Ei tarvi, se ota

Kaarisillan kuvallisen ilmaisun opiskelijoiden lopputyönäyttely 2016

Olemme opiskelleet kolme vuotta Kaarisillassa laaja-alaisesti kuvataiteen tekemistä. Kerromme tällä näyttelyllä jotakin, mitä ei ole ennen kerrottu – näytämme yhdeksän eri näkökulmaa maailmaan. Tunteidemme ja ajatustemme kirjo tämän näyttelyn, valmistumisen ja tulevaisuuden edessä on moninainen: epävarma, riehakas, toiveikas… Silti ei tarvi seota!

Taidetta pystyy ilmaisemaan monella eri kielellä. Näyttelyssämme on esillä maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa, veistoksia sekä mediataidetta. Esittelemme nyt teoksia, jotka ovat syntyneet pääosin viimeisen opiskeluvuotemme aikana, syventäessämme osaamistamme ja etsiessämme omia vahvuuksiamme taiteen tekijöinä.

Kaarisilta on toiminut vuodesta 1987 alkaen erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taide- ja toimintakeskuksena Erstan kartanomiljöössä Villähteellä. Kaarisilta tarjoaa päivätoimintaa ja musiikin ja kuvallisen ilmaisun ammatillista koulutusta erityisopetuksena.

Aleksi Ikola, Katja Hiltunen, Samuli Laurila, Henna-Karoliina Mattila, Hanna Nieminen, Minna Nilsson, Aleksiina Salmi, Teemu Paarvio ja Ismo Valtonen

Aleksi Ikola, Katja Hiltunen, Samuli Laurila, Henna-Karoliina Mattila, Hanna Nieminen, Minna Nilsson, Aleksiina Salmi, Teemu Paarvio ja Ismo Valtonen

Kulma: Tuovi Eskola, Mielikuvieni Marrakesh,toinen näytös

Maalatessani kuvittelen ja kuvitan paikkoja, joissa en ole todellisuudessa koskaan käynyt. Tähän näyttelyyn olen valikoinut mukaan erityisesti Marokkoon liittyviä maalauksiani. Marokossa minua viehättävät häikäilemättömät värit, runsaus, koristeellisuus ja ornamentiikka.

Teosten kuva-aines on kollaasikudelmaa useasta eri lähteestä: lehdistä ja internetistä, tuntemattomien lomakuvista, unissani tekemistäni kaukomatkoista sekä tapahtumia, rakennuksia ja hetkiä kotikaupunkini Helsingin kaduilta. Maalauksissani nykyajan kuvavirta sekoittuu henkilökohtaisiin kokemuksiini ja muistoihini.

Paloista koostuvat maalaukseni mahdollistavat sen, että voin yhden raamin sisällä hajottaa aikaa, tilaa ja perspektiiviä. Kuvaan rakennusten sisä- ja ulkotiloja sekä erilaisia valo- ja säätiloja samanaikaisesti.

Samaistun teoksillani Henri Matisseen ja aikalaisiin, jotka matkasivat ympäri maailmaa ja maalasivat eksoottisia kuvia vieraiden kulttuureiden innoittamina. Itse matkustan orientalismin perässä internetin virtaan, Itä-Helsinkiin tai Kallion etnisiin ruokakauppoihin.

Kenno: Kaisa Rautaheimo, Pojat, Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely

Nuoret miehet etsivät elämälleen suuntaa Pojat-näyttelyssä

”Olis kiva herätä aamulla niin, että tietäis mitä tekis ja olis innostunut siitä. Haluisin että
asiat muuttuis, mutten osaa tehdä mitään sen eteen, kun en oo varma mistään. On mulla
visioita, mutta tuntuu, että ne pysyy pään sisällä. Sitä on vaan niin vitun
aikaansaamaton. Haluisin olla normaali. Sitä kävis koulua, niin kuin muutkin ihmiset.
Sitä kävis baarissa. Harrastais, nauttis perusasioista, ei tekis pienistä asioista isoja. Olis
silleen rento, eikä ahdistunut ja masentunut. Tajuun että oon risteyksessä. Tajuun että
oon jo tän ikäinen. Mut mulla ei oo mitään, ei koulutusta, ei töitä – pitäis päättää mihin
suuntaan lähteä. Sitä ihmettelee, miks muille kaikki on ollut aina jotenkin
yksinkertaisempaa. Kyl mä kuitenkin luotan siihen, että kaikki järjestyy, että kaikki
menee omalla painollaan. Ei oo muuta vaihtoehtoa.”

Valokuvaaja Kaisa Rautaheimo on kuvannut kahden vuoden ajan 20–30-vuotiaita
hyvinvointiyhteiskunnan laidalla eläviä miehiä, joiden elämä on enemmän tai vähemmän
vaiheessa. Osalla on jäänyt koulut kesken, toiset eivät ole niitä ikinä aloittaneetkaan.
Työelämä tuntuu vaikealta. He toivovat kovasti löytävänsä jotain merkityksellistä, mutta
eivät oikein tiedä mistä ja mitä etsiä, ja minkä takia.

