Näyttelyt

Tiina Osara –
Ennen sanoja

muutto – hetki 
mennyt kohtaa tulevan

äänettömäksi 
palaneen flyygelin
mustaa tuhkaa
muistoja tapahtumista
merkkejä särkyneille haaveille
musiikin valkoinen hiljaisuus

tyhjä tila maalauksessa
kiiruhda
aikaa ei ole

ilmassa
auringon sateessa
syksyn lehdissä
perhosen muodonmuutoksessa
lehtivihreä pakenee

kaipauksen kyynel haihtuu
silmiesi syvä katse avaa portin
olen vuori, olet laakso
olen puu, olet tuuli
olen sinä, olet minä

ymmärrys ennen sanoja

tuhkaa ja hiiltä
kaikki yhtä energiaa

Tiina Osara on suomalainen kuvataiteilija. Hänet tunnetaan suurikokoisista abstrakteista, värikkäistä ja monikerroksisista maalauksistaan sekä valokuva- ja videoinstallaatioistaan.
Hänen taiteensa erityisenä areenana ovat action painting -live-esiintymiset klassisen musiikin konserteissa. Konserteissa Osara siirtää tuntemuksensa soivasta musiikista reaaliaikaisesti maalauksiksi kankaalle niin, että konserttiyleisö voi seurata hänen työskentelyään. Klassinen musiikki onkin usein hänen maalaustensa aihe.

Fysioterapeutin tutkinto antaa hänelle valmiudet liike- ja kinesteettisen tuntoaistin käyttöön ilmaisussaan. Teosten suuri koko mahdollistaa kokonaisvaltaisen fyysiseen ilmaisun. Näyttelyn teokset pohjautuvat muutosten, muistojen ja haaveiden herättämiin tuntemuksiin. Musiikkina on Arvo Pärtin sävellyksiä.

Baletti, butoh-tanssi ja meditaatio luovat pohjan hänen työskentelylleen.

Osara opiskeli kuvataidetta Taidekoulu Maassa ammatillisella linjalla vuosina 1993–1996. Hän suoritti kuvataiteen AMK-tutkinnon vuonna 2008 ja erikoistumisopinnot valokuvaukseen vuosina 2009–2010 Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Osara on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa sekä eri puolilla Eurooppaa vuodesta 1996 lähtien. Vuodesta 2011 lähtien hän on keskittynyt konserteissa tapahtuvaan action painting -maalaukseen. Tämä on vienyt hänet esiintymään ympäri maailmaa. Konsertteja on pidetty Suomen lisäksi muun muassa Meksikossa, Ruotsissa, Argentiinassa, Taiwanissa, Italiassa, Japanissa ja Ranskassa.

Tiina Osara on syntynyt Helsingissä. Hän on asunut ja työskennellyt Jyväskylässä noin kymmenen vuotta. Ranskassa hän asui vuodesta 2013, kunnes kesällä 2024 muutti takaisin Suomeen, Lahteen.

Mikko Kerttula
– Toistaiseksi nimeämätön rakkaus

Toistaiseksi nimeämätön rakkaus -näyttelyn lähtökohtana on ollut Kerttulan halu tutkia dokumentaarisen valokuvataiteen keinoin kaipuuta, yksinäisyyttä, yhteisöllisyyttä ja ihmistä yksilönä sekä sosiaalisena laumaeläimenä. Tekoprosessin aikana kuvaajan katse on etsinyt tarinoita, arkitilanteita ja hetkiä Päijät-Hämeen maakunnissa.

Kerttulan teosten pinnan alta kuiskaa tarpeemme ihmisinä saada yhteys toisiimme sekä ympäristöömme. Kenenkään ei tulisi olla yksin mutta silti jokainen sitä kokee jossain vaiheessa arkeaan ja elämäänsä. Kaipuu rampauttaa, koskettaa ja jopa tappaa. Tahdomme jokainen tulla nähdyksi ja rakastetuksi ehdoitta, sellaisina kuin olemme. Etenkin sosiaalinen media paljastaa ihmisen nälän tulla nähdyksi. Evoluutio on muokannut lajiamme sellaisiksi, että olemme aina tietoisia muista ihmisistä ympäristössämme.

Mikko Kerttula on ammattivalokuvaaja ja opettaja, jolla on yli 15 vuoden kokemus media-alalta. Vuosina 2017–2024 Kerttula työskenteli valokuvauksen vastuuopettajana Lahden kansanopistossa ja Vapaassa akatemiassa. Galleria Uuden Kipinän Kymi-tilassa esillä oleva teoskokonaisuus on Kerttulan ensimmäinen yksityisnäyttely.

Toistaiseksi nimeämätön rakkaus -projektia ovat tukeneet Kauno ry ja Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto.

Art Team OODIDOO
Ikuinen, 2017–2022
Monotypiavedos
50 x 103 cm
musiikki OU (1.42 min ääniluuppi)

Art Team OODIDOO –
Näkymätön
– kokemuksia hiljaisesta tietoisuudesta

Minkälaista on taide, joka on luotu yhteisessä meditatiivisessa tietoisuuden tilassa? “Meditaatio on keino siirtyä tietoisuuden tasolta toiselle ihmisen sisäisyydessä. Oodidoo-ryhmän taide avaa näkymiä hiljaisen tietoisuuden kokemushorisonttiin”, kertoo Hollolassa syntynyt kuvataiteilija Minna Rajala monitaideryhmänsä näyttelystä Näkymätön.

Näyttely on esillä lokakuun lopun Galleria Uuden Kipinän Kirnussa Lahdessa. Sen meditatiiviset laulukuva -teokset ja videoteos puhuttelevat ihmisen sielullisuutta. Niiden äärellä kokija voi hiljentyä, levätä ja voimaantua.

Oodidoo-ryhmä on meditatiivisen monitaiteen edelläkävijä Suomessa. Sen teoksissa kohtaavat kuvataide ja musiikki, monotypiagrafiikka ja meditatiivinen hiljainen rukouslaulu. Teokset syntyvät ryhmän yhteisöllisessä prosessissa, jossa kuva ja ääni kietoutuvat toisiinsa.

“Maalaamme painolaatat vokaalimeditaatiossa suoraan sormin. Maalatessa kuuntelemme lauletun äänen resonaatiota kehoissamme. Annamme sen ohjata käsiemme liikkeitä. Lopuksi vedostamme molempien taiteilijoiden painolaatat kerroksellisesti yhdeksi yhteiseksi kuvaksi.”, avaa työskentelyä ryhmän toinen kuvataiteilija, Jaana Kortelainen.

“Äänen ja kuvan luominen ei ole passiivista rinnakkain oloa vaan toinen toisensa puoleen kurottumista ja kaipaamista, koko kehon ja mielen resonaatiota äänessä eläen. Laulumateriaali on vokaaleja ja soivia konsonantteja, jotka resonoivat laulettuina eri osissa kehoa. Äänellä on kyky ilmentää syviä tietoisuutemme liikkeitä.”, jatkaa ryhmän muusikko Hilkka-Liisa Vuori. Hän on ohjannut ryhmän kuvataiteilijoita kuuntelevaan äänen käyttöön kuvan tekemisessä.

Ryhmän jäsenet ovat vuosikymmeniä harjoittaneet meditatiivisia taiteita. Yhteiset meditaatiohetket luomisen tilassa ovat johtaneet uuden taidemenetelmän kehittämiseen, jossa kuva syntyy äänen maailmassa ja ääni kuvan maailmassa.

Näyttelyn vedokset ovat avoimesta teoksesta Diarium Invisii, Näkymättömän päiväkirja (2017—). Siinä ryhmä taltioi jaettuja, synkronoituneita meditatiivisia kokemuksiaan kuviksi. Videoteos Cella Fontana – Lähdetemppeli (2020) dokumentoi ryhmän yhteisöllistä monitaiteista kuvantekemistä.

Näyttelyssä kuviin liittyy kuulokkeilla kuunneltava musiikki. Ryhmän muusikon sävellyksissä lähtökohtana on ollut kuva, sen synnyttänyt vokaalilaulu sekä f-moodi (syvää iloa kuvaava keskiaikainen sävelasteikko). Gregoriaanisen musiikin lauluduo Vox Silentii (Hilkka-Liisa Vuori ja Johanna Korhonen) esittävät kuvien musiikin. Tilaäänityksestä vastaa Petri Loues. Videoteoksen ryhmä on toteuttanut yhteistyössä elokuvantekijä Pekka Pohjoispään kanssa.

Muoti + Tunne vol. 2

Muoti + Tunne vol. 2 on neljän vaatesuunnittelijan – Ilona Hyötyläinen (Miun), Marjut Uotila (Dusty) ja Johanna Vainio ja Merja Seitsonen (vainio.seitsonen) – yhteisnäyttely, joka käsittelee muodin kokemista tunteen ja tuntemisen kautta. Tavoite on herättää monipuolista keskustelua muodista ja sen merkityksestä.

14 uniikkia asukokonaisuutta tai teosta. Kukin suunnittelija nostaa omilla töillään esiin itselleen tärkeitä näkökulmia sekä kokeellisia tapoja, miten suunnittelija voi ottaa sekä ekologisen että sosiaalisen kestävyyden huomioon. Näyttelyn jälkeen asut tulevat vuokrauskäyttöön kaikkien halukkaiden saataville.

Miun – Adjustable Wardrobe
Miun syntyi vuonna 2005 tarpeesta tehdä toisin – hitaammin, lähempänä, tarinoita kuunnellen. Vuosien varrella brändi on muuttanut muotoaan, kulkenut pitkän matkan kivijalkamyymälästä ja verkkokaupasta kohti entistä syvempää keskittymistä uniikkeihin vaatteisiin ja räätälöityihin suunnittelupalveluihin.

Uusin kokoelma, Adjustable Wardrobe, avaa vaatekaapin, joka mukautuu käyttäjänsä mukaan. Nauhat ja nyörit kutsuvat kokeilemaan, muuttumaan, luomaan uusia muotoja. Yksi vaate, monta mahdollisuutta – ja kysymys siitä, voisiko muoti olla yhtä aikaa yksilöllistä ja jaettua. Kokoelma kysyy, miten pieni brändi voi luoda kiinnostavia ja monipuolisia vaatteita ilman laajaa kokovalikoimaa – ja samalla palvella mahdollisimman monia käyttäjiä.

Kankaat kantavat mukanaan menneiden vuosien kaikuja: silkkiverhoja, jotka on värjätty kukilla; pöytäliinoja, jotka ovat saaneet uuden elämän viinin sävyissä; vanhoja huppareita, jotka on koottu uudeksi kokonaisuudeksi. Näissä vaatteissa kulkevat muistot ja tulevaisuus rinnakkain, isoisoäiti Hildan tarinasta nykypäivän tarpeisiin.

Dusty – Tarinallisia uniikkivaatteita
Marjut Uotilan luoma DUSTY on avantgardistinen miestenvaatemallisto, jonka tuotteet ovat oivaltavia ja kokeilevia, mieluummin uusia trendejä luovia kuin niitä seurailevia. Marjut on suunnittelutyössään keskittynyt erityisesti vaatteen arvon kokemukseen ja kiertotalouden hyödyntämiseen vaatesuunnittelussa. Marjutin kehittämä tarinallisten vaatteiden konsepti luo uutta tapaa kuluttaa muotia yhteisöllisenä kokemuksena.

