23.9.-11.10.2020 Paula Tella, Minna Maija Lappalainen, Anu Eskelin, Jemena Höijer

Paula Tella – Holy Water

Being is holy so is this water.

– Onks toi kuseminen muka jotain taidetta?
– No mä en kyllä nää siinä mitään taidetta! Miten se muka vois olla taidetta?
– No mut eiks toi Manneken Pis oo sit kuitenkin taidetta?
– No joo, mut se on sentään veistos.
– Niin, tässä vaan jotku kusee ja joku on kuvannu sitä…

Kiitokset: Outi Condit, Ida Flemming, Emma Helle, Kati Korosuo, Marja Klemetti, Essi Kosola, Pia Lindy, Anu Nirkko, Laura Pietiläinen, Eija Ranta, Kikka Rytkönen, Inari Virmakoski, Martiina Woodson.

Näyttelyä on tukenut: Kauno ry

Paula Tella, yksityiskohta sarjasta Holy water, 2019

Minna Maija Lappalainen – HALU

pastellimaalauksia ja piirustuksia

Olin etsimässä netistä kuvia seuraavaa buto-aiheista näyttelyäni varten, kun yllättäen japanilaisten tanssijoiden keskeltä löytyi hardcore pornografinen kuva hyvin iäkkäästä naisesta. Hämmästyksekseni muutamalla klikkauksella vastaavia otoksia löytyi satoja lisää. Tarkemmin katsottuna osa kuvista näytti omaksi iloksi tai business-mielessä otetuilta ja osa siltä että kuvattava nainen on vastoin omia kuvitelmiaan päätynyt ”the uggliest sluts in the world” -osastolle. Joistain kuvista näkyi selvästi, että heikossa asemassa olevaa vanhusta on käytetty hyväksi. Ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita herättävä kuvakavalkadi jäi vaivaamaan mieltä, ja lopulta se päätyi myös teemaksi Galleria Uuden Kipinän näyttelylleni.

Oman näkökulmansa näyttelykokonaisuuteen tuovat 1800-luvun loppupuolella valokuvatut vanhat naiset, joista piirsin sarjan miniatyyrimuotokuvia. Tiukkailmeiset rouvat leukaan asti napitetuissa mekoissaan katsovat maailmaa viktoriaanisen ajan puritaanisesta näkövinkkelistä. Niin seksuaaliset kuin monet muutkin halunsa tukahduttamaan joutuneet naiset kohtaavat uskonnollisista moraalikäsityksistä vapautuneet digi-ajan isoäidit, jotka puolestaan joutuvat tasapainoilemaan seksualisoituneessa ja nuoruutta ihannoivassa nykytodellisuudessa.

Rosoisen herkkä kuvakieleni tuo aiheeseen oman ulottuvuutensa ja päästää kurkistamaan kovan pornografisen kuvaston inhimillisemmälle puolelle.

Näyttelyä on tukenut Taike, Varsinais-Suomi.

Minna Maija Lappalainen, Sarjasta Halu, 2020, pastelli ja hiili paperille, 60x90cm

Anu Eskelin – Lentävä lisko, tuulen tuoma

Maalatessani mieleeni palaa luonto, sen monimuotoisuus, kauneus, karuus, herkkyys ja myös sen haavoittuvuus. Näyttelyni nimi viittaa ilmaston lämpenemisen johdosta voimistuneisiin myrskyihin ja koviin tuuliin, jotka nykyisin aiheuttavat paljon tuhoa ympäri maailmaa. Ihmisen hallitsemissa ympäristöissä selviävät muita paremmin sellaiset lajit, jotka kantavat ihmisiä tartuttavia taudinaiheuttajia.
Lentävä lisko on mielikuvitukseni tuotetta, mutta esim. jotkin tauteja levittävät lepakot eivät sitä sen sijaan ole.

Maalaukseni ovat useimmiten abstrakteja. Luonto on suurin inspiraationi lähde ja puut, oksat, risut, heinät ja muut luonnon omat viivat tuntuvatkin usein hakeutuvan maalauspohjilleni.

Käytän teoksissani useimmiten akryylivärejä, mustetta ja hiiltä. Tähän näyttelyyn tuon esille kankaille ja mdf-levyille maalaamiani teoksia sekä myös pienen joukon kollaasihahmoja, jotka ovat huolissaan luonnon  tilasta. Tämän pienen, pontevan joukon kanssa toivon, että vanhemmat tuovat myös lapsiaan katsomaan näyttelyäni, joka samalla, mielestäni hyvällä tavalla, muistuttaa heitä luonnonsuojelun tärkeydestä.

www.anueskelin.com
Instagram: @anueskelin
https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/anu-eskelin

Anu Eskelin, Misunderstood – Väärinymmärretty, 2020, akryyli kankaalle, 81 cm x 100 cm

Jemena Höijer – Elämä neliöiden sisällä

Jemena Höijer on Turun Taideakatemiasta valmistunut, tällä hetkellä Helsingissä työskentelevä taidegraafikko. Höijerin näyttely, Elämä neliöiden sisällä, tutkii ihmisen eloa länsimaisessa nyky-yhteiskunnassa. Höijerin työt ovat aina olleet henkilökohtaisia ja käsittelevät paljolti ihmisen arkea ja psykologiaa.

-Näyttelyn teema, ihmisen yksinäisyys ja eristäytyminen omien kotineliöiden sisälle, masennus ja muut mielenterveysongelmat, lähti jo kehittymään ennen koko koronaepidemiaa, töistä tulikin äkkiä entistä ajankohtaisempia, toteaa Höijer prosessistaan.

Teoksissa käsitellään myös kotineliöiden ulkopuolista maailmaa ja miten se vuorovaikuttaa ihmisen kokemusmaailman kanssa. Höijer kokee myös mielenkiintoiseksi ilmiön, jonka mukaan esimerkiksi yhteiskunnan sosiaaliset puitteet ovat huippuluokkaa, mutta ihmiset voivat silti henkisesti pahoin.

-Teoksissani voi olla aika raskas tunnelma, mutta ei niissä täysin vellota synkkyydessä, niissä on aina kuitenkin pieni pilke silmäkulmassa, pohtii Höijer lopuksi.

2.-20.9.2020 Maritta Nurmi / Lasse Lecklin / Salla Vaalio / Kirsi Karppinen ja Pauliina Korpi

Maritta Nurmi – mitä on tämä valo

   mitä
on tämä
    valo
päivänä muutamana syvällä metsässä nojasin männyn runkoon.
pampam rungosta virtasi käsivarttani pitkin tärisevää energiaa;
tikka hakkasi puun latvassa. ja puusta virtasi energiaa siihen tikkaan.
Nämä maalaukset ovat kuin tuo energiavirrassa tärisevä puu.

Pampam näissä kuvissa ovat Karjalan ja Venäjän ikonit, ikonien yliluonnollinen valo ja ’tuuli joka kantaa kellojen soittoa näkymättömiltä Laatokanjärviltä’ (Anna Ahmatova 1945). Niissä ovat Hanoin stickyriisi ja stickyriisiuniversumit ja siellä on sama suru kuin hetkessä jolloin käteni irtosi puusta. Sama kuin häviävä maaginen yhteys pölyttäjiin, Cat Ba:n languriin (hanumaani apina), pillerinpyörittäjiin tai leopardiin.