Pojat-näyttelyssä dokumentaariset valokuvat nuorten miesten elämästä yhdistyvät
teksteihin, jotka on kirjoittanut toimittaja Ann-Mari Huhtanen. Tekstit ovat syntyneet
Huhtasen tekemien poikien haastattelujen pohjalta.
Nuoret toimettomat miehet ovat usein toistuva aihe valtamediassa. Epämääräiset
huppupäät näyttäytyvät lehtien sivuilla yhteiskunnallisena ongelmana. Rautaheimo halusi
nähdä huppujen sisään. Hän halusi kuulla nuorten miesten äänen ja nähdä, minkälaista
heidän arkensa on. Rautaheimo istui kymmeniä tunteja nuorten miesten sohvilla ja
keskusteli. Hän kulki mukana ja kuvasi.
”Mietimme useaan kertaan, miten pienestä voi olla kiinni, mihin ja millaisiksi päädymme,
ja kuinka pienikin oma oivallus voi auttaa löytämään suunnan. Jokaisen pojan tarina on
omanlaisensa, ja heidän elämäntilanteensa muuttuivat moneen kertaan kahden vuoden
aikana. Välillä oltiin töissä tai koulussa, välillä taas muissa maailmoissa”, Rautaheimo ja
Huhtanen kertovat.

”Dokumenttiprojekti sai alkunsa halusta ymmärtää, mitä syrjäytyneisyys tarkoittaa.
Matkan varrella tajusimme, kuinka leimaava, yksipuolinen ja ylhäältä päin määritelty
käsite on. Lopulta projektista kasvoi tutkielma ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunteesta,
oman paikan ja elämän mielekkyyden löytämisestä sekä hyväksynnän, rakkauden ja
itsensä etsimisestä. Kokemuksista, joita yllättävän moni meistä lopulta jakaa ja joihin
moni pystyy samaistumaan.”

Tästä linkintä pääset lukemaan näyttelyyn liittyvän Pojat-tekstin: http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/images/stories/2016/Projekti/kaisarautaheimo_pojat_a4.pdf

Kaisa Rautaheimo työskentelee Helsingin Sanomien valokuvaajana. Työn ohella hän
työstää laajoja dokumenttiprojekteja. Rautaheimo on opiskellut valokuvausta ja
kuvajournalismia Lahden Muotoiluinstituutissa ja Aalto-yliopiston taiteiden ja
suunnittelun korkeakoulussa.
Ann-Mari Huhtanen on helsinkiläinen vapaa toimittaja. Hän on työskennellyt muun
muassa Helsingin Sanomissa ja Ylioppilaslehdessä ja erikoistunut pitkiin reportaaseihin
ja henkilöjuttuihin. Huhtanen on opiskellut journalismia Jyväskylän yliopistossa ja
Aalto-yliopiston Taideteollisessa

Kymi: Mia Lehtinen, Maalauksia

Valmistuin Vapaasta taidekoulusta 2003. Aloitin pitkäjaksoisemman maalaus- prosessin 2014. Väri on lähtökohtana maalauksissani. Mielessäni on väri, joka kiinnostaa minua ja sen ympärille syntyy maalaus. Toivon, että maalaukseni puhuttelevat ilman sanoja ja jokainen löytää niistä itselleen tärkeitä asioita.

Kirnu: Merja Ranki, Keho, Kuolema ja nauru…

”Kuolema tuli käymään ensi kertaa pahan taudin kanssa, olin kovin nuori eikä paljon naurattanut. Kävi sitten pahus uudestaan ja uudestaan ja vielä vaan uudestaan. Oli rankkaa. Naurattamaan pääsi kuitenkin, elämästä, välillä. Ja täällä minä yhä olen ja nauran kun kerran pystyn.” kertoo Merja Ranki teostensa teemasta.

Esillä on sarja tarinallisia henkilökuvia, ihmisen kokoisia, keraamisia veistoksia. Taiteilijan fyysisen kehon keraaminen kopio on tapahtumien paikka, jossa kuviteltu aines sekoittuu elettyyn todellisuuteen. Kehon elämä piirtyy leikkimielisesti mytologisen kuolemattomuuden ja inhimillisen huumorin kautta. Innoitteena on ollut mm. muotokuva kuningatar Nefertitistä.

Monipuolisesti eri materiaaleihin perehtyneen taiteilijan veistoksista, installaatioista ja videoteoksista koostuvia näyttelyitä on ollut esillä taidemuseoissa eri puolilla Suomea ja Eurooppaa vuodesta 1998 lähtien. Taiteilijan ilmaisulle on ominaista tarinallisuus sekä toden ja kuvitteellisen aineksen yhdistäminen. Hän on toteuttanut julkisia teoksia ja yhteisötaidehankkeita Helsinkiin, Espooseen, Tuusulaan, Järvenpäähän ja parhaillaan Vantaalle sekä edistää aktiivisesti taiteilijayhteisöjen toimintaa.

