4.-27.5. Juha Okko, Tuomas Linna, Juha Kärki, Johanna Alanko

Kulma: Juha Okko, HYBRIDIT III ,maalauksia

”He houkuttelevat, komentavat, käskevät, miettivät, syyttävät, vakuuttavat, vannovat, vääristelevät. He ovat me, me olemme he, me kaikki olemme. Mitä on aika, paitsi sekasortoa, sisäistä väittelyä ja skitsoilua?”

Näyttelyni Hybridit III koostuu installoidusta maalauskokonaisuudesta. Lähtökohtana on maailmallinen kuvavirta poliitikoista, mielenosoituksista, puheista, urheilutapahtumista, treenauksesta, vapaa-ajanvietosta jne. Kollaasit ovat rujoja, yhteen sopimattomista osista koostuvia, rikkinäisiä ja lievästi hysteerisiä.

Uusimmat työni kuvaavat agressiivista toimintaa graafisen pelkistetyssä muodossa. Vanhemman sarjani työt ovat maalauksellisempia, monivärisiä ja surrealismiinkin viittaavia. Olen kiinnostunut 1900-luvun alun taiteesta, modernismin kehityksestä ja mielestäni se myös näkyy näissä töissä.  Sattumalta väkivalta ja agressio ovat palanneet töitteni aiheeksi yli 25 vuoden tauon jälkeen. Onko viha minussa vai ajassa? Luultavasti molemmissa.

Näyttelyni teokset ovat valmistuneet vuonna 2018, tosin vanhimmat on aloitettu jo yli kaksi vuotta sitten. Hybridit-teemaan liittyviä teoksia olen tehnyt vuodesta 2015. Ensimmäinen Hybridit-näyttely oli Galleria Huuto Jätkäsaaressa vuonna 2016, toinen Malmitalon galleriassa helmi-maaliskuussa tänä vuonna.

Lahdesta:  Valmistuin Kuvataideakatemiasta ensimmäisen kerran 1987. Muutin 1988 Lahteen ja asuin Kymintien varrella vuoteen 1995, jolloin lähdin jatko-opiskelemaan Alankomaihin. Lahden aikanani olin tiiviisti mukana Lahden taiteilijaseuran toiminnassa ja pidin edellisen oman näyttelyni Lahdessa Galleria Kipinässä, eli nykyisessä Galleria Uuden Kipinän Kulmassa huhtikuussa 1997.

Juha Okko, Patriotic, 130 x 80 cm, akryyli kankaalle, 2015-18

Kenno: Tuomas Linna, Huuto,
Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely

Huuto -teoksessa käsittelen suomalaisten lasten ja nuorten itsetuhoisuutta. Teoksen valokuvat olen tallentanut suomalaisilta blogialustoilta.

Art Häme 12, Näetkö Kaupungin -näyttelyssä nuoruuttani käsittelevässä kokonaisuudessa oli seinään maalattuna kirjoittamani runo. Näyttelyvieras otti runosta valokuvan, joka levisi sadoille lasten ja nuorten blogialustoille Nuoret käyttivät runoa kuvaillessaan itseään ja lopulta sen englanninkielinen käännös päätyi useille ulkomaisille alustoille. Blogialustoilla lapset ja nuoret kirjoittivat pahasta olostaan. Sivustoilla oli paljon valokuvia, joissa nuoret esittelivät vartaloihin tekemiään viiltelyjälkiä.

Suomessa ilman itsemurhatarkoitusta itseään viiltelee 11,5 prosenttia 13-18-vuotiaista. Luvussa on mukana kokeilijat. Viiltelijät ovat erilaisissa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Yksittäistä syytä ilmiön synnylle ja olemassaololle ei ole löydettävissä. Viiltely ja itsensä vahingoittaminen on ainakin osittain tapa purkaa ahdistusta. Se on vain harvoin itsemurhayritys. Itseään viiltävä toimii helpottaakseen omaa oloaan. Viiltelijät eivät yleensä kerro viiltelystään: se on keino selviytyä sietämättömältä tuntuvasta tunnetilasta, jotta henkilö voi viiltelyn jälkeen taas toimia normaalisti ja jatkaa elämäänsä. Moni kertoo viiltävänsä ”voittaakseen oman kehonsa” tai rangaistakseen itseään.1
Vaikka viiltelyyn liittyy salailua, arvet ja niiden viestit saatetaan kuitenkin jakaa blogialustoilla. Alustoilla voi lukea nuorten viiltelijöiden kertomuksia kamppailuista elämässä. Blogialustoilla jaetaan valokuvia viillellyistä käsivarsista, jaloista ja muista vartalonosista. Valokuvat vertavuotavista käsistä saattavat levitä vauhdilla. Kuvia syvimmistä haavoista jaetaan jopa tuhansia kertoja.

