28.9.–16.10.2022 Miina Aho / Marika Kotiranta / LTG:n kutsunäyttely: Jaana Paulus / Jarmo Koponen
25.9.2022
Tide I
2022
serigrafia
74 x 54,5 cm
Miina Aho –
Swell
Viiva laineilee tilassa. Se hyökyy ja keinahtelee, paisuu ja turpoaa. Käsi hamuaa aaltojen rytmiä, tavoittaa jotain sinne päin. Kynän jättämät, huojuvat jäljet laajenevat ja asettuvat painopinnoille valtaviksi, viivojen velloviksi massoiksi. Ne esiintyvät rajattuina otoksina liikkeestä ja karkaavat mielessä yli reunojen, täyttäen tilan kokonaan.
Näyttelyn teoksissa jälki esiintyy kahden eri menetelmän kautta, kun käsin piirretty muuntuu serigrafialla painetuksi. Painomenetelmä toimii välineenä käsitellä ja muovata alkuperäisen kuvan luonnetta: painoprosessin kautta piirretyn viivan mittasuhteet ja materiaalinen sisältö ja ympäristö muuttuvat. Jäljen koolla leikkiminen on toiminut lähtökohtana näyttelyn teoksille ja tuonut viivan parissa työskentelyyn uuden lähestymistavan. Tulitikkuaskin kokoinen piirros venyy äärimmilleen ja asettuu seinää peittäväksi pinnaksi. Suurennoksen äärellä pääsee lähemmäksi viivan ydintä ja sisältöä. Samalla huomaa jäljen kasvaneen joksikin muuksi.
Miina Aho (s.1990, Hämeenlinna) on Helsingissä asuva kuvataiteilija, jonka työskentely pohjautuu välineen, ajan ja materiaalin merkitysten pohtimiseen. Aho tutkii piirrosjäljen ja painomenetelmän suhdetta käyttäen piirrettyä kuvastoa materiaalina painetulle kuvalle. Menetelmien rajapinnalla muodostuva, kahden välineen ominaispiirteet sisältämä jälki toimii inspiraationa teoksille. Aika näyttäytyy Ahon työskentelyssä sekä visuaalisena jäljen toistona että performatiivisena teon toistona painaen. Teoksissa on nähtävissä myös toiston mahdollistama rajattomuus. Painomenetelmän materiaalisuudesta ja sen tutkimisesta on tullut osa Ahon työskentelyä itsevalmistamien, kasvipohjaisten painovärien kautta. Aho valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2022.
Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.
Armo
2022
akryyli kankaalle
120 x 110 cm
Marika Kotiranta –
Kaikki onnelliset aamut
Kaikki onnelliset aamut.
Tulevat, menetetyt.
Menneet,
lähes haalistuneet.
Olen yrittänyt kohdata sotaa paenneiden ihmisten tunteita ja ajatuksia. Aihe on niin laaja, että tuntui kuin olisin vain hipaissut pintaa. Oli tietoinen valinta etten kuvannut sotaa ja sen kauhuja. Olen keskittynyt ihmisiin, jotka ovat päässeet fyysisesti turvaan sodan keskeltä, mutta se kaikki on heidän sisällään. Pelko, suru ja epävarmuus. Jatkuva huoli omasta ja läheisten tulevaisuudesta. On vaikea tietää, missä ja miten omaa elämää jatkaisi ja rakentaisi.
Koen ja näen asiat hyvin voimakkaasti väreinä. Työskentelyni lähtökohtana ovatkin useimmiten värit ja vasta sen jälkeen tulee kaikki muu. Abstraktin ilmaisun keskellä on joitain tunnistettavia muotoja ja asioita. Yleensä teoksissani vaihteleekin abstraktin ja esittävän välinen suhde aiheesta riippuen.
Asun ja työskentelen Lahdessa.
Kauno ry on tukenut tätä näyttelyäni pienprojektirahalla. Lämmin kiitos!
Instagram: @marika.kotiranta
Facebook: Marika Kotiranta Art
Elämän karuselli
2021
puupiirros ja kultaus
60,5 x 91,5 cm
Lahden Taidegraafikot ry:n kutsunäyttely:
Jaana Paulus –
Reduktio puupiirroksia / Reduction woodcuts
Muistot elämän hauraudesta ja ihmisten toisilleen aiheuttamat kärsimykset ovat toistuvia teemoja Jaana Pauluksen teoksissa, mutta myös omat kokemukset luonnon kauneudesta ja loistosta. Hänen teoksensa paljastavat elämän haavoittuvuuden, mutta korostavat samalla luonnon voiman siirtymistä ihmiseen.
Human memories, the poignancy of life and growing, suffering caused by fellow humans for example in wars are recurring themes in the prints of Jaana Paulus, but also experience of the nature’s infinite beauty or splendour. Her works reveal life’s vulnerability, but at the same time emphasize the transmission of power from nature to human being.
Night Stand
2018
akryylivalokuva
100 x 125 cm
Jarmo Koponen –
Someplace
Jarmo Koposen valokuvat kokoelmasta Someplace esittävät paikkoja jotka ovat saaneet hänet pysähtymään. Ne ovat tuntuneet merkittäviltä, jokainen omalla tavallaan. Nämä ovat kuvia ensisijassa ajasta, paikasta ja tunnelmasta, mutta myös siitä mitä Koponen kokee esteettisesti kiinnostavana. Hän ei pyri kertomaan tarinaa, vaan suurikokoisten vedosten ja yksityiskohtien välityksellä kutsuu katsojan pysähtymään ja kokemaan nämä teokset, ja teosten esittämät paikat, omalla tavallaan.
Jarmo Koponen on Korpilahtelaissyntyinen suomalais-amerikkalainen kuvataiteilija joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä Intiassa. Hänellä on ollut näyttelyitä sekä USA:ssa, että Suomessa. Hänen pää ilmaisukeinonsa ovat tällä hetkellä valokuvaus ja suurikokoiset puupiirroksiin pohjautuvat sekatekniikka työt.
7.–25.9.2022 Ilona Romunen / Anni Kristiina / Tapio Mömmö / {TES}
4.9.2022
Nimetön
2022
öljy mdf:lle
70 x 87 cm
Ilona Romunen –
Luontokuva
Kävelen puiston halki.
Nämä pientareet lakosivat viime kesän kuivuudessa heinäkuussa
ja tuon puun lehdet varisivat koppuroina maahan. Janoiset kimalaiset etsivät vettä.
Mutta nyt on tihkusadetta.
Umpeenkasvavan merenlahden rannalla sataman vieressä sinä kuvaat hyönteisiä
ja minä kuvaan sinua kuvaamassa.
Citymarketin ikkunoista heijastuu kesäyön
valheellinen keveys.
Kasvukauden hetket täällä ovat pysymätön reviirini. Otan kuvia puhelimellani, jotta muistaisin,
miltä kaikki näytti,
mutta pian luontokuvani sekoittuvat unikuviin.
Näyttely koostuu maalauksista, jotka pohjautuvat puhelimella kuvattuihin kuviin lähiluonnosta. Ja mielikuviin ja muistoihin sekä nykyhetken nostalgisointiin muutoksen keskellä. Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Just waiting for
2021
lyijykynä
94 x 62 cm
Anni Kristiina –
Lockdown
Anni Kristiinan näyttely Lockdown koostuu suurehkoista lyijykynäpiirustuksista, joissa on kuvattu ihmistä, ja ihmiskehoa. Kokonaisuus on valmistunut koronaviruspandemian aikana, vuosina 2021–2022. Teokset pyrkivät kuvaamaan tiettyä mielentilaa, mutta nimi Lockdown viittaa myös viimeaikaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
Pitkään jatkunut koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne, yhteiskunnalliset rajoitustoimenpiteet, sekä niistä seuranneet keskustelut, ovat herättäneet uudella tavalla pohtimaan eristyneisyyttä, ja sen vaikutuksia yleisesti. Eristäytyä voi itse, se voi olla pakon sanelemaa, tai muiden toimista johtuvaa. Se voi olla konkreettista fyysisesti erossa olemista, tai henkinen tila. Teokset kuvaavat taiteilijan näkemystä, sekä omia kokemuksia siitä, mitä on henkinen lockdown, jonkinlainen pysähtynyt välitila.
