Laura Kansanen-Stavale / Leevi Kämäräinen / Heini Vanhanen / Yukina Yamamoto
28.10.2024
30.10.-17.11.2024
Laura Kansanen-Stavale
Kuninkaallinen Puutarha, 2024
Sekatekniikka
70 x 70 cm
Laura Kansanen-Stavale – Perhospuutarhuri ja muita kertomuksia
Näyttelyn teokset ovat sekatekniikalla tehtyjä maalauksia, jotka saavat innoituksensa ympäröivästä maailmasta – ihmisistä, luonnosta ja omista kokemuksistani. Teoksissani kuviteltu ja todellinen sekoittuvat, aivan kuten erilaiset menetelmät ja materiaalitkin. Teoksilleni ominaista ovat leikillisyys ja tarinallisuus. Jokainen teos on kertomus ja heijastus hetkestä, tunteesta, mielikuvasta muistosta tai niiden yhdistelmästä.
Käytän teoksissani monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja; maalausta, piirrosta, valokuvaa ja monotypiaa. Lisään ja poistan. Teokseni ovat kerroksellisia niin tekotavaltaan, kuin merkitykseltäänkin. Teokseni ovat harvoin tarkkaan suunniteltuja, suunnitelmat vähintäänkin muuttuvat tekoprosessin myötä. Työskentelyyni liittyy kiinteästi yllätyksellisyys ja sattuma, joka toisinaan tuo mukanaan kiehtovia yksityiskohtia ja toisinaan latistaa tunnelman.
Luonto on teoksissani läsnä rakennettuna, tuhottuna, kuvitelmissa ja muistoissa. Satumaisena olentona, turvapaikkana tai ihmisen jäljiltä tallottuna. Kaupunkilaiskakarana metsä, niityt, puutarhat ja kaikki luontoon viittaava on ollut ja on edelleen minulle erityisen tärkeää. Ihmisen vimma tuhota metsää ja luontoa ahdistaa ja surettaa. Ehkä perhospuutarhurit pelastavat vielä maailman?
Leevi Kämäräinen
Valkea, 2024
Öljy kankaalle
140 x 100cm
Leevi Kämäräinen – Rehtorin puhuttelu
Leevi Kämäräinen (s. 1994, Oulu) on nuori Kankaanpään taidekoulussa opintojaan viimeistelevä kuvataiteilija. Galleria Uuden Kipinän näyttelyssä on esillä pääasiassa maalauksia kuluvalta vuodelta. Maalaamisen ohella erilaiset yhdistelmätekniikat, kollaasi ja veisto ovat oleellisia työkaluja Kämäräisen taiteellisessa työskentelyssä.
Rehtorin puhuttelulla on maine tuimana tilaisuutena, jonka aikana ja varsinkin jälkeen olisi syytä tarkastella ja tarpeen mukaan korjata toimiaan. Tässä tapauksessa se on ikään kuin tiivistetty välitila ennen koulun päättymistä nykyisessä ajassa, jossa ilmastonmuutos, luontokato ja sota näyttäytyvät uhkana kaikelle elolliselle. Kokonaisuudesta voi löytää epävarmuutta ja uhmaa, kapinointia ja luottamusta, sekä yritystä valmistautua tulevaan.
Heini Vanhanen
Alabama Hills, 2024
Kuivapastellimaalaus valokuvalle
20 x 24 cm
Heini Vanhanen – Blue Lake Trail
Rakkaudesta kulkemiseen
Rakkaudesta matkustamiseen
Rakkaudesta löytämiseen
Rakkaudesta auton ikkunan takana vaihtuvaan maisemaan
Olen ollut täällä neljästi
Tie antaa mahdollisuuden kulkea, nähdä ja kokea
Pastelliliidut ovat sormien välissä pehmeät
Muisto paikasta maalautuu valokuvan päälle
Näyttelyni Blue Lake Trail Lahden Galleria Uudessa Kipinässä on yritykseni jakaa koettua ja pohtia samalla, miksi matkustamme. Miten valitsemme määränpäämme, mitä matkalta haluamme?
Kohteenani oleva Yhdysvallat, on näyttäytynyt minulle aina tarunhohtoisena ja ihmeellisenä. Eikä tuo hohde ole matkoistani huolimatta kadonnut mihinkään. En tiedä mitä etsin, mutta tunnen sammumatonta paloa päästä Atlantin toiselle puolen aina uudelleen. Isoisovanhempani ovat lähteneet Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi 1800–1900-lukujen taitteessa; kenties on kyse sukupolvien välisestä romantisoinnista. Päämäärä toimii tärkeänä suunnannäyttäjänä, mutta suurimman arvon saavat matkalla tapahtuvat sattumukset.
Teokset ovat valokuvan päälle tehtyjä kuivapastellimaalauksia. Turhauduin pelkkään valokuvaan, en kokenut sen riittävän. Pastelliliiduilla maalaus toisti sitä vapautta mitä matkoillani koin.
Olen valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2013. Taiteellinen työskentelyni rakentuu usein installaatioiksi galleriatilaan. Viime vuosina olen tehnyt myös osallistavia julkisen tilan teoksia.
Yukina Yamamoto
Sumi-muste pimeässä 1, 2024
japanilainen kalligrafia
Yukina Yamamoto – Sumi-muste pimeässä
Yksityisnäyttelyni teema on ‘sumi-muste pimeässä,’ johon sain inspiraation japanilaisen kirjailijan Junichiro Tanizaki kirjoittamasta artikkelista ‘varjojen ylistys.’ ’Sumi-muste’, eli Japanilaisessa kalligrafiassa käytettyävä muste, on erilaista mustaa väriä joka vaihtelee vaaleanmustasta tummamustaan, ja mustan väritykseen vaikuttaa ympäristön kirkkaus. Muste näyttää kauniilta vaikka pimeässä tilassa. Projektin teema tukee myös hyvinvointia. Suomi voi olla hyvin pimeä maa erityisesti kun talvi lähestyy, jolloin jatkuva pimeys voi olla epämiellyttävää ja masentavaa. Yksityisnäyttelyni tavoitteena on näyttää pimeyden kauneutta rauhallisena ja meditatiivisena ilmiönä.
Yksityisnäyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.
Yukina Yamamoto (s.1989) on japanilaiseen kalligrafiaan erikoistunut taiteilija, jolla on japanilaisen kalligrafia mestarin arvo shihan-i. Teoksistaan Yamamoto on saanut Japanissa useita palkintoja. Yamamoto muutti Suomeen vuonna 2019 ja vuodesta 2020 lähtien hän on työskennellyt itsenäisesti ja yhteistyössä suomalaisten taiteilijoiden ja yhdistysten kanssa Suomessa. Yamamoto on tehnyt performansseja, työpajoja ja installaationäyttelyjä Suomessa. Lyhyestä työskentelystä huolimatta Yamamoto on ymmärtänyt taiteellisen potentiaalisuuden ja miten japanilaista kalligrafiaa voidaan yhdistää muihin taiteellisiin teoksiin. Yamamoto asuu ja työskentelee Jyväskylässä.
Johanna Lumme / Inkeri Halme / Sanna Koskimäki / Miia Elisa Westerlund
7.10.2024
9.-27.10.2024
Johanna Lumme
Kelottuminen, 2024
Öljy pellavalle
20 x 20 cm
Johanna Lumme – Juurella
Luonnossa asetun päättymisen ja uusiutumisen äärelle ja pohdin muutosta, joka on läsnä kaikessa olevassa. Kasvien maailmaa näyttäytyy minulle valtavina juurina, jonka verkosto ulottuu meihin kaikkiin. Ihminen ei voi toimia tästä irrallaan, sillä ruumis on aina kiinni muuttuvassa ympäristössä. Posthumanistiset teemat taiteessa virittävät ajatuksiani: ekosysteemit ilmentävät sekä monimuotoisuutta että vuorovaikutusta eri elämänmuotojen välillä ja korostavat yhteiselon ja keskinäisen riippuvuuden merkitystä.
Juurella näyttelyssä tarkastelen pohjaa, aluskasvillisuutta, juuria. Onko olemassa suuntia, entä alkuja ja loppuja? Vai onko varmaa vain jatkuva muutos ja syklisyys? Näyttelyn teossarja sai alkunsa Pohjois-Karjalan lapsuuden maisemissa. Tutun lähimetsän äärellä hiljentyessä asetun tarkkailemaan itseäni. Tunnistan punoksen ja voimaverkon, joka sitoo kaiken läsnäolevan yhteen. Metsästä muodostuu kehoni jatke, jossa minuuteni kietoutuu puiden juurakon sykkivään suonistoon. Ajattelen muistoja, jotka ovat kiinnittyneet ympäristöönsä jännitteiseksi rihmastoksi. Metsässä olen sisällä, olen osana, olen yhteydessä. Täällä aine on jatkuvassa kierrossa, kun jotain päättyy, uusi saa alkunsa ja lopulta muutumme kaikki toisiksemme.
Johanna Lumme on kuvataiteilija ja kuvittaja (s.1990) joka työskentelee pääsääntöisesti maalaamisen ja piirtämisen keinoin. Lumpeen teoksia on aiemmin ollut esillä yksityisnäyttelyissä ja useissa yhteisnäyttelyissä Suomessa, että kansainvälisesti Virossa, Ruotsissa ja Saksassa. Lumme on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Hän on Taidemaalariliiton ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen.
www.johannalumme.com
IG: @johannalumme
Inkeri Halme
Kasvimaa, 2023
Öljymaali ja öljypastelli liitupohjalle
30 x 30 cm
Inkeri Halme – Mutainen maa
Maisemat ovat enemmän kuin paikkoja ja näkymiä. Ne ovat historiallisten ja kulttuuristen tarinoiden ja uskomusten tuotteita, jotka muovaavat sitä, kuka olen ja keitä olemme.
Inkeri Halme pohtii teoksissaan näkemisen ja ymmärtämisen logiikkaa. Milloin ja mistä representaatio saa alkunsa, milloin siitä alkaa muodostua symboleita ja lopulta jaettua ymmärrystä? Halme on teoksissaan pyrkinyt tavoittamaan oman kokemuksensa maisemasta sen täsmällisen jäljentämisen sijaan. Teoksien maisemat edustavat Halmeelle maiseman arkkityyppiä: ne saavat impulssin siitä, millainen näkymä avautui ala-asteen luokkahuoneen ikkunasta tai purjeveneestä keskellä aavaa.
Halme työstää jännitettä ja tilaa kaksiulotteisten ja kolmiulotteisten pintojen sekä viivojen avulla. Missä ovat katsomisen ja sen ymmärtämisen rajat? Halmeen työskentelyn taustakaikuna toimii teos ”Landscape and Power” (toim.W. J. T. Mitchell,2. painos, 2002). Teoksessa käsitellään sitä, miten maisemamaalaus ei ole vain neutraali tai esteettinen kuvaus luonnosta, vaan se toimii myös kulttuuristen arvojen ja valtarakenteiden ilmaisijana.