1Myllyviita, Katja 2014. Vapaaksi Viiltelystä. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Tuomas Linna (s. 1985) asuu ja työskentelee Helsingissä. Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto on tukenut Huuto -teoksen toteuttamista. Huuto -teos on itsenäinen osa laajempaa lapsuutta ja nuoruutta käsittelevää teossarjaa. Edellisessä teoksessa, Huoli, Linna on käsitellyt suomalaista lastensuojelua.

Tuomas Linna, Huuto

Kymi: Juha Kärki, Maalauksia

Galleria Uuden Kipinän Kymi tilassa nähtävillä oleva näyttelyni rakentuu eri tekniikoin toteutetuista abstrakteista maalauksista. Näiden maalausten lähtökohtana on ollut maalausprosessi itsessään, eli maalaaminen tekona ja tarpeena. Henkilökohtaisesti luonnehdittuna teokset ilmentävät tekoja, jotka täytyi tehdä: asioita ja eleitä kankaalla, harmoniaa, kaaosta, rumuutta ja kauneutta sekä niistä herääviä tuntemuksia. Mielestäni ei ole tärkeää tai kovin kiinnostavaakaan se mitä maalaukset ovat vaan se miltä ne tuntuvat.

Teosten tunnelatauksen rakennan maalaukseen kiinteästi kuuluvien peruselementtien eli muodon, värin ja sommittelun kautta. Samalla välineen rajoittuneisuuden tiedostaen ja sen kanssa kamppaillen. Kamppailu välineen kanssa on toisinaan ollut jopa fyysistä ja todellista kankaan kanssa käytävää painia, jonka jäljet jäävät kankaalle näkyväksi jälkenä jollaista ei voi syntyä muulla keinoin. Yhtäaikaa teoksissa säilyy kuitenkin myös herkempi ja hennompi jälki, joka muodostaa karkean ja rosoisen kanssa voimakkaita kontrasteja. Monimuotoisen ilmaisun ja jäljen kautta teoksista tulee dynaamisia ja kerroksellisia.

Teoksilla ei kuitenkaan tavoitella jotain yhtä tiettyä tunnetta tai tunnetilaa. Sen sijaan olen pyrkinyt toimimaan intuitiivisesti ja antanut maalauksen ja prosessin kuljettaa omilla ehdoillaan. Prosessin voi nähdä tapahtumien ja tekojen ketjuna jossa yritän parhaani mukaan luovia mukana. Sattumalla on ollut työskentelyssäni suuri merkitys ja sen kautta on syntynyt aina jotain odottamatonta. Tärkeintä on, että teos valmistuttuaan on vahva itsenäisesti ilmaiseva objekti, joka ei tarvitse taiteilijan omia tarkoitusperiä oikeuttaakseen olemassaolonsa tai ollakseen ymmärrettävä teos. Teos joka tuntuu.

Juha Kärki, Nimetön.nro5, Akryyli ja spraymaali kankaalle, 110x130cm, 2017

Kirnu: Johanna Alanko, Moniuszki, maalauksia

Moniuszki, esittelee Johanna Alangon maalauksia Galleria Uuden Kipinän Kirnussa. Nimi Moniuszki tulee Alangon työhuoneelta, joka sijaitsee Puolan Łódź:ssa, Moniuszkin kadulla.

Katu on vanha ja sen varrella on todistettu hetkiä ennen toista maailmansotaa, sen aikana ja sen jälkeen. Historia huokuu kaikkialla. Katua ympäröivät talot ja rakennukset ovat rapistuneet. Pihamaat ovat kuivuneet ja villiintyneet. Kadun kiveykset ovat kuluneet ja törröttävät sinne tänne ja jokainen askel on epätasainen. Raskas ja koristeellinen rautaovi kätkee sisälleen pienen ateljeen, jossa kaikki näyttelyn maalaukset ovat syntyneet.

Niin kuin Moniuszki, Alangon töissä nähdään rapistuneita ja revittyä pintoja, uutta ja vanhaa, varjoja ja valoisuutta. Yhdeksän kuukautta Puolassa asunut Alangon työskentelyä on innoittanut tämänhetkisen kotikaupungin Łódźin tekstuurit, niiden tuomat ajatukset, tarinat ja viestit.

Johanna Alanko valmistuu Kankaanpään taidekoulusta kesäkuussa 2018. Häneltä on nähty useita näyttelyitä niin Suomessa, Puolassa kuin Espanjassa.

Johanna Alanko, Vodka ja muut jutut, 2018, Öljyväri / kollaasi kankaalle