AJANKOHTAISTA



12.2.-1.3.2020 Satu Loukkola, Sakari Piippo, Annukka Visapää, Tiina Salmi

Satu Loukkola – Kukkii

Jyreästi nyhähampainen, alta harsukarvainen, pitkäveteinen, harittavasti hatuinen. Vinopuikea tai vastopuikea, suippukka tahi lanttopäinen tai tasasoukka. Sukalaitainen, nyhäsahainen hapsipäinen, vanhempana harsuröyhyinen ja lehdet tönkeäkarvaiset.

Näin hauskasti kuvaili kasveja Flora Fennicassa Elias Lönnrot 1866.

IHANIA KUKKIA

Minä maalasin niitä. Maalasin öljyväreillä kuvia salkoruusuista.
Kukkia on myös vanhojen mestareiden maalaamissa muotokuvissa malliensa hameen helmoissa. Minä maalasin niistä innoittuneena.
Kukkia ovat kirjoneet taitavat kädet pöytäliinoihin. Minä maalasin niitäkin.
Näyttelyssä on maalausten lisäksi graniitista veistettyjä kukkia ja kasvien osia valettuna pronssiin.

Sarja on punnitusta sanomasta vapaa, tutkielma kukista, terälehtien lumoavista laskoksista ja kasvien pitkulais-pyöreistä muodoista.

Satu Loukkola, National Gallery, yksityiskohta

Sakari Piippo – Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä

Joukko toimittajia on kerääntynyt ministerin ympärille esittämään kysymyksiä hallitusohjelman kärkihankkeiden toteutumisesta. Ministeri vastaa vakavana. Harmaan puvun liepeet ovat jo rypyssä pitkän päivän illassa.

Siuntion kunnanvaltuuston kokouksessa yhden valtuutetun muodostama valtuustoryhmä esittää vastalauseen jokaiseen pöytäkirjan mukaiseen esitykseen. Kokous ajautuu kaaokseen, kun jokaisesta kohdasta joudutaan äänestämään yhä uudestaan.

Nuorgamin koululla on eduskuntavaalien äänestyspäivänä hiljaista. Neljä äänestäjää on käynyt kirkkaana kevätaamuna paikalla. Vanhan kyläkaupan pahvilaatikoista kasattu vuosikymmenten saatossa hapertunut äänestyskoppi seisoo paikallaan, kun terävä tuuli pyyhkii ulkopuolella tuntureiden yli.

Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä (2015–2019) on valokuvaaja Sakari Piipon (s. 1981) dokumentaarinen trilogia. Teoksessa liikutaan poliittisen vallan huipulta valtioneuvoston tiedotustilaisuuksista kunnanvaltuustojen kokoussaleihin ja vaalien alla äänestyspaikoille.

Otsikoihin nousevien loistokkaiden vaalivoittojen, kärkipoliitikkojen välisten valtapelien ja koko kansaa kiinnostavien kohupäätösten sijaan tässä hiljaisessa teoksessa tarkastellaan politiikan kuivakkaa arkipuurtamista: ryppyyn istuttuja puvuntakkeja, pitkiksi venyviä valtuustokokouksia ja ostosreissun yhteydessä suoritettua pientä mutta arvokasta rituaalia, äänestämistä.

Sakari Piippo, Eräitä huomioita Suomen poliittisesta järjestelmästä

Annukka Visapää – Metsänpeitossa

Metsä, vesi, ilma, maa ovat meitä kaikkia ympäröiviä ja rakentavia elementtejä. Me kaikki Maa-planeetan kasvustot olemme samaa tähtipölyä, räjähdyksen jälkeisiä ilmentymiä. Aiheenani näyttelyssäni on ihminen suhteessa olemisen ja näkemisen kautta luontoon, osana maisemaa.

Olen käyttänyt lähestymismetodinani vanhaa suomalaista käsitettä Metsänpeitto.

Metsänpeitto on käsite, jonka kaikki vielä sata vuotta sitten tunsivat. Oli itsestään selvää, että metsä kykeni lumoamaan ihmisen peittoonsa, eriskummalliseen tilaan. Metsän peittämä ei ollut oikein läsnä tässä maailmassa, mutta ei varsinaisesti tuonpuoleisessakaan.
Metsänpeitto kertoi metsän voimasta, metsällä oli tahto.

Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre pitää luonnon tuottamaa elämystä ihmisen ja maiseman vuoropuheluna. Sartren mukaan ihminen näkee itsensä, koska joku näkee hänet. Filosofi, niin ikään ranskalainen, Maurice Merleau-Pontyn mukaan näkeminen ja näkyminen muodostavat vaihduntakuvion, jossa subjekti ja objekti voivat vaihtaa paikkaa.

Kirjallisuudentutkija ja semiootikko Roland Barthes puolestaan puhuu näkökyvyn kaksoisliikkeestä. Se kuljettaa ihmistä kahteen suuntaan, taaksepäin, johonkin ihmisessä itsessään olevaan ja samalla ajassa eteenpäin.

Kun siis kuljen maisemassa, tai siis yleensä ottaen maailmassa, joutuen metsänpeittoon, katseleeko luonto silloin minua niin kuin minä sitä? Onko maisema sama minussa kuin se on ulkona olevana?
Olen työstänyt näitä energeettisiä tuntemuksia, valokuviksi, maalauksiksi ja esineiksi.

Annukka Visapää, Jossain (Maisema), vedos silisecille, 30cmx50cm

Tiina Salmi – Tehdyt

Työt ovat pitkälti valmistuneet tämän kummallisen pimeän talven keskellä, jossa maisema muuttuu välillä sateisen syksyiseksi. Ajatuksena oli yhdistää tutuista luontokokemuksista liikkeelle lähteviin teoksiin tummia ja hailakoita, vahvoja ja hentoja värejä. Myös pieni galleriatila vaikutti, sillä ajattelin niin, että tunnistettavat elementit saattaisivat sopia sinne paremmin kuin abstraktimpi toteutus.

Homma oli jo pitkällä käynnissä tajutessani sen mistä lähtöajatus sai alkunsa. Tapanani on tehdä työni mahdollisimman suoraan tässä ja nyt, parhaiten myös yleensä onnistun silloin kun uskallan luottaa vaistooni. Nyt kun kävelin kotoa pajalle läpi iltakaupungin koin pimeän, hämärän rajamaan sävyt ja toisaalta yllätyksiä tuovat kaupungin valot. Eli tämän oudon talven kaupunkitunnelmat siirsivät kontrastinsa ja osittain värinsä näille luontohavainnoille.

Mikäli grafiikan paja sijaitsisi jossain eteläsuomalaisessa maaseutuympäristössä, voisivat nykyiset työni olla niin tummia että niiden valaiseminen tuottaisi hankaluutta.

Tiina Salmi, Melkein, 2020, polymeerigravyyri, fotoetsaus, akvatinta, 42,5 x 62,5

15.1.-9.2.2020 Elisa Rovamo / Emma Haikonen, Tino Nyman ja Aleksi Tikkala / Nikki Jääskeläinen / Urpu-Elina Korhonen

Elisa Rovamo – Näyttämö

Maalaan värillisen pinnan, se on kuin näyttämö, jolle piirrän pienen draaman.

Maalauksissani on ihmishahmo, usein esittävän ja abstraktin rajalle pelkistynyt.

Mietin voiko piirtämällä maalata tai maalaamalla piirtää? Voiko värillä ja viivalla herättää tunteita ja mielikuvia? Mitä ihmiset viestivät toisilleen ilman sanoja?

Karsin maalauksistani pois kaiken, mihin en halua kiinnittää huomiota: ihonvärin, vaatteiden yksityiskohdat, rekvisiitan, ympäristön tunnusmerkit.
Ulkoisten seikkojen sijaan minua kiinnostaa kätketyt tunteet ja niitä ilmentävät eleet, asennot, ihmisten väliset sanattomat viestit ja niiden tulkinnat.

Teokseni ovat avoimia myös katsojan tulkinnoille ja voivat ehkä heijastella piilossa olevia, tiedostamattomiakin tunteita.

Kiinnostus taidehistoriaan on tuonut maalauksiini kaikuja kiinalaisesta sivellinpiirroksesta, abstraktista ekspressionismista, värikenttämaalauksesta, kollaasista ja katutaiteesta.

