Arkisto

Haastattelu: Vastakohtia, pimeää valoa ja metsän peili

Galleria Uusi Kipinä

Näyttelyt 7.8.-25.8.2019

KULMA

Laura Vainikka – AMATÖÖRIN OBSERVATORIO

KENNO

Jaakko Kahilaniemi – All Those Hectares And Other Stories From Nature

KYMI & KIRNU

Jussi Pyky – The seven-petalled flower

Vastakohtia, pimeää valoa ja metsän peili. Galleria Uuden Kipinän elokuun seitsemäntenä avatut näyttelyt kutsuvat ihmettelemään ja katsomaan itseä metsän peilistä. Esillä on mm. painettua taidetta, valokuvaa sekä kahden tilan piirustusinstallaatio.

KULMASSA on nyt esillä kuvataiteilija ja taidegraafikko Laura Vainikan AMATÖÖRIN OBSERVATORIO –installaatio. Vainikan työskentely sijoittuu painetun taiteen alueelle. Onko painettu taide synonyymi taidegrafiikalle? ”Painettu taide –termi käsittää kyseistä aluetta laajemmin, eikä rajoitu esimerkiksi tietyltä laatalta vedostettuun editioon”, avaa Vainikka. Näyttelytilaan astuessa herää ihmetys ja kiinnostus – mitä täällä on? Hämärän huoneen verhot on vedetty alas, kolme mustaa jättimäistä teosta leijuu kuin itsestään ilmassa, seinille on nostettu pieniä esineitä ja jalustallaan seisovat vanhanaikaiset teatterikiikarit. Esineteokset houkuttelevat tarkastelemaan lähempää.

Amatöörin observatorio -teoskokonaisuus koostuu useasta osasta, joita ovat esimerkiksi lähes loppuun palanut pöytäkynttilä ja kirkkaiden levyjen välissä nokea. ”Kynttilä kuuluu vakiovarusteisiin työhuoneellani.”

Istumme mustien leijuvien teosten edustalle. Teos on nimeltään Mustaa paperilla. Valo on yksi näyttelyn teemoista, mutta pääasiassa huoneessa on mustaa. Teosta katsoessa pidempään alkaa se aueta, hahmottua. Taiteilija itse kuvailee teosta käänteisiksi valkokankaiksi. ”Usean vuoden ajan valo, näkeminen ja näköhavainto on ollut työskentelyni ydin.”

Miksi? ”Tekeminen on vuosien saatossa salakavalasti hakeutunut näiden aiheiden piiriin. Kuvan tekeminen on ollut aina tärkeää, ja sitten se kriisiytyi. Tuli tarve alkaa purkaa kuvaa. Siitä seurasi pohdintaa näköhavainnosta. Sekä kuvassa että näköhavainnossa valo on erittäin tärkeä elementti. Kuva ei synny ilman valoa, se voidaan rakentaa kuvaan eri tekniikoissa eri keinoin. Minua kiinnostaa myös materia ja kosketus, ja kun valo on immateriaalista, alkoi minua kiinnostaa voisiko valoa lähestyä jollakin tapaa materiaalisuuden kautta.” Tässä kohti kuvaan astuu näyttelyssä läsnä oleva nokimusta.

”Musta nappaa kaiken valon, eikä valkoisen tapaan heijastele sitä yhtään ympäristöön.” Vastakkaisella seinällä on lähes valkoinen teos – Fata morgana. Kankaalle painettu kuva-aihe on kangastuksen omainen, teoksen nimi viittaa horisonttikangastukseen.

”Kun esimerkiksi katsoo merenrannalla horisonttiin ja merellä on laiva, voi näkymä näyttää siltä kuin laiva ”kelluisi” horisontin yläpuolella, vaikkei se tosiasiassa tietenkään niin tee.” Teoksen synty on mielenkiintoinen: Vainikka kertoo, että ripotellessaan paperituhkaa laatalle, lähti tuhka liikkeelle muodostaen aaltomaista, kuun pintaa muistuttavaa kumpuilevaa muotoa. Se herätti ajatuksen horisonttimaisesta harhasta. ”Mielenkiintoista on se, kuinka fysikaalisesta ilmiöstä muodostuu taideteos.” Vainikka valotti paperituhkan muodostaman kuvion laatalle ja painoi sen harsomaiselle voilee -kankaalle.

Teokset keskustelevat keskenään ja on kerrassaan lumoavaa osallistua teoksen maailmaan ja antaa tilaa ihmettelylle ja oivallukselle. Lopuksi kysyin, mitä Vainikka toivoisi näyttelystä jäävän vieraalle matkaan.