Dustyn tarinalliset vaatteet ovat yhteiskäyttöön suunniteltuja uniikkivaatteita, jotka tallentavat käyttäjänsä kokemuksia uudelleenluettavaan muotoon, joka kulkee fyysisen vaatteen mukana digitaalisena tarinana. Missä vaate on jo ollut, kuka sitä on käyttänyt, miten edellisen käyttäjän kokemuksesta tulee osa seuraavan käyttäjän elämystä? Kukin käyttäjä voi tallentaa oman kokemuksensa kuvana osaksi tarinaa. Kuvien myötä rakentuu kunkin vaatteen tarina. Vaatetarinat muodostavat omia pieniä, intiimejä yhteisöjä, jotka toteuttavat muodin ydinajatusta: ihmisen halua erottautua muista, mutta samalla löytää toisia kaltaisiaan.

Näyttelyssä on esillä 6 teosta tarinallisten uniikkivaatteiden kokoelmasta sekä digitaalisen vaatteen tarinan demoversio Deformed Jacket -takille.

vainio.seitsonen – Eno muistelee
Vainio.seitsonen on vaatemallisto, jota on suunniteltu ja tuotettu vuodesta 2002. Mallistojen lähtökohta on korkeatasoinen suunnittelu, ekologisuus ja kestävä tuotanto lähialueilla.

Johanna Vainio ja Merja Seitsonen ovat tehneet sukupuolineutraaleja tulkintoja omasta vainio.seitsonen-mallistostaan. Vainio.seitsonen-osuus näyttelykokonaisuudessa on kunnianosoitus enoille. Eno on kirjallisuudessa ja kansankulttuurissa ristiriitainen ja moniselitteinen hahmo, modernin sukupuoli-identiteettimäärittelyn edelläkävijä.

”Olemme käyttäneet tekniikoita, jotka konkreettisesti kuvaavat tunne-elämän ja muistojen kerrostumia. Chenilletekniikassa kerrostetaan kankaita ommellen ja niitä aukileikkaamalla saadaan aikaan nukkamaista, hapsutettua pintaa. Kerrostetut kankaat ovat käytöstä poistuneita miesten ruutupaitoja sekä T-paitoja jotka välittävät tarinaa aiemmista kiinnostuksen kohteista. Vaatekappaleissa käytetään myös vakosamettia, joka on chenilletekniikan teollinen versio. Samettipukuun on kirjailtu tatuointeja, muistoja kuvitteellisista matkoista. Sama teema jatkuu työhaalarissa, jonka kirjaillut roiskeet ovat muistiinpanoja tekemättömistä töistä.”

Näyttelyn järjestämistä ja taiteellista työskentelyä ovat tukeneet: Päijät-Hämeen Kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin säätiö, Aalto-yliopisto.

Ida Taavitsainen – Epäonnistumisia

Olen työskennellyt analogisen valokuvauksen parissa ja pimiöissä yli 20 vuoden ajan ja matkan varrella on yksi jos toinenkin virhe, yllätys ja epäonnistuminen sattunut. Kuvausvaiheessa, filmiä kehittäessä tai pimiössä kuvaa vedostaessa jokin voi mennä pieleen. Paperi tai filmi voi olla vanhentunutta, valotus epäonnistua, filmi vahingossa kaksoisvalottua. Koko prosessin aikana aina kuvaamisesta valmiiseen vedokseen kuvaan voi vuotaa valoa, pimiössä filtteri tai valoitusaika voi olla väärä tai filtterit unohtua kokonaan pois päältä. Paperi voi liikahtaa vahingossa pimiössä kriittisellä hetkellä, naarmuuntua tai jumittua koneeseen juuri, kun kaikki asetukset on saatu kohdilleen. Epäonnistumismahdollisuudet ovat loputtomat, mutta ilman virheitä ei synny innovaatioita. Tarinan mukaan pseudo-solarisaatio eli niin kutsuttu Sabatier ilmiö keksittiin sattumalta, kun hiiri juoksi valokuvaaja Lee Millerin jalan yli pimiössä, jolloin Miller sytytti pimiön valon kesken hänen rakastajansa, taiteilija Man Rayn valokuvan kehittämisen. Efekti tunnettiin jo valokuvan alkuaikoina, mutta oli jäänyt unholaan. Man Ray jalosti tekniikan ja teki siitä kuuluisan (ja otti siitä itselleen kunnian).

Välillä inhimillinen tai tekninen virhe voi pilata parhaimman valokuvan – tulevan klassikon – mutta joskus se voi myös tuoda kuvaan jotain uutta tai kaunista, yllättävää. Vuosien varrella olen säästänyt parhaimmat epäonnistumiseni ja mokani, väärän mutta hienon sävyiset koevedokset ja mielenkiintoiset valovuodot. Osa on jäänyt kummittelemaan alitajuntaani – kuvasta ei tullut odotusten mukaista, vaan jotain muuta, mielenkiintoista. Vaikka kuva on teknisesti virheellinen, tekeekö se siitä huonon?

Tähän näyttelyyn olen koonnut parhaita epäonnistumisiani ja iloisia yllätyksiä: pieleen menneitä valotuksia ja valovuotoja, tärähtäneitä papereita, pilaantunutta filmiä, koepaloja, jotka ovat olleet liian mielenkiintoisia päätyäkseen roskakoriin, tyhjiä ruutuja, joissa näkyy kemikaalivalumia sekä pala taivasta, joka ilmestyi paperin reunaan viereisestä filmiruudusta toista kuvaa vedostaessa.

Kun hallitsee tekniikan, sitä voi myös väärinkäyttää ja luoda efektejä esimerkiksi kaksoisvalottamalla, naarmuttamalla ja ristiinkehittämällä tai puskemalla filmiä, mutta tämä näyttely ei ole syntynyt hallittujen tai suunniteltujen virheiden tuloksena vaan ne ovat enemmänkin ilmestyneet minulle teknisistä virheistä, sattumista tai yksinkertaisesti huolimattomuudestani johtuen. Tässä täydellisyyteen pyrkivässä maailmassa, jossa kauneus on pitkälti algoritmien ja korporaatioden määrittämä, on välillä hyvä vapautua kontrollista ja nähdä epäonnistumisen ja sattuman kauneus. Täydellisyys ei ole mielenkiintoista, vaan juuri säröt ja virheet tekevät meistä viehättäviä. Ilman virheitä emme myöskään olisi oppineet mitään.

Ida Taavitsainen (s. 1987) on analogisen valokuvan parissa työskentelevä helsinkiläinen valokuvaaja. Hän käsittelee usein töissään muistoja, perhesiteitä, läsnä- ja poissaoloa sekä ihmisten emotionaalista kiintymystä paikkoihin ja esineisiin. Taavitsainen opiskeli Englannissa ja valmistui valokuvataiteen maisteriksi Royal College of Artista vuonna 2014 ja kandiksi University of the Creative Artsista 2011. Lisäksi hän on opiskellut analogista valokuvausta Västra Nylands Folkhögskolanissa vuosina 2007-2008 ja työskennellyt pimiössä teini-ikäisestä alkaen. Taavitsaisen töitä on ollut esillä ryhmänäyttelyissä ja festivaaleilla Euroopassa ja Aasiassa, mm. Suomen Valokuvataiteen museossa, Loviisan kaupungin museossa, Tallinnan valokuvamuseossa ja Kiyosato Museum of Photographic Artsissa (KMOPA) Japanissa. Hänen töitään on Valtion taideteostoimikunnan ja KMOPA:n kokoelmissa. Lontoolainen kustantamo Booth-Clibborn Editions julkaisi Taavitsaisen valokuvakirjan The Memory of My Wardrobe vuonna 2014. Epäonnistumisia on hänen ensimmäinen varsinainen yksityisnäyttely Suomessa. Näyttely siirtyy Lahden jälkeen Helsinkiin. Seuraavaksi Taavitsaisen töitä on esillä lokakuussa Värivedostusosuuskunta Värinän 25-vuotisjuhlanäyttelyssä Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä.

Konstsamfundet on tukenut taiteilijan työskentelyä.

Barbara Tenuta & Hugo Murtoniemi
Nimetön, 2025
Muovipressu, kangas, teippi, lakka, automaali, ja köysi
190 x 290 cm

Barbara Tenuta & Hugo Murtoniemi – Shed

Englanninkielinen sana Shed on sekä substantiivi että verbi. Substantiivina se merkitsee esimerkiksi vajaa, liiteriä tai suojaa, myös romua. Verbinä sana puolestaan viittaa levittämiseen, vuodattamiseen ja kaatamiseen, mutta myös hylkäämiseen.

Näyttelyn teokset sisältävät tätä kaikkea: teoksissa perinteisemmät maalausaineet ovat hylätty ja korvattu epätavallisemmilla maalausmateriaaleilla. Sellaisilla, jotka yleensä toimittavat suojaamisen tai peittämisen virkaa, kuten pressuilla, teipillä, lakoilla, liimoilla ja sementillä.

Termi Shed toimii katoksena, jonka alla kahden taiteilijan teokset keskustelevat ja levittäytyvät, yhdistyen kokonaisuudeksi, jossa on läsnä sekä Tenutan että Murtoniemen lähestymistapa muotoon, materiaaliin, tilaan ja niiden parissa työskentelyyn.

Yhteistyönä tehdyn pressumaalauksen lisäksi, kumpikin taiteilija on toteuttanut 20 keskenään identtisen kokoista teosta, jotka liikkuvat piirustuksen ja laajennetun maalauksen välimaastossa. Tilan lattialla sijaitseva Murtoniemen sementtiteos puolestaan imitoi aaltopeltiä, joka on perinteinen liiterin tai vajan kattomateriaali. Täten näyttelytilan teoksille tarjoama suoja on jokseenkin epätäydellinen: katto on tippunut taloon!

Murtoniemen teokset ovat työstetty kaupunkitilasta kerätystä materiaalista ja ne kertovat tarinaa oleskelusta epätavallisissa ympäristöissä, hyödyntäen katvealueiden tarjoamaa romua sekä suojaa niin taiteelliseen praktiikkaan kuin omaan viihtyvyyteenkin. Toisaalta tippunut katto muistuttaa epäsovinnaisen elämäntavan suojan ja vapauden hauraudesta; yllättäen voi sataa sisään.

Tenutan teokset leikittelevät pattern-ajatuksella ja ovat saaneet inspiraatiota kartoista sekä erilaisista toistoon liittyvistä pohdinnoista. Löydetylle ruutupaperille maalatut ympyränmuotoiset kuviot toistavat itseään: Ne pysyttelevät sekä ruutujen sisällä, että myös rikkovat jo valmiiksi asetettuja rajoja. Sekä ruudukko, että ympyrä pitävät sisällään mietteen ajattomuudesta, loputtomuudesta sekä heijastavat elämän syklistä luonnetta.

Sari Nieminen
Untitled 5, 2022
Valokuva

Sari Nieminen –
Tässä hetkessä minä elän

”Tässä hetkessä minä elän”- valokuvanäyttely syntyi, kun Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n jäseniä osallistui kuvausprojektiin, jossa kuvasin heidän alastonta keskivartaloaan. Kaikki kuvatut ovat rintasyövän sairastaneita. Minulla itselläni on leikattu rintasyöpä vuonna 2014 joulukuussa ja levinneisyys todettu 2018.

Naisena on vaikea hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Haluan kuvata valokuvilla, että on hyvä ja kaunis olla sellaisenaan. Alastomuus itsessään kiehtoo, olemme kaikki erilaisia kooltamme ja muodoiltamme.

