Arkisto

Minna Poikonen – Kipu

”En pysty kääntämään päätäni. Hartioilta niskaa pitkin ylöspäin kiipeää polttava kipu, joka kiinnittyy kallonpohjaan ja korvien taakse, levittäytyen lopulta koko pään alueelle ja pysähtyen viimein kulmakarvojen yläpuolelle. Tuntuu kuin koko päänahan alueelle olisi levitetty hehkuva hiillos. Haluan nukkua, mutta en pysty laskemaan päätäni tyynylle. Olen epätoivoinen”.

Käypä hoito -verkkosivuston mukaan suurin osa kroonisista kivuista johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Galleria Uudessa Kipinässä nähtävässä näyttelyssäni Kipu käsittelen omakohtaisia kokemuksiani kivusta nivelreumapotilaan perspektiivistä. Aiheellani viittaan sekä fyysiseen kivun tunteeseen että sen mukanaan tuomaan psyykkiseen kipuun, joka osalla kroonisista kivuista kärsivistä potilaista ilmenee mielenterveyden oireina, esimerkiksi masennuksena ja epätoivona sekä näköalattomuutena tulevaisuuden suhteen.

”Olkapäähän on asennettu tekonivel, jonka tarkoitus oli poistaa omaan, alkuperäiseen niveleeni pesiytynyt tulehdus ja sen aiheuttama tuskaisuus. Uuden nivelen mukana lähtee sairaalasta kotiin viemisiksi myös leikkausvirheen aiheuttama hermovaurio. Olkavarsi tuntuu siltä kuin se olisi viilletty auki ja joku repisi paljain käsin lihojani ulos. Kipu on niin äärimmäistä, että toisinaan hengittäminen on ainoa asia, mitä pystyn tekemään. Terveydenhuollossa kipukokemuksiani ei aluksi huomioida ja pääsen kuntoutukseen vasta kahden vuoden kuluttua leikkauksesta. Fysioterapiakuntoutus kestää viisi vuotta.”

Suomessa noin 40 %:n terveyskeskuslääkärikäynneistä on Käypä hoito -sivuston mukaan todettu liittyvän kipuun. Tämän tilastotiedon pohjalta voidaan kivulla todeta olevan suuresti suomalaiseen kansanterveyteen vaikuttava ja suomalaisia yhdistävä rooli. Käypä hoito -sivustolla todetaan myös, että tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttivat vuonna 2013 sairauspäivärahoina 294,6 miljoonan euron kustannukset. Kipu on näin ollen myös merkittävä kansantaloudellinen menoerä ja koskettaa jokaista veronmaksajaa.

”Kävelen aina kaikkialle. Kunnes en enää pysty. Tulehdus on syönyt pehmytkudokset oikean lonkkanivelen ympäriltä niin, että luut hankaavat toisiaan, ja röntgenkuvassa näkyy, miten ne ovat kulumisen seurauksena alkaneet muuttaa muotoaan. Käveleminen ei ole enää mahdollisuus vaan uhka. Työmatkan pituus on puolitoista kilometriä. Tiedän, että kipu alkaa jo ensimmäisen sadan metrin jälkeen. Alan pelätä kävelemistä.”

Henri de Toulouse-Lautrec (1864—1901) oli ranskalainen taidemaalari ja julistetaiteilija. Henri oli sairaalloinen lapsi, jonka koko lyhyeksi jäänyttä elämää varjostivat varhaisessa teini-iässä, noin vuoden välein tapahtuneet onnettomuudet, joiden seurauksen hänen molemmat reisiluunsa murtuivat. Pojalleen omistautunut äiti yritti hoidattaa lapsensa jalkoja kylpylöissä, jotka 1800-luvun loppupuolella olivat yläluokan suosimia, muodikkaita laitoksia. Joidenkin lähteiden mukaan näiden kylpylävierailujen aikana nuoren Henrin jalkoja yritettiin parantaa esimerkiksi jonkinlaisin venytyshoidoin. Toulouse-Lautrecin jalat eivät äidin toiveista huolimatta näillä kylpylämatkoilla parantuneet, ja kuvitella saattaakin, että Henri kärsi alaraajakivuista koko elämänsä ajan. Kuvataiteilijana ja kipupotilaana tunnen syvää ajan ja paikan ylittävää ymmärrystä ja ystävyyttä tätä, kaikista vaikeuksistaan huolimatta, ilmiömäisen tuotteliasta ja etevää taiteilijaa kohtaan. Teokseni Les Boiteux (Rammat) on kunnianosoitukseni Henri de Toulouse-Lautrecille, rakkaudella rammalta rammalle.

Kursivoidut tekstit ovat esimerkkejä omista kipukokemuksistani.

Tättä Kajaste – Puun takaa

Joskus isot muutokset elämässä tulevat yllättäen, kuin puun takaa. Pinnan alta löytyy syitä, seurauksia ja sattumaa. Muutokset voivat nostattaa monenlaisia ristiriitaisiakin tunteita ja ajatuksia pintaan. Niitä vastaan ei kannata taistella, vaan ne kannattaa hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Lopulta kaikki kuitenkin järjestyy.

Puun takaa- näyttelyn teokset käsittelevät yksinhuoltajaäidin arkea, äidiksi kasvamista sekä tunteita ja ajatuksia uuden elämän edessä. Osa näyttelyn teoksista on maalattu rintamaidolla, jonka jälkeen niitä on työstetty vielä öljyvärein.

Tättä Kajaste on valmistunut kuvataiteilijaksi LAB ammattikorkeakoulusta 2023. Hänen työskentelynsä ottaa vaikutteita trompe l’œilista sekä hyödyntää maalariartesaanin kädentaitoja käsitteellisessä nykytaiteessa. Hänen teostensa sisällöt ovat usein kerroksellisia, kuten hänen työskentelytapansakin. Näyttelyä on tukenut SKR, Päijät-Hämeen maakuntarahasto.

Leena Hyttinen
Yli äyräin, 2022
Lasitettu keramiikka ja räsymaton kude
40 x 25 x 25 cm

Leena Hyttinen – Pehmo

Kovan karheaa pehmoilua

Elokuun 27.8.2024 Galleria Uuden Kipinän Kymi-tilassa avautuu Leena Hyttisen keramiikkaa ja pehmeitä kuitumateriaaleja yhdistävä Pehmo-näyttely. Näyttelyn kantavana ajatuksena on antaa tilaa ja näkyvyyttä pehmeille arvoille, aistillisuudelle sekä materiaaleilla ja muodoilla leikittelylle. Näyttelyn teoksissa näkyy veikeän pyöreitä muotoja, elävää keraamista pintaa yhdistettynä pehmeään villaan ja muihin kuitumateriaaleihin. Osassa teoksissa on käytetty niin rakenteessa kuin pintakoristelussa Kainuusta ja Taivalkoskelta kerättyä villisavea.

Leena Hyttinen on Tampereella asuva ja Nokialla työskentelevä keramiikkataiteilija. Hänen taiteellinen työskentelynsä pohjautuu pitkälti sekä ympäristön että sisäisen maailman tarkkailuun. Aiemmissa teoksissaan hän on käsitellyt muun muassa maisemaa ja sen havainnointia katsoja-kokijana ja pyrkinyt kuvastamaan havainnoinnin hetkellisyyttä ja jatkuvaa liikettä. Havainnointi onkin jatkuvasti läsnä hänen työskentelyssään. Viime aikoina Hyttinen on tutkinut teoksissaan erilaisia kontakteja ja verkostoja niin konseptina kuin teosten rakenteissa sekä leikitellyt eri materiaaliyhdistelmien välisillä kontrasteilla.

Hyttisen töitä on ollut esillä mm. Lontoossa London Craft Weekillä, Tampereella Galleria Rajatilassa, Helsingissä HAA Galleriassa sekä Oulussa Galleria 5:ssä. Hän on myös mukana kutsuttuna taiteilijana Cluster Crafts -verkkoyhteisössä, joka esittelee muotoilun ja taidekäsityön kansainvälisiä nousevia kykyjä.

Näyttelyä ovat tukeneet Tampereen kaupunki sekä Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan rahasto.

Piia Myllyselkä
Pesapallokuvia57, 2023
Akvarelli paperille
57 x 39 cm

Piia Myllyselkä – Pesäpallokuvia, osa 5

Minusta tuli pesäpalloentusiasti ala-asteella. Pelasin itse ja katsoin kaikki kotikuntani joukkueen Muhoksen Pallo-Salamien pelit. Minusta ei kuitenkaan tullut pesäpalloilijaa. Kun tarvitsin jotain mukavaa elämääni ensimmäisenä korona-keväänä, aloin maalata pesäpalloaiheista vesivärisarjaa. Pari vuotta aiemmin olin jatkanut pesiksen harrastepelaamista. En keksi kovin montaa asiaa, josta tykkäisin enemmän kuin pesäpallosta.

Pesäpallokuvia on valmistunut yli 60. Olen halunnut kuvata itselleni tärkeää lajia ja etenkin sen naisten sarjan pelaajia tekijyyden kautta, tilanteen hallitsijoina. Käytän maalausten lähtökohtina naisten sarjassa pelanneiden pelaajien valokuvia 1930–2020-luvuilta. Teoksissa valokuvien värimaailma sekä piirteet hämärtyvät ja muuttuvat. Tärkeimmäksi nousevat mm. liikkeen, keskittymisen, taidon ja vahvuuden kuvaaminen.

Taru Juvakka – Memoria Silvae

Puulle tehdyistä piirroksista ja mustavalkoisista valokuvista koostuva näyttelykokonaisuus käsittelee kokemuksia metsäluonnosta, luonnon tilasta ja luonnossa liikkumisen tunteesta.

Minimalistiset piirrokset muistuttavat tyyliltään metalligrafiikan vedoksia. Visuaalisesti ne viittaavat vanhoihin valokuviin ja siten menneeseen maailmaan, jota jo käytännössä elämme ilmastonmuutoksen ja lajikadon aikakaudella. Piirroksien kuva-ala jatkuu myös sivupinnoille, puun luonnolliset pintarakenteet ja muodot ovat merkityksellinen osa teoksia.

Puulle tehtyjen piirroksien joukko koostuu seinälle asetettujen kuvien lisäksi ”peleistä”, jotka on aseteltu tilassa omille alustoilleen. Pelit ilmentävät ihmisten vaihtoehtoja metsäluonnon tulevaisuuden suhteen: Voimme valita esimerkiksi kokonaan mustan pelin (hakkuuaukeat ja metsätön metsä) tai uutta kasvua versovan monimuotoisen metsäluonnon.

Epäterävät valokuvat käyvät dialogia piirroksien kanssa hiljaisella ja eleettömällä tavalla. Epäterävyys hävittää tarkan, paikan tuntemukseen liittyvän kokemuksen ja korostaa sen sijaan tunnetta ja muistikuvaa.

Taru Juvakka on itäsuomalainen kuvataiteilija, joka käsittelee tuotannossaan luontokokemuksia ja luonnon tilaa kuvaavia teemoja.

Sanni Lahti & Marjaana Rantala – Grass Bend

VTRY:n vuoden 2024 kolmannessa kutsuvierasnäyttelyssä valokuvataiteilija Sanni Lahti sekä kuvataiteilija Marjaana Rantala tuovat yhteen kaksi itsenäisesti työstämäänsä teoskokonai- suutta Grass Bend -yhteisnäyttelyn muodossa.

Galleria Uusi Kipinässä nähtävä kokonaisuus koostuu Lahden “A budgerigar above my head” -valokuvateoksesta sekä Rantalan “Instead of weaving webs, harvesters hunt by lurking or running to catch their prey” -veistosinstallaatiosta. Taiteilijoiden työskentelyä yhdistää kiinnostus litteän valokuvallisen ilmaisun laajenemisesta kolmiulotteiseen muotoon kollaasi- sekä assemblaasitekniikoiden kautta. Galleriassa nähtäviä teoksia nivoo yhteen kollaaseista löytyvien viitteellisten vihjeiden synnyttämä dialogi.

Taiteilijat ovat valmistuneet Lahden Muotoiluinstituutista valokuvauksen osastolta.

Marja Leena Eerola
Falls, 2022
Kohopaino japaninpaperille
koko vaihtelee insallaation mukaan

Marja Leena Eerola – Aistikuvia

Aistikuvia -näyttely koostuu serigrafialla ja kohopainotekniikalla toteutetuista teoksista, joiden alkulähde on luonnossa. Marja Leena Eerola ammentaa ideat luonnon aistivoimaisista kokemuksista. Taiteilija löytää käyttövoimansa mielleyhtymistä. Hänen taiteen tekemiselle ovat tyypillisiä mielleyhtymien, assosiaatioiden hetket. Jokin asia tai eletty kokemus nousee esiin uudessa tilanteessa, uusiin yhteyksiin sijoittuen.

Näyttelykokonaisuudessa Eerola jatkaa grafiikan keinoin liikkeen illuusion tutkimista. Samalla hän pohtii eri menetelmien, materiaalien ja tekotapojen yhteensovittamista. Kerroksellisuus on tärkeää, niin teknisesti kuin temaattisesti. Kaksiulotteinen saa rinnalleen kolmiulotteisen tulkinnan. Eerolaa kiinnostaa myös teosten vuorovaikutus tilan kanssa, joten lopullinen näyttelykokonaisuus muotoutuu vasta ripustusvaiheessa.

Eerola on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2023 ja Pekka Halosen akatemiasta kuvataidelinjalta 2022. Lisäksi hänellä on aikaisempia kuvataideopintoja Taidekoulu Alfassa. Eerolan työskentely liikkuu kaksi- ja kolmiulotteisuuden välillä, sekä taidegrafiikan, kuvanveiston ja maalaustaiteen rajapinnoilla. Harkittu ja harkitsematon, jäljet, merkit, käsillä tekeminen sekä hitaat rutiinit ovat piirteitä, jotka kuvaavat hänen teoksia ja työskentelyä. Tällä hetkellä hän työskentelee useiden käsin työstettävien materiaalien kuten paperin, puun ja kankaan kanssa.

Nora Sederlöf
Valkoinen valhe 1, 2024
Metalli ja tekstiili
2,2 x 1,3 x 0,8 m

Nora Sederlöf – Valkoinen valhe

Sederlöf (1983) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Vaatesuunnittelun ja pukutaiteen osastolta 2013 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian Kuvanveiston laitokselta 2023. Hänellä on myös mittatilausompelijan ammattitutkinto.

Sederlöfin teokset ovat pääasiallisesti veistosinstallaatioita, joita yhdistää tekstiilien käyttö. Työt ovat ilmavia ja rönsyileviä. Niiden muotojen lävitse voi katsoa ja nähdä toisia muotoja. Sederlöf veistää ilmaa jättämällä tyhjää tilaa teoksiin ja teosten väliin.

Kokonaisuuden ollessa abstrakti yksityiskohdat tuovat teoksiin tarinallisuutta ja kerroksellisuutta. Töissä on tunnistettavia elementtejä, joita Sederlöf muokkaa, työstää ja yhdistelee. Teokset koostuvat kevyistä kankaista, kuminauhoista, sukkahousuista, nyöreistä, matonkuteilla päällystetyistä metallisesta runkomateriaaleista sekä erilaisista pitseistä, verhoista ja verhoiluhapsuista.

Sederlöf toivoo katsojan havaitsevan veistoksissa tuttuja elementtejä, jotka ovat järjestyneen uudella, tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Pitsit ja kuminauhat viittaavat yllä pidettäviin tekstiileihin, mutta teoksen materiaalit viittaavat myös toisaalle. Mukana on verhoilussa käytettäviä hapsuja, sekä hapsunauha verhoja, joita kaupitellaan netissä hääkoristeina.

Teokset ovat valkoisia, kuten hääpuvut tai puhtaat alusvaatteet. Niissä yhdistyvät pikkuhousujen pitsit ja korsettien sidonnat. Rintaliivien valkoiset kuminauhat risteilevät veistoksen sisällä. Kaikki on tahratonta. Teokset kantavat nimeä Valkoinen valhe. Kauniit kuvat kätkevät taakseen paljon. Ikään kuin valkoiset alusvaatteet pysyisivät ajan myötä valkoisina. Ikään kuin jokainen avioliitto olisi puhtoinen.

Uutena elementtinä Sederlöfin työskentelyssä on liike. Näyttely tilaan on tuotu kolme pöytätuuletinta. Ne puhaltavat ilmaan virtauksen, joka heiluttelee veistosten hapsuja. Näyttelykäviä tuntee ilman tilassa ja myös kuulee tuulettimien hurinan. Hän näkee liikkeen ja vaikuttaa siihen myös itse tarkastellessaan töitä.

