Haastattelu: Vastakohtia, pimeää valoa ja metsän peili

Galleria Uusi Kipinä

Näyttelyt 7.8.-25.8.2019

KULMA

Laura Vainikka – AMATÖÖRIN OBSERVATORIO

KENNO

Jaakko Kahilaniemi – All Those Hectares And Other Stories From Nature

KYMI & KIRNU

Jussi Pyky – The seven-petalled flower

Vastakohtia, pimeää valoa ja metsän peili. Galleria Uuden Kipinän elokuun seitsemäntenä avatut näyttelyt kutsuvat ihmettelemään ja katsomaan itseä metsän peilistä. Esillä on mm. painettua taidetta, valokuvaa sekä kahden tilan piirustusinstallaatio.

KULMASSA on nyt esillä kuvataiteilija ja taidegraafikko Laura Vainikan AMATÖÖRIN OBSERVATORIO –installaatio. Vainikan työskentely sijoittuu painetun taiteen alueelle. Onko painettu taide synonyymi taidegrafiikalle? ”Painettu taide –termi käsittää kyseistä aluetta laajemmin, eikä rajoitu esimerkiksi tietyltä laatalta vedostettuun editioon”, avaa Vainikka. Näyttelytilaan astuessa herää ihmetys ja kiinnostus – mitä täällä on? Hämärän huoneen verhot on vedetty alas, kolme mustaa jättimäistä teosta leijuu kuin itsestään ilmassa, seinille on nostettu pieniä esineitä ja jalustallaan seisovat vanhanaikaiset teatterikiikarit. Esineteokset houkuttelevat tarkastelemaan lähempää.

Amatöörin observatorio -teoskokonaisuus koostuu useasta osasta, joita ovat esimerkiksi lähes loppuun palanut pöytäkynttilä ja kirkkaiden levyjen välissä nokea. ”Kynttilä kuuluu vakiovarusteisiin työhuoneellani.”

Istumme mustien leijuvien teosten edustalle. Teos on nimeltään Mustaa paperilla. Valo on yksi näyttelyn teemoista, mutta pääasiassa huoneessa on mustaa. Teosta katsoessa pidempään alkaa se aueta, hahmottua. Taiteilija itse kuvailee teosta käänteisiksi valkokankaiksi. ”Usean vuoden ajan valo, näkeminen ja näköhavainto on ollut työskentelyni ydin.”

Miksi? ”Tekeminen on vuosien saatossa salakavalasti hakeutunut näiden aiheiden piiriin. Kuvan tekeminen on ollut aina tärkeää, ja sitten se kriisiytyi. Tuli tarve alkaa purkaa kuvaa. Siitä seurasi pohdintaa näköhavainnosta. Sekä kuvassa että näköhavainnossa valo on erittäin tärkeä elementti. Kuva ei synny ilman valoa, se voidaan rakentaa kuvaan eri tekniikoissa eri keinoin. Minua kiinnostaa myös materia ja kosketus, ja kun valo on immateriaalista, alkoi minua kiinnostaa voisiko valoa lähestyä jollakin tapaa materiaalisuuden kautta.” Tässä kohti kuvaan astuu näyttelyssä läsnä oleva nokimusta.

”Musta nappaa kaiken valon, eikä valkoisen tapaan heijastele sitä yhtään ympäristöön.” Vastakkaisella seinällä on lähes valkoinen teos – Fata morgana. Kankaalle painettu kuva-aihe on kangastuksen omainen, teoksen nimi viittaa horisonttikangastukseen.

”Kun esimerkiksi katsoo merenrannalla horisonttiin ja merellä on laiva, voi näkymä näyttää siltä kuin laiva ”kelluisi” horisontin yläpuolella, vaikkei se tosiasiassa tietenkään niin tee.” Teoksen synty on mielenkiintoinen: Vainikka kertoo, että ripotellessaan paperituhkaa laatalle, lähti tuhka liikkeelle muodostaen aaltomaista, kuun pintaa muistuttavaa kumpuilevaa muotoa. Se herätti ajatuksen horisonttimaisesta harhasta. ”Mielenkiintoista on se, kuinka fysikaalisesta ilmiöstä muodostuu taideteos.” Vainikka valotti paperituhkan muodostaman kuvion laatalle ja painoi sen harsomaiselle voilee -kankaalle.

