Tanja Ahola / Jasmin Lier / Hannele Heino / Pekka Parviainen

Tanja Ahola –
Ruusa ja Kerttu

Näyttelyn idea lähti yhdestä näystä: valtavasta mustekalahahmosta, joka tanssii. Sen lonkerot tanssivat.Se järjestää, työntää, vetää, hallitsee, leviää ja väsyy. Mustekala on myyttinen hahmo, japanilaisen eroottisen taiteen symboli naiselle, joka on limainen, kaikkialle tunkeva, pelottavakin ja siksikin niin kovin kiehtova.

Hallussani on ollut kauan isoäitini Ruusa Aholan kertomat äänitetyt kertomukset hänen lapsuudestaan, jotka sisältävät muistoja vieläkin aiemmasta ajasta, sekä välähdyksiä arjen työstä. Tämä aineisto on tuntunut arvokkaalta ikkunalta todellisuuteen, joka on itsessä läsnä jollakin tapaa, solutasolla.

Äänitys kertoo arjen yksityiskohdista ilman minkäänlaista feminististä agendaa. Sanaa feminismi tuskin tunnettiin isoäitini maailmassa. Aineistosta on aistittavissa tunnelmia, jotka paljastuvat sivulauseissa. Siitä, miten kodin ohjat olivat äidillä, vaikka isäntä oli eniten arvostettu kaikkien taholta. Ääninauhaa kuullaan osana näyttelyä.

Näyttelyn otsikon toinen nimi Kerttu on taas äidinäitini nimi. Hän oli Karjalan evakko, myöhemmin eronnut nainen, lamppukaupan omistajatar, joka asui Bulevardilla. Kerttu oli voimakas, itsenäinen nainen, jossa sodan kovuus näkyi kylmyytenä ja määräilevyytenä.

Näiden sukujeni naisten tarinat ovat tuntuneet tärkeiltä tunnistaa: se, miten käteni tuntuvat joskus sidotuilta ja kuinka välillä toimin itseäni vastaan, tiedostamatta miksi. Kummallinen hoivatyön vastuu on siirtynyt meille näihin päiviin. Pohdin, kuinka me naisina voimme jatkaa tätä työtä polkematta itseämme, antaen silti voimamme läheisille, antaen heidän kukoistaa!

Haluaisin piirtää jokaisen naisen kasvojen uurteen näkyviin kunnioituksella, arvostuksella, ilolla ja kauneudella. Toivon, että näiden eleiden myötä tämä sukupolvien naisten työ tulee näkyväksi ja sitä myötä vähitellen siihen liittyvä katkeruus ja itsestäänselvyys katoaisivat ja niistä voisi päästää irti. Näin tilaa voisi syntyä jollekin uudelle.

Jasmin Lier –
Kummitustarina

Näyttelyssä on esillä Kummitustarina- nimiseen teossarjaan kuuluvia mustavalkoisia valokuvateoksia.

Kummitustarina on vuonna 2022 aloitettu pitkäaikainen valokuvataidesarja, joka kertoo kehitysvammadiagnoosin saaneen nuoren kokemuksia, tunteita ja ajatuksia, siitä miltä tuntuu elää kehitysvammaisena kasvukipuineen. Siitä, miltä tuntuu kun kehitysvamma ei olekaan näkyvä. Siitä, miltä tuntuu, kun ei tule aina nähdyksi tai kuulluksi.

Kuvissa oli tärkeää säilyttää nuoren yksityisyys, siksi hän esiintyy kuvissa valkeaan kankaaseen pukeutuneena. Kangas paitsi säilyttää nuoren yksityisyyden, mutta myös luo kuvan päähenkilöstä kummitushahmon, joka korostaa näkymättömyyttä, kehitysvammaisuuteen liittyvää stigmaa ja ennakkokäsityksiä.

Valokuvaprojekti on yhteistä vuoropuhelua aiheesta ja näkyväksi tekemistä ja kertoa etteivät kaikki vammat ole näkyviä. Projekti jatkuu siihen asti kunnes nuori päättää sen loppuvan.

Kuvilla kerron oikean elämän kummitustarinaa.

Projektia ja näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.

