2.–7.11.2021 Lahden taidelainaamon teosvälitys

Lainaamon teokset purskahtavat lainaamohuoneista Galleria Uuden Kipinän kaikkiin näyttelytiloihin! Nyt on upea tilaisuus nähdä monipuolinen kattaus päijäthämäläisten ammattikuvataiteilijoiden teoksia, sekä lainata ja ostaa niitä. Näitä teoksia ei ole aiemmin nähty Lahden Taidelainaamossa, ja mukana on myös tavallista suurempaa (yli 100 x 100 cm) taidetta. Teokset saa mukaan heti.

Teosvälitysviikon ajan Uudessa Kipinässä on myös joulumyyjäiset. Myynnissä on Lahden Taiteilijaseuran, Lahden Taidegraafikoiden ja Lahden valokuvataide ry:n jäsenten kortteja ja taidetta. 

Lahden Taidelainaamoa hoitaa Lahden Taiteilijaseura ry. Taidelainaamosta voi lainata tai ostaa taidetta korotonta kuukausimaksua vastaan. Taidelainaamo välittää Lahden Taiteilijaseuraan, Lahden Taidegraafikoihin ja Lahden valokuvataide ry:n kuuluvien taiteilijoiden teoksia.

13.–31.10.2021 Nestori Hellgren / Kristoffer Albrecht / Maija Albrecht / Mirkka Suokas

Nestori Hellgren – Hiilinielu

Sanan hiilinielu kohtaamista tämänhetkisessä arjessa on vaikea ohittaa. Hiilinielu on samanaikaisesti poliittinen ilmaisu tai asiantuntijan laskennallinen luku, jostakin johon hiiltä on itsessään varastoitunut. Toisaalta se voi olla metsätalouden julkisivu tai aktivismiin sysäävä tahdonvoima. Sana tarkoittaa valtavasti, mutta samalla sitä on vaikea hahmottaa, koska hiilinielu on ja ei ole konkreettinen möykky, jonka mielemme voisi ymmärtää. Hiilinielu on asia, jota emme voi omin silmin havainnoida, samalla tavalla kuin maitopurkki on purkillinen määrä maitoa. Teokseni tutkii Hiilinielu-sanan myyttistä olomuotoa. Hiilinielu-teos on ollut kolmen vuoden matka aiheen ympärille, joka rakentuu nyt Galleria Uuden Kipinän Kulmaan. Teoksessa on paljon allegorisia, symbolisia ja metaforisia viitteitä luonnon ja ihmisen yhteiseen historiaan ja unohdettuun perinteeseen. Teos lainaa rakenteellisia piirteitä suomalaisesta ympäristömytologiasta leikkisällä ja nykyaikaisella tavalla.

Hiilinielu on eri taiteenlajeja vahvasti yhdistelevä kokonaisvaltainen, kerronnallinen installaatio, jossa katsoja pääsee eri aistiensa avulla luontosuhteensa äärelle. Teos tutkii ja tuo näkyväksi taiteen keinoin ilmaston lämpenemistä ja sen tasapainoa horjuttavia rakenteita. Teos yhdistää käsitetaiteen avulla luonnon todellisia muotoja, tieteen tutkimia faktoja ja tutkii suomalaista metsämaisema-identiteettiä. Teoksessa katsoja kääntää katseensa luontoon, samanaikaisesti, kun luonto katsoo katsojaa. Teos tutkii kahdensuuntaisen rakenteensa avulla yksilön omaa identiteettiä. Hiilinielutalo on fuusion kaltainen rappeutuva rakennelma, jonka läpi kulkee polku, joka päästää katsojan mielenmatkalle. Teokseni käsittelee kolmea isoa teemaa, jotka liukuvat hiilinielu-talon polun varrella lomittain ja rinnakkain. Teos alkaa atomin tasolta purkautuen meille tutumpaan mäntymetsä -maisemaan ennen uppoutumista maan eri kerrostumiin eli nielujen maisemiin. Teoksessa tutkitaan luontoa luonto-sanan alkuperän lähtökohdasta. Luonto-sana on johdettu kieleemme verbistä luoda. Ihminen on luonut itselleen maailman, luomakunnan, jossa toisaalta maailma-yhdyssanan maa ja ilma eivät ole enää tasapainoisessa symbioosissa. Teoksen aikasidonnainen rakenne käsittää samanaikaisesti niin menneen, nykyhetken kuin tulevaisuuden.

Olen halunnut teosta luodessani varastoida jo olemassa olevia materiaaleja uudelleen. Aivan samalla tavalla, kuin maapallon omatkin hiilinielut varastoivat hiiltä ilmakehästä eri varastojensa välillä kierrättäen haitallisia molekyylejä meriin, kasveihin ja metsiin. Melkein kaikki teoksen puutavarasta on peräisin rekkojen kylmälaitteiden kuljetuskehikoista. Metsämaastokunttiin, olen varastoinut esimerkiksi kalusteverhoomon hukkapaloja. Teoksessa on myös yksittäisten ihmisten lahjoittamia materiaaleja, jotka on remontin yhteydessä haluttu korvata uudemmilla. Hiilinielu on teos, joka on niellyt nuo materiaalit itseensä synnyttäen niistä jotakin minkä voimme nähdä ja kokea.

Teoksen toteuttamista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus sekä Hämeen taidetoimikunta. Taiteilija kiittää kaikkia yhteistyötahoja ja yksityisiä henkilöitä, jotka ovat mahdollistaneet teoksen toteuttamisen.

Nestori Hellgren, Hiilinielu, 2021, installaatio

Kristoffer Albrecht

Kristoffer Albrechtin (s. 1961) näyttely koostuu kahdesta kokonaisuudesta.

Albrecht on jo monta vuosikymmentä kuvannut asetelmia, ja Variaatioita (Riippuvia asetelmia) – sarja on espanjalaisen barokkimaalarin Juan Sánchez Cotánin (1560–1627) maalausten innoittama. Cotánin asetelmamaalauksissa nähdään usein tilassa riippuvia vihanneksia, hedelmiä tai riistaa. Albrecht laajentaa esinevalikoimaa muun muassa kananmuniin, ruokailuvälineisiin ja savusilakkaan.

Pieniä maisemia -sarja on osoitus taiteilijan kiinnostuksesta pieniin sävykkäisiin vedoksiin, joissa teoksen esineellisyys korostuu. Kokonaisuus on kuvattu yli 90 vuotta vanhalla Zeiss- Ikonta -kameralla. Vanhan optiikan sävy- ja yksityiskohtatoisto on omalaatuinen. Lopputuloksena on hyvin pieniä kuvia, joissa on erikoinen tunnelma.

Kristoffer Albrecht asuu ja työskentelee Inkoossa. Hänen teoksiaan on ollut näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla vuodesta 1982. Hän on myös julkaissut noin 40 valokuvakirjaa. Albrecht on opettanut valokuvausta yli 30 vuotta.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Svenska Kulturfonden

page1image7349392

Kristoffer Albrecht, sarjasta Pieniä maisemia (Aita), 2019, hopeagelatiinivedos, 6 × 9 cm

Maija Albrecht – Musta ja keltaisen tarve

Kuivaneulapiirroksia ja esineteoksia.

Kävelemme joka päivä rantaan katsomaan merta ja lintuja. Tie kulkee suurten vanhojen haapojen vieritse. Syksyisin se halkaisee maiseman keltaisena viivana. Kävellessäni tuota viivaa pitkin mieleeni nousi sanapari ”keltaisen tarve”. Keltaisen tarvetta voi hoitaa levittämällä keltaista väriä paperille tai kasvattamalla keltaisia kukkia. Musta on kuitenkin kaikkein rakkain. Kimalaisen musta pörröinen raita, metsäsittiäisen kilpi, mustarastaan kiiltävä höyhenpuku ja variksen päälaki, hämähäkin musta vilahdus lattialistan raossa, pelikortin musta sydän. Ihana ja outo elämä.

Näyttely ”Musta ja keltaisen tarve” oli ensi kerran esillä Helsingissä huhtikuussa, nyt se saa uuden muodon Lahdessa juuri keltaisten haavanlehtien aikaan. Näyttelyn teoksissa lasketaan silmälukuja, ihmetellään kaiken kuolevaisuutta ja ennen kaikkea annetaan arvoa kaikelle elolliselle.

Maija Albrecht (s.1967) asuu ja työskentelee Inkoossa. Hän on taidegraafikko ja kuvataiteilija, jonka ensisijainen ilmaisukeino on kuivaneulapiirros, kuparilevylle piirretty ja siitä prässillä vedostettu grafiikanvedos. Albrechtin esineteoksista löytyy usein luonnosta kerättyä materiaalia, kuolleiden hyönteisten osia, taiteilijalle elämästä kertovia aarteita.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taike

Maija Albrecht, Keltaisen tarve, 2021,
kuivaneula, chine collé, muste, 14 x 16,5 cm

Mirkka Suokas – Viimeinen mansikka

Puussa ylikypsynyt ja räjähtänyt granaattiomena koulumatkalla, reppuun unohtunut banaani, joka on liiskaantunut avaimiin ja saanut kaiken limaiseksi. Muovirasian viimeinen epäsymmetrinen mansikka, jonka musertunut toinen puoli on jo alkanut elää omaa elämäänsä. Omenapuusta pudonneet madonsyömät ja linnun nokkimat omenat – keräämisen aika on lyhyt. Kuvassa näkemäni pinkki kiiltokuvamainen hedelmä, jonka löysin torilta, maistuu puisevalta. Jääkaapin takaseinään jäätynyt kurkku, lokeroon unohtunut puolikas hedelmä, jota en valkoisen kuoren alta enää tunnista. Miksi kieli menee rikki ananaksesta vain Suomessa? Jouluomena, joka säilyy seuraavaan jouluun asti. Avokadon ja mangon arvioiminen ilman koskettamista onnistuu harvoin. Joku oli syönyt aamiaismandariinini, ei se haittaa, se olisi saanut silmäni kutiamaan.

 

Havainnoin ympäristöstäni yksityiskohtia, objekteja, jotka aiheuttavat jonkin kehollisen reaktion niin, että kuva ja tunne painuu mieleeni. Näyttelyn teokset ovat tulkintoja näistä muistojen yksityiskohdista.

Mirkka Suokas on Helsingistä kotoisin oleva kuvataiteilija. Hän työskentelee laaja-alaisesti eri materiaalien sekä tekniikoiden parissa. Hänen teoksissaan yhdistyvät nykykorutaide, veisto, käsityötekniikat sekä maalaustaide. Keskeisenä aiheena hänen teoksissaan ovat orgaaniset muodot kehollisuus.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Mirkka Suokas, sarjasta Hiljainen objekti 2, Hiljainen II,
haapa, 7,5 x 7,7 x 6,5 cm

22.9.–10.10.2021 Niina Villanueva / Johanna Immeli / Amy Gelera & Dominik Fleischmann / Hannele Heino

Niina Villanueva – Lotus Fruit

”Sitten kun olet siirtynyt rajan taakse, otsallani aukeaa kultainen lootuksen kukka, katselen sitä unen rajalla. Mikä on totta ja mikä kuviteltua, minne ihminen katoaa? voitteko kuoria minulle lootuksen hedelmän? Sanotaan, että sen kultaista lihaa syömällä voi hetken katsoa molempiin maailmoihin rajan toiselle puolelle ja silti seistä turvallisesti jalat tällä puolen rajaa. Jäljelle on jäänyt vain muistoesineitä ja suhteeni niihin muuttuu päivä päivältä.Kasvit ottavat valtaa huoneesta, kivettyneet suruvihkot ovat jämähtäneet maljakoihin täällä rajasiirtolapuutarhassa.

