2.–20.3.2022 Susanna Autio, Petra Kallio & Aino Toivettula / Marika Schroderus / Seppo Alanissi / Susana Nevado & Sari Torvinen
27.2.2022
Susanna Autio, Petra Kallio & Aino Toivettula – Suhteellisen musta
Lahden Galleria Uudessa Kipinässä nähdään vuodenvaihteessa Susanna Aution, Petra Kallion ja Aino Toivettulan näyttelytrilogian päätösosa
Näyttely Suhteellisen musta on Sysimusta-trilogian viimeinen osa: aiemmat sarjan näyttelyt nähtiin Islannin taidegraafikoiden galleria Íslensk Grafíkissa maaliskuussa 2020 nimellä Svartmyrkyr ja Tampereella Saskioiden galleriassa tammikuussa 2021 otsikolla Sysimusta. Galleria Uuden Kipinän tiloissa vuodenvaihteessa 2021-22 nähdään Autiolta, Kalliolta ja Toivettulalta kokonaisuus, jossa surumielisessä pimeydessä nähdään jo pieni toiveen häivä. Nimeksi valikoitui siksi Suhteellisen musta. Näyttely koostuu täysin uusista töistä.
Epävarmuus, menetyksen pelko ja kuoleman kohtaaminen ovat tässä pandemian ja levottomuuden sekoittamassa maailmassa päivittäin läsnä. Näyttelyn ydinteema pohjautuu taiteilijoiden rohkeuteen valjastaa taiteen tekemisen voima omakohtaisia vastoinkäymisiä vastaan. Näyttelyn taiteilijakolmikko ovat työstäneet osakseen saamaansa surua meditatiivisesti taiteen tekemisen parissa, ikään kuin toimittaen eräänlaista riittiä surun kukistamiseksi itkulaulajien tapaan, mutta surutyön tapahtuen sanoitta, kädet työhön upottaen. Vaikka suru on aina henkilökohtaista, jokaiselle ainutkertaista, tunne on yleismaailmallinen ja äärimmäisen samaistuttava. Suru ei koskaan katoa, mutta siihen yhdistyy näyttelyn teoksissa jo hitunen toivoa, pyrkimystä ymmärtää ja jopa löytää jälleen yhteys menetettyyn.
Susanna Autio (s. 1966, Helsinki) on kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Järvenpäässä. Hänen ilmaisukeinonsa liikkuvat readymade-taiteen, taidegrafiikan ja kuvanveiston välimaastossa sujuvasti mutkitellen. Esineet ja materiaalit, joilla aiemmassa elämässä on ollut omat tarinansa, löytävät Aution töissä uuden, uniikin tavan olla maailmassa. Keramiikan taiteilija löysi äitinsä vakavan sairastumisen myötä. Tällöin hänestä tuntui kuin aikaisempi taiteellinen työskentelytapa ei olisi sopinut tähän elämän murrokseen. Autio on toiminut ammattitaiteilijana vuodesta 2000 ja osallistunut lukuisiin soolo- ja ryhmänäyttelyihin. Vuonna 2020 Autio valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi.
Turussa asuvalta ja työskentelevältä kuvataiteilija ja taidegraafikko Petra Kalliolta (s. 1970, Helsinki) nähdään yleisöä osallistavan teoksen ensimmäinen osa, jossa taiteilija kutsuu näyttelyvieraat muistelemaan omia menetettyjään. Puukaiverrettujen mehiläisten kuljettamat suruviestit toimivat teoskokonaisuuden ytimenä. Kallio on valmistunut Turun Taideakatemiasta (2016) ja Taiteen ja suunnittelun korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) (2006) taiteen maisteriksi. Kallion teoksissa liikutaan suurten murrosten, elämän ja kuoleman, sekä elämän kiertokulun maastossa. Vahvasti naiseuden ja äitiyden teemoja aiemmassa tuotannossaan työstänyt taiteilija on lisännyt taiteelliseen pohdintaansa myös kuoleman vääjäämättömyyden ja näkymiä kuolemanjälkeiseen.
