AJANKOHTAISTA



Galleria Uusi Kipinä ja Lahden Taidelainaamo suljettuna

Galleria Uusi Kipinä ja Lahden Taidelainaamo ovat kiinni hallituksen suosituksen mukaisesti ainakin 17.3.-13.4. Näin ollen Johanna Sipilän, Juuso Noronkosken, Salla Vaalion ja Hanna Lamnaouerin näyttelyt siirtyvät vuodelle 2021. Tiedotamme asiasta lisää koronatilanteen muuttuessa.

Uuden Kipinän henkilökunta vastaa edelleen puheluihin ja sähköposteihin. Meidät tavoittaa arkisin:

Kauno ry. ja Galleria Uusi Kipinä
info@kauno.fi
p. 044 322 4665

Lahden Taidelainaamo
taidelainaamo@lahdentaiteilijaseura.fi
p. 03 734 3865

Pidetään hyvää huolta toisistamme!


// Kipinä-tiimi

4.-22.3.2020 Mikko Sakala & Manja Riihelä, Maria Pääkkönen, Tarja Lanu & Metropoliitta Arseni, Päivi Virtanen

Mikko Sakala & Manja Riihelä

Mikko Sakalan ja Manja Riihelän valokuvaa ja maalausta yhdistävissä teoksissa silmänsä sulkeneet ihmiset vaipuvat sisäisiin maailmoihinsa. Ihmisen ja taustan päälle muodostuva maalaus irtautuu hahmosta kuin muotoaan hakeva uni tai vaeltava varjo. Hiljentymisestä nousee näkyväksi ajatus, keskittyvän ihmismielen peili.

Teoksia rakentaessa Sakala ei maalaa kuvaa ihmisestä, vaan konkreettisesti ihmistä.  Eri tavoin maalaten , maskeeraten ja rakentaen eri materiaaleilla maalaustapahtumassa syntyy kokonaisuus, jonka kehitystä Riihelä valokuvaa.  Studiovalaistuksessa maalari, valokuvaaja ja malli heittäytyvät performanssin tapaiseen prosessiin, jossa luodaan maalaten, ohjaten ja leikkien kuvaa.  Tämä työskentelytapa avaa mahdollisuuksia lähestyä eri tavoin maalaustaiteen perinteitä ja tapaa kuvata ihmistä.  Maalaus rikkoo todellisuuden muotoja ja tilaa ja rakentaa näin kuviin uusia merkityksiä.

Mikko Sakala ( s. 1961 )
Taidemaalari
Asuu ja työskentelee Sippolassa , Taidekeskus Antareksessa

Manja Riihelä ( s. 1963 )
Valokuvaaja
Asuu ja työskentelee Kouvolassa

Mikko Sakala ja Manja Riihelä, Läpi, 2019, kehystetty valokuva, 97cm x 114,5cm (ilman kehystä)

Maria Pääkkönen – Sumun maa

Katkelma, kudelma, kohtaus. Näkyvän maailman häilyvyys ja parvi vaikeasti pyydystettäviä ajatuksia. Paljon hitaasti kuluvaa aikaa ja kirkas välähdys katoavaa nykyisyyttä. Irrallisia palasia, loputtomasti ei mihinkään sijoittuvia yksityiskohtia ja mielikuvien haurasta liimaa. Kokonaiskuva hämärtyy ja muistin perukoilta karkaavia säikeitä on hankala sitoa yhteen. Muistot tarttuvat vuodenaikoihin ja vuodenajat sulautuvat jatkuvaksi harmaaksi hukkuen lopulta sumuun.

Sumun maa on ote tarinan satunnaisesta kohdasta, eräästä prosessista leikattu jakso, äkillinen alku ja avoin loppu. Näyttelyssä nähtävä installaatio koostuu piirustuksista ja tekstistä.

