Ajankohtaista
5.2.-23.2.2025
Kaisa Jussila – Maailmankaikkeuteni
Elämämme on kuin pieni, yksityinen maailmankaikkeus. Se rajautuu henkilöihin, paikkoihin ja asioihin, joita arjessamme on. Maailmankaikkeutemme ulkopuolella on toisia pieniä kaikkeuksia, keskenään hyvinkin erilaisia. Jokainen valitsee, mitä asioita hänen maailmaansa kuuluu.
Lopulta kuitenkin olemme osa yhtä suurta avaruutta, universumia, joka on ääretön. Vai olemmeko? Mikä on totta, mikä kuvitelmaa tai unta? Mistä elämä alkaa ja mihin se päättyy?
Maailmankaikkeuteni on jatkoa vuonna 2024 Turussa ja Joensuussa esillä olleelle yksityisnäyttelylleni Elämä on vuori, jossa tutkin vuoren ja sitä kautta koko elämän moniulotteista teemaa.
Kiitos taiteellisen työni tukemisesta: Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Karjalan taidetoimikunta.
KAISA JUSSILA (s. 1979) on kuvataiteilija ja graafikko, jonka tuotanto koostuu taidegrafiikasta, keramiikkaveistoksista, piirroksista, maalauksista ja kuvituksista. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2006. Jussila asuu ja työskentelee Itä-Suomessa Tohmajärvellä.
Kaisa Jussila on pitänyt laajasti näyttelyitä Suomessa ja hänen teoksiaan on ollut esillä ulkomailla mm. Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa, Hollannissa ja Virossa. Vuonna 2007 hän voitti 4. Pohjoismaisen taidegrafiikan triennaalin ensimmäisen palkinnon Holbaekissa Tanskassa.
Taiteessaan hän tutkii omaelämäkerrallisen, psykologisen ja intuitiivisen näkökulman kautta maailmaa. Alitajunta ja tiedostamaton ovat teoksissa vahvasti läsnä. Teosten sarjalliset, laajat teemat muodostavat kokonaisuuksia, jotka kietoutuvat yhtenäiseksi maailmaksi.

Tomas Aphalo
1977 reasons, 2024
Kromogeeninen värivedos
18 x 26 cm

Eero Koistinen
Mummo kuolinvuoteella, 2024
Öljy kankaalle
46 x 55 cm
Tomas Aphalo & Eero Koistinen – Fleeting dust
Outoa, että tänään on näin kylmä. Sain viime yönä hädin tuskin nukuttua. Heräsin monta kertaa siihen, että iho tuntui hiekkapaperilta – kovalta ja kuivalta. Näin unta, jota en enää muista, mutta olin hätääntynyt sen loputtua. Olen pelännyt kuolemaa, ja välillä tällaisina öinä se kiipeää takaisin avoimesta ikkunasta ja halaa minua omassa sängyssäni. Ja siinä vieressä olit sinä. Tuhisit rauhallisena ja heräilit välillä samaan tahtiin kanssani. Siirryin sohvalle ikkunan viereen, josta valuva pieni tuulenvire helpottaisi olemista. Makasin siinä kippurassa ja annoin ajan kulua. Edellisenä päivänä oli ollut kolmas hellepäivä putkeen. Se oli jättänyt jälkeensä tahmean ilmamassan, joka roikkui nyt raskaana pienen yksiön katosta ja sen jokaisesta nurkasta. Se haisi seksiltä, hajuvedeltä, hieltä ja mehutiivisteeltä. Olit liian lähellä. Viime aikoina olen totutellut olemaan ihan rauhassa. Olen totutellut olemaan pakenematta kaikkea, mikä tuntuu vaikealta. Viime yönä se ei kuitenkaan onnistunut. Tarkistin monta kertaa lähtevien bussien aikataulut. Mietin, miten pitäisi valvoa enää vain pari tuntia, jotta kaikki olisi taas hyvin – pystyisin hengittämään ja olisin taas vapaa.