Asuin Hanoissa 25 vuotta ja vieläkin puolet vuodesta. Reijälliset metallikiekot ovat kadulta ostettuja keittiövälineitä, joilla valmistetaan stickyriisiä (sticky rice = Xoi Vietnamin kielellä = riisiä jossa jyvät liimautuvat toisiinsa). Pari vuotta sitten tutkin ikoneja äitini kotiseudulla Karjalassa; Konevitsan luostarissa, Viipurissa ja Pietarissa. Näyttelyssä on jotain noista kahdesta maailmasta sekä marttyyreinä maailmasta katoavaa eläinkuntaa.

mitä on tämä valo on lainaus Pentti Saaritsan runosta Runous (1973)

Helsingissä elokuussa 2020
Maritta Nurmi

Maritta Nurmi, Marttyyreistä leopardi, 2019, akryyli reijitetylle alumiinilevylle, halkaisija 117cm

Lasse Lecklin – Crossings

Kansainvälinen geologiyhteisö International Geological Congress totesi vuonna 2016, että ihmiskunta on jättänyt taakseen holoseenin, maapallolla viime jääkaudesta lähtien vallinneen geologisen kauden. Holoseenin sijaan olemme astuneet uudelle aikakaudelle, antroposeeniin. Antroposeenin aikana ihmisen vaikutus maapalloon on peruuttamaton – niin suuri, että paluuta ei ole.

Crossings [suom. risteykset, ylitykset, merimatkat] kuvastaa tuon kynnyksen ylittämistä. Ilmakuvissa nähdään Euroopan suurin jäätikkö, Islannissa sijaitseva Vatnajökull. Sen jäätikkökielekkeet ovat vetäytyneet poikkeuksellista vauhtia vuodesta 1985 lähtien. Vuoden 2000 jälkeen 15 prosenttia koko jäätiköstä on kadonnut. Napa-alueiden ilmasto lämpenee muita alueita huomattavasti nopeammin, ja jäätiköt kutistuvat. Suuri valkeus tulee kääntymään kohti mustaa. Jää sulaa vedeksi. Mittakaavaltaan hämmentävä teos kuvaa historiallisia geologisia kerroksia, jotka sekoittuvat ihmisen toiminnan aiheuttamiin ilmakehän pienhiukkasiin.

Teoskokonaisuus on yhteistyö amerikkalaisen äänitaiteilija Gabriel Goldin kanssa. Gold on säveltänyt ääniteoksen ja nauhoittanut sen Vatnajökull-jäätikön sisällä olevissa luolissa. Työskentely Crossings -teoskokonaisuuden parissa alkoi vuonna 2016, ja jatkuu edelleen.

Lasse Lecklin (s. 1982) on helsinkiläinen valokuvaaja. Lecklinin pyrkimyksenä on tehdä näkyväksi ihmisen aiheuttamat muutokset luonnossa. Häntä kiinnostaa erityisesti se, kuinka luonnon valtavat ja hallitsemattomat prosessit vaikuttavat maisemaan, ja kuinka tämä luonnon muovaustyö sekoittuu ihmisen muotoilemaan ympäristöön.

 Lecklin on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2015. Lisäksi hän on opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa, valokuvausta Konstfackissa Tukholmassa ja School of Visual Artsissa New Yorkissa, sekä kuvataiteita Beaux-Arts de Paris’ssa. Parhaillaan Lecklinin töitä on esillä myös reGeneration4-näyttelyssä Musée de l’Elyséessä Lausannessa, Sveitsissä.

 Näyttelyä ja taiteilijan työskentelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Finnfoto, Suomen kulttuurirahasto sekä Pohjoismainen kulttuuripiste.

Lasse Lecklin, Skeiðarárjökull, from the series Crossings

Salla VaalioCosmetopia – kauneuden häiriintynyt tavaratalo

Cosmetopia – kauneuden häiriintynyt tavaratalo on muotoilija Salla Vaalion (s.1983) taidenäyttely. Näyttelyteoksissa Vaalio pohtii omaa suhdettaan kauneuskulttuuriin ja materialismiin sekä rakenteita ilmiöiden takana. Osa näyttelyn teoksista on toteutettu yhteistyössä kuvanveistäjä Marianne Sirin kanssa.

“Naisten ja naisoletettujen kokemat ulkonäköpaineet ja niihin liittyvä materialismi ilmiönä on jo pitkään kiinnostanut minua. Osaksi koska se koskettaa minua henkilökohtaisesti, osaksi koska olen kiinnostunut rakenteista ilmiöiden taustalla.

Kulttuurinen ihanneruumis välittyy mediasta ja mainosten kuvallinen ärsykevirta on loputon. Mediakuvat lähettävät viestin hävetä kehon selluliittiä sekä juhlia pudotettuja kiloja. Iltapäivälehtien lööppien laihdutusta käsittelevissä uutisissa mittanauha kiertyy lähes poikkeuksetta naisen vatsan ympärille. Kysymyksessä on sukupuolittunut asenne ja yhteiskunnallinen ilmapiiri, jonka kaikkia tasoja on välttämättä vaikea edes tiedostaa. Jatkuvasti kuvallistuvan median keskellä elävänä, minua kiinnosti kokeilla millaisia teoksia pystyisin moniaistimuksillisin keinoin aiheesta tuottamaan. Osittain nauran teoksissa itselleni ja omille juuttuneille ajatusmalleilleni, osittain koko länsimaisen yhteiskunnan esteettisen kulttuurin ehdollistumille.”

Näyttelyä on tukenut Lahden kaupungin Kulttuuripalvelut.

Salla Vaalio, yksityiskohta teoksesta Karvainen pääoma, 2020, sekatekniikka

Kirsi Karppinen ja Pauliina Korpi – Ääri

Vallasta:

1. jonkin tai jonkun oikeus tai mahdollisuus hallita jotakin, määrätä tai päättää jostakin; herruus, valtius; valtuudet.
Poliittinen, taloudellinen valta. Presidentin, eduskunnan, kuninkaan valta. Kansanvalta.

2. virkamiehistä ym. edellä mainitun oikeuden käyttäjinä tai edustajina.
Julkinen valta. Valtiovalta. Esi- ja virkavalta.

3. valtakunta, valtio.
Suur-, supervalta. Tasavalta. Ydinasevalta.

Lähde: www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/valta

Onko väkivalta fyysisen hallinnan muoto? Kuka käyttää valtaa meidän elämässämme? Mitä valtaa itse käytämme? Minkälaisia vallan symboleja on olemassa?

Kirsi Karppinen (kuvataiteilija) ja Pauliina Korpi (kuvataiteilija, mittatilausompelija) tuovat Galleria Uuden Kipinän Kirnu -huoneeseen installaation, jossa pohditaan vallan symboleja ja erilaisia vallankäytön muotoja. Teoksen materiaalina on käytetty Karppisen vanhoja maalauskankaita, jotka on irrotettu kiilarimoista ja ommeltu yhteen viittamaiseksi muodoksi. Maalauksissa on kuvattu mm. poliitikkoja, diktaattoreita ja muita yhteiskunnallisia vallankäyttäjiä sekä terroristeja. Teos on kooltaan n. 170 cm x 120 cm x 150 cm. Lopulliset mitat määrittyvät, kun teos on installoitu tilaan.