Haluan kuvata ihmisen kauneutta omalla tavallaan ja näen kauneuden kaikenlaisina muotoina.
Kuvaan lähinnä informatiivisesti ja formalistisesti keskivartaloalastomuutta. Ajatuksena on tukea rintasyöpäpotilaita heidän kamppailussaan muuttuneen vartalon hyväksymisessä. Mallit ovat eri ikäisiä ja kokoisia ja osalla levinnyt rintasyöpä.

Mallit ovat kirjoittaneet omat, kuviin liittyvät tekstit, jotka ovat mukana näyttelyssä nimettöminä. Tekstit kuvaavat heidän matkaansa ja ajatuksia syöpäkamppailussaan.

Näyttelyn tukija, Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland ry, täyttää 20 vuotta vuonna 2025 ja näyttely on upea osa juhlavuoden tapahtumia. Rintasyöpäyhdistys on potilasjärjestö, jonka toiminnan ydin on vertaistuki eri muodoissa. Yhdistys jakaa tietoa rintasyövästä ja sen hoidosta, tukee sairastuneita ja heidän kuntoutumistaan ja toimii rintasyöpäpotilaiden edunvalvojana. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä: siihen sairastuu Suomessa vuosittain noin 5000 naista ja myös parikymmentä miestä.

Mahdollisista myyntituloista gallerian provision jälkeen menee koko tuotto Europa Donna Finland ry:lle.

Lana Haga – Tuhat tasoa (A Thousand Plateaus)

Taiteilija Lana Hagan yksityisnäyttely Tuhat tasoa (A Thousand Plateaus) esittelee uusia veistoksia teollisuuden ylijäämämuovista, reliefejä puuvillanarusta ja öljyväristä sekä peili- ja tekstiilii-installaation. Teokset käsittelevät jatkuvaa muodonmuutosta materiaalien, prosessien ja käsitteellisten järjestelmien välillä. Näyttelyyn sisältyy myös ranskalaisen äänitaiteilijan Fayf Abadin kanssa toteutettu ääniteos, joka elävöittää näyttelyn kokonaisuutta ja luo immersiivisen ja meditatiivisen tilan.

Näyttelyn nimi A Thousand Plateaus viittaa Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin samannimiseen teokseen, jossa esitellään käsite rihmasto – rakenne, joka kasvaa moneen suuntaan ilman kiinteää keskusta muodostaen toisiinsa kytkeytyvän verkoston. Tämä ajattelu heijastaa Hagan taiteellista prosessia, jossa hän liikkuu sujuvasti eri medioiden ja materiaalien välillä, omaksuen avoimuuden, muutoksen ja sattumanvaraiset kohtaamiset.

Jokainen teos syntyy prosessissa, jossa materiaalit, ideat ja tekniikat risteävät orgaanisesti. Tämä rihmastomainen rakenne näkyy paitsi teosten synnyssä, myös niiden visuaalisessa kokemuksessa. Näyttelyn nimi viittaa paitsi sen teoreettiseen taustaan, myös fyysisesti läsnä oleviin veistosten uurteisiin, kerrostumiin ja taitoksiin.

Fayf Abadin ääniteos luo meditatiivisen kuuntelutilan, joka resonoi näyttelyn teemojen – muodonmuutoksen ja virtaavuuden – kanssa. Lempeiden taajuuksien, hitaitten tekstuurien, kenttä-äänitysten ja analogisen sekä digitaalisen synteesin kautta ääni muuttuu liikkeessä olevaksi materiaaliksi, joka värähtelee, muuntuu ja on vuorovaikutuksessa tilan, esineiden ja kehon kanssa.

Lana Haga (s.1986) on monialainen taiteilija, joka työskentelee Vaasassa. Hän työskentelee veiston, installaation, reliefin ja tekstin parissa, hyödyntäen usein kulutuksen jälkeisiä ja teollisuuden ylijäämämateriaaleja—kuten muovia, tekstiiliä ja nahkaa—tutkiakseen psykologista, materiaalista ja planetaarista muodonmuutosta. Hänen teoksensa ammentavat usein spekulatiivisista elämänmuodoista, geologisesta ajasta ja henkilökohtaisista säröistä. Vastakohtaiset pinnat—raaka, heijastava, synteettinen—kuvastavat muutoksen, selviytymisen ja uudelleenkokoamisen teemoja ylikulutuksen ja hajoamisen maailmassa.

Merkittäviä näyttelyitä ovat (mm.) yksityisnäyttely Vaasan Taidehallissa (2022), sekä osallistumiset kotimaisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin kuten Royal Academy of Arts (2015) Lontoossa, Pohjanmaan Museossa (2023) Vaasassa sekä Harkko Museo (2025) Raisiossa.

www.lanahaga.com
www.instagram.com/lana_haga_studio

Fayf Abad on ranskalainen äänitaiteilija, elektronisen nyky­musiikin tuottaja, taiteellinen johtaja ja musiikin tekijä. Hänen työskentelynsä tutkii ambient-äänimaisemien mahdollisuuksia, erityisesti niiden kautta, miten musiikki ja ääni voivat luoda henkilökohtaisia kokemuksia ja heijastaa suhdetta itseen ja ympäröivään maailmaan.

www.instagram.com/faafabad

Näyttelyn toteuttamista tukevat Taiteen edistämiskeskus, Svenska kulturfonden, Konstsamfundet sekä VISEK – Visuaalisen taiteen edistämiskeskus.

Kaisa-Maria Laiho – Muistikukkia

Muistikukkia -näyttelyn maalauksissa tarkastellaan raoista ja nurkista esiin työntyvää luontoa. Ihminen on rakentanut ympärilleen seinät, kitkenyt puutarhansa järjestykseen ja pyrkinyt eriytymään villistä, vapaasta luonnosta. Mutta lopulta luonto työntyy raoista sisään, juurruttaa kasvinsa huoneiden nurkkiin ja muistuttaa läsnäolollaan katkenneesta luontoyhteydestä.

Kaisa-Maria Laihon maalausten aiheet ovat saaneet innoituksensa puutarhoista, soilta ja pohjoisen vaelluksilta. Luonnossa kulkiessaan Laiho taltioi muistiinsa pieniä yksityiskohtia, kuten suopursun mehevän tuoksun, kurjenkanervan herkät piirteet tai rohtoraunioyrtin nuokkuvat kukat. Havainnot kulkevat tunnemuistissa mukana ja palautuvat sieltä maalauksiin.

Maalauksissaan Laiho pohtii luontosuhdetta, ajan olemusta, muiden lajien olemassaolon kauneutta ja kasvien hiljaista voimaa. Näyttelyn maalauksissa kuvitellaan päivä, jolloin luonto valtaa takaisin menettämäänsä tilaa ja yhteiselo ihmisen kanssa muuttuu nykyistä tasavertaisemmaksi. Vaikka huoli luontokadosta on ajassamme voimakkaasti läsnä, pyrkii Laiho maalatessaan käsittelemään myös toivoa ja empaattisen katseen merkitystä muita eliölajeja kohtaan.

Kaisa-Maria Laiho (s.1989) on Karjaalla asuva kuvataiteilija ja kuvittaja. Teoksissaan Laiho käsittelee usein katoavaisuutta, luonnon pyhyyttä ja ihmisenä olemisen syyllisyyttä luontokadon keskellä. Posthumanismi, muistot ja luontokokemukset ohjaavat Laihon taiteellista työskentelyä. Laiho työskentelee pääasiassa öljyväreillä, guasseilla ja piirtimillä. Laiho on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2020.

www.kaisamarialaiho.com
IG: kaisamarialaiho

Riikka Rosmar
Ihmeiden puutarha, 2023
huopakynä kankaalle
44 x 41 cm

Riikka Rosmar – Piiloisen maailman asukkaat

Luon kuvallisia näkyjä menneistä tai tulevista maailmoista, joissa ihminen on yhdenvertainen, ei ylivertainen, muiden luontokappaleiden joukossa. Nämä piiloisen maailman asukkaat ovat hiljaisia ja unohdettuja oppaita ja tulkkeja niille, jotka haluavat ottaa niiden tarjoaman viestin vastaan. Teosteni kuvaamat maailmat eivät ole vain pelkkiä unelmien ja toiveiden puutarhoja, vaan niissä on myös tummempia sävyjä.

Tunnen kipua sekä kasvavaa avuttomuutta siitä, ettemme aina muista, halua tai kykene ottamaan vastaan elinympäristössämme näkyviä selviä pahoinvoinnin merkkejä. Onneksi tietoisuus luonnon nykytilasta ja keinoista sen parantamiseksi lisääntyy koko ajan ja piiloisen maailman asukkailla on vielä toivoa.

Kuvaamani tarinat syntyvät ilman luonnostelua suoraan kankaalle. Kangas on minulle miellyttävä materiaali sen pehmeyden sekä herkkyyden takia. Olen kehittänyt tämän maalaustekniikan yhdistämällä piirroksen akvarellimaisen ilmaisun kanssa.

Teosteni materiaalit ovat hyvin pitkälle kierrätystavaraa, koska haluan pitää taiteeni hiilijalanjäljen mahdollisimman pienenä.

 www.riikkarosmar.fi

Eeva-Liisa Puhakka
Villi Sininen, 2021-2025
videostill

Eeva-Liisa Puhakka –
Villi Sininen – Suuret, hiljaiset hahmot

Näyttelyni ”Villi Sininen – Suuret, hiljaiset hahmot” koostuu kierrätysnahkaveistoksista ja videoinstallaatiosta.

Videoinstallaatio toimii prologina vuonna 2026 valmistuvalle kolmiosaiselle videoteossarjalle, joka tutkii metsissä asuvia Latvian sinisiä (alku)lehmiä, skandinaavista mytologiaa maailman luomisesta ja lehmän merkityksestä siinä sekä lehmien uudelleen villiinnyttämistä. Sarjassa käsitellään myös maaseutumaiseman muutosta ja tuotantoeläinten katoamisen vaikutusta koko ympäristöön. Tämän näyttelyn videoinstallaatio luo pohjan ja johdatuksen koko teossarjalle.

Olen työstänyt kierrätetystä nahasta veistoksia: vanhat, elämää nähneet lehmän nahat ovat muuntuneet päiksi seinille ja abstrakteiksi, amorfisiksi muodoiksi tilaan. Olen kerään vanhoja ja kuluneita nahkoja eri puolilta, mutta mukana ovat myös lehmännahka, joka kuului isäni lehmälle yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Nämä nahat olivat aikoinaan kiinni lihassa, elämän kantajia. Nyt, myös hieman ristiriitaisin tuntein, olen muovannut niistä veistoksia — pohtien nykykarjataloutta, mutta samalla kantaen muistoa isästäni, hänen elämäntyöstään ja myös siitä tosiasiasta, että olen itse hänen lihaansa ja vertansa.

Eeva-Liisa Puhakka tekee liikkuvia veistoksia, installaatioita sekä ääni- ja hajutaideteoksia. Uusimmissa teoksissaan hän tutkii hajuaistin ongelmia/kieltä/maailmoja, ihmisten ja eläinten keskinäisiä riippuvuuksia, maaseudun väestökatoa sekä biohajoavia materiaaleja. Hän oli Scent Club Berlin -kollektiivin perustajajäsen ja Kouvolan kuvataiteilija vuosina 2020-22. Hän on MUU ry:n, Suomen kuvanveistäjäliiton ja Kouvolan taiteilijaseuran jäsen sekä Kulttuuriyhdistys Antareksen puheenjohtaja (2023-2025).