Laura Kopio – Emma Eats Bread and Butter

Laura Kopion (s.1981) taiteellisen työskentelyn lähtökohta on valtaan ja väkivaltaan liittyvien ongelmien tutkiminen filosofisina kysymyksinä, maalauksen keinoin. Teoksissaan hän pohtii näkymättömiin jäävää kärsimystä ja väkivallan tuottamia yhteiskunnallisia ongelmia, sekä historiaan ja muistamiseen liittyviä kysymyksiä vallan näkökulmasta. Hänen työskentelynsä keskiössä on yhteiskunnallisten valtasuhteiden muotojen, mekanismien, rituaalien ja vaivihkaisten yhteyksien tutkiminen ja purkaminen. Kopio on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta ja opiskellut Jyväskylän yliopistossa taidehistoriaa ja filosofiaa.

Emma Eats Bread and Butter koostuu erikokoisista, pääosin öljyllä kankaalle maalatuista teoksista.

Tarkastelen taiteellisessa työskentelyssäni valtaa ja sen eri muotoja, sekä näistä aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä. Kokonaisuutta kannatteleva teema kiteytyy saksalaisen ajattelijan ja säveltäjän Theodor Adornon ajatteluun ja sen voi kiteyttää lauseeseen “Kaiken totuuden ehto on tarpeessa antaa kärsimykselle ääni.” Adornossa ajattelijana minua kiehtoo paitsi hänen ajatuksensa, myös kykynsä kirjoittaa taiteesta tavalla jossa tulevat näkyväksi ne historialliset olosuhteet, joissa keskeiset tämän vuosisadan filosofit ja esteetikkot kirjoittivat. Hänen ajattelustaan hahmottuu lisäksi laajempi intellektuellin tehtävä, hetkenä, jolloin modernin utooppiset horisontit katosivat.

Teoskokonaisuus on katsaus rooliin rakenteen näkökulmasta: Ihmisyyteen naiseutena sen moninaisissa muodoissa, maailmassa, jossa rooli ihmisenä on edelleen jotain, jonka joku muu kuin nainen tai naiseksi itsensä määrittävä määrittelee tai haluaa määritellä. Mitä naisina olemme, mitä saamme olla, kenelle, kuinka paljon ja millä tavalla?

Teoksissani sukupuoli korostuu erityisesti luokkakysymysenä. Aihe näyttäytyy roolien kautta myös yhteiskunnallisena ja sosiaalisena asemana, siinä miten toiseutetut (ei sukupuolen kautta itse valitut) roolit ovat yhä leimallisia ja ylhäältäpäin annettuja. Pohdin teoksissani esitettyjen hahmojen kautta tai muodossa luokkayhteiskuntaan piilotettua sortavaa rakennetta, jota kapitalistinen järjestelmämme tukee mm. naisiin kohdistuvana taloudellisena epätasa-arvona ja väkivaltaisena kohteluna, niin konkreettisesti kuin rakenteellisella tasolla. Ihmisenä oleminen näyttäytyy yhteiskunnan valtasuhteiden muodossa ja tästä aiheutuvan sortavan rakenteen kautta laajempana yhteiskunnallisena kysymyksenä, jonka muotoja, mekanismeja ja rituaaleja teoksissani käsittelen.

Pyrin maalausteni avulla nostamaan esille piiloon jääviä laajempia vallan ilmenemismuotoja, sekä näistä vallankäytön muodoista seuraavia ongelmia. Olen pyrkinyt tuomaan esiin naisiin liitettyjä asemointeja ja historiaan ja nykypäivään kytkeytyviä kysymyksiä sortavan rakenteen näkökulmasta. Elämme maailmassa, jossa heikkous, toimeentulemattomuus ja epäonnistuminen nähdään yksilön valintana. Luokkaerojen häivyttäminen yksilön valinnoiksi on yhteiskunnan tapa piilottaa heikommassa asemassa olevien ongelmat pois silmiemme edestä.

Alati muuttuva ja ajoittain hajoava pyrkimykseni on kuvata ihmisluonnon ristiriitaa yksityisen sekä jaetun sosiaalisen todellisuuden välille rakentuvien paineiden ristiaallokossa.

Jussi Lipasti & Jose Salminen – The Beach

Rannalla levähtää, rannalla unohtaa.

Maassamme on Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan (5.4.2024) 355 600 maksuhäiriömerkintäistä, ”maksuhäiriöistä”. Sekä Kauppalehti, että MTV3 uutisoivat viime vuonna (3.7.2023) kuluttajien vakavien maksuvaikeuksien lisääntyneen. Jopa pikavippifirmat vaikuttaisivat siirtyneen mainonnassaan painottamaan irtiottojen sijaan arjessa selviytymistä.

LIPASTI|SALMINEN –kollektiivi koostuu kahdesta Turun Taideakatemiasta viime vuonna valmistuneesta kuvataiteilijasta. Opiskeluaikaisesta kahden henkilön vertaistukiryhmästä muodostuneen kollektiivin taiteellisia prosesseja ohjailee henkilökohtaisten vastoinkäymisten ja pessimismin jalostama itseironia.

”Laskusta nousuun!”. ”We make your business flow”. (Ropo.fi)

TanjaSinikkaMirella
Metsäläinen, 2024
Öljy, tempera
59 x 59 cm

Tisainia (Tiina-Liisa)
Joiku, 2024
Luonnon readymade
22 x 8 x 9 cm

TanjaSinikkaMirella &
Tisainia (Tiina-Liisa)

TanjaSinikkaMirella –
HuoliSuojelijat

Maalaan öisin ja intuitiolla kun muu maailma nukkuu. En tee etukäteen luonnoksia. Inspiraation lähteenä toimii oma työhuone, itse tehdyt värit pigmenteistä, sekä kaikenlaiset lelut ja tavarat, joita työhuoneellani on.

Maalaus itsessään alkaa inspiroimaan edetessään. Viime aikoina olen pyrkinyt pois malleista kokonaan, koska se tuo lisää vapauden tunnetta. Pohjien valmistaminen on minulle jo tärkeä osa tulevaa maalausta. Yleensä maalaan liimavedellä pohjustetulle Cotton Duck kankaalle, koska olen ihastunut sen sävyyn sellaisenaan. Haluan hyödyntää kankaan sävyn osana maalausta.

TanjaSinikkaMirellan teokset koostuvat eri kokoisista tempera/putrido/öljyväri maalauksista, joissa hän kuvastaa HuoliSuojelijoitaan. He ovat omalaatuisia, lohtua ja hyvää tuovia olentoja, heissä on piirteitä eläinhahmoista sekä ihmishahmoista. Jokainen HuoliSuojelija on omanlaisensa persoona

instagram: @tanjasinikkamirella
https://mirella.portfoliobox.net/

Tisainia (Tiina-Liisa)–
Metsän Väki

Kuljen metsässä ja poimin maasta mielenkiintoisen näköisen oksan. Oksa muistuttaa esimerkiksi eläintä, otan hahmon mukaani. Kiinnitän hänet mahdollisimman muokkaamattomana alustalleen.

Näin syntyy teossarjani Metsän Väki, joka on metsän olentoja ja tuo esiin luonnon taikaa.

Lahjoitan puolet Metsän Väki -veistosten myyntituotosta ja korttien tuoton kokonaisuudessaan Luonnonmetsien suojeluun. Metsä on aina ollut minulle inspiraation, voiman ja rauhan lähde. Luonnonmetsiä tuhotaan nyt häikäilemättä kauniista lupauksista huolimatta. On aika antaa metsälle takaisin sen tarjoama ja pelastaa vanhat Luonnonmetsät.

Metsän Väki on täällä.

instagram: @tisainia

Sanna Kärkkäinen
Nouseva, 2024
Akryyli kankaalle
119 x 89 cm

Sanna Kärkkäinen – Mielen tila

Olemme jatkuvan uutistulvan ympäröimiä. Viimeaikaset uutiset ovat olleet sotien ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien seurauksien tykitystä. Suomen hallituksen säästötoimet ovat osuneet kipeästi moniin, mutta erityisesti heihin, joilla on jo valmiiksi tiukkaa. Uutisissa on ollut myös runsaasti juttuja nuorten tekemistä henkirikoksista ja tuhopoltoista. Tämä kaikki on vaikuttanut minuun ja taiteelliseen työskentelyyni voimakkaasti. Oma taiteellinen ilmaisukeinoni on pääasiassa maalaus, mutta tässä ensimmäisessä tilallisessa näyttelyssäni teokset kietoutuvat uutisiin. Olen alkanut koota näyttelyä vuosi sitten ja työskennellyt rinta rinnan tilallisen materiaalin ja maalauksen parissa. Toivon näyttelyn tuovan katsojalle syvemmän, omakohtaisen kokemuksen siitä mihin tilaan uutisvirta on minut taiteilijana vuoden aikana saattanut ja kuinka se näkyy teoksissani. Toivon heidän tavoittavan jotain myös omista tunnekokemuksista kaiken tämän maailman tilanteen äärellä. Näyttelyn teokset ei ole synkkiä, joten toivon niiden tuovan katsojille ennemminkin toivon tunnetta kaiken tämän keskellä. Abstraktit teokseni antavat tilaa omaan tulkintaan ja voivat näin vapaasti saattaa jokaisen kävijän omien kokemusten äärelle.

Kari Kärkkäinen – Pallo Hukassa

”Alakerta palaa. Perkele, palakoon”
(Villi länsi – Juice Leskinen)

Orfilaiset, jo 500-luvulla, määrittelivät ihmisen osaksi luontoa, ihmistä koskee se mikä luontoakin. Orfilaiset myös huomioivat ihmisen tavallaan eksyneen, koska hän toimii ikäänkuin ei olisi luontoa vaan jotain sen ulkopuolella olevaa. Kuitenkin juuri ihmisen toiminta vaikuttaa kaikkeen elämään luonnossa.

Nyt tämä eksynyt ihminen kuluttaa luonnonvaroja, ahneudessaan, sillä vauhdilla että jätämme lapsenlapsillemme kalutun maapallon ja siitä johtuvasta ilmastonmuutoksessa aiheutuneet ongelmat.

Talouden ja kulutuksen kasvuun perustuva politiikka on tiensä päässä. Koska suosiota kalastelevat, korruptoituneet poliitikot eivät pääse vanhoista ajatusmalleistaan, ihmisten on vapaaehtoisesti muutettava ajattelutapaansa ja toimintamallejaan.

Kari Kärkkäinen on veistänyt puusta havaintoja toimintamme aiheuttamista jäljistä maapallolla.

Näyttelyä on tukenut Suomen kulttuurirahasto.

Kuvanveistäjä Kari Kärkkäinen s.1962 Sonkajärvi.
Juvalla työskentelevä monipuolisesti puuta työssään käyttävä veistäjä, jolle puu on intohimo ja päämateriaali. Yksilönä hän on monien muiden lajien tapaan riippuvainen avainlaji haavasta. Kärkkäinen suosii luonnon ja metsien suojelua, koska hänen sielunsa elää metsästä.

Sheung Yiu – If Light Gives Us Knowledge, Bacteria Give Us Memories

The glossy, textured surface of virtual reality attempts to convince us of its authenticity, yet as we traverse the digital space, take a moment to inhale: there is nothing but the metallic scent of VR goggles. While photorealism may define the digital realm, scent defines the physical world to which we are tethered.

The exhibition, ”If Light Gives Us Knowledge, Bacteria Give Us Memories,” explores whether the constant impulse of digital archiving aids our memory or contributes to forgetfulness. While 3D photogrammetry, which employs photographs as data to construct volumetric models, can create photorealistic trompe l’oeil, they fall short in replicating every aspect of reality. The exhibition highlights elements of our tangible world that resist replication in digital space through 3D computer graphics: scent and memory. Volumetric models, products of digitization processes capturing and reconstructing, prompt contemplation on the possibility of creating memory in virtual reality. While 3D computer graphics are based on computing optical patterns, memory demands more than just optical appearance. The virtual world is built upon light, while the real world is filled with scent.

Neatly arranged within the exhibition space are 108 photographs of the same portable hard drive, serving as an analogy to 3D photogrammetry—a technique for converting physical objects into digital models. At its center lies a wax object resembling a hard drive, infused with the custom scent of an old comic book from Hong Kong, serving as an introduction to the video essay. Visitors are invited to experience this scent by igniting the wax objects upon their arrival at the exhibition, as if paying respect in a shrine.

Screening on four screens is a video essay titled ”Everything is a Projection.” This multi-chapter essay delves into the intersections of digital space and memory, anchored by a collection of old comic books retrieved from the artist’s childhood home. Commencing with the artist’s personal story of transporting these books from his family’s storage to Finland, which he now resides, the video essay embarks on a meandering journey exploring the possibility of replicating a home in digital space. At times personal and at times critical, the unfolding narrative underscores the limitations of 3D media and highlights the crucial role of scent in memory—a sensory experience that remains elusive and unattainable in virtual environments.

The exhibition also features an award-winning photobook, ”Everything is a Projection.” The book explores one of many visual systems that form the backbone of virtual reality and gaming, and exposes the inner mechanisms of computer graphics that increasingly shape our world. Comprising a vast collection of various maps and 3D objects, it also includes an interview with Jaakko Lehtinen, head researcher at NVIDIA.

Iina Gröhn
Syringa vulgaris, 2020
Pigmenttivedos pohjustettuna alumiinikomposiitille, floater puukehykset, lasi 2023
100 x 66,74 cm

Iina Gröhn –
Forget me not

Forget me not on teossarja, jossa Iina Gröhn käsittelee muistia, menneisyyttä ja muuttuvaa maisemaa. Esillä olevissa teoksissa kukkivat kasvit toimivat muistamisen välineinä. Niiden avulla palataan aikaan, jolloin koulun päättäjäisiä juhlittiin vienosti tuoksuvan omenapuun alla, sen kukkivan oksiston varjossa. Aikaan, jolloin keskipäivän aikaan tehtyjä tutkimusretkiä värittivät kirjavat perhosten siivet. Ja aikaan, jolloin jouluaamut alkoivat takapihalla olevia valkoisia eläinten jälkiä tutkimalla. Jälkien, jotka kertoivat tarinoita eläinten omista yöllisistä seikkailuista.

Valokuvateoksiin Iina Gröhn on dokumentoinut kukkivien kasvien kauneuden ja symbolisen voiman. Kasvien ikuistaminen jään sisälle on kuin ajan pysäyttäminen: nyt niiden kukintojen herkkyys säilyy muuttumattomana läpi ajan.

Iina Gröhn on kuvataiteilija, joka työskentelee äänen, tekstin ja linssipohjaisten medioiden parissa. Gröhn on erityisen kiinnostunut vaihtoehtoisista ja orgaanisista vedostusmenetelmistä, joiden avulla hän tutkii valokuvauksen olennaisia ominaisuuksia: valoa, aikaa, prosessia ja materiaalisuutta. Taiteellaan hän haluaa kyseenalaistaa todellisuuden ja havaitsemisen välisiä rajoja.

Vuonna 2023 Iina Gröhn valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden, suunnittelun ja arkkitehtuurin korkeakoulusta. Hänellä on myös kuvataiteen kandidaatin tutkinto Turun ammattikorkeakoulusta. Gröhnin teoksia on ollut esillä muun muassa Suomen valokuvataiteen museossa, Pohjanmaan valokuvakeskuksessa ja Turun Taidehallissa. Gröhn on kuulunut Suomen Pimiötaiteilijat ry:n toimintaan vuodesta 2019 lähtien, koska hän haluaa olla osa yhteisöä, joka on omistautunut analogisen valokuvauksen ja pimiötyöskentelyn säilyttämiselle.

Näyttelyä on tukenut Aalto-yliopisto ja Finnfoto ry.

Niko Skorpio
1=2, 2024
Tussi paperille
60 x 50 cm

Niko Skorpio – Holarkia

Holarkia kuvaa yksilön, holonin, suhdetta osatekijöihinsä sekä suurempaan kokonaisuuteen. Holon on itsenäinen toimija ja samalla osa suurempaa kokonaisuutta, joka on puolestaan sekä omalla tasollaan holon että osa korkeamman tason kokonaisuutta, ja niin edelleen.

Niko Skorpion Holarkia-näyttely esittelee valikoiman abstraktien tussipiirustuksien ja sekatek- niikkateoksien sarjasta, jonka tämä aloitti 2019. Skorpio piirtää paperille loputtomia sarjoja vii- voja, linjoja ja muotoja. Ne eivät pyri esittämään mitään, mutta niistä voi muodostua abstrakteja maisemia, olioita tai tapahtumia, tai näiden välimuotoja.
Avainsanoja ovat toistuvuus, liike, muoto, kasvu, prosessi, evoluutio, elämänpuu, vuosirenkaat, periytyvyys, mutaatiot, murros, hajoaminen.

Niko Skorpion työskentely on sukua päämäärättömälle piirustelulle, mutta teoksien koko ja- lostaa toiminnan hitaaksi hulluudeksi. Tekniikka on tarkoituksellisen mateleva ja aikaavievä. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, omistautumista ja tietoista taistelua tylsistymistä vastaan. Keskeistä on vetäytyminen sosiaalisesta kohinasta ja nopeista pintavirtauksista. Skorpion suosima meditatiivinen työskentelytapa on hiljainen vastalause kiireen, hälyn ja pirstaleisuuden vaivaamalle arjelle, joka huomaamatta syö keskittymisen, lähimuistin ja tietoisen läsnäolon tässä ja nyt.