Tomas Aphalon valokuvavedoksista sekä Eero Koistisen maalauksista, videoteoksista ja pienistä tussipiirroksista rakentuva installaatio kutoo näyttelytilaan maagisen maailman, jossa toisistaan erilliset tapahtumat ja havainnot rinnastuvat keskenään. Aphalon ja Koistisen teoksissa katoavaisuus ja elämän hetkellisyys nousevat esiin ohikiitäviin elämäntilanteisiin ja askeettisiin hetkiin liitettynä arvostuksena. Valonkäyttö, muoto ja vaihtelevat tunnetilat rakentavat subjektiivisen ja kokemuksellisen tulkinnan eletystä ympäristöstä.
Aphalo ja Koistinen ovat olleet läheisesti tekemisissä toistensa kanssa viimeisen yhdeksän vuoden ajan sekä ystävinä että kollegoina. Taiteentekemisen matka on kuljettu molemminpuolisten vaikutusten- ja ajatustenvaihdon kautta. Aphalo ja Koistinen ovat opiskelleet samalla vuosikurssilla LAB ammattikorkeakoulun valokuvauksen opintolinjalla, josta he valmistuivat keväällä 2023. Koistinen jatkaa tällä hetkellä opintojaan Vapaassa Taidekoulussa maalaustaiteen parissa. Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely tuo yhteen kahden nuoren kuvataiteilijan viimeaikaista tuotantoa.
VTRY:n kutsunäyttely
Minttu Silvennoinen –
Joutomaa
Joutomaa on näyttämö.
Joutomaa on leikki, se on piiloleikki, se on majaleikki.
Joutomaa on välitila, kuten nuoruus on, ja vanhuus.
Joutomaa on pakopaikka.
Joutomaa on turvapaikka.
Joutomaa on koti, jonkun, joidenkin.
Joutomaa on kohtaaminen.
Joutomaa on muisto.
Joutomaa on muisto,
jossa polulta löytynyt seteli piti piilottaa kuusen oksien alle,
ja ruusunmarjoista tehtiin kutituspulveria.
Joutomaa on ruoste, ja laho, ja hiiltynyt maa.
Joutomaa on varoitus.
Joutomaa on vaara.
Joutomaa on kätkö, kenen, minkä.
Joutomaa on aarrejahti.
Joutomaa on patja ja pyllylehden palasia maassa.
Joutomaa on jäniksen pinkaisu puskaan.
Joutomaa on menneisyyden paljas iho, peittynyt sammaleeseen ja savuun.
Joutomaa on vanhus, joka ei muista kuinka palata tähän hetkeen.
Joutomaa on tyhjyys.
Joutomaa on vapaus.
Joutomaa on perhosten piirileikki, ja kotiloiden kuningaskunta.
Joutomaa on betonin läpi työntyvät varret.
Joutomaa on voikukkien meri.
Joutomaa on unohdettu huokaus.
Joutomaa on tarina, joka alkoi eilen, ja jatkuu edelleen.
Minttu Silvennoinen (s. 1978) on sipoolainen kuvataiteilija ja taidekasvattaja, joka työstää unikuvia ja visuaalisia tarinoita. Silvennoinen työskentelee pääasiassa keramiikan ja monotypiagrafiikan keinoin. Osa keramiikkatöistä on lisäksi rakupoltettu sekä savustettu, mikä luo niihin graafista rosoa ja sattumaa. Tekniikkaan sopiikin japanilainen wabi-sabin käsite, joka kuvaa epätäydellisyyteen, keskeneräisyyteen ja häviävyyteen kuuluvaa kauneutta.
Joutomaa-näyttelyä innoittivat taiteilijan omat lapsuusmuistot ja -valokuvat, sekä hänen omien lastensa ja teini-ikäisten oppilaidensa elämä poissa aikuisten vaikutuspiiristä. Joutomaa on unenomainen viipymä hallitun ja villin välitilassa.
Minna Soraluoma – Veistettyä romantiikkaa
Materiaalina näyttelyssä ovat pitkään kiertäneet harlequin-taskukirjat.