Lahden Taidelainaamonäyttely, Neljä huonetta väristä

Neljä huonetta väristä -näyttely esittelee lahtelaista kuvataideosaamista Galleria Uudessa Kipinässä. Näyttelyyn ovat saaneet ehdottaa teoksiaan Lahden Taiteilijaseuran, Lahden taidegraafikoiden ja Lahden valokuvataide ry:n jäsenet. Näyttelyyn on saanut ehdottaa myös suurempia, yli 100cm x 100cm teoksia, joita yleensä Lahden Taidelainaamossa on esillä vain lainaamon internet-sivuilla www.lahdentaiteilijaseura.fi/lainaamo.

Näyttelyn teemana on ”värioppi”. Galleria Uuden Kipinän näyttelytiloihin ripustettavat teokset noudattavat huonekohtaisia väriopillisia teemoja: mustavalkoinen huone, lämpimien ja kylmien sävyjen huoneet sekä murrettujen sävyjen huone. Näyttelyssä on esillä taidelainaamon kokoelmissa ensi kertaa nähtävillä olevia teoksia, mutta myös hieman vanhempia poimintoja lainauskokoelmista.

Näyttely antaa hyvän mahdollisuuden tutustua monipuolisesti lahtelaiseen kuvataiteeseen ja Lahden Taidelainaamon kokoelmiin. Neljä huonetta väristä -näyttely antaa teoksille tilaa ja mahdollisesti ennestäänkin tutut teokset näyttäytyvät uudella tavalla katsojalle. Näyttelyssä on mahdollisuus nähdä lainattavissa olevista teoksista huolellisesti valittu ja harkittu kokonaisuus.

Kulma: Eeva-Kaisa Takala, Olkoot kaikki olennot kaikissa maailmoissa onnelliset

Galleria Uudessa Kipinässä on esillä sarja akryyli- ja öljyvärimaalauksia.  Maalausprosessi on vapaata väriä, valoa, varjoa, muotoa, sattumanvaraista virtaa, rytmiä. Siitä rytmistä etsin näkymää, näkyvää, joka tulisi esiin. Hahmoja, tiloja, tunnelmia, ulottuvuuksia.

Luonto kaikkineen on suurin innoittajani ja ennen kaikkea sen Sisäinen Kuvajainen.

Kenno: Marlena Alapelto, I´ll keep wearing my crow

Teosteni takaa löytyy pohdintaa universaaleista aiheista kuten, odotukset, pelot ja toiveet. Ympäröivä maailmamme voi kokea toisinaan pyörryttävän nopeatempoisena ja pinnallisena. Siihen on helppo hukata itsensä. Keskityn siis maalauksissani oman äänen etsintään sekä sisäisen maailman löytämiseen.

Maalausten syntyprosessi on henkilökohtaista vuoropuhelua kuvissa seikkailevien alteregojeni kanssa. Maalaus on siten minulle jatkuvaa tasapainoilua, itsensä kohtaamista. Värivalinnat nousevat isoksi tekijäksi kussakin työssä, joista katsoja saa määrittää kuvan tunnelman. Värein luon dramatiikkaa ja samalla harmoniaa. Väritän sen, mitä silmä ei pysty näkemään.

Haluan kuitenkin jättää teosteni maailman tulkinnanvaraiseksi, ilman liiallista selittelyä. Värien kepeys tekee maalaukseni helposti lähestyttäviksi, mutta niitä voi halutessaan lukea pintaa syvemmälle.

Kymi: eerik.poikkeus, Sasu Kerman ja Jani Sailamaa, AMORE- maitokahvi

Yhteisnäyttely, Eerik Huttunen, Susu Kerman ja Jani Sailamaa.

Kermanin maalauksien aiheet ovat klassisia ja on sanottu, että ne ovat Rubensmaisia modernilla twistillä. Runsaat työt hehkuvat, simultaanikontrastit luovat rytmiä värikkäissä teoksissa ja muoto tukee harmoniaa.Teoksista loistaa elämäniloa ja väriä, lisäksi niistä voidaan löytää shamanistisia ulottuvuuksia.Jokainen teos syntyy pitkän prosessin tuloksena ja ylittää helposti kansainvälisen tason.

Kirnu: Eetu Kylmälä, Woodpecker poems

Näyttelyssäni Woodpecker poems esittelen viimeisen puolen vuoden aikana tekemiäni öljyvärimaalauksia ja tussipiirustuksia.
Teoksissani käsittelen ihmismieltä ja tunteita vertauskuvallisesti luonto ja muotokuva aihein. Luonnon symboliikka, väri ja muoto ovat olleet keskiössä näitä teoksia tehdessäni.

Kulma:Laura Lappi, Window of Perception

Window of Perception valokuvasarja on yksi viimeisimmästä teoksistani ja Galleria Uuden Kipinän näyttely on kyseisen sarjan ensimmäinen näyttely. Kesällä 2015 kuvasin seitsemän tyhjillään olevaa ja hylättyä taloa Kopsuolla, Asikkalassa. Jo muutaman kilometrin säteellä on kymmeniä hylättyjä taloja, usein aivan villiintyneen luonnon keskellä. Vielä 10 vuotta sitten lähes jokaisessa projektiini nyt kuvaamassa talossa asuttiin. Useat taloista ovat maalaistaloja, joissa myös viljeltiin ja pidettiin kotieläimiä. Nyt kotiseutuni maalaismaisema koostuu toinen toisensa jälkeen tyhjillään olevista, hiljalleen raunioituvista taloista ja metsittyneistä pihoista ja pelloista.

