28.9.-16.10.2016 Ville Räty, Maija Holma, Tuomas Hallivuo, Raivoryhmä
25.9.2016
Kulma: Ville Räty, Post-Landscape
”Nämä ovat käteni, jotka ruokkivat minua ja jotka ojennan jälleen kohti tyhjyyttä.
Seison mieleni alavalla tasangolla, jota hallitsee järki. Tuijotan kalpeaa horisonttia, jota osittain peittää tiedostamattoman usva. Logiikan rautaiset rakennelmat kohoavat orgaanisesta floorasta, ainutkertaisuudesta. Kuulen matalan ja epäselvän kertojan äänen, mutta en saa otetta tarinasta. Se on oma ääneni, mutta säkeet häipyvät sateen ropinaan. Tunnen kasvoillani hienoisen raikkaan tuulen. Suussani sähköisen maun, nenässäni kostean tuoksun. Se on pyörremyrsky, joka saapuu järjen horisontin takaa hävittämään jokaisen rationaalisuuden rippeen joka tielleen sattuu. Tunne valtaa tilan, horisontti kaatuu, ja mieleni ajelehtii taas riekaleina aivoissani.” Ville Räty
Pohdin maalauksissani modernia maailmaa, urbaania maisemaa ja kansallismaisema käsitettä sekä omaa suhdettani niihin. Post-Landscape viittaa teollisen ja sota-ajan jälkeiseen muuttuvaan maisemaan. Maisema, joka vielä hetki sitten oli kuin kansallismaiseman kuvastosta, onkin muuttunut jälkiteolliseksi arkkimaisemaksi.
Kasvu ja laajentuminen etenevät valtavan nopealla tahdilla. Vasta, kun luonnonmaisemaan on ehtinyt tottua ja kotiutua, niin uudisrakennukset, puhelin- ja sähköverkot levittäytyvät jopa täysin asumattomille seuduille muuttaen näkymän jälleen etäiseksi ja oudoksi, luoden havainnoijalle ulkopuolisuuden kokemuksen. Samaan aikaan toisaalla valtavat rakennukset ja infrastruktuurit rapistuvat paikoilleen sodan, tarpeettomuuden tai homeongelmien alas ajamana.
Post-Landscape jatkaa näyttelyiden sarjaa, josta ensimmäinen ”Abandoned Structures” nähtiin Galleria Katariinan Studiossa Helsingissä 2013 ja ”Alone / Abandoned” tullaan näkemään Gallery ARTAG:ssa Helsingissä 2.3. -26.3.2017.
Asun ja työskentelen Helsingissä. Maalaan pääasiassa akryylillä. Käytän siveltimien ohella paljon erilaista ekspressiivistä painantaa. Pyrin saavuttamaan tilan, jossa en aio maalata, vaan maalaan, en yritä, vaan toimin!
Kenno: Maija Holma, Käänteinen alkemia
Aine ylitti olemattomuuden kynnyksen,
niin se loi itsensä,
se on Jumala.
Ehdoton. Täysi.
Sen tahto ja voima on samaa,
sen olemassaolo niin täydellistä,
ettei se voi tehdä mitään.
Ei muuttaa maailmaa,
itseään.
Tiina Kaila: Valon nälkä (WSOY 1986)
Työskentelyäni on aina johdatellut käsillä olevan materiaalin luonne. Löydetyistä erikoisista, itsessään kauniista vanerinja betoninpaloista olen viime aikoina siirtynyt käyttämään vielä helpommin löytyvää ainesta, sellaista johon tuntee lähinnä hukkuvansa. Materiaalinani on viime aikoina ollut A4-saaste sekä polypropeeni, tuttavallisemmin jauhelihalaatikkomuovi.
Kuva-aiheet tulevat puskista, luonnon ja kulttuurin rajapinnoilta, rakenteilla olevasta tai jo rappeutuvasta rakennetusta ympäristöstä. Kuvissani ei ole tärkeää ratkaiseva hetki, sommittelu tai edes aihe, ne ovat hajamielistä silmäilyä pientareille, materiaalia lopullista kuvaa varten, joka muodostuu aineen ja valokuvan yhteispelinä.