Helsingissä joulukuussa 2019
Elisa Rovamo


Elisa Rovamo asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on opiskellut taidehistoriaa Helsingin Yliopistossa ja suorittanut loppututkinnon Taideteollisessa Korkeakoulussa sekä opiskellut Vapaassa Taidekoulussa.
Rovamolla on ollut 17 yksityisnäyttelyä vuodesta 2002 ja hän on osallistunut kymmeniin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin.
Elisa Rovamo on Taidemaalariliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

Elisa Rovamo, Twins, 2019, akryyli

Emma Haikonen, Tino Nyman ja Aleksi Tikkala – DISCOURSE

DISCOURSE on kolmen eri luovan alan osaamista yhdistävä installaatio. Vaatesuunnittelija Emma Haikonen, valokuvaaja Aleksi Tikkala ja graafinen suunnittelija Tino Nyman käsittelevät yhteisteoksessaan suhdetta kadonneeseen aikaan – henkilökohtaisten muistojen, kuvitellun menneisyyden ja nostalgian kautta. Vaatesuunnittelua, valokuvaa ja graafista suunnittelua yhdistävä installaatioproduktio luo monialaisen dialogin ja painottaa vuoropuhelun merkitystä visuaalisen kulttuurin ja suunnittelun eri alojen välillä.

Tekijöiden visuaalisesta ajatustenvaihdosta näyttelytilaan rakennetaan installaatio, jossa vaatemalliston asuista, valokuvista ja graafisesta materiaalista koostuvat elementit keskustelevat menneisyydestä, kaipuusta ja ajasta. Installaatio on kokemuksellinen tila, jossa näyttelyvieras pääsee uppoutumaan sisälle teemaan.

Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen aluerahaston tukema näyttelykokonaisuus kannustaa tarkkailemaan kuinka tavallisesti kaupallisiin tarkoituksiin valjastettujen osasten sisään kätkeytyy paljon kokeellisuutta ja taiteellista arvoa.

Työryhmän kaikki jäsenet ovat Lahden Muotoiluinstituutin alumneja.

Emma Haikonen, Tino Nyman ja Aleksi Tikkala – DISCOURSE

Nikki Jääskeläinen – eiku ja muita teoksia

Paperinpalojen muodostama ruudukko toimii pohjana viivoille ja tahroille. Ohuella, pehmeällä paperilla ne paljastavat käden jokaisen liikkeen, joka voi olla vakaa tai vapista ja heilahtaa tarkoituksettomasti. Paperi repeää, rypistyy ja muuttaa olomuotoaan. Ruutujen välillä tapahtuu hetkellisesti jotain, mikä muistuttaa kerronnallisuutta.

“Työstän ajatuksia ihanteellisen ja epätäydellisen sekä eteerisen ja kehollisen suhteesta. Usein teosten lähtökohtana on konkreettinen arkipäiväinen kokemus, johon sekoittuu häivähdys käsittämättömästä; roiskeet kaakeleissa, jotka luulin juuri pyyhkineeni pois tai harhakuvat näkökentässä liian pitkien päiväunien jälkeen. Työskentelyni asettuu arte poveran ja prosessitaiteen jatkumoon ja pidän työskentelyprosessia vähintään yhtä merkittävänä kuin sen tuloksena syntyviä teoksia. Kaikki näyttelyn teokset on tehty suoraan näyttelytilaan vessapaperilla, hiilellä, musteella ja valkaisuaineella. Ne on tarkoitettu väliaikaisiksi ja näyttelyn jälkeen ne lakkaavat olemasta.”

Nikki Jääskeläinen on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa musteen, hiilen ja arkipäiväisten kodin materiaalien kanssa. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi vuonna 2012 Kuvataideakatemian taidegrafiikan osastolta.

Kiitos Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto.

www.nikkijaaskelainen.fi

Nikki Jääskeläinen, eiku, 2019, hiili vessapaperille

Urpu-Elina Korhonen – KOHTI

”Maalaukseni näyttelyyn syntyivät luonnostelematta. Ne lähtivät liikkeelle siveltimen, rätin tai tiskiharjan kosketuksesta kankaalle. Kuva alkoi syntyä pikkuhiljaa, varovaisesti, mutta maalauksen edistyessä ja värin ja sommittelun kommunikoidessa syntyi pelottomuuden tila – kuva vei omaan maailmaansa. Unohdin välineet ja siirryin maalaamaan paljain sormin.” Näin kirjoitin jo vuosia sitten näyttelyä pystyttäessäni. Sama työskentelytapani on säilynyt, vaikka teokseni ovat muuttuneet pikkuhiljaa pelkistyneemmiksi. Maisemallisuus on vähentynyt ja värien monokromaattisuus lisääntynyt – yhdenkin värin sävyillä voi kertoa tarinan.