Holarkia esiintyy Skorpion teosten taustalla tavalla tai toisella. Pohjimmiltaan kyse on yksilön suhteesta paitsi ympäristöönsä, myös moniin erilaisiin osatekijöihin, jotka yhdessä tuottavat kyseisen yksilön. Palaamme peruskysymyksien ytimeen. Mitä on olla?

NIKO SKORPIO (s. 1974) työskentelee kuvan, äänen ja sekalaisen kadonneen ja löydetyn materiaalin parissa. Hänen teoksiaan on esitetty taidenäyttelyissä ja tapahtumissa kansainvälisesti. Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa (Taiteen maisteri, 2018) ja Tampereen ammattikorkea- koulussa (Kuvataiteilija, 2014). Hänen taustansa on kokeellisessa underground-musiikissa ja graafisessa suunnittelussa, joiden parissa hän on toiminut 1990-luvulta alkaen.

“Työskentelyni on intuitiivisten tilojen kartoittamista. Suosin sattumaa ja muita kontrollia hylkiviä keinoja voidakseni luovuttaa ohjakset alitajuisille voimille. Jonkin ihmisluonnolle vieraan tavoitteleminen kertoo ehkä jotain ihmisenä olemisesta tässä ajassa ja tilassa.”

Miss Kompro – AHAA!

Ahaa! on yhdestätoista maalauksesta ja sote-himmeli-installaatiosta koostuva organisaatiotaidenäyttely, joka ihmettelee sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää, ilmiöitä, ihmisellisyyttä sekä systeemejä organisaation sisäisestä näkökulmasta. Teoksissa näitä lähestytään empaattisella kriittisyydellä, kädenlämpöisellä kykenemättömyydellä tuottaa valmiita ratkaisuja, mutta väsymättömällä pyrkimyksellä parantaa maailmaa rakenteiden, prosessien ja abstraktien viitekehysten tasoilla liikuttamalla erilaisia ymmärryksiä kohti uusia yhteisiä oivalluksia.

Näyttely on eräänlainen periskooppi. Miss Kompro on hyödyntänyt yli vuosikymmenen päivätyönään taiteen toiminnan logiikkaa ja aineettoman muotoilun osaamista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen. Ahaa! -näyttelyssä päinvastoin käytetään sote-kontekstin kompleksisuusajattelua taiteellisen ilmaisun lähtökohtana. Näyttely ei dokumentoi tarkkailukohteitaan sellaisenaan, mutta se ei myöskään ota kantaa esittämällä mielipiteitä tavoiteltavasta tai välteltävästä. Sen merkitys on yksinkertaisesti tuottaa jaettavassa muodossa (ehkä vain omakohtaista) tapaa hahmottaa olevaa. Tässä tapauksessa kahta yhtä mahdottomasti täydellisesti sanoitettavaa toimintaa: taiteen ja soten olemaa. Molemmilla on tarkoituksensa, ja yhtä hanakasti ne tahtovat tulla hyväksyttäviksi, perustelluiksi ja toivomillaan tavoilla tulkituiksi.

”Minä en määrittelevässä selityksessä aio onnistua, mutta aion silti osallistua. Juuri niin kuin homma toimii: sekoittaen ekspliittiseen tietoon yksityisten kokemusten sävyt, ja sotkuisuuden, joka on välttämättömästi läsnä aina siellä, mikä liittyy ihmisiin.”

Hans-Peter Schütt – Eläinoletetut

Näyttelyn teoksissa on kuvattu toistaiseksi tuntemattomia eläinoletettuja. Näillä olennoilla ei ole nimiä, niitä ei tavata eläintieteen lajikartastoissa, eikä niitä voida paikantaa evoluutiopuun oksilta.

Olen ehtinyt ajatella kuvaamieni olentojen olevan tulevaisuuden ympäristönmuutoksista syntyneitä mutaatioita tai ihmisen itsensä jotain tarkoitusta varten valmistamia. Samaten olen ajatellut niitä elämänmuotoina, jotka ovat olleet kauan meitä ennen tai vain pysytelleet meiltä piilossa.

Viime vuosina teokset ovat alkaneet edustaa elämän arvokkuutta, samankaltaisuutta sekä pyrkimystä selviytyä elämisen haasteista, vaikka maailmassa olemisen muoto ja tavat olisivatkin kovin erilaisia. Keskeiseksi kysymykseksi on noussut lähinnä se, miten ihminen voisi kohdata muun lajisen elämän kestävästi ja kunnioittaa toimillaan ja käytöksellään sen yhtäläistä oikeutta olla maailmassa?

Teokset kuvaavat myös eläimyyttä, joka on yhteistä kehityshistoriaa, jotain jonka sivilisaatio on siivonnut meistä taka-alalle, tuttua ja vierasta, toista.

Teokset on tehty käytettyinä hankituista palapeleistä. Ne ovat käsin maalattuja ja niiden tekemiseen ei liity missään vaiheessa mitään digitaalista.

Jari Järnström
Andreas, 2024
akryyli, spraymaali, lehtihopea ja öljy kankaalle
100 x 100 cm

Jari Järnström –
Tekoälyä ja mielenmaisemaa

Jari Järnström aloittaa teosten maalaamisen akryyli- ja spraymaalein action painting -tekniikalla, jolla syntyy vapaata abstraktiota ja jossa hetkellisyys pääsee esille. Hän käyttää märkää märälle -tekniikkaa. Tämän päälle hän jatkaa öljyväreillä hitaammin ja harkitummin. Abstrakti ja figuratiivinen kohtaavat samassa kuvassa. Järnströmin teosten kantavia teemoja ja aiheita ovat ihminen ja ihmisyys, sekä erinäiset viittaukset maisemaan.

Tekoälyä ja mielenmaisemaa näyttely koostuu maalauksista, joiden referenssikuvat ovat tekoälyn tuottamia henkilökuvia yhdistettynä abstrakteihin taustoihin ja mielenmaisemista. Mielenmaisemat kumpuavat Järnströmin alitajunasta ja tällä hetkellä ne ovat niukkasävyisiä melkein mustavalkoisia maisema-abstraktioita.

Näyttelyn viimeisenä päivänä 12.5. klo 14–16 on Teoksen takana -taiteilijatapaaminen, jossa performanssitaiteilija Heikki Mäntymaa tutustuu teoksiin ja tilaan.

Jari Järnström on helsinkiläinen taidemaalari (s.1960 Lahti) joka on opiskellut kuvataidetta Oriveden Opiston kuvataidelinjalla, Kankaanpään taidekoulussa (nyk. Satakunnan ammattikorkeakoulu, kuvataide) ja Kuvataideakatemiassa (nyk. Taideyliopiston Kuvataideakatemia), josta valmistui kuvataiteen maisteriksi 2003.

Järnström on pitänyt viime vuosina noin yhden yksityisnäyttelyn vuodessa ja osallistunut useisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Yhteis- ja ryhmänäyttelyihin ulkomailla hän on osallistunut Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Latviassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Unkarissa, Portugalissa, Brasiliassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Sofi Häkkinen & Miradonna Sirkka
Promokuva performanssista, 2023
kuvaaja: Iida-Liina Linnea

Sofi Häkkinen & Miradonna Sirkka – Tempus Fuckit (A Collector’s Item)

Taiteilijapari Sofi Häkkinen ja Miradonna Sirkka tuovat Galleria Uuteen Kipinään Tempus Fuckit (A Collector’s Item) -teoksensa. Teos ottaa video- ja veistosinstallaation muodon. Videoteoksessa taiteilijat nähdään tekemässä näyttelyssä esillä olevia kipsivaluja julkisissa kaupunkitiloissa.

Kaupungin harmahtavan alkukeväinen maisema avautuu kuvaan, ja betoni pöllyää kovassa valossa. Kipsivalun materiaalit tuodaan mukana ikeasäkissä ja kehossa. Kaksikko odottelee juuri tekemänsä kipsivalun kuivumista energiajuomaa juoden ja juustonaksuja syöden. Taustalla kaupunki jatkaa jokapäiväistä elämäänsä. Alepasta ostetut energiajuomat loppuvat. Kipsi kuivuu hiljalleen.

Kiinnitämme kriittisen katseen keskiluokkaistuneeseen, sileyden estetiikkaa ihastelevaan maailmaan, sekä trendaavaan puhtaan sileään muotoiluun. Tempus Fuckit (A Collector’s Item) katsoo kriittisesti sitä valkoisen ylivallan muovaamaa akateemista taiteen kaanonia, johon me itsekin kuulumme. Mitä hyvä maku on? Missä kohtaa menee tabun ja jännittävän, mutta harmittoman, teon raja? Kuka sen päättää, ja miksi?

“On niin törkeitä vitsejä, että ei voi kun nauraa”, kirjoitti kerran kriitikko erään valkoisen miehen teoksesta. Lukiessani tuon, mielessäni vilisee kohtaus, jossa kertoessani törkyisen vitsin kuulijan ilme muuttuu kauhunsekaiseksi ällötykseksi ja melkein kuulen ajatukset “hyi miten epäsopivaa”.

Laura Hetemäki, Juliana Hyrri & Christine Valtonen – JUHUU!

tshuh tshuh tshuh
sandaalien suhinaa, oven paukahdus, vedenkeittimen porinaa selän takaa
kuuluu tuttu juhuu!
toriporinat alkaa, työskentely keskeytyy hetkeksi

Tutustuimme maalaustaiteen maisteriopinnoissa Kuvataideakatemiassa ja työskentelimme pitkään samalla työhuoneella. Suunnittelimme yhteisen näyttelyprojektin, jotta koulussa luotu yhteys ja yh- dessä tekeminen säilyisi koulun päätyttyä.

juhuu!-näyttelyssä lähestymme maalausta omista tulokulmistamme, esimerkiksi neulotun materiaalin muodossa, öljyvärimaalauksen ja akvarellin keinoin. Etsimme teoksissamme levon tilaa. Unelmoimme kylpylälomasta, hiljaisuudesta ja mehukkaasta eväsleivästä.

Laura Hetemäki on löytänyt viime aikoina työskentelyssään rauhallisen tilan samoja aiheita tai liikettä toistamalla. Hän kirjoittaa: ”Siinä ei oikeastaan ole tilaa järkeilylle. Asiat tapahtuvat automaattisesti ajattelematta. Olen kuin kone, joka toistaa samaa liikettä kerta toisensa jälkeen.” Hetemäki on esimerkiksi maalannut uudelleen ja uudelleen akvarelleja samasta aiheesta: ikkunanäkymästä. Hän kutoo myös käsin pellavakankaita ja pirtanauhoja, jotka valmistuvat hitaasti samaa liikerataa toistaen. Valmiita kankaita Hetemäki käyttää maalauspohjina ja installaatioissa.

Juliana Hyrrin maalaaminen kietoutuu taustalla tapahtuvaan kirjoittamiseen. Tekstin tavoin hänen maalauksensa ovat aikaikkunoita esimerkiksi hetkeen, tunteeseen tai kokemukseen. Maalaukset ovat paikkoja, joissa nurmi pusertuu varpaiden väleistä viileänä. Aikoja, kun vielä osasi kiinnittää erityistä huomiota helmenmuotoisiin pisaroihin jotka taittoivat yksittäisiä korsia kumaraan. Avaimia vapauteen ja ajatuksiin läkähdyttävän kuumasta tuulesta, seittimäisenä suikaloituvasta nahkasta ja ihon haituviin kuivuneista suolakiteistä.

Christine Valtonen lähestyy neulomista maalauksellisen ajattelun kautta. Lankoja sekoittamalla hän rakentaa vähäeleistä kuvapintaa kerros kerrokselta, silmukka silmukalta. Valtonen tutkii materiaalin pinnassa esiintyviä vähäeleisiä tapahtumia, kuten tekstuuria ja hienovaraisia sävyjen muutoksia. Hän irrottaa neulotun materiaalin vaatteen ilmiasusta ja hahmottelee sen olomuotoja isosta pinta-alasta fragmentteihin, tilkkuihin, joissa pieni koko on keskiössä. Työskentelyn ytimessä soi hiljaisuuden kaipuu ja tyhjyyden kysymykset.

Raija Marttinen, Susanna Pälviä, Hanna Räty ja Hanna Vahvaselkä – AJAN KALEIDOSKOOPPI

Kuvataiteilija Susanna Pälviän miettiessä näyttelytilaa teoksille ihmiselämän hauraudesta ja hetkellisyydestä ajassa, hän ymmärsi että on tärkeää tilan olevan juuri Lahdessa.

Olihan teosten keskiössä hänen Renkomäessä eläneen äitinsä elämä, joka alkoi 20-luvun Viipurissa ja päättyi korona-ajan Lahteen, raskas ajanjakso äidin etäomaishoitajana ja muistot sitä edeltävän ajan elämästä Renkomäessä.

Pälviä kutsui mukaan kolme pitkäaikaista ystävää. Syntyi näyttely Ajan kaleidoskooppi, Raija Marttinen, Susanna Pälviä, Hanna Räty ja Hanna Vahvaselkä.

Tekijöitä yhdistää elämä taiteen keskusten ulkopuolella, Etelä-Savossa, sekä samansuuntaiset pohdinnat sisällöissä. Tällä kokoonpanolla he tuovat töitä esille ensimmäistä kertaa.

Nykyhetki, lapsuus, muisti, todelliset ja kuvitellut muistot, haaveet, ajan sedimentistä nousevat harsuiset hetket ja elämän säröt. Näyttelyn teoksissa läikähtää hetkeksi paikalleen kuvia/ tiloja ajasta ja ihmisestä sen keskellä; Ajan kaleidoskooppi näyttää neljä erilaista kaistaletta ihmisenä olemisen todellisuuteen, muistiin ja muistoihin.

Tekotapoina näyttelyssä: Installaatio, kappaleet tilassa, valokuva, maalaus ja piirtäminen. Materiaaleina käytössä on puuta, kierto-, löytö- ja luonnonmateriaaleja.

Raija Marttinen:
Muisti, muistaminen ja unohtaminen, aika ja paikka, ajan kuluminen ovat pysyviä teemoja työskentelyssäni. Olen aloittanut useampivuotisen työskentelyprosessin Elämäkerta -nimen alla. Siihen valmistuvat näyttelykokonaisuudet perustuvat tilaan eri tavoin sijoittuvista maalauksista ja piirustuksista, sekä esimerkiksi paperia ja ompelua yhdistävistä kappaleista. Tuon Lahteen Elämäkerta (osa I) kokonaisuuden, jossa materiaalina käytän omia päiväkirjojani

Susanna Pälviä:
Äitini Kirsti oli erityinen ihminen elämässäni monella tavoin. Hän tuki minua kun aprikoin taiteen opiskelua. Saatoimme keskustella kaikesta hyvin avoimesti, myös riidat sovittiin puhumalla, ei pidetty mykkäkoulua. Hänen intohimonsa kasveihin ja luomupuutarhanhoitoon jo 80-luvulla on ollut minulle rakas perintö ja lienee toisen näyttelyn aihe. Vaikka meillä oli ristiriitamme, opin äidiltä luovaa suhtautumista ongelmanratkaisuun ja kykyä iloita elämän pienistä hetkistä.

Äidilläni todettiin muistisairaus vuonna 2014. Se eteni hitaasti, mutta pikkuhiljaa muistin haperoitumisen lisäksi muita kykyjä katosi ja elämä keskittyi kotiin, lopulta tuoliin television äärellä. Surullisinta oli, ettemme enää saattaneet puhu asioista ja tunteista kuten ennen. Äidin sanoin: ”En mä osaa enää.”

Vuodesta 2016 äitini kuolemaan 30.1.2022 toimin hänen etäomaishoitajanaan. En ollut tilanteessa yksin ja muistisairaan äitini luona kävi suurimman osan tästä ajasta hyvä kodinhoito. (Tosin lopussa jo näkyi huutava hoitajapula.) Vähitellen kuitenkin uuvuin: En kyennyt tunnistamaan jaksamiseni rajoja ja tekemään korjausliikettä. Lopulta kuljin kuin sumussa päivästä toiseen odottaen seuraavaa katastrofia: Äidin kaatumista, muistisairauden ja sairaalajaksojen vahvan lääkityksen tuomaa sekavuutta ja harhoja, kieltäytymistä koronarokotteesta… Tunsin, etten pysty enää kauaa jatkamaan mutta olin liian väsynyt löytämään ulospääsyä tilanteesta: Tämä on nyt vain tehtävä…

Jatkuva huoli ja uupumuksen tila myös heijastui  omaan elämääni: Työskentely kärsi, parisuhde sitäkin enemmän, yhteys ystäviin jäi vähäiseksi. Vaikka aikaa äidin kuolemasta on nyt jo yli kaksi vuotta, vaikuttaa uupuminen minussa yhä muistin pätkimisenä ja nopeana kuormittumisena stressaavissa tilanteissa.

