Heini Nieminen / Janina Haapanen / Leena Illukka / Silja Puranen

Heini Nieminen –
Katvealueita

Kun vain katsoo ja on hiljaa

Kun vain katsoo ja on hiljaa
ymmärtää vähitellen kaikkien mielen,
tajuaa mitä puut haluavat sanoa,
mikä kasveja huolestuttaa,
kuulee kuinka harvinaiset marjat itkevät sukuaan. […]

[…] Hiljaa-katsominen avaa maailmojen rajat.
Kasvien kanssa, eläinten seurassa
ei puhe sulje portteja.

-Eeva Kilpi-

Olen jo useamman vuoden ajan pohtinut ihmisen suhdetta toislajisiin eläimiin. Näyttelyn teokset perustuvat materiaaliin, jota olen koonnut akkuteollisuudelle kaavoitetulla metsäalueella kotikaupungissani Kotkassa. Tärkeänä lähtökohtana on ollut myös hankkeeseen liittyvä luontoselvitys, jossa kartoitettiin teollisuusalueeksi muutettavaa metsää ja sen eliöstöä. Alue on eräänlaisessa pysähtyneessä tilassa. Akkuteollisuuden laajentumista varten tarvittavat toimenpiteet on tehty ja metsä on valmis kaadettavaksi. Hanke ei kuitenkaan ole edennyt tätä pidemmälle ja metsän tulevaisuus on vielä tuntematon.

Biologi Jacob von Uexküllin Umwelt-käsite on vaikuttanut niin työskentelyyni kuin siihen, miten katson ympärilläni olevaa luontoa. Umwelt tarkoittaa kirjaimellisesti ympäristöä tai ympäröivää maailmaa, mutta Uexküll tarkensi sen olevan erityinen subjektiivinen maailma, jonka kukin laji tai organismi kokee. Universaalia objektiivista maailmaa ei ole olemassa. Uexküll selvensi käsitettään puhumalla paikkojen mosaiikista, esittäen että maailma on kokemusten mosaiikki, jossa jokainen kokee oman ainutlaatuisen todellisuutensa. Näin ollen maailmaa ei voi ymmärtää yhdeksi yhteiseksi tilaksi, vaan se koostuu useista päällekkäisistä ja rinnakkaisista maailmoista. Nämä ihmiselle pääsemättömät maailmat eivät ole alempiarvoisia tai vääristyneitä näkemyksiä, vaan ne ovat kunkin lajin erityisiä todellisuuksia. Toislajisten maailmat eivät ole meille ihmisille vain tuntemattomia, vaan myös näkymättömiä. Ehkäpä niitä voisi kutsua katvealueiksikin, vaikka emme niitä näe, ovat ne silti olemassa.

Huolimatta tieteen meille välittämästä tiedosta ja kyvystämme kuvitella erilaisia todellisuuksia, emme voi koskaan täysin tavoittaa toislajisen elämää, sen kykyjä ja mahdollisuuksia tai myöskään herkkyyksiä. Me määrittelemme todellisuutemme omasta kokemusmaailmastamme käsin. Tuomitsemme jotain ”luontoarvoiltaan vähäiseksi”, vaikka puhumme maailmoista, joita emme koskaan pysty täysin kokemaan ja ymmärtämään. Näin ollen emme voi myöskään todellisesti määritellä niitä tai punnita niiden arvoa. Kun kaadamme kolmesataa hehtaaria tai yhden neliösenttimetrin verran luontoa, kuinka monta maailmaa hävitämme?

Toislajisten todellisuuksien kokemisen mahdottomuus tekee hankalaksi myös kertoa näistä näkymättömistä maailmoista. En pysty näitä toisia todellisuuksia kuvaamaan, mutta ehkä voisin edes muistuttaa niiden olemassaolosta, niistä maailmoista, jotka ovat aivan yhtä merkittäviä kullekin lajille tai yksilölle kuin oma elämämme meille ihmisille. Kuljin aika ajoin vuoden ympäri metsässä, istuin lintutornissani, tietämättä mitä voisin enää tehdä. Koin tarvetta tallentaa näkemääni ja kuulemaani, vielä olemassa olevaa elämää, joka on vaarassa kadota. Tuntui kuin olisin koonnut todistusaineistoa, joka ei tule tuomaan oikeutta. Silti pelkästä ajan viettämisestä metsässä ja sen tallentamisesta tuli hyvin merkityksellistä, se tuntui huomion antamiselta toislajisten maailmoja kohtaan, ehkä myös anteeksipyynnöltä ja hyvästeiltä.

Kiitokset työskentelyn tukemisesta Koneen säätiölle.

Janina Haapanen –
Ei-tietämisen rajapinnoilla

Se, mitä näemme voi usein olla epätäydellistä, ohikiitävää tai jäädä kokonaan huomaamatta.

Näyttely keskittyy kuvaaman jotakin, joka puuttuu kokonaan – siihen, miten tehdä poissaolo näkyväksi, kuin myös, miten merkitys sekä syntyy että samalla hajoaa sen kautta. Katsomisen ja näkemisen teemojen kautta teokset tutkivat sitä, mikä tulee esiin, mikä jää huomaamatta ja mikä sijaitsee havainnoimisen ulottumattomissa. Tässä yhteydessä poissaolo ei ole tyhjyyttä, vaan tila löytämiselle – kutsu pohtimaan näkyvän ja näkymättömän välistä herkkää tasapainoa.

