Kulma: Antti Juhani Ahonen, Sisäisen kuningaskunnan luhistuminen

Itseeni ei vetoa viimeistelty jälki, tämän vuoksi olen jättänyt teokset niin kutsutusti raaoiksi. Kun idea välittyy, teos on tekijän kohdalta valmis.

Teokset sivuavat hieman ekspressiivistä ilmaisua, vaikka ideoiden syntymiselle on jätetty silti runsaasti tilaa. Emotionaalinen lataus ei siten ole niin voimakas kuin mitä se on ollut taiteilijan aikaisemmassa tuotannossa. Eli näiden teosten psykologinen ulottuvuus on ainakin taiteilijan omasta mielestä rikkaampaa. Näyttelyn teokset kuvaavat taiteilijan haurautta ja heikkoutta omakohtaisten totuuksien edessä. Kun sisimpään matkataan, vanhan minän kuoleminen uuden sellaisen tieltä voi olla prosessin vääjäämätön lopputulema.

Teoksissa käsitellään valhetta ja sen alla olevaa räjähdysherkkää patoutunutta yksinjäämisen tunnetta. On myös teos, jossa taiteilija pohtii pirstoutuneen mielen jälkeen löytynyttä tasapainoa. Yhdessä teoksessa viitataan kysymykseen, että onko sisimmän tuhoutuminen voitto jostakin sellaisesta, mitä voidaan pahuudeksi kutsua.

Teokset ovat ehkä vain yhden ihmisen näkemyksiä mielen syövereistä, mutta sitä kautta ne kuvaavat yhteisen todellisuutemme yhden rakentajan vaikutusta siinä.

Kyseessä on kolme veistosta, jotka kaikki ovat valmistuneet vuonna 2017.

Kenno: Janette Holmström, Other

Urbaanin ympäristön muistomerkkejä

Galleria Uusi Kipinässä on esillä teoskokonaisuus Other, jossa tutkin maisemaa sekä luonnon ja ihmisen välistä suhdetta.

Sarjaa varten olen valokuvannut urbaania ympäristöä, etsien sieltä merkkejä luonnosta ja pohtien luonnon määritelmää. Rakennusten sekaan on jätetty tai kasvatettu yksittäisiä puita, kuin muistomerkkejä. Ympäristössään nämä luonnolliset asiat näyttävät lähes absurdeilta. Toisinaan kasvit sulautuvat rakennelmiin, eikä ole varmaa kumpi yrittää matkia kumpaa. Tällaisessa ympäristössä vuoropuhelu rakennusten ja luonnon välillä on kiehtovaa ja toisinaan jopa huvittavaa, mutta viime kädessä myös surullista.

 Kymi: Rajataide ry, Sparkling Selfie

Rajataide ry:n 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi yhdistyksen aktiivit Karoliina Huuskonen, Emmi Kallio, Sanna Maria Paananen, Anna Pekkala ja Elsa Trzaska kääntävät katseen omaan napaansa ja esittelevät ajan hengessä säkenöiviä selfieitä.

Karoliina Huuskonen: Minun sanani (2017), yksikanavainen videoteos, äänetön
Olen elämäni aikana kirjoittanut päiväkirjaa yhden kirjan verran. En koskaan ajatellut, että sillä olisi suurta merkitystä minulle, mutta vuosienkin jälkeen tunnen nuo sanat pistävänä ihollani.

Emmi Kallio: Omakuvia (2017), akryyliväri mdf-levylle
Omakuvien sarja on saanut innoituksensa Helene Schjerfbeckin omakuvista. Ajallisen kaaren sijaan teokset muodostavat epätäydellisen ja pirstaleisen kuvan erilaisista olomuodoista.

Sanna Maria Paananen: Look At Me, sarjasta Suuria tunteita ja toiveita (netissä) (2016), sekatek-niikka
Omakuva on viime vuosikymmenenä yleistynyt räjähdysmäisesti. Se on muuttunut taiteilijoiden työkalusta selfieksi, joita voi ottaa jokainen vähintään kännykkäkameran omistava. Nykyään omakuva ei ole vain ilmaisua, vaan myös arkipäiväistä kommunikaatiota ja huomion johdattelua – se voi olla sekä tervehdys että markkinointikeino.

Anna Pekkala: Sharkie (2017), tekstiiliveistos
Yli 75 miljoonaa haita tapetaan vuosittain muun muassa haineväkeiton takia. Pyydystettävät hait ovat usein niin pieniä, etteivät ole saavuttaneet sukukypsyyttä. Tällä on valtava vaikutus merien ekosysteemiin, koska hait ovat ravintoketjun huipulla. Pitäisikö yhden selfien sijaan miettiä esimerkiksi tätä?

Elsa Trzaska: Cover (2010), akryyli levylle
Seitsemän vuotta sitten maalattu teos ”Cover” (2010) on nykyisin videon parissa työskentelevän kuvataiteilijan eräänlainen omakuva ja ajankuva. Kultakehykset tuovat maalaukseen ja aiheeseen tietynlaisen prameilevan lisänsä.

Rajataide ry on vuonna 1996 perustettu nuorten taiteilijoiden yhdistys, joka ylläpitää Galleria Rajatilan näyttelytoimintaa, Laitapuoti-kirjakauppaa ja Raja-asemaa, järjestää taiteilijoiden vertaiskoulutuksia, toimii kansainvälisesti ja osallistuu erilaisiin projektihankkeisiin, esimerkiksi taidemessuilla. Yhdistyksen tarkoituksena on parantaa kuvataiteilijoiden työskentelyn edellytyksiä sekä lisätä nykytaiteen näkyvyyttä.

Kirnu: Sofia Pyykkö, Uneliiat Möykyt avaruudessa

Tarina epäkäytännöllisistä muodoista, niiden liikkeestä ja pysähtymisestä. Nämä muodot ovat olemassa vain olemisen vuoksi, vailla päämäärää tai tarkoitusta. Ne ovat kevyitä ja raskaita, turhia ja tarpeellisia samaan aikaan. Ne luovat sotkua ja järjestäytyvät taas uudelleen. Herkkinä muutokselle ne liukuvat tilassa ja poukkoi-levat mihin sattuu. Epäkäytännölliset muodot ovat epäkäytännöllisiä. Ne eivät jousta, mutta muuttavat muotoaan toimien magneetteina ja lamppuina samanai-kaisesti.

Voiko muodoista kertoa tarinaa? Olen kiinnostunut absurdeista sanaleikeistä, pel-kistetyistä geometrisistä pinnoista sekä energian virtauksesta. Tutkin työskente-lyssäni kaaosta, hajoamista, purkautumista sekä asioiden kääntämistä päälaelleen. Työskentelyni muistuttaa palikoilla leikkimistä. Asettelen muotoja rinnakkain ja tarkkailen kuinka ne kommunikoivat keskenään. Pyrin löytämään kielen, joka viestii keveyttä sekä leikkisää huumoria.

Olen Helsingissä asuva ja työskentelevä taiteilija. Valmistuin Aalto yliopiston vaa-tesuunnittelun osastolta ja tämä on ensimmäinen yksityisnäyttelyni piirustusten parissa. Teen abstrakteja piirustuksia paperille, käyttäen ensisijaisina materiaa-leinani puuvärejä, lyijykynää, akryylimaalia sekä mustetta.

Kulma: Hillevi Vähälä-Aranko, Avoimet ovet -maalauksia

Avoimet ovet on sarja maalauksia jotka johdattavat värin kautta aikaan, paikkaan ja erilaisiin tunnelmiin. Etsin kiintopisteitä läheltä ja kaukaa ja rajaan tilan usein suorakaiteeseen kuin ikkunaan. Tilan hahmottamista tavoittelen erilaisilla etäisyyksillä, viivat liikkuvat useimmiten horisontaalisesti ja kertovat valosta, hämärästä ja pimeydestä.

Maali levittyy kankaalle välillä tarkkarajaisena toisinaan pehmeästi, se kertoo ollaanko lähellä vai kaukana ja millaisessa värimaailmassa. Leikin viivan ja pinnan suhteilla, valolla ja varjolla.

Väri on vienyt minut paikkoihin ja aikoihin. Maalauksen teko on hidas ja monivaiheinen prosessi, paljon etsintää ja valintoja.  Aloitin runsas vuosi sitten maalaamalla sisätiloja ja nyt olen työstänyt ikkunoita jotka tuntuvat aukenevan yhä uudestaan. Tavoite on välittää katsojalle jotain kokemisen hetkiä.

