Ajankohtaista



Kari Kärkkäinen / Sheung Yiu / Iina Gröhn / Niko Skorpio

15.5.–2.6.2024


Kari Kärkkäinen
Paljonko kirahvin täytyy kurottaa kaulaansa (yksityiskohta)
2024
mänty, öljyväri, puuvaha

Kari Kärkkäinen – Pallo Hukassa

”Alakerta palaa. Perkele, palakoon”
(Villi länsi – Juice Leskinen)

Orfilaiset, jo 500-luvulla, määrittelivät ihmisen osaksi luontoa, ihmistä koskee se mikä luontoakin. Orfilaiset myös huomioivat ihmisen tavallaan eksyneen, koska hän toimii ikäänkuin ei olisi luontoa vaan jotain sen ulkopuolella olevaa. Kuitenkin juuri ihmisen toiminta vaikuttaa kaikkeen elämään luonnossa.

Nyt tämä eksynyt ihminen kuluttaa luonnonvaroja, ahneudessaan, sillä vauhdilla että jätämme lapsenlapsillemme kalutun maapallon ja siitä johtuvasta ilmastonmuutoksessa aiheutuneet ongelmat.

Talouden ja kulutuksen kasvuun perustuva politiikka on tiensä päässä. Koska suosiota kalastelevat, korruptoituneet poliitikot eivät pääse vanhoista ajatusmalleistaan, ihmisten on vapaaehtoisesti muutettava ajattelutapaansa ja toimintamallejaan.

Kari Kärkkäinen on veistänyt puusta havaintoja toimintamme aiheuttamista jäljistä maapallolla.

Näyttelyä on tukenut Suomen kulttuurirahasto.

Kuvanveistäjä Kari Kärkkäinen s.1962 Sonkajärvi.
Juvalla työskentelevä monipuolisesti puuta työssään käyttävä veistäjä, jolle puu on intohimo ja päämateriaali. Yksilönä hän on monien muiden lajien tapaan riippuvainen avainlaji haavasta. Kärkkäinen suosii luonnon ja metsien suojelua, koska hänen sielunsa elää metsästä.


Sheung Yiu
Ground Truth 2_030, 2024

Sheung Yiu – If Light Gives Us Knowledge, Bacteria Give Us Memories

The glossy, textured surface of virtual reality attempts to convince us of its authenticity, yet as we traverse the digital space, take a moment to inhale: there is nothing but the metallic scent of VR goggles. While photorealism may define the digital realm, scent defines the physical world to which we are tethered.

The exhibition, ”If Light Gives Us Knowledge, Bacteria Give Us Memories,” explores whether the constant impulse of digital archiving aids our memory or contributes to forgetfulness. While 3D photogrammetry, which employs photographs as data to construct volumetric models, can create photorealistic trompe l’oeil, they fall short in replicating every aspect of reality. The exhibition highlights elements of our tangible world that resist replication in digital space through 3D computer graphics: scent and memory. Volumetric models, products of digitization processes capturing and reconstructing, prompt contemplation on the possibility of creating memory in virtual reality. While 3D computer graphics are based on computing optical patterns, memory demands more than just optical appearance. The virtual world is built upon light, while the real world is filled with scent.

Neatly arranged within the exhibition space are 108 photographs of the same portable hard drive, serving as an analogy to 3D photogrammetry—a technique for converting physical objects into digital models. At its center lies a wax object resembling a hard drive, infused with the custom scent of an old comic book from Hong Kong, serving as an introduction to the video essay. Visitors are invited to experience this scent by igniting the wax objects upon their arrival at the exhibition, as if paying respect in a shrine.

Screening on four screens is a video essay titled ”Everything is a Projection.” This multi-chapter essay delves into the intersections of digital space and memory, anchored by a collection of old comic books retrieved from the artist’s childhood home. Commencing with the artist’s personal story of transporting these books from his family’s storage to Finland, which he now resides, the video essay embarks on a meandering journey exploring the possibility of replicating a home in digital space. At times personal and at times critical, the unfolding narrative underscores the limitations of 3D media and highlights the crucial role of scent in memory—a sensory experience that remains elusive and unattainable in virtual environments.

The exhibition also features an award-winning photobook, ”Everything is a Projection.” The book explores one of many visual systems that form the backbone of virtual reality and gaming, and exposes the inner mechanisms of computer graphics that increasingly shape our world. Comprising a vast collection of various maps and 3D objects, it also includes an interview with Jaakko Lehtinen, head researcher at NVIDIA.


