15.3.-2.4.2017 Terhi Kaakinen&Laura Pohjonen, Antti Ahtiluoto, Riikka Mäkikoskela, Anu Välitalo ja Sirkku Ala-Harja

Kulma: Terhi Kaakinen & Laura Pohjonen, Lastenhuone

Noin pari vuotta sitten Laura kysyi minulta pitäisimmekö yhteisnäyttelyn nähtyään teoksiani nettisivuillani ja Facebookissa. Minulla oli ehtinyt käydä mielessä sama ajatus, että meidän työmme sopisivat niin hyvin yhteen, niissä on samaa henkeä ja aihemaailmaa. Toisella teoksia seinälle, toisella tilaan. Aloimme suunnitella yhdessä lapsiaiheista näyttelyä, jonka nyt pääsimme toteuttamaan Galleria Uuteen Kipinään.

Veistän puusta maalattuja, väritettyjä veistoksia, joiden aiheet kumpuavat omasta perheenäidin arjestani hauskuudessaan ja raastavuudessaan. Mietin, että Lastenhuoneessa pitää olla jotakin, mikä uskoisin olevan lapsista hauskaa. Halusin tehdä jonkun supersankarin tai satuhahmon. Kysyin pojaltani mitä hän haluaisi ja toteutin sen. Näyttelyssä näkee ainakin pienen suloisen puputytön ja keltaisen Pikachu-pojan. Siellä on myös ihan tavallisia lapsia peruspuuhissaan. Sukupolvien jatkumossa Lastenhuoneessa on lapsia ja Mamma katselee heidän puuhiaan.

Puu materiaalina on kiehtova ja sanelee omia ehdotuksiaan kesken veistoprosessin. Nautin veistämisen fyysisyydestä, siitä kun puru ja hiki lentävät ja työn päätyttyä tuntee jäsenissään tehneensä jotakin.

Terhi Kaakinen

Yhdistelen etsauspiirrokseen muita syvä- ja kohopainon tekniikoita. esim. valokuvapohjaisia menetelmiä ja puupiirrosta.  Silloin tällöin teoksissa on mukana myös jokin kolmiulotteinen elementti ja jotkin teokset laajentuvat installaatioiksi. Grafiikassa minua kiehtoo lukemattomien variaatioiden mahdollisuus. Kokoankin teoksiani kuin palapeliä kunnes palaset loksahtavat oikeille paikoilleen.

Poikani syntymän jälkeen olen käsitellyt teoksissani lapsen herkkyyttä, ihmettelemisen kykyä ja hetkessä elämisen taitoa. Lapsen silmin asiat näyttäytyvät toisin: pienestä tulee suurta ja suuresta pientä. Lähtökohtana moneen tämän näyttelyn teokseen ovat olleet kuvat, joita piirsimme yhdessä poikani kanssa Mazzano Romanon residenssissä Italiassa. Olenkin näissä töissä yhdistellyt vapaasti lapsen ja aikuisen kuvamaailmaa.

Laura Pohjonen

Kenno: Antti Ahtiluoto, Alokkaat

Yleisellä asevelvollisuudella ja armeijalla on historiallisesti ollut ja on vieläkin keskeinen rooli kansallisena instituutiona, joka kasvattaa pojista miehiä. Tämän lisäksi alokasajalla on myös mielenkiintoinen ulottuvuus tasavertaistavana tekijänä: armeijassa kaikki erän alokkaat ovat samalla viivalla. Tämä korostuu mm. yhtenäisellä pukeutumisella, joka poistaa sosiaalisen taustan ja sitä myötä yhteiskunnallisen aseman niin kasarmin sisä- kuin ulkopuolella. Vaikka armeijalla on niinkin tärkeä rooli ja armeijan suorittaa valtaosa suomalaisista miehistä, niin puolustusvoimat ei myöskään tilastoi tai ylläpidä rekisteriä millään tavalla alokkaiden sosiaalisesta tai uskonnollisesta taustasta. Valintani tarkastella suomalaisuutta nimenomaan armeijan kautta ei syntynyt tavoitteesta korostaa sen roolia, vaan sen puhtaan mekaaniseen tapaan suomalaisuuden määrittelijänä: armeijan lähettämä kutsuntakirje ei lähtökohtaisesti erottele ketään, sillä kirjeen saavat kaikki Suomen kansalaisuuden omaavat mieshenkilöt.
100 vuotta täyttävä Suomi on elänyt viimeiset vuodet voimakasta murroksen aikaa ja kysymys suomalaisuudesta on noussut keskeiseksi aiheeksi sekä poliittisessa että julkisessa keskustelussa. Aikana, jolloin mielikuvat ovat syrjäyttäneet faktan ja disinformaatio keskustelun koen tärkeäksi, että Alokkaat -teos ei osoittele, moralisoi tai maalaile mielikuvia. Teoksen valokuvat peilaavat lakonisesti sen mitä on todellisuus, miltä näyttää suomalainen mies kun tarkastelun lähtöpisteeksi valitaan Suomen armeijan alokkaat.
Projekti on toteutettu kesän 2015 aikana kuvaamalla lomille lähteviä ja sieltä palaavia alokkaita kadulle rakennetussa kuvauspisteessä. Kaiken kaikkiaan projektiin kuvattiin yli 600 kuvaa ja 41 alokasta, joista teos koostuu. Näyttelykokonaisuus on ensimmäistä kertaa esillä Galleria Uusi Kipinässä ja se sisältää seitsemän teoksen kokonaisuuden sekä näyttelykirjan. Kirja esittelee kaikki projektiin osallistuneet alokkaat.