Työpöydälläni on parveillut tummia miehiä, joilla on voimakaspiirteiset kasvot. Useimmat ovat monimiljardöörejä tai sheikkejä, joiden tumman samettinen ääni saa värähtämään. Smaragdien kimallus saattaa peitota timanttien tuikkeen, muttei karhealla äänellä lausuttuja sanoja tai maagisia öitä. Ajoittain limusiini pysähtyy pehmeästi viereen ja pöydälle nousee sydäntä raastavaa tuskaa.
Näyttelyssä kirjojen maailma saattaa näyttäytyä rahtusen pelkistyneempänä. Paitsi ylellisestä loistoa, juoneen voi ilmaantua konkreettisia kuoppia tai kaikki voi kiehahtaa silmille.
Romanttinen viihde on säestänyt monen kasvinympäristöä. Harvoja ovat ne, joilla ei ole mitään kosketusta näihin kirjoihin. Fyysisinä ne ovat tavallaan katoamassa, vaikka niiden maailma elää muualla, kuten valtavirran fiktiossa ja televisiosarjoissa.
Kussakin työssä on lähtökohtana yksi 18 x 11 cm kokoinen Harlequin-kirja.
Minna Soraluoma on opiskellut Lahden taideinstituutissa ja Lapin yliopistossa. Hänen kohteenaan on usein katve, johon ei kiinnitetä huomiota, ja materiaaleilla on monesti omaa menneisyyttä.
Näyttely on Soraluoman ensimmäinen yksityisnäyttely Lahdessa.
15.1.-2.2.2025
Satu Metsola – Menkäämme lähteelle
Näyttely Menkäämme lähteelle koostuu hehkuvissa väreissä kylpevistä öljyvärimaalauksista, jotka eivät esitä mitään tai pyri tarjoamaan valmiita tulkintoja, vaan pyytävät pysähtymään, olemaan läsnä ja näkemään. Metsolalle maalaaminen on enemmän kuin pelkkä tekninen prosessi – se on henkinen ja hengittävä kokemus. Hän lähestyy maalaamista meditatiivisena, spontaanina ja intuitiivisena tilana, joka ei ole etukäteen määriteltyihin suunnitelmiin rajoittuva. Teokset avaavat ovia matkoille moniin mahdollisiin maailmoihin.
”Pysähtyminen ja läsnäolo – niin maalauksen kuin itseni kanssa – on minulle hiljainen aktio maailmaa puskevan kiireen, kuvavirran ja keinoälytodellisuuden keskellä. Maalaaminen on minulle tietoisen läsnäolon tapahtuma, keskittymisen tuoman rauhallisuuden ja liikkeen välisen sopusoinnun sekä intuitiivisen oivalluksen tila. Annan alati soljuvan prosessin johdatella eteenpäin tiellä, jolta voi löytyä alkulähde elämään tai piilossa pysytellyt yllätys.”
Satu Metsola on iittiläislähtöinen, Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari ja kuraattori. Hän on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan taidehistoria, ja opiskelee paraikaa kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiassa. Näyttelyssä nähtävän teossarjan maalauksia on ollut esillä ryhmänäyttelyssä New Yorkin Manhattanilla joulukuussa 2024.
Erkki Raskinen – Eihän sitä koskaan tiedä
Pitkältä lehtikuvaajan uraltani olen koonnut tähän kolmanteentoista yksityisnäyttelyyni yllättäviä tilanteita, joita olen kamerallani onnistunut tallentamaan. Ensimmäiset kuvat ovat 60-luvulta.
Usein tilanne on tullut salamannopeasti, joskus sitä on odotettu tuntikausia räntäsateessa, tuulessa, paahtavassa helteessä. Parhaita ovat ne hetket, kun tietää vanginneensa kuvaan sen ”jonkin”. Tilanteet eivät uusiudu.
Yksi huikeimmista ”Eihän sitä koskaan tiedä” -tilanne tuli työmatkalla Tallinnaan kesäkuussa vuonna 1988. Matkan tarkoitus oli toimittaja Timo Haapalan kanssa tehdä reportaasi suomalaisiin turisteihin kohdistuneista ryöstötöistä. Juttua tehdessämme Tallinnan keskustassa eräs mies tuli keskustelemaan kanssamme. Kun kerroimme hänelle olevamme lehtimiehiä, hän innostui ja kertoi tulevan yön tapahtumasta laululavalla. Mies kavereineen haki autollaan meidät hotellilta ja niin olimme ainoina ulkomaisina lehtimiehinä todistamassa laulavaa vallankumousta 70000 virolaisen kanssa.