Hillevi Vähälä-Aranko (synt.1961 Tuusulassa, asuu ja työskentelee Helsingissä) valmistui Kuvataideakatemiasta 1988. Teoksia on ollut useissa yhteis- ja ryhmänäyttelyissä. Edellinen yksityisnäyttely oli Galleria Pirkko-Liisa Topelius Helsingissä 2015 ja ryhmänäyttely Galleria Rantakasarmi Suomenlinna 2016. Teoksia on Helsingin kaupungin taidemuseon, Oulun taidemuseon ja Vantaan ja Espoon kaupungin kokoelmissa.

Kenno: Minna Rissanen, Herbario Mystique, valokuvia

Päivittäiset luontokontaktit ovat merkittävässä osassa arkeani. Kävelyretket lähiluonnossa, pellon pientareilla, puutiheiköissä ja metsiköissä tarjoavat mielen ravintoa ja visuaalista mannaa.  Luonnossa samoilu tuttuja reittejä kierrellen tai päämäärätön harhailu ja hortoilu virittävät aistit leikkiin ja ihmettelyyn. Toisinaan luonnon kokemiseen ja kokemuksellisuuteen riittää pelkkä kotipihan valloitus. Herbario Mystique -sarja on syntynyt lähiluonnossa oleilemalla, hitaasti kulkien ja ympäristöä havainnoiden. Sen tarkoituksena on nostaa arkipäiväisestä ja rutiininomaisesta ns. piiloutuvasta paikasta esille esteettisiä ihmeitä ja mielikuvituksen mystifioimia tuntemuksia ja osoittaa, että tottumukseen pohjautuva tuttu paikka ei ole tyhjä ja virikkeetön. Kuvasto toteuttaa imaginatiivistä ympäristökatsontaa, jossa luonnon ymmärtäminen luonnontieteellisen taustatiedon kautta on toissijaista. Keskeistä on tiedostamattomaan tunkeutuva, mysteerien ja mielikuvituksen subjektiivinen maasto.

Villiyrttien ja kasvien keräilyn sijaan olen taltioinut kasveja puhelimeni digitaaliseen kansioon muistiksi retkistä ja materiaaliksi myöhempää kuvallista muokkaamista varten. Peliteollisuuden synnyttämien hahmojen bongailun ja saalistuksen ohella haluan kuvastoni kautta kannustaa katsojia kuvittelukävelyille kotimaastoonsa kotikutoisen faktan ja fiktion tuottamiseen. Aina välineenä ei tarvitse olla järeä ja päivitetty kuvauskalusto, vaan kuvia voi luoda helposti taskuun mahtuvalla mobiililla tai pokkarilla. Vuonna 2016–17 valmistunut Herbario Mystique -pigmenttivedosten sarja on intiimi ylistys kukkiville, kuihtuville ja kuolleille kasveille sekä luonnon mysteerille.

Minna Rissanen (s.1966, Sippola) on jaalalainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutista ja suorittanut kuvataiteen ylemmän korkeakoulututkinnon Saimaan ammattikorkeakoulussa. Valokuvaan pohjautuvissa teoksissa Rissanen tutkii maiseman ja luonnon kokemuksellisuutta luonnossa oleilun ja samoilun kautta. Hänen tuotantoa on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä. Rissanen on valokuvataiteilijoiden liiton jäsen.

Kymi: Helena Tuura, Selfie ja muita kuvia

Kuvataiteilija Helena Tuura haluaa tehdä ihmisen, myös itsensä, näkyväksi.  Hänen inspiraationsa lähteenä on aina ihminen, mieli ja sielu. Kuvataiteilijan oman elämän kokemukset vyöryvät voimakkaina kuvina teoksiin. Tärkein sanapari on tunne ja totuus: tunteiden on oltava hänelle totta.

– Koen olevani vähän teatraalisesti ilmaistuna valonnäyttäjä. Tuon päivänvaloon vaikeimmatkin tunteeni. Paras palaute minulle on se, että katsoja aidosti pysähtyy teokseni äärelle. Minä haluan tulla nähdyksi ja hyväksytyksi kuvieni kautta. Kuvani kertovat sen mihin sanani eivät riitä. Teokseni ovat hyvin omakuvallisia. Ne ovat elämäni sarjakuvaa.

Maalattuaan pitkään akryylillä, Tuuran teoksiin on tullut viime aikoina vahvasti mukaan viiva ja piirtäminen. Viiva on alkanut viedä. Näyttelyssä olevat teokset ovat syntyneet vuonna 2015, tekniikkana rasvaliitu, grafiittikynä, akryyli ja muste.

Kirnu: Maija Toropainen, Vieri, maalauksia

Ajattelen väreillä. Työni ovat abstrakteja öljyvärimaalauksia. Vaikka niistä voi löytää horisontin, ne eivät ole ainoastaan maisemamaalauksia. Pohdin yhteiskunnallisia ja historiallisia ilmiöitä.

Samanaikaisuus, erilaisuus, sivullisuus

Näyttelyn nimi Vieri tarkoittaa lähellä olemista ja rinnakkaisuutta. Se voi olla myös kehotus liikkeeseen.

Näyttelyn maalauksia tehdessäni mietin samanaikaisuutta ja erilaisuutta filosofi Yrjö Kallisen ja kirjailija Marcel Proustin kautta.  Ajatellessani Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -kirjasarjaa yhtenä lähtökohtana näyttelylle, mielessäni oli menneisyyteen liittyvä tarkka havainnointi, huolista vapaa viileä sivullisuus. Proustia viisitoista vuotta nuorempi Kallinen taas toimii, näin ajan takaa huomioituna, aivan toisin. Hän hyppää mukaan toimintaan unohtaen ulkopuoliset ja sivustakatsojat. Kallinen on vakaumuksen mies jonka toimintaa ohjaa syvä humanismi.

Näyttelyn teemana on ajan jatkuvuus ja katoavuus. Miten saada kiinni nyt-hetkestä, menettämättä yhteyttä menneeseen ja rohkeaa luottamusta tulevaan.

– Maija Toropainen (s. 1956) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hänen edellinen yksityisnäyttelynsä The Party oli Galerie Pleikussa, Berliinissä 2016. Syksyllä 2015 Maija Toropaisella oli Galleria Rantakasarmissa Haalean punainen linnoitus -niminen näyttely.  Hän on pitänyt lukuisia näyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin ennen ja jälkeen valmistumisensa kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2012. Hänen julkinen teoksensa Työn maisema, Sörnäinen, 2014, on Työväenliikkeen kirjastossa Helsingissä.

Kulma: Henna Inkinen, Maalaus on juhla

Maalauksen keinoin toteutetut mystiset väri- iloitteluni rakentuvat omien mie-lenmaisemieni pohjalta. Maalaus on minulle ilon ja tekemisen juhla, tapa käsitellä maailmamme kauneuden ihmettä. Juhlani on rehevä aistimaisema, ja kuten luon-toonkin, ovat näihin juhliin kaikki tervetulleita.

Aihioni löydän metsien ja niittyjen kätköistä, ryteiköistä, joihin valo ja varjo piirtä-vät kuvionsa. Teokseni uhkuvat elinvoimaa, tekemisen iloa ja rönsyjä: muodon, värin ja materiaalin leikkiä.

Kutsun Maalaus on juhla -näyttelyäni muodoltaan maalausinstallaatioksi. Maalauk-seni liukuvat pois taulun tai maalauksen käsitteestä esineenä – fetissistä, joka sei-nälle ripustettava perinteinen pingotettu kangas on. Muodollisen esineen sijaan tavoittelen toisenlaista fetissiä: mielihyvää, jota pinnan rikkominen ja toisin teke-minen saavat aikaan.

Osa maalausinstallaatiostani koostuu kierrätetyille seinäkaakeleille toteutetuista posliinimaalauksista. Yhdistän perinteisen astioidenkoristelumediumin käytännöl-liseen rakennustarvikkeeseen. Maalaan kaakeleille maisemia, joissa hallitsematon ja kontrolli risteilevät. Pyrin rikkomaan perinteisen ja hallitun formaatin ekspres-siivisin siveltimenvedoin.

Käytän materiaaleinani mm. pressuja, vanhoja hyllylevyjä, muovia, jätesäkkiä ja kierrätyslevyjä. Inspiroidun roskiksista ja luontoon törkeästi hylätyistä esineistä. Teokseni liikkuvat esittävyyden ja abstraktin rajoilla. Yliluonnolliset värit kuvaavat ja korostavat ihmisen vaikutusta luontoon.

Kenno: Susa Walve, Can you hear those hum?

Näyttelyssä on esillä kahden vuoden aikana tehtyjä piirustuksia.

Valmistumiseni jälkeen aloin uudelleen piirtää, ajattelin sitä paluuna alkulähteille. Piirtämisessä minua kiehtoi ajatus eräänlaisen primitiivisen jäljen jättämisestä. Ajattelin, että viiva on ainut asia, mitä siihen vaaditaan.