Työskentelen öljyvärimaalauksen sekä keramiikan tekniikoilla. Maalauksen materiaalinen taso näyttelee tärkeää osaa työskentelyssäni, tempera ja öljymaalauksen perinteiset menetelmät kiehtovat minua tekemisessä.Veistokseni ovat ikäänkuin kolmiulotteisia maalauksia, niiden muodot saavat syntyä intuitiivisesti ja käden jälki saa näkyä, lasittaessani annan lasitteen kerrostua ja lomittua, tai raavin esiin pintaa ja väriä alemmista kerroksista, aivan kuten maalatessa. Tapani lasittaa on kerroksellinen ja saattaa vaatia useitakin polttoja, kuin maalatessani tutkin sen olemusta kerros kerrokselta. Teoksieni taidehistorialliset viittaukset ovat tulkinnanvaraisia, ne lomittuvat henkilökohtaiseen. Minua kiehtoo esineiden merkitys jonkinlaisina muistojen rakentajina, kuinka tavaroiden ja esineiden arvo muuttuu ja vaihtelee, suhteessa siihen mitä niiden ympärillä on tapahtunut tai kenelle ne ovat kuuluneet, niiden animistinen olemus suhteessa ihmisiin.

Niina Villanueva s. 1984 on valmistunut keväällä 2021 Turun Taideakatemiasta, hänen teoksiaan on ollut esillä mm. Helsingin Taidehallissa Nuoret näyttelyssä, Turun Taidehallissa, Galleria Rajatilassa Tampereella, Porin P-galleriassa, seuraava yksityisnäyttely rakentuu Haa Galleriaan Helsingin Suomenlinnaan marraskuussa 2021.

Niina Villanueva, Uudelleen syntyvä blue and white, 2021, lasitettu kivitavara, 43 x 34 cm

Johanna Immeli – Löytöjä

Esillä ovat teokseni ovat keramiikkaveistoksia ja -veistoskokonaisuuksia, jotka ovat syntyneet muutaman viime vuoden aikana. Luomisprosessissa minua innostavat savimateriaali ja käsin rakentaminen. Työskentelyäni vie eteenpäin halu tutkia käden ja materiaalin yhteistyötä – jättää oma jälkeni saveen, ja savella.

Teosteni teemat nousevat luonnon monimuotoisuudesta. Tutkin ja luon keramiikan keinoin muotoja, tekstuureita ja pintoja: teen löytöjä. Keramiikan tekemisen prosessi, erilaiset savimassat ja lasitteet luovat teoksille oman olemuksensa. Veistokseni ovat abstrakteja tulkintoja, joista voi kuitenkin löytää viitteitä luonnosta. Työskentelyssäni ja teoksissani on läsnä leikkisyys ja löytämisen ilo.

Johanna Immeli, Kasvusto, 2020, Keramiikka, 17 x 18cm (korkeus x leveys)

Amy Gelera & Dominik Fleischmann – Hegemonia Saliva – A Visual Dialogue

Through the intersection of both of their practices and bodily and mental positions, Amy and Dominik discuss about decolonization practices through a visual dialogue. Nourished by their current conditions and experiences on Earth combined with their personal contrasting backgrounds. The dialogue unravels within a net of digital media, questions of global colonial powers and relationship between Europe and Latin America.

Amy Gelera (she/they) is a Graphic Designer and illustrator originally from Guatemala City, based in Helsinki. Throughout her academic life, she has studied in various parts of Europe and is currently studying Visual Communication Design (MA) at Aalto University. Her independent visual practice revolves around social dialogues concerning discrimination and decolonization– protest, irony, and humour are key elements of her critical approach. She is currently writing her MA thesis, The Cyber West Manifested in the Corporeal Rest, which explores the visual colonization phenomenon of fluctuating stock images between the cyberspace and the physical world outside of the West. The thesis studies how this anomaly primarily appears as another postcolonial consequence derived from centuries of ethnic shaming and western glorification. However, it stems also from the fluid transnational nature of the colonized cyberworld and its relationship with the physical world.

Dominik Fleischmann (he/him) is a lens-based visual artist who grew up in a small village in Germany and studied photography in Berlin. He is now based in Helsinki after living in different animal sanctuaries across the globe while searching for happy endings on this journey of suffering in the relationship of humans and nature. Dominik draws inspiration from ecofeminism, poetry and social- and environmental activism. His photography projects lead him to several visits in Central America – travels that made him question the representative qualities of photography and his own role in the portraits of countries seen through a western lens. Dominik’s work deals with ethics, care and empathy through work that combines a documentary approach with conceptual elements and a lyrical narrative.

Amy and Dominik met in Finland during their studies at Aalto University, School of Arts, Design and Architecture. Hegemoia Saliva is the first exhibition collaboration of the two artists. Their visual dialogue premieres at Galleria Uusi Kipinä in Lahti on Tuesday, 21. September. The exhibition will be on view from 22. September to 10. October 2021 (Tuesday – Friday 12-18, Saturday and Sunday 12-16).

Amy’s and Dominik’s work and this exhibition have been kindly supported by Arts Promotion Centre Finland (Taike).

Amy Gelera & Dominik Fleischmann – Hegemonia Saliva – A Visual Dialogue

Hannele Heino – Muistipalapeli

Paloja matkan varrelta

Oman elämänsä muistipeliä ihminen jäsentää aikaan ja paikkaan liittyvien muistojen, sekä erilaisten kiinnekohtien avulla. Osa muistoista on painunut unohduksiin ja niistä on vain hatarat mielikuvat, jos niitäkään. Miten tärkeitä muistikuvat ovat ja miten unohtaminen vaikuttaa minäkuvaan?

Teoskokonaisuus koostuu sarjasta grafiikanvedoksia, joita tehdessä olen pyöritellyt useita kymmeniä grafiikanlaattoja. Laatat ovat lojuneet jotkut pitkäänkin työhuoneen laatikoissa ja saattaneet jäädä koevedoksen asteelle. Osa laatoista on erilaisia valokuvapohjaisia muistoja matkoilta. Loput laatat ovat pinta ja pohjustekokeiluita eri materiaaleilla perustuen johonkin tiettyyn mielikuvaan. Vanhimmat palat saattavat olla myös osia pilkotuista vedoslaatoista.

Pelasin laatanpaloilla palapeliä. Vääntelin, muistelin, yhdistelin ja sovittelin. Kääntelin auki mielikuvia ja kokeilin uusia yhdistelmiä. Sekoitin mennyttä ja nykyisyyttä ja mieleeni palautui hetkiä, joista palat muistuttivat. Muistin seikkoja ja asioita, joita en edes muistanut unohtaneeni. Jokaiseen laattaan liittyy merkityksiä, muistikuvia ajasta ja elämästäni, mutta nyt muistini jäsenteli niitä uudella tavalla. Jokaisella vedostuskerralla muisto ilmeni erilaisena ja uudenlaisena, kun mukaan tarttui aina uusia elementtejä.

Rakennan rakennelmia, kuvituksia, samaan aikaan yksinkertaisia ja työstettyjä. Koen omakseni mielikuviini ja muistoihini perustuvan tarinankerronnan ja erilaisten tarinallisten vivahteiden käsittelyn. Työskentelyn kautta tavoittelen yhdestä muistikuvasta syntyviä uusia ja erilaisia variaatioita ja tarinallisia sisältöjä. Kuvia tehdessä menneet muistot, muistikuvat ja nykyisyys kietoutuvat, mennyt ja tämä hetki kohtaavat ja muodostuu jälleen uusi tarina.

Työt ovat sekoitus erilaisia perinteisiä ja uudempia syväpainografiikan piirros, syövytys, valotus ja vedostus menetelmiä. Töissä merkintä E.V. tarkoittaa Edition Variable, eli sarjan jokainen vedos on hieman erilainen ja uniikki. Yhdessä sarjassa värit vaihtelevat, vedostuslaattojen kokoonpano ja käyttö voi olla hieman erilainen ja toisistaan poikkeava. Joissakin kokonaisuuksissa saattaa olla kuusikin laattaa yhdistettynä ja mahdollisesti vielä useampi värivedostuskerta prässin läpi riippuen siitä mikä on ollut mielikuvani ja mihin olen pyrkinyt. Vastaan on tullut yllätyksiä ja joidenkin palojen kohdalla olen joutunut pyörittelemään laattaa useampaan kertaan, jotta oikeat ydinparit ovat löytyneet ja kuva mielessäni auennut.

Vedostusprosessiin liittyy yllätyksellisyys, sillä tekemistä ohjaa kerroksellisuus, ja kuvallinen kerronta, joka polveilee ja rönsyilee tunnelmasta toiseen. Saatan jumittua johonkin tunnelmaan tai kohtaan jossain vedoksessa ja palaan siihen uudelleen vasta seuraavalla viikolla, kuukauden päästä tai teen useita variaatioita hakien lopullista mielikuvaa juuri sille kyseiselle kuvan tarinalle.

Näyttelyni nimi muistipalapeli viittaa sekä käyttämiini sisältöihin, että tekniikkaan; muistin ja muistamisen sirpaleisuuteen, pala sieltä, toinen täältä. Elämämme tarinat koostuvat useista palapelin paloista, aivan kuten yksittäisten tapahtumien muistot. Teknisesti teokseni koostuvat aikaisemmin tekemieni laattojen tai laatanosien painojäljistä ja niiden erilaisista uusista yhdistelmistä ja variaatioista. Jatkossa mukaan tulee uudempiakin laattoja. Tutkijoiden mukaan, muisti ei ole kopiokone vaan tarinankertoja. Jokainen vedos onkin omanlainen tarina, ja grafiikalle tyypillinen sarjallisuus on muuttunut erilaisiksi variaatioiksi samoin, kuin muistikin muuttaa muotoaan jokaisella muistelukerralla.

Työt ovat sekoitus perinteisiä ja uudempia syväpainografiikan piirros-, syövytys-, valotus- ja vedostusmenetelmiä. Töissä merkintä E.V. tarkoittaa Edition Variable, eli sarjan jokainen vedos on hieman erilainen ja uniikki.

Olen Vantaalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Valmistuin Taideteollisesta korkeakoulusta ja olen syventynyt laajasti taidegrafiikan erimenetelmiin. Toimin taideopettajana lasten, nuorten ja aikuisten parissa. Oma taiteellinen työskentelyni kattaa laajasti kuvataiteen eri osa-alueita ja kuulun taidemaalariliittoon.

Teokseni ovat käsin rakennettuja keramiikkaveistoksia, installaatioita, kuivapastellimaalauksia, syväpainografiikkaa, kerroksittain vedostettuja puupiirroksia tai monen menetelmän yhdistelmiä. Joskus tietty materiaali tai tekniikka jo olemassaolollaan saa aikaan prosessin, joka pyydystää itseensä sisällön ja kumppanin tosielämästä.