”Toivon että täällä voi kokea ehkä jonkinlaista visuaalista hiljaisuutta. Minulle niukkuuden estetiikka on reagointia ulkomaailman runsaisiin visuaalisiin ärsykkeisiin. Visuaalinen hiljaisuus on reagointia ulkomaailman visuaaliseen ärsykkeeseen. Olen pyrkinyt luomaan tilan, jossa toivottavasti myös katsoja päätyy hitaan katsomisen äärelle.”

KENNOSSA on esillä Jaakko Kahilaniemen valokuvanäyttely All Those Hectares And Other Stories From Nature.

Istahdan katsomaan teoksia näyttelytilan ikkunalaudalle. Kehystettyjä valokuvia ja kultainen halko. Kuva-aiheet ovat tuttuja, suomalaista luontoa ja metsää – jokin jännä tvisti kuvissa kuitenkin on läsnä.

Näyttelyssä on esillä teoksia kahdesta sarjasta, 100 Hectares Of Understanding ja Nature Like Capital.

”Aloitin 100 Hectares of Understanding -sarjan parissa työskentelyn vuonna 2015.” ”Minulla on metsäläinen tausta, mutta itse halusin tehdä metsänhoidon sijaan taidetta. Muistan kun lapsena en halunnut istuttaa puita ja heittelin taimia. Työn kautta ymmärrän nyt metsää paremmin, voisi sanoa, että työskentelyni näiden sarjojen parissa on lähentänyt minun luontosuhdettani.”

Teoksia on esillä 12, ja jokaisella on tarina kerrottavanaan. Kaikki teokset avautuvat sekä henkilökohtaisella, että yleisellä tasolla. Syvennyn kuuntelemaan ja tekemään muistiinpanoja, Kahilaniemen kuvat alkavat aueta eri suuntiin.

”Nimet ovat minulle tärkeitä, ne myös toimivat katsojalle ikään kuin teosten avaimina.” Tästä esimerkkinä teos 100 Mistakes Made by Previous Generations. Teoksessa on mustavalkoinen avohakkuumaisema, jossa on punaisia ympyröitä. ”Jokaisen ympyrän takana on kanto.” Teos saa täysin uuden merkityksen, kun ensin jopa iloisen oloiset, ilmapallot mieleen tuovat ympyrät aukeavat nyt hakattujen puiden merkkeinä.

”Haluan tehdä teoksia, jotka ovat arvoituksia vaikkakin minulla on selkeä agenda niitä tehdessäni. Haluan oppia työskentelyni kautta jotain uutta ympäröivästä maailmasta.”

Nature Like Capital -sarjaa Kahilaniemi kuvailee luonnon universaalimpana tutkimuksena, jonka kantavana teemana on luonnon näkeminen pääomana ympäristön paikan sijaan. Sarjan teos Foreign Factor syntyi kesällä 2018.

”Kuljin metsäpalon sammutustöiden jälkeen tässä elokuvamaisessa tilassa. Kuva on sieltä. Liitin kuvaan ympyränmuotoisen peilin. Eivät metsäpalot suoraan ole ihmisen syytä, mutta ilmastonmuutoksen seurauksena sään ääri-ilmiöt tulevat yleistymään. Teosta katsoessaan voi nähdä itsensä tässä palaneessa metsässä. Se on osa duunin syy-seuraussuhdetta.”

Preserving Nature -teoksen sisältö tuo mieleen scifi -elokuvan. ”Siinä on ehkä naiivikin ajatus taimiston säilyttämisestä, ajatus on sama kuin miten vaikkapa munasoluja jäädytetään tulevaisuuden varalle.”

100 Hectares of Understanding on metsäsarja. Broken Heart Relationship teos kuvaa taiteilijan ristiriitaista suhdetta luontoon. Vaikkakin Fistful of Peace teoksen kohdalla Kahilaniemi sanoo tehneensä sovinnon metsän kanssa, on suhde silti haastava.

”Puiden istuttaminen tuntuu oikealta, kun taas avohakkuu tuhoaa niin tärkeitä hiilinieluja.” Toisaalta taas ristiriitaa aiheuttaa myös se, että metsästä voisi saada toimeentuloa.

KYMISSÄ JA KIRNUSSA on esillä kuvataiteilija Jussi Pykyn kahden tilan kattava piirustusinstallaatio The seven-petalled flower.

Esoteriaa, psykologiaa ja seitsenterälehtinen kukka – metsätähti. Kaksi huonetta piirustuksia, pääosin mustia hiilellä ja grafiitilla työstettyjä eläinhahmoja, luontoa sekä sotakuvia. Näyttelyteksti viittailee laajalti kirjallisuuteen.