Talot on kuvattu pimeällä ja valaistu ulkoapäin, jolloin talojen visuaalinen ilme on muuttunut täysin uudeksi ja odottamattomaksi. Teossarja käsittele ihmisen suhdetta tilaan ja paikkaan; niiden merkitystä ja historiallisia muistoja, rappeutumista ja raunioitumista ja joko tahallista tai tahatonta tuhoamista.

Taiteessani olen kiinnostunut tutkimaan, miten havaitsemme ja koemme visuaalisiatiloja ja ympäristöjä. Tarkkailen ja tutkin fyysisen ympäristön rakennetta ja sen vaikutusta ihmismieleen: miten havainnoimme erilaisia tiloja ja minkälaisia psyykkisiä kokemuksia siihen liittyy.Olen kiinnostunut luomaan hämmennystä, epävarmuutta, odottamattomia tilanteita ja mysteriaa muuttamalla tilan muotoa ja katsojan näkökulmaa. Töissäni tunteilla, kuten yksinäisyydellä ja kaipauksella, on usein keskeinen sija.

Lähestyn aiemmin mainittuja teemoja työskentelemällä installaation, kuvanveiston ja valokuvauksen parissa. Valolla on suuri merkitys teoksissani; tutkin, miten valo toimii tilassa ja yhdistettynä eri materiaaleihin.

Näyttelyyn tulevat teokset on toteutettu osana Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen maakuntarahaston puolen vuoden työskentelyapurahakautta vuonna 2015.
Asun ja työskentelen New Yorkissa ja Asikkalassa.

Kenno: Anu Miettinen, PILVILINNOJA, Unelma-haastatteluja, Kokoelmat I-III

Lainaus Vartiosaaressa tehdystä haastattelusta: Unelma-haastattelut, Kokoelma I: ”Realistisia unelmia voi unelmoida silleen hyvillä mielin, että niistä voisi joskus tulla totta. Niistä myös jollain tavalla uskaltaa unelmoida. Ja sitten on taas niitä unelmia, joista tietää että ne eivät tule koskaan toteutumaan. Ne ovat sellaisia päiväperhomaisia unelmia ja on kiva että niitäkin on olemassa, koska se aika kun ei ole mitään unelmia, se on kuin olisi jossain kuolemassa.”

Unelma-teos koostuu dokumentaarisista videohaastatteluista sekä mustavalkokuvista ja teksteistä.

Unelma-haastatteluissa pohditaan suhdetta unelmiin. Haastatellut kertovat muustakin kuin pilvilinnoista: unelmien toteutumisesta ja mutta myös kovasta työstä, arjesta, pettymyksistä ja unelmista luopumisesta. Vuonna 2014 ja 2015 olen haastatellut Suomessa, Ruotsissa ja Berliinissä asuvia ja vuonna 2015 haastattelujeni pääpainona ovat olleet maahanmuuttajanaiset. Teoksen taustana on lähestyä eri väestöryhmiä ja saada aikaan vuorovaikutusta arkipiirin ulkopuolella unelmista keskustelemalla. Uskon, että yksilöiden tapaaminen ja näiden kokemusten jakaminen luo ymmärrystä ja luottamusta eri kulttuurien ja kokemusten välille; ja tämän koen erityisen tärkeäksi näinä levottomina aikoina, jolloin erilaisuus voi olla epäilyttävää. Tavoitteeni on myös tuoda esille ja ääntä sellaisten ihmisten elämää, joidenka kohtalot ja arki saattavat usein jäädä pimentoon. Projekti on aloitettu vuonna 2013 ja jatkuu vuoteen 2017.

Lahdessa oleva Anu Miettisen näyttely on Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely.

Unelma-pilottihanke esitettiin Berliinissä ja Porvoossa vuonna 2014. Lahdessa esitettävä kokonaisuus ensiesitettiin MUU Galleriassa, Helsingissä ja sittemmin myös Poriginal Galleriassa, Porissa vuonna 2015. MUU gallerian näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös katalogi.

Kokonaisuuden tekemistä ovat tukeneet 2015: Konstsamfundet, Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto ja Visek.

Helsinkiläinen kuvataiteilija Anu Miettinen (s. 1975) valmistui taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta 1998 ja kuvataiteilija AMK:ksi Lahden Taideinstituutista keväällä 2013. Miettinen on monialainen taiteilija käyttäen välineinään liikkuvaa ja still-kuvaa, ympäristötaidetta, performanssia, installaatiota ja piirustusta. Miettisen teoksien punaisena lankana vuorottelevat niin ihminen kuin maisema ja ympäristö.

Miettinen on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1997 ja osallistunut aktiivisesti yhteisnäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla kuten Mupis Valenciassa, Pereuchet Pietarissa, Landscape Metropolis G11:sta Berliinissä ja Kasvokkain Kuntsin modernin taiteen museossa ja Kiasmassa. Miettisen teoksia on muun muassa Swanljung Kokoelmassa, Kuntsin modernin taiteen museon kokoelmassa, Tuulensuun taidekokoelmassa ja lukuisissa yksityiskokoelmissa. Vuosina 2015- 2017 Miettinen toimii Uudenmaan ympäristötaiteen läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksessa. Näyttely on tehty yhteistyössä MUU- gallerian kanssa.