Kaiken kaikkiaan näyttelyn teokset elävät rajapinnoilla – asioiden välisissä tiloissa. Ne tarkastelevat sitä, miten poissaolon ja läsnäolon vuorovaikutus muokkaa havainnointia ja ymmärrystä. Tämä on tila kerroksellisille kohtaamisille: silmän ja sivun välillä, sanotun ja salatun välillä, tuntemattoman ja sen välillä, mikä vaatii yhä löytämistä tai rauhaan jättämistä.

Janina Haapanen (s. 1994) työskentelyn lähtökohtana toimii painetun kuvan ja sanan historia, jonka kautta hän käsitellee poissaoloa ja niitä välitiloja, joiden kautta tiedostettu sekä tallennettu voi kadota kokonaan. Hän työskentelee taidegrafiikan ja paperipohjaisten tekniikoiden parissa, joiden keskiössä elää myös kiinnostus materiaalien symbolisiin ja historiallisiin ulottuvuuksiin.

Leena Illukka
Suviyön sekahaku, 2026
kierrätysmateriaali, käsinkirjonta

Leena Illukka –
Suviyön sekahaku

Kirjonta toimii työskentelyssäni keinona tarkastella muistia, ihmisyyttä, aikaa ja materiaalien kantamia tarinoita. Teoksissa rakennan tunnelmia ja paikkoja, joissa yksityiskohdat ja mielikuvat kietoutuvat osaksi henkilökohtaista, fiktiivistä maailmaa. Taiteessani maailma ja tulevaisuus voivat näyttäytyä yhtä aikaa pelokkaana ja kauniina. Teokseni muodostavat kokonaisuuksia, joissa vakavuus ja huumori kietoutuvat toisiinsa.

Näyttelyn seinätekstiilit rakentuvat lukuisista kierrätetyistä tekstiilipaloista ja käsinkirjotuista kerroksista. Figuratiiviset kuvat pohjautuvat perhevalokuviin ja henkilökohtaisiin muistoihin. Tarinalliset elementit syntyvät pulpahtelevista muistikuvista, arkielämän havainnoista, menneisyyden ja tulevaisuuden möröistä sekä suloisista, hauraista hetkistä. Suviyön sekahaussa perinteinen roolijako kääntyy päälaelleen. Puissa keinuvat klovnit herättävät iloa, ihmetystä ja unohtumatonta elämystä.

Näyttelyssä on tekstiiliveistoksia ja seinätekstiilejä.

Leena Illukka (s. 1962) kuvataiteilija, joka on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista ja suorittanut kuvataiteen ylemmän AMK-tutkinnon Saimaan ammattikorkeakoulussa. Vuonna 2023 hänelle myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke. Illukan teoksia on kotimaisissa ja ulkomaisissa museoissa ja kokoelmissa.

Silja Puranen
Passage, 2026
stillkuva HD-videosta

Silja Puranen –
Passage

Silja Purasen Passage-näyttely jatkaa taiteilijan viime vuosien teemaa ihmisen tuhoavasta suhteesta ympäristöönsä. Teoksissaan hän yhdistää sen iänikuiseen kauneuden kaipuuseen. Purasen teosten taustalla ovat kysymykset tulevaisuudesta, vastuusta sekä luonnon ja tulevien sukupolvien oikeuksista.

Passage -videoteoksen aiheena on ihmisen toiminnasta johtuva elinympäristön muuttuminen ja sen seurauksena elollisen elämän pyrkimys siirtyä olosuhteiden ajamana kohti elinkelpoisempaa ympäristöä. Ilmeeltään unenomainen ja tummatunnelmainen teos yhdistää videokuvaa ja digitaalista animaatiota. Teoksen päätarinassa nuorallatanssija harjoittelee tyhjässä sirkusteltassa. Väliin leikatut kuvat näyttävät katkelmia rappeutuvista ja tuhoutuvista maisemista sekä lelueläinten vaelluksesta, jotka rytmittävät teoksen runkona olevaa sirkustaiteilijan työtä. Ruumiillinen läsnäolo ja sirkustaiteen sisäänrakennettu onnistumisen ja epäonnistumisen tematiikka, sekä kiertävän sirkuksen nomadinen luonne tuovat tarinaan lisää tasoja.

Passage-teos saa ensiesityksensä Lahdessa Galleria Uuden Kipinän näyttelyssä. Lahti on muutenkin merkittävä kaupunki Purasen taiteilijan uran varrella; hän suoritti Kuvataiteen täydentävät AMK-opinnot Lahden taideinstituutissa 2012–2014. Teoksessa esiintyvä sirkustaiteilija Linnea Purontaus on sirkuskollektiivi Arctic Ensemblen perustajajäsen ja Lahden Salpauksen Sirkusartistikoulutuksen kasvatti. Teoksen musiikin on säveltänyt ja toteuttanut muusikko Tapani Rinne.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.