NYT

13.–31.10.2021 Nestori Hellgren / Kristoffer Albrecht / Maija Albrecht / Mirkka Suokas

Nestori Hellgren – Hiilinielu

Sanan hiilinielu kohtaamista tämänhetkisessä arjessa on vaikea ohittaa. Hiilinielu on samanaikaisesti poliittinen ilmaisu tai asiantuntijan laskennallinen luku, jostakin johon hiiltä on itsessään varastoitunut. Toisaalta se voi olla metsätalouden julkisivu tai aktivismiin sysäävä tahdonvoima. Sana tarkoittaa valtavasti, mutta samalla sitä on vaikea hahmottaa, koska hiilinielu on ja ei ole konkreettinen möykky, jonka mielemme voisi ymmärtää. Hiilinielu on asia, jota emme voi omin silmin havainnoida, samalla tavalla kuin maitopurkki on purkillinen määrä maitoa. Teokseni tutkii Hiilinielu-sanan myyttistä olomuotoa. Hiilinielu-teos on ollut kolmen vuoden matka aiheen ympärille, joka rakentuu nyt Galleria Uuden Kipinän Kulmaan. Teoksessa on paljon allegorisia, symbolisia ja metaforisia viitteitä luonnon ja ihmisen yhteiseen historiaan ja unohdettuun perinteeseen. Teos lainaa rakenteellisia piirteitä suomalaisesta ympäristömytologiasta leikkisällä ja nykyaikaisella tavalla.

Hiilinielu on eri taiteenlajeja vahvasti yhdistelevä kokonaisvaltainen, kerronnallinen installaatio, jossa katsoja pääsee eri aistiensa avulla luontosuhteensa äärelle. Teos tutkii ja tuo näkyväksi taiteen keinoin ilmaston lämpenemistä ja sen tasapainoa horjuttavia rakenteita. Teos yhdistää käsitetaiteen avulla luonnon todellisia muotoja, tieteen tutkimia faktoja ja tutkii suomalaista metsämaisema-identiteettiä. Teoksessa katsoja kääntää katseensa luontoon, samanaikaisesti, kun luonto katsoo katsojaa. Teos tutkii kahdensuuntaisen rakenteensa avulla yksilön omaa identiteettiä. Hiilinielutalo on fuusion kaltainen rappeutuva rakennelma, jonka läpi kulkee polku, joka päästää katsojan mielenmatkalle. Teokseni käsittelee kolmea isoa teemaa, jotka liukuvat hiilinielu-talon polun varrella lomittain ja rinnakkain. Teos alkaa atomin tasolta purkautuen meille tutumpaan mäntymetsä -maisemaan ennen uppoutumista maan eri kerrostumiin eli nielujen maisemiin. Teoksessa tutkitaan luontoa luonto-sanan alkuperän lähtökohdasta. Luonto-sana on johdettu kieleemme verbistä luoda. Ihminen on luonut itselleen maailman, luomakunnan, jossa toisaalta maailma-yhdyssanan maa ja ilma eivät ole enää tasapainoisessa symbioosissa. Teoksen aikasidonnainen rakenne käsittää samanaikaisesti niin menneen, nykyhetken kuin tulevaisuuden.

Olen halunnut teosta luodessani varastoida jo olemassa olevia materiaaleja uudelleen. Aivan samalla tavalla, kuin maapallon omatkin hiilinielut varastoivat hiiltä ilmakehästä eri varastojensa välillä kierrättäen haitallisia molekyylejä meriin, kasveihin ja metsiin. Melkein kaikki teoksen puutavarasta on peräisin rekkojen kylmälaitteiden kuljetuskehikoista. Metsämaastokunttiin, olen varastoinut esimerkiksi kalusteverhoomon hukkapaloja. Teoksessa on myös yksittäisten ihmisten lahjoittamia materiaaleja, jotka on remontin yhteydessä haluttu korvata uudemmilla. Hiilinielu on teos, joka on niellyt nuo materiaalit itseensä synnyttäen niistä jotakin minkä voimme nähdä ja kokea.

Teoksen toteuttamista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus sekä Hämeen taidetoimikunta. Taiteilija kiittää kaikkia yhteistyötahoja ja yksityisiä henkilöitä, jotka ovat mahdollistaneet teoksen toteuttamisen.

Nestori Hellgren, Hiilinielu, 2021, installaatio

Kristoffer Albrecht

Kristoffer Albrechtin (s. 1961) näyttely koostuu kahdesta kokonaisuudesta.

Albrecht on jo monta vuosikymmentä kuvannut asetelmia, ja Variaatioita (Riippuvia asetelmia) – sarja on espanjalaisen barokkimaalarin Juan Sánchez Cotánin (1560–1627) maalausten innoittama. Cotánin asetelmamaalauksissa nähdään usein tilassa riippuvia vihanneksia, hedelmiä tai riistaa. Albrecht laajentaa esinevalikoimaa muun muassa kananmuniin, ruokailuvälineisiin ja savusilakkaan.