”Piirtäminen on ennemmin sisäänpäin menemistä kuin kommentointia ulkopuolisesta maailmasta. Kuvat symboloivat ihmisen sisäistä maailmaa. Eläinhahmot ovat symboleita ihmisen eläimellisestä puolesta. Otetaan esimerkiksi teokset numero 13 ja 21 Tiedostumaton ja tietoisuus -teossarjasta. Pyky avaa kuvia: niissä on sama aihe, maassa olevat hahmot symboloivat tiedostamatonta, alitajuntaa eli vaistoja ja viettejä. Yläpuolella on lentävä hahmo, joka taas symboloi tietoista. Teokset kuvaavat vastakohtia, ei hyvää tai huonoa, vain eri puolia ihmisessä.

”Toivon, että näyttelystäni välittyy vilpittömyys ja myös sellainen merkityksellisyys mikä tällä myös itselleni on. Se riittää, jos edes yksikin ihminen saa tästä sellaisen kokemuksen”, Pyky pohtii, ja jatkaa: ”Vaikka värit ovat synkkiä, toivon että ilokin välittyy. Onhan tässä kaikki maailman aiheet.”

Tämän näyttelyn kokonaisuus on ollut työn alla puolisen vuotta.

”Näitä on ollut hauska tehdä. Jossain vaiheessa maalaaminen tuntui väkinäiseltä – välineen vaihto toi iloa tekemiseen. Piirtämisen kautta minulla on mahdollisuus ilmaista itseäni vapautuneemmin. Vaikka omia kuvia tuskin koskaan on mahdollista nähdä kuin ulkopuolisen silmin, aika auttaa. Esimerkiksi viiden vuoden takaisista töistä voi nähdä, että hei, nämähän ovat hyviä. Nyt piirtäessäni en analysoi liikaa mitä teen ja miltä kuvan pitäisi näyttää vaan annan sen muotoutua omilla ehdoillaan.”

Mistä ideat tulevat? ”Aiheet innostaa piirtämään. Aiheita voi tulla mistä vain, vaikkapa elokuvista tai kirjoista. Joissain teoksissa on viittauksia myös myytteihin.”

”Ihmettely on ollut läsnä lapsuudesta asti. Elämä on mysteeri, eikä maailmaakaan voi selittää täydellisesti. Kuvien avulla käsittelen näitä aiheita, piirtäminen on minulle työkalu olla maailmassa. Se tuo merkityksen olemiselle. Olen kiitollinen, että olen löytänyt kuvan tekemisen – en voi enää kuvitella itseäni tekemässä muuta.”

Pyky avaa kuvissa olevia jälkiä ja sitä, ettei pyri peittämään niitä, niin kuin ehkä maalatessa tulisi tehneeksi. Keskustelemme piirtämisestä ja jäljistä. ”Se on lohdullinen juttu”, Pyky pohtii, ”että jäljet jää. Välineen kautta kontrolli katoaa osittain.”

”Mitä enemmän kuvia on, sen rehellisemmin se näyttää mitä kuvan tekeminen on – tai elämä. Eihän se mitään ruusuilla tanssimista ole. Sillä tavalla näkyy kaikki nyanssit, vastakohdat.”

Taiteilijoiden näyttelytekstit löydät näyttelytiloista sekä verkosta www.galleriauusikipina.fi

Näyttelyihin on maksuton sisäänpääsy.

Lila Vainikka, yleisötyöntekijä, Kauno ry

7.8.-25.8.2019 Laura Vainikka, Jaakko Kahilaniemi, Jussi Pyky

Laura Vainikka – AMATÖÖRIN OBSERVATORIO

Voiko nokimustalla kuvata avaruuden äärettömyyttä?

Amatöörin observatorio – näyttely leikittelee huonon näkyvyyden, pimeän valon ja olemattoman optiikan teemoilla. Esillä on teoksia joissa käsitellään näkemisen kompleksisuutta sekä aineettoman ja aineellisuuden suhteita.

Näyttely muodostuu vedoksista ja esineteoksista, joissa yhdistyvät materiaaliset pohdinnat ja sattumanvaraiset harhailut kuvitelmissa ja kangastuksissa.

Laura Vainikka (s.1979) on pääkaupunkiseudulla asuva kuvataiteilija ja taidegraafikko. Hän käsittelee teoksissaan näköhavainnon ja valon teemoja. Vainikan työskentely sijoittuu painetun taiteen alueelle.