Suhtaudun aineellisten kappaleiden maalliseen vaellukseen lähes uskonnollisella hartaudella. Teen valintoja työssäni ennen kaikkea esteettisin perustein, mutta estetiikkaan kietoutuu myös aineellisen kappaleen historia ja sen vaelluksen nykyinen hetki. Toivoisin kauneuden ilmenevän teoksissani syvyytenä, jossa ei ole kyse ainoastaan aistillisesta mielihyvästä tai lohdusta, vaikka kyllä niistäkin. Materiaalit ja aiheet tarjoavat näkymiä myös suruun ja kosketukseen
teollisen maailman lainalaisuuksien kanssa.
Alkemistit yrittivät valmistaa arvottomista aineista arvokasta, kultaa. Käänteisessä alkemiassa aineet kulkevat pitkän tien esihistoriallisten metsien orgaanisesta aineesta fossiileiksi ja edelleen ihmisen käsittelyssä öljyksi ja muoviksi. Niistä tulee uhka koko elolliselle luonnolle, ja niistä tulee ihmisnäkökulmasta materiaalisen maailman pohjasakkaa.
Teokset ovat hopeagelatiinivedoksia. Erinäisten pohjustusvaiheiden jälkeen nestemäinen emulsio levitetään esineen pintaan pimiövalossa ja jähmetyttyään se käyttäytyy kuin tavallinen valokuvapaperi; se valotetaan suurennuskoneella negatiivista, kehitetään, kiinnitetään ja huuhdellaan.
Kymi: Tuomas Hallivuo, Melkein kaikki aiheet
Eräänä elokuisena aamuna pyöräillessäni työhuoneelle, sain ajatuksen tehdä maalauksia samalla periaatteella kuin olen aiemmin tehnyt pieniä tussipiirroksia, spontaanisti, ilman suunnitelmaa, antaen prosessin viedä. Ajoin ensin taidetarvikekauppaan josta ostin kuusi metriä valmiiksi pohjustettua kangasta ja mustan akryylivärin. Avasin työhuoneeni lattialle kangasrullasta metrin pituisen pätkän esiin ja aloitin maalaamisen pienellä siveltimellä. Jatkoin näin työskentelyä pätkissä, välillä leikaten kangasta pienemmäksi. Halusin maalausjäljen muistuttavan tussipiirroksiani, joten käytin paljon viivaa ikään kuin piirtäisin kuvaa. Nimesin teokset lopuksi Melkein kaikki aiheet I–IV. Seuraavana päivänä vielä lisäilin joihinkin kohtiin vaaleaa väriä sekä öljypastellia.
Kirnu: Raivoryhmä, Puuska
Lahteen luvassa yllättäviä puuskia
Lahteen etenee syyskuun lopussa voimakas puuska-alue. Raivoryhmä tuo uuden teoksensa
Puuskan Galleria Uuden Kipinän Kirnuun. Puuska on raivoisa ääni-installaatio. Se on Raivoryhmän tutkimus ja versio raivon äänistä, jotka ovat niin hiljaisia kuin räjähtäviäkin,
sanoja ja onomatopoeettista mölinää. Tuomme esiin kiukun kihinän, turhautuneen parun sekä huutavan ja jankkaavan epätoivon. Puuskittainen raivo ei kohdistu kehenkään eikä pyri
loukkaamaan. Se kertoo enemmän raivoajasta itsestään kuin raivon kohteesta.
Raivoryhmä on syksyllä 2014 perustettu taidekollektiivi, johon kuuluu viisi kuvataiteilijaa.
Näistä neljä toimii tällä hetkellä aktiivisesti ryhmässä. Olemme raivossa erittäin tosissamme,
mutta emme ota itseämme liian vakavasti. Meitä on siis syytä lähestyä huumorilla, sillä
teemme niin itsekin. Haluamme tuoda negatiiviset tunteet esiin ja tehdä niistä näkyvämpiä ja
sitä kautta hyväksytympiä, sillä kiellettyinä ja piilottelua vaativina ne tulevat esiin vasta
äärimmäisinä, väkivaltaisina ja tuhoavina.