11.03.- 29.03.2015 Marko Hämäläinen, Katri Heinänen, Sami Leutola, Lahden Taidelainaamo

Kulma: Marko Hämäläinen, Ääri

Kolme tuntia hiihtoa takana. Lumi yrittää tarttua suksen pohjaan. Raskasta tallustelua jyrkkenevään ylämäkeen selkä märkänä. Sumua ja lumisadetta, valkoista. Hikinorot poskipäillä. Kaveri avaa uraa parikymmentä metriä edelläni, selkä tuskin enää erottuu. Pysähdyn oikomaan jäykistyneitä jäseniäniä ja pyyhkimään räkää viiksistä. Ahkion valjaita täytyy taas kiristää. Pitää muistaa juoda, vaikka ei janota, ja mutustaa vähän pähkinöitä, ettei apeus ja uupumus yllätä. Kaikkialla näkyy harmaan eri sävyjä ja vähän mustaa.
Pohjoinen tundra on armoton, valkoinen kulissi pelille, jossa on luonnon sanelemat, selkeät säännöt. Unohtajaa odottaa julma kohtalo. Seesteinen valkoinen kätkee sisäänsä jatkuvan kamppailun elämästä ja kuolemasta. Retkeläisen täytyy huolehtia vain perustoiminnoista: pitää syödä, juoda, edetä ja levätä riittävästi. Kaikki muu on
ylimääräistä. Pakkanen ja viima ovat täällä evoluution työkaluja. Selviytyjät herättävät kunnioitusta. Systeemi on karu mutta hienovarainen.
Tämä suuri valkoinen ei ole enää itsestään selvyys. Lämpötila kohoaa, veden olomuoto muuttuu. Itseään viisaana pitävä kaksijalkainen nisäkäs ei olekaan ottanut kaikkea huomioon. Vaeltaako seuravat sukupolvet enää näissä jäisissä maisemissa? Mitä tapahtuu kaikille niille, jotka ovat tottuneet arktisiin oloihin?
Marko Hämäläinen on muuramelainen valokuvataiteilija ja dokumentaristi, joka haltioituu telttailusta, taiteesta ja todellisuudesta. Hänen taiteellisen työskentelyn lähtökohta on ihmisen suhde yhteiskuntaan ja luontoon. Kuvissaan Hämäläinen käsittelee todellisuutta dokumentaarisesti, hyödyntäen valokuvan eri tyylilajeja. Hämäläisen töitä on ollut esillä Suomen lisäksi eri puolilla Eurooppaa.

Kenno: Katri Heinänen, Matkakuvia

Pidän matkustelusta ja uusien paikkojen katselemisesta. Otan huolettomasti kuvia taskukokoisella kamerallani ja selailen niitä reissuilta palattuani: muistelen paikkoja ja tunnelmia. Minulla on suosikkeja, mutta joskus mitättömiltä näyttävät kuvat alkavatkin tuntua kiinnostavilta. On siis tärkeää olla poistamatta ”surkeita” kuvia kameran muistista liian innokkaasti. Tokiossa minut yllätti muistikorttipula ja koin modernin ihmisen ahdistusta: minulta jäi monta kiinnostavaa kohdetta ikuistamatta. Olisin halunnut ”muistaa” kaiken: muistaa = tallentaa kaiken kameran muistiin. Näin jälkeen päin ajateltuna oli ihan terveelliseltä kulkea välillä ilman kameraa ja havainnoida omin silmin suodattamatta kaikkea linssin läpi, antaa asioiden painua omien aivojen muistiin.

Turistikuvat ovat tekemiseni lähtökohta, teokseni sekoitus todellisuutta, tunnelmia, mielikuvia ja mielikuvitusta. Työskennellessäni kirjoitan mielessäni kuvatekstejä mietin hyviä nimiä. ”Ei enää yhtään kirkkoa eikä patsasta”: Olen tavallinen turisti, joka ottaa kuvia kirkoista ja patsaista, aina, nyt ei jaksa: tämä oli parkkipaikka kirkon vieressä. ”Aja mut kotiin”: Olen kiertänyt Prahaa kolme päivää itsekseni. Inhoan yksin matkustamista. Voisinpa pyytää tuota autoa viemään minut kotiin, nyt. ”Ostoksille”: Japanissa kaikilla on kirkasta läpinäkyvää muovia olevat sateenvarjot. Käytännöllistä, sillä ihmisiä on niin paljon, että mustista varjoista muodostuisi tiivis läpinäkymätön katto. Olemme ostoskadulla ja joukossa on yhtäkkiä yksi punainen sateenvarjo. Se erottuu kaikista muista, mutta tyttö sen alla pysyy silti piilossa, toisin kuin muut läpinäkyvien varjojensa alla. ”Ihana ruuhka”: Japaninailen ruuhka on aivan toista luokkaa kuin vaikka eteläeurooppalainen, eteläamerkikkalaisesta ruuhkasta puhumattakaan. Ei määrällisesti, vaan laadullisesti. Japanin ruuhka on kohtelias ja sivistynyt, kanssa-autoilijoita kunnioittava. Se on hiljainen.