Työt ovat sisäisen elämäni, sekä sen ulkoisten heijastusten kuvia ja sanoja. Työskentelen niillä menetelmillä ja materiaaleilla, jotka parhaiten sillä hetkellä omalla kohdallani tuntuvat toimivan. Teosteni teemat ja aiheet pohjautuvat tavallisesti elämän moniin kysymyksiin ja tapahtumiin. Samalla pohdin läsnäoloa, vuorovaikutusta, mielentiloja, kokemista ja näkemistä. Työskentelyssäni on kyse elämän kokemuksellisuuden näkyväksi saattamisesta ja se on pitkälle myös oman ajattelun ja itseymmärryksen lisäämisen väline. Luotan tekemisen aikana prosessimaiseen löytymiseen, visuaaliseen ajatteluun ja töiden hiljalleen rakentumiseen.

Hannele Heino, Kylmä kosketus, 2021, etsaus, akvatinta, ImageOn, 10 x 10cm

1.–19.9.2021 Niklas Ingelius / Olavi Ryyppö / Lahden Taidegraafikot / Ulla Sinkkonen & Leena Heikkilä

Niklas Ingelius – Garden in Motion 2.0

Toteutan maalauksiin tilallisia pintoja, jotka muodostuvat kerros kerrokselta siten, että yhdessä teoksessa saattaa olla kymmenenkin maalattua läpimenoa. Olen kiinnostunut erilaisista värijärjestelmistä, maalin materiaalisuudesta ja kuvioiden muodostumisesta lukuisten toistuvien ohuiden kerrosten avulla.

Näyttelyn nimi Garden in Motion tulee ranskalaisen puutarha-arkkitehdin Gilles Cleméntin teoriasta Le Jardin en mouvement, liikkeessä oleva puutarha. Clement määrittää puutarhan olevan yhdistelmä maisemaa ja ympäristöä. Maisema on henkilökohtaisen katseen alainen ja sen rajoittama kokonaisuus, kun taas ympäristö on luonnon omista mekanismeista koostuva orgaanisten prosessien rihmasto, josta maisema myös rakentuu. Puutarha koostuu näistä molemmista: siinä on sekä katseen alainen maisema, että luonnon prosessien funktionaalisuus. Puutarha on siis maisemasta rajattu alue, jossa kasvaa valikoima kasveja. Clémentin teoriassa, jos jokin kasvi alkaa levitä ja vallata elintilaa muilta puutarhan kasveilta, sen annetaan tapahtua. Hänen puutarhansa on jatkuvasti muutoksessa, liikkeessä, sekä sidoksissa ympäristössä tapahtuviin muutoksiin ja luonnon omiin prosesseihin.

Galleria Uuden Kipinän Kulmassa esillä olevat maalaukset olen toteuttanut pitkäkestoisen työstön kautta. Luonnehdin itseäni tässä suhteessa prosessimaalariksi. Pidän siitä, että kuvat muodostuvat hitaasti useista läpikuultavista ja päällekkäin ja limittäin maalattavista öljyvärikerroksista, jotka ovat syntyneet maalin työstön ja maalaamiseen käytetyn ajan myötä. Nämä maalatut kerrokset ovat vuorovaikutuksessa aiemmin maalattuihin tasoihin, joka saa kuvassa aikaan liikettä. Maalauksen kaava on useimmissa töissä ennalta suunniteltu ja teoksia on samanaikaisesti työn alla useita. Maalaamani aiheet voivat liittyä väriin, muotoon, tasojen suuntaan tai edellisten erilaisiin yhdistelmiin. Vaikka työskentelymetodit ovat tässä suhteessa selkeät, maalattava kuva elää prosessin edetessä ja lopputulos on aina jotakin ennakoimatonta. Tässä suhteessa maalaukset tuovat mieleen Gilles Clémentin puutarhan. Ne ovat ympäristöstä rajattuja kappaleita, johon olen työstänyt oman puutarhan väreissä ja siveltimenvedoissa.

Maalauksissa esiintyvät rakenteet, viiva ja väri, eivät seuraa odotettua mekaanista logiikkaa vaan ovat eleiltään pohjimmiltaan orgaanisia. Minua kiinnostaa ajatus siitä, että maalaus on samanaikaisesti sekä pinta, että elävä tilallinen kokemus. Geometrisina näyttäytyvät linjat eivät kulje suoraan, vaan ne seuraavat käden ja kehon tekemiä liikkeitä. Orgaanisella jäljellä, on yhteys myös teoksissa esiintyvään optiseen vaikutelmaan. Maalaamisen tapahtuman tuottama epäsäännöllinen liike on verrattavissa esimerkiksi dazzle-camouflage kuvioinnissa sekä autostereogrammi-kuvissa esiintyviin optisiin ilmiöihin. Maalauksissa tapahtuva optinen liike toimii eri tasoissa ja kerroksissa vaihtelevuuden sekä muotojen toistamisen kautta. Systemaattisen liikkeen epätasaisuus on päällisin puolin hienovaraista ja loppujen lopuksi melko huomaamatonta. Maalauksen useat kerrokset yhdenmukaistavat pintaa, mutta todellisuudessa yksikään kohta ei ole toisen kanssa samanlainen.

Niklas Ingelius (s. 1992, asuu Helsingissä) valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi 2020 ja Lahden AMK:n taideinstituutista kuvataiteilijaksi 2016. Ingelius on osallistunut yhteisnäyttelyihin 2013 alkaen, 2021 hänellä on 2022 HAM-galleriaan Helsinkiin. Ingeliuksen teoksia on mm. Valtion, Kiasman ja HUS:in kokoeilmissa.

Työskentelyä ovat tukeneet Taiteen Edistämiskeskus ja Suomen Taideyhdistys.

https://niklasingelius.com/

Niklas Ingelius, YRB8 RB Circle, 2021, öljyväri levylle, 108 x 108 cm

Lahden Taidegraafikot ryOlavi Ryyppö (1917–1988)

Lahden taidemuseo on 1970-luvun lopulla toiminut Lahden taidehallissa, Vesijärvenkatu 11:ssä. Museossa työskenteli tuolloin apulaisvahtimestarina Olavi Ryyppö.

Ryyppö oli kotoisin Karjalasta, sota toi hänet Lahteen. Vuonna 1946 hän meni mukaan Lahden Taideyhdistyksen piirustusiltoihin. Ensimmäiset varsinaiset taideopetukset grafiikasta hän sai Vihtori Ahposelta. Lahteen muuttanut graafikko Tapani Lemminkäinen perehdytti Ryypön mezzotintatekniikkaan. Tekniikassa Ryyppöä viehätti sen käsityömäisyys, siinä sai tehdä kaiken alusta loppuun. Hän jäi vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1957 ja näin ollen hän valmisti grafiikan työnsä museotyön ohessa lähinnä öisin.

Hän luopui 1960-luvulla kokonaan hapollisten tekniikoiden käytöstä ja keskittyi mezzotintaan, missä syövytystä ei tarvita. Tässä näyttelyssä on etupäässä esillä juuri taiteilijan mezzotintateoksia. Hänen prässinsä leveys oli 34 cm, mikä selittää teosten pienen koon. Näyttelyssä esillä oleva Ryypön viimeinen työ on vuodelta 1987.

Olavi Ryyppö, Kaupungintalo 85

Lahden Taidegraafikot ry – LTG 40

Lahden Taidegraafikoiden 40-vuotisjuhla jatkuu Uuden Kipinän KYMI-tilassa. Yhteistyötä on vuosien varrella tehty suomalaisten ja kansainvälisten grafiikan yhdistysten kanssa. Tärkeä ajanjakso on 1995–2014, jona aikana pieni yhdistys järjesti kansainvälistä pienoisgrafiikan triennaalia, joka tunnetaan nimellä Miniprint Finland. Suosiosta kertoo se, että esimerkiksi vuonna 2001 näyttelyihin saapui tuhansia grafiikanlehtiä 800 taiteilijalta. Itse asiassa Lahdessa on ollut vahva grafiikan perinne jo vuodesta 1950 lähtien. Möysässä toimi pieni kellaripaja, josta moni lahjakas graafikko ammensi oppinsa, kuten esimerkiksi Hilkka Silvekoski ja Olavi Ryyppöä opettanut Tapani ”Lito-Lemminkäinen”. Lahden taidemuseo oli tärkeä tuki ja grafiikka toi näkyvyyttä myös Lahden kaupungille.

Lahden Taidegraafikot ry kehittää jatkuvasti uusia yhteistyömuotoja saadakseen taidegrafiikan äänen kuuluviin.

KYMIn tilassa on esillä osa Jyväskylän Ratamossa esillä olleessa Parasta juhlaa -näyttelystä. Näyttelyssä on esillä Juhlasalkkujen töitä. Grafiikkaa on mahdollista hankkia omalle tai työpaikan seinälle. Kukin Juhlasalkku sisältää neljä työtä. Kehystetyt työt salkkuineen maksaa 1200 € ja kehystämättömät 700 €. Työt ovat nähtävissä Pajalla. Teoksista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä ltg@lahdentaidegraafikot.fi tai soittaa Leena Hannula 040 727 8453.

SYKSYN 2021 LUENNOT:
10.9. klo 16:30 (Kirjasto) Museopedagogi Tuija Vertainen ”Ruusuja elämänköynnöksessä” – Hugo Simbergin grafiikan maalausten kuvien aiheita

10.9. klo 17:30 (Kirjasto) FT Leena Hannula ”Myytit ja allegoriat kuvien takana” – tutustumme grafiikan vertauskuviin renessanssista 1900-luvulle

8.10. klo 17 (*Paja, 5.krs) YTT Markku Koski ” Taidegrafiikka postmodernismina”
– miten taidegrafiikka säilyttää ja käyttää uudella tavalla hyväkseen vanhaa teknologiaa.

22.10. klo 16 (*Paja, 5.krs)Graafikko Maija Albrecht ”Kuivaneula – pintaa syvemmälle”

Suomen Taidegraafikot ry:n tulevista luentojen aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. *Pajan osoite: Sammonkatu 8

Lahden Taidegraafikot ry:n Galleria Ratamon Yhtä juhlaa -näyttelystä, kuvassa teoksia seuraavilta taiteilijoilta vasemmalta oikealle: Minna Louhelainen, Jenni Niskala, Reijo Mörö, Markku Alhonen, k
uvaaja Naoji Ishiyama

Ulla Sinkkonen & Leena Heikkilä – Studiolo – hiljentymisen tila
”Minä kuulen itseni”

Teoksen idean alkulähde on Italian renessanssiajan naistaiteilijan työtila, studiolo. Se oli yksityinen ja henkilökohtainen huone, jota käytettiin mietiskelyyn ja taiteen tekemiseen. Hiljainen tila sytytti ajatuksen ja luovuuden kipinän.

Ulla Sinkkonen ja Leena Heikkilä ovat rakentaneet Galleria Uuden Kipinän Kirnuun studioloa symbolisoivan kolmiulotteisen tilan, johon liittyy musiikki ja valaistus. Se asettuu vuoropuheluun näyttelytilan tekstiiliteoksissa olevien naiskuvien kanssa, ja tarjoaa katsojalle aistien kautta koetun kokonaisvaltaisen elämyksen.

