Muoti + Tunne vol. 2 / Ida Taavitsainen / Barbara Tenuta & Hugo Murtoniemi / Sari Nieminen

Muoti + Tunne vol. 2

Muoti + Tunne vol. 2 on neljän vaatesuunnittelijan – Ilona Hyötyläinen (Miun), Marjut Uotila (Dusty) ja Johanna Vainio ja Merja Seitsonen (vainio.seitsonen) – yhteisnäyttely, joka käsittelee muodin kokemista tunteen ja tuntemisen kautta. Tavoite on herättää monipuolista keskustelua muodista ja sen merkityksestä.

14 uniikkia asukokonaisuutta tai teosta. Kukin suunnittelija nostaa omilla töillään esiin itselleen tärkeitä näkökulmia sekä kokeellisia tapoja, miten suunnittelija voi ottaa sekä ekologisen että sosiaalisen kestävyyden huomioon. Näyttelyn jälkeen asut tulevat vuokrauskäyttöön kaikkien halukkaiden saataville.

Miun – Adjustable Wardrobe
Miun syntyi vuonna 2005 tarpeesta tehdä toisin – hitaammin, lähempänä, tarinoita kuunnellen. Vuosien varrella brändi on muuttanut muotoaan, kulkenut pitkän matkan kivijalkamyymälästä ja verkkokaupasta kohti entistä syvempää keskittymistä uniikkeihin vaatteisiin ja räätälöityihin suunnittelupalveluihin.

Uusin kokoelma, Adjustable Wardrobe, avaa vaatekaapin, joka mukautuu käyttäjänsä mukaan. Nauhat ja nyörit kutsuvat kokeilemaan, muuttumaan, luomaan uusia muotoja. Yksi vaate, monta mahdollisuutta – ja kysymys siitä, voisiko muoti olla yhtä aikaa yksilöllistä ja jaettua. Kokoelma kysyy, miten pieni brändi voi luoda kiinnostavia ja monipuolisia vaatteita ilman laajaa kokovalikoimaa – ja samalla palvella mahdollisimman monia käyttäjiä.

Kankaat kantavat mukanaan menneiden vuosien kaikuja: silkkiverhoja, jotka on värjätty kukilla; pöytäliinoja, jotka ovat saaneet uuden elämän viinin sävyissä; vanhoja huppareita, jotka on koottu uudeksi kokonaisuudeksi. Näissä vaatteissa kulkevat muistot ja tulevaisuus rinnakkain, isoisoäiti Hildan tarinasta nykypäivän tarpeisiin.

Dusty – Tarinallisia uniikkivaatteita
Marjut Uotilan luoma DUSTY on avantgardistinen miestenvaatemallisto, jonka tuotteet ovat oivaltavia ja kokeilevia, mieluummin uusia trendejä luovia kuin niitä seurailevia. Marjut on suunnittelutyössään keskittynyt erityisesti vaatteen arvon kokemukseen ja kiertotalouden hyödyntämiseen vaatesuunnittelussa. Marjutin kehittämä tarinallisten vaatteiden konsepti luo uutta tapaa kuluttaa muotia yhteisöllisenä kokemuksena.

Dustyn tarinalliset vaatteet ovat yhteiskäyttöön suunniteltuja uniikkivaatteita, jotka tallentavat käyttäjänsä kokemuksia uudelleenluettavaan muotoon, joka kulkee fyysisen vaatteen mukana digitaalisena tarinana. Missä vaate on jo ollut, kuka sitä on käyttänyt, miten edellisen käyttäjän kokemuksesta tulee osa seuraavan käyttäjän elämystä? Kukin käyttäjä voi tallentaa oman kokemuksensa kuvana osaksi tarinaa. Kuvien myötä rakentuu kunkin vaatteen tarina. Vaatetarinat muodostavat omia pieniä, intiimejä yhteisöjä, jotka toteuttavat muodin ydinajatusta: ihmisen halua erottautua muista, mutta samalla löytää toisia kaltaisiaan.