Lisätietoja taiteilijasta: www.instagram.com/eevaliisapuhakka

Työskentelyä ovat tukenut Taiteen keskustoimikunta.

Sanna Haimila – Suuri Luonnos

Kun vuosia sitten suunnittelin näyttelyä, tarkoitukseni oli tehdä maalauksia. Isoja, värikkäitä, mehukkaita, kankaalle tehtyjä maalauksia. Kuinkas kävikään. Esillä onkin piirustuksia. Isoja, harmaasävyisiä piirustuksia.

Tuli jumi. Yhtäkkiä maalatessa en löytänytkään punaista lankaa, tuli mössöä, suttua tai irrallisia langanpätkiä. Tuntui vaivalloiselta. Mutta hiili! Musta, pölyksi hajoava, pelastava pötkö, joka yksinkertaisuudessaan antoi vapauden luoda satumaan, muotokuvan tai kukka-asetelman. Kun pensselit ilkkuivat, väritin ja katsoin kuinka musta tikku katosi kädestäni kuvaksi kankaalle. Ajattelin, että jokainen teos on ”vain” ja ”vasta” harjoitelma ja siitä olikin mahdollista tulla mitä vain. Kokeilin, pitäydyin toistin, lisäsin hevosen, joutsenen tai ruutupaidan. Ihan vain siksi, että voin.

Näin ajattelen myös silloin kun maalaus kulkee. Tunnelma on vapautunut ja jokainen teos on ikään kuin luonnos seuraavalle. Pyyhin, piirrän, raaputan ja maalaan ja teos on valmis kunnes en enää osaa poistaa tai lisätä mitään. Koskaan ei tule täydellistä tai parasta vaikka kuinka tavoittelisinkin.

Useimmissa töissäni lähtökohtana on ollut kännykkäkuva. Mallina olen ollut itse tai olen käyttänyt jotain muuta, intuition johdattamalla valittua kuvaa. Työskentely on vuoropuhelua omien ajatusten, mielikuvien ja käsillä olevan teoksen kanssa. Tehdessäni olen miettinyt nostalgiaa, perhettä, äitiyttä, teini-ikää, elämän rajallisuutta, mutta yhtä lailla työni voi nähdä vaikka kivoina kuvina, ookoo piirustuksina, tilaan sopivina elementteinä. Suurina luonnoksina.
Kiitos Suomen kulttuurirahastolle ja Taiteen edistämiskeskukselle tuesta, jota olen näyttelyn valmisteluun vuosien varrella saanut!

Sanna Haimila (1974) on Torniossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Haimila on valmistunut taidemaalariksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2007 ja hän on Taidemaalariliiton ja Lapin taiteilijaseura ry: jäsen. Hänen teoksiaan on mm. Valtion taideteostoimikunnan, Ruotsin valtion, Jenny ja Antti Wihurin säätiön, Kuopion taidemuseon sekä Aineen taidemuseon kokoelmissa.

Miss Kompro, Nelli Penna & Janika Salonen – 120

120 installaatio koostuu Lahden inspiroimista teoksista – perinteisten tekniikoiden nostalgiasta aina äärimmäisen käsitteellisiin viittauksiin. Näyttely juhlistaa Lahden juhlavuotta loivan absurdisti, ei ylistäen eikä kyseenalaistaen. Teokset rakentavat näkymiä, joissa arki ja metaforat, paikallinen ja yleinen, yksityinen ja tunnistettu, liittyvä ja häiriö asettuvat rinnakkain. Katsojan oivallukset tapahtuvat materiaalien kautta, toisesta suunnasta katsomalla tai puhtaasti kuvittelemalla.

120 on taajuus, missä kohina muuttuu joksikin tunnistamisen rajoilla olevaksi. Se on neonputken surina syttymisen rajoilla, naapurin arki betoniseinän takaa, resonointia lattianrajassa ja kaakeleiden halkeamissa. Se on taajuus, joka ei vaadi välitöntä huomiota, mutta tarttuu kehoon paikallaan pysyessä.

120 on leikkauksia muistamisen ja havainnon taitteista. Se ei pyri tekemään Lahtea näkyväksi niin kuin kartta tai kuvailemaan sitä kuin juhlapuhe. Pikemminkin se on ehdotus: mahtuisiko lahtius 120:een sekuntiin, jos sitä lähestyisi puhkivalottuneena, takapihoilta, muistona betonin raapaisemasta kirvelystä polvissa? Tuttu hiljaisuus, kadunkuopat kehomuistissa, kotikaupunki.

120 alkuainetta ei ole vielä löydetty, mutta hypoteesissa se olisi vakaussaarekkeen raskain alkuaine. Sen sijaan kolmesti vuodessa voimme nähdä horisonttirenkaalla kaukana auringosta 120 asteen sivuauringot, vaaka-asennossa leijailevien laattajääkiteiden sisällä tapahtuvat täydelliset heijastukset.

“Et ole yksin, mutta et ole keskipiste.”

Miss Kompro, Nelli Penna ja Janika Salonen ovat syntyperäisiä lahtelaisia, Taideinstituutin kasvattamia ja pitkän linjan taidejärjestöaktiiveja.

Petriina Kiiskinen
Frame 2, 2025
Veistosinstallaatio, lasitettu posliini
Mitat vaihtelevat

Petriina Kiiskinen –
It started with a Wallpaper

Mitä yritetään saavuttaa, se pirstaloituu ensimmäisestä todellisesta kosketuksesta. Ei siksi, että se olisi heikko, vaan koska kontakti muuttaa kaiken. Mutta varovaisuus etäännyttää ja etäisyys vääristää —

Dust, dust, lungs full
Vomit that tastes like care
Squeaks, sticking, stretching
Would you even try to hit it!

It started with a Wallpaper on kooste asioista, jotka tapahtuvat varovaisuuden ja impulsiivisuuden ytimessä samanaikaisesti: Sekoittuminen, jonka jälkeen tulee seeste, hatara havainto, johon luotetaan, sekä absurdius normina, jonain mikä on vinksallaan juuri sen verran, ettei sitä voi korjata.

Petriina Kiiskinen (s. 1999) on pääasiassa kuvanveiston ja installaation keinoin työskentelevä kuvataiteilija. Hänen työskentelyään ohjaa intuitiivinen, käsityöhön pohjautuva lähestymistapa, sekä yhteinen toimijuus materiaalin kanssa. Teoksissaan hän tutkii ihmismielen rajoja ja harmaata aluetta, joka sijoittuu kontrollin ja hallitsemattoman väliin. Häntä kiinnostaa erityisesti jännite, jossa materiaalien sisäinen muisti ja logiikka kohtaavat kulttuurisen muistin rakenteet.

It started with a Wallpaper on Petriina Kiiskisen neljäs yksityisnäyttely. Kiiskinen valmistui kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2025 ja on lisäksi opiskellut Royal Academy of Fine Arts Antwerpissa ja Limingan Taidekoulussa. Hän on osallistunut myös lukuisiin julkisen taiteen projekteihin työskennellen itsenäisesti, sekä yhteistöissä Suomessa ja kansainvälisesti.

Saara Lintunen
Into the Fog, 2025
Piirros puuväreillä
100 x 70 cm

Saara Lintunen –
Botanical Remnants and Elsewhere

Saara Lintusen näyttely esittelee teoksia, jotka ovat saaneet vaikutteita Pohjois-Suomen maisemista, missä hänen juurensa ovat. Teoksissa kohtaavat ulkoinen näkymä ja sisäinen kokemus. Teosten suurimmassa roolissa ovat kukat, kasvit, linnut, vaatteet ja verhot. Teokset säilyttävät sisäisen maiseman – muistin ja mielen perinnön, kuvallisessa muodossa.

Teoksissa luonto ottaa tilaa ja ihminen on poissa maisemasta. Vaatteet, rakennukset ja tekstiilit kuvaavat ihmistä ja ihmisen jättämää jälkeä. Erilaiset vaatteet teoksissa kantavat mukanaan muistoja ja ihmisen kehon muotoja.

Piirtäminen on Saaralle rauhoittava, hidas prosessi, jonka kautta hän uppoutuu maisemaan ja sen yksityiskohtiin. Kynän viiva on olennainen osa ilmaisua.

Saara Lintunen on Helsingissä asuva kuvataiteilija, kotoisin Torniosta. Hän työskentelee piirustuksen, maalauksen, keramiikan ja taidegrafiikan parissa. Teoksissa toistuvat kasvit, tilat ja vaatteet – muistojen kantajat ja eletyn elämän jäljet.

Laura Havanto – Hukassa

Laura Havannon näyttelykokonaisuus Hukassa tarkastelee teosten kautta ihmisyydessä ja minäkuvassa tapahtuvia muutoksia ja käännekohtia elämän varrella. Näyttelyssä toistuvat teemat kuten muutos, keskeneräisyys, lohtu ja rakkaus. Näyttelyteokset koostuvat muun muassa ketjuista, jotka luovat visuaalisen ja symbolisen merkityksen siitä kuinka erilliset osat voivat kietoutua yhteen ja luoda jotain uutta ja vahvaa. Se muistuttaa siitä että vaikka olemme erillisiä niin voimme vahvistaa toisiamme, kaikki ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Näyttely on myös tutkielma keskeneräisyydestä – siitä hetkestä, kun ihminen katsoo itseään ja huomaa, että osa puuttuu. Sydämen kadonnut puolikas on kuin kadonnut minuus, hauraan palapelin palanen, jonka osia etsimme läpi elämän.

Teosten päämateriaalina on keramiikka. Havannon näyttelykokonaisuudet ovat usein minimalistisia ja monokromaattisia ja ne yhdistyvät värikylläiseen ja figuratiiviseen ilmaisuun. Hän leikittelee geometrisilla muodoilla, varjoilla ja mittasuhteilla, luoden tilallisia installaatioita, jotka kasvavat esiin hitaasti ja harkiten. Tärkeää ei ole vain lopputulos, vaan koko tekemisen prosessi.

Laura Havanto on valmistunut Hämeen ammattikorkeakoulusta vuonna 2016 muotoilijaksi ja vuonna 2023 hän valmistui Turun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi. Havanto työskentelee työhuoneellaan Helsingin Kaapelitehtaalla. Hän on Suomen Kuvanveistäjäliiton, Ornamon ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

Elina Hämäläinen–
Kuin kuoleva katsoisi kaukaisuuteen

Melankolia on työskentelyni eteenpäin vievä voima. Kuvaan maailmaa sellaisena kuin se minulle näyttäytyy; mahdottomana voittaa, mahdottomana kuvitella päättyväksi muuhun kuin katastrofiin. Tarkastellessa surua, siitä voi toisinaan löytää myös koomisia vivahteita. Jostain sieltä; synkkyyden ja hauskuuden välistä, löytyykin etsimäni kauneus.

Kuin kuoleva katsoisi kaukaisuuteen koostuu realismiin pohjaavasta värikynäpiirustuksesta ja kaunokirjallisesta tekstistä. Teokset ovat ylistys ylenpalttiselle tunteellisuudelle.

Sasa Saastamoinen
Yhteytys, 2025
Paperipohjainen sekatekniikka
28 x 40 cm

Sasa Saastamoinen –
Kukka-alkemiaa

Sasa Saastamoisen näyttely Kukka-alkemiaa koostuu paperipohjaisista sekatekniikalla toteutetuista teoksista, joissa kuvitteelliset kasvit kukkivat ja kurkoittavat keskusteluun ympäristönsä kanssa.

