11.03.- 29.03.2015 Marko Hämäläinen, Katri Heinänen, Sami Leutola, Lahden Taidelainaamo

Kulma: Marko Hämäläinen, Ääri

Kolme tuntia hiihtoa takana. Lumi yrittää tarttua suksen pohjaan. Raskasta tallustelua jyrkkenevään ylämäkeen selkä märkänä. Sumua ja lumisadetta, valkoista. Hikinorot poskipäillä. Kaveri avaa uraa parikymmentä metriä edelläni, selkä tuskin enää erottuu. Pysähdyn oikomaan jäykistyneitä jäseniäniä ja pyyhkimään räkää viiksistä. Ahkion valjaita täytyy taas kiristää. Pitää muistaa juoda, vaikka ei janota, ja mutustaa vähän pähkinöitä, ettei apeus ja uupumus yllätä. Kaikkialla näkyy harmaan eri sävyjä ja vähän mustaa.
Pohjoinen tundra on armoton, valkoinen kulissi pelille, jossa on luonnon sanelemat, selkeät säännöt. Unohtajaa odottaa julma kohtalo. Seesteinen valkoinen kätkee sisäänsä jatkuvan kamppailun elämästä ja kuolemasta. Retkeläisen täytyy huolehtia vain perustoiminnoista: pitää syödä, juoda, edetä ja levätä riittävästi. Kaikki muu on
ylimääräistä. Pakkanen ja viima ovat täällä evoluution työkaluja. Selviytyjät herättävät kunnioitusta. Systeemi on karu mutta hienovarainen.
Tämä suuri valkoinen ei ole enää itsestään selvyys. Lämpötila kohoaa, veden olomuoto muuttuu. Itseään viisaana pitävä kaksijalkainen nisäkäs ei olekaan ottanut kaikkea huomioon. Vaeltaako seuravat sukupolvet enää näissä jäisissä maisemissa? Mitä tapahtuu kaikille niille, jotka ovat tottuneet arktisiin oloihin?
Marko Hämäläinen on muuramelainen valokuvataiteilija ja dokumentaristi, joka haltioituu telttailusta, taiteesta ja todellisuudesta. Hänen taiteellisen työskentelyn lähtökohta on ihmisen suhde yhteiskuntaan ja luontoon. Kuvissaan Hämäläinen käsittelee todellisuutta dokumentaarisesti, hyödyntäen valokuvan eri tyylilajeja. Hämäläisen töitä on ollut esillä Suomen lisäksi eri puolilla Eurooppaa.

Kenno: Katri Heinänen, Matkakuvia

Pidän matkustelusta ja uusien paikkojen katselemisesta. Otan huolettomasti kuvia taskukokoisella kamerallani ja selailen niitä reissuilta palattuani: muistelen paikkoja ja tunnelmia. Minulla on suosikkeja, mutta joskus mitättömiltä näyttävät kuvat alkavatkin tuntua kiinnostavilta. On siis tärkeää olla poistamatta ”surkeita” kuvia kameran muistista liian innokkaasti. Tokiossa minut yllätti muistikorttipula ja koin modernin ihmisen ahdistusta: minulta jäi monta kiinnostavaa kohdetta ikuistamatta. Olisin halunnut ”muistaa” kaiken: muistaa = tallentaa kaiken kameran muistiin. Näin jälkeen päin ajateltuna oli ihan terveelliseltä kulkea välillä ilman kameraa ja havainnoida omin silmin suodattamatta kaikkea linssin läpi, antaa asioiden painua omien aivojen muistiin.

