttelyssä Skotlannissa sekä useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa. Pesonen työskentelee freelancer kuvaajana sekä visuaalisena journalistina Ylellä.

Näyttelyn toteutusta on tukeneet Patricia Seppälän Säätiö ja Kauno ry.

ENG

Doing What Matters in Times of Stress -exhibition adresses the effects of Russia’s war of agression on feelings of security, human agency and mental health. It consists of a video installation and pictures actualized in a workshop. 

In the video installation, ”As a Russian, You Cannot Be Silent”, russian anti-war activist Alex discusses resistance and choices. Alex has participated in anti-war protests in Finland since the first days of the war, ukrainian flag on his shoulders. The installation is based on an audiovisual article, ”Yhdessä Sotaa Vastaan” (published on Yle 9.4.2023). The installation explores adapting materials gathered through journalistic methods from the world of online journalism into a shape of an exhibition.

In it we’ll see an interview of Alex, footage of the anti-war demonstrations and excerpts of news footage from Ukraine and Russia. 

Off Focus? Visualizing My Values is a set realised in photographic therapy and it consists of pictures brought and taken by Ukrainians. The day long workshop processed mental health during the war time and focused on finding and photographing the more meaningful things in life with the lead of photographer Susanna Pesonen and therapist Maiju Tokkola.

The exhibition is sponsored by Patricia Seppälä’s foundation and Kauno ry.

UKR

Виставка «Робити те, що має значення під час стресу» розглядає вплив загарбницької війни Росії на відчуття безпеки, свободу волі та психічне здоров’я. Він складається з відеоінсталяції та фотографій, актуалізованих у майстерні.

У відеоінсталяції «Як росіянин не можна мовчати» російський антивоєнний активіст Алекс обговорює спротив і вибір. Алекс брав участь в антивоєнних протестах у Фінляндії з перших днів війни, з українським прапором на плечах. В основу інсталяції покладено аудіовізуальну статтю «Yhdessä Sotaa Vastaan» (опубліковано в Yle 9.4.2023). Інсталяція досліджує адаптацію матеріалів, зібраних журналістськими методами зі світу онлайн-журналістики, у форму виставки.

У ньому ми побачимо інтерв’ю Алекса, кадри антивоєнних демонстрацій та уривки новин з України та Росії.

Не у фокусі? «Візуалізація моїх цінностей» — це набір, реалізований у фототерапії, який складається зі світлин, які принесли та зробили українці. Денний семінар розглядав психічне здоров’я під час війни та зосереджувався на пошуку та фотографуванні більш значущих речей у житті під керівництвом фотографа Сусанни Песонен і терапевта Майджу Токкола.

Спонсорами виставки є фонд Патриції Сеппяля та Kauno ry.

Kati Sankala – NELIÖ JA PUNAINEN

Olin 11-vuotias, kun kävelin Vesijärvenkadulla ja taivaan peitti ensin ääni, sitten naakkaparvi. Naakkoja oli varmasti tuhat, ja jokaiselle niistä oli yksi sana. Istuin bussiin ja jäin toistamaan mietteissäni naakan sanaa. Naakka-naakka-naakka-. Toisto sai maailman sidokset höltymään. Naakka ei ollutkaan enää harmaanmusta siivekäs, vaan lystikäs kirjainyhdistelmä, joka jäi irralleen leijumaan, viittaamatta mihinkään. Se olisi voinut tarttua yhtä hyvin sormikkaaseen tai jääkaapin alapuolella olevaan kuivatavarakaappiin.