Kenno: Emmi Sinkkonen, Varjossa ja valossa

Kuvataiteilijaksi vuonna 2013 valmistunut Sinkkonen asuu ja työskentelee Lappeenrannassa. Nyt avautuvassa näyttelyssä on esillä linokaiverrusta, monotypiaa sekä puupiirrosta yhdistelevää grafiikkaa.

Töiden lähtökohtana taiteilija on käyttänyt omaa suhdettaan luonnon näkemiseen ja kokemiseen. Hän ei pyri realistiseen esitystapaan, vaan antaa mielenmaiseman ja todellisen havainnon sekoittua toisiinsa.

”Tärkeää töissäni on väri: miten sen kautta voi luoda tilaa ja antaa vaikutelman tietystä hetkestä ja muodosta. Myös eräänlaiset rajapaikat ja vastakohtaiset väripinnat kiehtovat minua niissä piilevän jännitteen vuoksi. Horisontissa maa ja taivas kohtaavat, varjolla ja valolla on oma värinsä. Luonnon tarkkailijana olen taivaanrannan tuijottaja, joka näkee maiseman merkityksiä ja merkillisyyksiä täynnä olevana aiheena.”

Kirnu: Outimaija Hakala, KODIT

Näyttelyn perustana on ystävän lausahdus ”koti on sydämessä ja sydän on kehossa” sekä äidin neuvo kiintyä ihmisiin seinien sijaan. Olen vaihtelevien syiden takia joutunut elämäni aikana muuttamaan lähes vuosittain. Lyhyistä asuinjaksoista huolimatta olen aina kiintynyt seiniin ja samalla kaivannut pysyvää kotia. Muistinvaraisesti painolaatalle kaiverretut pohjapiirrokset muodostavat vedoksiin muuttojen määrästä kielivän abstraktin kuvion. Materiaalista kotia kuvaavien puupiirrosten rinnalla on teoksia, joissa koti merkitsee ihmisiä. Teoksissa on läheisiltä saamiani elämänohjeita: isoäiti jäsentää elämää tapahtumarikkaina 30-vuotisjaksoina ja äiti opastaa, ettei monikerroksisessa maailmassa kannata juuttua liiaksi murehtimaan yhden kerroksen kokoisia huolia.

Olen turkulainen pääasiassa maalauksen ja grafiikan parissa työskentelevä kuvataiteilija. Viime vuonna teokseni kiertyivät muistamisen ja unohtamisen ajatusten ympärille. Niiden avulla historia rakentuu henkilökohtaiseksi. Minua ja teoksiani muokkaa se, mitä pystyn muistamaan, haluan muistaa ja mitä vastaavasti olen unohtanut.

Kulma: MUUNTO- ryhmä

Muunto-ryhmä sai alkunsa Imatralla kuvataideopintojen lomassa. Ryhmä valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta keväällä 2014 ja jatkoi yhteistyötä, vaikka jäsenet asuvat eri puolella Suomea. Yhteisnäyttelyitä ryhmäläiset ovat järjestäneet eri kokoonpanoissa vuodesta 2012 saakka. Ryhmän muodostavat kuvataiteilijat Nina Forsman, Mari Liimatainen, Tarja-Leena Niklander, Salla Närhi, Jaana Pietilä ja Aino Tervo.

”Ah vihdoinkin on pääni vapaa”

Näyttelyn teema on lausahdus Lewis Carrollin tarinasta Liisan seikkailut ihmemaassa. Maailma ympärillä on kummallinen, mutta niin on Liisakin. Välillä on pysähdyttävä ja mietittävä Liisan tavoin: ”En suinkaan vain ole vaihtunut toiseksi yöllä?”

Lewis Carrollin tekstit ovat antaneet innoitusta lukemattomille taiteilijoille, nyt on Muunto-ryhmän vuoro. Ryhmä ei kuvita Carrollin tuttua tarinaa uudelleen, vaan haastaa itsensä heittäytymään maailmaan, joka on vapaa arjen rajoitteista. Yhteisestä teemasta syntyneet teokset muodostavat ripustustilanteessa kokonaisuuden, jonka moniulotteisuus puhuttelee enemmän kuin yksittäiset osasensa.

Kenno: Tuomo Manninen, ME, Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely

Tuomo Mannisen ryhmämuotokuvien henkilöt seisovat paikoillaan tietoisina siitä että heitä kuvataan. Kuvat on sommiteltu viimeistä piirtoa myöten ja asennot valittu tarkkaan; ne ovat sekoitus draamaa ja dokumenttiä. Kuvissa ei kritisoida todellisuutta tai vallitsevia oloja, päinvastoin: henkilöiden ilmeet ja asennot viestivät ammattiylpeydestä, olivat kyseessä parturit tai teurastajat, partiolaiset tai joulupukit.

Mannisen kuvissa yksilö liittyy ryhmään. Ryhmä luo ja tekee jokaisesta henkilöstä yksilön, samaan aikaan poistaen yksilöllisiä piirteitä.