Iina Gröhn
Syringa vulgaris, 2020
Pigmenttivedos pohjustettuna alumiinikomposiitille, floater puukehykset, lasi 2023
100 x 66,74 cm

Iina Gröhn
Forget me not

Forget me not on teossarja, jossa Iina Gröhn käsittelee muistia, menneisyyttä ja muuttuvaa maisemaa. Esillä olevissa teoksissa kukkivat kasvit toimivat muistamisen välineinä. Niiden avulla palataan aikaan, jolloin koulun päättäjäisiä juhlittiin vienosti tuoksuvan omenapuun alla, sen kukkivan oksiston varjossa. Aikaan, jolloin keskipäivän aikaan tehtyjä tutkimusretkiä värittivät kirjavat perhosten siivet. Ja aikaan, jolloin jouluaamut alkoivat takapihalla olevia valkoisia eläinten jälkiä tutkimalla. Jälkien, jotka kertoivat tarinoita eläinten omista yöllisistä seikkailuista.

Valokuvateoksiin Iina Gröhn on dokumentoinut kukkivien kasvien kauneuden ja symbolisen voiman. Kasvien ikuistaminen jään sisälle on kuin ajan pysäyttäminen: nyt niiden kukintojen herkkyys säilyy muuttumattomana läpi ajan.

Iina Gröhn on kuvataiteilija, joka työskentelee äänen, tekstin ja linssipohjaisten medioiden parissa. Gröhn on erityisen kiinnostunut vaihtoehtoisista ja orgaanisista vedostusmenetelmistä, joiden avulla hän tutkii valokuvauksen olennaisia ominaisuuksia: valoa, aikaa, prosessia ja materiaalisuutta. Taiteellaan hän haluaa kyseenalaistaa todellisuuden ja havaitsemisen välisiä rajoja.

Vuonna 2023 Iina Gröhn valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden, suunnittelun ja arkkitehtuurin korkeakoulusta. Hänellä on myös kuvataiteen kandidaatin tutkinto Turun ammattikorkeakoulusta. Gröhnin teoksia on ollut esillä muun muassa Suomen valokuvataiteen museossa, Pohjanmaan valokuvakeskuksessa ja Turun Taidehallissa. Gröhn on kuulunut Suomen Pimiötaiteilijat ry:n toimintaan vuodesta 2019 lähtien, koska hän haluaa olla osa yhteisöä, joka on omistautunut analogisen valokuvauksen ja pimiötyöskentelyn säilyttämiselle.

Näyttelyä on tukenut Aalto-yliopisto ja Finnfoto ry.


Niko Skorpio
1=2, 2024
Tussi paperille
60 x 50 cm

Niko Skorpio – Holarkia

Holarkia kuvaa yksilön, holonin, suhdetta osatekijöihinsä sekä suurempaan kokonaisuuteen. Holon on itsenäinen toimija ja samalla osa suurempaa kokonaisuutta, joka on puolestaan sekä omalla tasollaan holon että osa korkeamman tason kokonaisuutta, ja niin edelleen.

Niko Skorpion Holarkia-näyttely esittelee valikoiman abstraktien tussipiirustuksien ja sekatek- niikkateoksien sarjasta, jonka tämä aloitti 2019. Skorpio piirtää paperille loputtomia sarjoja vii- voja, linjoja ja muotoja. Ne eivät pyri esittämään mitään, mutta niistä voi muodostua abstrakteja maisemia, olioita tai tapahtumia, tai näiden välimuotoja.
Avainsanoja ovat toistuvuus, liike, muoto, kasvu, prosessi, evoluutio, elämänpuu, vuosirenkaat, periytyvyys, mutaatiot, murros, hajoaminen.

Niko Skorpion työskentely on sukua päämäärättömälle piirustelulle, mutta teoksien koko ja- lostaa toiminnan hitaaksi hulluudeksi. Tekniikka on tarkoituksellisen mateleva ja aikaavievä. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, omistautumista ja tietoista taistelua tylsistymistä vastaan. Keskeistä on vetäytyminen sosiaalisesta kohinasta ja nopeista pintavirtauksista. Skorpion suosima meditatiivinen työskentelytapa on hiljainen vastalause kiireen, hälyn ja pirstaleisuuden vaivaamalle arjelle, joka huomaamatta syö keskittymisen, lähimuistin ja tietoisen läsnäolon tässä ja nyt.