Tekijät haluavat installaation kuvastavan menneiden aikakausien naistaiteilijoiden työskentelyolosuhteita ja inspiraation lähteitä. Samalla he pyrkivät herättämään kysymyksen siitä, millaisissa aineellisissa ja henkisissä olosuhteissa nykyajan taiteilijat työskentelevät, ja mikä on heidän ammattinsa oikeutus. Miten saavuttaa taiteellisen ajattelun ja työnteon edellyttämä hiljainen mielentila melun ja hektisyyden keskellä? Voivatko menneiden vuosisatojen naistaiteilijat tarjota meille vastauksen?

Näyttelyn tunnelma syntyy studiolon yksityiskohdista: sen muodosta, tekstiilitaiteesta, väreistä, materiaaleista, musiikista ja valoista. Tekstiiliteosten mosaiikkimaisten naisfiguurien ja studiolon äänimaiseman toivottu yhteisvaikutus on rauhoittuminen, hiljentyminen ja omien ajatusten kuuleminen.

Ulla Sinkkonen, tekstiiliteokset

Ulla Sinkkonen työskentelee pääasiallisesti tekstiilitaiteelle tyypillisten materiaalien parissa. Materiaalit, joilla on jo menneisyys, kokevat uuden mahdollisuuden teoksissa, jotka voivat sisältää huumoria tai kannanoton. Työskentelyssä tekniikka ei ole itseisarvo vaan väline, jolla saavutetaan toivottu lopputulos. Myös tekemisen fyysisyys on olennaista ja nautittavaa.

Kymintie 1, Lahti • ti-pe 12-18, la-su 12-16 • www.galleriauusikipina.fi • kauno@galleriauusikipina.fi • 044-3224665

Näyttelyn tekstiiliteosten juuret ovat 1500-luvun italialaisessa mosaiikki- ja maalaustaiteessa. Tarkoitus on vangita kankaalle menneiden vuosisatojen taiteellinen ilmaisu nykytekniikoin.

Tekniikkana on käytetty itse kehitettyä työtapaa, jossa teollisesti valmistettu muuntokuitu syövytetään luonnonmateriaalista valmistetulle kankaalle. Näin syntyy mosaiikkimainen pinta halutuin värein. Muita käytettyjä tekniikoita ovat foliopainanta ja kirjonta.

Naisfiguurit jatkavat aiemmin tekemieni naisteosten teemaa, joissa olen käyttänyt Matti Sinkkosen elävän mallin luonnoksia. Ihon peittävät, mosaiikkitekniikalla tehdyt kukkaköynnöstatuoinnit ovat naisten yksilöllinen väline esittää itseään. Ne kuvastavat kiinnostustani tatuointiin nykyajan muoti-ilmiönä.

Leena Heikkilä, ääninauha

Musiikista ja luonnonäänistä koottu äänimaisema on suunniteltu studiolon intiimiin tilaan, ja se kuvastaa taiteilijan luovien ajatusten syntyä ja kehittymistä. Hiljaisessa, jatkuvassa ääninauhassa sävelteokset ja luonnonäänet soivat päällekkäisinä tasoina, joissa on toisiinsa liittyvä sisäinen rytmi. Nauhalla kuullaan pääasiassa renessanssin ja barokin ajan italialaisten säveltäjien musiikkia sekä ajalle tyypillisiä soittimia. Äänimaiseman tunnelmat yhdistyvät tekstiiliteosten kuviomaailman jatkuvuuteen sekä naisfiguurien henkilökohtaiseen, mystiseen hienovaraisuuteen.

Ulla Sinkkonen – tekstiilitaiteilija finnishdesigners.fi/portfolio/ulla.sinkkonen instagram.com/ulla.sinkkonen/ ulla.sinkkonen@gmail.com

Leena Heikkilä, musiikin tohtori lheikkila@kymp.net

Ulla Sinkkonen, Paratiisin naiset I, 2021, kuitusyövytys, foliopainanta, kirjonta

11.–29.8.2021 Veera Nykänen / VTRY:n kutsunäyttely: Juuso Noronkoski / Sanna Kärkkäinen / Marje Viitala

Veera Nykänen – Puutarha ja Myrsky

Työni ovat tussipiirustuksia paperille. Alussa on tunne, sitten näky (jota ei voi suoraan katsoa tai se katoaa) ja lopulta piirustus. Työt syntyvät hitaasti, luonnostelematta. Teoksissani voi kokea kaksi tilaa: hyvin lähellä ja hyvin kaukana. Piirustuksissa mustat varjot suojaavat kirkkaalta valolta.

Tällä hetkellä teokseni käsittelevät hajoamista ja kokoamista sekä pyrkimystä luoda järjestystä keskelle muutosta. Piirrokset kuvaavat kuviteltuja luonnon paikkoja, joissa näkyy hidas ajan kulku, ja tuntuu katsojan läsnäolo.

– Veera Nykänen –

Nykäsen valkoiselle paperille toteutetut piirustukset kuvaavat avaria tiloja, jotka noudattavat omia lainalaisuuksiaan. Kuvia kannattelee unenomainen painovoima. Piirustusten maailma vaikuttaa ensisilmäykseltä tunnistettavalta, luonnonelementtejä ja rauniokaupunkeja vailla ihmisiä. Läheltä tarkastellessa musta tussiviiva kuitenkin alkaa johdattaa kohti hahmotonta, pisteeseen, josta on vaikea päästä pois.

– Saara Kanerva Tamminen, taiteilija, kuraattori –

Veera Nykänen, Puutarha, 2021, tussi paperille, 112 x 100 cm

Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely: Juuso Noronkoski – Winter Garden

Juuso Noronkosken näyttely, Winter Garden, koostuu fotogravyyreistä, videoinstallaatiosta sekä tekstikatkelmasta.

Näyttelyn kuvat sijoittuvat paikkaan, jota ei enää ole. Kuvat huoneesta osoittavat itsensä taakse; ovisilmästä paistava aurinko tai ikkunasta näkyvä tunnistamaton maisema rajaavat kuvan ulkopuolelle maailman, jonka olemassaolo on muuttunut epävarmaksi ja määrittelemättömäksi.

Teosten taustalla vaikuttaa kysymys: kuinka valokuvallinen ilmaisu asettuu nykyhetkeen, jossa eurooppalaisen kulttuurin vanhat rajat horjuvat ja identiteetin rakentaminen niin historiankirjoituksen kuin nykyaikaisen tiedonvälityskoneiston varaan tuntuu hetki hetkeltä vaikeammalta?

Valokuvan, Winter Garden (2019) ikkuna sijoittuu kuolleen kirjailijan kotiin. Kuvan rakennus tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa, mutta se jälleenrakennettiin pian sodan jälkeen kansallisen identiteetin kannattelemiseksi. Julkisivun lisäksi myös talon sisustus palautettiin entiselleen. Huoneet, aulat ja portaat– jopa vanhojen lattialautojen narina – jäljennettiin yksityiskohtaisen tarkasti. Siksi tämän kotimuseona toimivien rakennuksen olemuksessa on jotain virtuaalista. Ikään kuin vanhat valokuvat ja piirrokset, joiden avulla talo jälleenrakennettiin, olisi taloa todellisempi.

Mediateoreetikko Vilém Flusserin (1920 – 1991) ajatusta mukaillen, kuvien alkuperäinen tarkoitus oli toimia välikappaleina ihmisen ja maailman välillä. Kuvien merkitys on näin ollen niiden kyvyssä jäsentää maailmaa ja omaa suhdettamme siihen. Kuvat, joiden kautta aiemmin on jäsennetty kulttuuria ja rakennettu identiteettiä ovat kuitenkin jo Flusserin aikana muuttuneet “hallusinaatioksi”. Kuvat eivät enää toimi välittäjinä vaan ne luovat oman upottavan todellisuutensa, jossa lähtökohtana ollut maailma unohtuu kuvallisten kerrosten sedimentteihin. Miten siis tehdä kuvia tämän muutoksen jälkeen jättämässä ajassa?

Näyttelyn nimi, Winter Garden, viittaa talvipuutarhaan, joita eurooppalainen aatelisto alunperin rakennutti trooppisten kasvien säilyttämiseen kylmien talvikuukausien ajaksi. Talvipuutarhat toimivat aateliston asumistilan jatkeina. Ne loivat samalla tila-ajallisen illuusion ihmisen kontrollista: ulkopuoli kasvoi sisälle ja kesä kukoisti keskellä talvea. Saman nimisessä teoksessa, Winter Garden (2021), videoprojektori on asetettu ihmisen paikalle talvipuutarhaa esittävään lasivitriiniin. Videokuva lumisateesta projisoituu lasipalatsin seinään. Liikkuva kuva muodostaa ikkunan, jonka näkymää protagonisti projisoi itse, jättäen hänet samalla oman hallusinaationsa vangiksi.

Juuso Noronkoski (s. 1983, Helsinki) on Helsingissä asuva ja toimiva kuvataiteilija, joka on valmistunut valokuvataiteen maisteriohjelmasta Aalto-yliopistosta vuonna 2015. Noronkoski on pitänyt yksityisnäyttelyitä, Suomessa, Saksassa ja Japanissa. Viime vuosina hänen töitään on ollut esillä muun muassa Davidbehning galerie’ssa Düsseldorfissa, Gallery Taik Personsilla Berliinissä sekä galleria Sinnessä ja Galerie Anhavalla Helsingissä.

Juuso Noronkoski, Peephole, 2021, fotgravyyri, 40 x 50 cm

Sanna Kärkkäinen – Vaiheet

Näyttely koostuu töistä, joissa käsitellään uupumuksen vaiheita. Käsittelen töissäni omakohtaista prosessia kamppailussa uupumuksen kanssa. Joskus ihminen saattaa antaa liiaksi kaikkensa, puristaa itsestään kaiken tahdolla, voimalla ja väkisin, kunnes kaikki yrittäminen ja tekeminen vain loppuu, ihminen uupuu. Välissä voi olla aika, jolloin ulos et tule mitään, niin kävi myös itselleni. Töideni haaleat värit kuvaavat kaikkea sitä mitä on jäljellä, annettavana. Ne ovat hailakoita ja kulkevat pinnalla veden mukana. Teokset eivät ole synkkiä, vaan niistä loistaa hento vahvuus, kuitenkin värien tuntiessa rajansa. Osassa teoksista näkyy hetkellisiä voimakkaammaan väri purskahduksia. Tämä kuvaa, että jaksamisessa tulee voimaantumisen hetkiä, parantuminen on voinut alkaa. Teoksissa on myös toivoa, kaiken keskelle mahtuu myös ilon hetkiä. Toivon töiden luovan kosketuspintaa erityisesti heille jotka uupumisen ovat kokeneet tai jotka kamppailevat sen kanssa ja tietenkin kaikille kävijöille, jotka kokevat työt omalta pohjaltaan, omin silmin ja mielin. Uskoisin että kaikilla meillä on joskus heikkoja, henkisen väsymyksen hetkiä elämämme aikana.

Sanna Kärkkäinen, Annettavana, 2021, akryyli kankaalle, 30 x 30 cm

Marje Viitala – Olevaisen tuolla puolen

Pyrin herkkyyteen, johonkin joka on meidän mielemme ulkopuolella poissa arjesta ja kuitenkin taustalla hyvin läsnä.

Sinisessä pehmeässä valossa annan kuvamaailmani hahmojen kertoa omaa tarinaansa. Luonto luo omia hiljaisia verkkojaan, antaen valon heijastaa tunteita. Taide saa muotonsa elämästä ja ajatukset kiteytyvät näkymättömästä näkyväksi. Uni- ja valvemaailma sekoittuvat filosofian ja runon kaltaiseksi.