Ja niin edelleen. Jos digitaaliset tiedostoni joskus katoavat, olen ”tulostanut” kuvistani ainakin osan. Teokseni ovat kuin perinteinen valokuva-albumi, joka säilyy ja jonka kuvia voivat kaikki katsella omin silmin, ilman teknisiä välikäsiä.

Kymi: Sami Leutola, TEKO, veistoksia vuosilta 2012-2015

Teokset pohtivat tekoälyä. Mahtaako tulevaisuuden tekoäly toisintaa ihmisen evoluutiota? Seuraako tietoisuudesta automaattisesti yksilön olemassaolo?

»Mutta olen vakuuttanut itselleni, että maailmassa ei ole kerrassaan mitään, ei taivasta, ei maata, ei mieliä, ei ruumiita; eikö siis seuraa, ettei minuakaan ole? Ei, jos vakuutin itselleni jotain, niin varmasti minä olin olemassa. Mutta on joku pettäjä, äärimmäisen mahtava ja ovela, joka aina varta vasten pettää minua. Epäilemättä siis myös minä olen, jos hän minua pettää. Ja pettäköön hän minua kuinka paljon vain voi, hän ei koskaan saa aikaan, että minä en ole mitään niin kauan kuin ajattelen olevani jotakin. Niinpä, kun kaikkea on kylliksi harkittu, on vihdoin todettava, että tämä lausuma, ’Minä olen, minä olen olemassa’, on välttämättä tosi aina kun minä sen esitän tai mielessäni ajattelen.»
René Descartes, Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta, (s. 38)

TEKO- näyttelyn teokset ovat valmistettu kierrätysmateriaaleista .

Kirnu: Lahden Taidelainaamo, Horisontti

Lahden Taidelainaamon näyttely teemalla horisontti. Näyttelyssä on esillä Lahden Taiteilijaseura ry:n, Lahden taidegraafikot ry:n ja Lahden valokuvataide ry:n jäsenten teoksia. Kaikki teokset ovat lainattavissa suoraan näyttelystä.

Lahden Taidelainaamon Horisontti -näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:
Antti Ahonen, Timo Jakola, Marja-Liisa Jokitalo, Topi Juntunen, Pirjo Kaartinen, Anna-Liisa Kankaanmäki, Kirsi Karppinen, Eeva Kirilin-Helenius, Henry Koljonen, Matti Koskela, Tomas Amos Kouba, Minna Kähkönen, Sirpa Lappalainen, Lasse Lassheikki, Johanna Lemettinen, Anna Leppä, Sami Leutola, Satu Loukkola, Mikko Lyytinen, Tuomo Lukkari, Kalle Mustonen, Kirsti Nenye, Tuomo Nevalainen, Nelli Penna, Sergei Pietilä, Eija Pii, Ritva Pirhonen, Vesa-Antti Puumalainen, Sirpa Pyykkö, Lauri Rajamäki, Poli – Päivi Reponen, Egor Robenko, Tiina Salmi, Marika Schroderus, Tiina Tanskanen, Tiina Vaahtera, Ville-Veikko Viikilä ja Heidi Wikström.

18.02.- 08.03.2015 Ella Tahkolahti, Miss Kompro, Teemu Salonen, Vilina Koivisto & Jemina Lindholm

Kulma: Ella Tahkolahti, LUOLA

“———
— Kaiken kaikkiaan nämä vangit pitävät siis totuutena vain noiden keinotekoisten esineiden
varjoja.
— Niin, pakostakin.
——
— Ja jos hänet pakotettaisiin katsomaan suoraan ulkona olevaan valoon, hänen silmiään alkaisi
särkeä ja hän yrittäisi väistää kääntymällä sitä päin, mitä hän voi katsella. Hän kuvittelisi tämän
todellakin olevan selvempää, kuin se mitä hänelle näytetään.
——
— Lopulta hän sitten voi varmaankin katsoa ja tarkastella aurinkoa, eikä vain sen heijastuksia
vedessä tai jossakin muussa vieraassa paikassa, vaan sitä itseään, sen oikealla paikalla.
——”
(Platon, Valtio, 370-luku eaa)
Ella Tahkolahti (s.1981) on kuvataiteen maisteri, installaatio-, video- ja performanssitaiteilija. Tahkolahden teosten kysymyksenasettelussa keskeisenä on katsojan suhde tilaan ja teokseen.Teokset ovat ikään kuin näyttämöitä joissa katsoja esiintyy itselleen havainnoiden omia reaktioitaan suhteessa muokattuun tilaan tai järjestettyyn tilanteeseen. Teosten lähtökohdat ovat intuitiivisia ja usein henkilökohtaisia. Tahkolahden teoksia on ollut esillä mm Huuto galleriassa 2014 ja Nuoret2013 -näyttelyssä Helsingissä. Hän on myös esiintynyt performanssitapahtumissa Suomessa ja ulkomailla, viimeksi Winter CREATurE- tapahtumassa Kaunaksessa Liettuassa 2015.