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Taideyhdistys nuorten taiteilijoiden apurahalla sekä Paulon Säätiö

Maria Pääkkönen on Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka työskentelee piirustuksen, installaation ja performanssin keinoin. Hänen teostensa keskeisiä teemoja ovat katsomiskokemus, muistaminen, aika, maisema, erilaisten todellisuuksien rajapinnat sekä itse piirustusprosessi, jossa tämä kaikki kietoutuu yhteen. Pääkkönen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Vuosina 2016 – 2017 hän työskenteli Maastrichtissa kansainvälisessä Jan van Eyck Academie -residenssissä.

www.mariapaakkonen.com

Maria Pääkkönen, Verho / Veil, 2020, kuultopaperi, lyijykynä paperille, tussi ja grafiitti japaninpaperille

Tarja Lanu & Metropoliitta Arseni – Savessa

Keramiikka on uusi materiaali molemmille näyttelyasettajille. Se on yhtäältä vaatinut opiskelua, mutta toisaalta vapauttanut entisistä kaavoista. ”Savi uutena materiaalina antoi minulle mahdollisuuden ja rohkeuden tehdä kuvaksi sellaista, jota maalaten en olisi tehnyt” Tarja Lanu toteaa. Hän myös kertoo käyttäneensä keramiikkateoksissaan olemassa olevia taideteoksia inspiraationsa lähteenä. Metropoliitta Arseni puolestaan toteaa, ettei ole aikaisemmin veistänyt ja savi on vapauttanut hänet siihen. Aiheina hänellä ovat kissaeläimet ja muutamien teosten mallina oma kissa.

Savi on plastinen luonnonmateriaali, jota on käytetty vuosituhansien ajan tarve-, rituaali- ja koriste-esineiden valmistukseen. Savea löytyy Suomesta melkeinpä kaikkialta. Esimerkiksi Etelä-Suomen rannikkoalueella on laajoja savitasankoja ja Pohjanmaan rannikkoalueella jokialueitten maaperä on usein savea. Savilaadun kemiallisesta koostumuksesta johtuen raakapoltetun esineen väri vaihtelee punaisen eri sävyistä harmaaseen ja jopa valkoiseen. Astian tai esineen väritystä voidaan muuttaa vielä lasituspoltossa käyttämällä alilasitevärejä tai värillisiä lasitteita.

Savimateriaalin ennalta-arvaamattomuus johdattaa uudenlaisiin ratkaisuihin niin sisällön kuin toteutuksenkin osalta. Vanha materiaali, savi, tässä ajassa ja uusissa käsissä yllättää tekijät eikä vähiten uunista tullessaan.

.. on johdattanut uudenlaisiin…                      

Savi, tässä ajassa ja uusissa käsissä on yllättänyt tekijät…

Ikiaikainen materiaali, savi, tässä ajassa….

Metropoliitta Arseni, Väijyvä, keramiikka, 11cm x 7cm x 22cm

Päivi Virtanen – Palamisesta

Hiljaisesta tulesta roihuun, joka kuluttaa hengen ja materian loppuun.
Korroosioon ja sisältäpäin hitaaseen kytemiseen.
Elämä on paikoin kuin savuttava, huonosti vetävä hormi, johon karsta kiinnittyy.
Tuhkasta saattaa silti nousta uusi elämä.

Taidenäyttelyn teokset ovat sekatekniikoilla maalattuja intuitiivisia havaintoja palamisesta ja elämästä.

Palamiseen liittyvät sanat  ovat usein elämän ilmiöiden vertauskuvia tai ainakin niitä käytetään eri yhteyksissä sellaisina. “Polttaa kynttilää molemmista päistä” – tuhoutuminen on vain ajan kysymys!  Ihminen voi palaa loppuun…mutta, myös rakkaus, milloin se hehkuu, milloin roihuaa!  Siinä saattaa uhata jopa kärventyminen, ennenkuin se rakkaus lopulta sammuu, tai sitten se jää kytemään.