Näyttely on yritys kohdata tuo raskas aika, sen herättämä suru. Hyväksyä ristiriitaisuuden ja avuttomuuden tunteet.  Löytää sumun takaa se huumorintajuinen ja hauska äiti, jonka sinne hoitosuhteessa väsyneenä ja kiukkuisena menetin. Raskasta ja hämmentävää aikaa on osin ollut pakko lähestyä absurdin kautta. Teoksissa läikähtää varhaisempia muistikuvia elämästä Lahden Renkomäessä sekä jotain hyvin tyypillistä äidistäni.

Lähtökohtana ja materiaalina käytän esineitä äitini jäämistöstä sekä tekstifragmentteja hänen muistikirjoistaan, epikriiseistä ja viranomaispapereista. Materiaalia työstän valokuvin, kappaleina tilassa ja  ”dadarunoa” rakentaen.

Kutsun näyttelyyn erityisesti kaikki omaishoitajuuden kanssa muodossa tai toisessa painiskelevat hetkeksi lepäämään.

Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Etelä- Savon Rahasto mahdollisuudesta työskennellä näiden aiheiden parissa.

Hanna Räty:
Työskentelyni on viime aikoina kulkenut yksittäisistä teoksista kohti teoskokonaisuuksia. Tärkeää on kädenjälki sekä omani, että menneiden sukupolvien. Piirrän, maalaan ja lainaan kuvia arjen esineistä ja asioista, pinnoista ja tunnelmista, rypyistä ja arvista ja rakennan tilallisen kokonaisuuden tavoitellen kollektiivista muistia.

Seinät- teoskokonaisuudessa maalaukset  ja piirrokset ovat kuin muisti ja aika: limittyvät toinen  toistensa päälle, repeävät, muuttuvat ja muodostavat alati uusia tarinoita, jotka toistettuna tulevat todeksi.

Hanna Vahvaselkä:
Outokummussa, Juojärven rannalla on pieni Kukkosaunaksi nimetty paikka. Itse sauna on rakennettu tontilta kaadetuista hirsistä, maalattu punamullalla, ikkunoihin on tehty somat suljettavat luukut ja katon alle valkoiset koristeelliset otsalaudat. Sekä rakennuksen sisällä, että ulkona on lukuisia erilaisia oksista ja juurista tehtyjä kahvoja, koukkuja, naulakoita ja pöydänjalkoja. Myös tontin polut ja pengerrykset on aikoinaan huolella muotoiltu itse järvestä nostetuista kivistä. En ole koskaan tavannut paikan rakentajaa, mutta vuosien varrella olen alkanut miettiä millaista topobiografiaa nuo kaikki kahvat, koukut, puut, polut ja rantapenkereet edesmenneestä eteemme piirtävät.

Näyttelyn teos on osa kokonaisuutta, jossa tarkastelen Kukkosaunaa, sen edessä aukeavaa järvimaisemaa ja pientä laivanmuotoista saarta. Teoksissa puran omat havaintoni osiin ja järjestän ne uudestaan eräänlaisiksi aineellisiksi esityksiksi paikan muistista, historiasta, henkilöistä ja tarinoista. Näyttelyn teoksessa pohdin myös, miten materiaalit osallistuvat ja ohjaavat teosprosessia, millaista muistia materiaalit itsessään kantavat ja millaisia merkityksiä piirtävät esiin.

Teos on syntynyt rannalta ja vedestä löydetystä puusta, sekä paikan rakentajalle kuuluneista esineistä.

Nelli Penna – Pyhät puskat

Pyhät puskat näyttelyssä on esillä kookkaita tempera maalauksia sekä osallistava kivi-installaatio.

Innostuin ajatuksesta maalata arkisen lähiympäristöni lisäksi suomalaisia vanhoja kansanuskon pyhiä paikkoja. Paikkoja, jotka ovat olleet muinoin merkityksellisiä, niissä on muun muassa uhrattu haltijoille sekä vietetty paljon aikaa, pohtien elämän suuria kysymyksiä. Käytännössä nämä pyhät paikat ovat nykyään metsiköitä, kiviä tai puita, joista ilman karttaa ja koordinaatteja ei osaisi tätä tietää. Minua kiehtoo ajatus rinnastaa maalauksia arkisen ympäristön piha pusikosta ja pyhien paikkojen pusikosta, urbaaneista jättömaista ja uhrilehdoista. Entä jos meillä kaikilla olisi pihapiirissä oma pyhä puu, josta pitäisimme huolta ja sen hyvinvoinnilla olisi suora yhteys omaamme, miten se muokkaisi luontosuhdettamme nykypäivänä.

Maalausteni kuva-aihiot valikoituvat usein arkisesta elinympäristöstäni, ne ovat näkymiä/maisemia, jotka ovat herättäneet mielenkiintoni. Usein vasta maalausprosessin aikana minulle selkenee tarkemmin miksi kyseinen “pusikko” tai hylätty talo on valikoitunut maalauksen aihioksi asti. Maalausten merkitykset ja symbolit nousevat esiin prosessissa, näkymää maalatessa. Koen että maalauksissani on kyse ympäristön kokemisesta ja vahvasta läsnäolosta.

Ne ovat reflektointia minun ja maiseman ja maalauksen välillä. Suhde maalattavaan kohteeseen voimistuu maalauksen kautta ja uskon että sama tunne tai tuntemus paikasta välittyy myös katsojalle. Yleisemmin maalauksissani pohdin läsnäoloa, elämän rajallisuutta, mielen ja näkemisen rajoja, rajaa ympäristön ja itseni välillä ja toisaalta kaiken olevan yhteyttä toisiinsa. Maalaukset ovat muistojen ja tuntemusten kautta rakentuvia näkymiä johonkin, osin sanoittamattomaan tilaan.

Taiteen tohtori Teemu Mäki kirjoittaa maalauksistani seuraavaa kirjassaan Taiteen tehtävä (s. 220–221):

”Freudin maalauksien rinnalla ajattelen myös Nelli Pennan (2082-) maalauksia Palanut talo (2010) ja Joki (2010), sekä lukemattomia Ernst-Ludwig Kirschnerin (1880–1938) maalaamia kaupunki ja maaseutunäkymiä. Ne ovat maalauksia, joita katsoessani erityisen voimakkaasti koen, että maalari on onnistunut maalaamalla jalostamaan sekä tekemään näkyväksi sen, miten hän näkee ja kokee arkisen ympäristönsä silloin, kun näkee ja kokee sen erityisen voimakkaasti.”

Kivet:
”Käteen sopivat” pikku kivet on installoitu galleriatilan lattialle.

Näyttelyssä kävijä saa ottaa yhden kiven mukaansa ja viedä sen itselleen tärkeään paikkaan tai sattumanvaraisesti jättää kiven näyttelystä tullessaan paikkaan, joka häntä kiehtoo taikka puhuttelee. Ideana kiven kuskaamisessa on ympäristön havainnoinnin aktivointi ja samalla se kutsuu sisälle taiteelliseen prosessiini. Näyttelyn aikana käyn lisäämässä kiviä sekä dokumentoin niiden liikkeitä.

Näyttelyn yhteyteen tulee ohjeistus kivi installaatioon osallistumisesta ja instagram osoite, johon voi halutessaan laittaa kuvan kivestä ja sen uudesta olinpaikasta.

Monna Laaksonen – Siirtymiä

Unelmissaan ihmiset katselivat taivaalle toivoen lupausta ihmeestä. Jostakin selittämättömästä ja väkevästä, joka voisi todistaa mahdottoman mahdolliseksi ja tuoda toivon maailmaan, jota he eivät itse osanneet korjata paremmaksi tai pelastaa kuolemalta. Ehkä he toivoivat löytävänsä vapauden ihmisyyden taakasta ja vastuusta. Että jokin voima, jonka he osasivat sydämissään aavistaa, ottaisi muodon ja pelastaisi heidät itseltään. Ja samalla heitä kalvoi sanaton kauhu siitä, että tuo saapuva olisikin yhtä julma kuin hekin, mutta ylivoimainen. He odottivat, mutta taivas pysyi tyhjänä ilmestyksestä. Vuodesta ja sukupolvesta toiseen tuo toive silti kalvoi heitä hellittämättä, joten he kuvittelivat sen todeksi pukien sen tarinoiksi ja saduiksi: jollekin on saapuva Messias, toiselle vieraita tähtien takaa.

Näyttelyn teokset yrittävät kuvata siirtymiä tai portaaleja. Reittejä pois totutusta, kohti pelottavaakin tuntematonta. Jos ihmistä vaivaa sanomaton kaukokaipuu vailla selkeää päämäärää, mitä silloin kaipaa? Minkä vuoksi ihminen alkaa etsimään totuuksia maailman ulkopuolelta, vaikka elämä on tässä ja nyt? En henkilökohtaisesti voi sanoa uskovani maapallon ulkopuolisiin vierailijoihin, mutta ilmiö siihen uskomisesta on minusta kiinnostava, ja arvostan suunnattomasti sen vaikutusta populaarikulttuuriin, ja olen myös antanut sen innoittaa teoksiani. Olen miettinyt sellaista henkilöä, jolla on niin vahva usko omiin uniinsa, että hän on valmis odottamaan sen todeksi tuloa ikuisesti. Mikä on se oleellinen, joka on tästä hetkestä tai minuudesta kadonnut tai menetetty, jotta siitä haluaisi luopua oman uskonsa tähden? Kuinka ohut on toivon ja epätoivon raja? Katsoin erään erinomaisen ufo-dokumentin, jossa eräs asiasta haastateltu tutkija sanoi mielestäni erinomaisen osuvasti: Me emme tuijota taivaalle odottaen näkevämme siellä Jumalan tai avaruusolentoja. Me etsimme sieltä itseämme.

Monna Laaksonen on Uudellamaalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta 2021, ja työskentelee perinteisen maalauksen keinoin.

Ano Kurki
Asetelma IX, 2023
muste japaninpaperille
25,5 x 37,5 cm

Ano Kurki –
Asetelma – Dokumentaatioita Paikasta

Näyttely Asetelma – Dokumentaatioita Paikasta käsittelee arjen merkityksellisen tilan luomista toistuvien rituaalien ja toimintojen kautta. Asetelmat paljastavat päivittäisiä tapahtumia ja yksityiskohtia, narratiiveja ja valintoja. Asetelmat ovat jälkiä arkistoitavaksi hetkestä ajassa, jota värittävät äärioikeiston liikehdintä ja ilmastokriisin kiihtyminen
Työskentelen musteella ohuelle japaninpaperille käyttäen apunani metallista piirrintä. Yhdistelmä vaatii herkkyyttä ja kärsivällisyyttä; virheet ja turhautumiset tulevat näkyväksi jääden osaksi työn jälkeä. Työskentelen myös kierrätetyille ja kasvivärjätyille kodin tekstiileille. Materiaalin valinta vaikuttaa tapaan, jolla kiinnittäydyn paikkaan ja teokseen. Teoksen luominen jättää jälkensä paikan historiaan.

Dokumentoin minulle tärkeitä ja päivittäisiä esineitä; lukulistallani olevia kirjoja, trans-teippiä, lankaa ja neuloja, lääkkeitä. Isoäitini tekemä pellavaliina tarjoaa esineille kehyksen – se ja pyöreä kahvipöytä, jolle asetan tavarat sattumanvaraiseen järjestykseen. Jotkut valinnat tuntuvat mielivaltaisilta, toiset ovat tarkkaan harkittuja. Valikoimani kirja määrittää asetelman, sen paljastaminen on kehotus lukea tuo kirja. Kirja on askel kulkemaani suuntaan, en vain lue kirjaa; elän sitä. Kirja on oppimista ja poisoppimista. Kirja on muutosta ja kasvua.

Jukka Suhonen
Year of the Knife, 2023
akryylimaalaus kankaalle
86 x 65 cm

Jukka Suhonen – Kylä, jonka mustekala pelasti

Maalaan akryylimaalauksia kankaalle ja piirrän tussikynäpiirroksia. Viime vuonna aloitin myös nestemäisillä tusseilla paperille maalatut teokset.
Mielestäni nämä tekniikat täydentävät toisiaan kiinnostavalla tavalla: mittakaavan muutos suuresta pieneen, syvyyden tai tila illuusion muuttuminen sekä siirtyminen moniäänisen värikkäästä mustavalkeaan.

Teoksissa esiintyy ihminen tai vain osa figuurista, jalka, torso, pää tai kädet. Sommittelussa voi olla myös viittauksia villiin luontoon ja rakennettuun, ihmisen luomaan kulttuuriin. Teoksissa saatan kuvata ihmissuhteiden sisältämiä jännitteitä, elämän väliaikaisuutta sekä haurautta. Monet väkivallan muodot ja absoluuttinen paha sekä yhteiskuntien sisältämät rakenteelliset sorto mekanismit saattavat antaa aiheita taiteelliseen työhön.

Jukka Suhonen (s.1963) on joensuulainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta maalauslinjalta taidemaalariksi 1988, jonka jälkeen hän on toiminut vapaana taiteilijana. Suhonen työskenteli Joensuun taidemuseo ONNI:ssa 14 v, mitä ennen hän toimi kuvataiteen tuntiopettajana Joensuun lasten ja nuorten kuvataidekoulussa sekä Joensuun seudun kansalaisopistossa. Jukka Suhosen teoksia on Suomen valtion ja Joensuun kaupungin kokoelmissa sekä yksityisissä kokoelmissa.

Parhaillaan on menossa myös toinen yksityisnäyttely Savonlinnassa galleria Villa Suruttomassa ajalla 11.1.- 10.2.2024.

Linkit:
https://kuvataidematrikkeli.fi/jukka-suhonen
https://www.instagram.com/jukkasuhonen

Maritta Meckelborg – Haavikko

Haavikko näyttely perustuu yhdellä laatalla tehtyihin vedoksiin. Vedoksissa olen käyttänyt erilaisia värivariaatioita. Pienetkin värivaihtelut vaikuttavat kunkin työn tunnelmaan. Olen pyrkinyt vedoksissa värivariaatioilla aikaansaamaan vuorokauden ja vuodenaikojen vaihteluja haavikon latvustossa.

Haavikko työ on saanut alkunsa mielenkiinnosta kaunista puulajia kohtaan. Haapojen rungot ja latvusto ovat kaunista katseltavaa ympäri vuoden.

Kuvalliset työni perustuvat useimmiten arkisiin kokemuksiin, alitajuntaani piirtyneisiin näkymiin. Haavikko on vahvasti mukana alitajuntani kuvastossa. Miettiessäni tuijottelen ulos ikkunasta. Katselen silloin haapaista maisemaa ja olen kiintynyt sen vaihtuvaan ryhdikkääseen ilmeeseen. Haapojen lehvästön haviseva ääni on rauhoittavaa kuunneltavaa. Kesäisin lehvästön ääni kantautuu sisätilaan ikkunoiden ollessa auki ja antaa tilaa ajatuksille. Pimenevinä iltoina ikkunoiden ollessa suljettuna kauniit suuret haavoissa elävät siniritariyökköset, haapa-ja poppeliyökköset tulevat lepattelemaan ikkunan taakse. Lehvästön havinasta voi päätellä kesätuulen suunnan ja voimakkuuden. Syksyisin väriloisto on vahva. Talvisin haavat seisovat ryhdikkään harmaina ja hopeisina antaen koloillaan suojaa linnuille ja minulle.

Maria Kokkonen – Analepsis | Takauma

Analepsis | Takauma -näyttely käsittelee sukupolvien välisiä traumoja maalauksen keinoin. Vanhemman tai isovanhemman kokema trauma voi siirtyä seuraaville sukupolville epigeneettisen geenimuutoksen kautta. On kiehtovaa miten ihminen voi kokea muiston, joka ei alunperin ole hänen, mutta jonka vaikutuksen voi kuitenkin nähdä nykyhetkessä. Näyttely kutsuu katsojan tutkimusmatkalle itseensä ja avaa pohtimaan miten katsoja itse kuvittaisi tai sanoittaisi muiston, jota ei pysty muistamaan.

Kirsi Julku
Wreath, 2023
öljy kankaalle, 61 x 50 cm

Kirsi Julku – Mielikuvia

Olen 2023 Satakunnan Ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija. Taiteellisessa työskentelyssäni palaan usein saman kysymyksen äärelle siitä, miten kuvata auringon lämpö kasvoilla tai sateen jälkeistä tuoksua, kun aistimusta yrittää ilmentää elottomana ja kuoleman symbolina pidetty luuranko. Maalauksesta takaisin katsoo vieraat kasvot, joita katsoja ei koe omakseen, vaikka sama luuranko elää myös meidän jokaisen sisällä.

