Niina Hiltunen / Rauha Helin / Päivi Allonen / Satu Juvonen

Niina Hiltunen –
Äänen anatomia

teoskokonaisuutta, jotka ovat valmistuneet tätä näyttelyä varten 2025–2026. Kokonaisuudet tarkastelevat ja materialisoivat ääntä ja sen teoreettista olemusta, sitä, miltä näkymätön ja kuulumaton ääni näyttää abstraktin tekstiilitaiteen keinoin esitettynä.

Näyttelyn teoksissa ääni on purettu osiin ja koottu uudestaan. Installaatiomaiset teoskokonaisuudet muodostuvat lukuisista yksittäisistä osista ja kerroksista, aivan kuten kuulemamme äänetkin. Ääniaallon värähtely, osaäänekset ja ihmiskorvalle liian matalat taajuudet näyttäytyvät nyt tilallisessa muodossa.

Ääni on aina myös vahvasti tilaan sidoksissa. Teokset rakentavat galleriatilaan näkymättömästä ja kuulumattomasta äänestä äänimaisemia, tekstiilisiä tiloja, näkyviä todellisuuksia ja tilallisia kokemuksia, joihin kävijä voi uppoutua ja joiden lomassa voi kulkea. Teosten moniulotteisuus ja monimateriaalisuus tuovat äänen iholle, mieleen ja muistiin

Hiltusen päätekniikka on perinteinen kankaankudonta. Kudotun raakakankaan hän usein jälkikäsittelee saadakseen siihen lisää kolmiulotteisuutta. Tässä näyttelyssä Hiltunen on käyttänyt teoksissa perinteisten tekstiilimateriaalien ja tekniikoiden (villa, puuvilla, kudonta, ompelu ja kirjonta) ohella sellon ja kontrabasson kieliä sekä suuren metrimäärän vuoksi myös pienteollista kudontaa. Niukka väriskaala antaa tilaa teosten kolmiulotteisuudelle, tilallisuudelle ja väreilevyydelle. Kolme teoskokonaisuutta leijuu tilassa äänen monikertoina. Lattialle taiteiltu, musta ja massiivinen, 365-metrinen Soiva hiljaisuus -teos muodostaa vahvan kontrastin näyttelyn vaaleille ja vapaasti riippuville teoksille.

Näyttelyä ovat tukeneet Taide- ja kulttuurivirasto, Auno ja Mauri Riutun säätiö, Suomen Lanka Oy ja Pirastro GmbH.

Niina Hiltunen (s. 1979) on Hämeenkyrössä asuva ja Nokialla Nanson vanhassa tekstiilitehtaassa työskentelevä tekstiili- ja kuvataiteilija. Hän valmistui kudontaan keskittyvästä tekstiiliartesaanin Wetterhoff-koulutuksesta 2015 ja kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2021. Hiltusella on myös filosofian maisterin tutkinto Jyväskylän yliopistosta (2003) ja hänellä on pitkä tausta klassisen musiikin parissa.

Taiteen tekemisen ohella Hiltunen on toiminut pitkään opettajana. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa sekä osallistunut useisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla ja hänen teoksiaan on valittu useisiin kansainvälisiin tekstiilitaiteen näyttelyihin. Hiltusen teoksia on yksityiskokoelmissa Suomessa ja Savaria-museon Szombathely Art Galleryn pysyvässä tekstiilitaiteen kokoelmassa Unkarissa.

www.niinahiltunen.com
Instagram / Facebook: @nhiltunentextiles

Rauha Helin –
Pohjavirta

Pohjavirta on alusvirtaus, joka kulkee lähellä vesistön pohjaa. Se voi vaikuttaa perustusten vakauteen ja vaihdella suuntaansa arvaamattomasti. Se on näkymätön pinnan alla piilevä voima, joka voi muuttaa kaiken huomaamattamme.