Pientä liekkiä pitää lietsoa, mutta iso liekehtiminen aiheuttaa jo levottomuutta. Syntymäpäiväkynttilä puhalletaan sammuksiin, mutta tavallinen pöytäkynttilä ehkä jopa niistetään, ellei sitä ennen ole jo polttanut päreitään, kun kynttilöitä ei ollut…

Jos elämä menee vain siihen, että sammuttelee koko ajan pieniä tulipaloja, voi siirtyä hitaan palamisen vaiheeseen, ruuansulatus ja lopulta lahoaminen ovat myös palamisen muotoja. Ruostuminen on aineen yhtymistä happeen ja hidasta palamista, mutta se rautaoksidi kelpaa myös maalaamiseen, aivan kuin hiili, tuhka ja noki.

Päivi Virtanen on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta 2018
Hän on Taidemaalariliiton kokelasjäsen

Päivi Virtanen, +1100 astetta, 2016, sekatekniikka mdf-levylle, 100cm x 100cm
12.2.-1.3.2020 Satu Loukkola, Sakari Piippo, Annukka Visapää, Tiina Salmi

Satu Loukkola – Kukkii

Jyreästi nyhähampainen, alta harsukarvainen, pitkäveteinen, harittavasti hatuinen. Vinopuikea tai vastopuikea, suippukka tahi lanttopäinen tai tasasoukka. Sukalaitainen, nyhäsahainen hapsipäinen, vanhempana harsuröyhyinen ja lehdet tönkeäkarvaiset.

Näin hauskasti kuvaili kasveja Flora Fennicassa Elias Lönnrot 1866.

IHANIA KUKKIA

Minä maalasin niitä. Maalasin öljyväreillä kuvia salkoruusuista.
Kukkia on myös vanhojen mestareiden maalaamissa muotokuvissa malliensa hameen helmoissa. Minä maalasin niistä innoittuneena.
Kukkia ovat kirjoneet taitavat kädet pöytäliinoihin. Minä maalasin niitäkin.
Näyttelyssä on maalausten lisäksi graniitista veistettyjä kukkia ja kasvien osia valettuna pronssiin.

Sarja on punnitusta sanomasta vapaa, tutkielma kukista, terälehtien lumoavista laskoksista ja kasvien pitkulais-pyöreistä muodoista.

Satu Loukkola, National Gallery, yksityiskohta

Sakari Piippo – Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä

Joukko toimittajia on kerääntynyt ministerin ympärille esittämään kysymyksiä hallitusohjelman kärkihankkeiden toteutumisesta. Ministeri vastaa vakavana. Harmaan puvun liepeet ovat jo rypyssä pitkän päivän illassa.

Siuntion kunnanvaltuuston kokouksessa yhden valtuutetun muodostama valtuustoryhmä esittää vastalauseen jokaiseen pöytäkirjan mukaiseen esitykseen. Kokous ajautuu kaaokseen, kun jokaisesta kohdasta joudutaan äänestämään yhä uudestaan.

Nuorgamin koululla on eduskuntavaalien äänestyspäivänä hiljaista. Neljä äänestäjää on käynyt kirkkaana kevätaamuna paikalla. Vanhan kyläkaupan pahvilaatikoista kasattu vuosikymmenten saatossa hapertunut äänestyskoppi seisoo paikallaan, kun terävä tuuli pyyhkii ulkopuolella tuntureiden yli.

Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä (2015–2019) on valokuvaaja Sakari Piipon (s. 1981) dokumentaarinen trilogia. Teoksessa liikutaan poliittisen vallan huipulta valtioneuvoston tiedotustilaisuuksista kunnanvaltuustojen kokoussaleihin ja vaalien alla äänestyspaikoille.

Otsikoihin nousevien loistokkaiden vaalivoittojen, kärkipoliitikkojen välisten valtapelien ja koko kansaa kiinnostavien kohupäätösten sijaan tässä hiljaisessa teoksessa tarkastellaan politiikan kuivakkaa arkipuurtamista: ryppyyn istuttuja puvuntakkeja, pitkiksi venyviä valtuustokokouksia ja ostosreissun yhteydessä suoritettua pientä mutta arvokasta rituaalia, äänestämistä.