Olen kiinnostunut energian ja tyhjyyden käsitteistä ja kuinka varsinkin tyhjyys mielletään itämaisessa ajattelussa. Piirtäminen toimii minulla mietiskelyn väli-neenä ja huomaamattani tyhjyys alkoi vallata tilaa piirustuksissa ja lopulta siitä tuli ehkä jopa niiden tärkein osa.

Piirustuksissa tyhjyyden vastakohtana tai ehkäpä osana sitä ovat luonnon kierto-kulku sekä elämän synty, joiden syklit ja muodot toimivat minulle jatkuvana in-spiraation lähteinä. Kuvat lähenevät ajoittain abstrakteja muotoja ja mieluiten lii-kunkin tunnistettavan sekä tunnistamattoman rajamaastossa.

Piirustus-sarjan nimi ”Can you hear those hum?” viittaa ajatukseen, että kaikkialla ympärillä on energiaa, ja sitä voi löytää myös yksinkertaisesta viivasta.

Susa Walve on 2015 valmistunut kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee tällä het-kellä Imatralla. Oman taiteellisen työn ohella hän on myös mukana pyörittämässä Imatralla sijaitsevaa paikallisten nuorten taiteilijoiden ylläpitämää Taidekeskus Krimiä.

Kymi: Petri Silvonen, Tarinoita tästä maailmasta– akvarellimaalauksia ja piirustuksia

Näyttelyn teokset ovat uusia, valmistuneet kuluneen vuoden aikana, eivätkä ole olleet aiemmin näytteillä. Teokset ovat jatkumoa aiemmille maalauksilleni, joissa pohdin maailman, luonnon rakennetta, sen huimaavaa koostumusta ja omaa suhdettamme siihen. Luonnon fraktaalisuus ja emergenssi kiehtoo minua suuresti, ja se näkyy näissä teoksissa. Teoksissa on figuratiivisia elementtejä ja selkeää symboliikkaa, mutta ne liikkuvat esittävän/ ei esittävän rajoilla.

Se miten hahmotamme asiat, on usein riipuvaista aistiemme vajavaisuudesta. Jatkuvasti lisääntyvä tietomme ympäröivästä maailmasta, pakottaa meitä tarkastelemaan asioita uusista perspektiiveistä ja haastamaan vanhat käsityksemme.

Kirnu: Linda Varoma,  Studio Landscaper & Battlefield

Näyttelyni keskiössä on taiteen tekemisen prosessi. Valmiiden teosten rinnalla ha-luan myös havainnollistaa kuinka näihin lopullisiin, vedostettuihin ja kehystettyihin kuviin on päädytty. Siten kaikista niistä ajatuksista joita kohtaan ja poluista joita astun matkallani kohti ratkaisua, muodostuu itsessään myös taiteen teoksia.

Näyttelyssä nähdään eri tekniikoita, kaikki minulle tällä hetkellä
jollakin tavalla relevantteja. Olen hitaasti ikään kuin valunut puhtaasta, matemaattisen tarkasta valokuvasta kohti epätäydellistä, enemmän omaan kädenjälkeen perustuvaa ilmaisua. Seinille ripustetut valokuvateokset joiden syntyperää näyttely pyrkii avaamaan, ajoittuu Skotlannissa viettämääni vuoteen 2013-2014 ja käsittelevät sillä hetkellä ajankohtaista Skotlannin mahdollista itsenäistymistä.

Olen kiertänyt keskiaikaisia taistelukenttiä ympäri maata, kuvannut
löytämääni sekä tuonut materiaalia näistä paikoista myös takaisin studioon ja luonut omat, uudet maisemani.

Linda Varoma (s.1985) on Loviisassa vaikuttava taiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi v. 2014 Glasgow School of Artista jossa hän opiskeli Hasselbladsäätiön myöntämän Victor Fellowship -apurahan turvin. Varoman taiteellisen työn lähtökohtana on tarve luoda jonkinlainen järjestys. Aiheita joita hän käsittelee taiteessaan ovat maisema ja metsä, historia ja yhteiskunnalliset ilmiöt sekä perhesuhteet ja vanhemmuus. Usein nämä kaikki kietoutuvat tavalla tai toisella yhteen.

Kulma: Anna Ellmén, Marras

Anna Ellménin (s. 1981) veistoksista koostuva näyttely on nimeltään Marras. Suomalaisessa kansanuskossa sana ”marras” tarkoittaa huonoa, kuolemaan viittaavaa ennettä. Villieläimen liian tuttavallinen käytös ja ilmaantuminen ihmisen ympäristöön on tyypillisesti käsitetty martaaksi. Teoksissaan Ellmén tarkastelee tätä ajatusta myös käänteisesti: pyrkiessään hallitsemaan luontoa ihminen merkitsee usein huonoa ennettä eläimille ja niiden elinympäristölle. Ajatusta martaista voi lähestyä myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Käsitys martaista perustuu ajatukseen rajojen selkeydestä ja pysyvyydestä, mikä toimii usein myös vallankäytön oikeutuksena. Rajan ylitys, marras, voisikin tässä tapauksessa merkitä huonoa ennettä luutuneille valta-asetelmille.

Näyttelyn keskeisiä teemoja ovat ihmisen ja luonnon välinen suhde sekä valta. Ellmén tarkastelee kautta aikojen ihmisiä askarruttaneita kysymyksiä vallan olemuksesta, kuten esimerkiksi vallankäytön oikeudenmukaisuutta. Hän käsittelee teoksissaan valtaan liittyviä kysymyksiä sekä yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta että myyttisellä tasolla. Teosten lähtökohtina ovat olleet myyttien sekä kansanperinteen toimijat ja tapahtumat, joista teokset pyrkivät kertomaan uuden sivujuonteen. Teoksissaan Ellmén kytkee myyttisen tason nykypäivään ihmisen läheisyydessä elävien eläinten kuvaamisen kautta sekä käyttämällä materiaalina romua, löydettyjä esineitä ja eläinten osia. Ellménin työskentelyssä ominaista onkin juuri erilaisten materiaalien yhdistäminen. Hänen teoksensa perustuvat usein romun ja pronssin liittoon.

Anna Ellmén on Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta vuonna 2014 valmistunut kuvanveistäjä, joka asuu ja työskentelee Turussa. Ellmén käsittelee teoksissaan usein yhteiskuntaa, valtaa sekä ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Hänen teostensa lähtökohdat nousevat kirjallisuudesta, tarinoista ja myyttisistä maailmoista. Ellmén on myös opiskellut Turun yliopistossa kulttuurihistoriaa ja valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 2014.

Kenno: Essu Koskinen, Shine

Koskisen vahvat ja mystiset maalaukset koskettavat ja asettuvat ajan ulkopuolelle. Satujen ja tarinoiden kautta ne käsittelevät niitä kokemuksen alueita, joiden sanallistaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta.

Essu Koskinen (1972) on espoolainen taidemaalari, jonka teosten äärellä kokee jonkin suuremman läsnäolon. Koskinen maalaa luontoa, satuja, myyttejä ja hahmoja, jotka paikoitellen hukkuvat värien pyörteeseen. Maalaukset haastavat katsojan kohtaamaan asioita arkiymmärryksen ulkopuolelta. Ne kertovat tarinoita, mutta jättävät tulkinnanvaraa. Teosten tummasävyisyys ei ole synkkyyttä, vaan pikemminkin syvyyttä, jonka heijastuksissa voi nähdä olemisen koko spektrin. Läsnä on uhka ja toivo, sekä lopullisuus. Rajallisuuden käsittäminen ja esittäminen saa tunnistamaan hetkessä olemisen arvon ja nostaa esiin kokemuksen pyhästä. Samalla maalaukset ovat armollisia. Niiden ei tarvitse olla täydellisiä, vaan niiden maalaustavan suvereeniudessa ristiriidat, virheet ja pienet häiriöt todistavat epätäydellisyyden arvokkuutta.

Uskallus ja antautuminen teokselle sekä taiteelle ohjaavat Koskisen tekemistä. Tekoprosessi, jota Koskinen kuvailee “kamppailuksi egon ja maalauksen välillä” päätyy parhaassa tapauksessa maalauksen voittoon, “mutta maalaukselle on annettava hyvä vastus”. Maalaukset asettuvat johonkin tämän ajan ulkopuolelle. Koskisen taide käsittelee niitä kokemuksen alueita, joiden sanallistaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Vapaus käsitteistä on myös siveltimen vapautta sekä vapautta käsitellä aiheita, jotka ovat aina olleet olemassa mutta jäävät usein jokapäiväisessä elämässä pimentoon eikä niille ole itsestään selvää muotoa. Maailma maalauksissa eikä niiden ulkopuolella ei ole yksinkertainen, mutta se on kiehtova ja palkitseva.

