Ajankohtaista

Minna Poikonen – Kipu

”En pysty kääntämään päätäni. Hartioilta niskaa pitkin ylöspäin kiipeää polttava kipu, joka kiinnittyy kallonpohjaan ja korvien taakse, levittäytyen lopulta koko pään alueelle ja pysähtyen viimein kulmakarvojen yläpuolelle. Tuntuu kuin koko päänahan alueelle olisi levitetty hehkuva hiillos. Haluan nukkua, mutta en pysty laskemaan päätäni tyynylle. Olen epätoivoinen”.

Käypä hoito -verkkosivuston mukaan suurin osa kroonisista kivuista johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Galleria Uudessa Kipinässä nähtävässä näyttelyssäni Kipu käsittelen omakohtaisia kokemuksiani kivusta nivelreumapotilaan perspektiivistä. Aiheellani viittaan sekä fyysiseen kivun tunteeseen että sen mukanaan tuomaan psyykkiseen kipuun, joka osalla kroonisista kivuista kärsivistä potilaista ilmenee mielenterveyden oireina, esimerkiksi masennuksena ja epätoivona sekä näköalattomuutena tulevaisuuden suhteen.

”Olkapäähän on asennettu tekonivel, jonka tarkoitus oli poistaa omaan, alkuperäiseen niveleeni pesiytynyt tulehdus ja sen aiheuttama tuskaisuus. Uuden nivelen mukana lähtee sairaalasta kotiin viemisiksi myös leikkausvirheen aiheuttama hermovaurio. Olkavarsi tuntuu siltä kuin se olisi viilletty auki ja joku repisi paljain käsin lihojani ulos. Kipu on niin äärimmäistä, että toisinaan hengittäminen on ainoa asia, mitä pystyn tekemään. Terveydenhuollossa kipukokemuksiani ei aluksi huomioida ja pääsen kuntoutukseen vasta kahden vuoden kuluttua leikkauksesta. Fysioterapiakuntoutus kestää viisi vuotta.”

Suomessa noin 40 %:n terveyskeskuslääkärikäynneistä on Käypä hoito -sivuston mukaan todettu liittyvän kipuun. Tämän tilastotiedon pohjalta voidaan kivulla todeta olevan suuresti suomalaiseen kansanterveyteen vaikuttava ja suomalaisia yhdistävä rooli. Käypä hoito -sivustolla todetaan myös, että tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttivat vuonna 2013 sairauspäivärahoina 294,6 miljoonan euron kustannukset. Kipu on näin ollen myös merkittävä kansantaloudellinen menoerä ja koskettaa jokaista veronmaksajaa.

”Kävelen aina kaikkialle. Kunnes en enää pysty. Tulehdus on syönyt pehmytkudokset oikean lonkkanivelen ympäriltä niin, että luut hankaavat toisiaan, ja röntgenkuvassa näkyy, miten ne ovat kulumisen seurauksena alkaneet muuttaa muotoaan. Käveleminen ei ole enää mahdollisuus vaan uhka. Työmatkan pituus on puolitoista kilometriä. Tiedän, että kipu alkaa jo ensimmäisen sadan metrin jälkeen. Alan pelätä kävelemistä.”

Henri de Toulouse-Lautrec (1864—1901) oli ranskalainen taidemaalari ja julistetaiteilija. Henri oli sairaalloinen lapsi, jonka koko lyhyeksi jäänyttä elämää varjostivat varhaisessa teini-iässä, noin vuoden välein tapahtuneet onnettomuudet, joiden seurauksen hänen molemmat reisiluunsa murtuivat. Pojalleen omistautunut äiti yritti hoidattaa lapsensa jalkoja kylpylöissä, jotka 1800-luvun loppupuolella olivat yläluokan suosimia, muodikkaita laitoksia. Joidenkin lähteiden mukaan näiden kylpylävierailujen aikana nuoren Henrin jalkoja yritettiin parantaa esimerkiksi jonkinlaisin venytyshoidoin. Toulouse-Lautrecin jalat eivät äidin toiveista huolimatta näillä kylpylämatkoilla parantuneet, ja kuvitella saattaakin, että Henri kärsi alaraajakivuista koko elämänsä ajan. Kuvataiteilijana ja kipupotilaana tunnen syvää ajan ja paikan ylittävää ymmärrystä ja ystävyyttä tätä, kaikista vaikeuksistaan huolimatta, ilmiömäisen tuotteliasta ja etevää taiteilijaa kohtaan. Teokseni Les Boiteux (Rammat) on kunnianosoitukseni Henri de Toulouse-Lautrecille, rakkaudella rammalta rammalle.