Luuranko on tunnettu kuoleman sanansaattaja ja se toimii usein ihmisille muistutuksena siitä, mitä juuri kaikin keinoin haluamme vältellä. Minulle luuranko ei kuitenkaan automaattisesti edusta kuolemaa ja taiteellani pyrin kääntämään ajatusta negatiivisesta assosiaatiosta hieman päälaelleen. Käsittelen taiteessani ihmiskokemusta ja ihmisyyttä, sitä miten vietämme aikaamme maanpäällä ja miten kohtelemme ympäristöämme. Luuranko on minulle kuin riisuttu kuva ihmisestä, joista ei ole nähtävissä heidän sosiaalista asemaansa, tarkkaa sukupuolta tai ikää. Luuranko siis edustaa minulle tietynlaista vapautta ja ennakkoasetelmista irtautumista, mutta samalla herättää myös kysymyksen siitä, pitääkö kaikkien ulkoisten tekijöiden olla riisuttuna, jotta voisimme nähdä toisemme tasavertaisina. Ideat maalauksiini tulevat elämästä, arjen valon ja varjon eri sävyistä. Teokseni käsittelevätkin kaikkea elämän ja kuoleman väliltä aina tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä pienempiin arkisiin asioihin, joissa kauneus ja makaaberi kohtaavat kumpikaan toistaan poissulkematta luoden herkullisia kontrasteja elävän ja elottoman, sekä runsaan ja riisutun välillä.

Öljyväreillä maalaaminen antaa minulle tavan pysähtyä ja maalauksistani huokuukin tietynlainen pysähtyneisyys ja rauha. Maalaustyylini on figuratiivista ja surrealismi, symbolismi sekä luontoteemaiset aiheet ovat teoksissani vahvasti läsnä.

Riikka Salminen
Tulipa, 2023
Öljyväri kankaalle, 30 x 30 cm

Riikka Salminen – Maalauspuutarha – Ephemeral pleasures

Maalauspuutarha – Ephemeral pleasures -näyttelyssä on maalauksia kukista keskellä pimeintä talvea ja erityisen synkkää maailmantilannetta. 

Luonnossa kukkien ensisijainen tehtävä on lisääntyminen, mutta ihmisten arjessa ne voivat olla joko puhtaan koristeellisia tai niitä annetaan tavanomaisesta poikkeavan ilon tai surun kohdatessa. Kuvataiteessa kukkia on kuvattu symboloimaan erilaisia hengellisiä merkityksiä tai puhtaasti niiden abstraktin muotokielen vuoksi.

Lähtökohta näyttelylle on ollut Salmisen työtila, joka sijaitsee hänen isoäitinsä maisema-arkkitehti Leena Iisakkilan asunnon kellarikerroksessa Helsingin Länsi-Pakilassa. Tilassa on aikaisemmin toiminut Leena Iisakkilan maisema-arkkitehtitoimisto. Näyttelyn maalausten lähtökohtana hän on käyttänyt työtilasta löytyneiden kirjojen kuvituksia. 

Riikka Salminen (s. 1988, Helsinki) työskentelee pääasiassa öljymaalilla ja  vesiväreillä. Hän käsittelee maalaustensa teemoja ja aiheita suhteessa taidehistoriaan, nykytaiteeseen ja maalaustaiteen tekniikkaan.

Salmisen maalaukset ovat usein varsin omakuvallisia ja hän käsittelee niiden kautta aiheita kuten luovuutta, haasteiden synnyttämiä tunteita sekä identiteetin rakentumista nykymaailmassa. Salmista kiinnostaa maalaamisen prosessi, maalarin suhde materiaaliin sekä se, miten maalauksen herättämät ajatukset ja oivallukset voivat yhdistää ihmisen itseensä, luontoon ja yhteiskuntaan.

Maalaus on hänelle naamio, osa itseä ja silti erillinen: naamio, jonka avulla voi ilmaista tiedostamatonta – tunteita ja ajatuksia, jotka muuten jäisivät ilmaisematta.

Salminen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi maalaustaiteen opetusalueelta Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2021.

Maria Laakkonen & Elisa Tuohimaa – Suoja

Suoja on moniaistinen näyttelykokonaisuus intiimeistä tunteista ja haavoittuvuudesta. Maria Laakkonen ja Elisa Tuohimaa lähestyvät aihettaan maalauksen, installaatioiden sekä äänen ja videon avulla. Suoja antaa turvan muulta maailmalta mutta on myös meidän välissämme ja saattaa estää kohtaamasta toista ihmistä. Näyttely ravistelee yksityisen ja yhteisen kokemuksen rajoja mutta tekee sen pehmeästi ja lempeästi kaikkeen kätkeytyvän herkkyyden ehdoilla.

Maria Laakkonen (s. 1990) on taiteen maisteri, MUU ry:n ja Oulun taiteilijaseura -63 ry:n jäsen, joka työskentelee installaation ja mediataiteen parissa. Laakkosta kiinnostavat kieli ja kommunikaatio sekä pienet, yksityiset kokemukset. Hän on osallistunut jurytettyihin yhteisnäyttelyihin Vaasan taidehallissa, Hyvinkäällä sekä Oulussa.

Elisa Tuohimaa on (s. 1982) taiteen maisteri, Taidemaalariliiton ja Oulun taitelijaseura -63 ry:n jäsen. Hän työskentelee maalaustaiteen ja installaation Taiteellisessa työskentelyssä tärkeintä Tuohimaalle on kohtaaminen, yhteyden kaipuu ja yhteisen kokemuspinnan tavoittelu.Tuohimaalla on ollut yksityisnäyttelyjä Oulussa, Raahessa ja Rovaniemellä. Hän on osallistunut Oulun taiteilijaseura -63 ry:n jurytettyihin näyttelyihin Oulussa ja Porissa. 

Taru Salonen – Unhola

Taru Salosen Unhola-näyttelyn työt ovat syntyneet vuosina 2018–21 Salosen työstäessä äitinsä muistisairauden herättämiä tuntoja kuviksi. Ajan kuluessa Salosen suhde aiheeseen muuttui ja se näkyy ilmaisussa, tekniikassa ja näkökulmassa. Galleria Uuden Kipinän näyttely on kuudes varioitu Unhola-näyttelykokonaisuus.

Näyttelyn nimi viittaa henkiseen tilaan, jossa ihmiseltä on kadonnut muisti ja sen mukana muu maailma sekä oma identiteetti. Unhola on myös fyysinen tila, johon ihminen unohtuu maailmalta. Unholassa ihmiseen jää jäljelle hiljaisuuteen sulkeutuneen ihmisen arvokkuus.

Hoitokodissa Salonen näki vanhuuden ja sairauden rumuuden ohella haurasta kauneutta potilaissa, värit ja vuodenaikojen mukaan muuntuvan valon. Taiteellisessa prosessissa Saloselle terapeuttinen työ muuttui kuviksi, joita hän tarkastelee kuvataiteellisten tavoitteiden perusteella. Omaisen näkökulma etääntyy taiteilijan näkökulmaksi. Henkilökohtainen laajenee yleiseksi, kaikkia ihmisiä koskettavaksi.

Näyttelyn työt ovat grafiikkaa, puupiirroksia ja litografioita. Puupiirroksia Salonen tekee ns. häviävän laatan tekniikalla, jossa kuva rakentuu kaivertamalla ja vedostamalla värit kerroksittain yhdeltä puulaatalta. Vedossarjat ovat pieniä ja muuntuvia. Menetelmässä Salosta viehättää puumateriaalin työstämisen ja maalauksellisuuden yhdistäminen. Työprosessin lopussa kaiverrettu puulaatta on kuin muistinsa kadottanut vanha ihminen, uurteinen ja tunnistamaton. Kuvat tallentuvat paperille, josta ne siirtyvät katsojien mielissä uusiksi mielikuviksi ja muistoiksi.

Mustavalkoisissa litografioissa, kuva on piirretty kalkkikivelle ja vedostettu paperille kivipainoprässillä. Näissä kuvissa korostuvat yksinäisyyden ja ajallisuuden kokemukset.Taru Salonen on turkulainen taidegraafikko ja kuvataideopettaja. Salonen valmistui taiteen maisteriksi Aalto yliopistosta 2010. Hän opiskelen parhaillaan kuvataiteilijan AMK- tutkintoa Turun Taideakatemiassa. Taiteellisessa työssään Salonen on keskittynyt puupiirrokseen. Hän on pitänyt viime vuosina aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Salonen on Suomen taidegraafikoiden, Suomen Puupiirtäjien Seuran, Turun Taiteilijaseuran ja Turun Taidegraafikoiden jäsen. Hänen teoksiaan on Suomen Kansallisgallerian ja Husin kokoelmissa. Unhola-näyttely on Salosen ensimmäinen näyttely Lahdessa.

Veera Nelimarkka
Kalmisto I, 2022
betoni, 55 x 62 cm

Veera Nelimarkka – Crux

Crux

Ubi sunt qui ante nos, in mundo fuere?

Where have all the graveyards gone? Gone to flowers everyone. 

– Pete Seeger

Crux (subst.) = ydin, vaikeus, ongelma, taitekohta

Näyttelyn teema on saanut inspiraationsa puun sisällä olevasta kuolleesta ytimestä. Tämä ydin on nimeltään sydänpuu, ja se kannattelee koko elävää puuta. Näen sydänpuun metaforana elämälle yleensä, ja tätä näyttelyni käsittelee: kuolemaa elämän mahdollistajana ja sen kannattelijana. Toista ei ole ilman toista, mutta se ei tee kuolemasta helpommin lähestyttävää.

Näyttely koostuu sekä betonisista ja puisista veistoksista että serigrafia- ja risografiaprinteistä. Veistokset ovat abstrakteja, mutta niissä voi nähdä kaikuja luista ja rustosta, onkaloista ja luolista. Printit koostuvat Hietaniemen hautausmaalta otetuista valokuvista. Osa kuvista on otettu hautakivien tekstittömiltä puolilta ja rajattu pienelle alueelle hautakiveä. Olen käsitellyt värejä hieman epätavallisiksi sekä vieraannuttaakseni että riisuakseni ne dokumentaarisuudesta. Temaattisesti printeissä sivutaan myös kirjallisuudessa käytettyä ubi sunt -teemaa, keskiaikaisten runojen aloitussanoja, joissa valitetaan elämän ja kauneuden katoavaisuutta.

Crux on visuaalinen ajatusnäyttämö, äänettömien huokausten sarja; muistomerkki ja ristiriitaisin tuntein myönnetty arvonanto ajallisuudelle ja katoavaisuudelle.

Veera Nelimarkka (s. 1991, Helsinki) on valmistunut kuvataitelijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta, ja opiskelee tällä hetkellä taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa. Taiteilijana hän on erityisen kiinnostunut visualisoimaan ja kuvittamaan sekä t(/l)uomaan näkyväksi abstrakteja asioita, ilmiöitä ja tuntemuksia. Näyttelyssä on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon kierrätettyjä teosmateriaaleja.

Heli Kaskinen
I Know What You Did Last Summer, 2023
Valokuvarasia, ovisilmä ja hylly, n. 14 x 14 x 16 cm

Heli Kaskinen – I Know What You Did Last Summer

Heli Kaskisen I Know What You Did Last Summer on oivaltava, sympaattinen ja paikoitellen hauska näyttely, joka tutkii katsomisen ja tietämisen välistä suhdetta kerronnallisuuden, huumorin ja löydettyjen materiaalien kautta. Valokuvateoksista ja esinekollaasista koostuva autofiktiivinen teoskokonaisuus haastaa ensihavainnon humoristisen kuvatulkinnan avulla. Näemmekö sen, mitä katsomme?  

Näköhavainnon avulla saavutettu tieto peilautuu usein muistiin ja on siksi epävarmaa, mutta silti sen perusteella on helppo tehdä vakuuttavia päätelmiä. Näyttelyn teokset lähestyvät katsomisen ja tietämisen aihetta juuri samalla tavoin: Kaskinen asettuu tuijotuskilpailuun valokuvan ihmisen muotoisen kuoren kanssa ja tekee tekstimuotoisia tulkintoja. Teosten sympaattisen kömpelö huumori paitsi kääntää löydetystä esiin toisenlaisen tarinan kuin sen, mitä ensisilmäyksellä näemme, mutta myös elottoman elolliseksi. Ihmisen muotoisen kuoren alla on sykkivä sydän, toinen todellinen – jonka tarina on nähdyksi tulemisen arvoinen.

Humoristisessa valokuvakirjassaan Kim Jong-il Looking at Things (2012) João Rocha esittää katsomisen eleen vallan välineenä ja humoristisena toimintana, mutta myös kohdetta vaivaannuttavana kokemuksena, johon myös näyttelyn nimi viittaa. Se lainaa nimensä vuonna 1997 ilmestyneeltä kauhuelokuvalta, jossa vihjataan, että joku tietää karmeasta salaisuudestasi. Niin vihjaa myös tämä näyttely – paitsi että nuo ”karmeat salaisuudet” ovat todellisuudessa jotain aivan muuta. Näyttelyn teokset pyrkivät luomaan vaihtoehtoisia näkökulmia siihen, miten asiat voisivat myös olla. I Know What You Did Last Summer on teoskokonaisuus, joka inspiroituu niin ihmisyydestä, filosofiasta, taidehistoriasta kuin myös populaarikulttuurista.

Heli Kaskinen (s. 1981) on kuvataiteilija, joka työskentelee valokuvan, esinekollaasin ja tekstin parissa. Kaskisen teokset ammentavat itsereflektiosta ja hänen teoksensa käsittelevät usein ihmisyyden, eletyn elämän sekä trauman teemoja humoristis-filosofisesta näkökulmasta käsin löydettyjä materiaaleja sekä tarinankerrontaa hyödyntäen. Työskentelyssään Kaskinen on kiinnostunut näkyvän ja ei-näkyvän välisestä suhteesta, siitä millainen tarina kätkeytyy tarinan taakse. Hänen teoksensa pohjautuu kääntämisen ideaan ja teoksissaan hän pyrkii humoristisen kuvatulkinnan avulla kääntämään löydetyistä valokuvista ja objekteista esiin toisen näkökulman yhdistelemällä niihin tekstimuotoisia havaintoja elämästä. Humoristinen kuvatulkinta on menetelmä, jota Kaskinen tutkii ja kehittelee taiteellisessa työskentelyssään. Kaskinen on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta (2022) ja kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta (2017). Hänen viimeisimpiä yksityisnäyttelyitään ovat olleet One Dot Rules Them All (2021) Mikkelin valokuvakeskuksessa, Mikkelissä ja Valokuvakeskus Nykyajassa, Tampereella sekä Meanwhile, On The Other Side (2019) Valokuvagalleria Hippolytessä, Helsingissä. Kaskisen teoksia on ollut esillä myös yhteis- ja ryhmänäyttelyissä niin Suomessa kuin myös ulkomailla, kuten Itävallassa, Saksassa ja Tanskassa. Vuonna 2023 Kaskiselle myönnettiin valtion 3-vuotinen taiteilija-apuraha.

Taiteen edistämiskeskus on tuellaan mahdollistanut näyttelyn toteutumisen.

Tiina Kaisa Leppänen – Hengitän

Näyttelyn teokset on maalattu akryyli- tai öljyväreillä ulkona eri vuodenaikoina Rapolanharjulla Sääksmäellä ja Tampereen Hatanpäällä vuosina 2021–2023. Teosten lähtökohtana on ollut jokin konkreettinen paikka, kuten risukko, kivikko rannassa tai puu puistossa, josta Leppänen lähtee työstämään maalausta. Esittävyyden merkitys vähenee työskentelyn edetessä ja maalaustavan merkitys ja ekspressiivisyys lisääntyvät, jolloin lähtökohtana olleen aiheen merkitys vähenee. Pyrkimyksenä on, että maalauksen aiheen merkitys katoaa ja maalauksellisuus ja teoksen tunnelma ovat pääosassa.

Tiina Kaisa Leppänen on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on toiminut kuvataiteilijana vuodesta 1997 lähtien.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Lydia Toivanen – Mafia

Käsittelen teoksissa taustaani vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ja suurperheessä. Tuon esiin suurperheen sisäistä dynamiikkaa suhteessa yksilön kasvuun sekä kodin hengelliseen perintöön. Olen työskennellyt arkistolähtöisesti ja käyttänyt oman materiaalin lisäksi vanhempieni sekä isoäitini kotialbumikuvia. Teoksissa on nähtävissä dokumentoinnin kehityskaarta harkitummasta filmikuvaamisesta jokapäiväiseen, spontaaniin kännykkäkuvaamiseen.

Mafia on videoessee, joka havainnollistaa vanhoillislestadiolaisen suurperheen monisävyistä elämää ja sisäistä dynamiikkaa. Video nostaa esiin erilaisia todellisuuksia, joita jokaiselle yksilölle yhteisestä kasvualustasta huolimatta muodostuu. Video perustuu älypuhelimen jatkuvaan läsnäoloon ja tuo esiin puhelimen intiimin ja arkisen luonteen. Ilman sitä teoksen materiaalia ei olisi olemassa. Teoksen nimi tulee perheeni WhatsApp-ryhmän nimestä.