Anna Jensen
Kuraattori, kriitikko, tohtorikoulutettava tutkija Aalto –yliopistossa

Kymi: Sari Nikola, Käsitteellistä

Olen perheellinen kuvanveistäjä, Sari Nikola, asun Siuntiossa. Kuulun useisiin taideyhdistyksiin ja Kuvastoon ja paikalliseen taiteilijaseuraan (Länsi-Uudenmaan taiteilijaseura, LUTS).

Käsitteellistä on interaktiivinen veistosinstallaatioNäyttely koostuu 30 eri käsimerkistä, jotka ovat uniikkikopioita omasta oikeasta kädestäni ja ne on pelkistetty veistoksiksi. Materiaalina on kipsi. Veistokset ovat kiinnitetty mustiin kiekkomaisiin jalustoihin ja niitä seinillä ja tasolla.

Ideana on, että yleisö osallistuu näyttelyyn antamalla teoksille nimet. Ne voivat olla vain yksi sana tai kokonainen lause. Vastaukset annetaan anonyymisti, mutta hieman muita taustatietoja tarvitaan, sillä tutkin kuinka erilaiset tekijät kuten vaikka ikä tai kulttuuri vaikuttaa vastauksiin.

Alunperin olen suunnitellut näyttelyn juuri tänne Lahteen ja kyseiseen galleriaan ja tilaan. Kaksi vuotta sitten oli kokeiluluontoinen näyttely Helsingissä, Kaapelitehtaalla, galleria Aapelissa. Galleria sijaitsee kellaritasossa ja valvoin itse sen näyttelyn, jotta sain palautteet tuoreeltaan. Minulle taiteen tekemisessä vuorovaikutus on tärkeä elementti. No, selvisi, että katsojia joutui hieman houkuttelemaan, mutta paneuduttuaan vastauksiinsa he olivat innostuneita ja sanoivat kokeneensa jotain uutta ja mielenkiintoista. Palkintona vastaajille halutessaan oli lupa katsoa minun vastaukset ja myös muidenkin vastauksia annoin selailla ja se oli osalle selvästikin tärkeää, että olivatko he antaneet ”oikeat” vastaukset, vaikkei sellaisia ole tässä näyttelyssä eikä muulloinkaan taiteen katsomisessa.

Nyt odotan innolla, minkälaisen vastaanoton näyttely saa. Luonnonvalo on tärkeä yleensäkin, mutta erityisesti sitä jäin kaipaamaan edellisessä näyttelyssä.

Tervetuloa tutustumaan! Suosittelen varaamaan noin 10 minuuttia siihen, että tekee nimeämistehtävän samalla.

Kirnu: Magdaleena Jakkila, Laura

Magdaleena Jakkilan (s. 1991) kolmikanavainen elokuva Laura esitetään projisoituna Galleria Uuden Kipinän Kirnussa. Laura on taiteilijan esikoisohjaus ja samalla Lahden Taideinstituutista valmistuneen Jakkilan kolmas yksityisnäyttely.

Elokuva kuvittaa kahden ihmisen rakastavia, mutta ajoittain toistuvan vaikeita tunteita toisiaan kohtaan.

Elina ei tiedä miten korjata suunta, johon yhteinen elämä Lauran kanssa on vuosien saatossa alkanut valua. Kumpikin tietää sisimmässään kaiken olevan täydellistä juuri näin, mutta todellisuus näyttäytyy varsin karuna tukahduttaen sisältäpäin. Nöyryytyksen, vihan, kaipuun ja yksinäisyyden tunteet varjostavat parisuhdetta, mutta silti he ovat valinneet kasvaa yhdessä.

Aurinko laskee ja päivä päättyy, mutta jossain muualla se tarkoittaa uutta alkua. Voimakkaissa unissaan Elina käsittelee päivän tapahtumia ja suhdettaan Lauraan. Tilanteet toistuvat kerta toisensa jälkeen, mutta jokin pitää kaikkea yhdessä. Yksi asia on kuitenkin selvä: he kuuluvat toisilleen.

Elokuva on kuvattu osittain residenssissä Los Angelesissa ja taiteilijan kotipaikkakunnalla Lahdessa.

Elokuvan toteutusta on tukenut Kauno ry.

Käsikirjoitus, ohjaus ja editointi     Magdaleena Jakkila
Elina                                   Oona Koivu / Ricky Rhodes
Laura                                  Krista Mentula / Darla MacDonald
Kuvaus                               Magdaleena Jakkila ja Hilmalyydia Nuolivaara
Musiikki                             Topi Juntunen ja Hilmalyydia Nuolivaara
Äänitys                               Lila Vainikka

Kulma: Johanna Lemettinen, Kieromanssi

Teokseni käsittelevät kieroutumia romanttisen estetiikan kontekstissa sekä yhteiskunnallisen kollektiivin toisinaan hyvinkin pakottavaa vaikutusta yksilöön. Teosteni hahmot esittävät kysymyksen: millaista on olla ruumiinsa rajoittama, ihmisruumiin rajallisuuden ja lihallisuuden asettaman materiaalisen perustan ja vallitsevan kulttuurin ja yhteiskunnan rajoissa todentuva ihmisyksilö?

Yhteiskunta asettaa – pakottaa – ihmisyksilön vääjäämättä muottiinsa. Tämä on kollektiivin tehokkaan ja jatkuvuuteen tähtäävään toiminnan kannalta välttämättömyys, mutta yksilötasolla kokemus voi olla toisinaan raastava, jopa väkivaltainen.

Ihmiskeho on lihallisuudessaan rajallinen ja materiaalinen mutta ei irrallinen yksilön kokemista tunteista. Kun yksilö kokee minuutensa ja vallitsen – pakottavan – yhteiskunnallisen kollektiivin välillä vallitsevan murtuman, tunne todentuu usein ensi sijassa mielen ilmiöiden tasolla, mutta lopulta myös yksilön ruumis reagoi.

Ihmiskehon rajat, ruumiillisuus ja aistit pakottavat yksilön aina johonkin tiettyyn materiaaliseen todellisuuteen, joka on lähes universaali ja kulttuureista riippumaton. Ihminen todentuu aina jonkin kulttuurin ja yhteiskunnan puitteissa, eikä näin ollen ole merkityksetöntä millainen yksilön ruumis on. Omalta osaltaan kulttuuri ja yhteiskunta sekä mahdollistavat ihmisyksilön potentiaalin että rajoittavat sen todentumista ja tunkeutuvat näin yksilön intiimeimmälle alueelle.

Kenno: Vilja Harala, Poste restante, Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely

Poste restante – asunnottomuusaiheinen valokuvanäyttely

”Se on vähän niin kuin rakkaudessakin, tosi vaikee olla onnellisessa suhteessa jos te ootte nälissään molemmat, sillon on vaikee rakastaa toista. Samalla tavalla se on elämässäkin, että tosi vaikee tehdä oikeestaan mitään jos ei oo katto pään päällä.” – Dorian

Poste restante on valokuvaaja Vilja Haralan asunnottomuusaiheinen teoskokonai-suus. Teoksen valokuvat esittelevät tuntemattomamman puolen Helsingin kes-kuspuistosta; siellä asutaan varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Nämä hy-lätyt nukkumapaikat ovat olleet asukkailleen lähin kotia muistuttava asia ja nyt niistäkin on pakon edessä lähdetty. Aivan keskustan tuntumassa piilossa katseilta on asuinalue, jota ei löydy rakennuskaavasta. Koijien sijainti keskellä Helsinkiä on havahduttava ja aihe itsessään koko maan laajuinen.

Videoilla yhdeksän rohkeaa asunnottomuutta kokenutta ihmistä kertoo elämästään ja unelmistaan. Haastateltavat ovat jossain kohtaa elämäänsä joutuneet asunnottomaksi hyvin erilaisten tilanteiden johdosta. Kokonaisuus on julkaistu multimediana osoitteessa www.posterestante.fi. Multimediajulkaisu on myös osa näyttelyä.

Vailla vakinaista asuntoa ry on ollut tukemassa projektia. Näyttelyn valokuvat ovat myynnissä ja tuotto menee suoraan Vva:rylle asunnottomien hyväksi.

Vailla vakinaista asuntoa: ry on ollut tukemassa projektia. (www.vvray.fi)

Kymi: Anna Broms, Tap to tomato

”Painan pensselin tarmokkaasti maalauspohjaan, aivan kuin tussipiirtäisin kesämökillämme joskus kauan sitten. En korjaa maalausjälkeäni. Näen kaukana ja lähellä olevan samassa tasossa. Tyynyliinan puuvilla on käynyt hajoavan ohueksi. Mikä langoista pitää sitä koossa? Tap to tomato on liikkuva, tomaatinpunainen ytimeni minua ympäröivän maailman keskellä.”