 Ääri on Karppisen ja Korven ensimmäinen yhteistyöprojekti.

Kirsi Karppinen ja Pauliina Korpi, yksityiskohta teoksesta Ääri, 2020
Kaisa Huotari Maija Klemetti Sanna-Mari Kaipio ja Hanna Kostiainen Ida Nisonen

12.-30.8.2020 Kaisa Huotari / Maija Klemetti / Sanna-Mari Kaipio ja Hanna Kostiainen / Ida Nisonen

Kaisa Huotari – Lineaarinen suoritus

“Lineaarinen suoritus” on näyttelykokonaisuus arkisesta kuvastosta ja sen käsitteellistämisestä visuaalisin keinoin. Nykyihminen ymmärtää arjen sekä arkisuuden tavallisena ja itsestään selvänä toistuvana elementtinä, jota käydään läpi huomaamatta päivästä toiseen. Näyttelyssä arkiset yksityiskohdat laitetaan fokuksen keskiöön ja niihin etsitään uusia näkökulmia yhdistelemällä figuratiivista maalattua maailmaa abstraktiin ja rönsyilevään tekstuuriin.

Arkeen piirtyy osaltaan suorittaminen, tuttuus, jaksamisen tasapaino sekä erilaiset tunnetilat. Hauskanpidosta, surusta, onnellisuudesta ja kaipuusta käydään muistojen läpi matka tiedostamattomaan ja intuitiiviseen ajatustilaan, jossa osasista muodostetaan erilaisia assosiaatioita. Yksittäisiin hetkiin, hiljalleen rikkoontuviin ja pirstaloituviin, piirtyy merkitys elämän hauraudesta ja asioiden ohmenenevyydestä, kaikessa armollisuudessaan.

Kaisa Huotari (s. 1994) on Jyväskylästä lähtöisin oleva kuvataiteilija. Savonlinnan taidelukiosta ja Kankaanpään taidekoulusta valmistunut Huotari on järjestänyt näyttelyitä ympäri Suomea. Syksyllä 2019 hänet palkittiin Art of Basware -taidekisan voitolla.

www.kaisahuotari.com/

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.

Kaisa Huotari, Understanding the Death of Organisms, 2020, öljyväri ja akryylikollaasi pellavalle, 170x125cm

Maija Klemetti – Kadotettua aikaa etsimässä

Olen viettänyt muutaman vuoden yli satavuotiaiden herbaarioiden seurassa.
Tämä aika on opettanut minulle paljon kasveista, mutta myös niiden kerääjät ovat muuttuneet alun pelkistä nimistä hyvinkin inhimillisiksi hahmoiksi.

Näyttelykokonaisuuteni on juhlallisesti ilmaistuna kunnianosoitus Auralle ja Lillille, jotka seminaariopintojansa varten keräsivät kumpikin liki sata kasvia: kuivasivat, kiinnittivät, nimesivät ja tallensivat ne kansien väliin.

Vuosikymmenten kuluessa kasvit elivät omaa elämäänsä, painautuivat papereihinsa, jättivät jälkensä, joutuivat tuholaisten hampaisiin. Ja kulkeutuivat minulle.

Ne ovat olleet aarre, joka on nyt omalta osaltani valmis. Vai onko sittenkään?
Sen näyttää aika.

Maija Klemetti, Kertomuksia kesästä XI, pigmenttivedos ja öljypastelli paperille

Sanna-Mari Kaipio ja Hanna Kostiainen – Old Wounds / Missing Pieces

Old Wounds / Missing Pieces on näyttely nahan luomisesta ja identiteetin uudelleenrakentamisesta. Keramiikka- ja tekstiiliteokset sekä hiuksista ja luonnonmateriaaleista kootut objektit rakentavat kuvaa ihmiskehosta sen epätäydellisyyksien ja vajavaisuuksien kautta. Mutta vaikka keho on pehmeä, hauras ja helposti särkyvä, se on myös alati uusiutuva ja kykenevä korjaamaan itsensä tai tulemaan korjatuksi. Näyttely käsittelee tätä uusiutumisen prosessia.

Sanna-Mari Kaipion tekstiiliteoksissa raja ihon ja sen kanssa kosketuksissa olevien tekstiilien välillä hämärtyy. Käytössä kuluneisiin kankaisiin on jäänyt mustelmia, arpia ja haavoja. Työstämällä kivuliaan kosketuksen merkkejä pehmeistä materiaaleista kuten villasta ja silkistä sisältyy niihin myös ajatus hoivasta, hellyydestä ja haavojen paranemisesta. Kankaat ovat kuin kipeitä muistoja kantavia ihoja, jotka pois riisumalla keho voi parantua ja unohtaa menneet traumat. Teokset yhdistelevät kirjontaa, huovutusta ja kierrätystekstiilejä.

Hanna Kostiaisen teokset käsittelevät identiteetin menettämistä ja uudelleenrakentamista. Luut ovat kehon tukiranka ja hiukset identiteetin kruunu. Identiteetti taas on perusta sille, mitä me olemme. Kun tämä perusta katoaa, aukeaa mahdollisuus muovata itsensä uudelleen. Vaikka uudet rakennuspalikat olisivatkin ”vähän sinne päin”, voi niistä kasata entistä vahvemman perustan. Identiteettiä ei myöskään tarvitse kahlita samanlaiseksi kuin se joskus oli. Vaikka menetetyn minuuden muistot pistävät kivuliaasti, niissäkin voi nähdä uuden alun.

Kaipio ja Kostiainen ovat molemmat valmistuneet kuvataiteilijoiksi Saimaan ammattikorkeakoulusta 2018. Tämä on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä.

Sanna-Mari Kaipio, Yksityiskohta teoksesta She Sheds Her Skin Like a Snake I, 2020, muoviverkko, villa

Ida Nisonen – Kaipaan sinua niin

Keravalaisen valokuvataiteilija Ida Nisosen (s. 1981) näyttely kertoo kevään poikkeusolojen aiheuttamasta sosiaalisesta eristäytymisestä ja ihmisten kaipuusta toisten luo. Pandemian aikana ihmiskontaktien välttelystä tuli nopeasti arkipäivää. Yhteyden ylläpito läheisiin vaati ponnisteluja ja uudenlaista kekseliäisyyttä.

Sosiaalinen etäisyys on vaikeasti käsitettävä ilmiö. Meille kerrottiin, että tapaamista oli pakko rajoittaa, jotta läheiset ihmiset säilyisivät terveinä ja hengissä. Mutta yksinolo johti yksinäisyyteen ja kasvatti pelon yksittäistä ihmistä suuremmaksi. Epätietoisuus tulevasta aiheutti tuskaa, turhautumista ja epätoivoa.