Näyttely alkaa tästä tapahtumasta pienellä kuvakoosteella. Lippukuva ”Vapauden huuma” valittiin Suomessa 1988 vuoden uutiskuvaksi ja vuoden lehtikuvaksi. Kuva on otettu varhain aamulla, kun väki laululavalta lähti koteihinsa. Kuvasin kukkia esiintymislavalla, kun poikajoukko nousi lavalle ja alkoi heiluttaa Viron lippua. Sain otettua viisi kuvaa, kun pojat hyppäsivät pois poliisin pelossa.
Tämän näyttelyn kuvat on kuvattu filmimaterialle, paitsi näyttelyn kaksi viimeistä kuvaa. Ne on otettu älypuhelimen kameralla.
Näyttelyn mustavalkoisista kuvista suurimman osan olen itse valmistanut vanhalla menetelmällä pimiössä.
Raskinen (s.1947) vapaa toimittaja ja kuvaaja Tampereella vuodesta 1965. Vuonna 1972-73 Kyproksella ja Egyptissä Suomen YK-pataljoonan kuvaaja. Vuonna 1975–2008 lehtikuvaaja Sanoma Oy:ssä (Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat). Eläkkeellä vuodesta 2008.
Mette Matilda – Olomuotoja
Olomuotoja näyttely sisältää keramiikasta tehtyjä reliefejä ja veistoksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa kehon psyykkisen ja fyysisen suhteen aiheuttamien olotilojen tasapainosta sekä sisälmyksistä.
Teokset syntyivät, kun olin kärsinyt erilaisista kivuista kehossani. Vietin paljon aikaa yrittäen ymmärtää ja tunnustella, mikä sisälläni aiheuttaa kipua. Vihdoin osoittautui, ettei kehossani ollut mitään vikaa, ja kyse oli vain stressistä. Äitini lohdutti minua sanomalla: ”Ihmiset ovat psykofyysisiä olentoja.” Kehoni reagoi ennen kuin itse edes osasin. Fyysinen kipu, jota tunsin, oli todellista, muttei mistään oikeasta vammasta johtuvaa. Lohduttava lause muistuu mieleeni, kun kehoni reagoi epämiellyttävinä hetkinä. Oli kyseessä sitten stressivatsakipu tai ahdistuksen luoma kurkun puristus. Absurdisti näitä hetkistä voi myös olla sisälmysten näkeminen. Pelkästään kuva avoleikkauksesta voi tuntua omassa vatsassa. Tunnemme empatiaa elimiä kohtaan. Jonkin, jonka kuuluisi olla piilossa, näkeminen esillä karmii, jopa traumatisoi. Kehomme ovat ihmeellisiä. Siksi halusin luoda sisälmyksiä, jotka voivat vähän ällöttää, mutta jotka ovat ennen kaikkea kauniita ja elinvoimaisia.
Hilmakollektiivi – Sisään ja ulos
Sisään ja ulos on Hilmakollektiivin moniaistinen näyttelykokonaisuus, joka muodostuu kahdesta videoinstallaatiosta, ääniteoksesta, lässähtäneistä jumppapalloista ja avajaisissa nähtävässä performanssista.
Sisään ja ulos on surrealistinen ja viistosti hymyilevä teoskokonaisuus, joka käsittelee näkyväksi tulemisen ja tietoisen läsnäolon sietämätöntä keveyttä ja painoa. Ulko- ja sisäpuoli sotkeentuvat, menee vähän sekaisin toiston ja varioinnin kautta.