Anni Kristiina (s.1990) on Lahtelaissyntyinen kuvataiteilija, joka asuu Lappeenrannassa. Anni työskentele piirustustaiteen sekä taidegrafiikan parissa. Viimevuosina taiteellinen työskentely on keskittynyt pääasiassa lyijykynällä piirtämiseen. Teoksissa yhdistyvät usein realistinen ilmaisu, sekä hienovarainen symboliikka. Anni kuuluu Etelä-Karjalan Taiteilijaseuraan, Lahden Taidegraafikoihin, sekä Suomen Taidegraafikoihin.
Taiteellista työskentelyä on tukenut Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiö.
Turvatarkastus
2022
öljyväri kankaalle
130 x 100 cm
Tapio Mömmö
Tapio Mömmön öljyvärimaalauksien aiheet käsittelevät tunnelmia ja outoja tapahtumia. Näitä surrealistisia tapahtumia hän luo yhdistelemällä ja sulauttamalla erilaisia muotoja toisiinsa. Yleensä hänen teoksissaan on myös ihmishahmoja, jotka toimivat kokijoina omituisille tapahtumille ja asiamerkityksille. Lähtökohtaisesti Mömmö ei pyri ennalta suunnittelemaan tai miettimään tulevia teoksiaan, vaan antaa sattumien ja alitajuisten tapahtumien johdattaa teosteni syntyä. Hänen maalaus hetkensä ovatkin hyvin kaaottisia tapahtumia, ilman järjellistä ajattelua. Sanaton mieli johdattaa prosessia ja yleensä lopputoloksina on teoksia jotka hämmentää ja kummastuttaa. Mömmö toivoo, että hänen teoksiaan katselevat kokisivat myös näitä samoja tunnetiloja. Tapio
Mömmö on Kuvataiteilija, joka valmistui Saimaan Ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi 2011. Mömmö maalaa pääsääntöisesti öljyväreillä, mutta on myös kiinnostunut akvarelleista ja digimaalaamisesta. Taiteilija asuu ja työskentelee Imatralla.
Taiteen tekemistä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto sekä Taiteen editämiskeskuksen Kaakkois-Suomen taidetoimikunta.
{TES} –
Unknown Measures, 60,98201°N, 25,66834°E
Unknown Measures on teos, joka muotoutuu uudelleen aina esityssijainnin mukaan. Teoksessa sijaintipaikan ilmakuva on muutettu algoritmiseksi maisemaksi, jolloin ympäristödatan alkuperäinen tiedollinen merkitys on riisuttu pelkäksi visuaaliseksi tekstuuriksi.
Teos on toteutettu itse laatimamme algoritmin avulla, joka muodostaa alueen ilmakuvasta abstraktin 3d-muodon. Ilmakuva on kohdistettu galleriatilan sijaintiin niin, että teos keskittyy kohtaan, jossa teoksen katsoja seisoo. Mitattu ja laskennallinen tieto ympäristöstä on muuttunut itse ympäristöksi, eräänlaiseksi algoritmiseksi maisemaksi, jonka keskiössä olemme itse katsojina ja vaikuttajina.
Teos johdattelee katsojat tiedollisen epävarmuuden äärelle ja tuo esille meitä ympäröivän valtavan digitaalisen informaatiomassan. Samalla se rinnastaa teknologisen vuorovaikutuksen ja suhteemme ympäristöömme – me näemme ja tulkitsemme kaiken aina oman subjektiivisen kokemuksemme kautta.
Perinteisesti informaation visualisoinnin tarkoituksena on tuoda esille olennaisia havaintoja suuresta tietomassasta ja saattaa näkyviin piileviä yhteyksiä tai toistuvia kuvioita ja malleja. Teos puolestaan tuo esille, miten elämme digitaalisen informaation ympäröiminä, ja miten ajallemme on yhä tärkeämpää löytää todellisia näkemyksiä ja merkityksiä kasvavan tietomäärän seasta, sillä kykymme tuottaa informaatiota on ylittänyt kykymme ymmärtää sitä.
Emme kuitenkaan halua rajata teoksen tulkinnallista kehystä liian tarkasti, vaan tarkoitus on, että teoksen immersiivinen visualisointi ja äänimaailma luovat kokemuksen, joka mahdollistaa tulkinnallisen moninaisuuden.
{TES} on mediataideryhmä, jonka muodostavat Tea Söderlund, Eetu Henttonen ja Sami Luusalo. Ryhmän interaktiiviset teokset luovat kokijalleen tilan ja mahdollisuuden tutkia vuorovaikutuksen merkityksiä. Veistoksellisia elementtejä, ääntä, liikkuvaa kuvaa ja uusia teknologioita yhdistelevät teokset saavat muotonsa aina uudelleen jokaisen katsojan kohdalla, ja siten ne muodostavat sekä konkreettisia että vertauskuvallisia yhteyksiä digitaalisen ja fyysisen todellisuuden välille. Yleisinhimillisiä teemoja käsittelevissä teoksissa havainnointi, läsnäolo ja toiminta rinnastuvat vuorovaikutukseemme muiden ja ympäristömme kanssa.
17.8.–4.9.2022 Lahden Taidegraafikot ry:n kutsunäyttely: Marjatta Hanhijoki / Mikko Kallavuo / Jan Jämsén / Marika Hyvärinen
14.8.2022
Lahden Taidegraafikot ry:n kutsunäyttely:
Marjatta Hanhijoki – Silminnähden 2. – Synbarligen 2. – Visibly so 2.
Näyttely on jatkoa saman nimiselle näyttelylle Helsingin Taidehallissa 13.11.2021-2.1.2022. Näyttelyn nimessä nro 2. viittaa siihen.
Kolmas saman niminen näyttely on tulossa kesällä 2023 Oulun Taidemuseoon, silloin nro lopussa on tietenkin 3.
Teoksissa on kooste eli retrospektiivi tuotannostani n 50 vuoden ajalta.
Teosten aihepiirit vaihtelevat asetelmista interiööreihin, ihmisistä eläimiin, yksityiskohdista yleiseen. Malleista on tullut ystäviäni ja ystäväni ovat olleet malleinani.
Työskentelen akvarellin, piirustuksen, grafiikan, valokuvan menetelmin ja työhuoneeni ovat paitsi mallien kotona myös työhuoneillani Helsingissä, Komin kylässä Ylöjärven kaupungissa ja Hailuodossa.
Matka työhuoneelta toiseen on kuin puhdas suihku sekä silmilleni että mielelleni.
Helsingissä 15.5.2022 Marjatta Hanhijoki
www.marjattahanhijoki.net
Mikko Kallavuo – Kvartsipölyä tuulessa
Mikko Kallavuon Kvartsipölyä tuulessa -näyttely koostuu valokuvista, yhdestä videoteoksesta ja yhdestä maalauksesta. Aiemmin enemmän maalarina tunnetun tekijän tuotannossa valokuva ja video ovat alkaneet näytellä merkittävämpää roolia.
-Olen aina pitänyt valokuvaamisesta ja videokuvaamisesta, asioiden dokumentoinnista. Kamera on kulkenut mukanani pitkään, jo ennen taidekouluakin. Ja pitkään meni niin, että valokuva toimi lähinnä maalaukseni ensimmäisenä luonnoksena. Vuonna 2021 valokuvistani alkoi kuitenkin tulla enemmän omia itsenäisiä teoksiaan. Syy oli hyvin käytännönläheinen. Tähän mennessä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta jokainen muraalini on tuhoutunut rakennuksen mukana. Jos muraalin haluaa hetken aikaa nähdä, täytyy viivana juosta paikan päälle, koska hetken päästä sitä ei enää ole olemassa. Ja koska jokaisella muraalitaiteesta kiinnostuneella ei ole mahdollisuutta viivana juosta joka paikkaan, tulin siihen tulokseen että alan dokumentoimaan sekä teoksiani että omaa työskentelyäni, esittämään valokuvina sekä tuhoutuvia rakennuksia että muraaleitani.