Kaipaan sinua niin -mediataideteoksessa taiteilijan läheiset on kuvattu livevideo-puhelun yhteydessä kännykän ruudulla. Taiteilija on asetettanut puhelimen huolella valikoitujen kukka-asetelmien keskelle. Kuvien kasvit kertovat kevään etenemistä aina keskikesään asti. Viimeisin teoksen etäkuvista toteutettiin juhannuksena, kun hallitus ilmoitti poikkeustilan päättyneeksi.

Näyttelyprojekti on ollut myös osoitus rakkauden voimasta ja poikkeuksellisten olosuhteiden synnyttämän pelon voittamisesta. “Koronakriisin ja ilmastonmuutoksen aiheuttama pelko on vaatinut taidetta väistyäkseen. Rakkaus lapsiani, perhettäni ja taiteen tekemistä kohtaan sitoi minut kiinni arkiseen todellisuuteen, antoi voimaa pelkojen kohtaamiseen ja uskallusta katsoa luottavaisesti tulevaan.”

Galleria Uusi Kipinässä on nähtävissä Kaipaan sinua niin -mediateoksia ja kukka-installaatio. Näyttelyn toinen osa, 18 etämuotokuvaa ja kaksi videoteosta ovat 23.8.2020 asti nähtävissä myös Keravan taidemuseo Sinkassa. Keravan taidemuseo Sinkaa sijaitsee aivan Keravan rautatieaseman kupeessa, johon pääsee helposti Lahdesta Z-junalla. Kaipaan Sinua Niin -näyttelyyn voi tutustua myös taiteilijan omalla instagram-sivustolla @idanisonen_mother_artist 13.8.2020 alkaen.

Ida Nisonen, Kaipaan sinua niin, mediateos

22.7-9.8.2020 Tarja Nurkkala, Pauliina Waris, Heidi Suikkanen, Nina Sarkima

Tarja Nurkkala – Säröjä

Säröjä näyttelyssä käsittelen ihmisyyden teemoja. Jokainen meistä kokee elämässään vaikeuksia ja suruja, joita joutuu ottamaan vastaan. Näyttelyn teoksissa näkyy rinnakkain rikkoutuneisuus ja sankaruus. Keskiössä on ihminen avuttomana, mutta silti sankarina. Kuvat ovat hahmottuneet hitaasti tuhansista pisteistä ja palasista. Olen käyttänyt teoksissani vaneria, mustetta, nauloja ja lasinsirpaleita. Kovien materiaalien työstäminen kiehtoo minua.

Tarja Nurkkala (s. 1977 Limingassa) on Iittalassa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Nurkkala on opiskellut Limingan taidekoulussa, Pohjoismaisessa taidekoulussa ja Kuvataideakatemiassa tila-aikataiteen osastolla, josta valmistui kuvataiteen kandidaatiksi vuonna 2002. Viime vuosina Nurkkala on keskittynyt omien yksityisnäyttelyiden pitämiseen.

Tarja Nurkkala, Avuton, 2019, muste, vaneri, 125x85cm

Pauliina Waris – Usein myös säännönmukaista, toistuvaa

Kaaos, harmonia, satunnaisen mielivaltaisesti mekaanisen säännöllinen, todennäköisesti rajattu hallitsemattomuus.

Pauliina Waris on helsinkiläinen taidemaalari. Hän on valmistunut Vapaasta taidekoulusta vuonna 2018. Waris on Helsingin taiteilijaseuran jäsen ja Taidemaalariliiton kokelasjäsen. 

Näyttelylle on myönnetty Taiteen edistämiskeskuksen Uudenmaan taidetoimikunnan kohdeapuraha.

Lisätietoja:
pauliinawaris.fi

Pauliina Waris, osa 8-osaisesta teoskokonaisuudesta Käytetty, 2020, munatempera levylle, ompelulanka, 60x60cm

Heidi Suikkanen – Putkiremppa

Putkiremppa on kuvataiteilija Suikkasen mustavalkoisista piirustuksista koostuva näyttely. Piirrosten aiheet kumpuavat arkiympäristön kohteista kuten pannuhuoneista, pesuhuoneista ja mekaniikasta. Taiteilijaa kiehtovat erilaisten laitteiden, koneiden ja käyttöesineiden muodot ja yksityiskohdat. Kooltaan vaihtelevat piirrokset eivät kuitenkaan ole kohteiden realistisia muotokuvia, vaan taiteilija tulkitsee niitä surrealistisesti ja kepeän humoristisesti. Suikkasen kynästä venttiilit ja lavuaarit heräävät hauskalla tavalla eloon. Elävä, tempoileva viiva ja mielikuvituksellisuus ovat Suikkasen teoksille ominaisia elementtejä.

Lappeenrannassa asuva Heidi Suikkanen (s.1987, Ruokolahti) valmistui kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta Imatralta vuonna 2018. Suikkanen on Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran jäsen ja hänellä on työhuone Imatran Sulattimolla. Ensimmäisen soolonäyttelynsä hän piti Tampereella Galleria Rajatilassa, syksyllä 2019. Suikkasen taiteellista työskentelyä ovat avustaneet muun muassa Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto vuonna 2019 ja Taiteen edistämiskeskus keväällä 2020. Putkiremppa on järjestyksessään taiteilijan toinen soolonäyttely.

Heidi Suikkanen, Säiliö, tussi ja lyijykynä paperille, 2019, 106,5×97,5cm

Nina Sarkima – Kristallisoitumisia

Maalaan, levottomasti, nopeasti. Maalaamiseni on taistelua, pyrkimystä päästä ytimeen, kosketuksiin minuuteni kanssa, siinä hetkessä, sillä huomenna voin jo olla toinen. Maalaus, armoton autenttisuuden vaatimuksen suhteen. Maalaus on myös lohduttaja. Maalauksessa tapahtuu jonkin olennaisen kristallisoituminen.

Se on kuin uni jota en ole nähnyt.

Nina Sarkima, Elämänpyörässä, 2019, tempera kankaalle, 116cmx130cm

1.-19.7.2020 8-ryhmä, Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Karoliina Korvuo, Tatu Heinämäki

8-ryhmä – Luonnollista ja elämää

Anne Hakala, Marja-Liisa Jokitalo, Sirpa Lappalainen, Satu Loukkola, Eija Piironen, Tiina Salmi, Merja Vainio

Olemme seitsemän hengen ryhmä ammattilaisia naistaiteilijoita. Olemme toimineet laajasti taiteen kentällä yhdessä ja erikseen. Kaikilla on jo pitkä ura takana ja olemme esiintyneet yhdessä eri yhdistelminä. Edellinen koko ryhmän yhteinen näyttelymme oli v. 2001 Maila Talvio salongissa Hartolassa. Ryhmän nimeksi vakiintui alkuperäisen kahdeksan hengen kokoonpanon mukaan 8-ryhmä, jonka ensimmäinen ryhmänäyttely oli 25- vuotta sitten Galleria Allinnassa Riihimäellä vuonna 1995.
Galleria Uuden Kipinän näyttely koostuu maalauksista, grafiikasta ja tekstiiliteoksesta. Näyttelyteema rakentuu pääosin ympäristön havainnointiin perustuviin luontokokemuksiin.