Tekniikkana käytän 1500-luvulla kehitettyä syvä- ja 1300-luvulla kehitettyä kohopainografiikkaa: etsausta ja puupiirrostekniikkaa. Toisinaan kokeilen muitakin materiaaleja. Se irrottaa työskentelyä tutummista askeleista, ja herättää aina jotain uutta tukien vanhaa. On välillä mentävä kauemmaksi, jotta pääsee takaisin lähelle.

Metalligrafiikassani yksi kantavia teemoja on valo pimeydessä. Valo voi olla joko konkreettista tai henkistä. Etsaukset piirrän suoraan laatalle luonnostelematta; teen teokset flow -ajatuksella, annan kuvalle tilaa hengittää ja ajatusten viedä. On tärkeää, että alitajunta puhuu vapaasti. Työstän valmista aihiota monotypiamaisin keinoin ja haen siihen valopisteitä, tooneja. Työ elää jokaisen vaiheen kautta lopulliseen muotoonsa.

Linokaiverruksissa minua kiehtoo vahva voimakas kerronta, muotokieli. Valo kaipaa aina varjon tullakseen esiin. Kuvat ovat surrealistista kerrontaa, missä leikillisyydellä on osansa.

Taide on matka sieluun, jonka perimmäinen tarkoitus on saada mielikuvat visuaaliseen muotoon tekniikasta riippumatta.

Marje Viitala on kolmannen polven kuvataiteilija ja taidegraafikko. Viitala on syntynyt Sastamalassa ja työskentelee nykyisin Tampereella. Taidekoulutuksen hän on saanut Kankaanpään taidekoulussa, graafisella linjalla.

Näyttelyihin Viitala on osallistunut niin Suomessa kuin ulkomailla, mm. Portugalissa, Bulgariassa ja Japanissa. Viitalan teoksia on mm. Tampereen taidemuseon, Sastamalan kaupungin ja Nokian kaupungin kokoelmissa.

Viitala on jäsenenä Suomen Taidegraafikot ry:ssä, Suomen puupiirtäjissä, Tampereen taiteilijaseurassa sekä taiteilijayhteisö Avarataide ry:ssä. Hän toimii myös luottamustehtävissä eri järjestöissä.

Sivut: https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/marje-viitala
Instagram: https://www.instagram.com/marje.viitala/

page2image4442560
Marje Viitala, Tyhjän tilan kuvaelma II, 2021, etsaus

21.7.–8.8.2021 Aino & Aura Kajaniemi / Niina Kiiveri / Sini Hodju

Aino Kajaniemi – Mieli

Aino Kajaniemi on tekstiilitaiteilija, joka tunnetaan lähinnä piirroksellisista kuvakudoksista. Teosten sisällöt ovat runollisen viitteellisiä pohtien ihmisenä olemisen vaikeutta ja ymmärrystä maailmasta. Niukka, sävyjä korostava väripaletti, viivojen ja pintojen rinnastus, materiaalien erilaiset olemukset, karheus, sileys, pehmeys, massa ja läpinäkyvyys, vahvuus ja hauraus ovat Kajaniemelle tärkeitä.

Tuntoaistin läsnäolo on oleellista. Vaikeissakin aiheissa tekstiili materiaalina sisältää optimismia ja inhimillisyyttä. Hidas käsin työskentely opettaa hahmottamaan tilaa ja aikaa: pitkäjänteisyyttä suhteessa haaveisiinsa kun näkee miten asiat valmistuvat vaihe vaiheelta ajan kanssa. Käsillä tekeminen vaikuttaa myös maailmankuvaan, materiaalien ja tekniikoiden kanssa tulee olla läsnä, herkkä ja myötäelävä.

Aino Kajaniemi on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta tekstiilitaiteilijaksi ja pitänyt yli 40 yksityisnäyttelyä Suomessa ja osallistunut kymmeniin yhteisnäyttelyihin yli 30 maassa.

Aino Kajaniemi on suunnitellut ja toteuttanut lukuisia julkisia teoksia kaupunkien eri laitoksiin kuten terveyskeskuksiin, kouluihin, vanhusten palvelutaloihin, liikuntapaikkoihin sekä virastoihin. Teoksia on myös yksityisyritysten kokous- ja ruokailutiloissa. Lisäksi hän on suunnitellut 6 kirkon liturgiset tekstiilit joista viimeisimmät Alvar Aallon suunnittelemaan Muuramen kirkkoon.

Ornamo nimitti Aino Kajaniemen vuoden 2010 tekstiilitaiteilijaksi, hän sai kotikaupunkinsa Jyväskylän kulttuuripalkinnon 2010 sekä valtion 5 vuotisen työskentelyapurahan vuosista 2011 ja 2016 alkaen ja valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen vuodesta 2021.

Aino Kajaniemi, Kevät, 2020, kuvakudos, 64 x 42 cm

Aura Kajaniemi – Katse

Aura Kajaniemi (1986) on valmistunut taiteen maisteriksi Helsingissä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa sekä osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Hänen tekniikkansa on kokeellinen helmikirjonta toteutettuna niin kaksi- kuin komiulotteisina teoksina. Taiteilijan tuotannon pohjalla on halu tutkia helmikirjonnan metodeja sekä rikkoa rajoja kirjonnan sekä muiden taiteellisten ilmaisumuotojen välillä.

Kennoon hän tuo mm. maalausta ja helmikirjontaa yhdistäviä mielikuvituksellisia kasvoja. Teokset on toteutettu kirjomalla löyhästi maalauksen pintaan värillisiä helmiä. Luotu efekti pikselöi maalauksen ja tuo sävyihin terävyyttä.

Tilaan tulee esille myös kaksi kirjottua mekkoa, joissa helmet luovat verkkomaisen pinnan ja muodon poissaolevasta kehosta.

Aura Kajaniemi, Kuori, 2018, helmikirjonta

Niina Kiiveri – All Pink Everything

Kaikki voi olla pinkkiä!

Näyttelyssä All Pink Everything on pinkkejä pahiksia, pinkkejä hyviksiä, pinkkejä unelmia ja pinkkejä painajaisia. Teoksissani katselen maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi ja näen asiat sellaisena kuin ne pinkkeinä näyttäytyvät. Kiertyvät yksisarvisen sarvet porautuvat kimallemeren pohjaan louhimaan, pikkuponit taistelevat eturintamassa ja vaaleanpunaiset henget odottavat palvojiaan.

Kutsun pinkkejä voimia avaamaan katseemme: Miten pinkki käyttäytyy ja muuttaako kimalle mitään? Onko kaikki jo paremmin vai kilistämmekö ylistekuohuvilla laseillamme toiveille?

Niina Kiiveri (s.1986) on Tamperelainen kuvataiteilija joka työskentelee tällä hetkellä digitaalisten valokuvateosten, liikkuvan kuvan ja esinekollaasien parissa. Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Niina Kiiveri, Saint, 2021, pigmenttivedos akryylille, 30 x 40 cm

Sini Hodju – Tunne ajasta

Näyttelyn teosten syntymistä ovat innoittaneet metsässä vieraillessa syntyneet aistihavainnot tilasta ja ajasta. Yhden myrskyssä kaatuneen puun kasvupaikalle oli syntynyt kuoppa, pimeä tila, josta saattoi erottaa pienen valkoisen muovilusikan takertuneena hentoihin juuriin. Pohjalla heijasteli tumma vedenpinta. Näkyä katsellessa syntyi ajatuksia ihmisen ja metsän elämänkulusta. Esillä on yhden sarjan teoksia, joita on toteutettu maalausinstallaation, maalauksen ja valokuvan keinoin. Installaatioissa on mukana fyysisiä kappaleita ja materiaaleja, joita löytyy kaupunkimaisesta elinympäristöstä. Yhtenä keskeisenä materiaalina on maali, väri.

Sini Hodju asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta taidekoulusta 2016.

Sini Hodju, Tunne ajasta -sarjasta, 2020, valokuvatuloste digitaalisesta valokuvasta, 19,3 x 29 cm

Eeva-Marja Saarinen / Johannes Romppanen / Katri-Maria Uusikallio / Julia Masalin & Piiti Blomqvist

Eeva-Marja Saarinen – Muistoja tulevaisuudesta

Oli kevät. Pohdin pysyvyyden oikukasta illuusiota ja joku vieressäni nauroi lentäville keloilleni. Toinen vakavoitui ja lausui huolensa kaiken päättymisestä. Syksy tuli ja jokin päättyikin. Tiesin sen tapahtuvan. Samalla niin moni polku haarautui ja uudet väylät tamppautuivat lehti kerrallaan siennan keltaista maata vasten.

Saunan pesässä tuli tanssi kuin riivattu, enkä saanut katsettani siitä irti. Yritin kyllä. Hetkeä myöhemmin minä tanssin kuin riivattu, eikä joku toinen saanut katsettaan minusta irti. Lieneekö yrittänytkään. Liikennevaloissa vihreät ja punaiset silmät vinkkailivat vuoronperään kutsuvasti ja sitten taas torjuen. Olin kyllästynyt niiden päättämättömyyteen.

Yläkerran ruokapöydässä silmäparit sokaistuivat. Syvänmeren kaloja muistuttavat rekat vyöryivät voimalla toinen toistensa perässä kirkkaiden hahmojen hyppiessä niiden otsista residenssin seinille kuin kilpaa. Tilanne toistui useasti.

Eräänä iltana vaalea muukalainen käveli jonkun takaa olkapäätään sipaisten. Hän muistutti olemassaolostaan – tai ehkä kuitenkin olemattomuudestaan. Tuota seurasi pian vuodenvaihde ja tammikuu, saavuttaen minut kuin salaa. Yöni täyttyivät unista joissa mustiin pukeutuneet sotilaat ohjasivat ihmisiä paikasta toiseen, hotellien sänkypaikoista taisteltiin ja kehot paloivat ilkeästi ritisten punaisissa ja vihertävissä maisemissa. Saavuttivat sitten uutisetkin – nuo lentävät piikkipallon pirulaiset.

Kaunis ja kamala yksinäisyys rakkaimpana seuralaisenani silitti poskeani vuoden, sitten toisenkin. Kirjoitin sormet sauhuten mustaan suorakulmioon. ”Lähetä”. Lähetin, ja tein sen lukemattomia kertoja uudelleen. Lopulta suljin silmäni, ja havahduin. Ystävät. Siinä te olette olleet koko ajan, kulkeneet vierelläni vaikka maailma on uusi ja vieras.

Eeva-Marja Saarinen on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2020. Hän työskentelee enimmäkseen akryylimaalauksen parissa. Saarisen teoksia nähdään tänä vuonna Suomen lisäksi Tukholmassa sekä Brysselissä. Hänen ensimmäinen julkinen teoksensa valmistuu Jyväskylään kesällä 2022. Saarisen teoksia on yksityisten, yritysten sekä kuntien kokoelmissa Suomessa, Saksassa ja Sveitsissä.