Valokuvakirjan Yhdestä viattomasta katseesta toistuvana elementtinä on lapsuudenkotini ruokapöytä, joka symboloi perheemme yhteisöllisyyttä ja monimuotoisuutta. Kirjan tekstiosuus koostuu sisarusteni muistoista pöydän ympäriltä kolmen vuosikymmenen ajalta. Kirjan nimi viittaa vanhempieni ensikohtaamiseen ja äitini tyypilliseen lausahdukseen, ”kaikki tämä on lähtenyt yhdestä viattomasta katseesta.”

BIO

Lydia Toivanen (synt. 1987) on kuvataiteilija, jonka pääasialliset mediat ovat valokuva ja video. Hänen keskeinen työvälineensä on älypuhelin, jonka käyttö nostaa esiin kysymyksiä valokuvauksen estetiikasta, etiikasta ja käyttötarkoituksista. Teoksissaan hän käsittelee taustaansa uskonnollisessa yhteisössä ja suurperheessä.

Anne Rantakylä
14/4 sarjasta Mangifera indica

Anne Rantakylä – Mangifera indica

Näyttelyni Mangifera indica dokumentoi valokuvin Mangifera indica kasvin eli mangon taimen hidasta kasvua kahden kuukauden ajalta ensimmäisenä koronakeväänä vuonna 2020. Teoskokonaisuudessa kuvaan ateljeen yksitoikkoista arkea vähäeleisellä tavalla, jossa kasvi ei juuri kasva mutta päivä ja valo vaihtelevat. 

Taustani valokuvataiteilijana on piirtämisessä. Opin havainnoimaan valoa piirtämisen kautta tarkkailemalla valon muutoksia kolmiulotteisilla pinnoilla ja sen tulkitsemista kaksiulotteiselle pinnalle, paperille. Valokuvaamisessani on kyse samanlaisesta havaitsemisesta. Valon olemus kiehtoo minua ja se on usein tärkein yksittäinen asia ilmaisussani. Valokuvaan mustavalkoista valokuvaa juuri tästä syystä. Se pelkistää valon olemuksen, jättää jotain salaperäistä todellisuudesta näyttämättä ja minulle se on oma maailmansa, jossa viihdyn. 

Toinen Mangifera indica näyttelyn teemoista on aika. Olen keskittynyt viime vuosina taiteellisessa työssäni aikaan liittyviin kysymyksiin. Olen valokuvannut erityisesti geologisia muodostelmia. Aavikkoa, kiviä, kallioita. En osaa selittää miksi aika kiehtoo minua niin kovasti, ehkä se on mysteereistä suurimpia rakkauden lisäksi. Kiinnostukseni aikaan on myös varsin arkinen, vuosittain minulla on lukematon määrä erilaisia paperisia kalentereita, jotka myös säilytän ja joihin palaan. Mangifera indica teoskin on eräänlainen kalenteri. Valokuvan suhde aikaan on monitahoinen. Maisteritutkielmassani kyseenalaistin valokuvataiteen teorian kaanonin siitä, että valokuva olisi pysäytetty kuva ajasta. Perustelin väitettäni sillä, että ajan olemuksesta ei ole filosofiassa tai tieteessä konsensusta ja usein valokuvataiteen teoria käsitellessään aikaa lähtee olettamuksesta, että aika olisi yksinkertaisesti lineaarinen ilmiö, joka näyttäytyy niin kuin me se ihmismielessä ja elämässä koetaan. Siinä olettamuksessa valokuva on pysäytetty kuva ajasta ja menneisyydestä. Minulle valokuva päinvastoin on elävä ikkuna aikaan ja nykyhetkeen.

Helsingissä asuva ja työskentelevä Anne Rantakylä (s. 1989) valmistui Imatran taidekoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2017 pääaineena valokuvataide ja valokuvataiteen maisteriksi Göteborgin yliopistosta vuonna 2019. Rantakylä on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut ruotsalainen Kerstin Lind-Pafumis stiftelse ja näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Magnus Strandberg
Still-kuva installaatiokokonaisuudesta Loitering
2023, video, 2min 46sek

Magnus Strandberg – Loitering

Magnus Strandberg ja joutavuuden lumo

Magnus Strandbergin näyttely Loitering on kunnianosoitus irtolaisuudelle ja joutomaille. Taiteilija on ollut viime aikoina inspiroitunut Helsingin Taivallahdesta ja siellä sijaitsevasta Taivalsaaresta. Kyseiset Hietarannan uimarannan ja Hietaniemen hautausmaan yhteydessä sijaitsevat alueet ovat olleet viimeisiä pääkaupungin keskustan liepeillä sijaitsevia joutomaita. 

Joutomaat alkoivat kiehtoa taiteilijaa sen myötä, kun hän jokin aika sitten kiinnostui vieraslajeista kerätessään kasveja värjäämistä varten. Uudessa näyttelyssä hänen projektinsa on laajennut esimerkiksi valkoposkihanhen pörhistelyä kuvaavaan videoon ja kasvienkeräilyn yhteydessä Strandbergin työhuoneelle kulkeutuneita pikkumönkijöitä kuvaaviin syanotypioihin. Kasvit ovat taas antaneet värinsä näyttelyn tekstiiliteoksille. Vieraslajit, joutomaat ja kutsumattomat vieraat ovat Strandbergista uskomattoman kiehtovia, koska ne ilmentävät kontrollin ulkopuolista ja kuritonta aikamme maailmassa. Hän toteaakin seuraavaa: ”Määrittelemättömään paikkaan eivät kuulu tarkat säännöt siitä, miten siellä pitäisi olla. Joudut keksimään ne itse. Päätät itse. Leikillä ei ole sääntöjä eikä määränpäätä.”

Taivallahden alue kiehtoo taiteilijaa myös siitä syystä, että sen historiassa erilaiset käyttötarkoitukset kontrastoivat toistensa kanssa. Samalla alueella on sijainnut niin teurastamo tai uimaranta, minkä lisäksi 1800-luvun venäläissotilaiden hautausmaan päälle on myöhemmin rakennettu tennishalli. Keskenään ristiriitaiset tai ainakin erisuuntaiset käyttötavat kertovat omalla tavallaan alueen statuksesta ja käytöstä. Tätä nykyä alue on murroksessa, kun kiistellyn kylpylähotelliprojektin myötä ovat saaneet väistyä niin veneiden talvisäilytys kuin sekalainen kasvusto. Jälkimmäinen vaikuttaa onneksi olevan sitkeää laatua ja onkin puskenut versoja lanatun maan pintaan. 

Strandberg käsittelee näyttelyssään yksiulotteisen talousajattelun näkökulmasta hyödytöntä joutomaalle kasvanutta lähiluontoa, jossa näkyy suunnitelmaton kerroksellisuus ja tietynlainen määrittelemättömyys. Yhteiskunta, joka haluaa kaiken määrittelyn ja vallankäyttönsä kohteeksi, on armoton ja muistiton organisaatio. Taiteilijan näyttely onkin hätähuuto joutomaiden ja epämääräisyyden puolesta. Hän kirjoittaa seuraavaa: ”Mielestäni maleskelu ja asiaton oleskelu kuuluvat olemisen tärkeimpiin muotoihin, koska ne usein miten sisältävät poikkeuksellisia ajattelun ja havaitsemisen muotoja.” 

Näyttelyssään Loitering Magnus Strandberg ei etsiydy koskemattoman ja villin luonnon äärelle, vaan hän on kiinnostunut lähiluonnosta ja vähämerkityksellisemmäksi koetusta arkipäiväisen alueesta, joka osoittautuu hänen analyysissaan kapinalliseksi ja kurittomaksi vapauden tyyssijaksi. Arkisen ja vähäpätöisen merkitys paljastuukin hänen teostensa myötä äärimmäisen tärkeäksi. Taiteilija näyttää, miten tärkeää on antaa aikaa ja tilaa odottamattomasta avautuville vaivihkaisille kokemuksille ja toimille. Strandbergin taiteessa pienimuotoinen ja sivuutettu saa näkyvyytensä ja paljastaa voimansa. Maleskelu ja oleskelu ovat välttämättömiä asioiden syvemmälle ymmärrykselle. 

Näyttelyä ovat tukeneet Konstsamfundet ja Svenska kulturfonden. 

FT Juha-Heikki Tihinen

Lahden Taidelainaamo – TEOSVÄLITYS

Taidelainaamon teokset esittäytyvät Galleria Uuden Kipinän kaikissa näyttelytiloissa nyt kolmatta kertaa. Esillä olevia teoksia ei ole nähty aiemmin Lahden Taidelainaamossa. Esillä on yli 170 teosta 44 taiteilijalta. Tavalliset taidelainaamomitat eivät rajoita Teosvälityksen teoksia vaan esillä on nyt myös isoja, yli 100 x 100 cm teoksia.

Lahden Taidelainaamon taiteilijat ovat pääosin päijäthämäläisiä. Taidelainaamo välittää Lahden Taiteilijaseuraan, Lahden Taidegraafikoihin ja Valokuvataide ry:n kuuluvien taiteilijoiden teoksia.

Teokset saa mukaan heti. Teoksen voi lunastaa omakseen kertaostona tai kuukausimaksua maksamalla, kunnes teos tulee kokonaan maksetuksi. Kuukausimaksu on koroton.

Teosvälitysviikon muu ohjelma Galleria Uudessa Kipinässä:

ke 15.11. klo 17–19:
Paneelikeskustelu aiheena Julkinen taide ja osallistavuus julkisessa taiteessa. Keskustelua muun muassa Rantakartanon uudesta muraalista ja sen synnystä.

to 16.11. klo 18–20:
Pimeesti taidetta -ilta. Koe taide taskulampun valossa!

pe 17.11. klo 12–18

Lainaa taiteilija

la 18.11. klo 12–16

Lainaa taiteilija

su 19.11. klo 14–16:
Teoksen takana -taiteilijatapaaminen. Vapaamuotoista keskustelua taidevälitystapahtuman teoksista.

Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Lainaa taiteilija

Haluaisitko lainata itsellesi taiteilijan?

Lainataiteilijan kanssa voit yhdessä tutustua Lahden Taidelainaamon Teosvälitys-tapahtuman näyttelyyn ja hän voi esitellä teille teoksia.

Voit kysyä mieltäsi askarruttavia asioita taiteeseen liittyen sekä keskustella taiteesta. Halutessasi voit myös taiteilla itsellesi lainataiteilijan opastuksella pienen taideteoksen.

Lainattava taiteilija:

Nelli Penna, lahtelainen kuvataiteilija ja taidemaalari sekä yhteisötaiteilija. Penna toimii myös Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtajana.

Missä ja milloin:

Taiteilija lainattavissa Galleria Uusi Kipinä pe 17.11. klo 12–18 sekä la 18.11. klo 12–16

Miten:

Lainaa taiteilija itsellesi maksimissaan tunniksi laittamalla etukäteen sähköpostia osoitteeseen galleriauusikipina@kauno.fi tai soittamalla gallerialle numeroon 044 322 4665.

Varattavat ajat: pe 17.11. klo 12–18 sekä la 18.11. klo 12–16.

Saija Starr – Paikat joita kannan mukanani

Tuuli riepottelee kukkia ja puita,
katkoo oksia,
levittää terälehtiä ympäristöön,
muuttaa maisemaa, ja minua.

Mietin onko lapsuuteni kiipeilypuu vielä pystyssä ja jäikö puuhun jälki niin kuin minuun, kun kiipeilin sen oksilla. Kävelen puutarhassa ja ajattelen ajan kulumista, ikuista muutosta ja liikehdintää. Jahtaan sydän pakahtuen jotain määrittelemätöntä, jonka haluaisin saattaa jonkinlaiseen muotoon, pysäyttää, mutta en tiedä miten, enkä edes kunnolla mitä se on. Ehkä tuo tunne / muisto / muistikuva / tila löytyy maalauksesta: ainakin maalatessa koen olevani lähinnä tuota pakahtumisen tunnetta ja saavani jostain hetkittäin kiinni.

Näyttely kertoo muistoista, kaipuusta, ja paikoista, joita kannan mukanani.

Teemu Siika – Näyttely

Luonnossa muovautuneita, syntyneitä̈ ja esiintyviä̈ ilmiöitä̈ – geologisia muodostelmia, maisemia, elollisia olentoja, lumen kinostumista, aaltoliikettä, liekkien tanssia ja hiilloksen sykkivää hehkua, jopa maahan varisseiden lehtien muodostamia installaatioita – pidetään yleisesti esteettisesti kauniina ja henkisesti rauhoittavina. Näille yhteistä on niiden syntyprosessin takana oleva puhdas sattuma. Onko samaa estetiikkaa ja rauhoittavaa vaikutusta mahdollista saavuttaa taiteessa, jonka muotojen ja komposition synnyn takana on merkittävissä määrin sattuma?

Teemu Siika on tutkinut tätä maalaustaiteen ja keramiikan keinoin. Teosten toteutustapa on ennalta määritelty, mutta sattuma on saanut sanoa viimeisen sanan niiden ulkoasussa. Siian keraamisissa teoksissa sattuman airuena toimii painovoima. Maalauksissa sattuman oikkuja edustaa ihmiskäden ja siveltimen yhteyden kautta syntyvä rytmiikan ja motorisen epätarkkuuden hienovarainen muutos.

Keraamiset teokset Siika toteuttaa kehittämällään menetelmällä, jossa teoksen lopullisessa muodossa esiintyvät vaihtelut ovat painovoiman avustaman sattuman kautta syntyneitä. Maalausten tekniikkana on meditatiivinen pilkutus vaihtelevan kokoisilla siveltimillä ja erilaisen viskositeetin omaavilla maaleilla. Teosten komposition ja rytmiikan määrää siveltimestä valuvan maalin määrä, sekä hienomotorisen epätarkkuuden ja keskittymisen herpaantumisen luoma tiheysvaihtelu.

Sattuman estetiikka on Siian toinen taiteellinen pääsuuntaus. Hän keskittyy myös ihmisyyden ja yhteiskunnan tutkimiseen lisäämällä kerroksia ja merkityksiä lasten populaari- ja lelukulttuurista fyysisen innoituksensa saaviin keraamisiin veistoksiin perehtymällä kulloinkin käsittelemäänsä aihetta ruotiviin sosiaalipsykologian ja muiden ihmistieteiden julkaisuihin. Sattuman estetiikka on hänelle vastapainoa tälle ajoittain syvälle ihmisyyteen menevän tutkimuksen kuormittavuuteen. Siian ihmisen kokoisia veistoksia on viimeksi nähty Lahdessa niin ikään Galleria Uudessa Kipinässä vuonna 2020.

Maarit Rantala
Keitaalla
2022
Öljyväri kovalevylle
211 cm× 122 cm

Maarit Rantala – Ilmestyksiä

Ilmestyksiä – näyttely on matka ilmestyksiin ja omintakeisiin maisemiin, joissa fakta ja fiktio synnyttävät rinnakkaisia todellisuuksia. Ihmismielen sisäiset kerrostumat ovat liikkeellepaneva sysäys näkymiin, joita kohtaamme. On kyse hetkistä ja impressioista – maisemallisista keidastuokioista, joissa mieli pysähtyy ja kutsuu esiin paikan hengen. Luomakunnan kauneimmat ja kummallisimmat oliot ilmestyvät runollisiin maisemiin tehden taikojaan. Niillä on sanomansa: tapaamme olioissa ja esineissä ristiriitaisuuksia ja löydämme niiden sisältä meille tarkoitettuja viestejä. Tervetuloa matkalle. 

Näyttely sisältää akryyli- ja öljyvärin maalattuja maalattuja maalauksia. 

Maarit Rantala on Hyvinkään taidekoulusta 2013 ja Vapaasta taidekoulusta 2018 valmistunut taiteilija, jonka työskentelyperiaatteita ohjaavat sisäinen kaaos ja elämään piiloutuneet ristiriidat. Hänen maalauskielensä on yhtä aikaa rouheaa ja herkän salaperäistä. Sekasortoisen maailman keskellä maalaus on kuin runo, joka voi yhtä aikaa lohduttaa ja tavoittaa pyhyyden kokemuksen.

Anna Reivilä
Possible planets #1
2023
pigmenttivedos
20 x 30 cm

Anna Reivilä – Crude matter

Minä olen silmä, jolla maailmankaikkeus itseään katsoo, jumaluutensa tuntien. – Percy Shelly 

Jokainen sukupolvi on kohottanut katseensa yötaivaalle ja ihmetellyt avaruuden kauneutta. Avaruus on ollut niin inspiraation lähteenä kuin matkan kohteena. Tiedemiehet näkevät avaruuden arvoitukset jopa elämän kysymysten avaimena, visionäärit tulevaisuuden mahdollisuuksina, taiteilijat luovuuden lähteenä. Avaruus on romanttinen, uhkaava, symbolinen sekä salamyhkäinen.