Holarkia esiintyy Skorpion teosten taustalla tavalla tai toisella. Pohjimmiltaan kyse on yksilön suhteesta paitsi ympäristöönsä, myös moniin erilaisiin osatekijöihin, jotka yhdessä tuottavat kyseisen yksilön. Palaamme peruskysymyksien ytimeen. Mitä on olla?

NIKO SKORPIO (s. 1974) työskentelee kuvan, äänen ja sekalaisen kadonneen ja löydetyn materiaalin parissa. Hänen teoksiaan on esitetty taidenäyttelyissä ja tapahtumissa kansainvälisesti. Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa (Taiteen maisteri, 2018) ja Tampereen ammattikorkea- koulussa (Kuvataiteilija, 2014). Hänen taustansa on kokeellisessa underground-musiikissa ja graafisessa suunnittelussa, joiden parissa hän on toiminut 1990-luvulta alkaen.

“Työskentelyni on intuitiivisten tilojen kartoittamista. Suosin sattumaa ja muita kontrollia hylkiviä keinoja voidakseni luovuttaa ohjakset alitajuisille voimille. Jonkin ihmisluonnolle vieraan tavoitteleminen kertoo ehkä jotain ihmisenä olemisesta tässä ajassa ja tilassa.”

Miss Kompro / Hans-Peter Schütt / Jari Järnström / Sofi Häkkinen & Miradonna Sirkka

24.4.–12.5.2024


Miss Kompro
Ahaa!, 2024

Miss Kompro – AHAA!

Ahaa! on yhdestätoista maalauksesta ja sote-himmeli-installaatiosta koostuva organisaatiotaidenäyttely, joka ihmettelee sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää, ilmiöitä, ihmisellisyyttä sekä systeemejä organisaation sisäisestä näkökulmasta. Teoksissa näitä lähestytään empaattisella kriittisyydellä, kädenlämpöisellä kykenemättömyydellä tuottaa valmiita ratkaisuja, mutta väsymättömällä pyrkimyksellä parantaa maailmaa rakenteiden, prosessien ja abstraktien viitekehysten tasoilla liikuttamalla erilaisia ymmärryksiä kohti uusia yhteisiä oivalluksia.

Näyttely on eräänlainen periskooppi. Miss Kompro on hyödyntänyt yli vuosikymmenen päivätyönään taiteen toiminnan logiikkaa ja aineettoman muotoilun osaamista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen. Ahaa! -näyttelyssä päinvastoin käytetään sote-kontekstin kompleksisuusajattelua taiteellisen ilmaisun lähtökohtana. Näyttely ei dokumentoi tarkkailukohteitaan sellaisenaan, mutta se ei myöskään ota kantaa esittämällä mielipiteitä tavoiteltavasta tai välteltävästä. Sen merkitys on yksinkertaisesti tuottaa jaettavassa muodossa (ehkä vain omakohtaista) tapaa hahmottaa olevaa. Tässä tapauksessa kahta yhtä mahdottomasti täydellisesti sanoitettavaa toimintaa: taiteen ja soten olemaa. Molemmilla on tarkoituksensa, ja yhtä hanakasti ne tahtovat tulla hyväksyttäviksi, perustelluiksi ja toivomillaan tavoilla tulkituiksi.

”Minä en määrittelevässä selityksessä aio onnistua, mutta aion silti osallistua. Juuri niin kuin homma toimii: sekoittaen ekspliittiseen tietoon yksityisten kokemusten sävyt, ja sotkuisuuden, joka on välttämättömästi läsnä aina siellä, mikä liittyy ihmisiin.”


Hans-Peter Schütt
Eläinoletettu, 2024
palapeli, spray
18 x 18 cm

Hans-Peter Schütt – Eläinoletetut

Näyttelyn teoksissa on kuvattu toistaiseksi tuntemattomia eläinoletettuja. Näillä olennoilla ei ole nimiä, niitä ei tavata eläintieteen lajikartastoissa, eikä niitä voida paikantaa evoluutiopuun oksilta.

Olen ehtinyt ajatella kuvaamieni olentojen olevan tulevaisuuden ympäristönmuutoksista syntyneitä mutaatioita tai ihmisen itsensä jotain tarkoitusta varten valmistamia. Samaten olen ajatellut niitä elämänmuotoina, jotka ovat olleet kauan meitä ennen tai vain pysytelleet meiltä piilossa.