Nyt esillä olevat maalaukset ovat saaneet alkunsa arkisista havainnoista ja niiden muistoista. Ne liittyvät ihmisen muokkaamaan maailmaan, kuten liikennemerkkeihin, tyhjiin akvaarioihin ja lähiöpihoihin. Tutut asiat ilmestyvät maalauksiin yhä uudelleen, ottaen erilaisia muotoja ja värejä, muodostaen erilaisia suhteita toisiinsa. Asiat vapautuvat vaivihkaa niille annetuista nimistä. Merkillinen puolalaiskirjailija Bruno Schulz puolustaa eräässä novellissaan materiaalisen maailman salaista kuhinaa nimeämisvimmaltamme: ”Tuo yhdennäköisyys, tuo ulkoinen vaikutelma ja nimi tyynnyttävät mielemme ja estävät meitä kysymästä, kuka tuo onneton luomus omissa silmissään oikeastaan on…”

Myös näyttelyn teoksissa on kyse paitsi ajattelusta, myös aineellisen maailman ihmeistä. Maalaukset ovat muodostuneet tuhlailevista määristä rautaoksideja, rautahydroksideja, kadmiumsulfidia, natriumalumiinisulfosilikaattia, kromioksidia, hiillettyä luuta ja akryylipolymeeriemulsiota. Itse valmistetut maalit ovat villimpiä kuin tehdasvalmisteiset: usein ne rahisevat liiaallisesta pigmenttimäärästä ja ovat melkein paakkuisia, joskus taas emulsio tekee väristä liimamaista lientä. Aineen oikusta tulee myös kuvan oikku. Kati Sankala on Lahdessa syntynyt kuvataiteilija, joka on opiskellut taidemaalariksi Vapaassa taidekoulussa Helsingissä. Tällä hetkellä hän viimeistelee kuvataiteen maisteriopintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Sankalan teoksia on yksityisten taidekokoelmien lisäksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä Valtion taidekokoelmissa.

Ronja Siitonen & Mari Mäntynen – Kiintymyksen asentoja

Kiintymyksen asentoja on Ronja Siitosen ja Mari Mäntysen yhteisnäyttely, jonka teemoja ovat läheiset ihmissuhteet ja omakuvallinen performanssi kameralle. Siitonen on lähestynyt kameransa kanssa entisiä ihastuksiaan ja Mäntynen sisaruksiaan ja isäänsä.

Siitonen ja Mäntynen ovat molemmat valmistuneet valokuvaajiksi LAB Muotoiluinstituutista keväällä 2023.

Ihastuspäiväkirja -teoskokonaisuus rakentuu yhteisomakuvien ympärille, joita Siitonen on kuvannut entisten ihastustensa kanssa. Siitonen on ollut ihastunut kuvissa esiintyviin henkilöihin viimeisen 12 vuoden aikana. Ihastuspäiväkirja sai alkunsa vuonna 2021 Siitosen halusta dokumentoida monilukuista ihastushistoriaansa, sillä aihe vaivasi taukoamatta hänen mieltään joko ihastustunnemyrskyinä, tai analyysinä yhteiskunnan pariutumismalleista ja -odotuksista, joihin hän ei itse samaistunut. Teoksen toinen osa Suudelma Jaron kanssa on kameralle performoitu suudelma, jonka Siitonen ja hänen entinen ihastuksensa toteuttavat videolle. Projekti käsittelee lavastettujen yhteisomakuvien kautta tunnustamista, valokuvan valikoivaa totuutta ja mahdollista sukupolvikokemusta sitoutumisen haasteellisuudesta.

Lemmikki (2021-) on projekti, jossa Mäntynen on havainnoinut perheenjäsentensä välisten suhteiden muutoksia. Miten vanhemman ja lapsen roolit muuttuvat perheen sisällä ajan kuluessa, sekä miten sisarussuhteiden dynamiikat ja roolit voivat olla iskostuneet meihin hienovaraisen syvälle. Valokuvat ovat inspiroituneet perheen vanhoista kotialbumikuvista ja osa kuvista onkin suoria kopioita

niistä. Näyttelyssä on myös esillä behind the scenes -videoita kuvaustilanteista. Videot voivat paljastaa jotain idyllisten ja aseteltujen lapsuudenkuvien takaa.

Mikael Alanko – Kerro mulle olenko olemassa

”Vastustan mitä tahansa uskontoa ja kommunismia ja natsismia – ne ovat molemmat yhtä uskontoja.  He ovat vain korvaavia jumalia.”
– Lemmy Kilmister

”Laitoin sydämeni ja sieluni työhöni, ja olen menettänyt järkeni tässä prosessissa.”
– Vincent van Gogh

Olen meditoinut yhdeksän vuotta mutta maailma ei ole muuttunut ollenkaan. Olen huolestunut maapallon tilanteesta. Tämä onkin todella paha paikka.