Teokset keskustelevat keskenään ja on kerrassaan lumoavaa osallistua teoksen maailmaan ja antaa tilaa ihmettelylle ja oivallukselle. Lopuksi kysyin, mitä Vainikka toivoisi näyttelystä jäävän vieraalle matkaan.

”Toivon että täällä voi kokea ehkä jonkinlaista visuaalista hiljaisuutta. Minulle niukkuuden estetiikka on reagointia ulkomaailman runsaisiin visuaalisiin ärsykkeisiin. Visuaalinen hiljaisuus on reagointia ulkomaailman visuaaliseen ärsykkeeseen. Olen pyrkinyt luomaan tilan, jossa toivottavasti myös katsoja päätyy hitaan katsomisen äärelle.”

KENNOSSA on esillä Jaakko Kahilaniemen valokuvanäyttely All Those Hectares And Other Stories From Nature.

Istahdan katsomaan teoksia näyttelytilan ikkunalaudalle. Kehystettyjä valokuvia ja kultainen halko. Kuva-aiheet ovat tuttuja, suomalaista luontoa ja metsää – jokin jännä tvisti kuvissa kuitenkin on läsnä.

Näyttelyssä on esillä teoksia kahdesta sarjasta, 100 Hectares Of Understanding ja Nature Like Capital.

”Aloitin 100 Hectares of Understanding -sarjan parissa työskentelyn vuonna 2015.” ”Minulla on metsäläinen tausta, mutta itse halusin tehdä metsänhoidon sijaan taidetta. Muistan kun lapsena en halunnut istuttaa puita ja heittelin taimia. Työn kautta ymmärrän nyt metsää paremmin, voisi sanoa, että työskentelyni näiden sarjojen parissa on lähentänyt minun luontosuhdettani.”

Teoksia on esillä 12, ja jokaisella on tarina kerrottavanaan. Kaikki teokset avautuvat sekä henkilökohtaisella, että yleisellä tasolla. Syvennyn kuuntelemaan ja tekemään muistiinpanoja, Kahilaniemen kuvat alkavat aueta eri suuntiin.

”Nimet ovat minulle tärkeitä, ne myös toimivat katsojalle ikään kuin teosten avaimina.” Tästä esimerkkinä teos 100 Mistakes Made by Previous Generations. Teoksessa on mustavalkoinen avohakkuumaisema, jossa on punaisia ympyröitä. ”Jokaisen ympyrän takana on kanto.” Teos saa täysin uuden merkityksen, kun ensin jopa iloisen oloiset, ilmapallot mieleen tuovat ympyrät aukeavat nyt hakattujen puiden merkkeinä.

”Haluan tehdä teoksia, jotka ovat arvoituksia vaikkakin minulla on selkeä agenda niitä tehdessäni. Haluan oppia työskentelyni kautta jotain uutta ympäröivästä maailmasta.”

Nature Like Capital -sarjaa Kahilaniemi kuvailee luonnon universaalimpana tutkimuksena, jonka kantavana teemana on luonnon näkeminen pääomana ympäristön paikan sijaan. Sarjan teos Foreign Factor syntyi kesällä 2018.

”Kuljin metsäpalon sammutustöiden jälkeen tässä elokuvamaisessa tilassa. Kuva on sieltä. Liitin kuvaan ympyränmuotoisen peilin. Eivät metsäpalot suoraan ole ihmisen syytä, mutta ilmastonmuutoksen seurauksena sään ääri-ilmiöt tulevat yleistymään. Teosta katsoessaan voi nähdä itsensä tässä palaneessa metsässä. Se on osa duunin syy-seuraussuhdetta.”

Preserving Nature -teoksen sisältö tuo mieleen scifi -elokuvan. ”Siinä on ehkä naiivikin ajatus taimiston säilyttämisestä, ajatus on sama kuin miten vaikkapa munasoluja jäädytetään tulevaisuuden varalle.”

100 Hectares of Understanding on metsäsarja. Broken Heart Relationship teos kuvaa taiteilijan ristiriitaista suhdetta luontoon. Vaikkakin Fistful of Peace teoksen kohdalla Kahilaniemi sanoo tehneensä sovinnon metsän kanssa, on suhde silti haastava.