Pirkko Mäkelä-Haapalinna – Jonain toisena aikana

Olen työstänyt muutaman viime vuoden ajan teoksissani ihmisen ja luonnon olemuksellista haurautta ja hetkellisyyttä. Minuun on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen filosofi Martha Nussbaumin ajatus: “Ihmisyys perustuu olemukseen, joka on enemmänkin kasvin kaltainen kuin jalokivi; jotain haurasta, kuitenkin siten, että sen erityinen kauneus on erottamatonta sen hauraudesta.” Tämä ajatus on jollain tasolla ohjannut työskentelyäni tekniikasta riippumatta. Koen merkityksellisinä myös ajan ja muistojen kerroksellisuuden perheiden ja sukupolvien yhteisissä paikoissa. Teosteni kautta etsin visuaalista ilmaisua tälle ajan ja paikan dualismille.

Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Jonain toisena aikana, 2020, pastellimaalaus, 50×70 cm

Karoliina Korvuo – Kirjoitan näyttelyn nimen

Asetettuani tietoisuusharjoittelun taiteellisen työni keskiöön neljä vuotta sitten olen nyt tullut pisteeseen, jossa ohjaan itseäni rutiininomaiseen piirustus-, liike- ja muovailuharjoitteluun seuraavan lauseen avulla:

Katso, mitä tapahtuu.

Kuluvan kevään aikana olen työskennellessäni pohtinut aktiivisuutta ja passiivisuutta, näiden käsitteiden epämääräisyyttä sekä niihin liittyviä arvotuksia.

Jos minä olen tapahtumien tarkkailija, niin kuka tai mikä on se, joka liikuttaa tätä kättä, piirtää tämän piirustuksen, kirjoittaa näyttelyn nimen? Kuka toimii, kuka seuraa sivusta?

Karoliina Korvuo on Kainuusta Pohjois-Savon kautta kuin ihmeen kaupalla Satakuntaan päätynyt tanssitaustainen esine-esitystaiteilija. Valmistuttuaan Kankaanpään taidekoulusta kesällä 2018 on hän oman taiteellisen työskentelynsä ohessa ottanut osaa mm. Porilaisen NYTE Ry:n sekä Kokemäen Korkeaojalla toimivan kulttuurikollektiivi Kukoistuksen toimintaan. Porin kaupunki sekä SKR Satakunnan rahasto ovat tukeneet häntä tämän näyttelyn valmistamisessa.

Karoliina Korvuo, yksityiskohta installaatiosta Elintilan valtaaminen (2020), videodokumentaatio, 4,34min. Kuvakaappaus.

Tatu Heinämäki – Celestial Bodies

Tatu Heinämäen peliteos Celestial Bodies esittäytyy Galleria Uudessa Kipinässä. Installaation muodon ottanut peli kutsuu kokijan näkemään unta auringosta, planeetoista ja valoa hehkuvista tähdistöistä.

Celestial Bodies on yhteenkietouma totta ja kuvitelmaa, uni jonka kulun kokija saa päätettäväkseen. Se on kokoelma oudolla tavalla tuttuja näkyjä, hallusinaatio joka ei välttämättä ikinä pääty.

Pelitutkimuksessa tunnetaan termi taikuuden piiri. Se on tila jossa arkitodellisuutemme säännöt eivät päde, paikka jossa uudet todellisuudet saavat mahdollisuuden tulla esiin. Siellä pääsy toiseen maailmaan aukeaa.

Tatu Heinämäki on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee monialaisesti liikkeen, valon ja äänen parissa. Heinämäki on kiinnostunut pelien tavasta rakentaa maailmaa ja niiden mahdollisuudesta järjestää todellisuuttamme uudelleen.

Tatu Heinämäki, Celestial Bodies, videopeli, 2020, kesto: 7 min / ∞

3.6.-28.6.2020 Salla Sillgren, Ritva Larsson, Siina Levonoja, Heli Lundström

Salla Sillgren – There’s no such thing as a coincidence

A coincidence
Serendipity
An accident
Just a string of happenings
And
Decisions we make
A cluster of events
Those carefully connected dots
They never actually meet

There’s no such thing as a coincidence -installaatio koostuu kierrätysmateriaaleista, joita olen kerännyt, tutkinut ja työstänyt viimeisten kuukausien ajan. Etsin uusia tapoja luoda ja jättää jälkeä. Samalla tutkin sattumaa; mitä se on, onko sitä olemassa ja voiko sitä ohjata?
Salla Sillgren (s.1984) on lahtelaislähtöinen kuvataiteilija. Hän on kiinnostunut jäljen jättämisestä, jokapäiväisestä ihmisyydestä, siitä miten valo osuu maailman rumuuteen sekä ikkunasta ulos tyhjyyteen tuijottamisesta. Tällä hetkellä hän työskentelee erilaisten kierrätysmateriaalien, installaatioiden, videoiden sekä maalauksen parissa.

Salla Sillgren, There’s no such thing as a coincidence, 2020

Ritva Larsson – Jurrissa

Näyttelyn teoksissa tutkin suomalaista juomista ja humalaa, alkoholin käyttöön liittyvää elämää ja elämäntapaa maalaustaiteen keinoin. Kokonaisuus on looginen jatkumo aiemmalle työskentelylleni marginaalissa elävien ihmisten- ja aiheiden parissa. Aikaisempina tarkastelun kohteena ovat olleet sosiaaliset ongelmat, kadun elämän laitapuoli, köyhyys: alkoholistit ja kerjäläiset ja toisaalta kadun perusarki, tavallinen ihminen maisemassa.

Ihmisten kuvat toimivat keinona tutkia niin epäoikeudenmukaisuutta, syrjäytymistä ja päivänpolttavia sosiaalisia ongelmia kuin elämäniloa ja toivoa. Keskiössä on humalan ja suomalaisen kulttuurin vahva yhteen kietoutuminen surullisine seuraamuksineen. Humala on toisaalta yksilön häpeällistä hallitsematonta vajoamista, toisaalta siihen liitetään sankaruutta: känni voi olla miehuullisuutta osoittava riitti, jossa juodaan toinen pöydän alle. Kännissä voi tuntea suurta toveruutta tai toisaalta puukottaa parhaan ryyppykaverinsa hengiltä yhden huikan tähden. Tehdyt mokaukset voi saada anteeksi, ne on kuitattu lauseella ”olin kännissä”. Humalan sukupuolistetut merkitykset ovat osaltaan kiinnostava patriarkaatin peili: näennäisen tasa-arvon eteneminen ei saavuta naista, joka on juonut jo kaiken. Alkoholisoitunut nainen on se moraalimme pohjimmainen epäonnistuja. Humalan maalaaminen on kiehtova tapa tutkia ihmistä ja ihmisyyttä.

Teosten toteutustapa on traditionaalinen, klassisia perinteitä kunnioittava öljyvärimaalaus kaksiulotteiselle pinnalle. Jännite virittyy perinteisen tekniikan ja modernin aihemaailman kohdatessa, ”sosiaalinen” ja ”realismi” tapaavat toisensa. Galleriaan tuotuna marginaaliin joutunutta tai humaltunutta on pakko katsoa, joudumme toisaalta kohtaamaan sen mitä emme ehkä haluaisi nähdä tai ajatella tai tulemme katsoneeksi tuttua, arkista uudesta näkökulmasta.