Kursivoidut tekstit ovat esimerkkejä omista kipukokemuksistani.

Tättä Kajaste – Puun takaa

Joskus isot muutokset elämässä tulevat yllättäen, kuin puun takaa. Pinnan alta löytyy syitä, seurauksia ja sattumaa. Muutokset voivat nostattaa monenlaisia ristiriitaisiakin tunteita ja ajatuksia pintaan. Niitä vastaan ei kannata taistella, vaan ne kannattaa hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Lopulta kaikki kuitenkin järjestyy.

Puun takaa- näyttelyn teokset käsittelevät yksinhuoltajaäidin arkea, äidiksi kasvamista sekä tunteita ja ajatuksia uuden elämän edessä. Osa näyttelyn teoksista on maalattu rintamaidolla, jonka jälkeen niitä on työstetty vielä öljyvärein.

Tättä Kajaste on valmistunut kuvataiteilijaksi LAB ammattikorkeakoulusta 2023. Hänen työskentelynsä ottaa vaikutteita trompe l’œilista sekä hyödyntää maalariartesaanin kädentaitoja käsitteellisessä nykytaiteessa. Hänen teostensa sisällöt ovat usein kerroksellisia, kuten hänen työskentelytapansakin. Näyttelyä on tukenut SKR, Päijät-Hämeen maakuntarahasto.

Leena Hyttinen
Yli äyräin, 2022
Lasitettu keramiikka ja räsymaton kude
40 x 25 x 25 cm

Leena Hyttinen – Pehmo

Kovan karheaa pehmoilua

Elokuun 27.8.2024 Galleria Uuden Kipinän Kymi-tilassa avautuu Leena Hyttisen keramiikkaa ja pehmeitä kuitumateriaaleja yhdistävä Pehmo-näyttely. Näyttelyn kantavana ajatuksena on antaa tilaa ja näkyvyyttä pehmeille arvoille, aistillisuudelle sekä materiaaleilla ja muodoilla leikittelylle. Näyttelyn teoksissa näkyy veikeän pyöreitä muotoja, elävää keraamista pintaa yhdistettynä pehmeään villaan ja muihin kuitumateriaaleihin. Osassa teoksissa on käytetty niin rakenteessa kuin pintakoristelussa Kainuusta ja Taivalkoskelta kerättyä villisavea.

Leena Hyttinen on Tampereella asuva ja Nokialla työskentelevä keramiikkataiteilija. Hänen taiteellinen työskentelynsä pohjautuu pitkälti sekä ympäristön että sisäisen maailman tarkkailuun. Aiemmissa teoksissaan hän on käsitellyt muun muassa maisemaa ja sen havainnointia katsoja-kokijana ja pyrkinyt kuvastamaan havainnoinnin hetkellisyyttä ja jatkuvaa liikettä. Havainnointi onkin jatkuvasti läsnä hänen työskentelyssään. Viime aikoina Hyttinen on tutkinut teoksissaan erilaisia kontakteja ja verkostoja niin konseptina kuin teosten rakenteissa sekä leikitellyt eri materiaaliyhdistelmien välisillä kontrasteilla.

Hyttisen töitä on ollut esillä mm. Lontoossa London Craft Weekillä, Tampereella Galleria Rajatilassa, Helsingissä HAA Galleriassa sekä Oulussa Galleria 5:ssä. Hän on myös mukana kutsuttuna taiteilijana Cluster Crafts -verkkoyhteisössä, joka esittelee muotoilun ja taidekäsityön kansainvälisiä nousevia kykyjä.

Näyttelyä ovat tukeneet Tampereen kaupunki sekä Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan rahasto.