Taidetta sekä Suomessa että Yhdysvalloissa useammassa arvostetussa korkeakoulussa opiskellut Aino Toivettula (s. 1955, Kuopio) vaikuttaa tänä päivänä Kemiönsaarella ja Varsinais-Suomen alueella. Mittavan uran tehnyt taiteilija työskentelee pääasiallisesti taidegrafiikan keinoin. Taiteensa perustana Toivettulalla on aina ollut hänen oma luontosuhteensa ja avoin ihmettely maailmankaikkeutta kohtaan. Taidegrafiikassa taiteilijaa kiehtoo viiva ja tekstuuri. Teokset muodostuvat vahvasti taiteilijan lukeneisuuden pohjalta, johon lukeutuu filosofiaa, uskontokäsityksiä, antroposofiaa, symboliikkaa sekä muita tapoja ymmärtää maailmankaikkeutta. Suhteellisen musta -näyttelyssä Toivettulalta nähdään syvästi omakohtainen taidegrafiikan teoskokonaisuus, jossa hän työstää suruista ehkä suurinta, oman lapsen menetystä.
Näyttelyä ovat tukeneet:
Marika Schroderus – Ajatuskuvioita: Viestejä isälleni
Sain idean näihin maalauksiini, kun löysin isän kuoleman
jälkeen hänen työhönsä kuuluneet
vanhat Hermann Rorschachin musteläiskätestikortit*.
Olin nähnyt nämä kuvat lapsuudessa ja ne kiehtoivat
minua jo silloin.
Maagiset musteläiskäkuvat tulivat piilostaan
kuin viesteinä isältäni.
Aloin vastailla niihin omilla Rorschach-jutuillani
ja niin syntyi sarja maalauksia; kuin viestejä
isälleni.
Tein maalaukset musteläiskätekniikkaa vapaasti soveltaen.
Muste muodosti valuessaan omia kuvioitaan kuin ajatuskerroksiksi niin, että lopputulos oli aina yllättävä.
Olen antanut töilleni vain viitteelliset nimet, jotka ovat kuin ponnahduslautoja erilaisille
tulkinnoille.
Maalauksen nimenä voi olla sana, lyhenne tai joskus vain välimerkki, joka innostaa katsojaa keksimään itse mitä kuviot voisivat esittää…
Näkyykö kuvassa perhosen siipi vai jotain muuta?
Viestit isälleni ovat valmiita.
Viestikapula siirtyy nyt katsojalle!
Seppo Alanissi – Soilspace – Maatila
Tila – avaruus. Tilan on oltava tyhjä. Kun tila täyttyy, ei ole enää tilaa. Tila on sen täyttävien objektien välissä. Tila on obektien välistä suhdetta.
Katsomme avaruuteen ajatellen, että ”tuolla sitä tilaa riittää”. Katsomme maaperään ja näemme kiinteän kamaran. Maaperä tarjoaa kuitenkin tilan suunnattomalle määrälle elämää. Siellä hiekanmurusten välissä muurahaiset ja niitä pienemmät mennä vilistää eikä paremmasta väliä. Laskemme kuolleemme maahan ja siellä on kaikki tila mitä he voisivat kaivata.
Maaperä on meille vierasta avaruutta. Entä jos pyrkisimme maahan yhtä hanakasti kuin avaruuteen? Mutta päästäksemme maahan meidän on ensin kaivettava se pois tieltä. Sitten ei olekaan enää maata mihin mennä. Maa on jo muualla ja vain me täytämme tyhjää tilaa.