Taidemaalaus kannanoton välineenä on auttamatta hidas. Tilanteet tallentuvat kankaalle tai paperille hitaasti eikä kovin pitkälle menevä dialogi teoksen ja maailman välillä ole mahdollista. Teos jää taiteilijan kannanotoksi asioihin tai ilmiöihin jalostuen katsojan mielessä tulkinnaksi teoksesta. Silti maalaustaide vaikuttamisen välineenä voi olla kiehtova ja tarpeellinen.

Olen 55-vuotias taidemaalari Helsingistä, olen valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista vuonna 2009. Aiemmalta koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri, toinen ammattini on sosiaalityöntekijä. Tällä taustayhdistelmällä on melko luontevaa päätyä tutkimaan ”sosiaalista” myös taiteen keinoin. Olen työskennellyt pitkiä jaksoja päihdepulmaisten parissa. Sosiaaliterapeuttina a-klinikalla opin yhden tärkeän asian: jokainen päihdeongelmainenkin on yksilö, jonka polku ongelmakäyttäjäksi on ollut yksilöllinen tie. Viinakramppeja saava juoppo ei liene kovinkaan monen pikkupojan- tai tytön haaveammatti. Kuitenkin melko monesta tulee isona päihdeongelmainen ja aina emme voi ennustaa kenestä meistä.

Ritva Larsson, Väsymys, 2020, öljy kankaalle

Siina Levonoja – Kingdom: Animal

Näyttelyn teokset ovat syntyneet tutkielmista, joita taiteilija on tehnyt uhanalaisista tai jo sukupuuttoon kuolleista koralliriutan eläimistä. Jossain kohtaa veistokset alkoivat kasvattaa omaa maailmaa, jonka alkuaineita ovat taiteilijan mielikuvat, haaveet ja kaipaus. Kaipaus peilin taakse, rajan yli, tuntemattomaan todellisuuteen. Unelma irtautua käsitteiden ja sanojen maailmasta ja päästä sukeltamaan vedenpinnan alle, kohdata toiset kaltaisensa ja tulla yhdessä kokonaiseksi jälleen.

Siina Levonojan (TaM) taiteessa toistuvat eläimet, ihmisen suhde toisenlajisiin sekä erilaisten olentojen yhteiselo. Levonoja käsittelee teemoja kuvanveiston ja paikkasidonnaisten interventioiden kautta. Kuvanveistossa materiaali on pääasiassa poltettu ja lasitettu vaalea savi. Ominaista veistoksille on runsas oksidien sekä itse valmistettujen engobien ja lasitteiden yhdistely. Levonoja asuu Helsingissä ja työskentelee Keravalla.

///

The exhibition exposes ceramic sculptures that arise from the artistic investigation of the endangered or extinct animals of the coral reefs. At some point the sculptures began to grow their own world, using elements from the artist’s dreams, tempers and longing. Longing behind the mirror, over the edge, to the unknown reality. The dream of tearing oneself away from the world of concepts and words. To dive under the water surface, to meet with the others alike and to become-with again.

Themes in Siina Levonoja’s (MA) work often deal with animals, relationship between human and other species, and interspecies communes. Levonoja explores different worlds and ways of life through sculpture and public interventions. In sculpture her closest media is fired and glazed clay. Richness of oxides and selfmade engobies and glazes are characteristic for the sculptures. Levonoja lives in Helsinki and works in Kerava.

///

siina.levonoja@gmail.com
www.siinalevonoja.com
IG: @siinalevonoja

Siina Levonoja, Piilo, 2020, kivitavara, lasite

Heli Lundström – Kuinka paljas

Kuinka riippuvaisia olemme materiasta? Tarvitsemmeko vielä uusia vaatteita tai tavaroita ja mitä ne saavat meissä aikaan? Tarpeemme kosketella ja tunnustella asioita ja esineitä syntyy meissä jo lapsena. Haluamme pitää kiinni pehmoleluistamme ja saada siitä jotain turvaa ja tyydytystä. Onko uusien tavaroiden ja vaatteiden haluaminen jatkumoa tälle vai tyydyttääkö se tarvetta näkyä oikealla tavalla yhteiskunnassa? Kuinka paljas sinä uskallat olla?

Kuinka paljas – näyttely pohtii tarvettamme tunnustella ja koskettaa, saada tyydytystä materiasta. Esineellistävällä tavalla myös siihen kuinka vaatteilla tai asusteilla arvotetaan tai leimataan ihmisiä.

Heli Lundström (s.1981) on turkulainen kuvataiteilija, jonka ajatukset ja teokset löytävät oman ilmaisumuotonsa, jolla ne tulevat parhaiten kohdatuksi. Omalla tavallaan, vapaana ja valppaana. Hänen teoksissaan yhdistyy valokuva, maalaus, installointi ja kuvanveisto. Vahvana piirteenä hänen teoksissaan on usein abstrakti ilmaisu. Lundström kiinnostuu herkkyydestä, liikkeestä ja jäljistä. Paljas ja hauras tunnelma tuo teoksiin pilkahduksen ihmisyyttä. Hän havainnoi ympäristöään ja ammentaa tilanteista ja tunnelmista.

Heli Lundström, Kuinka paljas, 2020

Avaamme pian!

Hyviä uutisia kaikille Uuden Kipinän ystäville! 

Avaamme ovemme jälleen 3.6. uusien näyttelyiden merkeissä. Olemme auki normaalisti ti-pe 12-18 ja la-su 12-16. 

Pian tavataan taas! Muistetaan kuitenkin sairastaa flunssat ja muut kotona, ja huolehtia käsihygieniasta ja turvaväleistä.

Terkuin,
Kipinätiimi

💖

Galleria Uusi Kipinä ja Lahden Taidelainaamo suljettuna

Galleria Uusi Kipinä ja Lahden Taidelainaamo ovat kiinni hallituksen suosituksen mukaisesti ainakin 17.3.-13.5.
Näin ollen seuraavien näytteilleasettajien näyttelyt siirtyvät vuodelle 2021:

Johanna Sipilä, Juuso Noronkoski, Salla Vaalio, Hanna Lamnaouer, Kaarisillan kuva-artesaanien opinnäytetyönäyttely, Yasushi Koyama, Anni Terävä, Helena Tuura, Hannele Heino

Tiedotamme asiasta lisää koronatilanteen muuttuessa.

Uuden Kipinän henkilökunta vastaa edelleen puheluihin ja sähköposteihin. Meidät tavoittaa arkisin:

Kauno ry. ja Galleria Uusi Kipinä
info@kauno.fi
p. 044 322 4665

Lahden Taidelainaamo
taidelainaamo@lahdentaiteilijaseura.fi
p. 03 734 3865

Ovien ollessa kiinni Lahden Taidelainaamon valikoimaan pääset tutustumaan ja lainaamaan osoitteessa https://www.lahdentaidelainaamo.fi/

Pidetään hyvää huolta toisistamme!