Vainikka on opiskellut mm. Lahden Taideinstituutissa sekä valmistunut Kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2013. Hänen teoksiaan on ollut esillä ympäri Suomen lukuisissa yksityis- sekä yhteisnäyttelyissä. Vainikka on ollut ehdolla Kjell Nupen Memorial grant – palkinnon saajaksi ja mukana kirjoittamassa teosta Siirtämisen ja välittymisen taide, ensimmäistä suomenkielistä julkaisua joka tarkastelee painetun taiteen filosofisia ja taideteoreettisia piirteitä. Vainikan teoksia on muun muassa Porin ja Jyväskylän taidemuseoiden, sekä Valtion taidekokoelmissa.

Laura Vainikka, Amatöörin observatorio, 2019

Jaakko Kahilaniemi – All Those Hectares And Other Stories From Nature

Jaakko Kahilaniemi (s.Toijalassa 1989) valmistui kuvataiteilija AMK:ksi Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2014 ja valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta keväällä 2018 Helsingissä. Kahilaniemi voitti kansainvälisesti arvostetun nuorille valokuvataiteilijoille suunnatun ING Unseen Talent Award Jury-palkinnon vuonna 2018 ja Majaoja/Backlight’17–pääpalkinnon vuonna 2017.

Kahilaniemen töitä löytyy Suomen valtion, ING-pankin ja Villa Noaillesin taidekokoelmista, sekä useista yksityiskokoelmista ympäri maailmaa. Hänen töitään on julkaistu laajasti kansainvälisissä taidejulkaisuissa, kuten Eikon Magazine, Der Grief, Green Peace Magazine ja HANT Magazine. Kahilaniemen töitä on ollut lukuisissa yhteisnäyttelyissä ympäri maailmaa, kuten muun muassa Pariisissa, New Yorkissa, Lontoossa, Denverissä ja Wienissä.

Kahilaniemen työskentely pohjautuu kokeelliseen ja käsitteelliseen valokuvaukseen, joka on laajentunut veistosinstallaatioihin ja videotyöskentelyyn. Hän pyrkii jatkuvasti löytämään uusia tapoja visualisoida aiheita, jotka liittyvät ihmisen ja luonnon ristiriitaiseen, monimutkaiseen ja monitulkintaiseen suhteeseen. Kahilaniemen teoskokonaisuuksista 100 Hectares of Understanding käsittelee hänen perimäänsä metsäpalstaa ja Nature Like Capital-projekti puolestaan käsittelee laajasti sitä, miten ihmiset ajattelevat luonnon ja ympäristön olevan pääomaa.

Galleria Uuden Kipinän kutsunäyttelyssä yhdistyy Jaakon teoksia useista eri teoskokonaisuuksista. Näyttelyn pääteema onkin se, miten luontoa ja ympäristöä voi ajatella uudella ja erilaisella tavalla suhteessa totuttuihin tulkintatapoihin. Kokonaisuus koostuu valokuvateoksista ja veistosinstallaatiosta.

Jaakko Kahilaniemi, Preserving Nature, 2018

Jussi Pyky – The seven-petalled flower

Mieleeni on jäänyt lapsuudestani kuva valkea terälehtisestä kukasta, joka koristi erästä jogurttipurkkia. Muistan selvästi kun myöhemmin löysin ensimmäisen kerran samaisen kukan läheisestä metsiköstä, kukka oli metsätähti. Muutama vuosi sitten tämä muisto palasi yllättäen mieleeni. Hain internetistä kuvaa kyseisestä kukasta. Kukan ulkomuodossa oli jotain outoa. Luin metsätähden olevan yksi harvoista kukista, joka kasvattaa säännöllisesti seitsemän terälehteä.

Tänä keväänä olen lukenut muun muassa symboleita, myyttejä, uskontoja ja psykologiaa  käsittelevää kirjallisuutta. Havahduin kun vastaani tuli jälleen kuva seitsenterälehtisestä kukasta lukiessani Carl Gustav Jungin teosta Psychology and alchemy. Toisessa kirjassaan Alchemy: An Introduction to the Symbolism and Psychology Jung kirjoittaa, että alkemistinen seitsen terälehtinen kukka symboloidessaan seitsemää planeettaa ja seitsemää transformaation tasoa, viittaa psykologisesti ”evoluutioon ajassa”, hitaaseen prosessiin tulla tietoiseksi.

Näyttelyn piirustukset on tehty pääsääntöisesti tämän vuoden aikana ja niitä tulee olemaan esillä useita kymmeniä. Olen ripustanut teokset teemoittain ryhmiin niin kuin olen niitä työstänytkin. Piirtäminen ja paperille työskentely on ollut vapauttavaa verrattaessa hitaampaan ja työteliäämpään öljyvärimaalaamiseen. Kun piirroksia on paljon ilmentävät ne myös mielenkiintoisella tavalla muutosta, jota tapahtuu lyhyessäkin ajassa.