Näyttelyssä on esillä 6 teosta tarinallisten uniikkivaatteiden kokoelmasta sekä digitaalisen vaatteen tarinan demoversio Deformed Jacket -takille.

vainio.seitsonen – Eno muistelee
Vainio.seitsonen on vaatemallisto, jota on suunniteltu ja tuotettu vuodesta 2002. Mallistojen lähtökohta on korkeatasoinen suunnittelu, ekologisuus ja kestävä tuotanto lähialueilla.

Johanna Vainio ja Merja Seitsonen ovat tehneet sukupuolineutraaleja tulkintoja omasta vainio.seitsonen-mallistostaan. Vainio.seitsonen-osuus näyttelykokonaisuudessa on kunnianosoitus enoille. Eno on kirjallisuudessa ja kansankulttuurissa ristiriitainen ja moniselitteinen hahmo, modernin sukupuoli-identiteettimäärittelyn edelläkävijä.

”Olemme käyttäneet tekniikoita, jotka konkreettisesti kuvaavat tunne-elämän ja muistojen kerrostumia. Chenilletekniikassa kerrostetaan kankaita ommellen ja niitä aukileikkaamalla saadaan aikaan nukkamaista, hapsutettua pintaa. Kerrostetut kankaat ovat käytöstä poistuneita miesten ruutupaitoja sekä T-paitoja jotka välittävät tarinaa aiemmista kiinnostuksen kohteista. Vaatekappaleissa käytetään myös vakosamettia, joka on chenilletekniikan teollinen versio. Samettipukuun on kirjailtu tatuointeja, muistoja kuvitteellisista matkoista. Sama teema jatkuu työhaalarissa, jonka kirjaillut roiskeet ovat muistiinpanoja tekemättömistä töistä.”

Näyttelyn järjestämistä ja taiteellista työskentelyä ovat tukeneet: Päijät-Hämeen Kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin säätiö, Aalto-yliopisto.

Ida Taavitsainen – Epäonnistumisia

Olen työskennellyt analogisen valokuvauksen parissa ja pimiöissä yli 20 vuoden ajan ja matkan varrella on yksi jos toinenkin virhe, yllätys ja epäonnistuminen sattunut. Kuvausvaiheessa, filmiä kehittäessä tai pimiössä kuvaa vedostaessa jokin voi mennä pieleen. Paperi tai filmi voi olla vanhentunutta, valotus epäonnistua, filmi vahingossa kaksoisvalottua. Koko prosessin aikana aina kuvaamisesta valmiiseen vedokseen kuvaan voi vuotaa valoa, pimiössä filtteri tai valoitusaika voi olla väärä tai filtterit unohtua kokonaan pois päältä. Paperi voi liikahtaa vahingossa pimiössä kriittisellä hetkellä, naarmuuntua tai jumittua koneeseen juuri, kun kaikki asetukset on saatu kohdilleen. Epäonnistumismahdollisuudet ovat loputtomat, mutta ilman virheitä ei synny innovaatioita. Tarinan mukaan pseudo-solarisaatio eli niin kutsuttu Sabatier ilmiö keksittiin sattumalta, kun hiiri juoksi valokuvaaja Lee Millerin jalan yli pimiössä, jolloin Miller sytytti pimiön valon kesken hänen rakastajansa, taiteilija Man Rayn valokuvan kehittämisen. Efekti tunnettiin jo valokuvan alkuaikoina, mutta oli jäänyt unholaan. Man Ray jalosti tekniikan ja teki siitä kuuluisan (ja otti siitä itselleen kunnian).

Välillä inhimillinen tai tekninen virhe voi pilata parhaimman valokuvan – tulevan klassikon – mutta joskus se voi myös tuoda kuvaan jotain uutta tai kaunista, yllättävää. Vuosien varrella olen säästänyt parhaimmat epäonnistumiseni ja mokani, väärän mutta hienon sävyiset koevedokset ja mielenkiintoiset valovuodot. Osa on jäänyt kummittelemaan alitajuntaani – kuvasta ei tullut odotusten mukaista, vaan jotain muuta, mielenkiintoista. Vaikka kuva on teknisesti virheellinen, tekeekö se siitä huonon?

