Anni Hanén / Ada Pääskysaari / Laura Pehkonen/ Marja Karisalmi

Anni Hanén – Sisältää ajatuksia hetkellisyydestä

Ystäväni kasvit!

Aluksi näin teissä vain vanhan kauniin kasviston ja nostalgian maailmasta, jossa käsin tekemällä saavutettiin jotain niin kaunista ja pysyvää oppimisen sivutuotteena. Olin kuullut äidiltäni tarinoita kahden kesän, vuosien 1959 ja 1960, keruu-urakasta kotimme lähialueilla. Olette tehneet äidistäni alati höpöttävän kasvitietopankin, ja luonnossa liikkuessamme olen kuullut teistä jatkuvasti. Monien teidän nimet ovat niin hassuja, että lapsena olisin voinut luulla äitini vain keksivän kaiken päästään, latinankielisistä nimistä puhumattakaan.

Kun sain teidät jokin vuosi sitten kauniissa, kultakirjaimin koristellussa vihreässä kansiossa, käsin kirjoitettuine sisäkansioineen ja nimilappuineen, pidin teitä aarteinani, mutta en oikein tiennyt, mitä tehdä kanssanne. Olitte jo niin hauraita, ja aika oli syönyt jo muutaman tomuksi, joten kehyksiin laittaminen sellaisenaan ei tullut kyseeseen.

Kun päädyin tekemään teistä syanotypia-fotogrammeja, pidin itseäni hieman hulluna. Kyseenalaistin itseni moneen kertaan, sillä pelkäsin tuottavani liian perinteistä ja kaunista valokuvaa. Kysyin itseltäni, aionko todellakin seurata Anna Atkinsin jalanjäljissä ja tehdä perinteistä kasvikuvastoa. Atkins, yksi valokuvauksen pioneereista ja kasvitieteilijä, julkaisi huikean hienot syanotypia-kasvifotogramminsa teoksessa ”Photographs of British Algae: Cyanotype Impressions”, jonka tiedetään olevan myös ensimmäinen valokuvin kuvitettu kirja.

Epäröinnistani huolimatta jokin teissä ja syanotypiassa veti minua puoleensa. Luonnostelin teistä erilaisia koevedoksia ja testejä jo vuotta ennen kuin aloitin varsinaisen työn. Halusin oppia teistä mahdollisimman paljon, toivoen sen syventävän suhdettamme ja antavan suuntaa työlleni. Löysin teistä paljon mielenkiintoista tietoa biologian ihmeistä, levinneisyyksistä ja siitä, kuinka me ihmiset olemme suhtautuneet teihin eri aikakausina. Opin tunnistamaan ja löytämään teitä luonnosta. Teostenne nimiin kirjasin muistikirjamaisesti tietoa, joka liittyi jokaisen kohdalla jollain tavalla hetkellisyyteen. Tieto loi pohjan myös sille, millaisia ilmaisukeinoja käytin kuvienne muodostamiseen.

Olin aiemmin innostunut filosofi Emanuele Coccian luennosta ja hänen teoksestaan ”Kasvien elämä”, jossa pohditaan metafyysisiä kysymyksiä elämän todellisuudesta. Coccia toteaa, että kaikki tarvikkeemme ja välineemme ovat peräisin teiltä kasveilta, sillä ilman kasveja ei olisi ilmastoa, eikä ilman ilmaa elämää. Tämän pohjalta te kasvit taisitte saada teoksenne yhdeksi kerrokseksi kuvan taivaasta, sillä ajattelin sen edustavan parhaiten ilmakehäämme. Puhelimeni arkistoista löytyi satoja kuvia erilaisista taivaista, myös aivan kotinurkilta, läheltä keruupaikkojanne. Yhdistäessäni taivaita teihin aloin nähdä kauneutta uudella tavalla. Puhelinkuvat taivaasta ja auringonlaskuista edustavat mielestäni ihmisten halua tallentaa ja muistaa kauneutta. Ehkei se olekaan vain ulkokultaista, vaan sisältää jotain paljon suurempaa.

Kun aloin vedostaa teitä, minulla oli selvä näkemys lähtökohdista sekä iso kasa kysymyksiä. Työ syntyi tekemisen kautta. Teokset alkoivat puhua omaa kieltään, ja jokaisella teistä oli oma suuntansa. Kun jokin ei toiminut, jouduin yrittämään kovemmin ja kokeilemaan aina uusia tapoja. En ollut odottanut, että niin perinteisestä ja yksinkertaisesta vedostusmenetelmästä kuin syanotypia voisi tulla niin joustava ja monipuolinen työkalu. Tällä kertaa en noudattanut perinteistä kaavaa, vaan annoin itselleni luvan toimia kemistinä. Teoksenne kylpivät erilaisissa kylvyissä, aina muutamista minuuteista jopa viiden päivän mittaisiin jaksoihin. Tiesin teoksen olevan valmis, kun hymy nousi kasvoilleni ja kaikki tuntui oikealta. Jokaisen uuden suunnan löytäessäni ajattelin voivani monistaa tekniikkaa seuraaviinkin teoksiin, mutta muutos ja variaatiot ovat olleet tämän työn voima, tuoden esiin teidän jokaisen ainutlaatuisuuden.