Kenno: Miss Kompro, Saa Toivoa

Toivomusluun vetäjä ja tulitikkuaskin pystypudottaja saa toivoa.
Neliapilan syöjä ja aarrekartan askartelija saa toivoa.
Saman sanan samaan aikaan sanojat saavat toivoa.
Toivomusaikoina kello 11.11 ja 22.22. ja 00.00 saa toivoa,
sekä tähdenlennossa ehtivä, sekin saa.
Saa toivoa että kesä jo tulisi, melkikaikkihan niin välillä tekee.
Ja kun näyttää peukkua saa toivoa toiselle hyvää tai itselle kyytiä.
Toivomuslähteellä saa toivoa maksusta, oikeaa veikkausta saa toivoa ja syntymäpäivälahjoja.
Jos ensin uskaltaa toivoa ihmiseltä.
Joka tapauksessa kaikki syntymäpäiväkakun kynttilät kerralla sammuksiin puhaltanut saa toivoa.
Irtoripsen puhaltanutkin saa toivoa jos pitää silmät kiinni.
Kun huomaa sinistä saa toivoa ja Lampunhengeltä myös.
Hyvältä haltijattarelta saa kolme toivomusta, mutta Haverisen tytöt ne saa elää toivossa.
Nähdessään auringon ja kuun samalla taivasotteella
niin silloin kun piirtää valkoisen hevosen,
silloin saa toivoa.

———-

Olennaista on kyky yhdistää muistojen, tosiasioiden ja annettujen merkitysten fragmenteista eheä tarina elämästä tai itseyksistä. Paremman puutteessa riittää pitää sitä pyrkimyksenä. Eläydyn työhöni kuin kirjailija, joka suhtautuu kiihkolla sanojen muotoon ja tavujen rytmiin. Juonen kustannuksella. Maalaan sitä.

Kymi: Teemu Salonen, Oletko Olemassa, Peilejä ja kolikkoautomaatteja

Pieniä kurkistuksia jokaisen omaan elämään ja itseen, ohi rakennettujen kulissien. Latteissa sekä itsestään selvissä sanoissa ja lauseissa piilee usein yllättävän voimakkaita totuuksia, jotka kliseisyydessään jäävät ilman ansaitsemaansa huomiota.

Uskallatko katsoa peiliin? Pidätteletkö itseäsi ja paheksut muita? Näetkö mahdollisuutesi? Mitä olet piilossa vai miksi et uskalla? Valitsitko katkeruuden? …
Näyttelyyn on koottu henkilökohtaisilla viesteilläsi sanoitettuja peilejä sekä oraakkeleina toimivia kolikkoautomaatteja joista voit pikkurahalla ostaa näkymän omaan totuuteesi.

Kirnu: Vilina Koivisto & Jemina Lindholm, video-/ääni-installaatio

“A kind of symbolic contract that the audio-viewer enters into,
agreeing to think of sound and image as forming a single entity.”
– Michel Chion

Teos tutkii äänen vaikutusta kuvaan. Sitä, kuinka videoteokseen voidaan ladata erilaisia tunnelmia ja tunteita pelkästään ääntä vaihtamalla. Näkeminen ja kuuleminen toimivat suhteessa toisiinsa ja jokainen ääni tai äänettömyys sisältävät kuvan tulkintaan liittyvää informaatiota. Teoksen nimi Sopimus viittaa ranskalaisen elokuvateoreetikon Michel Chionin käsitteeseen audiovisuaalinen sopimus, jolla tarkoitetaan symbolista sopimusta katsojakuulijan ja teoksen välillä. Katsoja-kuulija tulkitsee äänen ja kuvan suhdetta omien elämänkokemuksiensa pohjalta ja kokee sen todenmukaisena.
Teoksessa on purettu osiin audiovisuaalisissa teoksissa käytettävä rakenne ja eri elementit on nostettu esiin katsojan tarkasteltavaksi. Ääntä ja kuvaa ei ole synkronoitu, vaan katsojalla on vapaus kuunnella kutakin kohtausta valitsemillaan äänillä. Olennaista on, että jokaisen katsojan kokemus teoksesta on erilainen, jokainen kuuntelukerta on ainutlaatuinen eikä toistu koskaan.
Jemina Lindholm (s. 1991, Loimaa) on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta keväällä 2014. Opiskelujensa aikana hän on profiloitunut mediataiteilijaksi. Lindholmin teoksia on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä screeningeissä Suomessa ja ulkomailla.
Viliina Koivisto (s. 1989, Loimaa) on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2012. Hänen pääasiallinen tekniikkansa on video. Koiviston töitä on ollut esillä ryhmänäyttelyissä ja screeningeissä Suomessa.
Sopimus on taiteilijoiden ensimmäinen yhteinen yksityisnäyttely.