“Minun” ja “meidän” välinen vuoropuhelu on keskeinen Mannisen tuotannossa. Mannisen kuvissa yksilöt ovat sulassa sovussa niissä paikoissa ja niiden esineiden kanssa jotka tekevät heistä tietyn ryhmän jäseniä. Manninen tuntuu vihjaavan ettei pelkkä ryhmän jäsenyys ole ihmisen lopullinen määritelmä: jokainen “me” sulkee pois sanomattoman “minän”.

Tuomo Manninen aloitti ryhmäkuvien tekemisen 20 vuotta sitten Kathmandussa. Sen jälkeen hän on kuvannut 14 kaupungissa ympäri maailman. Kuvia on ollut yli 80 näyttelyssä, mm. Venetsian biennaalissa 2001 ja Arlesin valokuvafestivaaleilla 2008. Kuvista on julkaistu kolme monografiaa, kaksi e-kirjaa ja lukuisia katalogeja.

Kymi: Jenni Hämäläinen, Me Myself and I

Kuvia itsestä, omakuvia, kuvia siitä itsestä jona kuvittelee näyttäytyvänsä muille, kuvia näkyvästä minästä, kuvia siitä mikä ei näy edes itselle, kuvia omakuvista, kuvia minän suhteesta itseen, kuvia itsestä suhteessa ympäröivään ja siihen minkä väistämätön osa on, kuvia minän rooleista maailmassa, esitys kokonaiskuvaksi, tämänhetkisen tilanteen kuvaus. Minä eri rooleissa suhteessa biologisiin totuuksiin ja perimään. Rasti jäänteenä jäniksen ristisuusta, joka joskus on merkinnyt puhekieltoa. Alttari, mielen näyttämö. Metsä, puu ihmisen kuvana.

”Mitä muuta tietoisuus on, kuin sielun meren pintaa?” Karl Ove Knausgård: Taisteluni, osa V

ANALYYSI: lavea. kerroksellinen. lopullisuutta pakeneva. rajattomuudessaan hallittava. karu söpöys. hiljainen myrsky. lempeä tuho. pidätelty kuolema. katkennut laulu. kumottu kahvikuppi pöydänkulmalla. viitseliäisyys, turha tunnollisuus. et ole se joka alussa luulit olevasi. kuka olet?

VIRHEPÄÄTELMÄ: himoitset kiellettyä hedelmää. poimit sen itsesi iloksi ja peloksi. et voi antaa periksi, irrottaa otettasi. otat kaiken minkä saat. aikaa on rajattu määrä mutta sitä on paljon. rajallisuuden tiedostaneena tajuat että aikaa ei kai olekaan.

Jenni Hämäläinen (1977, Helsinki) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta maalaustaiteen laitokselta vuonna 2003, jonka lisäksi hän on opiskellut mm. kuvanveistoa ja kirjallisuutta. Nykyisin hän opiskelee Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella. Jenni Hämäläinen on pitänyt useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä vuodesta 1996. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa erityisesti kuvataiteen ja teatterin väliin jäävä alue ja taiteiden ja tieteiden välisyys.

Kirnu: Kaisu Häkkänen, Maan päällä ja taivaassa

Työskentelen linssittömillä neulanreikäkameroilla ja käyttämäni kamerat ovat yksinkertaisia pahvi- ja puulaatikoita. Negatiivina käytän hopeagelatiinipaperia. Työskentely on hidasta ja valmis kuva vähäisellä kontrollilla syntynyt – laitesidonnaisessa ja nopeatempoisessa nyky-yhteiskunnassa neulanreikäkameralla kuvaaminen onkin kuin oleilua toisenlaisessa todellisuudessa. Kamera pelkistää kohdetta eikä tallenna mitään toiminnallista, mutta toisaalta teosteni merkitys syntyykin pitkälti siitä, mitä on jäänyt pois. Neulanreikäkameran särkynyt ja rosoinen jälki antaa paljon tilaa tunteelle ja mielikuville, ja se on minusta sisintä koskettava.

Sarja Maan päällä ja taivaassa sai alkunsa kesällä 2015 Pohjois-Norjassa Etelä-Varangin alueilla.

Kulma: Timo Jakola, Lahti 110 maalauksia

Tämä näyttely on syntynyt silkasta rakkaudesta Lahtea kohtaan ja intohimo työtäni kohtaan on antanut voiman tehdä tällaisen määrän teoksia. Cezanne maalasi kymmeniä teoksia Aix-en-Provencen Saint Victoire- vuoresta, jona minä pidän Lahden Kariniemen harjua ja sitä olen puolestani minä maalannut useita eri versioita. Koskaan ei maisemaan kyllästy eikä uusia näkökulmia ole ollenkaan vaikea löytää.

En ole tänä juhlavuonna pelännyt tarttua vaikeisiin tai sanotaan työläisiin aiheisiin ja toisaalta olen saanut nyt erittäin hyvän syyn maalata joitain aiheita, joita olen aikonut tehdä jo vuosia. Mitään elämää suurempaa en tietenkään saa aikaan ja otan mielelläni harteilleni ”arkipäivämaalarin” tittelin. Jokapäiväistä elämää kaupungissa parempaa en kerta kaikkiaan tiedä, minulle glamouriksi riittää kunnon räntäsade tai kesäsateiden jälkeiset auringon heijastumat kadussa.

