Jarmo Koponen / Olivia Viitakangas & Ilmari Pylvänäinen / Lila Vainikka / Lotta-Lucia Laine

21.2.–10.3.2024


Jarmo Koponen
Urvi, 2020
puupiirros ja akryyli
150 x 160 cm

Jarmo Koponen – Puupiirroksia

Etsin taiteesta haasteita ja yllätyksiä. Ne ovat olleet lähtökohta myös tämän näyttelyehdotuksen suurikokoisten töiden tekoon. Siirtyminen pienistä puupiirroksista suuriin on vaatinut työprosessin uudelleen ajattelua. Puupiirroksen monet tekovaiheet ja ekspressiivinen tapani kaivertaa puuta taas takaavat, että täsmällistä lopputulosta on aina mahdoton ennustaa.

Tämä yllätyselementti on pitänyt yllä kiinnostukseni grafiikan menetelmiin. Samalla olen siirtynyt tekemään vedoksia, jotka usein poikkeavat toisistaan perinteisistä grafiikan tavoista poiketen. Jokainen versio on oma työnsä. Painopiste ei ole yrittää kontrolloida lopputulosta, vaan antaa materiaalien ja teko prosessin jättää jälkensä lopullisiin vedoksiin. Maalauksen yhdistäminen teoksiin on luonteva jatke tälle kehitykselle.

Vaikka olen kuvannut näissä töissä ihmisiä lähipiiristäni muotokuvan omaisesti, olen kiinnostunut ihmiskasvojen esittämisestä yleisesti puupiirroksen keinoin. Teoksen edistyessä painopiste siirtyy näköisyydestä mahdollisimman monipuolisen painojäljen luomiseen. Suuri koko runsaine yksityiskohtineen avaa mahdollisuuksia eri etäisyyksiltä teosten joko figuratiiviseen tai abstraktiin tulkintaan.


Olivia Viitakangas
Yksityiskohta teoksesta:
TV, 2023
öljytty lasertuloste, öljypastelli paperille, sinitarra, pyykkipoika

Ilmari Pylvänäinen
Teossarja
Untitled I-III, 2023
Uv-tuloste lasille, koivukehys

Olivia Viitakangas ja Ilmari Pylvänäinen – Voikkari

Lahden Valokuvataide ry:n vuoden ensimmäinen kutsunäyttely on Ilmari Pylvänäisen ja Olivia Viitakankaan yhteisnäyttely Voikkari.

Pylvänäinen työskentelee valokuvan, taidegrafiikan, pienjulkaisujen sekä kuvanveiston parissa. Hän tutkii töissään taide-esineen käsitystä, olemusta ja sen muuntumista. Viitakankaan ilmaisussa yhdistyvät ympäristöstä valittujen esineiden käyttäminen, digitaalinen työskentely ja maalauksen keinot. Molemmat taiteilijat ovat valmistuneet LAB Muotoiluinstituutin valokuvauksen osastolta, ja opiskelevat nyt Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.


Lila Vainikka
Hug, 2023
öljy kankaalle
100 x 100cm

Lila Vainikka – Jälkikuva

Jälkikuva on viides yksityisnäyttelyni. Näyttely koostuu öljymaalauksista. Työskentelyäni ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus sekä Paulon Säätiö.

Lähestyn jälkikuvaa sekä visuaalisena yllykkeenä, että uudelleen käsittelyn metaforana. Jälkikuva muodostuu, kun katsoo kohti voimakasta visuaalista ärsykettä. Kun sitten kääntää katseen toisaalle, välkkyy silmissä jälkikuva. Jälkikuva ei ole toisinto tai kopio, vaan muuntunut versio nähdystä. Jälkikuvan tematiikassa on yhtäläisyyksiä muistoon. Muisto muodostuu tapahtumasta, jossa on jotain merkityksellistä, kaikki asiat eivät jää muistoiksi. Muistot eivät kuitenkaan ole siisti arkisto. Aivot käsittelevät muistoja poistaen niistä osia ja muovaten niitä, aika vaikuttaa sekä muistoihin, että myös jälkikuvan muodostumiseen. Olen halunnut tehdä maalauksia, jotka avautuvat hitaasti, kun niille antaa aikaa. Katsoessa maalausta, jossa ei ole tarkkoja rajoja väripintojen välillä, voi maalaus alkaa muuttaa muotoaan.

Ihmeellinen valo hehkuu, väreilee, vetää puoleensa. Valo hoivaa, lämmittää ja tuo esiin. Valo kuin syli. Valo on läsnä.


Jukka Suhonen
YMehuhetki, 2023
akryyli kankaalle
20 x 20 cm

Lotta-Lucia Laine – Lupaus kesästä

Lupaus kesästä – näyttely koostuu 100:sta 20 x 20 cm kokoisesta akryylimaalauksesta, jotka ovat päiväkirjamaisia pohdintoja ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta, ihmissuhteista ja niiden merkityksestä, ilon surun ja rakkauden tunteesta. Teema on henkilökohtainen ja tarkastelee melankoliaan taipuvia näkökulmia. Se kertoo muun muassa mielenterveys- ja päihdeongelmista, unettomuudesta, sitoutumiskammosta, sydänsuruista sekä yksinäisyydestä. Kaihon rinnalla voi nähdä myös otteita parantavista hetkistä luonnossa läheisten ihmisten kanssa. Kuvat kertovat myös ikäkriisistä ja ulkopuolelta satelevista kommenteista, kuinka ikäiseni naisen tulisi ottaa vastuuta eikä elää elämäänsä kuten minä sitä elän. Ne ovat kaikuja lapsettomuuden ja tulevaisuuden pelosta. Onko kunnianhimo ja itsenäisyys viesti vastuuttomuudesta? Olenko hulttio? Kaikesta huolimatta taas mennään kohti uutta kevättä.

Lotta-Lucia Laine valmistui kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemista keväällä 2020. Hän työskentelee pääsääntöisesti suurikokoisten akryylimaalausten parissa, joissa abstrakti ja figuratiivinen ilmaisu yhdistyvät. Teosten teemana on pitkään ollut eläinten oikeudet sekä niiden asema ihmisen hallinnan alla. Oman koiran hankkimisen myötä Laine alkoi tarkastelemaan teoksissaan lemmikin erityisasemaa muihin eläimiin nähden. Myöhemmin mukaan tulivat omakuva, arjen ja lähipiirin kuvaus.

Nelli Penna / Monna Laaksonen / Ano Kurki / Jukka Suhonen

31.1.–18.2.2024


Nelli Penna
Kela by night, 2024
tempera
185 x 200 cm

Nelli Penna – Pyhät puskat

Pyhät puskat näyttelyssä on esillä kookkaita tempera maalauksia sekä osallistava kivi-installaatio.

Innostuin ajatuksesta maalata arkisen lähiympäristöni lisäksi suomalaisia vanhoja kansanuskon pyhiä paikkoja. Paikkoja, jotka ovat olleet muinoin merkityksellisiä, niissä on muun muassa uhrattu haltijoille sekä vietetty paljon aikaa, pohtien elämän suuria kysymyksiä. Käytännössä nämä pyhät paikat ovat nykyään metsiköitä, kiviä tai puita, joista ilman karttaa ja koordinaatteja ei osaisi tätä tietää. Minua kiehtoo ajatus rinnastaa maalauksia arkisen ympäristön piha pusikosta ja pyhien paikkojen pusikosta, urbaaneista jättömaista ja uhrilehdoista. Entä jos meillä kaikilla olisi pihapiirissä oma pyhä puu, josta pitäisimme huolta ja sen hyvinvoinnilla olisi suora yhteys omaamme, miten se muokkaisi luontosuhdettamme nykypäivänä.

Maalausteni kuva-aihiot valikoituvat usein arkisesta elinympäristöstäni, ne ovat näkymiä/maisemia, jotka ovat herättäneet mielenkiintoni. Usein vasta maalausprosessin aikana minulle selkenee tarkemmin miksi kyseinen “pusikko” tai hylätty talo on valikoitunut maalauksen aihioksi asti. Maalausten merkitykset ja symbolit nousevat esiin prosessissa, näkymää maalatessa. Koen että maalauksissani on kyse ympäristön kokemisesta ja vahvasta läsnäolosta.

Ne ovat reflektointia minun ja maiseman ja maalauksen välillä. Suhde maalattavaan kohteeseen voimistuu maalauksen kautta ja uskon että sama tunne tai tuntemus paikasta välittyy myös katsojalle. Yleisemmin maalauksissani pohdin läsnäoloa, elämän rajallisuutta, mielen ja näkemisen rajoja, rajaa ympäristön ja itseni välillä ja toisaalta kaiken olevan yhteyttä toisiinsa. Maalaukset ovat muistojen ja tuntemusten kautta rakentuvia näkymiä johonkin, osin sanoittamattomaan tilaan.

Taiteen tohtori Teemu Mäki kirjoittaa maalauksistani seuraavaa kirjassaan Taiteen tehtävä (s. 220–221):

”Freudin maalauksien rinnalla ajattelen myös Nelli Pennan (2082-) maalauksia Palanut talo (2010) ja Joki (2010), sekä lukemattomia Ernst-Ludwig Kirschnerin (1880–1938) maalaamia kaupunki ja maaseutunäkymiä. Ne ovat maalauksia, joita katsoessani erityisen voimakkaasti koen, että maalari on onnistunut maalaamalla jalostamaan sekä tekemään näkyväksi sen, miten hän näkee ja kokee arkisen ympäristönsä silloin, kun näkee ja kokee sen erityisen voimakkaasti.”

Kivet:
”Käteen sopivat” pikku kivet on installoitu galleriatilan lattialle.

Näyttelyssä kävijä saa ottaa yhden kiven mukaansa ja viedä sen itselleen tärkeään paikkaan tai sattumanvaraisesti jättää kiven näyttelystä tullessaan paikkaan, joka häntä kiehtoo taikka puhuttelee. Ideana kiven kuskaamisessa on ympäristön havainnoinnin aktivointi ja samalla se kutsuu sisälle taiteelliseen prosessiini. Näyttelyn aikana käyn lisäämässä kiviä sekä dokumentoin niiden liikkeitä.

Näyttelyn yhteyteen tulee ohjeistus kivi installaatioon osallistumisesta ja instagram osoite, johon voi halutessaan laittaa kuvan kivestä ja sen uudesta olinpaikasta.


Monna Laaksonen
Ovi, 2023
öljy kankaalle
30 x 30 cm

Monna Laaksonen – Siirtymiä

Unelmissaan ihmiset katselivat taivaalle toivoen lupausta ihmeestä. Jostakin selittämättömästä ja väkevästä, joka voisi todistaa mahdottoman mahdolliseksi ja tuoda toivon maailmaan, jota he eivät itse osanneet korjata paremmaksi tai pelastaa kuolemalta. Ehkä he toivoivat löytävänsä vapauden ihmisyyden taakasta ja vastuusta. Että jokin voima, jonka he osasivat sydämissään aavistaa, ottaisi muodon ja pelastaisi heidät itseltään. Ja samalla heitä kalvoi sanaton kauhu siitä, että tuo saapuva olisikin yhtä julma kuin hekin, mutta ylivoimainen. He odottivat, mutta taivas pysyi tyhjänä ilmestyksestä. Vuodesta ja sukupolvesta toiseen tuo toive silti kalvoi heitä hellittämättä, joten he kuvittelivat sen todeksi pukien sen tarinoiksi ja saduiksi: jollekin on saapuva Messias, toiselle vieraita tähtien takaa.