Mutta mikä on se polku kaukaisista tähdistä kämmenelläni pitelemääni punaiseen omenaan – ja minuun itseeni. Sen polun täytyy johtaa tähdistä meihin, suuresta pieneen, sillä me emme tehneet tätä planeettaa, eikä Maa tehnyt Aurinkoa ja muita tähtiä. Valokuvasarja Crude Matter tutkii ihmisen suhdetta maailmankaikkeuteen materian kautta. Sarjan ajava voima on idea siitä, kuinka kosmos luo meidät, mutta myös me luomme kosmoksen havaitsemalla sitä. 

Taidetta tutkittaessa keskeisessä asemassa ovat aika -sekä paikkasidonnaisuus. Mutta avaruutta tutkiessa huomaa pian, että aika ja paikka ovat kaikkea muuta kuin absoluuttiset, tasapainoiset ja muuttumattomat. Aika voi kaartua ja jopa tyhjyydellä on muoto. Tilassa on monta kerrosta, valo kameran kennolle on matkustanut kuolleesta tähdestä vuosikymmeniä halki avaruuden. Maailmankaikkeuden todellisuus on jotain aivan muuta kuin meidän todellisuutemme. Se on enimmäkseen pimeää ainetta, vain pikkuisen karkeaa ainesta sekä valon kaltaisia arjen energioita. 

Anna Reivilä tutkii kiviainesta avaruuden materiaalina. Hän viittaa teoksillaan siihen, miten kaikki maapallon materiaalit ovat tulleet avaruudesta, ja miten on mahdotonta tutkia avaruutta pelkästään katsomalla. Teoksissa katse kääntyy pois ihmisestä elinkaaremme ajan ylittäviin kiviin. Koska näyttelyn valokuvissa ihmisen tekemä teko on kuitenkin aina läsnä, tulee taiteilija samalla tutkineeksi inhimillisyyden rajoja.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Studio Viis – Viisvuotisjuhlanäyttely

Studio Viis -kollektiivi juhlii viisvuotista taivaltaan näyttelyllä Galleria Uudessa Kipinässä 13.9.-1.10.2023

Juhlanäyttely kokoaa taiteilijoiden uusimmat teokset hahmogalleriaan yhtenäiseksi rintamaksi kertoakseen, että Outsider-taiteessa on voimaa sekä asennetta tulla nähdyksi! Taiteilijamme ovat ylpeitä itsestään, toisistaan ja teoksistaan.

Kollektiivin viisivuotiseen historiaan mahtuu paljon saavutuksia: useita omia näyttelyitä eri puolilla Suomea, useamman jäsenen edustuksia Outsider Art Festivaaleilla viimeisen kolmen vuoden aikana, studiotavaroiden muuttoa tilojen vaihtuessa isompiin, lukuisa joukko vierailevia kuvataiteilijoita osana toimintaamme, yhteistyötahojen kanssa järjestettyjä mahtavia projekteja ja hankkeita, useampi taiteilijamentori luotsaamassa toimintaa, kollektiivin jäsenten lukumäärän kasvamista vuosien varrella, vaihtuvia näyttelyitä Kahvila! -kahvilassa (Aleksanterinkatu 15, Lahti), toistemme kannustamista työhuoneella sekä ennen kaikkea uuden oppimista ja itsensä ylittämistä jokaisen uuden teoksen valmistumisen myötä.

Kollektiivimme koostuu erityistä tukea tarvitsevista ammattikuvataiteilijoista sekä taidementorista. Toimintamme tähtää ammattimaiseen kuvataiteelliseen tuotantoon sekä laajaan näyttelytoimintaan osana kollektiivia. Olemme Lahdessa, Kiveriössä toimiva vapaa ja itsenäinen taiteilijaryhmä. Kollektiivimme toimii osana Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen vammaispalvelujen päiväaikaista toimintaa. Juhlanäyttelyssä on nähtävillä kollektiivin yhdentoista tällä hetkellä aktiivisen taiteilijan teoksia.

Tervetuloa viihtymään juhlanäyttelyyn!

Ota teoksista rohkeasti kuvia sosiaaliseen mediaan. Tägääthän meidät kuviisi ja seuraa meitä Instagramin puolella @studioviis

Eläköön Outsider Art!

Anni Henriksson – Pehmeä taivas

Pyyhin kädet savesta, jotta voin kirjoittaa tämän tiedotteen. Savesta, jota kaivaessa juutuin ojan pohjan mutaan ja saappaat hörppäsivät vettä. Nauratti.

Opettelen dreijaamaan vähän ennen näyttelyn avajaisia. Dreijan kiekolle paiskattu savi on jäykkää ja hiekka raapii ihoa. Etsin voimaani kimpale muinaista merenpohjaa kämmenten välissä. Savi paljastaa heti kun käteni haparoivat. Itkettää.

Muistuu mieleen lapsuuden savityökerho. Silloin päätin, että en osaa tätä hommaa. Päätös, jota en tiedostanut tehneeni mutta jonka takana ehkä juuri siksi olen pysynyt kohta neljä vuosikymmentä. Elän uudelleen ajan kerrostumia – hetkiä, jolloin olen pelännyt epäonnistumista ja pelon ohjaamana tehnyt sitä minkä tiedän jo osaavani. Olen hylännyt iloni, eikä ole lainkaan yksinkertaista löytää takaisin sen luo.

Tänään lupaan itselleni, että onnistumista ei määrittele lopputuloksen olemus. Onnistun kun vastaan materiaalin olemukseen koko ruumiillani ja tunnen nautinnon imun paljaissa jalkapohjissa asti. 

Pehmeä taivas on ensimmäinen oma näyttelyni kymmeneen vuoteen. Olen miettinyt kauan mitä haluan. Vihdoin ymmärsin kysyä käsiltä, kysyä sydämeltä.

Haluan laulaa, haluan tanssia ja haluan huutaa täysillä. 

Kiitos

SKR Päijät-Hämeen rahasto
Lahden kaupunki
Kauno ry 
Ateljee Artelli savipajan Henna Nuutinen 
paras dreijausope Pauliina Purhonen
Inari, kumppanini lapion varressa ja
ojan pientareella
Hullu NainenMaa

Tea Tuovila
Aurinko, tähdet ja kaikki päivät
2023
monotypia, carborundum, kuivaneula, ompelu
55x85cm

Tea Tuovila – Omat ympyrät

Pyörin näissä omissa ympyröissäni.
Välillä ne rajaavat pientä omaa tilaa ja joskus se on koko maailma. En tiedä mistä ne alunperin tulivat, mutta sinne ne vain pyrkivät tulemaan. 

Tea Tuovilan ilmaisutyyli on abstrakti minimalismi. Teoksissaan hän jäsentää maailmaa abstraktien symbolien ja värien kautta. Usein pelkistämisen jälkeen jäljelle jää vain väripintaa. Teoksissa ympyrät symboloivat taiteilijalle jatkuvuutta, maailmankaikkeutta, maapalloa, aurinkoa tai omaa kuplaa. Kuvio on ikuinen ja iätön. Sen tutkiminen on loputon mielenkiinnon kohde. Teoksissa toistuu usein myös suora ohut viiva. Viivan käyttäminen rauhoittaa kuvaa, antamalla tukea ja rauhaa. 

Tekniikkana on carborundum ja kuivaneula. Teokset ovat värikylläisiä, mutta usein pelkkä musta voi viedä voiton. Ne ovat myös uniikkeja, koska niistä ei ole olemassa vedossarjoja. Kehystämisessä ei ole käytetty paspista ja lasia, vaan vedospaperi on pingotettu rimasta ja vanerista tehtyjen 4,5 cm paksujen pohjien päälle, jotka tuovat ne irti seinäpinnasta. Perinteinen kehystystapa ei teoksille sopisikaan. Taiteilija kokee sen hallitsevan ja vangitsevan kuvaa liikaa. Kuvat myös jatkuvat reunojen yli ja teokset ovat maalausten kaltaisia; uniikkeja, värikylläisiä yksilöitä, joille carborundun luo pintastruktuurin 

Tuovilan teokset eivät julista mitään, vaan näyttävät sen, mikä tekijää itseään puhuttelee – ja toivottavasti myös katsojaa. Tea Tuovila on Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2000 valmistunut kuvataiteilija (AMK), joka on myös intohimoinen valokuvaaja. 

Susanna Pesonen
Alex – Doing what matters
2023

Susanna Pesonen – Doing What Matters in Times of Stress

Doing What Matters in the Times of Stress -näyttely käsittelee Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia turvallisuuden tunteeseen, toimijuuteen ja mielenterveyteen. Se koostuu videoinstallaatiosta ja työpajassa toteutetuista kuvista. 

Videoinstallaatiossa As a Russian, you cannot be silent, venäläinen sotaa vastustava aktivisti Alex kertoo vastarinnasta ja valinnoista. Alex on osallistunut mielenosoituksiin sodan ensimmäisistä päivistä lähtien Ukrainan lippu harteillaan. Teos pohjaa audiovisuaaliseen Yhdessä sotaa vastaan -artikkeliin (julkaistu Ylellä 9.4.2023.) Se tutkii journalistisin menetelmin kerätyn aineiston tuomista verkkojournalismin maailmasta tilalliseen näyttelymuotoon. Videoissa kuullaan haastatteluita, nähdään mielenosoituksia Suomessa ja otteita eri medioiden uutisvideoista Ukrainasta ja Venäjältä. 

Off focus? Visualizing my values -valokuvaterapia työpajassa toteutettu kokonaisuus muodostuu työpajaan osallistuneiden ukrainalaisten tuomista ja ottamista valokuvista. Päivän kestävässä työpajassa käsiteltiin mielenterveyttä sota-aikana sekä elämän merkityksellisempien asioiden tunnistamista ja kuvaamista yhdessä valokuvaaja Susanna Pesosen ja terapeutti Maiju Tokolan kanssa. Osallistujat toivat kolme heille tärkeää kuvaa, joiden herättämiä tunteita ja merkityksiä avattiin yhdessä keskustellen. Vanhojen kuvien rinnalle otettiin uusia kuvia, jotka peilaavat vanhoista kuvista nousseita teemoja tässä hetkessä ja ympäristössä. 

Susanna Pesonen (s. 1996) on Helsingissä asuva valokuvaaja ja aktivisti. Pesonen työskentelee dokumentaristisen ja journalistisen kuvan parissa, yhdistäen itse kuvattua ja lainattua materiaalia. Hänen työskentelynsä keskiössä on usein yhteiskunnalliset ilmiöt ja henkilötarinat. Hän on valmistunut LAB Muotoiluinstituutista keväällä 2023 sekä opiskellut Skotlannissa Edinburgh College of artissa. Hänen töitään on ollut esillä ryhmänäyttelyssä Skotlannissa sekä useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa. Pesonen työskentelee freelancer kuvaajana sekä visuaalisena journalistina Ylellä.

Näyttelyn toteutusta on tukeneet Patricia Seppälän Säätiö ja Kauno ry.

ENG

Doing What Matters in Times of Stress -exhibition adresses the effects of Russia’s war of agression on feelings of security, human agency and mental health. It consists of a video installation and pictures actualized in a workshop. 

In the video installation, ”As a Russian, You Cannot Be Silent”, russian anti-war activist Alex discusses resistance and choices. Alex has participated in anti-war protests in Finland since the first days of the war, ukrainian flag on his shoulders. The installation is based on an audiovisual article, ”Yhdessä Sotaa Vastaan” (published on Yle 9.4.2023). The installation explores adapting materials gathered through journalistic methods from the world of online journalism into a shape of an exhibition.

In it we’ll see an interview of Alex, footage of the anti-war demonstrations and excerpts of news footage from Ukraine and Russia. 

Off Focus? Visualizing My Values is a set realised in photographic therapy and it consists of pictures brought and taken by Ukrainians. The day long workshop processed mental health during the war time and focused on finding and photographing the more meaningful things in life with the lead of photographer Susanna Pesonen and therapist Maiju Tokkola.

The exhibition is sponsored by Patricia Seppälä’s foundation and Kauno ry.

UKR

Виставка «Робити те, що має значення під час стресу» розглядає вплив загарбницької війни Росії на відчуття безпеки, свободу волі та психічне здоров’я. Він складається з відеоінсталяції та фотографій, актуалізованих у майстерні.

У відеоінсталяції «Як росіянин не можна мовчати» російський антивоєнний активіст Алекс обговорює спротив і вибір. Алекс брав участь в антивоєнних протестах у Фінляндії з перших днів війни, з українським прапором на плечах. В основу інсталяції покладено аудіовізуальну статтю «Yhdessä Sotaa Vastaan» (опубліковано в Yle 9.4.2023). Інсталяція досліджує адаптацію матеріалів, зібраних журналістськими методами зі світу онлайн-журналістики, у форму виставки.

У ньому ми побачимо інтерв’ю Алекса, кадри антивоєнних демонстрацій та уривки новин з України та Росії.

Не у фокусі? «Візуалізація моїх цінностей» — це набір, реалізований у фототерапії, який складається зі світлин, які принесли та зробили українці. Денний семінар розглядав психічне здоров’я під час війни та зосереджувався на пошуку та фотографуванні більш значущих речей у житті під керівництвом фотографа Сусанни Песонен і терапевта Майджу Токкола.

Спонсорами виставки є фонд Патриції Сеппяля та Kauno ry.

Kati Sankala – NELIÖ JA PUNAINEN

Olin 11-vuotias, kun kävelin Vesijärvenkadulla ja taivaan peitti ensin ääni, sitten naakkaparvi. Naakkoja oli varmasti tuhat, ja jokaiselle niistä oli yksi sana. Istuin bussiin ja jäin toistamaan mietteissäni naakan sanaa. Naakka-naakka-naakka-. Toisto sai maailman sidokset höltymään. Naakka ei ollutkaan enää harmaanmusta siivekäs, vaan lystikäs kirjainyhdistelmä, joka jäi irralleen leijumaan, viittaamatta mihinkään. Se olisi voinut tarttua yhtä hyvin sormikkaaseen tai jääkaapin alapuolella olevaan kuivatavarakaappiin.

Nyt esillä olevat maalaukset ovat saaneet alkunsa arkisista havainnoista ja niiden muistoista. Ne liittyvät ihmisen muokkaamaan maailmaan, kuten liikennemerkkeihin, tyhjiin akvaarioihin ja lähiöpihoihin. Tutut asiat ilmestyvät maalauksiin yhä uudelleen, ottaen erilaisia muotoja ja värejä, muodostaen erilaisia suhteita toisiinsa. Asiat vapautuvat vaivihkaa niille annetuista nimistä. Merkillinen puolalaiskirjailija Bruno Schulz puolustaa eräässä novellissaan materiaalisen maailman salaista kuhinaa nimeämisvimmaltamme: ”Tuo yhdennäköisyys, tuo ulkoinen vaikutelma ja nimi tyynnyttävät mielemme ja estävät meitä kysymästä, kuka tuo onneton luomus omissa silmissään oikeastaan on…”

Myös näyttelyn teoksissa on kyse paitsi ajattelusta, myös aineellisen maailman ihmeistä. Maalaukset ovat muodostuneet tuhlailevista määristä rautaoksideja, rautahydroksideja, kadmiumsulfidia, natriumalumiinisulfosilikaattia, kromioksidia, hiillettyä luuta ja akryylipolymeeriemulsiota. Itse valmistetut maalit ovat villimpiä kuin tehdasvalmisteiset: usein ne rahisevat liiaallisesta pigmenttimäärästä ja ovat melkein paakkuisia, joskus taas emulsio tekee väristä liimamaista lientä. Aineen oikusta tulee myös kuvan oikku. Kati Sankala on Lahdessa syntynyt kuvataiteilija, joka on opiskellut taidemaalariksi Vapaassa taidekoulussa Helsingissä. Tällä hetkellä hän viimeistelee kuvataiteen maisteriopintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Sankalan teoksia on yksityisten taidekokoelmien lisäksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä Valtion taidekokoelmissa.

Ronja Siitonen & Mari Mäntynen – Kiintymyksen asentoja

Kiintymyksen asentoja on Ronja Siitosen ja Mari Mäntysen yhteisnäyttely, jonka teemoja ovat läheiset ihmissuhteet ja omakuvallinen performanssi kameralle. Siitonen on lähestynyt kameransa kanssa entisiä ihastuksiaan ja Mäntynen sisaruksiaan ja isäänsä.

Siitonen ja Mäntynen ovat molemmat valmistuneet valokuvaajiksi LAB Muotoiluinstituutista keväällä 2023.