Teen taidetta, jossa haluan oikeasti sanoa ja antaa totuutta ihmisille.  Musiikki antaa minulle rauhoittumista ja onnellisuutta ja buddhalaisuus ajattelemisen aihetta: ollakko olemassa vai olematta?

Ajattelen että maailmaa ei muuteta väkivallalla vaan taistelemalla pahaa vastaan. Samaan aikaan kun ateismi ja buddhalaisuus väittelevät, kunnioittaen kyllä toistensa näkemyksiä, filosofisesta kysymyksestä Jumalan olemassaolosta, mun vastaukseni ja elämänohjeeni on filosofia.

Ja – Kauan eläköön onnellisuus!

Mikael Alanko on valmistunut Kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi 2022 Koulutuskeskus Salpauksesta. Nuoresta iästään huolimatta Alanko on ehtinyt osallistua jo  moniin yhteisnäyttelyihin, joista ehkä tärkeimpänä mainittakoon Generation 2020 Amos Rexissä. Mikael Alanko on hyvin laaja-alainen taiteilija ja kiinnostunut niin kaksi- ja kolmiulotteisesta työskentelystä kuin animaatioistakin. Alangon teokset ovat voimakkaita ja usein kantaaottavia.

Kerro mulle olenko olemassa on Mikael Alangon ensimmäinen yksityisnäyttely.  Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolle, joka on tukenut näyttelyä.

Eeva-Maija Priha – Malus Domestica

Miten lankesi päivänvalo? Miltä suunnalta puhalsi tuuli? – Bo Carpelan

Alex Markwith – Confluence: Synthetic Visions

All parts of this project have been produced using human-AI interaction

Alex Markwith Painting Exhibition at Galleria Uusi Kipinä Includes original paintings that have been inspired using a process that includes iterative artificial intelligence techniques created in Collaboration with Jori Grym.

Galleria Uusi Kipinä is proud to present an extraordinary exhibition featuring visionary mixed media paintings by Alex Markwith incorporating a ground-breaking iterative AI process made in collaboration with behavioral strategist and researcher Jori Grym. From July 12th to July 30th, you are invited to immerse yourself in the captivating realm where abstraction meets representation, and traditional techniques merge with cutting-edge technology. This not-to-be-missed exhibition will take place at Galleria Uusi Kipinä, located at Kymintie 1, 15140 Lahti.

Markwith’s abstract expressionist roots are evident in the bold strokes and vibrant colors that dominate the canvas. His paintings are a visual symphony, a riot of color and form that draws the viewer into a world of emotion and sensation. A reinterpretation of the neo-classical masterpiece, ”The Death of Socrates” serves as the conceptual starting point. Recurring images such as skulls and chess pieces, symbols of mortality and strategy, add a layer of depth and introspection to the works.

A highlight of the exhibition is the ground-breaking collaboration between Alex Markwith and Jori Grym, where artificial intelligence is harnessed as a co-creative tool. Witness the harmonious blend of human ingenuity and technological prowess as AI-generated images come to life in the tactile real world. This unprecedented partnership pushes the boundaries of artistic creation, blurring the lines between human and machine creativity.

The exhibition will open with a grand reception on Tuesday, July 11th, from 6:00pm to 8:00pm. This exclusive event provides an opportunity to meet the artist, gain insights into the creative process, and delve deeper into the intricate layers of Markwith’s artistic vision.

We invite art enthusiasts, collectors, and the curious alike to experience this extraordinary exhibition at Galleria Uusi Kipinä. Join us from July 12th to July 30th as we embark on a journey through Alex Markwith’s diverse artistic world, where tradition and innovation collide, and imagination knows no bounds.

”Confluence: Synthetic Visions” 

Galleria Uusi Kipinä tarjoaa poikkeuksellisen näyttelyn, jossa nähdään näkemyksellisiä sekatekniikan maalauksia Alex Markwithilta. Maalaukset on luotu käyttämällä mullistavaa iteratiivista tekoälyprosessia, joka on luotu yhteistyössä käyttäytymisstrategi ja tutkija Jori Grymin kanssa. 