Ensimmäisessä videoperformanssissa hopeisiin housuihin ja vaaleanpunaiseen takkiin pukeutunut hahmo seisoo suurien verhojen edessä, tuijottaa neuloksen kuvioita kuin yrittäisi saada niiltä vastausta kysymykseen. Alkaa hidas liike, jossa hahmo yrittää hakata päätänsä paksuihin sinapinkeltaisiin verhoihin. Liike näyttäytyy yhtä aikaa pehmeältä (kuin kissan kiehnäys) ja aggressiiviselta (kuin haluaisi halkaista kallon, hakata sen palasiksi).
Toisessa videoperformanssissa hopeisiin housuihin ja valkoisiin saappaisiin pukeutunut hahmo seisoo sinapinkeltaisten suurien verhojen takana. Verhot liikkuvat hengityksen tahtiin, aaltoilevat kuin rintakehä.
Samalla huoneeseen leviää matala pehmeä ääni. Ota hyvä asento. Se kuiskaa. Hengitä. Se haluaa johdattaa. Hengitä. Johdattaa tietoisen poissaolon toiselle puolelle sisään ja ulos, nenän kautta. Hengitä.
Hiljalleen rauhallisen äänen lukema teksti alkaa rakoilla ja siihen tihkuu aistimuksia – hajuja, tulee hiki, eritteitä ja niiden jäljillä kulkevia ajatuksia.
Hilmakollektiivi on kuvataiteilija/dramaturgi Silja Kejosen ja näyttelijä/esitystaiteilija Outi Vuorirannan muodostama poikkitaiteellinen duo, joka työskentelee runouden, kuva- ja esitystaiteen rajapinnoilla.
18.12.2024-12.1.2025
suljettu 23.-30.12.2024 ja 1.1.2025
Anu Kauhaniemi – THE CHANGE
”Ajan myötä tieto voittaa valheen ja sovinnollisuus räyhäämisen. Ilmaston lämpeneminen johtaa ihan kohta oikeamielisiin tekoihin. Lännen ja Venäjän välit alkavat taas kohentua. Maailma palaa raiteilleen ja järki voittaa. Se on vain ajan kysymys.
Entä jos ei palaakaan?”
Näin kirjoittaa Paavo Rautio kolumnissaan Maailma turtui pahaan Helsingin Sanomissa 20.11.2024 ja kiteyttää hyvin sen, mitä minäkin olen viime aikoina ajatellut. Elämme keskellä monenlaisia muutoksia, joiden voimaa emme ehkä vielä ole tajunneet.
Maalauksissani on nostalgiaa; kaipuuta menneeseen optimismiin ja tulevaisuudenuskoon. Tavallisesta maailmasta kertovat näkymät hajoavat ja pirstaloituvat eri kokoisiksi geometrisiksi kappaleiksi, jotka leijailevat tai sinkoilevat eri suuntiin.
Teossarjani sai alkusysäyksensä, kun aloin maalaamaan sattumanvaraisia, teipillä rajattuja geometrisia kuvioita. Huomasin saavani siitä eräänlaista turvaa ja hallinnan tunnetta: saan tässä hetkessä keskittyä vain tähän pieneen, teipillä rajaamaani alueeseen maailman myllertäessä ympärilläni.
Olen Anu Kauhaniemi (s. 1977, Porvoo), Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari. Maalaan pääasiassa öljyvärein kankaalle. Teoksiani on muun muassa Aalto-yliopiston, Tampereen Taidemuseon ja Valtion taidekokoelmissa. Olen Taidemaalariliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.
Sammy Lii – LIVING THINGS
Näyttelyssä on 14 maalausta, jotka innoittuvat biologiasta ja anatomiasta. Tauluissa on kolmiulotteisuutta; halkeamia ja erilaisin tekniikoin tehtyjä struktuureja. Päällimmäinen kerros on maalia ja vernissaa. Töissä on käytetty myös kierrätysmateriaaleja.
Tauluissa on suonimaisia rihmoja, pulppuavia halkeamia ja pintojen alla hehkuvia värejä. Tavoitteena on ollut tehdä tauluja, jotka tuntuisivat eläviltä. Anatomian ja lääketieteen termit ovat aina olleet minulle kiehtovia, ja näiden teosten nimet innoittuvat siitä kielestä. Nimet itsessään eivät kuitenkaan tarkoita mitään, vaan sarja on kokonaisuus ja konsepti.