Lähtökohtana on ollut filosofi Emanuele Coccian ajatus kasvien metafyysisestä merkityksellisyydestä. Kirjassaan Kasvien elämä hän korostaa kukintojen roolia elämän luovuuden ilmentäjinä. Kukat ovat kasvien tapa osoittaa luovuutta, ilmaista itseään ja kommunikoida ulkopuolisen maailman kanssa. Kukat houkuttelevat väreillään, muodoillaan ja tuoksuillaan ja niiden avulla kasvit ovat yhteydessä muihin lajeihin: pölyttäjiin, eläimiin, ihmisiin.

Näyttelyn teosten tarkoitus on ilmaista tätä samaa luovaa kommunikoivaa voimaa. Ne eivät kuvaa kasvitieteellisesti realistisia kukkia, vaan sitä kuinka taiteilija toimii kasvin tavoin työstäessään esiin värien ja muotojen moninaisuutta, joiden avulla pyrkii olemaan vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa.

Teosten materiaalina on ollut joukko vanhoja, hylättyjä tai keskeneräisiä töitä, jotka ovat sekä inspiroineet että rajoittaneet työskentelyprosessia. Tämä muistuttaa kasvien kykyä ja pakkoa sopeutua olosuhteisiinsa. Koska kasvit eivät pysty liikkumaan ja etsimään suotuisinta maaperää, ne joutuvat mukautumaan luovasti elinympäristöönsä.

Näyttelyn nimi Kukka-alkemiaa viittaa puolestaan siihen muutosprosessiin, jolla yksinkertaisista elementeistä – vedestä, mullasta ja auringonvalosta – taikka – paperista ja väriaineista – tuotetaan jotain aivan uutta ja erilaista, ‘elämän eliksiiriä’.

Sasa Saastamoinen on opiskellut maalausta Vapaassa taidekoulussa ja kiinalaista tussimaalausta taiteilija An Nin yksityisoppilaana Pekingissä. Kuvataiteen lisäksi Sasa työskentelee finanssiteknologian parissa ja on koulutukseltaan ekonomi ja filosofian maisteri.

Annu Salminen
tänään hyräilet / tai keksit uudet sanat / tänne minä jään
2023
akryyli gellipainanta / monotypia vanerille, lino
17,2 x 14,2 cm
Runo: Kiti Saarinen 

Annu Salminen & Kiti Saarinen –
Matkalla jossain päin Suomea

Näyttelyn teokset koostuvat kuvataiteilija Annu Salmisen grafiikasta ja runoilija Kiti Saarisen teksteistä.

Arjessa toistamme usein samoja asioita, kuljemme tuttuja reittejämme kuin automaattiohjauksella, näemme samat asiat. Matkalla virittäydymme usein toisin:, meillä on aikaa katsella ympärillemme, olemme avoimia uusille kokemuksille, sallimme itsemme kuljeskella ilman selkeää päämäärää. Oma arkinenkin ympäristö saattaa näyttäytyä erilaisena, kun sitä katsoo matkailijan silmin.

Myös taide ja luonto tarjoavat mahdollisuuden siirtyä matkantekijän mielentilaan, pakoon arjen kiireistä suorittamista. Kun on aikaa pysähtyä hetkeksi, ajatukset voivat järjestyä uudella tavalla. Yhtäkkiä jokin epämääräinen tunne selkeytyy sanoiksi tai kuviksi. Näyttelyn teoksissa olemme tavoitelleet tällaisia kiteytyneitä oivalluksia elämän pituisen matkan varrelta.

Näyttelyn teokset kertovat kaipauksesta, ajan kulumisesta, menetyksestä, ilosta ja merkityksellisistä hetkistä. Muuttolinnut matkaavat, tiet erkanevat, aika tuntuu pysähtyneen isoäidin verhojen taakse. Luonto käy kiertokulkuaan, värit loimuavat taivaanrannassa.

Työskentelystä
Teokset koostuvat Kiti Saarisen minimalistisista runoista ja Annu Salmisen pääosin gellipainotekniikalla toteutetusta grafiikasta. Kyse ei ole kuvittamisesta, vaan teokset valmistuvat kahden tekijän yhteistyönä. Kahden eri taiteenalan tekijän yhteistyö tuo työskentelyyn yllätyksellisyyttä. Toinen näkemys aiheesta tarjoaa uudenlaisen mielikuvan ja tekijä voi jatkaa improvisaation periaatteiden mukaan: ottaa yllätyksen vastaan ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Yllätykset ovat molemminpuolisia ja runokuvat muotoutuvat vuorovaikutuksessa.

Tekijät
Annu Salminen on tamperelainen kuvataiteilija, joka vedostaa tällä hetkellä teoksensa gellipainannalla muotoonleikatulle koivuvanerille. Tekniikassa korostuvat hetkessä tapahtuva kuvan tekeminen, yllätyksellisyys ja maalauksellisuus. Oman taiteellisen työskentelyn lisäksi Annu opettaa maalausta Ahjolassa ja Valkeakoski-opistossa.
Kiti Saarinen asuu Tampereella ja kirjoittaa minimalistista runoa. Hän kuuluu runoja ja musiikkia esittävään Haiku Stories -kokoonpanoon.
Kiti työskentelee freelancerina Tampereen kaupunkikulttuuriyksikölle.

Penni Vasama – Vaaleanpunainen Pilleri

Vaaleanpunainen Pilleri – haastaa sukupuolittunutta katsetta, ja tuijottaa takaisin.

Kuvataiteilija-tutkija Penni Vasaman näyttely Vaaleanpunainen Pilleri (Rose-Coloured Pill) Galleria Uusi Kipinässä tunkeutuu länsimaisen taiteen ja kulttuurin sukupuolittuneisiin valtarakenteisiin ja purkaa perinteistä kuvastoa. Vasaman teoksissa nainen ei ole kuvattava, vaan aktiivinen katsoja ja kuvan rakentaja. Mies, maskuliininen objekti, on tarkastelun kohteena.

Vasaman ekspressiiviset öljyvärimaalaukset ja piirustukset – The Great World Order Of Massive Dicks (2025) etunenässä – ovat tutkielmia muun muassa Michelangelon (Italia, 1475 – 1564), Francis Baconin (Irlanti, 1909 -1992), Eunice Goldenin (USA, 1929 – 2025) ja Jesse Darlingin (Iso-Britannia, 1981-) teosten pohjalta. Alkuperäisissä taideteoksissa on kuvattu mieskehoa ja sen osia, joko avoimesti tai viitteellisesti, ja joskus jopa seksuaalisin vivahtein. Tulkinnat ovat kunnianosoituksia historiallisille teoksille, mutta myös omivat niitä ja saattavat vinouttaa niiden alkuperäisiä sisältöjä. Esillepano käsittelee naisen vapautta, sekä taiteilijan katseen ja käden valtaa käyttää heteroseksuaalisen kiinnostuksensa kohdetta taiteen materiaalina. Vasama omii mieskehoa, ja tutkimaansa kuvastoa tarkoituksiinsa, kuten kuvataiteet ja visuaalinen media ovat omineet naisen, naiskasvot ja -kehon, kulutustuotteekseen läpi länsimaisen historian.

Vaaleanpunainen Pilleri on Vasaman ensimmäinen näyttely, joka liittyy tohtorintutkimukseen A Void: Confronting Conventional Gendered Subject-Object Relationships in Visual Arts, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Tutkimus esittelee uuden käsitteen – Predatory Female Gaze (saalistava naiskatse) – vastavoimana perinteiselle mies-subjektin määrittämälle katseelle.

Näyttelyn nimi pohjautuu uudelleentulkintaan “punaisen pillerin” (red pill) ja “mustan pillerin” (black pill) käsitteistä. Termejä punainen ja musta pilleri käytetään erityisesti cis- mieskeskeisissä verkkoyhteisöissä symboloimaan, että ne nielemällä ”herää todellisuuteen”, usein misogynisiin ja antifeministisiin narratiiveihin. “Totuudet kohtaamalla” yhteisöt pyrkivät uudelleen löytämään valta-aseman suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Kyseisiin ajatus-pillereihin on liitetty äärimmäisiä näkemyksiä, joiden mukaan tasa-arvo on haitallista. Naisten emansipaatio, taloudellinen itsenäisyys ja esimerkiksi vapaus valita romanttiset partnerinsa, nähdään epäluonnollisena ja miehiä sortavana.

Vaaleanpunainen Pilleri -näyttely antaa pohtia, onko nyt tarjolla lääkettä vai myrkkyä? Kuka nielee kenen pillerin, ja millainen todellisuus sen kautta avautuu?

Penni Vasama on syntynyt Helsingissä ja työskentelee osa-aikaisesti Pariisissa. Hän on taiteen tohtoriopiskelija Lapin yliopistossa, kuvataiteen maisteri University for the Creative Arts -yliopistosta, Iso-Britanniasta, sekä teoreettisen filosofian kandidaatti Helsingin yliopistosta. Vasama on toiminut myös elokuva-alalla sekä kokeellisen, extreme- urheilulajeihin liittyvän dokumenttielokuvan ja -journalismin parissa.

Emilia Niskasaari –
Entäpä jos

Näyttelyssäni Entäpä jos on esillä pieniä pronssiveistoksia, joista osassa olen käyttänyt lisänä myös muita materiaaleja, kuten lasia, kuparia ja ompelulankaa.

Veistokset ovat tikkuihin muotoiltuja päitä, jotka voi ajatella esimerkiksi tunnetiloina, kiteytettyinä tarinoina tai autenttisina henkilöinä, joissa eletty elämä saa näkyä.

Veistosten pieni koko kehottaa katsojaa tulemaan lähelle ja katsomaan. Teosten pienuus kuvastaa myös ihmisen vajavaisuutta ja toisaalta hellyyttävää sympaattisuutta: rämmimme eteenpäin kykyjemme ja voimiemme mukaan toisiimme tukeutuen ja joskus myös yhteyden menettäen.

Valmistan veistosten valumuotit kipsistä ja kvartsihiekasta, poltan ne soraharkkouunissa ja käytän valamiseen kierrätettyä pronssia. Veistosten hahmojen matka lopullisiksi itseikseen on polveileva sisältäen muotoilun vaiheet, muottien valmistamisen, uunissa kypsytyksen, ulkona tapahtuvan valuprosessin, muottien purun, pesun, kilkuttelun ja kalkuttelun. Matkan varrella tapahtuvat sattumat ja haasteet tuovat teoksiin oman lisänsä.

Hahmot ovat kiertueella ja esiintyneet jo Helsingissä ja Mäntässä. Eläväinen ryhmä tulee esiintymään näillä näkymin vielä Turussa, Rovaniemellä ja Joensuussa erilaisissa kokoonpanoissa. Mukaan tulee uusia hahmoja, osa jää pois ja osa jatkaa toisille teille.

Työskentelyäni tukee Suomen Kulttuurirahasto.