Antotyypeista sekä erillisestä installaatiosta koostuva Pohjavirta on omaelämäkerrallinen teoskokonaisuus, joka käsittelee traumasta parantumista seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen. Hanke sai alkunsa muutama vuosi sitten, Helinin kohdatessa näyttelyssä esillä olevan paidan, joka joskus kuului eräälle henkilölle hänen menneisyydestään, hyväksikäyttäjälle. Helin pohtii teoksissaan veden symboliikan kautta ajan kulumista sekä sen antamia työkaluja trauman kohtaamiseen. Tätä symboliikkaa Helin heijastaa omaan keholliseen kokemukseensa kuluneen paranemis- ja työskentelyprosessin aikana.

Antotypiamenetelmän kautta Helin tutkii valokuvan ja muiston ajallisuutta. Kasviväreillä vedostetut valokuvat haalistuvat ja katoavat lopulta ollessaan tarpeeksi kauan kosketuksissa auringonvaloon. Samalla tavoin muisto hänestä ja kehon rajojen rikkomisesta ovat muuttaneet muotoaan. Vaikka näyttely onkin erään aikakauden päätös, on se myös uuden alku, teosten päästessä vihdoin kosketukseen valon kanssa, joka muovaa muistoja ja kokemuksia ajan myötä uuden laisiksi kaiuiksi menneestä sekä tulevasta.

Rauha Helin (s. 2002, Pirkkala) on Lahdessa toimiva kuvataiteilija, joka yhdistelee työskentelyssään erilaisia valokuvallisia metodeja. Häntä on aina kiinnostanut valokuvan dokumentaarisuus sekä vahva todellisuus representaatio taiteen kontekstissa. Helin käsittelee teoksissaan usein tutkivaa ja tiedostavaa katsetta. Työskentelyssään hän etsii uusia yhtymäkohtia ja konteksteja eri materiaalien sekä kokemusten väliltä. Hänelle on tyypillistä syventyä pitkäkestoisiin prosesseihin, jotka muuntuvat orgaanisesti ajan myötä. Hänen visuaalinen kielensä on syntynyt itse havainnoimastaan todellisuudesta, sekä muiston ja ajan käsitteellisyyden hauraudesta.

Suomen Kulttuurirahasto on tukenut näyttelyn taiteellista työskentelyä.

Päivi Allonen
Varastossa
akryyli kankaalle
130 x 80 cm

Päivi Allonen –
Sietokyky

Käsittelen ihmisen riittämättömyyttä ja rajallisuutta. Sietokyky -näyttelyssä käyn läpi epämukavaa ja tukalaakin olotilaa, jolloin tekemättömät asiat kasaantuvat ja kuormittavat. Mikä on tarpeeksi ja milloin tarpeeksi on liian vähän.

Pohdin myös rajapintoja, joissa suojautuminen turvan sijasta eristää liiaksi ympäristöstä ja vahingoittaa yksilöä hyödyn sijasta. Mietin tilanteita, milloin resilienssi on katoamassa vuorovaikutuksen heikentymisen myötä ja arkiset askareet alkavat tuntua raskaalta taakalta.

Lainaan visuaalisia viitteitä luonnosta, sen kuorellisista eläimistä ja niiden suojautumiskeinoista. Kovakuorisia lajeja kehittyi noin 5–15 miljoonaa vuotta kestäneessä vaiheessa, jolloin lähes kaikki eliöt kuolivat sukupuuttoon ensimmäisten petojen ilmestyttyä. Jäljelle jäi vain kuorellisia otuksia, jotka pystyivät suojautumaan saalistajilta. Ihminen kehittää toisenlaisia kuoria ympärilleen. Joskus se auttaa yksilöä selviytymään, kun taas toisinaan se eristää yksilön yhteisöstä.

Teoksissa on läsnä elämää määrittelevä epävarmuus ja sen sietokyky.

Yhtäläisyydet luonnon ja ihmisen haavoittuvaisuuden kanssa ovat usein lähtökohtana teoksilleni. Olen opettanut taidetta ja kirjoittanut siitä. Ensimmäisen yksityisnäyttelyni pidin Galleria Rajatilassa, Tampereella. Viimeisimmät näyttelyni ovat olleet galleria Huudossa, Turun galleria Askissa ja Yö galleriassa Helsingissä. Olen valmistunut kuvataiteilijaksi Imatralta, jatkokouluttautunut Lahden taideinstituutissa ja täydentänyt opintojani Lahden muotoiluinstituutissa sekä Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

Satu Juvonen
Orava, 2026
pigmenttivedos lumenprintistä
33 x 48 cm

Satu Juvonen –
Valon jäljiltä

Kuvataiteilija ja valokuvaaja Satu Juvonen tuo Galleria Uuteen Kipinään näyttelyn Valon jäljiltä, joka tarkastelee luonnon kiertokulkua, aineen muuttumista ja valon jättämiä jälkiä. Näyttelyn teokset syntyvät luonnonmateriaalien ja auringonvalon kohtaamisissa, joissa kuolema, hajoaminen ja uuden syntyminen asettuvat rinnakkain.

