Kati Sankala / Mari Mäntynen & Ronja Siitonen / Mikael Alanko / Eeva-Maija Priha

Kati Sankala – NELIÖ JA PUNAINEN

Olin 11-vuotias, kun kävelin Vesijärvenkadulla ja taivaan peitti ensin ääni, sitten naakkaparvi. Naakkoja oli varmasti tuhat, ja jokaiselle niistä oli yksi sana. Istuin bussiin ja jäin toistamaan mietteissäni naakan sanaa. Naakka-naakka-naakka-. Toisto sai maailman sidokset höltymään. Naakka ei ollutkaan enää harmaanmusta siivekäs, vaan lystikäs kirjainyhdistelmä, joka jäi irralleen leijumaan, viittaamatta mihinkään. Se olisi voinut tarttua yhtä hyvin sormikkaaseen tai jääkaapin alapuolella olevaan kuivatavarakaappiin.

Nyt esillä olevat maalaukset ovat saaneet alkunsa arkisista havainnoista ja niiden muistoista. Ne liittyvät ihmisen muokkaamaan maailmaan, kuten liikennemerkkeihin, tyhjiin akvaarioihin ja lähiöpihoihin. Tutut asiat ilmestyvät maalauksiin yhä uudelleen, ottaen erilaisia muotoja ja värejä, muodostaen erilaisia suhteita toisiinsa. Asiat vapautuvat vaivihkaa niille annetuista nimistä. Merkillinen puolalaiskirjailija Bruno Schulz puolustaa eräässä novellissaan materiaalisen maailman salaista kuhinaa nimeämisvimmaltamme: ”Tuo yhdennäköisyys, tuo ulkoinen vaikutelma ja nimi tyynnyttävät mielemme ja estävät meitä kysymästä, kuka tuo onneton luomus omissa silmissään oikeastaan on…”

Myös näyttelyn teoksissa on kyse paitsi ajattelusta, myös aineellisen maailman ihmeistä. Maalaukset ovat muodostuneet tuhlailevista määristä rautaoksideja, rautahydroksideja, kadmiumsulfidia, natriumalumiinisulfosilikaattia, kromioksidia, hiillettyä luuta ja akryylipolymeeriemulsiota. Itse valmistetut maalit ovat villimpiä kuin tehdasvalmisteiset: usein ne rahisevat liiaallisesta pigmenttimäärästä ja ovat melkein paakkuisia, joskus taas emulsio tekee väristä liimamaista lientä. Aineen oikusta tulee myös kuvan oikku. Kati Sankala on Lahdessa syntynyt kuvataiteilija, joka on opiskellut taidemaalariksi Vapaassa taidekoulussa Helsingissä. Tällä hetkellä hän viimeistelee kuvataiteen maisteriopintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Sankalan teoksia on yksityisten taidekokoelmien lisäksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä Valtion taidekokoelmissa.

Ronja Siitonen & Mari Mäntynen – Kiintymyksen asentoja

Kiintymyksen asentoja on Ronja Siitosen ja Mari Mäntysen yhteisnäyttely, jonka teemoja ovat läheiset ihmissuhteet ja omakuvallinen performanssi kameralle. Siitonen on lähestynyt kameransa kanssa entisiä ihastuksiaan ja Mäntynen sisaruksiaan ja isäänsä.

Siitonen ja Mäntynen ovat molemmat valmistuneet valokuvaajiksi LAB Muotoiluinstituutista keväällä 2023.

Ihastuspäiväkirja -teoskokonaisuus rakentuu yhteisomakuvien ympärille, joita Siitonen on kuvannut entisten ihastustensa kanssa. Siitonen on ollut ihastunut kuvissa esiintyviin henkilöihin viimeisen 12 vuoden aikana. Ihastuspäiväkirja sai alkunsa vuonna 2021 Siitosen halusta dokumentoida monilukuista ihastushistoriaansa, sillä aihe vaivasi taukoamatta hänen mieltään joko ihastustunnemyrskyinä, tai analyysinä yhteiskunnan pariutumismalleista ja -odotuksista, joihin hän ei itse samaistunut. Teoksen toinen osa Suudelma Jaron kanssa on kameralle performoitu suudelma, jonka Siitonen ja hänen entinen ihastuksensa toteuttavat videolle. Projekti käsittelee lavastettujen yhteisomakuvien kautta tunnustamista, valokuvan valikoivaa totuutta ja mahdollista sukupolvikokemusta sitoutumisen haasteellisuudesta.

Lemmikki (2021-) on projekti, jossa Mäntynen on havainnoinut perheenjäsentensä välisten suhteiden muutoksia. Miten vanhemman ja lapsen roolit muuttuvat perheen sisällä ajan kuluessa, sekä miten sisarussuhteiden dynamiikat ja roolit voivat olla iskostuneet meihin hienovaraisen syvälle. Valokuvat ovat inspiroituneet perheen vanhoista kotialbumikuvista ja osa kuvista onkin suoria kopioita

niistä. Näyttelyssä on myös esillä behind the scenes -videoita kuvaustilanteista. Videot voivat paljastaa jotain idyllisten ja aseteltujen lapsuudenkuvien takaa.

Mikael Alanko – Kerro mulle olenko olemassa

”Vastustan mitä tahansa uskontoa ja kommunismia ja natsismia – ne ovat molemmat yhtä uskontoja.  He ovat vain korvaavia jumalia.”
– Lemmy Kilmister

”Laitoin sydämeni ja sieluni työhöni, ja olen menettänyt järkeni tässä prosessissa.”
– Vincent van Gogh

Olen meditoinut yhdeksän vuotta mutta maailma ei ole muuttunut ollenkaan. Olen huolestunut maapallon tilanteesta. Tämä onkin todella paha paikka.

Teen taidetta, jossa haluan oikeasti sanoa ja antaa totuutta ihmisille.  Musiikki antaa minulle rauhoittumista ja onnellisuutta ja buddhalaisuus ajattelemisen aihetta: ollakko olemassa vai olematta?

Ajattelen että maailmaa ei muuteta väkivallalla vaan taistelemalla pahaa vastaan. Samaan aikaan kun ateismi ja buddhalaisuus väittelevät, kunnioittaen kyllä toistensa näkemyksiä, filosofisesta kysymyksestä Jumalan olemassaolosta, mun vastaukseni ja elämänohjeeni on filosofia.

Ja – Kauan eläköön onnellisuus!

Mikael Alanko on valmistunut Kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi 2022 Koulutuskeskus Salpauksesta. Nuoresta iästään huolimatta Alanko on ehtinyt osallistua jo  moniin yhteisnäyttelyihin, joista ehkä tärkeimpänä mainittakoon Generation 2020 Amos Rexissä. Mikael Alanko on hyvin laaja-alainen taiteilija ja kiinnostunut niin kaksi- ja kolmiulotteisesta työskentelystä kuin animaatioistakin. Alangon teokset ovat voimakkaita ja usein kantaaottavia.

Kerro mulle olenko olemassa on Mikael Alangon ensimmäinen yksityisnäyttely.  Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolle, joka on tukenut näyttelyä.

Eeva-Maija Priha – Malus Domestica

Miten lankesi päivänvalo? Miltä suunnalta puhalsi tuuli? – Bo Carpelan