Ronya Hirsma
Deliberate Appeal, 2025
Arkistokelpoinen pigmenttivedos, koivukehys museolasilla
Editio 5 + 2 AP
29,2 x 40 cm (30 x 40,8 cm kehyksellä)

Ronya Hirsma –
Second Guessing Sentence

Sarjassaan Second Guessing Sentence Ronya Hirsma tarkastelee vuorovaikutussuhteita kodin viitekehyksessä. Sarjan keskiössä ovat intiimit käyttöesineet, ihmiset ja kehonkieli. Hirsma purkaa objekteihin ja eleisiin liitettyjä merkityksiä ja mielleyhtymiä rinnastamisen ja vastakkainasettelun keinoin. Häntä kiinnostavat esineisiin, tilanteisiin ja tekoihin paikantuvat vaihtoehtoiset merkityksenannon muodot, joiden rinnakkainen läsnäolo synnyttää ristiriitoja.

Hirsma hyödyntää valokuvan olemukseen sisältyvää todellisen ja kuvitellun välistä jännitettä korostaakseen katsomisen erheellisyyttä sekä mahdollisuutta nähdä toisin. Hän pyrkii siten luomaan tilaa asioille, jotka koemme epävarmoiksi, vieroksuttaviksi tai tulkinnallisesti epävakaiksi.

Sarjan teokset kumpuavat emotionaalisesti virittyneistä kokemuksista, jotka pakenevat yksiselitteistä rationalisointia. Ne paikantuvat tilanteisiin, jotka jäävät tulkinnallisesti keskeneräisiksi ja ristiriitaisiksi. Teossarjassaan Hirsma tutkii havainnon ja merkityksenannon subjektiivisuutta ja muuttuvaa olemusta sekä sitä, miten käsityksemme todellisuudesta rakentuu. Samalla sarja kytkeytyy laajempiin kysymyksiin autenttisuudesta ja totuudesta.

Ronya Hirsma on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hän tutkii teoksissaan sosiaalisia suhteita, affektiivisia reaktioita sekä käyttäytymistä ohjaavia rakenteita ja ristiriitoja. Hirsman työskentelyssä keskiössä ovat havaintojen ja merkitysten rakentuminen sekä näkyväksi tekemisen ja kätkemisen välinen suhde.

Hirsma on valmistunut valokuvataiteen maisteriksi HDK–Valand Academy of Art and Designista Göteborgissa vuonna 2024. Hänellä on myös maisterintutkinto Aalto-yliopiston Visual Cultures, Curating and Contemporary Art -ohjelmasta. Hirsman teoksia on ollut esillä Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Liquida Photofestivalilla, Fotocentrum Raseborgissa, B-galleriassa, Galleria Rajatilassa, NEVVENissä, Röda Sten Konsthallissa, Studio Tabacissa ja Photo Saint-Germain -festivaalilla. Hirsman teos kuuluu Hasselblad Centerin kokoelmaan.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Ninni Kola 
Screenshot videoteoksesta Loves me (not), 2024 

Ninni Kola –
Juicy deux

Ninni Kolan video- ja veistosinstallaatioista sekä valokuvista koostuva näyttely pohjautuu naiseksi kasvamisen, kehoon säilöttyjen muistojen ja ulkopuolisuuden teemoihin. Teoksissa mehukkaat kukka- ja hedelmäaiheet yhdistyvät surrealistisella otteella naisvartalon muotoihin, luoden kuvallisen kielen, joka on herkkä, monivivahteinen, kokeellinen ja täynnä värikkyyttä sekä visuaalisia ristiriitoja. Juicy deux muuttaa galleriatilan kummalliseksi puutarhaksi, joka ei pelkää ylittää esteettisiä tai narratiivisia rajoja. Näyttely kulkee pinnallisen ja syvällisen spektrillä joustavasti päästä toiseen, kutsuen katsojan reflektoimaan omia kokemuksiaan ja reaktioitaan teoksiin.

Ninni Kola (s. 1991) on Helsingissä asuva, Lappeenrannasta kotoisin oleva kuvataiteilija. Kolan työskentely painottuu erityisesti tila-aikataiteisiin. Hän yhdistää perinteisiä taiteen muotoja ja helposti saavutettavia materiaaleja digitaalisiin ja modernimpiin tekniikoihin. Kolaa inspiroivat tekniset oivallukset sekä esteettisen kauneuden ja syvän tunteellisen pohdinnan toisiinsa kietoutuminen.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Annika Lehtinen – PLAY II

Annika Lehtisen teossarja PLAY on saanut inspiraationsa 90-luvulla lapsena pelatuista lauta- ja videopeleistä.

Vuonna 2023 aloitettu teossarja koostuu sekatekniikkaa olevista teoksista, joiden yhtenä piirteenä on teosten muunneltavuus. Teosten rakenne – koostuminen useista osista ja materiaaleista – mahdollistaa teoksilla ”leikkimisen” ja niiden esittämisen useilla tavoilla näyttelykontekstissa. Teokset voidaan laittaa esille kokoamalla useita osia yhteen tai erottamalla ne toisistaan yksittäisiksi teoksiksi. Teoksissa kerroksellisuudella onkin tärkeä rooli sekä visuaalisesti että temaattisesti.

Galleria Uusi Kipinän näyttelyssä teokset on laitettu esille yksittäisinä elementteinä ja teossarjaan yhtenä osana kuuluvat pigmenttivedokset on riisuttu pois, jolloin erityisesti teosten värit ja muoto korostuvat. Jotain tuntuu samalla myös tiivistyvän ja katoavan – ja näin onkin, myös teosten sisältö osittain muuttuu ja pelkistyy.

Kuvitellut ja toteutetut muutokset teoksiin aiheuttavat sivuvirtoja Lehtisen työskentelyyn ja ajatteluun. Jotain laajenee ja yhtä aikaa supistuu. Työskentelystä muodostuu eräänlainen kokeellinen prosessi, jonka tarkoituksena on tutkailla syvemmin myös sekä taiteilijan toimijuutta ja tekoja että taideteoksen olemusta ja sen mahdollisuutta olla muuntuva ja muuttuva objekti.

Annika Lehtinen on lahtelaislähtöinen nykyään Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka käyttää teoksissaan erityisesti kuvanveiston tekniikoita ja valokuvaa. Rakentaminen, fyysisyys ja käsillä tekeminen ovat tärkeitä tekijöitä hänen työskentelyprosessissaan. Lehtinen työskentelee mielellään tilalähtöisesti pohtien teosten ja tilan mittasuhteita. Häntä kiehtovat yhteydet, joita pidetään usein toistensa vastakohtina tai vastinpareina; autenttinen/keinotekoinen, tuttu/tuntematon, inhimillinen/ei-inhimillinen. Lehtinen on valmistunut Turun AMK:n Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2018.

Näyttelyn järjestämistä on tukenut Lahden kaupunki.

Mimosa Isomäki –
Just communicating on a daily basis feels like trying to put an ocean through a straw

Mimosa Isomäki (s.1999) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2023. Isomäen töitä on nähty yksityisnäyttelyissä mm. Make Your Mark Garage/Galleryssa Helsingissä (2024), Porin taidemuseon Poriginal Galleriassa (2024), Galleria Kujassa Helsingin Lapinlahdessa (2022) ja Galleria Vaagassa Helsingin Kaapelitehtaalla (2021). Ryhmänäyttelyissä teoksia on ollut esillä Helsingissä mm. Taiteilijayhdistys Yön Galleriassa, Glasshouse Helsingissä, Maa-Tila project roomissa, Kuva/Tilan Taskussa, Galleria Kalleriassa, Asbestos Art Spacessa, sekä Alasen taidefestivaaleilla Lapualla ja useissa DIY tapahtumissa. Hänen teoksiaan on hankittu mm. Seppo Fräntin kokoelmaan, Suomen Taideyhdistyksen teosarpajaisiin sekä useisiin yksityiskokoelmiin.

Marika Lahdenperä
Aperture 2 & 1, 2025
vesiväri paperille
135 x 265 cm

Marika Lahdenperä –
Aperture

Näyttely koostuu vesivärimaalauksista, jotka olen vienyt uudelle tasolle valon ja kolmiulotteisuuden avulla. Näyttelyn nimikkoteokset Aperture 1. & 2. ovat ensisijaisesti suuria vesivärimaalauksia, joista päivän valo nostaa esiin uusia piirteitä. Teoksien pinnassa on aukkoja, joiden läpi valo pääsee pakenemaan – valoaukkoja.

Metsissä ja vuorilla huomioni kiinnittyy aina ensimmäisenä luonnon kerrostumiin, syvyyksiin sekä valojen ja varjojen leikkiin. Näyttelyn teoksissa pyrin näyttämään lapsenomaista keskittymistäni luonnon pikkuseikkoihin lopulta tuoden niistä jotain koskettavaa ja tunteellista esiin. Tuon tätä leikkisyyttä esiin leikkaamalla ja yhdistämällä paperin muotoja valoon sekä puurakenteisiin, luoden näin tilaa ja kolmiulotteisuutta perinteiseen maalaukseen. Vaikka valo ja varjo ovat tärkeitä, maalaus on työskentelyssäni aina etusijalla. Nautin värien tasaisuudesta, ja kontrastia tuovat teoksien kolmiulotteisuus sekä luonnon syvyyksiä heijastavat varjot.

Marika Lahdenperä (s. 1998) valmistuin taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta (2021), jonka lopputyönäyttelystä hänen teoksensa ostettiin Kansallisgallerian kokoelmaan. Nyt Lahdenperä asuu Tampereella ja työskentelee Takahuhdin Taidekeskuksessa. Hän on pitänyt näyttelyitä ympäri Suomea, mutta myös Galleria Snow:ssa Berliinissä. Lahdenperä toimii kuraattorina Café Bar No9:ssa sekä opettaa ”Modernia vesivärimaalausta” kurssia Tampereen Taiteilijaseuran tiloissa.

Hänen työskentelyään voi seurata:
Instagramissa: @marikajul
tai nettisivuilla: https://www.marikalahdenpera.com

Kalle Laitinen
Homeless, 2025
Akryylimaalaus pellavakankaalle
55 x 70 x 2,5 cm 

Kalle Laitinen –
Resurrection

Syrjäytyneen nuoren kokema irrallisuus omien tavoitteiden ja todellisuuden välillä. Haastattelin muutamaa lahtelaista aikuista heidän nuoruuden kokemuksistaan Lahdessa. Koen että esittävä taide antaa todenmukaisimman ilmaisun nuoren todellisuutta kuvaamiseen elämässä. Luoda näkökulmia heikossa elämäntilanteessa olevien ihmisten elämästä kuvataiteellisin keinoin. Nuoren kokema pahoinvointi ja sen käsittely. Nuorten sisäinen ahdistus ja ristiriita suhteessa vanhempien ja yhteiskunnan odotuksiin. Nuori nainen saa voimavaroja ja toivoa klubien tanssilattioilta eläytymällä musiikkiin ja liikkeeseen, elämän nurjapuolena yöpymistä rappukäytävissä. 

Mika Taanila – Kadonneet

Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely tuo yhteen elokuvaohjaaja, videotaiteilija Mika Taanilan teoksia vuosilta 2011–2025. Taanilan taiteellista työtä on usein kutsuttu media-arkeologiseksi, ja hänen teostensa taustalla vaikuttavat erilaiset käsitetaiteelliset leikkaukset elokuvahistoriaan sekä elokuvan materialistiseen luonteeseen. Kulmaan installoitu näyttely tuo Lahteen neljä teosta Taanilan monivaiheisen uransa varrelta, joita yhdistää ihmisen poissaolo esittävistä kuvista.