Halme valmistui taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta keväällä 2020. Halmeen viimeisin yksityisnäyttely oli Taidekeskus Mältinrannassa vuonna 2022. Halme työskenteli vuonna 2021 Vermeeriana Säätiön Aida Alliman -apurahan ja vuosina 2020 ja 2022 Taiken apurahoilla. Halmeen teoksia löytyy yksityiskokoelmien lisäksi Valtion taideteostoimikunnan/ Kansallisgallerian kokoelmista, Helsingin Satakuntalainen osakunnan kokoelmasta ja Sokos Hotel Tornin kokoelmasta. Vuonna 2025 Halmeen teoksia voi nähdä Turussa B Galleriassa ja Lappeenrannassa Taidekeskus Idässä.
Sanna Koskimäki
Valtakunta, 2024
Öljy puuvillalle
108 x 117 x 4 cm
Sanna Koskimäki – Kotona Eläin
Koiran omistaminen voi joskus tarkoittaa sitä, että löytää kakkapökäleen jääkaapistaan tai itsensä pyyhkimästä jätöksiä kyseisen olennon pyllystä. Tällaisina hetkinä mietin, miksi me olemme niin sosiaalisia eläimiä, että haluamme huolehtia jopa toisen lajin edustajista? Ja onko kyseessä halu huolehtia vai vain tarve olla toisen olennon seurassa?
Palataanpa hetkeksi ajassa taaksepäin. Noin 15 000 vuotta sitten ihmiset huomasivat, että sudesta kesyyntynyt koira on hyödyllinen eläin pitää asutuksen lähellä ja mukana metsällä. Sittemmin joukkoon liittyi muita nykyisiä kotieläimiä ja seurauksena syvä kiintymys heitä kohtaan. Muinaiset egyptiläiset pitivät lemmikkejä niin suuressa arvossa, että balsamoivat heidät omistajiensa mukaan tuonpuoleiseen. Siinä missä lemmikit ennen suojelivat ruokaamme ja kotiamme, suojelevat he nyt meitä elintapasairauksilta ja yksinäisyydeltä.
Näyttelyn teokset kertovat tarinoita ihanasta läsnäolosta, jonka eläinten kanssa vietetty aika voi antaa ja toisaalta siitä kauheudesta, jonka voimme toisillemme tuottaa. On tarinoita uskollisista koirista ja rakastetuista kissoista ja sitten niistä toisista, joiden kurjasta kohtalosta ei puhuta tarpeeksi. Kaltoinkohtelu, sodat ja heitteillejättö korostavat eläinten alisteista asemaa suhteessa ihmisiin. Yksi maalauksistani sai alkunsa eläinsuojelurikosuutisesta, jossa kerrottiin häkkiin jätetyistä koirista, joiden hätähuutoja omistaja oli koittanut peitellä. Toinen maalaus sai innoituksen uskollisen Hachikon tarinasta, koirasta joka odotti päivittäin kuolleen omistajansa paluuta.
Ihmisen ja eläimen suhteessa minua kiehtoo miten hyvää ja toisaalta kieroontunutta se voi olla. Lemmikkien pitäminen keikkuu vapauden ja vankeuden veitsenterällä, jossa määräämme eläinten elämässä lähes kaikesta. Olemme taitavia kontrolloimaan ja voisi sanoa, että olemme itsekin seiniemme, rakenteidemme ja kulttuuriemme vankeja. Vaihdamme vapautemme kultaiseen häkkiin, sillä se pitää meidät turvassa kaikelta muulta paitsi itseltämme. Teosteni eläimet ovat vapaita ja vankeja, onnellisia ja onnettomia ihmisen rakentamassa ympäristössä ja kulttuurissa. Niissä väkivalta kohtaa lempeyden ja ihmisen läsnäolo on sielläkin, missä häntä ei näy.
Toimin taideopettajana sekä vapaana kuvataiteilijana Helsingissä. Olen tutkinut ihmisen ja eläimen välisiä valtasuhteita ja kesyyntymisen teemoja vuodesta 2019 asti. Maisterin opinnäytetyöni keskittyi tarkastelemaan kahden lajin välisiä valtasuhteita ja pohdin toisen olennon omistamisen ja koiran kanssa yhteistyössä toimimisen taustalla vaikuttavaa vallan epätasapainoa. Aiheen tutkiminen laajentui taiteellisessa työssäni yleisemmälle tasolle ja vuonna 2023 pidin kaksi näyttelyä Helsingissä, jotka käsittelivät ihmisen ja eläinten välistä suhdetta.
Parhaimmillaan suhde lemmikkiin voi antaa molemmille tunteen siitä, että on rakastettu ja toivottu. Olemme sosiaalisia eläimiä, sekä me että lemmikkimme, ja kaipaamme huolenpitoa ja seuraa. Niin paljon, että olemme valmiita kohtaamaan sen tuomat seuraukset.
www.sannakoskimaki.com
IG: @saqkoskimaki
Miia Elisa Westerlund
Hän sanoi mene ja minä menin, 2023
akryyli kankaalle
38 x 54 cm
Miia Elisa Westerlund – Toiset lähtee toiset jää
Istun kaupungin yllä ja mietin, että jos paha ylitse pyyhkäisisi ja kaikki materia menisi, niin mitä minulle jäisi. Mieleeni nousee eräs lempisanonnoistani; Omnia Mea Mecum Porto. Kaikki mitä minulla on, kannan mukanani.
Koen, että jokainen tapaamani ihminen, jokainen kohdalleni osunut tapahtuma ja jokainen vierailemani paikka on tehnyt minusta minut. Näitä tapaamisia, tapahtumia ja paikkoja kannan minä mukanani.
Vaikka alkusysäys tämän näyttelyn teoksille on varsin konkreettinen ja henkilökohtainen, sitä ei kuitenkaan ole työskentelyn lopputulos. Teokset muuttuvat väläyksiksi jostain eletystä ja olleesta. Mitä enemmän pohdin tapahtumaa, ihmistä tai paikkaa, sitä pienemmän jäljen sivellin sielusta hakee. Eivätkä ne jäljet enää lopuksi edes ole totta.
Näyttelyn teokset ovat pääasiassa akryylimaalauksia.
Taiteeni on kasvanut ja muokkautunut kokeilujen myötä vuosien saatossa, silti sen keskeisin aihe: ihminen ja yhteiskunta, on ja pysyy. Teoksissani käsittelen ympärilläni näkemääni, kokemaani ja kuulemaani. Elämässä, ja taiteessa, rakastan ironiaa, mustaa huumoria ja positiivista vastakkainasettelua.
Saara Mesterton / Hannu Töyrylä / Leena Niivuori / Paula Saraste
16.9.2024
18.9.-6.10.2024
Saara Mesterton
Perintö, 2024
Öljyvärimaalaus ja pigmenttivedos
100 x 300 cm
Saara Mesterton – Värejä ja suhteita
Tunnustelen ihmisen erilaisia puolia; haurautta, rajallisuutta, kykenemättömyyttä, kuin myös voimaa, pyrkimystä kauneuteen ja harmoniaan värien kautta. Taiteeni syntyy halusta ymmärtää ihmisen osaa elämässä ja kuolemassa. Työskentelyyni on vaikuttanut Bauhausin modernismi ja erityisesti Josef Albersin väriajattelu.
Olen etsinyt abstrakteihin maalauksiini kerronnallisuutta. Tämän näyttelyn teoksissa yhdistän öljyvärimaalauksiini kuvia, jotka kuvataiteilija, tutkija Hannu Töyrylä on luonut itse kehittämillään tekoälypohjaisilla työkaluilla. Monimerkitykselliset kuvat yhdistyivät osaksi abstrakteja maalauksiani ja sitä kautta pystyn paremmin käsittelemään aiheita, jotka koen tärkeiksi.
Yksi teoksista, ”Menetetty arvo”, pohtii kuinka aika on armoton tuomari. Suurella todennäköisyydellä monet tämän hetken ihanteista, arvostuksista, käytännöistä, politiikasta, tutkimus tuloksista jne kokevat tulevaisuudessa arvon menetyksen.
”Perintö” taas pohtii aikaisempien sukupolvien jättämää perintöä, jonka pohjalle koko elämämme rakentuu. Perinnön hoitaminen vaatii kuitenkin sen kyseenalaistamista ja jatkuvaa uudelleen arviointia.
Nämä teokset, Menetetty arvo ja Perintö, ovat mukana Jani Vepsän Taiteellista ajattelua koskevassa väitöskirjatutkimuksessa.
Näyttelyn uusin työ, kesällä valmistunut ”Värejä ja suhteita”, lepää lattialla, joten sitä katsotaan alaviistoon. Muutamat mustat raidat nousevat koholle maalauspinnasta. Teoksessa on tunnelmaa räsymatosta, jossa vanhoista vaatteista leikatut kuteet kertovat eletystä elämästä.
Sähköposti:
saara.mesterton@gmail.com
Taiteilijasivut:
liipetti.net/saaramesterton
Kuvataiteilijamatrikkeli: https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/saara-mesterton
Instagram: https://www.instagram.com/saaramesterton/
Näyttelyä on tukenut Keravan kaupungin kulttuuripalvelut
Hannu Töyrylä
Kiire, 2024
digitaalinen vedos
50 x 50 cm
1/4
Hannu Töyrylä – Epävakaita näkymiä
Kuva näytöllä tuntuu taidegrafiikalta, mutta sehän elää ja muuttuu vähitellen. Kaupunkinäkymät, tutut ja vieraat, sekoittuvat oudosti keskenään, muiden maisemien ja abstraktienkin elementtien kanssa. Muutoksessa on jotakin unenomaista. Katsot maisemaa ja yhtäkkiä ollaankin jossain toisaalla. Mutta hetkinen, tässä on myös nuppi josta voit palata takaisin äskeiseen, tai hypätä jonnekin muualle.
Seinällä on vedoksia, jotka ovat syntyneet samasta prosessista, osittain abstraktia, unen maailmaa.
Toisella näytöllä taiteilijan omakuva hakee muotoaan, siinäkin eri asennot, ilmeet ja kuvakulmat sekoittuvat. Välillä kuva on pelkkä läiskä, josta vähitellen kehittyy tunnistettavat, ilmehtivät kasvot.
Lahden näkymät ovat kuvissa mukana. Onhan se synnyinkaupunkini, josta muutin pois viisivuotiaana. Kuusikymmenluvun alun Lahdesta on jäänyt mieleeni joukko unenomaisia muistikuvia. Tätä näyttelyä varten kiersin kameran kanssa tutuilla paikoilla saadakseni niitä mukaan näiden epävakaiden näkymieni unimaailmaan.
Elämässäni olen tehnyt monenlaista, tietotekniikasta historiantutkimukseen. Taiteilijaksi lähdin kootakseni yhteen elämäni eri langat. Taiteellinen työni lähtee valokuvista, joista syntyy itse kehittelemieni prosessien avulla eräänlaisia omia kuvamaailmoja. Kuvaa muuntavat työkaluni teen pääosin itse, koodaamalla ohjelmia yhdistellen kuvankäsittelyä ja tekoälyä. Tekoälyn käytössä minulle on oleellista oman materiaalin käsittely ja työstäminen omien ideoiden pohjalta, valmiit tyhjästä kuvaa tekevät automaatit eivät kiinnosta.