Keskustelu tekoälystä pyörii eri teknologioiden ja ihmisosaamisen kilpailun välillä: vievätkö kielimallipohjaiset järjestelmät kuten ChatGPT kirjoittajien työt? Korvaavatko Midjourneyn kaltaiset stabiilidiffuusiojärjestelmät perinteiset kuvataitelijat? Tarvitaanko meitä ihmisiä enää uuden luomiseen?  

Markwith ja Grym lähestyvät aihetta eri suunnalta. Samalla tavoin kuin tämän päivän parhaat shakkipelaajat ovat ihmisten tai koneiden sijaan ihmis-kone-tiimejä, jotka hyödyntävät sekä inhimillistä intuitiota että koneellista laskentatehoa, voivat taiteilijatkin Markwithin ja Grymin mukaan luoda taiteen tekijätiimejä. Nekin muodostuvat aivojaan käyttävistä ihmisistä ja erilaisista tekoälyentiteeteistä. 

Prosessi alkaa Alex Markwithin alkuperäisistä teoksista, joissa yhdistyvät nykytaiteen erilaiset tekniikat kuten abstrakti maalaus ja kuvanveisto. Nämä taulut analysoi kuvien tarkasteluun luotu tekoäly, joka kuvailee taulut tekstimuotoon. Tekstin taas tulkitsee toinen tekoäly, joka pyrkii kuvauksen perusteella tuottamaan ohjeistuksen kolmannelle, kuvaa tuottavalle tekoälylle. Se luo ohjeistuksen perusteella omia digitaalisia teoksiaan. Nämä digitaaliset teokset puolestaan toimivat pohjana Markwithin seuraaville maalauksille. 

Lopputuloksena on täysin originaaleja, ihmiskäsin luotuja veistoksellisia maalauksia. Tämä iteratiivinen ja kehämäinen prosessi on luotu yhteistyössä tutkija Jori Grymin kanssa. 

”Confluence: Synthetic Visions” on peloton esimerkki inhimillisen ja koneellisen älyn yhdistämisestä luomistyössä.

ALEX MARKWITH BIO

Alex Markwith is a Helsinki-based visual artist known for his mixed media paintings and sculptures. Merging abstraction, collage and street art influences, Markwith’s current body of work hybridizes his physical, process-oriented approach with digital tools imagery.

Previously based in New York City, Markwith has participated in more than fifty exhibitions worldwide, including solo shows in New York, Houston, Paris and Helsinki. Recent projects include a Copenhagen residency as part of ARTIVAL: Re-Connect and participation in NordArt 2023, Europe’s largest juried exhibition of contemporary art held annually in Büdelsdorf, Germany.

Born 1988, Kinston, PA (USA), Markwith earned his Bachelor of Fine Arts from Rhode Island School of Design (Painting, 2011) and completed the school’s European Honors Program in Rome, Italy. Markwith has received grants from the City of Helsinki and the Arts Promotion Center of Finland (Taike) and is a member of Taidemaalariliitto and Helsinki Artists’ Association. His work is held in numerous private collections and the Museum of Fine Arts, Houston.

JORI GRYM BIO

Jori Grym is a distinguished strategist and researcher, whose expertise lies at the intersection of behavior, economics, and technology. As a behavioral strategist at the Finnish Tax Administration and a researcher of behaviorale economics and experimental philosophy at the Hanken School of Economics, Grym has dedicated his career to unraveling the complex dynamics of human decision- making and judgment.

Grym is no stranger to the public sphere; his insights are frequently sought after, with appearances on the Finnish morning TV science program, ”Jälkikaronkka,” and numerous public lectures under his belt.

Grym’s ongoing exploration of AI-generated images is his first venture into the realm of contemporary art, produced in collaboration with visual artist Alex Markwith. Drawing upon his deep knowledge of new technologies, including AI tools and cryptocurrencies, Grym seeks to examine the influence of these technologies on human perception and judgment, pushing the boundaries of both art and science.

