9.12.2016-8.1.2017 Milla Kuisma, Kaisa Koljonen, Anu Eskelin, Heidi Katajamäki

Kulma: Milla Kuisma, Kesken unien

Maalaukseni ovat tutkimusmatkoja maisemaan. Matkapäiväkirjan keskeinen sisältö on jatkuva ja väistämätön muutos. Kerroksellisuus ja prosessin merkitys ovat olennaisia niin maalauksen kuin elämänkin äärellä. Luonnossa liikkuminen ja sen tarkkailu välittyy teosteni aiheisiin. Vuorien ja humisevien puiden rinnalla läsnä on unen epälooginen luonne, erikoistehosteita ja häiriötekijöitä sekä vaeltajan tekemiä asetelmia koti‐ikävän karkottamiseksi tai todisteeksi matkastaan.

Näyttelyssä on esillä tuoreita maalauksia kuluneelta vuodelta 2016. Maalaan akryylillä peittäen ja paljastaen kerroksia, selvittäen erilaisten maalausjälkien vyyhtiä valmiiksi kuvaksi. Maalaaminen on minulle ihmettelyn arvostamista, löytämisen iloa ja tapa tutkia maailmaa.

Milla Kuisma on 1980 syntynyt kuvataitelija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Kuisma on Taidemaalariliiton sekä Helsingin taiteilijaseuran ja Lahden taiteilijaseuran jäsen. Hänen maalauksiaan on ollut esillä yksityisnäyttelyissä ja ryhmänäyttelyissä eri puolilla Suomea. Kuisman maalauksia on mm. Suomen valtion taidekokoelmissa ja Ruotsin valtion taideneuvoston kokoelmissa.

Kenno: Kaisa Koljonen, Mitosis

Näyttely koostuu taidegrafiikan tekniikalla ImageOn toteutetuista teoksista. Teokset ovat valmistuneet keväällä 2016. Koljosen teoksia yhdistää niissä toistuva pikkutarkka orgaanisen viivan käyttö, symmetria ja monokromaattinen sävymaailma. Teokset ovat syntyneet monivaiheisen teknisen prosessin kautta alun perin etsaus ja akvatinta tekniikalla toteutetusta teoksesta.

Mitosis on englantia, ja suomennettuna tarkoittaa solunjakautumista. Teokset ovat saaneet inspiraationsa ihmisen lihallisuudesta, ja lihallisen elementin kyvystä monistaa itseään, eli solujen kyvystä jakautua. Ajatus ihmiskehon sisällä tapahtuvasta monistumisesta jakautumalla tuntuu oudolle. Kehossamme tapahtuu asioita meidän sitä tiedostamatta. Myös ihmisen psyykessä tapahtuu asioita tiedostamatta. Erilaisia ajatusrakennelmia syntyy ja tiedostamaton ohjaa ihmistä tämän huomaamatta. Näyttelyn teokset kytkevät oudolla tavalla yhteen nämä ihmisen lihalliset ja psyykkiset ominaisuudet. Lopputulos on kuin vanhasta surrealistisesta anatomian kirjasta, jossa on jotain hyvin outoa ja ihmisen tiedostamattomaan suoraan vetoavaa piilotettua sisältöä, – jotain

tietoisuudelle tuntematonta. Teokset ovat saaneet palautetta laidasta laitaan, niitä on muun muassa kuvailtu Jungilaisen arkkityyppisiksi, että paholaisen kuviksi.

Mitosis -näyttelyn teokset ovat alkusoittoa suuremmalle taidegrafiikan menetelmin toteutettavalle teoskokonaisuudelle, joka kuvaa ihmisen olemassaolon ristiriitaisuutta ja eksistentialistista kauhua. Teoskokonaisuus käsittelee ristiriitaa joka syntyy ihmisen lihallisuudesta ja siitä että ihmisellä on tietoisuus ja psyyke. Lihallisuus on kuolevaisuutta, ja tietoisuus on kauhuissaan tästä. Mitä jos myös tietoisuus, persoona, minä, loppuu – tai vielä pahempaa – mitä jos se jääkin loukkuun elämään ikuisesti, pääsemättä ikinä lopulliseen rauhaan? Mitä jos maailmasta ja samalla kärsimyksestä ei olekaan ulospääsyä? Teokset visualisoivat sekä lihallisuuden kokemuksen, että kokemuksen ihmisen syvemmistä psyykkisistä toiminnoista samaan kuvaan. Ihminen ei tiedä mikä on, ja on itselleen maailmankaikkeuden suurimpia mysteereitä.

Koljonen valmistui keväällä 2015 Saimaan Amk:n kuvataiteen taidegrafiikan osastolta. Hän asuu ja työskentelee Jyväskylässä. Koljosella on kertynyt näyttelykokemusta vuosien saatossa useissa gallerioissa ja julkisissa tiloissa Suomessa ja ulkomailla. Koljosen tulevia näyttelyitä on 2017 keväällä Hämeenlinnassa ja Tampereella, sekä syksyllä Jyväskylässä.

Kymi: Anu Eskelin, Longing For a Fairytale Land

Näyttelyni koostuu akryylimaalauksista, joista suuri osa syntyi keväisessä, valoa tulvivassa Tartossa taiteilijaresidenssikuukauteni aikana. Emajoen varrella sijaitsevaa Tarttoa pidetään Viron kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina. Sen herääminen kohti kesää oli inspiroivaa aikaa minulle, luonto oli kaunis ja minä vastaanottavainen.