Näyttelyn teokset yrittävät kuvata siirtymiä tai portaaleja. Reittejä pois totutusta, kohti pelottavaakin tuntematonta. Jos ihmistä vaivaa sanomaton kaukokaipuu vailla selkeää päämäärää, mitä silloin kaipaa? Minkä vuoksi ihminen alkaa etsimään totuuksia maailman ulkopuolelta, vaikka elämä on tässä ja nyt? En henkilökohtaisesti voi sanoa uskovani maapallon ulkopuolisiin vierailijoihin, mutta ilmiö siihen uskomisesta on minusta kiinnostava, ja arvostan suunnattomasti sen vaikutusta populaarikulttuuriin, ja olen myös antanut sen innoittaa teoksiani. Olen miettinyt sellaista henkilöä, jolla on niin vahva usko omiin uniinsa, että hän on valmis odottamaan sen todeksi tuloa ikuisesti. Mikä on se oleellinen, joka on tästä hetkestä tai minuudesta kadonnut tai menetetty, jotta siitä haluaisi luopua oman uskonsa tähden? Kuinka ohut on toivon ja epätoivon raja? Katsoin erään erinomaisen ufo-dokumentin, jossa eräs asiasta haastateltu tutkija sanoi mielestäni erinomaisen osuvasti: Me emme tuijota taivaalle odottaen näkevämme siellä Jumalan tai avaruusolentoja. Me etsimme sieltä itseämme.

Monna Laaksonen on Uudellamaalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta 2021, ja työskentelee perinteisen maalauksen keinoin.


Ano Kurki
Asetelma IX, 2023
muste japaninpaperille
25,5 x 37,5 cm

Ano Kurki –
Asetelma – Dokumentaatioita Paikasta

Näyttely Asetelma – Dokumentaatioita Paikasta käsittelee arjen merkityksellisen tilan luomista toistuvien rituaalien ja toimintojen kautta. Asetelmat paljastavat päivittäisiä tapahtumia ja yksityiskohtia, narratiiveja ja valintoja. Asetelmat ovat jälkiä arkistoitavaksi hetkestä ajassa, jota värittävät äärioikeiston liikehdintä ja ilmastokriisin kiihtyminen
Työskentelen musteella ohuelle japaninpaperille käyttäen apunani metallista piirrintä. Yhdistelmä vaatii herkkyyttä ja kärsivällisyyttä; virheet ja turhautumiset tulevat näkyväksi jääden osaksi työn jälkeä. Työskentelen myös kierrätetyille ja kasvivärjätyille kodin tekstiileille. Materiaalin valinta vaikuttaa tapaan, jolla kiinnittäydyn paikkaan ja teokseen. Teoksen luominen jättää jälkensä paikan historiaan.

Dokumentoin minulle tärkeitä ja päivittäisiä esineitä; lukulistallani olevia kirjoja, trans-teippiä, lankaa ja neuloja, lääkkeitä. Isoäitini tekemä pellavaliina tarjoaa esineille kehyksen – se ja pyöreä kahvipöytä, jolle asetan tavarat sattumanvaraiseen järjestykseen. Jotkut valinnat tuntuvat mielivaltaisilta, toiset ovat tarkkaan harkittuja. Valikoimani kirja määrittää asetelman, sen paljastaminen on kehotus lukea tuo kirja. Kirja on askel kulkemaani suuntaan, en vain lue kirjaa; elän sitä. Kirja on oppimista ja poisoppimista. Kirja on muutosta ja kasvua.


Jukka Suhonen
Year of the Knife, 2023
akryylimaalaus kankaalle
86 x 65 cm

Jukka Suhonen – Kylä, jonka mustekala pelasti

Maalaan akryylimaalauksia kankaalle ja piirrän tussikynäpiirroksia. Viime vuonna aloitin myös nestemäisillä tusseilla paperille maalatut teokset.
Mielestäni nämä tekniikat täydentävät toisiaan kiinnostavalla tavalla: mittakaavan muutos suuresta pieneen, syvyyden tai tila illuusion muuttuminen sekä siirtyminen moniäänisen värikkäästä mustavalkeaan.

Teoksissa esiintyy ihminen tai vain osa figuurista, jalka, torso, pää tai kädet. Sommittelussa voi olla myös viittauksia villiin luontoon ja rakennettuun, ihmisen luomaan kulttuuriin. Teoksissa saatan kuvata ihmissuhteiden sisältämiä jännitteitä, elämän väliaikaisuutta sekä haurautta. Monet väkivallan muodot ja absoluuttinen paha sekä yhteiskuntien sisältämät rakenteelliset sorto mekanismit saattavat antaa aiheita taiteelliseen työhön.

Jukka Suhonen (s.1963) on joensuulainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta maalauslinjalta taidemaalariksi 1988, jonka jälkeen hän on toiminut vapaana taiteilijana. Suhonen työskenteli Joensuun taidemuseo ONNI:ssa 14 v, mitä ennen hän toimi kuvataiteen tuntiopettajana Joensuun lasten ja nuorten kuvataidekoulussa sekä Joensuun seudun kansalaisopistossa. Jukka Suhosen teoksia on Suomen valtion ja Joensuun kaupungin kokoelmissa sekä yksityisissä kokoelmissa.

Parhaillaan on menossa myös toinen yksityisnäyttely Savonlinnassa galleria Villa Suruttomassa ajalla 11.1.- 10.2.2024.

Linkit:
https://kuvataidematrikkeli.fi/jukka-suhonen
https://www.instagram.com/jukkasuhonen

Maritta Meckelborg / Maria Kokkonen / Kirsi Julku / Riikka Salminen

10.-28.1.2024


Maritta Meckelborg
Haavikko, 2023
puupiirros, 120 x 100 cm

Maritta Meckelborg – Haavikko

Haavikko näyttely perustuu yhdellä laatalla tehtyihin vedoksiin. Vedoksissa olen käyttänyt erilaisia värivariaatioita. Pienetkin värivaihtelut vaikuttavat kunkin työn tunnelmaan. Olen pyrkinyt vedoksissa värivariaatioilla aikaansaamaan vuorokauden ja vuodenaikojen vaihteluja haavikon latvustossa.

Haavikko työ on saanut alkunsa mielenkiinnosta kaunista puulajia kohtaan. Haapojen rungot ja latvusto ovat kaunista katseltavaa ympäri vuoden.

Kuvalliset työni perustuvat useimmiten arkisiin kokemuksiin, alitajuntaani piirtyneisiin näkymiin. Haavikko on vahvasti mukana alitajuntani kuvastossa. Miettiessäni tuijottelen ulos ikkunasta. Katselen silloin haapaista maisemaa ja olen kiintynyt sen vaihtuvaan ryhdikkääseen ilmeeseen. Haapojen lehvästön haviseva ääni on rauhoittavaa kuunneltavaa. Kesäisin lehvästön ääni kantautuu sisätilaan ikkunoiden ollessa auki ja antaa tilaa ajatuksille. Pimenevinä iltoina ikkunoiden ollessa suljettuna kauniit suuret haavoissa elävät siniritariyökköset, haapa-ja poppeliyökköset tulevat lepattelemaan ikkunan taakse. Lehvästön havinasta voi päätellä kesätuulen suunnan ja voimakkuuden. Syksyisin väriloisto on vahva. Talvisin haavat seisovat ryhdikkään harmaina ja hopeisina antaen koloillaan suojaa linnuille ja minulle.


Maria Kokkonen
Analepsis 01, 2022
öljy levylle, 61 x 61 cm

Maria Kokkonen – Analepsis | Takauma

Analepsis | Takauma -näyttely käsittelee sukupolvien välisiä traumoja maalauksen keinoin. Vanhemman tai isovanhemman kokema trauma voi siirtyä seuraaville sukupolville epigeneettisen geenimuutoksen kautta. On kiehtovaa miten ihminen voi kokea muiston, joka ei alunperin ole hänen, mutta jonka vaikutuksen voi kuitenkin nähdä nykyhetkessä. Näyttely kutsuu katsojan tutkimusmatkalle itseensä ja avaa pohtimaan miten katsoja itse kuvittaisi tai sanoittaisi muiston, jota ei pysty muistamaan.


Kirsi Julku
Wreath, 2023
öljy kankaalle, 61 x 50 cm

Kirsi Julku – Mielikuvia

Olen 2023 Satakunnan Ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija. Taiteellisessa työskentelyssäni palaan usein saman kysymyksen äärelle siitä, miten kuvata auringon lämpö kasvoilla tai sateen jälkeistä tuoksua, kun aistimusta yrittää ilmentää elottomana ja kuoleman symbolina pidetty luuranko. Maalauksesta takaisin katsoo vieraat kasvot, joita katsoja ei koe omakseen, vaikka sama luuranko elää myös meidän jokaisen sisällä.

Luuranko on tunnettu kuoleman sanansaattaja ja se toimii usein ihmisille muistutuksena siitä, mitä juuri kaikin keinoin haluamme vältellä. Minulle luuranko ei kuitenkaan automaattisesti edusta kuolemaa ja taiteellani pyrin kääntämään ajatusta negatiivisesta assosiaatiosta hieman päälaelleen. Käsittelen taiteessani ihmiskokemusta ja ihmisyyttä, sitä miten vietämme aikaamme maanpäällä ja miten kohtelemme ympäristöämme. Luuranko on minulle kuin riisuttu kuva ihmisestä, joista ei ole nähtävissä heidän sosiaalista asemaansa, tarkkaa sukupuolta tai ikää. Luuranko siis edustaa minulle tietynlaista vapautta ja ennakkoasetelmista irtautumista, mutta samalla herättää myös kysymyksen siitä, pitääkö kaikkien ulkoisten tekijöiden olla riisuttuna, jotta voisimme nähdä toisemme tasavertaisina. Ideat maalauksiini tulevat elämästä, arjen valon ja varjon eri sävyistä. Teokseni käsittelevätkin kaikkea elämän ja kuoleman väliltä aina tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä pienempiin arkisiin asioihin, joissa kauneus ja makaaberi kohtaavat kumpikaan toistaan poissulkematta luoden herkullisia kontrasteja elävän ja elottoman, sekä runsaan ja riisutun välillä.

Öljyväreillä maalaaminen antaa minulle tavan pysähtyä ja maalauksistani huokuukin tietynlainen pysähtyneisyys ja rauha. Maalaustyylini on figuratiivista ja surrealismi, symbolismi sekä luontoteemaiset aiheet ovat teoksissani vahvasti läsnä.