Mircea Eliade kirjoittaa kirjassaan Images and Symbols: Studies in Religious Symbolism, että Intialaiseen ajattelun mukaan ihmisen tila määritellään vastakohtien olemassa ololla ja vapautuminen ihmisyyden tilasta vastaa epätilaa tai ei-tilaa, jossa vastakohdat yhdistyvät. Näitä aiheita käsittelen itsekin piirustuksissani, joissa vastakohdat ovat useasti läsnä erilaisissa ilmenismuodoissaan. Maailma näyttäytyy meille vastakohtien avulla. Ne kertovat ihmisyydestä aikaan kahlittuna. Vastakohdat ovat piirustuksissani toisinaan konfliktissa ja toisinaan sovussa tai yhtymisen tilassa. Piirtäminen tekemisenä ja välineenä on minulle mahdollisuus irtautua tästä arki olemisen dualistisesta luonteesta. Piirtäminen muistuttaa joskus rukoilua tai meditaatiota, jossa parhaimmillaan voi päästä pysähtyneeseen tilaan tai kiinni hetkeen, jossa tietoisuus ajasta katoaa.

Jussi Pyky (s. Tyrnävällä 1985) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Lahden Taideinstituutista kuvataiteilijaksi vuonna 2009 ja kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomaila sekä ollut mukana monissa ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä. Pyky on Lahden taiteilijaseuran jäsen ja kuuluu taiteilijaryhmä Hydraan.

Jussi Pyky, Womb, 2019, hiili, muste ja grafiitti paperille, 43 x 32 cm
17.7.-4.8.2019 Linda Inkeroinen, Kim Jotuni, Aino Kauranen, Kristiina Korjonen, Riina Pastinen – Ajassa

Linda Inkeroinen

Muutos. Kuinka ajan kuluminen konkretisoituu muutoksissa? Aiemmassa työskentelyssään Inkeroinen on keskittynyt ajan kulumisen huomiointiin negaatioiden kautta: epäonnistumisen taltiointiin esimerkiksi pilaantuneiden, homehtuneiden ja mädäntyneiden kotiruokien kuvaamisessa. Nyt esillä on raikkaampaa installointia kasvusta ja kehityksestä. Toivo ja usko parempaan tulevaisuuteen näkyy herkässä ja jopa minimalistisessa kokonaisuudessa. 

Kim Jotuni

Jotunin figuratiiviset puuveistokset käsittelevät ihmisyyttä, erityisesti tämän lihallista ja materiaalista olemassaoloa. Figuratiiviset veistokset valmistuvat käsityönä, moottorisahalla ja taltoilla, lopuksi hioen. Jotuni tavoittelee puun syvyyksistä ilmestyvää ihmistä, ihoa ja lihaa.

Abstraktit reliefit ovat tehty niin ikään puusta, mutta niiden valmistamisessa on käytetty 3d -mallinnusohjelmia. Reliefien muoto on jyrsitty esiin cnc-jyrsimellä.

Kim Jotuni, Man with a Blue Pants, 2018,
140x100x50cm, haapa

Aino Kauranen

Nopeasti ohimenevät hetket ja ajan ja arjen pysähtyneisyys ovat usein läsnä työskentelyssäni. Miten ajan käsitys muuttuu ja muovautuu kuvissa, usein hidastuen ja pysähtyen. Millaisia tunnesiteitä meillä on tiettyyn aikaan ja paikkaan ja kuinka paljon mietimme sitä tietoisesti. Ja miten koitamme säilyttää ja varastoida aikaa jopa pakkomielteisesti erilaisiin kuviin ja esineisiin.

Aino Kauranen, A cryptid, 2017,
155x100cm, akryyli kankaalle

Kristiina Korjonen

Kristiina Korjosen taiteellinen työskentely pitää sisällään abstrakteja akryylimaalauksia, joita hän toteuttaa toistamalla yksittäistä pientä elementtiä, kuten pistettä tai viivaa muodostaakseen kuvapinnan kankaalle. Teokset rakentuvat sitä mukaan kun maalauksen pohjaväri peittyy haluttuun elementtiin, kerran maalattuun pintaan enää koskematta. Tämä tuo työskentelyyn intensiivisyyttä ja tarkkuutta, sekä vaatii maalausprosessilta suunnitelmallisuutta.