Emilia Mäkelä – Greenery / Vehryt

Käsittelen teoksissani transfeminiiniä kehoa. Pohjaan maalaukseni ottamiini ns. thirst trap valokuviin. Töissäni omakuva ei liity pelkästään identiteetin rakentamiseen vaan haluun nähdä poseerauksen läpi ja näyttää oma kömpelyyteni sekä epävarmuuteni maalausprosessin kautta.

Näyttelykokonaisuus koostuu kankaalle maalatuista öljyväritöistä.

Tapio Hirvonen – Pinnan alla

Kuuluin lapsena ”Meren Salaisuudet” -kerhoon, joka toimitti kuukausittain ilmestyvää samannimistä lehteä. Kerho oli ranskalaisen tutkimusmatkailijan Jacques Cousteaun samannimisen merentutkimus -dokumenttisarjan ja Calypso tutkimuslaivan fani- ja oheistuote. Ohjelmasarja ja kerhon lehdet herättivät kiinnostukseni merenalaiseen maailmaan.  Akvaario harrastus tuli jäädäkseen yhtenä tärkeänä lisänä vedenalaisen elämän tarkkailuun.

Korallieläimiä on ollut merissä jo 500 miljoonaa vuotta sitten. Korallieläimet jaetaan symmetriatasojen mukaan kahteen alaluokkaan: sulkakoralleihin ja kukkakoralleihin. Kukkakoralleihin kuuluvat myös merivuokot. Korallieläimet muodostavat koralliriutoilla monipuolisen ja rikkaan elinympäristön, jossa lukuisat eliö – ja kalalajit elävät symbioosissa keskenään korallien kanssa. Korallit tarjoavat suojaa monille kalaparville, sekä eliöille, joskin jotkut korallit kuitenkin saalistavat selkärangattomia eläimiä kuten planktonia ja pikkukaloja suulonkeroiden polttiaissoluilla. Korallit elävät joko kovalla alustalla tai liejussa ja hiekassa meren pohjassa. Korallieläimet viihtyvät parhaiten trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Kylmänmeren korallit esiintyvät syvemmässä ja kylmemmässä vedessä.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa koralliriuttoja sekä merenpinnan nousun että varsinkin pintaveden lämpötilan nousun kautta. Yksi koralliriuttoja uhkaavista tekijöistä on rantojen ja rantavesien voimakas muokkaaminen ja sen seurauksena syntynyt eroosio. Myös meriveden happamoituminen uhkaa koralliriuttoja.

Koralliriuttojen ennallistamistyötä on alettu tehdä siellä, missä korallit ovat jo alkaneet hävitä ja tulokset ovat osittain lupaavia. Merivesien lämpötila ei saa nousta 3–4 astetta, koska seurauksena on korallien häviäminen ja kuolema.

Tällä näyttelyllä ja näillä seitsemällä koralliaiheisella työlläni haluan tarjota katsojalle mahdollisuuden syventyä töissä esillä olevaan rikkaaseen merenalaiseen väri ja muoto maailmaan, joka lähestyy monin paikoin abstraktia taidetta. Töiden lähdemateriaalina olen käyttänyt kuvapankkien vapaita merenalaisia digi kuvia sekä lisännyt joitakin yksityiskohtia vapaasti mielikuvitusta käyttäen, joten työt eivät esiinny 1:1 tunnistettavina netissä vaan muodostavat oman visuaalisen ja taiteellisen tyylinsä ja ilmeensä.

Näyttelyn myötä toivon katsojan kokevan esteettisen mielihyvän lisäksi merien suojelun tarpeellisuuden ja sen kiireellisyyden ilmastonmuutoksen ollessa vääjäämätön tosiasia. Näyttelyn tarkoitus ei ole jäädä pelkästään esteettiseksi elämykseksi, vaan herättää katsoja ja kokija pohtimaan ilmastonmuutoksen yhtä vakavaa ilmiötä ja muistuttamaan myös meitä lähinnä olevien Itämeren ja sisämaan järvien tilasta ja kunnosta.

Juuli Kangasniemi – CIRCLE