Mika Taanila on valmistunut Lahden muotoiluinstituutin videokuvauksen linjalta vuonna 1992. Neljä vuosikymmentä kattavan uransa aikana hän on tehnyt yhtäjaksoisesti liikkuvan kuvan teoksia aina musiikkivideoista kokeellisiin elokuviin ja dokumenttielokuvista elokuvakulttuuria tarkasteleviin kollaasiteoksiin. Taanilalle on myönnetty mediataiteen valtionpalkinto vuonna 2013 sekä Suomen suurin kuvataidepalkinto Ars Fennica vuonna 2015.

VTRY:n kutsunäyttely

Saara Reinikainen –
Mä näen unta

Arjen tavallisuudesta syntyy unenomaisia tarinoita.

Saara Reinikaisen arki teemaisista piirustuksista koostuva näyttely saattaa aluksi tuntua tavanomaiselta. Osaan realistisiin piirustuksiin on kuitenkin lisätty elementtejä, jotka luovat teoksiin unenomaisen tunnelman. Unien tavoin teokset saattavat liittyä toisiinsa tai yhtäkkiä hypätä eri tunnelmaan. Yksittäin kuvatut kohteetkin alkavat vaikuttaa unimaailmasta tulleelta. Reinikainen ammentaa ideoitaan arkiympäristön tapahtumista ja kohteista. Hän suhtautuu arkeen leikkimielellä ja kokee arjen kiehtovaksi sen monipuolisuuden ja tavallisuuden takia. Aina löytyy jotain ihmeteltävää niin uusista kuin tutuistakin kohteista.

Piirustuksissa on kuvattu tilanteita, jossa jotain on tapahtunut tai jotain tulee tapahtumaan. Päivittäin kohdattu paikka tai tilanne muuttuu sisällöltään puhuttelevammaksi, kun ne ovat siirretty rajattuun paperiin ja lopulta tuotu galleriaan esille. Reinikainen kannustaa katsomaan arkea uusin silmin ja kokemaan arkea uteliaisuudella rutiinin sijasta. Ympäristöään tiedostaessa voi huomata, mitä kaikkea kiinnostavaa sieltä löytyy tai mitä sieltä puuttuu.

Saara Reinikainen (s. 1993, Kuopio) valmistui Imatralta Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2019. Samana vuonna hän liittyi Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran jäseneksi ja on sen hallituksen varajäsen vuodesta 2023 lähtien. Nykyään hän asuu ja työskentelee Lappeenrannassa. Arki-teema on hänelle pitkäaikainen ja alati kehittyvä prosessi. Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus ja tällä hetkellä hän työskentelee Suomen Kulttuurirahaston M.S. Elomaan rahaston myöntämällä monivuotisella apurahalla.

Kaisa-Tuulia Tuomi
Leijuva maa, 2024
öljyväri
200 x 148 cm

Kaisa-Tuulia Tuomi –
Kirsikankukkasade

Teokseni kertovat seksistä; millaisena tunteena ja yhteytenä sen itse koen, ja mitä haluan siitä kertoa. Kahden kehon sulautumisen toisiinsa, läheisyyden, turvan ja voiman, mutta myös selän kääntämisen, hylkäämisen ja yksinäisyyden. Seksin ollessa niinkin olennainen osa ihmisyyttä, sen kuvaamisessa tavoittelen arkista, kotoisaa, kaunista mutta lihallista esitystapaa. Kehot kietoutuvat yhteen mielen kautta, ei ulkoapäin katsoen. Sen takia hahmot voivat olla raajattomia, genitaalit monistua ja hahmot etsiä lihaisaa yhteen liittyvää tunnetta. Puupiirtämällä tehdyt printit esittävät kankaita ja tapetteja luoden tunnistettavuutta ja turvaa. Suuret teokset huutavat katsomista, pienet puupiirrokset taas kutsuvat lähelleen katsomaan. Tirkistelylaatikot ovat katsojalleen toiminnallisia; paina valonappia ja katso ovisilmästä, niin näet sisällön. Tule lähelle, kosketa. Laatikoiden puupiirrokset käsittelevät hylkäämistä ja selän kääntämistä, sitä kun ei kaikki onnistu.

Kehollisuus on suuressa osassa työskentelyäni sekä suurten maalauspintojen, että puupiirrosten kautta. Kehon väsytys äärimmilleen on työskentelyn yksityiskohtana itselleni se suurin kulmakivi.

Kaisa-Tuulia Tuomi on Tampereella asuva ja Nokialla Nanson tehtaan tiloissa työskentelevä kuvataiteilija. Hän on lähtöisin Sotkamosta. Tuomi valmistui kuvataiteilijan ammattiin SAMK Kankaanpään taidekoulusta 2025, ja kävi siellä myös YAMK-tutkinnon, valm. 2020. Hän on Taiteen maisteri 2008 Lapin yliopistosta, ja on toiminut yli kymmenen vuotta kuvataidekasvatuksen lehtorina Pirkanmaalla 2008 alkaen.

Vilma Huttunen
Tuomiopäivän linnut, 2025
puupiirros ja puuvärikynä
33 x 60 cm

Vilma Huttunen –
vesi•lintu•maa•ilma

Näyttely ”vesi•lintu•maa•ilma” esittelee vesilintuja ihmisten uskomuksissa sekä muutosta asenteissa vesilintuja kohtaan.

Kokonaisuus on lähtenyt liikkeelle pohdinnoista, miten muinainen jopa pyhäksi mielletty viestinviejä voi olla nykyisin monelle jopa riesa, roska tai taudintuoja.

Vesilinnut ovat kiehtoneet ihmisiä aina, vaikuttavathan ne sekä maalla, vedessä kuin ilmassakin. Aikana kun esimerkiksi järvien pohjan kautta uskottiin olevan reitti tuonpuoleiseen, ajateltiin sukeltavien lintujen olevan kykeneviä ylittämään tuo mystinen raja. Vesilintuihin kuten muihinkin lintuihin on aikojen saatossa liittynyt paljon uskomuksia, mutta muuttavina lintuina niillä tuntuu olevan edelleen erityinen asema ihmisten mielissä ja sydämissä. Monella yhä mieli herkistyy kun joutsenet palaavat keväällä tai kun kuulee kuikan mökkijärven rannassa.

Vesilintuihin liittyy nykyisessä keskustelussa uhkakuvia linnuista taudinlevittäjinä tai taloudellisten tappioiden aiheuttajina. Ihmisten toimet muokkaavat lintujen käytöstä ja luovat lisää ongelmia. Paljon on esillä myös sen arviointi, että miten, missä ja mitä lajeja on syytä metsästää. Samaan aikaan on huomattu suojeluntarve, kosteikkoja alettu ennallistaa sekä levähdyspaikkoja luotu hankkeiden kautta. Ympäristön muutos ja luonnon turmelu ovat silti isoja haasteita vesilinnuille, kuten muillekin luontokappaleille.

Näyttelyn teokset on toteutettu pääosin puu- ja linopiirroksina.

Lahden Seta ry – Ette pelota minua piiloon

”Ette pelota minua piiloon” – taidenäyttely Galleria Uudessa Kipinässä ottaa kantaa ja juhlistaa olemassaoloa

Lahden Seta ry järjestää 30.4.–18.5.2025 Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa taidenäyttelyn nimeltä ”Ette pelota minua piiloon”. Näyttely kokoaa yhteen LGBTQ+-taiteilijoita ja liittolaisia, jotka haluavat teostensa kautta ottaa kantaa syrjintää vastaan ja juhlia moninaisuutta. 19 tekijää esittelee vaikuttavia teoksia, joiden tekotapa vaihtelee maalauksista esimerkiksi runouteen, musiikkiin ja animaatioon.

Näyttely on taiteellinen ja poliittinen kannanotto Suomen kiristyvää ilmapiiriä vastaan, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva puhe ja politiikka on muuttunut yhä uhkaavammaksi. ”Ette pelota minua piiloon” on vastaus pelotteluun ja näkymättömäksi tekemiseen – se on äänekäs ja ylpeä muistutus siitä, että olemme olemassa, emmekä aio kadota.

Näyttelyyn ehtii tutustumaan vielä Lahti Pride -viikolla, sillä sitä juhlimme 12-18.5. Priden teema on ”Kulttuurin kaikki värit”.

Yhteistyössä Lahden Seta ry:n kanssa Kino Iiris ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva

Elina Priha –
Saaren rajoilla

Elina Priha (s.1987) on Helsingissä asuva monialainen taiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi (TaM) Aalto-yliopistosta vuonna 2022.

Työskentelyni on prosessilähtöistä ja paikkasidonnaista; paikan, materiaalin ja tekijän intiimi suhde ja vuorovaikutus ovat pääosassa. Viime vuosina olen viettänyt paljon aikaa sekä tutuilla että vierailla saarilla. Taiteellinen tutkimukseni kietoutuu näiden saarien historian ja ekologian kautta naisten historiaan ja tulkitsen näitä teemoja pääosin tekstiilitaiteen keinoin.

Olen kiinnostunut saarista paikkoina, joilla on fyysisesti selkeät rajat. Toisaalta asia ei ole niin yksinkertainen; Tove Janssonin teoksessa Muumipappa ja meri (1965) Muumipappa kirjoittaa päiväkirjaansa: “Saareen ei ole siltoja eikä sen rannalla aitoja; sieltä ei pääse pois eikä sinne voi jäädä vangiksi.” Saariin liittyy historiallisesti paljon tarinoita, sekä faktaa että fiktiota: joissain saari kuvataan utopistisena paratiisina, joissain dystopiana, joissain taas saari on toiminut vankilana. Yhteistä lienee se, että saari tuntuu hieman irralliselta muusta maailmasta, melkein siltä, ettei ole muita lakeja tai sääntöjä kuin ne, jotka itse luodaan.

Näyttely koostuu erikokoisista kuvakudoksista, tilkkutyötekniikalla toteutetuista tekstiiliteoksista sekä pienistä puuveistoksista. Kuvakudosteni muotokieli kumpuaa perinteisestä suomalaisesta kudontasymboliikasta, karjalaisista kirjontakuvioista ja suomalais-ugrilaisesta mytologiasta, sekoittuen orgaanisiin elementteihin. Tekeminen on yhteistyötä materiaalin kanssa: käytän pääosin kierrätettyjä tekstiilejä ja lankoja, joten lopputulos on aina jonkin verran ennalta määrittelemätön. Ajattelen tekstiilien parissa työskentelyä jonkinlaisena pehmeän aktivismin ja feminismin muotona, jonka ytimessä ovat hitaus ja huolenpito.

Uusin teoskokonaisuus on tulossa esille vuonna 2025 Galleria Uusi Kipinän lisäksi Taattisen tilan galleriaan Naantaliin ja Tampere-majaan Tarttoon, Viroon.

Suomen Kulttuurirahasto on tukenut työskentelyä vuonna 2024.

www.elinapriha.com
IG: @elinapriha

J. Saari
Reset (Nature Morte), 2024
Akryylipleksi, kipsi, ultramariinipigmentit, betoni, kattopelti, rautalanka, muoviverkko, rautatanko, suola

J. Saari –
Reset (Nature Morte)

Installaatio Reset (Nature Morte) on taiteilijan mielikuvittelema näkymä tulevaisuudesta, kun vaaran merkeiltä katseensa pois kääntänyt ihmiskunta on pumpannut ja louhinut maan povesta kaiken hyödynnettävän raaka-materiaalin ja jäljellä on kasa jatkojalostetta ja menetetty maa. Teos on suonsilmäke, johon loppuun muokatun maailman muistuma vajoaa. Se vilpittömästi toivoo, että luonto jaksaisi vielä rakentua aiheuttamamme roskan ylle uudelleen, vaikka oman olemassaolomme edellytykset olisivatkin jo vähäisemmät. Ihmiskunta on läpi historiansa tunnistanut ahneutensa ja varoitellut sen seuraamuksista myytein, uskonnoin ja eettisin ohjein. Miten vauraudessa elävälle länsimaalaiselle voikaan olla niin vaikea tinkiä vähäisessäkään määrin omasta mukavuudestaan, kun elinehtomme on kiistatta jo vajoamaisillaan?