Viime vuosina teokset ovat alkaneet edustaa elämän arvokkuutta, samankaltaisuutta sekä pyrkimystä selviytyä elämisen haasteista, vaikka maailmassa olemisen muoto ja tavat olisivatkin kovin erilaisia. Keskeiseksi kysymykseksi on noussut lähinnä se, miten ihminen voisi kohdata muun lajisen elämän kestävästi ja kunnioittaa toimillaan ja käytöksellään sen yhtäläistä oikeutta olla maailmassa?

Teokset kuvaavat myös eläimyyttä, joka on yhteistä kehityshistoriaa, jotain jonka sivilisaatio on siivonnut meistä taka-alalle, tuttua ja vierasta, toista.

Teokset on tehty käytettyinä hankituista palapeleistä. Ne ovat käsin maalattuja ja niiden tekemiseen ei liity missään vaiheessa mitään digitaalista.


Jari Järnström
Andreas, 2024
akryyli, spraymaali, lehtihopea ja öljy kankaalle
100 x 100 cm

Jari Järnström
Tekoälyä ja mielenmaisemaa

Jari Järnström aloittaa teosten maalaamisen akryyli- ja spraymaalein action painting -tekniikalla, jolla syntyy vapaata abstraktiota ja jossa hetkellisyys pääsee esille. Hän käyttää märkää märälle -tekniikkaa. Tämän päälle hän jatkaa öljyväreillä hitaammin ja harkitummin. Abstrakti ja figuratiivinen kohtaavat samassa kuvassa. Järnströmin teosten kantavia teemoja ja aiheita ovat ihminen ja ihmisyys, sekä erinäiset viittaukset maisemaan.

Tekoälyä ja mielenmaisemaa näyttely koostuu maalauksista, joiden referenssikuvat ovat tekoälyn tuottamia henkilökuvia yhdistettynä abstrakteihin taustoihin ja mielenmaisemista. Mielenmaisemat kumpuavat Järnströmin alitajunasta ja tällä hetkellä ne ovat niukkasävyisiä melkein mustavalkoisia maisema-abstraktioita.

Näyttelyn viimeisenä päivänä 12.5. klo 14–16 on Teoksen takana -taiteilijatapaaminen, jossa performanssitaiteilija Heikki Mäntymaa tutustuu teoksiin ja tilaan.

Jari Järnström on helsinkiläinen taidemaalari (s.1960 Lahti) joka on opiskellut kuvataidetta Oriveden Opiston kuvataidelinjalla, Kankaanpään taidekoulussa (nyk. Satakunnan ammattikorkeakoulu, kuvataide) ja Kuvataideakatemiassa (nyk. Taideyliopiston Kuvataideakatemia), josta valmistui kuvataiteen maisteriksi 2003.

Järnström on pitänyt viime vuosina noin yhden yksityisnäyttelyn vuodessa ja osallistunut useisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Yhteis- ja ryhmänäyttelyihin ulkomailla hän on osallistunut Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Latviassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Unkarissa, Portugalissa, Brasiliassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.


Sofi Häkkinen & Miradonna Sirkka
Promokuva performanssista, 2023
kuvaaja: Iida-Liina Linnea

Sofi Häkkinen & Miradonna Sirkka – Tempus Fuckit (A Collector’s Item)

Taiteilijapari Sofi Häkkinen ja Miradonna Sirkka tuovat Galleria Uuteen Kipinään Tempus Fuckit (A Collector’s Item) -teoksensa. Teos ottaa video- ja veistosinstallaation muodon. Videoteoksessa taiteilijat nähdään tekemässä näyttelyssä esillä olevia kipsivaluja julkisissa kaupunkitiloissa.

Kaupungin harmahtavan alkukeväinen maisema avautuu kuvaan, ja betoni pöllyää kovassa valossa. Kipsivalun materiaalit tuodaan mukana ikeasäkissä ja kehossa. Kaksikko odottelee juuri tekemänsä kipsivalun kuivumista energiajuomaa juoden ja juustonaksuja syöden. Taustalla kaupunki jatkaa jokapäiväistä elämäänsä. Alepasta ostetut energiajuomat loppuvat. Kipsi kuivuu hiljalleen.