Maalaan kokonaisvaltaisesta havainnosta raa’an suorasti. Maalaamani asia tulee niin lähelle, että näkeminen hajoaa. Raja ja muoto häviävät ja jäljelle jää väriä. Hävitän perspektiivin. Kietoudun esineisiin ja tapahtumiin, jotka kysyvät, muistuttavat ja ehdottavat.

Anna Broms, s. 1968, on taidemaalari, joka asuu ja työskentelee Helsingissä.Tap to tomato on jatkoa Helsingin Galleria Huudon Jätkä 1:n näyttelylle.

Näyttelyä on tukenut Taiteen Edistämiskeskus.

Kirnu: Lasse Lassheikki, Muisti

Idea teoksiin kehittyi ajatuksesta, että jos lähimuisti heikkenee ja muutenkin muisti huononee, niin mitä jää jäljelle? Mitä muistissa on? Muistoja, muistikuvia.
Ovatko unelmat ja haaveet muistoja?
Päässä on myös muistikuvia tapahtumista, joita itse ei ole kokenut. On tarinoista syntyneitä mielikuvia ja tapahtumista nähtyjä kuvia.
Näistä ajatuksista syntyi tarve tehdä kollaasimaisia maalauksia eri muistikuvista, kuvista. Maalaukset eivät ole omasta muistista, vaan hyvin yleisiä. Nykyaikana kuvat ovat palvelimilla ja kaikkia kuvia voi katsella näytöltä.
Tämä aihe antaa mahdollisuuden maalata kaikkea. Se on kivaa.

Kulma: Anu Haapanen, Tellurian

Näyttelyn maalaukset ovat maisemallisia pohdintoja, myyttisiä tiloja ja utopioita, välähdyksiä jonkin kuvitteellisen paikan tai sivilisaation tarinasta. Maalauksiin rakentuvat tilat ja maisemat toimivat merkityksillä ladattuina elementteinä, jonkin symbolisen tapahtuman tai määrittelemättömän kokemuksen näyttämönä. Ne ovat paikkoja muutoksen alla tai jälkeen, tulevaisuuden näkymiä tai näkymiä, joita ei enää ole olemassa. Maalausten maisemiin hahmottuu kuvitteellisia luonnonmullistuksia tai murroksia, uusia maailmoja ja todellisuuksia luovia tapahtumia sekä niiden jälkikuvia. Maalauksen pinnalla todellisuus leikkaantuu ja sumentuu, esiin nousee aineen ja elementtien liike, luoden purkautumisia ja peittymisiä, hiljaisia ja valuvia katastrofeja.

Anu Haapanen (s.1981) on Lahden Taideinstituutista vuonna 2013 valmistunut kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä.

Kenno: Miia Autio,  I called out for mountains, I heard them drumming

Miia Aution näyttely I called out for mountains, I heard them drumming pohtii maiseman, kotimaan ja identiteetin merkitystä poliittisen pakolaisuuden viitekehyksessä. Teoksessa ovat kuvattuina 11 ruandalaista pakolaista heidän nykyisissä kotimaissaan eri puolilla Eurooppaa sekä heidän muistojensa maisemat Ruandassa. Teoksen päähenkilöiden elämäntarinoista on luettavissa Ruandan monimutkainen historia sekä maan tämän hetkinen ihmisoikeustilanne.

Kaikki teoksen päähenkilöt ovat sopeutuneet hyvin heidän uusiin kotimaihinsa. Alkuperäisen kotimaan menettäminen ei välttämättä ole vain tragedia, se voi olla myös mahdollisuus. Eurooppalaistumisen myötä maailma on heille eri tavalla avoin – vain Ruanda pysyy heiltä suljettuna. Lopulta teos kysyy, mitä on kotimaa? Onko se meille kaikille vain jotain mielissämme läsnä olevaa mutta käytännössä tavoittamatonta? Käsittelemällä aiheinaan maisemaa ja kotipaikkaa, teos pyrkii antamaan sen katsojalle jotain henkilökohtaisesti lähestyttävää sekä mahdollisuuden pohtia pakolaisuutta uudesta näkökulmasta. Samalla teos sisältää kysymyksen myös siitä, kenellä on oikeus kotimaahan ja kuka saa olla osana sen kansallista kuvastoa?

Miia Autio (s. 1986) on valmistunut valokuvaajaksi 2015 Lahden Muotoilu- ja taideinstituutista sekä 2016 Bielefeldin ammattikorkeakoulusta. Hänen teoksiaan on ollut esillä ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla sekä yksityisnäyttelyssä Hippolyte-galleriassa keväällä 2016. Autio on yksi arvostetun „gute aussichten – new german photography 2016/2017“-palkinnon voittajista ja hänen teoksensa „Variation of White“ on ollut hiljattain esillä NRW-Forumissa Düsseldorfissa sekä Deictorhallenissa Hampurissa.

Galleria Uudessa Kipinässä esitettävä teos I called out for mountains, I heard them drumming on ollut esillä Suomen Valokuvataiteen Museossa sekä eri festivaaleilla Kreikassa, Italiassa ja Englannissa. Vuonna 2016 teos oli yksi Fotofinlanfia-kilpailun finalisteista.

Autio on taiteellisessa työskentelyssään kiinnostunut tuomaan esille yhteiskunnallisia aiheita niin, että tieto ja ymmärrys syntyvät katsojan ja teoksen välisessä vuorovaikutuksessa. Hän käsittelee teoksissaan identiteetin, vierauden ja kuvan katsomisen teemoja.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus. Projektia ovat tukeneet C. V. Åkerlundin säätiö ja Suomen Kulttuurirahasto.

Kymi ja Kirnu: Jarkko Rantanen, Voyage pittoresque

Jarkko Rantasen näyttely on saanut innoituksensa 1700-luvun Voyage pittoresque-matkakuvituksista. Tuolloin taiteilijat kiersivät eri maissa piirtäen ja maalaten kauniita ja maalauksellisia maisemia, kuten esimerkiksi vanhan Rooman raunioita. Rantanen maalaa suomalaista metsämaisemaa. Hän käsittelee omissa töissään Voyage pittoresquen ajatusta osittain samasta näkökulmasta kuin 1700-luvun taidemaalarit; Hän etsii metsän massan keskeltä mielenkiintoista kuvakulmaa ja rakennetta. Rantanen venyttää kuitenkin termin alkuperäistä tarkoitusta tarttumalla varsin vähäpätöisiin aiheisiin, kuten metsän kuoppiin ja painaumiin. Hänelle pittoreskejä kohteita ovat esimerkiksi Suomen sisällissodan aikaiset, nyt jo metsittyneet, poterot ja kaivannot.

Rantanen maalaa metsää sekä päivällä luonnonvalossa että pimeällä keinovalaistuksessa. Maalauksissaan alumiinille hän kuvaa miten värit, muodot ja tunnelma muuttuu erilaisessa valaistuksessa. Pimeällä keinovalo paljastaa metsän arvet, ja erilaiset painaumat maastossa tulevat esiin. Päivällä rakenteiden yksityiskohdat sulautuvat metsän väreihin ja rytmiin.

Näyttely Galleria Uudessa Kipinässä on jatkumo Rantasen kahdelle edelliselle näyttelylle Turussa. Maalaussarja saa jatkoa toukokuussa Taidekeskus Mältinrannan galleriassa Tampereella.

Kulma: Terhi Kaakinen & Laura Pohjonen, Lastenhuone

Noin pari vuotta sitten Laura kysyi minulta pitäisimmekö yhteisnäyttelyn nähtyään teoksiani nettisivuillani ja Facebookissa. Minulla oli ehtinyt käydä mielessä sama ajatus, että meidän työmme sopisivat niin hyvin yhteen, niissä on samaa henkeä ja aihemaailmaa. Toisella teoksia seinälle, toisella tilaan. Aloimme suunnitella yhdessä lapsiaiheista näyttelyä, jonka nyt pääsimme toteuttamaan Galleria Uuteen Kipinään.

Veistän puusta maalattuja, väritettyjä veistoksia, joiden aiheet kumpuavat omasta perheenäidin arjestani hauskuudessaan ja raastavuudessaan. Mietin, että Lastenhuoneessa pitää olla jotakin, mikä uskoisin olevan lapsista hauskaa. Halusin tehdä jonkun supersankarin tai satuhahmon. Kysyin pojaltani mitä hän haluaisi ja toteutin sen. Näyttelyssä näkee ainakin pienen suloisen puputytön ja keltaisen Pikachu-pojan. Siellä on myös ihan tavallisia lapsia peruspuuhissaan. Sukupolvien jatkumossa Lastenhuoneessa on lapsia ja Mamma katselee heidän puuhiaan.