Installaatio rakentuu päijäthämäläisestä metsästä syksyllä 2023 kaadetun hirven vasan jalasta muotitettujen uppoavien valujen ympärille. Ahneutta ja kielletyn houkutusta symboloivat betoniset omenat kannattelevat akryylipleksisiä lammikoita, joiden varjoissa myyttien sfinksit kuiskuttavat varoituksiaan. Teokseen on valittu hiilijalanjäljeltään raskaita ja kierrätykselle vaikeita betonia, kipsiä ja muovia, sekä metallia. Materiaalivalintoja tehdessä taiteilija on jälleen saman kysymyksen äärellä: kuinka tehdä taidetta kun taiteenlaji on perinteisesti käyttänyt ympäristöä kuormittavia materiaaleja? Onko kysymys yhden yksittäisen ja pienen teoksen kohdalla edes relevantti globaalissa skaalassa? Ehkäpä epämukavia kysymyksiä voi tarkastella kulkemalla hetken niitä päin ja katsomalla mitä törmäyksestä jää jäljelle.

Sanna Ulvila
Trying I, 2025
kirjonta, akryyli ja puuväri pellavalle
43 x 32 cm

Sanna Ulvila –
Like 2000

Työskentelen maalauksen alueella ja hyödynnän maalauksen, kollaasin ja tekstiilitaiteen tekniikoita. Poimin teosten aiheita mediasta, mainoksista ja pop-kulttuurista sekä omista valokuvistani ja ympäristöstäni. Työstän näitä montaasimaisesti ja teen uusia tulkintoja, joissa mainoksen, meemin ja unen logiikka kohtaavat. Banaalius, pateettisuus, mahtipontisuus, kitsch ja karnevaalin tematiikka kiehtovat minua.

Koen kitschin ja taiteen suhteen merkitykselliseksi, koska maailmamme tuntuu usein kitschillä kyllästetyltä. Pop-taiteen jalanjäljissä hyödynnän kitschin esteettisiä ominaisuuksia, kuten räikeyttä, banaaliutta ja tietynlaista yksioikoisuutta. Nämä kätkevät taakseen merkityksiä ja sisältöjä, joita haluan teoksissani välittää. Tarkastelen teoksissani ihmisyyttä lempeästi ja kevyen absurdisti.

Karnevaalissa minua kiehtoo vastakkaisuuksien ja ylösalaisin kääntämisen ajatus. Alhaisesta tulee ylevää ja toisinpäin. Karnevaali viittaa myös juhlintaan ennen paastoa, mikä tuo mieleen tämänhetkisen maailmantilanteen ainakin länsimaista katsottuna. Onko kulutusjuhla viimein tulossa päätökseen, ja mitä sen jälkeen? Työlläni haluan kyseenalaistaa vallitsevan arvomaailman karnevalistisen naurun kautta.

Valmistuin Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2021. Viimeksi teoksiani on ollut esillä yhteisnäyttelyssä Anna Korpilinnan ja Anna Pekkalan kanssa Make Your Mark Garage/Galleryssa Helsingissä, yksityisnäyttelyssä Pesula Galleriassa Sipoossa sekä ryhmänäyttelyissä Helsingissä (tm-galleria, Yö Galleria, Galleria Toinen Silmä) ja Berliinissä (Toolbox). Teoksiani on ostettu Valtion Taideteostoimikunnan kokoelmaan Kansallisgalleriaan ja Suomen Taideyhdistyksen teosarpajaisiin sekä yksityiskokoelmiin. Olen Helsingin Taiteilijaseuran, Taidemaalariliiton ja Taideyhdistys Yön jäsen.

Kiitokset Kansan Sivistysrahastolle näyttelyn tukemisesta.

Matti Närekangas – Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!

Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Kaukana siintää kuun loiste, ja toisella puolella kerrostaloa käsi pitelee poikki mennyttä taikasauvaa.
Tavanomaisesta poiketen en pyri lausumaan sanoja siinä järjestyksessä kuin niiden kuuluisi asettua vuosikymmenten painosta.
Tapausta tutkimaan ovat saapuneet uima-altaan huoltohenkilökunta sekä brunssin keittiömestari Sinikka.
Tahdosta riippumatto sekä astianpesukone, joka viimein mahtui.

Rapujuhlissa graalin maljan nostaa rohkein ja katoaa ilman hyvästejä.
Taskupuutarha pysyy taskussa ilman sen suurempia ongelmia.
Tavallaan on lohdullista, että viimein löysimme käpyjen seasta muurahaisten hukkaaman neulan
Emme vain tiedä mihin sen voi palauttaa – eikä sillä liene väliä.

Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Piirrätkö kolikon läpi paperin, miettimättä saksien paikkaa?
Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Muikkuja perunamuusilla taas auringonlaskussa – hyvää!
Hei vaan, liukas metsä ja palava tie!
Pehmeät silmät avautuvat vielä kerran.

Matti Närekangas (s. 1983) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa öljyvärimaalauksen parissa. Hänen teoksensa liikkuvat alitajunnan ja havainnon rajapinnassa, yhdistäen surrealistisia, abstrakteja ja esittäviä elementtejä. Närekangas valmistui Kuvataideakatemian maalauksen osastolta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2024 ja on pitänyt näyttelyitä vuodesta 2018 lähtien.

http://www.naerekangas.com
IG: @matti_naerekangas  

Ilkka Kärkkäinen –
Under Pressure

Ilkka Kärkkäinen yhdistää taidegrafiikan töissään vanhaa, käytöstä poistettua kirjapainojen välineistöä, kohopainoa ja polymeerilaatta -tekniikkaa. Kärkkäisen työskentelymetodi on paitsi hidas niin myös kokeellinen; usein lopullinen teos on testiversioiden, yrityksen ja erehdyksen kautta syntynyt. Sekä vedoskoneet, välineistö ja usein paperitkin ovat kaikki kierrätettyä; vuosien saatossa kotimaasta ja ulkomailta hankittua.

Ilkan töissä näkyy graafisen muotoilijan tausta, sekä konstruktivismin perintö. Vuosien saatossa hänen ilmaisunsa on yksinkertaistunut ja teosten koot ovat kasvaneet. Kärkkäisen työt ottavat hiljaisesti kantaa elettyyn elämään ja ympäröivään maailmaan, jättäen ei-esittävinä teoksina tulkinnan katsojille.

Ilkka Kärkkäinen on yksi Suomen tunnetuimmista ja palkituimmista graafisista muotoilijoista. Hän on myös so_helsinki kollektiivin toinen perustajajäsen.

https://www.instagram.com/so_helsinki/

Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus

Tiina Wallius
Mustikkasilmä, 2023
keraaminen reliefi
23 x 18 x 4,5 cm

Tiina Wallius –
Oma Maa

Tiina Wallius ( s.1961 ) on Porvoossa asuva ja työskentelevä keramiikka- ja kuvataiteilija. Luonnossa kulkeminen, sienestys, marjastus ja matkustelu ovat hänelle vahvoja inspiraation lähteitä. Teoksissa välittyy myös leikki ja huumori lapsuuden muistojen kautta. Tarinaa ihmisistä ja elämästä. Hän valmistui Kuopion käsi- ja taideteollisuus akatemiasta keramiikka-alan artenomiksi 1992. Valmistumisen jälkeen hän opiskeli maalausta, piirustusta ja elävän mallin piirustusta Taideteollisessa korkeakoulussa kolmen vuoden ajan.

Wallius muotoilee savesta käsin rakentamalla keraamisia uniikkiveistoksia, reliefejä sekä installaatioita. Käytössä on kivitavarasavet mustasta vaaleampaan ruskeaan sekä usein myös posliinisavi. Veikeys, leikki, luonto, ilo, ja huumori ovat hänen mielikuvituksellisissa teoksissaan vahvasti läsnä. Realistisemmissa teoksissa on usein lähtökohtana muistot ja leikit lapsuuden ajoilta, luontokokemukset ja kulttuurimme arvokkaat perinnöt. Galleria Uuden Kipinän kantavana teemana on  taiteilijan omakohtaiset muistot ja kokemukset omasta kotimaasta jotka näkyvät persoonallisen ilmaisun kautta. Tilassa avautuu maailma suomalaisena olemisen ilosta, onnesta ja kauneudesta, keramiikka veistosten sekä reliefien muodossa. 

  Avantouinti ja kävely luonnossa ovat hänelle mieluisia harrastuksia sekä uusiin paikkoihin tutustuminen ympäri maailman. 

” Näyttelyni teokset ovat syntyneet rakkaudesta kotimaahan, sen luontoon, vuodenaikoihin, muistoihin eletyn elämän kautta ”

https://www.tiinawallius.com
https://www.instagram.com/tiinawallius/

Nadja Koshevenko
Aamuauringonnousu, 2025
Animaatio guasseilla paperille
Grafian apurahalla toteutettu teos

Nadja Koshevenko –
Punainen

Huhtikuussa avautuvassa näyttelyssä on animaatioita, animaatiolooppeja ja kuvituksia, joissa yhdistyvät unenomaiset maailmat, käsityöläisyys ja symboliikka. Näyttelyssä nähdään kolme pidempää animaatiota sekä lyhyempiä animaatiolooppeja. Kaikki teokset on toteutettu perinteisellä frame-by-frame-tekniikalla, jokainen kuva käsin piirtäen. Lisäksi esillä on animaatioiden yksittäisiä frameja, joiden kautta voi tutustua perinteisen animaation luomisprosessiin.

Näyttelyn tuorein teos, Aamuauringonnousu, saa täällä ensi-iltansa. Maaliskuussa 2025 valmistunut animaatio käsittelee feminiinistä ja maskuliinista symboliikkaa sekä dualistista maailmankuvaa. Runsas ja värikäs teos kuvastaa myös kevään aikaa – kasvua, uusiutumista ja energian palautumista.

Toinen animaatio, Sade (2024), on toteutettu käsin valmistetuilla musteilla, jotka on luotu luonnon pigmenteistä. Musteiden valmistuksessa on käytetty mm. suomumustesientä, punavyöseitikkiä, limanuljaskaa, erilaisia kasveja sekä muita luonnon orgaanisia elementtejä. Teos on tarina hahmosta, joka myrskyn jälkeen palaa alkupisteeseen ja löytää mielenrauhan.

Kasvoton (2022) animaatioteos kuvaa naishahmoa, joka on jäänyt kahden maailman – toispuoleisen ja oikean – välille. Tämä guasseilla toteutettu teos jatkaa näyttelyn unenomaista tematiikkaa.

Näyttelyn nimi, Punainen, viittaa sekä taiteilijan tämänhetkiseen sisäiseen tunteeseen että yhteen hänen lempiväreistään. Punainen väri toistuu teoksissa laajassa sävyspektrissä – intensiivisenä, kirkkaana purkkipunaisena sekä syvänä luonnonpunaisena, jota on valmistettu muun muuassa veri- ja verihelttaseitikeistä.