Mikko Kallavuo on kiinnostunut erilaisten rakennusten historiasta, siitä keitä ihmisiä rakennuksissa on aikanaan asunut tai työskennellyt. Kallavuon teoksissa kuvat resonoivat menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Esillä on muun muassa Sahanpurua tuulessa – teos, jossa tekijä on valokuvannut itsensä maalaamassa teosta joka esittää osittain pelastunutta rakennusta. Kyseinen maalaus on toteutettu nyt jo tuhoutuneen Imatran Sulattimon vanhan paloaseman porraskäytävän seinään. Samoja portaita pitkin pelastustyöntekijät ovat aikanaan kulkeneet pelastamaan ihmisiä ja rakennuksia. Teoksessa Vuoksen ylitys Vuoksi ylitetään Mansikkakosken ratasillan kautta nykyaikaisella autolla, mutta sekin kuva resonoi tekijän mielessä eri aikakausia.
-Mansikkakosken ratasilta on todella hieno. Sitä katsellessani en osaa olla miettimättä keitä he olivat jotka sotaa paetessaan ylittivät Vuoksen juuri siitä kohdasta? Mistä he olivat tulleet ja minne he olivat matkalla? Minne he jäivät asumaan?
Etelä-Karjalan paikallishistoria esittäytyy myös näyttelyn dokumentaarisessa videoteoksessa Viimeinen juhla Krimillä. Se kertoo paitsi Imatran Taidekeskus Krimin viimeisistä hetkistä keväällä 2018, myös kyseisten rakennusten historiasta. Videoteoksen toteutuksessa Kallavuo on saanut apua Imatran kaupunginmuseolta sekä paikallishistorioitsija Veikko Puskalta. Mukana näyttelyssä on myös yksi Taidekeskus Krimin sisäänkäyntiä esittävä originaali maalaus.
Taiteen edistämiskeskus on tukenut Mikko Kallavuon työskentelyä sekä näyttelyn järjestämistä.
Jan Jämsén – Loputtoman toiston fraktaalimaailmat
Olen Jan Jämsén, eräänlainen Fraktaalimuotoilija, yhdistän poikkitaiteellisesti matematiikkaa ja taidetta. Taiteeni tutkii äärettömyyttä, ne ovat kuin portaaleja luonnon matematiikan toistoon. Teokset ovat geometrian huipentumia, yksityiskohdissa toistuu kokonaisuus yhä pienemmissä tai suuremmissa skaaloissa.
Inspiraationi lähde on luonto ja sen kautta toistan maailmaa fraktaalitaiteen avulla. Fraktaalit eivät noudata euklidisen geometrian sääntöjä ja siksi ne voivat tuoda odottamattomia näkökulmia olemassa oleviin asioihin ja eri mittakaavojen erikoisuuksiin.
Loputtoman toiston fraktaalimaailmat esittelevät luontopolun tavallisia löytöjä hämähäkin verkosta sinisiin puron pyörteisiin ja tiheän metsän välistä kajastaviin auringon säteisiin.
www.toisto.fi
Marika Hyvärinen – Silmät jotka ensimmäisenä avattiin
Näyttelyn nimi on lainaus Emanuele Coccian kirjasta Kasvien elämä, jonka on suomentanut Jussi Palmusaari. Siinä kasvit ovat ”silmät jotka ensimmäisenä avattiin”.
Näyttelyn polttopisteessä ovat erilaiset painaumat ja painautumiset elävänä, maatuvana ja uudestisyntyvänä runoutena. Esineet, sienet, kasvit, ihmiset ja puut painautuvat teoksissa toisiaan vasten, runoutuvat ja kirjoittautuvat toisiinsa.
Maatuvaa -sarja muodostuu taiteilijan itsensä tekemille papereille koostetuista painaumista, ruosteesta, omatekoisista sienimusteista sekä kuolleina löydetyistä hyönteisistä. Äänityössä kimalaiset painautuvat oopiumunikkoon ja käyskentelevät sen terälehdillä.
Teokset ovat maatuvia ja ne päätyvät ennen pitkää istutettaviksi tai kylvettäviksi eri paikkoihin. Niistä kasvaa maahan painautuneina, alustaansa kirjoittautuvina pieniä niittyjä, tiiviitä geologisia kirjoituksia. Näyttelyssä osa töistä kylvetään performanssin aikana multaan ja niiden itämistä seurataan.
Siemenpaperit sisältävät muinaistulokkaita sekä alkuperäisiä kasveja (rantakukka, puna-apila, ruiskaunokki, puna-ailakki, pietaryrtti, mäkitervakko, purtojuuri, käenkukka, metsäkurjenpolvi, ruusuruoho, päivänkakkara sekä suojaheinät).
Marika Hyvärinen on Sibelius-Akatemiasta 2015 musiikin maisteriksi valmistunut ääni- ja säveltaiteilija. Hyvärinen on kiinnostunut musiikin kerrostumien pöyhimisestä ja väärinkäyttämisestä sekä hauraiden ja katoavien äänien työstämisestä eri medioita hyödyntämällä.
Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus sekä Vantaan kaupunki.
27.7.–14.8.2022 Risako Yamanoi / Hilda Kahra / Petra Aaltola / Taneli Ilomäki
24.7.2022
screen-monoprint on paper, 19 x 12,5 cm
Risako Yamanoi – How to live with a phantom
(i)
I have been bitten by my neighbor’s large dog when I was eight or nine. The dog jumped on me and bit my right arm. While I cried with fear and pain, someone took me to a hospital and a doctor quickly cleaned and bandaged the wound. The injury healed in a few weeks, but I noticed that the skin of the bitten area had turned into a white spot.
After twenty years, the scar has become almost invisible, but it still exists as a slight dent on my arm. When I touch it, I can feel a thin, soft layer of skin protecting a small hollow in my body.
The exhibition How to live with a phantom speaks about absence, fading memories, and act of remembering. The central motif of the exhibition is dogs. In the works, the motif symbolizes strong attachment and memories that persist.
Risako Yamanoi is a Helsinki-based visual artist who mainly works with printmaking, installation, and publication. She has completed her master’s degree in printmaking at the Academy of Fine Arts Helsinki. Her interest lies in people’s personal storytelling. Through her practice, she observes how we construct personal narratives with memories and objects around us.
The exhibition has been supported by Arts Promotion Centre Finland and Finnish Cultural Foundation.
https://risakoy.wordpress.com
Hilda Kahra – Kohtaloita / Öden
Jotkut istuvat, pönöttävät. Toiset ovat irtautuneet abstraktista
maalaustaiteesta.
Piirustukset ovat kohtaamisia, joissa sekoittuu mielikuvitus ja
todellisuus.
Taide kehittää aistimaailmaa, nuolaisen sormeani ja tunnen miten tuuli
vierii joka suunnasta.
Piirtäminen on kohtaloitten dokumentaatiota, johon kiteytyvät ajan kasvot.
Hilda Kahra on valmistunut kuvataiteen maisteriksi
Kuvataideakatemiasta vuonna 2020. Hänen piirustuksiaan on ollut esillä
Liljevalchsin Kevätsalongissa Tukholmassa, Galerie IM Körnerparkissa Berlinissä ja nyt
Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa. Hildan tekeminen on keskittynyt
tällä hetkellä piirtämiseen, mutta taiteellisuus voi myös ottaa
muotonsa performansseina ja tai videotaiteena.
Hilda Kahra on syntynyt Saabin tehtaiden varjossa Trollhättanissa. Hän
kyseenalaistaa taiteessaan luokkataustaansa, yhteiskunnan
rakenteita ja ihmisen tilaa maailmassa.