Riikka Salminen
Tulipa, 2023
Öljyväri kankaalle, 30 x 30 cm

Riikka Salminen – Maalauspuutarha – Ephemeral pleasures

Maalauspuutarha – Ephemeral pleasures -näyttelyssä on maalauksia kukista keskellä pimeintä talvea ja erityisen synkkää maailmantilannetta. 

Luonnossa kukkien ensisijainen tehtävä on lisääntyminen, mutta ihmisten arjessa ne voivat olla joko puhtaan koristeellisia tai niitä annetaan tavanomaisesta poikkeavan ilon tai surun kohdatessa. Kuvataiteessa kukkia on kuvattu symboloimaan erilaisia hengellisiä merkityksiä tai puhtaasti niiden abstraktin muotokielen vuoksi.

Lähtökohta näyttelylle on ollut Salmisen työtila, joka sijaitsee hänen isoäitinsä maisema-arkkitehti Leena Iisakkilan asunnon kellarikerroksessa Helsingin Länsi-Pakilassa. Tilassa on aikaisemmin toiminut Leena Iisakkilan maisema-arkkitehtitoimisto. Näyttelyn maalausten lähtökohtana hän on käyttänyt työtilasta löytyneiden kirjojen kuvituksia. 

Riikka Salminen (s. 1988, Helsinki) työskentelee pääasiassa öljymaalilla ja  vesiväreillä. Hän käsittelee maalaustensa teemoja ja aiheita suhteessa taidehistoriaan, nykytaiteeseen ja maalaustaiteen tekniikkaan.

Salmisen maalaukset ovat usein varsin omakuvallisia ja hän käsittelee niiden kautta aiheita kuten luovuutta, haasteiden synnyttämiä tunteita sekä identiteetin rakentumista nykymaailmassa. Salmista kiinnostaa maalaamisen prosessi, maalarin suhde materiaaliin sekä se, miten maalauksen herättämät ajatukset ja oivallukset voivat yhdistää ihmisen itseensä, luontoon ja yhteiskuntaan.

Maalaus on hänelle naamio, osa itseä ja silti erillinen: naamio, jonka avulla voi ilmaista tiedostamatonta – tunteita ja ajatuksia, jotka muuten jäisivät ilmaisematta.

Salminen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi maalaustaiteen opetusalueelta Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2021.

Maria Laakkonen & Elisa Tuohimaa / Taru Salonen / Veera Nelimarkka / Heli Kaskinen

13.12.2023–7.1.2024


Elisa Tuohimaa
Spinal, 2022
öljy kankaalle, 25 x 20 cm

Maria Laakkonen
Vikasietotilassa , 2022
Videoveistos, sekatekniikka

Maria Laakkonen & Elisa TuohimaaSuoja

Suoja on moniaistinen näyttelykokonaisuus intiimeistä tunteista ja haavoittuvuudesta. Maria Laakkonen ja Elisa Tuohimaa lähestyvät aihettaan maalauksen, installaatioiden sekä äänen ja videon avulla. Suoja antaa turvan muulta maailmalta mutta on myös meidän välissämme ja saattaa estää kohtaamasta toista ihmistä. Näyttely ravistelee yksityisen ja yhteisen kokemuksen rajoja mutta tekee sen pehmeästi ja lempeästi kaikkeen kätkeytyvän herkkyyden ehdoilla.

Maria Laakkonen (s. 1990) on taiteen maisteri, MUU ry:n ja Oulun taiteilijaseura -63 ry:n jäsen, joka työskentelee installaation ja mediataiteen parissa. Laakkosta kiinnostavat kieli ja kommunikaatio sekä pienet, yksityiset kokemukset. Hän on osallistunut jurytettyihin yhteisnäyttelyihin Vaasan taidehallissa, Hyvinkäällä sekä Oulussa.

Elisa Tuohimaa on (s. 1982) taiteen maisteri, Taidemaalariliiton ja Oulun taitelijaseura -63 ry:n jäsen. Hän työskentelee maalaustaiteen ja installaation Taiteellisessa työskentelyssä tärkeintä Tuohimaalle on kohtaaminen, yhteyden kaipuu ja yhteisen kokemuspinnan tavoittelu.Tuohimaalla on ollut yksityisnäyttelyjä Oulussa, Raahessa ja Rovaniemellä. Hän on osallistunut Oulun taiteilijaseura -63 ry:n jurytettyihin näyttelyihin Oulussa ja Porissa. 


Taru Salonen
Viimeinen lumi, 2021, litografia

Taru SalonenUnhola

Taru Salosen Unhola-näyttelyn työt ovat syntyneet vuosina 2018–21 Salosen työstäessä äitinsä muistisairauden herättämiä tuntoja kuviksi. Ajan kuluessa Salosen suhde aiheeseen muuttui ja se näkyy ilmaisussa, tekniikassa ja näkökulmassa. Galleria Uuden Kipinän näyttely on kuudes varioitu Unhola-näyttelykokonaisuus.

Näyttelyn nimi viittaa henkiseen tilaan, jossa ihmiseltä on kadonnut muisti ja sen mukana muu maailma sekä oma identiteetti. Unhola on myös fyysinen tila, johon ihminen unohtuu maailmalta. Unholassa ihmiseen jää jäljelle hiljaisuuteen sulkeutuneen ihmisen arvokkuus.

Hoitokodissa Salonen näki vanhuuden ja sairauden rumuuden ohella haurasta kauneutta potilaissa, värit ja vuodenaikojen mukaan muuntuvan valon. Taiteellisessa prosessissa Saloselle terapeuttinen työ muuttui kuviksi, joita hän tarkastelee kuvataiteellisten tavoitteiden perusteella. Omaisen näkökulma etääntyy taiteilijan näkökulmaksi. Henkilökohtainen laajenee yleiseksi, kaikkia ihmisiä koskettavaksi.

Näyttelyn työt ovat grafiikkaa, puupiirroksia ja litografioita. Puupiirroksia Salonen tekee ns. häviävän laatan tekniikalla, jossa kuva rakentuu kaivertamalla ja vedostamalla värit kerroksittain yhdeltä puulaatalta. Vedossarjat ovat pieniä ja muuntuvia. Menetelmässä Salosta viehättää puumateriaalin työstämisen ja maalauksellisuuden yhdistäminen. Työprosessin lopussa kaiverrettu puulaatta on kuin muistinsa kadottanut vanha ihminen, uurteinen ja tunnistamaton. Kuvat tallentuvat paperille, josta ne siirtyvät katsojien mielissä uusiksi mielikuviksi ja muistoiksi.

Mustavalkoisissa litografioissa, kuva on piirretty kalkkikivelle ja vedostettu paperille kivipainoprässillä. Näissä kuvissa korostuvat yksinäisyyden ja ajallisuuden kokemukset.Taru Salonen on turkulainen taidegraafikko ja kuvataideopettaja. Salonen valmistui taiteen maisteriksi Aalto yliopistosta 2010. Hän opiskelen parhaillaan kuvataiteilijan AMK- tutkintoa Turun Taideakatemiassa. Taiteellisessa työssään Salonen on keskittynyt puupiirrokseen. Hän on pitänyt viime vuosina aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Salonen on Suomen taidegraafikoiden, Suomen Puupiirtäjien Seuran, Turun Taiteilijaseuran ja Turun Taidegraafikoiden jäsen. Hänen teoksiaan on Suomen Kansallisgallerian ja Husin kokoelmissa. Unhola-näyttely on Salosen ensimmäinen näyttely Lahdessa.


Veera Nelimarkka
Kalmisto I, 2022
betoni, 55 x 62 cm

Veera Nelimarkka – Crux

Crux

Ubi sunt qui ante nos, in mundo fuere?

Where have all the graveyards gone? Gone to flowers everyone. 

– Pete Seeger

Crux (subst.) = ydin, vaikeus, ongelma, taitekohta

Näyttelyn teema on saanut inspiraationsa puun sisällä olevasta kuolleesta ytimestä. Tämä ydin on nimeltään sydänpuu, ja se kannattelee koko elävää puuta. Näen sydänpuun metaforana elämälle yleensä, ja tätä näyttelyni käsittelee: kuolemaa elämän mahdollistajana ja sen kannattelijana. Toista ei ole ilman toista, mutta se ei tee kuolemasta helpommin lähestyttävää.

Näyttely koostuu sekä betonisista ja puisista veistoksista että serigrafia- ja risografiaprinteistä. Veistokset ovat abstrakteja, mutta niissä voi nähdä kaikuja luista ja rustosta, onkaloista ja luolista. Printit koostuvat Hietaniemen hautausmaalta otetuista valokuvista. Osa kuvista on otettu hautakivien tekstittömiltä puolilta ja rajattu pienelle alueelle hautakiveä. Olen käsitellyt värejä hieman epätavallisiksi sekä vieraannuttaakseni että riisuakseni ne dokumentaarisuudesta. Temaattisesti printeissä sivutaan myös kirjallisuudessa käytettyä ubi sunt -teemaa, keskiaikaisten runojen aloitussanoja, joissa valitetaan elämän ja kauneuden katoavaisuutta.

Crux on visuaalinen ajatusnäyttämö, äänettömien huokausten sarja; muistomerkki ja ristiriitaisin tuntein myönnetty arvonanto ajallisuudelle ja katoavaisuudelle.

Veera Nelimarkka (s. 1991, Helsinki) on valmistunut kuvataitelijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta, ja opiskelee tällä hetkellä taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa. Taiteilijana hän on erityisen kiinnostunut visualisoimaan ja kuvittamaan sekä t(/l)uomaan näkyväksi abstrakteja asioita, ilmiöitä ja tuntemuksia. Näyttelyssä on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon kierrätettyjä teosmateriaaleja.


Heli Kaskinen
I Know What You Did Last Summer, 2023
Valokuvarasia, ovisilmä ja hylly, n. 14 x 14 x 16 cm

Heli KaskinenI Know What You Did Last Summer

Heli Kaskisen I Know What You Did Last Summer on oivaltava, sympaattinen ja paikoitellen hauska näyttely, joka tutkii katsomisen ja tietämisen välistä suhdetta kerronnallisuuden, huumorin ja löydettyjen materiaalien kautta. Valokuvateoksista ja esinekollaasista koostuva autofiktiivinen teoskokonaisuus haastaa ensihavainnon humoristisen kuvatulkinnan avulla. Näemmekö sen, mitä katsomme?  

Näköhavainnon avulla saavutettu tieto peilautuu usein muistiin ja on siksi epävarmaa, mutta silti sen perusteella on helppo tehdä vakuuttavia päätelmiä. Näyttelyn teokset lähestyvät katsomisen ja tietämisen aihetta juuri samalla tavoin: Kaskinen asettuu tuijotuskilpailuun valokuvan ihmisen muotoisen kuoren kanssa ja tekee tekstimuotoisia tulkintoja. Teosten sympaattisen kömpelö huumori paitsi kääntää löydetystä esiin toisenlaisen tarinan kuin sen, mitä ensisilmäyksellä näemme, mutta myös elottoman elolliseksi. Ihmisen muotoisen kuoren alla on sykkivä sydän, toinen todellinen – jonka tarina on nähdyksi tulemisen arvoinen.