Kiinnitämme kriittisen katseen keskiluokkaistuneeseen, sileyden estetiikkaa ihastelevaan maailmaan, sekä trendaavaan puhtaan sileään muotoiluun. Tempus Fuckit (A Collector’s Item) katsoo kriittisesti sitä valkoisen ylivallan muovaamaa akateemista taiteen kaanonia, johon me itsekin kuulumme. Mitä hyvä maku on? Missä kohtaa menee tabun ja jännittävän, mutta harmittoman, teon raja? Kuka sen päättää, ja miksi?

“On niin törkeitä vitsejä, että ei voi kun nauraa”, kirjoitti kerran kriitikko erään valkoisen miehen teoksesta. Lukiessani tuon, mielessäni vilisee kohtaus, jossa kertoessani törkyisen vitsin kuulijan ilme muuttuu kauhunsekaiseksi ällötykseksi ja melkein kuulen ajatukset “hyi miten epäsopivaa”.

Hyrri, Hetemäki & Valtonen / Pälviä, Vahvaselkä, Räty & Marttinen

4.–21.4.2024


Laura Hetemäki
Teossarjasta m 1-20, 2024
akvarelli paperille
21 x 25 cm

Juliana Hyrri
Sandy hot sand, 2023
Öljy pellavalle
17 x 23 cm

Christine Valtonen
Teossarjasta Näkymiä hiljaisuudesta, 2023
Neulottu materiaali

Laura Hetemäki, Juliana Hyrri & Christine ValtonenJUHUU!

tshuh tshuh tshuh
sandaalien suhinaa, oven paukahdus, vedenkeittimen porinaa
selän takaa
kuuluu tuttu juhuu!
toriporinat alkaa, työskentely keskeytyy hetkeksi

Tutustuimme maalaustaiteen maisteriopinnoissa Kuvataideakatemiassa ja työskentelimme pitkään samalla työhuoneella. Suunnittelimme yhteisen näyttelyprojektin, jotta koulussa luotu yhteys ja yh- dessä tekeminen säilyisi koulun päätyttyä.

juhuu!-näyttelyssä lähestymme maalausta omista tulokulmistamme, esimerkiksi neulotun materiaalin muodossa, öljyvärimaalauksen ja akvarellin keinoin. Etsimme teoksissamme levon tilaa. Unelmoimme kylpylälomasta, hiljaisuudesta ja mehukkaasta eväsleivästä.

Laura Hetemäki on löytänyt viime aikoina työskentelyssään rauhallisen tilan samoja aiheita tai liikettä toistamalla. Hän kirjoittaa: ”Siinä ei oikeastaan ole tilaa järkeilylle. Asiat tapahtuvat automaattisesti ajattelematta. Olen kuin kone, joka toistaa samaa liikettä kerta toisensa jälkeen.” Hetemäki on esimerkiksi maalannut uudelleen ja uudelleen akvarelleja samasta aiheesta: ikkunanäkymästä. Hän kutoo myös käsin pellavakankaita ja pirtanauhoja, jotka valmistuvat hitaasti samaa liikerataa toistaen. Valmiita kankaita Hetemäki käyttää maalauspohjina ja installaatioissa.

Juliana Hyrrin maalaaminen kietoutuu taustalla tapahtuvaan kirjoittamiseen. Tekstin tavoin hänen maalauksensa ovat aikaikkunoita esimerkiksi hetkeen, tunteeseen tai kokemukseen. Maalaukset ovat paikkoja, joissa nurmi pusertuu varpaiden väleistä viileänä. Aikoja, kun vielä osasi kiinnittää erityistä huomiota helmenmuotoisiin pisaroihin jotka taittoivat yksittäisiä korsia kumaraan. Avaimia vapauteen ja ajatuksiin läkähdyttävän kuumasta tuulesta, seittimäisenä suikaloituvasta nahkasta ja ihon haituviin kuivuneista suolakiteistä.

Christine Valtonen lähestyy neulomista maalauksellisen ajattelun kautta. Lankoja sekoittamalla hän rakentaa vähäeleistä kuvapintaa kerros kerrokselta, silmukka silmukalta. Valtonen tutkii materiaalin pinnassa esiintyviä vähäeleisiä tapahtumia, kuten tekstuuria ja hienovaraisia sävyjen muutoksia. Hän irrottaa neulotun materiaalin vaatteen ilmiasusta ja hahmottelee sen olomuotoja isosta pinta-alasta fragmentteihin, tilkkuihin, joissa pieni koko on keskiössä. Työskentelyn ytimessä soi hiljaisuuden kaipuu ja tyhjyyden kysymykset.