Lisätietoja näyttelystä:
https://liipetti.net/retkia/epavakaita-nakymia
hannu.toyryla@gmail.com
https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/toyryla-hannu
https://www.instagram.com/htoyryla
https://liipetti.net/visual
Leena Niivuori
Lima nro 1, 2023
Hiilikynä ja akryyli kankaalle
95 x 95 cm
Leena Niivuori – Lima
Näyttelyni nimi on Lima. Se koostuu realistisista hiilipiirroksista leluksi tarkoitetusta limasta. Näyttelyssä on mukana myös pieni video ja osallistava lima-installaatio.
Työskentelyni lähtökohtana on tutkia ja kohdata asian olio eli sen omin olemus. Tavoittaakseni olion, esitän asiat mahdollisimman objektiivisesti lisäämättä niihin mitään minusta lähtöisin olevia merkityksiä. Mietin, voiko jonkin omimman olemuksen eli sen, mikä on siinä itsessään, tavoittaa piirtämällä tai maalaamalla? Kuinka kuvata jotain, mikä on olemassa jo ennen aisteja ja havaitsemista?
Liman oliota tavoitellessani olen ensin leikkinyt limalla. Olen tutkinut erilaisiin muotoihin ja möykkyihin venytettyä limaa kameran linssin läpi, zoomannut erietäisyyksille ja piirtänyt sen jälkeen havaintoni mahdollisimman tarkasti. Vaikka Lima-sarjan teokset esittävät leluksi tarkoitettua limaa, ne voi kokea liikkuvat jossain abstraktin ja esittävän välissä. Ne esittävät limaa, joka ei lähtökohtasesti esitä mitään muuta kuin itseään. Kuitenkin, teoksessa olevan muodon voi nähdä myös puhtaasti abstraktina asiana. Ehkä myös välähdys oliota, sitä olemisen ydintä, joka meillä kaikilla on muista riippumatta olemassa, on läsnä.
Huomasitkin varmaan myös pienet hyllyt gallerian seinällä. Piirtämällä ja maalaamalla tehtyjen teosten lisäksi näyttelyyni kuuluu lima-installaatio, minkä ideana on, että kävijät saavat itse muovata hyllyn päällä olevan limamöykyn haluamaansa muotoon ja asettaa sen takaisin hyllylle. Lima ei säilytä muotoaan pitkään, vaan se lähtee vähitellen valumaan ja muuttuu litteäksi levyksi, jonka voi jälleen muotoilla uudestaan. Tämä kiertokulku, jossa syntyy joka kerta uusi muoto, jatkuu niin kauan kuin muovaajia riittää.
Näyttelykokonaisuus pitää sisällään myös jatkuvalla toistolla pyörivän videon limasta, joka hengittää hiljaa. Tässä kohdassa olen poikennut objektiivisen tarkkailijan ja tutkijan roolista lisäämällä teokseen jotain, mitä ei oikeasti ole.
Paula Saraste
Kohtaus videoteoksesta Let us Stay for a While, 2022
Väri, stereo, 2.35:1
30 minuuttia
Tekstitetty suomeksi
Paula Saraste – Let us Stay for a While
Let us Stay for a While on 30-minuuttinen performanssia ja narratiivista elokuvaa yhdistävä videoteos, joka on projisoitu Kirnu-tilaan digitaalisesti. Teos kertoo tarinan viikonlopusta yksinäisellä saarella. Päähenkilöt havaitsevat lentokoneen tippuvan ja pelastavat yhden eloonjääneen vedestä. Selittämättömät tapahtumat herkistävät heidät menneille tapahtumille ja peloille, eikä saari halua päästää heitä otteestaan.
Let us Stay for a While on saanut inspiraationsa Jean-Luc Nancyn ehdotuksesta, että voisimme pysyä alttiina erilaisille katastrofeille ja ajatella, mitä meille on tapahtumassa. Me tulemme ja lähdemme, ja me kohtaamme katastrofaalisia tapahtumia tai aikakausia, kuten antroposeenin. Elokuvassa lentokone ihmisen teknisen kehityksen symbolina – ihmiskone – tuhoutuu ja uudenlainen aika alkaa.
Teos herättää kysymyksen siitä, mitä meistä jää jäljelle ja mitä haluamme jättää jälkeemme. Mitkä ovat tavat jäädä ja mitkä lähteä? Se myös kyseenalaistaa, minne olemme menossa, ja toivoo, että voisimme jäädä vähän pidemmäksikin aikaa. Ajatus luonnosta verhoutuneena ja ihmiselle vain hitaasti paljastuvana on elokuvassa tematisoitu – saarelta on löydetty mystinen kivi – ja päähenkilöiden ymmärrys tai tietämys toisistaan tai siitä, mitä he näkevät, ei voi olla täydellistä, vaan vain osittaista.
Teos on narratiivinen elokuva, joka yhdistää psykologisen trillerin genren ja performanssia.
Esteettisesti elokuva kutoo yhteen elementtejä menneestä ja tulevasta ajasta. Puvustuksessa on jälkiä 1920-luvun venäläisestä avantgardesta sekä partio- ja sotilaspuvuista.
Paula Saraste (s. 1981) työskentelee elokuvan, valokuvan ja performanssin parissa. Teoksissaan hän käsittelee menneen ja nykyhetken välistä suhdetta, pelkoa ja identiteettiä ja ne puhuvat laajemmista kysymyksistä yli niiden psykologisen tason. Sarasteella on kuvataiteen maisterin tutkinto Kuvataideakatemiasta (2016). Aikaisemmin hän on valmistunut Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta ja Helsingin yliopistosta. Sarasteen teoksia on ollut esillä yhteis- ja ryhmänäyttelyissä mm. galleria Myymälä2:ssa Helsingissä, Galleria Beckerissä Jyväskylässä ja Galerie Heike Arndt:issä Berliinissä 2022–2023. Edeltävinä vuosina hänen töitään on ollut esillä yksityis- yhteis- ja ryhmänäyttelyissä mm. galleria Forum Boxissa ja Valokuvagalleria Hippolytessä. Hän on osallistunut screeningeihin Suomessa ja ulkomailla.
Teoksen tuotantoa ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, AVEK ja Ballhaus Rixdorf Studiot.
Minna Poikonen / Tättä Kajaste / Leena Hyttinen / Piia Myllyselkä
26.8.2024
28.8.-15.9.2024
Minna Poikonen
Mute, 2024
Vesiohenteiset öljyvärit
Kuvaaja Ulla Kudjoi
Minna Poikonen – Kipu
”En pysty kääntämään päätäni. Hartioilta niskaa pitkin ylöspäin kiipeää polttava kipu, joka kiinnittyy kallonpohjaan ja korvien taakse, levittäytyen lopulta koko pään alueelle ja pysähtyen viimein kulmakarvojen yläpuolelle. Tuntuu kuin koko päänahan alueelle olisi levitetty hehkuva hiillos. Haluan nukkua, mutta en pysty laskemaan päätäni tyynylle. Olen epätoivoinen”.
Käypä hoito -verkkosivuston mukaan suurin osa kroonisista kivuista johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Galleria Uudessa Kipinässä nähtävässä näyttelyssäni Kipu käsittelen omakohtaisia kokemuksiani kivusta nivelreumapotilaan perspektiivistä. Aiheellani viittaan sekä fyysiseen kivun tunteeseen että sen mukanaan tuomaan psyykkiseen kipuun, joka osalla kroonisista kivuista kärsivistä potilaista ilmenee mielenterveyden oireina, esimerkiksi masennuksena ja epätoivona sekä näköalattomuutena tulevaisuuden suhteen.
”Olkapäähän on asennettu tekonivel, jonka tarkoitus oli poistaa omaan, alkuperäiseen niveleeni pesiytynyt tulehdus ja sen aiheuttama tuskaisuus. Uuden nivelen mukana lähtee sairaalasta kotiin viemisiksi myös leikkausvirheen aiheuttama hermovaurio. Olkavarsi tuntuu siltä kuin se olisi viilletty auki ja joku repisi paljain käsin lihojani ulos. Kipu on niin äärimmäistä, että toisinaan hengittäminen on ainoa asia, mitä pystyn tekemään. Terveydenhuollossa kipukokemuksiani ei aluksi huomioida ja pääsen kuntoutukseen vasta kahden vuoden kuluttua leikkauksesta. Fysioterapiakuntoutus kestää viisi vuotta.”
Suomessa noin 40 %:n terveyskeskuslääkärikäynneistä on Käypä hoito -sivuston mukaan todettu liittyvän kipuun. Tämän tilastotiedon pohjalta voidaan kivulla todeta olevan suuresti suomalaiseen kansanterveyteen vaikuttava ja suomalaisia yhdistävä rooli. Käypä hoito -sivustolla todetaan myös, että tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttivat vuonna 2013 sairauspäivärahoina 294,6 miljoonan euron kustannukset. Kipu on näin ollen myös merkittävä kansantaloudellinen menoerä ja koskettaa jokaista veronmaksajaa.
”Kävelen aina kaikkialle. Kunnes en enää pysty. Tulehdus on syönyt pehmytkudokset oikean lonkkanivelen ympäriltä niin, että luut hankaavat toisiaan, ja röntgenkuvassa näkyy, miten ne ovat kulumisen seurauksena alkaneet muuttaa muotoaan. Käveleminen ei ole enää mahdollisuus vaan uhka. Työmatkan pituus on puolitoista kilometriä. Tiedän, että kipu alkaa jo ensimmäisen sadan metrin jälkeen. Alan pelätä kävelemistä.”
Henri de Toulouse-Lautrec (1864—1901) oli ranskalainen taidemaalari ja julistetaiteilija. Henri oli sairaalloinen lapsi, jonka koko lyhyeksi jäänyttä elämää varjostivat varhaisessa teini-iässä, noin vuoden välein tapahtuneet onnettomuudet, joiden seurauksen hänen molemmat reisiluunsa murtuivat. Pojalleen omistautunut äiti yritti hoidattaa lapsensa jalkoja kylpylöissä, jotka 1800-luvun loppupuolella olivat yläluokan suosimia, muodikkaita laitoksia. Joidenkin lähteiden mukaan näiden kylpylävierailujen aikana nuoren Henrin jalkoja yritettiin parantaa esimerkiksi jonkinlaisin venytyshoidoin. Toulouse-Lautrecin jalat eivät äidin toiveista huolimatta näillä kylpylämatkoilla parantuneet, ja kuvitella saattaakin, että Henri kärsi alaraajakivuista koko elämänsä ajan. Kuvataiteilijana ja kipupotilaana tunnen syvää ajan ja paikan ylittävää ymmärrystä ja ystävyyttä tätä, kaikista vaikeuksistaan huolimatta, ilmiömäisen tuotteliasta ja etevää taiteilijaa kohtaan. Teokseni Les Boiteux (Rammat) on kunnianosoitukseni Henri de Toulouse-Lautrecille, rakkaudella rammalta rammalle.
Kursivoidut tekstit ovat esimerkkejä omista kipukokemuksistani.
