NYT

3.6.-28.6.2020 Salla Sillgren, Ritva Larsson, Siina Levonoja, Heli Lundström

Salla Sillgren – There’s no such thing as a coincidence

A coincidence
Serendipity
An accident
Just a string of happenings
And
Decisions we make
A cluster of events
Those carefully connected dots
They never actually meet

There’s no such thing as a coincidence -installaatio koostuu kierrätysmateriaaleista, joita olen kerännyt, tutkinut ja työstänyt viimeisten kuukausien ajan. Etsin uusia tapoja luoda ja jättää jälkeä. Samalla tutkin sattumaa; mitä se on, onko sitä olemassa ja voiko sitä ohjata?
Salla Sillgren (s.1984) on lahtelaislähtöinen kuvataiteilija. Hän on kiinnostunut jäljen jättämisestä, jokapäiväisestä ihmisyydestä, siitä miten valo osuu maailman rumuuteen sekä ikkunasta ulos tyhjyyteen tuijottamisesta. Tällä hetkellä hän työskentelee erilaisten kierrätysmateriaalien, installaatioiden, videoiden sekä maalauksen parissa.

Salla Sillgren, There’s no such thing as a coincidence, 2020

Ritva Larsson – Jurrissa

Näyttelyn teoksissa tutkin suomalaista juomista ja humalaa, alkoholin käyttöön liittyvää elämää ja elämäntapaa maalaustaiteen keinoin. Kokonaisuus on looginen jatkumo aiemmalle työskentelylleni marginaalissa elävien ihmisten- ja aiheiden parissa. Aikaisempina tarkastelun kohteena ovat olleet sosiaaliset ongelmat, kadun elämän laitapuoli, köyhyys: alkoholistit ja kerjäläiset ja toisaalta kadun perusarki, tavallinen ihminen maisemassa.

Ihmisten kuvat toimivat keinona tutkia niin epäoikeudenmukaisuutta, syrjäytymistä ja päivänpolttavia sosiaalisia ongelmia kuin elämäniloa ja toivoa. Keskiössä on humalan ja suomalaisen kulttuurin vahva yhteen kietoutuminen surullisine seuraamuksineen. Humala on toisaalta yksilön häpeällistä hallitsematonta vajoamista, toisaalta siihen liitetään sankaruutta: känni voi olla miehuullisuutta osoittava riitti, jossa juodaan toinen pöydän alle. Kännissä voi tuntea suurta toveruutta tai toisaalta puukottaa parhaan ryyppykaverinsa hengiltä yhden huikan tähden. Tehdyt mokaukset voi saada anteeksi, ne on kuitattu lauseella ”olin kännissä”. Humalan sukupuolistetut merkitykset ovat osaltaan kiinnostava patriarkaatin peili: näennäisen tasa-arvon eteneminen ei saavuta naista, joka on juonut jo kaiken. Alkoholisoitunut nainen on se moraalimme pohjimmainen epäonnistuja. Humalan maalaaminen on kiehtova tapa tutkia ihmistä ja ihmisyyttä.

Teosten toteutustapa on traditionaalinen, klassisia perinteitä kunnioittava öljyvärimaalaus kaksiulotteiselle pinnalle. Jännite virittyy perinteisen tekniikan ja modernin aihemaailman kohdatessa, ”sosiaalinen” ja ”realismi” tapaavat toisensa. Galleriaan tuotuna marginaaliin joutunutta tai humaltunutta on pakko katsoa, joudumme toisaalta kohtaamaan sen mitä emme ehkä haluaisi nähdä tai ajatella tai tulemme katsoneeksi tuttua, arkista uudesta näkökulmasta.

Taidemaalaus kannanoton välineenä on auttamatta hidas. Tilanteet tallentuvat kankaalle tai paperille hitaasti eikä kovin pitkälle menevä dialogi teoksen ja maailman välillä ole mahdollista. Teos jää taiteilijan kannanotoksi asioihin tai ilmiöihin jalostuen katsojan mielessä tulkinnaksi teoksesta. Silti maalaustaide vaikuttamisen välineenä voi olla kiehtova ja tarpeellinen.