Eeva-Marja Saarinen, Majakalle saapuneet, 2020, akryyli kankaalle, 180 x 110 cm

Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely:
Johannes Romppanen – Lilja

Johannes Romppasen valokuvataidekirja Lilja (2019) kertoo valokuvaajan samannimisestä tyttärestä, joka syntyi cp-vammaisena Romppasen perheen kolmanneksi lapseksi. Teoksessaan Romppanen avaa omakohtaisesti lapsiperheen arkea, jossa sairaalakäynnit ovat osa päivittäistä elämää. Käsin sidottu, käsityömäisesti toteutettu ja lahjapaperiin kääritty kirja kehottaa lukijaa avaaman paketin ja sivu sivulta tutustumaan Liljan elämään.

Galleriassa pääsee tutustumaan itse kirjaan ja teeman kuvastoon.

”Lilja” valittiin vuoden 2019 valokuvakirjaksi toukokuussa 2020. Voittajan valitsi Ulla Jokisalo, hän perusteli valintaansa seuraavasti:
”Johannes Romppasen Lilja on monikerroksinen ja tarkkaan ajateltu teoskokonaisuus. Valokuvataidekirjan syvin vaikuttavuus ja koskettavuus on sen äärimmäisessä henkilökohtaisuudessa ja valokuvien inhimillisessä lämmössä. Lilja on Romppasen dokumentaatio vuosista 2013-2018 ja niistä seurannaisvaikutuksista, joita lapsen yllättävä cp- vammaisuuden diagnoosi hänen perheessään aiheutti. Valokuvakertomuksena Lilja on erityinen etenkin Romppasen itsensä ja hänen tyttärensä välisen suhteen kuvauksena, ja heidän yhteisenä näkökulmanaan.”

Jokisalo kiinnitti myös erityishuomiota itse kirjaan taide-esineenä:
”Vaikka valokuvakirjan painopaperi on hyvin ohut ja huokoinen, niin jokaisen valokuvan painojälki on hämmästyttävän korkealaatuinen sekä yksityiskohtien että värien toistossaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta valokuvakirjassa on painosivujen jättäminen rosoreunaisiksi, jolloin katsojan on itse avattava kirjan jokainen aukeama kuvien näkemiseksi. Teoskokonaisuuteen kuuluu myös kuva- ja värimaailmaltaan suloisen aistikas kotelo, johon on reiʼitetty teosnimi Lilja. Päälle päätteeksi valokuvakirjan ja sen kotelon ympärillä on vielä käsin taiteltu ja kaksipuolisesti valokuvin painettu hurmaava käärepaperi.”

Tiedotteeseen on lainattu tekstiä Hippolyten “883 sivua – Vuoden valokuvataidekirja 2019” – ryhmänäyttelyn tiedotteesta. Näyttely esitteli Vuoden valokuvataidekirja 2019 finalistit 3.7.-2.8.2020.

Johannes Romppanen, nimetön

Katri-Maria Huhtakallio – Kesäyössä aika pysähtyy

Työskentelyni pohjautuu vahvasti tarinallisuuteen, omakohtaisiin kokemuksiin ja tunteisiin. Intuitioon perustuva työskentelytapani antaa aiheen muokkautua prosessin edetessä. Teos saa merkityksensä vasta prosessin kautta. Elämän hetkellisyys, ihmisyys ja luonnon monimuotoisuus ovat minulle läheisimpiä aiheita.

Näyttelyn teokset ovat valmistuneet pääasiassa viimeisen vuoden aikana. Teoksiin sisältyy paljon tunteita, jotka tiivistyvät lopulta yhteen ajatukseen ‒ hetkeen, jolloin ajan kulku katoaa ja tärkeää on vain se mitä tapahtuu nyt. Myös hartaasti odotettu kesä sekä meditatiivinen puuhastelu kasvimaalla ovat vaikuttaneet voimakkaasti teosten syntyyn ja näyttelyn aiheeseen.

Työskentely kokemuksena ja kunnioitus materiaalia kohtaan muokkaavat osaltaan teoksen sisältöä. Muovailemalla voin ilmaista sitä, mitä sanoin on vaikea kertoa tai ajatellakaan. Teosteni pääasiallinen materiaali on keramiikka, johon toisinaan yhdistän muita materiaaleja, kuten metallia tai tekstiiliä. Teosten realistiset muodot yhdistyvät surrealistisiin, unenomaisiin aiheisiin, jotka kertovat omaa tarinaansa, henkilökohtaista ja silti universaalia.

Katri-Maria Huhtakallio (s. 1983) on helsinkiläinen kuvanveistäjä. Huhtakallio on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2017. Hänen teoksiaan on mm. Valtion taideteostoimikunnan sekä Suomen käsityön museon kokoelmissa.

Taiteen edistämiskeskus on tukenut näyttelyä.

Katri-Maria Huhtakallio, Kultasuu II, 2021, lasitettu ja kullattu kivitavara, 20 x 20 x 30 cm

Julia Masalin ja Piiti Blomqvist – Not a girl not yet a woman

Tapasimme Pekka Halosen akatemiassa, kun aloitimme opiskelut samalla luokalla. Meitä on alusta asti yhdistänyt taiteellinen tyyli sekä herkkyys ympäristölle. Kauneuden etsiminen ja sen luominen omaan elinympäristöön on meille molemmille tärkeää. Kauneus antaa turvaa ja inspiraatiota. Käsittelyssä olevat teemat pohjautuvat elämänvaiheeseen jossa olemme; aikuisuuden kynnykseen. Olemme kohdanneet vaiheen myötä uusia tunteita, joita ei voi määritellä etukäteen. Määrittelemisen sijaan tunteet saavat olla olemassa sellaisina kuin ne ovat. Näyttelyn idea syntyi, kun kävimme molemmat läpi samanlaista elämäntilannetta viime kesänä. Olimme yhdessä valmistuneet keväällä ja koulun loputtua tuntui olevansa tyhjän päällä, nämä tunteet huipentuivat eräänlaiseen eksistentiaaliseen kriisiin.

Olemme halunneet näyttelymme Not a girl not yet a woman kautta luoda oman maailman, jonka keskeisessä roolissa on raskaita tunteita ja melankolisuutta kätkettynä esteettisen ja leikkisän pinnan alle. Oman maailman luominen ja siihen uppoutuminen on ollut meille molemmille tuttua sekä ominaista jo lapsuudesta lähtien. Pohdimme tunteita ja identiteettiä tuomalla ne eloon satumaisessa ympäristössä. Vaikeat, abstraktit tunteet tuntuvat helpommilta, kun ne sijoittaa teoksissa oleviin hahmoihin ja tiloihin.

Pohdimme tyttöyttä, millaisia kivoja, mutta toisaalta traumatisoivia asioita siihen on liittynyt. Se, että pitää kauneutta tärkeänä ja saa inspiraatiota tyttömäisiksi mielletyistä asioista on aiheuttanut häpeän tunteita. Tyttöys ja tyttömäiset piirteet ovat yhteiskunnassamme väheksyttyjä ja jopa välteltäviä ominaisuuksia. On ollut voimauttavaa tuoda räiskyvästi esille tyttömäisyys iloisten värien ja leikkisyyden kautta.

Olemme toteuttaneet useat teoksista yhdessä työskennellen vaihdellen kummankin kodeissa, tämä näkyy teoksissa tilallisuutena. Lohtua saa konkreettisesta ympäröivästä maailmasta: huoneen katosta roikkuvasta lampusta, räikeästä matosta lattialla ja koriste- esineistä ikkunalaudalla, vastaavanlaisia asioita olemme kodeissamme piirtäneet. Materiaalit, joilla teokset on toteutettu ovat myös tärkeässä roolissa. Pastelliliiduilla ja savella työskenteleminen on tuntunut lohdullisen konkreettiselta.

Haluamme antaa katsojalle mahdollisuuden samaistua ja tuntea kauneuden tuomaa lohtua luomassamme maailmassa.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus sekä Svenska Kulturstiftelsen.

Piiti Blomqvist, Loss of innocence, 2021, pastelliliitu paperille, 47,5 x 63 cm

Pauliina Heinänen / Henna Nuutinen / Heidi Anniina Mattila / Suvi Härkönen

Pauliina Heinänen – Uoma

Uoma on kohta, josta jokin on kulkenut niin, että liikkeestä on jäänyt painauma. Se on uurros, jossa materiaa on aiemmin ollut, mutta nyt koverrettu pois. Uoma rajautuu ulos ympäröivästä, syntyy ja syvenee vähitellen. Läsnä on liike, aika ja sattuma.

Näyttelyni Uoma koostuu kaiverruksista pigmenttiprinteille. Teokset syntyvät halusta kurkottaa kuvaa kohti, niihin säilöttyihin muistoihin. Olen valokuvannut rantakallioita vuosina 2017–2021 Porvoon saaristossa ja Helsingin Marjaniemessä: paikoissa, joissa koen erityistä kuuluvuutta. 

Kaiverran mustavalkoisten valokuvien pintaa terävällä, metallisella raapekynällä ja käyn vuoropuhelua kuvien ja luonnon kanssa. Pigmenttiprintin pinta taipuu tekoni myötä, ja teokset muuttuvat uniikeiksi yhdistelmiksi valokuvaa ja kaiverrusta. 

Käteni johdattaa sellaisen kuvan alueelle, jonne pelkällä katseella, valokuvalla, ei ole mahdollista päästä. Uomassa kysyn, miten käden kaivertama kuva eroaa valokuvasta. Missä kohtaa kaksi erillistä kuvaa solmiutuvat yhteen, missä ne eroavat?

Näyttelyssä on valokuvien lisäksi esillä luonnonkiviä, joiden pintaa olen kaivertanut kuten kuvia. Näyttelyn teokset syntyvät kädenjälkeni ja alkuperäisen materiaalin yhdistelmästä. Kokonaisuus kutsuu tuon kynnyksen äärelle, kahden maailman leikkauspisteeseen, Uomaan.

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.

Pauliina Heinänen, Vuolu I, 2021, kaiverrus pigmenttiprintille, kehystetty, 24 x 30 cm

Henna Nuutinen – Suruvaippa

Suruvaippa on ensimmäinen yksityisnäyttelyni. Valmistun kesäkuussa taiteen maisteriksi ja hiljattain valmistuneen opinnäytetyöni aikana olen löytänyt tämänhetkisen suuntani keramiikkataiteen parissa. Abstraktit veistokset ovat intuitiivisen tekemisen tulos. Annan materiaalin kuljettaa muotoa ja näyttää suuntaa. Veistoksissa toistuu orgaaninen muotokieli. Työt voisivatkin olla jonkinlainen ylistys luonnolle. Olen rakentanut veistokset hyvin ohuella seinämällä, mikä tuo kovaksi keramiikaksi poltetulle savelle yllättävän hauraan puolen, jota on mahdotonta havaita vain teoksia katselemalla. Työt ovat nyt olemassa ja keramiikka voi kestää elämää tuhansia vuosia, mutta kuitenkin katoavaisuus ja hauraus on läsnä. Samanlainen hauraus kannattelee vahvalta ja voimakkaalta vaikuttavaa luontoa – sen jokainen osa on tärkeä.

Videoteos ”Väki” syntyi minua kiehtovasta animistisesta ajatuksesta, että kaikella ympärillämme, kuten puilla, järvillä ja eläimillä on sielu. Luontoa ja sen elämää tulisi kohdella kunnioittavasti, etteivät henget suuttuisi. Valitettavasti tätä ajatusta ei enää nykypäivän ihmisillä ole. Me emme pyydä anteeksi eineshyllyn kanankoivelta, että se täyttää vatsamme. Hävitämme metsät ja roskaamme järvet ja meret häpeilemättä. Kaikki tämä siitäkin huolimatta, että meillä on kyky eettiseen ajatteluun ja tiedostamme toimemme varsin hyvin. Lopulta olemme kuitenkin kovin pieniä, emmekä voi mitään sille, että luonto ottaa aina paikkansa. Se pärjää ilman meitä, mutta me emme pärjää ilman sitä.