Humoristisessa valokuvakirjassaan Kim Jong-il Looking at Things (2012) João Rocha esittää katsomisen eleen vallan välineenä ja humoristisena toimintana, mutta myös kohdetta vaivaannuttavana kokemuksena, johon myös näyttelyn nimi viittaa. Se lainaa nimensä vuonna 1997 ilmestyneeltä kauhuelokuvalta, jossa vihjataan, että joku tietää karmeasta salaisuudestasi. Niin vihjaa myös tämä näyttely – paitsi että nuo ”karmeat salaisuudet” ovat todellisuudessa jotain aivan muuta. Näyttelyn teokset pyrkivät luomaan vaihtoehtoisia näkökulmia siihen, miten asiat voisivat myös olla. I Know What You Did Last Summer on teoskokonaisuus, joka inspiroituu niin ihmisyydestä, filosofiasta, taidehistoriasta kuin myös populaarikulttuurista.

Heli Kaskinen (s. 1981) on kuvataiteilija, joka työskentelee valokuvan, esinekollaasin ja tekstin parissa. Kaskisen teokset ammentavat itsereflektiosta ja hänen teoksensa käsittelevät usein ihmisyyden, eletyn elämän sekä trauman teemoja humoristis-filosofisesta näkökulmasta käsin löydettyjä materiaaleja sekä tarinankerrontaa hyödyntäen. Työskentelyssään Kaskinen on kiinnostunut näkyvän ja ei-näkyvän välisestä suhteesta, siitä millainen tarina kätkeytyy tarinan taakse. Hänen teoksensa pohjautuu kääntämisen ideaan ja teoksissaan hän pyrkii humoristisen kuvatulkinnan avulla kääntämään löydetyistä valokuvista ja objekteista esiin toisen näkökulman yhdistelemällä niihin tekstimuotoisia havaintoja elämästä. Humoristinen kuvatulkinta on menetelmä, jota Kaskinen tutkii ja kehittelee taiteellisessa työskentelyssään. Kaskinen on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta (2022) ja kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta (2017). Hänen viimeisimpiä yksityisnäyttelyitään ovat olleet One Dot Rules Them All (2021) Mikkelin valokuvakeskuksessa, Mikkelissä ja Valokuvakeskus Nykyajassa, Tampereella sekä Meanwhile, On The Other Side (2019) Valokuvagalleria Hippolytessä, Helsingissä. Kaskisen teoksia on ollut esillä myös yhteis- ja ryhmänäyttelyissä niin Suomessa kuin myös ulkomailla, kuten Itävallassa, Saksassa ja Tanskassa. Vuonna 2023 Kaskiselle myönnettiin valtion 3-vuotinen taiteilija-apuraha.

Taiteen edistämiskeskus on tuellaan mahdollistanut näyttelyn toteutumisen.

Tiina Kaisa Leppänen / Lydia Toivanen / Anne Rantakylä / Magnus Strandberg

22.11.–10.12.2023


Tiina Kaisa Leppänen
Tummat vedet
2023
öljy koivuvanerille

Tiina Kaisa Leppänen – Hengitän

Näyttelyn teokset on maalattu akryyli- tai öljyväreillä ulkona eri vuodenaikoina Rapolanharjulla Sääksmäellä ja Tampereen Hatanpäällä vuosina 2021–2023. Teosten lähtökohtana on ollut jokin konkreettinen paikka, kuten risukko, kivikko rannassa tai puu puistossa, josta Leppänen lähtee työstämään maalausta. Esittävyyden merkitys vähenee työskentelyn edetessä ja maalaustavan merkitys ja ekspressiivisyys lisääntyvät, jolloin lähtökohtana olleen aiheen merkitys vähenee. Pyrkimyksenä on, että maalauksen aiheen merkitys katoaa ja maalauksellisuus ja teoksen tunnelma ovat pääosassa.

Tiina Kaisa Leppänen on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on toiminut kuvataiteilijana vuodesta 1997 lähtien.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.


Lydia Toivanen
Still-kuva videoesseestä Mafia
2022

Lydia Toivanen – Mafia

Käsittelen teoksissa taustaani vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ja suurperheessä. Tuon esiin suurperheen sisäistä dynamiikkaa suhteessa yksilön kasvuun sekä kodin hengelliseen perintöön. Olen työskennellyt arkistolähtöisesti ja käyttänyt oman materiaalin lisäksi vanhempieni sekä isoäitini kotialbumikuvia. Teoksissa on nähtävissä dokumentoinnin kehityskaarta harkitummasta filmikuvaamisesta jokapäiväiseen, spontaaniin kännykkäkuvaamiseen.

Mafia on videoessee, joka havainnollistaa vanhoillislestadiolaisen suurperheen monisävyistä elämää ja sisäistä dynamiikkaa. Video nostaa esiin erilaisia todellisuuksia, joita jokaiselle yksilölle yhteisestä kasvualustasta huolimatta muodostuu. Video perustuu älypuhelimen jatkuvaan läsnäoloon ja tuo esiin puhelimen intiimin ja arkisen luonteen. Ilman sitä teoksen materiaalia ei olisi olemassa. Teoksen nimi tulee perheeni WhatsApp-ryhmän nimestä.

Valokuvakirjan Yhdestä viattomasta katseesta toistuvana elementtinä on lapsuudenkotini ruokapöytä, joka symboloi perheemme yhteisöllisyyttä ja monimuotoisuutta. Kirjan tekstiosuus koostuu sisarusteni muistoista pöydän ympäriltä kolmen vuosikymmenen ajalta. Kirjan nimi viittaa vanhempieni ensikohtaamiseen ja äitini tyypilliseen lausahdukseen, ”kaikki tämä on lähtenyt yhdestä viattomasta katseesta.”

BIO

Lydia Toivanen (synt. 1987) on kuvataiteilija, jonka pääasialliset mediat ovat valokuva ja video. Hänen keskeinen työvälineensä on älypuhelin, jonka käyttö nostaa esiin kysymyksiä valokuvauksen estetiikasta, etiikasta ja käyttötarkoituksista. Teoksissaan hän käsittelee taustaansa uskonnollisessa yhteisössä ja suurperheessä.


Anne Rantakylä
14/4 sarjasta Mangifera indica

Anne Rantakylä – Mangifera indica

Näyttelyni Mangifera indica dokumentoi valokuvin Mangifera indica kasvin eli mangon taimen hidasta kasvua kahden kuukauden ajalta ensimmäisenä koronakeväänä vuonna 2020. Teoskokonaisuudessa kuvaan ateljeen yksitoikkoista arkea vähäeleisellä tavalla, jossa kasvi ei juuri kasva mutta päivä ja valo vaihtelevat. 

Taustani valokuvataiteilijana on piirtämisessä. Opin havainnoimaan valoa piirtämisen kautta tarkkailemalla valon muutoksia kolmiulotteisilla pinnoilla ja sen tulkitsemista kaksiulotteiselle pinnalle, paperille. Valokuvaamisessani on kyse samanlaisesta havaitsemisesta. Valon olemus kiehtoo minua ja se on usein tärkein yksittäinen asia ilmaisussani. Valokuvaan mustavalkoista valokuvaa juuri tästä syystä. Se pelkistää valon olemuksen, jättää jotain salaperäistä todellisuudesta näyttämättä ja minulle se on oma maailmansa, jossa viihdyn. 

Toinen Mangifera indica näyttelyn teemoista on aika. Olen keskittynyt viime vuosina taiteellisessa työssäni aikaan liittyviin kysymyksiin. Olen valokuvannut erityisesti geologisia muodostelmia. Aavikkoa, kiviä, kallioita. En osaa selittää miksi aika kiehtoo minua niin kovasti, ehkä se on mysteereistä suurimpia rakkauden lisäksi. Kiinnostukseni aikaan on myös varsin arkinen, vuosittain minulla on lukematon määrä erilaisia paperisia kalentereita, jotka myös säilytän ja joihin palaan. Mangifera indica teoskin on eräänlainen kalenteri. Valokuvan suhde aikaan on monitahoinen. Maisteritutkielmassani kyseenalaistin valokuvataiteen teorian kaanonin siitä, että valokuva olisi pysäytetty kuva ajasta. Perustelin väitettäni sillä, että ajan olemuksesta ei ole filosofiassa tai tieteessä konsensusta ja usein valokuvataiteen teoria käsitellessään aikaa lähtee olettamuksesta, että aika olisi yksinkertaisesti lineaarinen ilmiö, joka näyttäytyy niin kuin me se ihmismielessä ja elämässä koetaan. Siinä olettamuksessa valokuva on pysäytetty kuva ajasta ja menneisyydestä. Minulle valokuva päinvastoin on elävä ikkuna aikaan ja nykyhetkeen.

Helsingissä asuva ja työskentelevä Anne Rantakylä (s. 1989) valmistui Imatran taidekoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2017 pääaineena valokuvataide ja valokuvataiteen maisteriksi Göteborgin yliopistosta vuonna 2019. Rantakylä on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut ruotsalainen Kerstin Lind-Pafumis stiftelse ja näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.


Magnus Strandberg
Still-kuva installaatiokokonaisuudesta Loitering
2023, video, 2min 46sek

Magnus Strandberg – Loitering

Magnus Strandberg ja joutavuuden lumo

Magnus Strandbergin näyttely Loitering on kunnianosoitus irtolaisuudelle ja joutomaille. Taiteilija on ollut viime aikoina inspiroitunut Helsingin Taivallahdesta ja siellä sijaitsevasta Taivalsaaresta. Kyseiset Hietarannan uimarannan ja Hietaniemen hautausmaan yhteydessä sijaitsevat alueet ovat olleet viimeisiä pääkaupungin keskustan liepeillä sijaitsevia joutomaita. 

Joutomaat alkoivat kiehtoa taiteilijaa sen myötä, kun hän jokin aika sitten kiinnostui vieraslajeista kerätessään kasveja värjäämistä varten. Uudessa näyttelyssä hänen projektinsa on laajennut esimerkiksi valkoposkihanhen pörhistelyä kuvaavaan videoon ja kasvienkeräilyn yhteydessä Strandbergin työhuoneelle kulkeutuneita pikkumönkijöitä kuvaaviin syanotypioihin. Kasvit ovat taas antaneet värinsä näyttelyn tekstiiliteoksille. Vieraslajit, joutomaat ja kutsumattomat vieraat ovat Strandbergista uskomattoman kiehtovia, koska ne ilmentävät kontrollin ulkopuolista ja kuritonta aikamme maailmassa. Hän toteaakin seuraavaa: ”Määrittelemättömään paikkaan eivät kuulu tarkat säännöt siitä, miten siellä pitäisi olla. Joudut keksimään ne itse. Päätät itse. Leikillä ei ole sääntöjä eikä määränpäätä.”