Olen Etelä-Karjalassa, Lappeenrannassa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Viime vuosina työskentelyni on painottunut valokuvaukseen, joissa käsittelen henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja omakuvan, kehollisuuden ja luonnon kautta. Käytän luonnonvaloa ja mustavalkoista värimaailmaa tuodakseni kuvien tarinan esiin. Teoksissani henkilökohtainen avautuu yleiseksi – ja näkyväksi nousee se, mikä usein jää huomaamatta.

Olen valmistunut kuvataiteilijaksi LAB-ammattikorkeakoulusta vuonna 2023 ja aloitin kuvataiteen YAMK-opinnot vuonna 2025. Olen Etelä-Karjalan taiteilijaseuran ja Luovakkeen jäsen.

Instagram: @j.lpeg

Hannele Heino
Nimetön, 2025
saggarfiring
21 x 15 cm

Hannele Heino –
Muotoja ja Merkintöjä

Hannele Heinon näyttely korostaa muotoa, pintaa ja yllätyksellisyyttä sekä tutkii ihmisyyden ja muistin kerroksellisuutta. Teoksissa olemassaolo, hauraus ja muistot kietoutuvat toisiinsa.

”Tarkastelen ihmisyyttä saven ja muistin kautta. Ruukku toimii universaalina vertauskuvana ihmisestä – astiana, joka kantaa hiljaisia ajatuksia, kokemuksia ja ajan jälkiä. Laatat ovat polttoprosessissa syntyneitä mielenmaisemia. Työskentelyni ytimessä on saven ja kokemuksen välinen yhteys, materiaalin tuntu sekä arvaamattomat polttomenetelmät, kuten Saggar- ja kuoppapoltto. Prosessi on meditatiivista vuoropuhelua materiaalin kanssa, ja siinä annan tilaa sattumalle.”

Näyttelyyn kuuluu myös sarja maalauksia, joiden työhuoneella valmistetut savimaalit luovat suoran yhteyden keramiikkaan. Maalauksissa saven ja muodon välinen vuoropuhelu saa erilaisia muunnelmia: esineen muotokieli muuttuu viivaksi ja väripinnaksi, saviaines maaliksi. Kuva-aiheiden ympyrämuodot voi nähdä ylhäältä kuvattuina ruukkuina, joiden suuaukkojen muodot toistuvat maalauksissa.

Polton yllätyksellisyys ja pintaan syntyvät satunnaiset merkinnät ovat keskeinen osa Heinon viestiä: ne rinnastuvat elämän herkkyyteen ja arvaamattomuuteen. Pinnan värivaihtelut, halkeamat ja käden jälki ovat visuaalisia todisteita eletystä historiasta ja hauraudesta. Heinon työskentelyssä korostuu jännite murenevan muistin ja poltetun saven pysyvyyden välillä – jokainen särö ja jälki kertoo tarinaa siitä, mikä meissä on säilynyt.

Hannele Heino on Vantaalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän tutkii usein teoksissaan muistia, muistoja, paikkaa ja läsnäoloa suhteessa ympäristöön. Heinon työskentelee monipuolisesti maalauksen, keramiikan, grafiikan ja kuvanveiston keinoin – liikkuen luontevasti eri menetelmien välillä materiaalien mahdollisuuksia hyödyntäen.

www.hanneheino.weebly.com

Pekka Parviainen
Atlas, 2026
puupiirros
22 x 30 cm

Pekka Parviainen –
Atlas – puupiirroksia

Näyttely koostuu puupiirroksista vuosilta 2022–2026. Teokset on vedostettu puulaatalta hiertämällä ilman prässiä japanilaiselle puupiirrospaperille.

Luonnollinen maisema on muutoksessa. Taivas on muuttunut levottomaksi, jopa liikkumattomina pidetyt kasvit ja puut ovat matkalla kohti pohjoista. Missä ennen oli tunturi, on pian vaara, missä tänään on lumihuippu, on kohta paljasta kalliota.

Emme enää lue pilvistä pelkkää paikallissäätä. Taivas on muuttunut kartaksi tuntemattomasta. Mikä on paikkamme tuossa vieraaksi muuttuneessa maisemassa?