Henna Nuutinen, Nimetön, 2021

Heidi Mattila – Mixtape

Näyttely koostuu koronavuoden aikana syntyneistä maalauksista. Vietin paljon aikaa yksin työhuoneella, tarkkailin ja yritin jäsennellä maailmaa, etsiä kadonnutta yhteyttä. Maalausprosessiin vaikutti työhuoneella kuuntelemani musiikki, josta tuli sosiaalisen elämän korvike ja lohdun tuoja yksinäisen pandemia-ajan kuluessa. Musiikin sävelet veivät minut hetkeksi pois vieraaksi muuttuneesta, pysähtyneestä pandemiatodellisuudesta. Musiikki vaikuttaa kehollisella tasolla, samoin kuin toisten ihmisten tapaaminen.

Kuuntelemani musiikki sai aikaan nostalgian eri aikaan ja paikkaan, kuten 1970-luvun New Yorkin rämiseville klubeille, 80-luvun Californiaan ja 2010-luvun Tampereelle. Sävelten luoma tunnelma tuli näkyväksi maalauksissani. Samoin, kuin kuuntelemilleni tallenteille on tarttunut soittajan käden osuminen kitaran kieliin juuri oikeassa kulmassa, tarttuu maalauksen pintaan käteni liike juuri sillä hetkellä. Maalaus on jälki ohikiitävästä hetkestä. Löysin kuuntelemieni kappaleiden lyriikoista myös nimet maalauksilleni.

Mixtapet olivat aikana ennen suoratoistopalveluiden läpimurtoa itse nauhoitettuja kasetteja tai kotona poltettuja CD:tä, joihon oli koottu sekalainen valikoima hyviä kappaleita. Usein mixtapeja tehtiin suurella hartaudella ja niitä annettiin lahjaksi lähimmille ystäville, joiden haluttiin kuulevan juuri tietyt, itselle tärkeät biisit. Samalla ajatuksella olen valinnut teokset tähän näyttelyyn.

Teoksissani vuorottelevat paksut, tekstuuriset maalikerrokset ja ohuet, läpikuultavat pinnat. Maali ei ole aina levitetty hallitusti siveltimellä, vaan se voi olla ennemminkin jälki kankaalla, painettu, raaputettu tai levinnyt. Maalauksissani on kyse siitä, mitä niissä tapahtuu – jännitteitä, kontrasteja ja muotojen ja värien suhdetta toisiinsa. Maalaaminen on minulle hetkeen keskittymistä ja kaaoksen järjestelyä.

Heidi Anniina Mattila (s.1983) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee maalauksen ja installaation parissa. Mattila on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2008.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Lisätietoja: www.heidianniinamattila.com, heidi.mattila@gmail.com

Heidi Anniina Mattila, Beginning to See the Light, 2020, akryyli ja kollaasi akvarellipaperille,
40 x 30 cm

Suvi Härkönen – Depth

Suvi Härkösen näyttely Depth Galleria Uuden Kipinän Kirnu-tilassa johdattelee visuaaliselle matkalle läpi samettisten laskosten.

Härkönen käyttää veistoksellisissa objekteissaan erilaisia kankaan laskostamisen ja muotoilun tekniikoita. Teosten pääasiallisina materiaaleina ovat sametti, puu, kumi ja metalli. Teokset ovat abstrakteja, mutta ne herättävät assosiaatioita sekä luonnonelementeistä että ruumiillisuudesta. Sametti materiaalina yhdistyy fantasiaan, odotukseen ja haltioitumiseen, yltäkylläiseen glamouriin, elokuvan ja teatterin hehkuviin esirippuihin, taianomaisiin tiloihin. Hohtavan pinnan alla avautuu kuitenkin toinen maailma, käänteinen kuva ja glamourin yöpuoli, jossa taika hajoaa tyhjyyteen. Väistämättä muodostuvissa varjoissa katse vajoaa syvemmälle – sametin laskoksin piirtyvät kuvat ja näkymät johdattavat pois hetkestä, horisontin taakse ja ihon alle, menneisiin maisemiin.

Suvi Härkönen on kuvanveistäjä ja installaatiotaiteilija, joka asuu ja työskentelee Porvoossa. Hän on opiskellut kuvataiteilijaksi Lahden Ammattikorkeakoulun Taideinstituutissa ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa. Härkösen teoksia on ollut esillä muun muassa Galleria Hippolytessä, Galleria Sculptorissa ja Galleria Huudossa Helsingissä, Porvoon Taidehallissa, GalleriaKONEessa Hämeenlinnassa sekä Galleria Mältinrannassa ja Kulttuuritalo Laikussa Tampereella.

Näyttelyä on tukenut Svenska kulturfonden.

Suvi Härkönen, Attached, 2020, sametti, kovalevy, puu, kumi, metalli, 56 x 77 x 10 cm

19.5.–6.6.2021 Jukka Rusanen / Anu Perkkiö / Kaarina Kuusisto-Lukkari / Kaisu Häkkänen

Jukka Rusanen – Intiimi

Näyttely kertoo asioiden välisistä suhteista. Siitä kuinka erilaiset nimittäjät vaikuttavat toisiinsa. Näyttelyn lähtökohtana on klassinen maalaustaide; sen rytmi, aiheet, materiaalisuus. Olen lähestynyt näitä nimittäjiä perinteisen maalaamisen, kollaasin ja kankaankudonnan keinoin. Näillä tavoin pyrin välittämään kokemuksen, joka syntyy erilaisten materiaalien ja tapojen vuorovaikutuksesta. Voitaisiin sanoa, että kyseessä on purettu kuva. Se mitä koen katsoessani klassisen maalauksen ideaalia esimerkkiä. Tässä näyttelyssä tämä kuvitteellinen lähtökuva on ollut ranskalainen rokokoomaalaus. Niissä esiintyvä lihallisuus, aistikkuus, materiaalisuus, turhamaisuus, kauneus ja raadollisuus.

Näyttelyssä on esillä teos jonka olen kutonut käsin kangaspuissa. Tämän tekniikan opiskelin Lahdessa Kankurin Ilon kudontakeskuksessa. Tässä kahdeksan metrisessä drapediassa yhdistyy klassinen ihanne ja perinteinen, jopa arkinen, materiaalisuus ja käsityötraditio. On mielenkiintoista kuinka jokin hyvin paikallinen ja ikiaikainen yhdistyy ajatuksesta ylevään ja jopa henkiseen muotoon.

Näyttely on jatkumoa keväällä 2020 pitämälleni Luonnos -näyttelylle Helsinki Contemporary galleriassa. Tässä intiimimmässä kokonaisuudessa on samoja nimittäjiä uudelleen tulkittuna. Alku -tekstiiliteos on molemmissa näyttelyissä ollut ajatuksen rankana.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Jukka Rusanen, Alku, 2019, pellava, juutti ja akryyli, käsinkudottu, koko muuntuva, kuva Jussi Tiainen

Anu Perkkiö / Tuhansien kivikkojen lävitse

[‒ ‒] minut minä kannan, uneksivan lapsen

huuhdon rantakivikkoa vasten kuin rievun kunnes minusta ei jää mitään jäljelle
kuin minuuden kaiku
ja minä, joka elän

Älkää kertoko enää jälkikäteen
mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mitä itse ette olisi kuitenkaan tehneet
sillä olen onnellinen ja vapaa
vaikka tuhansien kivikkojen lävitse

Miten voisin tietää, mihin minua sattuu
ellen katsoisi kipua kohti ja tuntisi?
Vuodet vierivät ja jokaisella synnyn uudelleen minä olen ihminen, ihmeen veroinen

enkä kukaan enkä ketään enää koskaan

Tämän maailman lävitse vain ihmeen kaupalla selviää selkiää jokainen ihme

‒ katkelma Utu Kehrääjän runosta Uneksiva lapsi

Anu Perkkiö (s.1993) on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2021. Viimeaikaisissa töissä valon ja varjon leikki on ollut tärkeässä osassa maalausprosessia kuin myös teemallisesti. Teoksissa esiintyy usein hahmoja ja paikkoja, joiden ulkoiset yksityiskohdat ovat piilotettu tai häivytetty pois jättäen tilaa abstraktiolle ja vapaalle assosiaatiolle. Perkkiö rakentaa akryyli- ja öljyväri maalauksiaan akvarellimaisen kerroksellisesti, jolloin valokohdat hohkaavat maalikerrosten läpi. Teosten unimainen tunnelma ohjaa kiinnittämään huomion samaistumiskohtiin, ristiriitoihin ja sisäiseen puheeseen.

Anu Perkkiö, Jäljelle jääneet, 2021, akryyli ja öljyväri kankaalle 100 x 70 cm

Kaarina Kuusisto-Lukkari / Loputon leikki

Peruslevottomana sieluna innostun aina uusista ja monenlaisista materiaaleista ja tekniikoista joilla toteuttaa taideteoksiani. Yksi asia on kulkenut läpi vuosikymmenten mukanani ja se on ”omalla kielelläni” ilmaan piirtäminen. Viiva ja sen irrottaminen paperilta on haaste jota olen alitajuisesti tehnyt jo pitkään. Olen käyttänyt aiemmissa teoksissani erilaisia jäykkiä lankoja ja kaapeleita, rauta-, teräs- ja kuparilankoja ja muovilla päällystettyjä johtoja. Tarkoitus on ollut saada viiva pysymään ilmassa, siis muodostamaan piirrettyjä veistoksia. Siksipä 3D -kynä ja siinä käytettävä PLA-muovinauha joilla toteutan uusinta installaatiotani, Loputon leikki, on luonnollinen jatkumo tähän työhön.

Taiteeni on nyt leikkiä jota leikin uudella välineellä. 3D-kynä ja PLA filamentit ovat minulle antoisa ja mielenkiintoinen taiteen tekemisen tekniikka. 3D-kynällä on varmaankin painolastinaan askartelutekniikan maine mutta itselleni se on osoittautunut erittäin mielenkiintoiseksi tekniikaksi. Teosten keveys, värikkyys, ilmavuus ja ilmaan piirrettävyys tuovat teoksille aivan uusia ulottuvuuksia.

Olen kainuulainen kuvataiteilija. Kotini ja työhuoneeni, Kuusiston KorpiKalleria, sijaitsee Sotkamon Paakissa vanhalla kansakoululla. Teen taidettani hyvin erilaisista materiaaleista. Valikoimaani kuuluu akvarellit, akryylimaalaus, keramiikka, 3d-kynä, romutaide, ympäristötaide ja varmaan vielä ennätän oppia jotain muutakin.

Taideteosten aiheita löydän ympäristöstäni, omasta mielikuvituksestani ja ajankohtaisista asioista. Olen pitänyt näyttelyitä vuodesta1997 alkaen aktiivisesti ympäri Suomea.

Opetan keramiikkaa ja kuvanveistoa ym. alaan liittyviä aineita Kainuun kansalaisopistoissa.