Puu materiaalina on kiehtova ja sanelee omia ehdotuksiaan kesken veistoprosessin. Nautin veistämisen fyysisyydestä, siitä kun puru ja hiki lentävät ja työn päätyttyä tuntee jäsenissään tehneensä jotakin.

Terhi Kaakinen

Yhdistelen etsauspiirrokseen muita syvä- ja kohopainon tekniikoita. esim. valokuvapohjaisia menetelmiä ja puupiirrosta.  Silloin tällöin teoksissa on mukana myös jokin kolmiulotteinen elementti ja jotkin teokset laajentuvat installaatioiksi. Grafiikassa minua kiehtoo lukemattomien variaatioiden mahdollisuus. Kokoankin teoksiani kuin palapeliä kunnes palaset loksahtavat oikeille paikoilleen.

Poikani syntymän jälkeen olen käsitellyt teoksissani lapsen herkkyyttä, ihmettelemisen kykyä ja hetkessä elämisen taitoa. Lapsen silmin asiat näyttäytyvät toisin: pienestä tulee suurta ja suuresta pientä. Lähtökohtana moneen tämän näyttelyn teokseen ovat olleet kuvat, joita piirsimme yhdessä poikani kanssa Mazzano Romanon residenssissä Italiassa. Olenkin näissä töissä yhdistellyt vapaasti lapsen ja aikuisen kuvamaailmaa.

Laura Pohjonen

Kenno: Antti Ahtiluoto, Alokkaat

Yleisellä asevelvollisuudella ja armeijalla on historiallisesti ollut ja on vieläkin keskeinen rooli kansallisena instituutiona, joka kasvattaa pojista miehiä. Tämän lisäksi alokasajalla on myös mielenkiintoinen ulottuvuus tasavertaistavana tekijänä: armeijassa kaikki erän alokkaat ovat samalla viivalla. Tämä korostuu mm. yhtenäisellä pukeutumisella, joka poistaa sosiaalisen taustan ja sitä myötä yhteiskunnallisen aseman niin kasarmin sisä- kuin ulkopuolella. Vaikka armeijalla on niinkin tärkeä rooli ja armeijan suorittaa valtaosa suomalaisista miehistä, niin puolustusvoimat ei myöskään tilastoi tai ylläpidä rekisteriä millään tavalla alokkaiden sosiaalisesta tai uskonnollisesta taustasta. Valintani tarkastella suomalaisuutta nimenomaan armeijan kautta ei syntynyt tavoitteesta korostaa sen roolia, vaan sen puhtaan mekaaniseen tapaan suomalaisuuden määrittelijänä: armeijan lähettämä kutsuntakirje ei lähtökohtaisesti erottele ketään, sillä kirjeen saavat kaikki Suomen kansalaisuuden omaavat mieshenkilöt.
100 vuotta täyttävä Suomi on elänyt viimeiset vuodet voimakasta murroksen aikaa ja kysymys suomalaisuudesta on noussut keskeiseksi aiheeksi sekä poliittisessa että julkisessa keskustelussa. Aikana, jolloin mielikuvat ovat syrjäyttäneet faktan ja disinformaatio keskustelun koen tärkeäksi, että Alokkaat -teos ei osoittele, moralisoi tai maalaile mielikuvia. Teoksen valokuvat peilaavat lakonisesti sen mitä on todellisuus, miltä näyttää suomalainen mies kun tarkastelun lähtöpisteeksi valitaan Suomen armeijan alokkaat.
Projekti on toteutettu kesän 2015 aikana kuvaamalla lomille lähteviä ja sieltä palaavia alokkaita kadulle rakennetussa kuvauspisteessä. Kaiken kaikkiaan projektiin kuvattiin yli 600 kuvaa ja 41 alokasta, joista teos koostuu. Näyttelykokonaisuus on ensimmäistä kertaa esillä Galleria Uusi Kipinässä ja se sisältää seitsemän teoksen kokonaisuuden sekä näyttelykirjan. Kirja esittelee kaikki projektiin osallistuneet alokkaat.

Antti Ahtiluoto on Lahden Muotoiluinstituutista valmistunut valokuvaaja, joka työskentelee sekä taide että kaupallisen valokuvauksen parissa.

Riikka Mäkikoskela, Jälkeenpäin (voi myös lausua kiitoksen David Caspar Friedrichille), 2016, posliini, tinaseos ja pöllitty pöytä, 60 x 100 x 34 cm

Kymi: Riikka Mäkikoskela, Tiloja, paikkoja, veistoksia

Kuvanveistäjä Riikka Mäkikoskelalle työskentelyprosessi ja siinä löytämisen riemu on oleellinen osa teoksen muotoutumista. Hän yhdistää veistoksissaan kokemuksellisuutta ja käsitteellisyyttä sekä kolmiulotteisuutta ja kuvaa. Sekä työskentelymateriaalin että sen työstötavan valinta ovat hänelle tärkeitä, sillä molemmilla voidaan luoda kulttuurisia merkityksiä eri aikoina syntyneisiin tottumuksiin ja tapoihin.

Mäkikoskelan teemoja ovat materiaalisen ja kulttuurisen sekoittuminen, materiaaliset merkitykset ja käsitteet sekä tradition tulkinta. Näyttelyssä esitettävien veistosten kanssa hän on lähtenyt liikkeelle kuvanveiston perinteen muotoajatuksesta, mutta ottanut mukaan myös muotoa tai muotoja ympäröivän tilan. Työskentelyprosessissa materiaalin ja kuvanveistäjän välillä tapahtuu. Tiloihin muodostuu erityisiä paikkoja, jotka kertovat yhdessä tekemisestä, myötäelämisen pyrkimyksestä ja vaikeudesta sekä oman itsen näkemisestä ja unohtamisesta. Mäkikoskelan veistokset tuovat esiin ajattelemisen kokemuksellisuutta ja juhlistavat elämän runsautta ja monimuotoisuutta – sen nurjia puolia unohtamatta.

• TaT Riikka Mäkikoskela (s. 1975) on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutissa, Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Aalto-yliopistossa. Hän on Kuvanveistäjäliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen. Mäkikoskelan teoksia on esitelty useissa tapahtumissa, gallerioissa ja museoissa sekä Suomessa että ulkomailla. Taiteellisen työn ja opetustyön lisäksi hän toimii vierailevana tutkijana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Taiteen laitoksella.

Kirnu: Sirkku Ala-Harja & Anu Välitalo, Kahvikutsut Alman kanssa

Installaatio koostuu veistoksista, keramiikasta, ajopuulle tussimaalauksella tehdystä alttaritaulusta, piirroksista, valokuvista, kahvinpuruista, tervantuoksusta ja tomusta.

Näyttelyn materiaalit on valittu tukemaan aiheen monimuotoisuutta. Sirkku Ala-Harja työskentelee Helsingissä Harakan saaressa olevassa ateljeessaan, jonne soutaa ympäri vuoden. Ajopuut Ala-Harja on kerännyt Harakan saaren kallioilta. Anu Välitalo keramiikka ja kallot sekä hiilen ja pastellien käyttö kuvastavat materiaalisuuden merkitystä kuvan sisällön valinnassa. Taiteilijaparin yhdessä tekemät hiekkaveistokset on tehty Jurmalassa, Latviassa viime kesänä. Myrskyisen meritaivaan alla taiteilijat veistivät hiekkaan kasvoja.  Symbolisesti he kutsuivat edesmenneitä yhteiseen kohtaamiseen meren ja rannan eli elämän ja tuonpuoleisen kynnyksellä.

Kahvikutsut Alman kanssa on Sirkku Ala-Harjan ja Anu Välitalon installaatiohuone. TIla rakentuu tarinallisesti eri kuvamaailmoista, joissa katsoja voi kuljeskella. Kuoleman puutarhassa tuoksuu yö, ajopuulle tehty alttaritaulu muistuttaa pyhyydestä ja edesmenneiden hiekasta tervehtivät hahmot saattelevat kohti kiputyttöä . Porttia vartioi keinutuolissaan veistoshahmo Alma. Tuntematon katsoo sinua kohti monin monin oudoin  kasvoin. Saako kuolemaa rakastaa? Saako käsilaukun ottaa mukaan rajan taa?  Salaperäisyyden ja absurdiuden verhoama kuolema, Alma, tervehtii sinua ystävällisesti mutta vääjäämättömästi. ” Jaa kanssani kuppi kahvia, istu hetkeksi puutarhaani”.