”Puiden istuttaminen tuntuu oikealta, kun taas avohakkuu tuhoaa niin tärkeitä hiilinieluja.” Toisaalta taas ristiriitaa aiheuttaa myös se, että metsästä voisi saada toimeentuloa.

KYMISSÄ JA KIRNUSSA on esillä kuvataiteilija Jussi Pykyn kahden tilan kattava piirustusinstallaatio The seven-petalled flower.

Esoteriaa, psykologiaa ja seitsenterälehtinen kukka – metsätähti. Kaksi huonetta piirustuksia, pääosin mustia hiilellä ja grafiitilla työstettyjä eläinhahmoja, luontoa sekä sotakuvia. Näyttelyteksti viittailee laajalti kirjallisuuteen.

”Piirtäminen on ennemmin sisäänpäin menemistä kuin kommentointia ulkopuolisesta maailmasta. Kuvat symboloivat ihmisen sisäistä maailmaa. Eläinhahmot ovat symboleita ihmisen eläimellisestä puolesta. Otetaan esimerkiksi teokset numero 13 ja 21 Tiedostumaton ja tietoisuus -teossarjasta. Pyky avaa kuvia: niissä on sama aihe, maassa olevat hahmot symboloivat tiedostamatonta, alitajuntaa eli vaistoja ja viettejä. Yläpuolella on lentävä hahmo, joka taas symboloi tietoista. Teokset kuvaavat vastakohtia, ei hyvää tai huonoa, vain eri puolia ihmisessä.

”Toivon, että näyttelystäni välittyy vilpittömyys ja myös sellainen merkityksellisyys mikä tällä myös itselleni on. Se riittää, jos edes yksikin ihminen saa tästä sellaisen kokemuksen”, Pyky pohtii, ja jatkaa: ”Vaikka värit ovat synkkiä, toivon että ilokin välittyy. Onhan tässä kaikki maailman aiheet.”

Tämän näyttelyn kokonaisuus on ollut työn alla puolisen vuotta.

”Näitä on ollut hauska tehdä. Jossain vaiheessa maalaaminen tuntui väkinäiseltä – välineen vaihto toi iloa tekemiseen. Piirtämisen kautta minulla on mahdollisuus ilmaista itseäni vapautuneemmin. Vaikka omia kuvia tuskin koskaan on mahdollista nähdä kuin ulkopuolisen silmin, aika auttaa. Esimerkiksi viiden vuoden takaisista töistä voi nähdä, että hei, nämähän ovat hyviä. Nyt piirtäessäni en analysoi liikaa mitä teen ja miltä kuvan pitäisi näyttää vaan annan sen muotoutua omilla ehdoillaan.”

Mistä ideat tulevat? ”Aiheet innostaa piirtämään. Aiheita voi tulla mistä vain, vaikkapa elokuvista tai kirjoista. Joissain teoksissa on viittauksia myös myytteihin.”

”Ihmettely on ollut läsnä lapsuudesta asti. Elämä on mysteeri, eikä maailmaakaan voi selittää täydellisesti. Kuvien avulla käsittelen näitä aiheita, piirtäminen on minulle työkalu olla maailmassa. Se tuo merkityksen olemiselle. Olen kiitollinen, että olen löytänyt kuvan tekemisen – en voi enää kuvitella itseäni tekemässä muuta.”

Pyky avaa kuvissa olevia jälkiä ja sitä, ettei pyri peittämään niitä, niin kuin ehkä maalatessa tulisi tehneeksi. Keskustelemme piirtämisestä ja jäljistä. ”Se on lohdullinen juttu”, Pyky pohtii, ”että jäljet jää. Välineen kautta kontrolli katoaa osittain.”

”Mitä enemmän kuvia on, sen rehellisemmin se näyttää mitä kuvan tekeminen on – tai elämä. Eihän se mitään ruusuilla tanssimista ole. Sillä tavalla näkyy kaikki nyanssit, vastakohdat.”

Taiteilijoiden näyttelytekstit löydät näyttelytiloista sekä verkosta www.galleriauusikipina.fi

Näyttelyihin on maksuton sisäänpääsy.

Lila Vainikka, yleisötyöntekijä, Kauno ry