Taivallahden alue kiehtoo taiteilijaa myös siitä syystä, että sen historiassa erilaiset käyttötarkoitukset kontrastoivat toistensa kanssa. Samalla alueella on sijainnut niin teurastamo tai uimaranta, minkä lisäksi 1800-luvun venäläissotilaiden hautausmaan päälle on myöhemmin rakennettu tennishalli. Keskenään ristiriitaiset tai ainakin erisuuntaiset käyttötavat kertovat omalla tavallaan alueen statuksesta ja käytöstä. Tätä nykyä alue on murroksessa, kun kiistellyn kylpylähotelliprojektin myötä ovat saaneet väistyä niin veneiden talvisäilytys kuin sekalainen kasvusto. Jälkimmäinen vaikuttaa onneksi olevan sitkeää laatua ja onkin puskenut versoja lanatun maan pintaan. 

Strandberg käsittelee näyttelyssään yksiulotteisen talousajattelun näkökulmasta hyödytöntä joutomaalle kasvanutta lähiluontoa, jossa näkyy suunnitelmaton kerroksellisuus ja tietynlainen määrittelemättömyys. Yhteiskunta, joka haluaa kaiken määrittelyn ja vallankäyttönsä kohteeksi, on armoton ja muistiton organisaatio. Taiteilijan näyttely onkin hätähuuto joutomaiden ja epämääräisyyden puolesta. Hän kirjoittaa seuraavaa: ”Mielestäni maleskelu ja asiaton oleskelu kuuluvat olemisen tärkeimpiin muotoihin, koska ne usein miten sisältävät poikkeuksellisia ajattelun ja havaitsemisen muotoja.” 

Näyttelyssään Loitering Magnus Strandberg ei etsiydy koskemattoman ja villin luonnon äärelle, vaan hän on kiinnostunut lähiluonnosta ja vähämerkityksellisemmäksi koetusta arkipäiväisen alueesta, joka osoittautuu hänen analyysissaan kapinalliseksi ja kurittomaksi vapauden tyyssijaksi. Arkisen ja vähäpätöisen merkitys paljastuukin hänen teostensa myötä äärimmäisen tärkeäksi. Taiteilija näyttää, miten tärkeää on antaa aikaa ja tilaa odottamattomasta avautuville vaivihkaisille kokemuksille ja toimille. Strandbergin taiteessa pienimuotoinen ja sivuutettu saa näkyvyytensä ja paljastaa voimansa. Maleskelu ja oleskelu ovat välttämättömiä asioiden syvemmälle ymmärrykselle. 

Näyttelyä ovat tukeneet Konstsamfundet ja Svenska kulturfonden. 

FT Juha-Heikki Tihinen

Lahden Taidelainaamon Teosvälitys GUKin kaikissa tiloissa

14.11.–19.11.2023


Lahden Taidelainaamo – TEOSVÄLITYS

Taidelainaamon teokset esittäytyvät Galleria Uuden Kipinän kaikissa näyttelytiloissa nyt kolmatta kertaa. Esillä olevia teoksia ei ole nähty aiemmin Lahden Taidelainaamossa. Esillä on yli 170 teosta 44 taiteilijalta. Tavalliset taidelainaamomitat eivät rajoita Teosvälityksen teoksia vaan esillä on nyt myös isoja, yli 100 x 100 cm teoksia.

Lahden Taidelainaamon taiteilijat ovat pääosin päijäthämäläisiä. Taidelainaamo välittää Lahden Taiteilijaseuraan, Lahden Taidegraafikoihin ja Valokuvataide ry:n kuuluvien taiteilijoiden teoksia.

Teokset saa mukaan heti. Teoksen voi lunastaa omakseen kertaostona tai kuukausimaksua maksamalla, kunnes teos tulee kokonaan maksetuksi. Kuukausimaksu on koroton.

Teosvälitysviikon muu ohjelma Galleria Uudessa Kipinässä:

ke 15.11. klo 17–19:
Paneelikeskustelu aiheena Julkinen taide ja osallistavuus julkisessa taiteessa. Keskustelua muun muassa Rantakartanon uudesta muraalista ja sen synnystä.

to 16.11. klo 18–20:
Pimeesti taidetta -ilta. Koe taide taskulampun valossa!

pe 17.11. klo 12–18

Lainaa taiteilija

la 18.11. klo 12–16

Lainaa taiteilija

su 19.11. klo 14–16:
Teoksen takana -taiteilijatapaaminen. Vapaamuotoista keskustelua taidevälitystapahtuman teoksista.

Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Lainaa taiteilija

Haluaisitko lainata itsellesi taiteilijan?

Lainataiteilijan kanssa voit yhdessä tutustua Lahden Taidelainaamon Teosvälitys-tapahtuman näyttelyyn ja hän voi esitellä teille teoksia.

Voit kysyä mieltäsi askarruttavia asioita taiteeseen liittyen sekä keskustella taiteesta. Halutessasi voit myös taiteilla itsellesi lainataiteilijan opastuksella pienen taideteoksen.

Lainattava taiteilija:

Nelli Penna, lahtelainen kuvataiteilija ja taidemaalari sekä yhteisötaiteilija. Penna toimii myös Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtajana.

Missä ja milloin:

Taiteilija lainattavissa Galleria Uusi Kipinä pe 17.11. klo 12–18 sekä la 18.11. klo 12–16

Miten:

Lainaa taiteilija itsellesi maksimissaan tunniksi laittamalla etukäteen sähköpostia osoitteeseen galleriauusikipina@kauno.fi tai soittamalla gallerialle numeroon 044 322 4665.

Varattavat ajat: pe 17.11. klo 12–18 sekä la 18.11. klo 12–16.


Saija Starr / Teemu Siika / Maarit Rantala / Anna Reivilä

25.10.–12.11.2023


Saija Starr
Kaikki ennallaan
2023
öljy kankaalle
100 cm x 70 cm

Saija Starr – Paikat joita kannan mukanani

Tuuli riepottelee kukkia ja puita,
katkoo oksia,
levittää terälehtiä ympäristöön,
muuttaa maisemaa, ja minua.

Mietin onko lapsuuteni kiipeilypuu vielä pystyssä ja jäikö puuhun jälki niin kuin minuun, kun kiipeilin sen oksilla. Kävelen puutarhassa ja ajattelen ajan kulumista, ikuista muutosta ja liikehdintää. Jahtaan sydän pakahtuen jotain määrittelemätöntä, jonka haluaisin saattaa jonkinlaiseen muotoon, pysäyttää, mutta en tiedä miten, enkä edes kunnolla mitä se on. Ehkä tuo tunne / muisto / muistikuva / tila löytyy maalauksesta: ainakin maalatessa koen olevani lähinnä tuota pakahtumisen tunnetta ja saavani jostain hetkittäin kiinni.

Näyttely kertoo muistoista, kaipuusta, ja paikoista, joita kannan mukanani.


Teemu Siika
Ryhmäkuva teoksista, 2022

Teemu Siika – Näyttely

Luonnossa muovautuneita, syntyneitä̈ ja esiintyviä̈ ilmiöitä̈ – geologisia muodostelmia, maisemia, elollisia olentoja, lumen kinostumista, aaltoliikettä, liekkien tanssia ja hiilloksen sykkivää hehkua, jopa maahan varisseiden lehtien muodostamia installaatioita – pidetään yleisesti esteettisesti kauniina ja henkisesti rauhoittavina. Näille yhteistä on niiden syntyprosessin takana oleva puhdas sattuma. Onko samaa estetiikkaa ja rauhoittavaa vaikutusta mahdollista saavuttaa taiteessa, jonka muotojen ja komposition synnyn takana on merkittävissä määrin sattuma?

Teemu Siika on tutkinut tätä maalaustaiteen ja keramiikan keinoin. Teosten toteutustapa on ennalta määritelty, mutta sattuma on saanut sanoa viimeisen sanan niiden ulkoasussa. Siian keraamisissa teoksissa sattuman airuena toimii painovoima. Maalauksissa sattuman oikkuja edustaa ihmiskäden ja siveltimen yhteyden kautta syntyvä rytmiikan ja motorisen epätarkkuuden hienovarainen muutos.

Keraamiset teokset Siika toteuttaa kehittämällään menetelmällä, jossa teoksen lopullisessa muodossa esiintyvät vaihtelut ovat painovoiman avustaman sattuman kautta syntyneitä. Maalausten tekniikkana on meditatiivinen pilkutus vaihtelevan kokoisilla siveltimillä ja erilaisen viskositeetin omaavilla maaleilla. Teosten komposition ja rytmiikan määrää siveltimestä valuvan maalin määrä, sekä hienomotorisen epätarkkuuden ja keskittymisen herpaantumisen luoma tiheysvaihtelu.

Sattuman estetiikka on Siian toinen taiteellinen pääsuuntaus. Hän keskittyy myös ihmisyyden ja yhteiskunnan tutkimiseen lisäämällä kerroksia ja merkityksiä lasten populaari- ja lelukulttuurista fyysisen innoituksensa saaviin keraamisiin veistoksiin perehtymällä kulloinkin käsittelemäänsä aihetta ruotiviin sosiaalipsykologian ja muiden ihmistieteiden julkaisuihin. Sattuman estetiikka on hänelle vastapainoa tälle ajoittain syvälle ihmisyyteen menevän tutkimuksen kuormittavuuteen. Siian ihmisen kokoisia veistoksia on viimeksi nähty Lahdessa niin ikään Galleria Uudessa Kipinässä vuonna 2020.


Maarit Rantala
Keitaalla
2022
Öljyväri kovalevylle
211 cm× 122 cm

Maarit Rantala – Ilmestyksiä

Ilmestyksiä – näyttely on matka ilmestyksiin ja omintakeisiin maisemiin, joissa fakta ja fiktio synnyttävät rinnakkaisia todellisuuksia. Ihmismielen sisäiset kerrostumat ovat liikkeellepaneva sysäys näkymiin, joita kohtaamme. On kyse hetkistä ja impressioista – maisemallisista keidastuokioista, joissa mieli pysähtyy ja kutsuu esiin paikan hengen. Luomakunnan kauneimmat ja kummallisimmat oliot ilmestyvät runollisiin maisemiin tehden taikojaan. Niillä on sanomansa: tapaamme olioissa ja esineissä ristiriitaisuuksia ja löydämme niiden sisältä meille tarkoitettuja viestejä. Tervetuloa matkalle. 

Näyttely sisältää akryyli- ja öljyvärin maalattuja maalattuja maalauksia. 

Maarit Rantala on Hyvinkään taidekoulusta 2013 ja Vapaasta taidekoulusta 2018 valmistunut taiteilija, jonka työskentelyperiaatteita ohjaavat sisäinen kaaos ja elämään piiloutuneet ristiriidat. Hänen maalauskielensä on yhtä aikaa rouheaa ja herkän salaperäistä. Sekasortoisen maailman keskellä maalaus on kuin runo, joka voi yhtä aikaa lohduttaa ja tavoittaa pyhyyden kokemuksen.