Tättä Kajaste
”Tos on ovi”, 2024
Rintamaito, pigmentit ja öljyväri kankaalle
65 x 130 cm
Tättä Kajaste – Puun takaa
Joskus isot muutokset elämässä tulevat yllättäen, kuin puun takaa. Pinnan alta löytyy syitä, seurauksia ja sattumaa. Muutokset voivat nostattaa monenlaisia ristiriitaisiakin tunteita ja ajatuksia pintaan. Niitä vastaan ei kannata taistella, vaan ne kannattaa hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Lopulta kaikki kuitenkin järjestyy.
Puun takaa- näyttelyn teokset käsittelevät yksinhuoltajaäidin arkea, äidiksi kasvamista sekä tunteita ja ajatuksia uuden elämän edessä. Osa näyttelyn teoksista on maalattu rintamaidolla, jonka jälkeen niitä on työstetty vielä öljyvärein.
Tättä Kajaste on valmistunut kuvataiteilijaksi LAB ammattikorkeakoulusta 2023. Hänen työskentelynsä ottaa vaikutteita trompe l’œilista sekä hyödyntää maalariartesaanin kädentaitoja käsitteellisessä nykytaiteessa. Hänen teostensa sisällöt ovat usein kerroksellisia, kuten hänen työskentelytapansakin. Näyttelyä on tukenut SKR, Päijät-Hämeen maakuntarahasto.
Leena Hyttinen
Yli äyräin, 2022
Lasitettu keramiikka ja räsymaton kude
40 x 25 x 25 cm
Leena Hyttinen – Pehmo
Kovan karheaa pehmoilua
Elokuun 27.8.2024 Galleria Uuden Kipinän Kymi-tilassa avautuu Leena Hyttisen keramiikkaa ja pehmeitä kuitumateriaaleja yhdistävä Pehmo-näyttely. Näyttelyn kantavana ajatuksena on antaa tilaa ja näkyvyyttä pehmeille arvoille, aistillisuudelle sekä materiaaleilla ja muodoilla leikittelylle. Näyttelyn teoksissa näkyy veikeän pyöreitä muotoja, elävää keraamista pintaa yhdistettynä pehmeään villaan ja muihin kuitumateriaaleihin. Osassa teoksissa on käytetty niin rakenteessa kuin pintakoristelussa Kainuusta ja Taivalkoskelta kerättyä villisavea.
Leena Hyttinen on Tampereella asuva ja Nokialla työskentelevä keramiikkataiteilija. Hänen taiteellinen työskentelynsä pohjautuu pitkälti sekä ympäristön että sisäisen maailman tarkkailuun. Aiemmissa teoksissaan hän on käsitellyt muun muassa maisemaa ja sen havainnointia katsoja-kokijana ja pyrkinyt kuvastamaan havainnoinnin hetkellisyyttä ja jatkuvaa liikettä. Havainnointi onkin jatkuvasti läsnä hänen työskentelyssään. Viime aikoina Hyttinen on tutkinut teoksissaan erilaisia kontakteja ja verkostoja niin konseptina kuin teosten rakenteissa sekä leikitellyt eri materiaaliyhdistelmien välisillä kontrasteilla.
Hyttisen töitä on ollut esillä mm. Lontoossa London Craft Weekillä, Tampereella Galleria Rajatilassa, Helsingissä HAA Galleriassa sekä Oulussa Galleria 5:ssä. Hän on myös mukana kutsuttuna taiteilijana Cluster Crafts -verkkoyhteisössä, joka esittelee muotoilun ja taidekäsityön kansainvälisiä nousevia kykyjä.
Näyttelyä ovat tukeneet Tampereen kaupunki sekä Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan rahasto.
Piia Myllyselkä
Pesapallokuvia57, 2023
Akvarelli paperille
57 x 39 cm
Piia Myllyselkä – Pesäpallokuvia, osa 5
Minusta tuli pesäpalloentusiasti ala-asteella. Pelasin itse ja katsoin kaikki kotikuntani joukkueen Muhoksen Pallo-Salamien pelit. Minusta ei kuitenkaan tullut pesäpalloilijaa. Kun tarvitsin jotain mukavaa elämääni ensimmäisenä korona-keväänä, aloin maalata pesäpalloaiheista vesivärisarjaa. Pari vuotta aiemmin olin jatkanut pesiksen harrastepelaamista. En keksi kovin montaa asiaa, josta tykkäisin enemmän kuin pesäpallosta.
Pesäpallokuvia on valmistunut yli 60. Olen halunnut kuvata itselleni tärkeää lajia ja etenkin sen naisten sarjan pelaajia tekijyyden kautta, tilanteen hallitsijoina. Käytän maalausten lähtökohtina naisten sarjassa pelanneiden pelaajien valokuvia 1930–2020-luvuilta. Teoksissa valokuvien värimaailma sekä piirteet hämärtyvät ja muuttuvat. Tärkeimmäksi nousevat mm. liikkeen, keskittymisen, taidon ja vahvuuden kuvaaminen.
Taru Juvakka / Sanni Lahti & Marjaana Rantala / Marja Leena Eerola / Nora Sederlöf
5.8.2024
7.-25.8.2024
Taru Juvakka
Rastaan riemu, 2024
Tussipiirros puulle
32 x 25 x 2,5 cm
Taru Juvakka – Memoria Silvae
Puulle tehdyistä piirroksista ja mustavalkoisista valokuvista koostuva näyttelykokonaisuus käsittelee kokemuksia metsäluonnosta, luonnon tilasta ja luonnossa liikkumisen tunteesta.
Minimalistiset piirrokset muistuttavat tyyliltään metalligrafiikan vedoksia. Visuaalisesti ne viittaavat vanhoihin valokuviin ja siten menneeseen maailmaan, jota jo käytännössä elämme ilmastonmuutoksen ja lajikadon aikakaudella. Piirroksien kuva-ala jatkuu myös sivupinnoille, puun luonnolliset pintarakenteet ja muodot ovat merkityksellinen osa teoksia.
Puulle tehtyjen piirroksien joukko koostuu seinälle asetettujen kuvien lisäksi ”peleistä”, jotka on aseteltu tilassa omille alustoilleen. Pelit ilmentävät ihmisten vaihtoehtoja metsäluonnon tulevaisuuden suhteen: Voimme valita esimerkiksi kokonaan mustan pelin (hakkuuaukeat ja metsätön metsä) tai uutta kasvua versovan monimuotoisen metsäluonnon.
Epäterävät valokuvat käyvät dialogia piirroksien kanssa hiljaisella ja eleettömällä tavalla. Epäterävyys hävittää tarkan, paikan tuntemukseen liittyvän kokemuksen ja korostaa sen sijaan tunnetta ja muistikuvaa.
Taru Juvakka on itäsuomalainen kuvataiteilija, joka käsittelee tuotannossaan luontokokemuksia ja luonnon tilaa kuvaavia teemoja.
Sanni Lahti
Picnic table, 2023
Valokuvamontaasi pigmenttivedoksista, itse tehdyt puukehykset
40 x 48,5 cm
Marjaana Rantala
Yksityiskohta teoksesta Enclosure *lick*, 2024
Nuolukiviin imeytetyt UV-tulosteet itsetehdylle kierrätyspaperille, pihan grillin vanhat tiilet, itsetehty tuhkamaali tiilelle, löydetyt metalliset putket, höyrytinsiivilä ja grillialusta, etanankuoret
Sanni Lahti & Marjaana Rantala – Grass Bend
VTRY:n vuoden 2024 kolmannessa kutsuvierasnäyttelyssä valokuvataiteilija Sanni Lahti sekä kuvataiteilija Marjaana Rantala tuovat yhteen kaksi itsenäisesti työstämäänsä teoskokonai- suutta Grass Bend -yhteisnäyttelyn muodossa.
Galleria Uusi Kipinässä nähtävä kokonaisuus koostuu Lahden “A budgerigar above my head” -valokuvateoksesta sekä Rantalan “Instead of weaving webs, harvesters hunt by lurking or running to catch their prey” -veistosinstallaatiosta. Taiteilijoiden työskentelyä yhdistää kiinnostus litteän valokuvallisen ilmaisun laajenemisesta kolmiulotteiseen muotoon kollaasi- sekä assemblaasitekniikoiden kautta. Galleriassa nähtäviä teoksia nivoo yhteen kollaaseista löytyvien viitteellisten vihjeiden synnyttämä dialogi.
Taiteilijat ovat valmistuneet Lahden Muotoiluinstituutista valokuvauksen osastolta.
Marja Leena Eerola
Falls, 2022
Kohopaino japaninpaperille
koko vaihtelee insallaation mukaan
Marja Leena Eerola – Aistikuvia
Aistikuvia -näyttely koostuu serigrafialla ja kohopainotekniikalla toteutetuista teoksista, joiden alkulähde on luonnossa. Marja Leena Eerola ammentaa ideat luonnon aistivoimaisista kokemuksista. Taiteilija löytää käyttövoimansa mielleyhtymistä. Hänen taiteen tekemiselle ovat tyypillisiä mielleyhtymien, assosiaatioiden hetket. Jokin asia tai eletty kokemus nousee esiin uudessa tilanteessa, uusiin yhteyksiin sijoittuen.
Näyttelykokonaisuudessa Eerola jatkaa grafiikan keinoin liikkeen illuusion tutkimista. Samalla hän pohtii eri menetelmien, materiaalien ja tekotapojen yhteensovittamista. Kerroksellisuus on tärkeää, niin teknisesti kuin temaattisesti. Kaksiulotteinen saa rinnalleen kolmiulotteisen tulkinnan. Eerolaa kiinnostaa myös teosten vuorovaikutus tilan kanssa, joten lopullinen näyttelykokonaisuus muotoutuu vasta ripustusvaiheessa.
Eerola on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2023 ja Pekka Halosen akatemiasta kuvataidelinjalta 2022. Lisäksi hänellä on aikaisempia kuvataideopintoja Taidekoulu Alfassa. Eerolan työskentely liikkuu kaksi- ja kolmiulotteisuuden välillä, sekä taidegrafiikan, kuvanveiston ja maalaustaiteen rajapinnoilla. Harkittu ja harkitsematon, jäljet, merkit, käsillä tekeminen sekä hitaat rutiinit ovat piirteitä, jotka kuvaavat hänen teoksia ja työskentelyä. Tällä hetkellä hän työskentelee useiden käsin työstettävien materiaalien kuten paperin, puun ja kankaan kanssa.
Nora Sederlöf
Valkoinen valhe 1, 2024
Metalli ja tekstiili
2,2 x 1,3 x 0,8 m
Nora Sederlöf – Valkoinen valhe
Sederlöf (1983) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Vaatesuunnittelun ja pukutaiteen osastolta 2013 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian Kuvanveiston laitokselta 2023. Hänellä on myös mittatilausompelijan ammattitutkinto.
Sederlöfin teokset ovat pääasiallisesti veistosinstallaatioita, joita yhdistää tekstiilien käyttö. Työt ovat ilmavia ja rönsyileviä. Niiden muotojen lävitse voi katsoa ja nähdä toisia muotoja. Sederlöf veistää ilmaa jättämällä tyhjää tilaa teoksiin ja teosten väliin.