Kuvien tekeminen merkitsee minulle myös toisaalla olemista, keskittymistä olemassa olevaan hetkeen. Ehkä se siksi onkin palkitsevaa: kun maalaus tuntuu valmiille, voi hetken aikaa hymyillä…

Pimeydessä ei ole väriä. Näyttelyni nimi, Kohti, viittaa valon ja värin lähelle tulemiseen, niiden kohtaamiseen.

Urpu-Elina Korhonen, KOHTI, 2019, öljy
13.12.2019-12.1.2020 Kaunon tekijät


Avajaiset torstaina 12.12. klo 17-19, tervetuloa!

Kaunon tekijät on Kauno ry:n jäsenyhdistysten yhteisnäyttely, joka nähdään Galleria Uudessa Kipinässä vuoden vaihteessa. KAUNO ry on Lahden Taiteilijaseura ry:n, Lahden Taidegraafikot ry:n ja
Lahden valokuvataide ry:n vuonna 2003 perustama yhdistys joka toimii jäsenjärjestöjen hyväksi ja niiden valtuuttamana. Näyttelyssä suunnataan katse yhdistyksiin kaiken galleriatoiminnan takana. Keitä ovat Kaunon tekijät? Millainen historia Kaunolla on?

Kaunon historia kaikkien jäsenyhdistystensä kattojärjestönä on verrattain lyhyt, se on rekisteröity vuonna 2003. Silti juuret menevät paljon pidemmälle, ja nousevat hyvin aktiivisesta toiminnasta
Päijät-Hämeen alueella, joka on myös valtakunnallisesti merkittävää.

Kaunon tekijät on sanaparina monimerkityksellinen, sen takana ovat sekä ihmiset, että tekijät, jotka Kaunon syntyyn ovat vaikuttaneet. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Kaunon tekijät -lehti, joka on informatiivinen kokoelma tekstejä Kauno ry:n ja sen jäsenyhdistysten toiminnasta Lahdessa. Kaunon tekijät -lehdessä on monta kirjoittajaa, jotka vievät meidät historiaan ja tuovat sieltä takaisin tähän päivään. Niin lehteä kuin näyttelyä varten kootussa materiaalissa korostuu yhdistykseen kuulumisen tärkeys, halu kuulua yhteisöön usein yksin tapahtuvan työskentelyn vastapainona.

Arto Määttä, Let there be light, 2019, akryyli kankaalle, 50 x 50 cm

Galleria Uuden Kipinän Kulma ja Kenno -tiloissa on esillä kaikkien yhdistysten jäsenten tuoreimpia teoksia. Kaunon tekijät -taiteilijat on haettu ja valittu jäsenille suunnatun avoimen haun kautta. Valitut teokset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka kumpuaa luonnosta, kaaoksesta maailmassa – ihmisen jäljestä. Luonto näkyy sekä teosten aiheena, että materiaalina.

Stéphane Pellennec, Breathing Earth -3, 41x28cm

Kaunon tekijöiden ajan Kymissä työskentelee kuvanveistäjä Terhi Kaakinen. Gallerian asiakkaat ja ohikulkijat pääsevät seuraamaan hänen työskentelyään sekä sisällä, että ulkoa käsin.

Kirnu -tilassa avautuu Kaunon historia, kun katsojaa kuljetetaan yhdistysten historiasta Kauno ry:n perustamiseen ja tähän päivään tärkeiden vuosilukujen, tapahtumien ja tekijöiden kautta.

Näyttelyn taiteilijat
Jonne Heinonen VTRY, Essi Immonen LTG, Niklas Ingelius LTS, Susanna Judin LTG, Terhi Kaakinen LTS, Miss Kompro LTS, Santeri Kuisma VTRY, Minna Kähkönen LTS, Arto Määttä LTS, Kirsti Nenye VTRY, Jenni Niskala LTS LTG, Stéphane Pellennec VTRY, Tiina Salmi LTG ja Marianne Siri LTS

Näyttelyn ja lehden ovat tuottaneet vapaaehtoisvoimin Kaunon ry:n entiset näyttelysihteerit Eeva Kaisa Jauhiainen ja Veera Inkeri.

Arkisto