Raija Marttinen
Yksityiskohta teoksesta:
Kulunut aika, 2024
paperi, ompelu

Hanna Räty
Seinä, 2024
öljyväri MDF -levylle
102 x 81 cm

Susanna Pälviä
Purkautuva, 2024
pigmenttivedos dipondille
30 x 52 cm

Hanna Vahvaselkä
Osakuva installaatiosta:
Haavat, 2024

Raija Marttinen, Susanna Pälviä, Hanna Räty ja Hanna Vahvaselkä – AJAN KALEIDOSKOOPPI

Kuvataiteilija Susanna Pälviän miettiessä näyttelytilaa teoksille ihmiselämän hauraudesta ja hetkellisyydestä ajassa, hän ymmärsi että on tärkeää tilan olevan juuri Lahdessa.

Olihan teosten keskiössä hänen Renkomäessä eläneen äitinsä elämä, joka alkoi 20-luvun Viipurissa ja päättyi korona-ajan Lahteen, raskas ajanjakso äidin etäomaishoitajana ja muistot sitä edeltävän ajan elämästä Renkomäessä.

Pälviä kutsui mukaan kolme pitkäaikaista ystävää. Syntyi näyttely Ajan kaleidoskooppi, Raija Marttinen, Susanna Pälviä, Hanna Räty ja Hanna Vahvaselkä.

Tekijöitä yhdistää elämä taiteen keskusten ulkopuolella, Etelä-Savossa, sekä samansuuntaiset pohdinnat sisällöissä. Tällä kokoonpanolla he tuovat töitä esille ensimmäistä kertaa.

Nykyhetki, lapsuus, muisti, todelliset ja kuvitellut muistot, haaveet, ajan sedimentistä nousevat harsuiset hetket ja elämän säröt. Näyttelyn teoksissa läikähtää hetkeksi paikalleen kuvia/ tiloja ajasta ja ihmisestä sen keskellä; Ajan kaleidoskooppi näyttää neljä erilaista kaistaletta ihmisenä olemisen todellisuuteen, muistiin ja muistoihin.

Tekotapoina näyttelyssä: Installaatio, kappaleet tilassa, valokuva, maalaus ja piirtäminen. Materiaaleina käytössä on puuta, kierto-, löytö- ja luonnonmateriaaleja.

Raija Marttinen:
Muisti, muistaminen ja unohtaminen, aika ja paikka, ajan kuluminen ovat pysyviä teemoja työskentelyssäni. Olen aloittanut useampivuotisen työskentelyprosessin Elämäkerta -nimen alla. Siihen valmistuvat näyttelykokonaisuudet perustuvat tilaan eri tavoin sijoittuvista maalauksista ja piirustuksista, sekä esimerkiksi paperia ja ompelua yhdistävistä kappaleista. Tuon Lahteen Elämäkerta (osa I) kokonaisuuden, jossa materiaalina käytän omia päiväkirjojani

Susanna Pälviä:
Äitini Kirsti oli erityinen ihminen elämässäni monella tavoin. Hän tuki minua kun aprikoin taiteen opiskelua. Saatoimme keskustella kaikesta hyvin avoimesti, myös riidat sovittiin puhumalla, ei pidetty mykkäkoulua. Hänen intohimonsa kasveihin ja luomupuutarhanhoitoon jo 80-luvulla on ollut minulle rakas perintö ja lienee toisen näyttelyn aihe. Vaikka meillä oli ristiriitamme, opin äidiltä luovaa suhtautumista ongelmanratkaisuun ja kykyä iloita elämän pienistä hetkistä.

Äidilläni todettiin muistisairaus vuonna 2014. Se eteni hitaasti, mutta pikkuhiljaa muistin haperoitumisen lisäksi muita kykyjä katosi ja elämä keskittyi kotiin, lopulta tuoliin television äärellä. Surullisinta oli, ettemme enää saattaneet puhu asioista ja tunteista kuten ennen. Äidin sanoin: ”En mä osaa enää.”