Temaattisesti Korjosen työskentelyssä on kaksi lähtökohtaa, värien käyttö ja aika. Maalaukset ovat tutkimusta värien suhteista, siitä kuinka eri värit keskustelevat kankaalla rinnakkain ja kuinka valöörin muutokset tai pisteiden tiheys pohjaväriä vasten muuttavat värin syvyyttä ja sävyä.

Toisto maalauksen metodina on itsessään vahvasti kytkeytynyt aikaan, koska se on hidas tapa luoda kuvaa. Tämä hitaus ja työskentelyyn liittyvä tietynlainen tehottomuus kiehtoo Korjosta. Huolimatta siitä, että osan teoksista voisi toteuttaa digitaalisesti ja päästä visuaalisesti lähes samanlaisiin lopputuloksiin kuin käsin maalaten, Korjonen kuitenkin kokee aikaa vievän maalausprosessin olevan osa teosta siinä missä valittu värimaailma tai sommittelu.

Kristiina Korjonen, Spaces Between I, 2018, 120x140cm,
akryyli kankaalle
Teoskuva: Jose Jompero

Riina Pastinen 

Riina Pastinen on kiinnostunut havainnoimaan nykypäivän hektisen ja trendikkään somekulttuurin varjopuolta, erityisesti sen aikaansaamia status- ja ulkonäköpaineita, sekä niihin liittyviä kipupisteitä. Esillä olevien maalausten lähtökohtana hän on käyttänyt ottamiaan selfie-kuvia joita on sitten muokannut samoilla keinoin joita käytetään, jotta vartalosta ja kasvoista saataisiin aikaan mahdollisimman positiivinen illuusio, mutta lopputulos onkin vääristynyt ja harhaanjohtava. Miten vaikeaa on hyväksyä vanhenemisen väistämättömyys ajassa joka palvoo virheettömyyttä ja ikuista nuoruutta?

Riina Pastinen, Harha 2, 2018, 59,5 x 64 cm,
sekatekniikka, vesiliukoinen öljyväri, pastelliliitu
Näyttelytoimikunnan vieraileva tähti Heli Hokka

Galleria Uuden Kipinän näyttelyt valitsee näyttelytoimikunta, joka koostuu galleriatoiminnasta vastaavan Kauno ry:n jäsenyhdistysten taiteilijoista. Kauno ry:n jäsenyhdistyksiä ovat Lahden Taiteilijaseura, Lahden Taidegraafikot ja Lahden Valokuvataide ry.

Keväällä 2019 avasimme paikan yhdelle näiden yhdistysten ulkopuoliselle ihmiselle, ja valinta tapahtui arpomalla jäsenyys näyttelytoimikuntaan halukkaiden kesken. Ensimmäiseksi arvottu henkilö  ei päässytkään osallistumaan varsinaiseen valinta kokoukseen, joten toiseksi arvottu Heli Hokka tutustutettiin näyttelyiden valinnan maailmaan. 

Näyttelytoimikunnan kokous kesti valinta iltana pitkään, joten tapasimme Helin myöhemmin uudelleen ja mikä olisikaan ollut parempi paikka tälle keskustelulle, kuin itse galleria. Annoimme katseen vaeltaa kuvissa ja palasimme kevään 2020 näyttelyhakemuksiin. 

-Kerro vähän itsestäsi, kuka olet ?

-Olen ammatiltani vaatesuunnittelija ja olen tehnyt sen alan töitä seitsemän vuotta ja sen jälkeen kouluttautunut tekniseksi assistentiksi eli olen vaihtanu ihan kokonaan alaa ja nyt teen 3D-mallinnusta rakennesuunnittelussa. Olen välitön ja innostun helposti uusista asioista niinkuin tästäkin mahdollisuudesta päästä osaksi näyttelytoimikuntaa. 

-Oon ollut lahtelainen kymmenen vuotta, ja käynyt täällä Galleria Uudessa Kipinässä ehkä viitisen vuotta aktiivisemmin. Itsekin harrastan maalaamista ja ompelemista. Taide on lähellä sydäntä. 

-Miltä susta tuntui osallistua tähän?

-Heti kun huomasin teidän ilmoituksen, tiesin, että tää on ihan mun juttu, halusin ehdottomasti mukaan! Oli siistiä, että valinta osui kohdalleni. Ennakko-odotukset oli, että siellä on paljon hakemuksia ja ne on varmaan aika samanlaisia ja silleen huippuhienoja ja tasokkaita. Oli jännä huomata, että minkälainen kirjo se oli.  Hakemuksia oli tosi monenlaisia ja oli hauska päästä näkemään ja kuulemaan mitä näyttelyiden kulisseissa tapahtuu.