Olen surullinen, että joidenkin teidän kanssa emme voi enää luonnossa kohdata, ja joillakin on vaikeuksia löytää täältä tarpeeksi vanhaa metsää. Levinneisyytenne ovat muuttuneet. Hetkellistä on elämä monella tapaa. Toivon, että matkanne jatkuu teosten muodossa, vaikka te itse haurastuttekin vuosi vuodelta. Kiitän teitä 11 kuukauden matkasta kanssanne. Olen oppinut teiltä valtavasti, ja teistä 85:stä jokainen on jäänyt sydämeeni.

-Teidän Anni

Anni Hanén (s. 1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työstää valokuvaa eri muotoihin, perinteisestä valokuvasta aina taidegrafiikkaan ja keramiikkaan. Hänen työn lähtökohdat löytyvät omasta elinpiiristä, mutta teemat koskettavat globaalisti. Hanén valmistui maisteriksi Aalto-yliopistosta valokuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2013. Hänen töitään on nähty niin yksityis- ja ryhmänäyttelyissä kuin valokuvafestivaaleilla vuodesta 2004 lähtien, muun muassa The 3rd Beijing Photo Biennal Kiinassa, järjestäjänä Cafa Art Museum ja yksityisnäyttely Head On Photofestivaalilla, Australiassa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto

Ada Pääskysaari –
Shambles

ENG
What would you think if I told you that this is a crime scene?

“Shambles” is a photography project that examines the speculation around homicide cases that have taken place in Lahti, which is one of the cities with the highest homicide rates in Finland. Lahti got its nickname “Finland’s Chicago” in the mid-1910s. Back then, it was a reference to the large number of slaughterhouses in both cities. However, in the 70s, Lahti’s homicide rate increased alarmingly, so the nickname got a new meaning.

The narrative of the work balances between reality and fiction by displaying facts and pure speculation hand in hand. It’s natural for humans to be curious and look for explanations on extreme phenomenons like homicides. When the amount of information is limited, people start to fill in the gaps subconsciously and make up their own truth without even acknowledging it.

FI
Mitä ajattelisit, jos kertoisin sinulle tämän olevan rikospaikka?

“Shambles” on valokuvateos, joka tutkii Lahdessa sijaitsevia henkirikospaikkoja ja niissä tapahtuneiden rikosten ympärillä käytävää spekulaatiota. Lahti on yksi Suomen korkeimmat henkirikostilastot omaavista kaupungeista ja se sai lempinimensä “Suomen Chicago” jo 1910-luvun puolivälissä. Siihen aikaan näitä kahta teollisuuskaupunkia yhdisti suuri määrä taurastamoita. 70-luvulla Lahden henkirikostilastot kuitenkin lähtivät hälyttävään nousuun, joten lempinimi sai uuden merkityksen.

Teos tasapainottelee toden ja fiktion välimaastossa, sekoittamalla faktatietoa ja puhdasta spekulaatiota keskenään. Me ihmiset olemme uteliaita ja on täysin luonnollista, että meillä on tarve etsiä selityksiä henkirikosten kaltaisille ääri-ilmiöille. Kun tietoa on saatavilla rajallisesti, alamme alitajuisesti tai tiedostaen täydentää tarinaan jääneitä aukkoja, luoden omat totuutemme.

Laura Pehkonen
Kuparikypärä II, 2024
käsinrakennettu ja puupoltettu keramiikka, lasite
27 x 15 x 7 cm

Laura Pehkonen –
Yummy yummy

Laura Pehkonen on Helsingissä asuva keramiikka- ja kuvataiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi (TaM) Aalto-yliopistosta vuonna 2014. Pehkonen työskentelee omalla studiollaan Helsingin Vallilassa keramiikan lisäksi myös puun ja sekatekniikkamaalausten parissa. Pehkosen teokset ovat uniikkeja abstrakteja veistoksia ja maalauksia, jotka jättävät tulkinnan vapauden katsojalle. Viime vuosina hän on toteuttanut suuren mittaluokan julkisia keraamisia teoksia, tilaajina mm. Helsingin taidemuseo HAM, Espoon modernin taiteen museo EMMA sekä Valtion taideteostoimikunta.

Keramiikkateoksissaan Pehkonen yhdistelee eri aikakausien ja kulttuurien tekniikoita ja menetelmiä, jolloin hänen teoksistaan syntyy yhdessä ikään kuin keramiikan ajallista ja maantieteellistä kartastoa. Tuomalla yhteen eri aikakausien menetelmiä kuten puupolttoa ja nykyaikaisia synteettisiä pigmenttejä, teokseen syntyy useita ajallisia tasoja ja kerrostumia jotka herättävät jokaisessa kokijassa henkilökohtaisia mielikuvia ja tajunnanvirtaa. Pehkosen epäesittävät teokset eivät sulje pois kenenkään tulkintaa, vaan ovat tasa-arvoisia jokaista kokijaansa kohtaan.