Sotkamossa 30.3.2021

Kaarina Kuusisto-Lukkari, Purkkapallotäti, 2020, 3D kynällä tulostettu, värilliset PLA filamenti, 42 x 42 x 28 cm

Kaisu Häkkänen / Metsän ääri

Teossarja tutkii tavallista lähiluontoa ja sen yksityiskohtia. Sarja on kuvattu neulanreikäkameralla ja teosten viimeistelyssä on mehiläisvahalla ja valolla on vahva asema.

Luonnosta on tullut elämystehdas. Hakiessamme luontokokemuksia valikoimme henkeäsalpaavat näköalapaikat ja luontomuistomerkit kuluttaen ne nopeasti loppuun. Vietämme aikaa luonnossa jonottaen ja kompastellen edellä kulkevan kantapäille. Luontoaiheiset lifestyle-ohjelmat ovat nostaneet esiin metsiin kätkeytyvät aarteet ja sosiaalinen media on vaikuttanut siihen, miten me näiden aarteiden äärellä käyttäydytään. Suoja-aidatkaan eivät pidättele, koska kuva on otettava sieltä, mistä saadaan paras.

Teossarja Metsän ääri on tehty omassa lähimetsässä hakkuuaukkojen välissä. Maisema ei vedä vertoja kansallispuistoille, mutta luonnolla on kerrottavaa meille muillakin kuin visuaalisesti häikäisevillä ominaisuuksillaan.

Käytän kuvaamisen neulanreikäkameraa, jolla kuvattaessa valotusaika on aina pitkä.Tavallisella kameralla valottaminen tapahtuu sekunnin sadasosissa, neulanreikäkameralla valotetaan minuuteista tunteihin. Pitkästä valotusajasta johtuen neulanreikäkamera esittää eräänlaisen optisen tiedostamattoman, koska pitkä valotusaika tuo näkymän esiin sellaisella tavalla tapahtumattomana, jota ihmisen oma aikakäsitys ei hahmota. Kuviin tulee häivähdys metsässä piilevistä voimista ja sen ikiaikaisesta olemassaolosta.

Teossarjan kuvat on käsitelty mehiläisvahaseoksella. Vaha on suoja, mitta siitä tulee myös kiinnostava osa teosta. Vahattu kuva on läpikuultava ha takaa tuleva valo tuo kokonaisuuteen vahvan kolmiulotteisuuden tunnun. Olen rakentanut kuville syvät kehykset, joiden sisään olen asentanut kullekin kuvalle sopivan valon.

Kaisu Häkkänen, teossarjasta Metsän ääri, 2021, neulanreikäkamera, mehiläisvahaseoksella vahattu pigmenttivedos 110 x 130 cm

28.4.–16.5.2021 Yasushi Koyama / Anni Terävä / Kaija Eerola / Hanna Lamnaouer

Yasushi Koyama – Kevät metsä

Kun kevät alkaa, voit löytää paljon uusia lehtiä puista. Se on uuden elämän alku ja luonnon energian näkyväksi tuleminen kylmän ja pimeän talven jälkeen. Kevät metsässä on paljon uutta elämää niin puissa, lehdissä, ruohossa kuin eläimissäkin. Kun sinä näet eläimiä keväisessä metsässä, sinä voit tuntea luonnon puhtauden. Kevät metsässä luonto sisältää raikkauden, lempeyden, vilpittömyyden, rauhan ja viattomuuden. Eläinten maailma keväisessä metsässä kertoo ja näyttää näitä tunteita näyttelyn vieraille.

Näyttelyssä esitetään suomalaisia eläimiä keväisessä metsässä. Siellä on karhu, susi, kettu, jänis, kärppä, ilves sekä tikka, jotka on tehty puusta ja keramiikasta. Näyttelyssä on myös esillä suuri puuveistos “tassua heiluttava karhu” (noin 160 cm korkea) joka on tehty Lahden Painovoimassa. Gallerian seinillä on seinämaalauksia koivuista, jotka ilmentävät raikasta vihreää metsää.

Koyaman tekemiä eläinveistoksia on kuvailtu söpöiksi, viattomiksi ja humoristisiksi. Suurin osa puuveistoksista on tehty yhdestä puusta käsin talttaa käyttäen. Suomalainen luonto, muotoilu ja kuvitus sekä suomalaisten taiteilijoiden Katja Tukiaisen ja Kim Simonssonin taide ja Muumit ovat myös inspiroineet Koyamaa. Samanlailla myös japanilainen manga, anime, Yoshitomo Naran neo-pop taiteella on ollut vahva vaikutus hänen taiteelliseen kieleen.

Koyama valmistui kuvataiteilijaksi Saimaan AMK:sta vuonna 2010 ja ylemmästä AMK:sta vuonna 2016. Koyama kuuluu Suomen Kuvanveistäjäliittoon, MUU ry:hyn, Helsingin Taiteilijaseuraan, Teollisuustaiteen Liitto Ornamoon ja Kuvasto ry:hyn.

https://www.yasushikoyama.com/

When spring begins, you would find a lot of new leaves on trees. It shows the beginning of new life and visible energy of nature after coldness and darkness in winter. Spring forest has a lot of new lives of tree, leaf, grass and animals. When you see animals in a spring forest, you would feel a pure nature. The nature in a spring forest includes freshness, gentleness, loyalness, calm and innocence. The world of animals in spring forest narrates and shows those feelings to exhibition visitors.

In the exhibition I show Finnish animals in a spring forest such as bear, wolf, fox, rabbit, stoat, wild cat, woodpecker etc made from wood and ceramic. The largest work is the wood sculpture “Waving bear” (160 cm high). I also show the wall painting of white birches to express the fresh green of spring forest.

My animal figures are described “cute, innocent and humorous”. Most of my wood works are made from one piece of wood by using hand chisels. Finnish nature, design & illustration, Finnish artists Katja Tukiainen & Kim Simonsson, and Finnish cartoon Moomin have inspired me. Similarly, the Japanese Manga, Anime, Yoshitomo Nara ́s Neo-pop art have also strongly influenced on his artistic language.

Koyama graduated from Saimaa University of Applied Sciences (LAB University of Applied Sciences) as a Bachelor of Fine Arts in 2010 and as a Master of Fine Arts in 2016. Koyama is a member of the association of Finnish sculptors, The artists association MUU ry, Helsinki Artist Association, Ornamo and Kuvasto ry.

Yasushi Koyama, 4 animals, 2021, puuveistoksia

Anni Terävä – Zeitmass

Vauhtini hidastuu. Jään tuijottamaan. Ehkä joku sininen. Sinervä. Käännän kankaan ympäri. Selvästi liian painava ruskea. Astun taaksepäin. En pysty ymmärtämään, mitä siinä on. En näe sitä. Se on jotenkin liian levoton, hajallaan. Siinä on liikaa ja liian vähän. Astun vielä kauemmas. Keikistelen päätä puolelta toiselle. Toinen silmä kiinni. Ulkoa tuleva valonsäde tekee minut sokeaksi. Lattialla oleva tahra estää näkemästä. Peitän sen. Josko nyt? Se tarvitsee pientä ja tiheää liikettä, intensiteettiä. Teippaan loisteputken päälle kankaan. Kuinka kukaan voi nähdä mitään tällaisessa valossa? Päässä surisee. 1 think we need to do something about this yellow yes yes maybe it is very ugly now yes. Puhelen itsekseni. Miksi englanniksi? Miksi aina englanniksi? Pitikö se tehdä niin holtittomasti, että siitä tuli noin tajuttoman ruma? Sen siitä saa, kun yrittää olla spontaani. Lisään harmaata. Vähennän harmaata. Lisään harmaata, vähennän harmaata. Käännän kankaan ympäri. Ok, ehkä ongelmani ei olekaan harmaa. Mieleeni tulee maalauksesta saamani kommentti: ”miksi teit siitä niin ruman?” Niin, niin miksi? Naurattaa. Toisaalta: ”rumaa maalausta täytyy puolustaa,” sanoi toinen. Koska pitää puolustaa ja koska tuhota?

Maalaus on rytmejä. Koetan löytää kakofoniasta sävelkuvion. Temponi tempoilee.

Anni Terävä (s.1981) on Helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee maalauksen, valokuvauksen ja videon parissa. Terävä käsittelee työskentelyssään kehollisuuteen liittyviä teemoja, fyysisyyttä, fyysisiä rajoitteita, ihmistenvälistä ei-kielellistä kommunikaatiota ja kehonkieltä. Terävä on valmistunut valokuvataiteen kandidaatiksi Kent 1nstitute of Art and Designista, Englannista 2006 ja taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta 2016.

anni.terava@gmail.com
https://cargocollective.com/anniterava

Anni Terävä, Zeitmass II, 2019, öljy kankaalle, 144 x 125 cm

Kaija Eerola – Kaikenmoista

Kaikenmoista -näyttelyni idea lähti ihmisten paikallaanolosta vallitsevan pysähtyneen maailman tilanteen takia. Pohdin maalatessani, että mikä ihmisiä liikuttaa eristyksissä, kun side toisiin ihmisiin on katkaistuna. Työni ammentavat värikästä ja eläväistä tarinaansa erilaisesta liikkeestä: ilmeistä ja eleistä kasvoilla sekä ihmisistä tanssin pyörteissä. Valmistuttuani taidemaalariksi vuonna 2014 Vapaasta Taidekoulusta, jatkuva liike on ollut olennainen osa tapaani työskennellä. Maalaukseni ovat kerroksellisia ja elävät jatkuvasti niiden jokaisessa vaiheessa aina suunnitelmasta valmiiseen työhön. Liike on siis jatkuvaa, joskus pientäkin, mutta se ei lopu eristyksissäkään.

Kaija Eerola, Pink, 2021, öljy mdf:lle 62 x 62 cm

Hanna Lamnaouer – Pinnan alla

Olen salolainen kuvataiteilija. Näyttelyni koostuu neulahuovutustekniikalla tehdyistä veistoksista ja reliefeistä sekä akvarellimaalauksista. Teosten kautta tuon esiin aistien välittämän kokemuksen maailmasta. Aistiessamme olemme enemmän kuin osa maailmaa: aistiessamme olemme maailma.

Teokset kuvaavat sisäisten ja ulkoisten aistimusten välittämää mielenrauhaa, sulautumista, mutta myös aistimusten välittämää erillisyyden kokemusta. Ihon ahavoitunut pinta antaa muutoin tyynelle olemukselle sisäistä voimaa ja karaistunutta ilmeikkyyttä. Pehmeä villa ilmentää myös elämän haurautta ja herkkyyttä. Pieni lapsi on kosketuksissa maailmaan ensisijaisesti suun kautta. Suuta kuvaavien reliefien kautta kuvaan tätä välitöntä ja perustavanlaatuista suhdetta maailmaan.

Aistit kiinnittävät meidät lujimmin maailmaan ja vahvistavat tunteitamme. Aistimaan pysähtyminen saa meidät ymmärtämään olevamme enemmän kuin häilyvät tunteemme, enemmän kuin erillinen osa maailmaa, velvoittaen pohtimaan arvojamme ja valintojamme. Voimaa on kaikessa. Se on hyvä syy kunnioittaa ja vaalia joka ikistä aineellista ilmiötä.

Hanna Lamnaouer, Iholla nro 1, 2018, akvarelli, 36 x 26 cm