// Kipinä-tiimi

4.-22.3.2020 Mikko Sakala & Manja Riihelä, Maria Pääkkönen, Tarja Lanu & Metropoliitta Arseni, Päivi Virtanen

Mikko Sakala & Manja Riihelä

Mikko Sakalan ja Manja Riihelän valokuvaa ja maalausta yhdistävissä teoksissa silmänsä sulkeneet ihmiset vaipuvat sisäisiin maailmoihinsa. Ihmisen ja taustan päälle muodostuva maalaus irtautuu hahmosta kuin muotoaan hakeva uni tai vaeltava varjo. Hiljentymisestä nousee näkyväksi ajatus, keskittyvän ihmismielen peili.

Teoksia rakentaessa Sakala ei maalaa kuvaa ihmisestä, vaan konkreettisesti ihmistä.  Eri tavoin maalaten , maskeeraten ja rakentaen eri materiaaleilla maalaustapahtumassa syntyy kokonaisuus, jonka kehitystä Riihelä valokuvaa.  Studiovalaistuksessa maalari, valokuvaaja ja malli heittäytyvät performanssin tapaiseen prosessiin, jossa luodaan maalaten, ohjaten ja leikkien kuvaa.  Tämä työskentelytapa avaa mahdollisuuksia lähestyä eri tavoin maalaustaiteen perinteitä ja tapaa kuvata ihmistä.  Maalaus rikkoo todellisuuden muotoja ja tilaa ja rakentaa näin kuviin uusia merkityksiä.

Mikko Sakala ( s. 1961 )
Taidemaalari
Asuu ja työskentelee Sippolassa , Taidekeskus Antareksessa

Manja Riihelä ( s. 1963 )
Valokuvaaja
Asuu ja työskentelee Kouvolassa

Mikko Sakala ja Manja Riihelä, Läpi, 2019, kehystetty valokuva, 97cm x 114,5cm (ilman kehystä)

Maria Pääkkönen – Sumun maa

Katkelma, kudelma, kohtaus. Näkyvän maailman häilyvyys ja parvi vaikeasti pyydystettäviä ajatuksia. Paljon hitaasti kuluvaa aikaa ja kirkas välähdys katoavaa nykyisyyttä. Irrallisia palasia, loputtomasti ei mihinkään sijoittuvia yksityiskohtia ja mielikuvien haurasta liimaa. Kokonaiskuva hämärtyy ja muistin perukoilta karkaavia säikeitä on hankala sitoa yhteen. Muistot tarttuvat vuodenaikoihin ja vuodenajat sulautuvat jatkuvaksi harmaaksi hukkuen lopulta sumuun.

Sumun maa on ote tarinan satunnaisesta kohdasta, eräästä prosessista leikattu jakso, äkillinen alku ja avoin loppu. Näyttelyssä nähtävä installaatio koostuu piirustuksista ja tekstistä.

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Taideyhdistys nuorten taiteilijoiden apurahalla sekä Paulon Säätiö

Maria Pääkkönen on Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka työskentelee piirustuksen, installaation ja performanssin keinoin. Hänen teostensa keskeisiä teemoja ovat katsomiskokemus, muistaminen, aika, maisema, erilaisten todellisuuksien rajapinnat sekä itse piirustusprosessi, jossa tämä kaikki kietoutuu yhteen. Pääkkönen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Vuosina 2016 – 2017 hän työskenteli Maastrichtissa kansainvälisessä Jan van Eyck Academie -residenssissä.

www.mariapaakkonen.com

Maria Pääkkönen, Verho / Veil, 2020, kuultopaperi, lyijykynä paperille, tussi ja grafiitti japaninpaperille

Tarja Lanu & Metropoliitta Arseni – Savessa

Keramiikka on uusi materiaali molemmille näyttelyasettajille. Se on yhtäältä vaatinut opiskelua, mutta toisaalta vapauttanut entisistä kaavoista. ”Savi uutena materiaalina antoi minulle mahdollisuuden ja rohkeuden tehdä kuvaksi sellaista, jota maalaten en olisi tehnyt” Tarja Lanu toteaa. Hän myös kertoo käyttäneensä keramiikkateoksissaan olemassa olevia taideteoksia inspiraationsa lähteenä. Metropoliitta Arseni puolestaan toteaa, ettei ole aikaisemmin veistänyt ja savi on vapauttanut hänet siihen. Aiheina hänellä ovat kissaeläimet ja muutamien teosten mallina oma kissa.

Savi on plastinen luonnonmateriaali, jota on käytetty vuosituhansien ajan tarve-, rituaali- ja koriste-esineiden valmistukseen. Savea löytyy Suomesta melkeinpä kaikkialta. Esimerkiksi Etelä-Suomen rannikkoalueella on laajoja savitasankoja ja Pohjanmaan rannikkoalueella jokialueitten maaperä on usein savea. Savilaadun kemiallisesta koostumuksesta johtuen raakapoltetun esineen väri vaihtelee punaisen eri sävyistä harmaaseen ja jopa valkoiseen. Astian tai esineen väritystä voidaan muuttaa vielä lasituspoltossa käyttämällä alilasitevärejä tai värillisiä lasitteita.

Savimateriaalin ennalta-arvaamattomuus johdattaa uudenlaisiin ratkaisuihin niin sisällön kuin toteutuksenkin osalta. Vanha materiaali, savi, tässä ajassa ja uusissa käsissä yllättää tekijät eikä vähiten uunista tullessaan.

.. on johdattanut uudenlaisiin…                      

Savi, tässä ajassa ja uusissa käsissä on yllättänyt tekijät…

Ikiaikainen materiaali, savi, tässä ajassa….

Metropoliitta Arseni, Väijyvä, keramiikka, 11cm x 7cm x 22cm

Päivi Virtanen – Palamisesta

Hiljaisesta tulesta roihuun, joka kuluttaa hengen ja materian loppuun.
Korroosioon ja sisältäpäin hitaaseen kytemiseen.
Elämä on paikoin kuin savuttava, huonosti vetävä hormi, johon karsta kiinnittyy.
Tuhkasta saattaa silti nousta uusi elämä.

Taidenäyttelyn teokset ovat sekatekniikoilla maalattuja intuitiivisia havaintoja palamisesta ja elämästä.

Palamiseen liittyvät sanat  ovat usein elämän ilmiöiden vertauskuvia tai ainakin niitä käytetään eri yhteyksissä sellaisina. “Polttaa kynttilää molemmista päistä” – tuhoutuminen on vain ajan kysymys!  Ihminen voi palaa loppuun…mutta, myös rakkaus, milloin se hehkuu, milloin roihuaa!  Siinä saattaa uhata jopa kärventyminen, ennenkuin se rakkaus lopulta sammuu, tai sitten se jää kytemään.

Pientä liekkiä pitää lietsoa, mutta iso liekehtiminen aiheuttaa jo levottomuutta. Syntymäpäiväkynttilä puhalletaan sammuksiin, mutta tavallinen pöytäkynttilä ehkä jopa niistetään, ellei sitä ennen ole jo polttanut päreitään, kun kynttilöitä ei ollut…

Jos elämä menee vain siihen, että sammuttelee koko ajan pieniä tulipaloja, voi siirtyä hitaan palamisen vaiheeseen, ruuansulatus ja lopulta lahoaminen ovat myös palamisen muotoja. Ruostuminen on aineen yhtymistä happeen ja hidasta palamista, mutta se rautaoksidi kelpaa myös maalaamiseen, aivan kuin hiili, tuhka ja noki.