Kauno ry järjestää 22.2.–12.3.2017 Galleria Uudessa Kipinässä Maalisuoralla -taidenäyttelyn urheilusta. Ja osallistuu näin juhlistamaan Lahdessa järjestettäviä Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskisoja 2017.

Näyttelyyn ovat voineet ehdottaa teoksiaan kaikki suomessa asuvat taiteilijat. Taiteilijoilta pyydettiin monipuolista tulkintaa urheilusta, näkökulmia penkkiurheilusta aina urheilijan tunnontuskiin. Mukaan valittiin 17 taiteilijaa yli 40 teoksellaan. Maalisuoralla on kokonaisuus, jossa on edustettuna laaja kirjo urheilulajeja ja tunteita urheilusta, useilla eri tekniikoilla toteutettuna.

Näyttelyn taiteilijoita urheilumaailman kuvastossa kiinnostaa liike, kilpailuhenkisyys sekä päämäärien asettaminen ja niiden tavoittelu sekä urheilun luomien sosiaalisten tilanteiden tärkeys että henkinen kasvaminen. Urheilu ei ole pelkkää huippu-urheilua tai kilpaurheilua, vaan itsensä ylittämistä päästäkseen maalisuoralle. Maalisuoralla mieli ja keho sulautuvat toisiinsa. Näyttelyn teoksissa on kuitenkin myös nähtävissä huumori ja urheilun viihteellisyys, unohtamatta jääkiekon MM-voittojen tärkeyttä Suomalaisille.

Näyttelyn taiteilijat:
Paul Gustafsson, Hannu Hirsivuori, Aku Isotalo, Anne Järvi, Katri Kempas, Hannu Leimu, Sami Leutola, Aleksi Martikainen, Arto Määttä, Mikael Neiberg, Paula Ollikainen, Jussi Pirttioja, Kristiina Sario, Pekka Suomäki, Sirkka Tapio, Tyko Elo, Kristiina Töyry

Näyttelyn ovat juryttäneet muotoilija Helena Lehtinen sekä kuvataiteilijat Ihana Havo ja Ville-Veikko Viikilä.

Näyttely on osa Lahti-Desing viikkoa.

Kulma: Sunna Kangas ja Mari Pihlajakoski, The Montage Manuscript

Elämme kuvien täyttämässä tietotulvassa, josta oleellisen ja epäoleellisen rajaa-minen on haastavaa. Televisio, sanomalehdet ja sosiaalinen media syöttävät mie-leen loputtoman määrän aineistoa. Tärkeä ja turha kietoutuvat toisiinsa luoden kiinnostavia mielenmaisemia. Ympäröivästä kuvavirrasta voi myös muodostaa omia tulkintoja. The Montage Manuscript yhdistää aiheita ajan käsikirjoitukseksi, josta heijastuu tekijöidensä maailmankuva. Siinä Ihmisyys ja inhimillisyys on kes-keisessä asemassa. Tiedon jakaminen ja tuottaminen vaatii sosiaalisia taitoja ja yhteisöllisyyttä. Rationaalisen tiedon lisääntyessä myös tunneäly on merkittävässä asemassa. The Montage Manuscript -näyttelyissä oleellinen tieto ja sen tuottama tunne louhitaan esiin massasta. Tarina kehittyy ja on avoin muutokselle ja uusille tulkinnoille.

Näyttelyn nimi viitta elokuvaterminologiaan; montaasi tarkoittaa nopeaa sarjaa otoksia, jotka muodostavat yhtenäisen tapahtumaketjun. Projekti on monitaiteel-linen. Se yhdistää marginaalista tekstiilitaidetta, installaatiota sekä taidemaalaus-ta. Montaasi kiertyy itsensä ympärille kasvaen, lineaarista ja spiraalimaista aika-käsitystä uhmaten kuin lankakerä. Aika saa kolmiulotteisen muodon

Sunna Kangas (s.1974) tutkii kuvavirtoja; näkyvän pinnan sekä abstraktin syvyyden suhdetta. Kangas pyrkii siihen, että tekniikat, muodot ja värit tukevat teoksien sisältöä niin tunnetta, ajatuksia, arvoja kuin tietoakin. Valmiilla teoksilla hän haastaa katsojaa kommunikaatioon ja omaan ajatteluun. Teoksissa koettua ympä-ristöä ja yhteiskuntaa kuvaavat digitaaliset kuvat muodostavat moniulotteisia ku-vapintoja tekstiilille. The Montage Manuscript -näyttelyn teoksissa käsitellään hei-jastuksia ajassa. Teokset ovat kolmiulotteisia digitaalisia valokuvia sekatekniikoin tekstiilille.

Mari Pihlajakoskea (s.1975) kiinnostaa yhteiskunnan ja sen asukkaiden haavoittu-vaisuus ja rikkinäisyys. Pihlajakoski haluaa, että hänen taiteellaan on jotain sanot-tavaa, vaikka se ei toimisikaan puhtaasti poliittisena vaikuttimena. Sanottava voi ilmentyä heijasteena makroympäristöstä mikroympäristöön, yhteiskunnasta yksi-lön elämään ja toimintaan. Näennäisen pinnallisuuden taakse kätkeytyy yksinäi-syyttä, epävarmuutta, ristiriitoja ja ulkopuolisuuden tunnetta. Nämä asiat muo-vaavat Pihlajakosken teoksissa eräänlaisen välitilan olevaisuuden ja olematto-muuden välille. Pihlajakoski yhdistelee teoksissa kuvia ja kolmiulotteisia element-tejä tarinoiksi. Kantaaottavuus on hienovaraista mutta tärkeää. Teokset ovat ak-ryyli- ja öljyvärimaalauksia ja maalauksiin yhdistettyjä esinekoosteita.

Kenno: Henriikka Pöllänen, Survivors

Pohdin teossarjassani evoluution ja selviytymisen merkitystä ja sen konkreettisia ilmentymiä. Luonnollisen elintilan supistuessa, lajien mahdollisuudet selvitä muuttuvat olosuhteiden mukaan.

Nyky-yhteiskunnan tuomat ilmiöt, kuten kaupungistuminen, saastuminen, jätteet ja niiden hyötykäyttöä ovat kaikki asioita, jotka liittyvät elinympäristöömme ja muiden lajien selviytymiseen. Tapamme kohdella eläimiä heijastaa suhdettamme muuttuvaan elinympäristöömme, luontoon sekä muihin lajeihin. Teoksissa figuratiivinen ja abstrakti sulautuvat unenomaisiksi maisemiksi. Teosten narratiiviset kerrokset yhdistelevät tunnistettavia ilmiöitä ja salaperäisiä hahmoja moniulotteisiksi kokonaisuuksiksi.

Kymi: Juhani von Boehm, Maalauksia

Juhani von Boehmin näyttely Galleria Uudessa Kipinässä 1. – 19.2.2017 koostuu taiteilijan viimeaikaisesta maalaustuotannosta.  Teokset ovat vuosilta 2015 ja 2016.

Maalausten aiheina ovat maisemat ja asetelmat.  Maisemissa on tärkeässä roolissa vesi: Prahan läpi virtaava Vltava, Venetsian Grand Canal, Saimaa ja järvi Viljandissa.  Taiteilijan asetelmat taas kuuluvat länsimaisen taiteen asetelmamaalausperinteeseen

Kirnu: Tanja Sinikka Mirella Koskinen, EläimellinenTuuliHerra Osa Kax

EläimellinenTuuliHerra Osa Kax maalaukset ovat saaneet innoituksensa maalauk-sestani nimeltä TuuliHerra, ikään kuin jatkumona.

Maalaan eläinhahmoja, koska eläimet ovat kiinnostavia ja saan itse hyvää energiaa niitä maalatessani. Näyttelyn eri eläinhahmot ovat enemmänkin tunnekuvia tavallisista eläimistä, kuin realistisia anatomia-tutkielmia eläimistä. MetsänHirvi maalaus merkitsee minulle hiljentymistä itseeni ja läheisiini.

EläimellinenTuuliHerra Osa Kax teoskokonaisuus on yhdistelmä vähäeleisiä ja rönsyileviä elementtejä, temperalla ja öljyväreillä piirtäen, sekä maalaten.

On samantekevää mitä esitän, tärkeintä on miten sen esitän. Kyse on maalista kankaalla. Osa tekemisen tapaani on jättää tarkoituksella maalaus luonnosmai-seksi, vähäeleiseksi tai epämääräiseksi jos koen, että se sisällöllisesti vaatii sen. En halua määritellä kaikkea.

Tanja Sinikka Mirella Koskinen on Saimaan Ammattikorkeakoulusta 2015 valmistunut ku-vataiteilija, joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä Lahdessa.