Pieniä maisemia -sarja on osoitus taiteilijan kiinnostuksesta pieniin sävykkäisiin vedoksiin, joissa teoksen esineellisyys korostuu. Kokonaisuus on kuvattu yli 90 vuotta vanhalla Zeiss- Ikonta -kameralla. Vanhan optiikan sävy- ja yksityiskohtatoisto on omalaatuinen. Lopputuloksena on hyvin pieniä kuvia, joissa on erikoinen tunnelma.

Kristoffer Albrecht asuu ja työskentelee Inkoossa. Hänen teoksiaan on ollut näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla vuodesta 1982. Hän on myös julkaissut noin 40 valokuvakirjaa. Albrecht on opettanut valokuvausta yli 30 vuotta.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Svenska Kulturfonden

page1image7349392

Kristoffer Albrecht, sarjasta Pieniä maisemia (Aita), 2019, hopeagelatiinivedos, 6 × 9 cm

Maija Albrecht – Musta ja keltaisen tarve

Kuivaneulapiirroksia ja esineteoksia.

Kävelemme joka päivä rantaan katsomaan merta ja lintuja. Tie kulkee suurten vanhojen haapojen vieritse. Syksyisin se halkaisee maiseman keltaisena viivana. Kävellessäni tuota viivaa pitkin mieleeni nousi sanapari ”keltaisen tarve”. Keltaisen tarvetta voi hoitaa levittämällä keltaista väriä paperille tai kasvattamalla keltaisia kukkia. Musta on kuitenkin kaikkein rakkain. Kimalaisen musta pörröinen raita, metsäsittiäisen kilpi, mustarastaan kiiltävä höyhenpuku ja variksen päälaki, hämähäkin musta vilahdus lattialistan raossa, pelikortin musta sydän. Ihana ja outo elämä.

Näyttely ”Musta ja keltaisen tarve” oli ensi kerran esillä Helsingissä huhtikuussa, nyt se saa uuden muodon Lahdessa juuri keltaisten haavanlehtien aikaan. Näyttelyn teoksissa lasketaan silmälukuja, ihmetellään kaiken kuolevaisuutta ja ennen kaikkea annetaan arvoa kaikelle elolliselle.

Maija Albrecht (s.1967) asuu ja työskentelee Inkoossa. Hän on taidegraafikko ja kuvataiteilija, jonka ensisijainen ilmaisukeino on kuivaneulapiirros, kuparilevylle piirretty ja siitä prässillä vedostettu grafiikanvedos. Albrechtin esineteoksista löytyy usein luonnosta kerättyä materiaalia, kuolleiden hyönteisten osia, taiteilijalle elämästä kertovia aarteita.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taike

Maija Albrecht, Keltaisen tarve, 2021,
kuivaneula, chine collé, muste, 14 x 16,5 cm

Mirkka Suokas – Viimeinen mansikka

Puussa ylikypsynyt ja räjähtänyt granaattiomena koulumatkalla, reppuun unohtunut banaani, joka on liiskaantunut avaimiin ja saanut kaiken limaiseksi. Muovirasian viimeinen epäsymmetrinen mansikka, jonka musertunut toinen puoli on jo alkanut elää omaa elämäänsä. Omenapuusta pudonneet madonsyömät ja linnun nokkimat omenat – keräämisen aika on lyhyt. Kuvassa näkemäni pinkki kiiltokuvamainen hedelmä, jonka löysin torilta, maistuu puisevalta. Jääkaapin takaseinään jäätynyt kurkku, lokeroon unohtunut puolikas hedelmä, jota en valkoisen kuoren alta enää tunnista. Miksi kieli menee rikki ananaksesta vain Suomessa? Jouluomena, joka säilyy seuraavaan jouluun asti. Avokadon ja mangon arvioiminen ilman koskettamista onnistuu harvoin. Joku oli syönyt aamiaismandariinini, ei se haittaa, se olisi saanut silmäni kutiamaan.

 

Havainnoin ympäristöstäni yksityiskohtia, objekteja, jotka aiheuttavat jonkin kehollisen reaktion niin, että kuva ja tunne painuu mieleeni. Näyttelyn teokset ovat tulkintoja näistä muistojen yksityiskohdista.

Mirkka Suokas on Helsingistä kotoisin oleva kuvataiteilija. Hän työskentelee laaja-alaisesti eri materiaalien sekä tekniikoiden parissa. Hänen teoksissaan yhdistyvät nykykorutaide, veisto, käsityötekniikat sekä maalaustaide. Keskeisenä aiheena hänen teoksissaan ovat orgaaniset muodot kehollisuus.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Mirkka Suokas, sarjasta Hiljainen objekti 2, Hiljainen II,
haapa, 7,5 x 7,7 x 6,5 cm