Taiteen tekeminen on painimista tuntemattomien aaltopituuksien
kanssa, taiteessa pitää uskaltaa heittäytyä villin hevosen selkään ja
antaa sekä järjen että aistien avautua kohti sitä mikä en vielä oli
tietoisuudessa. Piirtäminen on keskittymisen avain, ja tapa jolla
ammentaa kohtaloista ymmärrettäviä kokonaisuuksia. Piirtäessä pitää
uskaltaa antautua viivan ja värinän vietäväksi. Kuva on aina
rakennustyötä, joka vie oman aikansa. Prosessit ovat hitaita ja joskus tuloksettomia.
Tähän näyttelyyn olen koonnut kuvia, joita olen piirtänyt vuosina 2020-2022.
Petra Aaltola – Tragic Pony, Superstar Edition
Aaltolalle Traagiset ponit ovat tietynlaisia omakuvia. Ne ovat välineitä käsitellä omaelämäkerrallisia tarinoita ja hetkiä etäämmältä. Itsensä toiseuttaminen sympaattiseksi hahmoksi helpottaa empaattista suhtautumista itseen. Kun itseään kohtaan tuntee lempeyttä, on tilaa tuntea empatiaa myös ympäröivää kohtaan.
Empatia ja toiseuttaminen liittyvät muihinkin Aaltolaa kiinnostaviin aiheisiin. Kuinka voi välttyä toiseuttamasta muita olioita, kun ihmismielessä niiden kokemusmaailman kanssa on vaikea päästä aidosti kosketuksiin? Kun toisen olion inhimillistää, alkaa siinä nähdä tuttuutta. Tuttuus ei kuitenkaan tarkoita yhteyttä toiseen olioon vaan itsensä ja oman toimintansa heijastamista. Muiden olioiden, kuten kotieläinten, inhimillistäminen saattaa johtaa ongelmallisiin lopputuloksiin. Empatian kokemukseen pyrkiminen on taiteilijasta kuitenkin kaiken olevan olemisen ehto ja kestävämmän tulevaisuuden tae. Olemme kaikki yhteydessä toisiimme, halusimme tai emme. Siksi olisikin tärkeää löytää itsestään empatia itseään ja muita, myös hyvin muunlaisesti toimivia olioisuuksia kohtaan. Vain empatian avulla opimme arvostamaan ja kunnioittamaan ihmismielellemme vieraita, muunlaisia olemisen ja elämisen tapoja.
Petra Aaltola (s. 1992, Orimattila) on Helsingissä asuva taiteilija, joka tutkii vaihtoehtoisia olemisen ja ajattelemisen tapoja monipuolisesti erilaisia materiaaleja hyödyntäen. Tällä hetkellä hän työskentelee pääasiassa keramiikan ja installaatiotaiteen parissa. Aaltola on kiinnostunut kriittisestä ajattelusta, empatiasta, utopioista, särökokemuksista, uusmaterialismista ja materiaalisuudesta. Teostensa vakavia teemoja hän nyrjäyttää naivistisella estetiikallaan. Aaltola valmistui Aalto-yliopiston Taiteen laitokselta taiteen maisteriksi 2021.
40 x 40 x 5 cm
Taneli Ilomäki – Valo tulee Pohjolasta
Taneli Ilomäen Valo tulee Pohjolasta -näyttely käsittelee ihmisen suhdetta ympäröivään maailmaan ja sisältää abstrakteja maalauksia, jotka toimivat niin valossa kuin pimeässä. Keskiössä ovat kontrastit ja erilaiset valaistusolosuhteet, jotka tuovat teoksista esiin eri näkökulmia, korostaen joitain alueita ja häivyttäen toisia.
Ilomäki on toteuttanut teokset paksuille maalauspohjille, joissa myös maalausten sivut ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Hän on tehnyt maalaukset pääasiassa akryylimaaleilla, erilaisilla struktuurimassoilla sekä pimeässä hohtavilla pigmenteillä. Taiteilija on lisäksi hyödyntänyt teoksien esityksessä aikaisempaa kokemustaan sähkö- ja automaatioalalta.
Ilomäki abstrahoi teoksissa luontoa eri tavoin ja työskentelyssä on keskeisessä osassa erilaisten menetelmien ja materiaalien tutkiminen. Tyyliä voisi kuvailla skandinaaviseksi: se on tavallisesti minimalistinen, selkeä ja värimaailmaltaan harmoninen.
“En halua liikaa, jos ollenkaan, avata teoksieni sisältöä yleisölle, sillä itseäni kiinnostaa juuri teoksien monitulkintaisuus. Mielestäni on mahdollista, että taideteos voi kertoa jopa enemmän katsojasta kuin sen tekijästä.”
Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
6.–24.7.2022 Lotta Blomberg / Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely: Toivo Heinimäki / Rasmus Mäkelä / Timo Höyssä
3.7.2022
Lotta Blomberg – Fever Weaver
Lotta Blombergin näyttely Fever Weaver esittelee kokoelman käsin solmittuja ryijyjä, joiden kautta valokuvataiteilija tarkastelee näkemisen fysiologiaa ja näköaistin taktiilisuutta. Monet näyttelyn teokset pohjautuvat lämpökamerakuviin. Teknologia viittaa paitsi ryijyjen historialliseen käyttötarkoitukseen lämmittävinä peittoina, myös inhimillisen havainnon luonteeseen. Valo ja lämpö ovat pohjimmiltaan sama ilmiö, mutta evoluution sattuman vuoksi havaitsemme vain tietyn sähkömagneettisen säteilyn spektrin, jota kutsumme valoksi. Lämpökamera paljastaa maailman, joka on ihmissilmälle näkymätön, mutta jonka tunnemme muiden aistiemme kautta.
Näyttelyn suurin teos, seitsemän neliömetrin kokoinen ryijy, pohjautuu mikroskooppikuvaan taiteilijan oman silmän sokeasta pisteestä. Ryijyn kuvassa haparoiden kiemurtelevat suonet ovat edellytys näkemiselle, mutta samalla ne aiheuttavat yhdessä näköhermon kanssa havainnon katvealueen — sokean pisteen. Arkkitehti Juhani Pallasmaan sanat “Kaikki aistit, näkö mukaan lukien, ovat kosketusaistin jatketta; aistit ovat ihokudoksen erikoistumia, ja kaikki aistikokemukset ovat kosketuksen muotoja ja siten sukua taktiilisuudelle.” kuvaavat osuvasti Blombergin tapaa ajatella valokuvaa kokeellisena taidemuotona. Valitsemalla lääketieteellisen kuvan esittämiseen huokoisen ryijyn, taiteilija rinnastaa verkkokalvon sauva- ja tappisolut kuvakudoksen tekstuuriin ja haastaa samalla valokuvan totuttuja esittämistapoja.
Taidemuotona ryijy on systemaattinen ja hidas. Yksittäiset nukat, optisista värisekoituksista koostuvat lankapikselit muodostavat kuvan satojen tuntien kuluessa. Valittu tekniikka heijastelee Blombergin pyrkimystä sulauttaa taiteellinen työ ja meditaation harjoittaminen yhtenäiseksi praktiikaksi.
Lotta Blomberg on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteeen osastolta vuonna 2019. Hän on Helsingissä 2016–2022 toimineen Kosminen-taidetilan perustajajäsen. Blombergin teoksia on ollut kuluneena vuonna esillä Circulation(s) -festivaalilla Pariisissa sekä Galleria Hippolytessä Helsingissä. Fever Weaver on hänen toinen yksityisnäyttelynsä.
Teosten tuotantoa sekä taiteilijan työskentelyä ovat tukeneet Koneen säätiö, Paulon säätiö ja Taiteen edistämiskeskus. “Sokea piste, tarkan näön alue” -niminen teos on toteutettu yhteistyönä taidekutoja Sanna Reinikaisen kanssa.
Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely: Toivo Heinimäki – Map of Fog
Toivo Heinimäen näyttely Map of Fog koostuu valokuvista ja muista palasista, joita taiteilija on kerännyt ja arkistoinut pääasiassa kotikaupungistaan Helsingistä viimeisen (noin) viiden vuoden aikana. Joitakin kappaleita on jatkotyöstetty ja muotoiltu vahvasti, osa on esillä vähemmän käsiteltynä. Näyttely koostuu useista eri tekniikoilla toteutetuista valokuvapohjaisista töistä.
Kokonaisuus lähestyy paikkaan – tässä tapauksessa kaupunkiin – kuulumisen ja kiintymisen tunnetta samanaikaisesti, kun paikan materiaalinen sekä aineeton olemus ovat jatkuvassa, väistämättömässä muutoksessa.
Näyttelyn nimi on suora lainaus 2010-luvun alussa ilmestyneen yhdysvaltalaisen Map of Fog -julkaisun nimestä. Kolmen numeron verran julkaistu pienlehti koostui sen tekijän ja ainoan toimittajan Marcos Sorianon artikkeleista, jotka kartoittivat hänen kotikaupunkiaan San Franciscoa vapaalla journalistisella otteella.
Map of Fog -näyttely on kuvallinen kunnianosoitus kaupungille, kodille, haahuilulle, omien alustojen luomiselle sekä löytämiselle ja visuaalisella kielellä kommunikoinnille.
Heinimäki on valmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2020. Suomen Kulttuurirahasto on tukenut hänen työskentelyään näyttelyn teon aikana.
Rasmus Mäkelä – Drawing a circle
Drawing a circle syntyi valokuvataiteilija Rasmus Mäkelän halusta lähestyä työskentelyprosessia uudesta näkökulmasta. Kiinnostus performanssia kohtaan yhdistyi Mäkelän taustaan skeittarina ja valokuvaajana, mistä syntyi uusi, kokonaan keväällä ja kesällä 2022 toteutettu teossarja.
Näyttelyssään Mäkelä pohtii ympyrää, toistoa, täydellisyyttä ja sen tavoittelua sekä kehollisuutta. Kokonaisuus koostuu kahdesta performatiivisesta videoteoksesta, valokuvista ja keraamisista, käsintehdyistä skeittirenkaiden jäljitelmistä.
Performanssien kuvauspaikkana toimi Helsingin messukeskuksen parkkihalli – paikka, johon skeittarit eivät ole tervetulleita. Mäkelä haluaa näyttää väärinymmärretyn lajin vaihtoehtoisessa valossa; performatiivisena taiteena, joka kuuluu kaupunkitilaan.
Rasmus Mäkelä (s. 1991, Orimattila) on Helsingissä asuva valokuvataiteilija, jonka töiden tärkeimpiä teemoja ovat muutos, ahdistus, valo ja yksilön kokemus. Yhdistämällä teoksiinsa ääntä ja veistoksellisuutta Mäkelä tutkii myös ajan ja tilan käsitteitä. Kokeilu ja leikkisyys sekä teosten keskeneräisyys ja kierrättäminen ovat keskeisessä roolissa hänen työskentelyssään. Mäkelä valmistui Valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta keväällä 2021.
Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Finnfoto.
Timo Höyssä – Menagerie
Gallerian perältä nurkan takaa löytyy pieni kuriositeettien eläintarha täynnä outoja otuksia. Kasoja eläintä, tekstuuria ja pinnallisia tunteita. Kaikki olennoista eivät tunnu nauttivan epätavallisista olotiloistaan ja näyttää siltä, että yksi yrittää jopa paeta tilasta katsojaa. Pitäisikö nämä hahmot vain jättää rauhaan sen sijaan että asetamme ne kaikkien nähtäville ja tuijotamme niiden ahdinkoa?
Menagerie – näyttely tutkii ja esittelee pienten kuvitteellisten otusten avulla viime vuosien mylläkässä esille tulleita tunteita – niin suuria kuin pieniä, henkilökohtaisia että maailmanlaajuisia. Näyttely koostuu tekstiiliveistoksista, joiden pohjina on käytetty taiteilijan itse puhdistamia eläinten kalloja. Ne ovat päällystetty eräänlaisella risaisella fasadilla käyttäen hyödyksi kankaita sekä kierrätysmateriaaleja.
Timo Höyssä (s. 1991) on Vesilahdella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija (AMK). Eläinten kallot ovat olleet hänen pitkäaikainen harrastuksensa sekä kiinnostuksen kohteensa ja viime vuosina hänen työnsä ovat leikitelleet itse kalloilla kuin myös niiden innoittamalla kuvamaailmalla. Hänen teoksiaan tulee olemaan nähtävissä myös koko elokuun ajan Helsingin Galleria SEINÄ:ssä ja Porin P-Galleriassa ajalla 19.8.-4.9.2022.
www.timohoyssa.wordpress.com
Instagram: @timohoyssa.art
Juhannus 2022
23.6.2022
Galleria Uusi Kipinä on suljettu juhannusaattona 24.6. ja juhannuspäivänä 25.6.
Olemme poikkeuksellisesti avoinna maanantaina 27.6. klo 12-18. Tervetuloa!
Oikein hyvä juhannusta kaikille!
15.6.–3.7.2022 Miska Mio / Taika Oja / Liina Aalto-Setälä / Sampo Laaksonen
12.6.2022
Miska Mio – Linjoiltaan puhdas ja hyväntuoksuinen
Miska Mion Linjoiltaan puhdas ja hyväntuoksuinen on eri tekniikoin toteutetuista piirustuksista koostuva taidenäyttely.
Teosten keskiössä on marginalisoitu keho sekä pyrkimys kuvata toiseutta uudella tavalla. Luonteeltaan näyttely on henkilökohtainen ja normikriittinen.
”Normit tuottavat väistämättä ulkopuolen, joka merkityksellistyy vain suhteessa normiin eli sen kautta, mitä se ei ole. Se on marginaali, eräänlaista ylijäämää. Kokemus marginalisoiduksi tulemisesta, toiseudesta, on usein häpeää synnyttävä kokemus ulkopuolisuudesta.
Pyrkimykseni on kuvata sitä toiseutta tavalla, joka jättää tilaa herkkyydelle ja kauneudelle. Teoksissani esiintyvä keho ei ole täynnä traumaa tai hämmästelyn aihe. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kuvata samankaltaisuutta, sillä sen korostaminen on omiaan tekemään toiseuden kokemuksesta näkymättömämpää.”
Taika Oja – Jotainhan meidän maailmassa on vialla
Jotainhan meidän maailmassa on vialla tutkii ja hahmottelee uupumusta ilmiönä, pohtii sen ilmenemismuotoja ja aiheuttajia taiteellisen prosessin kautta. Lopullinen teos on muotoutunut käsittelemään milleniaalien uupumusta. Rajaukseen on vaikuttanut vahvasti taiteilijan oma kokemus uupumuksesta sekä ongelman yleisyys. Uupumus on ongelma, joka liittyy nyky- yhteiskunnan vaatimuksiin, mutta myös läheisiin ihmissuhteisiin, muihin ihmisiin omassa lähiympäristössä sekä lapsuuden kasvuympäristöön.
Teos on kehitetty pitkälti uupuneilta kerättyjen muistilappujen pohjalta. Uupuneilla esiintyy elinvoiman vähenemisen lisäksi häiriöitä muistin toiminnassa sekä huomio-ja keskittyimiskyvyssä.
“Koska oma muistini ja keskittymiskykyni heikkeni uupumuksen myötä aloin kirjoittaa pienimmätkin asiat ylös muistilapuille. Näitä lappuja alkoi sitten kertyä työpöydälle ja kalenterin väliin hillittömiä määriä. Elämästä itsessään tuli ikään kuin loputon suorituslista. Olen kerännyt lappuja sekä itseltäni, että muutamalta muulta uupumuksesta kärsivältä henkilöiltä, joiden tiedän kirjoittaneen asioita ylös juuri samasta syystä kuin itse tein.”