Kokonaisuuden ollessa abstrakti yksityiskohdat tuovat teoksiin tarinallisuutta ja kerroksellisuutta. Töissä on tunnistettavia elementtejä, joita Sederlöf muokkaa, työstää ja yhdistelee. Teokset koostuvat kevyistä kankaista, kuminauhoista, sukkahousuista, nyöreistä, matonkuteilla päällystetyistä metallisesta runkomateriaaleista sekä erilaisista pitseistä, verhoista ja verhoiluhapsuista.
Sederlöf toivoo katsojan havaitsevan veistoksissa tuttuja elementtejä, jotka ovat järjestyneen uudella, tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Pitsit ja kuminauhat viittaavat yllä pidettäviin tekstiileihin, mutta teoksen materiaalit viittaavat myös toisaalle. Mukana on verhoilussa käytettäviä hapsuja, sekä hapsunauha verhoja, joita kaupitellaan netissä hääkoristeina.
Teokset ovat valkoisia, kuten hääpuvut tai puhtaat alusvaatteet. Niissä yhdistyvät pikkuhousujen pitsit ja korsettien sidonnat. Rintaliivien valkoiset kuminauhat risteilevät veistoksen sisällä. Kaikki on tahratonta. Teokset kantavat nimeä Valkoinen valhe. Kauniit kuvat kätkevät taakseen paljon. Ikään kuin valkoiset alusvaatteet pysyisivät ajan myötä valkoisina. Ikään kuin jokainen avioliitto olisi puhtoinen.
Uutena elementtinä Sederlöfin työskentelyssä on liike. Näyttely tilaan on tuotu kolme pöytätuuletinta. Ne puhaltavat ilmaan virtauksen, joka heiluttelee veistosten hapsuja. Näyttelykäviä tuntee ilman tilassa ja myös kuulee tuulettimien hurinan. Hän näkee liikkeen ja vaikuttaa siihen myös itse tarkastellessaan töitä.
Johanna Lindholm / Reeta Leinonen / Priit Pajos / Päivi Eskelinen
15.7.2024
17.7.-4.8.2024
Johanna Lindholm
Juhannusyö, 2024
Hiili ja muste kankaalle
147 x 90 cm
Johanna Lindholm – Periferiat
Synnyin Kajaanissa, vuonna 1992, keskelle lamaa. Muistan kirpputorit, isovanhempien kodit Kuhmossa, kuumat automatkat ja bensan hajun. Muistan loputtomat metsät ja pimeät tiet, rinnalla kulkeneet ihmiset, murteen ja tarinat. Kainuu on osa minua ja peruskallio johon juureni ovat sitkeästi kiinnittyneet. Näyttelyni käsittelee kainuulaisuuden ja maakuntalaisuuden teemoja omakuvallisen ja unenomaisen linssin kautta.
Alkoholi, väkivalta, tukahdutetut tunteet, köyhyys, nälkä, loputon työnsarka, periksiantamattomuus, sisu, toiveikkuus, tahto. Kainuussa näyttäytyy mielestäni eräänlainen kondensoitunut suomalaisuuden stereotypia, niin hyvässa kuin pahassakin. Teokset kuljettavat mukanaan muistoja Kajaanista ja Kuhmosta, muistoja 90-luvulta, artefakteja ja reliikkejä. Kuvien aiheet ovat syntyneet mielikuvista, tunteista, tarinoista ja muistijäljistä.
Töissäni olen halunnut käsitellä niitä hallitsemattomia ja arvaamattomia alitajunnan puolia, joita korpimetsän loputtomuus, ankarat olosuhteet ja yksinäisyyden vilkastama mielikuvitus voivat pinnalle työntää. Kuinka tavanomaiset asiat ja tunteet saattavat ajan ja luonnon muovaamina muuttaa muotoaan erikoisiksi, vääristyneiksi, taianomaisiksi tai pelottaviksi. Näyttelyn maalaukset tutkivat ihmisyyttä, perukkalaisuutta, sisäisiä maailmoja, sekä mielen ja luonnon periferiaa.
Johanna Lindholm (s. 1992, Kajaani) on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2022. Hän asuu ja työskentelee Porvoossa.
j.lindholm@outlook.com
www.instagram.com/johannakatariinalindholm
www.johannalindholm.com
Reeta Leinonen
Kumarrus-Bow, 2023
Öljy kankaalle
110 x 80 cm
Reeta Leinonen – I’m late, I’m late for a very important date!
Reeta Leinosen maalauksista ja keramiikasta koostuva näyttely ”I’m late, I’m late for a very important date!” avautuu Galleria Uuden Kipinän Kennossa 17.7.2024. Näyttelyn aiheena on uupumus ja sen takana olevat inhimilliset kokemukset, joita lähestytään eri tunnetilojen kuvaamisen kautta.
Leinosen teoksissa on kaatuvia, horjahtavia ja makaavia ihmisiä. Tasapainon menettäminen toimii vertauskuvana sisäisen voiman katoamisesta ihmisen uupuessa. Maalauksien henkilöt ovat tiukasti rajattuja osan kehosta leikkautuen ulos kuvasta. Dynaaminen rajaus toimii humoristisena analogiana yhteiskunnan ahtaista raameista, joihin yksilö yrittää mahtua hinnalla millä hyvänsä. Maalauksissa kaksiulotteiset pinnat vaihtelevat tarkemmin työstetyn ihon kanssa, joka tuo mieleen katutaiteen ja sen ilmaisuvoimaisen yksinkertaisuuden. Maalauksien värivalinnat ovat intensiiviset, millä taiteilija kertoo pyrkivänsä herättämään katsojassa fysikaalisen ärsykkeen ennen tunneperäistä reaktiota.
Näyttelyssä on esillä myöskin Leinosen tekemää keramiikkaa, joka tuo erilaisen tarkastelukulman aiheeseen. Keramiikkatöissä ihminen tunteineen kutistuu pieneksi ja helposti lähestyttäväksi. Reeta Leinonen käsittelee uupumusta huumorin ja visuaalisuuden keinoin maalaten mielenkiintoisen kuvan siitä, mitä on olla ihminen tämän päivän maailmassa.
Priit Pajos
Tulen rauha, 2023
öljy poltetulla vanerilla
120 x 80 cm
Priit Pajos – Puun Syyt
Näyttelyni ”Puun Syyt” esittelee sarjan sekatekniikalla tehtyjä fantasiamaalauksia. Koko maalausmaailmani voisi tiivistää kolmeen sanaan – otoksia tarinoiden keskeltä. Ne ovat kertomuksia uteliaisuudesta ja elämän pohdinnasta.
Olen koko ikäni rakastanut vertauksia, satuja ja eeposia.
Viimeiset kaksi vuotta olen työskennellyt spontaanin tuli- ja öljymaalaustekniikan parissa. Teosten pohjamateriaalina on puu- pääasiassa vaneri.
Ennen maalaamista käsittelen vaneripohjat tulella ja pellavaöljyllä niin, että pinnassa olevat puun syyt tulevat voimakkaasti ulos luoden spontaaneja palaneita pintoja. Poltetun vaneripohjan kanssa ”hiljaisen olemisen” jälkeen seuraa maalausprosessi öljyväreillä. Oman luovan nautinnon lisäksi maalaamisen tarkoituksena on tuoda myös katsojakin rauhallisempaan mielentilaan, jossa hän voisi pohtia omaa perusluonnetaan ja ihmisen luontoon liittymisen väistämättömyyttä.
Päivi Eskelinen
Lucretia’s Secret IX, 2024
öljy kankaalle
73 x 100 cm
Päivi Eskelinen – Lucretia’s Secret. Öljymaalauksia kankaalle
Lucas Granachin maalauksessa Lucretia (1528) nainen keikistelee alastomana veitsi kädessään. Hän poseeraa meille vienosti hymyillen. Tarinan mukaan kyseessä on kuitenkin raiskattu, joka todistaakseen hyveellisyytensä riistää kohta hengen itseltään. Tekonsa vuoksi Lucretiasta tulee vuosisadoiksi kunniallisen naisen esikuva. Maalaustaiteessa Lucretia kuvataan useimmiten alastomana, kuin näyttämöllä, vaikka tarinassa hän pukeutuu raiskauksen jälkeen mustaan. Aiheen käsittely taidehistoriassa herätti minussa halun tulkita hahmoa uudesta näkökulmasta.
Omassa maalaussarjassani Lucretia vapautuu kuvatradition kahleista ja kokee samalla muodonmuutoksen. Hän saa ylleen karvapuvun ja lähtee seikkailemaan maailmaan, jossa pimeys seuraa kantapäillä ja valo tuntuu aina olevan toisaalla. Toisaalta pimeys tarjoaa suojaisan pakopaikan. Lucretian salaisuus onkin ehkä hänen oma yksityinen maailmansa, jossa hän taivaltaa vapaana, katseilta piilossa. Tässä maailmassa Lucretian rinnalla kulkee myös kirjojen sivuilta vieraisille saapuneita hahmoja, joihin väkivalta on jättänyt jälkensä, mutta jotka eivät anna sen määrittää itseään.
Tämä voisi olla Lucretian tarina. Se voi olla myös jotakin aivan muuta. Vaikka teokset ovat kerronnallisia, niistä ei muodostu lineaarista tarinaa, vaan ne voi lukea ja tulkita eri tavoin. Maalausten visuaalisen ilmiasun innoittajana on toiminut 1800-luvun pohjoismainen maisemamaalaustaide. Myös teosten tekniikka, öljyvärimaalaus, käy vuoropuhelua tämän tradition kanssa.
Päivi Eskelinen (s. 1960) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Taiteessaan Eskelinen pyrkii tekemään näkyväksi ajatukset, mielikuvituksen kierteet ja tunteet. Teknisesti monipuolisena taiteilijana hän käyttää ilmaisumuotonaan tempera- ja öljymaalausta, mosaiikkia, kollaasia ja kirjontaa.
Laura Kopio / Jussi Lipasti & Jose Salminen / Tisainia & TanjaSinikkaMirella / Sanna Kärkkäinen
24.6.2024
26.6.-14.7.2024
Laura Kopio
Emma Eats Bread and Butter, 2024
Öljy kankaalle
92 x 120 cm
Laura Kopio – Emma Eats Bread and Butter
Laura Kopion (s.1981) taiteellisen työskentelyn lähtökohta on valtaan ja väkivaltaan liittyvien ongelmien tutkiminen filosofisina kysymyksinä, maalauksen keinoin. Teoksissaan hän pohtii näkymättömiin jäävää kärsimystä ja väkivallan tuottamia yhteiskunnallisia ongelmia, sekä historiaan ja muistamiseen liittyviä kysymyksiä vallan näkökulmasta. Hänen työskentelynsä keskiössä on yhteiskunnallisten valtasuhteiden muotojen, mekanismien, rituaalien ja vaivihkaisten yhteyksien tutkiminen ja purkaminen. Kopio on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta ja opiskellut Jyväskylän yliopistossa taidehistoriaa ja filosofiaa.
Emma Eats Bread and Butter koostuu erikokoisista, pääosin öljyllä kankaalle maalatuista teoksista.