Piia Myllyselkä
Pesapallokuvia57, 2023
Akvarelli paperille
57 x 39 cm

Piia Myllyselkä – Pesäpallokuvia, osa 5

Minusta tuli pesäpalloentusiasti ala-asteella. Pelasin itse ja katsoin kaikki kotikuntani joukkueen Muhoksen Pallo-Salamien pelit. Minusta ei kuitenkaan tullut pesäpalloilijaa. Kun tarvitsin jotain mukavaa elämääni ensimmäisenä korona-keväänä, aloin maalata pesäpalloaiheista vesivärisarjaa. Pari vuotta aiemmin olin jatkanut pesiksen harrastepelaamista. En keksi kovin montaa asiaa, josta tykkäisin enemmän kuin pesäpallosta.

Pesäpallokuvia on valmistunut yli 60. Olen halunnut kuvata itselleni tärkeää lajia ja etenkin sen naisten sarjan pelaajia tekijyyden kautta, tilanteen hallitsijoina. Käytän maalausten lähtökohtina naisten sarjassa pelanneiden pelaajien valokuvia 1930–2020-luvuilta. Teoksissa valokuvien värimaailma sekä piirteet hämärtyvät ja muuttuvat. Tärkeimmäksi nousevat mm. liikkeen, keskittymisen, taidon ja vahvuuden kuvaaminen.

Taru Juvakka – Memoria Silvae

Puulle tehdyistä piirroksista ja mustavalkoisista valokuvista koostuva näyttelykokonaisuus käsittelee kokemuksia metsäluonnosta, luonnon tilasta ja luonnossa liikkumisen tunteesta.

Minimalistiset piirrokset muistuttavat tyyliltään metalligrafiikan vedoksia. Visuaalisesti ne viittaavat vanhoihin valokuviin ja siten menneeseen maailmaan, jota jo käytännössä elämme ilmastonmuutoksen ja lajikadon aikakaudella. Piirroksien kuva-ala jatkuu myös sivupinnoille, puun luonnolliset pintarakenteet ja muodot ovat merkityksellinen osa teoksia.

Puulle tehtyjen piirroksien joukko koostuu seinälle asetettujen kuvien lisäksi ”peleistä”, jotka on aseteltu tilassa omille alustoilleen. Pelit ilmentävät ihmisten vaihtoehtoja metsäluonnon tulevaisuuden suhteen: Voimme valita esimerkiksi kokonaan mustan pelin (hakkuuaukeat ja metsätön metsä) tai uutta kasvua versovan monimuotoisen metsäluonnon.

Epäterävät valokuvat käyvät dialogia piirroksien kanssa hiljaisella ja eleettömällä tavalla. Epäterävyys hävittää tarkan, paikan tuntemukseen liittyvän kokemuksen ja korostaa sen sijaan tunnetta ja muistikuvaa.

Taru Juvakka on itäsuomalainen kuvataiteilija, joka käsittelee tuotannossaan luontokokemuksia ja luonnon tilaa kuvaavia teemoja.

Sanni Lahti & Marjaana Rantala – Grass Bend

VTRY:n vuoden 2024 kolmannessa kutsuvierasnäyttelyssä valokuvataiteilija Sanni Lahti sekä kuvataiteilija Marjaana Rantala tuovat yhteen kaksi itsenäisesti työstämäänsä teoskokonai- suutta Grass Bend -yhteisnäyttelyn muodossa.

Galleria Uusi Kipinässä nähtävä kokonaisuus koostuu Lahden “A budgerigar above my head” -valokuvateoksesta sekä Rantalan “Instead of weaving webs, harvesters hunt by lurking or running to catch their prey” -veistosinstallaatiosta. Taiteilijoiden työskentelyä yhdistää kiinnostus litteän valokuvallisen ilmaisun laajenemisesta kolmiulotteiseen muotoon kollaasi- sekä assemblaasitekniikoiden kautta. Galleriassa nähtäviä teoksia nivoo yhteen kollaaseista löytyvien viitteellisten vihjeiden synnyttämä dialogi.

Taiteilijat ovat valmistuneet Lahden Muotoiluinstituutista valokuvauksen osastolta.

Marja Leena Eerola
Falls, 2022
Kohopaino japaninpaperille
koko vaihtelee insallaation mukaan

Marja Leena Eerola – Aistikuvia

Aistikuvia -näyttely koostuu serigrafialla ja kohopainotekniikalla toteutetuista teoksista, joiden alkulähde on luonnossa. Marja Leena Eerola ammentaa ideat luonnon aistivoimaisista kokemuksista. Taiteilija löytää käyttövoimansa mielleyhtymistä. Hänen taiteen tekemiselle ovat tyypillisiä mielleyhtymien, assosiaatioiden hetket. Jokin asia tai eletty kokemus nousee esiin uudessa tilanteessa, uusiin yhteyksiin sijoittuen.