Ihastuspäiväkirja -teoskokonaisuus rakentuu yhteisomakuvien ympärille, joita Siitonen on kuvannut entisten ihastustensa kanssa. Siitonen on ollut ihastunut kuvissa esiintyviin henkilöihin viimeisen 12 vuoden aikana. Ihastuspäiväkirja sai alkunsa vuonna 2021 Siitosen halusta dokumentoida monilukuista ihastushistoriaansa, sillä aihe vaivasi taukoamatta hänen mieltään joko ihastustunnemyrskyinä, tai analyysinä yhteiskunnan pariutumismalleista ja -odotuksista, joihin hän ei itse samaistunut. Teoksen toinen osa Suudelma Jaron kanssa on kameralle performoitu suudelma, jonka Siitonen ja hänen entinen ihastuksensa toteuttavat videolle. Projekti käsittelee lavastettujen yhteisomakuvien kautta tunnustamista, valokuvan valikoivaa totuutta ja mahdollista sukupolvikokemusta sitoutumisen haasteellisuudesta.

Lemmikki (2021-) on projekti, jossa Mäntynen on havainnoinut perheenjäsentensä välisten suhteiden muutoksia. Miten vanhemman ja lapsen roolit muuttuvat perheen sisällä ajan kuluessa, sekä miten sisarussuhteiden dynamiikat ja roolit voivat olla iskostuneet meihin hienovaraisen syvälle. Valokuvat ovat inspiroituneet perheen vanhoista kotialbumikuvista ja osa kuvista onkin suoria kopioita

niistä. Näyttelyssä on myös esillä behind the scenes -videoita kuvaustilanteista. Videot voivat paljastaa jotain idyllisten ja aseteltujen lapsuudenkuvien takaa.

Mikael Alanko – Kerro mulle olenko olemassa

”Vastustan mitä tahansa uskontoa ja kommunismia ja natsismia – ne ovat molemmat yhtä uskontoja.  He ovat vain korvaavia jumalia.”
– Lemmy Kilmister

”Laitoin sydämeni ja sieluni työhöni, ja olen menettänyt järkeni tässä prosessissa.”
– Vincent van Gogh

Olen meditoinut yhdeksän vuotta mutta maailma ei ole muuttunut ollenkaan. Olen huolestunut maapallon tilanteesta. Tämä onkin todella paha paikka.

Teen taidetta, jossa haluan oikeasti sanoa ja antaa totuutta ihmisille.  Musiikki antaa minulle rauhoittumista ja onnellisuutta ja buddhalaisuus ajattelemisen aihetta: ollakko olemassa vai olematta?

Ajattelen että maailmaa ei muuteta väkivallalla vaan taistelemalla pahaa vastaan. Samaan aikaan kun ateismi ja buddhalaisuus väittelevät, kunnioittaen kyllä toistensa näkemyksiä, filosofisesta kysymyksestä Jumalan olemassaolosta, mun vastaukseni ja elämänohjeeni on filosofia.

Ja – Kauan eläköön onnellisuus!

Mikael Alanko on valmistunut Kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi 2022 Koulutuskeskus Salpauksesta. Nuoresta iästään huolimatta Alanko on ehtinyt osallistua jo  moniin yhteisnäyttelyihin, joista ehkä tärkeimpänä mainittakoon Generation 2020 Amos Rexissä. Mikael Alanko on hyvin laaja-alainen taiteilija ja kiinnostunut niin kaksi- ja kolmiulotteisesta työskentelystä kuin animaatioistakin. Alangon teokset ovat voimakkaita ja usein kantaaottavia.

Kerro mulle olenko olemassa on Mikael Alangon ensimmäinen yksityisnäyttely.  Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolle, joka on tukenut näyttelyä.

Eeva-Maija Priha – Malus Domestica

Miten lankesi päivänvalo? Miltä suunnalta puhalsi tuuli? – Bo Carpelan

Alex Markwith – Confluence: Synthetic Visions

All parts of this project have been produced using human-AI interaction

Alex Markwith Painting Exhibition at Galleria Uusi Kipinä Includes original paintings that have been inspired using a process that includes iterative artificial intelligence techniques created in Collaboration with Jori Grym.

Galleria Uusi Kipinä is proud to present an extraordinary exhibition featuring visionary mixed media paintings by Alex Markwith incorporating a ground-breaking iterative AI process made in collaboration with behavioral strategist and researcher Jori Grym. From July 12th to July 30th, you are invited to immerse yourself in the captivating realm where abstraction meets representation, and traditional techniques merge with cutting-edge technology. This not-to-be-missed exhibition will take place at Galleria Uusi Kipinä, located at Kymintie 1, 15140 Lahti.

Markwith’s abstract expressionist roots are evident in the bold strokes and vibrant colors that dominate the canvas. His paintings are a visual symphony, a riot of color and form that draws the viewer into a world of emotion and sensation. A reinterpretation of the neo-classical masterpiece, ”The Death of Socrates” serves as the conceptual starting point. Recurring images such as skulls and chess pieces, symbols of mortality and strategy, add a layer of depth and introspection to the works.

A highlight of the exhibition is the ground-breaking collaboration between Alex Markwith and Jori Grym, where artificial intelligence is harnessed as a co-creative tool. Witness the harmonious blend of human ingenuity and technological prowess as AI-generated images come to life in the tactile real world. This unprecedented partnership pushes the boundaries of artistic creation, blurring the lines between human and machine creativity.

The exhibition will open with a grand reception on Tuesday, July 11th, from 6:00pm to 8:00pm. This exclusive event provides an opportunity to meet the artist, gain insights into the creative process, and delve deeper into the intricate layers of Markwith’s artistic vision.

We invite art enthusiasts, collectors, and the curious alike to experience this extraordinary exhibition at Galleria Uusi Kipinä. Join us from July 12th to July 30th as we embark on a journey through Alex Markwith’s diverse artistic world, where tradition and innovation collide, and imagination knows no bounds.

”Confluence: Synthetic Visions” 

Galleria Uusi Kipinä tarjoaa poikkeuksellisen näyttelyn, jossa nähdään näkemyksellisiä sekatekniikan maalauksia Alex Markwithilta. Maalaukset on luotu käyttämällä mullistavaa iteratiivista tekoälyprosessia, joka on luotu yhteistyössä käyttäytymisstrategi ja tutkija Jori Grymin kanssa. 

Keskustelu tekoälystä pyörii eri teknologioiden ja ihmisosaamisen kilpailun välillä: vievätkö kielimallipohjaiset järjestelmät kuten ChatGPT kirjoittajien työt? Korvaavatko Midjourneyn kaltaiset stabiilidiffuusiojärjestelmät perinteiset kuvataitelijat? Tarvitaanko meitä ihmisiä enää uuden luomiseen?  

Markwith ja Grym lähestyvät aihetta eri suunnalta. Samalla tavoin kuin tämän päivän parhaat shakkipelaajat ovat ihmisten tai koneiden sijaan ihmis-kone-tiimejä, jotka hyödyntävät sekä inhimillistä intuitiota että koneellista laskentatehoa, voivat taiteilijatkin Markwithin ja Grymin mukaan luoda taiteen tekijätiimejä. Nekin muodostuvat aivojaan käyttävistä ihmisistä ja erilaisista tekoälyentiteeteistä. 

Prosessi alkaa Alex Markwithin alkuperäisistä teoksista, joissa yhdistyvät nykytaiteen erilaiset tekniikat kuten abstrakti maalaus ja kuvanveisto. Nämä taulut analysoi kuvien tarkasteluun luotu tekoäly, joka kuvailee taulut tekstimuotoon. Tekstin taas tulkitsee toinen tekoäly, joka pyrkii kuvauksen perusteella tuottamaan ohjeistuksen kolmannelle, kuvaa tuottavalle tekoälylle. Se luo ohjeistuksen perusteella omia digitaalisia teoksiaan. Nämä digitaaliset teokset puolestaan toimivat pohjana Markwithin seuraaville maalauksille. 

Lopputuloksena on täysin originaaleja, ihmiskäsin luotuja veistoksellisia maalauksia. Tämä iteratiivinen ja kehämäinen prosessi on luotu yhteistyössä tutkija Jori Grymin kanssa. 

”Confluence: Synthetic Visions” on peloton esimerkki inhimillisen ja koneellisen älyn yhdistämisestä luomistyössä.

ALEX MARKWITH BIO

Alex Markwith is a Helsinki-based visual artist known for his mixed media paintings and sculptures. Merging abstraction, collage and street art influences, Markwith’s current body of work hybridizes his physical, process-oriented approach with digital tools imagery.

Previously based in New York City, Markwith has participated in more than fifty exhibitions worldwide, including solo shows in New York, Houston, Paris and Helsinki. Recent projects include a Copenhagen residency as part of ARTIVAL: Re-Connect and participation in NordArt 2023, Europe’s largest juried exhibition of contemporary art held annually in Büdelsdorf, Germany.

Born 1988, Kinston, PA (USA), Markwith earned his Bachelor of Fine Arts from Rhode Island School of Design (Painting, 2011) and completed the school’s European Honors Program in Rome, Italy. Markwith has received grants from the City of Helsinki and the Arts Promotion Center of Finland (Taike) and is a member of Taidemaalariliitto and Helsinki Artists’ Association. His work is held in numerous private collections and the Museum of Fine Arts, Houston.

JORI GRYM BIO

Jori Grym is a distinguished strategist and researcher, whose expertise lies at the intersection of behavior, economics, and technology. As a behavioral strategist at the Finnish Tax Administration and a researcher of behaviorale economics and experimental philosophy at the Hanken School of Economics, Grym has dedicated his career to unraveling the complex dynamics of human decision- making and judgment.

Grym is no stranger to the public sphere; his insights are frequently sought after, with appearances on the Finnish morning TV science program, ”Jälkikaronkka,” and numerous public lectures under his belt.

Grym’s ongoing exploration of AI-generated images is his first venture into the realm of contemporary art, produced in collaboration with visual artist Alex Markwith. Drawing upon his deep knowledge of new technologies, including AI tools and cryptocurrencies, Grym seeks to examine the influence of these technologies on human perception and judgment, pushing the boundaries of both art and science.

Emilia Mäkelä – Greenery / Vehryt

Käsittelen teoksissani transfeminiiniä kehoa. Pohjaan maalaukseni ottamiini ns. thirst trap valokuviin. Töissäni omakuva ei liity pelkästään identiteetin rakentamiseen vaan haluun nähdä poseerauksen läpi ja näyttää oma kömpelyyteni sekä epävarmuuteni maalausprosessin kautta.

Näyttelykokonaisuus koostuu kankaalle maalatuista öljyväritöistä.

Tapio Hirvonen – Pinnan alla

Kuuluin lapsena ”Meren Salaisuudet” -kerhoon, joka toimitti kuukausittain ilmestyvää samannimistä lehteä. Kerho oli ranskalaisen tutkimusmatkailijan Jacques Cousteaun samannimisen merentutkimus -dokumenttisarjan ja Calypso tutkimuslaivan fani- ja oheistuote. Ohjelmasarja ja kerhon lehdet herättivät kiinnostukseni merenalaiseen maailmaan.  Akvaario harrastus tuli jäädäkseen yhtenä tärkeänä lisänä vedenalaisen elämän tarkkailuun.

Korallieläimiä on ollut merissä jo 500 miljoonaa vuotta sitten. Korallieläimet jaetaan symmetriatasojen mukaan kahteen alaluokkaan: sulkakoralleihin ja kukkakoralleihin. Kukkakoralleihin kuuluvat myös merivuokot. Korallieläimet muodostavat koralliriutoilla monipuolisen ja rikkaan elinympäristön, jossa lukuisat eliö – ja kalalajit elävät symbioosissa keskenään korallien kanssa. Korallit tarjoavat suojaa monille kalaparville, sekä eliöille, joskin jotkut korallit kuitenkin saalistavat selkärangattomia eläimiä kuten planktonia ja pikkukaloja suulonkeroiden polttiaissoluilla. Korallit elävät joko kovalla alustalla tai liejussa ja hiekassa meren pohjassa. Korallieläimet viihtyvät parhaiten trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Kylmänmeren korallit esiintyvät syvemmässä ja kylmemmässä vedessä.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa koralliriuttoja sekä merenpinnan nousun että varsinkin pintaveden lämpötilan nousun kautta. Yksi koralliriuttoja uhkaavista tekijöistä on rantojen ja rantavesien voimakas muokkaaminen ja sen seurauksena syntynyt eroosio. Myös meriveden happamoituminen uhkaa koralliriuttoja.

Koralliriuttojen ennallistamistyötä on alettu tehdä siellä, missä korallit ovat jo alkaneet hävitä ja tulokset ovat osittain lupaavia. Merivesien lämpötila ei saa nousta 3–4 astetta, koska seurauksena on korallien häviäminen ja kuolema.

Tällä näyttelyllä ja näillä seitsemällä koralliaiheisella työlläni haluan tarjota katsojalle mahdollisuuden syventyä töissä esillä olevaan rikkaaseen merenalaiseen väri ja muoto maailmaan, joka lähestyy monin paikoin abstraktia taidetta. Töiden lähdemateriaalina olen käyttänyt kuvapankkien vapaita merenalaisia digi kuvia sekä lisännyt joitakin yksityiskohtia vapaasti mielikuvitusta käyttäen, joten työt eivät esiinny 1:1 tunnistettavina netissä vaan muodostavat oman visuaalisen ja taiteellisen tyylinsä ja ilmeensä.

Näyttelyn myötä toivon katsojan kokevan esteettisen mielihyvän lisäksi merien suojelun tarpeellisuuden ja sen kiireellisyyden ilmastonmuutoksen ollessa vääjäämätön tosiasia. Näyttelyn tarkoitus ei ole jäädä pelkästään esteettiseksi elämykseksi, vaan herättää katsoja ja kokija pohtimaan ilmastonmuutoksen yhtä vakavaa ilmiötä ja muistuttamaan myös meitä lähinnä olevien Itämeren ja sisämaan järvien tilasta ja kunnosta.

Juuli Kangasniemi – CIRCLE

Lotta Blomberg – Fever Weaver

Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely: Toivo Heinimäki – Map of Fog

Rasmus Mäkelä – Drawing a circle

Drawing a circle syntyi valokuvataiteilija Rasmus Mäkelän halusta lähestyä työskentelyprosessia uudesta näkökulmasta. Kiinnostus performanssia kohtaan yhdistyi Mäkelän taustaan skeittarina ja valokuvaajana, mistä syntyi uusi, kokonaan keväällä ja kesällä 2022 toteutettu teossarja.

Näyttelyssään Mäkelä pohtii ympyrää, toistoa, täydellisyyttä ja sen tavoittelua sekä kehollisuutta. Kokonaisuus koostuu kahdesta performatiivisesta videoteoksesta, valokuvista ja keraamisista, käsintehdyistä skeittirenkaiden jäljitelmistä.

Performanssien kuvauspaikkana toimi Helsingin messukeskuksen parkkihalli – paikka, johon skeittarit eivät ole tervetulleita. Mäkelä haluaa näyttää väärinymmärretyn lajin vaihtoehtoisessa valossa; performatiivisena taiteena, joka kuuluu kaupunkitilaan.

Rasmus Mäkelä (s. 1991, Orimattila) on Helsingissä asuva valokuvataiteilija, jonka töiden tärkeimpiä teemoja ovat muutos, ahdistus, valo ja yksilön kokemus. Yhdistämällä teoksiinsa ääntä ja veistoksellisuutta Mäkelä tutkii myös ajan ja tilan käsitteitä. Kokeilu ja leikkisyys sekä teosten keskeneräisyys ja kierrättäminen ovat keskeisessä roolissa hänen työskentelyssään. Mäkelä valmistui Valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta keväällä 2021.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Finnfoto.

Timo Höyssä – Menagerie

Gallerian perältä nurkan takaa löytyy pieni kuriositeettien eläintarha täynnä outoja otuksia. Kasoja eläintä, tekstuuria ja pinnallisia tunteita. Kaikki olennoista eivät tunnu nauttivan epätavallisista olotiloistaan ja näyttää siltä, että yksi yrittää jopa paeta tilasta katsojaa. Pitäisikö nämä hahmot vain jättää rauhaan sen sijaan että asetamme ne kaikkien nähtäville ja tuijotamme niiden ahdinkoa?

Menagerie – näyttely tutkii ja esittelee pienten kuvitteellisten otusten avulla viime vuosien mylläkässä esille tulleita tunteita – niin suuria kuin pieniä, henkilökohtaisia että maailmanlaajuisia. Näyttely koostuu tekstiiliveistoksista, joiden pohjina on käytetty taiteilijan itse puhdistamia eläinten kalloja. Ne ovat päällystetty eräänlaisella risaisella fasadilla käyttäen hyödyksi kankaita sekä kierrätysmateriaaleja.

Timo Höyssä (s. 1991) on Vesilahdella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija (AMK). Eläinten kallot ovat olleet hänen pitkäaikainen harrastuksensa sekä kiinnostuksen kohteensa ja viime vuosina hänen työnsä ovat leikitelleet itse kalloilla kuin myös niiden innoittamalla kuvamaailmalla. Hänen teoksiaan tulee olemaan nähtävissä myös koko elokuun ajan Helsingin Galleria SEINÄ:ssä ja Porin P-Galleriassa ajalla 19.8.-4.9.2022.

www.timohoyssa.wordpress.com

Instagram: @timohoyssa.art