Vuodesta 2016 äitini kuolemaan 30.1.2022 toimin hänen etäomaishoitajanaan. En ollut tilanteessa yksin ja muistisairaan äitini luona kävi suurimman osan tästä ajasta hyvä kodinhoito. (Tosin lopussa jo näkyi huutava hoitajapula.) Vähitellen kuitenkin uuvuin: En kyennyt tunnistamaan jaksamiseni rajoja ja tekemään korjausliikettä. Lopulta kuljin kuin sumussa päivästä toiseen odottaen seuraavaa katastrofia: Äidin kaatumista, muistisairauden ja sairaalajaksojen vahvan lääkityksen tuomaa sekavuutta ja harhoja, kieltäytymistä koronarokotteesta… Tunsin, etten pysty enää kauaa jatkamaan mutta olin liian väsynyt löytämään ulospääsyä tilanteesta: Tämä on nyt vain tehtävä…

Jatkuva huoli ja uupumuksen tila myös heijastui  omaan elämääni: Työskentely kärsi, parisuhde sitäkin enemmän, yhteys ystäviin jäi vähäiseksi. Vaikka aikaa äidin kuolemasta on nyt jo yli kaksi vuotta, vaikuttaa uupuminen minussa yhä muistin pätkimisenä ja nopeana kuormittumisena stressaavissa tilanteissa.

Näyttely on yritys kohdata tuo raskas aika, sen herättämä suru. Hyväksyä ristiriitaisuuden ja avuttomuuden tunteet.  Löytää sumun takaa se huumorintajuinen ja hauska äiti, jonka sinne hoitosuhteessa väsyneenä ja kiukkuisena menetin. Raskasta ja hämmentävää aikaa on osin ollut pakko lähestyä absurdin kautta. Teoksissa läikähtää varhaisempia muistikuvia elämästä Lahden Renkomäessä sekä jotain hyvin tyypillistä äidistäni.

Lähtökohtana ja materiaalina käytän esineitä äitini jäämistöstä sekä tekstifragmentteja hänen muistikirjoistaan, epikriiseistä ja viranomaispapereista. Materiaalia työstän valokuvin, kappaleina tilassa ja  ”dadarunoa” rakentaen.

Kutsun näyttelyyn erityisesti kaikki omaishoitajuuden kanssa muodossa tai toisessa painiskelevat hetkeksi lepäämään.

Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Etelä- Savon Rahasto mahdollisuudesta työskennellä näiden aiheiden parissa.

Hanna Räty:
Työskentelyni on viime aikoina kulkenut yksittäisistä teoksista kohti teoskokonaisuuksia. Tärkeää on kädenjälki sekä omani, että menneiden sukupolvien. Piirrän, maalaan ja lainaan kuvia arjen esineistä ja asioista, pinnoista ja tunnelmista, rypyistä ja arvista ja rakennan tilallisen kokonaisuuden tavoitellen kollektiivista muistia.

Seinät- teoskokonaisuudessa maalaukset  ja piirrokset ovat kuin muisti ja aika: limittyvät toinen  toistensa päälle, repeävät, muuttuvat ja muodostavat alati uusia tarinoita, jotka toistettuna tulevat todeksi.

Hanna Vahvaselkä:
Outokummussa, Juojärven rannalla on pieni Kukkosaunaksi nimetty paikka. Itse sauna on rakennettu tontilta kaadetuista hirsistä, maalattu punamullalla, ikkunoihin on tehty somat suljettavat luukut ja katon alle valkoiset koristeelliset otsalaudat. Sekä rakennuksen sisällä, että ulkona on lukuisia erilaisia oksista ja juurista tehtyjä kahvoja, koukkuja, naulakoita ja pöydänjalkoja. Myös tontin polut ja pengerrykset on aikoinaan huolella muotoiltu itse järvestä nostetuista kivistä. En ole koskaan tavannut paikan rakentajaa, mutta vuosien varrella olen alkanut miettiä millaista topobiografiaa nuo kaikki kahvat, koukut, puut, polut ja rantapenkereet edesmenneestä eteemme piirtävät.

Näyttelyn teos on osa kokonaisuutta, jossa tarkastelen Kukkosaunaa, sen edessä aukeavaa järvimaisemaa ja pientä laivanmuotoista saarta. Teoksissa puran omat havaintoni osiin ja järjestän ne uudestaan eräänlaisiksi aineellisiksi esityksiksi paikan muistista, historiasta, henkilöistä ja tarinoista. Näyttelyn teoksessa pohdin myös, miten materiaalit osallistuvat ja ohjaavat teosprosessia, millaista muistia materiaalit itsessään kantavat ja millaisia merkityksiä piirtävät esiin.

Teos on syntynyt rannalta ja vedestä löydetystä puusta, sekä paikan rakentajalle kuuluneista esineistä.



Arkisto