Monitaiteinen kokonaisuus sisältää valokuvia, stop motion -videon, letterpress-tekniikalla tehtyjä runoja, novellin, joka esitetään zine-muodossa sekä alkuperäisiä muistilappuja ja valokuvan seinälle heijastetuista muistilapuista. Moninäkökulmainen teos toimii uupumus-ilmiön kokoajana, jossa esimerkiksi novelli käsittelee uupumusta henkilökohtaisesta näkökulmasta, kun taas stop motion -video viittaa enemmän työelämään yleisesti.
Taika Oja (s. 1992) on kuvataiteilija ja freelance-valokuvaaja, joka valmistuu taiteen maisteriksi valokuvataiteen koulutusohjelmasta Aalto-yliopistosta 2022. Taika Ojan taiteellinen praktiikka liittyy vaikeasti sanallistettavien tunteiden käsittelyyn. Pääsääntöisesti Oja käsittelee teoksissaan erilaisten, elämäänsä merkittävästi vaikuttavien, kokemusten synnyttämiä tunteita. Aiheet saavat useimmiten alkunsa läheltä, omasta tai läheisten elämästä.
www.taikaoja.com
Näyttelyä on tukenut Finnfoto – Suomen valokuvajärjestöt ry.
Liina Aalto-Setälä – Kuoriainen, Sieni
Sateen ääni. Tuulen ääni. Nurmen ääni, kun sitä sivelee.
Mullan ääni, kun siihen kaivautuu. Hyttynen. Heinäsirkka. Toukan rapina. Tuhannen vuoden ajanjakso, jossa asetutaan niitylle.
Käy levolle. Katso sateeseen, ja sade käy sinuksi. Tuuli on matkannut tänne maailman toiselta puolelta. Se puhaltaa sinut matalaksi, ropina huuhtoo sinut olemattomaksi.
Tällä kedolla maailma on vielä täysi.
Koi tekee paidastasi pitsiä.
Allasi makaa liero, sen lävitse kulkee koko maailma. Teette koloa toisillenne maan sisään, niin kuin tähtikirjaaja kaivertaa sienelle pesää nilaan. Päästät juuresi valloilleen, ja koskettelet mykorritsojen helliä anturoita.
Olet auringon kehräämän seitin koteloima kerä.
Odotathan, kunnes jäkälä on kirnunnut kiven ja aine virrannut lävitsesi
ei mene enää kauan
sienijuuri morsettaa kaukaisesta ikimetsästä.
Mutta täällä puut eivät enää kasva naavaa
ja vaikka sanoo rakastavansa kaikkea
voi silti vihata hyönteistä.
Itikat laskeutuvat korvanipukkasi taakse, ranteesi pulssipisteelle, varpaittesi väleihin
se mikä sinussa oli
kohoaa nyt inisten latvojen yläpuolelle
ja voit katsoa niittyä ylhäältä ja alhaalta samanaikaisesti
Kuuntele, kaskas laulaa
kun pieni hyttynen tekee hedelmää
ja valmuska raunioissa nostaa lakkiaan
Tämän planeetan pinnalla olet pieni ja olet suuri.
kun sinun nesteesi maailman nesteeksi käy
autuus, kuulumisen tunne
itikka laskee munansa veteen.
Liina Aalto-Setälä (s.1990) on taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2019 valmistunut kuvataiteilija. Hänen teoksiaan on ollut esillä ryhmänäyttelyissä eri puolilla Suomea sekä yksityisnäyttelyssä Turussa vuonna 2021. Lisäksi hän on tehnyt taidejulkaisuja yksin ja osana Kosminen-kollektiivia.
Aalto-Setälä on yksi Helsingissä toimivan Kosminen-taidetilaa ylläpitäneen kollektiivin perustajajäsenistä. Sen lisäksi hän kuratoi luontoon sijoittuvia ryhmätaidenäyttelyitä kattonimikkeellä Tainaronin galleria. Kuoriainen, Sieni on Aalto-Setälän toinen yksityisnäyttely.
* Nimi viittaa Leena Krohnin Tainaron-romaaniin. (1985: Tainaron. Helsinki: Wsoy)
Näyttelyä on työstetty Mustarinda-residenssissä ja sitä on tukenut Taiteen Edistämiskeskus.
Tekstien editointi: Juho Hoikka.
Kiitos Nora Aalto-Setälä.
www.aaltosetala.com
Sampo Laaksonen – Sininen verho
Sininen verho on harhaa, lumetta, jonka avulla voit eristää itsesi ulkopuolisesta maailmasta. Sininen verho tekee harmaastakin päivästä sinisen. Todellisuus alkaa paljastua vasta, kun avaat verhon tai lähdet ulos.
Koronan myötä eristäytymisestä on tullut valtavirtaa. Ukrainan sota ei ole vähentänyt ihmisten halua rakentaa yhä korkeampia muureja omien valtakuntiensa ympärille. Toisaalta, pandemian ja sodan uhan vähentäessä suurten asutuskeskusten vetovoimaa, luonnossa liikkumisen suosio on kasvussa.
Tämä näyttely kertoo ihmisen haparoivista pyrkimyksistä raottaa verhoa, olla yhteydessä ympäristöönsä. Toisaalta, se kertoo myös tuhoon tuomituista yrityksistä irtautua siitä, sillä onhan jonkinlaisen yhteyden säilyttäminen elinehtomme. Teosten sisältöön on vaikuttanut myös korona-aikana lisääntynyt yksinäisyys. Maalaukset on tehty pääasiassa akryyli- ja kollaasitekniikoilla.
– Sampo Laaksonen
Sampo Laaksonen (s. 1981) on Lahdessa syntynyt ja Jyväskylässä kasvanut taidemaalari, joka on valmistunut kuvataiteilijaksi (AMK) Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2008 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston visuaalisen kulttuurin maisteriohjelmasta vuonna 2015. Nykyään hän asuu Vantaalla ja työskentelee Helsingin Roihupellossa. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä nähtiin Galleria Huudossa, Helsingissä keväällä 2019. Tämä on Laaksosen toinen yksityisnäyttely.
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Lisätietoja:
www.sampolaaksonen.com
Instagram: @sampolaaksonen_art
Facebook: @sampolaaksonenart
25.5.–12.6.2022 Marianne Siri / Matilda Palmu / Helena Tuura / Venla Kivelä
22.5.2022
Marianne Siri – Least Concern
Näyttelyni koostuu naisia esittävistä keramiikka- ja kipsiveistoksista. Teokset ovat syntyneet viiden vuoden sisällä toisistaan erillisinä. Teokset liikkuvat luonnon katoavaisuuden, pyhyyden ja sosiaalisen median maailmassa.
Pyhempi toistaan -teos esittää seitsemää maatuskan muotoista pyhää naista. Maatuskoja piti alunperin syntyä 14 kpl, mutta pienen koon veistäminen osoittautui liian haasteelliseksi. Teos on saanut lähtökohtansa raamatun lauseesta “Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu”.
Least concern (LC) on yksi seitsemästä Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN määrittelemistä lajien uhanalaisuusluokista; se kuvaa elinvoimaista lajia, jonka kanta on runsas ja vakaa. Tähän luokkaan kuuluu myös ihminen, jonka populaatio on nisäkkäiden suurimpia. Least concern vapaasti suomennettuna tarkoittaa ”vähiten huolta”. Elämme keskellä ihmisen aiheuttamaa kuudetta sukupuuttoaaltoa, mutta elomme on siihen nähden varsin huoletonta, ainakin sosiaalisen median kautta tarkasteltuna. Some-kuningatar istuukin näyttelyssä välinpitämättömänä omassa kuplassaan.
Marie –veistos käsittelee luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. Teos on saanut inspiraationsa IUCN:n punaisesta kirjasta sekä 1700-luvun ranskan hovin hiustyylistä. Naisen kampauksessa ja vartalossa on kasveja ja eläimiä, jotka on luokiteltu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta uhanalaisiksi. Korkeimmalla kampauksen päällä pesii mandariinisorsa, joka on lintumaailman kaunokki ja ihmisen tavoin elinvoimainen laji. Marien ympärille on kietoutunut ankerias, joka on äärimmäisen uhanalainen (CR).