Tarkastelen taiteellisessa työskentelyssäni valtaa ja sen eri muotoja, sekä näistä aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä. Kokonaisuutta kannatteleva teema kiteytyy saksalaisen ajattelijan ja säveltäjän Theodor Adornon ajatteluun ja sen voi kiteyttää lauseeseen “Kaiken totuuden ehto on tarpeessa antaa kärsimykselle ääni.” Adornossa ajattelijana minua kiehtoo paitsi hänen ajatuksensa, myös kykynsä kirjoittaa taiteesta tavalla jossa tulevat näkyväksi ne historialliset olosuhteet, joissa keskeiset tämän vuosisadan filosofit ja esteetikkot kirjoittivat. Hänen ajattelustaan hahmottuu lisäksi laajempi intellektuellin tehtävä, hetkenä, jolloin modernin utooppiset horisontit katosivat.
Teoskokonaisuus on katsaus rooliin rakenteen näkökulmasta: Ihmisyyteen naiseutena sen moninaisissa muodoissa, maailmassa, jossa rooli ihmisenä on edelleen jotain, jonka joku muu kuin nainen tai naiseksi itsensä määrittävä määrittelee tai haluaa määritellä. Mitä naisina olemme, mitä saamme olla, kenelle, kuinka paljon ja millä tavalla?
Teoksissani sukupuoli korostuu erityisesti luokkakysymysenä. Aihe näyttäytyy roolien kautta myös yhteiskunnallisena ja sosiaalisena asemana, siinä miten toiseutetut (ei sukupuolen kautta itse valitut) roolit ovat yhä leimallisia ja ylhäältäpäin annettuja. Pohdin teoksissani esitettyjen hahmojen kautta tai muodossa luokkayhteiskuntaan piilotettua sortavaa rakennetta, jota kapitalistinen järjestelmämme tukee mm. naisiin kohdistuvana taloudellisena epätasa-arvona ja väkivaltaisena kohteluna, niin konkreettisesti kuin rakenteellisella tasolla. Ihmisenä oleminen näyttäytyy yhteiskunnan valtasuhteiden muodossa ja tästä aiheutuvan sortavan rakenteen kautta laajempana yhteiskunnallisena kysymyksenä, jonka muotoja, mekanismeja ja rituaaleja teoksissani käsittelen.
Pyrin maalausteni avulla nostamaan esille piiloon jääviä laajempia vallan ilmenemismuotoja, sekä näistä vallankäytön muodoista seuraavia ongelmia. Olen pyrkinyt tuomaan esiin naisiin liitettyjä asemointeja ja historiaan ja nykypäivään kytkeytyviä kysymyksiä sortavan rakenteen näkökulmasta. Elämme maailmassa, jossa heikkous, toimeentulemattomuus ja epäonnistuminen nähdään yksilön valintana. Luokkaerojen häivyttäminen yksilön valinnoiksi on yhteiskunnan tapa piilottaa heikommassa asemassa olevien ongelmat pois silmiemme edestä.
Alati muuttuva ja ajoittain hajoava pyrkimykseni on kuvata ihmisluonnon ristiriitaa yksityisen sekä jaetun sosiaalisen todellisuuden välille rakentuvien paineiden ristiaallokossa.
Jussi Lipasti & Jose Salminen
The Beach, 2024
Referenssikuva
Jussi Lipasti & Jose Salminen – The Beach
Rannalla levähtää, rannalla unohtaa.
Maassamme on Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan (5.4.2024) 355 600 maksuhäiriömerkintäistä, ”maksuhäiriöistä”. Sekä Kauppalehti, että MTV3 uutisoivat viime vuonna (3.7.2023) kuluttajien vakavien maksuvaikeuksien lisääntyneen. Jopa pikavippifirmat vaikuttaisivat siirtyneen mainonnassaan painottamaan irtiottojen sijaan arjessa selviytymistä.
LIPASTI|SALMINEN –kollektiivi koostuu kahdesta Turun Taideakatemiasta viime vuonna valmistuneesta kuvataiteilijasta. Opiskeluaikaisesta kahden henkilön vertaistukiryhmästä muodostuneen kollektiivin taiteellisia prosesseja ohjailee henkilökohtaisten vastoinkäymisten ja pessimismin jalostama itseironia.
”Laskusta nousuun!”. ”We make your business flow”. (Ropo.fi)
TanjaSinikkaMirella
Metsäläinen, 2024
Öljy, tempera
59 x 59 cm
Tisainia (Tiina-Liisa)
Joiku, 2024
Luonnon readymade
22 x 8 x 9 cm
TanjaSinikkaMirella &
Tisainia (Tiina-Liisa)
TanjaSinikkaMirella –
HuoliSuojelijat
Maalaan öisin ja intuitiolla kun muu maailma nukkuu. En tee etukäteen luonnoksia. Inspiraation lähteenä toimii oma työhuone, itse tehdyt värit pigmenteistä, sekä kaikenlaiset lelut ja tavarat, joita työhuoneellani on.
Maalaus itsessään alkaa inspiroimaan edetessään. Viime aikoina olen pyrkinyt pois malleista kokonaan, koska se tuo lisää vapauden tunnetta. Pohjien valmistaminen on minulle jo tärkeä osa tulevaa maalausta. Yleensä maalaan liimavedellä pohjustetulle Cotton Duck kankaalle, koska olen ihastunut sen sävyyn sellaisenaan. Haluan hyödyntää kankaan sävyn osana maalausta.
TanjaSinikkaMirellan teokset koostuvat eri kokoisista tempera/putrido/öljyväri maalauksista, joissa hän kuvastaa HuoliSuojelijoitaan. He ovat omalaatuisia, lohtua ja hyvää tuovia olentoja, heissä on piirteitä eläinhahmoista sekä ihmishahmoista. Jokainen HuoliSuojelija on omanlaisensa persoona
instagram: @tanjasinikkamirella
https://mirella.portfoliobox.net/
Tisainia (Tiina-Liisa)–
Metsän Väki
Kuljen metsässä ja poimin maasta mielenkiintoisen näköisen oksan. Oksa muistuttaa esimerkiksi eläintä, otan hahmon mukaani. Kiinnitän hänet mahdollisimman muokkaamattomana alustalleen.
Näin syntyy teossarjani Metsän Väki, joka on metsän olentoja ja tuo esiin luonnon taikaa.
Lahjoitan puolet Metsän Väki -veistosten myyntituotosta ja korttien tuoton kokonaisuudessaan Luonnonmetsien suojeluun. Metsä on aina ollut minulle inspiraation, voiman ja rauhan lähde. Luonnonmetsiä tuhotaan nyt häikäilemättä kauniista lupauksista huolimatta. On aika antaa metsälle takaisin sen tarjoama ja pelastaa vanhat Luonnonmetsät.
Metsän Väki on täällä.
instagram: @tisainia
Sanna Kärkkäinen
Nouseva, 2024
Akryyli kankaalle
119 x 89 cm
Sanna Kärkkäinen – Mielen tila
Olemme jatkuvan uutistulvan ympäröimiä. Viimeaikaset uutiset ovat olleet sotien ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien seurauksien tykitystä. Suomen hallituksen säästötoimet ovat osuneet kipeästi moniin, mutta erityisesti heihin, joilla on jo valmiiksi tiukkaa. Uutisissa on ollut myös runsaasti juttuja nuorten tekemistä henkirikoksista ja tuhopoltoista. Tämä kaikki on vaikuttanut minuun ja taiteelliseen työskentelyyni voimakkaasti. Oma taiteellinen ilmaisukeinoni on pääasiassa maalaus, mutta tässä ensimmäisessä tilallisessa näyttelyssäni teokset kietoutuvat uutisiin. Olen alkanut koota näyttelyä vuosi sitten ja työskennellyt rinta rinnan tilallisen materiaalin ja maalauksen parissa. Toivon näyttelyn tuovan katsojalle syvemmän, omakohtaisen kokemuksen siitä mihin tilaan uutisvirta on minut taiteilijana vuoden aikana saattanut ja kuinka se näkyy teoksissani. Toivon heidän tavoittavan jotain myös omista tunnekokemuksista kaiken tämän maailman tilanteen äärellä. Näyttelyn teokset ei ole synkkiä, joten toivon niiden tuovan katsojille ennemminkin toivon tunnetta kaiken tämän keskellä. Abstraktit teokseni antavat tilaa omaan tulkintaan ja voivat näin vapaasti saattaa jokaisen kävijän omien kokemusten äärelle.
GUKin juhannuksen aukioloajat
20.6.2024
Juhannuksena pääset nauttimaan taiteesta seuraavasti:
pe 21.6. klo 12–16
la 22.6. Suljettu
su 23.6. 12–16
Heinonen & Lohko / Cockroft / Korkiakangas / Taiga & Eklund
3.6.2024
5.-23.6.2024
Mika Heinonen
Kuoppaista Kyytiä, 2022
esinekooste, pronssi
64 x 55 x 22 cm
Kari Lohko
Pilotka ja haarapääsky, 2017
akryyli
90 x 57 cm
Mika Heinonen & Kari Lohko
– Kahdelta
Mika Heinonen:
Tästä näyttelystä ja taiteestani
Näyttely on jatkoa yhteisprojekteillemme, jotka saivat alkunsa 1995 Lahdessa. Taustalla on pitkä ja lämmin työtoveruus Lahden Muotoiluinsituutin taideosaston lehtoreina. Olemme toteuttaneet näyttelyitä Lahteen, Lappeenrantaan, Helsinkiin, Tampereelle, Poriin, Jyväskylään ja Valkeakoskelle ensin Tarja Lanun ja Matti Happosen kanssa, sitten vain Matti Happosen kanssa ja nyt taas kahdestaan. Kahden taiteilijan duo oli esillä ensimmäistä kertaa Berliinissä 2001. Tämä on tällä kokoonpanolla kolmas kerta.
Oma osuuteni toimii 70-vuotisjuhlanäyttelynä. Taiteeni tuntuu olevan jonkinlaisessa murroksessa. Aikaisempi, käsitteellisyyteen ja filosofiaan kurkottanut, jonkinlaista leikkimielistä kirkkautta tavoitellut tekeminen ei tunnu enää oikein vastaavan omaan kokemukseeni tästä päivästä ja todellisuudesta. Elämme keskellä kulttuurista kaaosta, jatkuvuuden ja ennustettavuuden teemat tuntuvat lähes absurdeilta. Maailma on pahemman kerran sekaisin. Yleismaailmallista sekasortoa on kiitettävästi tukenut oman terveyteni haavoittuvuus. Eläköidyttyäni Muotoiluinstituutin taideosastolta 2018 sain vuoden sisään Parkinson diagnoosin. Ja juuri kun olin alkanut oppia elämään sen kanssa, minusta löytyi eturauhassyöpä. Tautihistoria ja sen arvaamattomuus ovat vaikuttaneet elämääni syvästi. Osa teoksistani käsittelee mm. valokuvanegatiivien kautta muistia ja unohdusta, elämän haurautta. Yksi veistos on omistettu omituiselle sattumalle. Olen syntynyt saman päivänä, jolloin Yhdysvallat teki varusteluhistoriansa suurimman vetypommikokeen Marshall-saarilla. Melkoinen synttärilahja!