Lumpeenlehdet hajoavat hiljalleen rantavedessä, kiven alla siira luo kuorensa. Ihmisen yliajama orava tai ikkunaan lentäneet linnut ovat traagisia onnettomuuksia, ennenaikaisia kuolemia, joissa elämän luonnollinen rytmi särkyy.

Kuolema on yksi niistä kohdista, joissa luonnon kiertokulku tulee näkyväksi. Aine ei kuitenkaan lakkaa olemasta, vaan muuttaa muotoaan. Hajoava eliö muuttuu ravinnoksi ja materiaaliksi, joka mahdollistaa uuden elämän. Lämpö, valo ja kosteus ylläpitävät jatkuvaa muutosta, jossa myös kuolleella ja hajoavalla on oma paikkansa.

Näyttelyn teoksissa esiintyy kuolleita eläimiä, hajoavia lumpeenlehtiä ja ulpukoita sekä kiviä. Kivet edustavat hitaampaa muutosta, mutta niidenkin ympärillä elämä jatkaa kiertoaan. Kasvit puolestaan tarjoavat suojaa ja ravintoa lukuisille pienille olennoille.

Näyttelyn lähtökohta on syntynyt vähitellen työskentelyn myötä. Kuolema ja katoaminen alkoivat toistua kuvissa ilman ennalta päätettyä teemaa. Näyttely tarkastelee ennen kaikkea elämän ja aineen jatkuvaa muutosprosessia.

Kaikki näyttelyn kuvat ovat kiinnittämättömiä lumenprinttejä, joista Juvonen on tehnyt pigmenttivedoksia.Lumenprintti on kameraton valokuvausmenetelmä, jossa valotettava kasvi tai esine asetetaan suoraan valokuvapaperille ja altistetaan auringonvalolle. Kohteen ja paperin välinen kontakti, materiaalin ominaisuudet sekä valo, lämpö ja kosteus vaikuttavat kuvan syntymiseen. Auringonvalo reagoi paperin emulsiokerroksen hopeahalideihin, ja esimerkiksi kasvien sisältämät yhdisteet, suolat ja happamuus voivat vaikuttaa reaktion kulkuun ja saada aikaan yllättäviä värejä.

Valotuksen jälkeen Juvonen on skannannut kuvat. Lumenprintin voi pysäyttää eli kiinnittää valokuvakiinnitteellä, jolloin kuva ei enää muutu valon vaikutuksesta. Kiinnittäminen kuitenkin muuttaa kuvan sävyjä ja vähentää usein sen kontrastia. Siksi alkuperäiset lumenprintit on jätetty kiinnittämättä ja niistä on valmistettu pigmenttivedokset.

Satu Juvonen on Kontiolahdella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja valokuvaaja. Hän valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 1996 ja on työskennellyt monipuolisesti eri taiteen ja valokuvan menetelmien parissa. Juvosen työskentelyssä yhdistyvät kokeelliset valokuvatekniikat, luonnonmateriaalit, valo ja käsillä tekeminen.

Orava

Löysin maantieltä kuolleen oravan. Auto oli murskannut siltä leuan. Orava oli veltto ja tuntui kädessä pehmeältä ja painavalta. Asettelin oravan valokuvapaperin päälle. Se näytti siinä hyvin kauniilta ja levolliselta, punaruskea turkki kiilteli auringossa. Valotin oravaa kaksi tuntia lämpimässä kesäauringossa, mielessäni soi Oravan kehtolaulu. Yllätyksekseni kuvaan tulikin hyvin vihainen orava. No, olihan sillä syytäkin.