Tähän näyttelyyn olen koonnut parhaita epäonnistumisiani ja iloisia yllätyksiä: pieleen menneitä valotuksia ja valovuotoja, tärähtäneitä papereita, pilaantunutta filmiä, koepaloja, jotka ovat olleet liian mielenkiintoisia päätyäkseen roskakoriin, tyhjiä ruutuja, joissa näkyy kemikaalivalumia sekä pala taivasta, joka ilmestyi paperin reunaan viereisestä filmiruudusta toista kuvaa vedostaessa.

Kun hallitsee tekniikan, sitä voi myös väärinkäyttää ja luoda efektejä esimerkiksi kaksoisvalottamalla, naarmuttamalla ja ristiinkehittämällä tai puskemalla filmiä, mutta tämä näyttely ei ole syntynyt hallittujen tai suunniteltujen virheiden tuloksena vaan ne ovat enemmänkin ilmestyneet minulle teknisistä virheistä, sattumista tai yksinkertaisesti huolimattomuudestani johtuen. Tässä täydellisyyteen pyrkivässä maailmassa, jossa kauneus on pitkälti algoritmien ja korporaatioden määrittämä, on välillä hyvä vapautua kontrollista ja nähdä epäonnistumisen ja sattuman kauneus. Täydellisyys ei ole mielenkiintoista, vaan juuri säröt ja virheet tekevät meistä viehättäviä. Ilman virheitä emme myöskään olisi oppineet mitään.

Ida Taavitsainen (s. 1987) on analogisen valokuvan parissa työskentelevä helsinkiläinen valokuvaaja. Hän käsittelee usein töissään muistoja, perhesiteitä, läsnä- ja poissaoloa sekä ihmisten emotionaalista kiintymystä paikkoihin ja esineisiin. Taavitsainen opiskeli Englannissa ja valmistui valokuvataiteen maisteriksi Royal College of Artista vuonna 2014 ja kandiksi University of the Creative Artsista 2011. Lisäksi hän on opiskellut analogista valokuvausta Västra Nylands Folkhögskolanissa vuosina 2007-2008 ja työskennellyt pimiössä teini-ikäisestä alkaen. Taavitsaisen töitä on ollut esillä ryhmänäyttelyissä ja festivaaleilla Euroopassa ja Aasiassa, mm. Suomen Valokuvataiteen museossa, Loviisan kaupungin museossa, Tallinnan valokuvamuseossa ja Kiyosato Museum of Photographic Artsissa (KMOPA) Japanissa. Hänen töitään on Valtion taideteostoimikunnan ja KMOPA:n kokoelmissa. Lontoolainen kustantamo Booth-Clibborn Editions julkaisi Taavitsaisen valokuvakirjan The Memory of My Wardrobe vuonna 2014. Epäonnistumisia on hänen ensimmäinen varsinainen yksityisnäyttely Suomessa. Näyttely siirtyy Lahden jälkeen Helsinkiin. Seuraavaksi Taavitsaisen töitä on esillä lokakuussa Värivedostusosuuskunta Värinän 25-vuotisjuhlanäyttelyssä Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä.

Konstsamfundet on tukenut taiteilijan työskentelyä.

Barbara Tenuta & Hugo Murtoniemi
Nimetön, 2025
Muovipressu, kangas, teippi, lakka, automaali, ja köysi
190 x 290 cm

Barbara Tenuta & Hugo Murtoniemi – Shed

Englanninkielinen sana Shed on sekä substantiivi että verbi. Substantiivina se merkitsee esimerkiksi vajaa, liiteriä tai suojaa, myös romua. Verbinä sana puolestaan viittaa levittämiseen, vuodattamiseen ja kaatamiseen, mutta myös hylkäämiseen.

Näyttelyn teokset sisältävät tätä kaikkea: teoksissa perinteisemmät maalausaineet ovat hylätty ja korvattu epätavallisemmilla maalausmateriaaleilla. Sellaisilla, jotka yleensä toimittavat suojaamisen tai peittämisen virkaa, kuten pressuilla, teipillä, lakoilla, liimoilla ja sementillä.