Marie poikkeaa näyttelyn muista teoksista värikkyydellään. Viime vuonna menin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja aloin opetella lasyyrimaalaustekniikkaa kollegani Maria Laineen opastuksella. Aikaisemmin olen keskittynyt pääasiassa muotoon ja maalannut teokseni valkoisen eri sävyillä. Lasyyritekniikka on hidas maalaustekniikka, samoin veistotekniikkani, joka pyrkii realistisuuteen ja viimeisteltyyn pintaan. Jatkossa työskentelyni tuleekin olemaan entistä pitkäjänteisempää. Käsityöpohjaista työskentelytapaani voikin pitää vastalauseena nykykulttuurin tehokkuuden ja tuottavuuden ihannoinnille.
Matilda Palmu – They come in peace
“They come in peace” -näyttely on Matilda Palmun luoman mytologian ensimmäinen osa, joka kertoo avaruudesta tulleiden kukkaisolentojen interventiosta tämän hetken maailman tilanteeseen. Se on fantasiamainen tulevaisuuden skenaario, pakopaikka, jonka kautta voi tarkastella tämän päivän ongelmia ja ilmiöitä utopistisesta tulevaisuudesta käsin. Matilda Palmu on muotoilija (AMK) ja taiteilija (MA).
Produktio tutkii taiteen tekemisen kautta uuden maailman syntyä, kun vuonna 2020 avaruudesta laskeutui ihmeellisiä kukkaisolentoja, jotka tulivat rauhanomaisin aikein muuttamaan maailman. Olennot olivat juuri sitä mitä ihmiskunta oli kaivannut – ne pysäyttivät vallalla olevan pandemian, ilmastonmuutoksen ja yhdistivät ihmiskunnan. Olentojen läsnäolo sai kaikki tahtomaan parempaa elämää ympäristölle ja muille ihmisille ja ylipäätään kaikelle elämälle. Minne ikinä olennot menivätkään, kasvoi niiden jälkeen kukkia. Vuonna 3020 tätä luomiskertomusta uuden maailman synnystä kertovat vanhemmat lapsilleen. Kukkaisolentoja ei ole nähty enää satoihin vuosiin, mutta niiden jäljet ovat nähtävissä kaikkialla.
“Näyttelyn kautta otan kantaa tämän hetken isoihin ilmiöihin ja ongelmakohtiin siitä näkökulmasta, että epäkohdat ovat ratkaistu ja muutos parempaan on tapahtunut – teoskokonaisuus ikään kuin uudelleen kirjoittaa tulevaisuutemme suunnan. Vaikka aiheet, ilmastonmuutos, pandemia ja ihmisten välinen eriarvoisuus, ovat uhkaavia ja miltei ylivoimaisia, voin taiteen keinoin lähestyä niitä pehmeästi ja toiveikkaasti. Tahdon työskentelylläni nostaa esille tämän ajan isoja ilmiöitä ja kommunikoida niistä helposti lähestyttävällä tavalla – minua kiinnostavat teoksen sisällön ja ulkoasun välinen ristiriita.
Teoskokonaisuus sisältää tekstiiliteoksia ja akvarelli- ja guassimaalauksia. Näyttely on ikään kuin menneisyydestä säilyneistä reliikeistä muodostunut pyhäkkö, joka kertoo tarinaa kukkaisolennoista ja niiden jäljistä. Inspiraationa tälle produktiolle ovat olleet pitkät kävelyt metsissä, 1900-luvun alkupuolen scifi-kuvitukset, art nouveau, pariisilaiset gobeliinit sekä rokokoon ja barokin väripaletti ja runsaus.”
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Helena Tuura – 365 OMAKUVAA – vuosi elämästäni
Öljypastellimaalauksia paperille. Näyttelyn teokset ovat syntyneet 2019-2020.
”Olin jo jonkin aikaa tuskaillut luovuuteni katoamisen kanssa.Työhuoneellemeno tuntui ylivoimaiselta. Mikään ei tuntunut miltään. Olin jo vähällä luovuttaa.
Mutta sitten kuitenkin päätin, että en kyllä halua hylätä kuvantekemistä ja että voin tehdä edes yhden pienen kuvan päivässä. Ja niin tapahtui.
Tekniikaksi valikoitui öljypastelliliidut ja pohjaksi A5-kokoinen paperi. Molemmat asiat olivat minulle uusia.
Työhuoneena toimi keittiön pöytä. Ei tarvinnutkaan mennä työhuoneelle! – JEE!”
Kuvani ovat omakuvia – mieleni kuvia. Esittävä tai ei – se on aina omakuva. En pyri ns. ”näköistaiteeseen”, vaan kuvan sisältö on tärkeintä.
Totuus ja tunne – ne ovat taiteeni lähtökohtia.
66 x 86 cm
Venla Kivelä
Maalausteni synty alkaa kollaaseista, joihin etsin materiaaleja aikakausilehdistä eri vuosikymmeniltä. Kollaasityöskentely on suunnittelematonta ja nopeatempoista, irtileikatut mainoskuvat ikään kuin näyttävät minulle, mihin ne haluavat kuulua. Kollaasit muuntuvat öljyvärimaalauksiksi, joissa viitteet eri aikakausista alkavat vääristyä ja sekoittua toisiinsa. Tämänhetkisen työskentelyn teemat nivoutuvat viime vuosina läsnä olleeseen epävarmuuden tunteeseen, ja osa maalausten hahmoista on kuin menettänyt osan vallasta itseensä jollekin ulkopuoliselle.
Usein vastakohtien luoma riitasointu ohjaa työskentelyäni ja viehätyn sen aiheuttamasta vierauden tunteesta. Kauniiksi ja suloisiksi mielletyt asiat voivat yhdistyä pimeään ja lihalliseen.
Venla Kivelä (s.1993, Kuopio) on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija, joka viimeistelee opintojaan Turun Taideakatemiassa.
4.–22.5.2022 Raija Marttinen / Inka Hannula / Marja Jalonen / Rubuzak
30.4.2022
Raija Marttinen – Jäljelle jää nyt
Inka Hannula – Upeat ja uteliaat
Marja Jalonen – Pala taivasta
Tampere-talon näyttelyyn liittyi teoksistani tehty visualisointi Tampereen Filharmonian kolmeen konserttiin – Vivaldin Neljä vuodenaikaa.
Rubuzak
13.–30.4.2022 Susanna Vuorio / VTRY:n kutsunäyttely: Emma Sarpaniemi / Markku Alhonen / Maija Pilvikki Kimanen
10.4.2022
Susanna Vuorio – Riihelän ruusupuskist
Tässä näyttelyssä ollaan Lahesta, johon myös näyttelyn nimi on suora viittaus.
Kiivetään radiomastoihin ja kuljetaan mukana Hämärillä, pubeissa, lukittaudutaan taikka seisotaan koko päivä silmät punaisena Vesijärvessä. Elämänhistoriaan lahtelaisuus jää, vaikka tämänhetkinen kotiseutu olisikin jo muualla.
Lähtökohta maalaamiselleni on elämä. Yritys ottaa selvää maalaamalla, että mitä täällä oikein tapahtuu?
Työskentelen ekspressiivisesti maalaten, en suunnittele teoksia etukäteen vaan maalaukset syntyvät tehdessä alitajunnan virrasta. Ne ovat improvisaation tuloksena syntyneitä itse koettuja taikka nähtyjä tilanteita oikeasta elämästä.
Välillä maalia on paljon, välillä vähän. Välillä vähän voi olla paljon. Työskentelytapani vuoksi maalaukset ovat toisinaan hyvinkin erilaisia itsenäisiä teoksia.
Tavoite ei ole kopioida valmiita kuvia, vaan yrittää rehellisellä, avoimella maalaamisella kertoa ja herätellä ajatuksia asioista ja tilanteista elämässä, joita on muuten ehkä vaikea sanoa ja tuoda ilmi.