Keskustelu kääntyy hakemusten määrään ja siihen, miten kaikkia ei vain voi ottaa, vaikka Uudessa Kipinässä onkin neljä näyttelytilaa ja neljä näyttelyä aina yhdessä kolmen viikon pituisessa jaksossa. Heli kertoo, ettei näyttelyvalinnoissa tullut mitään yllätyksiä, vaikka yhdestä valitusta  hakemuksesta hän olikin itse ajatellut ettei hakija vielä olisi ollut valmis pitämään näyttelyä. 

Mietin, että ne työt mitä mä haluan tänne on sellaisia myyviä myös, hän avaa ajatuksiaan.

-Oliko sulla lähtökohtaisesti sellainen näkökulma, että nimenomaan pitäis ollakin myyvä?

-Ei ollut, mutta se tulee mun omasta taustasta, kun olen suunnitellut vaatteita ja kuoseja. Niiden pitää olla sellasia, jotka miellyttävät massaa. Jotenkin ajattelin tässä miettiä asiaa myös siltä kannalta.

-Mut toihan on just mielenkiintoista, kun kaikilla ketkä kuuluvat näyttelytoimikuntaan, on kuitenkin eri näkökulmat  katsoa näitä hakemuksia. Sitten tulee sellaisia oivalluksia, ettei oo tajunnut miettiä tuolta eri kantilta kuin joku toinen. Mä en ite taas ajattele ollenkaan, että mikä myy. On kiva kuulla erilaisia mielipiteitä.

-Ja yksi hakemus tulee heti mieleen, joka vetää varmasti paljon ihmisiä, teokset on hauskoja ja leikkisiä, Heli muistaa.

Näyttelytoimikunnan jäsenet saavat hakemukset muutama päivä ennen kokousta etukäteen pisteytettäväksi, joka helpottaa keskustelua ja nopeuttaa hakemusten läpikäyntiä kokouksessa. Myös Heli kävi tutustumassa hakemuksiin Galleria Uudessa Kipinässä ennen valintaa. Hän kertoo antaneensa selkeästi hyvät tai huonot pisteet ja luottaneensa intuitioonsa. 

-Pitää luottaa siihen ensimmäiseen ajatukseen mikä herää hakemuksesta, ettei lähe liikaa analysoimaan. Jos selkeää ajatusta kuvista ei syntynyt silmäilin cv:tä ja muodostin sen perusteella ajatuksen siitä mitä vois olla tulossa

-Kuinka paljon niiden cv:iden katsominen vaikutti?

-Aika vähän. Mä luin kyllä kaikki läpi, mutta annoin hakemuksissa olleiden kuvien luoda sen mielikuvan mitä on tulossa. Osa hakemuksien tekstiosioista oli vaikeaselkoisia joista ei päässyt jyvälle ollenkaan. 

Pohdimme millainen on hyvä näyttelyhakemusteksti, ja mikä on tekstin tarkoitus, jos haetaan näyttelyä teoksille. Heli toivoisi rennompaa otetta ja pituutta teksteihin. Kaikille ei kirjoittaminen ole kuitenkaan se ominaisin ilmaisumuoto, joten sitäkin on hankala arvioida. Hyviin teoskuviin kannattaisi kuitenkin aina panostaa. 

Kaiken kaikkiaan näyttelytoimikunnan jäsenenä toimiminen oli Helin mielestä kiinnostavaa ja kaivattua keskustelua taiteestakin hän pääsi käymään. Entä mitä voimme odottaa ensi kevään näyttelyistä? 

– Kaikki oli niin erilaisia loppupeleissä, hienoja teoksia odotan, varmasti tulee semmonen hyvä kattaus erilaisia. Siellä on varmasti jokaiselle jotain.

Rupatteluahan voisi jatkaa vaikka koko päivän, mutta jossakin vaiheessa seuraamme kuitenkin porkkanakakkua puodin puolelle, jota eräs jäsentaiteilija toi tullessaan keskustelumme aikana.Teksti Veera Inkeri, kuva Hilma Lyydia, kiitos Heli Hokka!

Vähemmän kuin vähemmistö -paneelikeskustelu 24.8.2018

Itseilmaisu ja päätösvalta omasta kehosta ja elämästä ovat asioita, jotka monelle ovat itsestäänselvyyksiä. Millaista on kuulua sateenkaarivähemmistöön, kun juridinen ja sosiaalinen asema ei ole sama kuin valtaväestöllä? Kuka saa olla homo tai transsukupuolinen? Ovatko kaikkien haaveet ja tarpeet samanlaisia? Miltä tuntuu kuulua useampaan vähemmistöön? Mitä on hyvä elämä?

