21.10- 08.11.2015 Taina Kokkonen, Tommi Juutilainen, Kaija Eerola, Sanna Halme

Kulma: Taina Kokkonen, grafiikkaa

Esillä olevat teokset rakentuvat kuin ihmisen mieli muistoineen ja ainutkertaisine kokemuksineen. Etualaa, käsillä olevaa tietoisuutta, hallitsee teosaihe, arkinen symboli ja tihentymä, joka teoksen kokonaisuudessa toimii alkusoiton tavoin. Usein lähes figuratiivisen teosaiheen takaa alkaa tuntematon maailma, monikerroksinen ja yllättävä alitajuinen avaruus. Osassa teoksista tausta ja valo läpäisevät objektin, teosaihe ja tausta kykenevät kommunikoimaan. Osassa teoksista objekti irtaantuu taustastaan lähestyen katsojaa arvaamattomasta avaruudesta.

Sarjassa ”Ensilumesta kevätpäivänseisaukseen” olen tutkinut talvisia luonnonilmiöitä siihen saakka kunnes pohjoinen pallonpuoliskomme taas kääntyy aurinkoa kohti. Tuolloin luonto kasveineen on kuollutta ja väritöntä, mutta yllättäen pilkistävä valo saa horroksessa olevan kasvillisuuden loistamaan ja hehkumaan mitä yllättävimmissä väreissä.

Käytän uusissa teoksissani grafiikan kohopainomenetelmiä. Perinteinen puupiirros on aina ollut päätekniikkani. Puun painojälkeä ei voi jäljitellä muilla tekniikoilla. Kokemukseni puupiirtäjänä on opettanut minulle paitsi puulaatan käytön rajoitukset, myös sen ainutkertaiset mahdollisuudet, joita muilla tekniikoilla en kykene saavuttamaan. En tee isoja grafiikan sarjoja. Vedostaessani varioin usein teoksen värejä ja lisään ylimääräisiä painokertoja, jolloin saan samasta teoksesta erilaisia versioita.

Kenno: Tommi Juutilainen, Paluu

Paluu on piirrosnäyttely, jossa palataan luomistyön alkulähteille, koulun kuvaamataidon tuntien henkiseen maailmaan käyttäen välineenä vastaavia keinoja, A3- papereille tehtyä tussipiirrosta kuin tuolloinkin.

Yläasteen ja lukion kuvaamataidon tunnit tarjosivat minulle 1980- 90 -lukujen taitteessa henkireiän irtautua koulun ja vähän itse elämänkin musertavasta monotonisuudesta uppoutumalla työstämään sarjakuvien ja levynkansien infantiilisesta fantasiamaailmasta ammentavia piirustuksia.

Lähtökohtana näissä uusissakin töissä on siis tussipiirros, jota on jatkettu puuväreillä, akvarelleilla sekä akryylimaaleilla.

Vaikea sanoa, missä määrin näiden uusien töiden ajatusmaailma on jalostuneempi kuin silloinkaan. Olen yrittänyt tavoittaa saman hartaan keskittyneisyyden. Pop-kulttuurin elementit ja regressiiviset haamut yhdistyvät tuttuihin tuotemerkkeihin. Toisinaan töissä esiintyy lenkkimakkara ikään kuin ihmisen kuvana. Sinappi saakoon edustaa vaikkapa arkirealismia. Ja kaikkihan nyt tykkäävät kaljasta? Visuaalisia päähänpistoja, joita on yhdistelty kokouspapereihin ilman sen kummempaa ajatusta piirreltyihin raaputuksiin tarkoituksena päästä kohti vaikeasti tavoitettavaa aitoutta. Maailman hahmotus piirtämisen kautta vastakohtana esimerkiksi ajattelulle.

Läsnä on huumorin elementti, vaikkakin vähän hevosenleikkinä. Päämäärä kuitenkin aina vapaus ja onnellisuus, vaikka sitten negaation kautta!

Kymi: Kaija Eeroja, Minä Olen

”Minä olen” on kuvataiteilijan syväluotaus

Uusimmissa teoksissaan kuvataiteilija Kaija Eerola käsittelee minuuden olemusta. Lahtelaisen Galleria Uuden Kipinän näyttely on saanut ytimekkään nimen ”Minä olen”. Teokset kuvaavat, miten eletty elämä ja kaikki meitä ympäröivät ihmiset vaikuttavat minuuteemme.
”On haasteellista kuvata minuutta sekä ulkopuolelta tarkastellen, että läsnä olevana”, taiteilija kertoo.

Kirnu: Sanna Halme, Jumalan kärpäsiä

Muutaman viime vuoden olen käsitellyt taiteessani uskoon, elämään, salaperäiseen metafyysiseen olemassaoloomme liittyviä kysymyksiä.

Nyt otin käyttööni niukan väriskaalan ja metodin, jota on vaikea hallita: musteen. Muste on totaalista, sitä ei juuri saa pyyhittyä pois. Tällä ehdottomuudella annan tilaa alitajunnalle, omalle pimeälleni, jota opettelen sietämään. Vapaana se kykenee enempään kuin tietoinen minä.

Keitä oikein olemme, mitä oikein teemme – tässä pimeässä maassa, eräällä pimeällä planeetalla? Vain kärpäsiä, mitä muuta. Jumala/kohtalo/luonto/elämä on jättimäisenä ja voimakkaana ympärillämme ja meissä. Ei meillä ole sananvaltaa elämämme kulkuun tai pituuteen. Ei, vaikka länsimaissa tahdomme niin uskotella. Elämällä on pimeä, kohtalokas puolensa. Samoin meillä. Sisällämme asuu armeija varjo-olentoja. Mutta onko pimeys aina pahasta? Emme erottaisi valoa, jollemme tuntisi pimeää.

Nämä pienet kuvat ovat ikkunoita alitajuntaan. Ei vain omaani. Kollektiivinen alitajunta suodattuu mieliimme ja toimiimme. Voit katsoa näitä kuvia kuten Jumala katsoisi hyönteiskokoelmaansa. Tai voit vain katsoa; antaa kuvien seinällä puhua kuville sisälläsi. Ilman sanoja.

Jumalan kärpäset ovat liikkeellä hiljaa.