Päivi Virtanen on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta 2018
Hän on Taidemaalariliiton kokelasjäsen

Päivi Virtanen, +1100 astetta, 2016, sekatekniikka mdf-levylle, 100cm x 100cm

12.2.-1.3.2020 Satu Loukkola, Sakari Piippo, Annukka Visapää, Tiina Salmi

Satu Loukkola – Kukkii

Jyreästi nyhähampainen, alta harsukarvainen, pitkäveteinen, harittavasti hatuinen. Vinopuikea tai vastopuikea, suippukka tahi lanttopäinen tai tasasoukka. Sukalaitainen, nyhäsahainen hapsipäinen, vanhempana harsuröyhyinen ja lehdet tönkeäkarvaiset.

Näin hauskasti kuvaili kasveja Flora Fennicassa Elias Lönnrot 1866.

IHANIA KUKKIA

Minä maalasin niitä. Maalasin öljyväreillä kuvia salkoruusuista.
Kukkia on myös vanhojen mestareiden maalaamissa muotokuvissa malliensa hameen helmoissa. Minä maalasin niistä innoittuneena.
Kukkia ovat kirjoneet taitavat kädet pöytäliinoihin. Minä maalasin niitäkin.
Näyttelyssä on maalausten lisäksi graniitista veistettyjä kukkia ja kasvien osia valettuna pronssiin.

Sarja on punnitusta sanomasta vapaa, tutkielma kukista, terälehtien lumoavista laskoksista ja kasvien pitkulais-pyöreistä muodoista.

Satu Loukkola, National Gallery, yksityiskohta

Sakari Piippo – Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä

Joukko toimittajia on kerääntynyt ministerin ympärille esittämään kysymyksiä hallitusohjelman kärkihankkeiden toteutumisesta. Ministeri vastaa vakavana. Harmaan puvun liepeet ovat jo rypyssä pitkän päivän illassa.

Siuntion kunnanvaltuuston kokouksessa yhden valtuutetun muodostama valtuustoryhmä esittää vastalauseen jokaiseen pöytäkirjan mukaiseen esitykseen. Kokous ajautuu kaaokseen, kun jokaisesta kohdasta joudutaan äänestämään yhä uudestaan.

Nuorgamin koululla on eduskuntavaalien äänestyspäivänä hiljaista. Neljä äänestäjää on käynyt kirkkaana kevätaamuna paikalla. Vanhan kyläkaupan pahvilaatikoista kasattu vuosikymmenten saatossa hapertunut äänestyskoppi seisoo paikallaan, kun terävä tuuli pyyhkii ulkopuolella tuntureiden yli.

Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä (2015–2019) on valokuvaaja Sakari Piipon (s. 1981) dokumentaarinen trilogia. Teoksessa liikutaan poliittisen vallan huipulta valtioneuvoston tiedotustilaisuuksista kunnanvaltuustojen kokoussaleihin ja vaalien alla äänestyspaikoille.

Otsikoihin nousevien loistokkaiden vaalivoittojen, kärkipoliitikkojen välisten valtapelien ja koko kansaa kiinnostavien kohupäätösten sijaan tässä hiljaisessa teoksessa tarkastellaan politiikan kuivakkaa arkipuurtamista: ryppyyn istuttuja puvuntakkeja, pitkiksi venyviä valtuustokokouksia ja ostosreissun yhteydessä suoritettua pientä mutta arvokasta rituaalia, äänestämistä.

Sakari Piippo, Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä

Annukka Visapää – Metsänpeitossa

Metsä, vesi, ilma, maa ovat meitä kaikkia ympäröiviä ja rakentavia elementtejä. Me kaikki Maa-planeetan kasvustot olemme samaa tähtipölyä, räjähdyksen jälkeisiä ilmentymiä. Aiheenani näyttelyssäni on ihminen suhteessa olemisen ja näkemisen kautta luontoon, osana maisemaa.

Olen käyttänyt lähestymismetodinani vanhaa suomalaista käsitettä Metsänpeitto.

Metsänpeitto on käsite, jonka kaikki vielä sata vuotta sitten tunsivat. Oli itsestään selvää, että metsä kykeni lumoamaan ihmisen peittoonsa, eriskummalliseen tilaan. Metsän peittämä ei ollut oikein läsnä tässä maailmassa, mutta ei varsinaisesti tuonpuoleisessakaan.
Metsänpeitto kertoi metsän voimasta, metsällä oli tahto.

Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre pitää luonnon tuottamaa elämystä ihmisen ja maiseman vuoropuheluna. Sartren mukaan ihminen näkee itsensä, koska joku näkee hänet. Filosofi, niin ikään ranskalainen, Maurice Merleau-Pontyn mukaan näkeminen ja näkyminen muodostavat vaihduntakuvion, jossa subjekti ja objekti voivat vaihtaa paikkaa.

Kirjallisuudentutkija ja semiootikko Roland Barthes puolestaan puhuu näkökyvyn kaksoisliikkeestä. Se kuljettaa ihmistä kahteen suuntaan, taaksepäin, johonkin ihmisessä itsessään olevaan ja samalla ajassa eteenpäin.

Kun siis kuljen maisemassa, tai siis yleensä ottaen maailmassa, joutuen metsänpeittoon, katseleeko luonto silloin minua niin kuin minä sitä? Onko maisema sama minussa kuin se on ulkona olevana?
Olen työstänyt näitä energeettisiä tuntemuksia, valokuviksi, maalauksiksi ja esineiksi.

Annukka Visapää, Jossain (Maisema), vedos silisecille, 30cmx50cm

Tiina Salmi – Tehdyt

Työt ovat pitkälti valmistuneet tämän kummallisen pimeän talven keskellä, jossa maisema muuttuu välillä sateisen syksyiseksi. Ajatuksena oli yhdistää tutuista luontokokemuksista liikkeelle lähteviin teoksiin tummia ja hailakoita, vahvoja ja hentoja värejä. Myös pieni galleriatila vaikutti, sillä ajattelin niin, että tunnistettavat elementit saattaisivat sopia sinne paremmin kuin abstraktimpi toteutus.

Homma oli jo pitkällä käynnissä tajutessani sen mistä lähtöajatus sai alkunsa. Tapanani on tehdä työni mahdollisimman suoraan tässä ja nyt, parhaiten myös yleensä onnistun silloin kun uskallan luottaa vaistooni. Nyt kun kävelin kotoa pajalle läpi iltakaupungin koin pimeän, hämärän rajamaan sävyt ja toisaalta yllätyksiä tuovat kaupungin valot. Eli tämän oudon talven kaupunkitunnelmat siirsivät kontrastinsa ja osittain värinsä näille luontohavainnoille.

Mikäli grafiikan paja sijaitsisi jossain eteläsuomalaisessa maaseutuympäristössä, voisivat nykyiset työni olla niin tummia että niiden valaiseminen tuottaisi hankaluutta.

Tiina Salmi, Melkein, 2020, polymeerigravyyri, fotoetsaus, akvatinta, 42,5 x 62,5