Anna Reivilä
Possible planets #1
2023
pigmenttivedos
20 x 30 cm

Anna ReiviläCrude matter

Minä olen silmä, jolla maailmankaikkeus itseään katsoo, jumaluutensa tuntien. – Percy Shelly 

Jokainen sukupolvi on kohottanut katseensa yötaivaalle ja ihmetellyt avaruuden kauneutta. Avaruus on ollut niin inspiraation lähteenä kuin matkan kohteena. Tiedemiehet näkevät avaruuden arvoitukset jopa elämän kysymysten avaimena, visionäärit tulevaisuuden mahdollisuuksina, taiteilijat luovuuden lähteenä. Avaruus on romanttinen, uhkaava, symbolinen sekä salamyhkäinen.

Mutta mikä on se polku kaukaisista tähdistä kämmenelläni pitelemääni punaiseen omenaan – ja minuun itseeni. Sen polun täytyy johtaa tähdistä meihin, suuresta pieneen, sillä me emme tehneet tätä planeettaa, eikä Maa tehnyt Aurinkoa ja muita tähtiä. Valokuvasarja Crude Matter tutkii ihmisen suhdetta maailmankaikkeuteen materian kautta. Sarjan ajava voima on idea siitä, kuinka kosmos luo meidät, mutta myös me luomme kosmoksen havaitsemalla sitä. 

Taidetta tutkittaessa keskeisessä asemassa ovat aika -sekä paikkasidonnaisuus. Mutta avaruutta tutkiessa huomaa pian, että aika ja paikka ovat kaikkea muuta kuin absoluuttiset, tasapainoiset ja muuttumattomat. Aika voi kaartua ja jopa tyhjyydellä on muoto. Tilassa on monta kerrosta, valo kameran kennolle on matkustanut kuolleesta tähdestä vuosikymmeniä halki avaruuden. Maailmankaikkeuden todellisuus on jotain aivan muuta kuin meidän todellisuutemme. Se on enimmäkseen pimeää ainetta, vain pikkuisen karkeaa ainesta sekä valon kaltaisia arjen energioita. 

Anna Reivilä tutkii kiviainesta avaruuden materiaalina. Hän viittaa teoksillaan siihen, miten kaikki maapallon materiaalit ovat tulleet avaruudesta, ja miten on mahdotonta tutkia avaruutta pelkästään katsomalla. Teoksissa katse kääntyy pois ihmisestä elinkaaremme ajan ylittäviin kiviin. Koska näyttelyn valokuvissa ihmisen tekemä teko on kuitenkin aina läsnä, tulee taiteilija samalla tutkineeksi inhimillisyyden rajoja.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Lasse Lassheikki / Johannes Romppanen & Risto Musta / Jenni Lahtinen / Janika Salonen

4.-22.10.2023


Lasse Lassheikki
Geoment

Lasse Lassheikki – Geoment

GEOMENT on geometrinen ornamentti, joka koostuu kuudesta erilaisesta samankokoisesta neliönmuotoisesta geometrisesta kuviosta. Näiden peruselementtien pinta on jaettu osiin geometrisillä perusmuodoilla, suorilla viivoilla tai ympyräkaarilla. Siitä myös johtuu nimi Geoment.

Näitä peruselementtejä voi asetella vierekkäin niin, että laattojen muodostamat kuviot jatkuvat laatasta toiseen muodostaen erilaisia kuvioita ”loputtomasti”. Yksittäistä peruselementtiä vaihtamalla tai kääntämällä iso Geoment kuvio muuttuu. Geoment on vähän kuin Domino peli, sillä erotuksella, että tässä kaikki vaihtoehdot ovat oikein. Geoment on myös ”palapeli”, jossa myös kaikki vaihtoehdot ovat oikein.

Tässä näyttelyssä yleisö voi peruselementtejä, laattoja vaihdellen muuttaa teosta. Löytämisen iloa!

Esillä on myös maalaamiani valmiita Geoment maalauksia.


Romppanen & Musta
Kevät

Johannes Romppanen & Risto Musta – Yhteisen kutsu

Yhteisen kutsu on esillä Galleria Uusi Kipinässä Lahdessa 4.-22.10.2023 Kenno-tilassa. Näyttelyssämme pohdimme dialogista ja kollektiivista taiteen tekemistä valokuvan keinoin. Teokset rakentuvat arkistoista, olemassa olevista teoksista sekä yhteisen tekemisen kautta uusista kuvista. 

Johannes: Noni, se on siinä! Ajattelin, että siinä voisi olla meidän yhteistä taustaa. Ollaan alotettu 2013 yhdessä tekeminen kaupallisella kentällä. 

Risto: Voidaan kirjottaa tällanen dialogi ja miettiä sitten mikä on se lopullinen muoto. Mutta siis, yhdessä ollaan tehty jo matkaa. Nyt yritetään jotain uutta. Viritellään. 

J: Ollaan puhuttu, viimeks tänään, että tämähän on ihan erilainen viitekehys toimia verrattuna kun saa toimeksiannon asiakkaalta. Niin nyt saatiin apurahaa, ja mahdollisuus kokeilla yhteistä tekemistä omilla ehdoilla ja vilpittömästi, ja rehellisesti. 

R: Niinpä, ja koomista onkin, että uus kehys onkin tietyllä tapaa paljon vaikeampi kun mitään vakiintuneita käytäntöjä ei ole. Eli nyt leikitään.. ajatuksella, että olisi yhteinen tai jaettu tekijyys. Ja halutaan nähdä mitä siitä syntyy ja toimiiko se ja jne. 

J: Niin siis täsmennys, että vakiintuneita käytäntöjä ei ole tässä taiteen viitekehyksessä. Tämä yhteinen taiteen tekeminen tuntuu merkityksellisemmältä ja vakavammalta jollain tapaa, siinä on enemmän itseä pelissä. 

R: Joo, kaupallisessa työssä se toimijuus on rajoitettua. Ja sitte me molemmat ollaan tehty omia taidejuttuja itsenäisesti, mutta tässä yhteisessä tulee taas kysymys jaetusta toimijuudesta. Tai jopa yhteisestä. Ja se on just hyvä haaste, mutta pitää antaa toisaalta aikaa, että se voi kehittyä. 

J: Kiinnostavaa tässä yhtälössä onki se, että meidän oma taiteellinen työ̈ on periaatteessa hyvinkin erilaista, että mistä se halu yhdessä tekemiseen oikein tulee. 

Johannes Romppanen (s. 1982) on Espoossa asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija ja muotokuvaaja. Hänen työskentelynsä keskiössä ovat ihmisyys ja sen moninaiset suhteet. Vuonna 2020 Romppanen voitti Vuoden valokuvataidekirja 2019 -palkinnon Lilja-valokuvataidekirjallaan, joka on omakohtainen kertomus hänen cp-vammaisesta Lilja-tyttärestään ja lapsiperheen arjesta, jossa sairaalakäynnit ovat osa päivittäistä elämää. 

Risto Musta (s. 1981) on Raaseporissa asuva kuvataiteilija, joka on kiinnostunut abstraktin, esittävän ja dokumentaarisen kuvan suhteesta. Hän haluaa työssään tuoda ilmiöitä esiin mahdollisimman läsnäolevana, mahdollistaen pääsyn vahvan kokemuksen äärelle. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttely Synkro Raaseporin valokuvakeskuksessa oli esillä elo-syyskuussa 2023. 

Sekä Johannes että Risto ovat nyt syksyllä aloittaneet valokuvataiteen maisteriopinnot.

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto / Päijät-Hämeen rahasto.


Jenni Lahtinen
Komeetta
2022
vesi- ja puuväri paperille

Jenni Lahtinen – Museokokoelma

Nukkuvan naisen tyynyllä lepäävä pää, 
komeetan hehku öisen kaupungin yllä. 
Yhdet irrotetut kädet, 
Vakavasti katsovat kaksoset ja heidän uskolliset koiransa.


Viimevuosina taidemuseot ovat julkaisseet kokoelmistaan online-näyttelyitä ja arkistoja. Näissä kokoelmissa on usein esillä lopullisten teosten lisäksi niiden luonnoksia sekä keskeneräisiksi jääneitä tai osittain tuhoutuneita teoksia. Suuri osa materiaalista on vapaasti käytettävissä. Vietin runsaasti aikaa loputtoman tuntuisia kokoelmia selatessani, ja vähitellen tietyt kuvat alkoivat nousta esiin satojen joukosta, palasin niihin yhä uudelleen. 

Näyttelyssä esittämäni lyijykynäpiirustukset sekä vesiväriteokset ovat syntyneet näitä kuvia toistaen ja muokaten. Näyttelytilassa eri aikakausilta, eri taiteilijoilta ja erilaisista kokoelmista peräisin olevat teokset yhdistyvät ja muodostavat ehdotuksia uusiksi tarinoiksi. 


Jenni Lahtinen (s.1984) on Suomessa ja Portugalissa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. 
Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta, taidegrafiikasta 2018.


Janika Salonen
Neonkeltaisen pelko
Installaatio
2023

Janika Salonen – Neonkeltaisen pelko

Neonkeltaisen pelko on moniaistillinen teos, joka kutsuu näyttelykävijät osallistavaan teokseen. Teoksessa keskitytään käsittelemään pelkoa, epävarmuutta ja epäonnistumisen mahdollisuutta. Näyttelyn visuaalinen ilme luo kontrastia tässä hetkessä tekemisen ja tulevaisuudessa odottavan välille.

Teoksessa käsitellään pelkoa. Pelko on tarpeellinen tunne, joka kuitenkin saattaa myös lamaannuttaa ja olla este kasvulle ja henkilökohtaiselle kehitykselle. Teoksen tarkoituksena on kannustaa näyttelykävijää astumaan omalle epämukavuusalueelleen ja löytämään mahdollisuuksia epävarmuudesta. Epäonnistuminen on tärkeä osa oppimisen prosessia. Epäonnistuminen on aarre. 

Neonkeltaisen pelko -teoksessa näyttelyvieras voi osallistua teokseen piirtämällä. Niin onnistuneet kuin epäonnistuneetkin tuotokset saa asettaa joko kaikkien nähtäville seinälle tai näyttelytilassa oleviin roskakoreihin. 

Teokseen kuuluu äänimaisema, jossa kuuluu taiteilijan oma hiilipiirtämisen ääni. Äänimaiseman voi tulkita esimerkiksi taiteilijan läsnäolona tai samuutena. Äänimaisema kannustaa näyttelykävijää tarttumaan annettuun haasteeseen. 

Neonkeltainen on kirkas ja voimakas väri, ja sitä on vaikea sivuuttaa. Kirkas keltainen liitetään usein positiivisuuteen, onnellisuuteen, lämpöön ja viisauteen. Toisaalta se on myös varoituksen väri, ja erityisesti neonkeltaista käytetään usein esimerkiksi huomiovaatteissa.