Näyttelykokonaisuudessa Eerola jatkaa grafiikan keinoin liikkeen illuusion tutkimista. Samalla hän pohtii eri menetelmien, materiaalien ja tekotapojen yhteensovittamista. Kerroksellisuus on tärkeää, niin teknisesti kuin temaattisesti. Kaksiulotteinen saa rinnalleen kolmiulotteisen tulkinnan. Eerolaa kiinnostaa myös teosten vuorovaikutus tilan kanssa, joten lopullinen näyttelykokonaisuus muotoutuu vasta ripustusvaiheessa.

Eerola on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2023 ja Pekka Halosen akatemiasta kuvataidelinjalta 2022. Lisäksi hänellä on aikaisempia kuvataideopintoja Taidekoulu Alfassa. Eerolan työskentely liikkuu kaksi- ja kolmiulotteisuuden välillä, sekä taidegrafiikan, kuvanveiston ja maalaustaiteen rajapinnoilla. Harkittu ja harkitsematon, jäljet, merkit, käsillä tekeminen sekä hitaat rutiinit ovat piirteitä, jotka kuvaavat hänen teoksia ja työskentelyä. Tällä hetkellä hän työskentelee useiden käsin työstettävien materiaalien kuten paperin, puun ja kankaan kanssa.

Nora Sederlöf
Valkoinen valhe 1, 2024
Metalli ja tekstiili
2,2 x 1,3 x 0,8 m

Nora Sederlöf – Valkoinen valhe

Sederlöf (1983) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Vaatesuunnittelun ja pukutaiteen osastolta 2013 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian Kuvanveiston laitokselta 2023. Hänellä on myös mittatilausompelijan ammattitutkinto.

Sederlöfin teokset ovat pääasiallisesti veistosinstallaatioita, joita yhdistää tekstiilien käyttö. Työt ovat ilmavia ja rönsyileviä. Niiden muotojen lävitse voi katsoa ja nähdä toisia muotoja. Sederlöf veistää ilmaa jättämällä tyhjää tilaa teoksiin ja teosten väliin.

Kokonaisuuden ollessa abstrakti yksityiskohdat tuovat teoksiin tarinallisuutta ja kerroksellisuutta. Töissä on tunnistettavia elementtejä, joita Sederlöf muokkaa, työstää ja yhdistelee. Teokset koostuvat kevyistä kankaista, kuminauhoista, sukkahousuista, nyöreistä, matonkuteilla päällystetyistä metallisesta runkomateriaaleista sekä erilaisista pitseistä, verhoista ja verhoiluhapsuista.

Sederlöf toivoo katsojan havaitsevan veistoksissa tuttuja elementtejä, jotka ovat järjestyneen uudella, tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Pitsit ja kuminauhat viittaavat yllä pidettäviin tekstiileihin, mutta teoksen materiaalit viittaavat myös toisaalle. Mukana on verhoilussa käytettäviä hapsuja, sekä hapsunauha verhoja, joita kaupitellaan netissä hääkoristeina.

Teokset ovat valkoisia, kuten hääpuvut tai puhtaat alusvaatteet. Niissä yhdistyvät pikkuhousujen pitsit ja korsettien sidonnat. Rintaliivien valkoiset kuminauhat risteilevät veistoksen sisällä. Kaikki on tahratonta. Teokset kantavat nimeä Valkoinen valhe. Kauniit kuvat kätkevät taakseen paljon. Ikään kuin valkoiset alusvaatteet pysyisivät ajan myötä valkoisina. Ikään kuin jokainen avioliitto olisi puhtoinen.

Uutena elementtinä Sederlöfin työskentelyssä on liike. Näyttely tilaan on tuotu kolme pöytätuuletinta. Ne puhaltavat ilmaan virtauksen, joka heiluttelee veistosten hapsuja. Näyttelykäviä tuntee ilman tilassa ja myös kuulee tuulettimien hurinan. Hän näkee liikkeen ja vaikuttaa siihen myös itse tarkastellessaan töitä.