Kulma: Juuso Joutsi & Jussi Meuronen, Tarve

Pyrkimyksenä on välittää keskinäinen keskustelumme ja oivalluksemme ihmisen prosessista poistamattomana osana oman itsensä käsittelyä.

Maalaus näyttelyn lähtökohtana on vahva, mutta keinot laajenevat installaatioksi, jossa osansa ottaa myös ääni. Prosessi itsessään yksilön kehityksessä on ollut molemmille tekijöille oleellinen kuvataiteessa ja tämä näkemys on myös jalostunut ja kirkastunut molempien tahoillaan käymässä psykoterapiassa. Tekeminen ennen kaikkea, lopputulosta tärkeämpänä.

Vastauksia näyttely ei tarjoa, mutta osoituksen siitä, että mieltään pystyy käsittelemään jokainen omilla keinoillaan, kunhan ne vaan löytyy.

Joutsi ja Meuronen ovat valmistuneet Taidekoulu Maasta samalta vuosikurrsilta 2010 ja ovat siitä asti toimineet osana RIVO-kollektiivia. Meuronen valmistui keväällä 2016 kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta. Molemmat asuvat ja työskentelevät Helsingissä

Näyttelyn avajaisissa kuullaan Tamperelaisen Ailigaš -yhtyeen improvisoitu ääniteos, jonka tallenne jää näyttelyn ajaksi kuultavaksi galleriaan.

Kenno: Karoliina Patos, Cowboy Grils, Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely

Karoliina Paatos on Suomessa ja Yhdysvalloissa toimiva valokuvataiteilija.Cowboy Girls näyttely on syntynyt viiden viimeisen vuoden aikana Nevadassa, missä Paatos on seurannut kahden tytön kasvua syrjäisellä karjatilalla.

Nyt murrosikää lähestyvät tytöt tekevät karjatilan töitä, hoitavat eläimiä, ratsastavat sekä lassoavat, käyvät kotikoulua äitinsä johdolla ja vapaahetkinä keksivät vuorten ympäröimässä jokilaaksossaan villejä leikkejä. Viikonloppuisin he kisaavat juniorirodeoissa. Heidän elämänsä on hyvin konkreettisesti kiinni ympäröivässä maassa. Siteet perinteen jatkumoon ovat tiukassa, mutta vain aika näyttää, mitä tälle elämäntavalle käy.

”Maa on kallista, täällä jokainen tilallinen on joko miljonääri tai miljoonaveloissa. Sateet ovat olleet viime vuosina niukkoja ja suuryritykset omistavat yhä useamman karjatilan.”

Vasikoita syntyy lumihankeen, tomuun jää hyönteisen jalanjäljet, lähimpään kauppaan ajaa tunteja. Taivas kaartuu rajattomana puuttoman maiseman yllä, valo on lähes sietämättömän kaunista. Kaivokset valtaavat alaa Silver Stateksi nimetyssä Nevadassa ja käyttävät sekä saastuttavat tämän kaikkein kuivimman osavaltion vähäisiä vesivaroja.

“Vietän pitkiä aikoja kuvaten ja tullen osaksi niiden ihmisten elämää, joita seuraan. Pääsen syvemmälle ja lähemmäs, mutta muutun samalla itse ihmisenä ja tekijänä. Minusta on tullut cowboydeni kaltainen nomadi, joka elää jatkuvassa liikkeessä palaten samoille paikoille yhä uudelleen.”

Karoliina Paatos julkaisi kesällä 2016 American Cowboy valokuvataidekirjan (kustantaja The Angry Bat). Kirja voitti Vuoden kaunein kirja 2016 palkinnon Sloveniassa ja on kerännyt kunniamainintoja eri kilpailuissa. Paatos on kuvannut yli kymmenen vuoden ajan Suomen suurimmille aikakausi- ja sanomalehdille. Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa sekä Arizonan yliopistossa. Paatos voitti 2015 PDN:n opiskelijasarjassa. Hänen kuviaan on ollut useissa ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä, sekä erilaisissa julkaisuissa.

Kymi: Kristiina Lempiäinen-Trzaska, Horisontti

Näyttelykokonaisuus on maalausinstallaatio, Horisontti (2015–), joka koostuu kymmenistä pienistä, mutta itsenäisistä akryylimaalauksista (a´ 9–13 x 9–13 cm).
Osat ovat seinillä katsojan silmän korkeudella siten, että jokaisen maalauksen oma ”horisonttiviiva” asettuu samalle janalle. Tilassa katsoja asemoituu installaation keskelle; ympärillä on 360 asteen ”näkymä”. Installaation yksittäisten maalausten perustana ja lähtökohtana on väri ja väreihin liittyvät kokemukset sekä mielleyhtymät.

Temaattisesti Horisontti-installaatio viittaa paikkaan. Installaation yksittäiset maalaukset ovat mielen horisontteja, pelkistettyjä näkymiä mielen maisemaan: odotuksiin, muistoihin, tulevaan tai menneeseen. Niiden jatkumo viittaa hermeneutiikan horisontti-käsitteeseen ymmärryksen alati muuttuvana näkymänä. Reaalimaailmassa horisontti on tavoittamaton; kaukana, lähes silmän kantamattomissa, sitä lähestyessä se etääntyy aina, muuttuu ja katoaa. Installaation aavistuksenomainen ”maisema” on paikka, missä näkyvä ja näkymätön, tosi ja epätosi, lomittuvat keskenään.

Kuvataiteilija Kristiina Lempiäinen-Trzaska asuu Jyväskylässä. Maalausten ja piirustusten lisäksi hän tekee tila- ja ympäristöteoksia. Yhteisöllisissä ja monitaiteellisissa hankkeissa hän on tehnyt sekä kuorojen että teatteri- ja tanssiryhmien esitysten skenografioita. Hänen kuvataiteellisen työskentelynsä motiivi on tarkastella asioita ja tapahtumia, jotka ovat jollain tapaa jättäneet jäljen. Teoksissaan hän yhdistää näkyväksi kokemuksia, mielikuvia ja kuulopuheita.

Lempiäinen-Trzaska (Master of Arts 1987 Purdue University, Indiana, USA ja Taiteen maisteri 2014 Aalto-yliopisto) on toiminut aktiivisesti kuvataiteilijana vuodesta 1987.

Kirnu: Armi Nurminen, Shadow work

Armi Nurmisen veistosnäyttelyssä käsitellään varjoa jokaisen henkilökohtaisena persoonan osana. Varjot ovat niitä asioita joita kannamme tiedostamattomassa osassa itseämme ja kohtaamalla ne voimme tulla eheiksi.

Shadow work nimitys näyttelylle tulee ihmisen parantumismetodista nimeltä shadow work. Tekniikassa keskitytään tunnistamaan omat varjot ja kohtaamaan ne. Varjot ovat muodostuneet lapsena kun olemme yhteisöön sopeutumisen myötä joutuneet tukahduttamaan osan itsestämme ja taas toisaalta vahvistamaan sitä puolta mikä tuottaa yhteisön silmissä hyväksyntää. Tämä tukahdutettu puoli jää varjoksi tiedostamattomaan.

Armi Nurmisen tummat ja mustanpuhuvat puuveistokset ovat jatkumoa hänen aiemmille puuveistoksille. Nurminen on alkanut käsitellä varjon teemaa muutama vuosi sitten. Hän on pohtinut varjoa monella tavalla, mutta kuitenkin enimmäkseen omista lähtökohdista käsin. Puuveistostensa myötä hän on perehtynyt varjon filosofiaan syvemmin. Teosten ei-esittävyys on Nurmiselle ominainen ilmaisumuoto. Hän kokee että muodoilla, valolla ja väreillä voi ilmaista yhtä paljon kuin suoralla esittävyydellä.

Armi Nurminen (s. 1981) työskentelee kuvanveistäjänä Turussa. Lapsuutensa ja nuoruutensa Nurminen on asunut Lahdessa. Hän on erityisesti kiinnostunut julkisen taiteen tekemisestä ja taiteesta osana ihmisten arkista elinympäristöä. Nurminen on julkisen taiteen lisäksi kiinnostunut taiteen hyvinvointivaikutuksista sekä taiteesta osana ihmisen henkilökohtaista eheytymisen prosessia.

Nurminen on toteuttanut Fredrika ja J.L. Runebergin muistomerkin, Sydämen tarina (Hjärtats saga), Paraisille vuonna 2015. Hänen vedenalainen veistoksensa Kalakoto (Fiskboet) on installoituna merenpohjaan Turun saaristossa. Teos toteutui osana Contemporary Art Archipelago hanketta vuonna 2011.