Uudet veistokseni ovat lainanneet jotain surrealismilta, tai ehkä vielä enemmän dadasta. Aloin tavoitella jonkinlaista orgaanista sattumaa liittämällä työhuoneelle ja varastoon kertyneitä vanhoja tavaroita yhteen. Kollaasityötä. Ilman sen syvempiä assosiaatioita tai intertekstuaalisia viittauksia katsoin, miten nämä kirppareilta ja muista nurkista löytyneet tavarat ikään kuin halusivat kuulua yhteen. Samaa sattumanvaraisuutta maailma on täynnään. Joskus tuntuu, ettei siinä juuri muuta olekaan. Kohtalonleikki, ilman sen isompaa merkitystä. Tottakai omassa tavassani aistia säilyy paljon aikaisemmin opittua, edelleen olen esimerkiksi kiinnostunut teoksen tunnelmasta, hulluttelusta huolimatta. Mutta jokin minulle uusi ja tuore pyrkii niissä selvästi esiin. Ovatko ne luonnoksia runoiksi, raakileita? Elan vitalin omakuva, karhea ja vielä jäsentymätön, outo, luokseen kutsuva. Nämä teokset voivat toivoakseni antaa sysäyksiä ja herättää hilpeyttä, samaan aikaan. Tai pelkoa. Luulen itse, että näissä opettelen katsomaan elämän kaoottista ydintä häpeämättömämmin kuin ennen. Iholla tuntuu tuore henkäys jostain itsellenikin uudelta, se on hyvä tunne juuri 70 vuotta täyttäneelle.
Avajaiset 4.6. klo 18–20. Lämpimästi tervetuloa!
Mika Heinonen 040 5397977 / mika.heinonen54@gmail.com
Kari Lohko:
TAITEELLINEN TYÖ TEKONA
Mielikuvat asuvat aivoissa
Tieto asuu mielikuvissa.
Ajattelu edellyttää mielikuvia.
Minäkin olen kuva.
Minä olen osa suurempaa kuvaa.
Katson, havaitsen ja havahdun.
Syntyy idea ja intentio, joka saavuttaa muodon.
En voi ajatella ellen havaitse ja havahdu.
Ajattelen taidetta itsessäni, en itseäni taiteessa.
Olen teoksieni ensimmäinen vastaanottaja.
Maalaaminen on mieleni kuvien visuaalista tulkintaa.
Joshua Cockroft
Aleksi, 2024
hopeagelatiinivalokuva
Joshua Cockroft – If Light Gives Us Knowledge, Bacteria Give Us Memories
Valokuvataiteilija Joshua Cockroftin uusi projekti juhlii Lahden konservatoriota.
Lahden Galleria Uusi Kipinässä aukeaa 4.6.2024 valokuvataiteilija Joshua Cockroftin näyttely Konservatorio: kenraaliharjoitus, joka esittelee viime syksynä alkaneen valokuvaprojektin satoa. Näyttelyssä nähdään pysäyttäviä muotokuvia Lahden konservatorion nuorista opiskelijoista, jotka ovat valinneet klassisen musiikin harrastuksekseen tai jopa ammatikseen. Samalla valokuvat kutsuvat katsojan tutustumaan musiikkiopiston arkeen, jossa ilmoitustaululla myydään soittimia ja etsitään bändikavereita, ja jossa esitysiltana Felix Krohn -salissa laitetaan parhaat päälle ja kaikki peliin. Näyttelyn avajaisissa 4.6. kuullaan musiikkiesityksiä Konservatorion opiskelijoilta.
Cockroft kiinnostui Lahden konservatoriosta musiikkitalon ainutlaatuisen historian takia: Konservatorion juuret ovat Viipurissa, josta silloinen Musiikkiopisto joutui lähtemään evakkoon talvisodan kynnyksellä 1939. Musiikkiopiston mukana Lahteen tulivat myös koulun opettajat ja opiston maineikas pedagogia, ja musiikki iskostui syvälle kaupunkiin. Sittemmin Lahden Konservatoriosta ovat aloittaneet musiikkiopintonsa mm. oopperalaulaja Lilli Paasikivi, kapellimestari Jukka-Pekka Saraste ja poptähti Diandra Flores, ja tänä päivänä Concis on yksi yhä harvalukuisimmiksi käyvistä ammattikorkeakouluista, joissa voi opiskella muusikon ammattiin.
Cockroft on työskennellyt pitkään erilaisten yhteisöjen ja ryhmien parissa, ja hän haluaa tutustua eri instituutioihin ja ihmisiin, joista ne rakentuvat. Cockroft onkin aikaisemmin syventynyt mm. suomalaiseen hautauskulttuuriin ja sen parissa työskenteleviin ammattiryhmiin, dokumentoinut suomalaisten koulujen täytettyjen eläinten kokoelmia ja viettänyt aikaa fiftari-piireissä. Juuri ihmiset vetivät taiteilijaa myös Concikseen, ja Cockroft oli kiinnostunut tallentamaan kuviin musiikkia opiskelevat lapset ja nuoret:
– Tajusin, että itselläni on tiettyjä ennakkokäsityksiä liittyen klassiseen musiikkiin ja halusin tutkia valokuvataiteen kautta sitä, minkälaisia klasaria opiskelevat nuoret oikeasti ovat – he omistautuvat vahvasti soittimen taidokkaalle hallinnalle, mutta samalla he ovat tavallisia nuoria, joilla saattaa olla bändipaita ja maiharit, Cockroft kertoo.
Cockroftille oli myös tärkeää tallentaa tämän päivän Lahden konservatorion tarina valokuviin. Konservatorio on kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja ainutlaatuinen instituutio, joka on kohdannut monia vaikeuksia mutta on yhä voimissaan. Cockroft on kuvannut koko projektin käyttäen laakafilmikameraa, jolloin yhden kuvan ottaminen on hidas ja harkittu prosessi, jonka lopputuloksena syntyy ajattomia, arvokkaita ja yleviä kuvia tästä lahtelaisesta musiikkikasvatuksen helmestä.
Joshua Cockroft (s.1989) on Halifaxista, Iso-Britanniasta lähtöisin oleva valokuvaaja ja opettaja, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän opiskeli analogista valokuvausta University of Sunderlandissa (2010) ja on valmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista (2022). Cockroft hyödyntää valokuvausta välineenä, joka mahdollistaa ympäristön tutkimisen ja joka usein tarjoaa pääsyn yhteiskunnan vähemmän nähtyihin nurkkiin. Hänen tarkoituksenaan on tehdä näkyväksi tutun ympäristömme piiloon jääviä tai näkymättömiä asioita ja tutkia suhdettamme niihin. Joshua Cockroft – Konservatorio: kenraaliharjoitus on nähtävissä Galleria Uusi Kipinässä 5.6.–23.6.2024. Näyttelyn avajaiset ovat 4.6.2024 klo 18–20, ja avajaisissa kuullaan esityksiä Konservatorion opiskelijoilta.
Lisätiedot: Joshua Cockroft, joshua.m.cockroft@gmail.com, puh. 045 1461 333
Anja Korkiakangas
Lähikuva teoksesta ”Läpileikkuu”, 2024
virkkaus, kirjonta
Anja Korkiakangas –
Takapihan avara luonto
Olen taiteessani työstänyt usein ihmisen ja luonnon suhdetta ja siihen liittyviä valta-asetelmia. Tällä kertaa halusinkin kääntää näkökulman luonnosta henkilökohtaisemmaksi ja pohtia uuden kotiseudun muutosta itsessäni ja omissa mielikuvissani.
Muutin Lahteen taajaman ulkopuolelle ja näin kehäkolmosen kasvattina koen asuvani nyt maalla. (Te jotka oikeasti asutte maalla, saatte nyt nauraa tälle väitteelleni.) Vietän yhtäkkiä paljon enemmän aikaa pihalla, ihan vain ihmetellen. Naapurissa asuu hirviä ja korppeja, kettupariskunta käveli pihan viertä pitkin syödessäni iltapalaa. Yöllä on oikeasti pimeää ja valosaasteen sijasta näkyy tähtiä.
Ja mitä kaikkea siellä pimeässä mahtaakaan asua? Mikä tuo ääni kuusien takana oli? Voiko tätä kasvia syödä? Onko tuo ötökkä vaaraksi itävälle salaatille? Mitä lintu huutaa? Muun muassa tämänkaltaisia ajatuksia pyöri päässäni teoksia tehdessäni. Ja pyörii edelleen.
Maailman tilanne vaivaa ja ahdistaa minua välillä liikaa, välillä vähän vähemmän ja tunnen usein, etten voi tehdä asioille mitään. Jotain, mihin voin kuitenkin vaikuttaa on kuluttaminen. Huomasin kuinka helposti hukkatekstiiliä löytää/kertyy/voi ostaa ja kuinka loputtomat mahdollisuudet sillä on tarjottavana. Suurin osa töitteni materiaaleista on jollain tavoin kierrätetty ja tukee näin arvojani.
Olen levoton tekijä, enkä käytä ohjeita tai kaavoja. Teokset tulevat ulos sellaisina kuin tulevat, toiset rosoisimpana kuin toiset. Tekstiili antaa mielestäni paljon anteeksi ja paljon pystyy purkamaan jos jokin ei miellytä. Toisaalta ”virheet” tekevät teoksesta vain persoonallisemman.
Korkiakangas asuu ja työskentelee Lahdessa. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi (AMK) Kankaanpäästä vuonna 2022 ja kierrätystekstiilin lisäksi työskentelee veiston eri menetelmin sekä maalaa.
Li Taiga & Rickard Eklund
Kohtaus lyhytelokuvasta Mammutti, 2023
animaatio, hiilipiirros, proosaruno
Li Taiga & Rickard Eklund – Mammutti
Teoksesta
Mammutti on kuvataiteilija Li Taigan ja suomenruotsalaisen lauluntekijän, säveltäjän ja runoilijan Rickard Eklundin tuottama viiden minuutin runollinen taide-elokuva. Mammutti syntyi kesällä 2023 taiteilijoiden tiiviin kommunikaation tuloksena. Tämän pohjalta Eklund kirjoitti proosarunollisen tekstin, josta Li Taiga teki visuaalisen tulkinnan animaation keinoin. Hän toteutti animaatiota varten noin 1500 käsin piirrettyä erillistä hiilipiirustusta. Tuloksena oli pohdiskeleva taide-elokuva, jossa sanat ja kuvat kietoutuvat hienovaraiseen äänimaisemaan. Teoksen minäpuhuja etsii paikkaansa maailmassa ja pohtii olemassaolon absurdiutta. Lapsuuden muistot Pohjanmaan maaseudulta palautuvat minäpuhujan mieleen hänen etsiessään vastauksia.