Värit ovat minulle tärkeitä, tunnistan itseni koloristiksi. En oikeastaan päätä etukäteen, mitä kankaalle syntyy, työ on valmis kun värit ovat asettuneet mieleiseeni järjestykseen ja ovat tasapainossa keskenään, sen hetkinen tunnetilani ja paletille valitsemani värit määräävät lopputuloksen. Maalaukseni syntyvät alitajunnastani, josta kankaille tai muille maalausalustoilleni saattavat pyrkiä mm. lukemani kirjat, kuuntelemani musiikki, luonnon helmassa samoiluni sekä tekemäni matkat vieraisiin maihin. Tämä kaikki sulassa sovussa tai sopivassa ristiriidassa keskenään – näin kuvailisin teosteni synnyn. Koska luonto on suurin inspiraationi lähde, näen teoksissani esim. paloja maisemista, vedestä, vuorista, luolista ja vanhoista raunioista, noista mieluisista tutkimuskohteistani.

Olen kiinnostunut myös siitä, mitä katsojat ajattelevat töistäni; tuntevatko he samoin kuin minä, haluaisivatko he vaeltaa maalausteni syövereihin, seikkailla hetken tuntemattomassa maassa vai näkevätkö he teoksissani jotakin ihan muuta. Luulen, että abstraktien maalausteni edessä pitää viivähtää hetki ja antaa mielikuvitukselle valta. Tosiasiassahan maalaukseni eivät esitä mitään todellista, vaikka niille antamani nimet saattavatkin antaa viitteitä siitä, mitä minä niissä näen tai miten ne koen.

Eräs tietty kirja on vaikuttanut paljon tässä näyttelyssä oleviin teoksiini. Lukiessani filosofi, runoilija Novaliksen (1772 – 1801) keskeneräiseksi jääneen teoksen Heinrich von Ofterdingen, tunsin sielujen sympatiaa fragmentin nimihenkilön kanssa. Tämä henkilö näki unessaan Kaipuun sinisen kukan (die Blaue Blume), jota hän (alitajuisesti) etsi matkallaan. Maalaukseni voisivat olla Heinrichin matkan varrelta napattuja maisemakuvia, unesta tulisi totta ja todesta tulisi unta.

Jälkisanoissaan fragmentin suomentaja, Suvi Nuotio, kirjoittaa mm. näin: ”Novaliksen sinisen kukan voi toki symbolina tulkita lukemattomin eri tavoin, mutta kaiholla oli hänen ja Jenan romantikkojen ajattelussa aivan tietty – joskin tavattoman laaja – kohde. Kyse oli ihmisen kaipuusta äärettömään, olevan kaikkeuteen, absoluuttiin. Yksilö tahtoi osaksi kaikkeutta, mikä oli mahdotonta, ja siksi kaipuun oli jäätävä täyttymättä, sinisen kukan löytymättä.”

Kirnu: Heidi Katajamäki, OLO NOLO

Heidi Katajamäen OLO NOLO – niminen tilallinen näyttely valtaa koko tilan Galleria Uudessa Kipinässä, Kirnussa. Katajamäen ensimmäinen yksityisnäyttely on suoraan galleriatilaan rakennettu paikkasidonnainen installaatio. Installaatio valtaa koko Galleria Uuden Kipinän, Kirnu – tilan niin, että katsojan on tultava katsoessaan suoraan installaation sisälle. Katajamäen OLO NOLO – installaatio koostuu monista erikokoisista hiilellä ja gessolla kankaalle tehdyistä teoksista sekä suoraan seinään maalatusta ja piirretystä jäljestä. Jokainen yksittäinen maalaus ja piirustus on oma yksilöllinen teoksensa, joista tulee osa kokonaisuutta näyttelyn ripustuspäivinä Katajamäen installoidessa ne galleriatilaan.

Aikaisemmin Katajamäki on kuvaillut teostensa luonnetta päiväkirjamerkintöinä, joiden kieli on viiva. Teoksissaan Katajamäki kuvaa hetkeä, tunnetta, siltä miltä sisältä tuntuu ja mielessä liikkuu. Katajamäki tuo installaatiossaan esiin myös teoksen prosessia. Maalauskerrokset näkyvät kankaissa. Pingottamaton lähes koskematon kangas kohtaa pitkälle työstetyn teoksen.

OLO NOLO – installaatiossa Katajamäki tutkii viivan ja tekstin suhdetta toisiinsa. Milloin teksti muuttuu ei esittäväksi viivaksi, milloin viiva saa yleisesti tunnistetun muodon? OLO NOLO – installaatio pureutuu myös Katajamäelle tulleeseen tunteeseen taiteen esittämistä ja toisinaan jopa tekemistä kohtaan. Samalla kun Katajamäki purkaa olemassaolonsa hetkiä yksittäisten teosten edessä, hän käsittelee taiteen tekemisen häpeällistä puolta. Minkälaista on kohdata oman olemassaolonsa epävarmuus, tehdä siitä näkyvää ja kehottaa muita katsomaan sitä. Avoimen arkana Katajamäki kokoaa henkilökohtaisimman herkkyytensä sekä voimakkaimman varmuutensa rakentamalla sisäisen tilansa muiden ihmisten nähtäväksi, ja kehottaa katso.

Katajamäki on vuonna 2016 Lahden Taideinstituutissa valmistunut kuvataiteilija. Hänen teoksiaan voidaan muistaa Lahden Taideinstituutin historian viimeisestä opinnäytetyönäyttelyssä Tuottavin yksikkö Lahden Taidemuseossa, johon hän osallistui liki huoneen kokoisella piirustusinstallaatiollaan Arkihiki ja hetken hilse. Myös Katajamäen kolme metriä leveä ja lattiasta kattoon ylettyvä seinäpiirros, joka tehtiin cismittääkö? – näyttelyyn on yhä nähtävillä Yritys- ja kulttuurikeskus Malskilla.