Panelisteina

Kuvittaja ja sarjakuvataiteilija Apila Pepita
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila
Jaana Holmström
Leena Ruuskanen
Seksuaalikasvattaja Raila Riikonen
Vuoden sateenkaarinuori Anne Olli

Vetäjänä Theatrum Olga – Suomen Diakoniaopiston Lahden kampuksen opiskelijateatterin draamapedagogi Lasse Kantola.

Ennen paneelia esitämme Suvi Westin dokumenttielokuvan Sparrooabbán(Minä ja pikkusiskoni). Elokuva alkaa klo 17 ja siinä on englanninkielinen tekstitys. Paneelikeskustelun aloitamme n. klo 18:30.

Tarjolla pientä purtavaa Ekokahvila MeaMannasta.

Tapahtumaan on vapaa pääsy, tervetuloa!
Tervetuloa myös tutustumaan Cismittääkö? Vähemmän kuin vähemmistö -näyttelyyn ennen paneelia.

Esteettömyys:
Galleriassa on muutama porras, joihin saa liuskat. Galleriassa ei ole esteetöntä WC:tä. Mikäli tarvitset muita järjestelyjä tai sinulla on kysyttävää gallerian tiloista, olethan yhteydessä sähköpostitse info@kauno.fi.

Etelä-Suomen Sanomat 10.1.2018


https://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/art2428783

Karin elämää elokuva ja keskustelu Suomen Näkymistä!

Lämpimästi tervetuloa katsomaan Karin elämää elokuvaa ja keskustelemaan Suomen Näkymistä!

Lauantai 16.12. 2017 klo 12.30- 14.30
Galleria Uusi Kipin
ä, Kymintie 1, Lahti

Keskustelijat:
Kari Himanen
(näyttelijä, ohjaaja) ja Anne Vanhala (näyttelijä),
Eili Ikonen
(kuvataiteilija, organisaatiotaiteilija phhyky)
Magdaleena Jakkila
(kuvataiteilija, yhteisöntaiteilija phhyky)
Teemu Mäki
(Taiteilija / ohjaaja / kirjailija / tutkija (Kuvataiteen tohtori, KuT)

Näkymiä –
Keskustelutilaisuuden aloittaa Karin elämää lyhyt elokuva kesto n 30 min.
Tilaisuudessa keskustellaan itsen
äisyydestä, itsemääräämisoikeudesta, osallisuudesta, vähemmistöjen asemasta sekä taiteen merkityksestä yhdenvertaisuuden edistäjänä yhteiskunnassa. Karin elämää elokuvan ja näyttelyn Näkymiä Suomesta teosten pohjalta.

Facebook-tapahtuma https://www.facebook.com/events/169075643692463/
Tapahtuman järjestää Lahden Taiteilijaseura ry


Etelä_Suomen Sanomat 25.10.2017


http://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/art2409761

http://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/art2372654

Maalisuoralla näyttelyyn valitut taiteilijat:

Paul Gustafsson

Hannu Hirsivuori

Aku Isotalo

Anne Järvi

Katri Kempas

Hannu Leimu

Sami Leutola

Aleksi Martikainen

Arto Määttä

Mikael Neiberg

Paula Ollikainen

Jussi Pirttioja

Kristiina Sario

Pekka Suomäki

Sirkka Tapio

Tyko Elo

Kristiina Töyry

Taiteilijoille tullaan ilmoittamaan henkilökohtaisesti näyttelyyn valitut teokset.

 

Galleria kiinni loppiaisena 6.1.2017

hyvaa-joulua_2016jpg

itsenaisyys-aukiolo

ltg-joulumyyjaiset2016

uusi-lahti_netti

pyhainpaiva

juliste261016-1000

2016-10-05_uusi_lahti

haku_2017_syksy_face

ESS_kritiikki

2016-08-03_Uusi_Lahti_isompi

Olemme Juhannuksen vietossa 24.- 27.6.2016.

Normaalisti auki koko kesän ti-pe klo 12-18, la-su klo 12-16. 

UusiLahti_kuva

Uusi_Lahti_netti

Pääsiäisaukiolo

Uusi_Lahti_-_2016-03-12_print

pimeesti-taidetta

ESS_Lainaamo_2016-03-09_print ESS-2016-03-09_print

ESS 2016-02-20_print
Uusi_Lahti_-_2016-02-20_print

uusilahti_7_print

ess_27_1_Lappi

KipinäSuljettunaKylttiJoulu

LTG-joulumyyjaiset-2015-web