Sakari Piippo, Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä

Annukka Visapää – Metsänpeitossa

Metsä, vesi, ilma, maa ovat meitä kaikkia ympäröiviä ja rakentavia elementtejä. Me kaikki Maa-planeetan kasvustot olemme samaa tähtipölyä, räjähdyksen jälkeisiä ilmentymiä. Aiheenani näyttelyssäni on ihminen suhteessa olemisen ja näkemisen kautta luontoon, osana maisemaa.

Olen käyttänyt lähestymismetodinani vanhaa suomalaista käsitettä Metsänpeitto.

Metsänpeitto on käsite, jonka kaikki vielä sata vuotta sitten tunsivat. Oli itsestään selvää, että metsä kykeni lumoamaan ihmisen peittoonsa, eriskummalliseen tilaan. Metsän peittämä ei ollut oikein läsnä tässä maailmassa, mutta ei varsinaisesti tuonpuoleisessakaan.
Metsänpeitto kertoi metsän voimasta, metsällä oli tahto.

Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre pitää luonnon tuottamaa elämystä ihmisen ja maiseman vuoropuheluna. Sartren mukaan ihminen näkee itsensä, koska joku näkee hänet. Filosofi, niin ikään ranskalainen, Maurice Merleau-Pontyn mukaan näkeminen ja näkyminen muodostavat vaihduntakuvion, jossa subjekti ja objekti voivat vaihtaa paikkaa.

Kirjallisuudentutkija ja semiootikko Roland Barthes puolestaan puhuu näkökyvyn kaksoisliikkeestä. Se kuljettaa ihmistä kahteen suuntaan, taaksepäin, johonkin ihmisessä itsessään olevaan ja samalla ajassa eteenpäin.

Kun siis kuljen maisemassa, tai siis yleensä ottaen maailmassa, joutuen metsänpeittoon, katseleeko luonto silloin minua niin kuin minä sitä? Onko maisema sama minussa kuin se on ulkona olevana?
Olen työstänyt näitä energeettisiä tuntemuksia, valokuviksi, maalauksiksi ja esineiksi.

Annukka Visapää, Jossain (Maisema), vedos silisecille, 30cmx50cm

Tiina Salmi – Tehdyt

Työt ovat pitkälti valmistuneet tämän kummallisen pimeän talven keskellä, jossa maisema muuttuu välillä sateisen syksyiseksi. Ajatuksena oli yhdistää tutuista luontokokemuksista liikkeelle lähteviin teoksiin tummia ja hailakoita, vahvoja ja hentoja värejä. Myös pieni galleriatila vaikutti, sillä ajattelin niin, että tunnistettavat elementit saattaisivat sopia sinne paremmin kuin abstraktimpi toteutus.

Homma oli jo pitkällä käynnissä tajutessani sen mistä lähtöajatus sai alkunsa. Tapanani on tehdä työni mahdollisimman suoraan tässä ja nyt, parhaiten myös yleensä onnistun silloin kun uskallan luottaa vaistooni. Nyt kun kävelin kotoa pajalle läpi iltakaupungin koin pimeän, hämärän rajamaan sävyt ja toisaalta yllätyksiä tuovat kaupungin valot. Eli tämän oudon talven kaupunkitunnelmat siirsivät kontrastinsa ja osittain värinsä näille luontohavainnoille.

Mikäli grafiikan paja sijaitsisi jossain eteläsuomalaisessa maaseutuympäristössä, voisivat nykyiset työni olla niin tummia että niiden valaiseminen tuottaisi hankaluutta.

Tiina Salmi, Melkein, 2020, polymeerigravyyri, fotoetsaus, akvatinta, 42,5 x 62,5

Arkisto