Antti Ahtiluoto on Lahden Muotoiluinstituutista valmistunut valokuvaaja, joka työskentelee sekä taide että kaupallisen valokuvauksen parissa.



Riikka Mäkikoskela, Jälkeenpäin (voi myös lausua kiitoksen David Caspar Friedrichille), 2016, posliini, tinaseos ja pöllitty pöytä, 60 x 100 x 34 cm

Kymi: Riikka Mäkikoskela, Tiloja, paikkoja, veistoksia

Kuvanveistäjä Riikka Mäkikoskelalle työskentelyprosessi ja siinä löytämisen riemu on oleellinen osa teoksen muotoutumista. Hän yhdistää veistoksissaan kokemuksellisuutta ja käsitteellisyyttä sekä kolmiulotteisuutta ja kuvaa. Sekä työskentelymateriaalin että sen työstötavan valinta ovat hänelle tärkeitä, sillä molemmilla voidaan luoda kulttuurisia merkityksiä eri aikoina syntyneisiin tottumuksiin ja tapoihin.

Mäkikoskelan teemoja ovat materiaalisen ja kulttuurisen sekoittuminen, materiaaliset merkitykset ja käsitteet sekä tradition tulkinta. Näyttelyssä esitettävien veistosten kanssa hän on lähtenyt liikkeelle kuvanveiston perinteen muotoajatuksesta, mutta ottanut mukaan myös muotoa tai muotoja ympäröivän tilan. Työskentelyprosessissa materiaalin ja kuvanveistäjän välillä tapahtuu. Tiloihin muodostuu erityisiä paikkoja, jotka kertovat yhdessä tekemisestä, myötäelämisen pyrkimyksestä ja vaikeudesta sekä oman itsen näkemisestä ja unohtamisesta. Mäkikoskelan veistokset tuovat esiin ajattelemisen kokemuksellisuutta ja juhlistavat elämän runsautta ja monimuotoisuutta – sen nurjia puolia unohtamatta.

  • TaT Riikka Mäkikoskela (s. 1975) on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutissa, Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Aalto-yliopistossa. Hän on Kuvanveistäjäliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen. Mäkikoskelan teoksia on esitelty useissa tapahtumissa, gallerioissa ja museoissa sekä Suomessa että ulkomailla. Taiteellisen työn ja opetustyön lisäksi hän toimii vierailevana tutkijana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Taiteen laitoksella.

Kirnu: Sirkku Ala-Harja & Anu Välitalo, Kahvikutsut Alman kanssa

Installaatio koostuu veistoksista, keramiikasta, ajopuulle tussimaalauksella tehdystä alttaritaulusta, piirroksista, valokuvista, kahvinpuruista, tervantuoksusta ja tomusta.

Näyttelyn materiaalit on valittu tukemaan aiheen monimuotoisuutta. Sirkku Ala-Harja työskentelee Helsingissä Harakan saaressa olevassa ateljeessaan, jonne soutaa ympäri vuoden. Ajopuut Ala-Harja on kerännyt Harakan saaren kallioilta. Anu Välitalo keramiikka ja kallot sekä hiilen ja pastellien käyttö kuvastavat materiaalisuuden merkitystä kuvan sisällön valinnassa. Taiteilijaparin yhdessä tekemät hiekkaveistokset on tehty Jurmalassa, Latviassa viime kesänä. Myrskyisen meritaivaan alla taiteilijat veistivät hiekkaan kasvoja.  Symbolisesti he kutsuivat edesmenneitä yhteiseen kohtaamiseen meren ja rannan eli elämän ja tuonpuoleisen kynnyksellä.

Kahvikutsut Alman kanssa on Sirkku Ala-Harjan ja Anu Välitalon installaatiohuone. TIla rakentuu tarinallisesti eri kuvamaailmoista, joissa katsoja voi kuljeskella. Kuoleman puutarhassa tuoksuu yö, ajopuulle tehty alttaritaulu muistuttaa pyhyydestä ja edesmenneiden hiekasta tervehtivät hahmot saattelevat kohti kiputyttöä . Porttia vartioi keinutuolissaan veistoshahmo Alma. Tuntematon katsoo sinua kohti monin monin oudoin  kasvoin. Saako kuolemaa rakastaa? Saako käsilaukun ottaa mukaan rajan taa?  Salaperäisyyden ja absurdiuden verhoama kuolema, Alma, tervehtii sinua ystävällisesti mutta vääjäämättömästi. ” Jaa kanssani kuppi kahvia, istu hetkeksi puutarhaani”.