“Teoksissani lähtökohtaisesti tutkin erilaisia materiaaliyhdistelmiä, kontrasteja, teoksen tasapainoa ja läsnäolon tuntua. Materiaaleista tai tekniikoista riippumatta olen työskennellessäni kokeilunhaluinen ja utelias. Sen sijaan, että toistaisin yhtä ja samaa, stimuloin itseäni työskentelemällä useilla eri materiaaleilla ja tekniikoilla ja tutkimalla niiden vuoropuhelua. Vaikka olen työskennellessäni tutkaileva ja leikkisä, olen lähtökohtaisesti kiinnostunut kuitenkin aika klassisista, ajattomista materiaaleista. Minulla on myös tarve jättää teoksiini näkyväksi viimeistelemätöntä kätteni ja prosessin jälkeä. Täydellistä epätäydellisyyttä.”

Yummy yummy-näyttely on jatkoa Pehkosen joulukuussa 2024 pitämälle Yummy-yksityisnäyttelylle Vallilan panimon galleriassa Helsingissä.

Pehkosen teoksia on mm. Helsingin taidemuseon HAMin, Espoon modernin taiteen museo EMMAn, Valtion taideteostoimikunnan / Kansallisgallerian sekä yksityiskokoelmissa. Hänen teoksiaan on ollut viime vuosina esillä kotimaan lisäksi Islannissa, Ruotsissa, Ranskassa, Tanskassa ja Perussa. Vuonna 2023 Pehkonen toteutti tilaustyönä Lahden Gaudia-kampuksen ruokalaan tilausteoksen “Herkkupalat”. Vuoden 2025 aikana Pehkonen työskentelee suurikokoisen julkisen keramiikkamuraalin parissa, joka valmistuu Porvoon Taidetehtaanpuiston puutalokortteleihin.

Marja Karisalmi
Sleeping Meadows, 2024
vesiliukoiset maalit kankaalle
43 x 33 cm

Marja Karisalmi –
The Rail of Time

I’ve been thinking about Dreams and the hazy air beneath the spirit ~ how it breathes. Now, in this moment, there’s a serene silence everywhere, just me and my undisclosed thoughts. And I ponder on the altitudes in which sleeping turns to dreaming. Where false alarms and nightmares begin, if it’s paralyzed, peaceful or still. When I close my eyes, what do I see? Some of the notions, probably the Red, don’t require much understanding.

I’ve seen Lucid dreams after the presence of the Other. Miniscule tails sleeping soundly in the meadows. Shadows performing all kinds of moves. I’ve seen dreams that echo the recycled sound of the locus. Glass, Stone or Memory. I’ve seen dreams arriving, morphing and departing – erupting into a Massive, Hazy Cloud. And yet, I cannot say I know the Cause, the Weight, the Outcome – Only the Illusion, against the Mute Rail of Time.

Marja Karisalmen pienikokoisten, unia käsittelevien maalausten keskiössä vaikuttaa aika ja sen haihtuva olemus. Karisalmi kokee ajassamme unien kietoutuvan kaikkialle. Häntä kiinnostaa kysymys: mitä näemme, kun suljemme silmämme?

Unet, kuten myös maalaaminen, edustavat Karisalmelle tilaa, jota on vaikeaa tavoittaa sanoin. Karisalmi kokee maalatessaan vapautuvansa määrittelyn sidoksista, mikä mahdollistaa yhteyden itseen ja sen moninaisuuteen pyrkimättä muuttamaan mitään. Karisalmea kiinnostaa piilotettu:yhteydet, jotka katkeilevat tai pakenevat tullakseen taas yhteen. Hiljan tapahtunut oman muotokielen vakiintuminen on tuonut Karisalmen taiteelliseen prosessiin rauhaa ja jatkuvuutta, jonka hän toivoo välittyvän myös katsojalle.

The Rail of Time- näyttely on esillä Lahdessa Galleria Uusi Kipinän Kirnu-tilassa 26.2.-16.3.2025. Näyttely on ollut esillä myös Helsingissä Galleria Loistissa viime vuoden loppupuolella.

Marja Karisalmi on opiskellut maalaustaidetta Vapaassa Taidekoulussa ja pitänyt aktiivisesti vuodesta 2019 yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut tämän lisäksi ryhmänäyttelyihin. Hänen työskentelynsä linkittyy olennaisesti alitajunnan sekä liminaalitilan tematiikan hyödyntämiseen. Karisalmi on käynyt itse laajan oman taideterapian, joka on vaikuttanut ratkaisevasti hänen taidetyöskentelynsä ja oman muotokielen kehittymiseen. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.