Susanna Vuorio on syntynyt 1977 Lahdessa ja kasvanut Asikkalassa. Nyt hän asuu ja työskentelee Turussa, jonne muutti opiskeltuaan Helsingissä taidemaalariksi. Hän on osallistunut useisiin näyttelyihin maamme gallerioissa ja museoissa. Hänen maalauksiaan on mm. Suomen valtion ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa, Wihurin säätiön kokoelmassa Rovaniemen Taidemuseossa sekä yksityisissä kokoelmissa.
Työskentelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus. Suuret kiitokset!
Lahden valokuvataide ry:n kutsunäyttely: Emma Sarpaniemi – When the Sun goes down We see Lemons
When the Sun goes down We see Lemons on Emma Sarpaniemen vuonna 2019 aloittama valokuvaprojekti. Teossarjassa valokuvaaja tutkii yhdessäoloa, intimiteettiä ja naisrooleja omakuvien kautta. Teoksissa kuvaajan ja kuvattavien välinen raja on hämärtynyt: Sarpaniemi on astunut kameran toiselle puolelle, asettautunut kuvaan yhdessä ystävien kanssa. Kuinka tallentaa ystävyyden intiimit hetket, tavat olla yhdessä? Toisen kohtaaminen nousee esiin, niin myös monet välittämisen keinot.
Erilaisia (nais)rooleja kokeillaan ja dekonstruoidaan kuitenkin huumorin kautta: kuvattavista tulee anonyymejä siskoja ja serkuksia, kuvitteellisia henkilöhahmoja, joiden välinen koreografia ja estetiikka on tarkkaan harkittua. Kuvista välittyvä kehonkieli, rytmi ja värit ovat ajoittain sekä ylikorostetun naisellisia että leikkisän androgyynejä, ja tarkkaan harkittu koreografia ja herkullinen estetiikka on samanaikaisesti koskettavaa ja outoa, mutta myös epämukavaa.
Minän teatralisoituessa sekä jaetun naiseuden kokemuksen kautta When the Sun goes down We se Lemons kyseenalaistaa länsimaisen kulttuurin asetettuja sääntöjä naiseudelle: tapoja olla ja tapoja tulla nähdyksi.
Emma Sarpaniemi portrays women who have time for you: they caress your hair, put your lipstick, and suggest taking a bath together. These imaginary sisters wear the colours of a fruit basket, strike contemplative poses in pastel hues, and feed each other grapes while lying around aimlessly. These are characters that create sensuality in their own terms and acclaim a space that belongs only to them. It is a space of care and intimacy, a collective oeuvre towards radical self-love.
When the Sun goes down We see Lemons is a series of collaborative, performative self- portraits that the photographer started in 2019. When stepping on the other side of the camera with the release cable placed firmly in her hand, she started to photograph herself and the close circle of female friends that she belonged to. The result: a space filled with extraordinary empathy, warmth, and utterly engaging, strong characters. These inherently female subject matters unfold a universe that celebrates divergent expressions of femininity, and thus actively deconstructs them through humour, intimacy, and playful dress-up.
In these works, the rhythm of intertwined bodies and gestures is sometimes exaggeratedly feminine and humouristic, other times playfully androgynous, disinterested, and assertive. Wrinkled bed sheets and bathroom tiles gently suggest a domestic and, thus, inherently feminine setting; yet this furnishing is not directly reproduced, rather actively dismantled through theatrical mise-en-scene and kitschy aesthetics with its exuberant costumes, props, and poses. As the self becomes theatricalized, the poses are decomposed. This deliberate confusion of aesthetics and visual codes calls strongly into question the normative Western canon of feminine codes: ways to be and ways to be seen.
The characters in Sarpaniemi’s are always dependent on each other. Self and the other are interwoven, with tangible circuits of desire and love, but also with a form of resistance. This co- dependency of gestures goes beyond the frame and extends to the viewer, and most importantly, to the gaze, which ends up being reversed. The poses are not immobilized, and the photographer and her friends are not cornered by the gaze. These works provide a feminist logic of production: the subjects produce themselves in the performative dimension, in an empowering way. By introducing active female subjects in the world, Sarpaniemi produces work with bodies forever in motion, characters that are always (re)producing themselves under a new guise. As feminist scholar Peggy Phelan notes:
Identity is perceptible only through a relation to another – which is to say, it is a form of both resisting and claiming the other, declaring the boundary where the self diverges from and merges with the other. In that declaration of identity and identification, there is always loss, the loss of not being the other and yet remaining dependent on that other for self-seeing, self-being.
Text written by Sini Rinne-Kanto
Markku Alhonen – Auringonpimennys
Töissäni tallennnan hetkiä. Taiteeni taustalla on yleensä jokin tunnelma tai mielenkiintoinen näkymä. Taidegrafiikka tekniikkana ja erityisesti kuivaneula antaa mahdollisuuden tavoitella haluamaani tunnelmaa. Tällä hetkellä käytän mustaa painoväriä. Mustan erilaiset sävyvaihtelut kiinnostavat minua. Piirrän kuvan kuparilevylle terävällä piikillä. Viivojen määrä, syvyys ja värin pyyhkiminen laatalta vaikuttavat siihen miten paljon painoväriä kuvaan tulee. Laatalta kuva siirretään syväpainopaperille grafiikkaprässiä käyttäen. Olen Lahden Taidegraafikoiden jäsen. Jäsenyys antaa mahdollisuuden työskennellä Taidegraafikoiden grafiikanpajalla Lahdessa.
Maija Pilvikki Kimanen – Äiti mä osaan!
”21 vuotta” , 2020
Maalaussarja
On tasan 21 vuotta siitä kun täytin 18. Muistelen sen aikaisia ajatuksiani ja odotuksiani. Kaveriporukalla me koimme yli 30 vuotiaat täysin ikälopuiksi. Unelmia oli omakotitalot, avioliitot ja koirat sun muut. Maalauksissa kuvataan palapelimaisesti teinien ajatuksia tulevaisuudesta.
Mutta mitäs sitten kävikään? Neljän vuoden päästä sairastuin skitsofreniaan ja kaikki meni uusiksi. Teos kertoo lapsellisen puhtaasta hetkestä ennen pudotusta.
”Kuinkas sitten kävikään”, 2021
Maalaussarja
Maalausarja on jatkoa teokselle ”21 vuotta”. Unelmien pilvilinnasta oli korkea pudotus alas. Skitsofrenia vaikuttaisi minussa koko elämäni loppuun asti. Sairaalajaksoja on kerran vuodessa.
Tuntui jotenkin asiaankuuluvalta alkaa maalata. Korona-aika sulki minut maalaamaan asuinkaksioon joka on täynnä tavaraa. Kuinka ollakaan, en maalannut millekään tavallisille pohjiille vaan maalausalustana käytin sairaalalakanoita, hoitajantakkia, sairaalapyjamaa, rokahtavan lääkärin nahkatakkia. Käytin näissä akryylivärimaalauksissa myös sairaalasukkia, hiuksia ja värikyniä.
”Mun timanttiset”, 2020
installaatio
Teos sai sai alkunsa kun olin kovin turhautunut koko taidemaailmaan ja omaan elämääni. Tuntui että lääkkeet turruttivat ja luovuus oli kadonnut. Näyttelyaikaa ei herunut ja materiaaleihin olisi tarvinnut jostain rahaa. Etsin jotain mielekästä tekemistä.
Samoihin aikoihin istuin Pasilan asemalla ruuhka-aikaan. Ohi kulki satoja ihmisiä. Näin pöllyävää hiekkaa, harmaita käveleviä ja juoksevia kiireisiä jalkoja. Keksin, että minun olisi valmistettava hohtavia timanttikenkiä liikkumaan harmauden sekaan. Aloin liimaamaan timantteja, hiuksia ja niittejä kenkiin. Kuvasin myös videota eri puolilla Helsinkiä kulkien timanttikengissä kiireisten ihmisten seassa.
Materiaalista tuli installaatio jossa kengät roikkuvat katosta ja lattialla on pikku monitori jossa pyörii kuvaamani video.