Teokseen osallistuneiden tuotoksista julkaistaan myöhemmin e-kirja.

Studio Viis / Anni Henriksson / Tea Tuovila / Susanna Pesonen


 Studio Viis -Logo
puukehikko kirjaimilla, akryyli kankaalle
yhteistuotanto, 2022–2023
Kirjaimet: S – Salla, T – Jenni, U – Eemil, D – Heidi,
I – Kari, O – Jaana, V – Mark, I – Tiina, I – Jukka, S – Neea.
Kehikko / kirjainpohjat: Nestori Hellgren

Studio Viis – Viisvuotisjuhlanäyttely

Studio Viis -kollektiivi juhlii viisvuotista taivaltaan näyttelyllä Galleria Uudessa Kipinässä 13.9.-1.10.2023

Juhlanäyttely kokoaa taiteilijoiden uusimmat teokset hahmogalleriaan yhtenäiseksi rintamaksi kertoakseen, että Outsider-taiteessa on voimaa sekä asennetta tulla nähdyksi! Taiteilijamme ovat ylpeitä itsestään, toisistaan ja teoksistaan.

Kollektiivin viisivuotiseen historiaan mahtuu paljon saavutuksia: useita omia näyttelyitä eri puolilla Suomea, useamman jäsenen edustuksia Outsider Art Festivaaleilla viimeisen kolmen vuoden aikana, studiotavaroiden muuttoa tilojen vaihtuessa isompiin, lukuisa joukko vierailevia kuvataiteilijoita osana toimintaamme, yhteistyötahojen kanssa järjestettyjä mahtavia projekteja ja hankkeita, useampi taiteilijamentori luotsaamassa toimintaa, kollektiivin jäsenten lukumäärän kasvamista vuosien varrella, vaihtuvia näyttelyitä Kahvila! -kahvilassa (Aleksanterinkatu 15, Lahti), toistemme kannustamista työhuoneella sekä ennen kaikkea uuden oppimista ja itsensä ylittämistä jokaisen uuden teoksen valmistumisen myötä.

Kollektiivimme koostuu erityistä tukea tarvitsevista ammattikuvataiteilijoista sekä taidementorista. Toimintamme tähtää ammattimaiseen kuvataiteelliseen tuotantoon sekä laajaan näyttelytoimintaan osana kollektiivia. Olemme Lahdessa, Kiveriössä toimiva vapaa ja itsenäinen taiteilijaryhmä. Kollektiivimme toimii osana Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen vammaispalvelujen päiväaikaista toimintaa. Juhlanäyttelyssä on nähtävillä kollektiivin yhdentoista tällä hetkellä aktiivisen taiteilijan teoksia.

Tervetuloa viihtymään juhlanäyttelyyn!

Ota teoksista rohkeasti kuvia sosiaaliseen mediaan. Tägääthän meidät kuviisi ja seuraa meitä Instagramin puolella @studioviis

Eläköön Outsider Art!


Anni Henriksson
Pehmeä taivas

Anni Henriksson – Pehmeä taivas

Pyyhin kädet savesta, jotta voin kirjoittaa tämän tiedotteen. Savesta, jota kaivaessa juutuin ojan pohjan mutaan ja saappaat hörppäsivät vettä. Nauratti.

Opettelen dreijaamaan vähän ennen näyttelyn avajaisia. Dreijan kiekolle paiskattu savi on jäykkää ja hiekka raapii ihoa. Etsin voimaani kimpale muinaista merenpohjaa kämmenten välissä. Savi paljastaa heti kun käteni haparoivat. Itkettää.

Muistuu mieleen lapsuuden savityökerho. Silloin päätin, että en osaa tätä hommaa. Päätös, jota en tiedostanut tehneeni mutta jonka takana ehkä juuri siksi olen pysynyt kohta neljä vuosikymmentä. Elän uudelleen ajan kerrostumia – hetkiä, jolloin olen pelännyt epäonnistumista ja pelon ohjaamana tehnyt sitä minkä tiedän jo osaavani. Olen hylännyt iloni, eikä ole lainkaan yksinkertaista löytää takaisin sen luo.

Tänään lupaan itselleni, että onnistumista ei määrittele lopputuloksen olemus. Onnistun kun vastaan materiaalin olemukseen koko ruumiillani ja tunnen nautinnon imun paljaissa jalkapohjissa asti. 

Pehmeä taivas on ensimmäinen oma näyttelyni kymmeneen vuoteen. Olen miettinyt kauan mitä haluan. Vihdoin ymmärsin kysyä käsiltä, kysyä sydämeltä.

Haluan laulaa, haluan tanssia ja haluan huutaa täysillä. 

Kiitos

SKR Päijät-Hämeen rahasto
Lahden kaupunki
Kauno ry 
Ateljee Artelli savipajan Henna Nuutinen 
paras dreijausope Pauliina Purhonen
Inari, kumppanini lapion varressa ja
ojan pientareella
Hullu NainenMaa


Tea Tuovila
Aurinko, tähdet ja kaikki päivät
2023
monotypia, carborundum, kuivaneula, ompelu
55x85cm

Tea TuovilaOmat ympyrät

Pyörin näissä omissa ympyröissäni.
Välillä ne rajaavat pientä omaa tilaa ja joskus se on koko maailma. En tiedä mistä ne alunperin tulivat, mutta sinne ne vain pyrkivät tulemaan. 

Tea Tuovilan ilmaisutyyli on abstrakti minimalismi. Teoksissaan hän jäsentää maailmaa abstraktien symbolien ja värien kautta. Usein pelkistämisen jälkeen jäljelle jää vain väripintaa. Teoksissa ympyrät symboloivat taiteilijalle jatkuvuutta, maailmankaikkeutta, maapalloa, aurinkoa tai omaa kuplaa. Kuvio on ikuinen ja iätön. Sen tutkiminen on loputon mielenkiinnon kohde. Teoksissa toistuu usein myös suora ohut viiva. Viivan käyttäminen rauhoittaa kuvaa, antamalla tukea ja rauhaa. 

Tekniikkana on carborundum ja kuivaneula. Teokset ovat värikylläisiä, mutta usein pelkkä musta voi viedä voiton. Ne ovat myös uniikkeja, koska niistä ei ole olemassa vedossarjoja. Kehystämisessä ei ole käytetty paspista ja lasia, vaan vedospaperi on pingotettu rimasta ja vanerista tehtyjen 4,5 cm paksujen pohjien päälle, jotka tuovat ne irti seinäpinnasta. Perinteinen kehystystapa ei teoksille sopisikaan. Taiteilija kokee sen hallitsevan ja vangitsevan kuvaa liikaa. Kuvat myös jatkuvat reunojen yli ja teokset ovat maalausten kaltaisia; uniikkeja, värikylläisiä yksilöitä, joille carborundun luo pintastruktuurin 

Tuovilan teokset eivät julista mitään, vaan näyttävät sen, mikä tekijää itseään puhuttelee – ja toivottavasti myös katsojaa. Tea Tuovila on Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2000 valmistunut kuvataiteilija (AMK), joka on myös intohimoinen valokuvaaja. 


Susanna Pesonen
Alex – Doing what matters
2023

Susanna PesonenDoing What Matters in Times of Stress

Doing What Matters in the Times of Stress -näyttely käsittelee Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia turvallisuuden tunteeseen, toimijuuteen ja mielenterveyteen. Se koostuu videoinstallaatiosta ja työpajassa toteutetuista kuvista. 

Videoinstallaatiossa As a Russian, you cannot be silent, venäläinen sotaa vastustava aktivisti Alex kertoo vastarinnasta ja valinnoista. Alex on osallistunut mielenosoituksiin sodan ensimmäisistä päivistä lähtien Ukrainan lippu harteillaan. Teos pohjaa audiovisuaaliseen Yhdessä sotaa vastaan -artikkeliin (julkaistu Ylellä 9.4.2023.) Se tutkii journalistisin menetelmin kerätyn aineiston tuomista verkkojournalismin maailmasta tilalliseen näyttelymuotoon. Videoissa kuullaan haastatteluita, nähdään mielenosoituksia Suomessa ja otteita eri medioiden uutisvideoista Ukrainasta ja Venäjältä. 

Off focus? Visualizing my values -valokuvaterapia työpajassa toteutettu kokonaisuus muodostuu työpajaan osallistuneiden ukrainalaisten tuomista ja ottamista valokuvista. Päivän kestävässä työpajassa käsiteltiin mielenterveyttä sota-aikana sekä elämän merkityksellisempien asioiden tunnistamista ja kuvaamista yhdessä valokuvaaja Susanna Pesosen ja terapeutti Maiju Tokolan kanssa. Osallistujat toivat kolme heille tärkeää kuvaa, joiden herättämiä tunteita ja merkityksiä avattiin yhdessä keskustellen. Vanhojen kuvien rinnalle otettiin uusia kuvia, jotka peilaavat vanhoista kuvista nousseita teemoja tässä hetkessä ja ympäristössä. 

Susanna Pesonen (s. 1996) on Helsingissä asuva valokuvaaja ja aktivisti. Pesonen työskentelee dokumentaristisen ja journalistisen kuvan parissa, yhdistäen itse kuvattua ja lainattua materiaalia. Hänen työskentelynsä keskiössä on usein yhteiskunnalliset ilmiöt ja henkilötarinat. Hän on valmistunut LAB Muotoiluinstituutista keväällä 2023 sekä opiskellut Skotlannissa Edinburgh College of artissa. Hänen töitään on ollut esillä ryhmänäyttelyssä Skotlannissa sekä useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa. Pesonen työskentelee freelancer kuvaajana sekä visuaalisena journalistina Ylellä.

Näyttelyn toteutusta on tukeneet Patricia Seppälän Säätiö ja Kauno ry.

ENG

Doing What Matters in Times of Stress -exhibition adresses the effects of Russia’s war of agression on feelings of security, human agency and mental health. It consists of a video installation and pictures actualized in a workshop. 

In the video installation, ”As a Russian, You Cannot Be Silent”, russian anti-war activist Alex discusses resistance and choices. Alex has participated in anti-war protests in Finland since the first days of the war, ukrainian flag on his shoulders. The installation is based on an audiovisual article, ”Yhdessä Sotaa Vastaan” (published on Yle 9.4.2023). The installation explores adapting materials gathered through journalistic methods from the world of online journalism into a shape of an exhibition.

In it we’ll see an interview of Alex, footage of the anti-war demonstrations and excerpts of news footage from Ukraine and Russia. 

Off Focus? Visualizing My Values is a set realised in photographic therapy and it consists of pictures brought and taken by Ukrainians. The day long workshop processed mental health during the war time and focused on finding and photographing the more meaningful things in life with the lead of photographer Susanna Pesonen and therapist Maiju Tokkola.

