Tiina-Liisa Kaalamo, Markus Luiro, Piia Suomi

Kulma ja Kirnu: Tiina -Liisa Kaalamo, Kärsimysnäytelmä -kaksi huonetta

”Sydämistyn ja vaaleanpunaiseksi muutun”

Tiina-Liisa Kaalamo, Unelmien Runoratsut, sekatekniikka, 2017

Kenno: Markus Luiro, piirustuksia

Olen tehnyt pieniä hiilipiirustuksia viime kesästä asti ja esitän niitä näyttelyssä, jonka pidän Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa. Aloin piirtämään juuri tiettyyn kokoon tietyllä välineellä saatuani näyttelyajan, tavoitteena esitettävissä oleva sarja teoksia määräaikaan mennessä. Tarvitsen jonkin tavoitteen saattaakseni alkuun taiteelliseen työhön liittyvän prosessin, ja tarvitsen määräajan saattaakseni sen valmiiksi. Uskon tämän yhdistävän monia muitakin taiteilijoita, tai työprosesseja.

En halua kuvillani tietoisesti ja harkitusti esittää asioita, tai pukea kuvan muotoon kertomuksia tai väitelauseita. Kuvien synty on luonteeltaan ennemmin intuitiivinen ja hallitsematon. Haluan murtaa sen mitä ajattelen, mieleen tulevat totunnaiset muodot, ja antaa jonkin vieraan ja odottamattoman tulla esiin. Usein saan tietyssä hetkessä mielikuvan, hahmon tai näkymän, ja haluan toteuttaa sen.

Kehittyessään se saa kuitenkin toisen muodon, ja voin joko luovuttaa tai sietää tapahtuvaa muutosta. Uppoutumisen ja etääntymisen vuorottelu on tärkeää kuvan onnistumiselle. Joskus on tuotava väkisin esiin se mikä on tullakseen, joskus on paras vain antaa olla. Suurin osa kuvista tietysti epäonnistuu enemmän tai vähemmän. Joskus silti huomaa että kuva on ikään kuin rauhassa, tai jännittynyt, mutta joka tapauksessa se on, omana itsenään, ja voin luopua siitä.

Valmistuin Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2011.

Markus Luiro,Nimetön, hiili paperille, 2017

Kymi: Piia Suomi, New Terrain ll

Saharasta puhaltava tuuli, maaperän punertava väri, auringon polttava kuumuus, vieraat kasvot. Näistä aineksista olen työstänyt teoksia viimeisen kahden vuoden aikana taiteilijaresidensseissä Italian maaseudulla ja länsiafrikkalaisessa Beninissä. Olen maalannut maisemia ja ihmisiä tarkoituksena hahmottaa jotain siitä ”uudesta ja vieraasta”, mihin en itse kulttuurini kautta ole kuulunut. Samalla olen tullut tutkineeksi omaa identiteettiäni ja ympäristöäni, sillä vieraan kohtaaminen vaatii myös minuuden hahmottamista ja asemoimista suhteessa tähän toiseen. Stuart Hall (1999) kirjoittaa toisen kohtaamisessa syntyvästä ja muokkautuvasta identiteetistä, joka on alituisessa muutoksessa. Hallin mukaan identiteetti sijaitsee osittain kuvitteellisissa kertomuksissa, joita kerromme itsellemme ja muille; esittämisen kulttuurissa, tavoissa ja pyrkimyksissä. Kuvaillessa toista on määriteltävä samalla, mitä tuo toinen merkitsee suhteessa itseen.

Toisen kulttuurin esittäminen monimutkaistuu, mitä vieraammalle maaperälle kulkee. Matkustamiseen, uuden ja eksoottisen ihailuun liittyy tietoisuus omasta ulkopuolisuudesta, mutta myös kysymykset toisen kulttuurin kuvaamisen tavoista. Miten tulisi kuvata länsiafrikkalaista kulttuuria, kun on itse muualta tuleva vierailija? Jos näkökulma on länsimaalaisen tuottama, onko se väistämättä värittynyt ja keskustasta periferiaan katsova? Varmaa on, ettei maailmaa pidä katsoa vain länsimaisesta näkökulmasta. Tässä suhteessa etnisen maiseman maalaaminen tuntuu neutraalimmalta verrattuna ihmisen kuvaamiseen, sillä se ei sisällä samanlaisia erotteluun perustuvia merkityksiä mitä ihmiskuvaukseen usein liitetään. Luonnonmaiseman esittäminen on avoin kaikenlaiselle katseelle, ja se väistää paremmin esittäjän ja subjektin välistä valta-asettelua. Pidän maiseman abstraktiosta, siitä kuinka se pakenee tarkkoja määritelmiä.

Rationaalinen ajattelu vaatii asioiden luokittelua keksittyjen ja pelkistettyjen käsitteiden avulla. Käytämme usein kielen vastakkaispareja merkitsemään eroja meidän ja muiden välille. Maalatessa rationaalisen voi kuitenkin laittaa syrjään, ja unohtaa ajattelun konventiot. Kieleen liittyvien erojen sijaan voi korostaa samuuksia ja yhteyksiä. Kielen vastakkaisparit, kuten ulkomainen/kotimainen, minä/sinä, loistavat poissaolollaan maalauksen maailmassa. Stuart Hallin kirjoituksissa tulee esiin kuvallisen esittämisen vaikutus kulttuuriseen identiteettiin, ja käsityksiimme toisesta. Representaatio visuaalisena esittämisenä voi joko toistaa, vahvistaa tai muuntaa käsityksiämme ja ennakkoluulojamme toista kohtaan. Esittämisen tavoilla voi valita, miten ja mitä tuo esiin, ja toisaalta, minkä jättää ulkopuolelle. Maalatessa on mahdollista välttää kulttuurisia stereotypioita, joissa tietyt piirteet toistuvat, ja jättävät samalla kertomatta kulttuurista niin paljon. Maalaus väistelee sanoja, siinä on aina enemmän kuin yksi merkitys.

Piia Suomi (s. 1979) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän on valmistunut v. 2007 Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta, ja työskennellyt sen jälkeen taiteilijaresidensseissä Suomessa ja ulkomailla. Galleria Uuden Kipinän näyttelyä hän valmisteli Italiassa SabinARTi Cultural Associationin residenssissä, sekä Villa Karon taiteilijaresidenssissä Beninissä. New Terrain ll on jatko-osa Turussa Galleria Å:ssa kesällä 2017 esitellylle New Terrain- näyttelylle.

Piia Suomi, Flow, akryyli kankaalle, 2017