Taiteilijasta
Li Taiga on Pohjanmaalla varttunut suomenruotsalainen kuvataiteilija ja kulttuurialan moniosaaja. Taiteellisessa prosessissaan hän tutkiskelee sisäistä ja ulkoista maailmaa sekä inhimillisyyden periaatteita. Taigan teosten ytimessä on usein monologi ja dialogi luonnossa ja luonnon kanssa, ja hän pyrkii taiteessaan kohti ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä työskentelytapoja. Hän työskentelee laajasti eri tekniikoiden, kuten installaatioiden, kuvanveiston, elokuvan, äänen ja piirtämisen parissa. Monissa teoksissaan hän antaa visuaalisten elementtien ja runouden kietoutua yhteen. Taiga on erityisen kiinnostunut monitieteisistä projekteista, käsitteellisistä ideoista ja dadasta.
Viime vuosina Taiga on pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa, Norjassa ja Virossa sekä osallistunut ja järjestänyt ryhmänäyttelyitä ja festivaaleja ympäri Suomea. Hän on työskennellyt kulttuurialalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saamenmaalla, Italiassa, Ranskassa ja Baltian maissa, sekä freelance-taiteilijana että useissa instituutioissa ja yhdistyksissä. Kuvataiteen lisäksi hän työskentelee myös freelance-kirjailijana, valokuvaajana ja kouluttajana. Nykyään hän asuu Guovdageaidnussa Saamenmaalla (Pohjois-Norja) ja osallistuu aktiivisesti paikalliseen taide-elämään.
Teksti on alun perin kirjoitettu ruotsiksi ja sen on kääntänyt suomeksi Eli Kaunisvesi.
Kari Kärkkäinen / Sheung Yiu / Iina Gröhn / Niko Skorpio
13.5.2024
15.5.–2.6.2024
Kari Kärkkäinen
Paljonko kirahvin täytyy kurottaa kaulaansa (yksityiskohta)
2024
mänty, öljyväri, puuvaha
Kari Kärkkäinen – Pallo Hukassa
”Alakerta palaa. Perkele, palakoon”
(Villi länsi – Juice Leskinen)
Orfilaiset, jo 500-luvulla, määrittelivät ihmisen osaksi luontoa, ihmistä koskee se mikä luontoakin. Orfilaiset myös huomioivat ihmisen tavallaan eksyneen, koska hän toimii ikäänkuin ei olisi luontoa vaan jotain sen ulkopuolella olevaa. Kuitenkin juuri ihmisen toiminta vaikuttaa kaikkeen elämään luonnossa.
Nyt tämä eksynyt ihminen kuluttaa luonnonvaroja, ahneudessaan, sillä vauhdilla että jätämme lapsenlapsillemme kalutun maapallon ja siitä johtuvasta ilmastonmuutoksessa aiheutuneet ongelmat.
Talouden ja kulutuksen kasvuun perustuva politiikka on tiensä päässä. Koska suosiota kalastelevat, korruptoituneet poliitikot eivät pääse vanhoista ajatusmalleistaan, ihmisten on vapaaehtoisesti muutettava ajattelutapaansa ja toimintamallejaan.
Kari Kärkkäinen on veistänyt puusta havaintoja toimintamme aiheuttamista jäljistä maapallolla.
Näyttelyä on tukenut Suomen kulttuurirahasto.
Kuvanveistäjä Kari Kärkkäinen s.1962 Sonkajärvi.
Juvalla työskentelevä monipuolisesti puuta työssään käyttävä veistäjä, jolle puu on intohimo ja päämateriaali. Yksilönä hän on monien muiden lajien tapaan riippuvainen avainlaji haavasta. Kärkkäinen suosii luonnon ja metsien suojelua, koska hänen sielunsa elää metsästä.
Sheung Yiu
Ground Truth 2_030, 2024
Sheung Yiu – If Light Gives Us Knowledge, Bacteria Give Us Memories
The glossy, textured surface of virtual reality attempts to convince us of its authenticity, yet as we traverse the digital space, take a moment to inhale: there is nothing but the metallic scent of VR goggles. While photorealism may define the digital realm, scent defines the physical world to which we are tethered.
The exhibition, ”If Light Gives Us Knowledge, Bacteria Give Us Memories,” explores whether the constant impulse of digital archiving aids our memory or contributes to forgetfulness. While 3D photogrammetry, which employs photographs as data to construct volumetric models, can create photorealistic trompe l’oeil, they fall short in replicating every aspect of reality. The exhibition highlights elements of our tangible world that resist replication in digital space through 3D computer graphics: scent and memory. Volumetric models, products of digitization processes capturing and reconstructing, prompt contemplation on the possibility of creating memory in virtual reality. While 3D computer graphics are based on computing optical patterns, memory demands more than just optical appearance. The virtual world is built upon light, while the real world is filled with scent.
Neatly arranged within the exhibition space are 108 photographs of the same portable hard drive, serving as an analogy to 3D photogrammetry—a technique for converting physical objects into digital models. At its center lies a wax object resembling a hard drive, infused with the custom scent of an old comic book from Hong Kong, serving as an introduction to the video essay. Visitors are invited to experience this scent by igniting the wax objects upon their arrival at the exhibition, as if paying respect in a shrine.
Screening on four screens is a video essay titled ”Everything is a Projection.” This multi-chapter essay delves into the intersections of digital space and memory, anchored by a collection of old comic books retrieved from the artist’s childhood home. Commencing with the artist’s personal story of transporting these books from his family’s storage to Finland, which he now resides, the video essay embarks on a meandering journey exploring the possibility of replicating a home in digital space. At times personal and at times critical, the unfolding narrative underscores the limitations of 3D media and highlights the crucial role of scent in memory—a sensory experience that remains elusive and unattainable in virtual environments.
The exhibition also features an award-winning photobook, ”Everything is a Projection.” The book explores one of many visual systems that form the backbone of virtual reality and gaming, and exposes the inner mechanisms of computer graphics that increasingly shape our world. Comprising a vast collection of various maps and 3D objects, it also includes an interview with Jaakko Lehtinen, head researcher at NVIDIA.
Iina Gröhn
Syringa vulgaris, 2020
Pigmenttivedos pohjustettuna alumiinikomposiitille, floater puukehykset, lasi 2023
100 x 66,74 cm
Iina Gröhn –
Forget me not
Forget me not on teossarja, jossa Iina Gröhn käsittelee muistia, menneisyyttä ja muuttuvaa maisemaa. Esillä olevissa teoksissa kukkivat kasvit toimivat muistamisen välineinä. Niiden avulla palataan aikaan, jolloin koulun päättäjäisiä juhlittiin vienosti tuoksuvan omenapuun alla, sen kukkivan oksiston varjossa. Aikaan, jolloin keskipäivän aikaan tehtyjä tutkimusretkiä värittivät kirjavat perhosten siivet. Ja aikaan, jolloin jouluaamut alkoivat takapihalla olevia valkoisia eläinten jälkiä tutkimalla. Jälkien, jotka kertoivat tarinoita eläinten omista yöllisistä seikkailuista.
Valokuvateoksiin Iina Gröhn on dokumentoinut kukkivien kasvien kauneuden ja symbolisen voiman. Kasvien ikuistaminen jään sisälle on kuin ajan pysäyttäminen: nyt niiden kukintojen herkkyys säilyy muuttumattomana läpi ajan.
Iina Gröhn on kuvataiteilija, joka työskentelee äänen, tekstin ja linssipohjaisten medioiden parissa. Gröhn on erityisen kiinnostunut vaihtoehtoisista ja orgaanisista vedostusmenetelmistä, joiden avulla hän tutkii valokuvauksen olennaisia ominaisuuksia: valoa, aikaa, prosessia ja materiaalisuutta. Taiteellaan hän haluaa kyseenalaistaa todellisuuden ja havaitsemisen välisiä rajoja.
Vuonna 2023 Iina Gröhn valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden, suunnittelun ja arkkitehtuurin korkeakoulusta. Hänellä on myös kuvataiteen kandidaatin tutkinto Turun ammattikorkeakoulusta. Gröhnin teoksia on ollut esillä muun muassa Suomen valokuvataiteen museossa, Pohjanmaan valokuvakeskuksessa ja Turun Taidehallissa. Gröhn on kuulunut Suomen Pimiötaiteilijat ry:n toimintaan vuodesta 2019 lähtien, koska hän haluaa olla osa yhteisöä, joka on omistautunut analogisen valokuvauksen ja pimiötyöskentelyn säilyttämiselle.
Näyttelyä on tukenut Aalto-yliopisto ja Finnfoto ry.
Niko Skorpio
1=2, 2024
Tussi paperille
60 x 50 cm
Niko Skorpio – Holarkia
Holarkia kuvaa yksilön, holonin, suhdetta osatekijöihinsä sekä suurempaan kokonaisuuteen. Holon on itsenäinen toimija ja samalla osa suurempaa kokonaisuutta, joka on puolestaan sekä omalla tasollaan holon että osa korkeamman tason kokonaisuutta, ja niin edelleen.
Niko Skorpion Holarkia-näyttely esittelee valikoiman abstraktien tussipiirustuksien ja sekatek- niikkateoksien sarjasta, jonka tämä aloitti 2019. Skorpio piirtää paperille loputtomia sarjoja vii- voja, linjoja ja muotoja. Ne eivät pyri esittämään mitään, mutta niistä voi muodostua abstrakteja maisemia, olioita tai tapahtumia, tai näiden välimuotoja.
Avainsanoja ovat toistuvuus, liike, muoto, kasvu, prosessi, evoluutio, elämänpuu, vuosirenkaat, periytyvyys, mutaatiot, murros, hajoaminen.
Niko Skorpion työskentely on sukua päämäärättömälle piirustelulle, mutta teoksien koko ja- lostaa toiminnan hitaaksi hulluudeksi. Tekniikka on tarkoituksellisen mateleva ja aikaavievä. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, omistautumista ja tietoista taistelua tylsistymistä vastaan. Keskeistä on vetäytyminen sosiaalisesta kohinasta ja nopeista pintavirtauksista. Skorpion suosima meditatiivinen työskentelytapa on hiljainen vastalause kiireen, hälyn ja pirstaleisuuden vaivaamalle arjelle, joka huomaamatta syö keskittymisen, lähimuistin ja tietoisen läsnäolon tässä ja nyt.
Holarkia esiintyy Skorpion teosten taustalla tavalla tai toisella. Pohjimmiltaan kyse on yksilön suhteesta paitsi ympäristöönsä, myös moniin erilaisiin osatekijöihin, jotka yhdessä tuottavat kyseisen yksilön. Palaamme peruskysymyksien ytimeen. Mitä on olla?
NIKO SKORPIO (s. 1974) työskentelee kuvan, äänen ja sekalaisen kadonneen ja löydetyn materiaalin parissa. Hänen teoksiaan on esitetty taidenäyttelyissä ja tapahtumissa kansainvälisesti. Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa (Taiteen maisteri, 2018) ja Tampereen ammattikorkea- koulussa (Kuvataiteilija, 2014). Hänen taustansa on kokeellisessa underground-musiikissa ja graafisessa suunnittelussa, joiden parissa hän on toiminut 1990-luvulta alkaen.
“Työskentelyni on intuitiivisten tilojen kartoittamista. Suosin sattumaa ja muita kontrollia hylkiviä keinoja voidakseni luovuttaa ohjakset alitajuisille voimille. Jonkin ihmisluonnolle vieraan tavoitteleminen kertoo ehkä jotain ihmisenä olemisesta tässä ajassa ja tilassa.”