Kenno: Antti Nieminen, SEPPÄ- KULTASEPPÄ- KUVANVEISTÄJÄ

Olen työskennellyt taideseppänä vuodesta 2000 alkaen, ensin Lahdessa, sitten Järvenpäässä, vuodesta 2012 alkaen Taipalsaarella. ”Seppä, kultaseppä, kuvanveistäjä” -näyttely on taiteelliselle uralleni uusi alku – eteläkarjalaisella identiteetillä, uudessa pajassa tehdyillä teoksilla.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet työntäyteisen vuoden aikana. Olen saanut toteuttaa merkittäviä tilaustöitä: Lappeenrannan uuden teatterirakennuksen massiiviset, taotut ovenvetimet ja ”peltipoliisi” – veistoksen kiertoliittymään Lappeenrannan keskustaan. Lisäksi minulta tilattiin veistos Lappeenrannan Vapaudenaukiolle: veistos paljastetaan keväällä 2016.

Näyttelyn teokset linkittyvät näiden tilaustöiden syntyprosesseihin. ”Teatteri” – sarjan teokset toistavat teatterin kahvojen muotoja. Muut veistokset ovat syntyneet tilaustöitä suunniteltaessa tai niiden inspiroimana.

Kenno: Ella Kettunen & Sirja Knaapi, Mummot/Grannies, korutaidetta ja grafiikkaa

Ella Kettusen ja Sirja Knaapin yhteisnäyttelyn teemana on isoäidit. Teosten lähtökohtana on ollut molemmilla taiteilijoilla mielikuvat isoäitiydestä ja sukupolvien välisestä kommunikaatiosta. Näyttely on lämminhenkinen ja perinteistä isoäiti-kuvastoa uudella tavalla lähestyvä. Vaikka koru ja grafiikka näennäisesti eroavat toisistaan, teoksia yhdistää teeman lisäksi suurimmassa osassa töitä materiaalina oleva puu.

Ella Kettunen on tuore kuvataiteilija, joka asuu ja toimii Lappeenrannassa. Hänen teosten päämateriaalina on puu ja etenkin puuviilut. Teokset ovat enimmäkseen intarsian ja grafiikan eri tekniikoiden yhdistelmiä, mutta näyttelyssä on esillä myös tekstiiliteoksia.

Sirja Knaapi on uransa alkuvaiheessa oleva korutaiteilija. Sirja asuu ja työskentelee Lappeenrannassa ja on aloittanut työskentelyn vuonna 2008. Päämateriaalina teoksissaan hän käyttää puuta sen eri muodoissa.

Kirnu: Jaakko Lahti, Ykseys

Näyttely koostuu reliefeistä, keramiikasta, piirustuksista ja eri tekniikoin toteutetuista veistoksista.

Näyttelyssä on mukana mm. pienoisveistoksia, jotka käsittelevät yksinäisyyttä. Yhteiskunnallisen osallistumisen välineet voivat joskus olla kadoksissa, oli syitä siihen sitten fyysiset, sosiaaliset, tai taloudelliset ongelmat ja puutteet. Kaikki olemme kuitenkin eläessämme yhteydessä mitä erilaisenpiin asioihin, mistä juontuneekin näyttelynpositiivisvivahteinen nimi.

Näyttelyssä olevat abstraktimmat teokset lähentyvät 1900-luvun koristetaiteita yksinkertaisineen toistuvine, mutta epäsymmetrisin kuvioineen. Kodin tekstiilit ovat innoittaneet taiteilijan työstämään reliefejä pöytälevyistä. Taiteilija pohtii teosten kautta kodin tematiikkaa, kuin vastavoimana, mitkä asiat saavat ihmisen tuntemaan olonsa kotoisaksi, kun kehitys kehittyy ja asiat ja esineet muuttavat alituisesti muotoaan.

Jaakko Lahti on valmistunut kuvataiteilijaksi 2014 Saimaan ammattikorkeakoulusta ja asuu, sekä työskentelee tällä hetkellä Lappeenrannassa.

Kulma: Taina Kokkonen, grafiikkaa

Esillä olevat teokset rakentuvat kuin ihmisen mieli muistoineen ja ainutkertaisine kokemuksineen. Etualaa, käsillä olevaa tietoisuutta, hallitsee teosaihe, arkinen symboli ja tihentymä, joka teoksen kokonaisuudessa toimii alkusoiton tavoin. Usein lähes figuratiivisen teosaiheen takaa alkaa tuntematon maailma, monikerroksinen ja yllättävä alitajuinen avaruus. Osassa teoksista tausta ja valo läpäisevät objektin, teosaihe ja tausta kykenevät kommunikoimaan. Osassa teoksista objekti irtaantuu taustastaan lähestyen katsojaa arvaamattomasta avaruudesta.