Olen 55-vuotias taidemaalari Helsingistä, olen valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista vuonna 2009. Aiemmalta koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri, toinen ammattini on sosiaalityöntekijä. Tällä taustayhdistelmällä on melko luontevaa päätyä tutkimaan ”sosiaalista” myös taiteen keinoin. Olen työskennellyt pitkiä jaksoja päihdepulmaisten parissa. Sosiaaliterapeuttina a-klinikalla opin yhden tärkeän asian: jokainen päihdeongelmainenkin on yksilö, jonka polku ongelmakäyttäjäksi on ollut yksilöllinen tie. Viinakramppeja saava juoppo ei liene kovinkaan monen pikkupojan- tai tytön haaveammatti. Kuitenkin melko monesta tulee isona päihdeongelmainen ja aina emme voi ennustaa kenestä meistä.

Ritva Larsson, Väsymys, 2020, öljy kankaalle

Siina Levonoja – Kingdom: Animal

Näyttelyn teokset ovat syntyneet tutkielmista, joita taiteilija on tehnyt uhanalaisista tai jo sukupuuttoon kuolleista koralliriutan eläimistä. Jossain kohtaa veistokset alkoivat kasvattaa omaa maailmaa, jonka alkuaineita ovat taiteilijan mielikuvat, haaveet ja kaipaus. Kaipaus peilin taakse, rajan yli, tuntemattomaan todellisuuteen. Unelma irtautua käsitteiden ja sanojen maailmasta ja päästä sukeltamaan vedenpinnan alle, kohdata toiset kaltaisensa ja tulla yhdessä kokonaiseksi jälleen.

Siina Levonojan (TaM) taiteessa toistuvat eläimet, ihmisen suhde toisenlajisiin sekä erilaisten olentojen yhteiselo. Levonoja käsittelee teemoja kuvanveiston ja paikkasidonnaisten interventioiden kautta. Kuvanveistossa materiaali on pääasiassa poltettu ja lasitettu vaalea savi. Ominaista veistoksille on runsas oksidien sekä itse valmistettujen engobien ja lasitteiden yhdistely. Levonoja asuu Helsingissä ja työskentelee Keravalla.

///

The exhibition exposes ceramic sculptures that arise from the artistic investigation of the endangered or extinct animals of the coral reefs. At some point the sculptures began to grow their own world, using elements from the artist’s dreams, tempers and longing. Longing behind the mirror, over the edge, to the unknown reality. The dream of tearing oneself away from the world of concepts and words. To dive under the water surface, to meet with the others alike and to become-with again.

Themes in Siina Levonoja’s (MA) work often deal with animals, relationship between human and other species, and interspecies communes. Levonoja explores different worlds and ways of life through sculpture and public interventions. In sculpture her closest media is fired and glazed clay. Richness of oxides and selfmade engobies and glazes are characteristic for the sculptures. Levonoja lives in Helsinki and works in Kerava.

///

siina.levonoja@gmail.com
www.siinalevonoja.com
IG: @siinalevonoja

Siina Levonoja, Piilo, 2020, kivitavara, lasite

Heli Lundström – Kuinka paljas

Kuinka riippuvaisia olemme materiasta? Tarvitsemmeko vielä uusia vaatteita tai tavaroita ja mitä ne saavat meissä aikaan? Tarpeemme kosketella ja tunnustella asioita ja esineitä syntyy meissä jo lapsena. Haluamme pitää kiinni pehmoleluistamme ja saada siitä jotain turvaa ja tyydytystä. Onko uusien tavaroiden ja vaatteiden haluaminen jatkumoa tälle vai tyydyttääkö se tarvetta näkyä oikealla tavalla yhteiskunnassa? Kuinka paljas sinä uskallat olla?

Kuinka paljas – näyttely pohtii tarvettamme tunnustella ja koskettaa, saada tyydytystä materiasta. Esineellistävällä tavalla myös siihen kuinka vaatteilla tai asusteilla arvotetaan tai leimataan ihmisiä.

Heli Lundström (s.1981) on turkulainen kuvataiteilija, jonka ajatukset ja teokset löytävät oman ilmaisumuotonsa, jolla ne tulevat parhaiten kohdatuksi. Omalla tavallaan, vapaana ja valppaana. Hänen teoksissaan yhdistyy valokuva, maalaus, installointi ja kuvanveisto. Vahvana piirteenä hänen teoksissaan on usein abstrakti ilmaisu. Lundström kiinnostuu herkkyydestä, liikkeestä ja jäljistä. Paljas ja hauras tunnelma tuo teoksiin pilkahduksen ihmisyyttä. Hän havainnoi ympäristöään ja ammentaa tilanteista ja tunnelmista.

Heli Lundström, Kuinka paljas, 2020