Ajatus maasta ja maaperästä avaruutena on outoudessaan kiehtonut minua viime aikoina. Teoksiini hiipi ensin maaperän aineksia: mätänevää puuta, kiviä, juuria. Nämä esiintyvät erilaisina tekstuureina, samanaikaisesti dekoratiivisina mutta myös symbolisina elementteinä. Samalla mieleeni palaa uudelleen ja uudelleen Robert Holdstockin teokset, joissa usein elämä on kirjaimellisesti yhtä maaperän aineksen kanssa. Näin päädyin pyörittämään päässäni erilaisia spekulatiivisia ajatuksia, joissa maaperä on elävää avaruutta, meille vierasta mutta ehkä kuitenkin tavoitettavissa. Nämä ajatukset heijastuvat töihini, ei niinkään selkeinä kirkkaina ideoina vaan pikemminkin jonain tuntemattomana, jota kierretään ja hieman tökitään kiinnostuneena. Sitten mielenkiinto siirtyy johonkin muualle palatakseen vääjäämättä kiertämään taas tätä tuntematonta.
Susana Nevado & Sari Torvinen – Oleskelua epävarmuudessa
Olemme työskennelleet ruokateeman parissa useamman vuoden ja pitäneet tätä ennen yhdessä kaksi näyttelyä Turussa ja Tampereella. Meitä yhdistää huoli ympäristöstä ja ajatus siitä, että taiteella voi myös vaikuttaa. Näyttelyn nimi viittaa nykyiseen maailmantilanteeseen, jossa eletään epävarmuudessa monella tasolla.
Esille tulee Susana Nevadolta laakerinlehtipulverista sabloonan läpi tehty mattoteos ja Sari Torviselta videoteos villiviinistä. Pelkistetty ripustus saa teokset keskustelemaan keskenään. Laakerinlehtien tuoksu johdattaa katsojan pimennettyyn tilaan, jossa on videokuva valtavasta talon peittävästä villiviinistä. Kummassakin teoksessa kasvien köynnösmäiset muodot ovat tärkeä osa visuaalisuutta ja samalla kasvit myös liittyvät ihmisen rakentamaan kotiympäristöön ja sen tarjoamaan turvaan. Teosten sisällöt liikkuvat epävarmuuden lisääntymisen ja turvan hakemisen näkökulmissa.
Teoskuvaukset
Susana Nevado
Teoksen hyvin ajankohtainen teema liittyy politiikan lisääntyneeseen epävarmuuteen. Teoksen lähtökohtana on kasviornamenttikuvio, joita näkee Espanjan kuninkaallisen palatsin matoissa. Tällä viitataan paitsi Espanjan monarkian epävarmaan tulevaisuuteen myös suurempaan käynnissä olevaan poliittiseen muutokseen. Laakerinlehtiseppele annettiin palkinnoksi muinais-Kreikan ja Rooman laureaattirunoilijoille, urheilijoille ja sotureille. Se on sotilaallisen voiton sekä vapauden symboli. Näyttelyssä oleva tuoksuva matto on muodostettu murskatuista laakerinlehdistä tehdyistä ornamenteista. Laakerinlehteä käytetään Espanjassa paljon ruoan mausteen ja puu kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Euroopassa. Nevado toteuttaa teoksensa kestävän kulutuksen periaatteella valituilla materiaaleilla.
Sari Torvinen
Teoksen lähtökohtana toimivat kuvat valtavasta villiviinistä, joka peittää rakennuksen seinät ja kätkee pienen talon sisuksiinsa. Villiviini elää ihmisen tarjoaman kasvualustan päällä ja toimii kotina hyönteisille ja etanoille, jotka ovat osa paikallista biodiversiteettiä ja tarjoavat ravintoa linnuille. Sen voi ajatella myös suojaavan talossa asuvia ihmisiä ja edustavan symbolisesti ja konkreettisesti luontoa. Kasvi on niin suuri, että sitä ei tule ohitettua puutarhassa huomaamatta, vaan sitä tervehtii kuin tervehtisi naapuriaan. Video kuvaa kasvin vaiheita talvesta syksyyn ja kokonaisuus rakentuu suuren villiviinin luoman pehmeän tilallisen kokemuksen varaan.