The exhibition is sponsored by Patricia Seppälä’s foundation and Kauno ry.

UKR

Виставка «Робити те, що має значення під час стресу» розглядає вплив загарбницької війни Росії на відчуття безпеки, свободу волі та психічне здоров’я. Він складається з відеоінсталяції та фотографій, актуалізованих у майстерні.

У відеоінсталяції «Як росіянин не можна мовчати» російський антивоєнний активіст Алекс обговорює спротив і вибір. Алекс брав участь в антивоєнних протестах у Фінляндії з перших днів війни, з українським прапором на плечах. В основу інсталяції покладено аудіовізуальну статтю «Yhdessä Sotaa Vastaan» (опубліковано в Yle 9.4.2023). Інсталяція досліджує адаптацію матеріалів, зібраних журналістськими методами зі світу онлайн-журналістики, у форму виставки.

У ньому ми побачимо інтерв’ю Алекса, кадри антивоєнних демонстрацій та уривки новин з України та Росії.

Не у фокусі? «Візуалізація моїх цінностей» — це набір, реалізований у фототерапії, який складається зі світлин, які принесли та зробили українці. Денний семінар розглядав психічне здоров’я під час війни та зосереджувався на пошуку та фотографуванні більш значущих речей у житті під керівництвом фотографа Сусанни Песонен і терапевта Майджу Токкола.

Спонсорами виставки є фонд Патриції Сеппяля та Kauno ry.

Sonya Mantere / Vesa Hjort / Okko Pöyliö / Visa Seilola


Sonya Mantere
#13 The Businessman
2020
Pigmenttivedos alumiinille, pyökkikehys, museolasi /
Pigment print mounted on aluminium composite, beech frame, museum glass
70 x 50 cm
Ed. 1/5 + 2 (AP)

Sonya Mantere – (She wanted to be named) Rebecca

Äitini on aina kutsunut itseään Rebeccaksi, vaikka hänen oikea nimensä on Lubov – se tarkoittaa rakkautta venäjäksi.

Hän nimesi minut Sonya Rebeccaksi, jotta minusta tulisi osa häntä. Olen hänen tyttärensä, ja samalla toinen versio hänestä.

Halusin kääntää äidin ja tyttären välisen dynamiikan ja rakentaa omia rekonstruktioita hänestä; äitinäni, mutta myös sellaisina henkilöhahmoina, jollaisia hän ei ole koskaan edustanut.

Yhdessä äitini kanssa, tutkin näitä henkilöhahmoja – aitoja ja fiktiivisiä. Väistämättä, dokumentoin myös meidän välistä suhdetta.

(She wanted to be named) Rebecca laajentaa vanhemman naisen representaation arkkityyppejä naiseuden ja identiteetin näkökulmasta, irrallisena sosiaalisista ja kulttuurisista normeista.


Vesa Hjort
Gradient Expansion
2023
puukynä paperille

Vesa Hjort – Siirtymiä

Vesa Hjortin uudet puukynäpiirrokset ja akryylimaalaukset käsittelevät keveyden ja tyhjyyden, muunnoksen ja muuntumisen teemoja useammalla eri tavalla. Näyttelyn teosten sisältämä symboliikka rakentaa moniulotteista narratiivia, jossa unelmat ja näynomaisuus sekoittuvat autiuden ja poissaolon kanssa muodostaen tulkinnalle tilaa antavan vastakohtaisuuden. On kuin kuvat kutsuisivat astumaan sisään oudolle matkalle, jonka määränpää jää kutkuttavalla tavalla avoimeksi

Näyttelyn uusimpia töitä ovat tänä vuonna syntyneet meditatiiviset puukynäpiirrokset. Hienovaraiset piirrokset ovat saaneet muotonsa kärsivällisen ja keskittyneen piirtämisen, meditatiivisen viivoituksen lisäämisen kautta. Syntyneet kuvat tuntuvat olevan jatkuvassa muunnoksen tilassa, jossa ne samanaikaisesti hajoavat ja uudelleenjärjestyvät yhä uudelleen kuitenkin ryhtinsä pitäen.

Hjortin teoksissa maisema on hiljentymisen ja etsimisen paikka. Kuva sisäisestä tilasta, joka päästää irti todellisuuden kahleista. Se on mielenmaisemaa, joka on yhtäaikaisesti eskapistinen ja hyvin todellinen. Maisemaa, joka avaa näkymän metafyysiseen kokemukseen, arjen henkiseen ulottuvuuteen.

Vesa Hjort (synt. 1971) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on pitänyt useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Tällä hetkellä hänen pääasiallinen tekniikkansa on akryylimaalaus, mutta hän on käyttänyt myös öljymaalausta, akvarellia ja piirtämisen erilaisia tekniikoita uransa aikana. Hänen teoksiaan on sekä yksityisissä että julkisissa kokoelmissa.


Okko Pöyliö
Sofia
2019
lyijykynä paperille

Okko Pöyliö – Sofia

Sofia (2019) jatkaa Okko Pöyliön vuonna 2014 alkanutta sarjakuvallisten Novelleja-piirrosinstallaatioiden sarjaa, joissa käsitellään moraalisia ongelmia. Teokset tuovat raskaat aiheet lähelle. Ne rikkovat perinteisiä kerronnan kaavoja ja haastavat katsojaa niin aiheen käsittelytavan puolesta mutta myös kysymällä mihin sarjakuvallisen kerronnan keinot voivat venyä?

Novelleja-sarjan seitsemäs osa Sofia oli ensi kertaa esillä B-galleriassa, Turussa, 2019. Kahdestatoista ympyrään ripustetusta lyijykynäpiirroksesta muodostuva teossarja asettaa katsojan pohtimaan omaa suhtautumistaan naisten itsemääräämisoikeuteen. Teoksen keskiössä oleva raskauden keskeytyksen teema herättää edelleen keskustelua myös Suomessa ja on nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä vielä ajankohtaisempi, kuin teoksen valmistumisvuotena. 

”Pöyliön koko paperiarkin täyttävät piirrokset fokusoivat ihmiselämän affektintäyteisiin hetkiin. Pöyliö piirtää Sofian yläviistosta perspektiivistä, katsekontaktissa katsojan kanssa. Hänen dilemmansa tulee lähelle. Syntyy vaikutelma, että olen itse käymässä dialogia Sofian kanssa: ”Kiitos kun sinä olet siinä”.”  Lars Saari, Turun Sanomat 9.11.2019

Tällä hetkellä Pöyliö käsikirjoittaa ensimmäistä pidempää sarjakuvaromaaniaan, joka jatkaa tyylin ja henkensä puolesta Novelleja-teoksia, laajentaen teoksille tyypillistä katsojakontaktiin perustuvaa tarinankerrontaa yli sadan sivun mittaiseksi.

Taiteellista työskentelyä ja näyttelyn järjestämistä ovat tukeneet: Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Taideyhdistys


Visa Seilola
Haluatko varrasta
2021
öljy ja lyöntimetalli kankaalle

Visa Seilola – Kulinarismin kulminaatio

Kolmisen vuotta sitten istuin taiteen historian tunnilla LAB-ammattikorkeakoulussa. Lehtorini kertoessa Kouros ja Kore patsaista mietin, miksi kaikki ovat niin nuorina ja atleettisina kuvattu. Tuntien edistyessä käsittelimme taiteen erilaisia vuosisatoja. Pohdin, kuinka naisia on esitetty vaikka millä tavalla – hyvinkin erilaisine vartalotyyppeineen. Miehet ovat taas mielestäni kautta linjan kuvattu aina nuorina, atleettisina ja ennen kaikkea karvattomina.

Sitten mieleeni tuli ruoka, ja aloin pohtimaan kuinka välttämätöntä se on elämälle. Siihen liittyy myös paljon tunteita, romantiikkaa ja jopa seksiä. Romanttiset illalliset, juhlat, jälkiruoka – tai jopa ”jälkiruoka makuuhuoneessa”. Ruoan esillepano on visuaalista, ja siihen käytetään runsaasti aikaa. Ruokailun etikettiä luin esimerkiksi Käytöksen kultaisesta kirjasta. Eikä kyse ole ”vain” ruoasta. Kuinka paljon aikaa vaatikaan esimerkiksi loisteliaan päivällisen valmistus ja esillepano?

Tuli ensimmäinen taiteellisen työskentelyn kurssi, jossa ajattelin lähteä kokeilemaan uusia ideoita. Koulussa työnimenä oli ”Perseillen”. Opettajani ei tuntunut olevan mukavuusalueellaan, mutta kannusti tästä huolimatta jatkamaan. Suuri kiitos siitä hänelle! Aloitin ensimmäistä työtä ”Samettinen jälkiruoka”. Ajattelin sitä, kuinka miehiä ei tyypillisesti ole esitetty. Teoksessa mietin jälkiruokana joko kermavaahtoa tai jäätelöä. Jatkoin maalauksen tekemistä, ja näytin sitä koulussani. Yksi kaverini heitti kommentin: ”vielä kun olisi kirsikka päällä, niin jälkiruoka olisi täydellinen”. Valmis teos herätti hymyä, hilpeyttä, naurua ja poskien punoitustakin. Juuri sitä, mitä elämässä on hyvä olla.

Ajattelin ottaa mukaan sopivasti kaksimielistä huumoria. Aloin lukemaan lisää julkaisuja, ravitsemissuosituksia, reseptejä… Kaikkea, mistä voisi ammentaa ideoita erilaisiin ruokiin. Juttelin myös kavereideni kanssa palloitellen uusia ajatuksia. Joskus ideat tulivat suoraan, esimerkiksi seuratessani Kyproksella Souvlaki -vartaiden syöntiä. Tästä syntyi teos nimeltään ”Haluatko varrasta”.

Viikot kuluivat, sitten kuukaudet, ja lopulta nämäkin vaihtuivat vuosiksi. Viime vuonna näyttelyäni kohtaan valoi lisää uskoa se, että sain apua Kuurojen Liitolta (huhtikuussa) sekä Bovallius säätiöltä (joulukuussa). Ilman heitä ei näyttely olisi ollut mahdollinen. Opiskelujeni ohella työskentelin vakavissani – unohtamatta hymyä ja naurua. Se mikä alkoi ”perseillein”, jalostui ruokalajien ja päivällispöytätapojen pohtimisen myötä ”Kulinarismin kulminaatioksi”.

Sarja on valmis näyttelyn osalta, mutta ideat eivät. Kuten kokitkin jatkavat reseptien kehittämistä ja jalostamista, kehittelen minäkin uusia ideoita pohtien, hymyillen ja nauraen. Toivon teoksieni tuovan hymyn huulille, ilon pyrskähdyksiä ilmaan – ja kenties kevyttä poskien punehtumistakin.

Se on elämää!

Nauti näyttelystäni. Halutessasi voit kirjoittaa vieraskirjaan myös ajatuksia pelkän nimikirjoituksen sijaan.

Kiitokset: Bovallius Säätiö, Kuurojen Liitto ja Lähipiirini