06.01.- 24.01.2016 MUUNTO-ryhmä, Tuomo Manninen, Jenni Hämäläinen, Kaisu Häkkänen

Kulma: MUUNTO- ryhmä

Muunto-ryhmä sai alkunsa Imatralla kuvataideopintojen lomassa. Ryhmä valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta keväällä 2014 ja jatkoi yhteistyötä, vaikka jäsenet asuvat eri puolella Suomea. Yhteisnäyttelyitä ryhmäläiset ovat järjestäneet eri kokoonpanoissa vuodesta 2012 saakka. Ryhmän muodostavat kuvataiteilijat Nina Forsman, Mari Liimatainen, Tarja-Leena Niklander, Salla Närhi, Jaana Pietilä ja Aino Tervo.

”Ah vihdoinkin on pääni vapaa”

Näyttelyn teema on lausahdus Lewis Carrollin tarinasta Liisan seikkailut ihmemaassa. Maailma ympärillä on kummallinen, mutta niin on Liisakin. Välillä on pysähdyttävä ja mietittävä Liisan tavoin: ”En suinkaan vain ole vaihtunut toiseksi yöllä?”

Lewis Carrollin tekstit ovat antaneet innoitusta lukemattomille taiteilijoille, nyt on Muunto-ryhmän vuoro. Ryhmä ei kuvita Carrollin tuttua tarinaa uudelleen, vaan haastaa itsensä heittäytymään maailmaan, joka on vapaa arjen rajoitteista. Yhteisestä teemasta syntyneet teokset muodostavat ripustustilanteessa kokonaisuuden, jonka moniulotteisuus puhuttelee enemmän kuin yksittäiset osasensa.

Kenno: Tuomo Manninen, ME, Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely

Tuomo Mannisen ryhmämuotokuvien henkilöt seisovat paikoillaan tietoisina siitä että heitä kuvataan. Kuvat on sommiteltu viimeistä piirtoa myöten ja asennot valittu tarkkaan; ne ovat sekoitus draamaa ja dokumenttiä. Kuvissa ei kritisoida todellisuutta tai vallitsevia oloja, päinvastoin: henkilöiden ilmeet ja asennot viestivät ammattiylpeydestä, olivat kyseessä parturit tai teurastajat, partiolaiset tai joulupukit.

Mannisen kuvissa yksilö liittyy ryhmään. Ryhmä luo ja tekee jokaisesta henkilöstä yksilön, samaan aikaan poistaen yksilöllisiä piirteitä.

“Minun” ja “meidän” välinen vuoropuhelu on keskeinen Mannisen tuotannossa. Mannisen kuvissa yksilöt ovat sulassa sovussa niissä paikoissa ja niiden esineiden kanssa jotka tekevät heistä tietyn ryhmän jäseniä. Manninen tuntuu vihjaavan ettei pelkkä ryhmän jäsenyys ole ihmisen lopullinen määritelmä: jokainen “me” sulkee pois sanomattoman “minän”.

Tuomo Manninen aloitti ryhmäkuvien tekemisen 20 vuotta sitten Kathmandussa. Sen jälkeen hän on kuvannut 14 kaupungissa ympäri maailman. Kuvia on ollut yli 80 näyttelyssä, mm. Venetsian biennaalissa 2001 ja Arlesin valokuvafestivaaleilla 2008. Kuvista on julkaistu kolme monografiaa, kaksi e-kirjaa ja lukuisia katalogeja.

Kymi: Jenni Hämäläinen, Me Myself and I

Kuvia itsestä, omakuvia, kuvia siitä itsestä jona kuvittelee näyttäytyvänsä muille, kuvia näkyvästä minästä, kuvia siitä mikä ei näy edes itselle, kuvia omakuvista, kuvia minän suhteesta itseen, kuvia itsestä suhteessa ympäröivään ja siihen minkä väistämätön osa on, kuvia minän rooleista maailmassa, esitys kokonaiskuvaksi, tämänhetkisen tilanteen kuvaus. Minä eri rooleissa suhteessa biologisiin totuuksiin ja perimään. Rasti jäänteenä jäniksen ristisuusta, joka joskus on merkinnyt puhekieltoa. Alttari, mielen näyttämö. Metsä, puu ihmisen kuvana.

”Mitä muuta tietoisuus on, kuin sielun meren pintaa?” Karl Ove Knausgård: Taisteluni, osa V

ANALYYSI: lavea. kerroksellinen. lopullisuutta pakeneva. rajattomuudessaan hallittava. karu söpöys. hiljainen myrsky. lempeä tuho. pidätelty kuolema. katkennut laulu. kumottu kahvikuppi pöydänkulmalla. viitseliäisyys, turha tunnollisuus. et ole se joka alussa luulit olevasi. kuka olet?

VIRHEPÄÄTELMÄ: himoitset kiellettyä hedelmää. poimit sen itsesi iloksi ja peloksi. et voi antaa periksi, irrottaa otettasi. otat kaiken minkä saat. aikaa on rajattu määrä mutta sitä on paljon. rajallisuuden tiedostaneena tajuat että aikaa ei kai olekaan.

Jenni Hämäläinen (1977, Helsinki) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta maalaustaiteen laitokselta vuonna 2003, jonka lisäksi hän on opiskellut mm. kuvanveistoa ja kirjallisuutta. Nykyisin hän opiskelee Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella. Jenni Hämäläinen on pitänyt useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä vuodesta 1996. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa erityisesti kuvataiteen ja teatterin väliin jäävä alue ja taiteiden ja tieteiden välisyys.

Kirnu: Kaisu Häkkänen, Maan päällä ja taivaassa

Työskentelen linssittömillä neulanreikäkameroilla ja käyttämäni kamerat ovat yksinkertaisia pahvi- ja puulaatikoita. Negatiivina käytän hopeagelatiinipaperia. Työskentely on hidasta ja valmis kuva vähäisellä kontrollilla syntynyt – laitesidonnaisessa ja nopeatempoisessa nyky-yhteiskunnassa neulanreikäkameralla kuvaaminen onkin kuin oleilua toisenlaisessa todellisuudessa. Kamera pelkistää kohdetta eikä tallenna mitään toiminnallista, mutta toisaalta teosteni merkitys syntyykin pitkälti siitä, mitä on jäänyt pois. Neulanreikäkameran särkynyt ja rosoinen jälki antaa paljon tilaa tunteelle ja mielikuville, ja se on minusta sisintä koskettava.

Sarja Maan päällä ja taivaassa sai alkunsa kesällä 2015 Pohjois-Norjassa Etelä-Varangin alueilla.