Termi Shed toimii katoksena, jonka alla kahden taiteilijan teokset keskustelevat ja levittäytyvät, yhdistyen kokonaisuudeksi, jossa on läsnä sekä Tenutan että Murtoniemen lähestymistapa muotoon, materiaaliin, tilaan ja niiden parissa työskentelyyn.

Yhteistyönä tehdyn pressumaalauksen lisäksi, kumpikin taiteilija on toteuttanut 20 keskenään identtisen kokoista teosta, jotka liikkuvat piirustuksen ja laajennetun maalauksen välimaastossa. Tilan lattialla sijaitseva Murtoniemen sementtiteos puolestaan imitoi aaltopeltiä, joka on perinteinen liiterin tai vajan kattomateriaali. Täten näyttelytilan teoksille tarjoama suoja on jokseenkin epätäydellinen: katto on tippunut taloon!

Murtoniemen teokset ovat työstetty kaupunkitilasta kerätystä materiaalista ja ne kertovat tarinaa oleskelusta epätavallisissa ympäristöissä, hyödyntäen katvealueiden tarjoamaa romua sekä suojaa niin taiteelliseen praktiikkaan kuin omaan viihtyvyyteenkin. Toisaalta tippunut katto muistuttaa epäsovinnaisen elämäntavan suojan ja vapauden hauraudesta; yllättäen voi sataa sisään.

Tenutan teokset leikittelevät pattern-ajatuksella ja ovat saaneet inspiraatiota kartoista sekä erilaisista toistoon liittyvistä pohdinnoista. Löydetylle ruutupaperille maalatut ympyränmuotoiset kuviot toistavat itseään: Ne pysyttelevät sekä ruutujen sisällä, että myös rikkovat jo valmiiksi asetettuja rajoja. Sekä ruudukko, että ympyrä pitävät sisällään mietteen ajattomuudesta, loputtomuudesta sekä heijastavat elämän syklistä luonnetta.

Sari Nieminen
Untitled 5, 2022
Valokuva

Sari Nieminen –
Tässä hetkessä minä elän

”Tässä hetkessä minä elän”- valokuvanäyttely syntyi, kun Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n jäseniä osallistui kuvausprojektiin, jossa kuvasin heidän alastonta keskivartaloaan. Kaikki kuvatut ovat rintasyövän sairastaneita. Minulla itselläni on leikattu rintasyöpä vuonna 2014 joulukuussa ja levinneisyys todettu 2018.

Naisena on vaikea hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Haluan kuvata valokuvilla, että on hyvä ja kaunis olla sellaisenaan. Alastomuus itsessään kiehtoo, olemme kaikki erilaisia kooltamme ja muodoiltamme.

Haluan kuvata ihmisen kauneutta omalla tavallaan ja näen kauneuden kaikenlaisina muotoina.
Kuvaan lähinnä informatiivisesti ja formalistisesti keskivartaloalastomuutta. Ajatuksena on tukea rintasyöpäpotilaita heidän kamppailussaan muuttuneen vartalon hyväksymisessä. Mallit ovat eri ikäisiä ja kokoisia ja osalla levinnyt rintasyöpä.

Mallit ovat kirjoittaneet omat, kuviin liittyvät tekstit, jotka ovat mukana näyttelyssä nimettöminä. Tekstit kuvaavat heidän matkaansa ja ajatuksia syöpäkamppailussaan.

Näyttelyn tukija, Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland ry, täyttää 20 vuotta vuonna 2025 ja näyttely on upea osa juhlavuoden tapahtumia. Rintasyöpäyhdistys on potilasjärjestö, jonka toiminnan ydin on vertaistuki eri muodoissa. Yhdistys jakaa tietoa rintasyövästä ja sen hoidosta, tukee sairastuneita ja heidän kuntoutumistaan ja toimii rintasyöpäpotilaiden edunvalvojana. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä: siihen sairastuu Suomessa vuosittain noin 5000 naista ja myös parikymmentä miestä.

Mahdollisista myyntituloista gallerian provision jälkeen menee koko tuotto Europa Donna Finland ry:lle.