Turistikuvat ovat tekemiseni lähtökohta, teokseni sekoitus todellisuutta, tunnelmia, mielikuvia ja mielikuvitusta. Työskennellessäni kirjoitan mielessäni kuvatekstejä mietin hyviä nimiä. ”Ei enää yhtään kirkkoa eikä patsasta”: Olen tavallinen turisti, joka ottaa kuvia kirkoista ja patsaista, aina, nyt ei jaksa: tämä oli parkkipaikka kirkon vieressä. ”Aja mut kotiin”: Olen kiertänyt Prahaa kolme päivää itsekseni. Inhoan yksin matkustamista. Voisinpa pyytää tuota autoa viemään minut kotiin, nyt. ”Ostoksille”: Japanissa kaikilla on kirkasta läpinäkyvää muovia olevat sateenvarjot. Käytännöllistä, sillä ihmisiä on niin paljon, että mustista varjoista muodostuisi tiivis läpinäkymätön katto. Olemme ostoskadulla ja joukossa on yhtäkkiä yksi punainen sateenvarjo. Se erottuu kaikista muista, mutta tyttö sen alla pysyy silti piilossa, toisin kuin muut läpinäkyvien varjojensa alla. ”Ihana ruuhka”: Japaninailen ruuhka on aivan toista luokkaa kuin vaikka eteläeurooppalainen, eteläamerkikkalaisesta ruuhkasta puhumattakaan. Ei määrällisesti, vaan laadullisesti. Japanin ruuhka on kohtelias ja sivistynyt, kanssa-autoilijoita kunnioittava. Se on hiljainen.

Ja niin edelleen. Jos digitaaliset tiedostoni joskus katoavat, olen ”tulostanut” kuvistani ainakin osan. Teokseni ovat kuin perinteinen valokuva-albumi, joka säilyy ja jonka kuvia voivat kaikki katsella omin silmin, ilman teknisiä välikäsiä.

Kymi: Sami Leutola, TEKO, veistoksia vuosilta 2012-2015

Teokset pohtivat tekoälyä. Mahtaako tulevaisuuden tekoäly toisintaa ihmisen evoluutiota? Seuraako tietoisuudesta automaattisesti yksilön olemassaolo?

»Mutta olen vakuuttanut itselleni, että maailmassa ei ole kerrassaan mitään, ei taivasta, ei maata, ei mieliä, ei ruumiita; eikö siis seuraa, ettei minuakaan ole? Ei, jos vakuutin itselleni jotain, niin varmasti minä olin olemassa. Mutta on joku pettäjä, äärimmäisen mahtava ja ovela, joka aina varta vasten pettää minua. Epäilemättä siis myös minä olen, jos hän minua pettää. Ja pettäköön hän minua kuinka paljon vain voi, hän ei koskaan saa aikaan, että minä en ole mitään niin kauan kuin ajattelen olevani jotakin. Niinpä, kun kaikkea on kylliksi harkittu, on vihdoin todettava, että tämä lausuma, ’Minä olen, minä olen olemassa’, on välttämättä tosi aina kun minä sen esitän tai mielessäni ajattelen.»
René Descartes, Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta, (s. 38)

TEKO- näyttelyn teokset ovat valmistettu kierrätysmateriaaleista .

Kirnu: Lahden Taidelainaamo, Horisontti

Lahden Taidelainaamon näyttely teemalla horisontti. Näyttelyssä on esillä Lahden Taiteilijaseura ry:n, Lahden taidegraafikot ry:n ja Lahden valokuvataide ry:n jäsenten teoksia. Kaikki teokset ovat lainattavissa suoraan näyttelystä.

Lahden Taidelainaamon Horisontti -näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:
Antti Ahonen, Timo Jakola, Marja-Liisa Jokitalo, Topi Juntunen, Pirjo Kaartinen, Anna-Liisa Kankaanmäki, Kirsi Karppinen, Eeva Kirilin-Helenius, Henry Koljonen, Matti Koskela, Tomas Amos Kouba, Minna Kähkönen, Sirpa Lappalainen, Lasse Lassheikki, Johanna Lemettinen, Anna Leppä, Sami Leutola, Satu Loukkola, Mikko Lyytinen, Tuomo Lukkari, Kalle Mustonen, Kirsti Nenye, Tuomo Nevalainen, Nelli Penna, Sergei Pietilä, Eija Pii, Ritva Pirhonen, Vesa-Antti Puumalainen, Sirpa Pyykkö, Lauri Rajamäki, Poli – Päivi Reponen, Egor Robenko, Tiina Salmi, Marika Schroderus, Tiina Tanskanen, Tiina Vaahtera, Ville-Veikko Viikilä ja Heidi Wikström.