Sarjassa ”Ensilumesta kevätpäivänseisaukseen” olen tutkinut talvisia luonnonilmiöitä siihen saakka kunnes pohjoinen pallonpuoliskomme taas kääntyy aurinkoa kohti. Tuolloin luonto kasveineen on kuollutta ja väritöntä, mutta yllättäen pilkistävä valo saa horroksessa olevan kasvillisuuden loistamaan ja hehkumaan mitä yllättävimmissä väreissä.

Käytän uusissa teoksissani grafiikan kohopainomenetelmiä. Perinteinen puupiirros on aina ollut päätekniikkani. Puun painojälkeä ei voi jäljitellä muilla tekniikoilla. Kokemukseni puupiirtäjänä on opettanut minulle paitsi puulaatan käytön rajoitukset, myös sen ainutkertaiset mahdollisuudet, joita muilla tekniikoilla en kykene saavuttamaan. En tee isoja grafiikan sarjoja. Vedostaessani varioin usein teoksen värejä ja lisään ylimääräisiä painokertoja, jolloin saan samasta teoksesta erilaisia versioita.

Kenno: Tommi Juutilainen, Paluu

Paluu on piirrosnäyttely, jossa palataan luomistyön alkulähteille, koulun kuvaamataidon tuntien henkiseen maailmaan käyttäen välineenä vastaavia keinoja, A3- papereille tehtyä tussipiirrosta kuin tuolloinkin.

Yläasteen ja lukion kuvaamataidon tunnit tarjosivat minulle 1980- 90 -lukujen taitteessa henkireiän irtautua koulun ja vähän itse elämänkin musertavasta monotonisuudesta uppoutumalla työstämään sarjakuvien ja levynkansien infantiilisesta fantasiamaailmasta ammentavia piirustuksia.

Lähtökohtana näissä uusissakin töissä on siis tussipiirros, jota on jatkettu puuväreillä, akvarelleilla sekä akryylimaaleilla.

Vaikea sanoa, missä määrin näiden uusien töiden ajatusmaailma on jalostuneempi kuin silloinkaan. Olen yrittänyt tavoittaa saman hartaan keskittyneisyyden. Pop-kulttuurin elementit ja regressiiviset haamut yhdistyvät tuttuihin tuotemerkkeihin. Toisinaan töissä esiintyy lenkkimakkara ikään kuin ihmisen kuvana. Sinappi saakoon edustaa vaikkapa arkirealismia. Ja kaikkihan nyt tykkäävät kaljasta? Visuaalisia päähänpistoja, joita on yhdistelty kokouspapereihin ilman sen kummempaa ajatusta piirreltyihin raaputuksiin tarkoituksena päästä kohti vaikeasti tavoitettavaa aitoutta. Maailman hahmotus piirtämisen kautta vastakohtana esimerkiksi ajattelulle.

Läsnä on huumorin elementti, vaikkakin vähän hevosenleikkinä. Päämäärä kuitenkin aina vapaus ja onnellisuus, vaikka sitten negaation kautta!

Kymi: Kaija Eeroja, Minä Olen

”Minä olen” on kuvataiteilijan syväluotaus

Uusimmissa teoksissaan kuvataiteilija Kaija Eerola käsittelee minuuden olemusta. Lahtelaisen Galleria Uuden Kipinän näyttely on saanut ytimekkään nimen ”Minä olen”. Teokset kuvaavat, miten eletty elämä ja kaikki meitä ympäröivät ihmiset vaikuttavat minuuteemme.
”On haasteellista kuvata minuutta sekä ulkopuolelta tarkastellen, että läsnä olevana”, taiteilija kertoo.

Kirnu: Sanna Halme, Jumalan kärpäsiä

Muutaman viime vuoden olen käsitellyt taiteessani uskoon, elämään, salaperäiseen metafyysiseen olemassaoloomme liittyviä kysymyksiä.

Nyt otin käyttööni niukan väriskaalan ja metodin, jota on vaikea hallita: musteen. Muste on totaalista, sitä ei juuri saa pyyhittyä pois. Tällä ehdottomuudella annan tilaa alitajunnalle, omalle pimeälleni, jota opettelen sietämään. Vapaana se kykenee enempään kuin tietoinen minä.

Keitä oikein olemme, mitä oikein teemme – tässä pimeässä maassa, eräällä pimeällä planeetalla? Vain kärpäsiä, mitä muuta. Jumala/kohtalo/luonto/elämä on jättimäisenä ja voimakkaana ympärillämme ja meissä. Ei meillä ole sananvaltaa elämämme kulkuun tai pituuteen. Ei, vaikka länsimaissa tahdomme niin uskotella. Elämällä on pimeä, kohtalokas puolensa. Samoin meillä. Sisällämme asuu armeija varjo-olentoja. Mutta onko pimeys aina pahasta? Emme erottaisi valoa, jollemme tuntisi pimeää.

Nämä pienet kuvat ovat ikkunoita alitajuntaan. Ei vain omaani. Kollektiivinen alitajunta suodattuu mieliimme ja toimiimme. Voit katsoa näitä kuvia kuten Jumala katsoisi hyönteiskokoelmaansa. Tai voit vain katsoa; antaa kuvien seinällä puhua kuville sisälläsi. Ilman sanoja.

Jumalan kärpäset ovat liikkeellä hiljaa.