Lisäksi esillä on myös ääniteos, joka on audiokollaasi.
Trilogian ensimmäinen osa OUT OF SPACE sai inspiraatiota avaruudesta ja alkuaineista. Toinen osa LIVING THINGS taas jatkaa matkaa biologian innoittamana.
“LIVING THINGS on oodi biologialle.”
– ChatGPT
Näyttelyssä esillä olevan LED-valotekniikan on suunnitellut Maarit Kettu
Kalle Mustonen – Drones above the Business City
Radiossa kerrottiin drone-laivueen lähestyvän kaupunkia Mäntsälän suunnalta. Väestönsuojan valtavan tuulettimen laakerit rohisevat. Tarkkarajaiset mekaaniset häiriöäänet pehmentyvät omiin kaikuihinsa, jotka heijastuvat kellarin kylmistä betonipinnoista. Pitkään käyttämättömänä seissyt loisteputki särisee luoden nopeasti värähtelevän rauhattoman valon. Panssarioven tiivisteet vuotavat sen verran, että ilmavirtaus saa aikaan vaimean vihellyksen.
Kuvanveistäjä Kalle Mustonen palaa kotikaupunkiinsa elokuvallisella installaatiolla, jossa pienet muutokset magneettikentässä muuttuvat surinaksi, surina muuttuu murinaksi ja aika pysähtyy. Näyttämölle on pinottu kaljakoreista ja vahvistimista torni. Pieneen mustaan laatikkoon on kytketty antennit ja katsoja paljastuu puhelimensa rikkoessa stabiloituneen magneettikentän.
Näyttelyn nimessä 80-lukulainen usko tulevaisuuteen murenee todellisiin ja kuviteltuihin uhkakuviin. Drones above the Business City.
Maria Rannanheimo – Hahmottelen tapoja olla näissä limittäisissä maailmoissa
Maria Rannanheimon näyttely Hahmottelen tapoja olla näissä limittäisissä maailmoissa koostuu valokuvateoksista ja pienestä videoteoksesta. Teokset tunnustelevat kokemusta erilaisten todellisuuksien ja olotilojen, sisäisten ja ulkoisten, tuttujen ja tunnistamattomien kerrostumien välillä kulkeutumisesta ja tasapainottelusta. Ja uppoutumisesta. Olemisen mahdollisuuksista tässä maailmassa ja ajassa jossa oleminen tuntuu välillä mahdottomalta. Ja jossa olemassaolomme rajat alkavat myös tulla yhä konkreettisemmin vastaan. Asioiden muodot ja mittasuhteet toisinaan hämärtyvät, ja toisaalta taas hetkessä kirkastuvat. Aukeaa uutta tilaa ja väljyyttä kaikkien kerrostumien keskelle. Taipuisia ulottuvuuksia ja reittejä niiden läpi.
Videoteos Olet tässä (2022) kertoo ihosta ja sen läpäisevästä iättömästä ja ylisukupolvisesta tarpeesta yhteyteen, hetkellisyydestä ja pysyvyydestä.
Rannanheimon työskentely teosten ja niistä muotoutuvien teoskokonaisuuksien äärellä muodostaa jatkumon, jossa erilaiset henkilökohtaiset ja poliittiset näkökulmat voivat painottua hieman uusin tavoin ja teosten merkitykset laajentua vähitellen uusien yhdistelmien ja esityskertojen myötä. Intuitiivisuus ja maagisrealistinen dokumentaarisuus ovat läsnä hänen työskentelyssään ja teoksissaan, jotka asettuvat usein abstraktin ja esittävän rajamaille.
Tämä näyttelykokonaisuus on ollut aiemmin erilaisissa muodoissaan esillä Asbestos Art Space -galleriassa sekä CafeBar No:9ssä Helsingissä, Galleria Rajatilassa Tampereella ja Photo North -valokuvakeskuksessa Oulussa ja sen yksittäisiä teoksia myös muualla.
Näyttelyn toteutumista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.